Ääretön 4/2018 Joulukuu

Page 50

Äär e t ön І joulukuu 2018

va k i o pa l sta

Mitä tiedämme tiedon aikakaudella? david naor

Mihin tarvitsemme tietoa? Entä miksi maailmassa on edelleen paljon ongelmia, vaikka tietoa niiden poistamiseksi on valtavasti saatavilla lähes kaikkien ulottuvilla? Onko tieto pelkästään muuttanut mitään tässä maailmassa? Voimme lukea suurten ajattelijoiden, kuten Sir Isaac Newtonin tai Einsteinin välittämästä tiedosta, mutta maailman tapahtumat pysyvät entisellään. Olen oppinut omalta opettajaltani, että tietoa tuodaan tarjolle vain jotta se muunnettaisiin viisaudeksi. Mutta mitä se tarkoittaa? Kabbalan mukaan viisaus tarkoittaa syvällisempää yhteyttä, joka puolestaan johtaa toimenpiteisiin ja muutoksiin. Todellinen muutos tapahtuu silloin, kun päädyt johonkin uuteen ja aikaisemmin tuntemattomaan tilanteeseen.

50

Otetaanpa esimerkiksi omenapuun DNA-ketju. Se sisältää kaiken tiedon siitä miten omenapuu kasvatetaan. Mutta pelkkä tieto ei luo puuta. Sen lisäksi tarvitaan kasvuvoimaa, elämänvoimaa, jotta luova prosessi voi tapahtua. Tieto on siis tärkeää, mutta todelliseen muutokseen päästään vasta kun se yhdistetään kasvu- ja elämänvoimaan. Mitä teemme saamallamme tiedolla? Toisinaan vain innostumme tiedon kuulemisesta, emmekä tee sillä mitään. Se on sama tilanne kuin otettaisiin omenapuun siemen kaiken DNA-tiedon kanssa ja laitettaisiin siemen pöydälle. Vaikka kuinka toivoisimme, siemenestä pöydällä ei kasva puuta. Liian usein innostavan artikkelin lukeminen tai inspiroivan puheen kuuleminen antaa energiabuustin, mutta ei herätä tarvetta tehdä mitään. Jokainen meistä tekee näitä virheitä. Käytämme tietoa oman älykkyytemme miellyttämiseen, emmekä hyödynnä sitä oikeaan kasvuun ja muutokseen. Kun huomaan itseni tällaisessa tilanteessa, kysyn itseltäni tämän yksinkertaisen kysymyksen: “Missä asiassa haluan pysyä mukavuusalueellani?” Jos olemme jo perehtyneet omaan kehittymiseen ja henkisyyteen, olemme todennäköisesti kuulleet lukuisia kertoja siitä miten tärkeää on tuoda esiin ja puhua häiritsevistä asioista niiden sisälläpitämisen sijasta. Toisaalta olemme var-

mastikin myös kuulleet ajatuksia irtipäästämisen voimasta. Meille on kerrottu kuinka tärkeää on hyväksyä itsensä ja että kaikki tapahtuu vain itsemme parhaaksi. Kumpikin näistä ideoista tuntuu hyvältä, mutta pintapuolisesti ne näyttävät olevan keskenään ristiriidassa. Avain todellisen muutoksen hallitsemiseen piileekin epämukavien asioiden tekemisessä! Mikäli inhoan ihmisten ja tilanteiden kohtaamista, todennäköisesti irtipäästämisen ja virran mukana kulkemisen konsepti tuntuu järkevämmältä. Jos minulla puolestaan on haasteita hallita malttiani ja kiukustun helposti, tällöin asioiden ulostuominen ja puhuminen tuntuu oikealta mallilta. Järkeilemällä yritämme aina löytää oikopolkuja. Etsimme mukavalta tuntuvia helppoja vaihtoehtoja, jotka eivät vaadi vaivannäköä. Kaikki tuntuu erittäin järkevältä, mutta samalla mitkään omat haasteet eivät kuitenkaan tunnu ratkeavan, emmekä tunne iloa tai huomaa itsessämme kasvua. Nyt päästään mielenkiintoiseen kohtaan! Mitä enemmän annan älykkyydelleni valtaa ja voimia, sitä enemmän se johtaa kohti mukavuuden polkua. Se tuntuu kivalle, mutta oikeasti mikään ei muutu.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.