Ääretön 4/2018 Joulukuu

Page 11

Ä är e tö n І joulukuu 2018

millainen olo kyseisestä ihmisestä ja hoitomuodosta tulee ja tutustua asiakaspalautteisiin. Itse valitsen kaikki opettajani, hoitajani ja myös lääkärini sen perusteella, millainen olo kehooni tulee häntä ajatellessani tai hänen kuvaansa katsellessani: tunnenko oloni laajenevan ja rauhoittuvan, vai tunnenko epämääräistä oloa ja supistavaa tunnetta. Hyvä ja laajeneva tunne kertoo minulle siitä, että suunta on oikea. Kun toimii rakkaudellisesti, vilpittömästi, kunnioittavasti ja rehellisesti, sekä muistaa nöyryyden ja kiitollisuuden, syntyy kaunista jälkeä. Hoitoon ja koulutuksiin hakeutuvalle koen tärkeäksi muistuttaa, että asiakas on tasavertaisessa asemassa hoitajaan ja opettajaan nähden. Kukaan meistä ei ole toisen yläpuolella. Henkisten kykyjen, kuten selvänäköisyyden omaaminen, ei tarkoita automaattisesti korkeaa tietoisuuden tasoa ja sydämen viisautta. Korkein viisaus ja hyvää tekevä voima syntyy yhteydestä puhtaan rakkauden energiaan ja se yhteys on tasavertaisesti annettu kaikille, jotka sen haluavat löytää. Elämä antaa meille jokaisen päivän jokaisena hetkenä mahdollisuuden valita rakkaus.

Huumoria

Hyvää Joulua

Suvi Bowellan on monelle itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle, alalla vaikuttavalle sekä alaa opettavalle tuttu kouluttajana, energiahoitajana, valmentajana sekä kirjoittajana. Suvi toi vuonna 2010 Suomeen maailmanlaajuisen suosion saavuttaneen hoitomuodon nimeltään ThetaHealing® ja on opettanut menetelmän suurelle määrälle ihmisiä Suomessa ja Virossa. Yksityisvastaanotollaan Suvi auttaa vuosittain satoja ihmisiä pääsemään eroon elämää rajoittavista ajatusmalleista ja eheyttämään tunteitaan ja fyysistä kehoaan. Suviin ja hänen palveluihinsa voit tutustua tarkemmin osoitteessa suvibowellan.com.

Mikä murtui? Egon tunne yhteenkuuluvaisuudesta… Sanotaan seura tekee kaltaisekseen… Millaiseksi minä en halua kasvaa? Kaikki mihin olen luottanut katoaa jos se on egosta… Entä jos luovun egon kasvattamisesta? Entä jos mietin millaiseksi muutun missäkin seurassa? Ja äkkiä en ole enää yksin… Minä Olen Valontäyteisten Olentojen seurassa… laulan Heidän kanssaan Onnellisten laulua… juon samoista Lähteistä virtaavaa kuplivaa iloa! Tämä ilo ei koskaan katoa. Ja hivenen tätä Onnellisuutta väreilee ympärillämme jokaisena Jouluna… Siksi me laulammekin: ”Oi, jospa ihmisellä ois Joulu ainainen.” Hyvää Joulua - Tuulikki Halonen -

11


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.