1 minute read

Yhdessä kotikulmilla -toimintaa Kaanaassa ja Tikanmaalla

Yhdessä kotikulmilla -toiminta käynnistyy Kaanaassa ja Tikanmaalla elokuusta lähtien ja tulevaisuudessa toimintaa on tarkoitus laajentaa yhä useammalle asuinalueelle.

Toiminnan ideana on, että asuinalueen asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä itselleen mielekästä toimintaa säännöllisesti kokoontuen. Toiminta voi olla esimerkiksi kävelyä ja luonnossa liikkumista, pihapelejä, kahvittelua ja tuolijumppaa. Toimintamalli on alun perin suunniteltu tarpeeseen lisätä ikääntyvien liikettä ja lievittää yksinäisyyden kokemusta, mutta Raisiossa kaikki ovat tervetulleita osallistumaan iästä, kunnosta tai asuinpaikasta riippumatta.

Kaanaa

Kävelyryhmä maanantaisin klo 12–13 (5.8. alkaen). Lähtö siirtolapuutarhan parkkipaikalta, Kivisniemenaukio 3. Kävelylenkit suunnitellaan osallistujien toiveiden ja kunnon mukaan. Kaikki ovat tervetulleita kävelemään!

Yhdessä Kotikulmilla -toimintaa torstaisin klo 17.30–18.30 (29.8. alkaen).

Kaanaan koululla, parkkipaikan puoleisella pihalla, Orkolantie 11. Toimintaa mahdollisuuksien mukaan ulkona, esim. kävelyä ja pihapelejä. Säiden vaatiessa siirrytään sisälle koulun ruokalan tiloihin.

TIKANMAA

Ikäihmisille suunnattua toimintaa keskiviikkoisin klo 10–12, Tikanmaan nuorisotalolla, Kapponkatu 20 (21.8. alkaen)

Tiloissa on mahdollista mm. keitellä kahvia, pelata pingistä, biljardia ja korttia, tuolijumpata, tutustua lähiulkokuntosaliin ja muuta mukavaa. Toimintaa on organisoimassa vertaisliikuttajat, mutta sisällöt suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä osallistujien kanssa.

This article is from: