Mitran omaiset soittivat huolestuneina hätäkeskukseen 19. huhtikuuta 2023, koska eivät olleet saaneet häneen yhteyttä ja pelkäsivät hänelle sattuneen jotain.
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat tai ovat aikaisemmin olleet keskenään läheisessä suhteessa.
Useimmiten lähisuhdeväkivalta kohdistuu tekijän nykyiseen tai entiseen kumppaniin, lapseen, lähisukulaiseen tai muuhun läheiseen.
Lue Päivi Hokkisen artikkeli aiheesta
Sivu 11
4 Päätoimittajalta Jussi Wahe
6 Puheenjohtajan tervehdys Petja Korjakoff
8 Apua lähisuhdeväkivallan kaikille osapuolille – Pääkaupungin turvakoti ry Karola Grönlund
11 Lähisuhdeväkivalta ilmiönä Päivi Hokkinen
16 Tunnistaako poliisi lähisuhdeväkivallan? Maiju Tanskanen, Monica Fagerlund ja Mikko Aaltonen
18 Parisuhdetappojen ennaltaehkäisy Mika Sutela
21 Kuka puhuu lähisuhdeväkivallasta? Saara Nurmo
24 19.4.2023 Pikku Huopalahti Karoliina Hänninen
28 Ullanlinnan murha Ari Kajanne
32 Tapaninvainion kirvesmurha Katri Isokivijärvi
36 Myllypuron teinitappo Henriikka Peni
38 Henkirikosreferaatit 2023
40 Muumion matkassa Ursula Vala
41 Sovinnollisuus on kaikkien yhteisöjen perusta Jaakko Ojanne
46 Älä jää yksin!
Sivu 8
Sivu
Jussi Wahe
rikosylikonstaapeli päätoimittaja
Muutosten tuulet vol 2.
.3.2000 aloitin työt Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikön ryöstöjaoksessa. Tuolloin väkivaltarikosyksikössä, jota silloin vahvasti kutsuttiin ”Murharyhmäksi”, oli myös seksi- palo- ja yleisjaokset. Lisäksi oli muutaman työntekijän työsuojelujaos ja Laitisen Matti. Nyt 4.11.2024 tapahtuneen organisaatiomuutoksen jälkeen, yksikössämme on jälleen nuo 4 jaosta sekä kuolemansyyn tutkintajaos ja nimi on edelleen väkivaltarikosyksikkö. Laitinen on eläkepäivillä. Mennään nyt taas hetki näillä ”alkuperäisillä” jaoilla, mutta pelkään, että kohta piakkoin, jonkun pöydän ääressä, jollakin, on pakottava tarve suunnitella jotain uutta, kenties käänteentekevää.
Syksyn suuren organisaatiouudistuksen aikana myös rikostutkintayksikön tutkintajärjestelyjä muutettiin ja väkivaltarikosyksiköstä lopetettiin sinne aikoinaan perustetut nuoriso- ja läheisväkivaltajaokset. En ota kantaa onko päätös ollut hyvä ja perusteltu, koska en pysty hahmottamaan isoa kuvaa niin selkeästi, että voisin muodostaa vahvan kannanoton tähän asiaan. Tiedän kuitenkin,
”NYT 4.11.2024 TAPAHTUNEEN
Helsingin Väkivaltarikostutkijat ry on 30.11.1994 Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikössä perustettu yhdistys. Yhdistyksen jäseniä ovat Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön väkivaltarikostoiminnossa työskenteleviä tai siellä työskennelleitä poliiseja ja tutkintasihteereitä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on kehittää väkivaltarikostutkijoiden ammatillisia tietoja ja taitoja sekä kehittää väkivaltarikostutkintaa. Samoin tarkoituksena on jäsenten yhteishengen ylläpitäminen ja lujittaminen. Yhdistys julkaisee Murharyhmä nimistä lehteä ja kirjaa
”LÄHEISVÄKIVALLAN TUTKIMINEN ON HAASTAVAA JA VAATII KOKENEITA TUTKIJOITA”
että kyseisten jaosten työntekijöillä on varsin väkevä hahmotuskyky ja kannanotto tähän.
Muutosvastarintaahan on aina, mutta nyt se ei ole vain leipääntyneen virkamiehen marinaa, vaan ihan aitoa tunnetilaa. Joidenkin kohdalla muutos voi iskeä myöhemmin tilinauhaan, mikä ei ole koskaan mukavaa kuultavaa. Lisäksi siirtyminen väkivaltarikosyksiköstä ns. perustutkintaan saattaa tuntua jonkinlaiselta ”arvonalennukselta”. Lohdutuksen sanoina esimiestaso voi kliseisesti todeta: ”Tuskin tämä kauaa kestää ja hyville työntekijöille löytyy aina mieluinen paikka”.
Tämän lehden teemana on Läheisväkivalta ilmiönä ja läheisväkivaltarikosten tutkinta.
Teema valittiin jo keväällä, kun nykyiset muutokset eivät olleet ruohonjuuritasolla tiedossa. Luulen, että en olisi saanut tähän lehteen näitä juttuja, jos muutokset olisivat jo siintäneet horisontissa. Juttujen kirjoittajille jaettua kiitosta tärkeämpi asia on tämän lehden kautta hahmottaa se, että läheisväkivalta on hyvin laaja ja vaikeasti selvitettävä ongelma yhteiskunnassamme.
Ennen kuin läheisväkivalta tulee viranomaisten tietoon, sitä on voinut edeltää pitkältä ajalta tekoja, joita kutsutaan piilorikollisuudeksi, rikollisuudeksi neljän seinän sisällä. Väkivalta usein oireilee pitkään ennen kuin se purkautuu viranomaisten tietoon.
Läheisväkivallan tutkiminen on haastavaa ja vaatii kokeneita tutkijoita. Läheisväkivallan tutkinnassa on todistamisen dilemma, läheistä henkilöä vastaan ei tarvitse todistaa.
Usein tämä tarkoittaa, että ei uskalla todistaa. Vaikka jonkinlaiseen ratkaisuun tai sopuun päästäisiin, niin väkivallan jatkuminen on varsin yleistä. Läheisväkivallan keskiöön kuuluu usein perhe, joissa on lapsia ja se vaatii myös poliisilta erityistä osaamista ja yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.
Muun muassa näistä edellä mainituista syistä on vaikea ymmärtää, että tämä ammattilaisista koostunut porukka on nyt hajotettu ja sijoitettu suurimmilta osiltaan perustutkintaan. Toivotaan, että he pystyvät siellä jakamaan ammattitaitoaan ja tätä kautta saamme yhä enemmän tutkijoita, jotka tunnistavat kyseisen rikollisuuden haasteet ja haluavat tutkia niitä.
Murharyhmä -lehti on tänä syksynä läheisväkivaltajuttujen lisäksi vahvasti henkirikospainotteinen. Lehdessä on useita mielenkiintoisia henkirikoksia, joista osa on ollut vahvasti myös mediassa. Näistäkin henkirikoksista jokainen liippaa läheisväkivallan ilmiötä. Näiden juttujen lisäksi meillä on vanhoja vakiokirjoittajia ja vakioaiheita. Mihinkäs pantterit pilkuistaan pääsee.
Mukavia lukuhetkiä ja parempaa vuotta 2025.
Lehden julkaisija
Helsingin Väkivaltarikostutkijat ry Pasilanraitio 13, 00240 Helsinki
Kiitämme kaikkia, jotka tekivät mahdolliseksi tämän lehden julkaisemisen.
Kannen kuva
Kati Aaltonen/HPL
Petja Korjakoff
hallituksen puheenjohtaja
Helsingin Väkivaltarikostutkijat ry
Arvoisa lukija!
Taas on vuosi vierähtänyt ja on aika siirtää ajatuksia paperille yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan viittaan verhoutuneena. Reilut puolitoista vuotta poissa väkivaltarikostutkinnasta koulutustehtävissä ovat jo selvästi tuoneet uuden näkökulman tähänkin kirjoitukseen. Väkivaltarikostutkinnan muutokset näkyvät itselleni lähinnä uutistulvasta silmiin tarttuvien juttujen uutisoinnissa sekä poliisin sisäisten tiedotuskanavien kautta.
Uutisissa toistuvat samat teemat, mutta erityistä näkyvyyttä ovat saaneet alaikäisten tekemät erittäin vakavat rikokset. Ovatko tällaiset teot merkittävästi lisääntyneet, vai onko vai uutisoinnin muuttuminen ainoastaan saanut vaikuttamaan siltä?
Kuluva vuosi on ollut väkivaltarikostutkinnassa, kuten yleensäkin rikostutkinnassa, muutosten aikaa. Laatikoita on siirrelty sarakkeesta toiseen ja vielä käsitykseni mukaan viimeiset siirrot ovat edelleen työn alla. Muutoksia on perinteisesti perusteltu tuottavuuden lisäämisellä ja kustannusten pienentämisellä. Toivottavasti näin on. Välillä tuntuu, että laatikoiden sisällä olevat ihmiset kuitenkin unohdetaan ja heitä pidetään vain henkilöresurssina, jota voidaan siirtää sen enempää ajattelematta. Samanaikaisesti työhyvinvointiin liittyvissä asioissa säästetään ja
yhteisöllisyyttä ja me-henkeä ei enää arvosteta samalla tavalla kuin ennen. Yhteisöllisyyden ja työssä jaksamisen ylläpito jää nykyään tällaisten yhdistysten, yksittäisten aktiivisten työporukoiden ja yksittäisten ihmisten omille harteille.
Helsingin väkivaltarikostutkijat ry:n tulevaisuus oli keväällä vaakalaudalla, kun järjestettyyn vuosikokoukseen ei saapunut yhtään hallituksen ulkopuolista jäsentä. Hallitus päätti siirtää kokouksen uuteen ajankohtaan ilmoittaen samalla, että yhdistyksen toiminta loppuu, jos jäsenistöä ei saada osallistumaan
vuosikokoukseen. Toiseen kokoukseen tulikin sitten kohtuullinen määrä jäseniä ja toimintaa päätettiin jatkaa. Tämänhetkisessä hallituksessa toimivista henkilöistä vain kolme seitsemästä on tällä hetkellä töissä väkivaltarikostutkinnassa ja luku laskee ilmeisesti vielä siitäkin rikostutkinnan uudelleenjärjestämisen jälkeen. Yhdistyksen jäsenmäärä on kuitenkin pysynyt kohtalaisen suurena ja jopa viimeisen vuoden aikana hieman kasvanut. Tämän päivän tarkka luku on 145. Kuitenkin aktiivisia tekijöitä ja osallistujia kaivataan aina lisää.
Tänä vuonna yhdistys on vuosikokouksen lisäksi järjestänyt elokuussa saunaillan Lauttasaaressa poliisien kesäkodilla, seuraava tapahtuma on pikkujoulut ravintola Sipulissa marraskuussa. Näiden lisäksi vihdoinkin elvytetään vanha perinteinen glögijuhla, joka pidetään Hotelli Scandicin aulabaarissa marraskuun lopulla. Tähän tapahtumaan kutsutaan erityisesti Murharyhmän senioreita sekä yhteistyökumppaneita.
Vuoden viimeisiä tapahtumia odotellessani haluan toivottaa kaikille hyvää ja turvallista loppuvuotta, joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
”UUTISISSA TOISTUVAT SAMAT TEEMAT, MUTTA ERITYISTÄ NÄKYVYYTTÄ OVAT SAANEET ALAIKÄISTEN TEKEMÄT ERITTÄIN VAKAVAT RIKOKSET”
Karola Grönlund
Pääkaupungin turvakoti ry:n toiminnanjohtaja
Kuvat: Kari Virtanen
Apua lähisuhdeväkivallan kaikille osapuolille
–
Pääkaupungin turvakoti ry
Helsingissä ja Espoossa toimiva Pääkaupungin turvakoti ry (1978) vaikuttaa lähisuhdeväkivaltatyön kentällä kolmen eri toimintamuodon – turvakodit Hertta, Toukola ja Pellas, Asumisyksikkö Kilpola ja Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö - keinoin.
Lisäksi yhdistys on mukana kahdessa lähisuhdeväkivaltatyön hankkeessa; Väkivallattomuuden tukijat 2024–26 - hankkeessa kehitetään menetelmiä seurusteluväkivallan ennaltaehkäisyyn, tunnistamiseen ja väkivallan lopettamiseen nuorten keskuudessa.
Rohkeutta on - kortti.
Hanketta koordinoi Ensi-ja turvakotien liitto ja sen toteutukseen osallistuu kuusi sen jäsenyhdistystä. Hankkeeseen saadaan ESR- tukea.
Seniorin salaisuus-vapaaksi väkivallasta 2024–26 - hanketta toteutetaan yhdessä Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry:n kanssa. STEA-rahoitteisessa hankkeessa etsitään, löydetään ja autetaan ikäihmisiä, joiden elämässä on lähisuhdeväkivaltaa – joko lähisuhdeväkivallan uhreina tai tekijöinä.
Tarkoitus on voimalausein kannustaa ja tukea asiakasta arjessa asiakkuuden päätyttyä.”
Korttipakka on tarkoitettu annettavaksi yksiköistä lähteville asiakkaille lisätsempiksi.
AKUUTTIA APUA LÄHISUHDEVÄKIVALLAN UHREILLE – TURVAKODIT HERTTA JA TILKKA HELSINGISSÄ JA PELLAS ESPOOSSA
Turvakotien toiminnan rahoittaa valtio. THL vastaa turvakotipalvelujen järjestämisestä, palveluverkoston koordinoinnista ja kehittämisestä. Turvakotipalvelu on asiakkaalle ja asiakkaan kotikunnalle maksutonta.
Turvakotipalvelut on tarkoitettu kaikenikäisille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille aikuisille ja lapsille sukupuolesta riippumatta. Alaikäiset lapset tulevat turvakotiin vanhempansa kanssa. Turvakoti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi turvapaikaksi akuutin kriisin ajaksi. Henkilöstö on paikalla ympäri vuorokauden. He vastaavat ympärivuorokautisesti perhe- ja lähisuhdeväkivallan kysymyksiin liittyviin puheluihin. Turvakoti tarjoaa välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta. Kriisiavun lisäksi tur-
”VALTAKUNNALLISESTI PALVELEVA NOLLALINJA -PUHELINPALVELU OHJAA ASIAKKAITA VÄKIVALTATYÖN PALVELUIHIN”
Turvakotien toimintaa johtavat vastaavat sosiaalityöntekijät. Vasemmalta Tommi Tolmunen / Tilkka, Jenni Lemercier/ Pellas, Minna Remes - Sievänen / Hertta.
vakodista saa tukea ja tietoa myös käytännön asioiden järjestämiseen.
Valtakunnallisesti palveleva Nollalinja -puhelinpalvelu ohjaa asiakkaita väkivaltatyön palveluihin. Nollalinja -sivuston kautta päivystäjät ja turvakotien työntekijät saavat ajantasaisen tiedon kaikkien Suomen turvakotien paikkatilanteesta.
Asiakaspalautteita:
”Toivoisin, että kaikki tietäisivät, että turvakotiin voi tulla, jos pelkää, ettei tarvitse olla henkeä uhkaava tai tosi paha tilanne.”
”Olen tosi kiitollinen saamastani keskustelutuesta. Minut kohdattiin kauniisti ja sain kokea tulleeni nähdyksi ja kuulluksi.”
”Turvakodin henkilöstön tuen avulla sain toipua kriisistä ja uskoni huomispäivään palautui.”
Väkivaltatyön avopalvelut uhreille, tekijöille ja heidän lapsilleen- Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö tarjoaa keskusteluapua kaikille perheenjäsenille; uhreille, tekijöille, miehille, naisille, muun sukupuolisille sekä lapsille ja nuorille, jos perheessä on tai on ollut lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa. Työskentelyn tavoitteena on väkivallan tunnistaminen, sen loppuminen ja väkivaltakokemuksesta selviytyminen. Työmenetelmiä ovat yksilö-, pari- ja perhetapaamiset, erilaiset ryhmät sekä yhteistyö toisten perhettä auttavien ammatillisten toimijoiden kanssa. Palvelu on asiakkaalle maksutonta.
Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö on ainoa lähisuhdeväkivaltatyötä toteuttava toimija Helsingissä, joka toteuttaa perhetyöskentelymallia; tarjoaa väkivaltatyön palveluja samasta paikasta kaikille perheenjäsenille. Pariskuntia autetaan myös yhdessä. Myös lapsille ja nuorille tarjotaan apua, jotta heillä
olisi mahdollisuus turvallisesti käsitellä omaa kokemustaan.
Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö noudattaa työssään Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön laatukriteereitä. Työtä mahdollistavat STEA, Helsingin kaupunki, Ragnar Ekbergin säätiö sekä Stiftelsen 7: nde Mars Fonden.
Asiakaspalautteita:
”Tapaamiset olivat minulle erittäin hyödyllisiä.”
”Tärkeä tuki oikeaan hetkeen, ei vähätelty vaan kohdattiin asia todellisena asiana ja lähestyttiin sitä omaan tahtiini tiedon ja tunnekäsittelyn sekä konkreettisten neuvojen avuin. Itselle jäi turvallinen ja kuulluksi tullut olo ja sain konkreettisia työvälineitä ymmärtää ja käsitellä itse ja yhdessä puolisoni kanssa.”
Esimies Ilkka Määttä: ”Tervetuloa Lähisuhdeväkivaltatyön yksikköön! Autamme asiakkaitamme sekä irtautumaan lähisuhdeväkivallasta, että lopettamaan väkivaltaisen käyttäytymisensä.”
Tilapäistä, tuettua asumista turvakodin jälkeen tai sen sijaan – Asumisyksikkö Kilpola Asumisyksikkö Kilpola tarjoaa tilapäistä ja tuettua asumista lähisuhdeväkivallan kokijoille. Työskentelyn tavoitteena on tukea asiakkaan itsenäistä selviyty¬mistä sekä väkivallattoman elämän rakentamista ja sen vakiinnuttamista. Asiakkaat saavat ammatillista tukea lähisuhdeväkivaltakokemuksistaan selviytymiseksi sekä apua
käytännön asioiden hoitoon. Palvelu on käyttäjäasiakkaalle maksutonta.
Määräaikaiselle asumisajalle tehdään vuokrasopimuksen lisäksi asiakassuunnitelma yhdessä asiakkaan ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Sen toteutumista arvioidaan säännöllisesti neuvotteluissa. Asumisyksikössä jokaisella asiakkaalla, myös lapsilla, on oma työntekijä, joka tapaa asiakastaan viikoittain. Lasten ja nuorten kanssa työskennellään heidän ikätasonsa ja tarpeidensa mukaisesti. Suunnitelmallisen työskentelyn lisäksi asiakkailla on käytettävissä päivystyspalvelu arkipäivinä akuutteja asioita ja tilanteita varten. Asumisyksikkö Kilpolassa työntekijät ovat paikalla arkisin klo 9–16.30.
Helsinkiläiset asiakkaat voivat päästä Asumisyksikkö Kilpolan asiakkuuteen turvakotijakson jälkeen (tilapäismajoitustyöryhmän päätöksellä).
Muiden hyvinvointialueiden asiakkaat voivat päästä asiakkuuteen myös suoraan kodeistaan. Heidän virallinen kotikuntansa ei muutu asumisyksikön asiakkuuden aikana ja asiakkaan vastuutyöntekijän tehtävänä on huolehtia asiakkaansa asumisen järjestymisestä jakson jälkeen.
”TIEDOTUSVÄLINEISSÄ JULKAISTAAN LÄHES VIIKOITTAIN UUTISIA LÄHISUHDEVÄKIVALLASTA”
Asiakaspalautteita:
”Haluan kiittää kaikkia työntekijöitä asumisyksikössä, joiden kanssa olen työskennellyt. Koen, että minua on kuunneltu, kun on ollut tarve puhua, tuettu pitämään huolta itsestäni, kohdeltu lämpimästi ja autettu kaikessa, missä olen apua tarvinnut. Tulen aina muistamaan aikaa Kilpolassa lämmöllä. Kiitos!”
”Everything has been good.”
LOPUKSI
Tiedotusvälineissä julkaistaan lähes viikoittain uutisia lähisuhdeväkivallasta, vainosta, vaimojen, äitien tai seurustelukumppaneiden surmista. Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on edelleen erittäin vakava ongelma maassamme; joka kolmas nainen Suomessa kertoo kohdanneensa lähisuhdeväkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta. Suomi on edelleen yksi EU:n vaarallisimmista maista naisille.
Vastaava sosiaalityöntekijä Oluwakemi Ariyo: ” Asumisyksikkö Kilpolan henkilöstöllä on vahva lähisuhdeväkivalta- ja maahanmuuttajatyön osaaminen.”
Suomi on allekirjoittanut Istanbulin sopimuksen eli Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, joka velvoittaa Suomea ehkäisemään ja poistamaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaa. Asioihin pyritään vaikuttamaan eri tahoilla – ja tasoilla.
Suoraa asiakastyötä tekevän Pääkaupungin turvakoti ry:n (www.paakaupunginturvakoti. fi) toimintamuotojen asiakkuuksissa on vuosittain yhteensä noin 1500 henkilöä, joiden elämässä on lähisuhdeväkivaltaa. Heistä noin 400 on lapsia. Heidän lisäkseen tavoitamme satoja ihmisiä konsultaatiopuheluiden, yleisötapahtuminen, yhteistyötapaamisten ja erilaisten kohtaamisten kautta. Auttamisen mahdollisuuksiin on tullut uhkakuvia. Avustusten ja rahoitusten väheneminen uhkaa erityisesti väkivaltatyön avopalveluita, joissa ihmisiä vielä kyetään auttamaan ilman raskaampaa tukea.
Toiminnanjohtaja Karola Grönlund: ”Lähisuhdeväkivaltatyön avopalveluihin eli uhrien ja tekijöiden sekä heidän lastensa auttamiseen tarvitaan lisää varoja. Haluatko auttaa? Ota yhteyttä karola.gronlund@ paakaupunginturvakoti.fi
Rohkeutta on kortti
Lähisuhdeväkivalta ilmiönä
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat tai ovat aikaisemmin olleet keskenään läheisessä suhteessa. Useimmiten lähisuhdeväkivalta kohdistuu tekijän nykyiseen tai entiseen kumppaniin, lapseen, lähisukulaiseen tai muuhun läheiseen. Lähisuhdeväkivalta ei kosketa pelkästään tekijää ja uhria vaan tyypillisesti väkivallan vaikutuksille altistuu koko uhrin lähipiiri. Hyvin usein lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu kodin seinien sisäpuolella, mikä aiheuttaa sen, että se jää piiloon. Tästä syystä lähisuhdeväkivalta onkin uhrille erityisen haavoittavaa, sillä se tapahtuu tyypillisesti intiimissä ihmissuhteessa. Usein lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa puhutaan myös piilorikollisuudesta, eli rikollisuudesta, joka ei tule poliisin tietoon ja jota siten ei rikoksena rekisteröidä. Lähisuhdeväkivalta ei rajoitu tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, ikäryhmään, etniseen ryhmään, toimintarajoitteisuuteen eikä seksuaaliseen suuntautumiseen, mikä tekee siitä yhteiskunnallisesti merkittävän ilmiön.
Tuoreimpien Tilastokeskuksen tilastojen mukaan viranomaisten tietoon tullut pari- ja lähisuhdeväkivalta kasvoi 5% vuonna 2023.
Tilastojen mukaan vuonna 2023 viranomaisten tietoon tulleissa lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 12 300 uhria, mikä on 5.3% edellisvuotta enemmän. Uhreista aikuisia oli vajaat 9300, mikä on 3,2% edellisvuotta enemmän. Alaikäisiä uhreja oli 3100, eli 12,2% edellisvuotta enemmän. Aviopuolison tekemän, parisuhteessa tapahtuneen lähisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi 10,7% edelliseen vuoteen verrattuna. Vanhempien lapsiinsa kohdistamaa väkivaltaa ilmoitettiin 10% edellisvuotta enemmän. Lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuu tyypillisesti naiset tai tytöt ja tekijänä on mies. Alaikäisistä uhreista tyttöjä oli 57% ja täysi-ikäisistä uhreista naisia 74%. Lähisuhdeväkivaltaan syylliseksi epäillyistä 75% oli miehiä. Jos uhri on alaikäinen, epäillyistä miehiä oli 65%. Tilastoissa on mukana vain viranomaisten tietoon tulleet tapaukset, joten tilastot eivät kerro koko totuutta, sillä läheskään
”LÄHISUHDEVÄKIVALLASSA TYYPILLISTÄ ON SE, ETTÄ AJAN MITTAAN SE JATKUU JA PAHENEE”
kaikkea lähisuhdeväkivaltaa ei ilmoiteta viranomaisille. Uhritutkimusten mukaan vain noin 10% lähisuhdeväkivallasta tulee viranomaisten tietoon, mikä tarkoittaa sitä, että poliisin tietoon tullut väkivallanteko harvoin on ensimmäinen tai viimeinen. Lähisuhdeväkivallassa tyypillistä on se, että ajan mittaan se jatkuu ja pahenee.
LÄHISUHDEVÄKIVALTA RIKOKSENA
Rikoslaki ei tunne lähisuhdeväkivallan käsitettä. Rikoslaissa on kuitenkin vuodesta 2011 säädetty siten, että lähisuhteessa tapahtuneet lievätkin pahoinpitelyt ovat virallisen syytteen
”MIKÄLI ASIANOMISTAJALLA ON ERITYISEN SUOJELUN TARVE, HÄNET TULISI OHJATA
KOLMANNEN SEKTORIN
TUKIPALVELUIHIN”
ankarammaksi (KKO 2002:2, KKO 2012:9, kohta 6 ja KKO 2018:22, kohta 16).
Lähisuhdeväkivaltaan liittyy myös osa ns. uhridirektiivin vaikutuksista. Uhridirektiivin täytäntöönpanon myötä Suomen lainsäädäntöön on tullut muutoksia, jotka vaikuttavat uhrin asemaan. Pääosa lakimuutoksista astui voimaan 1.3.2016. Uhridirektiivin myötä esitutkintalakiin tuli uusi säännös, joka velvoittaa esitutkintaviranomaista tekemään asianomistajasta henkilökohtaisen arvioinnin sen selvittämiseksi, onko hän erityisen suojelun tarpeessa ja tarvitseeko hän erityisiä suojelutoimenpiteitä rikoksen esitutkinnan ja rikosprosessin aikana. Uhridirektiivi toi myös tullessaan viranomaista velvoittavan ohjaamisen tukipalveluihin, josta säädetään myös niin ikään esitutkintalaissa. Säännöksen mukaan, mikäli asianomistajalla on erityisen suojelun tarve, hänet tulisi ohjata kolmannen sektorin tukipalveluihin. Lisäksi viranomaiset velvoitetaan ilmoittamaan rikoksen uhrille, silloin kun hän on sitä itse pyytänyt, vangin tai tutkintavangin vapauttamisesta tai poistumisesta, kun kyse on lähisuhdeväkivallasta.
alaisia. Samoin virallisen syytteen alaisia ovat alle 18-vuotiaaseen uhriin kohdistuneet lievät pahoinpitelyt.
Erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on pyritty torjumaan esimerkiksi monilla kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla.
Yksi merkittävimmistä tällaisista on Istanbulin sopimus, joka tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Sopimus velvoittaa sen ratifioineita maita toimimaan pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti naisiin kohdistuvan ja sukupuolistuneen väkivallan vähentämiseksi. Istanbulin sopimuksen 46 artiklan mukaan
rikoksesta tuomittavan rangaistuksen tulisi olla ankarampi silloin, kun se kohdistuu tekijän entiseen tai nykyiseen puolisoon tai seurustelukumppaniin. Sopimuksen kansallista voimaansaattamista koskevissa lain esitöissä mainittu artikla ei edellytä erityisten koventamisperusteiden säätämistä, vaan olennaista on, että tuomarilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään. Korkein oikeus onkin ratkaisukäytännössään katsonut, että perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa vaan uhri tarvitsee erityistä suojelua, rangaistus voidaan mitata yleistä rangaistuskäytäntöä
Lähisuhdeväkivaltarikosten uhreilla on oikeus kieltäytyä todistamasta läheistään vastaan tuomioistuimessa. Tällä oikeudenkäymiskaaressa säännellyllä ns. lähiomaissuojalla on tarkoitus suojata todistajan yksityis- ja perhe-elämää, johon voisi vaikuttaa haitallisesti se, jos hän joutuisi todistamaan esimerkiksi entistä avopuolisoaan vastaan. Mikäli tällainen henkilö suostuu todistamaan, suostumusta ei voi peruuttaa. Oikeudenkäymiskaaren ns. läheiskriminointisuoja tarkoittaa, että jokaisella on oikeus kieltäytyä todistamasta silloin, kun todistaminen saattaisi hänet itsensä tai hänelle läheisen ihmisen syytteen vaaraan tai vaikuttaisi tällaisen henkilön syyllisyyden selvittämiseen. Tähän läheiskriminointisuojaan on mahdollista vedota myös silloin, jos läheinen on esitutkinnassa suostunut todistamaan. Lain mukaan läheiskriminointisuoja voidaan murtaa, mikäli on syytä epäillä, että todistajana kuultava asianomistaja,
jolla ei ole vaatimuksia, ei ole itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.
Poliisissa lähisuhdeväkivallan tunnistamisen, puuttumisen ja ennalta estämisen tueksi on julkaistu käsikirja Poliisin toiminnallinen käsikirja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi ja ennalta estämiseksi. Lisäksi Poliisiammattikorkeakoulu on käynnistänyt vuoden 2022 alussa kaikille lähisuhdeväkivallan parissa työskenteleville poliisin työntekijöille koulutuksen, jolla poliisin osaamista parannetaan.
LÄHISUHDEVÄKIVALLAN ESTÄMINEN
Lähisuhdeväkivalta on usein piilorikollisuutta, joka ei tule viranomaisten tietoon. Tämä tekee lähisuhdeväkivallan ennalta estämisestä vaikeata. Poliisilla on mahdollisuus määrätä väliaikainen lähestymiskielto, jonka tarkoituksena on katkaista väkivallan kierre mahdollisimman nopeasti. Tuoreen, 1.10.2023 voimaan tulleen lakimuutoksen seurauksena pidättämiseen oikeutetun virkamiehen velvollisuus on määrätä väliaikainen lähestymiskielto omasta aloitteestaan, jos hengen tai terveyden vaarassa olevan henkilön suojan tarpeen ilmeisyys edellyttää kiellon välitöntä antamista. Tällöin poliisi usein toimii itse hakijana varsinaisen lähestymiskieltoasian käsittelyssä käräjäoikeudessa.
Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvova GREVIO on kiinnittänyt raportissaan
huomiota siihen, että lähestymiskieltoja määrätään Suomessa lähisuhdeväkivallan määrään suhteutettuna erittäin vähän eikä sen merkitystä uhrin turvallisuuden kannalta ole riittävästi ymmärretty ja otettu huomioon. Myös Poliisihallituksen ohjeessa kehotetaan harkitsemaan väliaikaisen lähestymiskiellon määräämistä aina lähisuhdeväkivaltaa koskevissa akuuteissa tilanteissa.
Lähisuhdeväkivaltarikoksissa on yleensä usein rikollisen toiminnan jatkamisvaara, mikä toimii pidättämisen tai vangitsemisen erityisenä edellytyksenä. Pidätettynä tai vangittuna tekijä ei pääse jatkamaan rikollista toimintaansa eli lähisuhdeväkivaltaa, jolloin toteutuu myös erityisestävyys. Huomioitavaksi tulee myös se, mitä tapahtuu, kun pidätetty henkilö pääsee vapaaksi. Tällöin väliaikaisen lähestymiskiellon määrääminen on usein paikallaan, etenkin jos vangitsemiseen asti ei edellytyksiä ole. Uhri voidaan ohjata turvakotiin, missä hän saa myös aktiivisesti apua ja tukea vaikeaan tilanteeseensa.
Mikäli lähisuhdeväkivaltaa kokevassa perheessä on lapsia, on viranomaisten velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Lastensuojeluilmoituksen perusteella sosiaaliviranomaiset voivat arvioida perheen tilannetta paremmin ja puuttua tarvittaessa lasten huonoihin oloihin eri toimin, millä pyritään estämään lapsiin tulevaisuudessa mahdollisesti kohdistuvaa väkivaltaa läheisen toimesta.
Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on ollut paljon keskustelua julkisuudesta. Sovitteluun osallistuminen on vapaaehtoista ja siinä on tavoitteena tasa-arvoinen vuoropuhelu. Huolenaiheena on se, että lähisuhdeväkivallan uhri saattaa suostua sovitteluun vastoin omaa etuaan tai tahtoaan. Taustalla ovat usein epätasapainossa oleva valta-asema parisuhteessa. Lähisuhdeväkivaltatapauksen sovitteluun viemiseen pitäisikin suhtautua kriittisesti. Toisaalta 24.2.2023 julkaistun Valtioneuvoston teettämän tutkimuksen mukaan parhaimmillaan lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessi koetaan onnistuneeksi ja siihen osallistuneet ovat tyytyväisiä, että heidän tapaustaan soviteltiin. Lähes kaikki olivat sovittelun lopputulokseen tyytyväisiä, sovittelun vaikutukset elämään olivat myönteisiä ja väkivallan kerrottiin loppuneen tai vähentyneen tutkimuksen seuranta-aikana. Sovittelun kanssa samaan aikaan käynnissä olevat tukitoimet voivat omalta osaltaan tukea väkivallan kierteen katkeamista. Lähisuhdeväkivallan sovittelua pitäisi kuitenkin vielä kehittää.
Lähisuhdeväkivalta on vahvasti piilorikollisuutta, koska siihen liittyy usein häpeän ja syyllisyyden tunteita. Lähisuhdeväkivallasta pitäisi kuitenkin puhua julkisuudessa enemmän, etenkin siitä, että se koskettaa kaikkia yhteiskunta- ja ikäluokkia. Tämä voisi auttaa lähisuhdeväkivaltaa kokevia tai kokeneita ottamaan yhteyttä joko viranomaisiin tai auttaviin tahoihin. Poliisin kannalta lähisuhdeväkivaltajutuissa on aina mukana sellaisia elementtejä, joiden johdosta niitä koskevia asioita käsitellään poliisissa julkisuuslain sanelemien salassapitomääräysten mukaisesti. Tämä osaltaan voi vaikuttaa siihen, että poliisi ei voi esimerkiksi tiedottaa lähisuhdeväkivaltajutuista kovinkaan avoimesti.
Lähteet: Rikos- ja pakkokeinotilasto, Tilastokeskus Lähisuhdeväkivalta, THL Rikosuhridirektiivi, Rikosuhripäivystys Toiminnallinen käsikirja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi ja ennalta estämiseksi, Poliisihallitus
Lähisuhdeväkivallan sovittelu: Yleiset piirteet ja osapuolten kokemukset prosessista, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:11
Maiju Tanskanen
VTT, tutkijatohtori (Helsingin yliopisto)
Monica Fagerlund
VTT, yliopisto-opettaja (Tampereen yliopisto)
Mikko Aaltonen
VTT, kriminologian professori (Itä-Suomen yliopisto)
Tunnistaako poliisi lähisuhdeväkivallan?
Tutkimus poliisin perheväkivalta-juttuluokituksen käytöstä
Tuoreen tutkimuksen mukaan poliisin perheväkivalta-juttuluokituksen käytössä on ollut huomattavaa poliisilaitoskohtaista vaihtelua. Luokituksen käyttö oli myös yhteydessä rikoksen ja sen osapuolten piirteisiin.
Lähisuhdeväkivalta on merkittävää kärsimystä ja kustannuksia aiheuttava yhteiskunnallinen ongelma. Sen äärimmäisenä muotona on henkirikos, ja tapaukset, joissa mies tappaa entisen tai nykyisen naispuolisen kumppaninsa, ovat Suomessa edelleen toiseksi yleisin henkirikollisuuden muoto (Törölä, Raeste & Malinen 2024). Viime vuonna julkaistu tutkimusraportti Naisiin kohdistuvat parisuhdetapot – Tapahtumaketjut, taustat ja ehkäisy osoittaa, että monissa ääritapauksissakin viitteitä väkivallasta on ollut nähtävissä, mutta riskit ovat voineet jäädä kartoittamatta, tunnistamatta ja virallisten kirjausten ulkopuolelle (Suonpää, Koskela, Sutela, Törölä & Aaltonen 2023).
Poliisin lakisääteisistä tehtävistä erityisesti rikosten paljastaminen ja ennalta estäminen edellyttävät lähisuhdeväkivaltaan puuttumista akuuttia väkivaltatilannetta laajemmin. Poliisilla onkin erityisesti kotihälytystehtävien kautta ainutlaatuinen näkymä ihmisten
koteihin ja yksityisyyden piiriin, joka muilta viranomaisilta jää helpommin piiloon. Erilaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa on kuitenkin toistuvasti esitetty, että poliisin toimintatavat lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen suhteen voivat olla puutteellisia tai ongelmallisia.
Erään mahdollisen ongelmakohdan muodostaa se, tunnistaako poliisi, milloin kyse on lähisuhdeväkivallasta ja milloin muunlaisesta väkivallasta. Monissa tapauksissa tällainen eronteko on oleellinen: esimerkiksi lievien pahoinpitelyiden osalta rikoksen käsittely lain vaatimalla tavalla edellyttää, että poliisi tunnistaa, onko kyse läheisessä suhteessa tapahtuneesta väkivallasta.
Lähisuhdeväkivallan tunnistamista voivat vaikeuttaa erilaiset stereotypiat. Viranomaisilla –kuten muillakin ihmisillä – voi olla ennakko-oletuksia siitä, minkälaista väkivaltaa lähisuhdeväkivalta on ja minkälaisia tyypilliset uhrit ja tekijät ovat. Aiemmissa tutkimuksissa onkin havaittu, että esimerkiksi lähisuhdeväkivallan uhrin sukupuoli on yhteydessä siihen, kirjaako poliisi tapauksesta rikosilmoituksen vai ei (Fagerlund 2023).
Poliisin lähisuhdeväkivaltaa koskevien käytäntöjen tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää väkivaltaan puuttumisen tehokkuuden nä-
kökulmasta. Lisäksi poliisin toiminta tuottaa yhteiskunnallista tietoa lähisuhdeväkivallasta erilaisten tilastojen muodossa. Puutteelliset toimintatavat voivat siten myös vääristää rikostilastoja.
Lähtökohtaisesti on olemassa rajallisesti kovin suoraviivaisia keinoja tutkia sitä, miten poliisi tunnistaa erilaisia rikosilmiöitä ja minkälaisia mahdollisia ongelmia tunnistamisessa ilmenee. Yhden mahdollisen tarkastelukohdan muodostavat Poliisiasian tietojärjestelmässä (PATJA) käytetyt juttuluokitukset. PATJA:ssa on vuoteen 2022 asti käytetty perheväkivalta-juttuluokitusta, joka on sittemmin korvattu lähisuhdeväkivalta-juttuluokituksella. Muutoksen taustalla on ollut pyrkimys yhdenmukaistaa termistöä rikoslain kanssa.
Vaikka PATJA:n juttuluokitusjärjestelmä on ensisijaisesti poliisin sisäisessä tilastoinnissa käytetty työkalu, sen käytöllä on myös laajempia merkityksiä. Ensinnäkin juttuluokituksista julkaistaan julkisia tilastoja, joiden perusteella tehdään toisinaan arvioita rikosilmiöiden esiintyvyydestä ja kehityksestä. Lisäksi juttuluokitusten käytön voi ajatella laajemmin heijastelevan poliisin valmiuksia tunnistaa erilaisia rikosilmiöitä, vaikka luokitusten käyttö sinänsä ei ole pakollista. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallan osalta voidaan pitää ongelmallisena sitä, jos puut-
tuvuus luokituksen käytössä on yhteydessä rikoksen ja sen osapuolten piirteisiin tavalla, joka ei ole perusteltavissa lähisuhde- tai perheväkivallan määritelmällä. Tämä voi kertoa poliisin systemaattisista vaikeuksista tunnistaa tietyntyyppisiä rikoksia lähisuhdeväkivallaksi. Aiemmin on havaittu, että perheväkivaltaluokituksen käytössä on ollut puutteita (Kotanen & Smolej 2014), mutta puutteiden systemaattisuudesta ja yhteydestä erilaisiin taustatekijöihin ei ole ollut tutkimustietoa.
PATJA:n juttuluokitusten käyttöä voidaan arvioida suhteessa muihin tapoihin tunnistaa rikosilmiöitä. Lähisuhdeväkivallan osalta voidaan käyttää väestörekisteritietoa rikoksen osapuolten suhteesta ja tarkastella, missä määrin poliisin juttuluokituksen käyttö on yhdenmukaista väestörekisteritietojen kanssa. Näin olemme tehneet tuoreessa Kriminologia-lehdessä julkaistussa vertaisarvioidussa tutkimuksessa, jossa tarkastelemme poliisin perheväkivalta-juttuluokituksen käyttöä vuosina 2014–2019 sellaisissa tapauksissa, joissa väkivaltarikoksen (pahoinpitelyrikokset sekä henkirikosten yritykset) tekijä ja uhri olivat väestörekisteritietojen perusteella avio- tai avoliitossa. Toisin sanoen arvioimme sitä, milloin poliisi on luokitellut parisuhdeväkivallan perheväkivallaksi ja milloin ei.
Tutkimuksemme yksi keskeinen tulos on se, että perheväkivaltaluokituksen käytössä on esiintynyt merkittäviä poliisilaitoskohtaisia eroja. Tutkimuksessa poliisilaitoksia tarkasteltiin yksitellen mutta anonyymisti. Siinä missä yhden poliisilaitoksen alueella tapahtuneista parisuhdeväkivaltarikoksista lähes 90 % oli PATJA:ssa luokiteltu perheväkivallaksi, vähiten luokitusta käyttäneen poliisilaitoksen kohdalla vastaava osuus oli alle kolmasosa. Koska tutkimuksemme on puhtaasti tilastollinen, emme pystyneet arvioimaan sitä, mistä tällaiset huomattavat eroavaisuudet luokituksen käytössä johtuvat. Sen selvittämiseksi tarvitaan lisätutkimusta tai poliisiorganisaation sisäistä selvitystyötä. Selvää kuitenkin on, että poliisilaitoskohtaisten erojen seurauksena juttuluokituksiin perustuvissa rikostilastoissa esiintyy merkittävää alueellista vinoumaa.
Toisaalta voidaan ajatella tulosten viittaavan siihen, että poliisilaitosten sisällä on mahdollista omaksua toimintatapoja, jotka parantavat lähisuhdeväkivallan tarkoituksenmukaista tilastointia. Olisi perusteltua selvittää, mitä
tällaiset toimintatavat ovat niissä poliisilaitoksissa, joissa PATJA:n juttuluokituksien käyttö on ollut toivotunlaista, jotta tällaisia toimintatapoja voitaisiin ottaa käyttöön myös muissa poliisilaitoksissa.
Puuttuvuus perheväkivaltaluokituksen käytössä oli myös yhteydessä erilaisiin rikoksen teonpiirteisiin. Parisuhdeväkivaltatapaus oli luokiteltu PATJA:ssa perheväkivallaksi tyypillisemmin silloin, kun uhri ja tekijä olivat avioliitossa ja asuivat yhdessä. Myös rikoksen tapahtumapaikka oli yhteydessä luokituksen käyttöön: perheväkivaltaluokitusta käytettiin todennäköisemmin silloin, kun väkivalta tapahtui yksityisasunnossa. Luokituksen käyttö oli yleisempää myös, kun kyseessä oli toistuva väkivalta, mutta toisaalta vähemmän todennäköistä vakavimpien rikosten kohdalla.
Lisäksi tarkasteluissa havaittiin, että luokituksen käyttö oli vähemmän todennäköistä silloin, kun tekijällä oli aiempaa rikostaustaa. Onkin mahdollista, että lähisuhdeväkivallan tunnistamista vaikeuttaa yleinen mielikuva lähisuhdeväkivallasta muusta rikollisuudesta erillisenä ongelmana. Sen sijaan tässä tutkimuksessa ei havaittu uhrin tai tekijän sukupuolen olevan yhteydessä perheväkivaltaluokituksen käyttöön.
Kaiken kaikkiaan edellä mainitut tulokset ovat yhdenmukaisia sen ajatuksen kanssa, että lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja tilastointiin poliisitoiminnassa voivat vaikuttaa yleiset käsitykset siitä, minkälaista lähisuhdeväkivalta on. Tapaukset, jotka eivät vastaa tällaisia käsityksiä, voivat jäävät helpommin tunnistamatta.
PATJA:n juttuluokituksilla ei minkään virallistiedon valossa tulisi olla yhteyttä siihen, miten tapaukset etenevät rikosprosessissa. Tutkimuksemme perusteella perheväkivallaksi luokitellut parisuhdeväkivaltatapaukset etenivät kuitenkin poliisilta syyttäjälle todennäköisemmin kuin ne tapaukset, joista
PATJA:n perheväkivaltaluokitus puuttui. Vaikka havainto on alustava, se korostaa sekä tutkimuksen muiden tulosten mahdollisia käytännön merkityksiä että lisätutkimuksen tarvetta.
Yksittäisessä tilastollisessa tutkimuksessa on mahdollista selvittää vain rajattu määrä asioita. Tämän tutkimuksen tulokset koskevat jo käytöstä poistunutta juttuluokitusta, ja vastaava tarkastelu tulisi toteuttaa uudella
lähisuhdeväkivaltaluokituksella, kunhan aineistoa on kertynyt riittävästi. Puhtaasti tilastollisen analyysin tulokset myös jossain määrin heittävät ilmoille enemmän kysymyksiä kuin mihin vastaavat.
PATJA:n juttuluokitusten käyttöä – ja poliisin lähisuhdeväkivallan tunnistamista laajemminkin – tulisi tutkia myös osallistamalla aiheen todellisia käytännön asiantuntijoita: lähisuhdeväkivallan parissa työskenteleviä poliiseja. Poliisin lähisuhdeväkivaltaan liittyvien toimintatapojen tutkiminen on tärkeää, sillä puutteellisten käytäntöjen havaitseminen ja korjaaminen voi parhaimmillaan säästää ihmishenkiä.
Alkuperäinen artikkeli:
Tanskanen, M., Fagerlund, M., & Aaltonen, M. (2024). Milloin väkivalta on ”perheväkivaltaa”? : Poliisin perheväkivaltaluokituksen käyttöön yhteydessä olevat tekijät ja alueelliset erot luokituksen käytössä parisuhdeväkivaltatapauksissa . Kriminologia, 4(1), 1–21. https://doi.org/10.54332/krim.143302
Lähteet: Fagerlund, M. (2023). Rikosprosessin portinvartijat: Lähisuhdeväkivallan rikosluonteen rajanveto poliisin puuttumisen näkökulmasta. Tutkimuksia 9/2023. Helsinki: Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. https://doi.org/10.54332/ krim.131197.
Kotanen, R., & Smolej, M. (2014). Lähisuhteissa tehtyjen lievien pahoinpitelyiden syyteoikeuden muutos 2011 – lakimuutoksen tavoitteet ja poliisitutkinnan ongelmat tapauksissa, joissa lähisuhdeväkivalta on toistuvaa. Oikeus, 24(1), 7–29.
Suonpää, K., Koskela, T., Sutela, M., Törölä, M. & Aaltonen, M.(2023). Naisiin kohdistuvat parisuhdetapot. Tapahtumaketjut, taustat ja ehkäisy. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:16. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164731
Törölä, M., Raeste, A. & Malinen, Sofia (2024). Henkirikoskatsaus. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin katsauksia 60/2024. Helsinki: Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.
Mika Sutela OTT, analyytikko (Poliisihallitus), tutkijatohtori (Helsingin yliopisto, tutkimushankkeen aikana 9/2022 asti)
Parisuhdetappojen ennaltaehkäisy
edellyttää viranomaisilta erityisesti parisuhdeväkivallan parempaa tunnistamista
Tulevaa henkirikosta on vaikea ennakoida poliisin tietoon tulleiden rikosten perusteella ja tekoa edeltänyt jopa pitkäkestoinenkin parisuhdeväkivaltakin selviää tutkivalle viranomaiselle usein vasta henkirikoksen jälkeen. Parisuhdetappojen vähentäminen vaatii panostuksia ennen kaikkea parisuhdeväkivallan parempaan tunnistamiseen, mutta myös riskienarviointiin ja tehokkaisiin puuttumiskeinoihin.
Vuoden 2023 maaliskuussa julkaistiin osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (VN TEAS) naisiin kohdistuviin parisuhdetappoihin liittyvä tutkimusraportti. Vuosien 2021–2023 aikana toteutetussa tutkimushankkeessa selvitettiin Suomessa tapahtuneiden parisuhdetappojen piirteitä, olosuhteita ja niitä edeltäneitä tapahtumakulkuja – muun muassa yhteydenottoja viranomaisiin. Tutkimushankkeen toteutti Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin ja Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkijoista koostunut tutkimusryhmä.
Parisuhdesurmalla ja -tapolla viitataan hankkeessa entiseen tai nykyiseen parisuhdekumppaniin kohdistettuun, uhrin kuolemaan johtaneeseen väkivaltaan – ei vain niihin henkirikoksiin, jotka täyttävät rikoslain (39/1889) 21 luvun (578/1995) 1 §:n mukaisen tapon tai 3 §:n mukaisen surman tunnusmerkistöt. Tutkimuksessa tarkasteltiin naisiin kohdistuneita parisuhdetappoja edeltäneitä tapahtumaketjuja laajan aineistopohjan avulla. Aineistona hyödynnettiin Henkirikollisuuden seurantajärjestelmän tietoja (henkirikokset vuosilta 2003–18), tuomio- ja esitutkinta-asiakirjoja (2016–18) sekä Tilastokeskuksen ja THL:n kansallisia rekisteritietoja parisuhdetappojen uhreista ja tekijöistä (2003–18).
NAISTEN RISKI KUOLLA PARISUHDETAPON UHRINA SUOMESSA KORKEA
Parisuhdeväkivalta voidaan määritellä ja sitä voidaan analysoida monin tavoin: aikeina, tekoina, rikoslain tunnusmerkistön mukaisina rikoksina ja niiden seuraamuksina. Parisuhdeväkivalta on parisuhteessa olevien tai päättyneen parisuhteen osapuolten välistä fyysistä, seksuaalista tai henkistä väkivaltaa, mutta se voi myös sisältää toisen ihmisen hallitsemista ja pakottamista. Huomionarvoista on, ettei parisuhdeväkivalta ole välttämättä yksi yhteen rikoslaissa määriteltyyn väkivaltaan, vaan se voidaan määritellä laajemmin.
Parisuhdeväkivallan vakavuus nähdään jatkumona, jonka ääripäänä on uhrin kuolemaan johtanut teko. Naisten riski kuolla parisuhdetapon uhrina on Suomessa länsimaisessa vertailussa korkea. Kaikista naisiin kohdistuneista henkirikoksista hieman yli puolet tapahtuu nykyisessä tai entisessä parisuhteessa. Naisiin kohdistuvat parisuhdetapot vähenivät 2000-luvun alussa, mutta 2010-luvulla lasku ei enää jatkunut. Lasku ei myöskään ollut tasaista eri parisuhdetyypeissä. Entisen kumppanin tekemät henkirikokset jopa lisääntyivät 2010-luvun loppua kohden.
TAUSTALLA USEIN AIEMPAA
RIKOLLISUUTTA, SUUNNITEMALLISUUTTA
JA MUSTASUKKAISUUTTA
Tehty tutkimus osoittaa, että suomalaisten parisuhdetappojen taustalla on useita kan-
sainvälisessä tutkimuksessakin tunnistettuja riskitekijöitä. Ensinnäkin niin parisuhdetappojen uhrit kuin tekijätkin ovat usein sosiaalisesti huono-osaisia ja monella tekijöistä on aikaisempaa rikoshistoriaa. Taustatekijöiltään he kuitenkin muistuttavat pääosin muun parisuhdeväkivallan osapuolia.
Parisuhdetapot liittyvät usein päihteisiin, mutta entistä vähemmän viime vuosina. Valtaosa parisuhdetappojen tekijöistä on ollut jostakin rikoksesta epäiltynä jo ennen henkirikosta ja he ovat olleet verrattain usein poliisilakiperusteisen kiinnioton vuoksi poliisivankilassa. Kuitenkin vain pieni osa aikaisemmista viranomaisten tietoon tulleista rikoksista on kohdistunut henkirikoksen uhriin. Vaikka uhriin kohdistuneiden väkivaltaisten tekojen määrä oli verrattain pieni, niiden määrä lisääntyi tekoa edeltävien vuosien aikana. Henkikollisuuden seurantajärjestelmään sisältyvien poliisien arvioiden mukaan tekijä on kohdistanut uhriin väkivaltaa jo ennen henkirikostekoa ainakin puolessa tapauksista. Tuomioasiakirjojen perusteella tekijä on lähes puolessa tapauksista esittänyt naiselle jo aikaisemmin uhkailuja. Merkittävässä osassa entiseen tai nykyiseen parisuhdekumppaniin kohdistettuja henkirikoksia on suunnitelmallisuutta. Kokonaisuutena tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että tulevaa henkirikosta on vaikea ennakoida poliisin tietoon tulleiden rikosten perusteella.
Teon motiiviksi tuomioasiakirjoissa usein todettiin mustasukkaisuus, joka on joissakin tapauksissa johtanut uhrin täydelliseen
”ENTISEEN
PUOLISOON KOHDISTUNEET HENKIRIKOKSET
kontrolloimiseen. Vieläkin voimakkaammin mustasukkaisuus teon motiivina nousi esiin henkirikostapausten esitutkintapöytäkirjoista. Motiiviksi teolle nousi esille valtaosassa tapauksia myös se, ettei mies hyväksy eroa.
Parisuhdetappoja koskevien tuomioiden perusteella teon taustalla on useimmiten erotilanne, jossa parisuhde joko on jo päättynyt tai nainen on ilmaissut puolisolleen haluavansa lopettaa parisuhteen. Yleisimmin (38 %) henkirikos on kohdistunut tekijän aviopuolisoon. Tutkimus osoittaa, että tällaiset henkirikokset eroavat monin tavoin avopuolisoon ja seurustelukumppaniin kohdistuneista teoista. Avioliitoissa tapahtuneissa henkirikoksissa osapuolet ovat keskimäärin 50-vuotiaita, mitä voidaan pitää poikkeuksena väkivaltarikollisuuden isossa kuvassa. Avioliitoissa tapahtuneiden tekojen osapuolet ovat muita ryhmiä harvemmin sosiaalisesti huono-osaisia ja heillä on harvemmin aikaisempaa rikostaustaa tai päihdeongelmia. Myös merkkejä aiemmasta väkivallasta tai sen uhasta on hieman muita ryhmiä vähemmän. Toisaalta nämä teot ovat poliisin arvion mukaan verrattain usein suunnitelmallisia, ja tekijä on ollut usein itsetuhoinen. Tulosten perusteella näyttää siltä, että nimenomaan avioliitossa tapahtuvien tekojen ennakointi näyttää muita tekotyyppejä vaikeammalta.
Entiseen puolisoon kohdistuneet henkirikokset eroavat muista puolestaan siten, että suunnitelmallisten tekojen ja mustasukkaisten tekijöiden osuus on kaikkein suurin. Poliisin arvioiden mukaan tämän ryhmän uhrit olivat kertoneet kokemastaan väkivallasta ulkopuoliselle ja ottaneet yhteyttä poliisin ja turvakotiin useammin kuin ne uhrit, jotka olivat tekohetkellä parisuhteessa tekijän kanssa. Myös lähestymiskiellot olivat tässä ryhmässä yleisempiä kuin muilla ryhmillä.
PARISUHDEVÄKIVALLAN
TUNNISTAMISTA JA
TULEMISTA VIRANOMAISTEN
TIETOON PARANNETTAVA
Tutkimuksessa tuli ilmi, että monessa tapauksessa joku läheinen tiesi väkivallasta,
”HARVA PARISUHDETAPPO TAPAHTUU ILMAN MITÄÄN ENNUSMERKKEJÄ TAI RISKITEKIJÖITÄ”
mutta tieto ei kantautunut viranomaisille. Henkikollisuuden seurantajärjestelmän tietojen perusteella poliisiin tai ensi- ja turvakotiin uhri oli ottanut yhteyttä ennen tapahtumatilannetta hyvin harvoin.
Harvinaisuudestaan huolimatta entisillä puolisoilla poliisin yhteyden ottaminen oli kuitenkin yleisempää kuin tapahtumahetkellä avio- tai avoliitossa tai seurustelusuhteessa olleilla. Poliisi saattaa esitutkinnan aikana saada laajempaa tietoa pitkään jatkuneesta väkivallasta, tekijän mustasukkaisuudesta ja uhriin kohdistuneesta kontrollista, mutta tieto saavuttaa viranomaiset vain harvoin ennen tekotapahtumaa. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että parisuhdeväkivalta selviää tutkivalle viranomaiselle usein vasta henkirikoksen jälkeen. Esitutkintapöytäkirjojen ja tuomiolauselmien analyysin perusteella havaittu tekijän mustasukkainen ja kontrolloiva käytös sekä fyysisen väkivallan ohella harjoitettu henkinen väkivalta
saattaisivat osaltaan selittää uhrien vähäistä hakeutumista avun piiriin.
Yli puolessa tapauksista ei tuomioista saatavien tietojen mukaan ollut mitään sellaista taustatekijää, joka olisi ennakoinut tulevaa henkirikosta. Tutkimuksen henkirikostapauksista osa oli sellaisia, joista ei voinut asiakirjojen perusteella havaita sellaista kohtaa, jossa viranomaiset olisivat voineet omilla toimillaan ehkäistä tulevaa väkivaltaa tai antaa perheelle tukea. Mahdollisia puuttumisen paikkoja olisivat voineet olla tilanteet, joissa uhri, tekijä tai perhe olivat olleet tekemisissä viranomaisten kanssa.
Aineistosta nousi esiin tilanteita, joissa perheen ongelmat olivat tulleet viranomaisen tai kolmannen sektorin tietoon: esimerkiksi lähestymiskiellon hakeminen tai sen rikkominen sekä poliisin kotihälytystehtävät. Monissa tapauksissa (esitutkintapöytäkirja-aineistossa 62 prosentissa) poliisi oli käynyt heille tulleen
hälytyksen johdosta tarkastamassa tilanteen, tai poliisille oli tehty rikosilmoitus, mutta asia oli kuitenkin jäänyt siihen. Syytä sille, että esitutkintaa ei tehty, ei löytynyt esitutkintapöytäkirjoista.
Tutkimushankkeen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että parisuhdetappojen ehkäisyssä laajamittaisempi ongelma kuin esimerkiksi osapuolten aiempi rikollisuus on parisuhdeväkivallan tunnistamisen vaikeus sekä korkea kynnys ilmoittaa siitä viranomaisille. Rikosten nykyistä parempi ilmitulo olisi tärkeää pelkästään jo rikosvastuun toteutumisen näkökulmasta. Parisuhdetappojen ehkäisyssä on lähdettävä liikkeelle parisuhdeväkivallan laajan kirjon paremmasta tunnistamisesta ja ilmoittamisesta. Näiden tehostamiseen tuleekin panostaa nykyistä enemmän. Pelkkä ilmitulo toisaalta tuskin kuitenkaan yksin riittää, vaan rikoksen osapuolet tulisi saada toimivien palveluiden piiriin. Parisuhdeväkivaltatapauksista olisi tunnistettava riskienarviointimenetelmillä ne tapaukset, joissa toistuvuuden tai väkivallan eskaloitumisen riski on suuri, ja tehostettava palveluunohjausta erityisesti näiden tapausten kohdalla.
Harva parisuhdetappo tapahtuu ilman mitään ennusmerkkejä tai riskitekijöitä, mutta kuolemaan johtaneen väkivallan ennakointi on vaikeaa pelkästään ilmiön harvinaisuuden vuoksi. Henkirikosten ennustamisen vaikeus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö parisuhdeväkivallan toistuvuutta tai vakavoitumista kannattaisi yrittää ennustaa. Ennakoinnin ja ehkäisyn kannalta on tärkeää tietää, kuinka paljon ylipäätään parisuhdeväkivaltaa Suomessa esiintyy. Nykyisellään tällaisen tiedon ja parisuhdeväkivallan tunnistamisen näkökulmasta ongelmana on se, että poliisin kotihälytystehtävillä ei tiettävästi ole systemaattisesti käytössä parisuhdeväkivallan riskinarviointia eikä partioiden käytössä olevien järjestelmien tietoja toistuvista kotihälytystehtävistä samoihin osoitteisiin hyödynnetä osana riskinarviointia. Tulevaisuudessa vakavan väkivallan ennakoinnissa olisi syytä hyödyntää laajemminkin suomalaisia tietovarantoja, jotka tarjoavat tähän paljonkin mahdollisuuksia.
Kuka puhuu lähisuhdeväkivallasta?
Lähisuhdeväkivalta on edelleen yksi yhteiskuntamme synkimmistä varjoista, jota usein ympäröi häpeän ja vaikenemisen kulttuuri. Suomessa tämä ongelma on pysyvä ja merkittävä, mutta siitä puhuminen on yhä monelle vaikeaa. Olen tutkinut aihetta viime vuosina perusteellisesti, ja vaikka julkisessa keskustelussa puhutaan enenevässä määrin uhrien auttamisesta ja ennaltaehkäisystä, suuri osa ongelmasta jää edelleen käsittelemättä: kuka puhuu tekijöistä?
Tutustuin itse lähisuhdeväkivaltaan syvemmin aloitettuani true crime -podcastini vuonna 2020. Perehtyessäni tilastoihin järkytyin. Suomessa jopa kolmasosa naisista kokee elämänsä aikana jonkinlaista väkivaltaa lähisuhteessa, mutta asiaa ei käsitellä riittävästi, eikä tekijöiden toimintaa analysoida tarpeeksi syvällisesti. Tämä hiljaisuus ja aiheen arkipäiväistyminen on saanut minut pohtimaan: kuka puhuu lähisuhdeväkivallasta ja miten siitä puhutaan?
KENEN ÄÄNI KUULUU?
Usein keskustelussa äänessä ovat uhrit ja heidän auttajansa. Tämä on luonnollista ja aivan oikein. Uhrien tulee saada tukea ja apua, ja on tärkeää, että yhteiskunta kehittää jatkuvasti keinoja ennaltaehkäistä väkivaltaa. Sosiaalinen turvaverkosto, kriisikeskukset, terapiapalvelut ja auttavat puhelimet ovat välttämättömiä keinoja uhrien tukemisessa.
Silti, vaikka uhrien auttaminen on keskeistä, toivoisin, että katse kohdistuisi myös tekijöihin. Nykyisellään mediassa ja poliittisessa keskustelussa tekijöiden asema jää usein varjoon, ja harva uskaltaa nostaa esiin kysymyksen siitä miten estämme tekijöitä jatkamasta väkivaltaista käyttäytymistään. Lähisuhdeväkivallan tapauksessa tekijän käyttäytymisen analysointi ja avun tarjoaminen on olennainen osa ratkaisua. Tekijät eivät katoa, vaikka uhreja autettaisiin – siksi molempiin osapuoliin on kohdistettava huomiota.
Tekijöitä paheksutaan ja tuomitaan, mutta millä tavoilla heille tarjotaan apua muuttua? Tämä ei tarkoita, että väkivaltaa pitäisi hyväksyä tai vähätellä, vaan että ratkaisua tulisi lähestyä monipuolisemmin. Tarvitsemme enemmän tilaa keskustelulle siitä, miten väkivallan tekijöitä voitaisiin auttaa muuttamaan käyttäytymistään ennen kuin tilanne kärjistyy. Tämä ei ole pelkästään uhrien suojelemista, vaan myös yhteiskunnan turvallisuuden parantamista pitkällä aikavälillä.
Usein keskustelu tekijöiden auttamisesta koetaan hankalana, koska se voi tuntua uhrin näkökulmasta epäoikeudenmukaiselta. Uhreja ei tietenkään saa unohtaa, mutta asiaa voi lähestyä kahdesta suunnasta: auttamalla sekä uhreja että tekijöitä. Se on ainoa tapa pysäyttää väkivallan kierre.
MISSÄ OVAT MIEHET?
Erityisen kummallisena olen kokenut sen, kuinka harvoin miehet puhuvat lähisuhdeväkivallasta. Suuri osa tekijöistä on miehiä, mutta miehiltä kuullaan harvoin julkisia puheenvuoroja aiheesta. Tämä on ongelmallista, sillä juuri miesten ääntä tarvitaan tähän keskusteluun. Lähisuhdeväkivalta ei ole pelkästään naisten tai uhrien asia, vaan koko yhteiskunnan vastuulla. Miesten aktiivisempi osallistuminen keskusteluun voisi olla merkittävä askel kohti ratkaisua. Erityisesti, kun otetaan huomioon se, että myös miehet voivat olla väkivallan uhreja, heidän osallis-
tumisensa voi luoda tasapainoisemman ja monimuotoisemman keskustelun aiheesta.
MIKSI MIESTEN ÄÄNI EI KUULU?
Onko kyse häpeästä, joka estää heitä puhumasta omista kokemuksistaan, vai pelosta asettua toisia miehiä vastaan ja kyseenalaistaa heidän toimintansa? Moni saattaa kokea solidaarisuutta tai painetta pysyä hiljaa, vaikka tietäisikin ongelmasta. Tämä vaikeneminen ei kuitenkaan auta ketään – ei uhreja, tekijöitä, eikä yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.
TARVITSEMME
LAAJEMPAA KESKUSTELUA
Suomessa lähisuhdeväkivalta vaatii järeämpiä toimia myös poliitikkojen ja viranomaisten taholta. Uhreille tarjottavat auttavat kädet ovat elintärkeitä, mutta pelkkä hoito ei riitä, jos väkivallan tekijöitä ei kohdata ja haasteta. Kaivataan enemmän avauksia, joissa tekijöitä puhutellaan ja heille tarjotaan keinoja päästä irti väkivaltaisesta käyttäytymisestä ilman pelkkää syyllistämistä tai paheksuntaa. Tiedostan, että keskustelu väkivallan tekijöistä on vaikeaa käydä. Mutta juuri siksi on tärkeää puhua siitä, kuinka väkivallan kierre voidaan katkaista myös tekijöiden osalta, jotta uusia uhreja ei synny.
Lähisuhdeväkivaltaa ei voi estää pelkällä laastarin laittamisella haavan päälle. Meidän on selvitettävä, mistä haava on tullut ja miten sen voi parantaa. Kun näemme kokonaisuuden ja suuntaamme huomiomme sekä uhreihin että tekijöihin, voimme alkaa korjata niitä rakenteellisia ongelmia, jotka pitävät lähisuhdeväkivallan elossa yhteiskunnassamme. Ratkaisujen etsiminen vaatii rohkeutta, ja toivon, että tulevaisuudessa lähisuhdeväkivallasta puhutaan entistä avoimemmin ja laajemmin – ei vain uhrien näkökulmasta, vaan myös tekijöiden ja koko yhteiskunnan vastuusta.
KUKA PUHUU TEKIJÖISTÄ?
Saara Nurmo Podcast-tuottaja, Murha joka tapahtui, Podimo
Saara Nurmo: Vaitonaiset - Kirja suomalaisesta lähisuhdeväkivallasta
Rajavartiolaitoksen sukeltajat Ankkalammella
19.4.2023 PIKKU HUOPALAHTI
Mitran omaiset soittivat huolestuneina hätäkeskukseen 19. huhtikuuta 2023, koska eivät olleet saaneet häneen yhteyttä ja pelkäsivät hänelle sattuneen jotain. Omaiset olivat huomanneet, että Mitra oli ollut viimeksi aktiivisena WhatsAppissa kello 11.49, mutta sen jälkeen hänestä ei ollut kuulunut mitään. Poliisi kävi selvittämässä tilannetta paikan päällä, mutta erään omaisen mainitessa, että Mitra olisi laivalla, etsinnät lopetettiin nopeasti. Tämä tieto osoittautui myöhemmin virheelliseksi.
Koska Mitraa ei oltu tavoitettu seuraavaan päivään mennessä ja hänen WhatsApp-aktiivisuutensa oli yhä edelliseltä päivältä, omaiset päättivät tehdä katoamisilmoituksen poliisilaitoksella. Poliisilaitoksella käynnin jälkeen omaiset onnistuivat omatoimisesti paikantamaan Mitran puhelimen Pikku Huopalahdessa sijaitsevaan parkkihalliin, jossa hän säilytti autoaan. Omaiset löysivät Mitran hänen omasta autostaan kuljettajan paikalta pahoin loukkaantuneena. Paikalle saapunut ensihoidon yksikkö kuljetti hänet sairaalaan, jossa kuvantamisessa Mitran päästä löytyi kaksi ampumavammaa ja luotia. Mitra menehtyi ampumavammoihin 5.5.2023 ja tutkittavaksi rikosnimikkeeksi muutettiin murha.
Poliisi pääsi nopeasti epäillyn jäljille omaisten kertomusten perusteella. Kaikki omaiset mainitsivat Afganistanissa syntyneen miehen Azarin, jonka käytöksestä he olivat olleet huolissaan jo pidemmän aikaa. Poliisille muodostui puhutusten ja kuulusteluiden perusteella nopeasti käsitys Azarin ja Iranissa syntyneen Mitran suhteesta, josta nainen oli halunnut eroon.
Azar ja Mitra olivat tutustuneet noin kahdeksan vuotta sitten, kun Mitra perheineen muutti samaan kerrostaloon, jossa Azar asui. Ajan myötä heidän välilleen kehittyi suhde, ja Azar huomioi yhä vähemmän omaa perhettään ja keskittyi täysin Mitraan. Omaiset kertoivat, että Azar hoiti naisen asioita ja maksoi hankintoja, kuten auton, ruokia ja polttoaineita. Jonkin ajan kuluttua suhde tuli perheiden tietoon, mikä johti Azarin
”MITRA JA AZAR VIHITTIIN LOPULTA VIDEOYHTEYDEN
VÄLITYKSELLÄ
AFGANISTANISSA”
erkaantumiseen omastaan perheestään entistä enemmän. Vaikka Azarin virallinen vaimo yritti hyväksyä miehensä toisen vaimon, Mitra halusi, että Azar eroaisi virallisesta vaimostaan ja olisi hänen ainoa. Mitra erosi myös aikaisemmasta aviomiehestään.
Mitra ja Azar vihittiin lopulta videoyhteyden välityksellä Afganistanissa olleen imaamin toimesta, jolloin suhteesta tuli Shari-lain mukaan virallinen. Suomen lakien mukaan he olivat yhä avopuolisoita. Imaamin suorittaman vihkimisen jälkeen Azar olisi halunnut, että Mitra käyttäisi pään peittävää huivia ja että hänen vaatetuksensa olisi muutenkin vartalon peittävää. Azar toivoi myös, että Mitra lopettaisi työnteon ja keskittyisi huolehtimaan kotona lapsista. Mies oli huolissaan siitä, puhuisiko nainen kodin ulkopuolella muiden miesten kanssa. Azar myönsi polii-
Tekovälineen etsintää
sille myöhemmin kuulusteluissa, että ennen imaamin virallista vihkimistä hän oli tarkkaillut ja seuraillut kenen kanssa Mitra oli liikkunut. Poliisille selvisi tutkinnan edetessä, että Azar oli suhteen aikana pahoinpidellyt Mitraa useaan otteeseen. Mies oli esimerkiksi kuristanut, piessyt ja heittänyt naisen ikkunan läpi. Läheiset olivat nähneet Mitrassa useasti pahoinpitelyn jättämiä jälkiä. Poliisille pahoinpitelyistä ei kuitenkaan oltu aiemmin ilmoitettu. Läheiset myös vahvistivat, että seuraaminen ja tarkkailu olivat jatkuneet myös imaamin vihkimisen jälkeen. Azar oli nähty naisen asunnon lähettyvillä, vaikka Mitra oli perheineen jo muuttanut muualle.
Mitra oli yrittänyt kaksi vuotta ennen kohtalokasta tapahtumaa ottaa miehestä eron, mutta Azar ei ollut myöntänyt eroa hänelle. Läheisten korviin oli myös kantautunut tieto, että Azar oli uhannut Mitraa alusta asti tappamisella, mikäli Mitra ei enää haluaisi olla Azarin vaimo.
Ennen vuoden 2023 Ramadanin alkua Mitran ja Azarin suhde oli muuttunut. Mitra oli ilmoittanut Azarille, että he eivät voi enää tavata ja että mies ei voi enää viettää aikaa
hänen asunnollaan tai tulla sinne. Azar kertoi kuulustelussa, että oli huomannut Mitran olleen WhatsAppissa paikalla aamuyön tunteina. Azar oli tiedustellut, kenen kanssa nainen viestitteli niin myöhään, mutta Mitra vastannut, että se ei kuulu hänelle. Mitra oli lopulta estänyt Azarin numeron, jotta mies ei voisi seurata, milloin hän on paikalla WhatsAppissa.
Läheiset osasivat kertoa poliisille, että Mitra oli tavannut uuden miehen ja he olivat aloittaneet suhteen maaliskuussa 2023. Uudesta miehestä ei kerrottu Azarille. Hiukan ennen 19.4.2023 tapahtumia Azarille oli kerrottu tarinaa, että Mitran ex-aviomies, oli palannut naisen luokse ja että Mitra ja ex-mies olivat nukkuneet samassa sängyssä. Tarkoituksena
tällä tarinalla oli päästä Azarista eroon. Azar ei kuitenkaan ollut jättänyt asiaa sikseen, vaan oli sitä mieltä, että koska hän on edelleen Mitran kanssa oman uskontonsa mukaisessa avioliitossa, Mitra oli pettänyt häntä. Noin viikko ennen henkirikosta Mitra oli mennyt parkkihalliin, jossa säilytti autoaan. Mitra oli istunut autoon kuljettajan paikalle ja käynnistäessä autoa havahtunut takapenkiltä kuuluvaan ääneen. Hän oli kääntynyt katsomaan takapenkille ja nähnyt Azarin takanaan. Mitra oli pelästynyt, huutanut ja noussut autosta, jolloin Azar oli säikähtänyt ja poistunut paikalta.
Esitutkinnan aikana poliisille selvisi, että Mitra ja Azar olivat olleet yhteydessä viimeisiin päiviin asti. Kolme päivää ennen
”KAKSI PÄIVÄÄ
ENNEN HENKIRIKOSTA AZAR JA MITRA OLIVAT TAVANNEET PITÄJÄNMÄELLÄ”
henkirikosta Azar oli soittanut esimiehelleen ja pyytänyt saada seuraavat kolme työpäivää vapaiksi. Esimiehen mukaan pitkien vapaiden pyytäminen tällä tavalla ei ollut miehelle tyypillistä. Azar kertoi spontaanisti kuulustelussa, että hän oli istunut takapenkillä ja Mitra edessä kuljettajan paikalla. Azarin mukaan hänellä oli ollut naisen autoon avain, jonka Mitra oli tilanteessa ottanut itselleen. Lisäksi Mitra oli sanonut, että haluaa olla Azarin kanssa ainoastaan kaveri ja kieltänyt
Tekoväline
tätä tulemasta enää asunnolleen. Läheisten mukaan Mitran aiemmista pyynnöistä huolimatta Azar ei ollut koskaan palauttanut auton avainta, vaan oli väittänyt sen hukkuneen. Azar kertoi kuulustelussa, että päivää ennen henkirikosta, heidän oli ollut tarkoitus mennä Mitran kanssa tämän autolla tekemään ostoksia Id-juhlaa varten. Azar oli mennyt odottamaan Mitraa parkkihallille, jonne tämä oli saapunut sukulaislapsensa kanssa. Kaikki olivat istuneet autoon, mutta lopulta Mitra oli pyytänyt Azaria menemään julkisilla. Azar oli käynyt tekemässä ostokset ja palannut naisen asunnolle. Rapussa hän oli kohdannut Mitran lapsen, joka oli huutanut, että Azarilla ei ole oikeutta tulla asunnolle. Azar oli kertomansa mukaan poistunut heti paikalta.
Poliisi selvitti esitutkinnassa, että Mitra ja Azar olivat olleet yhteydessä puhelimitse vielä tapahtumapäivän aamuna useaan otteeseen. Mitra oli lähtenyt aamusta autolla hoitamaan asioita. Azar oli lähtenyt aamulla vaimonsa kanssa vaimon asunnolta julkisilla kulkuneuvoilla kohti Helsingin ydinkeskustaa. Valvontakameroiden ja Azarin matkalipun tietojen mukaan hän oli saapunut Rautatieasemalle ja kävellyt suoraan Elielinaukiolle ja noussut bussiin, joka lähti poispäin keskustasta. Azar kertoi kuulustelussa, että syy keskustassa käynnille oli, että hän kävi etsimässä kateissa olevaa lastaan. Poliisin selvitti, että Azar oli jäänyt bussista Kuusitien pysäkillä pois. Mitra oli lähes samoihin aikoihin jakanut sijaintinsa uudelle miesystävälle. Sijainti näytti, että Mitra oli Meilahdessa, hyvin lähellä Kuusitien pysäkkiä. Azar oli kuitenkin noussut Kuusitien pysäkiltä uudelleen bussiin ja jäänyt siitä pois Pikku Huopalahdessa.
Azar kertoi kuulustelussa, että olisi mennyt bussista jäämisen jälkeen vaimonsa kotiin, joka sijaitsi melko lähellä Mitran asuntoa ja asunnon parkkihallia. Azar paikantui kuitenkin lähelle Mitran käyttämää parkkihallia kello 11 jälkeen. Kello 11.42 Mitra yritti soittaa Azarille ja parkkihallin avaimesta saadun datan mukaan nainen oli ajanut parkkihalliin minuutti soiton jälkeen. Mitran oli viimeisen kerran WhatsAppissa paikalla kello 11.49, joten poliisin käsityksen mukaan Azar oli ampunut Mitraa nopeasti parkkihalliin ajon jälkeen. Ampumisen jälkeen seuraava havainto Azarista oli kello 13.32, kun hän leimasi itsensä bussiin lähellä vaimon kotia. Miehen päivän vaatetuksesta saatiin
valvontatallenteiden perusteella hyvä kuva. Tapahtuman jälkeisen yön Azar oli viettänyt Helsingin Lassilassa sijaitsevassa asunnossa. Poliisin suorittamilla kotietsinnöillä ei löytynyt tekovälinettä, eikä valvontakameroista nähtyä tapahtumapäivänä Azarin yllä ollutta päällystakkia. Azarin mahdollisia kävelyreittejäreittejä tapahtumapaikalta vaimon kotiin käytiin tutkimassa poliisikoiraa apuna käyttäen. Poliisi kävi myös Ämmässuon kaatopaikalla läpi kaikkien tapahtuma-alueen lähdeisyydessä olleiden ulkoroska-astioiden sisällön, mutta ei löytänyt tekovälinettä.
”SUORITETUN ESITUTKINNAN PERUSTEELLA POLIISI KATSOI, ETTÄ AZARIA
OLI TODENNÄKÖISIN
SYIN EPÄILTÄVÄ MURHAN
TUNNUSMERKISTÖN
MUKAISESTA TEOSTA”
Azarilta kysyttiin kuulustelussa, missä hänen tapahtumapäivänä päällä ollut takkinsa oli.
Azar kertoi epäjohdonmukaisen ja muuttuvan tarinan siitä, miten oli pyytänyt toista henkilöä heittämään takin Lassilassa sijainneen taloyhtiön roska-astiaan. Azarin mukaan takki oli pitänyt hävittää, koska se oli rikki ja hän oli saanut vaimoltaan juuri uuden. Taloyhtiön roska-astiat oli ehditty tyhjentää, mutta poliisi päätti varmuuden vuoksi tarkistaa Lassilan asunnon lähellä sijaitsevien bussipysäkkien roska-astiat miehen matkakortista saatujen tietojen perusteella. Poliisia onnisti ja Azarin tapahtuma-aikaan päällä ollut takki löytyi bussipysäkin roska-astiasta, josta se taltioitiin tarkempia tutkimuksia varten. Tekovälineen osalta poliisi päätti vielä haravoida tapahtumapaikan ja Azarin vaimon asunnon läheisyydessä sijaitsevan lammen. Poliisi pyysi apua Rajavartiolaitoksen sukeltajilta, jotka saapuivat suorittamaan vedenalaista teknistä tutkintaa. Pitkän päivän loppupuolella sukeltajat löysivät lammesta käsiaseen, joka tarkemmissa tutkimuksissa selvisi Fabrique D'armes F Delu & Co Liege - Belgique, kaliiperi 6.35mm pistooliksi.
Rikosteknisen laboratorion tutkimuksissa selvisi, että Mitran pään sisältä taltioidut luodit, sekä ajoneuvosta löydetyt hylsyt oli ammuttu lammesta löytyneellä Fabrique D'armes F Delu & Co Liege - Belgique, kaliiperi 6.35mm pistoolilla. Bussipysäkin roska-astiasta taltioidusta takista otettiin ruutisavunäyte molemmista hihansuista ja etutaskuista. Oikeasta hihansuusta taltioidusta näytteestä todettiin ruutisavujäänteitä, jotka kuuluivat samaan ruutisavujäänneluokkaan, kuin mitä ammutut patruunat jättivät. Lisäksi takista taltioiduilla DNA-näytteillä todennettiin, että takista löytyi Azarin DNA.
Suoritetun esitutkinnan perusteella poliisi katsoi, että Azaria oli todennäköisin syin epäiltävä murhan tunnusmerkistön mukaisesta teosta. Azarilla ja Mitralla oli ollut suhde, jossa mies oli tullut jätetyksi. Azar oli pyytänyt tekoajankohdalle yllättäen vapaata töistä. Esitutkinnassa ei selvinnyt mistä ase oli hankittu, mutta poliisi epäili, että ase on hankittu tekoa varten. Läheisten mukaan Azar oli uhannut Mitraa aiemminkin tappamisella. Mitra oli istunut henkilöautossa kuljettajan paikalla, kun häntä oli ammuttu kaksi kertaa päähän. Toisen luodin tulosuunta on ollut takaviistosta oikealta ja toisen vasemmalta.
Näiden seikkojen perusteella poliisi totesi, että ampuminen oli tehty teloitustyylisesti ja ampuminen ei myöskään ollut todennäköisesti tapahtunut nopeassa kohtaamistilanteessa. Mitra jätettiin ampumisen jälkeen autoon avuttomaan ja hengenvaaralliseen tilaan ja hänet löydettiin omaisten toimesta vasta noin 24 tuntia ampumisen jälkeen. Azar oli pyrkinyt hävittämään teossa käytetyn ampuma-aseen lähellä sijaitsevaan lampeen pian teon jälkeen. Myöhemmin samana päivänä hän oli hävittänyt tekoaikana päällä olleen takkinsa bussipysäkin roska-astiaan.
Azar ei itse halunnut esitutkinnassa selvittää teon taustoja tai motiiveja. Poliisi kuitenkin katsoi, että Azar oli käyttänyt teossaan vakaata harkintaa ja samalla teon voitiin katsoa olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Poliisi selvitti esitutkinnassa myös kunniaväkivallan mahdollisuutta, mutta kerätystä näytöstä ei löytynyt syitä pitää tekoa kunniaväkivaltana.
Azar tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
ULLANLINNAN MURHA
Rautiaisen ajoneuvo porttikongissa heti kiinnioton jälkeen
”OMAISET HÄLYTTIVÄT MYÖS POLIISIN ASUNNOLLE, MUTTA
RAUTIAINEN EI ANTANUT POLIISIPARTIOLLE LUPAA TUTKIA ASUNTOA”
Emilia Axelsson ei saapunut työpaikalleen perjantaina 16.12.2022. Hänen omaisensa huolestuivat ja alkoivat etsimään häntä. He saivat tiedon Axelssonin kollegalta, ettei Axelsson ollut saapunut työpaikalleen. Tämän jälkeen omaiset menivät pariskunnan asunnolle tiedustelemaan Axelssonin puolisolta Erno Rautiaiselta Axelssonin liikkeistä.
Rautiainen kertoi omaisille, että Axelsson oli lähtenyt aamulla töihin, mahdollisesti taksilla ja unohtanut puhelimensa kotiin. Omaiset hälyttivät myös poliisin asunnolle, mutta Rautiainen ei antanut poliisipartiolle lupaa tutkia asuntoa. Vasta keskusteltuaan Axelssonin läheisten kanssa Rautiainen lähti tekemään vaimostaan poliisille katoamisilmoituksen. Ennen Pasilan poliisitalolle saapumistaan, Rautiainen kävi kuitenkin ensin Triplan kauppakeskuksen Prismassa ostamassa ison pressun, teippiä ja narua. Poliisitalolle tuli hieman Rautiaisen jälkeen myös Axelssonin veli, jota Rautiainen kohdatessaan vielä halasi ennen poistumistaan poliisitalolta.
Pitkäsuon roskisoperaatio
”RAUTIAINEN KERTOI
TAPAHTUMISTA ALUSTA
SAAKKA LUKEMALLA
NE OMISTA MUISTIINPANOISTAAN”
Axelssonia ei löytynyt perjantain aikana. Seuraavana päivänä eli lauantaina Axelssonin ystävä oli heti aamulla ajanut huolestuneena Axelssonin kotiosoitteeseen ja huomannut Rautiaisen yrittävän saada isoa pakettia porttikongin eteen pysäköityyn autoonsa. Ystävä hälytti poliisin uudestaan paikalle, joille Rautiainen valehteli paketista ja sen sisällöstä. Axelsson löytyi paketin sisältä elottomana ja Rautiainen otettiin kiinni.
KUULUSTELUT
Erno Rautiaista kuulusteltiin tapahtuman johdosta useaan otteeseen. Hän myönsi
kuulusteluissa aiheuttaneensa Axelssonin kuoleman. Rautiainen kertoi tapahtumista alusta saakka lukemalla ne omista muistiinpanoistaan. Viimeisissä kuulusteluissa muistiinpanojen käyttäminen kiellettiin Rautiaiselta, mikä lähes välittömästi johti siihen, että Rautiainen alkoi takertelemaan puheissaan ja joutui pitämään välillä pitkiäkin miettimistaukoja ennen vastaamista tai hän saattoi vastata kysymykseen hyvin lyhyesti.
Kuulusteluissa Rautiainen kertoi, että he olivat järjestämässä ystävilleen asunnollaan glögijuhlia ennen joulua ja tämä takia Rautiainen oli ostanut tuulilasinpesunestettä Motonetista, koska kodin ikkunat piti pestä ennen glögijuhlia. Torstaina 15.12.2022 Rautiainen ja Axelsson olivat ennen nukkumaanmenoa syöneet hyvin, katsoneet jotain elokuvaa ja tämän jälkeen heidän oli ollut tarkoitus mennä nukkumaan. Nukkumaanmenon jälkeiset tapahtumat, mitkä edelsivät
Axelssonin kuolemaa, ovat luonnollisesti vain Rautiaisen kertomaa ja ne ovat jääneet osin epäselviksi. Jossain vaiheessa Rautiainen oli kuitenkin lyönyt tuntemattomaksi jääneeksi esineellä Axelssonia pään alueelle useita kertoja ja hetken päästä huomannut tässä esineessä verta. Rautiainen oli tässä vaiheessa laittanut huoneeseen valot päälle ja todennut, että Axelssonin päästä tulee runsaasti verta ja että Axelsson oli eloton.
Kuulustelujen jatkuessa Rautiainen muutti edellä kertomaansa ja kertoi, että hän havahtui siihen, kun Axelssonin ylävartalo oli lyyhistynyt lattiaan, minkä jälkeen hän sytytti valot ja huomasi veren.
Huomattuaan veren Rautiainen ei soittanut kuitenkaan hätäkeskukseen, vaan hän kääri Axelssonin makuuhuoneen sängyn alla olleen ison maton sisälle, puhdisti perusteellisesti Lasolia käyttämällä veret eri paikoista asunnolla,
”RAUTIAISEN PUHELIMESTA LÖYTYI LAITE-ETSINNÄSSÄ MYÖS MATERIAALIA, MIKÄ VOI VIITATA MUSTASUKKAISUUTEEN”
hävitti tuntemattomaksi jääneen tekovälineen ja kävi sen jälkeen lepäämään. Rautiainen kertoi, että hänellä oli ollut tarkoituksena upottaa paketti, missä Axelsson oli, mereen.
TEONKUVAUS
Poliisin kiinnioton ja kuulustelujen jälkeen Rautiaisen epäillään syyllistyneen murhaan lyömällä vaimoaan päähän useita kertoja kädessään pitämällään esineellä.
Joulukuun 13. päivä Rautiainen oli ostanut Espoon Motonetista Lasolia, millä hän on kertonut puhdistaneensa perusteellisesti tapahtumapaikan. Rautiaisen kertoman mukaan Lasol -tuulilasinpesuneste oli alun perin ostettu asunnon ikkunapesua varten.
Tapahtuman jälkeen Rautiainen on ostanut käteisellä teippiä, pressun ja narua Triplan kauppakeskuksen Prismasta ja tehnyt näiden ostosten jälkeen vaimostaan poliisille katoamisilmoituksen. Rautiainen on käärinyt
elottoman Axelssonin makuuhuoneessa sängyn alla olleeseen isoon mattoon ja säilyttänyt tätä mattokääröä tapahtuma-asunnon parvekkeella vuorokauden. Saman aikaisesti asunnolla on käynyt huolestuneita Axelssonin lähiomaisia ja ystäviä sekä poliisi. Rautiainen ei ole osoittanut katumusta paikalla olleille, vaan sepittänyt tarinaa Axelssonin aikaisesta töihin lähdöstä. Rautiainen soitti tapahtuneen johdosta hätäkeskukseen vasta, kun lähiomaiset häntä siihen kehottivat.
TUTKINNASTA
Teknisessä tutkinnassa selvisi, että Rautiainen oli asunnolla tehnyt matosta ja Prismasta ostamillaan pressulla, teipillä ja narulla sekä parilla vyöllä ison paketin/käärön, minkä sisällä Axelsson oli. Rautiainen oli myös osittain pukenut vaatteita Axelssonin ylle. Paketin sisällä oli muun muassa sama Axelssonin ulkotakki, minkä Rautiainen ilmoitti yhdeksi tuntomerkiksi tehdessään Axelssonista katoamisilmoitusta. Tämän
paketin Rautiainen oli siirtänyt lauantaina 17.12.2022 aamulla Pietarinkatu 1 porttikongin kohdalla pysäköitynä olleen autonsa taakse. Kyseiselle lauantaille 17.12.2022 Axelsson ja Rautiainen olivat kutsuneet useita ystäviä glögijuhliin kotiinsa. Tapahtuman johdosta oli perustettu myös erillinen WhatsApp-ryhmä. Rautiainen perui juhlat WhatsApp-viestillä perjantaina 16.12.2022. Rautiaisen puhelimesta löytyi laite-etsinnässä myös materiaalia, mikä voi viitata mustasukkaisuuteen.
Oikeuslääkärin kuolemansyynlausunnosta ilmenee, että Axelssonin päähän on kohdistunut viisi erillistä, voimakasta iskua, mitkä aiheuttivat Axelssonin kuoleman.
Tekovälinettä etsittiin muun muassa Pitkäsuon kaatopaikalta, mutta sitä ei ole löytynyt. Mielentilatutkimuksessa Rautiainen todettiin syyntakeiseksi. Rautiainen sai Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 30.08.2024 elinkautisen tuomion murhasta.
Tätä kirjoitettaessa tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Käärönä ollut matto
Helin ja Ahton kodin yläkertaan menevät rappuset poliisin kuvaamana teon jälkeen.
Tapaninvainion kirvesmurha
"Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe"
HELSINKI 20.11.2021 klo
10.22: Sami meni viemään roskia kadun päässä olevaan roska-astiaan. Avatessaan astian, hän näki siellä verisen maton. Sami päätti mennä huomauttamaan asiasta samalla kadulla asuville Ahtolle ja Helille, sillä kyseinen roska-astia ei ollut heidän käytössään. Ulko-ovelle päästyään Sami huomasi oven olevan auki ja eteisessä näkyi verijälkiä. Sami soitti asiasta hätäkeskukseen.
Paikalle tulleet poliisipartiot tarkistivat Ahton ja Helin asunnon. Asunnossa ei ollut ketään, mutta verijälkiä oli runsaasti ulko-oven karmista alkaen yläkerran rappusiin ja siellä olevaan makuuhuoneeseen asti.
Poliisi tarkisti myös roska-astian, missä Sami oli havainnut verisen maton. Maton ja muiden esineiden alta pilkotti jätesäkki ja säkissä olevasta aukosta havaittiin ihmisen ihoa.
Roska-astia kuljetettiin poliisilaitokselle, missä tekniikan ja väkivaltarikosyksikön poliisit tutkivat sen sisällön. Astian sisältä löytyi kolmeen jätesäkkiin ja ilmastointiteippiin kääritty Ahton ruumis. Vainaja tunnistettiin mm. kädessä olleesta tatuoinnista ja juttu sai myöhemmin nimekseen case Skorpioni. Paikalle kutsuttiin myös oikeuslääkäri, joka suoritti vainajan ulkotarkastuksen. Samasta roska-astiasta löytyi myös Helin
”AHTON RUUMIISSA OLEVAT VAMMAT VIITTASIVAT SIIHEN, ETTÄ KIRVES OLI TODENNÄKÖINEN HENKIRIKOKSEN TEKOVÄLINE”
matkapuhelin, jonka suojakuoressa oli hänen pankkikorttejaan.
Kyseisen roska-astian vieressä oli myös toinen, pienempi roska-astia. Pienemmän roska-astian sisältä löytyi tutkimuksissa verinen Fiskars-merkkinen kirves.
Ahton ruumiissa olevat vammat viittasivat siihen, että kirves oli todennäköinen henkirikoksen tekoväline.
SUOMUSSALMI 20.11.2021 klo 17.24: Sirpa soitti hätäkeskukseen ja kertoi että hänen ystävänsä Heli oli tullut yllättäen hänen kotiinsa Suomussalmella. Heli oli kertonut Sirpalle Väinön tulleen hänen ja Ahton kotiin ja että Ahto on tapettu. Heli ja Väinö olivat matkustaneet Suomussalmelle ja kirjautuneet Kiannon Kuohut hotelliin väärillä nimillä.
Poliisi otti Helin kiinni Sirpan luota ja Väinö otettiin kiinni Hotelli Kiannon Kuohujen pihalta.
TAUSTAA
Tässä kohtaa oli tarpeen selvittää osallisten taustoja ja suhteita toisiinsa. Poliisilla oli tiedossa vainajan henkilöllisyys, ja kiinniotettuina olivat hänen avopuolisonsa Heli sekä Väinö-niminen mies.
Väinö ja Heli ovat entinen pariskunta ja heillä on yksi yhteinen lapsi, joka oli rikoksen tapahtuma-aikaan muualla. He ovat eronneet jo joitakin vuosia sitten ja Heli oli sittemmin aloittanut parisuhteen Ahton kanssa ja muuttanut hänen kanssaan yhteen.
ESITUTKINTA
Väinö ja Heli matkustivat Helsingistä Suomussalmelle pakettiautolla, minkä Väinö oli vuokrannut. Auto siirrettiin Suomussalmelta Helsingin poliisilaitokselle, missä sen sisältö tutkittiin. Tavaratilasta löytyi mm. Ryobi-ketjusaha, puhdistusaineita, Fiskars-kirveen terän suojus, vasara, siivousvälineitä, erilaisia kemikaaleja sekä runsaasti huumausaineiden kasvatukseen tarkoitettua välineistöä. Tavaroiden seasta löytyi myös erilaisten kauppojen kuitteja, joiden tietojen perusteella päästiin selville Väinön liikkeistä edeltävinä päivinä. Lisäksi autosta löytyi matkapuhelin, minkä sisällä olleeseen liittymään poliisi haki luvan televalvontaan.
Lentotietojen mukaan Väinö oli tullut 13.11. Espanjasta Suomeen. Hän vuokrasi
pari päivää myöhemmin pakettiauton ja oli sopinut palauttavansa sen 26.11.
Poliisi otti yhteyttä kauppoihin, mistä kuitit olivat peräisin. Kuiteissa olevien kellonaikojen perusteella kaupoista saatiin valvontakameran tallenteet, joista näkyi, kun Väinö asioi kaupoissa ja mitä hän sieltä osti.
16.11.2021 Väinö ajoi Ouluun, missä hän yöpyi hotellissa. 17.11. Väinö oli Muhoksen K-Raudassa, mistä hän osti Ryobi-ketjusahan, vasaran, jätesäkkirullan, ilmastointiteippiä ja mustat käsineet.
Tämän jälkeen Väinö ajoi 18.11. Suomussalmelle ja kävi siellä K-Raudassa. Sieltä hän osti erilaisia puhdistusaineita, Fiskarsin kirveen, kiristekalvoa, monikäyttöliinaa ja FXA-käsineet. Samana päivänä hän kävi myös Suomussalmen Tokmannilla ja osti sieltä moppeja ja ikkunanpesimen.
Sieltä Väinö suuntasi 19.11. Kajaaniin, missä hän kävi Tokmannilla. Sieltä hän osti vaatteita ja kahdet lenkkarit.
Poliisi suoritti roska-astiasta löytyneeseen Helin puhelimeen laite-etsinnän. Puhelimesta löytyi Helin ja Väinön 17.11. alkanut yhteydenpito.
Väinö oli ensin ottanut yhteyttä Helin Suomussalmella asuvaan sukulaiseen. Tämän
"MÄ EN TIIÄ MIKÄ MULLA ON MUTTA PELOTTAA ANTAA
TUO OSOITE, MUA PELOTTAA, ETTÄ JOKU
TULEE TÄNNE SITTE JA TEKEE JOTAKI HIRVEÄÄ”
jälkeen hän otti yhteyttä myös Heliin. Heidän välisistä viesteistä poliisi sai vaikutelman, että ex-pariskunnan romanttinen suhde oli lämpenemässä.
17.11. Heli lähetti Väinölle myös sähköpostilla hänen ja Ahton asunnon osoitteen. Heli kirjoitti osoitteen lisäksi viestiin "mä en tiiä mikä mulla on mutta pelottaa antaa tuo osoite?? Mua pelottaa, että joku tulee tänne sitte ja tekee jotaki hirveää".
Viimeisin yhteydenpito Helin ja Väinön välillä tapahtuu 18.11. illalla.
19.11. Väinön puhelin poistuu verkosta klo 14.32 ja hän lähtee ajamaan kohti Helsinkiä.
TAPAHTUMAT ASUNNOLLA, HELIN KERTOMUS
Heli kertoi kuulustelussa olleensa 19.11. puolen yön aikaan kotinsa olohuoneessa
kuuntelemassa musiikkia. Ahto oli nukkumassa yläkerran makuuhuoneessa. Yhtäkkiä Heli huomasi asunnossa tummiin pukeutuneen henkilön, joka lähti rappusia pitkin yläkertaan. Tässä vaiheessa Heli oli tunnistanut henkilön Väinöksi. Heli oli ensin lähtenyt Väinön perässä yläkertaan, mutta huomattuaan kirveen Väinön kädessä, hän palasi alakertaan. Helin mukaan hän kuuli yläkerrasta ääniä. Samaan aikaan Helille soitti hänen ystävänsä Juha. Helin mukaan hän oli ehtinyt sanoa Juhalle, että "Väinö tuli tänne ja tappo mun miehen". Tämän jälkeen Väinö oli tullut alakertaan ja ottanut Heliltä puhelimen.
Heli kertoo tämän jälkeen olleensa asunnon olohuoneen sohvalla. Helin mukaan Väinö oli uhannut suusanallisesti tappaa hänet, jos hän kiukuttelee tai vasikoi. Väinö oli palannut yläkertaan ja Helin mukaan rappusista kuului kovaa kolinaa, ihan kuin Väinö olisi ”roudannut” tavaraa rappusissa. Heli ei ollut uskaltanut mennä katsomaan mitä tapahtuu.
Tämän jälkeen Väinö oli tullut olohuoneeseen ja vaihtanut vaatteet. Helin mukaan Väinö oli kovaan ääneen komentanut, että kaikkien pitää lähteä pois asunnosta. Heli oli havainnut verta rappusissa poistuessaan asunnosta. Heli ja Väinö olivat menneet lähistöllä olleeseen harmaaseen pakettiautoon ja ottaneet suunnaksi Suomussalmen.
Pienemmän roska-astian sisällä olleet tavarat.
TAPAHTUMAT ASUNNOLLA, VÄINÖN KERTOMUS
Väinö ei esitutkinnassa halunnut kertoa tapahtumista mitään, eikä vastannut yhteenkään kuulustelijan esittämään kysymykseen viidessä eri kuulustelussa. Esitutkinnan valmistumisen jälkeen hän ilmoitti haluavansa lisätutkinnan ja kertoa tapahtuneesta oman versionsa.
Väinö kiisti tappaneensa Ahton. Väinö mukaan hän palasi Espanjasta Suomeen tarkoituksena kasvattaa kannabista ansaintamielessä. Väinö kertoi hänen ja Helin aloittaneen yhteydenpidon. Heli oli kertonut hänen ja Ahton suhteen olevan myrskyisä ja että hän tarvitsee Väinön korvaamatonta apua. Heli oli kertonut tarvitsevansa kirvestä, hanskoja ja siivousvälineitä. Heli oli myös pyytänyt kyytiä Suomussalmelle. He olivat sopineet tapaavansa 19.11. puolen yön aikaan huoltoasemalla, koska Väinö ei halunnut riitaa Ahton kanssa.
Heli oli tullut sovitusti huoltoasemalle ja kertonut että siivousvälineet pitää viedä hänen ja Ahton kotiin. Väinö oli ajanut talolle ja jäänyt autoon odottamaan. Heli oli käynyt auton takatilassa ja mennyt sitten sisälle asuntoon. Väinö oli jäänyt autoon odottamaan ja hetken päästä mennyt sisälle asuntoon. Väinö kertoi menneensä asunnon yläkertaan, missä Heli oli ollut verinen kirves vierellään. Sängyllä oli ollut verinen ruumis. Heli oli sanonut, että nyt tarvitaan sinun korvaamatonta apuasi ja jäljet on hävitettävä. Tämän jälkeen he olivat Väinön mukaan yhteistuumin siirtäneet ruumiin roska-astiaan.
Väinön mukaan moottorisahan ja muiden tarvikkeiden ostaminen oli liittynyt hänen tarkoitukseensa rakentaa kannabiskasvattamo. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä kasvattamolla rahaa ja lähteä Kolumbiaan.
HELIN OSUUS TAPAHTUMISTA
Esitutkinnan edetessä selvisi, että Heliä ei ole enää syytä epäillä todennäköisin syin murhasta. Helin yllä olleista vaatteista ei löytynyt verta. Lisäksi Helin ja Väinön välisistä viesteistä ei tullut esille, että Heli olisi tiennyt Väinön olevan tulossa hänen luokseen. Myöskään Helin ja Ahton välisistä viesteistä ei käynyt ilmi, että heillä olisi ollut keskenään riitaa. Helille tehtiin esitutkinnassa muistijälkitesti. Testi tulos on
tutkintaa ohjaava, eikä ole itsessään todisteena rikosasiassa. Muistijälkitestin tulokset eivät myöskään vahvistaneet Helin rikosepäilyä.
TUOMIO
Asia käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa ja tuomio annettiin 4.4.2022. Väinön katsottiin syyllistyneen murhaan ja hautarauhan rikkomiseen, rangaistusseuraamuksena elinkausi vankeutta.
Käräjäoikeus toteaa tuomiossa, että Väinön tekemät hankinnat osoittavat raskauttavasti, että hän on vähintään 17.11.2021 lähtien suunnitellut Ahton tappamista, ruumiin paketoimista ja hävittämistä, verijälkien siivousta sekä varautunut vaatteiden ja kenkien vereentymiseen tekoa toteutettaessa. Käräjäoikeuden mukaan teko on tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla. Asianomistaja on ollut kotinsa yläkerrassa nukkumassa ja siten täysin puolustuskyvyttömässä tilassa. Oikeus ei pitänyt Väinön kertomaa tapahtumakulkua uskottavana.
Helin katsottiin syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin ja rikoksentekijän suojelemiseen, josta rangaistusseuraamus seitsemän kuukautta ehdollista vankeutta.
Väinö valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus piti Väinön tuomion ennallaan. Helin osalta hovioikeus hylkäsi syytteen rikoksentekijän suojelemisesta ja tuomio aleni kolmeen kuukauteen.
LOPUKSI
Tässä tutkinnassa käytimme mm. muistijälkitestiä. Vaikka testi ei itsessään ole todiste, käydään sen tulokset läpi kuulustelussa epäillyn kanssa, minkä kautta voi tulla esiin uusia asioita. Valvontakamerat olivat taas isossa osassa tämänkin rikoksen selvittämisessä. Kuiteista saatiin tarkat ajat, milloin Väinö oletettavasti oli ostoksilla. Myös tekninen tutkinta tuki muuta näyttöä. Väinön käyttämän pakettiauton kuljettajan ovesta ja istuimesta löytyi Ahton verta.
Henkirikoksen uhri on kuollut, mutta tälläkin rikoksella oli monta muutakin uhria. Ahtolla on äiti, isä, veli, tytär sekä läheinen ystävä ketkä jäivät suremaan hänen kuolemaansa.
Myös rikoksesta epäillyllä voi olla läheisiä, ketkä ovat järkyttyneitä ja surullisia tapahtuneesta. Nämä ihmiset saattavat tutkinnassa unohtua, koska focus on ymmärrettävästi enemmän uhrin läheisissä ja oikeudenomistajissa.
Vaikka tekoa ei missään nimessä hyväksyisi, niin silti voi haluta kuitenkin huolehtia jollakin tasolla myös rikoksen tehneestä läheisestä henkilöstä. Tässä tapauksessa läheinen halusi kaikesta huolimatta pitää Väinöön yhteyttä ja toi Väinölle mm. vaatteita ja rahaa poliisivankilalle.
Väinö Kajaanin Tokmannilla 19.11.2021
19-vuotias Sofia löydettiin kuolleena kotoaan 25.3.2023. Sofian vanhemmat olivat huolestuneet, kun eivät olleet saaneet häneen yhteyttä muutamaan päivään.
Sofia oli löydettäessä sohvalla makaavassa asennossa, yöasu päällä peiton alla ja hänellä oli ruoka-astia sylissään. Sofian kaulalla ja ylävartalossa oli fritsuja, oikean silmän alueella oli mustelmaa ja nenästä oli tullut verta.
Asunnolla ei näkynyt kamppailun jälkiä. Ruumiinavauksessa ilmenneiden pää- ja kallovammojen perusteella oli syytä epäillä Sofian kuolleen ulkoisen välivallan seurauksena. Ruumiinavauksen perusteella päähän on oikean ohimon alueelle kohdistunut voimakas tylppä isku, mikä on aiheuttanut kallon murtuman sekä aivoruhjeen, mikä on johtanut kuolemaan. Tutkinnan aikana kuolinpäiväksi tarkentui 23.3.2024.
Sofian asunnolta löytyneiden kuittien perusteella haettiin valvontakameratallenteita.
Tallenteista kävi ilmi, että Sofia oli ollut illalla 22.3. Itäkeskuksessa 16-vuotiaan Tonin seurassa. Esitutkinnassa selvisi, että Sofia ja Toni olivat ensimmäisen kerran tavanneet sattumalta Myllypuron ostarilla 20.3. Tonilla ei ollut yöpaikkaa ja Sofia pyysi hänet luokseen yöksi. Aamulla 21.3. Sofia huomasi herättyään asunnon oven olevan auki, Toni oli poistunut ja Sofialta oli anastettu omaisuutta.
Illalla 21.3. otti Toni yhteyttä Sofiaan feikkiprofiilista Messengerissä. Hän pyysi anteeksi
Toni ja Sofia Itäkeskuksen Tokmannilla 22.3.2023 klo 21. Sofialla oleva musta takki sekä valkoinen käsilaukku löydettiin Tonin tyttöystävän Elsan luota kotietsinnällä
”KUULUSTELUISSA TONI
KIISTI ALUKSI TUNTEVANSA SOFIAA
LAINKAAN”
tavaroiden varastamista, sanoi haluavansa tutustua Sofiaan paremmin ja viettää tämän kanssa aikaa. Toni kirjoitti, että ei ikinä unohda sitä yötä, oli paras yö ikinä ja haluaisi päästä uudelleen Sofian viereen nukkumaan ja lupasi palauttaa tavarat. Aamuyöllä Toni viestitteli vielä Sofialle Snapchatissä, minkä jälkeen hän meni Sofian asunnolle. Tästä eteenpäin Toni oli Sofian seurassa Sofian kuolemaan saakka. Viimeisin havainto heistä, ennen Sofian kuolemaa, oli illalla 22.3. klo 21. aikaan Itäkeskuksen Tokmannilla ja Prismassa. Prismassa heidän seuraansa liittyi myös Tonin tyttöystävä 16-vuotias Elsa. Sofia ja Toni lähtivät metrolla takaisin Sofian luo Myllypuroon ja Elsa seurasi heitä etäältä perässä. Lopulta kaikki kolme saapuivat Myllypuroon samalla metrolla. Sofia ja Toni menivät Sofian asuntoon, Elsa jäi asunnon pihalle.
Sofian puhelimen viimeisin tapahtuma oli 23.3.2023 klo 02.27. Hän oli tuolloin viimeisen kerran kirjoittanut muistiinpanoa, jossa kertoi muun muassa Tonin varastaneen häneltä aiemmin, pyytäneen anteeksi ja sanoneen haluavansa hänen kanssa juttua ja palauttaneen osan varastetusta omaisuudesta. Sofia epäili, uskaltaako jättää Tonia asuntoon vai tekeekö samoin, kuin viime kerralla.
Toni saapui Myllypuron ostarille klo 02.56. Hänellä oli mukanaan Sofian omaisuutta, jota tällä oli ollut mukanaan 22.3. illalla Itäkeskuksessa. Toni poistui ostarilta ja palasi hetken kuluttua takaisin tyttöystävänsä Elsan kanssa. Hieman myöhemmin paikalle saapui myös Tonin kaveri Anton. Toni, Elsa ja Anton jakoivat Sofian omaisuutta ja postuivat ostarilta. Esitutkinnan aikana suoritetuissa kotietsinnöissä Sofian omaisuutta löydettiin Elsan hallusta.
Kuulusteluissa Toni kiisti aluksi tuntevansa Sofiaa lainkaan. Myöhemmin esitetyn näytön jälkeen, Toni kertoi tavanneensa Sofian sattumalta Myllypuron ostarilla. Toni oli yöpaikkaa vailla. Sofia oli tarjonnut yösijaa ja Toni oli maanantain 20.3. ja tiistain 21.3. välisenä yönä mennyt ensimmäisen kerran Sofian kanssa tämän asunnolle. Toni kertoi
nukkuneensa yksin Sofian sängyssä muutaman tunnin ja herättyään anastanut Sofian omaisuutta tämän ollessa vessassa. Tämän jälkeen Toni oli poistunut asunnosta.
Toni kertoi olleensa yösijaa vailla myös seuraavana yönä ja oli tästä syystä lähettänyt Messengerin kautta viestiä Sofialle, jossa oli pyytänyt anteeksi anastusta ja luvannut palauttaa suurimman osan anastetusta omaisuudesta takaisin. Toni kertoi tavanneensa Sofian viestittelyn jälkeen keskiviikkona aamuyöstä ja palauttaneensa osan Sofialta anastamasta omaisuudesta takaisin. Osan vaatteista Toni kertoi antaneensa tyttöystävälleen Elsalle.
Toni ei kertomansa mukaan muistanut kovin tarkasti keskiviikon 22.3. tapahtumia, mutta hän kertoi menneensä keskiviikkona aamuyöllä tapaamaan Sofiaa ja vieneen tälle takaisin anastamiaan tavaroita. He viettivät päivän yhdessä. Illan Prismassa käynnin jälkeen he palasivat Sofian asunnolle. Toni oli kertomansa mukaan valmiiksi jo sekava käyttämistään päihteistä. Tonin mukaan Sofia oli tuonut hänelle mukissa juomaa, johon Toni oli nähnyt Sofian sekoittavan valkoista jauhetta. Toni kertoi menneensä juomaa juotuaan todella sekaisin. Toni oli nukkunut ehkä noin tunnin, jonka jälkeen hän oli siirtynyt sohvalle. Sohvalla Sofia oli Tonin mukaan yrittänyt tulla hänen päälleen ja riisua hänen paitaansa. Tonin sanottua ei ja työnnettyä Sofiaa pois, oli Sofia suuttunut. Toni kertoi menneensä keittiöön hakemaan juotavaa, mutta olikin ottanut paistinpannun ja lyönyt sillä sohvalla makaavaa Sofiaa päähän. Lyönnin jälkeen Toni poistui asunnosta paniikissa. Rapussa Toni kertomansa mukaan huomasi, että hänellä on paistinpannu edelleen kädessä.
Toni kertoi heittäneensä paistinpannun talon edustalla olevalle nurmikolle. Tämän jälkeen Toni meni Myllypuron ostarille, josta oli ollut yhteydessä Elsaan ja pyytänyt tätä tulemaan paikalle. Elsan tultua myös Anton oli kutsuttu paikalle. Toni kiisti anastaneensa mitään Sofian asunnolta toisella kerralla tai, että hänellä olisi ollut aikomus anastaa.
Esitutkinnan perusteella asunnolla ei ollut muita henkilöitä Tonin ja Sofian lisäksi tapahtuma-aikaan.
Tonin mainitsemasta mukista ei löytynyt mitään huumaus- tai lääkeainejäämiä. Tekovälinettä ei löytynyt esitutkinnan aikana. Toni oli teon jälkeen kertonut tapahtuneesta
”YHDEN
KAVERIN
MUKAAN TONI OLI KERTONUT LYÖNEENSÄ SOFIAA USEAMMAN KERRAN PAISTINPANNULLA PÄÄHÄN”
tyttöystävälleen ja hieman eriävästi muutamalle kaverilleen.
Yhden kaverin mukaan Toni oli kertonut lyöneensä Sofiaa useamman kerran paistinpannulla päähän. Toni oli kertonut, että Sofialta olisi tullut vaahtoa suusta ja Sofia oli alkanut sätkiä. Toni oli ollut vielä enemmän paniikissa ja lyönyt Sofiaa uudelleen paistinpannulla, kun ei halunnut, että tämä kituu.
Kaveri ei tiennyt tarkkaa lyöntien määrää, mutta niiden jälkeen Sofia ei ollut enää liikkunut ja Toni oli poistunut asunnolta.
Mielentilatutkimuksen jälkeen Toni todettiin syyntakeiseksi ja hänet määrättiin 8,5 vuoden vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä taposta, törkeästä varkaudesta ja varkaudesta.
Käräjäoikeuden päätöksessä on katsottu, että Toni on tappanut Sofian lyömällä tätä ainakin kahdesti paistinpannulla päähän.
Elsa ja Toni saivat myös syytteet oheisrikoksista. Elsan todettiin syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn kahteen rahanpesuun, ottamalla vastaan ja yrittämällä myydä uhrin omaisuutta. Antonin syytteet hylättiin.
YLÄKIVENTIE 23.3.2024
Tapahtumasta pidempi juttu tässä lehdessä: Myllypuron teinitappo.
ALBERTINKATU 28.3.2023
8.3.2024 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän mennä Albertinkatu 3:een, missä tehtäväannon mukaan oli puukotettu naista naamaan ja mies makaa maassa.
Partioita tuli pihalla vastaan Pirkko-niminen, jolla oli suun alue veressä. Paikalla oli myös muita asunnossa olleita henkilöitä. Asuntoon mentäessä poliisi havaitsi, että olohuoneen lattialla oli mies, jonka nimeksi selvisi myöhemmin Pentti ja jolla oli nähtävissä pistohaava rinnassa. Poliisi alkoi antamaan miehelle ensiapua.
Esitutkinnassa kävi ilmi, että asunnossa oli Pirkon ja Pentin lisäksi myös toinen nainen ja toinen mies. Päivän aikana oli vietetty alkoholin täyteistä lautapeliaikaa, minkä aikana Pentillä ja Pirkolla oli ollut suusanallista riitaa. Päivän päätteeksi Pirkko ja Pentti päätyivät kuitenkin samalle sängylle, mutta riita jatkui myös siellä, jolloin todistajan kertoman mukaan Pentti oli lyönyt allaan olevaa Pirkkoa nyrkeillä kasvoihin.
Puhutusten ja hätäkeskusnauhoitteiden perusteella kävi myöhemmin ilmi, että tämän jälkeen Pirkko olisi puukottanut Penttiä rintaan. Pirkko ei kuulusteluissa koskaan myöntänyt lyöneensä veitsellä Penttiä, vaan selitti tekovälineessä olleet tekniset näytteet sillä, että hän oli leikannut sillä päivän aikana mokkapaloja.
Pirkko tuomittiin käräjäoikeudessa yhdeksän vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomioon. Tuomio on lainvoimainen.
PYHÄN LAURIN TIE 14.4.2023
Riku soitti hätäkeskukseen 16.4.2023. Riku kertoi hätäkeskuspäivystäjälle, että asunnossa on tapahtunut todella sekava tappo ja pyysi partion paikalle selvittämään tilannetta välittömästi. Päivystäjä pyysi lisätietoja, jolloin Riku kertoi ampuneensa henkilön kuoliaaksi pari päivää aikaisemmin. Riku ilmoitti myös, että hänen vaimonsa Anni on paikalla ja tarvitsisi tukea.
Paikalle saapui useita poliisipartioita. Asunnosta otettiin kiinni Anni ja Riku. Asunnon takkahuoneesta löytyi Luka. Lukaa oli ammuttu kerran päähän 45 kaliiperisella Colt 1911 -aseella. Ase löytyi myöhemmin asunnon yläkerrasta portaiden kohdalta.
Esitutkinnassa Riku myönsi ampuneensa Lukaa, mutta kiisti tapon. Rikun mukaan hän oli tutustunut Lukaan noin vuosi aikaisemmin ja Luka oli ajoittain asunut Rikun ja Annin luona. Noin viikko ennen tapahtumaa Luka tuli taas asumaan Rikun ja Annin luokse. Viikon aikana asunnossa käytettiin runsaasti huumausaineita seurueen kesken. Luka ja hänen vaimonsa Taina olivat vuoden aikana kertoneet monta erilaista tarinaa Annille Rikun tekemisistään, osa oli totta ja osa täysin keksittyjä. He yrittivät mustamaalata Rikua.
Ollessaan Rikun ja Annin asunnossa, Luka oli jatkanut Rikun mustamaalaamista Annille. Tapahtumayönä Riku heräsi, kun Anni itki hysteerisesti takkahuoneessa. Riku oli niin väsynyt hänen mustamaalaamiseen, joten päätti ottaa aseen mukaan, kun hän meni selvittämään tilannetta Lukan kanssa. Astuessaan huoneeseen Riku näki, kuinka Anni ja Luka istuivat vierekkäin. Anni itki hysteerisesti ja Luka heilui taittoveitsen kanssa Annin vieressä. Riku pelkäsi, että Luka löisi
”RIKU
JA
ANNI OLIVAT
ASUNNOSSA
KAKSI
VUOROKAUTTA RUUMIIN KANSSA ENNEN KUIN
HE SOITTIVAT HÄTÄKESKUKSEEN”
Annia veitsellä. Riku päätti mennä lähemmäs Lukaa ja n. 1,5 metrin etäisyydellä Riku nosti aseen ja yritti oman kertomuksensa mukaan ampua Lukan viereen seinään säikäyttääkseen hänet. Laukaus ei osunut seinään Lukan viereen, vaan suoraan Lukaa otsaan ja hän kuoli välittömästi.
Riku ja Anni olivat asunnossa kaksi vuorokautta ruumiin kanssa ennen kuin he soittivat hätäkeskukseen ja tämä vasta silloin, kun Annin isä sai tietoa asiasta ja pakotti heidät soittamaan poliisille. Esitutkinnan aikana selvisi, että Luka oli aiemmin samana vuonna joutunut törkeän pahoinpitelyn, seksuaalisen kajoamisen ja ryöstön uhriksi. Rikun ja Annin lisäksi kyseisessä kokonaisuudessa oli Antero-niminen henkilö epäiltynä.
Molemmat rikoskokonaisuudet käsiteltiin yhdessä ja Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Rikun taposta 10 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio on lainvoimainen.
PIKKU-HUOPALAHTI, 19.4.2023
Tapahtumasta pidempi juttu tässä lehdessä: Pikku-Huopalahti
PALKKATILANKATU, PASILA 14.11.2023
errostalossa asuvat naapurit soittivat hätäkeskukseen klo 00:50-00:54 välillä, kun kuulivat viereisestä asunnosta naisen kiljumista ja avunhuutoja. Ensipartio saapui klo 00:57 kohteeseen, jossa yksi ilmoittajista oli heitä vastassa. Poliisipartio havaitsi rappukäytävän lattialla asunnon ulko-oven edustalla tuoreita veripisaroita ja asunnosta kuului miehen ähinää. Mies avasi oven ja kaatui sen jälkeen lattialle verisenä.
Eteisessä makasi myös nainen verisenä ja elottomana. Poliisin raivatessa tilaa ensiapua varten, mies iski itseään kaksi kertaa veitsellä rintaan ennen kuin poliisi keskeytti teon ja heitti tekovälineen kauemmaksi. Molemmille haavoittuneille annettiin hätäensiapua.
Ensihoidon lääkäriyksikkö totesi naisen kuolleeksi.
Asunnosta takavarikoitiin verinen, iso, keittiöveitsi ja pieni, vääntynyt, keittiöveitsi eteisen lattialta. Makuuhuoneen sängyn päältä löytyi katkennut,puinen, lippukeppi, jolla epäilty kertoi aluksi uhanneensa uhria. Uhrin matkapuhelin löytyi kotietsinnällä eteisen pyykkikorista vaatteiden alta.
Henkirikos tapahtui perheen kotona lasten ollessa nukkumassa. Epäilty videoi tapahtumat ennen tappamista. Videoissa epäilty uhkailee uhria ja jättää jäähyväiset lapsilleen. Uhri yritti poistua asunnosta ja huusi henkensä edestä apua, mutta epäilty esti väkivalloin hänen poistumisensa. Epäilty oli ottanut uhrin puhelimen haltuunsa, eikä uhri päässyt soittamaan apua. Epäilty tappoi uhrin lyömällä häntä kuusi kertaa veitsellä rintakehän alueelle sekä lisäksi kerran olkavarteen. Lyönneistä kaksi rintakehälle osunutta olivat tappavia. Teon vakaa harkinta ja loppuun saattaminen julmalla ja raa’alla tavalla kvalifioi rikosnimikkeen murhaksi.
Epäilty kertoi kuulusteluissa olleensa hyvin mustasukkainen ja tajunneensa, että menettää uhrin tulevan eron myötä. Sen jälkeen tilanne meni kontrolloimattomaksi. Viikon ajan ennen tekoa epäilty seurasi uhria kodin ulkopuolella ja kuvasi uhria alastomana makuuhuoneessa uhrin tietämättä. Epäilty yritti jäljentää uhrin puhelinta ja osti päivän ennen tekoa jäljennyslaitteen.
Epäilty kiisti käräjäoikeudessa syyllistyneensä murhaan, mutta katsoi syyllistyneensä tappoon ja myönsi lyöneensä uhria seitsemän kertaa veitsellä. Esitutkinnan aikana tehty mielentilatutkimus osoitti, että epäilty oli teon aikana täydessä ymmärryksessä.
Käräjäoikeus arvioi, että tekoon on liittynyt suunnitelmallisuutta, mutta varsinainen eropäätös on kuitenkin voinut olla sellainen ulkoinen seikka, joka on voinut aiheuttaa yllättävän tai odottamattoman kiihtymystilan. Asunnosta löytyneet tekovälineet viittaavat myös siihen, että vastaaja ei ole valinnut niitä etukäteen. Vastaajan kuvaamien videotallenteiden ja hätäkeskuspuheluiden perusteella vastaaja ei ole tehnyt surmaamispäätöstä äkillisesti, vaan hänellä on ollut aikaa harkita tekoaan. Useat teräaselyönnit hengenvaaralliselle alueelle ilmentävät sitkeää pyrkimystä, jonka tavoitteena on ollut asianomistajan surmaaminen. Henkirikoksessa sitkeä surmaamistarkoitus viittaa siihen, että tekijä on tarkoittanut aiheuttaa uhrin kuoleman, mutta se yksin ei tee henkirikoksesta erityisen raakaa. Tekoa ei voida tältä osin pitää tapon tunnusmerkistöä selvästi törkeämpänä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen 10 vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen naisen taposta. Tuomio on lainvoimainen.
TAPANINVAINIO 20.11.2024
Tapahtumasta pidempi juttu tässä lehdessä: Kirvesmurha.
Muumion matkassa
Tämä Murharyhmä-lehti on lähisuhdeväkivallan teemanumero. Ruumiinavauksia tekevä oikeuslääkäri joutuu työssään käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa vain vähän. Suomessa tehtiin vuonna 2022 yhteensä 62 henkirikosta. Niistä 28 tehtiin Etelä-Suomessa. Näistäkin vain osa on lähisuhdeväkivaltaa. Yksittäinen oikeuslääkäri ei siten pysty kirjoittamaan laajalti lähisuhdeväkivallasta.
Niinpä kirjoitan muusta väkivallasta, mutta en kuolemaan johtaneesta.
Lucca on viehättävä kaupunki Toscanassa, joka puolestaan on Italiassa. Kaupungissa on pyhän Mikaelin (San Michele) kirkko, josta ensimmäinen maininta asiakirjoissa on vuodelta 795. Kirkossa säilytetään pyhän Davidin (San Davino) muuumiota.
Legendan mukaan San Davino on armenialainen, joka teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin ja Roomaan. Hän oli matkalla kohti Santiago di Compostellaan Espanjaan, kun hän kuoli Luccassa vuonna 1050. San Davino haudattiin ensin hautausmaalle, mutta kun haudalla alkoi tapahtua ihmeitä, hauta avattiin ja vainajan todettiin olevan muumioitunut. Tätä pidettiin (ihmeiden lisäksi) osoituksena pyhyydestä ja muumio siirrettiin kirkon sisälle ja sittemmin alttarille. Italialainen tutkimusryhmä sai vuonna 2018 luvan tutkia muumiota. He tekivät tietokonetomografiatutkimuksen, tähystivät suuontelon ja ottivat kudosnäytteitä. Näytteitä otettiin myös arkusta ja niistä rasioista, joissa säilytettiin keskiaikaisissa arkunvaihdoissa jääneitä hiukkasia.
Tutkijat totesivat, että muumio oli 25-30 vuotias, 170-vuotias ja lihaksikas, päätelleen luissa olevissa lihasten kiinnityskohdista. Pehmytkudoksia oli jäljellä raajoissa ja hieman vartalon alueella. Yllättäen aivoja ja joitakin lantion alueen sisäelimiä oli edelleen jäljellä, mukaan lukien sukupuolielimet. Kasvot oli aikoinaan korvattu vahamaisella aineella, joten siksi kuvassa muumiolla näyttäisi olevan kasvot.
Kallossa oli vammoja. Otsalla oli sahalaitaisen teräaseen aiheuttama vamma ja oikealla ohimolla oli soikea tylpän esineen aiheuttama vamma. Molemmat vammat olivat parantuneita, joten San Davino oli elänyt hyvän aikaa vammautumisen jälkeen. Viimeksi mainitussa vammassa oli merkkejä hoidosta, tarkemmin sanottuna vamman kauterisaatiosta. Kauterisaatio on toimenpide, jossa vamma tai verisuoni poltetaan kiinni ja siten lakkautetaan verenvuoto. San Davinolle kauterisaatio oli tehty viisikulmaisella esineellä, todennäköisesti hehkuvalla raudalla polttamalla.
Kauterisaatiosta on mainintoja keskiaikaisessa lääketieteellisessä kirjallisuudessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun se todettiin vainajassa. Kauterisaatio oli siihen aikaan tunnettu vain Bysantissa ja islamilaisessa lääketieteessä. Kauterisaation mestari tuohon aikaan oli Abū al-Qāsim Khalaf ibn al-'Abbās al-Zahrāwī al-Ansari eli yksinkertaisemmin al-Zahrawi tai latinalaistettuna Abulcasis. Al-Zahrawi oli aikansa huomattavin kirurgi. Hän syntyi ja eli elämänsä Cordobassa, nykyisessä Espanjassa. Al-Zahrawi erikoistui kauterisaation käyttöön Hän keksi useita kirurgisia instrumentteja. Lisäksi hän kirjoitti 30-sivuisen lääketieteen ja kirurgian tietosanakirjan (Kitāb al-Taṣrīf), joka oli käytössä 1700-luvulle.
Muumiosta etsittiin myös hyönteisiä ja kasveja. Tutkimuksissa löytyikin useita
hyönteisten ja kasvien osia, mukaan lukien siitepölyä, joiden perusteella pääteltiin muumion olleen, kuten legenda kertoo, ensin haudattuna puisessa arkussa hautausmaalle ja tulleen sitten siirretyksi sisätilaan. Lisäksi kasvinkappaleet kertovat keskiaikaisesta kaupunkiympäristöstä, joka on tyystin erilainen kuin nykyinen Lucca. Tutkimukset osoittivat ainakin viime vaiheen osalta legendan todenperäiseksi. Itse muumion tutkiminen avaa puolestaan kiehtovia mahdollisuuksia. Muumio oli nuori, lihaksikas mies, jolla oli vammoja.
Oliko hän ehkä sotilas? Tämän puolesta puhuu se, että kirurgia keskiajalla oli pääosin sotakirurgiaa. Tavallisia ihmisiä eivät hoitaneet koulutetut kirurgit vaan kylän viisaat vaimot ja kaupungeissa parturit, jotka muun toimen ohella hoitivat haavoja ja harjoittivat suoneniskentää eli sitä hoitoa, jossa verta valutettiin laskimoista. Kauterisaatio oli käytössä vain Bysantissa ja islamilaisessa lääketieteessä. Armenialaiset puolestaan muodostivat Bysantin armeijan rungon.
Oliko San Davino ehkä sotilas Bysantin armeijassa? Saatuaan hyvää hoitoa ja siten pelastuttuaan kuolemasta hän ehkä halusi kiitollisuuttaan lähteä pitkälle ja vaikealla pyhiinvaellukselle läpi sen ajan tunnetun maailman. Toinen syy pyhiinvaellukselle tuolloin oli katumus. Kumpaa ajattelette sotilaan tunteneen?
Sovinnollisuus on kaikkien yhteisöjen perusta
- sovitellen siis paras
Lähisuhdeväkivalta on todennäköisesti väkivallan muodoista tuskallisinta. Lienee se myös kirjoltaan monipuolisinta, sillä kattaahan lähisuhteen määritelmä paitsi parisuhteet, myös sukulaisuuden monimutkaiset kudelmat.
Lähisuhdeväkivaltaan lukeutuu niin fyysinen kuin henkinen pahoinpitely. Yleensä vieläpä niin, että henkisellä otteella saatetaan toinen osapuoli niin nutistettuun asemaan, että fyysinen kurmuuttaminen alkaa jo tuntua luonnolliselta osalta suhdetta, olipa se mitä laatua tahansa.
Ruotsalainen kirjailija August Strindberg (1849 – 1912) on kirjallisessa tuotannossaan kuvannut kalvavia, kipeitä, sairaita ja ahdistavia parisuhteita, joista pahimmat kuvaukset ovat yhtä helvettiä. Oivallinen kokoelma tästä henkisestä lähisuhteiden ja avioliittojen manalasta on teos ”Naimakauppoja”. Mahdolliselle lukijalle tiedoksi, että joukossa on hyvin vähän onnellisia loppuja. Vaikka teos on paljolti ajan kuvaa, tarjoaa se eräänlaisen läpileikkauksen siitä, miten katteettomat lupaukset, odotukset ja romanttiset kuvitelmat johtavat katkeruuteen ja keskinäisen kiusaamisen kierteeseen. Saman tapaista kirjallista lähisuhteiden vääristymien kuvausta voi löytää Anton Tšehovin (18601904) joistakin novelleista. Kumpikin on osannut kuvata erinomaisesti juuri sen, miten vaikeaa, jopa mahdotonta, on kiemurrella irti suhteesta, joka on muuttunut ahdistavaksi vankilaksi.
Tämän kirjoittajalle ja tulevalle lähisuhdeväkivallan sovittelijalle jäi unohtumattomaksi teatterikokemukseksi mieleen Svenska Teaternissa nähty Strindbergin ”Dödsdanssen”. Ensisijainen ajatus oli treenata ruotsinkielen kuullun ymmärtämistä, mutta paremman muistijäljen jätti kuvaus yksinäiselle saarelle kahdestaan eristäytyneestä avioparista, jotka piinasivat toisiaan toimien molemminpuolin eräänlaisena vanginvartijana. Samaan aikaan suhdetta leimasi keskinäinen katkeruus, kylmyys ja vihamielisyys, mutta yhtäaikaisesti
yksin jäämisen pelko. Toki eräs poikkeuskin oli, kun saarelle eksyneelle vieraalle paljastuu aviomiehen kerran tuupanneen vaimonsa laiturilta myrskyävään mereen. Asiasta kysyttäessä aviomies vastaa, että ”hänen siinä seisoessaan ajatus tuntui aivan luonnolliselta”.
Toiset ikäiseni selailivat Playboyta ja Tekniikan Maailmaa, minä harrastin Strindbergiä. Kukin siis taaplaa tyylillään. Avioliitolta sentään säästyin – ja ennen kaikkea mahdollinen puoliso minulta.
Vakavasti ottaen kirjallisuuden ja näytelmien tarjoamat peilaukset ihmissuhteiden joskus hyvinkin karuun maastoon on auttanut ehkä suhteutumaan elävän elämän sattumuksiin rauhallisemmin. Olisivatko nämä luetut ja teatterissa katsotut tapaukset olleet peräti siedätyshoitoa reaalimaailmaan nähden.
Todellisia esimerkkejä on nimittäin sattunut näköpiiriin jonkin verran.
KAKSI NOVELLIN AIHETTA
Kotitalossani asusti taannoin muuan aviopari, jonka huuto ja mekastus saattoi sisäpihalla kaikua ja kantaa samaan tapaan kuin italialaisissa elokuvissa. Surullinen todellisuus oli kuitenkin se, että pariskunnan arjessa alkoholilla oli suuri osuus. Leskirouva oli tavannut samassa ravintolassa työskennelleen nuoremman miehensä työn merkeissä.
Rouvan jäätyä eläkkeelle sujui kaikki vielä jokseenkin mukavasti, mutta kun aviomies sai potkut, oli yhteistä vapaata aikaa liiankin kanssa. Noita elämän pysähtyneitä hetkiä voideltiin liikkeelle alkoholilla.
Olisipa sitten poliisilla, tuomarilla tai sovittelijalla ollut tuohon elämäntapaan mitään vaikutusta, niin arvoitukseksi se jäi. Lopputulos saatiin lukea iltapäivälehdestä. Itse sain hallituksen puuhamiehenä puhelun tuoreeltaan isännöitsijältä, joka lakonisesti lausui, että ”nyt kävi niin, että rouva vietiin hoitoon ja herra kylmään”. Selvisipähän siinä sitten jo silloiselle lautamiehelle ja sovittelijalle, että miksi herraa ei oltu kuukauteen nähty pihalla naapurustolle kiukuttelemassa ja miksi rouva oli kovasti sekavan oloinen, kun hänelle kadulla hyvät päivät toivotteli. Pariskunnan yksiössä oli avioliiton arki muodostunut sellaiseksi, että yksiössä vallitsi
kahden vuodesijan periaate: rouva kipusi parvelle ja herra torkkui lattialla patjalla, mikä toki kovasti hyvässä lihassa olevalle oluen nautiskelijalle ehkä oli helpompaakin. Eräänä kauniina päivänä vain elämäntavat vaativat veronsa, eikä hyviä huomenia enää toivotettu. Kuolema oli käynyt ovikelloa soittelematta ja ovea availematta. Joskus tulee kuolema ryminällä ja pahulla, joskus hiljaa kuin kuiskaus korvaa, että on aika mennä. Nyt oli kuolemalla hiljainen päivänsä.
Ilmeisesti tämän raskaan avioelämän uuvuttama rouva ei tohtinut äkäisen ukkonsa unia ryhtyä keskeyttämään ja antoi tämän makoilla potslojo niin kauan kuin unosia riittäisi. Toki naapurustokin alkoi aikanaan valitella isännöitsijälle ja huoltoyhtiöön huonosta hajusta porraskäytävässä, mutta eipä osattu syytä tahi aihetta paikantaa. Kylmemmällä ilmalla tai hyvällä porrastuuletuksella haitta tuntui häviävänkin, kunnes lemu palasi entistä tujumpana. Silloin lähti huollon esimies itse ovikelloja soittelemaan. Helpompi niin kuin vastailla päivät pitkä puhelimeen ja arvuutella, että onko kyseessä vesivahinko vai viemäritukos.
Kun puheena olevan pariskunnan ovi avattiin, löi vastaan ilmelä ja etenkin kenttätyötä tekeville poliisiviranomaisille, patologille ja hautausalan ammattilaisille tuttu imelähkö haju. Rouva, joka ei tosin ymmärtänyt olevansa jo leski, totesi kyllä katse harittaen, että ei
ole itse havainnut hajuongelmaa. Johtuneeko siitä, että - tässä vaiheessa tosin jo edesmennyt aviomiehensä - saattoi muutenkin hiukan hajahtaa. Huollon esimies kuitenkin havaitsi raollaan olevan eteisen ja huoneen välisen oven raosta lattialla makaavan hahmon, jonka paljas jalka oli eebenpuun värinen. Tässä vaiheessa kutsuttiin jo paikalle viranomaisia ja muuta ammattiväkeä. Selvisi lopulta, että rouva oli asustanut likimain kuukauden päivät yhdessä kuolleen miehensä kanssa.
Tässä tapauksessa on enää mahdotonta tietää, onko tuossa onnettomassa parisuhteessa ilmennyt henkisen väkivallan lisäksi myös fyysistä väkivaltaa. Apua ei koskaan huudettu eikä tavaraa rikottu. Yhteistä koiraa ulkoilutettiin kahden tupakan verran vastapäisessä puistossa. Useimpien naapureiden kanssa mies oli riidoissa. Talossa, jopa koko korttelissa taisi olla vain kolme ihmistä, joiden kanssa he olivat puheväleissä: allekirjoittanut ties mistä syystä, vanha karjalaismummo ja korttelin kioskin pitäjä, jolta herra osti lähes päivittäin kassillisen olutta. Kun ei mitään niin sanotusti dramaattista tapahtunut, niin eipä ollut kenelläkään halua puuttua heidän elämäänsä.
Jälkiviisaasti voisi tietysti ajatella, että jonkinlainen puuttuminen olisi saattanut olla hyödyksi. Ongelmakenttä oli kuitenkin niin monitahoinen alkaen alkoliongelmista jatkuen syrjäytymiseen ja elämän hallinnan puutteisiin, että moinen viisastelu on hedelmätöntä. Sovittelun piiriin he eivät koskaan ennättäneet, koska ei ollut tilannetta, jossa olisi tullut poliisi väliin ja sovittelun mahdollisuutta tarjonnut. Olisi voitu puhua kummankin kanssa siitä, mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi tapahtua, että sopuun voisi päästä. Olisi ollut mahdollisuutta erilaisten palveluiden pariin ohjaamiseen. Olisi voitu kartoittaa edes vähän elämän ohdakkeisen polun vaikeita paikkoja.
Vaan oli toki sovittelukin erään kerran hiukan herraa koskettanut. Hän tiesi minun sovittelutaustastani ja tilitti kerran pihalla kohdattaessa omia kokemuksiaan sovittelutapahtumasta. Kuten kerrottua, oli hänellä humalapäissään kovin riitaisa asenne muuta maailmaa kohtaan ja niinpä monenmoiset huorittelut ja homottelut ikäväksi koettuja naapureita kohtaan olivat kiusallisen yleisiä. Niinpä oli hän metelistä ja porraskäytävässä tupakoinnista huomauttaneita naispuolisia naapureitaan kerran katsonut asiakseen
”OLIPA SIIS KERRAN KAKSI KUULUISAA ALKOHOLISTIA, JOILLA EI OLLUT PUUTETTA MAALLISESTA
HYVÄSTÄ, MAINEESTA TAI MAMMONASTA”
huoritella oikein kovalla äänellä. Tästä seurasi parikin rikosilmoitusta. Poliisin valistuneella ehdotuksella päädyttiin näissä asioissa kuitenkin sovittelumenettelyyn.
Herra äityi silti katkerana tilittämään, että joutui maksamaan herjaamisesta kummallekin muutaman sadan euron korvauksia. Ehkä hän kuitenkin hiukan rauhoittui, kun selitin lopputuleman olleen kovasti paljon edullisempi kuin mahdollisessa oikeusjutussa määrätty korvaus kaikkine muine kuluineen. Porraskäytävä kuitenkin rauhoittui eli opiksi oli otettu. Sovittelulla on myönteistä vaikutusta. Moitittavaan käytöstapaan tuli muutos.
Väkisinkin miettii, olisiko avioliitossakin yhteinen elämä kohentunut, jos asiat olisivat johtaneet siihen, että poliisi olisikin joutunut puuttumaan heidän keskinäisiin asioihinsa? Sitä emme nyt tiedä. Emmekä tiedä kohta monen muunkaan pariskunnan tapauksessa, sillä nyt istuva hallitus on päättänyt lopettaa lähisuhdeväkivallan sovittelemisen. Uskallan epäillä, kohentaako se monenkaan kurjassa parisuhteessa elävän ihmisen elämän laatua.
Toinen kouluesimerkkini on ulkohohtaisten tietojen ja median varassa oleva tapaus rikkaasta naisesta ja entisestä huippu-urheilijasta. Siksi sen voi kertoa suppeammalla tyylillä. Olipa siis kerran kaksi kuuluisaa alkoholistia, joilla ei ollut puutetta maallisesta hyvästä, maineesta tai mammonasta. Ainoa asia, mitä olisi pitänyt olla vähän enemmän olivat selvät päivät, mutta ehkä kohtaloltakaan ei voi kaikkea vaatia.
Koska kumpikin oli tahollaan ja vallankin yhdessä julkkiksia, seurasivat iltapäivälehdet ja vallankin laatulehti ”7 päivää” heidän elämäänsä. Vaikka toisin kuin edellinen esimerkkipariskunta, asuivat nämä henkilöt suuressa ja suorastaan äveriäässä omakotitalossa isolla tontilla, joutui poliisi puuttumaan heidän elämäänsä aika ajoin. Poliisi sai töitä, lehdet juttuja ja katajainen kansa luettavaa.
Moni lähisuhdeväkivallan sovittelua vastustava voisi hykerrellä tyytyväisenä, että tulipas poliisi paikalle ja tulipas oikeusjuttuja.
Sinne vaan oikeuteen pannaan pahat miehet vastaamaan pahoista teoistaan. Niinpä niin. Tulipas oikeusjuttuja ja menipäs myös, kun oikeuteen toki pitää uhkasakon uhalla mennä, mutta läheistään vastaan ei ole pakko puhua.
Tällä tavalla niitä oikeusjuttuja pariskuntien kesken sitten lässähtää. Saattaa pikemminkin käydä niin, että hampaiden koloihin kertyy vielä lisää hiertäviä asioita. Eikä se elämän laatu taatusti parane tai kohene. Voihan syyttäjä vedota mahdollisiin valokuviin tai lääkärintodistuksiin, mutta kestääkö tarina sitten hovioikeudessa pyörittelyä on taas oma juttunsa.
Näissä kahdessa esimerkki tapauksessa kävi tavallaan loppuviimeksi kohtuullisen hyvin. Kotitaloni rouva sai hyvää hoitoa ja pääsi ilmeisesti johonkin hoivakotiin vanhuudenpäivikseen. Tapasin hänet sattumalta vanhoilla kotikaduillaan ja hän oli mielestäni tasapainoisempi kuin koskaan aikaisemmin. Kertoi miehensä kuolleen ja minä diplomaattisesti pahoittelin asiaa.
Jälkimmäisessä tapauksessa kumpikin lopulta tajusi, että ellei avioeroa oteta, niin saattaa se henki jommaltakummalta lähteä. Kumpikin eli loppuelämänsä tahoillaan kunnes poistuivat tämän maan pinnalta. Pohdinpa siinäkin tapauksessa, olisiko ollut elämää helpottavampi tilanne, jos joskus jo aikaisemmin olisi päädytty sovittelun piiriin. Olisi ainakin voitu yrittää.
SOVINNOLLISUUS ON KAIKKIEN YHTEISÖJEN PERUSTA
Suomessa on sovittelutoiminta rikos- ja riita-asioissa alkanut jo 1980-luvun alussa kokeilunomaisena projektina. Hyväksi havaittu ja tuloksellinen sovittelujärjestelmä kehittyi ja levisi valtakuntaan. Vuonna 2005 annettiin sovittelulaki, joka astui voimaan 1.6.2006. Sen mukaisesti kaikkien kuntien ja kaupunkien oli järjestettävä mahdollisuus sovittelumenettelyyn. Vuodesta 2016 järjestämisvastuu on ollut THL:n kontolla, joka siis vastaa sovittelun valtakunnallisesta järjestämisestä, koordinoimisesta ja kehittämisestä.
Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo toimintaa ja rikosasioiden sovittelun neuvottelukunta ohjaa, seuraa, linjaa ja edistää sovittelun valtakunnallista toimintaa ja kehittämistä.
Ajan oloon on sovittelumenettelyn käyttö lisääntynyt, mikä säästää paitsi selvää rahaa, myös ihmisten henkisiä voimavaroja ja aikaa. Ennen kaikkea sovittelussa voidaan avata niitä asioita, joista tapahtumat ovat johtuneet ja toimia niin, että tilanne ei enää uusiutuisi. Järjestelmän hyödyllisyyden on ensisijaisesti havainnut poliisiviranomainen, joilta suurin osa aloitteista onkin viime vuosien aikana tullut. Erityisen merkityksellistä on ollut lähisuhdeväkivallan sovitteleminen, sillä korjaavalla sovittelutoiminnalla on mahdollistettu osapuolien ohjaaminen tukitoimien piiriin ja saatu mahdollinen ihmissuhde toimimaan ilman väkivaltaisuutta. Uhri on voinut päästä pelon ja kaunan tunteesta, tekijällä on ollut mahdollisuus korjata käyttäytymistään. Osapuolet ovat voineet ehkä ensi kertaa suhteessaan puhua välejään hiertävistä kipukohdista.
Historiasta kiinnostuneet voivat tutustua 2017 kirjoittamaani nettiteokseen ”Katsaus suomalaisen rikos- ja riita-asioiden sovittelun historiaan” netissä: https://www. julkari.fi/bitstream/handle/10024/148639/ Katsaus%20suomalaisey%20rikos-%20 ja%20riita-asioiden%20sovittelun%20 historiaan_FINAL_2.5.2017.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tiivistetymmän katsauksen tarjoaa toki Poliisiammattikoulun opinnäytetyö, jonka Mikko Ojakoski on laatinut vuonna 2017, ”Rikosasioiden sovittelu Mitä poliisin olisi hyvä tietää sovittelusta?”. Sekin löytyy netistä: https://www.theseus.fi/bitstream/ handle/10024/134978/ON_Ojakoski. pdf;jsessionid=5B8CB4B08D8360C5425442F8959B74F1?sequence=1
THL:n vuoden 2022 tilaston ”Tilastoraportti 63/2022- 17.11.2023” (Henrik Elonheimo ja Aku Leivonen) mukaan sovitteluun ohjattiin 13 007 rikos- ja riita-asiaa, joista 54 % oli väkivaltaa. Sopimukseen päästiin kaiken kaikkiaan 70 % tapauksia. Mainittuna vuonna tehtyjen sopimusten rahallinen arvo oli 3,5 miljoonaa euroa. Summa tarkoittaa sovittelussa määriteltyjä korvauksia, joista noin 107 000 euroa oli työkorvauksia, joissa
korvauksena tehdylle työlle on määritelty rahallinen arvo. Tällaisia käytetään erityisesti alaikäisten tekemissä vahingontekojen korvaamisissa. Asioita sovitteli yhteensä 1 530 koulutuksen saanutta vapaaehtoissovittelijaa.
Helsingissä soviteltavia asioita oli mainittuna tilastoimisvuonna 1 103 juttua.
Oikein ytimeensä tiivistettynä voi lausua, että kaikilla mittareilla mitattuna ihmisten väliset konfliktit on aina hedelmällisempää sopia ja saada palautettua rauha heidän välilleen. Erityisen tärkeää tämän on sellaisissa tilanteissa, joissa ihmiset ovat tai ovat olleet läheisessä tunnesiteessä keskenään. Jos restoratiivisuutta eli korjaavaa prosessia ei tapahdu, riskinä ovat traumat, katkeruus, kauna ja vihan tunteet. Kaikesta huolimatta hallitus on nyt lopettamassa nimenomaan lähisuhteiden sovittelua nykyisessä muodossaan. Näitä on soviteltavina olleista tapahtumista ollut jotakuinkin kolmannes.
SOVIMME, SOVIMME, SOVIMME
THL:n tilastoraportissa ilmenee, että noin 30 % sovitteluun ohjatuista rikoksista oli lähisuhdeväkivaltaa. Niinpä osapuolina olivat nykyiset tai entiset aviopuolisot, kihlaparit, eronneet tai eroamassa olevat pariskunnat, nykyiset tai entiset seurustelukumppanit sekä perheenjäsenet, lähisukulaiset tai vastaavien lähisten ihmissuhteiden osapuolet.
Tätä kirjoitettaessa tilanne Suomen hallituksessa on se, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta ollaan luopumassa. Eräät järjestöt ovat tehokkaalla ja pitkäkestoisella taustatyöllään saaneet aikaan kehityksen, jota näyttää olevan mahdotonta enää muuttaa. Annetuista lausunnoista vaikuttavat saaneen kaikupohjaa ainoastaan lopettamiseen kallistuneet linjaukset.
Helsingin kaupungin pormestarin lausunto (https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2024008422/888f33e4-0556-45fd-81063f5e759e47df) asiasta on jokseenkin kielteinen. Perusteluissa todetaan mm. seuraavaa:
”Helsingin kaupunki suhtautuu lähisuhdeväkivaltaan vakavasti ja näkee tärkeänä monitasoiset toimet lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja väkivallan kokijoiden sekä tekijöiden tukemiseksi. Helsingin kaupunki korostaa kuitenkin, että sovittelun ei tule hei-
kentää rikosvastuun toteutumista sovitteluun ohjautuvissa tapauksissa. Asianomistajan ymmärrys sovitteluprosessin merkityksestä on keskeisessä asemassa, jotta asianomista voi harkita osallistumistaan sovittuluun ja ymmärtää mihin on sitoutumassa. Sovittelutoiminnalla on rooli rikosten osapuolten sujuvien jatkopalveluiden toteutumiseksi.
Helsinkiin on muodostunut valtakunnan yleiseen tilanteeseen verrattuna erityistä osaamista lasten ja nuorten, lähisuhdeväkivallan osapuolten ja maahanmuuttajataustaisten osapuolten sovitteluiden osalta. Helsingin sovittelutoiminta kutsuu koolle säännöllisesti omaa lähisuhdeväkivallan sovittelun yhteistyöryhmää ja sovittelun edustaja kuuluu kaupunkitasoiseen lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmään. Keskeisellä sijalla sovittelun verkostoyhteistyössä on asiakaslähtöisen monialaisen yhteistyön, viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön vahvistaminen ja tiivistäminen. Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön toimintaohjelma käynnistyy syksyllä ajalle 2024–2025 ja sen tehtävänä on vahvistaa lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä erilaisin toimin.”
Suomen Sovittelufoorumi ry:n 76-sivuinen lausunto perusteluineen lausunto kertoo oikeastaan jo otsikoinnillaan oleellisimman: ”Lähisuhdeväkivallan sovittelu on ihmisoikeus”. Muutamia otteita siitäkin kannattaa tässä yhteydessä esittää:
”Lähisuhdeväkivallan sovittelun kieltäminen ylläpitää väkivallan kulttuuria. (…) Sovittelun kieltäminen vahvistaisi tai ainakin ylläpitäisi salailua, tarvetta pitää väkivalta perheen sisäisenä asiana.”
”Sovittelu on ammattimainen naisten palvelu. Valtaosa sovitteluviranomaisista ja lähisuhdeväkivallan sovittelijoista on naisia. Heitä yhdistää sekä ammattitaito että monilla myös väkivallan kokeminen lähisuhteissa. Vapaaehtoissovittelijoista monet ovat korkeakoulutettuja monialaisia ammattilaisia, monet ihmistyön asiantuntijoita, osaavia ja täydennyskoulutettuja.”
”Lähisuhdeväkivallan sovittelun asiantuntemus katoaa. Sovittelijoina pidämme epätodennäköisenä, että kieltämisestä seuraa kiinnostuksen jatkuminen tilanteessa, jossa kriminalisoidaan se työ, jota me ansiokkaasti olemme suurella sydämellä tehneet useita
vuosia ja erikoistuneet. Asiantuntemus on ollut hyödyksi myös muissa rikoksissa. Se, että vuosia jatkunut palvelun asiantuntemuksen ja osaamisen vähättely saa finaalissa lakisääteisen kiellon, on syrjivää, absurdia ja täydellistä julkisen vallan epäoikeudenmukaista menettelyä.”
”Poliisin toiminta on viime vuosina kehittynyt esimerkillisesti liittyen lähisuhdeväkivaltaan. Poliisihallituksen ohjeistukset on otettu hyvin käyttöön, toiminta on valtakunnallisesti yhtenäisempää. MARK-riskinarviointimenetelmän hyödyntäminen on kehittynyt. Poliisin osaamista naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa on kehitetty ja uusia poliisin käytännön työtä palvelevia välineitä on otettu käyttöön. Aloitteiden lähettäminen sovittelutoimistoihin on kehittynyt merkittävästi. Lainmuutoksen myötä valtaosa kehitystyöstä ja yhteistoiminnasta päättyisi.”
Vieläkin runsaammin lähisuhdeväkivallan sovittelua puoltavaa lausuttua ja tutkittuun tietoon ja kokemuksiin pohjautuvaa aineistoa on esitetty ja tuotu päättäjien tietoon, mutta vaikuttaa siltä, että kaikki päätyy pikemminkin arkistoon kuin päätöksentekoon. Kaikkihan on jo hallitusohjelmaan etukäteen kirjattu - ja rintamalinjat on nähtävästi päätetty pitää.
Käräjäoikeuksien resursseja on toki viime aikoina lisätty melkoisesti, mutta kuten poliittisessa päätöksenteossa joskus käy, on samalla luotu melkoisia pullonkauloja. Syyttäjäviranomaisten suunnalle ei lisäresursseja ole huomattu laittaa. Vai onko ajatus ollutkin, että saadaan työuria pidennettyä? Taannoin tapasin lautamiehenä Helsingin käräjäoikeuteen taapertaessani tutun, juuri eläkkeelle jääneen syyttäjän samaan suuntaan kulkemassa. Kysyessäni eläkepäivien sujumista hän tokaisi, että ”niin kuin näkyy. Töihin menossa, kun kutsuttiin kiireapulaiseksi juttuja valmistelemaan”.
Niin että saadaanhan eläkeläisiä tälläkin tavalla niin sanoakseni sorvin ääreen takaisin. Helsingin käräjäoikeudessa oli tuolloin noin tuhannen jutun jono. Maakunnista tiedän esimerkkinä erään melkoisen vakavankin väkivallanteon odottaneen jo kaksi vuotta asian käsittelyyn pääsyä. Kuinkahan kauan perusmattien ja -maijojen pitää odottaa oman kotikärhämänsä pääsyä oikeuden sokean jumalattaren vaa´an ääreen, kun lähisuh -
deväkivallan sovittelu Suomessa päättyy? Sovitteluun pääsee joskus kuukauden sisällä. Vaan nopeutuuhan se prosessi, jos teko on niin törkeästi henkeen tai terveyteen käynyttä, että epäilty on pidätettynä. Silloin on lain suomia määräaikoja tekijän oikeussuojaa turvaamassa. Ja kun ei sopimaan päästä, niin voihan tätä ”oikotietäkin” alkaa joku käyttämään.
ARJEN PITÄÄ JATKUA – SOVUSSA RAKKAASSA SOPIEN
Sini Heino-Mouhu on ollut Helsingin sovittelutoimen päällikkö vuodesta 2019 alkaen. Sovittelutoiminnan monet ulottuvuudet ja näkökulmat ovat tulleet perin tutuiksi, mutta niin toki on tullut myös julkishallinnon päätöksentekoprosessikin. Tulipa sitten mitä tahansa, on perusarjen voitava jatkua tasaisesti, laadukkaasti ja häiriintymättä. Tehtävänsä puolesta hienotunteisuuteen pyrkivä sovittelupäällikkö asettaa sanansa vankasti olemassaolevien tosiasioiden varaan, eikä ryhdy spekuloimaan sillä, mitä voisi tapahtua tai mitä uskotaan tapahtuvan. Tällaisia asioitahan ovat erilaisia lausuntoja antaneet tahot voineet jo tehdä.
”Lähisuhdeväkivallan sovittelussa sovitteluun tulevien juttujen seulonta on hyvin tarkkaa. Törkeää väkivaltaa ei koskaan myöskään sovitella. Ensin poliisi siis seuloo tapaukset, mitä voitaisiin lähettää sovitteluun. Jos osapuolet tällaiseen vapaaehtoisesti suostuvat, juttu etenee sovittelutoimeen.
Joskus vielä syyttäjäviranomainenkin saattaa tiedustella asianosaisilta, haluavatko he ehkä sovittelumenettelyyn asiansa kanssa. Sitten toimistomme seuloo ja arvioi tapaukset ja päättää, voidaanko asiaa ottaa sovitteluun.
Sitten koulutetut sovittelijat keskustelevat kummankin osapuolen kanssa ensin erikseen ja arvioivat sen jälkeen sovittelunohjaajan kanssa, voidaanko yhteistapaaminen järjestää. Jos tulee esimerkiksi ilmi suhteessa toistunut ja toistuva väkivalta, niin sovittelua ei pidä järjestää. Kaikki väkivaltahan ei koskaan tule viranomaisten tietoon. Jos yhteistapaaminen järjestetään ja jos sopimus sitten syntyy, arvioi vielä syyttäjä sen, voidaanko asia lopulta jättää tehdyn sovittelusopimuksen varaan, vai viekö hän siitä huolimatta jutun oikeuden arvioitavaksi. Sopimukseen voidaan kirjata lisäksi jopa puolenkin vuoden seuranta-aika, jolloin voidaan seurata, jatkuuko elämä
”ONHAN MAAILMASSA ESIMERKKEJÄ MAISTA JA HALLINNOISTA, JOISSA YHÄ USEAMMAT
KANSALAISET
KESKITTYVÄT VAIN OMAAN ELÄMÄÄNSÄ”
sovitulla tavalla ilman väkivaltaa tai muuta moitittavaa käyttäytymistä.”
Lähisuhdejuttuinahan voi sovitteluun tulla myös muutakin kuin fyysistä väkivaltaa. Taloudellista tai verbaalista kiusaamista, herjaamista tai muuta ahdistavaa toimintaa.
”Sovittelussa on myös mahdollisuus keskusteluun, mitä oikeuskäsittely ei juurikaan mahdollista. Tekijällä on myös mahdollisuus katumiseen ja häpeän käsittelyyn. Sovittelutoimella on myös hyvä verkosto ohjata sekä tekijä että uhri erilaisten maksuttomien palveluiden ja tuen piiriin. On huomattava sekin, että me pyrimme ohjaamaan asianosaisia palveluiden piiriin, vaikka sovittelusopimusta ei syntyisi tai vaikka asia ei etenisi lainkaan sovitteluun.”
Ohjaamista erilaisten tukitoimien piiriin voidaan korostetusti perustella myös sillä, että Helsingin toimen perusperiaatteena on ollut sekin, että toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa ei sovitella. Sovittelutilaisuus on oikeus ja mahdollisuus, mutta lähisuhdeväkivaltaa ajatellen myöskin ainutkertainen tilaisuus, johon tekijän kannattaa myös sitoutua.
”Poliisiviranomainen, sovittelun ammattihenkilöstö sekä vapaaehtoissovittelijat ovat avainhenkilöitä. Seulontaa tapahtuu näillä kaikilla tasoilla. Keskeytyspäätöksiä tehdään, mikäli prosessin aikana selviää asioita, jotka eivät ole uhrin edun mukaisia. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi painostus, pelko, toistuvuus, oman suostumuksen peruuttaminen. Jos sovittelun tiukat edellytykset täyttyvät, on kaikilla juttuja seulovilla ja käsittelevillä tahoille myös osaamista erilaisten tukipalveluiden pariin ohjaamisessa.”
Koska lähisuhdeväkivallan sovittelu nyt päättynee, on tilanteeseen vain sopeuduttava ja käytettävä resursseja enemmän kaiken muun toimistolle tulevan juttumäärän sovittelemiseen.
TURHUUKSIEN TURHUUS
Niinpä niin,vanitas vanitatum et omnia vanitas - turhuuksien turhuus, kaikki on
turhuutta. Koska kaikki asian puolesta esitetty puhe tuntuu todella kuuluneen kuuroille korville eikä sen suurempaa kansanliikettäkään asian puolesta ole syntynyt, on tosiasiat hyväksyttävä. Ilmeisesti avo- ja avioparien sekä sukulaisten keskinäinen sovitteleminen ei enää tule kysymykseen ja heidät predestinoidaan sovittelun ulkopuolelle. Hienointa olisi voida välttää kyynisyyttä, mutta sepä onkin jo hankalampi asia.
Sen verran voinee itsehillintää käyttää, että ei ryhdy kovasti Pirun kuvia seinille maalaamaan, vaikka synkkiä ajatuksia lähisuhdeväkivallan sovittelun lopettaminen herättääkin. Voisi ehkä vain heittää ilmaan kysymyksen siitä, kuinka paljon tämän kirjoituksen alussa esitettyjä esimerkkitapauksia, niitä kaunokirjallisia ja elävässä elämässä nähtyjä, tulee lisää? Kuinka paljon jää sanomatta, moniko avunpyyntö jää kuulematta, moniko tukitoimi jää tekemättä ja paljonko ihmisten mieliin jää katkeruutta ja kaunaa purkautumatta, odottamaan sopivaa räjähdyshetkeä?
Jaa-a. Jos minä olisin Piru, niin olisinpa nyt hyvällä mielellä.
Tuleeko meistä monesta yhä välinpitämättömämpiä, kun ei tosiasioista piitata ja todettuja kokemuksia ei noteerata? Kun sarvikuonomaisesti jyrätään eteenpäin asiaa, joka ei ole järkevä ja kieltäydytään kuuntelemasta. Vaan jatkuuhan se elämä silläkin tavalla. Ei tämä nyt niin tavatonta uutta ole auringon alla. Onhan maailmassa esimerkkejä maista ja hallinnoista, joissa yhä useammat kansalaiset keskittyvät vain omaan elämäänsä, kun hallinto kumminkin tekee vain oman mielensä mukaan muita kuulematta. Eihän tämän elämän ja maailman takia nyt sentään itseään kannata rikkoa. Välillähän sitä tavataan mennä nyrkit savessa ja tukka pystyssä. Otetaan, mitä ylempää annetaan ja eletään kukin omassa kolosessamme. Otamme tsajua, vetäydymme datsallemme ja huokaamme, että harasoo.
ALLE ON KOOTTU VALTAKUNNALLISIA AUTTAVIA PALVELUJA, JOTKA TARJOAVAT APUA:
lapsille ja nuorille rikoksen uhreille ja rikosten tekijöille parisuhdeväkivallan osapuolille syrjäytyneille ja yksinäisille vaikeiden elämäntilanteiden kriisien hallinnalle päihdeongelmien kanssa eläville ikääntymisen tuomien ongelmien ratkaisuun
Jos olet akuutissa hädässä, soita hätänumeroon 112. Poliisin yhteystiedot, ohjeita ja tietoa rikoksen osapuolille sekä sähköisen rikosilmoituksen löydät poliisin nettisivuilta, www.poliisi.fi.
Pelastakaa Lapset on kansainvälisen Save the Children -liikkeen jäsen. Save the Children International on maailman johtava lapsijärjestö, johon kuuluu noin 30 Save the Children -jäsenjärjestöä, mm. Suomen Pelastakaa Lapset, Ruotsin Rädda Barnen, Norjan Redd Barna, Tanskan Redbarnet, Iso-Britannian Save the Children UK sekä USA:n Save the Children. Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -liike toimii lapsen oikeuksien puolesta yli 100 maassa.
Pelastakaa Lapset -liikkeen työtä koordinoi Lontoossa sijaitseva keskus. Tämän toimintaa ohjaa liiton jäsenkokouksen päätökset. Kaikkia jäsenjärjestöjä yhdistää yhteinen visio ja missio. Kansainvälisen Pelastakaa Lapset -liiton toiminta koostuu pitkäjänteisestä kehitysyhteistyöstä, vaikuttamistoiminnasta ja humanitaarisesta työstä.
Toiminnan ajatuksena on turvata jokaisen lapsen oikeus elämään, suojella lasta, ja antaa edellytykset oppimiseen ja osallisuuteen. Eli parantaa lasten elämää niin arjessa kuin kriiseissä ja rakentaa pysyvästi lapselle parempaa tulevaisuutta sekä Suomessa että maailmalla.
Poikien Talo tarjoaa 10–28-vuotiaille pojille, miehille ja poikana olemista pohtiville nuorille heidän omat tarpeensa ja lähtökohtansa huomioivaa tukea ja toimintaa. Poikien Talon toiminnasta hyötyvät usein nuoret, jotka kaipaavat positiivista peilauspintaa omaan kasvuun, uusia ystäviä, tukea elämän haasteisiin sekä mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä.
Poikien Talon avoimessa toiminnassa voit osallistua yhteisöllisiin hetkiin, kohdata uusia ihmisiä ja saada ystäviä elämääsi. Voit myös jakaa elämän iloja, haaveita ja huolia turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä, löytää itsestäsi uusia taitoja ja kokea onnistumisen iloa. Ohjaajamme ovat kanssasi koko illan ajan. Lupauksemme on, että tulet nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin olet. Jatkaessasi matkaa olosi on kevyempi kuin meille tullessa. Avointa toimintaa on tarjolla kaikenikäisille kävijöillemme läheltä ja kaukaa.
Tyttöjen Talot ovat avoimia kaikille 12–28-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille. Ne ovat auki myös iltaisin, eikä Talossa käymiseen tarvitse varata aikaa. Toiminta on tytöille maksutonta. Tyttöjen Taloissa tehtävä työ ei ole viranomaistoimintaa, vaan järjestölähtöistä työtä, jossa tehdään tiivistä yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Tyttöjen Taloissa on töissä ammattilaisia ja vapaaehtoisina aikuisia naisia.
Tyttöjen Talojen työ perustuu setlementtiarvoihin, joita ovat yksilön arvokas kohtaaminen, hänen omien voimavarojensa
tukeminen, yhteisöllisyys ja erilaisuuden kunnioittaminen.
Osallisuus ja nuorten omaehtoinen toiminta on myös tärkeä osa tyttötyötä, ja sitä pyritään tukemaan tyttötyössä. Osallisuuden kokemusten kautta tyttötyö voi avata nuorille oivalluksia kohti omaehtoista vaikuttamista omaan elämään, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tyttöjen Taloissa tehdään tyttöjen ja nuorten naisten tarpeista nousevaa sukupuoli- ja kulttuurisensitiivistä sosiaalista nuorisotyötä. Sukupuolisensitiivisen työotteen lähtökohtana on naiseksi kasvamisen erityispiirteet huomioiva lähestymistapa, jonka avulla tyttöjä ja nuoria naisia tuetaan kasvamaan omannäköisiksi naisiksi yhteisöllisessä ilmapiirissä. Tyttöjen Taloilla pyritään vastaamaan myös erityistä tukea tarvitsevien tyttöjen tarpeisiin ja heidän elämänhallinnallisten valmiuksiensa vahvistamiseen.
puh. 116 006)
Rikosuhripäivystys on palvelu, jonka tarkoituksena on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa vaikuttamalla ja tuottamalla tukipalveluita kaikille rikoksen uhreille[2]. Rikosuhripäivystyksen tukipalveluissa tarjotaan käytännön neuvoja ja henkistä tukea rikoksen tai rikosyrityksen kohteeksi joutuneille, heidän läheisilleen ja rikosasiassa todistaville. Rikosuhripäivystyksen palveluita ovat muun muassa Auttava puhelin, Juristin puhelineuvonta, henkilökohtaiset tukihenkilöt ja chat. Rikosuhripäivystyksen toiminta perustuu ammatillisesti ohjattuun vapaaehtoistyöhön. Tyypillisiä rikoksia, joiden vuoksi Rikosuhripäivystykseen hakeudutaan, ovat lähisuhdeväkivalta, muut pahoinpitelyt, seksuaalirikokset, ryöstöt, henkirikokset, omaisuusrikokset, kunniaan kohdistuvat rikokset, häirintä, vainoaminen ja erilaiset yksilöön kohdistuvat
omaisuusrikokset. Vuonna 2018 Rikosuhripäivystyksellä oli noin 14 300 asiakakasta. Rikosuhripäivystyksellä on keskustoimiston lisäksi 7 aluetoimistoa ja 31 palvelupistettä eri puolilla Suomea.
Rikosuhripäivystyksen päärahoitus siirtyi vuoden 2016 alusta valtiolle (oikeusministeriö), koska vuonna 2015 voimaan tullut rikosuhridirektiivi edellyttää jäsenvaltioiden huolehtivan rikoksen uhrien yleisistä tukipalveluista. Myös Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus tukee Rikosuhripäivystyksen toimintaa. Toimintaa koordinoi MIELI Suomen Mielenterveys ry, joka yhdessä muiden toteuttajatahojen kanssa vastaa Rikosuhripäivystyksen toiminnasta. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n lisäksi toteuttajatahoja ovat Suomen Punainen Risti, Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Setlementtiliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, ja Kirkkohallitus. Rikosuhripäivystys aloitti toimintansa vuonna 1994 toteuttajatahojensa yhteistyösopimuksella.
Rikosuhripäivystys kuuluu jäsenenä eurooppalaiseen rikosuhrityön kattojärjestöön Victim Support Europeen (VSE). Järjestössä on yli 20 jäsenmaata ja sen keskustoimisto sijaitsee Brysselissä.
Seksuaalisen väkivallan uhrien tukikeskus Seri on keskus, joka tarjoaa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneelle ihmiselle Suomessa kaiken hänen tarvitsemansa avun ilmaiseksi yhdestä paikasta. Tukikeskus auttaa yli 16-vuotiaita seksuaalirikoksen uhreja sukupuolesta riippumatta kuukauden sisällä tapahtuneesta. Keskukseen pääsee kävelemällä ovesta sisään, ilman lähetettä tai tekemättä
rikosilmoitusta. Serissä kokonaisvaltaista apua saa samasta paikasta kätilöltä ja lääkäriltä (mahdolliset ensitutkimukset ja näytteiden otto), psykologilta, sosiaalityöntekijältä, joka auttaa arjen asioissa; ja kristinuskoiselta sairaalapastorilta. Keskukseen voi halutessaan tulla omaisen kanssa.
Tukikeskuksen alaikäraja on 16 vuotta, mutta esimerkiksi Lastenklinikan pyynnöstä keskus ottaa näytteet alle 16-vuotiaista lapsista. Nykyisin ainoa tukikeskus on Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan ylläpitämä keskus, joka sijaitsee Helsingissä Meilahdessa ja se tarjoaa apua pääkaupunkiseudun asukkaille. Keskuksia on tarkoitus perustaa lisää. Tukikeskuksella on ympäri vuorokauden toimiva päivystysnumero; 040-701 8446.
Raiskauskriisikeskus Tukinainen on voittoa tuottamaton yhdistys, jonka päärahoittajana on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus. Se on toiminut vuodesta 1993 läntien ja se on SOSTEn jäsenjärjestö. Raiskauskriisikeskus antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalista väkivaltaa kohdanneille. Raiskauskriisikeskuksen päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä ja sillä on alueelliset toimipisteet Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Yhdistys ylläpitää päivystys- ja neuvontapuhelimia sekä järjestää erilaisia ryhmiä seksuaalista väkivaltaa kohdanneille.
puh. 080 005 005
Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Nollalinjalle voivat soittaa myös väkivaltaa kokeneiden läheiset sekä ammattilaiset ja viranomaiset, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä.
Nollalinjalla päivystävät koulutetut ja kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua kellon ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Nollalinjan päivystäjien kanssa voit keskustella suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Nollalinjalla voit kertoa tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi luottamuksellisesti. Päivystäjillä on vaitiolovelvollisuus. Sinun ei ole pakko kertoa nimeäsi eikä päivystäjä saa tietää puhelinnumeroasi. Soitto Nollalinjalle ei myöskään näy puhelinlaskusi erittelyssä. Suomesta soitettaessa puhelut Nollalinjalle ovat ilmaisia. Ulkomailta soitetut puhelut maksavat operaattorin mukaisen maksun. Ulkomailta soitettaessa Nollalinjan puhelinnumero on +358 80 005 005.
Jos Nollalinjalla on ruuhkaa ja päivystäjät ovat varattuja, voit soittaa milloin tahansa uudelleen. Nollalinjalta ei voida soittaa sinulle takaisin, koska puhelinnumerosi ei tallennu soittaessasi mihinkään.
MIELI Suomen Mielenterveys ry (ent. Suomen Mielenterveysseura) on suomalainen yhdistys, jonka tehtävänä on edistää mielenterveyttä ja tarjota tukea kriisitilanteissa. Se on yksi maailman vanhimmista toimivista mielenterveysalan kansalaisjärjestöistä. Yhdistys puolustaa ihmisen oikeutta henkiseen hyvinvointiin, tukee ja kehittää vapaaehtoista kansalaistoimintaa ja uusia mielenterveystyön sisältöjä sekä tarjoaa tukea ja apua elämän kriisitilanteisiin. Se lisää mielenterveystietoutta ja mielenterveyden asiantuntijuutta, kouluttaa työntekijöitä ja vapaaehtoisia sekä täydentää julkisia palveluita sekä ylläpitää muun toiminnan lisäksi valtakunnallista kriisipuhelinta sekä verkkokriisikeskusta.
Yhdistyksen toimintaa rahoittavat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, ministeriöt, kunnat ja seurakunnat.
ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO
Yhdistyksemme auttavat perheväkivallasta irtautumisessa, vauvaperheitä vaikeuksien keskellä sekä lapsiperheitä erotilanteissa. Löydä palveluista mm. turvakodit, ensikodit, päiväryhmät, Baby Blues -työ, unineuvonta, eropalvelut, erokahvilat, väkivaltatyö, vertaistuki ja paljon muuta yhdistysten tarjoamaa apua.
Jäsenyhdistykset ylläpitävät 10 ensikotia, 7 päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia ja 19 turvakotia. Tapaamispaikkatoimintaa järjestetään 16 eri yhdistyksessä. Osa yhdistyksistä keskittyy avopalveluihin. Jäsenyhdistysten palveluita käyttää vuosittain yli 23 000 henkilöä, joista lapsia on noin 6600.
puh. 09 6126 620
Miessakit ry huolehtii miesten henkisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, sekä kehittää pitkäjänteisesti miesten yhteisvastuun ja keskinäisen auttamisen rakenteita. Tätä tarkoitusta toteutetaan luomalla ja ylläpitämällä monimuotoista matalan kynnyksen vertaistoimintaa; tarjoamalla ammatillisia tuki- ja kriisipalveluja; kouluttamalla vertaismiehiä sekä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia ja opiskelijoita; olemalla mukana rakentamassa erilaisten organisaatioiden miestyötä; sekä osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toiminnan ytimessä on mieserityinen työ, johon yhdistyksen kehittämis-, koulutus- ja vaikuttamistoiminta pohjaavat.
Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille, itsemäärittelyä kunnioittaen, sekä heidän läheisilleen.
VARJOSTA VALOON
Yhdistys tarjoaa apua eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisäämisessä ja vainoamisen ennaltaehkäisyssä.
