WappuPraavda -23

Wappu-

Praavda 1/2023

Sisällys: Pääkirjoitus s. 4 Puheenjohtajan terveiset twistillä s. 5 Opiskelija, joka ei vietäkään wappua s.6 Alumnipalsta s.8 Antiikin wapputarina s.9 Juhan af Grannin muistolle s. 17 Puuhasivut s. 18 Maksamaton mainos: Turtles Pizza & Kebab Oulu s. 19 Timin tekoälytaidenäyttely s. 23

"Kuten legenda kertoo, Tiima pilaa aina kaiken ja Kultu korjaa aina kaiken. Me täydennetään toisiamme, niin ku kylmä maito ja tuore pulla. Tai gambina ja jallu."

Kuvaus tiimalaisista Kaisa Savola, Kultu ry

Julkaisija: Tiima ry Päätoimitus ja taitto: Timi Kärki Painopaikka: Painos: Kansien kuvitus: Canvan tekoäly

03/

Viimeistä viedään Tätä hetkeä kartoin Tätä väistin Tätä niin pelkäsin Sen on tultava loppuun Nyt on aika Viimeiseen tiima(wappuun).

Tässä kuvassa päätoimittajasta löytyy kaikki wapun elementit.

Edessäni on viimeinen oikea wappuni opiskelijana. Vaikka aloittaisin toiset opinnot, niin sitä samaa en silti voisi koskaan saavuttaa.

Vaikka tuo tuntuukin surulliselta, niin samalla se on yhtä luonnollista kuin kuolema. Jokaisen aikakauden tulee loppua ja hyvä niin. Vaikka kaiho vanhaan tulee näkymään silmissäni, on katseeni silti toiveikas.

Haluan toivoa jokaiselle muulle opiskelijalle yhtä hyviä wappuja ja varsinkin ystävyyssuhteita kuin itse sain opintoni aikana.

Wappumuistoja voisin listata tähän vaikka koko lehden mitan verran, mutta valikoin tähän vain muutaman jotka ovat muuttaneet elämääni jotenkin pysyvästi.

Ensimmäinen wappu oikeastaan kokonaisuudessaan, myöskin se kun itkin Valkean aulassa puolenyön aikaan väsymystäni ja surua etten jaksa enää valvoa ja nauttia parhaimpien kavereideni seurasta.

Vaikka olin tuntenut porukan kunnolla vasta muutamia kuukausia, tuntui että olin löytänyt itselleni toisen perheen.

Toinen wappu oli kokonaisuudessaan railakas ja tietyllä tapaa objektiivisesti paras. Tapahtumia tuli kierrettyä oikein olan takaa ja toinen perhe oli kasvanut entistä tärkeämmäksi. Tapasin tuolloin myös uusia ihmisiä, joiden vaikutus elämääni on ollut mittaamattoman suuri.

Wappuun liittyy niin monta ihanaa ja myös hieman surullista muistoa.

Wappu on ikään kuin opiskelijoiden uusivuosi jonka jälkeen ihmiset tekevät melko isojakin muutoksia elämään; osa lopettaa opiskelut, osa vaihtaa alaa, toiset häviävät muutamaksi kuukaudeksi ja osa vähentää bilettämistä taas muutamaksi kuukaudeksi.

Tämän horisevan päätoimittajan kirjoitus ja ajatus voi olla hanka hoksata joten teen vielä loppuun tiivistelmän ja ohjeen mitä voi noudattaa tai ei. Pidä hauskaa, kokeile eri tapahtumia, juttele tuntemattomille, pidä huoli kavereistasi, kysy - ja tarjoa apua, aloita keskustelu lipastuksen kanssa ja nauti yhteisöllisyydestä.

04/

Puheenjohtajan tervehdys

Elviira Tervamäki & Timi Kärki

Kuva Canvan näkemys: Chair of the board of Finnish history students with a purple coverall

Rapuja tarvitaan tänä päivänä kiistatta enemmän kuin koskaan. Kun käytettävissämme on keltaista tietoa, olemme me vähemmän alttiita disinformaatiolle ja muille unisillekin vaikuttamisyrityksille.

Narrit ovat myös vastavoimaa tietämättömyydelle ja rommille, se toimii järjen äänenä.

Samalla tarvitsemme entistä enemmän pianon soittoa. Pianon soitto erottaa kauniin rumasta. Ja saman maanantain toista puolta: kykyä ja valmiutta siitä, minkälaisia väitteitä wappu maailmasta tuottaa ja levittää.

Aikaamme nimittäin leimaa feodalismi. Keskusteluilmapiiri on muuttunut: Niin kovin usein törmää ajattelumalliin ”ei oppi ojaan kaada”. Siis minä olen oikeassa, sinä et ehkä niinkään. Etenkin Tuirassa keskustelu näyttää käyvän välistä kovillakin kierroksilla ja kovin ehdottomana.

Ruotsejakin meillä tapaa olla monenlaisia. Mutta uhkarohkeuden varaan ei parane jäädä. Ne saattavat olla tosia, mutta yhtä lailla ne voivat olla karhuja. Pappi jo aikanaan kuorsasi, esimerkiksi terveydestä olevan paljon virheellisiä uskomuksia, samoin kuin kaikista muistakin aistimaailman ilmiöistä. Niin se taitaa olla: Helmiä sioille.

Arvoisat tulevat fuksit, Tiima tarvitsee saaren ja sinkkuja, suunnannäyttäjiä. On sanottu, että fuksin tulee olla tuhiseva, hymyilevä ja aurinkoinen. Kirjaston tekeminen vaatii ankaraa työtä ja hoksaavia aivoja. Myös röyhtäily ja kurinalaisuus ovat tiimalaisen hyveitä. Tiima ja tiimalaiset ovat syystä ylpeitä opinnoistaan ja tiimalaisuudestaan .

Minä toivon, että voimme yhdessä työllämme edistää Tiiman parasta nyt ja tulevaisuudessa.

Parhaimmat onnitteluni kuoleville fukseille!

Muokattu: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe uusien tieteen akateemikkojen arvonimen luovutustilaisuudessa 3.2.2023

05/

Opiskelija, joka ei vietäkään wappua On sanomattakin selvää, että wappu on opiskelijoille erittäin tärkeä juhla ja iso osa kevättä. Itse asiassa tälläkin hetkellä pitelet käsissäsi tai luet sähköisesti lehteä, joka on tehty ihan vain wapun kunniaksi. Wappua juhlistavat opiskelijoiden lisäksi myös monet muut suomalaiset ja syystäkin – wapulla on pitkä ja monipuolinen historia jo pelkästään Suomen alueella.

Mutta entä, jos ei juhlikaan wappua? Olen kolmannen vuosikurssin opiskelija, joten tuleva wappu on jo kolmas opiskeluaikanani. Silti en voisi hyvällä omallatunnolla väittää viettäneeni wappua edes pienissä määrin. En muista kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana osallistuneeni tapahtumaan, jossa wappu ja sen juhlistaminen olisi ollut keskiössä. Ja rehellisesti sanoen en usko, että olisin kertaakaan ajatellut: ”Onneksi kohta pääsee juhlistamaan wappua!”

Toki tähän väliin on huomautettava, että olen niin kutsuttu koronafuksi eli aloitin opintoni syksyllä 2020. Tuolloin korona jylisi urakalla maailmalla ja täällä Suomessakin se näkyi vaikuttamalla suuresti muun muassa opiskelijoiden arkeen ja itse opiskeluun. En usko, että minun tarvitsee sen enempää kuvailla, mitä kaikkea korona opiskelijoiden elämissä saikaan aikaan. Sillä oh boy, se muutti asioita.

Ja mikäli on tapahtunut mahdottomuus ja olet täysin tietämätön siitä, mistä ihmeestä nyt puhun, niin ei, kyse ei ole siitä oluesta eikä myöskään kemiläisestä kauppakeskuksesta.

Molemmat, etenkin jälkimmäinen kemiläisyytensä vuoksi, ovat varmasti aiheuttaneet jonkin verran kaaosta ja surkeutta, mutta eivät kuitenkaan siinä määrin, että niitä tulisi sekoittaa siihen the koronaan. Olen myös jollain tasolla kateellinen sinulle kuomaseni, jos todellakin olet saanut elää niin ammoisasti, että korona on sinulle kauttaaltaan tuntematon aihe.

06/

Palataan kuitenkin takaisin koronafuksiuteeni ja siihen, että se on todennäköisesti vaikuttanut innostukseeni osallistua erilaisiin opiskelijatapahtumiin ja -karkeloihin. Kun elää ensimmäisen ja osittain toisen opiskeluvuoden sillä mentaliteetilla, että ihmisten ilmoilla saa ja kannattaa olla pelkästään välttämättömistä syistä, ei yhtäkkiä kaiken maailman tapahtumiin ja tilaisuuksiin lähteminen tunnu hirveän luontaiselta. Toisaalta en ole koskaan ollut hirvittävän innokas bilehile, mutta varmasti koronan tuoma eristys on vaikuttanut minuun ainakin joissain määrin.

Mihin olen sitten kuluttanut (tai tuhlannut) aikani wappuna?

Useimmiten olen tehnyt töitä, opiskellut, puuhaillut harrastusteni parissa tai viettänyt aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka minun tavoin eivät välitä juhlistaa wappua. Eli kyllä, meitä wapun skippaajia on muitakin, vaikka todennäköisesti kuulumme sinne harvinaisempien Pokemonien joukkoon. Joka wappu olen myös muistaakseni ainakin hetkellisesti ottanut esille ylioppilaslakkini, tosin yleensä vain pyyhkiäkseni pölyt ja muistuttaakseni itselle, että tällainen tuli hankittua.

Jonkin verran olen jutellut sellaisten opiskelijoiden kanssa, jotka eivät halua tai voi syystä tai toisesta viettää wappua. Osalla menee koko wappu esimerkiksi töiden parissa, jolloin wapun juhlinta jää ymmärrettävistä syistä vähiin. Osa puolestaan kokee wapun olevan niin vahvasti alkoholiin liitetty juhla, ettei sen tapahtumiin osallistuminen ole mielekästä.

Syitä wapun skippaamiseen on todennäköisesti yhtä paljon kuin itse skippaajia.

Tekstini tarkoitus ei ole saada kaikki skippaamaan wappu, ei todellakaan. Jos haluat juhlia wappua, niin ehdottomasti juhlia sitä täysin rinnoin – kunhan pysyt turvassa. Sen sijaan haluan tämän sepustuksen kautta tuoda esille sen, ettei kaikki tosiaan juhlista wappua.

Eli ei kannata järkyttyä, jos kysyt opiskelijatoveriltasi wapun suunnitelmista ja saat vastaukseksi ”ei ole, eikä tule”. Ja muistakaa te kaikki wapun skippaajat, että ette todellakaan ole yksin! Jokainen viettäköön wapun ajan itselleen sopivimmalla tavalla, mitä ikinä se sitten onkaan.

Ihanaa wappua ja kevättä kaikille!

Justiina Eskelinen Koronafuksi Valitettavasti puoliksi kemiläinen (ja täten oikeutettu julkisesti arvostelemaan Kemiä) Opiskelija, jonka wappu ei lopu, sillä se ei koskaan alkanutkaan

07/

Alumnipalsta Hei ja tervetuloa ensimmäisen Alumnipalstan pariin.

Tässä kohtaa Praavdaa joku meistä joista opiskeluaika on jo jättänyt tulee mainostamaan meidän jatkomestaa, eli Amiit ry:tä. Usko tai älä, joskus sinäkin valmistut, ja silloin voi tuntua kuin olisit yksin eksyneenä sumuun. Sitä varten perustimme Amiit ry:n majakaksi eksyneille, ja loppusijoituspaikaksi yli-innokkaille järjestöaktiiveille.

Hieman historiaa: järjestömme idea on vanha, ja eräät nimeltä mainitsemattomat alumnit lupasivat perustaa sen jo vuosia sitten.

Uskon lupauksen vilpittömyyteen siinä humalatilassa jossa se on annettu, mutta teot eivät sitten vastanneet sanoja. Sitten eräänä päivänä Tiiman emerita-PJ Eskonniemi raahasi minut neljännen oluen kohdalla makuuhuoneeseensa, ja vaati perustamaan uuden yhdistyksen. Mitäpä siinä sanomaan vastaan.

Nimeksi yhdistykselle tuli Amiit ry, jotta vanha sisäpiirivitsi Tiiman pahuuden verkostosta saisi viimein näkyvän muodon. Amiit oli jo niin tunnettu tiimalaisten keskuudessa, että pahuuden teko salassa ei enää olisi joka tapauksessa onnistunut. Yhdistyksen ensimmäinen toimintavuosi 2022 meni aika pitkälle byrokraattisessa paperinpyörittelyssä, mutta muutamia matalan kynnyksen tapahtumia (pussikaljoittelua) onnistuimme järjestämään. Kunnianhimo on kuitenkin korkealla ja tänä vuonna on tarkoitus kehittää toimintaa pidemmälle. Selkeää on jo, että Amiit osallistuu Wappuna soutuihin ja uittoihin. Yhdistyksen kevätkokous järjestetään 22. huhtikuuta Oulun Valveella, eli kivasti vappurientojen keskellä pääsemme juom… juonimaan tulevaa.

Kiinnostuitko?

Meihin pääsee tutustumaan ja liittymään Instagramtilin amiit_ry kautta. Jo kandiksi valmistuminen riittää jäsenyyteen, jos koet jo silloin tarvetta eläkeläisriennoille.

Yhdistyksemme pyrkii hauskojen tapahtumien lisäksi tarjoamaan tukea työllistymiseen ja jatko-opiskeluihin, ja niistä projekteista ensimmäinen on alumnien podcast-sarja Ammiittilaiset.

Ollaanhan siis kuulolla!

Tomi Nissinen Amiit ry:n jäsenhankintavastaava.

08/

Antiikin wapputarina: Viisauden puutarhassa – eli eräs tarina katkeruuden selättämisestä DISCLAIMER: tarina ei vihjaa kirjoittajan henkilökohtaisia kokemuksia elämästä, vaan on puhtaasti mielikuvituksellinen ja alkoholin sekä politiikan vaaroista kertova proosateos.

”Μαλακός,” kiroilin herätessäni auringon paahteeseen. En heti muistanut miksi päädyin heräämään Pireuksen satamalaiturilta.

Päivänvaloon silmiäni totutellessa huomasin iskut päässäni. Jyske oli rytmikästä ja olotilaani järisyttävää; aivan kuin itse Hefaistos takoisi vasarallaan tahtia titaanien tanssiessa pääni sisällä.

Suuremmin onnekseni kuin yllätyksekseni huomasin vieressäni komeilevan amforan.

Heräämispaikkani syy alkoi valjeta huomatessani ruukun armollisen sisällön olevan laimentamatonta viiniä. Kaadoin amforasta pitkän siemauksen rutikuivaan suuhuni.

Nuorempi minä olisi kaatanut tilkan viiniä meriveteenkin, kiitokseksi Poseidonille siitä, ettei antanut minun tippua humalassa mereen, mutta hän oli vienyt minulta jo enemmän kuin tarpeeksi. Heittäytyminen meriveden syleilyyn kävi kieltämättä ohimennen mielessäni, mutta täyteen viiniruukkuun hukuttautuisin sitäkin mieluummin. Ainakin näin alkuun. Sitä paitsi olin vakaasti päättänyt olla uhraamatta jumalille enää votiivin votiivia – en oliivin pyöryläistäkään, saati sitten viimeisiä viinejäni tai drakmojani. ”Murentukoon Olympos, kuihtukoot Artemiin viljavat metsät, ummehtukoon Afroditen kauneus, karatkoot vaikka kuolleet Hadeksen huomasta,” mutisin itsekseni, kaataessani ahnaasti toisen suullisen auringon kuumentamasta amforasta.

Rähmäisten silmieni totuttua valoon, katselin hetken ympärilleni.

Koko satama kuhisi elämää; laiturit olivat täynnä kolmisoutulaivoja, toinen toistaan värikkäämmin kuvitetuin purjein varustettuja. Matkalaisia oli saapunut kautta Aigeianmeren, valehtelematta aina Samokselta, Traakiasta ja Jooniasta asti.

Jopa myyttisten minolaisten perillisiä, kreetalaisia, taisin nähdä laivallisen, härkäkuvioisen purjeen perusteella. Kautta Theseuksen; olivatko hekin todella taipuneet ylpeydestänsä ja saapuneet Ateenaan kunnioittamaan Pallas Athenea, tänä poliksemme suojelijan kunniaksi järjestettynä juhlapäivänä? Jumalista viis, ainakin tämä ylimielisten ja rikollisten kaupunki sai tällaisina päivinä hieman väriä ja elämää syliinsä. Kuka ties, ehkä vielä eräs kaunis päivä ennen kuolemaani nousisin yhteen näistä sataman laivoista ja matkaisin Aleksandriaan. Kuulemani mukaan siellä sijaitsee Ateenankin vastaavaa mahtavampi kirjasto. Ehkä 09/ löytäisin sieltä elämälleni uuden tarkoituksen.

Laivoja ihailtuani hörppäsin loput viinistäni, taputtelin hiekat ja kuivuneet lokinjätökset pois vihreäksi värjätystä viitastani ja laskostin tämän nuhjuisen himationini uuteen ryhtiin, väsyneen kehoni suojaksi.

Lähdin kävelemään kohti ihmispaljoutta, toiveissani löytää syötävää ja lisää juotavaa oloni parannukseksi.

Ehkä tästä päivästä kehkeytyisi vielä seikkailu.

Laitureita ja katuja kavensivat loputtomalta näyttävä määrä markkinakojuja, joissa oli myytäviä ympäri Attikan maaseudun sekä läheisen saariston; kaikkea aina syötävistä hyvistä käyttötavaroihin ja matkamuistoihin.

Oli laarien täydeltä pohjoisten rinteiden mehukkaimpia oliiveja, lähitarhojen hedelmiä sekä vastateurastettuja sikoja ja vuohia. Oli tynnyreiden ja tiskien täydeltä aikaisen aamun saaliina saatuja meren antimia ja jokunen villisikakin.

Oli toinen toistaan koreampia punakuviokoristeisia ruukkuja, uhrimenoihin tarkoitettuja figuureja sekä kauniiksi värjättyjä kankaita ja vaatteita.

Täältä löytyi varmasti ilon silmäyksiä ja drakmanmenoa ketä tahansa jumalaa ylistävälle kulttilaiselle, tai mistä päin maailmaa vain saapuneelle matkalaiselle.

Tästä kiitin hiljaa mutta ääneen edesmennyttä Aleksanteri Suurta, joka oli sukupolvi sitten laajentanut meidän kulttuuriamme ennen näkemättömän laajalle seudulle, jopa yli sotaisan Persian, jopa niin kaukaiselle seudulle, että siellä tulivat vastaan kosteissa metsissä tarunhohtoiset elefantit soturiratsastajineen. En ole ihan varma miltä nuo tarinoiden otukset näyttävät, enkä totta puhuen haluaisi niitä luonnossa kohdatakaan. ireuksen satamassa oli tänään kieltämättä kaikkea herkullista, kaunista ja ennen kaikkea mielikuvitusta ruokkivaa, joka vei toviksi huomioni, kunnes katseeni kiinnittyi joukkoon humalaisia, poliitikoilta haiskahtavia miehiä, joista osaan muistin tutustuneeni aiempana iltana. Pyysin läheiseltä kojulta täydennystä tyhjyyttä kumisevaan amforaani ja suuntasin kohti noita uusia tuttaviani.

Jokin kosmosta Kaaokseen palauttavan hengen halu minussa vaati välttämättä selventämään muistikuvia eiliseltä, koska kaikesta päätellen ilta oli viettynyt loppuunsa hyveellisten tapojen vastaisesti. Halusin kokea tällaista holtittomuutta uudelleen, joten astelin humalaisten poliitikkojen rinkiin muina miehinä, hiljaisena kuuntelijana. Seura koostui pääasiassa nuorista ja innokkaista miehen aluista, ja minähän kuuntelin.

10/

”Κεραστης! Kai nyt kuka vain vähäpätöisinkin aisankannattaja sen tajuaa, ettei heistä ole mihinkään,” paasasi nuori poliitikko, muiden nyökytellessä päihtyneitä päitään hänen ympärillään. ”Miten oli käydä Ateenallekin sodassa, kun nuo *pthyi* spartalaiset, nuo sodasta kiimaiset ja naistensa arvoihin alistuvat hullut lietsoivat jopa korinttilaiset käymään lyhyine keihäinensä meitä vastaan? Meitä – kautta Prometheuksen – aikamme sivistyneintä polista vastaan! Laskisin nuo Peloponnesoksen niittyjä turmelevat idiootit barbaareiksi, elleivät ne jollakin ihmeen kaupalla puhuisi yhteistä kieltä kanssamme! Minä kyllä panostaisin Deloksen meriliiton jälleenrakentamiseen ja sivistäisin nuo spartalaiset äidinnuss...” Liiankin innokkaan ateenalaisen nuoren monologi pysähtyi kuin Akropoliin muuriin, kun horjahdin askeleen kohti ringin keskustaa, samalla karjahtaen jotain Pandoran lippaasta ja sen tuomista vitsauksista, politiikka mukaan lukien. Huomasin olevani jo krapulan paremmalla puolen, kun heitin viittani maahan. Alaston ruumiini kimalteli krapulahiestä Helioksen paimentaman auringon valossa, lokkien kirkuessa nälkäänsä sataman rasvankäryisten uhritulien yllä. Sain tästä Diogenes Sinopelaisen tapaisesta tempauksesta suuren suurta rohkeutta. ”Kautta Kharonin, olisitko nyt nuori mies hetken hiljaa,” huusin kovaan ääneen, koko ringin peitellessä huvittuneen humalaista irvailuaan. ”Muistan sinut viime yöltä. Jos meillä olisi sinun arvostamasi vanhoilliset ateenalaiset tavat vielä käytössä, niin eilisen hybriksesi myötä sinut karkotettaisiin ostrakismosäänestyksellä Ateenasta kymmeneksi vuodeksi. Jos minulta kysytään, niin mieluiten vaikka Herakleen pylväille saakka!

Paatoksellinen julistamisesi on kuin seireenien laulua näille krapulaisille poliitikon aluille. Logos – tai sanottakoon tarkemmin järjenkäyttö – sinulta puuttuu vielä aivan täysin. Puhut paljon, mutta palkintona innokkaille kuuntelijoille on luvassa vain tyhjiä lupauksia ja tuhoisa tulevaisuus.” ”Hetki vain,” jatkoin ja otin pitkän kulauksen viiniä. Ja jatkoin alastomana monologiani: ”Sinusta näkyy jo kauas nuoruuden innokkuus ja ateenalainen ylpeys. Siinä ei ole sinänsä mitään väärää, mutta oletko käynyt koskaan Ateenan ulkopuolella? Oletko kokenut Delfoita ympäröiviä jylhiä vuoria? Tai Argoksen ylvästä Asklepioksen temppeliä? Saati Massalian mahtavaa siirtokuntaa Gallian rannoilla? Etpä tietenkään. Kuinkas muutenkaan kiroaisit noin voimakkaasti ja paatoksella kaikkea Ateenan ulkopuolista?

No, ovatkos lähestymisyrityksesi naisia kohtaan olleet hedelmättömiä, kun noin olet vähättelevä heitä kohtaan? Ehkä äitisi padoilta itsenäistyttyäsi opit arvostamaan myös naisia.

Viisastuvana unoh-

11/

dat siinä samalla jumalten tyhjät lupaukset ja elät itsellesi.

Ehkä vielä joskus oppimasi kautta havaitset, ettei hyveel...” oma dramaattisiin mittasuhteisiin äitynyt puheeni keskeytyi, kun kiukkuni kohde, tämä nuori poliitikko iski minua saviruukulla päähän. Horjahdin ja kaaduin selälleni. ”Katsokaa nyt vanhusta, joka paskanhajuisena ja eläimellisen kiihkon vallassa meitä yrittää opettaa. Ateenalla ei ole tulevaisuutta, jos nämä vanhat karvaiset siat ja katujuopot – joita filosofeiksikin kutsuvat – haaveilevat vanhojen ja kunnioitettavien tapojen muuttamisesta, ja tukahduttavat sen loistokkaan menestyksen jatkumon, jonka isämme ja heidän isänsä ovat saavuttaneet! Kronos syökööt nämä vanhukset, jotka itseään viisauden ystäviksi kutsuvat. Jatkakaamme tästä, ystävät hyvät, kohti Agoraa, sillä Pireuksen satama näkyy olevan torakoiden, kerjäläisten ja vieraiden tyystin saastuttama.”

Liekö syynä risuinen partani, sekä hiestä ja hiekasta likainen kehoni, vai silkka ihmismassan markkinahumu, kun kukaan ei keskeyttänyt tätä politiikkapiiriä potkimasta minua maassa makaavaa hetken, ennen kuin he jatkoivat rehvakkaasti ja leveästi hoiperrellen matkaansa kohti Ateenan keskustaa.

Makasin kadulla humalaisena, alastomana ja verta sylkien, mutta silti nauraen.

Nauroin suruni ja elämän merkityksettömyyden päälle. Veri valui pitkin poskiani ja partaani, kun nauroin jumalille, jotka eivät tuntuneet mahtavan mitään kotikaupunkini asukkaiden häijyydelle. Nauru vaihtui hiljalleen itkuksi. Keskellä päivää ja keskellä ihmisten hyörinää makasin maassa, ja itkin kuin pieni lapsi. Jälleen suuremmin onnekseni kuin yllätyksekseni huomasin vieressäni komeilevan amforan. Katukivien liasta mustunein käsin hapuilin viiniä huulilleni. Join ja join, ja makasin alastomana ja likaisena maassa, väenpaljouden virratessa kohti Ateenaa, kohti suurta juhlaa. Sataman kojut tuoksuivat edelleen tuoreelta kalalta, ja säkenöivät sateenkaaren väreissä, kun kuuman keskipäivän keskellä alkoi sataa. Kaakossa tummat myrskypilvet kertyivät. ”Xαῖρε, ystävä hyvä!” kuului yhtäkkiä ääni vierestäni. Pyyhin kyyneleistä ja hiekasta kirvelevät silmäni puhtaiksi, ja katsoin vieressäni seisovaa, valkoiseen viittaan pukeutunutta hahmoa.

Hahmo auttoi minut naureskellen istumaan ja kietoi minut katupölystä likaantuneeseen himationiini. Hän ojensi amforani minulle ja jatkoi: ”Ateena palkitsee jälleen asukkaansa, eikö?

En voinut olla kuulematta kohtaamistasi tuon arvoisan nuorisojoukon kanssa. Aika rohkeata puhua jumalia vastaan ja naisten puolesta, jopa noin humalassa, eikö? Mikä ihme ajaa miehen tuohon tilaan, että tuhlaa aikaansa nuorten miestenpoliittisiin kukkoiluihin? Ystävä hyvä, tulepa mukaani.

Mennään torin kautta.

12/

Saat tänään kylvyn, puhtaat vaatteet sekä viiniä juodaksesi ja ruokaa syödäksesi. Mestarillani on tänään pitkästä aikaa se päivä, kun hän nauttii ja kestitsee yltäkylläisesti. Uhrilihoja emme polta, mutta se tuskin sinua haittaa? Tänään on Pallas Athenen juhlapäivä, mutta me vietämme tänään iltamme kaupungin juhlamenojen ulkopuolella, omassa koulussamme.

Nousehan ylös, ystävä hyvä.”

Tässä tähän saakka loputtoman epätoivoiselta vaikuttaneessa olotilassa päätin luottaa uuteen tuttavaani, joka minut kurjuuden alhosta ja tunteiden ryöpystä keskeytti. Vielä hetki sitten olin kuin spartalaisten kalliolta alas heittämä vastasyntynyt, mutta nyt löysin jälleen uuden suunnan tämän päiväiselle seikkailulleni. Viinintäyteinen amfora kainalossani kävelin tämän omituisen tuttavuuden perässä. Hän ohjasti vierellään aasin vetämää kärryä, jossa kolisivat tyhjät astiat.

Pireuksesta Ateenaan vievä tie tuntui tänään tavallista epätasaisemmalta. Vesisade jatkui rauhallisena ja tasaisena.

Ukkonen jylisi kaukana kaakossa. Aivan kuin Zeus itse olisi saapunut kunnioittamaan tyttärensä hyväksi järjestettyä juhlaa.

Kaupunkiin suuntaavat ihmiset eivät tästä sateesta näyttäneet häiriintyvän, ottivathan he vastaan sen mitä jumalat tänään tarjosivat. Kiire ja kuhina kävi edelleen vilkkaana kaduilla.

Kaupunkiin saapuessamme tämä minut satamasta pelastanut hahmo heristi etusormeaan, ja riemukkaasti naurahtaen tokaisi: ”ystävä hyvä, tästäpä iltamme alkakoon! Otamme nyt kärryn täydeltä viiniä, oliiveja, leipää ja juustoa. Ja kaksi kappaletta kokonaisia villisikoja! Tästä nyt matkaevääksi otamme yhdet suolakalat ja sinä annat ruukustasi janojuomaa minulle!”

Kiitin häntä ja otimme pitkät kulaukset viiniä. Ateenan halki kävellessämme meitä vastaan lipui loputtoman oloinen virta mitä värikkäimpiin kankaisiin pukeutuneita kulttilaisia. Mietin, kaikkiko olivat todella tulleet toiveikkaina kunnioittamaan itse Pallas Athenea, vaikka jo Persialais- ja Peloponnesolaissotien aikaan kävi selväksi, ettei tätä polista ainakaan jumalten voimin suojeltu. Ateena oli selvinnyt lukemattomista vitsauksista ja sodista, mutten itse nähnyt sitä jumalten ansioksi, vaan kansalaisten omaksi sinnikkyydeksi.

Ymmärtäisivätpä ateenalaiset itse tämän.

13/

”Ai niin, nimeni on Hermarkhos. Otapa tuosta suolattua sardiinia ja reilu siivu mustekalaa. Kerrohan nyt ystävä hyvä, että miksi niin vihoissa päin kävit niiden nuorten poliitikkojen keskelle räyhäämään?” ”Kiitos. On muuten hyvää kalaa, ja viiniä. No niin, minä olen Lykidas. Jos nyt totta uskallan puhua, niin minua pelottaa, että kulttuuripiirimme politiikka ajaa meidät jälleen samankaltaiseen konfliktiin, kuin Peloponnesolaissodan aikaan, sekä oman kulttuurimme sisällä että polisten kesken. Vielä enemmän minua harmittaa se, että me ateenalaiset emme osaa arvostaa naisia, niin kuin spartalaiset arvostavat. Nuo Lakedaimonin lapset ovat toki sodalle elävää kansaa, mutta heidän arvostuksensa naisiaan kohtaan ja ateenalainen filosofian ja demokratian voima yhdessä voisivat saavuttaa jotain sellaista, jota eivät pohjoisen barbaarikansat tai lännessä nouseva Rooma voisi kaataa millään, ikinä. Nuo kaukaiset länsinaapurimmekin kuuleman mukaan kyllä ottavat meidän kulttuurimme helposti omakseen, mutta roomalaiset naapurikansoja ahdistaessaan vaikuttavat kuitenkin varsin verenhimoiselta kansalta.” ”Ystävä hyvä, älä sinä kulttuurimme säilyvyydestä tai polisten välisistä kahinoista välitä. Olemme pian perillä,” Hermarkhos tokaisi hilpeänä, ensin tovin sanomaani miettineenä. ”Tänään juhlivat jumalista he, joille ihmiset huomiota antavat, ja heidän lisäkseen me, jotka annamme huomiomme vain tälle todelliselle, näkyvälle todellisuudelle, jota jumalat eivät kykene hallitsemaan.”

Ilta jo hämärtyi ja sade jatkui, Ateenan likaisuuden peittyessä varjoihin ja tulien kauniisiin hehkuihin.

Saavuimme vaatimattoman näköisen talon pihaan, jonka vierustaa komisti poikkeuksellisen suuri puutarha. En ollut tässä vaiheessa mielestäni kovinkaan väkevässä humalassa, mutta koin tarpeelliseksi halata kärryämme vetänyttä aasia, joka oli tehnyt päivällisen työnsä urhoollisemmin kuin itse Herakles olisi kyennyt. Hermarkhos taputti olkapäätäni ja pyysi naurahtaen jatkamaan puutarhan puolelle.

Purimme aasin vetämistä kärryistä kaiken mitä olimme torilta löytäneet ja kannoimme ne talosta saapuneiden apuvoimien kanssa sisäpihaan. Paikalla oli runsaasti väkeä ja myös orjat ja naiset seurustelivat viinipikarit kädessä muiden kanssa. Tämä yllättävä näky lämmitti mieltäni, niin kuin tunnelmallista valaistusta antavat hiiliastiat liekeillään lämmittivät juhlijoita talossa ja puutarhassa. Sisäpihassa pienen katoksen alla soittoniekat soittivat lyyraa, kitharaa ja panhuilua, kahden

14/

naisen esittäessä kohtausta Aristofaneen komedianäytelmästä Ampiaiset. Tämä herätti ympärillä olevissa railakkaita naurun pyrskähdyksiä ja spontaaneja aplodeja. Yöperhoset parveilivat katonrajassa, kaskaat sirittivät puissa ja viereisen granaattiomenapuun alla kaksi koiraa järsi härän sääriluita tyytyväisen näköisinä. Ilmassa leijui voimakas savun ja kukkien tuoksu. Pian tähän aromien kontrastiin lyöttäytyi paistetun lihan tuoksu, kun tarjoiluun keskittyneet oppilaat olivat saaneet Hermarkhoksen aiemmin torilta ostamat villisianruhot vartaisiin.

Pöydät notkuivat mitä herkullisimman näköisistä hedelmistä, kalaruoista ja juustoista jo ennen saapumistamme, eli juhlapiiri oli selkeästi varautunut pitkään iltaan.

Ajatella, että olin jo kauan suhtautunut ihmisiin kuin Odysseys Skyllaan ja Kharybdikseen, mutta nyt tunsin heti oloni kotoisaksi. Humalatilanikin oli tasoittunut saatuani kylliksi syötyä, ja vaihdettuani väkevästä laimennettuun viiniin. Koko illan aikana en havainnut yhtään kummeksuvaa tai vihamielistä katsetta, vaan ymmärtävä lempeys vallitsi ilmapiirissä.

Kylvettyäni ja saatuani puhdasta vaatetta päälleni, kiersin hieman ujona juttelemassa ihmisten kanssa. He vaikuttivat hyvin samankaltaisia ajattelevilta kuin minäkin. Ilman sisälläni vellovaa, sysimustaa vihaa. Olin kuullut tästä koulusta aiemmin, mutta nyt vasta tutustuin näihin ajatuksiin syvemmin.

Illan kuluessa päädyin talon katolle, hetkeksi omaan rauhaani mietiskelemään. Ylhäältä näki juhlat koko komeudessaan, ja uskoni ihmisiin alkoi hieman hehkua sieluni kivimuurin raoista.

Katselin haikeana tähtiä, kun Hermarkhos saapui luokseni. ”Mitäs pidät, ystävä hyvä?” hän kysyi minulta, samalla tarjoten siivun paistettua villisian kylkeä. ”Vaikutat heti uudestisyntyneeltä siihen nähden, missä kunnossa sinut tänään löysin.” Katseeni palasi tähtitaivaalle, ja vastasin: ”Tiedätkös, minä muistan nyt selkeämmin miksi päädyin satamalaiturille niin tolkuttoman jurrissa. Olin tullut sinne katselemaan tähtiä. Samalla laiturilla tapasimme vaimoni kanssa istua kuun ja tähtien valossa, ja keksiä niiden kuvioista mitä mielikuvituksellisempia tarinoita. Nauroimme yhdessä, ja tunsimme olevamme turvassa.” Olin hetken hiljaa, vedin syvään henkeä ja jatkoin: ”Emme kuitenkaan olleet. Olin jo useammassa ekklesiassa tuonut vaivihkaa ilmoille ajatuksia naisten oikeuksista. Vaimoni oli syntyjään spartalainen ja olin oppinut häneltä paljon. Näissä kansankokouksissa suurin osa ei ottanut näitä pohdintoja lainkaan hyvällä. Eräänä iltana satamassa istuessamme, kimppuumme hyökkäsi joukko naamioituneita miehiä. He... Pitelivät minua kiinni ja pakottivat minut katsomaan kun...

15/

He tekivät rakkaalleni, jumalattarelleni kamalia asioita ja heittivät hänen elottoman ruumiinsa mereen.” Hermarkhos taputti olkapäätäni, kun yritin kerätä itseni. Lopulta jatkoin: ”Siitä lähtien olen tukahduttanut tuskaani ja täyttänyt päiväni ylettömällä ryyppäämisellä sekä käynyt kiivaisiin väittelyihin ihmisten kanssa. Olen kadonnut myrskyyn, hyvä Hermarkhos.

Haluaisin pitää rakkaani idean tulta hengissä, mutta kuinka pystyisin tähän yksin ja kylmissäni? Tuntuu kuin jalous ja jumalat olisivat meidät hyljänneet. Toivon vielä löytäväni vaimoni Elysionin vehreiltä niityiltä, kun minä viimein kuolen ja pääsen täältä pois.” ”Ystävä hyvä, et ole yksin. Olet tänään kunniallinen vieraamme.

Puhuin sinusta mestarillemme ja hän toivottaa sinut tervetulleeksi joukkoomme”, Hermarkhos julisti lohduttaen mutta mahtipontisesti.

Samassa seuraamme liittyi kolmas risupartainen juhlija, käsissään pieni amforallinen raikasta viiniä, sekä kolme siivua juustoa. ”Xαῖρε,” hän tervehti, kaatoi pikareihimme viiniä ja ojensi siivut juustoa mieheen. ”Nimeni on Epikuros. Tervetuloa Puutarhaan.”

Kiitin, ja katselin tähtiä hymyillen.

Sami Herkkola

16/

Juhan af Grannin muistolle

14.1.2023 Suomen maata järisytti odottamaton menetys, kun Juhan af Grann menehtyi. Tämä oli minulle suuri suuri suru, koska Juhan af Grann on ollut oma henkilökohtainen suosikkini omalla alallaan.

3.12.1944 Suomeen syntyi myöhemmin jopa legendastatukseen yltänyt Juhan af Grann. Af Grann oli suomalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, joka keskittyi erityisesti ufoilmöihin.

Juhan af Grann oli yhteyksissä ulkoavaruuden olentojen sekä henkimaailman kanssa. Kommunikointi henkimaailman kanssa auttoi af Grannia ennustamaan tulevia tapahtuma kuten vedenpaisumuksia sekä talouskriisejä.

Hän tulkitsi paljon ilmestyskirjaa, mikä auttoi häntä luomaan ennustuksensa.

Ensimmäisen kontaktinsa avaruusolioihin hän sai neljävuotiaana, kun kolme avaruusolentoa saapui yöllä hänen huoneeseensa.

Avaruusolentoja hän kutsui nimellä “Pieni Harmaa” (ovatkohan samaa porukkaa Oulunsalon harmaiden kanssa?).

Itse tunnen ja muistan af Grannin dokumenttielokuvista ja sarjoista sekä Suomen jediakatemian kunniajäsenenä. Esimerkkinä af Grannin ohjauksista voisin mainita varsin mielenkiintoisen sarjan Uusi ilmestyskirja – ihmiskunnan viimeinen exodus. Af Grann herätti aikanaan oman huomioni puhumalla haastattelussa alienien kieltä.

Voin siis todeta, että maailma on menettänyt suuren ajattelijan ja varsinkin osaavan dokumentaristin. Toista samanlaista tekijää ei suomalaisessa viihdeteollisuudessa nähdä. Suosittelen kaikille tutustumaan af Grannin tuotantoon, jos ette ole vielä tutustuneet.

Maailmankatsomuksenne avautuminen odottaa!

Kirjoittanut kaiholla muistellen Timi Vähäsarja

17/

Puuhasivut!

Oletko kova täyttämään ristikoita? No, tässä sinulle hieman vaikeusastetta lisää!

1

2

3 4 5

6

7

Across

Down

2. 91-vuotias

1. Rubiininpunainen

"kulttijuoma"

2. Kampiviina

3. Viinake

3. Taksigays

5. Gogous

4. Rytmihäiriö

6. "Iso gee"

5. Yhdistelmä punaista vermuttia, giniä ja mausteita

7. Ogay ry

6. Sitsilaulu kertoo tästä cocktailjuomasta

18/

Maksamaton mainos: Turtles Pizza & Kebab Oulu (Merikoskenkatu 8) Viisi vuotta, puolikas vuosikymmen, 5 prosenttia vuosisadasta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tämän verran aikaa ensimmäisestä opiskelijawapustani, jota juhlistettiin herran vuonna 2018.

Fuksivuotta alettiin paketoimaan innostuneissa ja jännittyneissä tunnelmissa haalarinkastajaisissa huhtikuun puolessavälin, jonka jälkeiset kaksi viikkoa kuluivat erilaisissa sitseissä (HOTsitsit ja varsin ilmava laululäbäre never forget <3), kotibileissä ja pussikaljoilla. Vaikka vuosien kuluessa vaihtuneet ovat niin juhlapaikat kuin jossain määrin juhlaseurakin, yksi asia on ollut opiskelijawapusta toiseen varmaa - Tuirassa sijaitsevan Turtlespizzerian ovi on käynyt wappuaattona. Perinteemme alkoi kuten perinteet yleensä: vahingossa.

Ainolanpuisto, Tiiman pressu, wappuaatto 2018. Kevätsää oli juhlakansan puolella, ja katseltuamme teekkarifuksien matkaa väistelemään jäälauttoja hyiseen Plaanaojaan, nälkä alkoi kurnia fuksi mahoissamme. Alkupäivän vauhdikkaat tapahtumat Franzenin lakinlaskusta puistoon edenneeseen wappukulkueeseen kaipasivat hieman rauhoittavaa ruokailutaukoa ennen suuntaamista erinäisiin iltatapahtumiin.

Tutkailtuamme Google Mapsia ja vertailtuamme vaihtoehtoja, saavuimme yhteisymmärrykseen lähteä eväshakumatkalle Merikosken taskussa sijaitsevaan Turtles-pizzeriaan. Puistosta oli sinne lyhyt kävelymatka, ja sieltä pääsisi kätevästi takaisin keskustaan. Koska sää oli suotuisa, päätimme syödä ulkona, ja löysimmekin loistavan piknik-paikan Merikosken siltojen alta.

19/

Koska edellisenä vuonna teekkarifuksien lasku-urakan todistamisen herättämä nälkä oli kätevästi sammutettu kävelymatkan päässä sijainneessa Turtlesissa, päätimme tehdä niin uudelleen. Tuolloin aloimme ensi kertaa fiilistelemään mahdollisuutta tehdä tämä joka vuosi, ja allekirjoittaneenkin Instagram-tarina kyseisestä tilaisuudesta taisi mennä kutakuinkin seuraava-sti: “eikö jokin asia ole jo perinne, jos sen tekee kahtena vuotena putkeen?”.

Wappu 2020 valkeni kummallisissa tunnelmissa.

Maailmaa ravisteli koronapandemia, joka oli estänyt liki kaikenlaiset kokoontumiset.

Päätimme tuolloin olla tuntemattoman taudin edessä vastuullisia ja pitää pizzakokoontumisemme ajan hengen mukaisesti etänä.

Hyppäsin pieneen punaiseen Pösööni, ja nopean Turtles-pitstopin jälkeen surrasin apukuskini kanssa ympäri Oulua toimittaen ravintolan antimia nälkäisille tovereillemme. Kokoonnuimme ruokailemaan Zoomiin.

Vuoden 2021 keväällä maailma oli taas alkanut avautua, ja erilaisten kanavien kautta kulkeutuneiden tietojen perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että wappua juhlittaisiin Oulussa suuria yleisötilaisuuksia lukuunottamatta jokseenkin normaaleissa tunnelmissa. Pakkasin siis tavarani ja varasin junamatkan Helsingistä Ouluun viettääkseni wappuviikon rakkaassa opiskelukaupungissani. Viikon aikana otimme ystävieni kanssa osaa erinäisille etäsitseille sekä vain vietimme laatuaikaa keväisissä merkeissä. Viikko päättyi wappuaattoon, jolloin pizzakebabbilan tarjonta ja sillanalunen jälleen meitä kutsuivat.

20/

ärsyttävä taittaa tätä kun on paljon kuvia t. kuvassa oleva päätoimittaja

Vuoden 2022 wappuna en enää päässyt kutsumaan itseäni opiskelijaksi puoli vuotta takaperin tapahtuneen valmistumiseni johdosta. Valmistumispäätöstä olen tosin tämän jälkeen kironnut runsaasti -“aikuisten” maailma on yllättävän kallis, ja roikottaisin edelleen mieluusti valmistumistani, jos se tarkoittaisi että maksaisin matkalipuistani puolet vähemmän.

Kyseiseen wappuun liittyivät haikeat tunnelmat: ystävistäni valtaosa oli jo varannut matkalippunsa pois Oulusta. Ilmassa oli viimeisen yhteisen wapun tuntua, ja teimme asioita “vielä kerran pojat” -hengessä. Niin kävi myös pizzaperinteellemme.

Vaikka en vielä lyö haalareitani tänäkään wappuna narikkaan, perinteemme valitettavasti tässä muodossaan katkeaa. Muuttuneet elämäntilanteet ja asuinpaikat ovat pakottaneet iloisen joukkomme erilleen, ja meille huhtikuu vaihtuu toukokuuksi tänä vuonna eri puolilla Suomea.

Arrivederci Turtles ja Tuiran sillat, kunnes jälleen tapaamme!

21/

Kolottaako inttihammasta?

Onko viimeisestä tetsauksesta päässyt kulumaan jo tovi?

Eikö kertausharjoituskäskyä näy taikka kuulu? Kiinnostaako naisten vapaaehtoinen asepalvelus vai jännittääkö alkava varusmiespalvelus? Ei hätää, lue tämä ja huolesi ovat poissa!

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (Eli tuttavallisimmen MPK) on julkisoikeudellinen yhdistys, joka toimii valtakunnallisena vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestönä. Järjestö on Puolustusvoimien strateginen yhteistyökumppani ja sen tehtävä on kehittää kansalaisten maanpuolustustaitoja. MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirin Oulun koulutuspaikka järjestää viikonloppuna 911.6.2023 HIUKKA-nimisen harjoituksen, jossa on paljon mielenkiintoisia kursseja. Harjoitus järjestään Oulun Hiukkavaarassa ja on osallistujille maksuton.

Koska kurssit ovat SOTVA-kursseja (Sotilaallisia valmiuksia kehittäviä) niin niihin voivat osallistua niin varusmiehet, reserviläiset kuin varusmiespalveluksen käymättömät henkilöt. Kursseista saa rinnasteisia kertausharjoituspäivä (3 kpl), jotka mm. vaikuttavat reservin ylennyksiin.

HIUKKA23 KURSSIVALIKOIMA Kenttämuonituskurssi Esikunta- ja viestikomppanian johtamisjärjestelmä 1 -kurssi Esikuntatyöskentelyn jatkokurssi Kranaatinheittimistön perusteet -kurssi Kranaatinheittimistön Tulitoimintaupseerin/-aliupseerin (laskijan) kurssi Panssarintorjunnan peruskurssi Perustamisen peruskurssi Raivaamisen kurssi (Explosive Ordnance Disposal, EOD) Sotilaan perustaidot naisille -kurssi Sotilaspoliisi peruskurssi 2 Taistelijan perustaidot -kurssi Taisteluensiapukurssi Tiedotuskurssi Tiedustelun erityistilanteet kurssi Ilmoittautuminen ja lisää tietoa kursseista: https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri Ilmoituksen on maksanut Tiiman Reserviupseerikerho ry.

Pj Elmeri Orjasniemi, Vpj Asse Martikainen, Siht Topi Lukkarinen, Rahs Eero Haimi

22/

Annetut ohjeet tekoälylle olivat tämänkaltaisia:

Finnish history students with purple coveralls celebrating the first of May History students with purple coveralls celebrating and having fun

23/