Praavda 3/2022

PRAAVDA

Morjesta pöytään!

Jatketaan ylläolevassa sarjakuvassa esiintyvää perinnettä, ja julkaistaan ”joulu”-Praavda uutenavuotena. Kiitos kaikille Praavdaan kirjoittaneille! Ensi vuonna uudet kujeet.

Hyvää uutta vuotta toivottaen, Praavdan päätoimittaja

TUNTEMATTOMAN SOTILAAN TOP-5 KESKEISINTÄ HENKILÖHAHMOA

- Kirjoittanut Elmeri Orjasniemi

Tässä kirjoituksessa kerron omasta mielestäni viisi merkittävintä henkilöä Väinö Linnan klassikoksi muodostuneesta teoksesta, Tuntemattomasta sotilaasta. Lisäksi perustelen valintani ja analysoin hieman, mikä tekee juuri heistä viisi merkittävintä suomalaista sankaria. Antamani tiedot perustuvat pääasiassa kirjaan ja kuvat Aku Louhimiehen ohjaamaan kolmanteen elokuvaan.

SIJA 5: Alikersantti URHO HIETANEN

mutta tehtävänsä hän hoitaa vakavasti. Hän kykenee tuntemaan sympatiaa myös vihollista kohtaan, sillä kun kylmä alikersantti Lehto teloittaa antautuneen venäläisen, niin Hietanen raivostuu silminnähden.

Hietanen toimii myös taistelutilanteessa päättäväisesti ja rohkeasti. Kun venäläinen KV-panssarivaunu (johon juuri mikään suomalainen PST-ase ei tuolloin tehonnut) oli murtamassa suomalaisten asemia, niin Hietanen tuhoaa tuon vaunun hyvin epätavallisesti ja vaarallisesti heittämällä telamiinan sen eteen. Tästä hänet palkitaan vapaudenmitallilla, jonka lisäksi hänet ylennetään kersantin sotilasarvoon.

Alikersantti Hietanen toimii konekiväärikomppanian ensimmäisen joukkueen varajohtajana. Hän on kotoisin Varsinais-Suomesta ja puhuu vahvaa turunmurretta. Luonteeltaan hän on optimistisen hyväntuulinen jopa hieman hilpeä,

Perääntymisvaiheessa 1944 Hietanen haavoittuu vakavasti menettäen molemmat silmänsä. Hän kuolee hetki myöhemmin häntä kuljettaneen ambulanssin joutuessa väijytykseen. Vakavasti haavoittuneenakin hänen viimeisenä tekonaan hän yrittää auttaa muita haavoittuneita pois palavasta autosta.

SIJA 4: Luutnantti LAMMIO SIJA 3: Alikersantti ANTERO ROKKA

Luutnantti Lammio toimii aluksi konekiväärikomppanian toisena joukkueenjohtajana, josta siirtyy kapteeni Kaarnan kaatumisen jälkeen komppanianpäälliköksi. Hän on helsinkiläinen ammattiupseeri, jota kuvataan kirjassa hyvin negatiiviseksi henkilöksi. Hän on erittäin pikkutarkka, virallinen ja vaatii sotilaskurin täydellistä noudattamista jopa liiallisuuksiin asti. Jopa vahvassa humalassa hän säilyttää nämä piirteet. Kertoja pitää häntä suorastaan mielenvikaisena. Hän ei siedä käskyjensä kyseenalaistamista. Näiden ominaisuuksien takia Lammio on erittäin epäsuosittu alaistensa keskuudessa, ja hän onkin jatkuvasti ongelmissa mm. Rokan ja Lehdon kanssa.

Kaikista näistä piirteistään huolimatta Lammio on upseerina erittäin ammattitaitoinen ja rohkea. Hän ajattelee aina kokonaistilannetta eikä osoita pelkoa taistelutilanteessa. Näistä ansioista johtuen hän ylenee ensin kapteeniksi ja lopulta majuriksi. Vaikka Lammio onkin juro miesten välisissä suhteissa niin naisia hän kohtelee erittäin lempeästi. Lammio selviää sodasta.

Alikersantti Rokka saapuu joukkueeseen täydennysmiehenä syksyllä 1941. Hän on muita huomattavasti vanhempi Karjalan evakko jolla on vaimo ja muutama lapsi. Rokka on kiistatta kirjan paras sotilas. Hän mm. tuhoaa yksin venäläisen joukkueen (Noin. 50 sotilasta) ja ottaa vangiksi venäläisen kapteenin.

Rokka on luonteeltaan lähes täysin peloton, isällinen ja hyväntuulinen. Vaikka Rokka suorittaakin saamansa taistelutehtävät hyvin, niin hänellä on erittäin paha auktoriteettiongelma, etenkin Lammion kanssa. Rokka pitää sotilaskuria ja siihen liittyviä muodollisuuksia tarpeettomana. Hän myös niskuroi huonoiksi katsomiaan käskyjä vastaan, ja joutuu melkein sotaoikeuteen. Näistä syistä hän ei koskaan saa Mannerheim-ristiä.

Rokka synkkenee lopulta, koska uskoo sodan hävityksi ja maatilansa Karjalankannaksella menetetyksi. Hän haavoittuu perääntymisvaiheessa 1944 pelastaessaan haavoittuneen taistelutoverin. Rokka selviää sodasta.

SIJA 2: Vänrikki VILHO KOSKELA

SIJA 1: Vänrikki JORMA KARILUOTO

Vänrikki Koskela, joka myös Täällä Pohjantähden alla-kirjasarjassa seikkailee, toimii konekiväärikomppaniassa joukkueenjohtajana. Luonteeltaan hän on hyvin vaitelas, rauhallinen ja maanläheinen. Hän kokee kuuluvansa enemmän miehistön kuin upseerien joukkoon. Hän on taistelutilanteessa rohkea ja alaistensa suuresti arvostama. Hän on Kaarnan ohella ainoa henkilö, ketä alikersantti Lehto arvostaa.

Poikkeuksellisesti humalassa Koskela muuttuu riehakkaaksi ja jopa väkivaltaiseksi. Koskela myöskin hiljaisesti hyväksyy alaistensa rikkeet, mm. muonavarojenvarastelun ja käskyjen rikkomisen. Koskela johtaa joukkoja enemmän omalla esimerkillä kuin suorilla käskyillä. Hän on kenties kirjan ainoa punataustaisesta perheestä tuleva upseeri, vaikka itse onkin epäpoliittinen. Hän ylenee luutnantiksi ja toiminnallaan pelastaa koko pataljoonan tuholta.

Koskela kaatuu perääntymisvaiheessa 1944 tuhottuaan vihollisen panssarivaunun kasapanoksella.

Vänrikki Kariluoto toimii jalkaväkijoukkueen joukkueenjohtana. Hän on isänmaallisesta herrasväkiperheestä, ja tämän myötä innokkaasti lähtemässä mukaan jatkosotaan. Luonteeltaan Kariluoto on idealistinen, innokas ja aluksi hieman tärkeilevä. Häntä pidetään aluksi lapsellisen naivina ja jopa ärsyttävänä, mutta ensimmäisen taistelun jälkeen hän sisuuntuu kapteeni Kaarnan kuoleman johdosta, ja nousee myöhemmin yhdeksi pataljoonan parhaimmaksi ja rohkeimmaksi joukkueenjohtajaksi. Myös miehistön mielikuva hänestä paranee tarinan edetessä.

Kariluoto johtaa alaisiaan aina omalla esimerkillään edestä, eikä pelkää asettaa itseään kuolemanvaaraan. Ansioidensa myötä Kariluoto ylenee Petroskoin valtauksen jälkeen luutnantiksi ja lopulta kapteeniksi. Hänestä tulee myös komppanianpäällikkö. Kariluoto ottaa raskaasti sodan muuttumisen tappiolliseksi. Hän joutuu johtamaan everstiluutnantti Karjulan määräämää epätoivoista vastahyökkäystä 1944 ja kaatuu monien miestensä mukana johtaessaan tätä hyökkäystä esimerkkillä edestä.

harmaiden etsinnästä.

Oulunsalon harmaat. Mitä ne ovat? Missä niitä on? Miten niitä löytää? Urhea tutkimusryhmämme Eero Haimi, Karri Ojala, Martti Turunen, Topi Lukkarinen ja Timi Vähäsarja lähtivät ottamaan asioista selvää.

Tietoa löytyi jokseenkin internetin keskustelualustoilla. Täältä saimme selville harmaita löytyvän Oulun lentokentän takaisista metsistä ja niiden olevan noin kaksi metriä pitkiä haamumaisia olentoja. Ne tuijottelevat kulkijoita ja seuraavat heitä. Harmaiden kerrotaan myös vieneen yhden ihmisen jättäen jälkeensä vain yhden kengän.

19.11.2022 noin kello 15 retkikuntamme lähti kohti Oulunsaloa. Perille päästyämme aloitimme matkan kohti metsän syvyyksiä. Metsään saavuttuamme pystyimme aistimaan sen kutsuvan meitä syvemmälle. Kuljimme pitkän matkan ja saavuimme suurelle hakkuuaukiolle. Täällä koimme ensimmäisiä näköhavaintoja jostain.

Aukion rajoilla näimme hahmoja tuijottelemassa meitä. Siitä eteenpäin varsinkin koimme meitä tarkkailtavan metsän siimeksestä. Tämä tunne kasvoi myös illan pimetessä.

Asiat alkoivat muuttua meidän lähtiessä. Saimme matkan varrella kolme näköhavaintoa hahmosta metsän puolella ja myös kuulimme ääniä. Oletimme siis harmaiden lähteneen seuraamaan meitä, koska olimme poistumassa. Pahin tunne oli, kun katsoi taaksepäin, koska ei tiennyt milloin näkee harmaita ja milloin ei.

Emme voi varmaksi sanoa kohtasimmeko legendaarisia Oulunsalon harmaita. Tulimme kuitenkin yhteispäätökseen siitä, että Oulunsalon metsissä on jotain hämärää.

Toinen tutkimusmatka on harkinnassa erilaisella tutkimusmenetelmällä.

Kenttäraportti humppayhtye

Eläkeläisten keikalta

19.11.2022

Oli synkkä ja myrskyinen iltapäivä, kun Vanhalan Niko lähestyi minua kiltahuoneella houkuttelevalla tarjouksella: Ilmaislippu pikkujouluihin, joissa esiintyjinä Martti Servo & Napander, Eläkeläiset sekä Popeda. Ohittamaton tarjous, ajattelin, ja ilmaisin Pyhälle Nikolaukselle suostumukseni kiitollisin sekä liikuttunein mielin. Todellinen kiitos kuuluu kuitenkin Milla Laaksolle, joka onnistui hyvää hyvyyttään hankkimaan meille liput kyseiseen seremoniaan.

Martti Servon spektaakkelimaiseksi kehuttu keikka meni sattuneista syistä sivu suun. Saavuimme kuitenkin hyvissä ajoin ennen Eläkeläisten numeroa Ouluhallille. Jo hallin ovensuussa saattoi aistia, että juhlaväki oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Talutettiinpa jo joitakin yksittäisiä pikkujoulutonttuja kekkereistä pihalle, luultavasti Martti Servon tykittelyn uuvuttamina. Kauaa ei hallin nurkkapenkeillä ehditty istua, kun esiintymislavalta alkoi kantautumaan virittelyn ääniä. Yhtäkkiä, kuin Elmerin sotahuuto Hiukkavaaran takapihan metsässä kajahtivat virvelistä topakat alkurytmit. Eläkeläiset olivat aloittaneet! Setti avattiin Kraftwerkin We Are The Robots-pastissilla, suomalaisittain: Minä Olen Poro. Yhtye on kieltämättä käyttänyt kappaleidensa nimeämisessä mielikuvitusta. Esimerkiksi Van Halenin klassikko Jump on kääntynyt Eläkeläisten käsittelyssä muotoon Hump.

Liikuimme kohti lavaa, mutta katsoimme viisaaksi jäädä seuraamaan toimitusta hieman taaempaa. Humpan välittömät sivuvaikutukset saattavat näet olla humppaneitsyelle arvaamattomat. Eläkeläiset on perustettu vuonna 1993, ja se on erikoistunut tekemään tunnetuista pop- ja rock-kappaleista humppacovereita. Yhtyeen musiikille on ominaista muun muassa junan lailla kulkeva svengaava komppi, hanurin kaunis mutta usein hektiseksi äityvä sointi sekä veikeä sähköurkusaundi.

Mielenkiintoista on mielestäni se, että yhtye on kuulemma Saksassa suositumpi kuin kotimaassa Suomessa. Ilmeisesti meitä yhdistää kansakuntina luterilaisen työmoraalin ynnä muiden yhteisten ominaispiirteiden sekä kauttakulkusop...tuota, lisäksi myös kiintymys humppaa kohtaan.

Väkeä on kuin Vetelin markkinoilla.

Tiiman vanhempaakin kaartia oli paikalla nauttimassa illasta.

Sitä mukaa kun ikäisekseen varsin vireät eläkeläiset puskivat lavalta pihalle armotonta humppaa kappale toisensa perään, alkoivat paatuneimmat humpan ystävät muodostamaan letkajenkkajunia yleisöön. Viva Las Vegas, eläkeläisittäin Humppaleka aiheutti hervotonta elämöintiä pitkin poikin katsomoa kaahailleen jenkkajunan matkustajavaunuissa. Aina kun soittomiehet saivat tyhjennettyä olutpurkkinsa, viskasivat he ne komealla kaarella olkansa yli bäkkärille asti, kuitenkaan soitantaa keskeyttämättä.

Vilkaisin vasemmalle puolelleni, ja huomasin levottomasti musiikin tahdissa nytkivän reportteritoverini Nikon joutuneen humpan pauloihin. Yli tunnin kestänyt revittely sai arvoisensa päätöksen, kun urkuri tönäisi Yamahansa pitkin lattioita.

Eläkeläiset pitivät yleisön koko show´n ajan tiukasti viihtyneenä tinkimättömällä ammattitaidollaan. Kyseessä oli jopa spiritualistinen kokemus, jollaista ei missä tahansa siikamarkkinoilla saavuteta. En olisi ennen keikkaa voinut kuvitella, että humpasta on mahdollista nauttia, ainakaan ilman kossua.

Jos yhtye palaa vielä Ouluun, olen ehdottomasti menossa ja suosittelen samaa kaikille muillekin.

Nimim. Humpparaakki

Huomatkaa vasemmanpuoleiseen ilmanhuitojaan verrattuna sivistyneen tyynesti esityksestä nautiskelevat Tuomas ja Tomi.