Pohjola-Norden Aluelehti Sisä-Suomi / Regiontidning Centrala Finland 2021-2022

Page 14

Tampereen Pohjola-Norden ry

Pohjoismaisia perinteitä ja perinteisiä koristeita – joulukuusessa ja kuusen juurella

Joulun alla sai Tampereen PohjolaNorden olla mukana koristelemassa pohjoismaiselle teemalla oman nimikkojoulukuusensa Tampereen Kulttuuritalo Laikun ala-aulaan. Koronatilanteen vuoksi osa kuusista siirrettiin sittemmin kaupungin virastotalon ala-aulaan, josta pohjoismainen tuulahdus näkyi ikkunan takaa ohitse kulkeville kaupunkilaisille ja virastotalon kävijöille. Mitä perinteitä ja perinteistä pohjois-

maista kuusesta löytyi? Lippunauhat: Suomessa käytettiin heti itsenäistymisen jälkeen mielellään Suomen lippunauhoja. Myöhemmin siirryttiin käyttämään myös pohjoismaisia lippuja kuusessa, muualla pohjoismaissa käytetyn tavan mukaan. Kuusessamme oli lippunauhoja, joissa mukana oli Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Färsaarten ja Ahvenanmaan liput. Lippunauhat muistuttivat myös Tampereen pohjoismaisista ystävyyskaupungeista: Norrköping Ruotsissa, Trondheim Norjassa ja

14

Sisä-Suomen alue | Centrala Finlands region

Odense Tanskassa, Kopavogur Islannissa ja Klaksvik Färsaarilla. Jouluoljet ovat osa pohjoismaista ja suomalaista jouluperinnettä: Ennen jouluoljet levitettiin kuuratulle, puhtaalle lattialle kaikkialla Pohjolassa. Olkimatolla saattoi leikkiä ja nukkuakin. Olkiin liittyi uskomuksia, joiden uskottiin takaavan tulevan vuoden sadon. Samalla oljet edustivat kristillistä perinnettä, joka kertoon Jeesus-lapsen syntyneen talliin olkia pehmikkeinään. Jouluoljet ovat lattioiltamme kadonneet, mutta olkiperinnettä pitävät edelleen yllä olkiset joulukoristeet: olkikoristeet kuusessa, himmeli ja olkipukki. Olkipukki kuului Pohjoismaisen joulun vanhaan jouluperinteeseen, jolloin itse joulupukkikin oli vielä kuin pukki sarvineen. Perinteinen joulupukki on tehty rukiin ja vehnän oljista,

jotka sidotaan tiukasti yhteen narulla. Olkipukki voi olla pieni, kuuseen koristeeksi käyvä, tai suuri, vapaasti lattialla seisova, joita molempia olikin kuusemme oksilla ja kuusen juurella. Muita perinteisiä kuusenkoristeitamme olivat piparkakut, jouluomenat ja karamellit – myös lasten iloksi. Pohjolan talvea kuvaamaan kuusen oksille asettelimme pumpulia, kuvaamaan Pohjolan talvea ja valkoista joulua ja sen valkoisia hankia. Ilahtuneita huomasimme kuusta koristellessamme, että ne kauneimmat koristeet kertovat meille edelleen monista yhteisistä pohjoismaisista perinteistä ja tavoista, sekä tuovat mukanaan parhaan jouluisen mielen – ja samalla myös tunteen kuulumisesta yhteiseen pohjoismaiseen kulttuuriin myös kuusen juurella. •


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Pohjola-Norden Aluelehti Sisä-Suomi / Regiontidning Centrala Finland 2021-2022 by Pohjola Norden - Issuu