Riveria työelämän koulutuskalenteri kevät 2025

Page 1


KEVÄT 2025

Työelämän KOULUTUSKALENTERI

RIVERIA KESÄYLIOPISTON KOULUTUSTARJONTA

AMMATILLINEN TÄYDENNYSKOULUTUS

PÄTEVYYS- JA KORTTIKOULUTUKSET

Työhyvinvointi paranee osaamista kehittämällä

Tutkimusten mukaan jatkuva oppiminen on tärkeä työkykyä edistävä tekijä. Omien vahvuuksien hyödyntäminen ja mahdollisuus uuden oppimiseen pitävät yllä motivaatiota ja tuovat työhön merkityksellisyyttä.

Kouluttautumisen hyöty ulottuu yksilöstä koko organisaatioon: työntekijä, joka saa kehittää itseään ja opetella uusia asioita, voi työssään paremmin ja on siten myös tehokkaampi. Se puolestaan sataa myös organisaation laariin.

Työuran aikaisen koulutuksen pitää vastata oppijan ja hänen työnantajansa kulloiseenkin tarpeeseen, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä. Tämä taas ei onnistu ilman työntekijän, työnantajan ja oppilaitosten jatkuvaa vuoropuhelua. Edellä mainitun vuoksi työelämän ja oppilaitosten yhteistyön vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Jokaisessa organisaatiossa olisi syytä pohtia, miten työntekijöiden jatkuvasta oppimisesta huolehditaan ja miten oppimisen keinoin pidetään yllä ja vahvistetaan työkykyä. Kaikkien työntekijöiden kannattaisi myös itse pysähtyä ajoittain pohtimaan omia vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja oppimishaluaan.

Hyvä työntekijä, joka haluat oppia uutta ja esihenkilö, joka mietit, mitä koulutusta työntekijöillesi haluaisit tarjota: olemme jälleen koonneet Riverian työelämän koulutustarjonnan yksiin kansiin, olkaa hyvät! Tarjontamme perustuu tiiviiseen vuoropuheluun työnantajien ja työntekijöiden kanssa; koulutuksissa on paljon sellaisia, joita meiltä on toivottu ja pyydetty.

Meidän tehtävämme on kouluttaa osaajia työelämän tarpeisiin, että maakuntamme pysyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin.

Tapaamisiin!

Teemu Kokko

SISÄLTÖ

arvonlisäveroa.

KESÄYLIOPISTO

TYÖELÄMÄ JA JOHTAMINEN

Aivojen parempi työpäivä

6.2.2025 klo 12–15.30, verkkokoulutus | 75 € Työnohjaaja, biologi, FM Heidi Kervinen

Oletko mainio multitaskaaja? Vietätkö pitkiä aikoja tietokoneen ääressä? Pääsevätkö aivosi palautumaan ja mistä tunnistat sen? Pienillä muutoksilla on mahdollista helpottaa aivojen suoriutumista ja edistää omaa palautumista. Saat parhaat vinkit siihen, miten voit vähentää kiireen tunnetta aivoissasi. Saat myös kiinnostavia esimerkkejä siitä, miksi aivot hyötyvät työskentelystä ja vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Koulutuksen tavoitteena on saada aivoille ystävällisempiä työskentelytapoja käyttöön. Tavoitteena on myös saada keinoja ajanhallintaan ja multitaskausta vähemmälle. Koulutuksessa painotetaan käytännön näkökulmaa. Tämä on koulutus, josta aivosi hyötyvät varmasti.

Rasavillit työelämässä – Esihenkilön taidot sukupolvien välisen yhteistyön ja moninaisuuden johtamisessa

Näkökulmia johtamiseen -luentosarja 14.2.2025 klo 8.30–12, verkkokoulutus | 95 €

Sarjayrittäjä, johtaja, tietokirjailija Helena Kastikainen

Moninaisuuden johtaminen on nykypäivän esihenkilöille välttämätön taito, joka ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkästään ikä- tai kulttuurierojen huomioimiseen.

Koulutuksessa keskitytään pohtimaan modernin esihenkilötyön keskeisiä osaamisalueita, kuten vahvuuksien tunnistamista, inklusiivista johtamistyyliä ja diversiteetin hyödyntämistä rikkaiden ja monipuolisten tiimien johtamisessa. Koulutuksen tavoitteena on tarjota näkökulmia monimuotoisuuden hyödyntämiseen sekä konkreettisia työkaluja, joiden avulla esihenkilöt voivat johtaa entistä tehokkaammin tiimejään, joissa yhdistyvät erilaiset persoonat, kulttuurit, ikäryhmät, uratavoitteet ja ammattiryhmät. Lisäksi tarkastellaan, millaiset ajattelumallit voivat estää moninaisuuden hyödyntämistä ja kuinka esihenkilö voi ennaltaehkäistä näitä riskejä, jotta työyhteisö menestyy.

Ajankohtainen

tietoturva- ja tekoälykatsaus

18.2.2025 klo 9–16, verkkokoulutus | koko koulutus 220 €, tai aamu- tai iltapäivä 115 € Tietokirjailija, tietotekniikka-asiantuntija, kolumnisti Petteri Järvinen

Miten tunnistat ja vältät verkkohuijaukset? Miten suojaudut kiristysohjelmilta? Miten Passkey-tekniikka korvaa salasanat? Mitä olemme oppineet viimeaikaisista tietomurroista? Mikä on juuri nyt ajankohtaista tekoälyn kielimalleissa ja Copilotissa? Koulutuksessa saat uusimmat tiedot tietoturvasta ja tekoälystä. Koulutus koostuu kahdesta reaaliaikaisesta ajankohtaiskatsauksesta. Voit osallistua koko päivän koulutukseen tai vain toiseen osioon. Aamupäivällä (kello 9–12) perehdytään tietoturvan ajankohtaisiin aiheisiin ja iltapäivällä (kello 13–16) aiheena on tekoäly ja sen hyödyntäminen. Koulutus järjestetään yhteistyössä Mikkelin kesäyliopiston kanssa.

Esihenkilötyön rajat – oikeudet ja velvollisuudet haastavissa esihenkilötilanteissa

27.2.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 €

Toimitusjohtaja, juristi Katariina Sorvanto

Esihenkilöillä on lukuisia velvollisuuksia – mutta myös oikeuksia, joista kannattaa olla tietoinen. Kun sekä johtamisopit että juridiset perustiedot ovat hallussa, esihenkilö voi keskittyä päivittäiseen työhönsä rauhassa. Koulutuksen jokaiseen osa-alueeseen sisältyy laaja esihenkilön oikeudellinen työkalupakki.

Työ- ja virkasuhteen lainsäädäntö

12.3.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 €

Toimitusjohtaja, juristi Katariina Sorvanto

Mitkä ovat työnantajan ja työntekijän keskeiset oikeudet ja velvollisuudet? Kuinka rekrytointi- ja irtisanomistilanteet tulee hoitaa? Entä mahdolliset palvelussuhteiden muutokset niiden elinkaaren aikana? Työnantajalla on velvollisuus puuttua havaitsemaansa sääntöjenvastaiseen toimintaan ja varmistaa työntekijöiden yhdenvertainen ja tasapuolinen kohtelu. Miten esihenkilö voi ja miten hänen pitää käyttää työnantajan direktio-oikeutta? Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään koulutuksessa lainsäädännön, oikeustapausten ja käytännön esimerkkien kautta. Lisäksi käsitellään muun muassa viran ja tehtävän eroja, koeaikaa, työaikamuotoja, sairauspoissaoloja, työtapaturmia ja työajanseurantaa.

Tekoäly kirjoittajan apuna 13.3.2025 klo 17–20.15, verkkokoulutus | 55 € kirjoittajaohjaaja, kouluttaja, kirjailija Anne Lukkarila Koulutuksessa saat tietoa, tärppejä ja työkaluja kirjoittamisen tueksi. Välissä tehdään lyhyitä harjoituksia, jotta pääset heti kokeilemaan ja soveltamaan oppimaasi. Illan aikana käsitellään tekoälyn hyödyntämistä tietokirjoittamisessa, kuten blogiartikkeleissa, esseissä ja luovissa tietokirjoissa, sekä kaunokirjallisuudessa, kuten kuvitetuissa saduissa ja tarinoissa, proosassa ja runoissa. Lisäksi esitellään ilmaisia tekoälysivustoja ja sovelluksia kirjoittajalle. Koulutus järjestetään yhteistyössä Lapin kesäyliopiston kanssa.

Säväytä somessa ja hakukoneissa – Matkailu- ja ravintola-alan asiakashankinta 18.3.2025 klo 13–16, Joensuu ja verkkokoulutus | 65 € Somekouluttaja, sarjayrittäjä Joona Kotilainen

Miten teet yrityksen somemarkkinointia niin, että se säväyttää ja vaikuttaa ihmisiin? Kuinka saat sisältösi esille hakukoneissa niin, että potentiaaliset asiakkaat löytävät sinut? Koulutuksessa valaistaan sitä, miten somemarkkinoinnista ja hakukonemarkkinoinnista saa tehtyä toimivaa yrityksissä ja erityisesti matkailu- ja ravintola-alalla. Käytännönläheisessä koulutuksessa käsitellään muun muassa sisältömarkkinoinnin periaatteita, tunteita herättävien sisältöjen luomista, toimivia esimerkkejä somemarkkinoinnista ja hakukonenäkyvyyden periaatteita. Koulutukseen on mahdollista osallistua lähiopetuksena Joensuussa tai verkossa.

VINKKI

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä koulutukset:

Selkokieltä opettajille ja ohjaajille, sivu 6

Tukiviittomat kommunikaation tukena, sivu 9

Työyhteisön viestintä ja vuorovaikutus

25.3.2025 klo 9–15, verkkokoulutus | 195 € Viestintäkouluttaja, KM, FM Tiina Naumanen Koulutuksen tavoitteena on kehittää osallistujien vuorovaikutustaitoja erilaisissa työyhteisön vuorovaikutustilanteissa erityisesti esihenkilön ja asiantuntijan roolissa. Koulutuksessa annetaan eväitä viestintätyyleiltään erilaisten työntekijöiden/asiakkaiden kohtaamiseen sekä vinkkejä oman persoonan näköiseen esiintymiseen. Sisältöalueina ovat suullinen viestintä, sanaton viestintä, viestintätyylit, viestintästatukset, kokous- ja palaveritaidot, rakentava palautteenanto, puheeksiottotilanteet ja haastavien vuorovaikutustilanteiden ratkaiseminen.

Haastavat vuorovaikutustilanteet – Ristiriidoista ratkaisuihin

2.4.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Johtamistaidon valmentaja, psykoterapeutti, tietokirjailija YTM, eMBA Risto Havunen

Erityisesti esihenkilötyötä tekeville suunnatun koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille perustietoa työpaikan tukalista tilanteista ja niihin liittyvistä ratkaisutyökaluista. Koulutuksen aikana työstetään käytännön toimintamalleja haastavien ihmistyyppien käsittelyyn ja harjoitetaan taitoja ongelmien ratkaisemiseksi. Koulutus on tiivis ja käytännönläheinen iltapäivä, josta osallistuja saa konkreettisia ratkaisuideoita käytännön ongelmiin.

Ansaitse asiakkaan arvostus – Asiakaspalvelu puhelimessa ja verkossa

8.4.2025 klo 12–15.30, verkkokoulutus | 135 € Kouluttaja, työnohjaaja Anne Suikkonen

Teetkö töitä puhelimessa tai erilaisten sähköisten kanavien, kuten esimerkiksi chatin tai sähköpostin kautta? Haluatko vahvistaa omia asiakas- ja palveluviestinnän taitojasi, siten, että asiakaskokemukset ovat entistä parempia? Tämä koulutus auttaa nostamaan asiakaspalvelutaitosi uudelle huipputasolle. Koulutus auttaa löytämään omat asiakaspalveluosaamisen vahvuudet sekä oivaltamaan, miten palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Koulutuksessa syvennymme tunnekokemuksen merkitykseen ja huomaamme, miten arvot ja itsetuntemus vaikuttavat aktiivisessa asiakaspalvelussa. Koulutuksessa käydään läpi erilaisia vuorovaikutustilanteita ja saadaan työkaluja myös haastavien asiakaspalvelutilanteiden ja reklamaatioiden hoitamiseen.

Johtaja ja esihenkilö varmista jaksamisesi

16.4.2025 klo 14–16, verkkokoulutus | 95 € Johtamistaidon valmentaja, psykoterapeutti, tietokirjailija YTM, eMBA Risto Havunen

Miksi esihenkilön ja johdon jaksamisesta keskustelu on tärkeää juuri nyt? Mitä ovat yleisimmät kuormitustekijät, ja mihin on mahdollista vaikuttaa? Esihenkilö on usein puun ja kuoren välissä. Jatkuva tunne asioiden keskeneräisyydestä sekä tasapainoilu liiketoiminnan tavoitteiden, alaisten tarpeiden ja oman elämäntilanteen välillä on kuormittavaa. Mitä enemmän vastuuta, sitä yksinäisempi työrooli ja samalla vähemmän tilaisuuksia pohtia ratkaisuja jaksamisen näkökulmasta. Koulutuksessa tarjotaan konkreettisia ratkaisuideoita johdon jaksamisen edistämiseen.

Viesti perille! – Kirjoita selkokielellä

22.4. ja 29.4.2025 klo 12–14, verkkokoulutus | 95 €

Selkokielen asiantuntija, erityisopettaja KM Riikka Tuohimetsä

Millaiset tekstit palvelevat lukijaa? Mikä tekee tekstistä helpon lukea ja ymmärtää? Miten kieltä voi selkeyttää? Millainen on selkeän tekstin ulkoasu? Selkokieli on helpompaa suomea. Useampi kuin joka 10. suomalainen tarvitsee selkokieltä. Selkokielen käytöstä hyötyy vielä useampi. Tässä kahden iltapäivän koulutuksessa opit, mitä selkokieli on ja kuinka voit hyödyntää sitä työssäsi. Selkokielen periaatteita soveltamalla pystyt selkeyttämään omaa viestintääsi ja tehostamaan viestin perillemenoa.

Psykologinen palautuminen asiantuntijatyössä

24.4.2025 klo 12–15, verkkokoulutus | 95 €

Psykologi, PsT Anniina Virtanen

Koulutuksessa käsitellään psykologisen palautumisen merkitystä työhyvinvoinnin tukemisessa. Asiantuntijatyö on kuormittavaa erityisesti mielelle, joten työasioista irrottautuminen ja muut psykologisen palautumisen keinot ovat asiantuntijalle tärkeä työelämätaito. Koulutuksessa opit, miten omaa palautumistaan voi tukea sekä vapaa-ajalla että työpäivän aikana ja miten työyhteisössä voidaan yhdessä edistää palautumisen mahdollisuuksia.

Tilannetaju johtamisessa

Näkökulmia johtamiseen -luentosarja 9.5.2025 klo 8.30–12, verkkokoulutus | 95 € FT, HTM Harri Gustafsberg

Johtaminen on päätöksentekoa ja vaikuttamista. Hyvä johtaminen edellyttää hyvää tilannetajua ja toimivien todennäköisyysmallien tuntemista, sillä niiden kautta johtamistyötä voidaan kehittää. Tilannetaju tai tilannetietoisuus on tietoisen päätöksenteon esiaste, ja sillä voidaan yrittää parantaa toivottujen seurausten todennäköisyyttä. Tässä koulutuksessa käydään läpi tilannetajun malli; mitä se on, miten sitä voi kehittää ja miten se liittyy johtamiseen. Harri Gustafsberg työskenteli Poliisin Karhu-ryhmässä yli 20 vuotta, joista viimeiset 10 vuotta kouluttajana ja operatiivisena johtajana. Nykyisin hän on yrittäjä, palkittu tietokirjailija, TV-persoona, käyttäytymistieteiden tutkija ja palkittu yrityspuhuja.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys – Perusasiat esimerkein

20.5.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Vastuullisuuskouluttaja Anu Ennelin Koulutus tarjoaa johdatuksen vastuullisuuden periaatteisiin keskittyen ESG-viitekehyksen ymmärtämiseen ja soveltamiseen eri työrooleissa. Osallistujat perehtyvät ajankohtaisiin kestävyyslainsäädännön vaatimuksiin, oppivat vastuullisuuden keskeiset käsitteet ja tutustuvat muutamiin konkreettisiin esimerkkeihin vastuullisuuden edistämisestä eri toimialoilla. Koulutuksen aikana käydään läpi ensiaskeleet vastuullisuuden johtamisessa ja mittaamisessa.

Yleiset kielitutkinnot (YKI) on aikuisille suunnattu kielitaidon testausjärjestelmä, jonka avulla voi hankkia virallisen todistuksen kielitaidostaan riippumatta siitä, miten tai missä on kielitaitonsa hankkinut. YKI-tutkintojärjestelmä on Suomen valtion virallinen kielitutkintojärjestelmä, jonka todistuksia voit käyttää moniin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi // työn tai opiskelupaikan hakemiseen // Suomen kansalaisuuden hakemiseen (suomen ja ruotsin kielen tutkinnot)

// Kielitaidon tason osoittamiseen työnantajalle

Yleiset kielitutkinnot:

25.1.2025: suomi (keskitaso) ilmoittautuminen 2.–12.1.2025

15.3.2025: englanti (perus-, keski- ja ylin taso) ilmoittautuminen 27.1.–16.2.2025

29.3.2025: suomi (keski- ja ylin taso) ilmoittautuminen 3.–23.2.2025

5.4.2025: ruotsi (keskitaso) ilmoittautuminen 17.2.–9.3.2025

26.4.2025: suomi (perustaso) ilmoittautuminen 10.–30.3.2025

Tutkintomaksut:

Perustaso 153 €, keskitaso 176 €, ylin taso 200 €

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/kesayliopisto

Lisätietoja: kesayliopisto@riveria.fi

KIELET

Opetushallinnon tutkinto (15 op)

Oletko hakeutumassa koulunjohtajaksi, rehtoriksi tai opetusalan hallinnollisiin tehtäviin?

Opetushallinnon tutkinto on tarkoitettu opetusalalla hallinnollisissa tehtävissä toimiville ja opetusalan esihenkilö- ja hallintotehtäviin hakeutuville. Tutkinnon suorittaminen on kelpoisuusvaatimuksena rehtorin tehtävään. Opetushallinnon tutkinto on laajuudeltaan 15 op ja se suoritetaan kahtena kirjallisena kuulusteluna (A-osa ja B-osa).

Opetushallinnon tutkinto (15 op) -tenttitilaisuudet

27.1., 10.3. ja 28.4.2025 klo 14–18, Joensuu Tutkintomaksu 290 €, tutkinnon uusiminen 98 €

Selkokieltä opettajille ja ohjaajille

13.3. ja 27.3.2025 klo 12–14, verkkokoulutus | 95 € Erityisopettaja KM Riikka Tuohimetsä

Tämä käytännönläheinen, kaksi iltapäivää sisältävä koulutus on suunniteltu opettajien ja ohjaajien arjen tarpeita ajatellen. Miten oppimateriaaleja, Wilma-viestejä ja muita koulumaailman tekstejä voi selkeyttää? Millainen on selkeän tekstin ulkoasu? Miten puhetta voi yksinkertaistaa? Entä miten ymmärrysvaikeuksia voi vähentää? Selkokieli on ymmärtämisen apuväline. Sen sisältöä, sanastoa ja rakennetta on muokattu niin, että sitä on helpompi lukea ja ymmärtää kuin yleiskieltä. Selkokielen käyttäminen auttaa kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Selkokielestä hyötyvät esimerkiksi maahanmuuttajat sekä oppimisvaikeuksien tai haastavan elämäntilanteen kanssa kamppailevat. Selkokielestä saa hyviä vinkkejä myös selkeämmän yleiskielen tuottamiseen.

Aivotaidoista apua levottomaan kouluarkeen

17.3.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Neuropsykologi, työnohjaaja, hyvinvointivalmentaja, PsL Nina Uusitalo

Jokainen lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kohtaa päivittäin levottomuutta ja siitä aiheutuvia haastetilanteita. Mistä levottomuus johtuu? Miten suhtautua levottomuuteen? Millaiset keinot siihen auttavat? Koulutuksessa tutustutaan levottomuuteen aivojen näkökulmasta ja opitaan aivotaitojen avulla keinoja vaikuttaa levottomuuteen kouluarjessa.

VINKKI

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä koulutukset:

Aivojen parempi työpäivä, sivu 6. Tukiviittomat kommunikaation tukena, sivu 9. Rentoutusohjaajakoulutus (3 op), sivu 10.

Oppimismotivaation tukeminen

1.4.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 €

Motivaatiopsykologian dosentti, tietokirjailija, PsT Kati Vasalampi

Millainen motivaatio sitouttaa koulunkäyntiin ja oppimiseen? Koulutuksessa lähestymme oppimismotivaatiota tutkimustietoon nojautuen mutta käytännönläheisesti pohtien. Koulutus antaa konkreettisia työvälineitä motivoivan oppimisympäristön luomiseen ja erilaisten oppijoiden oppimismotivaation tukemiseen vuorovaikutustilanteissa ja palautteenannossa.

Lasten ja nuorten sukupuolija seksuaali-identiteetin tukeminen

11.4.2025 klo 9–12, verkkokoulutus | 95 €

Auktorisoitu seksuaalikasvattaja, erityisopettaja, KM Saara Sahlstén

Koulutus lisää ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sekä tarjoaa konkreettisia työkaluja lasten ja nuorten kanssa työskentelevien arkeen. Saat vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mistä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudessa on kyse? Kuinka lasten ja nuorten myönteistä kehitystä tuetaan?

Kuinka toimia, jos lapsi tai nuori kokee sukupuoliristiriitaa? Kuinka toimia, jos lapsi tai nuori tulee kaapista juuri sinulle? Kuinka moninaisuutta voi huomioida arjen työssä? Mitä ammattilaisen on tiedettävä ajankohtaisista laeista ja suosituksista? Entä millaisia palveluja on tarjolla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille, vanhemmille ja ammattilaisille?

Suomeen muuttaneiden oppilaiden tukeminen koulussa

14.4.2025 klo 13–16, verkkokoulutus | 95 € Tutkija, KM Faruk Nazeri ja yliopistonlehtori, FT Raisa Harju-Autti

Koulutuksessa perehdytään käytännönläheisiin ja tutkimusperusteisiin keinoihin, joilla voidaan tukea kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisista taustoista tulevia oppijoita. Aihetta tarkastellaan muun muassa kohtaamisen, kielitietoisuuden ja kielellisen vastuullisuuden näkökulmista. Koulutus tarjoaa osallistujille vinkkejä, joiden avulla he voivat kehittää oman kouluyhteisönsä toimintatapoja eri taustoista tulevien oppijoiden sopeutumisen, opiskelun ja osallisuuden tukemiseksi.

Johtaja, oletko valmis rajuun rakkauteen?

Helena Kastikainen tarjoaa

uudenlaisia näkökulmia johtajuuteen.

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, mutta nykyhetken murros tuntuu monista poikkeuksellisen nopealta ja vaativalta. Tämä johtuu erityisesti siitä, että työpaikoilla on samanaikaisesti useita eri sukupolvia, joilla on erilaiset arvot ja toimintatavat. Lisäksi digitaalinen murros on luonut sukupolvien välille kuilun, joka tuntuu toisinaan vaikealta ylittää.

Uusi sukupolvi, niin sanottu young talent, haastaa työelämässä vanhempien sukupolvien näkemyksiä ja totuttuja toimintatapoja. Tämä voi johtaa ristiriitoihin ja jopa törmäyskurssille. Sarjayrittäjä ja kouluttaja, yhtenä Suomen nuorimmista tavaratalojohtajistakin tunnettu Helena Kastikainen kuitenkin korostaa, että monimuotoisuus työyhteisössä on ennen kaikkea voimavara.

– Monimuotoisuus on tutkittu menestystekijä. On tärkeää oppia näkemään ihmisten erilaiset vahvuudet ja hyödyntämään niitä. Ei joko tai, vaan sekä että, Kastikainen painottaa.

Hänen mukaansa vahvuusajattelu on menestyksen kannalta ratkaisevaa. Työyhteisön menestys syntyy siitä, että kaikkien osaamista ja potentiaalia tuetaan. Tämä edellyttää kuitenkin oikeanlaista johtajuutta.

Johtajan on nähtävä vahvuudet Kastikaisen mukaan esihenkilön tärkein tehtävä on luoda työyhteisö, jossa jokainen pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan. Tämä vaatii johtajilta jatkuvaa kehittymistä ja omien taitojen päivittämistä.

– Johtajuutta voisi verrata vanhaan puhelimeen. Eihän kukaan käytä enää Nokian 3110:ä, vaikka se olikin aikoinaan huippulaite. Se ei toimi nykyajassa. Samalla tavalla myös johtamisen

Kouluttaja

Helena Kastikainen on sarjayrittäjä, johtaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan Suomen nuorimpana tavaratalojohtajana. Helena nousi johtotehtäviin vain 23-vuotiaana.

Kastikaisen esihenkilötyötä käsittelevä esikoisteos Pikkupomosta johtajaksi valittiin Vuoden talouskirjojen listalle ja sitä käytetään liiketalouden oppilaitoksissa opetusmateriaalina.

Helenan laaja kokemus kattaa esihenkilötyöskentelyä aina perinteisestä kivijalkaliiketoiminnasta täysin etänä toimiviin asiantuntijatiimien johtamiseen.

vaatimukset ovat muuttuneet ja johtajan taitoja on päivitettävä, Kastikainen kuvailee.

Hän uskoo, että konservatiiviset johtajat tarvitsevat joskus pientä ravistelua ottaakseen vastuuta ja kohdatakseen uudenlaiset haasteet.

– Tarjoan koulutuksissani rajumpaa rakkautta, Kastikainen kiteyttää.

Johtajuus on tietoinen valinta

Kastikainen haastaa perinteiset käsitykset johtajuudesta. Suomessa on edelleen vallalla ajatus, että johtajan paikka on luonnollinen seuraus uralla etenemisestä. Hän kuitenkin korostaa, että johtajuus on ennen kaikkea työ, jota on haluttava tehdä.

– Johtajan on kysyttävä itseltään, miksi hän on johtaja. Johtajuus ei ole vain asema, vaan tietoinen valinta. Johtajan on haluttava ratkaista ongelmia, kuunnella, kohdata ja johtaa, Kastikainen muistuttaa.

Työelämän murros ei ole ohi – se on jatkuva prosessi. Kastikaisen sanoma on selvä: menestys syntyy monimuotoisuuden arvostamisesta ja taitavasta johtamisesta, joka vastaa ajan haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

VINKKI

Ihmisten sitouttaminen on lopulta aika yksinkertaista. Kun osoitat, että olet kiinnostunut työntekijöistäsi, he sitoutuvat sinuun ja tehtäviinsä paremmin. Milloin olet viimeksi kysynyt henkilöstöltäsi, mitä heille kuuluu?

Verkkokoulutus

Rasavillit työelämässä – Esihenkilön taidot sukupolvien välisen yhteistyön ja moninaisuuden johtamisessa sivu 3

SOSIAALI-, TERVEYS- JA HYVINVOINTIALA

Seksuaaliterapeuttikoulutus (30 op)

20.1–2.12.2025 (yhteensä 20 koulutuspäivää), Joensuu, Kuopio ja verkkokoulutus | 3 390 € Vastuukouluttajana kognitiivinen psykoterapeutti, kliininen seksologi, seksuaaliterapia vaativa erityistaso (NACS), työnohjaaja Leena Piikoski sekä muita asiantuntijoita

Koulutus antaa valmiudet toimia seksuaaliterapeuttina ja on jatkokoulutus seksuaalineuvojakoulutuksen suorittaneille. Terapeuttikoulutuksessa syvennetään seksologian alan ammatillista osaamista ja henkilökohtaista prosessia. Koulutus antaa valmiuksia käsitellä seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä terapeuttisesti. Koulutus järjestetään yhteistyössä Snellman-kesäyliopiston kanssa. Seksuaalineuvojakoulutus (30 op)

27.2.2025–10.2.2026 (yhteensä 20 koulutuspäivää), Joensuu ja verkkokoulutus | 2 300 € Vastuukouluttajana kognitiivinen psykoterapeutti, kliininen seksologi, seksuaaliterapia vaativa erityistaso (NACS), työnohjaaja Leena Piikoski sekä muita asiantuntijoita

Koulutus antaa valmiuksia käsitellä seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä työssä. Se tarjoaa lisäksi työkaluja seksuaalineuvontaan ja -kasvatukseen sekä seksuaalisuuden arvostavaan kohtaamiseen eri ikäryhmiä, seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kulttuureja edustavien asiakkaiden parissa. Koulutus noudattaa pohjoismaisen seksologian koulutusohjelman (NACS) ohjeistusta. Koulutuksen jälkeen on mahdollista anoa Auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS) -valtuutusta, mikäli muut edellytykset täyttyvät.

Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta

25.2.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Väkivaltatyön erityisasiantuntija, sosionomi YAMK Päivi Helakallio-Ranta

Koulutuksessa perehdytään siihen, mitä kaltoinkohtelu on, miten se tunnistetaan ja mitkä ovat sen seuraukset ikääntyneelle. Lisäksi paneudutaan taloudellisen kaltoinkohtelun syihin ja ehkäisyyn, ammattilaisten velvoitteisiin ja lainsäädäntöön ikääntyneiden kaltoinkohtelun ehkäisyssä, asiakkaan oikeuksiin ja siihen, kuka voi puuttua epäkohtiin. Ovatko keinot riittäviä? Entä milloin voidaan epäillä rikosta?

Muistisairaudet ja niiden hoito

11.3.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Heikki Hyvärinen

Koulutus antaa tietoa muistisairauden oireista, muistidiagnostiikasta, lääke- ja muusta hoidosta sekä muistisairaan käytösoireiden hoidosta. Koulutus on suunnattu muistisairaiden parissa työskenteleville hoitoalan ammattilaisille.

VINKKI

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä koulutukset:

Aivojen parempi työpäivä, sivu 6

Rentoutusohjaajakoulutus (3 op), sivu 10

Neuropsykiatriset oireyhtymät osana arkea sote-alalla

19.3.2025 klo 13–16, verkkokoulutus | 95 €

Neuropsykiatrinen valmentaja, toimintaterapeutti YAMK Tuija Kinnunen

Sosiaali- ja terveysalalla toimivilla henkilöillä on hyvä olla perustietoa yleisimmistä neuropsykiatrisista erityispiirteistä. Perustiedon lisäksi ammattilaisen on hyvä ymmärtää, että pienilläkin asioilla voi helpottaa neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavan henkilön olemista ja asiointia eri tilanteissa. Koulutuksessa saat perustietoa yleisimmistä kehityksellisistä neuropsykiatrisista oireyhtymistä (ADHD, Tourette, autismikirjon häiriö). Eri ikäisten henkilöiden kanssa työskentelevät ammattilaiset saavat keinoja nepsyhenkilön hyvään kohtaamiseen muun muassa asiakastapaamisissa, ohjauksessa ja tukitoimissa.

Neuropsykiatrinen valmentaja (30 op)

1.4–5.12.2025 (yhteensä 14 koulutuspäivää)

Joensuu ja verkkokoulutus | 1 890 € tai oppisopimuskoulutuksena maksuton. Vastuukouluttajana neuropsykiatrinen valmentaja, toimintaterapeutti YAMK Tuija Kinnunen sekä muita asiantuntijoita. Neuropsykiatrinen valmennus on ohjauksellinen kuntoutuksen muoto, jossa asiakasta ohjataan ja tuetaan kehittämään ja vahvistamaan arjen- ja elämänhallintataitojaan. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa tietoa neuropsykiatrisista oireyhtymistä, kuten ADHD, ADD, autismikirjon häiriö ja Tourette. Koulutuksen jälkeen sinulla on taitoja ja valmiuksia työskennellä neuropsykiatrisena valmentajana sekä ohjata ja tukea eri-ikäisiä nepsyhenkilöitä. Koulutuksen sisältö noudattaa Neuropsykiatrinen valmentaja ry:n laatusuosituksia ja näin ollen mahdollistaa Neuropsykiatrinen valmentaja -nimikkeen käytön valmistumisen jälkeen.

Laatua elämän loppuvaiheeseen – Palliatiivisen hoidon koulutusiltapäivä

9.4.2025 klo 12–15.30, verkkokoulutus | 95 € Erikoislääkäri, palliatiivinen erityispätevyys Minna Kiljunen, geriatriaan erikoistuva lääkäri Anna Karjula ja neurologian erikoislääkäri Anna Maija Saukkonen

Koulutuksessa käsitellään seuraavia aiheita: keskeisten elämänlaatua heikentävien oireiden arviointi ja hoito elämän loppuvaiheessa, iäkkään ihmisen hoidon erityispiirteet elämän loppuvaiheessa sekä muiden etenevien neurologisten sairauksien (esimerkiksi ALS, parkinsonin tauti, nuorten nuorten muistisairaudet) erityispiirteet.

Ikääntyneiden palveluohjauksen lainsäädäntö ja asiakastilanteiden haastavat oikeudelliset kysymykset

10.4.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Vanhuusoikeuden tutkija ja yliopisto-opettaja, sosionomi YAMK Henna Nikumaa

Tässä runsaasti käytännön esimerkkejä sisältävässä koulutuksessa käsitellään seuraavia aiheita: palveluohjauksen keskeinen lainsäädäntö, ikääntyvän asiakkaan itsemääräämisoikeus ja sen kunnioittaminen ja rajoittaminen, ikääntyvän asiakkaan oikeudellinen toimintakyky ja oikeustoimikelpoisuus, oikeudellinen ennakointi ja edunvalvonta palveluohjauksessa sekä ikääntyvän asiakkaan oikeuksien toteutuminen.

Kommunikaation kolmio ja kulmakivet

15.4.2025 klo 9–15, verkkokoulutus | 195 € FM, laillistetut puheterapeutit Sanna Tarpila ja Hannele Tanskanen

Kommunikaation ydintaitojen arviointi on perinteisillä puheterapiatesteillä vaikeaa etenkin vaikeimmin kehitysvammaisten sekä autististen ihmisten kohdalla. Edistymisen mittaamista kuitenkin tarvitaan, kun mietitään erilaisia tukitoimenpiteitä. Tämän kommunikaation perustaitojen kartoittamismenetelmän avulla on helppo tehdä suunnitelma vaikeimminkin kehitysvammaisten ja autististen ihmisten terapialle. Koulutus soveltuu kaikille kehitysvammaisten ja autismikirjon lasten, nuorten ja aikuisten parissa työskenteleville.

Maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaaminen sote-alalla 23.4.2025 klo 12–16, verkkokoulutus | 95 € Monikulttuurisuuden asiantuntija, sairaanhoitaja YAMK Saynur Soramies Koulutuksen tavoitteena on helpottaa sote-alan ammattilaisten työtä lisäämällä heidän tietoaan ja valmiuksiaan kohdata erilaisista kulttuureista tulevia asiakkaita haastavissakin tilanteissa, oppia luomaan onnistuneita vuorovaikutustilanteita monikulttuurisissa kohtaamisissa sekä turvata maahanmuuttaja-asiakkaiden hyvä ja turvallinen hoito ja palvelu. Koulutuksessa käsitellään erityisesti sote-alan kohtaamisissa näkyviä monikulttuurisuuden ilmiöitä. Koulutus sisältää runsaasti konkreettisia esimerkkejä eri kohtaamistilanteista sekä ratkaisuehdotuksia polttaviin kysymyksiin.

Tukiviittomat kommunikaation tukena

20.5.–17.6.2025 klo 16.30–18, verkkokoulutus | 195 € Tulkki, kommunikaatio-opettaja Paula Peltonen Viisi iltaa sisältävässä koulutuksessa perehdytään ilmaisun ja ymmärryksen tukena käytettäviin tukiviittomiin ja harjoitellaan arjen tilanteissa tarvittavia perusviittomia. Koulutus on suunnattu kaikille tukiviittomista kiinnostuneille henkilöille, ammattihenkilöille ja perheenjäsenille, jotka arjessaan hyötyvät tukiviittomista. Aiempaa viittomien osaamista ei edellytetä.

Psykofyysisen psykoterapian työnohjaukselliset kertauspäivät

22.–23.5.2025 klo 9–16, Joensuu | 345 €

Ratkaisukeskeinen ja psykofyysinen psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, työnohjaaja Riina Johansson ja psykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja Mirka Lammi

Tule virkistämään ja syventämään psykofyysisen psykoterapian perusteet 30 op -koulutuksessa opittua. Koulutus on työnohjauksellinen ja siinä pyritään tarkastelemaan ja tukemaan psykofyysistä työskentelyotetta asiakastyössä. Kertauspäiviin kannatta osallistua, kun omasta peruskurssista on kulunut noin puoli vuotta ja psykofyysinen työote on jollain lailla integroitunut omaan työhön. Koulutus on suunnattu kohtaamistyötä tekeville sote-alan ammattilaisille, jotka ovat suorittaneet Psykofyysisen psykoterapian perusteet (30 op) -koulutuksen.

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/kesayliopisto Lisätietoja: kesayliopisto@riveria.fi

AVOIN YLIOPISTO-OPETUS

Opinnot sopivat hyvin ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi niin yksittäisinä opintojaksoina kuin kokonaisuuksina.

Opinnot toimivat väylänä uuteen tutkintoon tai lisäkoulutuksena jo hankittuun osaamiseen vaikka työn ohessa.

Kaikille avointa korkeakoulutasoista opetusta, ei pohjakoulutusvaatimuksia.

Tarjonta koostuu yhteistyöyliopistojen oppiaineista ja opetus vastaa yliopistojen opetussuunnitelmien mukaista opetusta.

Lukuvuoden 2025–2026 tarjontaa julkaistaan nettisivuillamme kevään 2025 aikana.

Tutustu koulutuksiin osoitteessa riveria.fi/kesayliopisto

HYVINVOINTI

Joogaopettajakoulutus (25 op)

7.2.2025–24.6.2026 (yht. 30 koulutuspäivää),

Joensuu | 2 300 €

Joogaopettajat Janne Kontala, Emma Slow, Anneli Rautiainen, Iitu Leinonen ja Mikko Mononen

Joogaopettajakoulutus syventää joogista polkua kokonaisvaltaisesti ja antaa ohjaamiseen monenlaisia työkaluja. Koulutuksessa keskitytään käytännönläheisesti asana- ja hengitysharjoitusten yksityiskohtaiseen tekniseen analyysiin, jonka hallintaa voi soveltaa mihin tahansa suuntaukseen, jossa tehdään asanoita ja hengitysharjoituksia. Koulutukseen osallistuvat voivat saada RYT-200H-todistuksen suoritettuaan koulutuksen lähijaksot, kaikki tehtävät ja harjoitukset sekä erillisen näyttökokeen.

Koulutus sopii joogaa säännöllisesti harrastaville, joogaa jo opettaville sekä joogan opettamisesta kiinnostuneille. Koulutukseen voi osallistua mukaan myös syventääkseen omaa joogapolkuaan, ilman tavoitetta opettajuudesta. Opiskelijoiden oman taustan ei tarvitse olla sidottu mihinkään tiettyyn joogasuuntaukseen.

Rentoutusohjaajan koulutus (3 op)

18.3.–31.8.2025, verkkokoulutus | 590 € Luokan- ja musiikinopettaja Tiina Ulvi

Koulutuksen käytyäsi osaat ohjata rentoutustunteja, joihin kuuluu lempeitä ja rauhoittavia kehollisia harjoituksia ja venytyksiä, rentoutus- ja meditaatioharjoituksia sekä äänimaljarentoutuksia. Koulutus soveltuu esimerkiksi opetus-, kasvatus- sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, terapiatyötä tekeville, liikunnan ja joogan ryhmänohjaajille, fysioterapeuteille, hierojille ja toimintaterapeuteille sekä kaikille oman elämän tasapainottamisesta ja rentoutumisesta kiinnostuneille. Koulutus voi olla sinulle myös valmis väylä uuteen ammattiin tai osaamisen kartuttamiseen nykyisessä työssäsi. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Snellman-kesäyliopiston kanssa.

Vuosittain vaihtuva, maakunnan työelämää palveleva tarjonta   Koulutustarjontamme vaihtelee vuosittain, sillä haemme opintojen järjestämislupia eri yliopistojen oppinaineisiin kysynnän mukaan. Otamme koulutusten suunnittelussa huomioon omasta maakunnasta nousevat osaamistarpeet ja koulutustoiveet. Räätälöimme osaamiskokonaisuuksia alueen ja erityisesti työelämän tarpeisiin yhteistyössä Suomen yliopistojen kanssa.

Mitä oppiainetta sinä haluaisit opiskella Joensuussa? Kerro meille toiveesi!

Ota yhteyttä: kesayliopisto@riveria.fi

KOULUTUKSET TYÖELÄMÄLLE

RIVERIA KANSANOPISTO

Commedia dell’Arte – Puolinaamioiden groteski maailma (20 h)

20.2. klo 15–19.30, 21.2. klo 15–19.30, 22.2. klo 10–17 ja 23.2.2025 klo 10–17, Joensuu | 190 € (arvonlisäveroton kansanopiston koulutus) Opettaja Tiia-Mari Mäkinen

Koulutus on intensiivinen johdatus Commedia dell’Arten fyysiseen ja koomiseen maailmaan. Tutustumme Commedia dell’Arten groteskeihin hahmoihin, jotka määrittyvät hahmogallerian sekä naamioiden kautta. Improvisoimme scenarioita ja canovacciota. Tarkastelemme, kuinka nämä perinteiset ja ikivanhat hahmot sekä juonikuviot asettuvat nykypäivään ja miksi ne ovat yhä ajankohtaisia. Commedia dell’arte auttaa osallistujaa fyysisen ilmaisun tiedostamisessa, hahmon rakennuksessa sekä puheilmaisun kehittämisessä. Osallistuja pääsee tutustumaan yhteen fyysisen teatterin perinteisemmistä muodoista. Lisätietoja: Sanna Ruohtula, sanna.ruohtula@riveria.fi tai Tiia-Mari Mäkinen, tiiamari.makinen@gmail.com

Devising – Liikkeestä esitykseen (10h)

25.4. klo 14–19 ja 26.4.2025 klo 10–17, Joensuu | 150 € (arvonlisäveroton kansanopiston koulutus)

Opettaja Tiia-Mari Mäkinen

Koulutuksessa teemme erilaisia liikeilmaisun harjoitteita ja pohdimme, kuinka liike voi toimia pohjana ilmaisulle tai esitykselle. Tutustumme muun muassa Lecoq-pedagogiikasta tuttuihin harjoitteisiin ja perehdymme Devising-tekniikkaan esityksen rakentamisen pohjana. Käytämme työskentelymme inspiraationa ympäröivästä maailmasta kumpuavaa liikettä. Tutustumme koreografioiden luomiseen, fyysiseen roolin rakennukseen sekä liikkeelliseen tarinankerrontaan. Lisätietoja: Sanna Ruohtula, sanna. ruohtula@riveria.fi tai Tiia-Mari Mäkinen, tiiamari.makinen@gmail.com

Jongleerausta ja sirkustaitoja (10 h)

6.5. klo 10–16 ja 7.5.2025 klo 9–15, Joensuu | 160 € (arvonlisäveroton kansanopiston koulutus)

Opettaja Rauli Katajavuori

Koulutuksessa tutustutaan sirkustaiteeseen ja harjoitellaan erilaisia sirkustaitoja kuten jongleerausta, tasapainoilua ja taikuutta.

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/koulutukset-tyoelamalle Lisätietoja: hakuneuvonta@riveria.fi

HIUS- JA KAUNEUDENHOITOALA

Ehostuskoulutus

16.4.2025 klo 16–18.30, webinaari | 55 € (sis. alv.)

Opettaja Sanna Nevalainen

Juhlaehostus verkkokoulutuksena, jossa käydään läpi smoky eye, kestoripsien kiinnitys ja juhlameikin teoria. Koulutuksessa tehdään demomeikki ja käydään läpi teoriaa.

Kuumakivihieronta

4.2.2025 klo 15–20, Joensuu | 150 € (sis. alv.)

Opettaja Sanna Nevalainen

Koulutuksessa käydään läpi kuumakivihoidon keskeiset teoria-asiat, käyttöaiheet ja opetellaan rentouttava kuumakivihieronta kokovartalolle. Koulutuksessa on käytössä oppilaitoksen tarvikkeet. Oma asiakas mukaan.

Klovneria (12 h)

29.4. klo 13–19 ja 30.4.2025 klo 9–15.30, Joensuu | 160 € (arvonlisäveroton kansanopiston koulutus)

Opettaja Soile Mäkelä

Koulutuksessa tutustutaan teatteriklovnerian perusteisiin; tehdään fyysisen teatterin harjoitteita, leikitään, tutkitaan omaa ja toisten naurettavuutta turvallisessa ilmapiirissä ja luodaan klovnit. Koulutuksen tavoitteena on muun muassa epäonnistumisen sietäminen, virheiden arvostaminen, omasta naurettavuudesta tietoiseksi tuleminen, itsensä vähemmän vakavasti ottaminen ja ennen kaikkea hauskan pitäminen. Lisätietoja: Sanna Ruohtula, sanna.ruohtula@riveria.fi tai Soile Mäkelä, soile@metamorfoosi.com.

Nukketeatteri taiteessa ja sosiaalisen vahvistamisen menetelmänä (13 h)

23.4. klo 12.15–18.15 ja 24.4.2025 klo 9–16, Joensuu | 160 € (arvonlisäveroton kansanopiston koulutus)

Opettaja Tanja Drabczyk

Nukketeatteri esittävässä taiteessa luo uusia ja koskettavia tasoja tarinankerrontaan antaen tilaa katsojan mielikuvitukselle. Se luo turvallisen etäisyyden asioiden tarkasteluun ja kokemiseen. Senpä vuoksi nukketeatteri on loistava menetelmä myös sosiaalisessa vahvistamistyössä erilaisia ryhmiä ohjatessa. Koulutuksen aikana tutustumme käytännön kautta muun muassa nukketeatterilliseen ajatteluun, nukenkäsittelyyn ja nukenrakentamiseen. Teemme erilaisia nukketeatteriharjoitteita, joita voi soveltaa erilaisten ryhmien ohjaamiseen. Lisätietoja: Sanna Ruohtula, sanna.ruohtula@ riveria.fi tai Tanja Drabczyk, dtpuppetry@gmail.com

AJONEUVOALA

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/koulutukset-tyoelamalle Lisätietoja: hakuneuvonta@riveria.fi

Ajoneuvoilmastoinnin pätevöitymiskoulutus KU

(alle 3 kg laitteet)

10.4. tai 28.5.2025 klo 8–16, Joensuu | 322 € (sis. alv.)

Opettaja Antti Heikkinen

Koulutuksessa käydään läpi lainsäädäntö, ilmastoinnin huollon tekeminen käytännössä, F-kaasujen vuotojen etsintä ja vuotojen ennaltaehkäisy sekä ilmastointijärjestelmien kunnossapito ja vianhaku. Hinta sisältää opetusmateriaalin, ennakkotehtävät Prodiags verkko-opiskeluna ja kokeen. Koulutuksesta saatavalla todistuksella voi hakea Tukesilta henkilökohtaista asentajan pätevyystodistusta (KUA). Prodiags-opiskelumateriaali lähetetään ilmoittautuneille ennakkoon.

Autoalan sähköturvallisuus SFS6002 -koulutus

5.2.tai 9.4.2025 klo 8–16, Joensuu | 210 € (sis. alv.)

Opettaja Martti Könttä

Koulutukseen sisältyvät opiskelumateriaalit ja havaintovälineet sekä ennakko-opiskelumateriaali Prodiags-verkko-oppimisympäristössä. Ennakko-opiskelumateriaalin suorittaminen ennen lähikoulutuspäivää on välttämätön. Koulutuksessa käydään läpi turvallisen työskentelyn perusteet, turvallisuusvaatimukset ja määräykset, sähkön vaarat ja sähkötapaturmat, työn organisointi ja henkilöiden vastuut sekä henkilökohtaiset suojavälineet ja työkalut. Loppukokeen hyväksytysti suorittanut saa todistuksen, joka on voimassa 5 vuotta. Koulutuksen hintaan sisältyy lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

HYVINVOINTIALA

AVEKKI-koulutukset

AVEKKI on koulutus- ja toimintatapamalli, jolla pyritään väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisyyn ja hallintaan. Koulutuksen tavoitteena on työyhteisö, joka on turvallinen niin työntekijöille kuin asiakkaillekin. Ennaltaehkäisy ja varautuminen haastaviin tilanteisiin kouluttautumisen avulla on paras tapa varmistaa, että koko työyhteisö toimii yhdenmukaisesti haastavassa tilanteessa. AVEKKI1 -koulutuksiin osallistuvat saavat koulutuksesta virallisen Savonia ammattikorkeakoulun Avekki-keskuksen allekirjoittaman todistuksen.

AVEKKI 1 -koulutus työyhteisöille (12 h)

AVEKKI 1 -koulutus työyhteisöille (16 h)

AVEKKI-koulutus työyhteisöille (8 h)

AVEKKI-koulutus lasten ja nuorten kanssa työskenteleville (12 h)

8 tunnin koulutus ei sisällä Avekki-toimintamallin fyysisen hallinnan harjoitteita.

AVEKKI-koulutukset ovat sovellettavissa eri aloille ja eri työyhteisöjen tarpeisiin. Sisällöt voidaan räätälöidä työyksikön toiveiden mukaisesti. Koulutusten ajankohdat ja paikka sovitaan asiakaskohtaisesti. Kysy lisää ja pyydä tarjous: Outi Kastinen, p. 050 346 8611, outi.kastinen@riveria.fi

Kinestetiikkapaja

Koulutuksen ajankohta ja paikka sovitaan asiakaskohtaisesti.

Opettaja Johanna Karjalainen

Kinestetiikka on voimavaralähtöinen toimintamalli, joka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen. Tämä mahdollistaa avustettavalle ja avustajalle yksilöllisyyden huomioimisen eri tilanteissa sekä

avustettavalle aktiivisen osallistumisen. Räätälöimme työpaikoille vuorovaikutukseen ja asiakkaan siirtotilanteisiin liittyviä työpajoja. Työpajoissa käydään läpi kinestetiikan periaatteita sekä soveltavia harjoitteita asiakkaan toiveiden mukaan. Kysy lisää ja pyydä tarjous: kinestetiikkatutorit Johanna Karjalainen p. 050 441 6265, johanna.karjalainen@riveria.fi ja Arja Rahunen p. 050 477 6680, arja.rahunen@riveria.fi.

Ryhmämuotoisen hoidon ryhmänohjaajakoulutus

Koulutuksen ajankohta ja paikka sovitaan asiakaskohtaisesti. Kouluttajat Outi Kastinen ja Katja Eronen

Koulutus koostuu kolmesta osasta, joista voit valita vain osan tai suorittaa koko kokonaisuuden.

Osa 1: Ryhmäilmiöt ja hoidolliset ryhmät

Koulutuksessa käsitellään ryhmän toimintaa vuorovaikutus-, oppimis- ja hoitomenetelmänä sekä sen merkitystä psykososiaalisessa kuntoutuksessa. Aiheina ovat ryhmäprosessin vaiheet, ryhmän ilmapiiri, arvot ja tarpeet sekä hoidollisten menetelmien käyttö.

Osa 2: Toiminnallisista ryhmistä hoidollisiin ryhmiin

Koulutuksessa syvennytään hoidollisten ryhmien suunnitteluun, tavoitteiden asettamiseen ja menetelmien valintaan, sekä tarkastellaan ryhmäprosessin vaiheita ja osallistujien erilaisia tarpeita. Lisäksi käsitellään asiakkaiden ryhmään ohjautumisen arviointia ja ohjaajan roolia monimuotoisessa ryhmässä.

Osa 3: Minä ryhmän ohjaajana

Koulutuksessa tarkastellaan ryhmäohjaajan vahvuuksia ja persoonan käyttöä ohjauksessa sekä haasteellisten tilanteiden hallintaa. Lisäksi käsitellään työhyvinvointia ja selviytymiskeinoja sekä suunnittelumalleja erilaisille ryhmille.

Kysy lisää ja pyydä tarjous: Outi Kastinen, p. 050 346 8611, outi.kastinen@riveria.fi.

Toteutamme räätälöityjä koulutuksia ja muita kehittämispalveluita yritysten ja organisaatioiden tarpeiden mukaan.

Lisätietoja: yrityspalvelut@riveria.fi

LIIKETOIMINTA-ALA

Onnistu kehityskeskusteluissa

11.3.2025 klo 12–16, webinaari | 155 € (sis. alv.)

Opettaja Henna Lamminluoto

Ovatko kehityskeskustelut vuosittaista pakkopullaa vai aidosti hyödyllisiä? Tavanomaisia työkeskusteluja vai aidosti dialogisia? Koulutuksessa syvennytään kehityskeskustelujen vuorovaikutukseen, kuten kuunteluun, läsnäoloon ja palautteeseen. Saat konkreettisia vinkkejä vuorovaikutustekniikoihin ja kehityskeskustelun toteuttamiseen valmentavalla otteella. Koulutuksessa tutustut lisäksi erilaisiin kehityskeskustelujen malleihin ja toimintatapoihin.

Uusi esihenkilö

14.3.2025 klo 8.30–11.30, webinaari | 155 € (sis. alv.)

Opettaja Henna Lamminluoto

Esihenkilöksi siirtyminen tuo mukanaan uusia vastuita ja tehtäväalueita. Esihenkilöasemaan liittyy myös epävirallinen rooli ja valta-asetelma, mikä on omiaan nostattamaan työyhteisössä esille jopa epärealistia odotuksia ja irrationaalisia tunteita. Koulutuksessa käsitellään esihenkilörooliin siirtymiseen liittyviä kysymyksiä sekä jaetaan vertaiskokemuksia. Koulutuksen jälkeen on mahdollista jäädä kuulemaan opintoinfoa Riverian esihenkilötyön ja johtamisen koulutuksista klo 11.30–12.00.

Taitoa työnopastukseen

1.4.2025 klo 12–16, webinaari | 155 € (sis. alv.)

Opettaja Henna Lamminluoto

Miten lisätä ammattimaista otetta työnopastukseen? Koulutuksen avulla kehitetään työnopastuksessa tarvittavia taitoja, lisätään varmuutta toimia erilaisissa opastustilanteissa, tutustutaan työnopastukseen käytännössä sekä oppimiseen työssä ja oppimista tukevaan vuorovaikutukseen. Osallistuja saa konkreettisia vinkkejä työnopastajataitojen arvioimiseen ja kehittämiseen.

Työnohjaus- ja coaching-palvelut

Yksilöohjaus tai -coaching 140 €/60 min. Ryhmä- ja työyhteisötyönohjaus tai -coaching 180 €/60 min. (sis. alv.)

Opettaja Henna Lamminluoto

Työnohjaus ja coaching ovat tavoitteellista toimintaa, jonka avulla tuetaan ammatillista kehittymistä ja työhyvinvointi tarkastellen omaa työtä, työroolia ja suhdetta työyhteisöön. Työnohjaus tapahtuu useamman tapaamiskerran prosessina, mikä mahdollistaa tavoitteiden mukaisen kehittymisen. Coaching on puolestaan kestoltaan lyhyempi ja tavoitteeltaan napakampi oppimisprosessi. Toteutusmuotona on joko yksilö-, ryhmä- tai työyhteisötyönohjaus tai coaching asiantuntijoille, esihenkilöille tai johdolle. Esihenkilöiden ja johdon työnohjauksella vahvistetaan johtamisosaamista ja tuetaan johtamisen perustehtävää. Kysy lisää: johdon työnohjaaja Henna Lamminluoto (STOry, Master-CSLE®), henna.lamminluoto@riveria.fi, p. 040 570 4279.

MAATALOUSALA

Eläintenkuljettajan pätevöitymistodistukseen valmentava koulutus

Itsenäisesti suoritettava verkko-opiskelu, non-stop | 148,80 € (sis. alv.)

Opettaja Sanna Räisänen

Koulutus sisältää hevos-, nauta-, lammas-, vuohi-, sika- ja siipikarjakuljetukset sekä tentin. Koulutuksen jälkeen on mahdollisuus hakea Ruokavirastolta eläintenkuljettajan pätevyystodistus. Lupa on eläinlajikohtainen. Ilmoittaudu koulutukseen sähköpostilla: sanna.raisanen@riveria.fi

Verkkokurssin tunnukset toimitetaan sähköpostitse kahden viikon kuluessa ilmoittautumisesta. Huom! Kesä- ja heinäkuussa 2025 ei ole tenttien valvontaa. Koulutuksen voi suorittaa, mutta seuraava tentti järjestetään elokuussa 2025.

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/koulutukset-tyoelamalle

Lisätietoja: hakuneuvonta@riveria.fi

Ammatillinen koulutus on Honkalampisäätiölle elintärkeää

Kun organisaatio tuottaa monialaisia hyvinvointipalveluita ja työllistää satoja ihmisiä, on työntekijöiden ammatillisen osaamisen oltava ajan tasalla.

Honkalampi-säätiö on yksi Pohjois-Karjalan merkittävimmistä sosiaali-, kuntoutus- ja terveyspalvelujen tarjoajista, jonka osaaminen on valtakunnallisestikin omaa luokkaansa. Se on toiminut vuodesta 1991 lähtien ja tehnyt siitä suuren osan yhteistyötä Riverian kanssa ammattilaistensa ajantasaisen osaamisen varmistamiseksi.

Honkalampi-säätiön palvelujohtajan Arto Monosen mukaan viimeisin suuri yhteisprojekti on ollut työperäisten maahanmuuttajien kouluttaminen työvoimapula-aloille.

– Myanmarista ja Kosovosta saapuneet maahanmuuttajat ovat suorittaneet suomenkielistä lähihoitajatutkintoa oppisopimuksella ja työskentelevät eri puolilla Pohjois-Karjalaa muun muassa hoivakodeissa. Tämä on ollut merkittävä projekti, jossa Riveria on tarjonnut korvaamatonta apua, Mononen kertoo.

Täydennyskoulutuksesta tukea työelämään

Moniammatillisen konsernin toiminnassa myös jatkuva täydennyskoulutus on välttämätöntä. Säätiössä työskentelee esimerkiksi sosionomeja, joilla ei ole oman koulutuksensa puolesta työssä tarvittavia lääkehoidon pätevyyksiä.

– Riverian tarjoamat täydennyskoulutukset ovat vastanneet tähän tarpeeseen hyvin ja tukeneet arjen työn sujuvuutta, Mononen kiittelee.

Lisäksi esihenkilöille suunnatut koulutukset, kuten lähiesihenkilötyön ammattitutkinto, ovat olleet tärkeitä johtamisen kehittämisessä ja toimivien työyhteisöjen ylläpitämisessä. Niissä kiinnitetään eritystä huomiota ihmistaitoihin, jotka ovat olennainen osa monialaisen tiimin ja yksikön johtamista.

Mononen arvioi, että tulevaisuuden koulutustarpeet riippuvat osin lainsäädännön ja viranomaisten ratkaisuista hoivatyön kelpoisuusvaatimuksiin liittyen. Hoiva-avustajien koulutus Riverian kautta on ollut tarpeellinen lisä hoiva-alan työvoimapulaan, mutta kehitysvamma-alalla tarve saattaa kasvaa tulevaisuudessa. Kehitysvammaliitto jättikin syksyllä 2024 lakialoitteen uuden vammaisalan ammattitutkinnon, vammaisalan yhteisöavustajan, luomiseksi.

Tulevaisuuden osaamistarpeet kiertotaloudessa

Honkalampi-säätiössä on tunnistettu myös mahdollinen kasvava tarve kiertotalouden osaamiselle. Konserni avasi keväällä 2022 Kiteelle ja keväällä 2024 Joensuuhun Goodwill-kierrätysmyymälät, ja tämän sektorin työntekijöille voi Monosen mukaan olla hyödyllistä hankkia koulutusta esimerkiksi kaupalliselta alalta.

Hoiva-avustajien koulutus Riverian kautta on ollut tarpeellinen lisä hoiva-alan työvoimapulaan,

Arto Mononen

– Kiertotalous on potentiaalinen tulevaisuuden osaamisalue, johon konsernimme haluaa varautua jo varhain. Uskon, että Riveriasta löytyy myös tähän työkaluja, Mononen toteaa.

Honkalampi-säätiö jatkaa Riverian kanssa työelämälähtöistä koulutusyhteistyötä, jolla vastataan alan muuttuviin tarpeisiin ja tuetaan työntekijöiden ammatillista kehittymistä. Yhteistyössä pyritään myös aktiivisesti löytämään uusia koulutusratkaisuja, jotta Honkalampi-säätiön monialaiset palvelut edistävät jatkossakin ihmisten hyvinvointia.

Tin Pyone Yi opiskelee Riveriassa oppisopimuksella lähihoitajaksi. Hän työskenteele Honkalampi-säätiön Riihitien asumisyksikössä Liperissä. KUVA: Honkalampi-säätiö

TIETOTEKNIIKKA-ALA

Asiakirjan asettelu ja metatiedot: SFS 2487:2024 käytännössä

6.2. tai 27.3.2025 klo 9–11, webinaari | 50 € (sis. alv.)

Opettaja Päivi Kiiskinen

Tämä käytännönläheinen webinaari auttaa ottamaan haltuun Word tekstinkäsittelyohjelmalla, SFS 2487:2024-standardin uudistukset ja soveltamaan niitä sujuvasti omassa työssä. Koulutuksessa selviää, kuinka uudet asettelutavat, metatiedot ja saavutettavuusvaatimukset tekevät asiakirjoista selkeämpiä ja paremmin löydettäviä digitaalisessa ympäristössä. Koulutus antaa tietotaitoa, joka helpottaa arkea ja parantaa organisaation asiakirjahallintaa.

ChatGPT – Tee työtä tekoälyn kanssa

27.2.2025 klo 8–11, webinaari | 60 € (sis. alv.)

Opettaja Jari Leivo

Webinaari tarjoaa käytännönläheisen johdannon ChatGPT:n ja generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseen arjen työtehtävissä. Koulutuksessa käydään läpi mikä ChatGPT on, miten sen voi integroida osaksi päivittäisiä tehtäviä sekä millaisia mahdollisuuksia ja haasteita tekoäly tuo työelämään. Mukana on sekä teoriaa että konkreettisia esimerkkejä ja harjoituksia, joiden avulla osallistujat voivat kokeilla ChatGPT:tä esimerkiksi sisällöntuotannossa, asiakaspalvelussa ja ideoinnissa.

Tekoälyä hyödyntävä Photoshop-koulutus, valjasta AI-työkaluja luovaan kuvankäsittelyyn

26.3.2025 klo 9–15, Joensuu | 180 € (sis. alv.)

Opettaja Jari Leivo

Opi tehokkaasti Photoshopin perusteet ja hyödynnä tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet kuvankäsittelyssä. Koulutus vie sinut askel askeleelta kuvankäsittelyn maailmaan, jossa yhdistyvät klassiset työkalut ja modernit tekoälytoiminnot. Olitpa aloittelija tai kokeneempi käyttäjä, tämän koulutuksen myötä opit hyödyntämään Adobe Sensein ja muiden AI-työkalujen tarjoamat edut monipuolisesti luovassa työskentelyssä.

Git-versiohallinnan alkeet

29.1. tai 26.2.2025 klo 12–15, webinaari | 50 € (sis. alv.)

Opettaja Jouni Jokelainen

Koulutuksessa käydään läpi Git versiohallinnan alkeet. Tutustutaan Git -ohjelmiston peruskomentoihin, käsitteisiin ja yhteiskäyttöön GitHub ympäristön kanssa.

Toteutamme räätälöityjä koulutuksia yritysten ja organisaatioiden tarpeiden mukaan. Koulutukset on mahdollista järjestää joko Riverian tai yrityksen omissa tiloissa. Toteutusmuodoksi soveltuu useasti myös verkkokoulutus.

Kysy lisää ja pyydä tarjous: tiimipäällikkö Juha Liiten p. 050 551 4281, juha.liiten@riveria.fi

PÄTEVYYS- JA KORTTIKOULUTUKSET

Allas- ja märkätilojen puhtausosaamisen koulutus ja testi

2.4.2025 klo 8.30–16.30, Joensuu | 217 € (sis. alv.)

Opettaja Eveliina Nyholm

Koulutus lisää tietoa allas- ja märkätilojen lainsäädännöstä sekä antaa riittävät perustiedot allas- ja märkätilojen puhtauden laadun varmistamisesta. Koulutuspäivän päätteksi suoritetaan osaamistesti.

ANNISKELUPASSI

Anniskelupassikoulutus ja -testi

14.2. tai 11.4.2025 klo 9–15, Joensuu Niskala | 135 € (sis. alv.)

14.3.2025 klo 9–15, Lieksa

16.5.2025 klo 9–15, Kitee

Opettaja Jorma Puranen

Testi edellä mainittuina koulutuspäivinä klo 14–15. Pelkkä testi 50 €. Lisäksi anniskelupassitesti 6.6.2025 klo 14–15 Joensuussa. Testi on mahdollista tehdä myös ruotsin, englannin tai venäjän kielellä. Koulutuksen hinta sisältää lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

Anniskeluun liittyvät lainsäädännön mukaiset ohjeet ja määräykset: anniskelutoiminta, alkoholijuomien mainonta, valvonta ja sanktiot sekä anniskeluluvan myöntäminen. Lisätietoja: www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu/ anniskelupassi

ENSIAPU

Ensiapukurssi EA1 16 h ®, yhdistelmäkoulutus

28.1., 11.2. 25.3. tai 22.5.2025 klo 8–16, Joensuu | 170 € (sis. alv.) 12.3.2025 klo 8–16, Nurmes 11.4.2025 klo 8–16, Lieksa

Ensiavun ja terveystiedon opettajat Riikka Vatanen, Titta Pelkonen ja Kaisa Sissonen

Kurssin suorittanut hallitsee ensiavun antamisen perusteet ja saa auttamisrohkeutta erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa. Yhdistelmäkoulutuksessa ensiavun teoria opiskellaan ensin itsenäisesti verkossa ja lähikoulutuspäivänä (8 h) keskitytään käytännön harjoituksiin. Kurssin hintaan sisältyy elektroninen mobiilitodistus, lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit. Muovinen ensiapukortti on mahdollista tilata erikseen hintaan 14,90 € + alv.

Hätäensiapukurssi 4 t®

9.4.2025 klo 8–12, Joensuu | 85 € (sis. alv.)

25.4.2025 klo 8–12, Nurmes

12.3.2025 klo 8–12, Outokumpu

Ensiavun ja terveystiedon opettajat Leena Kurki ja Titta Pelkonen

Kurssin suorittanut hallitsee hätäensiavun antamisen perusteet ja saa auttamisrohkeutta erilaisissa hätäensiapua vaativissa tilanteissa. Hätäensiapukurssi on voimassa 3 vuotta ja se sopii myös kertauskurssiksi, jolla voit jatkaa voimassa olevaa Ensiapukurssi EA1- tai EA2 -todistuksen voimassaoloa 3 vuotta. Kurssin hintaan sisältyy elektroninen mobiilitodistus sekä aamukahvi ja kahvileipä. Muovinen ensiapukortti on mahdollista tilata erikseen hintaan 14,90 € + alv.

Ensiapukoulutus EA1 SPR Trafi, 16 h ®

9.–10.4.2025 klo 8–16, Joensuu | 190 € tai 95 €/pv (sis. alv.) 10.–11.4.2025 klo 8–16, Valtimo

Opettajat Susanna Laurell ja Titta Pelkonen

Koulutus antaa perustiedot ja -taidot ensiavun aiheista tieliikenteen ammattikuljettajille ja rohkeutta toimia erilaisissa ensiapua vaativissa tilanteissa. Koulutuksen suorittanut tietää, miten voi omalla toiminnallaan lisätä tieliikenteen turvallisuutta. Koulutuksen hintaan sisältyy elektroninen mobiilitodistus. Muovinen ensiapukortti on mahdollista tilata erikseen hintaan 14,90 € + alv. Trafi-maksu 11 € + alv/päivä lisätään koulutuksen hintaan. Koulutuspäivinä tarjoamme lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

HYGIENIAPASSI

Hygieniapassikoulutus ja -testi

23.1., 20.2., 20.3., 24.4., 15.5. tai 5.6.2025 klo 9–16, Joensuu Niskala | 135 € (sis. alv.)

28.1., 4.2., 18.3., 1.4., 20.5. tai 3.6.2025 klo 9–16, Joensuu Peltola

27.3.2025 klo 9–16, Nurmes 13.3.2025 klo 9–16, Lieksa 10.4.2025 klo 8–15, Kitee

Opettajat Marja-Leena Hirvonen ja Anja Frimodig

Koulutus sisältää perustiedot mikrobiologiasta ja elintarvikkeiden saastumisesta, ruokamyrkytyksistä, hygieenistä työtavoista, henkilökohtaisesta hygieniasta, puhtaanapidosta, omavalvonnasta ja lainsäädännöstä. Testi on mahdollista tehdä myös ruotsiksi tai englanniksi. Hinta sisältää koulutuksen, hygieniapassitestin, yhden hygieniapassitestin uusinnan ja Ruokaviraston hygieniapassin.

Lue lisää ja ilmoittaudu: riveria.fi/koulutukset-tyoelamalle Lisätietoja: hakuneuvonta@riveria.fi

Hygieniapassitesti (suomi, ruotsi, englanti)

23.1., 20.2., 20.3., 24.4., 15.5. tai 5.6.2025 klo 15–16, Joensuu Niskala | 50 € (sis. alv.)

28.1., 4.2., 18.3., 1.4., 20.5. tai 3.6.2025 klo 15–16, Joensuu Peltola

27.3.2025 klo 15–16, Nurmes

13.3.2025 klo 15–16, Lieksa

10.4.2025 klo 14–15, Kitee

Ilmoittautuminen väh. viikko ennen testiä. Kerro ilmoittautumislomakkeen Lisätiedot-kentässä, mikäli haluat hygieniapassitestin ruotsiksi tai englanniksi.

Hygieniapassitesti (venäjä)

14.3. tai 22.5.2025 klo 9–11, Joensuu Niskala | 190 € (sis. alv.)

4.4.2025 klo 9–11 Nurmes

4.4.2025 klo 13–15 Lieksa

24.4.2025 klo 14–15 Kitee

Opettajat Anja Frimodig ja Marja-Leena Hirvonen

Ilmoittautuminen vähintään kaksi viikkoa ennen testiä. Testien hinta sisältää hygieniapassitestin ja Ruokaviraston hygieniapassin.

INFO

Henkilöllisyystodistukseksi hyväksytään seuraavat alkuperäiset, kuvalliset ja voimassa olevat asiakirjat: suomalainen henkilökortti, passi, ajokortti, mopokortti, Kela-kortti sekä ulkomaalainen henkilökortti, passi ja maahanmuuttoviraston myöntämä oleskelulupakortti ja oleskelukortti. Henkilöllisyys tarkistetaan hygieniapassitestissä.

Tietoa hygieniapassista ja elintarvikehygieniasta sekä mallitesti: www.ruokavirasto.fi/ henkiloasiakkaat/hygieniapassi

RAKENNUSALA

Asbestinpurkutyökoulutus (4 pv)

18.–21.3.2025 klo 8–16, Joensuu | 835 € (sis. alv.)

Opettaja Ari Hassinen

Koulutus on tarkoitettu kaikille asbestipurkutöitä tekeville ja alalle aikoville. Koulutukseen sisältyy 1.1.2016 annettujen määräysten edellyttämä näyttö. Vain tutkintotodistus antaa oikeuden tehdä asbestitöitä. Koulutuksen hintaan sisältyy lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

Märkätila-asentajan henkilösertifiointikoulutus

28.–29.1. tai 2.–3.4.2025 klo 8–16, Joensuu | 440 € (sis. alv.)

Opettaja Ari Hassinen

Sertifioidulla märkätila-asentajalla on oltava talonrakennusalaan liittyvää työkokemusta vähintään 18 kk sekä työkokemusta märkätilojen vedeneristämisestä. Työkokemus voi koostua useammasta jaksosta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet tehdä märkätilojen vedeneristystöitä tämän päivän ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä suoriutua sertifikaatin vaatimusten mukaisesta kirjallisesta kokeesta ja näyttötyöstä. Lisätietoja: https://omasertifikaatti.fi Koulutuksen hintaan sisältyy päivittäinen lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

TULITYÖT

Tulityökorttikoulutus ja -koe, 8 h

16.1., 6.2., 13.3., 10.4., 8.5. tai 5.6.2025 klo 8–16, Joensuu | 140 € (sis. alv.)

30.1. tai 23.4.2025 klo 8–16, Lieksa

27.3.2025 klo 8–16, Kitee 20.2. tai 22.5.2025 klo 8–16, Nurmes Opettaja Kari Lahtinen

Koulutus sisältää kuusi oppituntia teoriaa, suojaus- ja alkusammutusharjoitukset sekä kokeen. Koulutuksen aihealueet: tulityöt turvallisesti, vastuut ja velvollisuudet, tulityöriskit eri toimintaympäristöissä, turvatoimet eri toimintaympäristöissä, toiminta onnettomuustilanteessa, suojaus- ja alkusammutusharjoitus sekä tentti. Koulutuksen hintaan sisältyy lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

Tulityökortin täydennyskoulutus ja koe, 4 h

16.1., 6.2., 13.3., 10.4., 8.5. tai 5.6.2025 klo 12–16, Joensuu | 100 € (sis. alv.)

30.1. tai 23.4.2025 klo 12–16, Lieksa 27.3.2025 klo 12–16, Kitee 20.2. tai 22.5.2025 klo 12–16, Nurmes Opettaja Kari Lahtinen

Ennen täydennyskoulutukseen tuloa tulityö teorian 1.osa opiskellaan itsenäisesti verkossa. Linkin suorittamiseen saat sähköpostiin n. viikkoa ennen iltapäivän lähijaksoa. Hyväksytty tulitöiden täydennyskoulutus edellyttää sekä verkko- että lähikoulutuksen suorittamista sekä tulityökortin voimassa oloa. Ilmoittautumislomakkeeseen pitää kirjata voimassa olevan tulityökortin numero ja voimassaoloaika (x/25), sähköpostiosoite sekä syntymäaika ennakkotehtävää varten.

TYÖHYVINVOINTI

Työhyvinvointikortti® -koulutus

18.3. tai 15.5.2025 klo 12–16 webinaari | 225 € (sis. alv.)

Opettajat Sirpa Liuska ja Susanna Puustinen

Koulutus innostaa ja ohjaa sekä johtoa että henkilöstöä kehittämään työpaikkaansa yhteisvoimin. Koulutus sisältää itsenäistä verkko-opiskelua 3,5 tuntia ja vuorovaikutteisen webinaarin 3,5 tuntia. Itsenäinen osuus suoritaan omaan tahtiin ennen webinaaria. Koulutuksen hinta sisältää materiaalin ja työhyvinvointikortin.

VESITYÖT

Vesityökorttikoulutus ja -testi

20.2., 20.3., 24.4. tai 22.5.2025 klo 8–16, Joensuu Jukola | 170 € (sis. alv.)

Opettaja Leena Puhakka

Vesityökortti tulee olla kaikilla, joiden työtehtävät voivat vaikuttaa talousveden laatuun. Koulutuksessa valmistaudutaan talousvesihygieeniseen osaamistestiin ja käydään läpi Vesilaitostekniikka ja hygienia -opas. Koulutuspäivän päätteeksi suoritetaan talousvesihygieeninen osaamistesti. Testin hyväksytysti suorittaneet saavat vesityökortin, joka on voimassa viisi vuotta. Koulutuksen hintaan sisältyy lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

Vesityökortti, verkosto- ja vesilaitostesti

20.2., 20.3., 24.4. tai 22.5.2025 klo 15–16, Joensuu | 75 € (sis. alv.)

Opettaja Leena Puhakka

Talousvesihygieeninen osaamistestaus toteutetaan sähköi sesti Valviran OSTI-järjestelmässä. Testin tekemistä varten tarvitaan tietokone, tabletti tai älypuhelin. OSTI-järjestelmään kirjaudutaan suomi.fi-tunnistautumisen kautta verkkopank kitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Testin voi suorittaa suo meksi tai ruotsiksi. Testiin osallistuvien henkilöllisyys varmis tetaan ennen testin aloittamista. Testin uusiminen 30 €.

TYÖTURVA

Työturvallisuuskorttikoulutus

14.1., 4.2., 11.3., 8.4., 6.5. tai 3.6.2025 klo 8–15.30, Joensuu | 140 € (sis. alv.)

21.1. tai 15.4.2025 klo 8–15.30, Lieksa 18.3.2025 klo 8–15.30, Kitee 11.2. tai 13.5.2025 klo 8–15.30, Nurmes

Opettaja Kari Lahtinen

Koulutus antaa perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Koulutuksen hyväksytystä suorittamisesta myönnetään viisi vuotta voimassa oleva, henkilökohtainen työturvallisuuskortti. Koulutuksesta on mahdollista saada merkintä Trafin ylläpitämään ammattipätevyysrekisteriin, rekisteröintimaksu 10 € (ei sisälly koulutuksen hintaan). Koulutuksen hintaan sisältyy lounas sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

Työturvallisuuskortin kertauskoulutus

14.1., 4.2., 11.3., 8.4., 6.5. tai 3.6.2025 klo 11.30–15.30, Joensuu | 100 €(sis. alv.)

21.1. tai 15.4.2025 klo 11.30–15.30, Lieksa 18.3.2025 klo 11.30–15.30, Kitee

11.2. tai 13.5.2025 klo 11.30–15.30, Nurmes

Opettaja Kari Lahtinen

Nykyinen työturvallisuuskortti tulee olla voimassa koulutukseen alkaessa. Ilmoittautumislomakkeeseen pitää kirjata voimassa olevan työturvallisuuskortin numero ja voimassaoloaika (x/25).

SFS EN ISO 9606-1 -standardin mukainen hitsaajan pätevöitymiskoulutus

Kevät 2025, Joensuu | alk. 210 € (sis. alv.)

Opettaja Markku Leinonen

Koulutus on tarkoitettu työelämässä oleville hitsaajille. Pyydä koulutustarjous: pekka.junninen@riveria.fi, p. 050 502 0338.

TURVALLISUUSALA

Fyysisen voimankäytön perusteet ja kaasusumuttimen käyttäjäkoulutus

5.–6.5.2025 klo 8–15, Joensuu | 140 € (sis. alv.)

Opettaja Marko Ruotsalainen

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on järjestyksenvalvoja- tai vartijakortti tai jotka aikovat sellaista hakea.

Koulutukseen voi osallistua myös pelkästään kaasusumuttimen-osioon 6.5., mikäli fyysisen voimankäytön perusteet on aikaisemmin suoritettu. Hinta on 95 € sis.alv.

Järjestyksenvalvojan peruskoulutus 40 h

7.–9.4. ja 14. –16.4.2025 klo 8–15, Joensuu | 240 € (sis. alv.)

Opettaja Marko Ruotsalainen

Koulutuksessa käydään läpi lainsäädäntö, järjestyksenvalvojan erilaiset toimialueet ja tehtävät, järjestyksenvalvojan toimivaltuudet ja velvollisuudet sekä voimankäyttö. Koulutus noudattaa sisäasiainministeriön järjestyksenvalvojan koulutuksesta antamaa ohjetta.

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h 25.4.2025 klo 8–16, Joensuu | 100 € (sis. alv.)

Opettaja Markus Jussila

Koulutus on tarkoitettu järjestyksenvalvojakortin uusimiseen. Mikäli järjestyksenvalvojan koulutus on suoritettu ensimmäistä kertaa ennen 1.3.2007, hyväksynnän tulee olla voimassa kertauskoulutuksen suorittamisen aikana.

SÄHKÖALA

Sähkötyöturvallisuuskoulutus ja -kortti SFS 6002, 8 h 11.2. tai 10.6.2025 klo 8–16, Joensuu | 180 € (sis. alv.)

Opettaja Timo Sallanne

Koulutuksen aikana käsitellään sähkön aiheuttamat vaarat, sähköistä johtuvat tapaturmat, sähkötyöturvallisuutta koskevien keskeisten säädösten sisällöt sekä SFS 6002 standardin sisältö. Sisältää sähkötyöturvallisuuskortin. Koulutuksen hintaa sisältyy aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounas.

Kuljettajan ammattipätevyyskoulutukset Kuljettajan ammattipätevyyskoulutuksia on tarjolla verkko-opetuksena.

Ilmoittautuminen kuljettajaopetus.fi -sivuston kautta.

riveria.fi/koulutukset-tyoelamalle

Koulutamme ihmisiä, yrityksiä ja koko maakuntaa

Kädessäsi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian uusi Työelämän koulutuskalenteri. Siihen on koottu monipuolinen valikoima täydennyskoulutusmahdollisuuksia juuri sinulle. Liittyisikö seuraava oppimasi asia esimerkiksi tekoälyyn, johtamistaitoihin, sähköturvallisuuteen tai seksuaaliterapiaan? Tai kenties johonkin ihan muuhun?

Me Riveriassa tarjoamme ajankohtaista koulutusta, jolla on positiivinen vaikutus yksittäiseen oppijaan, yritykseen ja koko alueen elinvoimaan.

Tutustu tarjontaan ja löydä oma koulutuksesi!

Hakuneuvonta

Tarvitsetko lisätietoa ilmoittautumisesta?

Otathan yhteyttä o13 244 3000 // hakuneuvonta@riveria.fi

Riveria kesäyliopisto o13 244 2540 // kesayliopisto@riveria.fi

Tiesitkö, että Riveriassa voi opiskella yli 100 erilaista tutkintoa? Tutustu tutkintovalikoimaamme! // perustutkinnot // ammattitutkinnot // erikoisammattitutkinnot // tutkinnon osat // oppisopimuskoulutus riveria.fi/koulutusalat

Räätälöidyt koulutukset Tutustu työelämäpalveluihin osoitteessa riveria.fi/tyoelamapalvelut

Kumppanuustoiminta

Ota yhteyttä: kumppanuus@riveria.fi

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä PL 70 // 80101 Joensuu RIVERIA.FI // Y-tunnus: 0212371-7

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.