Pirkan kylät Ilmastoviisas kyläverkosto

PIRKANMAAN ILMASTOVIISAS KYLÄVERKOSTO

Kylien kehittäminen • Tutkimusyhteistyö • Hiilitaselaskurit

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus

4 Ovatko maankäyttösektorin nielut romahtaneet?

8 Pirkanmaa, Suomen pienipäästöisimpien kotitalouksien maakunta!

10 Ketään ei jätetä jälkeen – vai jätetäänkö kuitenkin?

14 Millainen “energiakone” on suomalainen pelto? Voisiko sen korvata? Pitäisikö se korvata?

16 Hyvät lämmön lähteet maa ja puu

18 Maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen pienentäminen

22 Kyläkin voi olla ilmastotoimija

23 Maaseudun ilmastotekoja punnittiin ja palkittiin

25 Kylätalot ja seurantalot – Pirkanmaan tihein yhteisöllisten tilojen verkosto

28 Luonnon monimuotoisuus maaseudun ja kylien voimavaraksi

30 Kyllä kylillä kiertää!

32 Maatalouden ympäristökysymysten oikeudenmukaisuus

36 Reilu ruokamurros

10

32

Hei, olen Pikko. Tarinani voit lukea täältä: www.pirkankylat.fi/pikko-kukko

36

PÄÄTOIMITTAJA

Jani Hanhijärvi

TAITTO

Raisa Taurinka

Visual RAMA oy

HANKKEEN VERKKOSIVUT  www.pirkankylat.fi/ ilmastohanke

KANNEN KUVA

Jani Hanhijärvi

PAINOPAIKKA Eräsalon Kirjapaino Oy

PÄÄKIRJOITUS

Maaseudulla on ilmastoviisautta!

KUTEN TIEDETÄÄN, maaseudulta ja kyliltä löytyy ratkaisuja mitä erilaisimpiin haasteisiin – niin myös ilmastotyöhön. Suomalaisella maaseudulla on jo vuosisatoja osattu toimia kestävästi ja ilmastoviisaasti, luonnon ehdoilla, ympäristöä kunnioittaen. Nykytermein ilmaisten on toimittu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto -hanke (20222024) on jatkumoa Pirkan Kylien aiemmille ilmasto- ja kestävyysteemaisille hankkeille. Euroopan maaseuturahaston rahoittaman hankkeen päätarkoituksena on ollut Pirkanmaan maaseudun ilmastopoliittisen tietoisuuden täsmentyminen ja levittyminen. Ilmastoviisaalla verkostotyöllä on tavoiteltu uusia toimijoita, uusia ikäryhmiä ja myös uusia kyliä, joissa on järjestetty lukuisia ilmastotilaisuuksia.

Hankkeen avulla on tuotettu aivan uutta maaseutuspesifiä ilmastotietoa. Tampereen yliopiston kanssa on tehty tutkimusyhteistyötä kolmen opinnäytetyön muodossa. Opinnäytetöiden tekijät Ruth Keisala, Saga Valtonen ja Ella Turunen pääsevätkin tässä julkaisussa ääneen. Kunniaakin on tullut, sillä Valtosen ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta käsittelevä pro gradu -työ palkittiin Suomessa Vuoden Maaseutugraduna 2023.

Hankkeessa on toteutettu laskuri, joka avaa aivan uusista näkökulmista maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeä. Hiilitaselaskuri perustuu Ruth Keisalan diplomityöhön ja laskurin teknisestä toteutuksesta on vastannut tamperelainen

Huikuri Interactive. Laskurista voi todeta oman ajoneuvon tai kotitalon hiilijalanjäljen, mutta erikoisuus on siinä, että sen avulla voi laskea myös oman kylän kylätalon tai vaikkapa koko kylän hiilijalanjäljen! Laskurissa käytettävät pohjatiedot on tilattu postinumeroalueittain Tilastokeskukselta ja se löytyy Pirkan Kylien kotisivuilta.

Suuret kiitokset kaikille mielenkiintoisen hankkeen toteuttamiseen osallistuneille kylille, yhteistyökumppaneille, teille mukana tsempanneille ja tietenkin tämän julkaisun kirjoittajille! Julkaisuun on koottu tietoja, kokemuksia ja inspiroivia teemoja 2,5-vuotisen hankkeen matkan varrelta ja vähän sen ulkopuoleltakin.

Kiitokset myös Aino Syrjälle ja Kirsi Oeschille, jotka ovat toimineet hankkeen vetäjinä ja jättäneet näin jälkensä maakunnalliseen ilmastotyöhön. Ja lopuksi vielä iso kiitos Lastusten kylälle Juha Kuismalle, joka on ollut ideanikkarina ja voimana tämänkin hankkeen taustalla.

Maaseudun ilmastotyö ja kestävyystoimet jatkukoot ja olkoot esimerkkinä koko yhteiskunnalle. Pidetään myös mielessä, että maaseudulla tehtävällä ilmastotyöllä on lukuisia positiivisia yhteisöllisiä vaikutuksia ja ne kasvattavat kylien sosiaalista pääomaa. Arvokas asia, jonka merkitystä ei voi liiaksi korostaa näinä epävakauden aikoina.

Sastamalassa 1.8.2024

Jani Hanhijärvi Pirkan Kylät ry

Ovatko maankäyttösektorin nielut

romahtaneet?

HUHTIKUUSSA 2022 luonnonvarakeskus Luke julkisti ensimmäistä kertaa ns. pikaennakon vuoden 2021 kasvihuonekaasuinventaarioksi. (1) Asiaa koskeva uutistiedote oli sanalla sanoen epäselvästi laadittu ja niinpä valtamediat (mm. Helsingin Sanomat ja YLE) otsikoivat maankäyttösektorin nielujen romahtaneen. Merkittävän nielun sijasta koko maankäyttösektorin nettopäästöt olivatkin 2,1 miljoonaa tonnia. Tämä tarkoittaisi, että kansallinen ilmastopolitiikka (joka muuten perustuu Luken tutkijoiden virkavastuulla tuottamiin tutkimustuloksiin) perustuisi väärille oletuksille.

Vielä 16.9.2021 MMM oli julkistanut kalvosarjan, jossa kerrottiin metsien roolista ilmastonmuutoksessa. Sen mukaan metsien puuston ja maaperän nielu olivat viimeisen käytettävissä olleen tiedon (vuodelta 2019) mukaan nettonieluna suuruudeltaan 22,9 CO2-ekv tonnia. (2)

Mutta ovatko maankäyttösektorin nielut todella romahtaneet? Lyhyt vastaus: -Eivät ole. Se, mikä on muuttunut,

on ojitettujen suometsien kasvihuonekaasujen mittaus- ja laskentatapa. Metsiä ei ole hakattu liikaa, vaan täsmälleen kansallisen ilmastostrategian mukaisesti.

Jo pelkkä maankäyttösektorin nieluja ja päästöjä kuvaavan graafin tarkka tutkiminen osoittaa, mistä on kysymys. Graafissa kasvavien, hoidettujen metsämaiden nielu olisi pudonnut yhtenä vuonna noin 20 milj. CO2-ekv tonnia. Metsät eivät kerta kaikkiaan käyttäydy tällä tavalla. Varsinkin, kun muiden tietojen mukaan metsien kasvu oli pudonnut teoreettisesti oletetusta 107 milj. kuutiometristä runsaaseen 103 milj. kuutiometriin.

Toteutuva hakkuutaso oli 76-77 miljoonaa tonnia eli täsmälleen se, mitä jo Sipilän hallituksen sopimassa pitkän tähtäimen ilmastopolitiikassa oli oletettu. Suhdanne vaikuttaa tunnetusti toteutuvaan hakkuutasoon. Niinpä vuoden 2023 hakkuut olivat 69 miljoonaa kuutiometriä eli kymmenisen prosenttia edellisvuosia vähemmän.

Juha Kuisma

© Jani Hanhijärvi

Pikaennakon tultua julki MMM antoi Lukelle nopeasti toimeksiannon selvittää, mistä oli kysymys. Pyydetty raportti julkaistiin 21.12.2022 juuri joulunpyhien alla, jolloin se jäi valitettavasti uutispimentoon. (3) Väärä tulkinta jäi näin eloon. Toisin sanoen päällimmäiseksi syyksi jäi selitys, että metsiä hakattaisiin liikaa.

Mainittu Luken joulukuussa 2022 julkaisema raportti onnistui kyllä kertomaan muutoksen syyt. Metsiä ei hakattu liikaa, mutta puiden kasvun alenema tunnistettiin. Yhtenä syynä oli se, että pohjoisten mäntymetsien ikärakenne oli ylittämässä 40 vuotta eli kehittymässä sellaiseksi, että kasvu luonnollisista syistä hidastuu. Tätä ei ole aiemmin otettu kunnolla huomioon. Harvennushakkuiden tiheysmuutoksillakin oli joku vaikutus kasvun alenemaan. Toinen varsinainen selittävä tekijä oli vuosien 2018-2020 luonne. Ne sattuivat olemaan joko erityisen kuivia vuosia tai hyviä käpyvuosia. Tällaisina vuosina puun kasvu on vähäisempää, kuten jokainen voi todeta kaadetun puun kannon lustojen paksuutta tutkiessaan.

Kolmantena selittävänä tekijänä mainittiin ojitettujen turvemetsien päästöt, mutta niiden mittakaavallinen osuus kokonaisuudesta jätettiin epämääräiseksi. Kuitenkin nimenomaan tässä yksityiskohdassa on asian pihvi.

Myöhemmin tutkimusprofessori Raisa Mäkipää on todennut julkisesti (4), että toistaiseksi suometsiä koskeva tutkimustulos perustuu vain yhden suon kasvihuonekaasumittauksiin. Suometsätieteessä tiedetään kyllä, että

jokainen suo on yksilöllinen. Sitä paitsi Suomessa on tutkitusti 128 erilaista suotyyppiä. Yleistyksissä pitää olla varovainen. Puuston määrästä voimme olla paljon varmempia: valtakunnan metsien inventointia tehdään 12 000 pisteessä kautta maan.

Kun pikaennakon ilmaisemasta kadonneesta 20 milj. tonnin nielusta poistetaan eri tekijöistä aiheutuva puuston kasvun alenema, jää jäljelle haarukkalukuna 11-14 milj. tonnia ojitettujen suometsien päästöjen lisäystä. Sekään ei ole yhtäkkinen ”romahdus”, vaan laskentatavan muutos. Vuoden keskilämpötilan kasvu nimittäin lisää turpeen hajoamista, jolloin kasvihuonekaasuja vapautuu ilmakehään aiemmin oletettua enemmän.

Mainittuun Luken raporttiin joulukuulta 2022 sisältyy s. 36-37 teknisten korjausten yhteenvetotaulukko, jossa tarkistetuin tiedoin esitetään arvio kunkin kategorian nielun tai päästön suuruus. Oireellista on, että mainittua pikaennakkoa tarkistanut työryhmä lausuu yhteenvetotaulukossa ojitettujen suometsien kohdalla: ”ei vaikutusarviota”. Samalla mainitaan, että näiltä osin kasvihuonekaasujen laskenta uudistetaan vuonna 2023. Tämä oli kaiketi kohtelias tapa sanoa, että asiaa koskeva mittaus ja laskenta oli tutkijoidenkin mukaan epävarmaa.

Kirjattakoon tässä kohtaa muutamia faktoja isomman metsäpoliittisen kuvan saamiseksi. Suomen puuvarat ovat kaksinkertaistuneet sadassa vuodessa. Syyt ovat pääosin järkiperäisessä metsänhoidossa sekä ilmaston lämpenemisessä

Väitetty hiilinielujen romahdus.

(jolloin kasvukausi pitenee). (5) Vähäisenä kasvua lisäävänä tekijänä on ollut ilmasta tullut typen kaukokulkeuma: 8 kg hehtaarille vuodessa.

Metsien kasvusta 72,5 % käytetään teollisuudessa, energian tuotantoon ja kotitarvekäyttöön. (6) Hiilivaraston kasvuun jää vuosittain 13,7 %. Ja numeroina samansuuruinen luku 13,7 % jää metsään lahoamaan eli monimuotoisuutta turvaamaan (hakkuutähteet, kelot, tuulenkaadot yms.) Metsän suurin hiilivarasto on edelleen maaperässä (juuret, varvut, pieneliöt jne.) ja tämä varasto kasvaa koko ajan.

Metsää poistuu talousmetsäkäytöstä rakentamisen, uusien teiden, uusien sähkölinjojen ja pellonraivauksen kautta vuosittain noin 10 000 hehtaaria. Luku on merkityksetön metsien koko hiilitasetta ajatellen.

Entä voivatko metsät sitoa hiiltä nykyistä enemmän?

Kyllä voivat. Ajallaan tehty taimikonhoito järeyttää metsää eli lisää kasvussa olevien puiden hiilensidontaa. Harvennushakkuissa kasvamaan jätettävän puuston tiheyttä tulisi lisätä. Jättöpuuryhmiä voidaan lisätä. Tuhkalannoituksella voidaan parantaa maaperän terveyttä. Suometsien päästöjä voidaan kontrolloida vedenpinnan tasoa säätelemällä. Sekametsiä tulisi suosia nykyistä enemmän. Kaikki nämä keinot pitävät yllä luonnon monimuotoisuutta.

Metsäpolitiikassa kannattaisi yleensäkin luottaa metsänomistajien valistuneisuuteen. Valtio voisi omalta osaltaan osoittaa valistuneisuutta siten, että metsähallitukselle asetettua vuosittaista tuottotavoitetta höllättäisiin.

Muutamana viime vuotena on noussut kysymykseksi: kuka omistaa Suomen metsien hiilensidontakapasiteetin. Valtio vai metsänomistajat? Jotkut ovat sitä mieltä, että valtio. Ehkä ajatus lipsahtaa tähän suuntaan siksi, että IPCC:n laskennassa talouskäytössä olevat metsät luetaan osaksi koko maan kasvihuonekaasutasetta. Ei kuitenkaan voi olla niin, että metsänomistaja omistaa maallaan olevat puut, mutta valtio omistaisi puiden sitoman hiilen.

Se, mitä metsä on, on konkreettisesti omistajan arvojen ja vaivannäön tulosta. Valtio voi puitelain omaisesti ohjata luonnon kestävää käyttöä, mutta käytännön päätökset metsässä tekee metsänomistaja. Tässäkin on mainittava poikkeukset: metsärahastot ja ns. veronkiertoyhteismetsät hakevat pikavoittoja. Eivät metsän parasta. Olisi hyödyllistä laskea esimerkiksi metsärahastojen hallitsemien metsämaiden hiilitase!

Mikäli valtio pohtii vaikuttavaa, kannustavaa ja oikeasuhtaista hiilipolitiikkaa, kannattaa sen kehitellä markkinamekanismia mukailevaa hiilipoliittista ohjausmekanismia. Toimijoita palkittaisiin siitä, että he sitovat hiiltä maaperään, vesiin, peltoihin, puustoon, pitkäaikaisiin puurakennuksiin, biotuotteisiin jne. Toisin sanoen tulisi luoda markkinamekanismi, joka puitteissa hiilensidontaa tehostetaan osana normaalia elinkeinotoimintaa. (7)

Tämä taas edellyttää tutkimusta: tarkkaa tietoa ekosysteemeistä, niiden hiilensidonnasta, nieluista ja päästöistä. Sekä institutionaalisen taloustieteen harrastusta.

Uutisoinnin tulisi olla tasapainoista. Tammikuussa 2024 Luke julkaisi maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman päivityksen. (8) Tulokset osoittavat sen sinänsä hyvin tiedetyn seikan, että keskimääräinen hakkuutaso vaikuttaa maankäyttösektorin nettonieluun. Asian uutisointi keskittyi kuitenkin taas kerran liikahakkuun teemaan. Kuitenkin: jos kotimaisen puun keskimääräinen käyttö pysyy vuositasolla 75–76 kuutiometrissä, on nettonielun suuruus skenaariosta riippuen 9–13 miljoonaa CO2-ekv tonnia. Jos puun käyttö olisikin 84 miljoonaa kuutiometriä, olisimme vaikeuksissa. Mutta tällaista maksimiinsa vietyä hakkuutasoa ei kukaan enää kannata.

Kemin biotuotetehdas käyttää kuljetusmatkan lyhyyden takia jonkun verran Ruotsista tuotua puuta. Puun tuonti Venäjältä on tunnetuista syistä loppunut ja puun kysyntä kotimaassa vastaavasti kasvanut. Itä-Suomeen suunnitellaan yhä kolmatta biotuotetehdasta, mutta sen on sopeutettava tuotantonsa kansallisen metsäpolitiikan ehtoihin.

Mutta eikö ole ajatusvirhe, että fossiilisten käyttöä jatketaan ja niistä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt koetetaan pakottaa metsien nieltäväksi? Miksei fossiilisten käyttöön puututa rankemmin?

Lähteet:

(1) Kasvihuonekaasuinventaarion pikaennakkotiedot vuodelle 2021: Uusien puuston kasvutietojen huomioon ottaminen kääntää LULUCF –sektorin päästölähteeksi. Luke 25.4. 2022.

(2) MMM: Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. 16.9.2021.

(3) Luke: Suomen LULUCF –sektorin 2021-2025 velvoitteen toteutuminen.

(4) Luke-uutinen 21.12.2022. Selvitys: Metsien kasvun aleneman syyt ja kasvihuonekaasuinventaarion tulosten vaikutukset Suomen metsien vertailutason saavuttamiseen kaudella 20212025.

(5) Tiedekulma: Mitä metsille pitäisi tehdä. Julkaistu YouTubessa 2023.

(6) Metla työraportteja 240. Metla Working papers 2012.

(7) Mikko Tiirolan tiedonanto (MTK metsävaltuuskunnan pj.).

(8) Jussi Lintunen et al.: Metsät ja hiilivirtoja ohjaava ilmastopolitiikka. Metsätieteen aikakauskirja 3-4/2016.

(9) Luke: Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman skenaariotarkastelun päivitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2024.

© Jani Hanhijärvi

Pirkanmaa , Suomen pienipäästöisimpien kotitalouksien maakunta!

Kirsi Oesch

HYVÄ PIRKANMAA! Suomen ympäristökeskus julkaisi tammikuun lopuksi pitkällisen projektinsa tulokset eli kunnittaiset kulutuksen hiilipäästöt. Laskelmista voi erottaa kotitalouksien kulutuksen luvut sekä kuntien luvut, joihin on laskettu kunnan toiminnan osuus sekä investoinnit alueelle kotitalouksien kulutuksen lukujen päälle. Raskaita betonirakentamisen hankkeita tekevä ja raskasta infrastruktuuria huoltava ja laajentava Tampereen kaupunki tiputtaa Pirkanmaan sijoitus eli Pirkanmaan lukemat maakuntien kokonaislukujen mittauksessa maakuntien neloseksi. Ilman Tampereen lukuja Pirkanmaan keskiarvo on peräti 9 600 kg CO2e per asukas. Se on erinomainen tulos Suomen mittapuulla. Tampereen kanssa kokonaisluku on 10 100 kg CO2e.

Järjestysnumero Kunta

Pirkanmaalaisten kuntien sijoitus Suomen kuntien välisessä vertailussa kun lasketaan asukkaiden kulutuksen hiilijalanjälki, kunnan hiilijalanjälki sekä investoinnit kuntiin. Koska lukemat ovat Syken tilastossa pyöristettyjä, monet kunnat ovat jaetuilla sijoilla järjestysluettelossa.

Hiilijalanjälki/ asukas/tCOe2

1. Kihniö 8,6

2. Sastamala 8,8

9. Juupajoki 9,0

9. Ikaalinen 9,0

15 Akaa 9,1

15 Vesilahti 9,1

15. Punkalaidun 9,1

15. Nokia 9,1

20. Ylöjärvi 9,2

32. Orivesi 9,3

32. Urjala 9,3

32. Ruovesi 9,3

52. Lempäälä 9,5

62. Kangasala 9,6

62. Pälkäne 9,6

62. Mänttä-Vilppula 9,6

77. Hämeenkyrö 9,7

77. Virrat 9,7

95. Pirkkala 9,8

95. Valkeakoski 9,8

121. Parkano 10,0

242. Kuhmoinen 10,8

253. Tampere 10,9

maaseutuverkosto, Jyrki

Vesa

Tämä kuva on tuotettu Syken antamilla luvuilla, jotka kotitalouksien osalta perustuvat valitettavan vanhaan aineistoon eli vuoden 2015 kotitalouksien kulutuksen lukemiin. Tässä kartassa on laskettu kuntien päästöt ja investoinnit kunnassa kotitalouksien kulutuksen päälle.

Onnea Kihniö! Kihniö on Suomen ykkönen eli hiilipäästöiltään pienin kunta. Kaiken kaikkiaan Suomen kahdestakymmenestä parhaiten suoriutuvasta kunnasta peräti yhdeksän tulee Pirkanmaalta. Hyvää työtä Kihniö, Sastamala, Juupajoki, Ikaalinen, Akaa, Punkalaidun, Vesilahti, Nokia ja Ylöjärvi. Pirkanmaan maaseutu kunnostautuu tässä ilmiömäisellä tavalla.

Uutisointi ilmiöstä oli oudosta näkökulmasta. Yle nosti otsikkoon, että ”Kainuulaiset aiheuttavat enemmän päästöjä kuin ketkään muut koko Suomessa – katso, millä sijalla oma maakuntasi on”. Toki olisi toivottavaa, että Yle koko Suomen tiedotuksesta vastaavana organisaationa voisi valita uutisaiheeksi vaikkapa keskuskaupunkien hurjan isot hiilipäästöt. Pohjoisen sijainnin eli kylmyyden takia paljon lämmittävien kuntien tilanteen tiedottaminen ei ole

kovinkaan edustava uutinen ongelmasta nimeltä liika kuluttaminen. Otsikko olisi myös voinut kertoa, että Suomen 10 suurinta kaupunkia kunnostautuvat ilmastopäästöjen lähteenä. Niiden päästöjen keskiarvo on 10,8 t CO2e siinä missä kaikkien muiden kuntien on 10,2 t CO2e. Suomen suurimmissa 10 kunnissa asuu kuitenkin 42 % maamme väestöstä eli olisi tärkeää, että nämä kunnat saisivat mittavia päästöjään vähennettyä.

Kaiken kaikkiaan on harmi, että tilastot on pitänyt tuottaa kahdeksan vuotta vanhoilla kotitalouksien kulutuksen lukemilla. Olisiko syytä seurata näitä lukemia, kuten kuinka monta asuntoa lämpiää öljyllä ja mitä ovat kotitalouksien kuluttamisen päästöt? Tilastollisia puutteita on niin paljon ilmastoasioiden kehitystä seuraamista vaikeuttamassa.

Ketään ei jätetä jälkeen – vai jätetäänkö kuitenkin?

Saga Valtonen

ILMASTONMUUTOS JA ilmastopolitiikka ovat oikeudenmukaisuuskysymyksiä, sillä niiden vaikutukset jakautuvat enemmän tai vähemmän oikeudenmukaisesti (Järvelä ym. 2018, 9). Reilun siirtymän pääperiaate on, ettei ketään jätetä jälkeen. Tällä tarkoitetaan, että haavoittuvammassakin asemassa olevat huomioidaan ilmastopolitiikassa. Tutkimukseni osoittaa, ettei oikeudenmukaisuus toteudu riittävällä tasolla harvaan asutulla maaseudulla kylätoimijoiden näkökulmasta.

MIKSI OIKEUDENMUKAISUUS ON TÄRKEÄÄ ILMASTOPOLITIIKASSA?

Oikeudenmukaisuuden tarkastelu on tärkeää ilmastopolitiikassa, jotta vastuu ilmastonmuutoksesta jakautuisi osapuilleen tasan eri toimijoiden ja alueiden välillä. Il-

mastopolitiikalla tarkoitetaan julkisen vallan toimia, joilla pyritään torjumaan ilmastonmuutosta ja sopeutumaan siihen. On esitetty, että ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa epäonnistuminen lisää epäoikeudenmukaisuutta. (Kivimaa ym. 2021, 1–9.) Näin ollen olisi tärkeää löytää moninaisia ratkaisuja eri toimijoiden kesken ilmastotalkoissa.

Kivimaa ja kumppanit (2021) esittävät oikeudenmukaisuuden kolmijaon alla olevan kuvan mukaisesti. Jaottelu erottaa kolme oikeudenmukaisuuden näkökulmaa, jako-oikeudenmukaisuus, tunnustava oikeudenmukaisuus ja menettelytapojen oikeudenmukaisuus, toisistaan osittain poikkileikkaavasti. Taustalla vaikuttavat perus- ja ihmisoikeudet. Kuvan keskellä on kaikkia näkökulmia yhdistävä alue, reilu siirtymä. Näin ollen voidaan olettaa, että reilun siirtymän toteutumiseksi vaaditaan oikeudenmukaisuuden

OIKEUS TYÖHÖN JA TOIMEENTULOON

työ ja toimeentulo

elinkeinon harjoittaminen, yritysten kannattavuus

OMAISUUDEN

SUOJA, ELINKEINOVAPAUS

ilmastonmuutoksen vaikutukset

JAKOOIKEUDENMUKAISUUS

asuminen liikkuminen muut ympäristövaikutukset

OIKEUS ELÄMÄÄN JA TERVEYTEEN

VASTUU LUONNOSTA JA YMPÄRISTÖSTÄ

terveys

alueellinen ja globaali näkökulma turvallisuus

REILU SIIRTYMÄ

YHDENVERTAISUUS

eläimet ja luonto

eri ikäryhmät

sosioekonomiset ryhmät

TUNNUSTAVA OIKEUDENMUKAISUUS

vammaisryhmät

sosiaaliset suhteet ja osallisuus

osallistumismahdollisuudet ja -kyvyt mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään

tulevat sukupolvet

hyväksytty tieto ja käytetyt arvottamistavat

MENETTELYTAPOJEN OIKEUDENMUKAISUUS

vastuuvelvollisuus kansalaisille läpinäkyvyys

menettelytapojen kokonaisuus

PERUS- JA IHMISOIKEUDET

sukupuolet ja seksuaaliryhmät

kulttuurin ja uskontoon perustuvat ryhmät

OIKEUDENMUKAISUUDEN

TARKASTELUN ERI TASOT

Globaali taso

EU-taso

KULTTUURISET OIKEUDET

LUOTTAMUKSEN  SUOJA OSALLISTUMINEN, KUULEMINEN

Kuva 1. Oikeudenmukaisuuden jaottelu keskiössä reilu siirtymä. Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa. Suomen ilmastopaneeli.

Kansallinen taso

Alueellinen taso

Paikallinen taso

monipuolista toteutumista. Oikeudenmukaisuuden näkökulmiin voi tutustua tarkemmin muun muassa Suomen ilmastopaneelin julkaisuista ”Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa” ja ”Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden arviointi”.

TUTKIMUKSEN ESITTELY

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää harvaan asutun maaseudun kylien toimijoiden kokemuksia ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta. Rajasin alueeksi harvaan asutun maaseudun, koska uskoin heidän olevan jossain määrin heikommassa asemassa ilmastopolitiikassa verrattuna esimerkiksi kaupunkilaisiin. Keräsin aineiston haastattelemalla kyläyhdistysten jäseniä kuudesta eri Pirkanmaalaisesta kunnista. Haastatteluaineisto koostui yhteensä yhdeksän henkilön kokemuksista.

Analysoin tutkimusaineistoni diskurssianalyysin keinoin. Lopputuloksena oli viisi toisiaan osittain poikkileikkaavaa diskurssia. Diskurssit voidaan jaotella Kivimaan ym. (2021) oikeudenmukaisuuden jaottelun mukaisesti,

jolloin jokainen diskurssi edustaa jotain oikeudenmukaisuuden näkökulmista.

Jo pelkästään haastattelujen tekeminen oli silmiä avaavaa. Haastattelijana minulle jäi olo, että maaseudun asukkaat kokivat epäreiluutta ja tulleensa väärinkohdelluksi ja ymmärretyksi vain asuinpaikkansa perusteella. On mielestäni itsestään selvää, että erilaisilla alueilla tulisi olla erilaiset keinot osallistua ilmastonmuutoksen hillintään. On kieltämättä vaikea toimia oikein, jos autolla kulkemista demonisoidaan julkisesti mutta vain kylien läpi ajamalla voi kierrättää eri materiaaleja. Epäreiluuden kokemus on mielestäni taustalla vastuun välttämisessä, koska omilla teoilla tai mielipiteillä ei yleisesti koeta olevan merkitystä.

OIKEUDENMUKAISUUS VIIDEN DISKURSSIN KAUTTA

Tutkimusaineistostani nousi esiin viisi diskurssia, jotka esittelen seuraavaksi oikeudenmukaisuuden näkökulmien kautta.

Jako-oikeudenmukaisuutta edustivat käytäntöjen diskurssi ja taloudellinen diskurssi. Diskurssit olivat mielekkäitä yhdistää jako-oikeudenmukaisuuden alle, sillä niiden kautta käsiteltiin teemoja kuten kustannusten kasvaminen liikkumisessa ja vihreän siirtymän edistämisessä. Toinen poikkileikkaava teema oli kierrätys, joka miellettiin yleisesti tärkeäksi käytännöksi, mutta vaati asukkailta jopa kohtuuttoman paljon ajamista. Tästä heräsi myös yksi näkökulma kaupunkien ja maaseudun väliselle vastakkainasettelulle, koska kierrättäminen koettiin kaupunkien taloyhtiöissä maaseutua huomattavasti helpommaksi.

Jako-oikeudenmukaisuutta tarkasteltaessa on syytä pohtia, minkälaisia vaikutuksia vaadittavilla ilmastotoimilla on ja minkälaisia niiden aiheuttamat hyödyt ja haitat ovat ja

miten ne jakautuvat. Hyödyt ja haitat eivät ole pelkästään rahallisesti mitattavia, vaan voivat liittyä myös terveyteen tai luonnon hyvinvointiin. On kuitenkin syytä muistaa, että esimerkiksi taloudellisella ahdingolla on myös terveydellisiä seurauksia, eli asiat eivät ole toisistaan irrallisia.

Diskurssi epäluottamuksesta politiikkaan edusti tutkimuksessani menettelytapojen oikeudenmukaisuutta. Aineistossa epäluottamus kohdistui osallistumisen ja vaikuttamisen keinoihin, joihin luettiin muun muassa äänestäminen, kyselyihin vastaaminen, aloitteet sekä erilaiset keskustelutilaisuudet. Yleinen kokemus oli, että osallistaminen tapahtui vain siihen liittyvästä velvoitteesta; läsnä oli siis vahva uskomus, ettei asukkaiden mielipiteistä olla aidosti kiinnostuneita.

DISKURSSI ILMASTONMUUTOKSEN TOISSIJAISUUDESTA

ilmastonmuutoksen vaikutukset

JAKO-OIKEUDENMUKAISUUS:

KÄYTÄNTÖJEN JA TALOUDEN DISKURSSI

mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään asuminen

liikuminen alueellinen ja globaali näkökulma

REILU

SIIRTYMÄ?

menettelytapojen kokonaisuus sosioekonomiset ryhmät eri ikäryhmät

MENETTELYTAPOJEN

OIKEUDENMUKAISUUS: DISKURSSI EPÄLUOTTAMUKSESTA POLITIIKKA AN osallistumisen mahdollisuudet ja kyvyt

läpinäkyvyys

tulevat sukupolvet TUNNUSTAVA OIKEUDENMUKAISUUS: PAIKALLISTASON DISKURSSI

eläimet ja luonto

Kuva 2. Tutkimuksen ”Ilmastodiskurssit harvaan asutulla maaseudulla – tapaustutkimus Pirkanmaalta” tulokset esitettynä.

Tutkimuksen aineisto osoittaa, että asukkaat kokevat, että kuntien merkittävimmät kehitystyöt sijoittuvat keskusta-alueille ja nauhataajamiin. Näin ollen harvaan asutun maaseudun asukkaat eivät pääse vaikuttamaan heitä arkielämässä koskeviin asioihin tai ylipäätään heidän alueeseensa. Tämä johtaa siihen, että tutkimukseni mukaan vaikuttamismahdollisuuksia ei koeta toimiviksi eikä niitä ole kunnan osalta tunnistettu tarpeeksi.

Kolmas oikeudenmukaisuuden näkökulma on tunnustava oikeudenmukaisuus, jota tutkimuksessani edustaa paikallistason diskurssi. Tutkimukseni aineisto esittää kyläyhdistysten moninaista roolia ja tehtäviä, joiden vaihtelevuus on kylien välillä suurta kylien koko- ja ikäjakauman vuoksi. Kyläyhdistykset toimivat harvaan asutuilla maaseuduilla kyläläisten sosiaalisena verkostona, tiedottajina ja alueen vaikuttajina. Näin ollen niitä voidaan pitää tärkeässä asemassa niin sosiaalisesta kuin yhteiskunnallisestakin näkökulmasta.

On kuitenkin syytä pohtia, tunnistetaanko kyläyhdistykset ja harvaan asutun maaseudun yhteisöt riittävän hyvin, jotta tunnustavan oikeudenmukaisuuden on edes lähtökohtaisesti mahdollista toteutua. Annetaanko kyläyhdistyksille tilaa ja mahdollisuuksia vaikutta heitä koskeviin asioihin?

Viimeinen tutkimuksestani ilmenevä diskurssi on diskurssi ilmastonmuutoksen toissijaisuudesta. Se on muita diskursseja poikkileikkaava, minkä vuoksi yhdistän sen oikeudenmukaisuuden tarkastelussa perus- ja ihmisoikeuksiin. Oikeudenmukaisuuden tarkastelu ei ole kannattavaa ilman perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, sillä oikeudenmukaisuuden näkökulmien voidaan katsoa perustuvan juuri niihin. Samaa ajatusta voidaan soveltaa diskurssiin ilmastonmuutoksen toissijaisuudesta.

Tutkimukseni aineisto osoittaa, että haastateltavilla on suurempi huoli muista asioista kuin itse ilmastonmuutoksesta. Tutkimuksen tekohetkellä koronapandemia oli laantumassa, Ukrainan sota oli parhaillaan käynnissä ja keskustelu maaseutujen heikkenevästä elinvoimasta kasvamassa. Näin ollen ilmastonmuutosta ei koettu kahvipöydän kuumimmaksi keskusteluaiheeksi. Myös toistuva teema oli ilmastonmuutoksen vastuun jakaminen ja väitteet, kuinka ilmastonmuutos ei koske meitä. Haastatteluissa tuntui jatkuvasti, että ilmastonmuutos jäi muiden asioiden jalkoihin. Herääkin kysymys, voiko ilmastopoliittisia haasteita korjata ennen kuin ilmastonmuutos koetaan riittävän tärkeäksi.

KOHTI YHTEISTÄ ONGELMAA JA

YHDESSÄ KEHITETTYJÄ RATKAISUJA

Tutkimukseni tulokset ovat surullista luettavaa; oikeudenmukaisuus ei toteudu mistään näkökulmasta riittävällä tasolla, eikä kokonaisuudessaan reilun siirtymän saavuttamiseksi. Jo tutkimuksen tekovaiheessa haastatteluista kieltäytyminen osoittaa, ettei ilmastonmuutosta tai ilmastopolitiikkaa koeta omaksi. Se on hyvin keskeinen ongelma, mikäli halutaan tarjota eri alueille ja toimijoille sopi-

via keinoja vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastumiseen ja siihen sopeutumiseen.

Tutkimusaineiston läpi heijastelee vahva vastakkainasettelu ”me vs. muut”, jossa maaseudun vastakkainen osapuoli vaihtelee kaupungista muihin valtioihin. Valitettavasti vastakkainasettelu kielii minulle vastuun välttelyä, mikä on toisaalta ymmärrettävää, mikäli itse ongelmaa ei koeta omaksi. Epäreiluuden kokemus taustalla on vahvasti läsnä, ja siihen on puututtava ennen kuin uusia ilmastopoliittisia keinoja toimeenpannaan maaseuduilla.

Reilun siirtymän perusperiaate on ”ketään ei jätetä jälkeen”. Näin ollen eri toimijat on tunnistettava, tunnustettava ja heidän kanssaan on yhdessä muodostettava moninaisia keinoja vaikuttaa ja osallistua ilmastotalkoisiin. On rakennettava lisää aikaa ja tilaa keskustelulle ja kohtaamiselle, jotta voidaan luoda edellytyksiä erilaisuuden ymmärtämiselle. Pidetään huoli, että jokaisen teoilla on merkitystä. Pidetään huoli, että jokainen voi osallistua ja kantaa kortensa kekoon kohti reilua siirtymää. Pidetään huoli, että ketään ei jätetä jälkeen.

Lukusuositukset ja tärkeimmät lähteet: Suomen ilmastopaneeli: - https://ilmastopaneeli.fi/hae-julkaisuja/ ilmastopolitiikan-oikeudenmukaisuuden-arviointi/ - https://ilmastopaneeli.fi/hae-julkaisuja/kuinka-oikeudenmukaisuus-voidaan-huomioida-ilmastopolitiikassa/ - https://ilmastopaneeli.fi/hae-julkaisuja/kansalaisten-kokemukset-suomen-ilmastopolitiikan-oikeudenmukaisuudesta/ Suomen ympäristökeskuksen kaupunki-maaseutuluokitus.

Millainen “energiakone” on suomalainen pelto?

Voisiko sen korvata?

Pitäisikö se korvata?

Juha Helenius

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Strategisen tutkimuksen FOOD-tutkimusohjelma

Kuten ihmiskunnassa keskimäärin, myös Suomessa ruoka tulee pääasiassa maatalouden alkutuotannosta: yli 90 % ruoan energiasta ja ravintoaineista on peräisin maataloudesta. Suomalaisten noin 80 % ruokaomavaraisuuteen käytettiin 1,6 milj. ha peltoa, jolta korjattiin ruoka- ja rehukasvien sadot. Pellolla kasvavat viljelykasvien kasvustot ovat kuin ekologinen kone, joka toimii auringon energialla ja valmistaa joko suoraan syötäväksi kelpaavia tai edelleen ruoaksi jalostettavia tuotteita. On esitetty kevytmielisiä ja perustavasti virheellisiä utopioita – dystopioita! – siitä, että pellot korvattaisiin bioteknologisilla reaktoreilla, ja siirtyisimme syömään bakteeri- ja levävalmisteita.

RUOAN ENERGIAN lähteenä on valo: kysymys on kasvien fotosynteesistä, joka toimii valoenergialla. Vaikka maatalous – ja koko ruokaketju – tarvitsee erityyppisiä teollisia tukienergian lähteitä, kuten polttoaineita ja sähköä, jouleakaan tästä tukienergiasta ei sitoudu satokasvien biomassoihin. Kasvien biomassatuotantoonsa käyttämä valoenergia on avomaan viljelmillä vain ja ainoastaan Auringon energiaa. Kasvihuonetuotannossa käytetään tarvittaessa

lisävalaistusta, jolloin kyse on sähköenergian muuntamisesta ruoan energiasisällöksi. Rajaan tarkastelun avomaalla ja yksin auringon energian yhteyttämiseen perustuvaan tuotantoon ja siinä maatalouteen, joka on ruoan tuotannon kivijalka.

Biologian tutkimushaara, joka tarkastelee kasvien ja niitä ravintonaan käyttävien eläinten tuotantoa on nimeltään tuotantoekologia. Kasvien tuotantoa eli kasvua kutsutaan

maaseutuverkosto, Juha-Matti Wilska

primäärituotannoksi, ja sitä eläinbiomassoiksi muuntavien eläinten tuotantoa kutsutaan sekundäärituotannoksi. Sadoiksi korjataan vain osa primäärituotannosta, esimerkiksi vehnästä korjataan jyvät. Koko primäärituotanto sisältää kaiken kasviainekseksi muodostuvan kasvun: juuret, varret, lehdet ja siemenet. On selvää, että sato-osan saaminen edellyttää koko kasvin kasvattamista. Sato-osan ja sen muodostamiseen tarvittavan muun kasvimassan suhde vaihtelee viljelykasvilajeittain ja sen mukaan, mikä sadoksi korjattava osa on. Nurmirehukasveista korjataan säilörehuksi suurin osa maanpällisestä kasvusta, mutta viljoillakin on jalostuksen ansiosta päästy jyväsadossa jo noin 30 % osuuteen kasvusta.

Maatalouden tuotantoekologisen tiedon avulla satotilastojen sadoista voidaan laskea satojen tuotantoon tarvittu Auringon säteilyenergian määrä. Sadoista vähennetään niiden sisältämä vesi, jolloin päästään ns. kuiva-ainesatoihin. Sadoksi korjattavan kasvinosan osuus koko kasvusta tunnetaan viljelykasvilajeittain, joten kuiva-ainesadoista voidaan johtaa kokonaiskasvu, koko kuiva-ainetuotanto. Kasvikuiva-aineen energiasisältö on kasvinosasta riippumatta hämmästyttävän tarkoin keskimäärin 18 000 kJ/kg (4302 kilokaloria), eli noin puoli kiloa kasvikuiva-ainetta päivässä sisältää energiaa määrän, jonka keskiverto aikuinen tarvitsee päivässä.

Suomen maatalous tuottaa vuosittain noin 6,4 miljardia kuiva-ainekiloa satoa, mikä vaatii 13,1 miljardin kuiva-ainekilon kokonaiskasvun. Tässä laskelmassa sato-osuus on arvioitu varovaisesti yläkanttiin, sillä erityisesti juuristojen osuus – mistä mittaustulokset vaihtelevat – on arvioitu varovaisen pieneksi: vain 30 % kaikille muille kasveille kuin nurmirehuille, joille juuriston osuutena käytettiin arvoa 40 %. Jos sato-osuuksia pienentäisi, niihin perustuva laskelma kokonaiskasvusta suurentuisi. Varovainen arvio vähintään 13,1 miljardin kuiva-ainekilon kokonaiskasvusta vastaa 240 miljoonan GJ (gigajoulen) energiasisältöä.

Miten paljon valoenergiaa peltojen muodostama ihmeellinen ruokakone on tarvinnut, jotta se on voinut sitoa tämän määrän energiaa kasviainekseen? Tuotantoekologiset arviot viljelykasvien tehokkuudesta sitoa kasvuksi peltohehtaarille kesän aikana langennut Auringon tulosäteilyn energia vaihtelevat, mutta hyvä keskimääräinen arvio on 2 %. Luku on pieni, kun sitä vertaa vaikkapa aurinkopaneelien nykyiseen noin 25 % hyötysuhteeseen. Tätä selittää, että vain noin 50 % Auringon valosta on yhteyttämiselle sopivalla aallonpituusalueella, sekä se, että kasvit ovat eläviä organismeja, jotka tarvitsevat 40 % yhteyttämistuotteistaan omaksi ylläpitoenergiakseen. Lisäksi kasvien kasvu on sellaisten yhdisteiden muodostamista, jotka ruoassa nautitaan hiilihydraatteina, proteiineina, rasvoina, rasvahappoina, vitamiineina, flavonoideina, antioksidantteina jne. Tieteen näköpiirissä ei ole korvaavaa konetta, joka tekisi saman kasveja tehokkaammin. Aurinkopaneeli tuottaa vain sähköä, eli vain muuntaa energiaa muodosta toiseen, kasvien yhteyttäminen sen sijaan tuottaa ruokaa ja rehua.

Kun käytetään viljelykasvien tehokkuudelle muuntaa Auringon kokonaissäteilyä kasvuksi arvoa 2 %, kasvuun sitoutunut 240 miljoonaa GJ vastaa 11800 miljoonaa GJ vaadittua Auringon kokonaissäteilyä.

Suomalaiset pellot ”käyttivät” siis 11800 miljoonaa GJ Auringon energiaa tuottaakseen kotimaisen osuuden ruoastamme, siis 80 % siitä ruoasta mitä suomalaiset syövät.

Vertailun vuoksi, Suomen kansantalouden kokonaisenergiankulutus vuonna 2022 oli Tilastokeskuksen mukaan 1322 miljoonaa GJ. Pellot ”käyttävät” siis noin 9 kertaisesti koko kansantalouden energiankulutuksen verran Auringon ilmaista ja puhdasta energiaa. Vastaavan energiamäärän tuottaminen ydinvoimalla vaatisi nykyisen voimalakapasiteetin 136-kertaistamisen.

Onko bioteknologian keinoin mahdollista korvata Suomen peltojen muodostama elävä aurinkopaneeli ruoan tuotantoon? Voitaisiin ensinnäkin päättää, että kaikki kansalaiset omaksuvat tiukasti vegaanisen ruokavalion; tällöin rehuja ei tarvitsisi tuottaa. On esitetty arvio, että vegaaninen Suomi tarvitsisi 0,4 miljoonaa ha nykyistä vähemmän peltoa. Tämä on noin neljännes yllä esitettyyn laskelmaan sisällytetystä alasta, joten tästä ruokavaliomuutoksesta saadaan noin 25 % ”säästö” tarvittavaan Auringon säteilyenergiaan.

Jos kaikki suostuvat syömään vain levää, voidaan tehokkuutta edelleen nostaa, sillä erityisesti yksisoluiset levät leväviljelmässä tarvitsevat omaan kulutukseensa noin 20 % yhteyttämisestään. Lasketaan anteliaasti, että levämassaa saadaan samaa säteilyenergian määrää kohden aikaiseksi kaksi kertaa enemmän kuin peltoviljelykasvien massaa. Levävegaanin Suomen ruoantuotanto vaatisi näin laskien vain 5900 miljoonaa GJ Auringon säteilyenergiaa, vain 4,5 kertaisesti koko kansantalouden nykyisen energiankulutuksen verran! Auringon valolla kasvatus rajaisi kasvukaudeksi vain kolme lämpimintä kesäkuukautta. Yksisoluisten levien biomassatuotanto on nopeaa, koska niillä on lyhyt sukupolviaika. Leville tulisi sitten vain rakentaa noin satojatuhansia hehtaareja esim. betonialtaita nykyisin peltokäytössä oleville maille.

Voisi myös ajatella, että tuotanto siirretään kaupunkien taloihin, koteihin ja kellareihin toimimaan sähkövalolla. Valaistus voitaisiin tehdä energiatehokkailla led-lampuilla, joiden spektri on säädettävissä sellaiseksi, että auringonvaloon verrattuna suurempi osuus on yhteyttämiselle sopivaa. Tarvittava valaistusenergia voisi ehkä olla pudotettavissa lähelle nykyistä kansantalouden energiankulutusta. Kuitenkin olisi lisäksi varattava energiantuotantoa kasvatusaltaiden lämmitykseen ja muuhun tarvittavaan infrastruktuuriin ja säätelyyn. Kaupungit olisi myös syytä rakentaa uudestaan tämän tuotannon ehdoilla, sillä tilat, vesi ja sähkö tulisivat ensisijaisesti levänkasvatuksen käyttöön.

Edellä olevien laskemien tarkoitus on osoittaa se mittakaavavirhe, joka liittyy dystopioihin maatalouden korvaamisesta bioteknologialla. Lisäksi on syytä kysyä, miksi ihmeessä pitäisi korvata. Maa- ja puutarhataloudessa on ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävästi tuottaa ruoka myös tulevaisuudessa.

Hyvät lämmön

lähteet maa ja puu

TILASTOKESKUKSELLA ON maakunnittaista tietoa siitä, miten maaseudun talot pääasiassa lämpenevät. Kiinteistörekisterissä on olemassa tiedot siitä, mikä on kunkin talon tärkein lämmön lähde ja mikä on lämmitettävä pinta-ala. Harmillisesti rekisterissä ei löydy sivulämmönlähteitä kuten maalla yleisiä uuneja, liesiä ja takkoja tai ilmalämpöpumppuja, saati aurinkopaneeleja tai -keräimiä. Koska rekisterin tietoja harvoin korjataan lämmitysremonttien yhteydessä, Tilastokeskus on 2016 teettänyt kyselytutkimuksen, jonka lukemien perusteella kiinteistörekisterin postinumeroaluekohtaisia lukuja on korjattu tässä karttakuvassa. Oletettavaa on, että varsinkin maalämpöön siirtymisiä on tapahtunut enemmän viime vuosina kuin luvut antavat tässäkään karttakuvassa ymmärtää. Mitä isompi talo, sitä

kannattavampaa yleensä on putket maahan laittaa. Toisaalta mitä lähempänä maakunnan keskusta tai muuta asunnon arvoa nostavaa tekijää talo on, sitä helpompi on remonttilaina ollut saada. Keltaiset alueet kerrostalovoittoisten harmaiden alueiden ulkopuolella lienevät todellisuudessa vielä keltaisempia.

Puulämmön ja maalämmön karttaa postinumeroittain verratessa voi huomata, että näihin lämmitysmuotoihin on turvauduttu siellä missä se on helppoa. Maalämpö on usein ainoista järkevistä vaihtoehdoista hyötysuhteeltaan paras vaihtoehto taajaan asutulla alueella öljylämmöstä luovuttaessa. Kun taas puulämmitys on yleinen siellä, missä asuntojen arvon kehitys ei ole ollut niin mairitteleva, ja toisaalta puuta on saatavilla itseltä tai kylän yrittäjiltä. Mutta

Lähteet: Tilastokeskus Rakennustietokanta 2021, korjauskertoimet vanhentuneille tiedoille Tilastotrendit -artikkelista <https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/uusiutuva-energia-valtaa-alaa-pientalojen-lammityksessa>. Visualisointi Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto-hanke.

Kirsi Oesch

oli keskuslämmitys sitten maalämpö tai tulipesä, vesikierto vaatii aina sähköä, ellei ole tullut hankittua aggregaattia varmuuden vuoksi.

Maaseudun asumisen hiilijalanjäljen pienentämistä käsittelevässä Ruth Keisalan diplomityössä kävi ilmi, että maalämmöllä lämpiävän talon keskimääräinen hiilijalanjälki on 0,022 COe2/kWh. Kun taas puulämmityksellä lukema on laskennallisesti nolla, sillä puun tilalle Suomessa kasvaa lähes poikkeuksetta entistä parempaa metsää, joka korvaa edellisen puuston polton päästöt. Suorasähköllä hiilijalanjäljen lukema on 0,089 COe2/kWh eli neljä kertaa enemmän kuin maalämmöllä. Öljylämmitys puolestaan olisi yli kymmenen kertaa saastuttavampi eli 0,239 COe2/kWh. Ilmastollisesti siis maalämpö ja puulämmitys ovat lähtökohtaisesti parhaita lämmitysmuotoja maalla. Ilmavesilämpöpumppu saattaa olla hyötysuhteeltaan samaa luokkaa maalämmön kanssa, mutta pakkaskeleillä maalämpö on hyötysuhteeltaan selkeästi parempi.

Pirkanmaa puulämpövaltaisin paikka on Kuhmoisten Puukkoinen, pienen pieni 36 asukkaan kylä. Toiseksi puulämpövaltaisin on Kehro Urjalassa. Määrällisesti tällä aluevalinnalla Pirkanmaan maaseudusta eniten puuta mennee Parkanon keskustan laajalla postinumeroalueella. Siellä liki 50 000 neliötä asuntoa kiinteistörekisterin mukaan lämpiää lähinnä puulla.

Pirkanmaalla eniten asuntopinta-alaa suhteessa lämpiää maalämmöllä Pikonlinnassa Kangasalla, missä vanha sairaalakiinteistö on laitettu asunnoiksi ja modernisoinnin yhteydessä tietenkin maalämmöllä lämpeneviksi. Maalämmön putkia lienee eniten Ylöjärven Manninmäki-Haavisto -postinumeroalueella, joka myös Vahannan, Asuntilan ja Hietamäen kylistä tunnetaan. Vailla ainuttakaan maalämmöllä lämpiävää pirttiä on Pirkanmaan postinumeroalueista kiinteistörekisterin mukaan reilun tusinan verran. Maalämpö on kuitenkin voittokulkunsa alussa, sillä pääasiassa siihen öljystä vaihdetaan talon lämmitys. Joskus ilmapumppuihin tai suorasähköönkin; joskus harvoin peräti puuhun.

Tältä tilastotarkastelu näyttää: varakkailla alueilla, joihin on investoitu tulevaisuuteen uskoen, on paljon maalämpöä. Pienituloisimmilla ja syrjäisillä alueilla, joilla elää paljon vanhuksia, turvaudutaan erityisen paljon puuhun. Tulevaisuudessa kilpailu puusta kasvanee, sillä näköpiirissä on tarve hakata entistä enemmän puuta Suomessa ja toisaalta suojella paljon lisää metsää. Miten turvataan köyhempien alueiden taival edullisen ja kestävän energiantuotannon ääreen? Olisiko reilua, että tuulivoimaloiden alueella sähkö menisi erityisesti niiden alueiden käyttöön, jotka tuotantoa sietävät takapihallaan eli pyörittämään maalämmön pumppua ja auton renkaita? Tuulivoimaa on nyt Pirkanmaalla tekeillä nimenomaan pienituloisten asukkaiden syrjäisille alueille.

Lisätietoa maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen pienentämisestä on luettavissa Ruth Keisalan opinnäytetyöstä. Hiililaskuria voi testata tästä excel-muodossaan oheisesta linkistä <https://www.pirkankylat.fi/ilmastohanke/paastolaskurit>.

© maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel

Maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen pienentäminen

Ruth Keisala

SUOMELLA ON intohimoinen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että hiilidioksidipäästöjä on korkeintaan sen verran kuin niitä sitoutuu ilmakehästä hiilinieluihin. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi ja päästöjen määrän vähentämiseksi tarvitaan tietoa siitä mistä hiilidioksidipäästöjä vapautuu sekä tietoa siitä, miten hiiltä voi sitoa ilmakehästä takaisin maaperään. Myös maaseudulla on suuri merkitys Suomen hiilineutraaliuden saavuttamiseksi koska maatalous, energiankulutus ja tieliikenne ovat merkittäviä kasvihuonekaasupäästölähteitä.

Kuva 1 kuvaa miten hiili kiertää maataloudessa ilmakehän, kasvien, puiden, metsien, eläinten ja maaperän läpi. Ruoantuotanto vaikuttaa hiilen määrään maaperässä, kun kasvi- ja eläintuotteiden korjuu poistaa hiiltä maataloudesta. Lisäämällä maaperässä ja metsään varastoitunutta hiilen määrää, voidaan kompensoida merkittävästi

ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta sekä parantaa maaperän ominaisuuksia.

Tutkimuksessa arvioitiin maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeä sekä mahdollisien hiilinielujen vaikutusta hiilijalanjälkeen. Tutkimuksessa myös arvioitiin, miten maaseudulla asumisen hiilijalanjälki muuttuu, mikäli maaseudulla oleville rakennukselle lisätään tukilämmitys tai jos rakennuksen päälämmitysmuoto vaihdetaan vähäpäästöisempään lämmitysmuotoon. Lisäksi laadittiin laskuri, jolla käyttäjä voi arvioida maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen. Hiilijalanjäljenlaskennassa huomioitiin yhden vuoden päästöjä.

Hiilijalanjäljen laskenta on arvio, joka kuvaa tietyn tuotteen tai toiminnan aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen määrää.

Hiilijalanjäljenlaskenta suoritettiin viidelle eri talotyypille sekä kolmelle eri kylätyypille. Laskentaan sisältyivät rakennusten lämmitysenergia, kotitaloussähkö, käyttöveden

lämmitysenergia sekä ajoneuvojen polttoainekulutuksesta johtuneet päästöt. Laskennassa huomioitiin myös maankäyttösektorin hiilinielut, johon sisältyi vain ja ainoastaan viljan ja ympäristönurmen hiilinielut. Lisäksi laskettiin metsän hiilensidonnan hiilinielut, jossa huomiotiin vain metsän puuston kasvu. Laskennasta rajattiin pois paketti-, linja- ja kuorma-autojen läpiajoliikenteen aiheuttamat päästöt, työkoneet, ruoka ja päivittäistavarat ja palvelut.

Laskennan aineistoina käytettiin polttoaineiden kulutustietoja ja tilastotietoja ja päästökertoimia pääasiassa vuodelta 2021 ja 2022. Maaseudulla asumisen hiilinielujen laskenta toteutettiin käyttäen MTK:n kehittämää maaseudun hiililaskuria.

Tutkimuksen viisi talotyyppiä valikoitui erilaisia talotyyppejä, joita voi esiintyä maaseudulla. Talotyypit olivat 1950-luvun omakotitalo (öljylämmitys), 2010-luvun omakotitalo (maalämpö), 1960-luvun maatilan päärakennus (sähkölämmitys), 1980-luvun kesämökki (sähkölämmitys), ja 1939 vuoden kylätalo (maalämpö). Omakotitalo-, maatilan päärakennus ja kesämökkiskenaariot olivat kuvitteellisia talotyyppejä, kun taas kylätaloksi valikoitui Pirkanmaalla sijaitsevan Lantula-talo. Laskennassa oletettiin kaikkien talotyyppien olevan puutaloja. Pää- ja tukilämmitysmuotoihin valittiin yleisempiä lämmitysmuotoja, joita esiintyy maaseutualueilla. Talotyyppiskenaariolle asukasmääräksi valittiin 4 asukasta, jotta sähkönkulutusta voitaisiin verrata toisiinsa. Kylätalolle sähkönkulutus

ja käyttöveden lämmitykseen tarvittava lämmitysenergia tarve laskettiin rakennuksen pinta-alan mukaan. Rakennusten lämmitysenergian kulutus laskettiin Suomen omakoti- ja paritalojen tyypillisen lämmitysenergian keskikulutuksen mukaan. Lantula-talon hiilijalanjälki laskettiin tyypillisen rakennuksen lämmitysenergian keskikulutuksen mukaan ja Lantula-talon vuoden 2021 lämmitysenergian kulutuksen mukaan. Saatuja tuloksia verrattiin toisiinsa. Ajoneuvot määritettiin siten, että yhdessä taloudessa oli käytössä vain yksi auto.

Tulosten mukaan maaseudulla asumisen hiilijalanjälki öljylämmitteisessä 1950-luvun omakotitalossa oli noin 8700 hiilidioksidiekvivalenttia (kg CO2e), maalämpölämmitteisessä 2010-luvun omakotitalossa oli noin 1000 kg CO2e, sähkölämmitteisessä 1960-luvun maatilan päärakennuksessa oli 6000 kg CO2e, 1980-luvun kesämökissä 200 kg CO2e ja 1939 vuoden kylätalossa noin 3500-5000 kg CO2e. Päästöjen taso vaihteli merkittävästi rakennuksen koon, lämmitysmuodon ja rakennusvuoden mukaan. Lisäksi tutkittiin, miten tukilämmityksen lisääminen päälämmitysmuodon rinnalle tai päälämmityksen muuttaminen vähäpäästöisempään muotoon vaikutti maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeen. Tukilämmityksinä käytettiin ilmalämpöpumppua, aurinkolämpöä ja –sähköä. Lisäksi tutkimuksessa tukittiin, miten paljon hiilijalanjälki muuttui, mikäli öljylämmitteisen 1950-luvun omakotitalon ja sähkölämmitteisessä 1960-luvun maatilan päärakennuksen

Kuva 1. Kaavio hiilen kiertokulusta.

päälämmitysmuodot vaihdettiin maalämpöön. Hiilijalanjäljen määrä talotyypeittäin lämmityksen muutoksien jälkeen kuvataan kuvassa 2.

Maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeen voidaan vaikuttaa myös vähentämällä rakennusten energiankulutusta. Tässä tutkimuksesta rajattiin pois mahdolliset muutostyöt, joilla voidaan vaikuttaa rakennusten energiankulutukseen.

Maaseudulla asumisessa rakennuksen energiankulutuksen lisäksi merkittäviä päästöjä syntyi ajoneuvoista. Kuvassa 3 on kuvattu ajoneuvojen hiilidioksidipäästöt käyttövoiman ja ajokilometrien mukaan. Kuvasta 3 nähdään että vaikuttamalla ajoneuvojen käyttövoimaan ja ajokilometrien määrään voidaan pienentää maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeä.

Tuloksissa huomioitiin myös hiilinielujen vaikutus maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeen. Tuloksista nähdään, että metsän hiilensidonnalla oli valtava merkitys maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeen. Pienikin metsäalue kooltaan 0,2 hehtaaria sitoi hiilidioksidia 900 kg CO2 vuodessa, mikä oli saman verran kuin asumisen energiankulutuksen päästöt vuoden 2010 maalämmöllä lämpiävässä omakotitalossa.

Peltomaiden huomioiminen talotyyppien hiilijalanjäljessä pienensi talotyyppien hiilijalanjälkeä samoin kuin metsämaa. Mitä suurempi oli peltomaa, sitä suurempi oli sen hiilinielu. Hehtaarin kokoisen peltomaan hiilinielu oli 2900–4400 kg CO2e riippuen maa-alueen luokituksesta. Hiilinieluja ei oteta huomioon yksittäisen kansalaisen tai kylän päästölaskennassa, vaan ne luokitellaan ainoastaan valtion hiilinieluihin. Kuitenkin on hyvä tietää kuinka hiilinielut vaikuttavat kylän tai asukkaiden hiilijalanjälkeen koska Suomessa noin 60 % metsistä omistaa yksityinen sektori, joten metsien ja peltojen omistajilla on mahdollista

vaikuttaa omalla toiminnallaan metsien ja peltojen hiilinielujen suuruuteen.

MAASEUDULLA ASUMISEN HIILIJALANJÄLKI KYLÄTYYPEITTÄIN

Hiilijalanjälki laskettiin myös kolmelle Pirkanmaalla sijaitsevalle kylälle. Kyliksi valikoitui Pirkanmaan keskusalueen omakotitalokyläksi Ylöjärven Metsäkylä, kehysalueen maatalouskyläksi Urjalan Tursa ja reuna-alueen pieneksi metsäkyläksi Väärinmaja Ruovedeltä. Hiilijalanjälki laskettiin neljälle eri lämmitysjakaumalle. Lämmitysjakaumat saatiin Tilastokeskuksen, Motivan ja Luken omakotitalojen rakennuskantojen tilastoista. Lisäksi laskenta tehtiin kyläkohtaisen rakennuskannan mukaan. Lämmitysjakaumat erosivat toisistaan selvästi rakennusten öljylämmityksen määrän mukaan. Myös puulämmityksen osuuksilla oli eroa.

Tulosten mukaan Metsäkylän hiilijalanjälki oli 22003700 t CO2e, Tursan hiilijalanjälki oli 245-400 t CO2e ja Väärinmajan hiilijalanjälki oli 370-580 t CO2e. Kun Pirkanmaalla sijaitsevien kylien kaikkien öljylämmitteiset rakennukset muutettiin maalämmöllä lämpiäväksi, saatiin kylien hiilijalanjäljeksi Metsäkylälle 1500-2200 t CO2e, Tursalle 170-220 t CO2e ja Väärinmajalle 240-340 t CO2e vuodessa.

Kylien ajoneuvojen päästöt olivat ajoneuvojen käyttövoimasta riippuen 38–3 376 t CO2e/a. Tarkemmat ajoneuvojen päästöt on kuvattu taulukossa 1.

Tuloksissa huomioitiin myös kylien hiilinielujen vaikutus hiilijalanjälkeen (kuva 4). Väärinmajassa metsän pinta-alat

Kuva 2. Talotyyppien hiilijalanjälki, kg CO2e vuodessa, nykyhetkellä ja mahdollisen muutoksen jälkeen.

Kuva 3. Ajoneuvojen käyttövoiman mukaiset hiilidioksidipäästöt ajokilometrien mukaan.

olivat suuret ja metsän hiilinielu oli noin 54 000 t CO2e. Väärinmajassa peltomaan hiilinielut olivat noin 470-615 t CO2e riippuen maa-alueen luokituksesta. Omakotitalopainotteissa kylässä Metsäkylässä oli taas vähemmän metsämaata ja peltomaata, joten Metsäkylän hiilinielut olivat pienemmät kuin muiden kylätyyppien. Metsäkylän hiilinielu muodostui siten, että noin 3000 t CO2e oli metsämaan hiilinieluja ja peltomaan hiilinielut olivat noin 105-155 t CO2e riippuen maa-alueen luokituksesta. Kehysalueen maatalouskylässä Tursassa oli sen sijaan enemmän peltomaata kylän pinta-alaan nähden. Tursan peltomaan hiilinielut olivat vuodessa 400–600 t CO2e riippuen maa-alueen luokituksesta sekä metsän hiilinielu oli noin 15 000 t CO2e.

Tuloksissa nähdään hiilinielujen vaikutuksen kylien hiilijalanjälkeen. Mitä vähemmän oli asutusta ja enemmän metsä- tai peltomaata, sitä pienempi on kylien hiilijalanjälki.

Tutkimuksen perusteella todettiin, että hiilinielujen huomioiminen hiilijalanjäljen laskennassa pienentää huomattavasti maaseudulla asumisen hiilijalanjälkeä.

Lähde: Diplomityö: Maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen pienentäminen 2022. Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta. Tampereen yliopisto.

Taulukko 1. Ajoneuvojen päästöt t CO2e/a kylätyypeittäin.

Kuva 4. Kylätyyppien hiilijalanjälki ja kylätyyppien hiilijalanjälki hiilinielujen lisäämisen jälkeen.

Kyläkin voi olla ilmastotoimija

Tauno Linkoranta, Varsinais-Suomen Kylät ry, Ilmastokestävä kylä -hanke

ILMASTONMUUTOS KOETAAN vaikeasti käsiteltäväksi ilmiöksi, joka herättää epävarmuutta ja pelkoa. Sitä on myös hankala lähestyä, koska se etenee vähitellen ja vaikuttaa eri tavoin eri alueilla.

Ilmastotoimia pohditaan usein varsin suuressa mittakaavassa. Pienten yhteisöjen mahdollisuudet vaikuttaa laajempiin yhteiskunnallisiin tai ekologisiin muutoksiin ovatkin rajalliset. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen on kuitenkin koko yhteiskuntaa koskettava haaste, jonka ratkaisuun tarvitaan kaikkia yhteiskunnan toimijoita – myös kylien yhdistyksiä ja järjestöjä.

Kansalaisjärjestöt ovat perinteisesti olleet suomalaisessa yhteiskunnassa merkittäviä vaikuttajia, joiden toiminnan merkitys korostuu vaikeina aikoina. Monet hyvinvointivaltiomme toiminnot tai toimintatavat ovat syntyneet yhdistyksissä ja järjestöissä. Ympäristönsuojelun historiassakin kansalaistoiminnalla on ollut merkittävä rooli.

Kansalaistoiminta, yhdistykset ja kylät tarjoavat mainion alustan ilmastokestäville toimille ja kokeiluille. Asukkaat ja toimijat pääsevät konkreettisella tavalla mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön ja pohtimaan myös sopeutumista siihen sekä sitä, minkälaisiin tulevaisuuden haasteisiin pitää varautua. Samalla he pääsevät vaikuttamaan itseään, elinympäristöään ja palvelujaan koskevaan suunnitteluun ja tekemiseen.

Ilmastoteoilla ja kestävän kehityksen kokeiluilla on monenlaisia positiivisia yhteisöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Ilmastoteot voivat olla myös sopiva väylä ohjata

Ilmastoviisas kyläverkosto

ilmastotietoista nuorta väkeä mukaan yhdistystoimintaan, konkreettisiin tekoihin. Joka tapauksessa ilmastotoiminta tuo yleensä uutta sisältöä yhdistyksen toimintaan. Yhdistysten perusideana on yleensä tehdä jotain, jolla on merkitystä.

Paikallinen hyvä ilmastoteko ei välttämättä tuo suuria päästövähennyksiä, mutta se saa kyläläiset ajattelemaan asiaa ja kenties muuttamaan omaa käyttäytymistään ilmastoviisaaseen suuntaan.

Yhdessä mietitty tulevaisuuskuva auttaa varautumaan sää- ja ilmastoriskien aiheuttamiin vaikutuksiin. Varautumisen ja sopeutumisen päätavoitteena on vähentää kielteisille vaikutuksille altistumista ja haavoittuvuutta, mutta myös hyötyä ilmastonmuutoksen tuomista mahdollisuuksista eri keinoin.

Helteiden kääntöpuoli on, että kylätalon ylläpitokuluja saadaan ehkä alemmaksi aurinkopaneeleilla. Huoltovarmuusongelmiin varautuminen edistää kenties uutta kurssitoimintaa: kotitarveviljely, biohiiletys ja kompostointi. Lähiliikuntaan ja -matkailuun kannustaminen ja yhdistyksen välineiden vuokraus voi toimia myös varainhankintana. Ilmastoviisaalle toiminnalle ja ennen kaikkea konkreettisille teoille on siis tilausta. Kylillä on hyvä mahdollisuus omalta osaltaan toimia ilmastotyön edelläkävijöinä, saada sitä kautta uutta virtaa ja positiivista julkisuutta. Aktiivisuus on vetovoimatekijä myös uusien yhteistyötahojen ja rahoittajien näkökulmasta.

Yhdessä tekeminen on yhdessä vaikuttamista – myös ilmastoasioissa.

© Jani

Hanhijärvi © Tauno Linkoranta

Maaseudun ilmastotekoja punnittiin ja

palkittiin

Jani Hanhijärvi Pirkan Kylät ry

PIRKANMAAN ILMASTOVIISAS

kyläverkosto -hankkeen yhtenä teemana oli hakea maaseudun parhaita ilmastotekoja. Ilmastotekojen etsintä ja esiintuominen edistää maaseudulla tapahtuvan ilmastotyön tietoisuuden levittämistä, mikä on ollut yksi hankkeen päätarkoituksista.

Talvella 2024 toteutettiin Pirkanmaan ensimmäinen maaseudun ilmastoteko -kilpailu, johon kuka tahansa yksityinen henkilö, yhdistys, yritys tai kunta sai esittää omaa suosikkiaan perusteluineen. Maaseudun ilmastoteoksi saatiinkin määräaikaan mennessä 12 tasokasta ehdotusta eri puolilta maakuntaa.

• Eräjärvi ja sen ilmastoviisaat kyläläiset, Orivesi

• Kestilän tila, Halkivaha, Urjala

• Luopioisten potkurikaistat, Pälkäne

• Onnellinen lentokone (tilataideteos)

- Paula Huhtanen, Sarkola, Nokia

• PDC-kurssi (permakulttuurisuunnittelukurssi)Vihreä Pourusmäki ry, Laitikkala, Pälkäne

• Rautajärven Torppakylä -hanke, Pälkäne

• Siuron Iloiset Ilmastopäivät 2019-2022, Nokia

• Talviaisten talon kehittäminen (maalämpö, valokuitu ja monipalvelutalo), Orivesi

• Tevaniemen tuulivoimapuistohanke, Ikaalinen

• Tottijärvi-Seuran toimet ilmastonmuutoksen ehkäisyn huomioimiseksi, Nokia

• Vahalahden koulun Lähiruokapäivät, Sarkola, Nokia

• Vaskiveden Nuorisoseurantalon energiaremontti (maalämpö), Virrat

Ikaalisten Tevaniemen tuulivoimapuistohankkeen puuhamiehet (vas.) Tapio Majaniemi, Raimo Kauppila, Juho Kauppila ja Antti Heiskala.

Hakemuksien joukosta voittajaksi eli Pirkanmaan maaseudun ilmastoteoksi valikoitui Tevaniemen tuulivoimapuistohanke Ikaalisista. Hanke nähtiin taloudelliselta vaikuttavuudeltaan ja sosiaaliselta pohjaltaan uraauurtavana mallina. Idea tuulivoimahankkeesta on syntynyt paikallisten maanomistajien keskuudessa Kahilannevan metsäautotien tiekunnan kokouksessa. Hankkeen alueella on peräti 70 maanomistajaa ja sille kaavaillaan yhdeksää tuulivoimalaa. Paikallisia vaikutuksia on hankkeessa pyritty huomioimaan yksilöllisellä tavalla. Tuulivoimaan sisältyy tunnetusti ristikkäisiä etuja, sillä uusiutuvan energian hyödyt ovat valtakunnallisia, mutta haitat ovat pääosin paikallisia. Mutta kun aloite on paikallinen, voidaan ratkaisuja muovata yksilöllisesti ja saada hankkeelle paremmin paikallista hyväksyttävyyttä.

Luopioisten potkurikaistalla riittää kulkijoita. Kuva: Mikko Tuononen.

KUNNIAMAININNAT URJALAAN

JA PÄLKÄNEELLE

Laadukkaiden hakemusten joukosta päätettiin jakaa myös kaksi kunniamainintaa, joista ensimmäinen myönnettiin Urjalan Halkivahaan Kestilän tilalle. Tilan isäntä Tuomas Näppilä on yksi uudistavan viljelyn, rotaatiolaidunnuksen ja hiiliviljelyn edelläkävijöistä Pirkanmaalla. Uudistava viljely on luonnon ekosysteemejä kokonaisvaltaisesti elvyttävä ja parantava tapa viljellä maata. Kestilän tilalla sovelletaan menetelmiä, jotka sitovat hiiltä maaperään ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

Toinen kunniamaininta myönnettiin Pälkäneelle Luopioisten potkurikaistoille. Luopioisten kirkonkylällä on jo

Kestilän Tila sijaitsee Urjalan Halkivahassa. Kuvassa isäntäpari Tuomas Näppilä ja Soja Sädeharju.

parinkymmenen vuoden ajan jätetty hiekoittamatta toinen puoli kevyen liikenteen väyliltä. Tällöin niillä on voinut kulkea esimerkiksi potkukelkan tai pulkan kanssa. Menetelmä säästää hiekkaa, kuljetuskustannuksia ja ympäristöä monine kerrannaisvaikutuksineen. Käytäntö on hyvin yksinkertainen ja lisäksi se on johtanut menettelyn sallivaan lainmuutokseen (ns. LEX Luopioinen, Finlex 547/2005). Menetelmä on mahdollista kopioida myös muihin kyliin ja kuntiin.

Valinnat Pirkanmaan maaseudun ilmastoteosta ja kunniamaininnoista teki Pirkan Kylät ry:n hallitus, joka esittää kiitoksensa kaikille hakemusten lähettäjille. Maaseudun ilmastoteko palkittiin 300 euron ja molemmat kunniamaininnan saajat 100 euron rahapalkinnolla.

Kylätalot ja seurantalot

– Pirkanmaan tihein yhteisöllisten tilojen verkosto

Kirsi Oesch

EI OLE montaa vuosikymmentä siitä, kun Pirkanmaan tiheimmän tai ainakin kattavimman kokoontumispaikkojen verkoston muodostivat kyläkoulut ja kyläbaarit. Nykyään se, johon yhteen kokoonnutaan, ovat kylätalot, seurantalot ja muut yhteisölliset tilat. Niitä tulee lisää, joskin vanhoja myydään tai toisinaan puretaan. Etenkin kyläkouluista tulee usein kylätaloja, varsinkin jos kylässä ei yhteistä pirttiä muuten ole tai jos koulun talosta luopuminen ei kyläläisille vain yksinkertaisesti käy päinsä. Tilastokeskuksen mukaan Pirkanmaalla oli kaiken kaikkiaan vuonna 2021 kokoontumisrakennustyyppisiä rakennuksia kiinteistörekisterissä 1245 kpl. Kokoontumisrakennuksia ovat rakennukset, jotka on tarkoitettu yleisölle tai jäsenistölle suunnattujen esitysten, juhlien, näyttelyjen,

kilpailujen tai muiden tilaisuuksien järjestämiseen tai liikunnan mahdollistamiseen. Kokoontumisrakennuksia ovat kulttuurirakennukset, seura- ja kerhorakennukset, uskonnollisten yhteisöjen rakennukset, urheilu- ja liikuntarakennukset sekä muut kokoontumisrakennukset. Pirkanmaalla tähän luokkaan kuuluvia rakennuksia on Tampereen reilusta parista sadasta ja Sastamalan reilusta sadasta Juupajoen neljääntoista. Keskivertokunnassa pois lukien Tampere ja Sastamala on 42 kokoontumisrakennusta. Näistä noin 8 per kunta on yhdistysten taloja eli liki viidennes kokoontumistaloista.

Kerrosalaa tämän tyyppisille rakennuksille kertyy maakunnassa peräti yli miljoona neliötä. Se on melkoisesti lämmitettävää se. Fossiilisilla polttoaineilla taloista lämpiää

©

maaseutuverkosto, Heli Sorjonen

Kylätalo- ja seurantalotyyppisiä taloja on Pirkanmaalla hiukan alle 200. Laskelman ulkopuolelle on jätetty yhdistysten saunamökit, tanssilavat ja mökkimäiset metsästysseurojen talot eli kartoituksessa on lähinnä ison salin taloja, joita enimmäkseen pidetään lämpimänä.

Juupajoella reilu kolmannes, Ikaalisissa noin 5 % ja muualla kunnissa taloista jossain siitä välillä. Öljylämmitys on edelleen kohtalaisen suosittu, vaivattomaksi ja perinteiseksi koettu vaihtoehto, vaikka sen haitat tulevat sitten taas jälkijunassa ilmaston ja luonnon muuttumisen myötä. Talvella 2023 jaettiinkin energia-avustusta, sillä pandemian ja energiakriisin aiheuttamat tulojen ja menojen vaihtelut vaikeuttivat monen yhteisön talon taloutta. Vastaisuuden varalta fiksu energiasuunnittelu on tarpeen, jotta kulut pysyvät kohtuullisina ja talojen talous kunnossa.

Kun tarkastellaan pelkästään seurojentaloja ja kylätaloja, niitä löytyy Pirkanmaalta liki 200 kappaletta. Keskimäärin seurojentalo on kooltaan 380 neliötä ja niiden pinta-ala maakunnassa on reilut 10 UEFA-kelpoista jalkapallokenttää. Siinä on lämmitettävää ja ylläpidettävää, mutta sitten myös tilaa erilaisille toiminnoille.

Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto -hankkeen opinnäytetyössään diplomityön tekijä Ruth Keisala tarkasteli myös kylätalojen energia-asioita. Kylätalojen energiaratkaisut ovat oleellinen osa maaseudulla asumisen hiilijalanjäljen pienentämistä ja nimenomaan kyläyhdistysten ja niiden kaltaisten yhdistysten suoraa työtä ilmaston ja luonnon hyväksi. Laskelmissa käytetty esimerkkikylätalon lämmitysenergian tarve oli tuplaten

PIRKANMAAN SEURATALOJEN 177 KPL TALOTYYPIT 2021

Nuorisoseurantalo 28 %

Työväentalo 27 %

Maamiesseurantalo 17 %

Kylätalo 15 %

Urheiluseuran talo 4 %

Palokuntatalo 3 %

Suojeluskuntatalo 2 %

Kotiseututalo 2 %

Muut 2 %

Ympyrädiagrammissa Pirkan Kylien ilmastohankkeen tekemä arvio yhteisöllisten kokoontumistilojen ja -talojen (177 kpl) talotyypeistä Pirkanmaalla. Yhteisöllisiä tiloja ja taloja on todellisuudessa hieman enemmän, mutta yllä oleva talotyyppijaottelu on hyvin suuntaa antava.

Kylien yhteisöllisten tilojen lukumäärä suhteutettuna kunnan asukaslukuun. Kartasta erottuvat mökkivaltaiset paikkakunnat, joilla paljon taloja asukkaita kohden. Kenties alueella erityisesti kesäisin vaikuttavien ihmisten määrä vaikuttaa siihen, että taloilla on käyttöä ja huoltojoukkoja.

mitä keskimääräisen maatalon päärakennuksen ja peräti liki 10 kertainen verrattuna moderniin omakotitaloon. Ei siis mitenkään vähäinen asia kylällä. Laskelmiin voi tutustua tarkemmin Ruth Keisalan opinnäytetyössä sivuilla 37-38 <https://trepo.tuni.fi/handle/10024/144086>.

Miten sitten toteuttaa kylätalon siivittäminen tulevaisuuteen energiatehokkaampana, ympäristöystävällisempänä ja parempikuntoisena rakennuksena? Suomen Kotiseutuliitto jakaa vuosittain avustusta yhteisöjen omistuksessa ja aktiivisessa käytössä olevien rakennusten kunnostukseen. Kotisivuillaan he kertovat avustuskohteista näin: ”Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti perinteisten, vakiintuneessa käytössä olevien seurantalojen välttämättömiin korjaustöihin. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota rakennuksen kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kokoontumistilojen tarpeellisuuteen alueen väestön sivistys-, harrastus- ym. vapaa-ajan kansalaistoiminnan kannalta.”

Pirkanmaalla yhteisöjen saamat avustussummat ovat viime vuosina vaihdelleet 500 euron ja 50 000 euron välillä talo kohden. Keskimääräinen avustus on ollut reilut 15 000 euroa yhdistykselle vuosien varrella ja noin 8 100

euroa yhdellä kertaa. Jos lasketaan pelkät korjausavustukset, niin 11 000 euroa on keskimääräinen rahasumma yhtä kertaa kohden. Monet yhdistykset anovat avustusta menestyksekkäästi, jopa viisi vuotta putkeen niin, että kokonaissumma taloa kohden voi kohota useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin, ellei peräti lähemmäs sataa tuhatta euroa. Omarahoitusosuuden ollessa noin 20 % tai enemmän. Kaiken kaikkiaan viimeisen kymmenen vuoden aikana maakunnassa yhdistykset ovat kotiuttaneet noin 1,5 miljoonaa euroa tätä rahoitusta yhteisten talojen ja tilojen hyväksi. Siinä on opetus- ja kulttuuriministeriön budjetoimat veikkausvoittorahat menneet hyvään käyttöön. Suurimmat avustuksen saajat ovat kenties hieman yllättäen Tampereen kaupunkiseudulla taloa huoltavat yhdistykset.

Lisää Kotiseutuliiton avustuksista voit lukea täältä <https:// kotiseutuliitto.fi/seurantalot/seurantalojen-korjausavustus/neuvontaa-ja-ohjeita>. Tämä on investointi, joka kannattaa ja avustus, joka todella kannattaa hakea. Yhteisissä taloissa on niin paljon yhteisön henkeä ja tilaa sitten tulevaisuudessa kokoontua yhteen. Se on arvokasta se.

© maaseutuverkosto, Heli

Sorjonen

Luonnon monimuotoisuus maaseudun ja kylien voimavaraksi

Timo Reko kehittämispäällikkö, Maaseudun Sivistysliitto ympäristötiimi

EUROOPAN PARLAMENTISSA tehtyjen päätösten mukaan maa- ja merialueista pitäisi ennallistaa 20 % vuoteen 2030 mennessä, tai oikeastaan aloittaa niiden ennallistaminen. Vuoden 2050 tavoitteeksi on asetettu 30 %, tosin tämä päätös ei ole saamassa jäsenmaiden enemmistöä taakseen. Vaikka ennallistamistoimien eteenpäin vieminen on jäissä, niin näitä toimia tultaneen edistämään jo lähivuosina. EU:n ennallistamissuunnitelmat koskevat laajoja alueita Suomessa, puhutaan useista miljoonista hehtaareista. Hintaakin on arvioitu esim. Luonnonvarakeskuksen selvityksissä. Puhutaan reippaasti yli 10 miljardin kustannuksesta vuoteen 2050 mennessä. Suurin haaste ovat kosteikot, erityisesti turvepellot, joita pitäisi ennallistaa jopa puolet vuoteen 2050 mennessä. Luvut ovat suuria ja monesti maaseudun ihmisille haastavia.

MTK ja sen ruotsinkielinen sisarjärjestö julkaisivat oman luonnonmonimuotoisuuden tiekartan alkuvuodesta

2024. Siinä 80 prosenttia viljelijöistä piti tärkeänä tai melko tärkeänä luonnonmonimuotoisuuden edistämistä. Viljelijät toivovat, että luonnonmonimuotoisuutta edistävät toimet tehdään vapaaehtoisesti ja niistä aiheutuviin kustannuksiin saadaan korvauksia. Viljelijäväestö sekä metsänomistajat ovatkin keskeisessä asemassa päätöksentekijöinä, kun luonnonmonimuotoisuutta ja ennallistamistoimia viedään eteenpäin. Näin on ollutkin erityisesti Metso- ja Helmiohjelmissa. Maan- ja metsänomistajien roolia ei voida ohittaa, kun eri luontotyyppien ennallistamisista päätetään. Suomessa on erittäin huono ja osin katkerakin kokemus siitä, kun Natura-ohjelma toteutettiin. Se tehtiin ja pitkälti virkamiestyönä, jossa paikallisten ihmisten näkemykset ohitettiin. Sitä voidaan pitää syypäänä maaseudun ihmisten ja luonnonsuojelua edistävien tahojen eripuraisuuteen. Nykyään lähes kaikki ennallistamistoimenpiteet tehdään maanomistajia ja paikallisia ihmisiä ja tahoja kuunnelleen. Vesistöjen kunnostamiset, kosteikkotyöt ja koko vesialueiden

kunnostamiset ovat hyvää yhteistyötä, joissa asiantuntijat, virkamiehet ja paikalliset ihmiset hyvässä sovussa kunnostavat ympäristöä. Tästä hyvä esimerkki on Pohjois-Karjalassa Kontiolahden ja Kiihtelysvaaran alueella Jukajoen ja Jukajärven kunnostus, joka tehtiin kymmenen vuoden projektina, jossa valuma-alueen, reilu 9000 ha, kaikki yli kuusikymmentä maanomistajaa antoivat kunnostustoimille luvat ja osa oli hyvin aktiivisia toimijoita.

Maaseudun rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä on itsestään selvyys. Metsästysseurat tekevät riistanhoitotyötä ja hävittävät vahingollisia vieraslajeja. Metsäalan ammattilaiset metsähoitotöissään huomioivat luonnonmonimuotoisuutta jättämällä riistatiheikköjä ja hakkuiden yhteydessä huomioidaan lahopuun merkitys. Myös sekametsien osuutta lisätään sekä mm. haavan merkitystä ollaan nostamassa. Maataloudessa peltojen ja peltolohkojen reuna-alueita jätetään yhä enemmän pölyttäjien valtakunniksi. Myös kukkapellot ovat lisääntyneet ja niitä on lähes joka kylässä.

Kylätoimijat, yhdistystoimijat ja paikalliset ihmiset ovat myös löytäneet erilaisia toimia ja toimenpiteitä. Helpoimpia ja vanhastaan tuttuja luonnonmonimuotoisuutta edistäviä toimia on linnunpönttöjen tekeminen ja asentaminen pihapiiriin tai lähimetsään. Pesiä voi tehdä myös siileille, lepakoille, sorsille tai vaikkapa hiirille hiirihotelli. Useilla paikkakunnilla keväisin on riistanhoitoyhdistyksillä telkänpönttötalkoita, joista saa sorvatun pöllin ja ohjeet pöntön viimeistelyyn ja sijoittamiseen.

Vieraslajitalkoot ovat usean yhdistyksen toimenpiteitä, jättipalsami on helppo torjua, sitä vain pitää tehdä muutama kerta vuodessa ja kolmen neljän vuoden ajan. Lupiini onkin jo haasteellisempi, mutta senkin hävittämistä urakoidaan. Omaa pihaa voi myös lähteä kehittämään kedoksi tai kukkaniityksi.

Maaseudun Sivistysliitossa tehtiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan Maaseutupalvelujen kanssa kysely eri yhdistystoimijoiden tekemisestä ja tavoitteista luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi vuonna 2022. Vastauksia saatiin yli sadalta toimijalta, pääasiassa kylätoimijoilta ja metsästysseuroilta joka kunnasta. Pääasiallisia toimia, olivat asuinpaikkojen eri eläimille, maisemanhoitotyöt, vieraslajitalkoot ja eri lajien tarkkailu. Eniten toivottiin apua neuvontaan ja resursseihin, niin taloudellisiin kuin talkoohommiin. Kyselyn pohjalta Maaseudun Sivistysliitto ja Suomen ympäristökeskus on aloittanut erityisesti maaseutualueilla Luonnon monimuotoisuutta edistävää hanketta neljän maakunnan alueella Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa <https://msl.fi/ymparisto/luonnon-monimuotoisuus/lumoava-2>. Hankkeen toimenpiteet ovat käynnistyneet tämän kevään aikana. Näitä luonnonmonimuotoisuutta edistäviä hankkeita olisi hieno saada koko maahan. Nyt myös CAP 27 ohjelma tarjoaa rahoitusta hyvin valmistelluille kehittämishankkeille ja yleishyödyllisille investoinneille.

Kyllä kylillä kiertää !

LEADER KANTRIN kiertotaloushanke Circle:ssä (2020–2022) kannustettiin kyliä pohtimaan, kuinka kiertotalous toteutuu nykyisellään ja millaisilla tavoilla sitä voisi tulevina vuosina kehittää edelleen omalla kylällä. Kun kylien kiertotaloustoimista aletaan ensimmäistä kertaa keskustella ja kirjata niitä ylös, homma on monien mielestä nopeasti hoidettu ja lista lyhyt. Onkin saattanut yllättää, että listalle tulee rutkasti mittaa – kiertoa kyliltä nimittäin löytyy!

Kiertotalouden pyrkimys jätteiden vähentämiseen ja materiaalien ja ravinteiden kiertoon on pitkälti linjassa perinteisten maaseudun toimintatapojen kanssa, mikä selittää kiertotaloustoimien runsaslukuisuuden kylissä. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, mitä nämä toimet ovat, jotta niitä osataan arvostaa, pitää yllä ja suunnitella myös tulevia askelmerkkejä kiertotalouden tehostamiseksi.

Maaseudun perinteiset elämäntavat ovat ilmastoviisaita ja kestäviä, ja kylätasolla tarkasteltaessa kiertotalous on

vahvasti läsnä kylissä ja kyläläisten arjessa. Kyläkirppikset, lähi- ja luonnontuotteet, luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen, puutarha- ja palstaviljely sekä korjaamisen taito, kuten vanhojen rakennusten kunnostaminen ja ylläpito ovat esimerkkejä, joista monet löytyvät varmasti lähes joka kylästä.

Perinteisten elämäntapojen ohella kylien sydämiä eli kylätaloja ollaan kehittämässä yhä enemmän monipalvelukeskuksiksi, ja tämä luo hyvät edellytykset myös kiertotalouden kehittämiselle kylissä. Saman katon alta voi löytyä esimerkiksi lähipalveluita kiertävien palveluntarjoajien tai kyläyhdistyksen toimesta, tavaralainaamo, kierrätyspiste sekä harrastustiloja ja -ryhmiä, jopa palveluita lähi- ja pyörämatkailijoille. Kylätalon roolin uudistamista kannattaa lähestyä innovatiivisella otteella askel kerrallaan.

Oman kylän kiertotaloustoimien kirjaaminen ylös kannattaa – rohkeasti vaan listaamaan ja saatat yllättyä!

Heidi Hallongren Kantri ry

© maaseutuverkosto, Heli Sorjonen

ASKELMERKIT

Miten kiertotalous toteutuu meidän kylässämme? Kolme askelta, joilla pääset alkuun

1. Lähtötilanteen selvitys: kerää yhteen, mitä kaikkea kylällä voi lainata, millaisia palveluita ja harrastuksia omalla kylällä on tarjolla, mitä pystyy kierrättämään, mitä korjataan ja millaisia lähituotteita alueelta saa, millaisia arvokkaita luontokohteita löytyy jne.

2. Kehittämisehdotukset: Kysy mitä uutta kaivataan –millaisten tavaroiden lainaamiselle on kysyntää, millaisia palveluita tai harrastuksia kaivataan, miten kierrätystä voisi kehittää ja jätteiden määrää vähentää jne.

3. Tulevat toimenpiteet: Valitkaa muutama kehittämisehdotus ja miettikää yhdessä miten niiden toteutumista voisi konkreettisesti edistää. Palveluita voi koostaa aiempaa paremmin yhteen, kiertotalouden edistämiseksi voi järjestää tapahtumia tai hakea esimerkiksi hankerahoitusta kylätalon kehittämiseksi kohti monipalvelukeskusta.

Kirsi Oesch pyöräilemässä.

TIETORUUTU

Mitä on kiertotalous?

Kiertotaloudessa keskeistä on, ettei tuoteta uusia tavaroita vaan kehitetään kuluttamiselle vaihtoehtoisia tapoja. Ostamisen sijaan tavaroita voidaan jakaa, lainata, korjata, kierrättää tai tuottaa ne palveluina.

Luonnonvarojen kestävä käyttö turvaa luonnon monimuotoisuutta.

Maatalouden ympäristökysymysten oikeudenmukaisuus

ILMASTONMUUTOS, LUONNON monimuotoisuuden köyhtyminen ja vesistöjen kuormittuminen vaativat meiltä perusteellista kulutuksen ja tuotantojärjestelmien sovittamista ympäristön kantokyvyn rajoihin. Maataloudessa on valtava potentiaali kehittää mm. kiertotaloutta ja viljelytekniikoita kestävämpään suuntaan. Kestävämpään tuotantojärjestelmään siirtyminen on toteutettava kuitenkin myös oikeudenmukaisesti kestävästi. Eri toimijoita on kuultava ja eri tuotantosuuntien potentiaali on huomioitava. Mitä enemmän meillä on erilaisia valmiuksia tuotantosuunnissa sekä ekologista kapasiteettia sitä valmiimpia olemme kohtaamaan haasteita, joita ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tuovat toimintaympäristöömme. Arjessa luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen voi ottaa helposti huomioon kulutusvalinnoillaan. Suomalainen tuotanto on pääasiassa kestävällä pohjalla ja

sitä kehitetään entisestään. Kuluttajana ostamalla suomalaista kannatat maatalouden ympäristötyötä, joka on määritelty pitkälti maatalouden tukiehdoissa. Tukiehdoissa otetaan kantaa viljelytekniikoihin, aikatauluihin, talvipeitteisyyteen ja luonnonhoitotyöhön. Luomua ostamalla suosit varsinkin pölyttäjiä ja maaperän hyvää kuntoa. Ja kun ostat luonnonlaidunlihaa tai laiduntaneiden lehmien maitotuotteita tuet myös luonnon- ja maisemanhoitotyötä. Parhaimmillaan laiduntajat ovat hoitaneet perinnebiotooppeja kasvaessaan. Samalla laiduntamisen tuloksena uhanalaiset hyönteis- ja kasvilajit ovat saaneet lisää elintilaa ja maaseutumaisemassa pysyy avoimia alueita, joissa kotoperäiset niittykasvit saavat kukoistaa.

Tutkimukseni tuloksena sain laajan käsityksen maatalouden ilmasto- ja monimuotoisuustyön tilasta Pirkanmaalla. Päätulos on, että maatalouden ilmastotyö on hyvässä

Hanhijärvi

Ella Turunen

vauhdissa: viljelijät ottavat mielellään käyttöön ratkaisuja, jotka sopivat heidän tilalleen huomioiden tuotantosuunnan ja ympäristön antamat reunaehdot. Ilmastoratkaisut ovat verraten hyvin viljelijöiden tiedossa. Esimerkiksi kiertotaloutta ja uusiutuvaa energiaa tukevia teknisiä ratkaisuja tunnetaan hyvin. Lisäksi viljelytekniset ratkaisut ovat hyvin tiedossa ja lisätietoa löytyy helposti lähestyttävässä muodossa. Maatalousluonnon monimuotoisuus taas on osalle viljelijöistä hieman vieras kokonaisuus. Sitä pidetään lähes itsestään selvänä asiana, mikä varsinkin Pirkanmaalaisessa maisemarakenteessa näyttäytyy hyvinkin moninaisena peltojen, metsien ja vesistöjen vaihtelevuutena. Toisilla tiloilla maatalousluonnon monimuotoisuuden tila ja merkitys ymmärretään perinpohjaisesti, maaperän hyvinvoinnista linnustoon. Toisilla käytänteet ovat jo pitkällä ja niitä halutaan intohimoisesti kehittää entisestään. Luonnon monimuotoisuutta edistävään maatalouteen perehtyneillä viljelijöillä onkin paljon arvokasta tietotaitoa, mitä on hiottu käytäntöön sopivaksi ja olisi heti käyttöön otettavissa laajemminkin.

Tutkin gradututkielmassani maatalousluonnon monimuotoisuus- ja ilmastonmuutoskeskustelua haastattelemalla Pirkanmaalaisia viljelijöitä. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii oikeudenmukaisuuden kolmijako. Haastattelin viljelijöitä eri puolilta Pirkanmaata teemahaastattelun avulla. Teemahaastattelu antaa haastattelututkimukselle yhtenevän rungon, mutta samaan aikaan se antaa haastateltavalle vapauden kertoa kokemuksiaan ja näkemyksiään laajastikin. Useimmissa haastatteluissa käytiinkin ilmasto- ja monimuotoisuustyötä läpi käytännön työn yksityiskohdista aina maailmanpolitiikan trendeihin. Haastattelun teemoja oli kuusi. 1. Maatalouden ilmastotyö, 2. Maatalousluonnon monimuotoisuus, 3. Tieto ja uutisointi, 4. Maaseutuyhteisö, 5. Oikeudenmukaisuus maatalouden ilmasto- ja

luonnon monimuotoisuuskeskustelussa ja 6. Mahdollisuudet ja Uhat. Haastattelin kahdeksan viljelijää ympäri Pirkanmaata. Tuotantosuunnat jakautuivat mukavasti tavanomaisen ja luomutuotannon sekä liha- ja kasvinviljelytuotantoon. Näin saatiin kattavasti tietoa ilmasto- ja monimuotoisuustyön kohtaamista haasteista ja onnistumisista. Tämä tutkimus luo kattavan kuvan maatalouden ympäristötyön oikeudenmukaisuuskysymyksistä. Työn tulokset eivät kuitenkaan anna tietoa siitä, kuinka yleisiä mitkäkin näkemykset ja kokemukset ovat. Haastattelut olivat hyvin kehityshenkisiä. Osaltaan ne herättivät myös tunteita, kuten turhautumista hallinnon kiemuroihin ja onnistumisen kokemuksia siitä, kuinka oman tilan monimuotoisuuden eteen tehty työ tuottaa silmin nähtävää ja tuntuvaa tulosta. Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustyötä perustellaan oikeudenmukaisuuden kautta. Seuraavat sukupolvet ansaitsevat puhtaat luonnonvarat, joista meillä on velvollisuus huolehtia. Maatalous kohtaa ilmastonmuutoksen ensimmäisten alojen joukossa ja samaan aikaan maatalouden toimintaympäristössä on valtava potentiaali kehittää entistä kestävämpää ilmasto- ja monimuotoisuustyötä. Oikeudenmukaisuuden kokemuksia tarkastellessani tuli selväksi, että viljelijät kokevat paljon epäoikeudenmukaisuutta.

Tutkimukseni teoreettinen pohja o n oikeudenmukaisuuden kolmijako, jossa oikeudenmukaisuus jaetaan kolmeen eri näkökulmaan: jako-oikeudenmukaisuuteen, tunnustavaan oikeudenmukaisuuteen ja menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen. Jako-oikeudenmukaisuus tarkastelee pääasiassa hyötyjen ja haittojen jakautumista. Tukiehtojen määrittely ja tuotantoketjujen tulojaot ovat jo yksinään, ja suhteessa viljelijöiden investointien ja tuotannon kehittämisen pitkäjänteisyyteen, maataloudessa merkittäviä jako-oikeutta määritteleviä tekijöitä. Erityisesti eläintuotannon rakenteet kohtaavat tällä hetkellä haasteita. Tämänhetkinen ymmärrys ruoantuotannon oikeudenmukaisuudesta alleviivaa tuotantoketjujen polkuriippuvuuksia ja alkutuotannon heikkoa asemaa. (Kaljonen, ym., 2022; Kivimaa, ym., 2021.)

Tunnustavan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tarkastellaan puolestaan sosiaalista oikeudenmukaisuuden kokemusta. Se kattaa alueellisia oikeudenmukaisuus kysymyksiä yhdessä epäinhimillisten ulottuvuuksien kanssa. Tunnustava oikeudenmukaisuus tarkastelee maatalouden saralla erityisesti luonnon, eläinten ja alueellisten näkökulmien vuorovaikutussuhteita. Tunnustava oikeudenmukaisuus ja menettelytapojen oikeudenmukaisuus ovat suhteessa toisiinsa, ne molemmat korostavat sosiokulttuuristen arvojen tunnistamista osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Menettelytapojen oikeudenmukaisuutta tarkasteltaessa huomio keskittyy hallintoon, osallistamiseen ja tiedon saatavuuteen. Menettelytapojen oikeudenmukaisuus kysyy, ovatko osallistumismahdollisuudet tasapuolisia ja läpinäkyviä. Ovatko päätöksentekijät vastuuvelvollisia niille ryhmille, joita päätökset koskevat?

Kuva 1. Viljelijöiden kokemukset oikeudenmukaisuuden kolmijaon mukaan ryhmiteltyinä. Kuvassa on perinteisen oikeudenmukaisuuden tasojen esitystavan (jako-, tunnustava- ja menettelytapojen oikeudenmukaisuuden, perus- ja ihmisoikeuksien sekä maantieteellisten näkökulmien) lisäksi myös viljelijöiden kokemat maatalousluonnon monimuotoisuus- ja ilmastotyön kohtaamat uhat ja mahdollisuudet.

Oikeudenmukaisuuden kolmijakoa esittävä kuva ilmentää hyvin oikeudenmukaisuuden käsitteen päällekkäisyyksiä ja vuorovaikutussuhteita. Esimerkiksi niinkin arkiselta kuulostava asia kuin käytännön työn jakautuminen kätkee alleen jako-oikeudenmukaisuuden näkökulmia oikeudesta työhön ja toimeentuloon, elinkeinon vapauteen ja paikallisiin olosuhteisiin. Käytännön työhön vaikuttaa paljon myös tietotaidon tasa-arvoisuus, maaseutuyhteisön mahdollisuudet ja vastuu luonnosta. Näin onkin syytä korostaa sitä, että oikeudenmukaisuuden tasot ja niiden lähtökohdat on syytä tunnistaa omiksi osa-alueiksi. Mutta lähtiessämme korjaamaan yhtä asiaa oikeudenmukaisuuden lähtökohdista meidän tulee ottaa huomioon muutoksen tuomat vuorovaikutukset koko toimintaympäristöön. Haastatteluaineistoni järjestyi jako-oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kolmen pääotsikon alle, jotka ovat oikeus hyvään ruokaan ja ravitsemukseen, toimeentulon mahdollisuudet ja käytännön työn jakautuminen. Maatalouden kontekstissa jako-oikeudenmukaisuus keskittyy pitkälti taloudellisten resurssien ja ympäristövaikutusten jakautumiseen. Tukipolitiikkaa perustellaan sillä, että kaikilla on

tasavertaisemmat mahdollisuudet hyvään ruokaan ja ravitsemukseen. Vastauksissa tulee kattavasti esiin se, että ruokaa tuotetaan koko yhteiskunnalle. Tulon jakautuminen ruokaketjussa koetaan hyvin epäoikeudenmukaiseksi. Lisäksi muuttuvat tukiehdot päivämäärineen koetaan kuormituksena, eikä tilannetta helpota kokemus siitä, ettei maataloutta arvosteta. Osaltaan tuet kannustavat paljonkin monimuotoisuus- ja ilmastotyöhön, jos ne sopivat omalle tilalle, mutta samalla tunnistetaan se, että vaikuttavaa maatalouden ympäristötyötä ei voida tehdä vain tukien takia. Sivulauseissa tukien olemassaolo ymmärretään hyvinkin, mutta perusteellisia muutoksia kaivataan. Maatalouden yhteiskunnallinen rooli kaikille yhteiskuntaryhmille ravintoa tuottavana elinkeinona tiedostetaan, joten maatalous nähdään vahvasti myös politikoinnin välineenä. Saamani käsityksen mukaan se vaikuttaa auttavan viljelijöitä myös ymmärtämään tilanteen monimutkaisuutta, vaikka se onkin kokonaisuudessaan hyvin turhauttava ja kuormittava.

Tunnustavan oikeudenmukaisuuden tason pääotsikoiksi aineiston perusteella muodostui sosiokulttuurinen oikeudenmukaisuus, globaali ja alueellinen oikeudenmukaisuus,

maaseutuyhteisö sekä ekologinen eheys ja monimuotoisuus. Viljelijöiden kokemuksista nousee vahvasti esiin maatalouden, ruoantuotannon alkulähteen, yleisen arvostuksen puute. He onneksi itse ymmärtävät ruoantuotannon perusteellisen merkityksen yhteiskunnassa, mikä auttaa myös jaksamaan yhteiskunnallisen keskustelun aika ajoin riepotellessa koko alaa. Useat maanviljelijät kokevat olevansa altavastaajan asemassa tuotantoketjussa, tukijärjestelmissä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa. He kaipaavat maatalouden ilmasto- ja monimuotoisuuskeskusteluun parempaa tuotantosuuntien ja alueellisten olosuhteiden parempaa huomiointia. Esimerkiksi maaseutuyhteisön vaikutus nousi isoksi osaksi tilan toimintaa. On suuri merkitys tilan kehittämiselle, onko lähellä maanviljelijöitä, saman tuotantosuunnan edustajia tai edes naapureita. Vireällä maaseutuyhteisöllä on positiivinen vaikutus myös ympäristötyöhön ja haluun kehittää sitä. Esimerkiksi perinnebiotooppeja laiduntavat eläimet ja maisemakukkapellot ovat kaikkien kyläläisten yhteinen ilon asia.

Menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmat jakautuivat aineistossani reilun päätöksenteon ja tiedollisen tasa-arvon otsikoiden alle. Aineiston perusteella menettelytapojen oikeudenmukaisuuden piirissä on paljon kehitettävää erityisesti nousevat esiin reilu päätöksenteko ja tiedollinen tasa-arvo. Tiedon tasa-arvon periaate alleviivaa tiedon merkitystä siinä, että kaikilla toimijoilla on tasavertaisesti luotettavaa tietoa toimien vaikutuksista. Merkittäväksi uhaksi maatalouden ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustyölle lisääntyvien ilmaston ääriolosuhteiden lisäksi viljelijöiden keskuudessa koettiinkin politiikka ja maataloushallinnon päätöksenteko. Tämä nousi esiin erityisesti hyvin ympäristötietoisten viljelijöiden haastatteluissa, joilla olisi tietotaitoa viedä ympäristötyötään entistä pidemmälle. Näissä tapauksissa tuki- ja rahoitusjärjestelmä koettiin rajoittavaksi, henkiseksi rasitteeksi. Samaan aikaan uutisointi maatalouden ilmasto- ja luonnon monimuotoisuusaiheista koettiin luotaantyöntäväksi, mustavalkoiseksi ja ajoittain lähes radikaaliksi. Kaiken kaikkiaan yleisen keskustelun syyttävä sävy koetaan niin, ettei se ainakaan kannusta etsimään ratkaisuja. Kunnioituksen ja arvostuksen kaipuu ja merkitys nousevat aineistossa laajasti.

Tutkimukseni tulokset tuovat monipuolisesti esiin maatalouden ja sen tuotantosuuntien erityispiirteitä, jotka ovat yhteydessä maatalouden ilmasto- ja monimuotoisuustyöhön. Oikeudenmukaisuuden tasojen tarkastelu tuo esiin niitä kehittämiskohteita, joiden avulla maatalouden ympäristötyötä olisi mahdollista saada entistä mielekkäämmäksi. Tuotantosuuntien monimuotoisuus ja monipuolisuus luo myös erilaisia mahdollisuuksia maatalouden ympäristötyöhön. Toisille on mielekästä tuottaa aurinkovoimalla sähköä, toiset hoitavat uhanalaisia elinympäristöjä, toiset takaavat ruokaturvan ja toiset innovoivat uusia luontoa kunnioittavia viljelytekniikoita. Työni tuloksista haluan painottaa eri toimijoiden ja toimijatasojen, esimerkiksi hallinnon ja viljelijöiden, yhteistyön merkitystä. Kommunikointi hallinnon

eri portaiden sisällä tulisi olla sujuvampaa. Viljelijöillä on paljon kokemusta, näkemyksiä ja erityistä tietoa paikallisista toimintaolosuhteista, joita hyödyntämällä voitaisiin saada kehitysaskeleita myös tukiehtojen määrittelyyn. Täytyy kuitenkin muistaa, että ympäristö- ja monimuotoisuustyö on maatalouden tukiehdoissa suhteellisen uusi asia, mikä kehittyy ohjelmakausi kerrallaan. Maatalous on kuitenkin itsessään ympäristö- ja monimuotoisuustyötä, joten niiden tulisikin olla toistensa osa, eikä erillisiä tukiehtoja.

Perinnebiotooppien hoidossa onkin alettu puhua harkitusta hoitamattomuudesta, jossa on tiivistetysti kyse joidenkin pajukoiden jättämisestä kevään ensimmäisten pörriäisten ravinnoksi. Voimme jättää muutaman niiton tai kyntämisen väliin, jotta talventörröttäjät tarjoavat ravintoa talvella, kasvit siementävät uuden sadon itse ja maaperän mikrobisto saa kehittyä entistä kuohkeammaksi ja sen vedenpidätyskyky kasvaa. Nämä yksinkertaiset toimet, jolloin emme lähdekään töihin auttavat meitä kohtaamaan sekä ilmaston ääri-ilmiöitä ja samalla ne edistävät luonnon monimuotoisuutta. Tässähän ihan inspiroituu ajattelemaan mitä kaikkea voimmekaan saavuttaa, kun opimme kuuntelemaan luonnon ekosysteemejä entistä herkemmällä korvalla.

Suomen maataloudessa tehdään arvokasta työtä meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen, joten toivoisin, että sitä työtä arvostettaisiin enemmän. Maataloudessa on valtava potentiaali luoda meille laaja-alaista resilienssiä tulevaisuuden ilmasto- ja monimuotoisuusriskejä silmällä pitäen, kunhan siitä työstä maksetaan aidosti oikeudenmukainen korvaus.

Lähteet ja lukuvinkit:

Reilu ruokamurros (JUST FOOD) -hankkeen sivuilta löytyy tutkimusryhmän tietoa, miten siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään voidaan tehdä kestävästi ja oikeudenmukaisesti JustFood > Mikä on Reilu ruokamurros - Just Food?

Kaljonen, M., Karttunen, K. & Kortetmäki, T. (toim.), (2022). Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2022.

Kivimaa, P., Huttunen, S., Lähteenmäki-Uutela, A., Heikkinen, M., Juhola, S., Kaljonen, M., Käyhkö, J., Lund, P., Näkkäläjärvi, K. & Vainio, A. (2021). Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa? Keskustelunavaus. Suomen ilmastopaneelin julkaisuja 2/2021.

Ruokaviraston LUMO-projektin tuottamat avoimet verkkokoulutukset

- Luonnon monimuotoisuus maatilalla

- Perehdy perinnebiotooppeihin

Maa- ja kotitalousnaisten/ ProAgrian Lumotaito -hankkeen

- Lumotaidon Tehotunnit

- Webinaarit, tapahtumat ja blogitekstit

Reilu ruokamurros

Kirsi Oesch

RUOKA, SE jopa liki kolmannes päästöistämme ja suurin luonnon monimuotoisuuden uhkaaja. Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto -hankkeen suunnitteluvaiheessa jätettiin ruoan osuus vähemmälle, sillä sama ratkaisu eli fossiiliset polttoaineet pois energiantuotannosta ei käy ruoantuotantoon niin kuin liikenteen ja asumisen päästöjen vähentämiseen. Ruuan tuotanto toimii eri logiikalla ja on vähemmän suoraviivainen. Lisäksi, ratkaisukeinot ovat eri näköisiä eri puolilla. On otettava huomioon muun muassa ravinnekierto, hiilen kierto, ruokaturvallisuus, huoltovarmuus ja omaisuuden suoja.

Maatalouden päästöjen osuus kunnan kulutusperäisistä päästöistä kasvaa kaikkialla paitsi niissä kunnissa, joissa

©

maaseutuverkosto, Maaja

metsätalousministeriö

tilojen määrä on vähentynyt selvästi, kotieläimistä on luovuttu ja samalla on tullut reippaasti lisää asukkaita, joten päästöjen koostumus on vaihtunut entistä enemmän liikenne- ja asumispainotteisiksi <https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi>.

Vuoden 2022 kesällä julkaistun ilmastohankkeen teettämän gradun eli Ella Turusen tutkimuksen mukaan oikeudenmukaisuus ei tällä hetkellä toteudu pirkanmaalaisten maanviljelijöiden näkökulmasta. Korvaus tehdystä työstä ja oman tuotteen arvo eivät määräydy loogisesti. Viljelijän luotto yhteiskunnan reiluuteen niin kauppakumppanina kuin viljelystä puhumisen tavoissa on koetuksella. Esimerkkinä vaikka viljan hinta, joka määrittyy pörssien

Maatalouden päästöjen osuus kunnan kulutusperäisistä päästöistä kasvaa kaikkialla paitsi niissä kunnissa, joissa tilojen määrä on vähentynyt selvästi, kotieläimistä on luovuttu ja samalla on tullut reippaasti lisää asukkaita, joten päästöjen koostumus on vaihtunut entistä enemmän liikenneja asumispainotteisiksi <https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi>.

futuurikaupan mukaan eikä suinkaan aidon tarpeen mukaan. Myöskään julkinen kuva, toisaalta viljelijöitä katsova mediakuva ei ole reilu. Viljelijät eivät koe, että reilu siirtymä toteutuu heidän kohdallaan. Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja ilmastonmuutoskeskustelun oikeudenmukaisuus: Pirkanmaalaisten viljelijöiden kokemuksia -tutkimus on luettavissa tässä osoitteessa.

Niin kuin monella muullakin saralla markkinajärjestelmämme on hyvä renki, mutta huono isäntä. Uusliberaalina aikana on uskottu, että markkinat hoitaa ja kuluttaja osaa valita fiksusti eli ilmastoystävällisesti ja kestävästi, näin kärjistäen sanoen. Järjestelmä, jossa haetaan maksimaalista tuottoa kaukana asuville osakkeen omistajille sekä alituista kasvua aiheuttaa melkoista tuhoa esimerkiksi ruoan

tuotannon parissa. Joten mikä avuksi, ettei ensimmäinen ongelma ruokajärjestelmäämme pistäisi lakoon? Yhteiskuntamme on kolmen menetetyn lämpimän aterian päässä sekasorrosta, eli ihminen lähtee liikkeelle ja koittaa ratkaista nälkä nimisen ongelman aina, jos puoleentoista päivään ei ruokaa ole.

Suomessa tällä hetkellä maataloudesta palkkatulonsa saavien kokopäiväisten työntekijöiden keskivertoansio on vähän reilut 2600 euroa kuussa. Se on ihmisryhmä, jonka tuotoksia kukin meistä käyttää kolmesta viiteen kertaan päivässä. Yrittäjinä toimivien tilanne sitten vaihtelee laidasta laitaan, eli on oman tilan tuotteiden ja halvan asumisen vuoksi nippa nappa itsensä elättäviä ja sitten on varsin hyvin toimeentulevia. Tässä usein ratkaisee, onko maatalouden

Pirkanmaan ruoka tulee pääasiassa Sastamalasta ja kourallisesta muita maatalousvoittoisia kuntia. Tilaston lähde Luken maataloustilastotietokanta <https://statdb.luke.fi/PxWeb/pxweb/fi/LUKE/?rxid=786f0450-355f-4a91-af51-6898606f4e0f>.

tueksi yrityksessä metsävarallisuutta eli keinoja rahoittaa tuotantoa muulla kuin tuista ja myytävästä tuotteesta saatavilla tuloilla. Osalla kannattava lisätyö mahdollistaa tuotannon. Ei mikään ihme, että alaa vaivaa nyt suuri pelko siitä, onko meillä 20 vuoden päästä lainkaan viljelijöitä.

Pirkanmaalla on tällä hetkellä toimivia maatiloja arviolta hieman alle 3500. Määrä on laskenut noin sadalla maatilalla vuosittain. Ruoan tarve ei laske, vaan kasvaa, tilojen pinta-ala kasvaa, mutta ei tulot.

Suomessa on paljon ruohonjuuritason toimintaa. Maassa on pitkät perinteet luottaa oman maakappaleen tuottoon, vaihtaa naapurien kanssa tuotteita, viedä ylimääräiset ruokatuotteet viemisinä ja saada takaisin ehkä joku päivä jotakin hyvää tai ainakin hyvää mieltä. Kriisit on aiemminkin ratkaistu sillä, että annetaan väelle maata viljelykseen, saavat vähän tienestiä ja pysyvät poissa pahanteosta. Näin kävi vuonna 1918 sisällissodan yhteydessä ja myös siinä kohtaa kun 12 % maan kansalaisista piti löytää uusi kotiseutu sotien jälkeen vuonna 1945. Solidaarisuus pysyi, vaikka hinta oli kova. Globaalin ruokamarkkinoiden peltohävikin ja tuotanto-olosuhteiden heikkenemisen takia nyt on näköpiirissä tarve tuottaa enemmän ja tehokkaammin ruokaa myös Suomessa. Jos lähimmäisenrakkaus ja inhimillisyys kestävät, yhteiskunnat pysynevät vakaina.

Maa-, metsä- ja kalataloudella on muutamissa kunnissa Pirkanmaalla huomattava osuus työpaikoista ja myös asukkaiden tulonlähteistä. Punkalaidun on maatalousvaltainen kunta ja Kuhmoinen metsätalousvaltainen. Lähde: Paavo-tilastietokanta.

Mitä sitten kyläyhdistys tai vastaava voisi tehdä? Ruokaharrastaneisuuden esillä pitämistä nyt ainakin. Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset järjestävät kursseja, samoin Pirkanmaan Martat. Oman pitäjän vastaavat yhdistykset ovat näissä mainio yhteistyökumppani. Omatkin ruokataitoihin liittyvät kurssit ovat olleet suosittuja viime vuosina. Jakamistalouden suhteen on tehty avauksia esimerkiksi Päijät-Hämeen Asikkalassa: siellä kirjastolta voi lainata mehumaijaa, mehustuskonetta ja kuivuria jollei semmoista investointia halua omaan talouteen tehdä. Muutamissa kylissä on ollut yhteiskasvimaa kuten Sastamalan Karkussa ja Pälkäneen Rautajärvellä. Lavankauluslaatikot kaupunkija kylämiljöissä ovat olleet osa ruoantuotannon näköpiiriin tuomista uusiin ympäristöihin. Ruoantuotantoa voi nostaa myös kylän tarinoihin, kuten kylällämme on näin monta maatilaa tai kylällämme tuotetaan maidot vaikka näin monen suomalaisen tarpeisiin.

On myös hyvä tutustua alueesi REKO-toimintaan. Jo reilut kymmenen vuotta olemassa olleessa lähiruoan myynti- ja jakelumallissa REKO:ssa (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa

suoraan ilman välikäsiä. REKO-renkaat toimivat Facebookin kautta suljettuina ryhminä, joissa tilaukset ja toimitukset sovitaan yhteen pisteeseen tyypillisesti joka toinen viikko. Ryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin ja sen ylläpitäjät eivät saa työstään palkkiota eikä kuljetuksistakaan yleensä makseta. Ryhmiä on Pirkanmaalla lähes 30. Kumppanuusmaatalous tekee Suomessa tuloaan. Se on saanut alkunsa 1970-luvulla Japanissa ratkaisukeinoksi tavallisille äideille saada kaupunkiin suojeluaineetta tuotettuja elintarvikkeita suoraan maatiloilta. Nykyisessä kumppanuusmaataloudessa tilat ja kuluttajat ovat luoneet sopimukset jo ennen kasvukautta. Riskien jakaminen perustuu siihen, että kumppanuusmaataloudessa kuluttajalla on sopimusosuus pellosta ja sitoutuessaan satokauteen hän ostaa tuotantomäärät osittain etukäteen. Kuluttaja saattaa maksaa tuotteistaan myös työllä elintarvikkeiden tuottamisen eteen. Yleensä kumppanuusmaatilat ovat puutarhoja, mutta löytyy myös hunaja- tai kananmunatuotantoon keskittyviä tiloja. Kumppanuusmaatiloja voi etsiä tästä kartasta < https://blogs.helsinki.fi/ kumppanuusmaatalous/lahde-mukaan/loyda>.

Pirkanmaalla tilojen määrä jatkaa reipasta laskua. Kuhmoisten liityttyä Pirkanmaahan lasku näennäisesti liki taittui. Vielä toistaiseksi pellot menevät tavalla tai toisella toisen tilan käyttöön kun yksi tila lopettaa. Mutta kaukana ei olla siitä hetkestä, kun ei enää riitä viljelijöitä. Tilastolähde Luken maataloustilastot kunnittain <https://statdb.luke.fi/PxWeb/pxweb/fi/LUKE/LUKE__02%20Maatalous__02%20Rakenne__02%20Maatalous-%20ja%20puutarhayritysten%20rakenne/02_Maatalous_ja_puutarhayrit_lkm_kunta.px/?rxid=786f0450-355f-4a91-af51-6898606f4e0f>.

Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto -hanke 2022–2024

30 ilmastotilaisuutta

3 seminaaria

Sastamala

3 webinaaria

2 verkostotilaisuutta

Urjala

50 kylää satoja

Lempäälä

12 ehdotusta maaseudun ilmastoteoksi

Pälkäne

2 pro gradua

1 diplomityö

5 niksivideota