Pieksämäen Urheilulehti 26.11.2018

Page 19

MATALANKYNNYKSEN LIIKUNTATAPAHTUMA SPORTTITUOKIO

TIISTAINA HIEKANPÄÄSSÄ Tiistaina 27.11. Hiekanpään tekonurmikentällä järjestetään matalankynnyksen liikuntatapahtuma, Sporttituokio. Tapahtumassa pääset kokeilemaan ohjatusti erilaisia kuntoliikuntalajeja. Nimensä mukaisesti ohjaukset ovat lyhyitä, noin 15-20min ”sporttituokioita”. Osallistumalla useampaan lajikokeiluun saa aikaa vierähtämään toki pidempäänkin. Sporttituokioissa lajeina ovat kahvakuulailu, toiminnallinen harjoittelu ja tasapainoharjoittelu, sekä myöhemmin iltapäivällä alkavat sauvakävelylenkit, joiden aikana tarkastellaan oikeaoppista sauvakävelytekniikkaa. Välineet tulevat Etelä – Savon Liikunta ry:n Voimavaunusta, joten omia välineitä ei tarvitse ottaa mukaan. Voimavaunun välineistöön kuuluu mm. kahvakuulia, käsipainoja, battling- köysiä, kuntopalloja, tasapainotyynyjä, hyppylaatikoita ja voimatankoja. Toimintaa järjestetään kello 12.0015.00 välisenä aikana. Uudet ryhmät alkavat aina puolen tunnin välein. Sauvakävelylenkit alkavat klo 13.30. Tapahtuman järjestää Pieksämäen kaupunki ja Tsemppaa hyvä fiilis- hanke. Toiminta järjestetään ulkona, joten pukeutuminen säänmukaisesti! Tervetuloa! Timo Romo, Liikuntakoordinaattori


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.