Pieksämäen Urheilulehti 11.03.2019

Page 23

LATINORYTMEJÄ PISKUISESSA PIEKSÄMÄESSÄ Millaista tanssia salsa oikein on? Entä kun en osaa tanssia? Mitäs kun minulla on kaksi vasenta jalkaa? Mitä tehdä, kun rytmitajua on yhtä paljon kuin postilaatikolla? Voinko tanssia vaikka lanteet eivät keinu ja olen jäykkä kuin rautakanki? ja kun ei ole sitä pariakaan? Haluan kertoa teille ja koko maailmalle, miltä ihastuttavan hurmaava kuubalainen parisalsa tuntuu kropassa ja sielussa. Tanssiessa kehon joka solu hymyilee päästä varpaisiin, mieli on vapaa kuin roihuava tuli ja onnenväristyksiltä ei saa rauhaa. Rytmikäs musiikki saa mielihyvän hormonit hyrisemään ilosta ja kiehtova tanssi pian kadottaa ajan ja paikan tajun. Salsa voi olla niin vauhdikasta kuin kuumaakin tai sensuellia ja hidastempoista. Mennäkseen ensimmäiselle salsatunnille ei tarvitse osata ennestään tanssia, koska salsaamaan oppii vaikka olisi kaksi vasenta ja kolme oikeaa jalkaa. Kun hetken harjoittelun jälkeen osaa helpon perusaskeleen, vain taivas on salsakuvioissa rajana. Parasta salsassa on se, ettei ole oikeita tai vääriä kuvioita vaan jokaisella tanssijalla on oikeus luoda lajiin omat mausteensa. Hiljalleen tanssiharrastusta jatkaessa myös postilaatikot saavat rytmistä kiinni ja kankienkin lanteet alkavat heilahdella musiikin tahtiin. Kuubalaiseen tanssikulttuuriin kuuluu, että hauskaa pidetään porukalla ja kaikki tanssii kaikkien kanssa eikä näin ollen ole pelkoa seinäruusuksi jäämisestä. Rohkeasti mukaan vaan, tanssimaan pääsee varmasti!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.