Pelastustieto 7/2014

Page 52

Estonian onnettomuudesta 20 vuotta

Vaativan meripelastuksen ydin samat kolme helikopteria kuin 1994, mutta… Matkustaja-autolautta Estonian uppoamisesta tulee 28. syyskuuta kuluneeksi 20 vuotta. Aluksen 989 matkustajasta ja miehistön jäsenestä hyiseen Itämereen menehtyi 852. Eloonjääneistä 137:stä helikopterit pelastivat 104, merialukset 33.

L

uvut kertovat selkokielisesti, että merihätään joutuneita voi myrskyisällä merellä tehokkaasti auttaa vain ilmasta tuleva apu. Itämerellä tiheästi sukkuloivat korkeat ja raskaat matkustaja-alukset ovat kömpelöitä toimijoita, joiden mahdollisuudet ankarissa olosuhteissa ovat hyvin rajalliset. Rajalliset ovat noissa oloissa myös Rajavartiolaitoksen alus- ja venekaluston mahdollisuudet.

Samat kolme SuperPumaa Järeät helikopterit ovat avainasemassa meripelastusoperaatiossa. Siitä olivat ja ovat kaikki yhtä mieltä. Onnettomuudesta on nyt kulunut kaksi vuosikymmentä, mutta meripelastuksesta vastaavalla Rajavartiolaitoksella ei vieläkään ole keskiraskaita pelastushelikoptereita enempää kuin nuo vuoden 1994 kolme Vartiolentolaivueen Turun tukikohdan käytössä olevaa ASS 332 Super Pumaa. Eikä kolme tarkoita sitä, että ne olisivat olleet tai ovat käytettävissä samanaikaisesti. Kun

yksi on välittömässä hälytysvalmiudessa (virka-ajan ulkopuolella 1994 oli kotipäivystys ja lähtövalmiusvaatimus max. 60 min), toinen on riisuttuna määräaikaishuoltoa varten (kuten Turussa 1994) ja kolmas on todennäköisesti täyshuollossa (1994 Kuoreveden Hallissa). Estonia onnettomuudessa ensimmäinen Puma, Turun OH-HVG, sai hälytyksen klo 01.36, pääsi ilmaan 02.30 ja saapui onnettomuuspaikalle 03.05. Toisen koneen saaminen lähtövalmiuteen oli tuntien asia: Turun OH-HVF nousi ilmaan 06.15 ja ehti onnettomuuspaikalle 06.45. Täyshuollossa ollut kolmas Puma oli pois pelistä koko onnettomuusyön ajan. SuperPuma HVG pelasti elävänä 44 ja nosti kuolleena 11, SuperPuma HVF nosti kuolleena 15.

Helsingin ja Rovaniemen valmius Rajavartiolaitoksen Helsingin lentoryhmän kaksimoottorinen Agusta Bell 412 (OH-

HVD) sai hälytyksen 02.18. Kotivarallaolossa päivystänyt miehistö pääsi ilmaan 03.30 ja saapui Utön onnettomuuspaikalle 05.32. Helsingin toinen kone oli huollossa. Helsingin kopteri pelasti elävänä 7, kuolleena 14. Rajavartiolaitoksen Rovaniemen lentoryhmän Agusta Bell 412 sai hälytyksen 04.00, nousi ilmaan 05.10 ja oli onnettomuuspaikalla 10.15. Rovaniemen HVH nosti kuolleena 4.

Puolustusvoimien MI-8:t Pelastustöihin osallistui Puolustusvoimien Utin seitsemästä MI-8 -miehistökopterista neljä. Niistä Turun palolaitoksen miehittämä X 42 ehti onnettomuuspaikalle 07.00 ja pelasti elävänä 4 ja kuolleena 13. Kolme muuta nosti kuolleena 18. Onnettomuuden pelastustyöhön osallistui myös 14 kopteria Ruotsista, kaksi Tanskasta ja yksi Virosta. Ne pelastivat yhteensä 50 elävänä ja 27 kuolleena.

Tilanne 2014 Rajavartiolaitoksen pelastuskopterivalmius 1994 oli kuusi helikopteria. Niistä neljä operoi Estonia-onnettomuudessa. Vuonna 2014 kopteritilanne on olennaisesti parempi Puolustusvoimien osalta. Seitsemän viimeistä MI-8:aa on romutettu tai myyRajavartiolaitoksen Super Puma OH-HVG operoi Estonia-onnettomuuden pelastustöissä 20 vuotta sitten. Vuonna 1988 valmistunut kone on vieläkin työrivissä. Kuva: Rajavartiolaitos.

52

7/2014


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Pelastustieto 7/2014 by Pelastustieto - Issuu