Pelastakaa Lapset Vuosikatsaus 2020

Page 44

PERUSPALVELUIDEN VAHVISTAMINEN

LAPSILLE JA PERHEILLE HELPOMPI PÄÄSY PERUSPALVELUIHIN Lapsilla on oikeus saada heidän eloonjäämisensä ja kehityksensä kannalta olennaisia palveluita, kuten terveydenhuoltoa ja koulutusta. Kuitenkin jopa 20 miljoonaa lasta jää joka vuosi ilman tärkeitä rokotuksia. Koulua käymättömiä peruskouluikäisiä lapsia oli jo ennen koronapandemiaa noin 60 miljoonaa.

Kaikilla lapsilla on oikeus koulutukseen Työskentelimme sen eteen, että yhä useammalla lapsella olisi pääsy inklusiiviseen, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Paransimme myös oppimisen edellytyksiä varmistamalla, että opetus- ja oppimateriaaleja oli riittävästi saatavilla, ja huomioimalla opetuksen laatua. Huomioimme erityisesti kriiseistä, luonnonkatastrofeista ja konflikteista kärsivien lasten tarpeet.

Bangladeshissa Rohingya-pakolaisten 6450 lasta kävi tukemissamme opppimiskeskuksissa. Sudanissa koronaan liittyvät sulkutoimet vaikuttivat toimintaamme. Saatoimme mahdollistaa tukemme piirissä olevien, lähes 18 000 lapsen koulun käynnin ainakin osaksi vuotta. Kampanjoimme edistääksemme näiden lasten kouluun palaamista. Nepalissa toimitimme koronatilanteen takia 5000 lapselle oppimateriaaleja kotona suoritettavia opintoja varten. Lasten etäopintojen tueksi tuotimme radion kautta lähetettäviä opintokokonaisuuksia. Edistimme nuorempien lasten lukutaidon ja matematiikan opetuksen laatua 15 yhteistyökoulussa.

Kuva : P elastakaa L apset

Burkina Fasossa edistimme Euroopan unionin (ECHO) ja lahjoittajiemme tuella yli 5000 lapsen mahdollisuuksia jatkaa opintoja huolimatta siitä, että kouluja oli suljettu maata koettelevien väkivaltaisuuksien johdosta.

Sudanissa lähes 18 000 lasta sai Euroopan unionin (ECHO) sekä lahjoittajiemme tuella mahdollisuuden jatkaa konfliktien vuoksi keskeytyneitä opintojaan.

44

VUOSIKATSAUS 2020


Articles inside

HR-toiminnot

1min
page 52

Vastuullisuus

1min
pages 54-56

Lasten osallisuuden vahvistaminen

1min
page 49

Kumppanuudet

2min
pages 46-47

Lastensuojelu

1min
page 48

Peruspalveluiden vahvistaminen

1min
pages 44-45

Kehittämistyö Arjesta voimaa

1min
pages 32-33

Kansainvälinen toiminta

1min
pages 40-41

Koronapandemian vaikutuksia

1min
pages 42-43

Nettivihje ja seksuaaliväkivallan ehkäisy

1min
page 31

Digisosiaalityö

2min
pages 34-37

Digitaalinen hyvinvointi ja lapsen oikeudet

1min
page 30

Pakolaistyö

1min
page 29

Raportit

1min
page 20

Lastensuojelu

4min
pages 24-27

Aluetoimistot

2min
pages 22-23

Pääsihteerin katsaus

1min
page 4

Vaikuttamistyö

1min
pages 8-9

Hallituksen puheenjohtajan katsaus

1min
page 5

Kansainvälinen adoptio

1min
page 28

Paikallisyhdistykset

1min
page 21
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.