Opas • Guide 1/2021

Page 52

Teksti | Virve Haahti kuvat | Lohja Spa & Resort

Satumaisia kylpyläelämyksiä presidenttikylässä vilta toiselle kulkeneen tarinan mukaan Karjalohjan Lohjantaipaleen

kylän korkeimman mäen ensimmäiseksi asumukseksi rakennettiin pieni, keskiaikainen savupirtti. Samalle mäelle nousi 1600-luvulla isompi rakennus ja silloin syntyi aina nykypäivään asti säilynyt kantatila. Tila sai silloisen tavan mukaan sijaintinsa vuoksi nimen Ylhä. Kauniaisista

muutti yhdistyksen mukana myös nimikyltti ja näin Karjalohjalle, Ylhän tilalle, syntyi Päiväkummun lomakeskus. Vuonna 2019 nimi muutettiin kansainvälisempään muotoon Lohja Spa & Resort.

Vuosikymmenten aikana tiloja ja toimintaa on laajennettu. Asia-

kaskunta on myös seurannut aikaansa. Koko ajan on kulkenut halu väLohja Spa & Resortin suuret ikkunat avautuvat suoraan Lohjanjärvelle.

littää ja pitää huolta ihmisistä - suuresta perheestä, pienestä ihmisestä, sotilaasta, väsyneestä äidistä, uupuneesta vanhuksesta ja työikäisistä.

Professori, kirjalija ja historoitsija Zachris Topeliuksen ja lomakes-

kuksen tiet risteävät monessakin kohtaa. Topelius ajoi jo varhain naisLohjanjärven länsirannalla sijaitsee Karjalohja. Varhaisimpia mainin-

toja ruotsinkielisestä Karislojosta on ollut jo 1400-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin seudulle on myös rakennettu ensimmäinen pieni, puinen kirkkorakennus. Itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Karjalohja

muodostettiin 1600-luvun alkupuolella. Karjalohjan pitkä historia itsenäisenä seurakuntana ja kuntana jatkaa uutta elämää vuonna 2003 kunnan liittyessä Lohjan kaupunkiin.

Karjalohjan kirkonkylä on sen ainoa taajama. Museovirasto on

asiaa, naisten oikeutta koulutukseen sekä tasa-arvoon. Olihan myös lomakeskus tarkoitettu alkujaan naisille ja äideille. Zachris Topelius

kuuluu vahvasti Karjalohjan kulttuurihistoriaan. Topelius oleskeli paljon perheensä kanssa Karjalohjalla, Kukkasniemessä. Täällä hän viimeisteli Maamme-kirjan. Mutta erityisesti Topeliuksen ehkä tunnetuin satu, Koivu ja tähti, liittyy paikkakuntalaisten mielestä vahvasti Karjalohjaan. Perimätiedon mukaan sadun talo, koivu ja tähti olisivat hyvin voineet sijaita nykyisen lomakeskuksen alueella.

Lohja Spa & Resort vaalii Topeliuksen Koivun ja tähti -kertomusta

luetteloinut Suomessa valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja

suurella kunnioituksella. Tiloja on nimetty sadun inspiroimana. Ho-

ansioituneesti tällä listalla. Museoviraston mukaan kirkonkylän kult-

dusta. Johtaja Arja Saarisen mukaan Lohja Spa & Resort kurkottaa

kulttuuriympäristöjä. Karjalohjan kirkonkylän kulttuurimaisema on

tuurimaiseman arvo perustuu kirkonkylän maisemallisesti poikkeukselliseen sijaintiin Lohjanjärven ja Puujärven välisellä, kapealla Pukkilanharjulla sekä maantien varren hyvin säilyneeseen, yhtenäiseen rakennuskantaan.

Tien varrella on itseoikeutetusti Karjalohjan kirkko. Nykyiselle

paikalle se valmistui 1860. 1970-luvulla sattuneen tuhoisan tulipalon jälkeen kirkkoa alettiin vähitellen kunnostamaan nykyiseen muotoonsa. Melkeinpä tien toisella puolella nykyaikaisessa kirkonkylässä kokoonnutaan syömään ja seurustelemaan Unkan baariin. Harri ja Janne Teperin omistaman ravintolan ja polttoainejakelupisteen maine

tellihuoneissa ja huonekäytävillä voi lukea katkelmia koskettavasta satulevaisuuteen unohtamatta historiaa ja juuriaan. Vuosisatojen ajan

tällä alueella on tehty työtä elämän, ihmisen ja hyvinvoinnin eteen. Tämä sama työ jatkuu edelleen. Lohja Spa & Resort on täällä yhä pitääkseen huolta ihmisestä. Lomakeskus tarjoaa hyvinvointipalveluja

suurella sydämellä, jatkuvasti uudistuen ja asiakkaita kuunnellen. Koivun ja tähden tarinan myötä Lohja Spa & Resort haluaa luoda vieraille satumaisia hetkiä ja elämyksiä. Lisätietoja: www.lohjaspa.fi

on kiirinyt ympäri Suomen lehtijuttujen sekä huumorilla höystettyjen

Facebook-päivitysten ansiosta. Karjalohjaa kutsutaan myös presidenttikyläksi, onhan tasavallan presidentillä Sauli Niinistöllä ja rouva Jenni

Haukiolla sekä presidentti Tarja Halosella loma-asunnot Karjalohjalla. Edetessämme kylänraittia kohti Sammattia, saavumme kylpylä- ja

lomakeskukseen, Lohja Spa & Resortiin. Alkujaan Kauniaisissa toimi Naisten ja Lasten Virkistyskoti ry -niminen yhdistys. Yhdistys omisti

Päiväkummuksi nimeämänsä tilan, jossa se järjesti lomanviettoa vähävaraisille, väsyneille äideille, lapsille ja vanhuksille. Yhdistys osti Karjalohjalta Ylhän tilan ja pienen maaosuuden vuonna 1957. Sukupol-

52  Opas | Guide  1/2021

Superior -huone parvekkeineen ja järvinäköaloineen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.