Partio-lehti 3/2021

Page 26

VARUSTENURKKA

TEKSTI JA KUVAT : Henri Tammi

LISÄÄ VAIN VESI Vaellusta suunnitellessa ruokahuolto tuottaa usein päänvaivaa. Vaakakupissa painaa useimmiten energiamäärä, paino, helppous ja hinta.

T

ällä kertaa varustenurkassa testataan viittä erilaista pussiruokaa, joista pelkkää kiehuvaa vettä lisäämällä saadaan yhden hengen syömävalmis ateria. Tämä helpottaa ruoan määrän mitoittamista sekä vähentää tiskaamisen tarvetta ja ruoanlaittoon käytettävää aikaa. Käyttökokemusta kuitenkin varjostaa pusseista kertyvä roska ja korkeahko hinta. Valmiita pussiruokia voi myös yhdistellä muiden ruokien kanssa esimerkiksi nopeiksi lounaiksi.

26

PA RTI O - L E H TI

VINKIT PUSSIRUOKIEN VALMISTAMISEEN Jokaisen tuotteet perusperiaatteen ollessa sama, kannattaa valmistuksessa huolehtia muutamista asioista: Sekoita pussin sisältö veteen huolellisesti niin, ettei pohjalle tai reunoille jää mausteita paakuiksi. Pussien alaosan saa repäistyä erilleen ja pohjan levitettyä tasaiseksi. Tämä helpottaa sekoittamista ja syömistä, kun pussi pysyy itsestään pystyssä.

Vettä kannattaa lisätä ennemmin enemmän kuin liian vähän. Kastikemaisempaa ruokaa on mukavampi syödä kuin kuivaksi jäänyttä. Osassa pusseista on hapenpoistaja, joka tulee poistaa ennen syömistä.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.