33
Paltamossa partiolla on pitkät perinteet. Ny-
Paltamossa partiotoiminta on todella aktii-
Paltamoon 2 / 2 0 1 3
Tämä kevät on ollut meille erityisen aktii-
kyinen lippukunta Vaarojen Vaeltajat pe-
vista. Joka viikko kirkonkylällä ja Kontiomä-
rustettiin vuonna 1977, kun jo 1940-luvul-
vista aikaa. Järjestimme Yrjön päivän juhlan
essä kokoontuu yhteensä 7 ryhmää, 7-13
la perustettu tyttölippukunta Korvenkipinät
ja paraatin, osallistuimme partiotaitokisoihin
vuotiaita. Uuden partio-ohjelman mukaan
ja poikalippukunta Kontiomäen Metsänpo-
sekä Järvi-Suomen piirin piiripäivään Kuopi-
partiolaiset jaetaan ikäkausiin; sudenpen-
jat yhdistettiin. Maailman laajuisesti partiolla
ossa, pidimme siivoustalkoot sekä Kontio-
nut 7-9v, seikkailijat 10-12v, tarpojat 13-15v,
on juuret jo yli 100 vuoden takana. Partioliik-
mäessä että kirkonkylällä, kesäkuussa oli
samoajat 15-17v ja vaeltajat 18-22v, mutta
keen perustaja Robert Baden-Powell näki et-
lippukuntaleiri kämpällä. Koska partiotoimin-
oikeasti partiotaival ei lopu koskaan. Kerran
tä, vastuun antaminen kasvattaa nuoria.
nassa on tänä vuonna teemana ”villinä ve-
partiolainen on aina partiolainen. Paltamosta
teen”, järjestämme heinäkuussa 27.7. Kirk-
nuoret joutuvat kuitenkin
kovenesoudun Mieslahdesta Kontiomäen
yleensä lähtemään opis-
venesatamaan.
kelupaikkojen perään, jo-
Elokuussa järjestetään kaikissa lippukun-
ten Paltamossa on pulaa
nissa aloitustempaus, jolla kutsutaan uusia
nuorista johtajista. Mut-
partiolaisia mukaan! Tervetuloa!
ta Vaarojen Vaeltajilla on se ilo että monet vanhat Johtotähtenä partiossa on tekemällä op-
partiolaiset ovat mukana tukemassa toimin-
piminen, luonnossa toimiminen, elämyksien
taa ja jos töitä löytyy kotipaikkakunnalta, pa-
ja seikkailujen kokeminen ja ryhmässä toimi-
laavat nuoret partion pariin.
nen. B-P:n mottona oli Scouting is outing!
Viikoittaisten koloiltojen lisäksi meillä on
Tämä tarkoittaa että partiotoiminta tapahtuu
paljon muutakin toimintaa: Retkiä, leirejä: lip-
paljolta osin ulkona ja luonnossa retkeillen ja
pukunnan omia, piirin suurleirejä ja mahdolli-
leireillen.
suus osallistua maailmanlaajuiselle jamboree
Partion aloittaessaan sudenpennut ja van-
leirille, partiotaitokisoja, yhteisiä juhlia, valta-
hemmat partiolaiset antavat partiolupauksen
kunnallisia tapahtumia ja omia tempauksia.
jossa he lupaavat toteuttaa elämässään par-
Kaikissa näissä toteutuu sanonta: Partio on
tioihanteita. Pienelle sudenpennulle ihanteet
hauska leikki. Meidän omalla lippukunnalla
ovat omaan ikäkauteen sopivia ja kun ikää
on perinteenä järjestää syysvaellus ja met-
kertyy ihanteetkin tulevat haastavammiksi.
säkirkko jolla partiokausi avataan. Lippukun-
Ihanteisiin kuuluu mm. toisen ihmisen kun-
nallamme on oma kämppä jonka maastos-
nioitus, auttaminen ja palvelu sekä luonnon
sa voimme pitää leirejä ja retkiä, kesäisin ja
rakastaminen ja suojelu.
syksyisin.
Tunnuksemme: Ole valmis – Aina valmiina! © Katariina Mikkonen ja Irja Härkönen