LEHTI NRO 5 P A LT A M O N A S U K A S
채채 s i l Lue aiset.fi il jatt
2
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Marisanna Jarva Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
w w w. p a l t a m o . f i
Pitäjän vahvuudet käyttöön
Paltamon kesä on täynnä tapahtumia. Jättiläisten kesä on mahtava näytös paltamolaisten toimijoiden yhteisponnistuksesta. Erilaiset musiikkitapahtumat, Paltamo-päivät, Norssikarnevaalit, perinnetapahtumat, kesäteatteriesitykset ja Suomen suurin vetouistelutapahtuma Kuhakunkku ovat kokonaisuutena elävä esimerkki siitä, miten pieni kunta voi olla tapahtumarikas ja houkutteleva. Kuntien rooli on perinteisesti ollut palveluiden tuottaja. Tulevaisuudessa kuntien lakisääteiset tehtävät vähenevät ja niiden on löydettävä identiteetti ja profiili muualta. Vaikka julkisin voimavaroin luodaan kunnan toimintaraamit, aito elinvoimaisuus syntyy alueen ihmisistä, yhteisöllisyydestä ja vahvasta osallisuudesta. Omalähtöinen paikallinen työ alueen kehittämisessä korostuu ja vastuu siitä kasvaa. Paltamossa ollaan tässä työssä jo pitkällä. Kestävästi elinvoimainen kunta pystyy jatkuvasti uudistumaan, sillä on halua luoda uutta toimintaa ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Tätä tarvitaan niin taloudellisen kasvun, yhteiskunnan toimivuuden ja yksilön hyvinvoinnin vuoksi. Suurin osa suomalaisista haluaa asua maaseudulla tai maaseutumaisilla alueilla. Henkisesti hyvinvoiva ihminen on onnellinen, motivoitunut ja tuottava ja siten osaltaan kehittämässä elinvoimaista kuntaa.
Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo kunnanvirasto p. (08) 615 5461 paltamon.kunta@paltamo.fi Lue lisää: www.paltamo.fi facebook.com -> Paltamon kunta Kunnanvirasto avoinna klo 9-15 PALTAMON KUNNANVIRASTO ON SULJETTU 4. – 31.7.2016.
www
.jatt
ilais
et.fi
Meidän ei myöskään tarvitse hakea tai luoda erikoisuuksia menestyäksemme. Tarpeet siihen on kätemme ulottuvilla. Paltamo sijaitsee logistisesti poikkeuksellisen hyvien kulkuyhteyksien varrella ja etätyö yleistyy päivä päivältä. Lupaavimpia aloja uusien työpaikkojen luomiseksi löytyy uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisessä kestävällä tavalla. Myös matkailu, puhdas ruoka ja vesi sekä turvallinen elinympäristö ovat kilpailuvalttejamme, jotka vielä odottavat lisää tuotteistamista ja tarjoavat todellisen mahdollisuuden asua ja yrittää kunnassamme. Jättiläisen Kesä puhuu omalta osin jo puolestaan. Voimme ylpeänä esitellä aikaansaannoksiamme myös ulkopuolisille. Paltamossa tapahtuu. Pitäjän tapahtumilla onkin hauskanpidon ja kuntalaisten hyvinvoinnin lisäksi jatkossa yhä isompi rooli Paltamon matkailubrändin rakentamisessa: Paltamon ”pitäjäratekiaan” on kirjattu tavoite olla vuonna 2020 Oulujärven johtava matkailupitäjä. Tähänkin tavoitteeseen tulemme pääsemään yhteisin ponnistuksin.
Kesäajan päivystys Päiväkoti Männynkäpy 044 7500 748, 044 7500 747 Kontiomäen päiväkoti 044 7500 745 Kiinteistöt, päivystävä talonmies (08) 615 54620 Vesihuollon ja kunnallistekniikan päivystys 044 2885 510 Rakennusvalvonta 044 2885 927 Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen (08) 615 54667
3
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Jättiläisten tarina Jutut Paltamon ja Oulujärven jättiläisistä ovat sekoitus totuutta ja tarua. Totta on, että maailman kymmenestä pisimmästä miehestä eurooppalaisia on viisi, joista kolme on suomalaisia. Kaikkien kolmen sukujuuret johtavat Paltamon emäpitäjään. Kristfrid Gananderin (1741 – 1790) Mythologia Fennicassa (1789) mainitaan hirmuinen ja vahva Kaleva -jättiläinen. Kaleva oli 12 pojan isä. Väinämöisen ja Ilmarisen uskotaan olleen
Kalevan poikia. He asuivat isänsä kotipaikkakunnalla Paltamossa. Paltamossa jättiläisyys ilmentyy historian pitkien ihmisten ja tarujen jättiläisten lisäksi myös hengenjättiläisen Eino Leinon perinnössä. Eino Leino on syntynyt Paltamossa. Tämän päivän jättiläisistä ei ainakaan vähäisin ole golfin jättiläinen Näppis. Tarinan mukaan Helsingin päärautatieasemaa valvovat Lyhdynkantajat -veistokset olisi
tehty Paltamon Mieslahdesta louhitusta graniitista. Toisen perimätiedon mukaan Lyhdynkantajien mallikin olisi mieslahtelainen Adolf Keränen. Paltamolainen taiteilija Jukka Laukkanen loi jättiläisemme, joka on helsinkiläisten lyhdynkantajien pikkuveli. Pikkuveli ei aikoinaan lähtenyt veljien tavoin etelään töihin, vaan jäi kotiseudulle Paltamoon.
Mieslahtelainen Adolf Keränen Ateneumin -lehdessä 1899.
Piirrokset ©
Jukka Lauk
kanen
Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajat
Paltamoon asukaslehti No. 5
Kustantaja ja julkaisija: Pohjolan Valimo ry Päätoimittaja: Anna-Kaija Kaikkonen Toteutus: Pohjolan Valimo ry Jakelu: Paltamon taloudet, loma-asuntojen omistajat ja matkailijat. Paltamon kunta ISSN-L 2323-8038, ISSN 2323-8038
Kiitämme henkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat antaneet valokuvia, juttuja ja juttuvinkkejä tähän lehteen.
4
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kesän avaus sunnuntaina 15.5.
Norssikarnevaalit Huikea tapahtumien sarja alkaa toukokuussa Norssikarnevaaleilla. Sunnuntaina 15.5. kokoonnutaan Eino Leino –puistoon monenlaisen tekemisen ja ohjelman merkeissä. Torimyynti alkaa klo 9.00. Hiillosnorssia myy Lions Club, Paltamo. Torimyyntipaikat varattavissa kunnan neuvonnasta: neuvonta@paltamo.fi, p. (08) 615 54681. Pomppulinna klo 12-16. Ohjelmallinen osuus alkaa klo 13.00: Pressan Katti saip-
puakuplineen ja savurenkaineen, Vanha Rauta -haitarikonsertti sekä ilmapallotaituri. Mukana myös Paltamon Tervanpolttajien moottoripyöriä klo 11.00-13.00. Paltamo Seura ry julkistaa vuoden Norssi-isännän ja jakaa Nuorten kotiseutustipendit. Tätä kesänaloitustapahtumaa ei kannata jättää väliin!
Heittokalastuskilpailut World Predator Classic Suomi (WPC) ja Jahtiväline Predator Classic (JPC)-heittokalastuskilpailut järjestetään Norssikarnevaalien yhteydessä. Kaikille avoimissa viehekalastuskilpailuissa on tavoitteena kalastaa 3 ahventa, 3 kuhaa ja 1 hauki.
WPC-kilpailu koostuu kuudesta maakunnallisesta karsintakilpailusta sekä Tampereella kilpailtavasta finaalista. JPC:ssa kilpaillaan Kainuun Cupin pisteistä sekä osakilpailupalkinnoista. Hyvät palkinnot! Ilmoittautuminen klo 8, kilpailuaika klo 10-17.30. Lue lisää www.jattilaiset.fi
5
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Perjantai 1.7. klo 20-24
TANGO SUVIYÖSSÄ SOI –koko perheen ulkoilmakonsertti Jättiläisten maassa Kivesvaaralla. Liput ennakkoon Paltamon kunnan neuvonnasta. Liput 20 €, 7-15 v. 10, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Huom! Myös Kaikukortti käy. klo 20 klo 22
PANLEINO –kvartetin konsertti; PANLEINO -kvartetti on Eino Leinon runouden ja hänen runoihinsa sävelletyn musiikin sanansaattaja Suomessa ja maailmalla. Yhtyeen taiteilijat ovat Vesa Hyyryläinen laulu, Heljä Pylvänäinen piano, Anna-Leena Tervo huilu ja Sakari Tervo viulu. Toivo Kärki (3.12.2015) 100 v -kunniakonsertti. Solisteina Tommi Soidinmäki, Ailamari Vehviläinen, tenoriluutnantti Raimo Salo ja Energia-orkesteri. Mukana ennen julkaisemattomia Toivo Kärjen sävellyksiä - Suomen kantaesitys. Mukana myös Toivo Kärjen poika Kalervo Kärki.
Lauantai 2.7.
klo 10-18 Niskalan tallitupa -museo ja pihakirppis, (os. Uvantie 135, Paltamo) klo 10-18 Paltamon yrittäjien messut - Eino Leino-puisto ja torialue klo 20 Upphill Run -juoksutapahtuma ja puolimaraton Jättiläisenmaassa Kivesvaaralla
Sunnuntai 5.7. klo 10 klo 13
Juhlamessu Paltamon kirkossa Eino Leino –klassisen musiikin konsertti, solistina Kirsi Koivisto Kokkolasta ja pianistina Minna Niinimaa Turusta. Paikkana Jokivarren Marion (säävaraus: sateella seurakuntakeskuksella). Ennen konserttia Ukonlintu ja Virvanliekki Eino Leino patsaan pesu Paltamon kesäteatterin väki rooleissaan palolaitoksen avustuksella.
Oheistapahtumia:
Paltamon kotiseutumuseo avoinna klo 11.30–14.30 taajamassa (os. Lepikontie 11, Paltamo), Eilisen lapset ja leikityt lelut klo 12.00–18.00, hinta 3 €/hlö (Metelin Kanerva, os. Golftie 3, Paltamo). Kiehimänvaaralla Kainuun asutuksen muistomerkki Kauniilla maisemapaikalla, Vaarankyläntie 45, Paltamo. Kainuun asut
m uksen muisto
erkki
Lisätietoja
www.paltamo.fi, paltamoon.com, www.jattilaiset.fi ja facebookista Jättiläisten kesä.
6
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Lue 채 t s i t e n 채 lis채 fi . t e s i a l i t jat
7
Ohjelmaa koko perheelle!
Toukokuussa
Jättiläisten kesä on paltamolaisten toimijoiden yhteisponnistus. Kesän tapahtumat on koottu yksiin kansiin kaiken kansan saataville. Poimi omat suosikkisi runsaasta valikoimasta ja nauti kesästä, tervetuloa Oulujärven rannalle!
Kesäkuussa
Musiikin jättiläiset Eino Leino -puistossa
Maksuttomissa koko perheen Rannalla Picnic -konserteissa esiintyvät Kengurumeininki, Pelle Miljoona United, Teleks sekä Maarit ja Sami Hurmerinta. Jättiläisten kesä alkaa toukokuussa perinteisillä Norssikarnevaaleilla ja ensi kertaa järjestettävällä heittokalastuskilpailulla. Kesäkuu tuo tullessaan Rannalla Picnic -konsertit ja torstai-iltatorit, tapahtuma-areenana toimii Eino Leino -puisto. Heinäkuu on tapahtumien superkuukausi, silloin vietetään perinteisiä Paltamo -päiviä ja juostaan Kivesvaaralla Kivesvaara Up hill run - extreme maastojuoksutapahtumassa. Tango soi suviyössä Kivesvaaran huipulla. Supersuosittu Oulujärven Kuhakunkku ja Entisten nuorten bileet kokoavat kala- ja juhlakansan Paltamoon. Myös kesäteatterin ensi-ilta on perinteisesti heinäkuun alussa. Elokuun lopun tummassa illassa jatsahdellaan vielä kesän viimeiset tahdit Meteli Soi! -tapahtumassa.
15.5. 15.5.
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Heittokalastuskilpailut WORLD PREDATOR CLASSIC ja JAHTIVÄLINE PREDATOR CLASSIC, Eino Leino -puisto NORSSIKARNEVAALIT, Eino Leino -puisto
16.6. Rannalla Picnic – KENGURUMEININKI, Eino Leino -puisto 16.6. TORSTAI-ILTATORI, Eino Leino -puisto 28.6.-31.7. EILISEN LAPSET JA LEIKITYT LELUT, Meteli seis -näyttely, Paltamon Metelin Kanerva
Heinäkuussa
1. - 3.7. 1.7. 2.7. 2.7. 14.7. 14.7. 21.7. 21.7. 29.7. 29.-30.7.
PALTAMO -PÄIVÄT, Eino Leino -puisto TANGO SUVIYÖSSÄ SOI, Kivesvaara PALTAMON YRITYSMESSUT, Eino Leino -puisto KIVESVAARA UP HILL RUN Kivesvaara Rannalla Picnic - PELLE MILJOONA UNITED, Eino Leino -puisto TORSTAI-ILTATORI, Eino Leino -puisto Rannalla Picnic – TELEKS, Eino Leino -puisto TORSTAI-ILTATORI, Eino Leino -puisto HillBilly16 -Entisten nuorten bileet, JUKKA POIKA JA STIG, Pertin halli KUHAKUNKKU-tapahtuma ja -vetouistelukilpailu, Oulujärvi, Eino Leino -puisto
Elokuussa 11.8. 11.8. 27.8.
Rannalla Picnic - MAARIT JA SAMI HURMERINTA, Eino Leino -puisto TORSTAI-ILTATORI, Eino Leino -puisto METELI SOI!, Paltamon Sydän, Metelinniemi
8
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
torstaiiltatorit Rannalla Picnic ja
Mukaan Jättiläisten kesään
Tule mukaan tekemään maailman parasta Jättiläisten kesää. Otamme avosylin vastaan niin pienet kuin suuretkin toimijat Paltamosta Baltimoreen. Yhteistyökumppanina saat näkyvyyttä Jättiläisten kesän ja Rannalla Picnic -konserttien markkinoinnissa ja viestinnässä sekä paikan päällä tapahtumissa. Kysy lisätietoja mahdollisuuksistasi: Paltamon kunta, Anu Tervonen p. 044 2885 660 s-posti: anu.tervonen@paltamo.fi
samana iltana
Paltamon Eino Leino -tori avataan markkina-alueeksi neljänä kesätorstai-iltana Rannalla Picnic -tapahtumien aikaan. Paltamon tori palvelee kaikkia. Torimyyjiksi ovat tervetulleita yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt.
Torstai-iltatorit kesällä 2016: to 16.6., to 14.7., to 21.7., to 11.8. NESTE
a Vara aikka p i t n myy sa ajois 25
SKEITTIRAMPPI
Paltamon kesäteatterin laadukkaista harrastajateatteriesityksistä on voinut nauttia jo 1950-luvulta saakka. 2000-luvulla uudistettu näyttämö ja katettu katsomo tarjoavat upeat puitteet katsojille ja näyttelijöille. Paltamon kesäteatteri esittää ensi kesänä Tuomas Parkkisen kirjoittaman ja Sami Sainion ohjaaman komedian: Kekkonen, syntymästä kuolemattomuuteen. Näytelmän ensi-ilta on heinä-elokuun vaihteessa. ”Näytelmää kehutaan värikkäällä ja hauskalla tavalla toteutetuksi läpileikkaukseksi Suomen historiasta” (KS 9.3.2016).
32
26
27 28
29 30
19
20
22
21
33 34
23 24 1
13
14
15
16
17
18
2 3
12
11
10
9
8
7
6
5
4
Eino Leino -toripaikat • • • •
paikan koko 4x4 m paikat 1-10 sisältää myyntipöydän hinta 20,- (sis. alv) paikat 11-34 hinta 10,- (sis. alv) sähköpaikat sovittava varattaessa
Kysy lisätietoja ja varaa myyntipaikka Paltamon kunnan neuvonnasta p. (08) 615 5461 ja s-posti: neuvonta@paltamo.fi
RANTAAN >>
Paltamon kesäteatteri
31
9
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Esittelyssä Rannalla Picnic -ilmaiskonserttien esiintyjiä Pelle Miljoonaa voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä suomalaisen rocklyriikan nerona ja suunnannäyttäjänä. 1970-1980 - lukujen punkin pioneerista on kasvanut vuosikymmenten aikana taitelija jolla on sanottavaa ja huuto tasa-arvoisemman maailman puolesta ei vaikene. Tunnettujen hittien ohella Pelle Miljoona on myös tuottelias kirjailija ja on vuosien varrella julkaissut kymmenen romaania ja omaelämänkerran. Alun perin luokanopettajaksi valmistunut Pelle Miljoona on palkittu myös työstään vuonna 2015 Junnu Vainio - sanoituspalkinnolla. Porista löytyy taiteilijan mukaan nimetty tie ja Haminassa julkaistiin kesällä patsas Pelle Miljoonan elämäntyötä kunnioittaen. Paltamoon mies saapuu United kokoonpanon kanssa jona uusi albumi Riviera on saanut hyvän vastaanoton. Raudanlujassa triossa operoivat Pellen lisäksi Tumppi Varonen ja kitarasankari Mela.
Pelle Miljoonan Moottorie on yhä edelleen kuuma
14.7.
21.7. Markus Koskisen ja Pepe Johanssonin muodostama duo on yksi Suomen radioissa eniten soitettuja yhtyeitä. Teleks on julkaissut uransa aikana viisi studiolevyä: Siivet, Viimeinen sammuttaa valot, Taivas on täynnä, Kotimatkalla sekä Jurmo. Kaihoisa ja hiot-
tu tyyli on poikinut suuren määrän radiohittejä, kuten Siivet, Hiljaa virtaa Vantaa, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus, Tuulilasin nurkkaan, Kotimatkalla, Tyttö joka katsoo merelle, Lainaksi ystäviltäni, Kaunein kaikista sekä Retkahdus. Kaikki nämä ovat ol-
leet Suomen radiolistan Top 10:ssä. Yhtyeen kappaleita on striimattu Spotifyssä noin 5 miljoonaa kertaa ja videoita katsottu YouTubessa noin 4,5 miljoonaa kertaa. Yhtyeen kappaleet ovat jääneet soimaan osaksi radioiden musiikillista kivijalkaa sekä syöpyneet vuosien varrella ikään kuin vaivihkaa osaksi kollektiivista biisimuistia. Teleksin laskelmoimaton ja vähäeleinen tapa kertoa rakkaudesta sopii niin miehille kuin naisille. Heillä ei ole myöskään ollut tapana sekoittaa laulujensa sanomaa selittämällä niitä tahi itseään menneisyydessä eivätkä he aio tehdä niin vastaisuudessakaan. Yhtye keikkailee kuluvan vuoden aikana aktiivisesti eri puolilla Suomea.
+ Entisten nuorten bileet
11.8. & SAMI Maarit Hurmerinta on popin kuningatar Syksyllä 2015 musiikin valtion palkinnon saanut muusikko Maarit Hurmerinta ei juuri esittelyjä kaipaa. Vaikka ensilevystä ”Maarit” (1973) on kulunut aikaa, jatkuu ura yhä valovoimaisena. Tutut hitit Hymypojasta Jääte-
lökesään kuljettavat Maaritin ja usein myös hänen miehensä Sami Hurmerinnan kuppiloista konserttisaleihin. Vuonna 2014 hän oli mukana myös suositussa Vain elämää - ohjelmassa.
JUKKA POIKA &STIG
29.7.
Lue lisää seuraavalta sivulta.
10
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kesän kärkitapahtuma HillBilly16 tarjoaa kansanhuvia talonpoikaisteemalla
Entisten nuorten bileet kasvaa jälleen Oulujärven Kuhakunkku -vetouistelukilpailun oheistapahtumaksi kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran järjestetty entisten nuorten bileet tulee suurempana kuin koskaan. HillBilly16 -nimeä kantava ”talonpoikaisfestarit” järjestetään Kuhakunkkua edeltävänä iltana Paltamon Pertin hallissa. Tänä vuonna pääesiintyjinä ovat mainetta niittäneet Stig sekä Jukka Poika. Näiden huippusuosittujen live-esiintyjien lisäksi talonpoikia sekä piikoja saapuu tanssittamaan Suomea kiertävä Ysäri Disco Tour kera DJ Aliaksen ja DJ Kaasin. Luvassa on siis kova setti kaikille entisille nuorille.
Mitkä ihmeen talonpoikaisfestarit?
Entisten nuorten bileet -tapahtuma on rakennettu Hillbilly- eli juntti-teeman ympärille. Idean tarkoituksena on, että mahdollisimman moni kaivaisi naftaliinistaan vanhat flanellipaidat, olkihatut, piian puvut sekä muut asiaan kuuluvat rensselit. Vuonna 2015 teema näkyi hyvin entisten nuorten bilevaatetuksessa, sillä monet olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Tätä perinnettä Hillbillyn järjestäjä toivoo näkevänsä myös kesän tulevissa bileissä. Tapahtumapaikka huokuu myös maa-
PALTAMOSSA ON!
laishenkeä, kun viimevuotiseen tapaan junttitunnelmaa luovat hienot entisöidyt traktorit, heinäpaalit sekä muu teemaan liittyvä rekvisiitta. Tapahtuma alkaa perjantaina 29.7.2016 Pertin hallilla noin klo 18 ja kestää aina klo 02 saakka.
Lisätiedot ja aikataulut:
www.kuhakunkku.com Ennakkoliput: www.paltapuoti.fi
Maanrakennus
Heikkinen ) 0400 211 324 • Paltamo
Kierrätysmyymälät, kirpputorin ja hyvää ruokaa löydät osoitteesta
www.paltamontyovoimayhdistys.fi
11
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kuhakunkku - kesän kovin tapahtumakattaus
Kuhakunkku-vetouistelukilpailun yhteislähtö tapahtuu 30.7. klo 15.
Tapahtumaviikonloppu täynnä ohjelmaa
Kuhakunkku-viikonloppu alkaa perjantaina 29.7. OPM International Oy:n sponsoroimalla esikisalla. Vuonna 2015 tässäkin tehtiin historiaa Suomessa, sillä arkipäivänä järjestetyssä uistelukilpailussa ei tiettävästi koskaan ole ollut yli 140 venekuntaa mukana. Perjantai-iltana juhlitaan ensimmäisiä kalasaaliita HillBilly16 - entisten nuorten bileissä. Päätapahtuma on lauantaina 30. heinäkuuta, jol-
Olemme myös Facebookissa.
Suomen suurin vetouistelutapahtuma Oulujärven Kuhakunkku järjestetään jälleen tulevana kesänä Paltamossa. Tapahtuma kokoaa yhteen eri tasoisia ja näköisiä kalamiehiä ympäri Suomen kamppailemaan halutusta Oulujärven Kuhakunkku -tittelistä. Tittelin lisäksi tarjolla on myös Suomen kovin palkintopöytä sekä useiden mielestä parhaiten järjestetty kalastustapahtuma. Kuhakunkussa kalastetaan pelkkää kuhaa ja suurin yksittäinen kuha voittaa pääpalkinnon. Jokainen kuhan narraamisesta kiinnostunut voi osallistua, sillä yleisen sarjan lisäksi kilpailussa omat sarjansa myös nuorille, naisille ja kylänmiehille. Viimevuonna paikalla oli yli 230 venekuntaa ja suurimmalle osalle Kuhakunkku on kesäohjelmaan kuuluva vuosittainen tapahtum juuri paikkakunnan ja puitteiden ansiosta. Tapahtuman puuhamies Asko Hurskainen kertoo esimerkin yhden tapahtuman maineesta: ”Heti viime vuoden kilpailun jälkeen minulle tuli yhteydenotto jossa kysyttiin tulevan kesän Kuhakunkun päivämäärää. Soittaja kertoi, että hän halusi olla varma ettei omat tulevat häät mene päällekkäin Kuhakunkun kanssa, sillä kaikki kaverit olisivat siellä”.
Tervetuloa!
loin kalastuskilpailun yhteydessä järjestetään toista kertaa myös toritapahtuma sekä rompepäivät. Torialueelle tulee viimevuotiseen tapaan monenlaista ohjelmaa; Team Barbenders on lupautunut jälleen paikalle moottoripyörineen sekä lisäksi puistoon tulee ravintolateltta ja muuta ruoan myyntiä. Yhteislähtö tapahtuu 30.7. klo 15 ja maaliin venekunnat saapuvat klo 23. Puolenyön aikaan selviää kenestä kruunataan Kuhakunkku 2016. Lisätiedot ja aikataulut: www.kuhakunkku.com sekä ennakkoliput: www.paltapuoti.fi.
Se iso kauppa pienessä kylässä! Ihanuuksia naisille ja miehille!
Palvelemme arkisin 9.30 - 17 la 9.30 - 14
www.paltamonvaatetus.fi Lepikontie 8, puh. 050 407 1006
12
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
www.paltamogolf.fi
Golftie 9, puhelin 0600 555 110 (0,99 € / min )
Yläkuvassa Näppis Paltamon väylä 10 alussa
- rakkaudesta golfiin Markku ”Näppis” Leinonen on paltamolainen elävä golflegenda. Tämän tarinan kuullessaan sitä ei meinaa uskoa, mutta se on yhtä totta kuin mies itse. Markku on Paltamossa asuva metsuri, josta on tullut todellinen julkkis golfpiireissä. Vuodesta -89 palloa lyönyt Näppis pelaa tai harjoittelee joka päivä, oli kesä tai talvi. Kesät hän pelaa Palta-
mo Golfin ja muilla Suomen kentillä, talvisin Näppis kolaa harjoittelukentän kotinsa pellolle. Lisäksi mies tekee pelimatkoja Thaimaan Pattayalle, jossa hän pelasi myös menneenä talvena. Mistä tällainen peli-innostus tai oikeammin hulluus, on lähtenyt? ”Jalkapallokaverit alkujaan golfin pariin houkutteli. Keskenään poi-
kaporukassa ruvettiin pelaamaan, kuka vähimmillä lyönneillä saa pallon reikään”, kertoo Näppis harrastuksen lähtötilannetta. Kaudella 2008 Näppis kiersi kaikki Suomen kentät ja hänestä on kirjoitettu juttua muun muassa Helsingin Sanomiin ja viimeisimmäksi aprillipila golf.comin nettisivuille. Näppis on kuuluisuudestaan huolimatta vaatimaton mies. Hän on vain rakastunut golfin pelaamiseen, mutta omia taitojaan tai ahkeruuttaan hän ei korosta. Näppis kertoo lajista sen mikä on täysin totta: ”Ei se kaikkia sytytä. Golf on vaikea laji, tekniikkalaji. Väärin opittuja pelitapoja on vaikea lähteä korjaamaan.” Tuleva kesä kuluu normaaliin tapaan golfin parissa. Ja miksipä tätä hulluutta koittaa edes parantaa, on niitä huonompiakin harrastukisia. Näppis toivottaa aurinkoista golf-kesää kaikille ja kannustaa kokeilemaan lajia, jossa ei tule koskaan valmiiksi.
Kaikki kesään KIPASTA! Lelut ja pelit Auto-, maasto- ja venekartat Kirjoista tietoa ja viihdettä Askartelu- ja taidetarvikkeista tekemisen riemua.
Paltamon KIPA KIRJAKAUPPA Puh. 08 871025 www.kainuunkirja.net
Näppis ja ballerina Johanna Puupponen.
13
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kuva: Pekka Homanen, FotoArt Homanen
Jos Jättiläisenmaahan haluat mennä nyt... Jättiläisten tarina näkyy ja kuuluu Paltamossa monissa kohteissa. Kivesvaaralta, keskellä kauneinta luontoa, löytyy Jättiläisenmaa. Yrittäjäpariskunta Anja ja Vesa Homasen pyörittämä elämyskeskus hurmaa vierailijan välittömästi. Kivesvaaran huipulle ajetaan jyrkkää nousua ja vaaran laelta avautuu 360 asteen postikorttimaisema. Keskellä tätä ihanuutta seisoo Taikalinna, iso rakennus jossa toimii Jättiläisenmaan näköalakahvila ja tilausravintola. Näköalakahvilassa on tilaa 50 hengelle, tilausravintolassa 100 hengelle ja linnaa kiertävällä katetulla terassilla kesäisin 50 hengelle. Salissa on hienot puitteet kokousten ja juhlien järjestämiselle, ja Anja kertookin että tulevana kesänä tullaan tanssimaan monet häät Taikalinnan salissa. Jättiläisenmaa on kerännyt paljon vierailijoita ja majoittujia, eikä ihme. Anja kertoo, että ihmisiä kiinnostaa kohde jo nimensä perusteella; mikä ihme on Jättiläisenmaa ja mistä nimi tulee. Nimen taustalla on luonnollisesti Paltamon historiaa, mutta myös mystinen tarina tänäkin päivänä vaaralla asuvista jättiläisistä ja maahisista. Suurin osa Jättiläisenmaan asiakkaista on suomalaisia, iso osa Pohjanmaalta. Mutta sesonkiaikana elo- ja heinäkuussa matkalijavirtaa tulee Keski-Euroopasta sekä joulu- ja tammikuussa Venäjältä. Kaukaisimmat asiakkaat ovat olleet Australiasta ja Kanadasta. Koska asiakkaita riittää ja varsinkin hääviikonloppuina majoitustilaa tarvittaisiin nykyistä 30 petipaikkaa enemmän, Jättiläisenmaahan nousee luksus-linnunpönttöjä. Nämä pöntöt eivät tosiaan ole linnuille, vaan ne tulevat olemaan korkeatasoisia huoneistoja saunoineen, keittiöineen ja toki huikeine maisemineen. Huoneistoja tulee kahteen tasoon ja ne nostavat Jättiläisenmaan majoituskapasiteetin 50 petipaikkaan. Anja kertoo tavoitteena
olevan että uudet luksus-linnunpöntöt valmistuisivat kesän aikana. Jättiläisperspektiivissä majoittumisen lisäksi vierailusta Jättiläisenmaassa jää varmasti mieleen myös Anjan taikoma herkullinen ruoka. Jättiläisenmaan ruokafilosofia on tarjota villiyrteillä höystettyä herkullista kotiruokaa. Ruoka on ehdottomasti lähiruokaa; Kivesvaaralta poimitut marjat ja sienet päätyvät juhlapöytään. Herkuissa eivät lisäaineet häiritse, sillä ruoassa maistuu
vain aidot raaka-aineet. Ykkösyrtti Taikalinnan keittiössä on nokkonen, jota vierailija voi ostaa myös kuivattuna kotiin viemisiksi. Enempää tästä henkeä salpaavasta paikasta ei voi kertoa - se pitää kokea. Lisätietoja: Anja ja Vesa Homanen p. 040 7487391 posti@jattilaisenmaa.fi www.jattilaisenmaa.fi,
Maanrakennusalan palveluja yrityksille ja yksityisille. • • • • •
Teiden ja katujen rakentaminen kunnallistekniikka kiviainekset toimitetuttuna rakennusten pohjatyöt rantatyöt ym. Ota yhteyttä ! Puh. 08 871 888 www.mrl-pyykkonen.com
14
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Arja tai auto?
Eurojopi Eurojopi, yritys keskellä kylää tarjoaa isoa apua pieneenkin tarpeeseen. Osuuskuntana toimiva Eurojopi on toiminut yritysten ja ihmisten hyväksi jo vuodesta 1997 lähtien. Toimialoina ovat kotityö- ja toimistopalvelua sekä kiinteistönhoito- ja siivouspalveluja ja työvoiman vuokraus. Kotityöpalvelu sisältää muun muassa siivousta, ulkoilutusta ja yleis-
tä kotona tehtävää arkityötä. Lisäksi Eurojopi tekee työvoiman vuokrausta toisille yrityksille. Päätoiminta-alueena on tällä hetkellä Kainuu. Eurojopin perustajana ja vetovastuussa on alusta saakka ollut Arja Keski-Liikala. Osuuskunnassa on 9 jäsentä. Työntekijöitä 20, joista neljä on osuuskunnan jäseniä ja muut ulkopuolisia työntekijöitä. Eurojopi on työn-
antaja ja työ tehdään toimeksiantajalle. Eurojopin pitkän historian aikana yritys on tuottanut palveluita lukuisille kainuulaisille. Kesä on Eurojopissa kiireistä aikaa. Mökkiläiset ovat osuuskunnan yksi kohderyhmistä ja palveluina tarjotaan nurmikon leikkausta, siivousta, laitureiden huoltoa ja lasikuituveneiden korjausta. Lomalaiset ottavat usein yhteyttä kun heidän ikääntyvät perheenjäsenet tarvitsevat Eurojopin palveluita. Palvelut ovat hyvin kattavat, joten Arja kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä Eurojopiin, mikäli tarvetta löytyy kotiapuun tai kiinteistönhoitoon liittyvissä asioissa.
Lisätietoja
Arja Keski-Liikala arja.keski-liikala@eurojopi.fi, p. 050-3072 899
Paltamon Yritysmessut
2.7. klo 10-18 Eino Leino -puistossa
Palvelumme: • Antenniasennukset • Hälytysjärjestelmien asennus • Kaapeli- ja televerkkojen asennukset • KNX asennukset, -suunnittelu ja ohjelmointi • Lämpökamerakuvaukset • Linjasaneeraukset • Myymälä • Näytteenottoilmaisimet • Paloilmoitinliike
• palovaroitinjärjestelmät myös maatalouden • Sähköasennukset kotiin, liikelaitoksiin ja toimistoihin • Sähköasennukset teollisuuteen • Sähkön kuntotarkastukset • Sähkösuunnittelu- ja urakointi • Valaistussuunnittelu • Varastomyymälä
Messuille toivotaan mukaan lukuisasti Paltamon ja muiden kuntien yrittäjiä. Puistossa kaksi isoa telttaa, tarvittaessa tarjolla myös ulkopaikkoja. Jokivarren Marion vastaa ruoka- ja kahvitarjoilusta. Tarkemmat tiedot messuista myöhemmin Paltamon yrittäjien nettisivuilla: www.yrittajat. fi/paltamo
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Reijo Moilanen, p. 050 555 2780, paltamon@yrittajat.fi
YRITTÄJÄ, KÄYTÖSSÄSI YLI 100 ASIANTUNTIJAA
Sähkotoimisto Eltutek Oy Lankkukuja 3 A 2 87400, Kajaani www.eltutek.fi Puhelin: 0500 225 497 toimisto@elutek.fi
PA LTA M O YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN YRITTÄJÄN PUOLESTA
15
Joskus muutamakin ihminen voi puhaltaa hiipuneen yhdistyksen toiminnan uuteen liekkiin. Näin kävi Kivesjärven kyläyhdistykselle, joka aiemmin oli kunniakkaasti toiminut Kivesjärven Kehittämisyhdistyksen nimellä. Kehittämisyhdistyksen aikaan Kivesvaara oli jopa palkittu aktiivisuudestaan Vuoden Kylä-maininnalla 1993 mutta pikkuhiljaa toiminta hiipui ja yhdistys vaipui hiljaiseloon pöytälaatikkoon. Uutta potkua toimintaan tuli, kun Kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Ari Haataja pyysi puheenjohtajaksi Kivesjärvellä mökkeilevän Kari Heikkisen keväällä 2013. Samalla muutettiin yhdistyksen nimi Kivesjärven kyläyhdistys ry:ksi ja uudistettiin sääntöjä siten, että myös yritykset, loma-asukkaat ja muut alueesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Kyläyhdistyksen sääntöjen mukainen tarkoitus on kehittää kylän toiminta- ja harrastusmahdollisuuksia, sekä elinkeinotoiminnan edellytyksiä ja ympäristöä siten, että Kivesjärvi säilyy elävänä ja vireänä kylänä. Jo ensimmäinen vuosikokous näytti, että toimintaa oli kaivattu, jäseniä yhdistykseen alkoi ilmoittautua tasaiseen tahtiin. Viestintää tehostettiin yhdistyksen omilla facebook-sivuilla, jäsenkirjeillä sekä tiedotteilla. Kyläyhdistyksen moottorina on vuosikokouksessa valittu johtokunta, jossa on 6 jäsentä. Tällä hetkellä johtokunnassa ovat Ari Haataja, Ari Haapio, Raimo Leinonen, Vesa Homanen, Sirpa Rautio ja Kari Heikkinen. Johtokunnan sihteerinä toimii Eeva Käyhkö. Osa johtokunnan jäsenistä on aktiiveja jo Kehittämisyhdistyksen ajoilta. Johtokunnan jäsenille määritelty kullekin omat vastuualueet; yksi hoitaa talkoolaiset, yksi vastaa myyntipisteistä jne. Aktiivisuutta Kivesjärven alueelle loi osaltaan Anja ja Vesa Homasen luotsaama Kivesvaaran päällä oleva Jättiläisenmaa-yritys. 2013 oli kunnassa suunnitteilla myös Kivesvaaran investointi- ja kehittämishanke, jonka pääteema oli retkeilyreittien perustaminen kauniille ja luonnoltaan monipuoliselle alueelle. Kyläyhdistys ottikin aktiivisesti osaa reittien suunnitteluun ja tekoon, sekä talkootöillä, että voitettuaan kilpailutuksen reitin rakenteista hankkeen rahoituksen varmistuttua 2014. Parhaina päivinä talkoissa ahersi reilu 30 yhdistyksen jäsentä raivaten reittejä ja rakentaen vaaralle mm. näköalatasanteen. Retkeilyreittien viralliset avajaiset pidettiin 18.10.2014. Aherrus alueella ei mennyt hukkaan, sillä Kivesvaara valittiin yleisöäänestyksellä Vuoden Retkipaikaksi 2014. 2014 kesällä yhdistyksen jäsenet rakensivat myös Kivesjärven rantatien varteen laavun nuotiopaikkoineen yhteistyössä paikallisen osakaskunnan kanssa tiellä kulkevien ja veneilijöiden iloksi.
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kyläyhdistyksen jäsenet rakensivat talkootyönä Kivesvaaralle mm. näköalatasanteen.
Hiilloksesta uuteen liekkiin Kivesjärven kyläyhdistys ry Kyläyhdistys on ollut aktiivisesti mukana alueen tapahtumissa. Vuosittain järjestettävät Kivesvaara Uphill Run, Jättiläisenmaa Rallisprint sekä Suomen Luonnon Päivä, joka pidettiin Kivesvaaralla elokuun lopulla 2015, ovat työllistäneet aina reilu parikymmentä yhdistysaktiivia. Yhdistys on järjestänyt vuosittain myös joulukuussa jäsenille, muille alueen asukkaille ja lomalaisille maksuttoman puurojuhlan Jättiläisenmaassa kiitoksena kuluneesta vuodesta. Jäsenmäärä yhdistyksessä on n. 60 henkilöä, joten lisää jäseniä otetaan mielellään. Viime vuonna ei jäsenmaksua peritty jäseniltä lainkaan, kiitos yhdistyksen hyvän taloustilanteen.
Eeva Kähkö
- Yhdistyksessä pitää olla toimintaa sopivasti ja uusia ideoita alueen kehittämiseen. Liikaa ei kuitenkaan kannata haukata kerralla, etteivät yhdistyksen jäsenet väsy tapahtumiin ja talkoisiin. Suurin haaste onkin uusien idearikkaiden aktiivijäsenien hankkiminen ja kylän kehittäminen, toteaa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Heikkinen.
Kajaanissa 6.-10.7.2016
Viikko täynnä musiikkia, teatteria ja lausuntaa. Lue lisää www.runoviikko.fi
16
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
K-market Kontiomäki löytyy Kontiomäen Shelliltä
Paltamon K-marketit – lähiruoan voimalla Paltamosta löytyy kaksi iloisesta palvelusta ja hyvistä tuotteista tunnettua K-kauppaa. Toinen sijaitsee aivan kylän keskustassa, K-market Tervatori, ja toinen vasta avattu K-market Kontiomäki. Tervatorin aina positiivinen kauppiaspariskunta Sari Jokelainen ja Tuomas Sirviö toivottavat asiakkaat hymyillen tervetulleeksi. Tässä K-kaupassa on erittäin hyvä päivittäistavaravalikoima pienessä paketissa ja erityistä ovat lähiruokatuotteet. Paikallisia tuotteita ovat muun muassa Pekka Heikkisen ja Ämmän leivän leivät, Kukkoleipureiden tuoreet kukot, Kulunnan puutarhan kasvikset, Konapin kananmunat, Paltamon Melalahden ja Kinnusen Myllyn jauhot, Kainuun kalatuotteen kala sekä Paltamosta tuleva liha ja syksyisin myös tuoreet marjat. Oman paikkakunnan liha kaupan hyllyllä on nykyään erikoisuus, mutta tämä kauppiaspariskunta haluaa nähdä vaivaa asian eteen. Paltamolaiset lihantuottajat toimittavat lihaa K-market Kontiomäen tuoretiskin valikoimaa
Tervatorille kolmesta neljään kertaa vuodessa ja liha leikataan ja pakataan kaupassa. Vaiva todellakin kannattaa, sillä paikallinen liha menee kaupaksi heti kun sitä on saatavilla. Kauppias Tuomas kertookin, että asiakkaat osaavat arvostaa tuotteen laatua ja tuoreutta. ”Lähiruoka on arvovalinta ja asiakkaat ovat valmiita maksamaan tuotteesta hieman enemmän kun alkuperä ja käsittely on tiedossa”. Seuraavan kerran lähilihaa tulee Tervatorin valikoimaan juhannukseksi. Tuomas ja Sari ymmärtävät lähiruoan merkityksen ja kertovat, että paltamolaisille nämä tuotteet ovat tärkeitä ja niitä ostetaan. Hittituotteena lihan ohella on ehdottomasti kesäisin saatava paltamolainen käsin perattu muikku - se viedään käsistä. Kontimäen Shellille avattiin maaliskuussa uusi K-kauppa. Kauppa on otettu vastaan erittäin hyvin ja myymäläpäällikkö Matti Tolonen kertoo, että heillä on nyt positiivinen
Paikallisia lähiruokaerikoisuuksia.
haaste saada valikoima ja tarjonta sopivaksi vastaamaan sekä kuntalaisten että matkailijoiden tarpeita. Tämä tavoite tullaan varmasti saavuttamaan, sillä kaupassa on oikein hyvä pöhinä ja ilmapiiri työyhteisön kesken loistava. Kontiomäen K-kaupassa myös lähiruoka on yksi perusasioista ja valikoimaa laajennetaan koko ajan. Tällä hetkellä myymälästä saa kainuulaisina tuotteina leipää, juustoja, viljatuotteita, mehuja sekä kasviksia. Toiveena olisi saada valikoimaan mahdollisimman pian myös paikallista perunaa, porkkanaa ja lihaa. Molemmat K-kaupat haluavat kasvattaa lähiruokavalikoimaa edelleen ja ottavat erittäin mielellään vastaan toiveita ja ideoita uusista tuotteista.
17
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Sapuskaa myös Shelliltä
Kontiomäen Shell -liikenneaseman 300 paikkaisessa ravintolassa onnistuu myös suurten ryhmien ruokailu vaivatta. Noutopöydässä kainuulaista ja suomalaista kotiruokaa, listalta annoksia, Scan Burgerin hampurilaisaterioita ja pizzoja.
Paltamon Sydän
Paltamon
Kesäisin Paltamon keskustasta löytyy kaksi hyvää ravintolaa, toinen Neste-huoltamolta ja toinen Paltamo Golfin yhteydessä olevasta Paltamon Sydämestä. Tehonainen Pirjo Ronkainen pyörittää molempia. Pirjo toimii Neste-huoltamon yrittäjänä sekä ravintolapäällikkönä Sydämessä. Kahden vaativan tehtävän tekeminen on paitsi vastuullista, se myös täyttää Pirjon päivät ja kesä onkin sesonkiaikaa. Paltamon Sydän on avannut ovensa huhtikuussa ja kausi jatkuu lokakuulle saakka. Kesällä Sydän tarjoaa ruokaa noutopöydästä aamupäivästä iltaan saakka, joka päivä maanantaista sunnuntaihin. Lisäksi Pirjo kertoo päivittäin vaihtuvalta listalta löytyvän muun muassa salaattiannoksia, sekä ravintola toimii myös tilausperiaatteella. Tilaamalla Sydämestä saa illallista sekä erilaisten juhlien järjestäminen onnistuu. Paltamon Neste on tunnettu hyvistä lounaistaan. Huoltamoympäristö saattaa hämätä, sillä ruokailija saa laadukasta ja ammattitaidolla valmistettua lounasta sekä ala carte –annoksia. Nesteen erikoisena Pirjo mainitsee Rahtarin pannun. Erittäin positiivisena asiana molempien ravintoloiden toiminnassa on nähty lähiraaka-aineiden käyttö. Pirjo näkee lähellä tuotetussa tuotteessa myös myynnillisen hyödyn ja hän käyttääkin paikallista lihaa ja kalaa. Pirjo ottaa vastaan toiveita ja tilauksia pirjo.ronkainen@kajaani.net p. 044 5286087
Shell Kontiomäki
Käyntiosoite Viitostie 2, 88470 Kontiomäki Puhelin (08) 687 2301 Faksi (08) 687 2304 Sähköposti shell.kontiomaki@elisanet.fi
Paltamon Sydän
Avoinna ma-su klo 8-20 Äitienpäivälounas 8.5.2016 Noutopöytäkattaukset ma-su klo 11.30 ja 14.00 Pöytävaraukset ja tilaukset: 040-5887085
Neste Oil Paltamo
Avoinna arkisin klo 6.30–21, la ja su klo 8-21 Lounas tarjolla arkisin klo 10.30 – 15.00, heinäkuussa myös viikonloppuisin. Yhteystiedot: Kassa p. (08) 687 5322 Pirjo 044 528 6087 Paltamon Neste
Aina edulliset -tuotteet ja paikallisia lähiruokaherkkuja Katso kesän palveluajat Facebookista: kmarketkontiomaki
KONTIOMÄKI Viitostie 2, 88470 Kontiomäki p. 044 978 0915
18
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Kuva: Noora Sandgren
Eilisen lapset ja Leikityt lelut Meteli seis Paltamon Metelissä Kun valtatie 22:n (Tervantien) laitaan Metelissä ilmestyy suuret opastekyltit ja turistibusseja alkaa näkyä Venemetsän edessä, on se merkki paikkakuntalaisillekin, että Suomen pohjoisin lelumuseo on avattu yleisölle.
Jo 13 vuotta näyttelyt ovat tasaisesti keränneet taiteesta ja vanhoista leluista kiinnostuneita kävijöitä Suomesta ja eripuolilta maailmaa, kaukaisimmat Uudesta-Seelannista, Japanista ja Yhdysvalloista.
Näyttelyn nuket, hepat, nallet, kipsipatsaat ja mekaaniset lelut jopa satavuotisine ilmeineen heräävät jälleen kesän tullen muistoissa matkailevan katselijan ihailtaviksi. Näyttelymme nimi ”Leikityt lelut” kuvaa lelujen ja patsaiden tämän hetkistä toimintaa. Ne ovat vain esillä ja tuovat katsojille niitä arvokkaita muistoja ja salaisuuksia, joita esimerkiksi sotalapsena Ruotsissa ollessa kuiskailtiin nuken tai nallen korvaan, kun oli kova ikävä kotiin. Se kertomus olisi loputon, jos nuo näyttelyn ”lapset” lelut voisivat meille kertoa. Mukaan mahtuu kauneutta, onnellisuutta, pelkoa ja kauhua, jota sota-ajan lapset kokivat. Mieluisana muistona viime kesältä voisi mainita sotaorpojen turistivierailun. Voi sitä puheensorinaa ja muistojen määrää, minkä kokoelmat virittivät. Nyt jo harmaapäiset vanhukset silittivät nukkea jollainen ”Ruotsin retkellä” oli ikäväkaverina ja joka sittemmin oli hävinnyt. Poikia - nuita harmaapäisiä pappoja - luonnollisesti puhutti puuhevoset, junat sun muut poikien lelut. Turistioppaille vierailu oli siinä mielessä hankala, että aikataulu petti pahemman kerran. Meille oli tietenkin miellyttävää kuulla erään vierailijan toteamus oppaalle: Nyt on mieluisat nähty, eikä muualle tarvitse keretäkkään. Nyt siis isät ja äidit, ukit ja mummot lapsineen ja lapsenlapsineen tutustumaan aikaan jolloin kesät oli kesiä, lelut oli leluja ja kaikki presidentit oli Kekkosia. Leluillamme ei enää leikitä, mutta katseilla saa kuluttaa. Näyttelymme on saanut runsaan satavuotiaan aineiston rinnalle myös esineistöä 5070 -luvuilta, jotta tämän päivän äidit ja isätkin voisivat löytää lapsuutensa. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita lapselliseen virikemaahan! Meteli Seis. Ry
• Moottorisahat • Raivaussahat • Ruohonleikkurit • Perämoottorit • Mopot • Huolto ja varaosat
www.motorec.fi
Honkakuja 4 • Paltamo
) 050 555 2780
* motorec@gmail.com
Kuva: Noora Sandgren
19
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
TULE VAARAMAISEMIIN! Majoitu mahtavissa maisemissa Sannan tallin järjestämistä päiväleireistä löytyy lisää tietoa osoitteessa: www.sannatalli.fi
Hevosharrastus sopii kaikille Paltamo on harrastusmahdollisuuksien puolesta erittäin monipuolinen asuin- ja matkailukohde. Hevosista kiinnostuneille Sannan Talli ja Hóll Talli mahdollistavat hienot puitteet hevosteluun. Paltamon Karjalanvaaralla toimiva Sannan Talli keskittyy sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan, mutta tarjoaa ajanvarauksella myös ratsastustunteja sekä päiväleirejä. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on talliyhteisössä hevosten kanssa tekemistä; hevosen hoitamista ja ratsastusta, tallitöitä ja erilaisia harjoituksia tai vaikkapa kävelyjä metsäpolulla hevosen kanssa.
Laadukkaat lomamökit Näköalasauna Koe yö linnunpöntössä! Kahvila on avoinna: Ti 28.6.- su 7.8 klo 11-17 Muut ajat tilauksesta ryhmille.
• Elämyskeskus•
www.jattilaisenmaa.fi Anja Homanen • 040 748 7391 Vesa Homanen • 044 565 6717 posti@jattilaisenmaa.fi
Lisätietoja:
Kivesvaara Paltamo, Finland
Leikkipuistoissa leikki luistaa
Sanna Väänänen, puh. 040 718 5468 sannanhevostoiminta@gmail.com www.sannatalli.fi Hóll Talli on islanninhevosella vaellukselle halajavan paratiisi. Talli järjestää talvisin tunnista puolen päivän vaelluksiin upeissa metsämaisemissa, ja kesäisin jopa kolmen päivän hevosretkiä. Tallilla on myös mahdollisuus perheen pienimmille talutusratsastukseen ja aktiiviharrastajille ratsastustunteihin ja -leireihin. Vaellus islanninhevosen selässä läpi komean kainuulaisen vaaramaiseman antaa unohtumattoman kokemuksen!
Paltamossa myös perheen pienimmät on huomioitu laadukkaiden leikkipuistojen osalta. Korpitien koulun pihalta, Lampitie 2 löytyy monipuolinen liikunta- ja leikkipaikka. Tämä lasten leikkikohde palvelee aktiivisessa käytössä lukuvuoden aikana, mutta on käytössä myös loma-aikoina. Toinen kauniissa jokimaisemassa sijaitseva leikkipaikka sijaitsee aivan Paltamon keskustassa, Eino Leino -puistossa. Täältä leikkipuistosta löytyvät muun muassa liukumäki, kiipeilyteline, kimppahyrrä, parikeinu ja leveä keinu. Molempien leikkipuistojen laitteet ovat värikkäitä, turvallisia ja palvelevat monenikäisiä leikkijöitä.
Lisätietoja:
Tuula Korvajärvi, puh. 050 357 6501 info@holltalli.fi www.holltalli.fi
Kesämökkien nuohoukset Nuohousliike Oikarinen
SOITA 0400-154 522
Paltamossa on palveleva rautakauppa
20
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Mitä ihmettä tehdä kesällä?
Uimarannat
Paltamon kunnan alueella on 6 uimarantaa, jotka ovat kunnan ylläpitämiä. Uimarannoista 4 sijaitsee Oulujärven rannalla ja loput pienempien vesistöjen äärellä; Koikerojärvi, Kontiolampi, Melalahti, Metelinniemi, Mieslahti ja Saviranta. Uimarantojen sijainti ja palveluvarustus löytyvät Paltamon karttapalvelusta (Palveluhakemistot/Uimarannat).
Retkeily- ja taukopaikat Kunnan alueella on eri ulkoilureittien varrella ja vesistöjen rannoilla kaikkiaan 16 retkeilyja taukopaikkaa. Sijaintikartta, kohteet ja reitit infoteksteineen löytyvät Kainuun Infokarttapalvelusta (Retkeilypalvelut) ja Paltamon karttapalvelusta (Palveluhakemistot/Retkeily- ja taukopaikat). Uusin, Kivesvaaran retkeilyreitti, on avattu 2015. Lähtö retkeilyreitille Kivesvaaran laella sijaitsevalta kodalta. Opastauluja ja levähdyspisteitä on reittien varsilla useita.
Lue sivut 20-22
ISO APU PIENEENKIN TARPEESEEN! Työvoimapalveluiden myynti kiinteistönhoitopalvelut työvoiman vuokraus remontointipalvelut toimistopalvelut siivouspalvelut kotipalvelut
www.eurojopi.f Puh. 050 3072 899 • 044 756 3664 ejopi@eurojopi.fi
Tervalammen yleisurheiluja jalkapallokenttä Tervalammella voi harrastaa jalkapallon lisäksi ratajuoksua, heittolajeja, pituusja korkeushyppyä.
21
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Vesille mieli
Tennisja sulkapallo
Paltamon Nesteen yrittäjä Tapani Ronkainen vuokraa asiakaskäyttöön kanoottia, soutuvenettä ja moottorivenettä edulliseen vuorokausihintaan. Metelinniemessä on myös kanoottilaituri jolta vesille lähtö onnistuu vaivatta. Moottoriveneessä on uisteluvarustus, kaikuluotain, vapatelineet ja 40 hv Yamaha-perämoottori, joten nyt ei uisteluvenettä tarvitse kuljettaa kauempaa. Kanootti ja veneet ovat Metelinrannassa, ja Kysy lisää Tapani Ronkainen puh. 044 0686 374.
Pertinhalli (jäähalli) Avoinna kesäkaudella (kesä-syyskuu) Maanantai-Torstai 7.00 – 15.15 Perjantai 7.00 – 13.15 Muulloin käytettävissä klo 7.00 – 21.00 omalla avaimella, jonka voi lunastaa panttia (30 €) vastaan kunnanviraston neuvonnasta. Avain annetaan kesäkaudeksi kerrallaan eli se on palautettava lokakuussa. Huomioithan, että kunnanvirasto on suljettu 4. – 31.7.2016 välisen ajan.
Menovettä veneeseen Oulujärvellä veneilevälle Paltamoon pysähtyminen on tehty helpoksi. Venesatamasta löytyvät korttiautomaatilla toimiva veneen tankkauspiste ja kaikki muutkin tarvittavat palvelut. Venesatama on ihanteellinen paikka pysähtyä, isonkin paatin tankkausta helpottaa tilava satama-allas ja tukevat laiturit. Myös yöpynen onnistuu veneilijälle; satamassa on sähköpaikat veneille sekä suihkut saunoineen löytyvät ravintola Paltamon Sydämen yhteydestä.
Piipahda palvelevalle Paltamon Nesteelle.
Iloa skeittareille ja scoottareille Paltamon skeittipuisto palvelee rullalautailaijoita ja potkulautailijoita Paltamon keskustassa, torialueella. Skeittipuisto saatiin Paltamoon vuonna 2014, kun Betonimestarit Oy järjesti Facebook-kilpailun, jossa parhaimmat perustelut saaneeseen kuntaan lahjoitetaan skeittipuisto. Varsinkin lapset ja nuoret ovat löytäneet tämän vauhtia rakastavien viihdyttäjän. Tervetuloa testaamaan!
Maittavaa kotiruokaa runsaasta noutopöydästä!
Herkutella voit myös iltaisin ja viikonloppuisin!
Lounas arkisin 10.30–15
Pizzaa & Burgeria
Monipuolinen myymälämme palvelee: • Kanootin, soutuveneen ja kuomullisen peräkärryn vuokraus • Oulujärven kalastusluvat, Matkahuolto ja Veikkaus • Nestekaasupullot – myynti ja vaihto • Autotarvikkeet, -öljyt ja -kemikaalit • Elintarvikkeet, lahjatavarat
Neste Paltamo Puh. 044 726 6463, (08) 687 5322 Kesällä avoinna ma-pe 6.30–21, la-su 8–21 www.nestepaltamo.fi
22
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Vuokraa asunto Yksiö, kaksio tai kolmio, myös saunallisia. Tutustu vapaisiin vuokra-asuntoihimme osoitteessa: www.paltamo.fi > asuminen Samasta osoitteesta myös hakemukset. Raija Mikkonen, 044 2885 609 tai Marja Moilanen (08) 615 54667
Frisbeegolfaamaan Paltamoon
Paltamo ei tarjoa pelkästään perinteisen gol-
fin harrastajille hienot puitteet, vaan pitäjässä voi pelata myös frisbeegolfia kahdella radalla. Keskustataajaman lähellä, Metelinniemen uimarannan vieressä sijaitsee aloittelijatason 6-väyläinen, C-luokan rata. Lisäksi Tervalammen urheilukeskuksen lähellä, Honkamäen ulkoilualueella on harrastajatason 9-väyläi-
Huollot ja renkaat myös osamaksulla
nen B-luokan rata. LEPIKO
NTIE
AN
NG LA
O PU
Ratojen tarkemmat sijainnit ja infotaulut löytyvät
E
TI
Paltamon kunnan nettisivuilta:
paltamo.fi>Vapaa-aika>Liikunta ja ulkoilu.
RINNE
TIE
RAUTATIEASEMA
LU TT US EN TI E
OU
LUN
FIXUS -KORJAAMO
Metelinniemen aloittelijatason 6-väyläinen rata tarjoaa haastetta ajoittaisten tuuliolosuhteiden ja järven läheisyyden vuoksi.
TIE
Pesut, kset, kiillotu t se vahauk
p. 0400 267 223 Konttitie 5, Paltamo Avoinna arkisin klo 8-17 www.autopajalaukkanen.fi
FIXUS -MYYMÄLÄ
p. 044 087 1033 Lepikontie 19, Paltamo Avoinna arkisin klo 9-17 www.fixus.fi
23
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
BIOTEHDAS PALTAMOON TAVOITE YKSI - BIOTEHDAS KAINUUSEEN
Esiselvityshanke - Kainuussa kolme sijoituspaikkaa tehtaalle
teisen metsänhoidon tuloksena kuitupuuta
teettämän esiselvityksen perusteella sellu- ja
Kainuussa on suuret metsävarat ja pitkäjänon hyvin tarjolla jatkojalostettavaksi. Metsien kestävällä ja ekologisella hakkuulla ja hoidolla turvataan puuston vuotuinen kasvu myös tulevaisuudessa. Vuosien aikana Kainuussa on kertynyt mittavasti hakkuusäästöä, mikä lisää kuitupuun mahdollisuuksia paikalliseen jalostukseen. Se tarjoaa myös ainutlaatuisen tilaisuuden käynnistää uudentyyppisten ja korkealuokkaisten biotuotteiden valmistuksen.
Syksyllä 2015 valmistuneen Kainuun Liiton biotuotetehtaan potentiaalisia sijoituspaikkoja löytyy Paltamosta, Kajaanista ja Suomussalmelta.
Kehitysyhtiö - KaiCell Fibers Oy
KaiCell Fibers Oy on koko Kainuun yhteinen hanke. Yhtiö on perustettu tammikuussa 2016 Kainuun Liiton aloitteesta tavoitteenaan toteuttaa integroitu biotuotetehdas Kainuuseen. Yhtiön tavoitteena on luoda puitteet tehtaalle, joka jalostaa Kainuun kuitupuusta korkealuokkaisia tuotteita kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on integroitu biotuotetehdas ja teollisuuspuisto, joka tarjoaa mahdollisuuden eri yrityksille luoda liiketoimintaa ja kumppanuuksia. Tuotanto on tarkoitus saada käyntiin vuoden 2020 aikana.
Kaicell Fibers Oy etsii partnereita perus-
tettavalle biotehdasalueelle tarjoten: - Suoran ja vakaan sellun toimitusketjun - Mahdollisuuden tehtaan ylijäämä
energian hyödyntämiseen
- Ympäristöteknologiaan liittyvät
synergiat tehdasalueella
- Kunnossapito, hallinto ja logistiset synergiat - Myönteisen ja luovan ilmapiirin sekä
mahdollisuuden luoda kumppanuus
alueella toimivien yritysten välille
Lisää tietoa: www.kaicellfibers.fi
Kari Heikkinen
TAVOITE KAKSI - BIOTEHDAS PALTAMOON
Paltamo on hyvä biotehtaan sijoituspaikka Kainuussa
1. Paltamossa on tarpeeksi suuri maa-alue tehtaalle (ei asutusta, maaomistajilta suostumus, kaava-asiat)
2. Raakapuun kuljetusmatkat ovat tehtaalle
lyhyempiä (Paltamo on puun hankinta-alueen keskellä)
3. Raakapuun kuljettaminen suoraan tehtaal-
le on rekoilla edullisin vaihtoehto (ei junakuljetuksia välissä)
4. Tulo- ja poistovesien johtaminen putkilla Oulujärvelle on mahdollista (suuri järvialue on tarpeeksi lähellä)
5. 110 KV:n sähköjakamo lähellä Paltamon
tehdasaluetta (tehtaan käynnistys ja verkkoon syötettävä sähkö)
6. Sähköistetty rautatieyhteys tehtaalle on mahdollinen (tehty selvitys, raportti 26.1.2016) 7. Paltamosta on lyhin ja edullisin lopputuotteiden sähköistetty junakuljetusmatka Perämeren satamiin
8. Suora ratayhteys (Kostamus-rata) Venäjän puumarkkinoille (suhdanteiden vaikutus puun hankintaan)
9. Raakapuutakuljetuksia ja kemikaaleja ei viedä asutustaajaman läpi tehtaalle (nopeus, melu, muut vaarat)
10. Hyvät tieverkostot tehdasalueelle VT 22:n kautta (tehdas sijaitsee tien vieressä)
Yhteystiedot:
Kunnanjohtaja Arto Laurikainen p. 044 2885 600 Kehittämisprojektit Kari Heikkinen p. 045 1311 355
24
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Paltamo
ei sammaloidu Syksyllä 2015 tapahtui merkittävä asia. Paltamon naapurikuntien kunnanjohtajat istuivat tuttuun tapaansa saman pöydän ääreen. Aihe erosi kuitenkin aikaisemmasta. Palaverin aiheena oli työllisyys ja sen hoitaminen paremmin, tehokkaammin ja uudella tavalla. Syntyi unelma joka muuttui vähitellen yhteistyösopimukseksi. Joulukuussa Hyrynsalmen ja Puolangan kunnanhallitukset sanoivat kyllä ja vuoden 2016 alusta työllisyydenhoito noiden kuntien alueella siirtyi Paltamon työvoimayhdistyksen hoidettavaksi. Paltamon kohdalla näin on tapahtunut jo vuosien ajan. Työtä kaikille-hanke päättyi vuonna 2013. Hanke jätti jälkeensä paljon osaamista ja henkistä pääomaa. Työllisyydenhoito vaatii pitkäjännitteistä ja kauas katsovaa asennet-
ta. On uskallettava haastaa vanhoja rakenteita ja toimintamalleja. Olemme kaikki harjoitelleet uudenlaista yhteistyötä nyt puolen vuoden ajan ja kokemukset ovat rohkaisevia. Yhdessä saamme aikaan enemmän ja samalla opimme itsestämme ja toisistamme. Kolmen kunnan toimintamalli on työllisyydenhoidon jättiläinen Kainuussa ja kiinnostusta on ollut yli maakuntarajojen. Samalla kun suunnittelemme uutta emme saa unohtaa kaiken tärkeintä. Parhaimmillaan työllisyydenhoito on ihmisen kokoisten tarinoiden ymmärtämistä. Ihmisen arvo on mittaamattoman suuri on hän työtön tai työssäkäyvä.
Paltamon vaarat kotiin tai lahjaksi!
Kesäterveisin Tero Huvi Toiminnanjohtaja Paltamon työvoimayhdistys ry 044 750 7169 www.paltamontyovoimayhdistys.fi
Vuokraa kalustettu yksiö 322 Tarvitsetko asunnon kesävieraillesi tai vaikka kakkosasunnoksi remontin ajaksi? Vuokrattavana kalustettu yksiö 35 m2, vuokra 322,90 €/kk, vuokraus vähintään kuukaudeksi.
Raija Mikkonen, 044 2885 609 tai Marja Moilanen (08) 615 54667 Tutustu mtyös muihin asuntoihimme osoitteessa: www.paltamo.fi > asuminen
Kotomon sisustus- ja lahjatuotteita myy: Jokivarren Marion, Kontiomäen Shell, Paltamon Kipa, ja verkosta: www.kotomo.fi
25
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
Paltamon palveluyrityksiä matkailijoille ja lomalaisille: Majoitus- ja ravintolapalvelut:
Neste-Paltamo Sairaalatie 1, 88300 Paltamo p. (08) 687 5322
Aallotar-loma-asunnot Bogikuja, 88300 Paltamo Varaukset: Tapani Leinonen, p. 0400 186 204 www.aallotar.com
Shell-Kontiomäki Viitostie 2, 88470 Kontiomäki p. (08) 687 2301
Paltamo Golf Oy Golftie 9, 88300 Paltamo 040 544 9396 www.paltamogolf.fi Ravintola Paltamon Sydän Golftie 9, 88300 Paltamo p. 040 544 9396 www.paltamogolf.fi Ravintola, kahvila, majoitus, golf Jättiläisenmaa, Kainuun Makuhelmi Kivesvaarantie, Kivesjärvi p. 040 7487391 ja 044 5656 717, www.jattilaisenmaa.fi Näköalakahvila, tilausravintola, majoitusta, näköalasauna, kokouspalvelut, pitopalvelu, luontokoulutuspalvelut Oulujärven Kultapallo-lomat p. 040 7487391 ja 044 5656717 Rantasaunamökki Taikatorppa Metelinniemessä Oulujärven rannalla, majoitus ja saunapalvelut Kainuun Opisto Tahvitie 4, 88380 Mieslahti p. 020 785 6830, www.kainuunopisto.fi Kokous- tai koulutustilat, juhla ja leiritilat ja -palvelut, ryhmämajoitus- ja ruokapalveluja Matkakoti Keidas Harjutie 6, 88300 Paltamo p. 0400 579 452 info@paltamonkeidas.net Huoneita: 3 kpl 2 hh ja 2 kpl 1 hh Leino-Lomat Raimo ja Arja Leinonen Kivesjärven rantatie 15, 88350 Kivesjärvi, p. 040 728 7051 www.leinoloma.com. 2 loma-asuntoa ja savusauna Kivesjärven rannalla Leskelän lomamökki Irmeli ja Pertti Luostarinen Savirannantie 29, 88470 Kontiomäki Irmeli p. 040 354 3390, Pertti p. 040 757 5712. Meteli House lomasunnot Albatrossi 3, 88300 Paltamo Varaukset: www.metelihouse.com Vaarantalo Halmetmäentie 2, 88300 Paltamo Varaukset p. (08) 872 063, Arja Valo p. 0400 700 516, Markku Väisänen p. 0400 192 423, www.paltamo.fi/kylayhdistykset/ vaarankyla Taivaan Pankko, Oikarinen Tuula Mustolantie 7 A, 88300 Paltamo p. 050 361 9869 www.taivaanpankko.fi Retriitti-, kokous- ja kurssipaikka vaaran laella, majoitus10 hlölle Kuisman loma Melalahdentie 9, 88310 Melalahti p. 040 729 0247
Kontiomäen asemaravintola Asematie 3, 88470 Kontiomäki p. (08) 687 1141 www.facebook.com/ KontiomaenAsemaravintola
Autohuolto ja varaosat FIXUS -myymälä Paltamo varaosamyymälä Lepikontie 19, 88300 Paltamo, p. 0440 871 033, 0400 282 765 www.fixus.fi FIXUS -autokorjaamo Autopaja Laukkanen, Konttitie 5, 88300 Paltamo puh.0400 267 223 Huollot, korjaukset, renkaat, pesut ja kiillotukset sekä autoteippaukset www.autopajalaukkanen.fi Auto-Konehuolto Keränen Oy Karhuntie, 88470 Kontiomäki p. (08) 687 1143, 0400 482 570 Jarin Kone ja Korjaus Hukkalantie 13B, 88300 Paltamo p. 0500 675 543 Shell Kontiomäki Viitostie 2, 88470 Kontiomäki p. (08) 687 2301 Neste Paltamo Sairaalatie 1, 88300 Paltamo p. (08) 687 5322 ABC jakeluasema Puolangantie 9, 88300 Paltamo
Muut palvelut ja kaupat Taxi (tilaus) p. 0600 398 400 Varalan kirppis Lepikontie 14 044 750 7155 K-Market Tervatori Puolangantie 11, 88300 Paltamo p. 0400 250 760 K-market Kontiomäki Viitostie 2, 88470 Kontiomäki, puh. 044 978 0915 S-Market Puolangantie 9, 88300 Paltamo p. 010 763 6650
Kirja- ja paperikauppa Paltamon KIPA Puolangantie 12, 88300 Paltamo p. (08) 871 025 www.kainuunkirja.net Jokivarren Marion Jopin Pitopalvelu ja Kotileipomo Vaarankyläntie 3, 88300 Paltamo p. 044 213 1354, 044 756 3664 www.eurojopi.fi Bienvida Jokirannantie 9, 88300 Paltamo p. 044 517 7909 Facebook: ”Bienvida” Hyvinvointipalvelut ja tuotteet Kotomo Marisanna Jarva Mäntykuja 12, 88300 Paltamo p. 044 357 8828 www.kotomo.fi Vaaralla -sisustus- ja lahjatuotteet Sienestä Oy 88470 Kontiomäki Sienijalosteet, sienten ja marjojen osto. p. 044 967 4705
Pankki
Puumanni Ay Puolangantie 120, 88300 Paltamo p. (08) 874 723, 0500 924 623 www.puumanni.fi Putkiurakointi Tauno Karppinen Kuuskanniementie 12, 88300 Paltamo p. 0400 383 561 tkarppinen@luukku.com Paltamon Monipalvelut Niskanen -rakennus ja saneeraus, mökkitalkkaripalvelut, traktorityöt, metsätaloustyöt Puh. 040 581 8960
Kirjapaino, Väylä-lehti
Kiinteistöhuolto
Pienkoneet
Kiinteistö Laine Oy p. 044 5107 498 p. 040 8245 962
Sähkötarvikkeet/-koneet Paltamon Kodinkone- ja Sähkölaitehuolto Harjutie 1A, 88300 Paltamo p. 0500 282 561 www.sahkolaitehuolto.palvelee.fi Kle-man Rauta Valontie 2, 88300 Paltamo p. (08) 871 649
Maansiirtoliikkeet
Kainuun Sora Uurantie 11 B, 88300 Paltamo p. (08) 872 192, 0400 680 796 www.kainuunsora.com Koneurakointi A. Heikkinen puh. 040 028 2055 Maanrakennus Pyykkönen Puolangantie 10, 88300 Paltamo p. (08) 871 666, m. 0400 386 251
Paltamon Apteekki Puolangantie 9, 88300 Paltamo p. (08) 871 067, 0440 672 696
Maanrakennus Pasi Holappa Puolangantie 126, 88300 Paltamo p. 044 576 6201
Alko Rinnekuja 2, 88300 Paltamo p. 020 711 2826
Pyykkönen Yhtiöt Oy Puolangantie 10, 88300 Paltamo p. 0400 200 609, (08) 871 888 www.mrl-pyykkonen.com
Paltamon Vaatetus Lepikontie 8, 88300 Paltamo, p. (08) 871 056, 050 407 1006 www.paltamonvaatetus.fi
Paltamon LVI-Palvelu Harjutie 9, 88300 Paltamo p. 040 0388719 martti.siira@elisanet.fi
Paltamon Kirjapaino Sairaalantie 8, 88300 Paltamo p. (08) 871 999 www.paltamonkirjapaino.fi
Soraliike Möttönen Ky Kotiniementie 11, Paltamo, p. 0400 121 419
Lamingon Kukka- ja Hautaus Lepikontie 15, 88300 Paltamo p. (08) 871 807, 0400 685 755 www.lamingonkukka.net
Kle-man Rauta Valontie 2, 88300 Paltamo p. (08) 871 649
Paltamon OP, Otto-automaatti Lepikontie 19, 88300 Paltamo www.op.fi
Paltamon posti Paltamon S-Market Puolangantie 9, 88300 Paltamo
Matkahuolto Paltamon Neste-huoltoasema Sairaalatie 1, 88300 Paltamo p. (08) 687 5322
Rakentaminen
Metsätalouspalvelut
Metsä-Pyykkönen Ky Luttusentie 6, 88300 Paltamo p. 040 831 2324 Tmi Tommi Rautiainen Vaarankyläntie 34 A 88300 PALTAMO p.050 460 1600 tommi.rautiainen@elisanet.fi
Motorec Honkakuja 4, 88300 Paltamo p. 050 555 2780 www.motorec.net Moottorisahat, puutarhakoneet, perämoottorit jne. Sepon Kone ja Varaosa Pujoniementie 20, 88310 Melalahti p. 040 029 5660 Moottori- ja raivaussahat sekä varaosat
Mökkitalkkarit
Eurojopi Puolangantie 8, 88300 Paltamo p. 050 307 2899 www.eurojopi.fi Jarin Korhonen Hukkalantie 13B, 88300 Paltamo p. 0500 675 543
Hevostallit:
Hóll Talli Kumpusentie 15, 88300 Paltamo Tuula Korvajärvi, p. 050 357 6501 www.holltalli.net Sannan Hevostoiminta ja Terapia Sannan Talli Hukkalantie 3, 88300 Paltamo, p. 040 718 5468 www.sannantalli.fi
Palveluluettelo on koostettu palvelemaan kesäasiakkaita. Palveluntarjoaja! Ole aktiivinen ja lähetä tietosi Paltamoon.com -sivuijen lomakkeella.
26
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
20 LIIKEKESKUS
- NESTE, Matkahuolto, Kotipizza, lounaskahvila, Scan Burger - B2B -mainostoimisto - Taksi
21 K-Market
S-MARKET - Apteekki - Posti - ABC-polttoaineen jakeluautomaatti
22 PALTAMON SÄHKÖLAITEHUOLTO
UVAN
TIE
AUTOKOULU PARTURIKAMPAAMO TARJA RAUTIO PARTURIKAMPAAMO JOHANNA
23 EUROJOPI
PARTURIKAMPAAMO FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
24 KIPA -kirjakauppa
72 VAARANKYLÄNNTIE
30
25 KIRJAPAINO, VÄYLÄ-LEHTI
PUO VAAR
26 TOIMISTOHOTELLI PALTAMO
TIE
10
LAN
GAN
TIE
6 28 27 13
LEPIKONT
35
IE
33
3
34
29 PALTAMON VAATETUS
RIN
NET
70 29 LEPIKONTIE 25 24 21 11 12 23 22 20 50 32
IE
IE
1 2
28 OSUUSPANKKI, pankkiautomaatti
FIXUS -varaosaliike PARTURIKAMPAAMO ANJA LEINONEN KAUNEUSHOITOLA RIITTA KAUKONEN
26
ANT
VARALAN KIRPPIS
LÄNN
UUR
27 LAMINGON KUKKA
ANKY
71
60 51
30 KLEMAN -rautakauppa OUL
31
PALTAMON SYDÄN - Ravintola - Golf-kauppa - Golf klubi - Caravan-alueen vastaanotto - Loma-asunnot
32
ALKO
33
MATKAKOTI KEIDAS
34
MOTOREC -pienkonemyynti ja -huolto
35
PARTURIKAMPAAMO KIRSTI SIIRA
FIXUS -autokorjaamo AUTOPAJA LAUKKANEN, 73 Konttitie 5
UNT
IE
RAUTATIEASEMA
Oulujär vi 70 KOTISEUTUMUSEO 71 KANERVAN TALO - METELI SEIS 72 KESÄTEATTERI
Paltamon terveysasema Paltamon terveysasema: Osoite: Sairaalatie 7, 88300 Paltamo Aukioloajat: - ma–to klo 8–16 - pe, juhlapyhien aatto sekä juhannusaattoa edeltävä päivä klo 8–15 - La–su, juhlapyhinä ja juhannusaattona suljettu Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä: Yleinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluohjaus ja neuvonta 08 61561/vaihde - ma–to klo 8–16 - pe klo 8–15 - juhlapyhien aatto klo 8–15 Sairaanhoitajan ympärivuorokautinen puhelinneuvonta 08 6156 6000
Päivystävä sairaanhoitaja, hoidon tarpeen arviointi, ohjaus ja ajanvaraus p. 08 6156 5322 Potilastoimisto 08 6156 5329 Soitto-ohjeet Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Kuuntele puhelimesta kuuluva nauhoite ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja soittaa sinulle samana päivänä takaisin tuntemattomasta numerosta. Sinun ei tarvitse soittaa useampaa kertaa hoitajalle, koska soittotietosi tallentuvat järjestelmään.
Toiminnan muutokset kesällä 2016 Ajalla 27.6- 31.7.2016 terveysasemalla on päivystävän sairaanhoitajan hoidontarpeen arviointi, ohjaus ja neuvonta puhelimitse ma - to klo 8-15 ja pe 8-14 p. 08 6156 5322 Kiireellinen päivystys Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikalla Sotkamontie 13, 87300 Kajaani p. 08 6156 2300. Ilta-ja viikonloppupäivystykset Normaalisti Kainuun keskussairaalassa. Hoitotarvikejakelu Suljettu ajalla 4.-31.7.2016 Reseptien uusinta Omasote (omasote.kainuu.fi) tai Kanta.fi palveluiden, apteekin tai terveysaseman kautta.
27
1
TERVALAMMEN URHEILUKESKUS - Pertinhalli, luonnonjäähalli, tennis - Yleisurheilukenttä - Jalkapallokenttä - Pururata (valaistu) - Hiihtoladut, valaistulatu
2
HONKAMÄEN LIIKUNTA-ALUE - Frisbeegolfrata - Suunnistus (kiintorastit)
3
KOULUKESKUS - Lasten leikkipuisto - Pihapelikaukalo - PANNA -jalkapallohäkki - katukoris
4
METELINNIEMI - Rantalentopallokenttä - Frisbeegolfrata
5
PALTAMO GOLF -golfkenttä
6
KUNTOSALI
10 KUNNANTALO 11 TERVEYSKESKUS 12 ELÄINLÄÄKÄRI 13 KIRJASTO KAJAANINT
50 EINO LEINO -PUISTO JA -RANTA FTIE
52
31
Korpitie 9, (08) 6155 4647 Touko-, kesä- ja elokuu Maanantai, Tiistai 12 - 19 Keskiviikko 11 - 19 Torstai 11 - 17 Perjantai 10 - 15
Torstaina 23.6. klo 10-15 Juhannusaattona 24.6. suljettu
Kontiomäen kirjasto
Pihlajatie 5, 044 7500 754 Kesäkuussa Maanantaisin ja torstaisin klo 13-19 6.7.-9.8.2015 suljettuna
Kirjastoauto
044 2885 903 Aikataulut kunnan kotisivuilta paltamo.fi Kesätauolla 13.6.-24.7.2016
NUORISOTALO PAUKKULA
IE
4 GOL
Paltamon pääkirjasto
Paltamoon 1 / 2 0 1 6
5
61
- Infopiste - Laituri ja rantapaikat veneille, WC - Kukkapuisto - Eino Leino -patsas - Paltamo -tervavene talaksessa - Leikkipuisto - Skeittiramppi - Jokivarren Marion -kesäkahvila
51 KÄÄRMENIEMI
- Vierasvenelaituri - Tulentekopaikka
Design@Jukka Laukkanen
52 METELI
- Paltamo Caravan-alue - Uimaranta - Matonpesupaikka - Loma-asuntoja vuokrattavana - Loma-asuntotontteja myytävänä
60 VENESATAMA
- Veneiden vuokrapaikat - Vesillelaskuluiska
61 PALTAMON SYDÄMEN VIERASVENESATAMA - Septityhjennys - Polttoainejakelu
Laboratorio Suljettu ajalla 27.6.-31.7.2016. Laboratorion sulun aikana järjestetään Marevan-kontrollit Paltamossa keskiviikkoisin klo 10-11. NordLab näytteenottopisteet ja yhteystiedot www.nordlab.fi
Kainuun Opisto, keskellä kauneinta Kainuuta! Kainuun Opisto tarjoaa mahdollisuuden irtaantua arjesta ja tulla virkistäytymään keskelle Kainuuta, Paltamon Mieslahteen. Pistäydy vaikka ohikulkumatkalla! Kainuun Opiston päärakennuksessa voi majoittua mukavasti 1 ja 2 hengen huoneissa ja nauttia keittiöhenkilökunnan maittavista aterioista aamupalasta iltapalaan saakka. Tahvintie 4, 883380 Mieslahti Puhelin: 0207 856 830 www.kainuunopisto.
Puutarhakauppaa monipuolisesta valikoimasta
• kesäkukat
Omasoten kautta voi lähettää viestejä ja kysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä uusia sähköisen lääkemääräyksen https://omasote.kainuu.fi/
• lannoitteet, mullat, kalkit,
Ajanvaraus laboratorion näytteenottoon: http://sote.kainuu.fi/labajanvaraus
• kukkien, vihannesten ja nurmikon siemenet
Sairaanhoitajan ympärivuorokautinen puhelinneuvonta p. 08 6156 6000 Terveysaseman ollessa suljettuna päivystys Kainuun keskussairaalassa Sotkamontie 13, 87300 Kajaani, p. 08 6156 2300. Tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat http://sote.kainuu.fi
• kasvinsuojeluaineet, • maanpeittokankaat • Kekkilän-, Biolan-ja Bernerin tuotteita
Lamingon Kukkaja Hautauspalvelu Lepikontie 15 88300 Paltamo • Puh. (08) 871807 , 0400 685755
JULKINEN TIEDOTE KAIKKIIN TALOUKSIIN
Uusi Luhtaniemen asuinalue Paltamossa Oulujärven rannalla
Toteuta Lue lisää netistä rakennarannalle.fi 270
271 Jo
1
2
kil
ah
1
de
nt ie
Olet tässä
1 3
3
ie
nt me
ie
tan Luh
2
2
3 1
2
265
2 1
4
3
266 264
Oulujär vi Myydään tai vuokrataan
Venesatama
Myydään Myyty
Luhtaniemi Valaistu polku
100 m
200 m
300 m
400 m
90 min. Oulu • 30 min. Kajaani • 5 min. kauppa • 2 min. golfkenttä • 0 min. Oulujärvi