Page 6

6

TURVALLINEN SUOMI

Hallitus- ja oppositiopuolueiden edustajien sanailu kirvoitti välillä naurua. Paneelissa oli edustaja kaikista kahdeksasta eduskuntapuolueesta – kuvassa vasemmalta perussuomalaisten Ari Jalonen, vihreiden Heli Järvinen, keskustan Antti Kurvinen ja sdp:n Ville Skinnari.

Tekeviä käsiä tarvitaan Säästäminen sisäisestä turvallisuudesta on tullut tiensä päähän, todettiin Turvallinen Suomi -seminaarin puoluepaneelissa.

P

aneeli äityi välillä vero- ja alkoholikeskusteluksi, kun kansanedustajat esittivät keinoja julkisen talouden kestävyysongelman ratkaisuiksi sekä miettivät, miten päihteistä johtuvat tehtävät

PELASTUSALAN AMMATTILAINEN

muun muassa hätäkeskuksia, ensihoitoa ja pelastustoimea kuormittavat. Makeisveron poistaminen, sokeriveron mahdollisuus ja alkoholilain uudistaminen herättivät tunteita. Ismo Jokisen juontamana paneeli pohti ensin hätäkeskuksen asemaa auttamisen ketjussa ja sen jälkeen pelastustoimen uudistusta sote-remontin kupeessa. Yhteinen näkemys oli, että sisäisen turvallisuuden viranomaistoiminnat ovat yhteiskunnalle elintärkeitä ja niistä ei voida enää säästää. Hallituksen puoliväliriihessä on kova tahto vahvistaa turvallisuusvi-

ranomaisten toimintaedellytyksiä, vakuutti kokoomuksen Kari Tolvanen. – Vaikka digitalisaatio kuinka etenee, se ei korvaa tekeviä käsiä. Kaikille turvallisuusviranomaisille tulisi saada rahoitus kohdalleen ja ennustettavaksi, ettei mentäisi neljän vuoden hallituskausien syklissä. Tässä on vielä paljon töitä, Tolvanen sanoi. Tolvanen arvioi, että noin 80—100 miljoonan euron lisäsatsauksella kaikkien sisäisen turvallisuuden tasojen resurssit saataisiin tyydyttävälle tasolle. Kd:n Peter Östman näki, että rakenneuudistukset käynnistyivät jo viime

Pelastusalan ammattilainen 2/17  

Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n jäsenlehti