WE/ARE/PO

Pariisin taivaan alla Työtä lähimmäisten kanssa

Sopivasti kasvisruokaa Tervehtiminen - hyvä tapa vai oma valinta?

Paasikivi-Opiston lehti MJ18 -ryhmä 1

WE/ARE/PO

Linna, jossa ei tapahtunut mitään

WE/ARE/PO

WE/ARE/PO

WE/ARE/PO

TOIMITUS

Tiina Hämäläinen

Mimosa Kivelä

SISÄLLYS Pääkirjoitus 3 Diakoni

4 Liikkeellä ennen lehdenjakajaa 6 Linna, jossa ei tapahdu mitään 8 Kolumnit 9 Pariisin taivaan alla 14 Katumuoti 20

media

taide

mediajournalismi, kuvataide, valokuvaus, visual design

Suuntaudu, täydennä, inspiroidu.

Hae opiskelemaan paasikiviopisto.fi 2

PÄÄKIRJOITUS

Vuoden viimeiset viikot menossa. Kuraa, hiekkaa, nuhaisia neniä sekä pimeyttä. Jaksaminen alkaa olemaan suorittamista sekä vain selvitymistä aamusta iltaan, päivästä toiseen. Sen kuuluisan oman hetken varastaminen arjen kiireiden keskellä tuntuu mahdottomalta. Jos kuitenkin yrittäisi. Ihan vain pikkuisen hetken. Lähtisi ulos pimeyteen, mutta tällä kertaa vähän eri fiiliksellä. Katselisi luonnon talviunta, tähtitaivaan kirkkaita tähtiä (tai sitten niitä synkkiä pilviä) ja samalla nauttisi liikkumisen tuomasta ilosta. Tai jollei muuta niin kääriytyy peiton sisälle suklaarasian kanssa sohvan nurkkaan.

Valitsee sitten kumman tavan tahansa, suosittelen tekemään sen näin vuoden lopussa. Miettii hieman mitä on tullut tehtyä, ja mihin suuntaan on menossa. Tilinpäätös pään sisällä tekee hyvää itse kullekin. On helpompi suunnata kohden tavoitteitaan, kun on ne ensiksi selvittänyt itselleen. Ja samalla kannattaa suunnitella myös miten jaksaa kohden niitä. Arjen pienet liikuntahetket sekä vaikka lomamatkan lisääminen vuoden tavoitteisiin kannattaa. Sanoohan vanha sananlaskukin että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kun ne on lisätty kalenteriin, niille löytyy se tarvittava aika.

Tästä lehdestä saat vinkkejä kuinka nauttia liikunnasta ja mitä se tekee mielelle sekä keholle. Lisäksi saat matkavinkkejä vaikkapa pitkälle viikonlopulle Pariisissa. Ja koska uuden vuoden perinteisiin kuuluu lupausten tekeminen, voit tutustua kasvissyöntiä koskevaan kolumniin ja innostua siitä. Tai miettiä tervehditkö sinä naapuriasi.

Vuosi päättyy ja uusi alkaa. Nautitaan joka hetkestä, jokaisessa säässä. Vaikka välillä se onkin hankalaa, melkeinpä mahdotonta. Mutta jos kokeiltaisiin edes. Oletko mukana?

Tiinä Hämäläinen

3

Työtä lähimmäisten kanssa Teksti ja kuva: Tiina Hämäläinen “Välillä ajatus hukkuu arjen kiireeseen, ei ole sattumaa, että näin käy. Uskon johdatukseen ja se auttaa jaksamaan, vaikka välillä päivät ovatkin raskaita”. Näin kuvailee työtään Ruskon seurakunnan diakoniatyöntekijä Anne Jaatinen.

Seurakunnan diakoniatyö yhdistetään usein lähetystyöhön, mutta työhön kuuluu valtavan paljon enemmän. Yleinen seurakuntatyö ja varsinkin ikäihmisten parissa työskentely ovat suurin sarka alalla. Diakoniatyötekijä järjestää retkiä, kerhoja, yhteisiä syntymäpäiväjuhlia tasavuosia täyttäville sekä ystäväpalveluita. Työssä yritetään myös torjua yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta ja antaa ihan konkreettista apua sielunhoidon lisäksi.

“Mikä tahansa ihmisellä onkaan hätänä, yritämme auttaa. On se sitten taloudellinen tilanne, suru tai joku muu elämän taitekohta. Emme mekään osaa auttaa niissä kaikissa, mutta osaamme edes ohjata ihmisiä eteenpäin ottamaan yhteyttä oikeisiin instansseihin” Työnkuvaan on siis vaikeaa löytää tyhjentävää vastausta. Kattavin on ehkä se, että missä kristillistä apua tarvitaan, siellä autetaan. Annetaan apua sinne, minne muu apu ei ylety.

Annen kipinä alalle syttyi jo nuorena, kun hän oli mukana seurakuntanuorissa. “Tämä on varmasti vaikuttanut perheen ja läheisten suhtautumiseen ammatinvalinnassa. Perheemme oli samanlainen kuin muutkin perus evankelis-luterilaiset. Kävimme kirkossa häissä ja hautajaisissa, mutta muuten ei uskonto vaikuttanut elämään. Olin seurakunnan toiminnassa mukana nuoresta pitäen, niin ei kukaan ihmetellyt tai päivitellyt asiaa”. Moni läheisistä on sanonut, että olen omalla alalla.

Diakoniatyöntekijäksi voi päätyä eri tavoin.

Nykyään vaaditaan joko sairaanhoitajan tai sosionomin ammattikorkeakoulututkinto. Anne valmistui Helsingin diakoniaopistosta. Hän kokee hoitoalan luontaiseksi itselleen. Yksi kouluajan hauskimmista muistoista on hetki, kun hän kävi varmistamassa, että eihän kätilön opintoi4

hin kuulu kemian opiskelu perusteita enempää.

Ja saatuaan myöntävä vastauksen, oli alan valinta valmis.

Nykyisessä työssään Anne on ollu 15 vuotta.

Hän on iloinen, että päätyi diakoniatyöntekijäksi vasta aikuisiällä. “Ei nuori ja vastavalmistunut välttämättä kestäisi työn vaatimia paineita vaan alalla palaisi nopeasti loppuun. Aikuisena osaa suhtautua asioihin eri tavalla, käsittelemään niitä ja ymmärtämään ihmisen elämänkaarta.

Työ on aika pirstaleista ja välillä tehdään pitkiäkin päiviä. Pitää muistaa tiedottaa tapahtumista, valmistautua retkiin ja kerhoihin sekä lähettää kutsut niihin. Välillä päässä pyörii ja myllertää.

Allakka on ahkerassa käytössä, kaikki pitää kirjoittaa ylös. Työ vaatii välillä paljon ja siksi onkin ihanaa kun on aivan mahtava työkaveri, jonka kanssa pystyy purkamaan vaikeita asioita. Lisäksi työnohjaus auttaa käsittelemään ja unohtamaan työasiat. Välillä työt putkahtavat mieleen myös vapaa-ajalla, mutta pääasiallisesti lomilla onnistuu irrottautumaan työminästä. “On todella tärkeää saada vaikeat asiat pois mielestä.

Vaikka asiakkaan kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, on hyvä että voi yleisellä tasolla saada puhuttua vaikka työkaverin kanssa”.

Työhön kuuluu paljon iloisia hetkiä. Elokuisin järjestettävä vuosittainen ikäihmisten retki on asia, mitä odotan jo loman aikana. Retket ja matkat ovat vastapainoa perustyölle ´, ne tuottavat iloa. “Mielenterveyskuntoutujista koostuva hyvänmielenryhmä on yksi voimaannuttava tekijä työssä. Ryhmässä näkyy koko elämän kirjo, näkee mikä voima vertaistuella on. Välillä nauretaan ja välillä itketään, mutta tuntuu, että kaikki saavat voimaa arkeen.”

Vapaa-ajalla on hyvä unohtaa työt lastenlasten seurassa. Yhdessä tehdään arjen asioita, läksyjä tai käydään parturissa. Konsertit, ystävät ja iäkkäät vanhemmat saavat vapaa-ajasta oman osansa. Liikuntaharrastus olisi mukavaa, mutta ihan kaikkeen aika ei kuitenkaan riitä.

Kohtasin eilen ihmisiä, joille tapahtuu isoja juttuja elämässä. Tuntui ihmeelliseltä miten osuin kohdalle, juuri siihen hetkeen kun se ihminen tarvitsi jonkun rinnalle. Se teki päivästä ainutlaatuisen.”

5

Liikkeellä ennen lehdenjakajaa

Terveyttä liikunnasta Kuvat: Mimosa Kivelä ja Tiina Hämäläinen Teksti: Tiina Hämäläinen

Kuka herää ennen kellon soittoa vain päästäkseen lenkille? Minä. Joka arkiaamu herään automaattisesti kuuden aikoihin, syön hedelmiä ja vaihdan lenkkivaatteet päälle. Painun luonnon keskelle ja annan hiljaisuuden tehdä tehtävänsä.

Kuulokkeet korvilla, keskittyen joka askeleeseen.

6

Ensin kroppa vastustelee, mutta heräilee pikkuhiljaa. Ja lopulta olo on pirteä ja iloinen. Kotiin päästyäni juoksen vielä raput ylös ja sitten alkaa päivän työt.

Jos sataa tai olen todella kipeä, jätän aamulenkin väliin. Mutta silloin se tarkoittaa sitä, että illalla odottaa tanssitreenit tai ulkopunttisali. Ja usein kyllä yhdistän nuo molemmat. Monipuolisuus on parasta, ei ehdi kyllästyä ja joka lihasryhmä saa oman osansa rasituksesta.

Liikunta yhdistyy myös jokaiseen hetkeen, käytän mieluummin rappuja kuin hissiä. Vietän lasteni kanssa aikaa kodin viereisellä parkour-radalla. Leikimme hippaa, kun kävelemme kauppakeskuksessa. Koulussa istun jumppapallon päällä, kun kirjotan. Ja jos lähden ulos yökerhoon, on tanssilattia valloitettu aamuun asti.

Liikunta on osa elämääni. Isokin osa. Sitä se on ollut aina, jo pienenä harrastin lentopalloa, koripalloa, judoa, voimistelua sekä ratsastusta. Pikkuhiljaa lasten ja työelämän viedessä mukanaan oli liikuntamuotoja muutettava, ja ryhmäliikunnan tilalle tulivat vaunulenkit ja hyötyliikunta. Ja kun sairastuin reuman sukuiseen sairauteen, on liikunnan merkitys vain korostunut. Mitä enemmän liikun, sen paremmin minä sekä elimistöni jaksavat.

Liikunnan vaikutukset auttaa heikentyneeseen sokeriaineenvaihduntaan vahvistaa luustoa helpottaa stressinhallintaa alentaa kohonnutta verenpainetta ja korkeaa kolesterolia pienentää liikapainoa. ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia ehkäisee tyypin 2 (aikuisiän) diabetesta ehkäisee tuki- ja liikuntaelinten sairauksia

Erityisen tärkeää liikunta on iäkkäille parantaa tasapainoa, vähentää kaatumistapaturmia, edistää toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä vähentää dementian ja Alzheimerin taudin todennäköisyyttä tehostaa elimistön puolustusreaktioita ja näyttää estävän virustauteja, ”flunssia” säännöllisellä liikunnalla on suotuisia vaikutuksia mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin fyysisesti aktiiviset ihmiset hallitsevat stressin paremmin kuin vähän liikkuvat liikunta parantaa mielialaa ja torjuu masennusta

Lähde: Lääkärikirja Duodecim 26.1.2018, professori, sisätautien erikoislääktäri, Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja Jussi Huttunen

7

LINNA, jossa ei tapahtunut MITÄÄN

8

Teksti: Tiina Hämäläinen Kuvat: Krista Jokela

Tai näin ainakin nykyaikana elävä ihminen voi ajatella. Koska Kuusiston linnassa ei ketään ole muurattu kivisten seinien sisään. Tai siellä ei ole näytelty mitään suuria rakkausdraamoja, ja ammuttu tykillä rakastajattaren kamarin seinän läpi, kuten Turun linnassa. Mutta silti, jotain kiinnostavaa niissä on. Karu kauneus, meren muokkaamaa maisema ja jylhät muurit. Niitä kannattaa saapua katsomaan kauempaakin.

”Museovirasto on määritellyt Kuusiston piispanlinnan rauniot sekä Kuusiston kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.”

Linnan raunioille on helppo löytää. Opasteet ovat näkyviä ja eksymisen vaaraa ei juuri ole.

Myös navigaattori osaa neuvoa aivan perille asti.

9

10

Linnan historia Linna oli kunniansa päivinä ainutlaatuinen Suomessa. Linnan historia ulottuu 1200-1300 luvun vaihteesta vuoteen 1528, jolloin linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä uskonpuhdistuksen vuoksi. Linna oli aluksi rakenteeltaan puinen, mutta se muuttaminen kivillinnaksi alkoi käytännössä heti valmistumisen jälkeen.

1300-luvun lopulla linna oli saavuttanut jo lopullisen pinta-alansa, mutta rakennukset ja varustus olivat vielä vaatimattomia ja matalia.

1400-luvulla piispa Maunu Tavast teki kartanosta tukikohdan kauppaa ja puolustusta varten.

Hänen on sanottu rakennuttaneen suurimman osan linnasta. Hänen aikakautenaan linna eli loistokauttaan. Nämä muutokset mahdollistivat myös sen, että kartanoa alettiin kutsua linnaksi.

Vuoden 1485 tienoilla suuri tulipalo tuhosi osan linnasta, mutta vauriot saatiin kunnostettua. Piispa Maunu Särkilahti jatkoi linnan varustamista vuosina 1489-1500. Vuonna 1522 linna joutui sinne hyökänneiden tanskalaisten käsiin.

Linnan tykit oli viety jo aikaisemmin Turun linnaan ja linna oli puolustuskyvytön. Seuraavana vuonna Kustaa Vaasan joukot valloittivat kuitenkin linnan takaisin ruotsalaisille. Muutaman rauhallisen vuoden jälkeen Turun linnan päällikkö Maunu Sveninpoika joukkoneen tuhosi linnan 1528 kuninkaan käskystä. Tämä siksi että kruunu ei halunnut katolisen kirkon saavan linnasta tukikohtaa uudelleen.

Linnan monimuotoinen kohtalo Historia kertoo että linnasta purettua materiaalia on ehkä käytetty Turun linnan esilinnassa sekä Piikkiön kirkon rakentamisessa. Ja vielä 1800-luvun lopulla linnan alueelta kuljetettiin suuria määriä tiiliä Ahvenamaan Kastelholman linnan korjaukseen.

Maaperätutkimusten mukaan linna on rakennettu epäedulliseen paikkaan. Vedenpinnan vaihtelut sekä huono maaperä ovat saaneet rakenteet halkeilemaan ja kallistumaan.

Linnan restaurointi ja tutkimustyöt aloitettiin 1891, mutta vasta Museoviraston vuonna 1985 käynnistämä tutkimus- ja korjausvaihe on tuonut lisäinformaatiota linnan vaiheista. Museovirasto on määritellyt Kuusiston piispanlinnan rauniot sekä Kuusiston kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

11

Sopivasti kasvisruokaa Teksti: Tiina Hämäläinen Koulussa kohistaan, kun pikkutytöt ottavat vain salaattia lautaselleen ja mainostavat kieltäytyvänsä lihasta. Ja samalla heidät löytää koulun jälkeen Hesen tai Burger Kingin pöydästä syömästä tuplajuustohampurilaista. “Kun salaatti ei täyttänyt”. Ja toisessa ääripäässä ovat vegaanit, jotka eivät koske mihinkään eläinkunnan tuotteisiin mistään hinnasta. Tähän väliin sijoittuvat kasvissyöjät.

Eettiset periaatteet, terveys, ideologia. Olipa syynä mikä tahansa, kasvissyönti on terveellistä ja ympäristöystävällistä. Tosin terveellistä se on vain, jos osaa ja ymmärtää ravintoaineiden oikean saannin. Jos meinaa pärjätä pelkällä salaatilla ja vedellä, metsään mennään ja lujaa. Muoti-ilmiönä se on pinnalla aina vähän väliä, mutta nykyään myös asioiden tiedostaminen on lisännyt kasvisyönnin suosiota. Ja myös ravintolat ovat ottaneet asioista onkeensa ja kasvisruokailun mahdollisuus on laajempi kuin koskaan ennen.

Kuka tahansa siis voi ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta pitääkö asiasta kertoa muille? Tai pitääkö myös muiden ryhtyä kasvisyöjiksi, jos joku ystäväpiiristä tai perheestä niin tekee? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja jokainen ratkaiskoon asian itse päänsä sisällä. Ja jos päätyy ratkaisuun, että evankelistan lailla aikoo jakaa kasvissyönnin ilosanomaa, kannattaa varautua kaveripiirin supistumiseen. Koska kaikille se ei ole elämän tarkoitus. Vannoutuneet lihansyöjät vetävät kasvissyöjien lempiherkun, eli erään tietyn palkokasvin nenäänsä, jos heidän lihansyöntiinsä puututaan.

Mutta kasvisruokailu kouluun tai työpaikalle. Tai ihan kotiinkin. Onko se uhka vai mahdollisuus?

Koska kasvissyönnin merkitystä luonnon kannalta ei voi vähätellä. Hiilijalanjäljet, ilmastonmuutos ja mitä näitä nyt on. Myöskin terveydelliset seikat puhuvat puolestaan, koska on tutkimuksia, jotka osoittavat selvän yhteyden punaisen lihan ja syövän välillä.

Mutta miten olisi, ainakin aluksi, kultainen keskitie? Pidettäisiin muutamana päivänä viikossa kasvispäivä. Ihan vain uteliaisuudesta? Katsottaisiin mitä se tekisi olotilalle. Tai ihan konkreettisesti, mitä se tekisi esimerkiksi vyötärölle. Tosin siinä kyllä on oma mietinnän aiheensa, onko se sitten niin luontoystävällistä, jos joutuu koko vaatekaapin uusimaan? Mutta mitä jos siinä olisi sekin positiivinen puoli, että opettelisi uusia tapoja kokata? Saisi tutustua uusiin makumaailmoihin.

Ja ei pidä unohtaa sitä hiilijalanjälkeä. Siellähän se meidän vanassamme kulkee. Liimaantuneena jalanpohjiin. Annetaan välillä lehmien syödä ruohoa ja rouskutetaan me porkkanaa. Tai keitetään linssisoppaa. Mikä taas kyllä ei pienennä sitä hiilijalanjälkeä yhtään, kun linssit roudataan toiselta puolelta maapalloa lentokoneella tänne pohjolan perukoille. Mutta kotimaiset kasvikset siis kunniaan, niin ehkä tässäkin asiassa olisi se keskitie löydetty.

Mutta yhden asian pyydän. Vaikka kuka haluaisi ryhtyä kasvisyöjäksi. Tai kasvisruuan puolestapuhujaksi. Järjestä vaikka yhden hengen mielenosoitus työpaikkaruokalan oven eteen ja estä pomoasi saamasta päivän pihviä. Mutta älä tule tuputtamaan sitä minulle. Osaan kyllä itse ottaa asioista selvää.

Ja ihan vain tiedoksi, kannatan kasvisruokailua. Sopivissa määrin.

12

Tervehtiminen – hyvä tapa vai oma valinta?

Teksti: Mimosa Kivelä En osaa nimetä naapureistani puoliakaan. Kun tarkemmin mietin, tiedän heistä nimeltä vain muutaman ja olen sentään asunut samassa talossa yli kahdeksan vuotta.

Pyrin aina tervehtimään naapureitani, jos satumme samaan aikaan samaan paikkaan. Lähimpien naapureiden kanssa moikataan aina, mutta joukkoon mahtuu niitäkin, jotka edelleen kääntävät päänsä toiseen suuntaan minut nähdessään. Toivoisin, että myös sinä, rakas naapurini, tervehtisit takaisin. Ei, meidän ei tarvitse alkaa puhumaan väkinäisesti säästä tai turhanpäiväisistä kuulumisista. Tervehdin, koska se kuuluu mielestäni hyviin tapoihin ja kaikesta huolimatta asumme samalla kadulla, joten voisimme edes yrittää olla mukavia toisillemme.

Kaikki eivät kuitenkaan jaa kanssani täysin samoja ajatuksia. Pikaisen googlaamisen ja tutkimisen jälkeen on selkeää, että aihe jakaa ihmiset kahtia. Toinen puolisko on suurin piirtein samalla kannalla kuin itse olen, mutta toiset eivät halua olla naapureiden kanssa missään tekemisissä syystä tai toisesta. Tässä vaiheessa päätään nostavat ne ihmiset, joiden mielestä aina kuuluu tervehtiä, vaikka ei haluaisikaan tutustua naapureihin sen enempää. Varsinkin keskustelupalstoilla pohditaan, onko henkilön oma asia, haluaako naapureitaan moikata vai ei. Yleinen mielipide kuitenkin on, ettei kenenkään tarvitse sietää naapureilta huonoa käytöstä, mutta onko tervehtimättömyys pahasta vai ei?

Ylen tekemässä tervehtimiseen liittyvässä kyselyssä (12.4.2018) suomen kielen professori Hanna Lappalainen kertoo, että suomalaisilla on tapana kunnioittaa toisen ihmisen omaa tilaa hyvinkin paljon. Joskus Lappalaisen mukaan tervehtiminen saatetaan tulkita jopa tungetteluksi.

Mielestäni useimmiten voimme parilla ensimmäisellä moikkauksella selvittää, onko naapuri tervehtimiskykyinen. Jos näin ei ole, voimme antaa asian olla ja valittaa siitä ystävillemme tai halutessamme anonyymisti keskustelupalstoilla.

Toista maata ovat he, jotka omistavat koiran. He tulevat ulkona juttelemaan ja tutustumaan koiransa kanssa, vaikka heille ei antaisi minkäänlaista moikkaamisen merkkiä. Minulla itselläni on koira, joten tämä saattaa olla osasyy siihen, miksi pidän naapurien tervehtimisestä. Ehkä koirien hellyyttävyys saa jurot suomalaiset puhumaan toisilleen. Oli sosiaalisuus sitten minun itseni tai koirani aiheuttamaa, on toisten huomioiminen ja edes jonkinlaisen sosiaalisen naapuriverkoston ylläpitäminen silti tärkeää hyvän käytöksen takia.

Kunnes sosiaalisuus menee tietyn rajan yli ja muuttuu liiaksi uteliaisuudeksi. Esimerkiksi eräs koiranulkoiluttaja ajoittaa iltalenkkinsä samaan aikaan kanssani, jotta pääsisi salakavalasti utelemaan kuulumisia. Myöhemmin häntä kiinnostavat myös mahdolliset työasiat, mielipiteeni uusimmista Vain elämää -kappaleista ja miksi en ollut viime viikonloppuna kotona.

Olen tahattomasti tutustunut ihmiseen, joka puuttuu muiden asioihin, tietää minusta enemmän kuin minä itse ja ottaa omaksi asiakseen ratkoa muitakin kuin omia ongelmiaan.

Tässä kohdassa annan periksi, vaikka luonteeni sitä vastustaakin.

Häntä ei tarvitse moikata.

13

Pariisin taivaan alla Muodin ja kulttuurin täyteinen Pariisi on yksi maailman suosituimmista turistikohteista. Nähtävyydeltä toiselle seilaava matkailija ei voi kuitenkaan olla huomaamatta myös Pariisin huonompia puolia. Onko kaupungissa lopulta niin hienoa ja ruusuista kuin ehkä annetaan ymmärtää?

Teksti ja kuvat: Mimosa Kivelä

Lähdin siskoni ja äitini kanssa syyslomalla kolmen päivän reissulle Pariisiin. Olin innoissani, mutta samaan aikaan hieman skeptinen, sillä olin kuullut kaupungista sekä hyvää että huonoa.

Kuvittelin huonoista kommenteista huolimatta saapuvani upeaan kaupunkiin, mutta tehdään heti selväksi, että Pariisin ympäristö on oikeasti aika rumaa aluetta.

Ensimmäisenä päivänä meidän oli tarkoitus mennä Eiffel-tornille. Samana aamuna kuitenkin järjestettiin Eiffelin juurelta starttaava 20 km de Paris -juoksutapahtuma, joten menimme suosiolla tutkimaan Riemukaarta. Olimme varhain liikkeellä ja kaaren lähettyvillä sekä Champs-Élyséella oli meidän lisäksemme vain muutamia turisteja.

Lähdimme kävelemään Champs-Élyséeta pitkin kohti Louvren taidemuseota ja huomasimme, kuinka lähes jokaisen liikkeen edustalla seisoi vartijoita. He tarkistivat liikkeisiin menevien ihmisten laukut, mutta niin pikaisesti, että mukanaan olisi voinut viedä melkein mitä tahansa.

Kalliiden muotiliikkeiden ja ravintoloiden ym-

14

”Vasta saavuttuamme paraatipuolelle keskelle keskustaa, alkoi kaupunki näyttää jokseenkin siltä, mitä olin kuvitellut.”

pärillä näkyy kuitenkin Pariisin varjopuoli. Lasinsiruja on joka paikassa, kierrätystä ei tunneta ja kodittomia näkee usein. Lisäksi jatkuvasti rakennetaan jotain uutta tai remontoidaan, mikä ärsyttää valokuvaavaa turistia. Tuntuu, ettei yhteisiä liikennesääntöjä ole, vaan kaikki ajavat parhaaksi näkemällään tavalla. Katujen vilkkaan ja suorastaan kaoottisen liikenteen huomasimme jo ensimmäisenä iltana taksimatkalla.

15

Louvren puisto on valtava, ja kuten kaikilla nähtävyyksillä, turistirihkaman myyjiä on paljon.

Suunnittelimme kovin Louvreen menemistä, mutta jonon nähtyämme päätimme jättää museokierroksen väliin ja suuntasimme viereiseen terassikahvilaan lounaalle. Olin kuvitellut Louvren lasipyramidin paljon isommaksi kuin mitä se oikeasti oli. On se silti hulppea, sitä en voi kieltää, mutta olin kuitenkin hieman pettynyt.

Lounaalta lähdimme kohti Sainte-Chapelle -kappelia, joka on rakennettu saarelle Seinen keskelle. Vuonna 1248 käyttöön vihitty kappeli rakennettiin alun perin pyhäinjäännösten säilytyspaikaksi. Tällä hetkellä jäljellä olevia jäännöksiä pidetään Notre Damessa. Jälleen paikalla seisoskeli aseistautuneita vartijoita ja en ole varma, tuliko siitä enemmän turvallinen vai pelottava olo. Kappelin alakerta on todella hieno, mutta yläkerta on henkeäsalpaava. Seinillä

16

on todella suuria ikkunoita, jotka ovat täynnä pieniä lasimaalauksia ja niiden läpi tuleva valo värjää koko huoneen upeasti.

Kappelilta suuntasimme Notre Damelle ja kuten Louvreakin, saimme tyytyä ihailemaan rakennusta katutasolta massiivisen jonon vuoksi.

Tästä huolimatta matka katedraalille ei ollut turha, sillä lähettyvillä oli saippuakuplien tekijä, joka kuplillaan viihdytti sekä meitä että muita ohikulkijoita.

Kun emme suunnitelmista huolimatta päässeet sunnuntaina Eiffelille, valikoitui se maanantain ensimmäiseksi kohteeksi. Matkalla näimme omituisen, joskin hauskan talon, jonka seinässä kasvoi erilaisia kasveja. Opastaulusta saimme selville, että rakennuksen seinässä kasvaa 376 eri kasvia, joista osa on tuotu ulkomailta. Mitä lähemmäs tornia pääsimme, sitä rumemmaksi se muuttui. Kaukaa se näytti hienolta, mutta lähempää katsottuna torni on oikeastaan vain kasa rautaa. Ajattelimme, että nyt menemme huipulle asti, kun emme kiivenneet Riemukaarelle emmekä Notre Dameen. Tiesimme, että joudumme odottamaan kauan, mutta emme todellakaan odottaneet näkevämme sellaista jonoa.

17

Kävelimme rappusia ensimmäiselle tasanteelle, sillä hissiin olisi joutunut jonottamaan tunteja.

Turvatarkastuksesta ensimmäiselle tasolle kesti hieman yli tunnin. Ylhäältä näkyy rakennuksia silmänkantamattomiin ja vasta silloin kunnolla ymmärtää, kuinka suuresta kaupungista oikeasti on kyse.

Tiistaina kiipesimme Sacré-Cœurille eli Pyhän sydämen basilikalle. Alhaalta kirkko näytti hohtavan valkoiselta ja puhtaalta, mutta lähempää katsottuna kirkko oli tietysti likainen ja hieman rapistunut. Sen lisäksi kirkolle vievillä rappusilla oli suorastaan kammottavaa kävellä, sillä paikka on kuulemma nuorten illanviettopaikka, jonka seurauksena roskia ja lasinsiruja oli kaikkialla ja paikka haisi auringonpaahteessa kamalalta.

Hetken ihastelimme näköalaa suhjuiseen kaupunkiin ja suuntasimme sisälle. Paikalla kuhisi turisteja ja kirkossa oli välillä mahdotonta pysähtyä ihailemaan yhtään mitään väenpaljouden vuoksi. Kiersimme kirkon aika pikaisesti.

Sacré-Cœurilta lähdimme metrolla tutkimaan kahta hulppeaa tavarataloa, Printempsia ja Galeries Lafayettea. Lafayette näyttää sisältä uskomattoman hienolta. Jokainen kerros, seinä, pylväs ja ikkunaruutu on täynnä pieniä koristeellisia yksityiskohtia, mikä saa paikan näyttämään hyvin kalliilta ja ylelliseltä. Ja sitähän se onkin. Tavaratalossa on ainoastaan toinen toistaan kalliimpia muotimerkkejä ja shoppailemalla voi helposti päästä eroon koko omaisuudestaan. Kävimme kiertämässä myös tien toisella puolella olevassa herkkukaupassa, josta saa muun muassa kaikkia mahdollisia mausteita, erilaisia maustettuja suoloja ja leivonnaisia.

Tietenkin bongasimme ensimmäisenä söpöt macaronit, joita halusimme ehdottomasti maistaa. Macaronit eivät olleet kenenkään mielestä tajunnanräjäyttäviä, mutta söisimme niitä mielellämme uudestaan.

18

“Ehkä odotukseni olivat liian kovat.”

Pariisin matkasta päällimmäisenä jäi mieleen ristiriitainen tunne kaupunkia kohtaan. Kaupunki on todella hieno ja nähtävyydet ainakin kauempaa katsottuna upeita. Ihmiset pukeutuvat muodikkaasti ja liikkuminen paikasta toiseen on todella helppoa. Toisaalta kaupungissa on koko ajan kauhea hälinä, ihmisiä on liikaa, roskia on kaikkialla, saastepöly kuivattaa silmiä, kaikki on kallista ja liikenne on kaoottista. En välttämättä lähtisi kaupunkiin uudestaan, mutta paikkaan kannattaa huonoista puolista huolimatta ehdottomasti tutustua, jos se vain on mahdollista.

19

Turun katumuotia Millaista on syksyinen katumuoti Turussa? Haastattelimme marraskuisena iltapäivänä satunnaisesti Turun kävelykadulla vastaan tulleita ihmisiä ja pyysimme heitä kertomaan lyhyesti omasta tyylistään. Monet kuvatuista kertoivat pukeutuneensa sään mukaisesti, mutta syksyn viileyden lisäksi sekä mukavuus että tyylikkyys olivat vaikuttaneet asun valintaan.

Teksti: Mimosa Kivelä Kuvat: Heidi Vilponen

Bee, 23: “Asuni sopii tähän vuodenaikaan. Tykkään kerrospukeutumisesta ja haluan samalla näyttää tyylikkäältä.”

20

Valentina, 27: “Päälläni on Portugalista ostettu uusi mekko ja tykkään käyttää sitä poolopaidan kanssa. Bootsit sopivat asuun.”

Jenna, 19: “Valitsin nämä vaatteet, sillä olin esittelemässä tradenomin koulutusta. Halusin pukeutua edustavasti.”

Rosa, 18: “Haluan pukeutua mukaviin vaatteisiin ja mielestä-

Pirkko, 84: “Pärjään kevyellä takilla, sillä se pitää lämpimänä. Yleensä pidän pitkiä housuja. Minulla on joitakin hattuja, mutta ne eivät ole olennainen osa tyyliäni.”

Tiia, 18: “Nämä olivat ensimmäiset vaatteet, jotka löysin kaapista. Haluan pukeutua siististi ja yleensä minulla on rento paita, jonka yhdistän farkkujen kanssa.”

ni tämä on asu on kivan näköinen.”

21

Median ja taiteen opinnot:

Mediajournalismi Valokuvaus Kuvataide Visual Design

Lukuvuosi täynnä onnistumisia!

Paasikivi-Opisto I paasikiviopisto.fi

22

23

24