Kotipitäjä 6 2016

Page 5

Kotipitäjä

Nro 6 23.3.2016

5

Paltamon kesässä riittää tapahtumia Paltamo on ensi kesänä täynnä erilaisia tapahtumia, kuten rantapicnickejä, Kuhakunkku-kisa, Norssitapahtuma, tangoa suviyössä, entisten nuorten bileet, Meteli soi -tapahtuma, Paltamopäivät, heittokalastuskisat jne. Kaikkein maukkainta on se, että osassa tapahtumia nähdään viihteen taitureita, kuten Pelle Miljoona United kokoonpanonsa kanssa, Maarit Hurmerinta yh-

dessä Sami Hurmerinnan kanssa sekä Markus Koskisen ja Pete Johanssonin muodostama duo Teleks. Näiden tapahtumien yhteiseksi nimeksi voi hyvällä syyllä nimetä tapahtumia jättiläisten kesässä, sillä samalla paikkakunnalla markkinoidaan Paltamoa jättiläisten pitäjänä. Totta on, että maailman kymmenestä pisimmästä miehestä eurooppa-

laisia on viisi, joista kolme on suomalaisia. Kaikkien kolmen sukujuuret johtavat Paltamon emäpitäjään. Paltamossa jättiläisyys ilmentyy historian pitkien ihmisten ja tarujen jättiläisten lisäksi myös hengenjättiläisen Eino Leinonen perinnössä. Eino Leino on syntynyt Paltamossa. Tarinan mukaan Helsingin päärautatieasemaa valvovat Lyhdynkan-

PelleMiljoona saapuu kesällä Paltamoon United kokoonpanonsa kanssa. He esiintyvät kesäaikaan Kiehimänjoen rannalla Marionin Picnic-alueella.

tajat -veistokset olisi tehty Paltamon Mieslahdesta louhitusta graniitista. Paltamolainen taiteilija Jukka Laukkanen onkin nyt luonut Paltamolle oman jättiläisen, joka on nimetty helsinkiläisten lyhdynkantajien pikkuveljeksi. Jukka Laukkasen tekemään luonnosta kuvataankin lyhdynkantajien pikkuveljeksi, sellaiseksi joka ei lähtenyt veljien tavoin etelään töihin vaan jäi kotiseudulleen Paltamoon. Paltamolaisten tarinoissa on myös mystiikkaa, jota löytyy Eino Leinon kirjallisuudesta, jossa hän kertoo mm. Kivesvaaran synnystä. Sieltä Eino Leino on ammentanut sisältöä runoihinsa. Siitä saivat idean myös Vesa ja Anja Homanen nimeällä kunnalta ostamansa paikan jättiläisenmaaksi. Nyt näitä mystisiä kohteita pääsee ihmettelemään lähempää, kun alueella kiertää retkeilypolut ja lisäksi kun jättiläisenmaa on rakennettu esittämään tarujen jättiläisten kuvaannollista mystiikkaa.

-PM-media/Paltamo.

www.maaseutulehdet.fi

Jättiläisenmaan rallisprintissä 151 osallistujaa Sunnuntaina ajettuun Paltamon Kivesvaaralla järjestettyyn Jättiläisenmaan rallisprinttiin osallistui 151 kilpa-autoa. Viime vuonna osallistujamäärä oli 134 autoa, joten kiinnostus kilpailua kohtaan on kasvanut. Kilpailun johtaja ja Ralli Team Kainuun puheenjohtaja Jouko Mähönen sanoo kasvavan osallistujamäärä olevan osoitus siitä, että tällaisia harrastajakilpailuja tarvitaan. Samalla näin saavat kokeilla kilpailutaitojaan aivan nuoretkin aloittelijat sekä papat ja mammat omissa sarjoissaan. Lisäksi sarjoja oli nuorille 15-18 vuotiaille, naisille ja miehille. Luokkia oli parisenkymmentä jokkisluokkaa myöten. Kilpailurata on noin 5 kilometriä pitkä mäkirata ja kilpailussa ajettiin kaksi kierrosta, joista molempien aika laskettiin yhteen. Nopeimman kierroksen ajoi suomussalmelainen Kai Hyttinen ensimäisessä erässä,

ajaen sen tasan kahteen minuuttiin. Toisen kierroksen aika oli lähes sama eli ainoastaan 4,5 sekuntia hitaampi. Yhteisaika oli 04.04,5 ja sillä heltisi kilpailujen kokonaisvoitto. Ajopelinä oli ”Mitsu” evo ja luokka 9/4 WD cc. Toiseksi samassa luokassa ajaneen kortesjärveläisen Jari Kosken aika 04.13.0. Kolmanneksi tuli samassa luokassa ajanut kajaanilainen Jani Ikonen. Aika oli 04.13.3. Naisten luokan voitti Kaija Kehus Iistä ajalla 05.40.1. Tuloksia luokittain/Voittajat: Nuorten luokka 15-18 v. Manu Lampela Tervola/ Citroen c2VTS aika 04.52.5. KLASSIK/81 1350cc Reijo Ohtonen ja Lea Ohtonen Kajaani/ Sudeam Silotto aika 05.16.2. KLASSIK/81 1650 cc Jari Lukkarila ja Sampo Lukkarila Kempele/Sundeam Avengar 1600 aika 05.22.2 KLASSIK/ 81 yli 1600cc Teemu Latva-

Yleisöä saapui lauantaina Paltamon Kivesvaaralla järjestettyyn rallisprinttiajoihin sadoittain. Myös kilpailijoita riitti, sillä ilmoittautunueita oli 153 autoa..

lehto Muhos/Volvo 242 aika 05.11.1. KLASSIK 4WD/96 vapaa cc Heikki Kylmänen Liminka/Mitsubishi Lancer aika 04.40.1. TROHY Asko Laukkanen Liminka/VW Polo 1.4 16v. Aika 05.09.9. V 1600 Timo Svanberg Oulu/Citroen C2 aika 05.03,9. HR/HS/1650 cc JuhoKorpela Raahe/Toyota Starlet aika 04.37.7. HR/HS yli 1650 alle 2050 cc Teijo Karjalainen Kajaani/Opel Astra GSI aika 04.26.5. HR/HS yli 2050 cc Mika Runtti Kiiminki/Volvo 242 aika 04.46.6. 2WDTURBO DISEL/BENSA Olli Piirainen Kempele/Ford Escort 2000 Ti aika 04.47.9. Papat/Mammat yli 50v. 2 WD Olli Piirainen Kajaani/Honda Civic type-R aika 04.50.1. Papat/Mammat yli 50v. V.4 WD Markku Viitanen ja Heri Nahkiaisoja Simo/Mitssibishi Lancer EB aika 04.26.1. Aloittelijat luokka max. Viisi kilpailua ajaneet 2 WD Jaakko Tauriainen Kajaani /BMV325i aika 05.05,8. EVK/JOKKIS Mika Hartikainen Iisalmi/BMW 325i aika 04.59.4.

- PM-media/Paltamo

Lumi pöllysi mukavasti. Tässä mallia näyttää Santtu Aalto Iistä Citroen C2 RT Maxsillaan

Myös Maarit Hurmerinta Sami Hurmerinnan kanssa vierailee kesällä Paltamossa.

Traktorimarssi innoitti viljelijät liikkeelle Puolitoista viikkoa sitten järjestetty valtakunnallinen traktorimarssi kokosi traktoreita Helsingin senaatintorille reilut 600. Myös yleisöä oli paikalla reilut parituhatta. Lisäksi monilla paikkakunnilla järjestettiin omat traktorimarssit kuten Paltamossa ja Muhoksella. Kainuussa kokoontuminen järjestettiin Kontiomäen Shellille MTK-Paltamon organisoimana Paikalle saapui liki 30 traktoria ja myös yleisöä runsaasti. Mitään erityisiä puheita ei pidetty. Myös Muhoksella järjestettiin oma traktorimarssi. MTK- Paltamon varapuheenjohtaja Markku Ronkainen oli yllättynyt Paltamon osallistujamäärästä. ”Odotimme 10-20 traktoria mutta paikalle saapui liki 30 traktoria. Se osoittaa ettei mielenosoitus ollut turha ja sen, että viljelijät ovat tosi huolissaan nykyisestä tilanteesta. Monet viljelijät ovat joutuneet lähestymään pankkeja ja pyytämään lainaa. Onneksi pankit ovat ymmärtäneet viljelijöiden ahdingon”, täsmentää Ronkainen. Ronkaisen mukaan tilanne on ollut vaikea jo pitkään ja nyt tuli viljelijöden pinna täyteen, kun jälleen sieltä ilmoitettiin maksujen tulevan noin kuukauden kahden viiveellä. ”Viljelijöiden tuet ovat muutenkin koko ajan piennentyneet, joten nyt ollaan kyllä tosi pahassa tilanteessa. Viime vuonna tulotaso tipahti lähes puoleen. Siihen vaikuttii osaltaan mm. Venäjän vientikiello”, sanoo Markku Ronkainen. -PM-media/PaltamoMTK-Paltamon varapuhenjohtaja Markku Ronkainen sanoo, että viljelijäväki on jo pitemmän ajan kärsinyt tukien viivästymisen takia. Nyt tuli pinna täyteen, kun taas ilmoitettiin tukien viivästyvän 1-2 kuukautta.

Ralli Team Kainuu ry:n puheejohtaja ja kilpalun johtaja Jouko Mähönen. Hän piti kilpailuja onnistuneena ja antoi kiiitosta suurelle talkooväelle, jota oli noin 70 henkeä. Mainitakoon, että talkoissa oli ahkerasti mukana Kivesjärven kyläyhdistys ja TULES ry.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.