Roskaa ja taidetta sulassa sovussa Elokuvaharrastaja Marko Överstin mielestä kaikissa leffagenreissä on hyviä elokuvia. TIETOJENKÄSITTELYTIETEITÄ neljättä vuotta opiskelevalla Marko Överstillä, 22, on kirja nimeltä 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. Översti on nähnyt kirjan elokuvista noin 300. ”Kaveriporukalla katsomme 1970–80-lukujen roskaelokuvia, lähinnä kauhua, toimintaa ja scifiä. Itsekseni katson yleensä vähän laadukkaampaa materiaalia.” Översti luokittelee takavuosien B-luokan leffat ”roskaelokuviksi”. Ne ovat asiantuntijan mukaan hauskoja ja sopivan huonoja. Porukalla elokuvia kommentoidaan ja niitten kömpelyydelle naureskellaan. ”Kesällä katsoimme post-apocalypse-leffoja 24 tuntia putkeen. Jaksoin katsoa viisitoista pätkää, mutta viimeisen kohdalla oli pakko luovuttaa.” Översti sanoo, ettei ”pahinta roskaa” ole kaupoissa myytävänä, vaan elokuvia ladataan internetistä. Joskus B-luokan elokuvia löytyy kirpputoreilta. Suurin osa niistä päätyy sinne myös takaisin yhden katselukerran jälkeen. Omaan hyllyynsä Översti kelpuuttaa parhaiden B-luokan rainojen rinnalle laatuelokuviksi määrittelemiään klassikoita ja taide-elokuvia.
Leffaharrastajan suosikkiohjaajia ovat esimerkiksi Ingmar Bergman, Andrei Tarkovski ja Akira Kurosawa. Valtavirrasta poikkeavat elokuvat tulivat kuvioihin mukaan, kun tavalliset elokuvat rupesivat kyllästyttämään. ”Hyvä elokuva on mielestäni jollain tavalla merkittävä ja muistettava. Ne eivät ole pelkkää viihdettä, vaan antavat teemojensa puolesta ajateltavaa”, leffaharrastaja pohtii ja lisää, että viihdyttävyys on kuitenkin kaikissa elokuvissa tärkeää. Mieleen jäävät elokuvat välittävät tunteita ja elämyksiä. Översti katsoo eniten kauhu- ja scifi-elokuvia, mutta antaa yleensä mahdollisuuden elokuvalle kuin elokuvalle, jos se vain vaikuttaa kiinnostavalta. Huonot draamat ja romanttisen komediat eivät yleensä nappaa, mutta poikkeuksiakin tulee silloin tällöin vastaan. ”Esimerkiksi (500) Days of Summer oli ihan hyvä romanttiseksi komediaksi”, Översti myöntää. Elokuvan Radioaktiivisia unia Marko Översti löysi kirpputorilta 50 sentillä. Blade Runner, Blue Velvet ja Seitsemäs sinetti edustavat Överstin kokoelman laatuosastoa.
OPISKELIJA, TIETO PUKEE SINUA. kaleva opiskelijalle vAIN 11,50 € /KK! opiskelijan kestotilaukseen saat nyt kuukauden lehdet kaupan päälle, sekä lukuoikeuden ekaleva -digilehteen!
Hyödynnä myös opiskelijan maksuton tutustumistarjous, 1 kuukauden kalevat 0 € tilaa osoitteesta www.kaleva.fi/tarjous Tarvitset tunnuksen opka
tai soita asiakaspalveluun (08) 5377 610 Tilaajapalvelumme ottaa tilauksesi vastaan ma-pe 9.00-16.00.
9/2012 | 27