12 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri
Vieraalla maalla
KOTI-IKÄVÄ • teksti ja kuva Tiina Mattanen
Ouluun muuttaa myös koti-ikävä Mika Laakso ja Mari Guttorm muuttivat Ouluun satojen kilometrien päästä, kuten useat muutkin opiskelupaikan saaneet nuoret vuosittain. Laakso saapui eteläpohjalaisesta pikkukylästä ja Guttorm laajasta, harvaanasutusta Inarista. Koti-ikävä on silti samankaltainen: Oulu on molemmille vain opiskelupysäkki matkan varrella. SAAMELAISEN KULTTUURIN kolmannen vuoden opiskelija Mari Guttorm muistelee ensimmäistä vuottaan Oulussa ja puistelee päätään virnuillen: ”En tykännyt kyllä yhtään.” Kaupunki oli vieras, ja koko ajan tuntui satavan. Inarista Ouluun muuttaminen oli Guttormille lähes pakollista, sillä saamelaisen kulttuurin pääainetta ei voi opiskella muualla. Onneksi kaupunkiahdistusta helpotti se, että Guttormin sisko ja veli olivat jo aiemmin tulleet Ouluun opiskelemaan. Kemiaa n:ttä vuottaan opiskeleva Mika Laakso teki sen sijaan opiskelupaikkapäätöksensä ”ihan fiilispohjalta”. Laaksolla ei aluksi juuri ollut tuttuja uudessa opiskelukaupungissaan, minkä vuoksi Lappajärven Itäkylästä Ouluun muuttaminen melko paljon jännittikin. ”Sitten Koppi kuitenkin vei”, hän selittää. Valenssin Kopilla eli kemian opiskelijoiden kiltahuoneella notkuminen auttoi tutustumaan ihmisiin: ”Siellä oli aina joku, jonka kanssa porista.”
Ainejärjestöt auttavat viihtymään Ajan myötä molemmat ovat sopeutuneet Ouluun. Laakso kertoo arvostavansa kaupunkielämän helppoutta ja harrastusmahdollisuuksia. Myös Guttorm sanoo yleensä pitävänsä kaupunkielämästä ja viihtyvänsä myös yliopistolla mainiosti. Molempien mukaan oleellisinta Oulussa asumisessa on kuitenkin se, ettei täällä tarvitse olla yksin: Laaksolle on vuosien kuluessa muodostunut laaja kaveripiiri, ja Guttormin tutuista suuri osa asui jo valmiiksi Oulussa. Kotiutumisesta ei Guttormin kohdalla voi kuitenkaan puhua, vaikka hän myöntääkin viihtyvänsä Oulussa nykyään paremmin kuin ensimmäisenä opiskeluvuonnaan. ”Ei tätä kuitenkaan kodiksi voi kutsua”, hän tiivistää. Oulun-asuntoon mennessään Guttorm ilmoittaa muille lähtevänsä ”kämpille”. Oikea koti on yli neljänsadan kilometrin päässä Inarissa. Laakso muistelee, että myös hän kutsui asuntoaan pitkään pelkästään kämpäksi. ”Nykyään kämppäkin on jo koti. Ei kotipaikkakunnalla Lappajärvelläkään tämän enempää kodilta tunnu.” Sekä Laaksolle että Guttormille ainejärjestötoiminta on ollut merkittävä tekijä Oulu-elämään sopeutumisessa. Saamelaisen kulttuurin ja saamen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Gieku ry:n jäsenenä oli jo valmiiksi monta Guttormin pohjoisesta muuttanutta ystävää ja tuttua. ”Heti tuntui, että tässähän ollaan kaikki samassa veneessä”, hän muistelee. Guttormin mukaan myös oppiaineen henkilökuntaa
on paljolti kiittäminen siitä, ettei ikävä pohjoisen kotiin ole päässyt yltymään liian suureksi. ”Opiskelu on joustavaa, ja henkilökunta ymmärtää, jos opiskelija joutuu olemaan pidempiä aikoja pohjoisessa esimerkiksi töiden vuoksi.” Guttorm selittääkin esimerkiksi etäopiskelun olevan varsin yleistä, sillä luennoille ja seminaareihin voi yleensä osallistua Skypen avulla. Tällä tavoin Utsjoella läppärinsä ääressä istuva opiskelija voi helposti osallistua Oulussa pidettävälle luennolle. Laaksolla on puolestaan erilaisia kokemuksia: ”Ei voi kyllä sanoa, että opiskelu tai oppiaine itsessään olisi auttanut sopeutumaan. Kyllä se oli Kopin ja muun ainejärjestötoiminnan ansiota.” ”En kyllä tiedä, miten sitten ne opiskelijat viihtyvät, jotka eivät syystä tai toisesta tule ainejärjestötoimintaan mukaan”, huomauttaa Guttorm. Laakso nyökyttelee.
Kaupungissa kaipaa rauhaa, tilaa ja luontoa Guttorm vierailee yhä varsin ahkerasti Inarissa. ”Käyn siellä varmaan kerran kuukaudessa tai vähintään kerran kahdessa kuussa. Tasaisin väliajoin tulee sellainen olo, että tulen hulluksi, jos en pääse pohjoiseen. Inari on minulle paikka, jossa voin kunnolla rauhoittua.” Laakso kertoo käyvänsä kotipaikkakunnallaan hyvin vaihtelevin väliajoin. ”Kovin lyhyeksi ajaksi ei viitsi lähteä, kun matkoihinkin menee aikaa”, hän valaisee. Guttorm myötäilee ja kertoo viihtyvänsä Inarissa pitkiäkin aikoja kerrallaan. ”Menen kohta pohjoiseen kolmeksi viikoksi”, hän iloitsee. Laakso ei yleensä pysähdy Lappajärvelle kuin viikoksi kerrallaan. Sen jälkeen oman tilan kaipuu alkaa käydä liian suureksi, sillä vanhempien luona ei voi elellä aivan yhtä rennosti kuin yksin. Toisaalta yllättävä tilantarve iskee välillä myös Oulussa, mutta ikävän kohteena on erilainen tila: ei niinkään pelkästään oma rauha, vaan maaseudun hiljainen, kokonaisvaltainen avaruus. Välillä olisi kuulemma myös mukava vain päästä vanhempien autotalliin väkertämään jotakin. ”Kyllä tässä vähän tuntee kahden maailman välillä elävänsä. Olen kuitenkin pohjimmiltani maalaispoika”, Laakso tunnustaa. Molemmat ikävöivät myös kotiseutunsa luontoa: Laakso rakastaa järviseutua ja Guttorm Lapin selkeitä vuodenaikoja. Vaikka Suomen talvea moititaan usein liiankin synkäksi, molempien mielestä Oulun talvi saisi olla pimeämpikin. ”Silloin kun asuin Inarissa, vihasin kaamosta. Nyt ikävöin sitä. Oulussa ei ole koskaan kunnolla pimeää”,
Guttorm harmittelee. ”Niinpä. Valosaastetta on aivan liikaa”, säestää Laakso. Lappajärvellä ja Inarissa asumisessa on tietenkin myös kehnot puolensa. ”Kyllä maaseudulla ihmiset tuntuvat välillä olevan liian lähellä, vaikka fyysisesti saattaisivatkin olla kilometrien päässä”, Laakso pohtii. ”Joo, kyllä se välillä ahdistaa, kun pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät toistensa asiat”, lisää Guttorm. Oulussa on hänen mielestään mukava olla näkymätön.
Ouluun pysähdytään, mutta ei jäädä Sekä Laakson että Guttormin opiskeluaikaa leimaa väliaikaisuuden tuntu. ”Kyllä tässä alkaa pikku hiljaa olla lähtövalmis olo”, Laakso kertoo. Lähteminen houkuttaa, sillä monet opiskelukaverit ovat valmistuneet ja muuttaneet muualle töihin. Sosiaalinen piiri harvenee, ja Laakso arvelee, että myös hänen aikansa koittaa, sillä sinne täytyy mennä, missä on töitä tarjolla. ”Ja onhan tämä paikkanakin jo vähän nähty”, hän summaa. Myös Guttormin alan työpaikat ovat todennäköisesti muualla kuin Oulussa, sillä saamelaisen kulttuurin opiskelijat työllistyvät pääasiassa Lappiin. Guttorm toteaa, että Inariin palaaminen on ollut hänelle muutenkin selvää jo kauan. Hänestä tulee paluumuuttaja heti, kun kaupungin ihmeet Oulussa ja muualla on kunnolla nähty ja koettu. ”Yliopistosta paperit pihalle ja sitten jotain muuta.” Sen lisäksi, että oman alan työpaikat odottavat pohjoisessa, Guttorm kaipaa takaisin saamenkieliseen ympäristöön. Oulussa hän pääsee käyttämään saamen kieltä harvemmin kuin Inarissa, vaikka opiskelukavereiden ja opettajien kanssa tuleekin usein keskusteltua saameksi. Inarissa saamea kuulee kuitenkin enemmän, sillä sitä puhutaan niin kylänraitilla kuin kotonakin. ”Haluaisin myös, että mahdolliset tulevat lapseni saisivat käydä koulunsa saameksi ja että he muutenkin saisivat kasvaa saamelaisen kulttuurin keskellä. Täällä Oulussa se ei noin vain onnistu”, Guttorm pohtii. Laakso ymmärtää Guttormin kaipuun takaisin omankieliseen ympäristöön, sillä oman murteen kuuleminen on Laaksollekin tärkeää. ”Kyllähän siitä tulee sellainen kotoisa olo.” Hän kuitenkin tuumaa, ettei paluumuutto Lappajärvelle ole kovinkaan realistinen ajatus, sillä oman alan töitä ei sieltä todennäköisesti löydy. Se hieman harmittaa. ”Ja olisihan se mahdollisen tulevan perheen kanssa mukava maaseudulla elellä”, Laakso maalailee. ■ @ylkkari