Oulun ylioppilaslehti 1/2021

Page 1

1

1/2021 | 25.2.2021 | 61. vuosikerta


Tässä lehdessä

3 Päätoimittajalta Lapsellisuus naurattaa hyvällä tavalla.

4 Kampuksilla tapahtuu Kansainvälisten opiskelijoiden lompakot ovat kovilla.

6 Euroviisut kutsuvat Blind Channel suuntaa Rotterdamiin.

8 Häpeä värittää nautintoa Tosi-TV itkettää ja naurattaa.

14 Itseironia suojelee Kyynisyys suojelee herkkää sisintä.

21 Kolumnisti Essi Erkkilä puhuu valkoisesta miehestä ja vallasta.

23 Kulttuuria kampukselta Ihan pihalla -podcast puhuttaa.

24 In English – The news International students might be in trouble.

26 In English – ITE, good for who? The international teacher program is hard to define.

31 Häpeä väistyy Alumnilta oppia -palstalla yrittäjä Mari Korpela päästää irti.

2


Oikealla tavalla lapsellinen 1/2021 PÄÄTOIMITTAJA | Iida Putkonen iida.putkonen@oyy.fi

25.2.2021 61. vuosikerta

Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1961 perustettu lehti ilmestyy painettuna vuonna 2021 neljä kertaa. Matka jatkuu verkossa osoitteessa www.oulunylioppilaslehti.fi

Löydät meidät myös mobiilisovellus Tuudosta! PÄÄTOIMITTAJA Iida Putkonen

S

aatan joskus nauraa ääneen sille, kuinka tyhmä olen. Opin, että piirustus kirjoitetaan yhdellä r-kirjaimella yli kaksikymppisenä ja googlaan vieläkin koittaa ja koettaa verbien eron aina, kun niitä pitää käyttää. Luulin pitkään itseironista tyyliäni vahvuudeksi. Ajattelin olevani hauska ja hyvällä tavalla terävä. Olen kuitenkin huomannut, että on hyvä ja huono tapa nauraa itselleen. Minun tapani ei ollut hyvä. Hauskuuden sijaan otin pikemminkin itseni liian tosissani: analysoin itseäni jatkuvasti ja löysin uusia kohtia, joita piikitellä. Vastaiskuna olen päättänyt itseni kurittamisen sijaan keskittyä siihen, että pyrin olemaan jatkuvasti vähemmän totinen. En halua olla kyyninen aikuinen, pikemminkin lapsellisempi. En suinkaan tarkoita, että aion itkeä ruokakaupassa, jos en saakaan itseltäni lupaa ostaa karkkia tai eksyn hyllyjen väliin. Pikemminkin yritän nähdä maailman enemmän lapsen silmin.

paatoimittaja@oyy.fi 040 526 7821 TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Anna-Sofia Tastula, Tuuli Heikura, Petra Uusimaa, Maiju Putkonen, Siru Tirronen, Essi Erkkilä, Anca Maria Catana, Frida Ahonen, Anna-Kaisa Sitomaniemi ja Julia Asikainen KANNEN KUVA Maiju Putkonen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilan katu 1 2T-ovi, 1 krs. 90570 Oulu

toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta PAINO Kaleva 365, Oulu MAINOSMYYNTI Jarkko Impola Yritysyhteistyökoordinaattori OYY 050 4079489 business@oyy.fi PAINOS 3000 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238

3

AIKUISUUTEEN KUULUU TIETTY ITSETIETOISUUS, mikä lapsilta puuttuu. Sinänsä se on hyvä juuri edellä mainittujen ruokakauppaepisodien kannalta, mutta usein itsetietoisuus menee liian pitkälle ja muuttuu suoranaisesti itsekritiikiksi. Olen siis alkanut tietoisesti elää enemmän lapsen lailla. Käytän ylpeänä toppahousuja ja kintaita. Lauon typeriä vitsejä lähipiirilleni, joskin yritän lopettaa itseni typeräksi kutsumisen. Teen lumienkeleitä ja kiipeän aura-auton jättämän lumivuoren huipulle, kun mieleni tekee. Syön laskiaispullani kolmella täytteellä ja nukun päiväunet, jos siltä tuntuu. Ja kun aikuinen Iida joskus kolkuttaa ja sanoo, että hei, onkohan tuo ihan järkevää tai mitä jos joku näkee, mietin näin: Mitä olisin itse lapsena halunnut nähdä aikuisen Iidan tekevän?

Mitä olisin itse lapsena halunnut aikuisen Iidan tekevän?

TUSKIN OLISIN HALUNNUT OLLA ITSEIRONINEN SIVALTAJA. Todennäköisemmin olisin kuvitellut itselleni vain hieman isommat kuomat, kun kiipeän valloittamaan lumivuoren. Tai vähemmän kankeat raajat, kun nousen ihailemaan hankeen jättämääni enkeliä. Vaikka Totisten Aikuisten standardeilla olenkin varmasti lapsellinen, en halua kutsua itseäni tyhmäksi tai typeräksi Olen hölmö, hupsu, hassu, en tyhmä tai vitsin arvoinen. Lapset ovat ihailtavan mutkattomia ja aitoja ja sitä minäkin haluaisin jälleen olla kyynisen itsensä kritisoijan sijaan. Ja jos onnistun naurattamaan ohikulkijaa lapsellisuudellani, olen vain iloinen, sillä nauraa ei voi koskaan liikaa.

OULUN YLIOPPILASLEHTI TÄYTTÄÄ TÄNÄ VUONNA 60, kunnioitettavan aikuisen iän. Ensimmäistä printtilehteä lukiessa lähinnä naurattaa: niin aiheet kuin lehti itsessään ovat kasvaneet aikuisempiin kenkiin. Siksipä tämän lehden teema on nauru. Pohdimme naurun monia puolia ja sen rajoja aina häpeällisestä nautinnosta itseironiaan ja huumorikulttuurin muutokseen. Toivottavasti puolen vuosisadan jälkeen tämän printin löytäminenkin naurattaa. Huvittavia lukuhetkiä, hyvä lukija! •


Ajankohtaista TEKSTI Iida Putkonen

Kansainvälisten opintojen rahoituksesta väännetään Oulun yliopiston hallitus käsittelee kokouksessaan kansainvälisten opiskelijoiden apurahamallin uudistamista torstaina 25. helmikuuta. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan mukaan uudet mallit heikentävät kansainvälisten opiskelijoiden asemaa ja niiden valmistelu on ollut epädemokraattista.

“KÄYTÄNNÖSSÄHÄN TÄMÄ ON tarkoittanut, että apurahamallia halutaan heikentää EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden osalta”, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) puheenjohtaja Olli Joki kertoo. OYY otti alkuviikosta kantaa Oulun yliopiston apurahamallin uudistukseen. Kritiikkiä ei saa pelkästään apurahoituksen heikentäminen, vaan myös päätöksentekoprosessi. OYY:n hallitus kertoo, että mallia on suunniteltu joulukuusta asti, mutta yliopiston hallitukselle tehdyt esitykset eivät heijasta käytyä keskustelua. “Kritiikki kohdistuu siihen, että apurahoja ollaan heikentämässä. Olemme huolissamme siitä, miten tämä vaikuttaa Oulun yliopiston kansainväliseen houkuttelevuuteen jatkossa”, Joki sanoo. “Olemme myös huolissamme siitä, miten hallitukselle tuotiin täysin erilainen esitys siitä, mitä koulutuksen johtoryhmässä oli keskusteltu. Meidän mielestämme tällainen kiireellinen ja huolimaton valmistelu ei ole hyvää hallinnollista tapaa tai yliopiston arvojen mukaista.” Koulutuksen johtoryhmä on yliopiston hallinnon osa, joka päättää koulutuksen kehittämisestä. Sen tehtävänä on ollut suunnitella apurahamallin uudistamista. Joen mukaan

koulutuksen johtoryhmässä käytyjä keskusteluja ei ole kuitenkaan otettu huomioon. “Nyt hallitukselle esitellään täysin erilaista mallia, kuin keskustelujen pohjalta oli tarkoitus esittää. Tämä malli on huomattavasti heikompi opiskelijan näkökulmasta.” Kannanotossaan OYY vaatii, että päätöksentekoprosessi keskeytetään ja apurahamallin uudistaminen valmistellaan perusteellisemmin. Tavoitteena on, että yliopiston hallituksen kokous ei torstaina hyväksyisi sille esitettyjä malleja. OYY kertoo olevansa huolissaan myös siitä, että uudistuksen seurauksia ei ole arvioitu. Hallitukselle esiteltävissä apurahamalleissa on neljä eri vaihtoehtoa Ensimmäisessä vaihtoehdossa opiskelijalle ei myönnetä lainkaan apurahaa. Toisessa vaihtoehdossa jokainen opiskelija maksaa ensimmäisen opiskeluvuotensa maksun täysin itse. Toisesta vuodesta lähtien opiskelijalla on mahdollisuus saada 70 prosentin korvaus lukuvuosimaksusta, kunhan tämä on suorittanut tarvittavan määrän opintoja ja menestynyt niissä hyvin. Kandiohjelmissa kolmannelle vuodelle ja maisteriopinnoille apuraha on 70 prosenttia vuodessa, jos samat ehdot täyttyvät.

Kolmannessa vaihtoehdossa opiskelija maksaa edellisen tapaan ensimmäisenä vuonna täyden lukuvuosimaksun. Toiselle opintovuodelle apuraha on 50 prosenttia, jos ehdot täyttyvät. Kandiohjelmissa kolmannelle vuodelle ja maisterivuosille apuraha on 50 prosenttia. Neljäs vaihtoehto on poikkeustapauksia varten. Siinä apurahaa myönnetään joka vuosi ja se pysyy samana läpi opintojen. Nykyisillä apurahamalleilla opiskelija voi saada joko 50 prosentin apurahan, 75 prosentin apurahan tai täyden apurahan opintojensa alusta alkaen. Jokaisessa mallissa apuraha jatkuu läpi opintojen, jos opiskelija suorittaa 60 opintopistettä vuoden aikana. Muutos olisi siis suuri erityisesti ensimmäisen opiskeluvuoden kohdalla. “Etenkään yksittäinen opiskelija ei voi olla yhtään varma, saako hän apurahaa koko opiskeluajalle. Uusi apurahajärjestelmä rajaa myös hakijat vain hyvästä sosioekonomisesta taustasta tuleviin, mikä saattaa rajoittaa hyvien hakijoiden määrää”, Joki kertoo. Rahallisesti muutos tarkoittaisi opiskelijalle sitä, että lukukausimaksut kasvavat. Ensimmäinen lukuvuosi on myös pystyttävä kustantamaan täysin omasta taskusta. THIS STORY IS ALSO IN ENGLISH! SEE PAGE 24.

4


Lyhyesti Yliopistokollegion kokoonpanoa harkitaan

Tämänhetkiset lukuvuosimaksut ovat noin 10 000 euroa alasta riippuen. 10 000 euron lukuvuosimaksusta maksettavaksi jää nykyisellä apurahamallilla opiskelijalle maksimissaan 5000 euroa ja parhaimmillaan ei mitään. Yliopiston hallitukselle ehdotetuissa malleissa opiskelijan maksettavaksi jää ensimmäiseltä vuodelta koko 10 000 euroa. Tämän jälkeen maksettavana on mallista riippuen joko 5000 euroa tai 3000 euroa lukuvuodelta. Esimerkiksi kolmen vuoden kandidaatintutkinto maksaa siis nykyiseltään nollasta 15 000 euroon ja ehdotetun mallin pohjalta vähintään 16 000 euroa. Ehdotetuista malleista opiskelijalle edullisin vastaa nykyisen mallin kalleinta vaihtoehtoa, minkä päälle opiskelija joutuu joka tapauksessa maksamaan ensimmäisestä vuodestaan täyden 10 000 euron summan. Kokonaisuudessaan uudet ehdotukset siis kasvattavat yksittäisen opiskelijan lukuvuosimaksuja. “En tiedä mikä muutosta motivoi. Kaikki menee nyt hyvin, joten miksi järjestelmää

pitäisi muuttaa? Suomen koulutuksen perustuskiviä ovat ilmainen koulutus ja hyvät yliopistot ja tämä muutosehdotus yliopistolta heikentää sitä”, OYY:n hallituksen Vivek Manjunatha Swamy sanoo. “Apurahajärjestelmän muuttaminen rajoittaa kansainvälisten opiskelijoiden mahdollisuuksia. Enää ei ole kyse siitä, ovatko he akateemisesti päteviä vaan siitä, millainen heidän taloudellinen tilanteensa on”, hän lisää. Apurahojen määrät ovat laskeneet vuodesta 2018 asti ja nyt valmisteilla oleva malli vähentäisi opiskelijan saamaa apurahaa entisestään. Yliopisto perustelee mallin uudistamista byrokratian vähentämisellä ja koulutuksen kehittämisellä. Myös myönnettävien apurahojen määrä vähenee huomattavasti: yliopiston hallitukselle esiteltävissä malleissa apurahojen saajat vähenisivät 90 prosentista opiskelijoista 50 prosenttiin vuoteen 2026 mennessä. “Yksi merkittävä asia mikä muuttuu on, että apurahan saajien määrää vähennetään.

Tästä ei keskusteltu lainkaan koulutuksen johtoryhmässä ennen kuin asiaa menee hallituksen päätettäväksi”, OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Eetu Leinonen kertoo. “Meidän tarkoitus on se, että päätöstä ei tehtäisi.” OYY toivoisi päätöksen tekoon myös laajempia näkökulmia ja itse opiskelijoiden huomioimista. Manjunatha Swamy toivoo, että kansainvälisiltä opiskelijoilta kysyttäisiin palautetta ennen suuren päätöksen tekemistä. Myös Joki korostaa, että kansainvälisillä opiskelijoilla on muitakin vaihtoehtoja kuin Oulu. “Vaikka tämä ei vaikuta nykyisten kansainvälisten opiskelijoiden elämään, pitäisi kysyä että miksi opiskelijat valitsivat juuri Oulun. Vaikuttiko saatavilla oleva apuraha siihen?” Joki miettii. Päätös uudesta apurahamallista tehdään yliopiston hallituksen kokouksessa torstaina 25. helmikuuta. Nähtäväksi jää, onnistuuko OYY viivyttämään päätöksen tekoa ja palautetaanko asia valmisteluun, kuten kannanotossa toivotaan. •

Yliopisto pohtii yliopistokollegion kokoonpanon muutosta. Tällä hetkellä kollegioon kuuluu 10 professoria, 7 henkilökunnan jäsentä ja 7 opiskelijaa. Muutoksessa ehdotuksena on, että jokaisesta ryhmästä edustajia olisi 8. Kollegion jäsenmäärä pysyisi 24:ssä, mutta jakaantuisi tasaisesti taustaryhmille. Yliopistokollegion tehtävä on muun muassa päättää yliopiston hallituksen kokoonpanosta. Yliopiston hallitus esitti muutosta kokouksessaan 28. tammikuuta. Muutoksesta päätetään maaliskuussa. •

Campus ICT-piste jälleen avoinna Campus ICT -palvelupiste avattiin maanantaina 22. helmikuuta. Piste on ollut suljettuna koronatilanteen takia. Fyysisellä palvelutiskillä voi asioida ammattikorkeakoulun tai yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. ICT-palveluiden palvelutiski sijaitsee huoneessa 7D103 lähellä Oamkin kampusta. Piste palvelee jatkossa maanantaista perjantaihin kello 8–11 ja 12–15.45. •

OYY rekrytoi Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) hakee kahta uutta työntekijää. OYY etsii uutta tapahtumatuottajaa vakituiseen työsuhteeseen vastaamaan ylioppilaskunnan tapahtumista. Toinen avoin pesti on yhteisöasiantuntijan määräaikainen työ vuoden 2022 loppuun asti. Haku molempiin paikkoihin on auki 14.3.2021 saakka. Lisätietoja löydät osoitteesta oyy.fi. •

Tähän aikaan 60 vuotta sitten YLIOPISTO PERUSTETAAN Oulun yliopiston ensimmäinen rehtori Pentti Kaitera kehui yliopiston perustamista ja varsinkin ahkeria oululaisia. Hän kertoi, että yliopistoa kohtaan esitetyt epäilykset oli todistettu vääriksi ja myös ylioppilaat olivat aloittaneet opiskelunsa kiitettävällä ahkeruudella. Kaitera toivoi ensimmäisessä Oulun ylioppilaslehdessä, että ylioppilaselämä kokoaisi kaikki Oulun yliopiston opiskelijat yhteen ja maailmassa säilyisi rauha. 5

YKÄ NEITSYTMATKALLAAN Lehden moottoripalstalla ihmeteltiin punaista paloautoa, jota ajoivat isokokoiset tupsulakkiset, ei teekkarit toimitus huomauttaa. Jutussa selvisi, että kyseessä on ylioppilaskunnalle tehty lahjoitus. Palstalla kerrotaan auton vakiovarusteiden olevan ainakin vasara, sirppi ja jakoavain sekä viihtyvyyden olevan ”luxus”. Autossa todettiin olevan neljä vaihdetta eteen ja ainakin yksi taakse ja värin olevan schmerzensrot eli kipeä punainen.

YLIOPPILASLEHTI SYNTYY Oulun ylioppilaslehden kerrottiin kuuluvan Suomen neljänkymmenen ylioppilaslehden kaartiin uusimpana lisäyksenä. Tavoitteena oli esitellä Pohjois-Suomen opiskelijakulttuuria, josta ei tiedetty tarpeeksi. Lehden luvattiin antavan jokaiselle mahdollisuus koetella voimiaan ja näyttää taitonsa. Myös lukijoilta toivottiin aktiivisuutta, jotta lehti pystyisi vuorostaan tyydyttämään lukijoidensa tarpeet, aivan kuten nykypäivänäkin.


Päähenkilö

NIKO VILHELM » Niko Moilanen. » Syntynyt Kokkolassa 1995. » Kasvoi Oulussa ja asuu nyt Helsingissä. » Laulaa yhtyeessä Blind Channel. » Opiskelee Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta. » Bändin ja opintojen ohella ei ehdi harrastaa, mutta välillä vapaata aikaa jää parisuhteelle, kissalle ja leffailloille. » Kaipaa Oulusta eniten rauhallisuutta.

6


TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi KUVA Blind Channel

Seminaarisalista keikkakiertueelle Uuden Musiikin Kilpailusta tuttu Blind Channel ei ole pysähtynyt pandemiankaan takia. Bändin laulaja Niko Moilanen opiskelee musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa ja kertoo, että tekemällä työtä pelkäämättömällä asenteella pääsee pitkälle. VUODEN 2020 PITI OLLA BLIND CHANNELIN SUURI VUOSI. Oululaislähtöinen yhtye oli julkaissut maaliskuussa uuden albuminsa Violent pop, ja tiedossa oli promoamista ja keikkoja, joita live-esiintymisiin panostava yhtye odotti kovasti. Vain viikko levynjulkaisusta koko Suomi suljettiin ja tähänastisen uran suurin show Helsingin The Circuksessa peruuntui. ”Meiltä vedettiin matto alta”, kuvailee yhtyeen laulaja, Niko Moilanen. Blind Channelin seuraajat tuntevat Moilasen paremmin nimellä Niko Vilhelm. Turhautunut bändi ei kuitenkaan heittänyt hanskoja tiskiin, vaan lähti treenipaikalle hautomaan uutta suunnitelmaa. Tämän seurauksena viime tammikuussa Blind Channel julkistettiin yhdeksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista kappaleellaan Dark Side. Raskasta rokkia soittava yhtye ei ole ilmeisin Euroviisujen edustuspaikan tavoittelija, mutta bändi ei halua rajoittaa itseään. ”Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin”, Moilanen kertoo. ”UMK on loistava tapa saada musaa yleisölle. Vaihtoehtona olisi ollut vaan istua ja ootella että pandemia menee ohi, mutta me ei olla koskaan oltu kovin hyviä ootteleen ja ottaan chillisti.” Madetojalta maailmalle

Päätettiin, että jätkät, nyt lähetään telkkariin!

Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta asti bändin päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa. Tiukkaa aikatauluja kuunnellessa jää miettimään, miten yhtye kestää kovaa työtahtia ja musiikkialan paineita. Laulajan mukaan ystävyys ja hyvä ryhmähenki kannattelevat rankkoinakin aikoina. ”Meillä on bändissä monta jätkää ja tiimissä on hyviä ystäviä. Stressaavina aikoina on tärkeintä, että pystytään toimimaan joukkueena. Jos joku kaatuu, niin on monta jätkää ottamassa kiinni.” Hyvä ryhmähenki on ollut tärkeää alusta asti. Blind Channel sai alkunsa Oulussa vuonna 2013, kun bändin jäsenet kävivät samaan aikaan Madetojan musiikkilukiota. Joel Hokka, Olli Matela, Joonas Porko ja Tommi Lalli perustivat bändin ja enemmän räppipiireissä liikkunut Niko päätyi mukaan kotibileillan myötä. ”Kun Blind Channel perustettiin, räppirokkia soittava bändi oli epätrendikkäin 7

juttu, mitä olisi voinut tehdä, mutta se oli meidän visio. Alusta asti päätettiin että nyt tehdään tää oma juttu ja lyödään sillä läpi.” Olennainen osa omaa juttua on bändin itse nimeämä musiikkigenre, violent pop. Väkivaltainen pop-musiikki syntyi Moilasen mukaan puolivahingossa uran alussa, kun bändin piti kuvata musiikkiaan radiokanaville. Kuollut ja kuopattu nu metal tai geneerinen vaihtoehtorock eivät kuvanneet Blind Channelia, vaan tarvittiin termi, joka kuvaa musiikin pop-koukkujen ja intensiivisen räyhäämisen yhdistelmää. Väkivaltapop oli heitto, josta muodostui suorastaan brändi. Oman musiikkityylin voi nähdä antavan myös vapauden luomiselle: kun lokeroi valmiiksi oman musiikkinsa, saa lopulta toteuttaa itseään miten haluaa. ”Me voitais tehdä vaikka country-biisi violent poppina”, Moilanen heittää. Myös bändin uusin jäsen, Aleksi Kaunisvesi on alusta asti ymmärtänyt, mikä on violent popin ydin. Alex Mattsoninakin tunnettu elektronisen musiikin tuottaja liittyi mukaan viime syksynä. Niko kehuu Kaunisveden silmää hittibiiseille, ja juuri niitä Blind Channel metsästää. ”Me halutaan, että jengi kuuntelee meidän biisejä yhä uudestaan ja uudestaan.” Työtä eteenpäin

pelkäämättä

Vaikka yhtyeen vaatimaton maailmanvalloitustavoite on myös Nikon suurin unelma, hänellä on monta muutakin rautaa tulessa. Bändin ohessa hän on opiskellut jatkuvasti musiikkikasvatuksen pääaineopintoja ja tälläkin hetkellä aloitettu pro gradu odottelee sopivaa hetkeä. Rauhallista taukoa voi olla vaikeaa löytää, sillä bändi on työ, josta ei ole varsinaista lomaa. Puhelin hälyttää ja ideoita syntyy juhannuksena ja jouluna mökilläkin. Miten opiskelut ja muusikon elämän saa sovitettua toisiinsa? Nikon mukaan asioista selviää tekemällä. ”Yllättävän paljon sitä saa aikaan, jos ottaa työtä pelkäämättömän asenteen, eikä yritä luistaa, vaan pyytää lisätehtäviä.” Välillä opintojen ja bändin yhdistäminen on näyttänyt paperilla urakalta, josta ei selviä. Epätoivo voi uhata iskeä, kun kalenterissa on opetusharjoittelun,

kiertueen ja seminaarin yhdistelmä, mutta kauhistelemaan ei kannata jäädä. ”Ihminen pystyy oikeesti aika moneen. Sitä ei itsekään aina hoksaa miten paljoon kykenee.” Kokemus on opettanut myös rajaamaan tehtäviä. ”Mä kirjoitin mun kandin keikkabussissa, kun me oltiin Suomen kiertueella Amaranthen kanssa. Jätkillä oli bileet bussissa ja mä oon silleen, et voitteko olla hiljempaa, kun mun pitää kirjoittaa näitä lähteitä tänne. Silloin mä vannoin, että tästä lähtien keikkareissut keikkareissuina.” Pakopaikkoja kirjoittamalla Kysymykseen, voisiko Moilanen nähdä itsensä joskus musiikinopettajan työssä, ei tule heti suoraa vastausta. ”Mä pidän opettamishommasta, mutta en kestä sellaista auktoriteettigeimiä. Ehkä samaistun itse liikaa niihin takapenkin huppupäihin”, hän naurahtaa. Opetushaaveiden sijaan Niko on innostunut luovasta työstä. Hän osallistuu Blind Channelissa kappaleiden säveltämiseen ja sanoittamiseen, ja lyriikoiden lisäksi hän kirjoittaa myös fiktiivistä tekstiä. ”Musiikki ja kirjoittaminen ovat mulle elintärkeitä pakokeinoja. Jos istuu vaikka 18 tuntia bussissa matkalla Bulgariaan, tarvitsee omia maailmoja päässä, joihin voi paeta hetkeksi.” Ideat kappaleiden sanoituksiin tulevat bändin poikien omista elämistä. Joskus inspiraatiota haetaan esimerkiksi elokuvista, mutta viime aikoina parhaat kappaleet ovat syntyneet aitojen elämänkokemusten pohjalta. ”Ne biisit kuulostaa myös parhaalta ja niissä on oikea fiilis, koska tietää mistä puhuu. Bändin unelma on vaatinut paljon uhrauksia. Taustalla on rankkojakin kokemuksia, joista me puhutaan keskenään ja näistä syntyy parhaimmat tekstit.” Musiikkialalla kaikki on epävarmaa ja muuttujia on paljon – tarvitaan monta vaihtoehtoista suunnitelmaa. Myös Niko on pyöritellyt erilaisia haaveita ja tulevaisuuden skenaarioita. ”Mä oon sanonu pojille, et sitten kun me ollaan rundattu maailma sata kertaa läpi mä muutan Lappiin metsän keskelle mökkiin ja alan kirjoittaa kirjoja.” Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Ensin Blind Channelilla on maailma valloitettavana, ja sillä polulla bändi on hyvällä alulla. •


8


Häpeän vangit Vanhat tutut realityt saavat uusia tuotantokausia ja markettien hyllyt pursuavat romanssipokkareita. Mutta kuka myöntää katsovansa Temppareita epäironisesti tai korkkaavansa töiden jälkeen Tanssin superäitien uuden kauden?

TEKSTI Petra Uusimaa KUVITUKSET Siru Tirronen

ARKIELÄMÄSSÄ KOHTAAMME ASIOITA, JOTKA USEIN TUOTTAVAT HÄPEÄÄ siitäkin huolimatta, että nautimme niistä. Häpeämme myöntää, että katsoimme kokonaisen tuotantokauden suosikkisarjaamme tai korvasimme aamupalan suklaaleivoksella. Häpeä on niin tyypillinen reagointikeino, että emme monestikaan huomaa kyseenalaistaa sitä. Miksi katsomme tosi-tv-ohjelmia, mutta häpeämme myöntää sitä julkisesti? Miksi häpeämme sitä, että luemme kymmenittäin dekkareita tai historiallisia romansseja sen sijaan, että tarttuisimme klassikkoon? Nautimme, mutta häpeämme myöntää, että nautimme. Ilmiötä kutsutaan termillä guilty pleasure, jolla viitataan häpeän ja nautinnon sekoittumiseen. “Guilty pleasure usein kääntyy suomeksi ‘salaiseksi paheeksi’, ja sillä viitataan sellaisen tekemiseen tai teoksen kuluttamiseen, joka syystä tai toisesta aiheuttaa yhtäaikaista mielihyvää ja häpeää”, sanoo elokuvatutkimuksen tohtoriopiskelija Aino Isojärvi. Hänen mukaansa guilty pleasurea ovat esimerkiksi elokuvat, jotka alan kriitikot ovat nimenneet huonolaatuiseksi. “Mielihyvän on katsottu olevan olennaisessa yhteydessä häpeän tunteeseen – ikään kuin kokemus johtaisi vapautumiseen, joka puolestaan juontaisi juurensa siitä, että ylittää rajoja ja tekee jotain kiellettyä tai sosiaalisesti ei-hyväksyttyä”, jatkaa Isojärvi.

9

Kuluttaminen eskapismina Häpeä voi siis olla vapauttava kokemus kun se linkittyy nautintoon. Pohjimmiltaan meistä jokainen haluaa vapaa-aikanaan tehdä asioita, joista nautimme. Pitkän päivän jälkeen levähdämme mieluusti sohvalla ja katsomme ja luemme juuri sitä, mitä haluamme. Juuri väsyneinä emme vaadi viihteeltä mitään muuta kuin sen, että se auttaa meitä unohtamaan kuluneen työpäivän tai -viikon – tarvitsemme siis eskapismia. Guilty pleasure on parhaimmillaan eskapismia juuri siksi, että juonenkäänteet suosikkiohjelmissamme ovat absurdeja tosielämään verrattuna. Tuskin meistä kukaan joutuu tilanteeseen, jossa meitä viekoittelee kymmenkunta sinkkua. Saamme unelmoida elämästä, johon meillä ei ole mahdollisuutta tai jota realistisesti ajatellen emme edes haluaisi. Viihteeseen on helppo paeta arkielämän monotonisuutta. “On kiehtovaa katsoa välillä toisten hullutteluja suhdekiemuroissa, elämänvalintoja ja urakäännöstä kohti laulajatähteyttä tai kovan harjoittelun tuloksena syntyneitä huippu-urheilusuorituksia, kun omia käytösmalleja ja ratkaisuja ohjaavat ja määrittävät arkisemmilta ja vähemmän hohdokkailta tuntuvat asiat, kuten vaikkapa omistusasunto, työ ja perhe, sekä jokaperjantainen käynti Prismassa”, tiivistää Isojärvi. Isojärven mukaan viihdetutkimukset osoittavat, että kansaa kiinnostavat aiheet, jotka


ovat tarpeeksi kaukana arkielämästämme. Tämä selittää esimerkiksi rikossarjojen ja dekkareiden suuren suosion suomalaisten keskuudessa. True crimen ja rikosohjelmien sekä -elokuvien suosio selittyy sillä, että me suomalaisina olemme tottuneet turvalliseen elämään. Viihteeseen on helppo uppoutua, kun se ei muistuta meitä normaalielämästämme. Oman elämän viihdekriitikoita Laatu nähdään yleensä objektiivisena arvona, joka ei ole riippuvainen henkilökohtaisesta nautinnosta. Sekä media että me itse määrittelemme sen, mikä on guilty pleasure ja mikä on laadukasta. Media melkein huomaamatta luo kuvaa siitä, miten jokin on intellektuellia viihdettä ja toinen jotain, jota täytyy hävetä. Kirja- ja elokuvakriitikot antavat tähtiä ja määrittelevät sen, mikä on laadukasta ja yleisesti hyväksyttävää. Toisaalta klikkiotsikoilla varmistetaan se, että katsojan kiinnostus herää myös kohuohjelmien viimeisimmistä kiekuroista. “Guilty pleasuren takana näyttäytyy perinteinen korkeakulttuuri-populaarikulttuuri-jako”, kertoo Aino Isojärvi. Laadukkuuden määrittelijöitä ovat esimerkiksi yliopistot, kriitikot ja alan kuuluisimmat palkinnonjakajat. Isojärven mukaan erityisesti yhteiskunnallinen arvo määrittelee nykyään teoksen arvon. Mitä ajankohtaisempi ja kantaaottavampi, sitä arvostettavampi teos on yleisessä mielipiteessä. Hyvänä esimerkkinä toimivat kirjallisuuden

klassikkokaanonit, jotka määrittävät laatua. Netti on täynnä “nämä 100 klassikkoa sinun täytyy lukea elämäsi aikana”-listoja, mikä asettaa tietyntyyppisen kirjallisuuden viihdekirjallisuuden edelle. Nämä listat saavat meitä automaattisesti erottelemaan laadun ja viihteen. Kirjallisuus voi kuitenkin tietoisesti leikkiä viihteellisyydellään, kuten rakkausromaanien kliseitä ironisoivat satiiriset teokset. Laadukkuus on myös aikasidonnaista, kuten Isojärvi osoittaa. Esimerkiksi Jane Austenin tai Brontën-sisarusten teoksia pidettiin naisille tarkoitettuna hömppänä 1800-luvulla, mutta nykyään ne ovat englantilaisen kirjallisuuden helmiä, joita jokaisen täytyisi lukea. Isojärvi huomauttaa, että myös audiovisuaalisen sisällön ja kirjallisuuden välillä on ollut pitkään vastakkainasettelu. Hänen mukaansa elokuvia pidettiin kansanhuvina, kun taas kirjallisuus oli selvästi parempi kansan sivistykseen. “Audiovisuaalinen viihde näyttäytyy tässä yhteydessä vähemmän sivistävänä ja sitä myötä kulttuurisesti vähemmän arvokkaana luovana taiteenmuotona. Tämän oletuksen painolasti on edelleen raskas.” Mikä tosi-tv:ssä viihdyttää? Tosi-tv-ohjelmat näyttävät pohjimmiltaan olevan suurimpia salaisia paheitamme, ainakin katsojatilastojen mukaan. Post doc-tutkija Pauliina Tuomen mukaan tosi-tv-ohjelmat voivat tarjota vertaistukea, kunhan vain tabuja ei ylitetä liian rankasti.

10


Tuomen mukaan myös tosi-tv-ohjelmat voidaan sijoittaa eri tasoisiin ohjelmiin. “Hyviä” realityjä ovat esimerkiksi sisustusohjelmat, kun taas alemmassa luokassa ovat tosi-tv:t, joissa rikotaan tabuja ja eettisiä normeja. Tärkeää on myös huomioida se, miten yksilöä käsitellään ohjelmassa. Toimiiko hän esimerkkinä muille ruokaremontissa tai liikunnan aloittamisessa vai esitetäänkö hänet sirkuseläimenä, jota on helppo pilkata netin syövereissä? Tabut kuitenkin selvästi kiehtovat suomalaisia, erityisesti kun kyse on parisuhteesta ja rakkaudesta. Aihe on myös mediaseksikäs. Mitä shokeeraavampi aihe ja toteutustapa on, sitä enemmän katsojia ja klikkiotsikoita. Mikä sitten saa ihmiset viihtymään niiden parissa? Tosi-tv-ohjelmien katsojaluvut ovat korkealla, vaikka kukaan ei oikeastaan myönnä katsovansa niitä. Ehkä syynä on juuri se, että ne käsittelevät tabuja tavalla, johon moni formaatti ei uskaltaudu. Esimerkiksi Big Brother ja Temptation Island ovat 20 katsotuimman listalla Nelosella vuonna 2020. Temptation Islandista on tehty jo kahdeksan kautta ja yhdeksäs on alkanut – tuskin ohjelmaa tehtäisiin, jos sille ei olisi katsojia. Parisuhdereality antaa mahdollisuuden tirkistellä toisen rakkauselämään. Seuraamme parisuhteiden syntymistä, niiden kohtaamia haasteita ja, ennen kaikkea draamaa, jota jokainen meistä janoaa viihteessä. Tuskin monikaan meistä uskaltautuisi avioitumaan tuntemattoman ihmisen kanssa tai bilettäisi kymmenien sinkkujen kanssa, joiden tarkoituksena on vietellä meidät. Siitä huolimatta näitä ohjelmia on kutkuttavaa katsoa televisiosta.

11

Ehkä tällaisten ohjelmien katsomisen myöntäminen aiheuttaa häpeää, koska meidät on opetettu karttamaan tirkistelyä ja salakuuntelua. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu olla hiljaa tyytyväinen omaan elämäänsä, eikä jakaa yksityiskohtia kuin lähimmille perheenjäsenille. Tosi-tv:stä tutut henkilöt esittelevät elämäänsä ja syvimpiä tunteitaan kaikkien katsottavaksi, kun suomalaiset on opetettu olemaan hiljaa tunteistaan ja ongelmistaan. Miten häpeä voisi auttaa meitä? Tutkimukset osoittavat, että häpeä on hyvin tyypillinen tunne jokapäiväisessä elämässämme. Onko guilty pleasure kuitenkaan loppujen lopuksi häpeää puhtaimmillaan? Filosofian tutkijat Kriss Goffin ja Florian Cova pohtivat tutkimuksessaan, onko sana guiltiness, syyllisyys, oikea sana kuvaamaan sitä tunnetta, joka meissä syntyy, kun valitsemme romanttisen komedian tai tosi-tv-ohjelman dokumentin sijaan. Heidän mukaansa kyse on enemmänkin huonosta omatunnosta tai nolostumisesta, ei niinkään syyllisyydestä. Totta kuitenkin on, että häpeämme sitä mistä pidämme. Coffin ja Cova laativat tutkimuksen, jossa he kysyivät tutkittavilta, miksi he häpesivät tietyistä tv-ohjelmista nauttimisesta. Useat tutkittavista vastasivat, että heitä hävetti, koska ohjelmassa tai elokuvassa ei ole mitään objektiivisesti hyvää. Toinen tyypillinen vastaus oli, etteivät he haluaisi kertoa toisille ihmisille katsovansa kyseistä ohjelmaa, koska he ajattelivat sen vaikuttavan siihen, mitä heistä ajatellaan. Näyttää kuitenkin siltä, että siitä nauttimi-


nen, mikä hävettää meitä, on hyväksi meidän mielenterveydellemme. The New York Timesissa ilmestyneen artikkelin mukaan tosi-tv:n katsominen tai hömppäkirjan lukeminen voi olla hyvää taukoa aivoille. Psykologi Kristin Neffin mukaan ajattelemme yleensä, että vapaa-aikakin täytyisi käyttää kehittävään toimintaan. Joskus olisi hyvä antaa mielelle ajattelutauko ja keskittyä tekemään jotain, joka antaa nautintoa siitäkin huolimatta, että se ei kehitä meitä.

tä huolimatta. Hyvin usein se suklaapatukan osto on hyvä idea, jos päivä on tuntunut raskaalta. Dharin mukaan joskus asiat, jotka tuottavat meille paljon häpeää, saavat meidät onnelliseksi. Miksi meidän täytyy hävetä asioita, jotka eivät pohjimmiltaan aiheuta pahaa kenellekään, edes itsellemme? Syyllisyyden tunteesta huolimatta tutkimuksen osoittavat, että jossakin määrin esimerkiksi Kardashianien katsominen saattaa olla aivoille ja mielelNauttimisen psykologia le hyväksi, koska myös pienenViihteeseen on helppo stressitasomme Häpeä ja mielihyvä kätyvät. uppoutua, kun se velevät käsi kädessä, Kristin Neffin mukaan kuten professori Ravi erityisesti tauko “ongelei muistuta meitä Dharin osoittaa. Hänen tekee normaalielämästämme. manselvityksestä” mukaansa häpeä tai hyvää aivolle. Esimerkikhuono omatunto linkitsi meditaatiota on pidettyvät usein mielihyvään. Saamme mielihyvää ty hyvänä keinona rentoutua, mutta Neffin asioista, joiden pitämistä häpeämme. Esi- mukaan myös median kulutus voi toimia merkiksi suklaapatukan syömiseen sekoittuu hyvänä tapana rauhoittua. Antamalla mielelusein sekä huonoa omatuntoa että mielihy- lemme ja kehollemme lepoa kuuntelemme vää. kehon merkkejä ja opettelemme olemaan arUseat psykologiset tutkimukset osoittavat, mollisempia itsellemme. Voisiko Kardashiaettä guilty pleasuret todellisuudessa voivat nien kokonaisen kauden putkeen katsomituottaa mielihyvää ja onnellisuutta häpeäs- nen siis olla uusi meditaatiokeino? •

12


13


14


Ironia auttaa pakenemaan todellisuutta Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironisena letkautuksena. Ylilauta taas on coolien, yhteiskunnallisista normeista viisveisaavien tyyppien virtuaalibunkkeri, joilla on omat julkimonsa. Yhtäkkiä postmodernismin ilmentämä ironia näkyy kaikkialla kulttuurissamme. TEKSTI Tuuli Heikura KUVITUKSET Maiju Putkonen

“HAEN KOHTA LIDLIN KASSALLE kesätöihin, vaikka ei ne mua kyllä sinnekään ota ku oon jo liian vanha”, heitän sarkastisesti ystävälleni naurun saattelemana. Oikeasti tahtoisin kertoa, kuinka ahdistunut olen ollut huonosta työtilanteestani viimeiset kaksi kuukautta ja tulevaisuus pelottaa. Mutta on vain niin paljon helpompaa sanoa se leikin varjolla – kepeästi ja hieman naureskellen, että kohta varmaan lähtee asuntokin alta. Samalla toivon, että toinen ymmärtää, mitä oikeasti tarkoitan. Postmodernista ironiasta puhutaan paljon kirjallisuuden ja taiteen yhteydessä, mutta se on nivoutunut suureksi osaksi kulttuuriamme myös laajemmassa kontekstissa. Ironia ohjaa käyttäytymistämme ja erityisesti ulosantiamme. Ironinen ja itseironinen ote ihmisessä nähdään jopa ihailtavana piirteenä yksinkertaisen aitouden sijaan: ironian taitava ihminen koetaan nokkelaksi ja sivistyneeksi ennemmin kuin ivalliseksi ja ilkeäksi. “Mies tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta” -mentaliteetti vaikutti suomalaisten sanallisessa ilmaisussa pitkään. Jäyhä, vaitonainen ja rehellinen kansa, joka puhuu vain, kun on jotain sanottavaa. 90-luvulla koittaneet suuret haasteet kuten lama ja sitä seu-

15

rannut massatyöttömyys sekä globalisaatio. Juurettomuus ja epävarmuuden tunteet tulevaisuudesta nostivat pessimismin, pragmaattisuuden ja tiedostavuuden osaksi arkista kanssakäymistä erityisesti silloin nuoruuttaan elävien keskuudessa. Keskusteluissa kyynisyys ja ironia toimivat maskina epävarmuuden sietämiselle. X-sukupolven ja postmodernismin vallan myötä asenne muuttui entisestään, ja yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa kaverille voi laukoa mitä vain kunhan sitä seuraa kuittaus “hei, se oli vain läppää”. Todellinen viesti piilotetaan Ironisoija sirottelee viestiinsä vihjeitä todellisesta mielipiteestään. Kun meemi Trumpin kampanjakiertueelta leviää viraalina Instagramin storyissa, sen jakaja mitä luultavimmin pyrkii ilmaisemaan vastustuksensa Trumpin ideologiaa kohtaan. Silti päällimmäisenä kuvasta huomataan miehelle ominainen mutristava ilme tai häiritsevän oranssihtava rusketus. Julkaisu luultavasti saa katsojan hymähtämään huvittuneesti, ehkä jopa jakamaan sen eteenpäin, koska hänkin samaistuu siihen jollakin tavalla.


Toini Rahtu, kielitieteiden ja ironian tutkija, on kien suoratoistopalveluiden luukuttamisen simääritellyt ironian komponenteiksi negatii- jaan, tietävät ajankohtaisohjelmat kuten Villi visen sanoman, tuottajan intention ja ironian kortti ja Hyvät ja huonot uutiset, joiden koko kohteen. Kun tarkoitus kätketään, jää tulkinta konsepti perustuu tapahtumien ironiseen ja kuulijan harteille, mikä tekee ironiasta taiteen- ivalliseenkin tarkasteluun. lajina erittäin subjektiivisen. Tämäntyyppisten humoristipaneelien koosSanonnat kuten “meininki tamien ohjelmien ironinen kuin Intiön mäellä” ja “luolähestymistapa on itse asiastettava kuin VR” esittävät sa enemmän sääntö kuin sanojan tarkoituksen ivan poikkeus nykypäivän tv-ohkeinoin, mutta perustavat Mikään ei ole pilkan jelmistossa. negatiivisen sanomansa siiIroninen lähestymistapa ei yläpuolella, mikään ei rajoitu hen, että kuulijalla on samanpelkästään ajankohole pyhää. kaltaisia kokemuksia ironian taisohjelmiin. Sitcomeissa kohteesta. ironia ja ivallisuus ovat korTulkitessamme ironista vanneet perinteiset nauratletkautusta yhdistelemme tavat kommellukset. Lidlin tekstin osia ja viestejä paitsi toisiinsa, myös grillituotteiden mainosvideossa kehotetaan tekstin ulkoisiin tietoihin ja mahdollisiin hen- elämään “kuin viimeistä kesäpäivää”. Mikä lähkilökohtaisiin kokemuksiin. Mikäli kuulija ei ti anarkismista, on muuttunut median käsissä siis ole esimerkiksi Oulusta kotoisin, ei hänelle valtavirtaiseksi lähestymistavaksi. välttämättä aukea, että Intiön mäellä tarkoiteEikö mikään ole enää pyhää? Äärimmillään taan hautausmaata. filosofian tohtori Frank Martela on ehdottaRahtu rinnastaa ironian leikillisyyteen. Ihmi- nut ironian johtavan hyperironiaan. Tällä tarsellä on tarve ilmaista asia arvoituksellisesti, koitetaan postmodernin ajattelun tilaa, jossa epäsuorasti ja monimerkityksellisesti. Mistä se kaikkiin uskomuksiin ja näkökulmiin suhtaudutarve kumpuaa? taan etäisyyttä ottavalla huumorilla. Ihmisenä hyperironikko on paitsi ironinen, myös itseIronia on asenne, jossa mikään ei ole pyhää tietoinen, kaikkea kyseenalaistava, eikä usko mihinkään, edes itseensä. Mikään ei ole pilkan Kulttuurin ironisoituminen on seurausta koke- yläpuolella, mikään ei ole pyhää. musten ja toimintamallien yleistymisestä norYlen suosituimpiin podcasteihin kuuluva meiksi. Ilmiölle ominaista on itsetietoisuus ja – Radio Sodoma tiivistää hyperironian syvimriittoisuus sekä kaikenlaisten vakavien arvojen män olemuksen. Antti Holman luotsaama saja ihanteiden naurettavuus. tiiri parodioi säälimättömästi tarinan keinoin Tämänkaltainen kulttuurinen anarkismi ulot- suomalaista kulttuuria, uutisia, radiokanavituu aina mainontaan, politiikkaan, muotiin kuin en vakio-ohjelmia, uskovia, rokotevastaisia televisioon – ne kaikki ovat ironian vallassa. ja kaikkea tältä väliltä höystettynä suomen Ne, jotka edelleen katsovat televisiota pelk- kielen laadukkaimmalla annilla – kirosanoilla

16


ja rankalla alapäähuumorilla. Podcast kohtaa yhteiskunnallisia ongelmia mustan huumorin ja kärjistetyn ironian keinoin, eikä mikään ole ivan ulottumattomissa. Muutoinkin Antti Holman julkinen persoona ulostuloineen on mielenkiintoinen tarkasteltava itseironian näkökulmasta. Mies, joka kykenee julkisessa omaa nimeänsä kantavassa podcastissa nauramaan alkoholismilleen ja sen aiheuttamille häpeällisille hetkille, ansaitsee ironikon leiman. Samankaltaisia hahmoja löytyy sosiaalisen median kanavista useitakin. Tiia Rantasen ja Anna Karhusen luotsaama Kaverin puolesta kyselen -podcast perustuu juurikin nolouteen ja noloihin tapahtumiin. Näin itseironia ja nolous toimivat myös kontrollimekanismina – “kun nauran asialle ensin itse julkisesti, ei sitä voida käyttää minua vastaan” -mentaliteetilla. Näin henkilö poistaa muilta mahdollisuuden sosiaaliseen hylkäämiseen ja paheksuntaan vääränlaisen käytöksen vuoksi. Kyynisyys on ihailtavaa Ironinen kulma ihmisessä koetaan luonteen nokkeluutena ja kyky nauraa itselleen nähdään usein itsevarmuuden merkkinä. Julkisesti nolo ihminen on koskematon ja sinut itsensä kanssa, vahva ja cool. Luultavasti tämän takia ironia kiehtoo myös muiden kertomana. Nykyihminen on kyyninen. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Kliseessä piilee kuitenkin myös totuuden jyvä, joka nivoutuu vahvasti kulttuurin ironisoitumiseen. Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru ovat pohtineet aihetta podcastissaan Mikä meitä vaivaa?, jossa he kokevat ironian keinoksi

17

kestää maailmaa. Heidän näkemyksensä mukaan ironia on tapa, jolla moderni ihminen pysyy kasassa kaiken sen tuhon keskellä, jota me ihmiskuntana ylläpidämme. Evoluution tuloksena homo sapiens on siis kehittynyt jo liian älykkääksi omaksi hyväkseen, ja nyt seuraavana asteena meidän täytyy kehittää keinoja, jotta kestämme itseämme ja luomaamme maailmaa. Tämän seurauksena pyrimme asettumaan tilanteen yläpuolelle ja etäännyttämään itsemme, mikä taas johtaa ylimieliseen, ironiseen ilmaisuun. Sosiaalisen median alustojen yleistyminen päätoimisena kommunikaatiokanavana on vain lyönyt bensaa ironian liekkeihin. Näiden pääkonsepti on yleisesti koettu olevan hyväksynnän hakeminen tykkäysten ja jakojen muodossa. Tämä vaikuttaa vahvistaneen monien taipumusta tarvita kanssaeläjien sosiaalista hyväksyntää. Samalla sosiaaliset mediat tarjoavat täydellisen kanavan ironisiin kannanottoihin, joihin ei kuitenkaan tarvitse sitoutua – kaikkihan häviää 24 tunnin kuluessa. Tällöin voimme ironian varjolla jakaa meemin, jonka sanoma kohtaa ideologiaamme tai kokemuksiamme tietystä aiheesta kuitenkaan menemättä liian syvälle aiheeseen. Koska alustojen toiminta ja interaktiivisuus perustuu juurikin riippuvuuteen muiden palautteesta, se asettaa meidät erittäin alttiiksi tuomitsemiselle. Ironisen ilmaisun kautta voimme verhota ideologiamme vitsin taakse ikään kuin vähentäen asian merkitystä itsellemme tai ainakin sitä varten, ettei se muille iske niin päin kasvoja, että he alkaisivat kyseenalaistaa viestin sanomaa ja tuomita sanottua tosissaan.


Onko taustalla sittenkin pelko? Kansakuntaamme tuntuu vaivaavan tietynlainen kollektiiviben hylkäämisen ja nolouden pelko, mikä aiheuttaa sen, ettemme uskalla heittäytyä. Esimerkiksi yleisesti epäsuosittuina pidettyihin mielipiteisiin täytyy liittää disclaimer: tiedän tämän olevan uncool, mutta teen sen ironisesti. Toisaalta ironinen toteamus toimii suojautumiskeinona, jolla osoitetaan tietoisuus omasta puutteellisuudestamme. Näin henkilö välttää tunteellisesti tukalan tilanteen ja pilkan kohteeksi joutumisen. Nykyajassa tämä puolustuskeino on muuttunut automaatioksi. Arkista olemassaoloamme ja tekemistämme leimaa se, kuinka tiedämme, ettemme tiedä mistään mitään. Jälleen tuomalla esiin oma tietoisuutemme toiminnan epäcooliudesta vältämme sen, ettei kukaan muu voi käyttää sitä meitä vastaan ja näin nolata meitä. Linda Hutcheon on tutkinut ironian sosiaalista aspektia. Hän kertoo, että sitä ymmärretään paremmin tarkasti määritellyissä ryhmissä, jotka jakavat samankaltaisen sosiaalisen ympäristön. Tämä sallii ironian kehittymisen jopa tietynlaiseksi murteeksi tietyn ryhmän sisällä. Ironia vaatii yleisön, jonka jäsenet ymmärtävät jaettujen viittausten yhteyden niin sanotusti sisäpiirille tarkoitettuina vitseinä. Samoilla linjalla on populaarikulttuurin ja huumorin tutkija Antti Lindfors. Hän painottaa stand up -komiikan tutkimuksessaan ironian perustuvan yhteneväisyyssuhteiden tahalliselle manipuloinnille, ja konteksti jätetään usein tarkoituksella piiloon jättäen tilaa vastaanottajan tulkinnalle. Näin ironiaa voi tulkita

myös välineenä ja prosessina. Se kutsuu lukijan kyseenalaistamaan tulkintojaan todellisuudesta, ja haastaa pohtimaan ja väittelemään. Meemikulttuuri on loistava ironisen ilmaisun ilmentymä, joka kiteyttää koko kulttuurin ironisoitumisen. Meemit ovat niin poliittisen kuin markkinoinnillisen vaikuttamisen työkaluja, jotka perustuvat intertekstuaalisuuteen, kulttuurisesti ajankohtaisiin ilmiöihin sekä vinoon huumoriin, jonka taakse pystytään leikkimielisen ivan keinoin varjoamaan oma mielipide. Meemit pelkistävät satiirin ja ideologiset viestit kuviksi, joita on helppo jakaa sen kummemmin ilmaisematta sitoutumistaan aiheeseen. Näin meihin ei voi sattua, koska emme laita itseämme kunnolla likoon. Sen sijaan voimme kuitata mahdollisen kyseenalaistuksen kuvan yksinkertaisella hauskuudella, vaikka sillä on meille syvempikin merkitys, mikä tekee meemistä jakamisen arvoisen. Ironiassa on kyse tulkintojen ja haavoittuvuuden tunnustamisesta. Nokkelan itseilmaisun taakse pystyy verhoamaan paljon sellaista, mitä emme muuten uskaltaisi maailmalle tunnustaa. Ironia ja itseironia peilaavat hyvin aikamme uniikkiuden tavoittelun arvostamista, sosiaalisen hylkäämisen pelkoa ja maailmantuskaa. Kyky itseironiaan viestii kenties valheellisesti korkeasta itsetunnosta ja vahvuudesta, mitkä erityisesti individualistissa kulttuureissa ovat sosiaalisesti arvostettuja piirteitä. Edelleenkään en siis uskalla myöntää ystävälleni, kuinka kerta toisensa jälkeen “kiitos, mutta ei kiitos” -vastaukset työnhaussa vievät aina palasen itsetuntoa mennessään. Mieluummin kehotan tuomaan mukanaan nyrkkeilysäkin ja viinipullon nuudeleiden kyytipojaksi. •

”Ironikko ei ole ironinen, koska hän ei välitä, vaan koska hän välittää liian paljon.” - Randolph Bourne, 1913.

18


19


Pidetään huolta toisistamme!

Maaliskuun tarjous

7,90 €

norm. 10,50 e (39,50 e/kg)

AQUALAN PLUS, AQUALAN L, AQUALAN DUO 200 g • Koko kehon tehokosteuttajat • Levittyvät ja imeytyvät helposti

avoinna: ma-pe 8-20, la 9-17, su 11-17 p. 08-5561591, linnanmaanapteekki.fi ELÄMÄNMITTAISTA HUOLENPITOA

Pyhän Luukkaan kappeli (Yliopistokatu 7) Yliopistoväen ja oamkilaisten yhteinen ekumeeninen jouluhartaus to 17.12. klo 14, mukana piispa Jukka Keskitalo ja metropoliitta Elia, joulun ajan musiikkia, lauluja ja puhe, seurattavana myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Pyhän Luukkaan kappeli. Kaikki ovat tervetulleita, erityisesti opiskelijat ja henkilökunta (kasvomaskit, turvavälit, rajattu osallistujamäärä)! Messu joka su klo 10 (turvavälit, kasvomaskit, rajattu osallistujamäärä). English Service every Sun at 4 pm. (social distancing, face masks, decent singing). Raatin nuorisotalo (Raatintie 7) Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten joulujuhla to 17.12. klo 18.30, yhtye Nietos Orchestra esiintyy ja laulattaa jouluista musiikkia, jouluista ohjelmaa, vapaa pääsy (rajattu määrä, kasvomaskit, turvavälit), myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Pyhän Luukkaan kappeli. Tervetuloa!

+ = Omaopettajat, opintopsykologit, lähipalveluiden henkilökunta, uraohjaajat ja YTHS ovat tukenasi, jos tuntuu, että opintosi eivät etene ja jaksamisesi on koetuksella. Ota rohkeasti yhteyttä!

www.oulu.fi/opiskelijalle

Kastellin kirkko (Töllintie 38) Tuomasmessu su 22.11. klo 18, kirkkokahvit (turvavälit, kasvomaskit). Tervetuloa! Pyhän Andreaan kirkko (Sulkakuja 8) Varikkomessu su 13.12. klo 12, kirkkokahvit (turvavälit, kasvomaskit). Tervetuloa! Tuomiokirkko ja seurakuntatalo (Isokatu 17) Nuorten aikuisten teemapäivä la 13.2. klo 16–22. Paneeli ja talk show ym. Vapaa pääsy (turvavälit, kasvomaskit). Seurattavana myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Oulun tuomiokirkko. Sinua varten Yliopistopastori Ari Savuoja p. 040 524 5919, yliopistopastori@oulu.fi, Linnanmaalla huone KK241

20


Poikkeuksellista kulttuuria Virtuaalinen Harry Potter -elokuvakierros Warner Bros. Studio järjestää ilmaisen kierroksen Harry Potterin ikonisiin kulisseihin. Esillä ovat setit, erikoisefektit ja tietenkin itse Viistokuja. Facebook-tapahtumassa 11.3. kello 20–04.

Oulun kirjaston verkkolukupiirit Oulun kaupunginkirjasto järjestää etäohjelmaa verkkolukupiirien parissa. Lukupiireissä voi vain kuunnella tai osallistua itse keskusteluun. Jos normaali lukupiiri ei riitä, on tarjolla myös ilmastoteemainen piiri. Oulun kaupunginkirjaston Youtubekanavalla ja Teamsissä 03.03.– 10.05.

Ilopyydys-pakopeli Oulun taidemuseo kaipaa apua kadonneen maalauksen etsimisessä. Pakopelissä 4–6 henkeä saa seikkailla Rento meininki -näyttelyssä mysteeriä ratkaistessaan. Oulun taidemuseo 14.3. asti.

Orkesterimusiikkia kotisohvalta Oulu Sinfonia esittää 25.2. kello 19:00 konsertin Vettä, viuluja ja Vivaldia. Tunnin konsertti sisältää vesimusiikkia ja vuodenaikoja. Striimistä tehdään tallenne. Oulu Sinfonian Youtube-kanavalla 30.06.2021 asti.

Pitchauskilpailu kulttuurille Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihanke esittelee oululaiseen tapaan ideoita pitchaamalla. Tällä kertaa aiheena on kulttuuri ja voittajalle luvassa 2026 euroa konseptinsa toteuttamiseen. www.oulu2026.eu 4. maaliskuuta klo 17.

21

Itku pitkästä ilosta KOLUMNI | Huumori ja satiiri ovat edelleen sallittuja, vaikka keskustelukulttuuri muuttuu, kirjoittaa Essi Erkkilä.

M

itään ei enää saa sanoa ja yhtään ei uskalla vitsiä heittää, kun nykyään aina joku pahoittaa mielensä!! Sisältövaroitus: aion nyt lausua pari sanaa valkoisesta miehestä ja vallasta, sillä ne ovat vahvasti kytköksissä keskustelukulttuuriin. Aloitetaan kuitenkin ensin aivan alusta. Julkinen keskustelukulttuuri ja huumori ovat murroksessa. Miksi osa reagoi muutokseen lainauksen mukaisella turhautuneella kiukunpuuskalla? Meneillään olevassa murroksessa on kaksi hyvin keskeistä teemaa: asemat ja valta. Ensinnäkin julkiseen tilaan syntyy nyt vauhdilla uusia asemia. Nämä antavat äänen sellaisille ryhmille, joilla ei ole vielä koskaan länsimaiden historiassa ollut mahdollisuutta osallistua tasavertaisesti julkisesti käytävään keskusteluun. Tällaisia ihmisryhmiä ovat esimerkiksi saamelaiset, vapaaehtoisesti lapsettomat ja yhteiskunnan huono-osaiset. Toisekseen, keskustelukulttuurin muutoksesta puhuttaessa on aina puhuttava myös vallasta. Siitä, kenellä sitä on ja kenellä sitä ei ole. Elämme vallan uusjaon aikaa: valta pirstaloituu ja sitä siirtyy hallitsevilta ryhmiltä niille, joilla sitä ei ole aiemmin ollut. Länsimaalaisessa kulttuurissa julkista keskustelua ovat sen alkuajoista saakka hallinneet valkoiset miehet. He ovat usein vammattomia, vähintäänkin keskiluokkaisia ja heteroja. Suurin muutos liittyykin tähän: valkoisen miehen monologi on ohitse. Valtaa siirretään heiltä muille ihmisryhmille ja samalla se jakautuu aiempaa tasaisemmin.

VAIKKA PALSTATILAA VIEDÄÄN VALKOISILTA miehiltä, huumori- ja keskustelukulttuurin muutoksessa ei ole kyse yksilön oikeuksien kaventamisesta. Enemmänkin kyse on siitä, miten yksilö käsittelee toimintaansa muutostilanteessa. Leikkikentällä katsomme huvittuneena, kun haalaritaapero turhautuu ja raivoaa omimastaan hiekkalaatikosta pää punaisena muille samaan leikkiin pyrkiville. Tämä on lapsellista toimintaa ja omien tunteiden, erityisesti harmittavien sellaisten, käsitteleminen vaatii selvästi vielä treeniä.

Keskustelukulttuurin muutos ei ole sensuuria, se on erilaisten ihmisryhmien olemassaolon tunnustamista ja kunnioittamista.

KUINKA OLLAKAAN SAMA HARMITUSKOHTAUS uhkaa puskea pintaan, kun kielenkäyttöä ja huumoria pyritään muokkaamaan kohti tasa-arvoisempaa normaalia. “Mitään ei saa nykyään enää sanoa” on laiskaa argumentointia, jossa ei ole vielä päästy ihan hirveän pitkälle sieltä hiekkalaatikolta. Maahanmuuttoa saa kritisoida ja poliitikkojen toimia kyseenalaistaa. Huumori ja satiiri ovat edelleen sallittuja kommunikoinnissa. Rakentava keskustelu perustuu ennen kaikkea erilaisten ja vastakkaistenkin näkemysten vuoropuheluun. Keskustelukulttuurin muutos ei ole sensuuria, se on erilaisten ihmisryhmien olemassaolon tunnustamista ja kunnioittamista. Kritiikin esittäminen ja kyseenalaistaminen on tehtävä ilman muiden ihmisryhmien alentamista ja halventamista. Tämä kaikki on monelle meistä vielä vaikeaa ja uutta. Vaikka muutos vie aikaa ja vaatii tottumista, hienointa siinä on mahdollisuus valita paremmin. Haluan nähdä tulevaisuuden keskustelukulttuurin sellaisena, johon kaikkien ihmisryhmien on mahdollista osallistua tasavertaisina ilman vähättelyä tai alentavia vitsejä. Näen tulevaisuuden huumorin älykkäänä ja oivaltavana. Sellaisena, jossa otamme toisemme huomioon ja mahdumme kaikki samalle hiekkalaatikolle. • Essi Erkkilä on vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä.


FM, viestintäasiantuntija

henna määttä

KM, projektipäällikkö

Elina heikkala

DI, ympäristökonsultti

Emma ojanen

farmaseutti, biologian opiskelija

miia immonen

salla kangas

FM, erityisopettaja

tutkijatohtori, biokemisti

linda omodora

kalle parviainen

MSc (Tech), Environmental and Sustainability Researcher

FM, projektisuunnittelija

aino-kaisa manninen

DI, lääketieteen tekniikan opiskelija

janne rajala

UAV-asiantuntija, yrittäjä

Oulu on vihreä

Katso kaikki ehdokkaamme | Check all our candidates vihreatoulussa.fi Äänestä kuntavaaleissa | Vote in the municipal elections 18.4.2021 Ennakkoäänestys | Advance voting period 7.–13.4.2021

marjo tapaninen

YTK, projektisuunnittelija

heini tuorila

FM, viestintäasiantuntija

liisa väisänen

FM, suomen kielen opettaja

22

Mainoksen maksaa ehdokkaiden tukiryhmät.

janne hakkarainen


Kulttuuria kampukselta: Lassi Leppänen Lassi Leppänen viimeistelee kauppakorkeakouluopintojaan, työskentelee OP Kevytyrittäjä -palvelun asiantuntijana sekä ihmettelee elämän kummallisuuksia Ihan Pihalla -podcastissa. Lassin kanssa podcastissa keskustelevat Kemistä Ouluun muuttaneet veljekset Jyri ja Henri ”Henkka” Pesonen.

OLEN AINA OLLUT SELLAINEN TEKEVÄ TYYPPI, joka haluaa olla kaikessa mukana ja kokeilla erilaisia asioita. Ihan Pihalla -podcast sai alkunsa spontaanisti Levin mökkireissulla pari vuotta sitten. Jyri ja Henkka ovat taustaltaan muusikkoja ja heidän bändihommansa olivat tuolloin tauolla, joten päätimme kasata äänitysvehkeet autoon, huristella mökille ja kokeilla jotain ihan uutta. Automatkan aikana podcastille oli ehditty kehitellä jo nimi, tunnari ja konsepti. Siitä reissusta lähtien olemme julkaisseet jaksoja viikoittain, ja nyt podcastia on tehty jo yli 110 jaksoa. Siinä missä päivätyöni OP:lla ei ole koskaan tuntunut työltä hyvän jengin takia, pätee sama myös podcastiin. Alusta lähtien podcastin ideana on ollut se, että mennään poikien kanssa yhdessä hengailemaan ja äänitetään meidän välinen, aito kommunikaatio podcast-jaksoksi. Minulle hyvä porukka on kaiken lähtökohta niin koulussa, työelämässä kuin harrastuksissakin. Kun ympäristö on luonnollinen ja turvallinen, on asioista helppo puhua. Haluamme tehdä podcastissamme mahdollisimman paljon huumoria sekä itsestämme että vallalla olevista trendeistä ja ajankohtaisista aiheista. Keskusteluille ilmeistä on myös podcastin nimi ”Ihan Pihalla”, joka liittyy jonkin asian kyseenalaistamiseen. Saatan vaikka sanoa pojille, että: ”Hei olen vähän pihalla tosta laturaivosta, ymmärrättekö te sitä konseptia yhtään?”. Podcastissa kuulutetaan myös paikallisuuden perään, sillä haluamme tuoda Oulua ja Kemiä maailmankartalle. Jutuistamme ilmenee välittäminen asuinkuntiamme kohtaan, mutta osoitamme myös kriittisyyttä. Vitsailemme usein esimerkiksi Oulun kangas-päätteisistä asuinalueista, kuten Metsokangas, Kiulukangas, Aaltokangas ja niin edelleen. Minulla on myös oma nimikkoannos tuiralaisessa Grilli-Swingissä, jossa luomukseni kantaa nimeä ”LASSIKKO”. Lassikon syöminen vie kokijan korkeimmalle mahdolliselle kummikuuntelijuuden tasolle, eli lassikkotasolle. Minun roolini podcastissa on varmaankin olla sellainen pakansekoittaja, joka tuo uuttaa kulmaa keskusteluihin. Tulemme poikien kanssa erilaisista taustoista, joten meillä on monesta asiasta eri kokemuksia ja fiiliksiä. Pojat ovat muusikonretkuja, ja minä taas entinen lupaava jääkiekkoilija ja muutenkin urheilutaustaa omaava tyyppi. Jaamme samat arvot keskenään, mutta olemme myös monista asioista eri mieltä. Se on iso osa podcastin dynamiikkaa, eikä tämä olisi mitään ilman meitä kaikkia. Podcastimme on äänitorvemme omiin asioihimme ja mielipiteisiimme. Keskustelua ei moderoida ja leikataankin vain hyvin vähän. Se on podcastimme omaleimainen tapa tuottaa helposti lähestyttävää sisältöä. Olen aina ollut innokas jakamaan mielipiteitä, mutta podcastin kautta olen päässyt enemmän esille ja purkamaan paljon omia patoumia. Ehkä esiintyminen ja esilläolo ovat lähellä meidän tarpeitamme, ja podcastimme on yksi ilmaisutapa muiden joukossa. Pojat ovat muusikkoja, joten he ovat tottuneet olemaan esillä. Itselleni taas podcast on ainoa kanava ajatuksieni julkituomiseen. Isoin asia podcastin teossa minulle on kuitenkin se, että joku arvottaa sitä niin korkealle, että käyttää viikostaan tunnin, kuuntelee meidän juttujamme ja on niistä jotain mieltä. Ei niinkään se, kuinka paljon meitä kuunnellaan, vaan se, että aina on joku, johon se kolahtaa. Se on ihan parasta, että saa tuotettua jollekin toiselle viihdettä ja herätettyä reaktioita. Ja tietysti se tekee aina hyvää, kun pääsee poikien kanssa jauhamaan.” •

23 Julia Asikainen

23


In English

TEXT Iida Putkonen

International students’ funding reformed The Board of the University of Oulu will discuss a reform of the scholarship model for international students at its meeting on Thursday, February 25th. According to the Student Union of the University of Oulu, the new model weakens the position of international students and the preparation of the reform has been undemocratic.

“THE SCHOLARSHIP MODEL IS TO BE WEAKENED for students from outside the EU and EEA area”, says Olli Joki, Chairman of the Student Union of the University of Oulu Board (OYY). At the beginning of the week, OYY issued a statement on the decision-making process regarding the scholarship reform. Criticism is not limited to the weakening of grant funding, it especially concerns the decision-making process. OYY’s Board says that the reform of the model has been planned since December, but the proposals made to the University Board do not reflect a long process. “Our criticism is that grants are being weakened. We are concerned about how this will affect the international attractiveness of the University of Oulu in the future”, Joki says. “We are also concerned about how the University board was presented with a completely different presentation of what had been discussed in the Education Management Group. In our opinion, such urgent and careless preparation is not good administrative practice or in line with the values​​ of the university.” The Education Management Group is the part of the university administration that decides on the management and development of education. Its task has been to plan the reform of the scholarship model. According to Joki, however, the discussions in the Education Management Group have not been taken into account.

“The University Board is now being presented with a completely different model than what was to be presented on the basis of the discussions. This model is much weaker from a student’s perspective.” In its statement, OYY demands that the decision-making process be suspended and that the reform of the grant model be prepared more thoroughly. The goal of the statement is that the University Board meeting on Thursday would not approve the models presented to it. OYY also says they are worried because the consequences of the new models have not been estimated. Presented to the Board on Thursday are four different options for scholarships. In the first option, no scholarship is awarded to the student at all. In the second option, each student pays the fee for their first academic year in full. From the second year onwards, the student has the opportunity to be reimbursed 70 percent of the tuition fee, as long as they have completed the required number of studies and have fared well in their studies. In bachelor’s programs for the third year and for master’s studies, the scholarship is 70 percent per year if the same conditions are met. In the third option, the student also pays the full tuition fee in the first year. For the second year of study, the grant is 50 percent if the conditions are met. In bachelor’s programs, the scholarship for the third year and master’s years is 50 percent.

24


The fourth option is for exceptional cases. It grants scholarships every year and the percentage stays the same throughout your studies. With current scholarship models, a student can receive either a 50 percent scholarship, a 75 percent scholarship, or a full scholarship. In each current model, the scholarship continues through the studies if the student completes 60 credits during the year. The change proposed in the reform would therefore be big, especially for the first year students. “An individual student in particular cannot be at all sure if they will receive a scholarship for their entire study period. The new grant system also limits applicants to those from only a good socio-economic background, which may limit the number of good applicants”, Joki says. The current tuition fees are around 10,000 euros depending on the subject. With the current scholarship model, at best a student pays nothing for their tuition and at maximum they pay 5,000 euros per academic year. In the models proposed to the University Board, the student will have to pay the entire 10,000 euros for their first year. After this, depending on the model, they pay either 5,000 euros or 3,000 euros per academic year. For example, a three-year bachelor’s degree currently costs from zero to 15,000 euros and, based on the proposed model it would cost at least 16,000 euros. Of the proposed models, the most advantageous for the student corresponds to the most expensive option of the current model. On top of that the student will in any case have to pay the full amount of 10,000 euros for their first year. Taken as a whole, the new proposals increase the tuition fees for individual students. “I don’t understand what motivates this change. It is go-

ing well now, so why change this system? One of the pillars of Finland’s education system is free and quality education for all, this step by the university weakens it”, Vivek Manjunatha Swamy of the OYY Board says. “Changing the scholarship system limits the opportunities for international students. It is no longer a single question of whether they are academically qualified, but of their financial situation too.” The number of scholarships has decreased since 2018 and the model now being prepared would further reduce the scholarship received by the student. The University justifies reforming the model by cutting red tape and developing education. “One significant thing that will change is that the number of grant recipients will be reduced. This was not discussed at all in the Education Management Group”, Eetu Leinonen, OYY’s Specialist of Academic Affairs says. “Our intention is that no decision be made.” OYY would also like to see broader perspectives and the consideration of the students themselves in making the decision. Manjunatha Swamy hopes that international students will be asked for feedback on this matter before making this huge decision. Joki also emphasizes that international students have other options than Oulu. “Although this does not affect the lives of current international students, one should ask why international students chose Oulu. Did the available grant affect their decision?” Joki ponders. The decision on the new scholarship model will be made at the university board meeting on Thursday, February 25th. It remains to be seen whether OYY will be able to delay the decision-making or return the matter to preparation, as hoped in their statement. •

The new grant system limits applicants to those from only a good socio-economic background.

25


In English

TEXT by Frida Ahonen

Is there enough ITE for everyone? From the very beginning of its existence, the Intercultural Teacher Education training programme (ITE) has been struggling to offer a fully English speaking programme in a Finnish speaking environment. The recent changes in the programme’s name and applicational status have made the programme more reachable for international students. The question still remains: what does the programme offer for its non-Finnish speaking students exactly?

THE INTERCULTURAL TEACHER EDUCATION training programme (ITE) offers a unique model of teacher education: a Finnish teacher education programme with a multicultural approach. In 2019 ITE had to comply with a new Finnish legislation and choose only one language of instruction: English. The programme also had to change its status into an international programme. “This change has certainly complicated the application process”, says Jani Haapakoski, education designer and study advisor of the program. In Finland, there are two application periods for higher education in spring. The first period (7.1.–20.1.) concerns programmes where the language of instruction is something other than Finnish or Swedish and art university programmes. The second period is for programmes in which the language of instruction is Finnish or Swedish. For now the ITE is in the first period. This change has caused some trouble for the ITE programme, since its main target audience is not international but rather national: Finnish speaking high school graduates who during the first period of applying are usually busy studying for the matriculation examination held in February and March. In 2020 ITE programme coordinators tried to make it possible for the ITE programme to be both in the first and second period of applying. This is why the programme’s name was changed into Finnish for the year. However, this was not possible, because according to national policies, a programme can have only one language of instruction. “These changes have been rather confusing for candidates and also for us”, Haapakoski admits. Currently the programme has only an English name once again. Haapakoski says that the number of applicants has dropped, after the applying period was moved to the first period: in 2016, there were 184 whereas in 2020 the number of applicants was 139. However, this year the programme has regained its previous popularity with 170 applications. “The ITE programme should not be in the first period, since it is not an international programme per se but a Finnish teacher education program taught in English”, Haapakoski argues.

The use of English: a useful tool or a complication? ITE has been struggling to be fully functional in English from the very beginning of its existence. Anca M. Catana, a fifth-year Romanian ITE student, has not been able to take all the classes offered by the programme in English. She had to force herself to take music theory in Finnish and could not take an optional course in literature because it was only offered in Finnish. “As for the use of English, there have been a lot of weird situations when sometimes the teachers asked my Finnish classmates to translate”, Catana tells. “It was unfair for everybody.” “It has happened multiple times that the teachers did not know that not all of the students of their class spoke Finnish and they only found out during the first lecture,” a second-year-student Filip Polák tells. “These kinds of problems decrease the quality of education.” English causes problems also at an administrative level. One of the issues is the lack of English translations in emails. Even though the situation is a little better than it used to be, there is still room for improvement. “Just recently we got an email in Finnish concerning the impact of the Covid-19 situation on the organization of studies in spring 2021,” Catana tells. “The email was first sent in Finnish and only a couple days later in English because we had complained.”

Changes have been rather confusing for candidates and also for us.

Progress has been made but is it enough? According to Katri Jokikokko, one of the teachers of the programme, studying in a Finnish university and not knowing Finnish might cause feelings of exclusion for non-Finnish speaking students. This is why this year the ITE has taken notice of these problems and tried to make the programme more available to its international students. This is done by having more courses available in English. The optional course that Catana had to take in Finnish, for instance, is now also available in English.

26


According to Jokikokko, this year the ITE launched a project that aims to reinforce the use of English within the programme. More support is given to teachers that are not that comfortable with English. The ITE helps teachers to translate their teaching materials and to get more confident with the use of English. Even though the ITE has put more effort to satisfy its international students within the programme, it is still not very clear what an international ITE graduate can do with the degree. Fourth-year ITE student Waldo Seppä says that the problem is the employability of non-Finnish speaking ITE graduates in Finland. According to Finnish law, technically all graduates are qualified to teach in Finland, but if a job seeker does not hold a C2 certificate either in Finnish or Swedish, and also a certificate of university level studies of the other language, they cannot get a permanent position in a national or municipal school. The only exceptions for this are IB schools and international schools where the official language of instruction is English. “On one side, it is unfair, but at the same time, I kind of understand that Finns want to make sure that teachers are the most qualified they can be. In Finland you have to be prepared to teach the Swedish minority. This is an unfortunate set of circumstances for foreigners”, Seppä says. For Catana, the problem is that the ITE does not offer enough Finnish language courses or beginner level Swedish courses for its own students. If someone needs to start Swedish from scratch, the only option is to go to upper secondary school for adults (aikuislukio). The situation is further complicated for students that don’t speak English as their first language. Catana explains that Finnish international schools have high expectations for the level of English of their teachers and teacher candidates are often assumed to have taken English as a minor. However, a minor in English is not automatically available for the ITE students. “It is hard to get accepted to the English minor programme, since the faculty of humanities have a quota for their own students”, Catana says. “You have to be among the best in order to get in.”

27

Future of the ITE: a need for a reform? For Catana, the main problem of the ITE is that it is not able to meet the needs of all of its students. An international student who does not speak English as their first language has fewer opportunities for teaching in Finland than their Finnish and English speaking classmates. “The ITE should offer its international students the possibility to take Finnish language as a minor in order to properly learn the language”, Catana argues. “Having a quota for ITE students for the English language minor would also be very helpful.” For Polák, one solution might be to increase collaboration between the ITE and Finnish international schools. “I would very much welcome this kind of cooperation, since we have a perfect programme to match with the needs of these schools.” Katri Jokikokko hopes the rigid legislation considering both the language of the program and the language requirements for job seekers would change in the future. “The ideal for us would be an adaptive plurilingualism, not only the use of English”, Jokikokko reflects. For her, it would be necessary that everybody could be included in the instruction in English but in case it is needed, it would be possible to also use Finnish and study other languages as well. A fourth-year ITE student Nicole Gonsalves also mentions that it would be interesting to have the option of using both Finnish and English in Multidisciplinary Studies. “It would have been useful to get the important terminology both in Finnish and English, since we are going to work both in English speaking and Finnish speaking environments”, Gonsalves says. Catana believes that the ITE has a lot of potential that could be used to develop the programme to different directions. “Currently the programme is only seen as a Finnish teacher training programme. It could be such a magnet for international students if one could combine teacher education with other kinds of studies such as advocacy, psychology or political sciences”, Catana ponders. •


In English TEXT by Anca M. Catana PHOTO Annie Spratt / Unsplash

The rich man’s joke is always funny Jokes, same as idioms, are difficult, if not impossible to translate into another language. The “flowers of humor” bloom differently in different places. In order to understand a joke, knowing the meaning of the words composing it is not enough, but a thorough understanding of the culture surrounding it is needed.

HERE IS AN EASY ONE: What do bees do if they need a ride? Wait at the buzz stop! Two-line jokes are pretty popular. They are easy to remember, fast to tell, and quite ingenious most of the time. In his 2005 book Humour across Frontiers Richard D. Lewis gathers this type of jokes under the umbrella term of humorous incongruity. In this category, the punchline can come from an animal behaving like a human and a human behaving like an animal or people and things being in unexpected places. But here is another one: What did the duck say when she bought lipstick? Put it on my bill! Although joking and laughing are practiced in any culture and by any human being (and even other beings), we might find slightly different things funny. According to Lewis, slapstick humor seems to amuse people from all continents. Moreover, some popular jokes seem to travel around the world but take a local flavor, like jokes about who must jump first out of the airplane, elephant jokes, restaurant jokes and even death. Why are there gates around cemeteries? Because people are dying to get in! Lewis also explains some general traits of humor in different geographic areas. According to him, Nordic humour is “the driest of all” (do you agree?) and jokes are often at the expense of Sweden, regarded as more pompous than the rest. What is the example of a successful Nordic economic co-operation? The Finns invent a product, the Swedes manufacture it, the Danes sell it and the Norwegians buy it. However, in other parts of the world, the humor

changes entirely and is often political, in a despairing irony, or concerned more with words and ideas. In some countries, the sense of humor is subtle, focusing on irony and sarcasm, whereas in others it is crucial that humor doesn’t cause a person to “lose face.” Even traffic jams can become a source of amusement. Personal bloopers In my freshman year at the University of Oulu, my Finnish peers were over-enthusiastic about their student overalls. As it wasn’t something I was familiar with, I didn’t get what all the hype was about. Still, I got the idea that you were supposed to sew some patches on it, which reminded me of my parents’ stories about having different patches and pins on their school uniforms during Communism. So I joked about how I should ask them if they have any of those patches left somewhere and sew them on my student overall. To my surprise, instead of laughing, my classmates stared concerned at me and one asked very seriously, “Why would you do that?”. The idea of sewing such patches probably sounded anything but funny to them. Another humorless situation I encountered was during one of our lectures. While talking about the Moomins, I casually mentioned that I never heard of Moomins before coming to Finland. A classmate’s reaction to that was something along the lines of “Did you live in a cave?” It might have sounded funny to my classmate, but it went over my head. I imagine that my classmate was unaware that during most of the time when the Moomins comics were published, between the 50s and the 90s, foreign goods and media were censored and forbidden in my home country, so there is no surprise that no Moomin managed to get in.

28


East German: ‘Capitalism is the root of all evil.’. Hungarian: ‘Is that so? How would you define capitalism?’ East German: ‘It is the exploitation of man by man.’ Hungarian: ‘And Communism?’ Czech: ‘Obviously, it’s the opposite’.

‘Why does Mitterand have only one egg for breakfast?’ ‘Because un oeuf is un oeuf!’

Three barbers, one Italian, one French and one Greek, competed with each other on a Roman street. The Italian’s sign read: “The Best Barber in the Country” The French “The Best Barber in the World” The Greek “The Best Barber on this Street”.

The ‘secret’ Italian joke From a fellow student who used to live in Italy a while back, I learned about a joke that received lots of laughs from the locals. But when he told the same joke outside of Italy, he noticed that often people became confused rather than amused, and found himself explaining it, which ruins the joke, of course. The joke tells about three soldiers, one German, one Japanese, and one Italian, captured by the allies during World War II and thrown in a cell. They are tied up and interrogate one by one. When the Italian is asked by the other two: “Well, did you talk?” he replies, “How could I talk with my hands tied?”. Based on the reaction of the Italian public to this joke, it can be assumed that they took a lot of joy in using their hand gestures so expressively, but for a public unfamiliar with this custom, the sincere confession of the Italian soldier can come out as making no sense. It’s no wonder that the Italian joke is sometimes challenging to understand. In a 2007 study, Nancy D. Bell pointed out that “humor can often carry an implicit negative message and thus be potentially dangerous to use”. Moreover, while the occurrence of humor is universal, what is considered funny, as well as when, where, with whom, and under what conditions a person can make a joke, is different cross-culturally as well as between individuals of a shared culture, she adds. Still, the results of her research are surprising, concluding that misunderstandings and irritation due to confusion over humor in cross-cultural communication may not be that common. A while ago, in 1988, Hasenauer wrote that in a pluralistic society with continuous contact between members of different ethnic, racial, and

29

cultural groups, the study of humor can offer a closer look at emerging intercultural relations. Funny enough, the study of humor didn’t get much popularity until the 2000s. Joking aside In business and negotiations, continues Lewis, the Germans and the Japanese see humor as out of place, while in the USA is seen as a way of provoking more rapid progress. In France, it can be used to demonstrate a superior viewpoint and, for Brits it’s a multi-faceted weapon. In his book, Do’s and Taboos of Humo(u)r Around the World Roger E. Axtell underlines that a rule of thumb for international humor is to avoid jokes at another person’s expense. Furthermore, while quoting the Foreign Service Journal, he notes that “Next to treason, making an inappropriate joke may rank as the second most taboo practice in diplomacy.” Roger E. Axtell presents some more (mostly American jokes) that do not travel well: ethnic jokes, English malapropisms, puns, or smutty jokes. It might also be useful to remember that as comedian Steve Allen put it, “every culture, every town, every individual has his or her sense of humor”. Hence, as with everything, generalizing or stereotyping is not beneficial. Nevertheless, humor is popular amongst all human beings but is also very contextual. A joke can have a huge success in one context while being a total disaster in a different situation. That being said, you shouldn’t completely restrain yourself from joking every time someone unknown comes around. But if you decide to use humor, it might be wise to observe first what kind, if any, is used and enjoyed by the company before trying the water (even if you speak sarcasm as your second language). •


Tieto on pääomaa kaikkialla.

Hanki sitä. Tarjous opiskelijoille:

Tutustu Kalevaan 2kk maksutta, tilaa: kaleva.fi/opiskelija

Ollaanhan yhteydessä myös valmistumisen jälkeen?

Pohjoista leveyttä, kansainvälistä asennetta.

Oulun yliopistossa tutkinnon suorittaneita on jo 60 000. Kaikki valmistuneet saavat tutkintotodistuksen lisäksi kutsun liittyä maksuttomaan alumniyhteisöömme, jonka avulla voimme jatkaa yhteydenpitoa. Kaikkia alumniyhteisön jäseniä yhdistävät opinnot Oulun yliopistolla, joten heidän seurassaan tunnet aina olevasi kuin kotona. Alumnitoiminta on tarkoitettu kaikille Oulun yliopistosta valmistuneille. Tervetuloa mukaan!

Liity yhteisöön:

alumnicommunity.oulu.fi

30


Alumnilta oppia

TEKSTI Anna-Sofia Tastula KUVA Iina Tauriainen

Ei enää häpeää Koronapandemia sai Mari Korpelan miettimään elämäänsä uudelleen. Alituinen häpeä sai väistyä oman yrityksen ja kehorauhasta kertovan taiteen tieltä. HÄPEÄ LIITTYY KAIKKEEN. Se on ”Yleinen kysymys kasvatustietei- rustuksia ja mietin, että hävettää,

tullut tutuksi oululaisyrittäjä Mari Korpelalle. ”Ihmisten todellisuus on vääristynyt kuvittelemaan, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihmiset häpeävät absurdejakin asioita, kuten ääntään tai omia korvannipukoitaan”, Korpela sanoo. Tämä ei päde pelkästään ulkonäköön vaan myös muuhun elämään, kuten työhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. ”Jatkuva stressaaminen ja pohtiminen vie aivokapasiteettia kaikelta tärkeämmältä. Vaikka joku paheksuisikin minua ja valintojani, se kertoo yleensä enemmän paheksujasta kuin minusta.” Korpela alkoi purkaa tuntemuksiaan Instagram-tilinsä kautta. Nyt Instagram-seuraajia on jo yli 5 000 ja Korpelan turhautuminen häpeään on tarttunut muihinkin. Kahden korkeakoulun kasvatti Mari Korpela aloitti Oulun yliopistossa kasvatuspsykologian pääaineopinnot vuonna 2007 ja opinnot Oulun ammattikorkeakoulun tanssilinjalla vuonna 2008. Opiskeluaika oli repaleista, sillä Korpela opiskeli kahdessa eri oppilaitoksessa vuorovuosin ja välillä yhtä aikaa. ”Kaahasin aamun balettitunnilta suoraan luennolle”, Korpela nauraa. Opiskelijana hän ei vielä tiennyt, mitä halusi elämältään ja valitsi sivuaineita opettajan ura mielessään. Elämä vei loppujen lopuksi aivan 31 toisaalle.

den opiskelijoilla on, että mihin tämä valmistaa tai mitä meistä voi tulla. Jälkeenpäin olen huomannut, että ihan mitä vaan.” Opiskelujen ohessa Korpela työskenteli tanssinopettajana noin kymmenen vuotta. Omien häpeän kokemustensa takia Korpelalle oli tanssitunneilla tärkeää, että oppilaat eivät vertailisi itseään toisiin. Korpela onnistui, mutta hän kertoo itse kärsineensä kehokuvansa kanssa. ”Tanssi vei enemmän kuin antoi, joten lopetin tanssin kokonaan. Koin olevani vääränlainen tanssimaailmaan, vaikka en todellakaan ollut. Ei kukaan ole”, Korpela kertoo. Uusi ura yrittäjänä Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta 2013 ja yliopistosta 2015 Korpela työskenteli henkilöstöpalvelualalla noin kolme vuotta. Kun koronapandemia iski Korpela lomautettiin. Hän oli jo jonkin aikaa pohtinut työpaikan vaihtoa ja pandemia tarjosi hetken tarvittua miettimisaikaa. Korpela halusi vaikuttaa. Hän tarvitsi äänitorven, jolla toteuttaa itseään ja pohti muun muassa blogin perustamista. Aikomus kuitenkin pysähtyi pelkoon: Mitä jos tutut lukisivat blogia? Korpela kuitenkin päätti, että nyt oli aika päästää häpeästä irti. Hän tarttui juuri niihin asioihin, jotka tuntuivat pelottavilta. ”Aloin tehdä kaikkea, mikä minua hävetti. Postasin keskeneräisiä pii-

joten julkaisen. Sitten katsoin, loppuuko maailma. Mitään pahaa ei tapahtunut”, Korpela nauraa. Hän ei silti osannut aavistaa, että hänen piirustuksistaan tulisi hitti. Kehorauhan puolestapuhuja Korpelan postaamat piirrokset kertovat itsensä hyväksymisestä eli kehorauhasta. Instagram-tilillään Korpela on muun muassa julistanut, että ei suostu enää laihduttamaan vaan haluaa kunnioittaa itseään ja kehoaan sellaisena kuin ne ovat. Korpela toteaa esimerkiksi, että ei arvota kehonsa osia erikseen tai keksi adjektiiveja kuvaamaan ulkomuotoaan. ”Suhtaudun siten, että tämä on keho. Se on nyt tällainen, joskus toisenlainen. Kieltäydyn aktiivisesti ajattelemasta, olenko esimerkiksi lihonut tai mitä muut ajattelevat”, Korpela kertoo. ”Olin aiemmin monesti ottanut projektin itselleni. Joskus se oli laihdutusprojekti, joskus itsensä hyväksymisprojekti. Eli nyt minä maanantaina alan rakastamaan itseäni ihan täysillä. Eihän se mene sillä tavalla”, hän lisää. Näitä projekteja seurasi kyllästyminen. ”Hoksasin sen, miten paljon omat ajatukset pyörivät siinä, mitä muut minusta ajattelevat. Sitten aloin miettiä, että ketkä muut? En osannut edes nimetä, ketä varten yriin kerätä tietynlaista CV:tä tai ketä varten täytyy saada viisi kiloa pois. Silti se oli punainen lanka elä-

MARI KORPELA » 34-vuotias » Asuu perheensä kanssa Oulussa. » Valmistui tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeasta vuonna 2013. » Valmistui Oulun yliopistosta vuonna 2015, pääaineenaan kasvatuspsykologia. » Perusti keväällä 2020 yrityksensä Mari Korpela Company-verkkokaupan, jota voi seurata Instagram-tilin @marikorpelacompany kautta. » Vapaa-aikanaan maalaa, lukee seksuaalisuuteen, psykologiaan ja menestymiseen liittyvää tietokirjallisuutta sekä viinittelee ystävien kanssa. Aloitti juuri burleskin. Suurin osa vapaa-ajasta kuluu perheen kanssa.

mässä”, Korpela kertoo. Loppujen lopuksi kysymykset tiivistyivät kahteen: ”mitä minä elämältäni haluan?” ja ”tätäkö tämä nyt on?” Koronasta johtunut lomautus tarjosi ajan vastata noihin kysymyksiin. Kesällä 2020 Korpela perusti verkkokaupan, Maria Korpela Companyn, jossa hän myy taidettaan muun muassa taulujen, mukien ja paitojen muodossa. Hän ei enää häpeä ilmaista itseään. ”Toki tulee kuoppiakin. Välillä käpertyy siihen vanhaan ’minusta ei ole mihinkään’ ja ’mitä minä nyt tällaista’. Huonoista päivistä huolimatta uuden kokeilu ei ole päättynyt. Korpela aloitti tammikuussa seksuaalikasvattajan opinnot Sexpo-säätiön kautta. “Sexpon ensimmäisen seminaarin jälkeen olo on innostunut. Tiedän, että tuleva urani tulee kietoutumaan seksuaalikasvatuksen ympärille, ja kaikki aiemmat opintoni toimivat pohjana tälle, joten olen todella innoissani.” •


32