Väkivaltatyön mielenterveyttä edistävät tekijät

Järjestöpohjaista väkivaltatyötä koskevassa kyselyssä väkivaltatyöntekijät toivat esille, että asiakkaat ja työntekijän kyky auttaa asiakkaita herättivät myönteisiä ajatuksia. Työntekijät kuvasivat saavansa työstään hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia esimerkiksi henkilökohtaisen kehittymisen ja asiakkaissa tapahtuvien positiivisten muutosten ja työn vaikuttavuuden kautta. Työn mielekkyys, haasteellisuus ja vastuullisuus olivat myös työssä motivoivia tekijöitä. Työntekijät kokivat tärkeäksi, että työ oli kehittävää ja itsenäistä. Työntekijöiden psyykkistä hyvinvointia työssä edistivät kokemus työn merkityksellisyydestä ja tärkeydestä yksilön ja yhteiskunnan tasolla sekä oman ja kollegoiden työn arvostaminen (Myllyniemi & Uusi-Hallila 2017, 42, 48–55). Usein järjestöpohjaiseen väkivaltatyöhön tärkeänä osana kuuluu vaikuttamis- ja kehittämistyö (Seritatyö 2021; Konttila & Lappalainen 2021; Setlementti Tampere ry 2022; Vuolle Setlementti ry julkaisuajankohta tuntematon). On todettu, että vaikuttamis- ja kehittämistyö vahvistaa työntekijän tunnetta työn merkityksellisyydestä, lisää toiveikkuutta, voimaannuttaa, energisoi ja tasapainottaa mahdollisia asiakastyön kuormittavia vaikutuksia. (Bell ym. 2003, 466.)

Väkivaltatyötä tekevät työntekijät kokivat kyselyn mukaan, että työ oli myös saanut pohtimaan omia arvoja ja avannut uusia näkökulmia (Myllyniemi & Uusi-Hallila 2017, 50). Arnold ja kumppanit (2005, 257) ovat selvittäneet, kuinka useissa tutkimuksissa on havaittu terapeuttien kokeneen esimerkiksi traumataustaisten henkilöiden kanssa työskentelyn kasvattaneen ja kehittäneen ajatuksia ja kokemuksia ihmisyydestä sekä syventäneen heidän käsityksiään ihmisen resilienssikyvystä. Omassa psykoterapeuteille tekemässään tutkimuksessa he saivat selville, että suurin osa tutkimukseen osallistuneista terapeuteista (76 %) toi spontaanisti esille myös työn positiivisia vaikutuksia. Vastaajat kokivat traumatyön kehittäneen muun muassa herkkyyttä, myötätuntoa, omaa ajattelua, suvaitsevaisuutta ja empatiakykyä, ja tämä puolestaan vaikutti positiivisesti heidän kykyynsä ymmärtää, hyväksyä ja tuntea yhteenkuuluvuutta toisten kanssa. Työn koettiin tuoneen myös henkistä kasvua. (Arnold ym. 2005, 249–252, 255–257.)

Psyykkisesti kuormittavaa työtä tekevien henkilöiden voidaan nähdä hyötyvän muun muassa psyykkistä resilienssiä vahvistavista toimista (Arnold ym. 2005, 259–260; Zerah & Shalev 2015, 141). Osaltaan tätä tukee työnohjaus sekä esimerkiksi terapiakoulutuksen aikainen koulutettavan oma psykoterapiaprosessi, joka tukee ammattilaisen ymmärrystä omista kipupisteistään ja tavoistaan asettua vuorovaikutukseen. Prosessi antaa kokonaisvaltaisen käsityksen asiakkaan roolissa olemisesta ja terapiasuhteen parantavista ja haastavista elementeistä. (Hietanen 2021, 233.) Tällä hetkellä seksuaaliterapiaopinnoissa harvoin vaaditaan koulutettavilta omaa terapiaprosessia. Koen, että koulutettavan oman terapiaprosessin sisällyttäminen koulutuksiin olisi vastuullista ja tärkeää. Reflektiivinen oman toiminnan, sen perusteiden ja seurausten tarkkailu on laajemminkin ammatilliselle kasvulle välttämätöntä ja kehittyy harjoittelemalla.

Reflektiivinen kokemuksesta oppiminen edellyttää työntekijän taitojen lisäksi, että asiakastapaamisten prosessoinnille jää aikaa. Myös vuorovaikutustaitoja voi harjoitella, ja usein samat tekniikat, joita käytetään asiakkaiden kanssa, sopivat myös työntekijälle itselleen. (Kanninen & Uusitalo-Arola 2015, 364–365.) Rothschild ja Rand (2010, 18–19) esittävät, että terapeutin itsehoito on olennaista oman hyvinvoinnin takaamiseksi. Terapeuttisessa työssä auttajan tulisi osata tasapainottaa empaattista omistautumistaan, säädellä autonomisen hermoston virittymistä ja ylläpitää selkeää ajattelua.

Rajojen tunnistaminen mielenterveyden

Edist J N V Kivaltaty Ss

Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on tärkeä mielenterveyttä edistävä tekijä työssä (Työturvallisuuskeskus 2018). Koska työntekijä ottaa vastaan paljon niin asiakkaiden kuin työtovereidenkin tunteita, on työyhteisössä tärkeää huomioida jokaisen työntekijän voimavarat ja sopia väkivaltapuheen rajaamisesta. Keskusteluita voidaan sovitusti esimerkiksi siirtää toiseen ajankohtaan, mikäli kollegan vireystila ja energiataso eivät keskustelun aloituksen hetkellä ole riittäviä työtoverin tukemiseen. (Hannus 2011, 223.)

Kollegoiden ja työyhteisön tuen lisäksi tulisi muistaa säännöllisesti toteutettu työnohjaus kaikille väkivallan parissa työskenteleville (Brusila 2008). Itsestään huolehtimisen teemoja olisi hyvä tuoda esille myös henkilöstön yhteisissä tapaamissa (Bell ym. 2003, 466). Mielenterveyslaissa (14.12.1990/1116 4§) on todettu, että ”mielenterveyspalvelujen antaminen edellyttää toimivaa työnohjauksen järjestelmää”. Järjestösektorilla työskentelevät väkivaltatyötä tekevät henkilöt nostivat heille suunnatussa kyselyssä esille työnohjauksen suurimpana yksittäisenä psyykkistä työhyvinvointia edistävänä tekijänä (Myllyniemi & Uusi-Hallila 2017, 44). Seksuaaliterapeuttien tulee myös jo opintojensa aikana saada vähintään 75 tuntia ryhmätyönohjausta pienryhmässä tai 50 tuntia yksilötyönohjausta seksuaaliterapeuttisen työnsä tueksi (Suomen seksologinen seura julkaisuajankohta tuntematon). Työnohjauksella on hyvin tärkeä rooli myös psykoterapiakoulutuksessa. Sen yhtenä tarkoituksena on huolehtia välillisesti asiakkaan hyvinvoinnista sekä tukea työnohjattavan ammatillista kehitystä. (Hietanen 2021, 234.)

Rajojen ja vireyden hallinta ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan lieventää myötätuntouupumuksen, sijaistraumatisoinnin ja loppuun palamisen riskiä. Itsestään huolehtiva terapeutti tarkkailee asiakaskohtaamisessa asiakkaan lisäksi myös itseään ja itsessään herääviä reaktioita. (Rothschild & Rand 2010, 91, 107.) Asiakastyöhön ei tule osallistua koko persoonallaan, vaan ammatillisen minän kautta. Raja yksityisen ja ammatillisen minuuden välillä suojaa työntekijää, vaikka tunnekosketuksen ja oppimisen mahdollistumiseksi tämä raja on osaltaan läpäisevä (Kanninen & Uusitalo-Arola 2015, 369). Ammattilaisen tulee säännellä ja mukauttaa omaa emotionaalista liittymistään asiakkaan kokemuksiin ja olla emotionaalisesti läsnä mutta erillään asiakkaan kokemuksesta (Skovholt 2015, 157).

Lainaan Katri Kannisen ja Liisa Uusitalo-Arola (2015, 350) viisaita sanoja, jotka kiteyttävät ajatukseni auttamistyötä tekevien oman mielenterveyden vaalimisen tärkeydestä: ”Kaikki myönteinen kehitys (…) vaatii lämmintä, hyväksyvää suhtautumista muutosta etsivään ihmiseen, ja sitä tarvitsee myös auttaja itse.”