You will die

O’Timesin edustus pääsi sukeltamaan maan alle ja historiassa sata vuotta taaksepäin, karmiviin KGB:n vankiselleihin.

KGB:N VANKISELLIT PERUSTETTIIN lokakuussa 1940 Tallinnan vanhaan kaupunkiin, kun Viro oli vielä Neuvostoliiton vallan alla. KGB:n vankiselleihin joutuivat niin syyttömät kuin syylliset ihmiset ja heidän joukostansa löytyi nuoria lukiolaisia sekä vanhempia työläisiä ja eläkeläisiä. Kehenkään ei luotettu ja kaikkia epäiltiin.

Pieniin selleihin ahdattiin 18 vankia ja heidän joukossansa oli aina yksi vakooja. Päivän aikana vakooja yritti saada inside-tietoa muilta vangeilta ja illan tullessa ilmoitti kaikesta kuulemastaan ylemmille tahoille.

Kun vankeja kuljetettiin vankilan käytävillä, piti heidän käsiensä olla selän takana ja katse maahan tiukasti kohdistettuna. Jos muita vankeja kuljetettiin samanaikaisesti, työnsi vartija vangin nopeasti seinää vasten, ettei tämä näkisi toista vankia. Koska vangit pääsivät kommunikoimaan vain samassa sellissä olevien kanssa ja eivät saaneet nähdä muita, käyttivät he morsetusta, jos halusivat ottaa yhteyttä muissa selleissä oleviin - seiniin siis koputeltiin.

KGB:n vankiselleissä käytettiin erilaisia kidutusmenetelmiä. Vankeja ei tietenkään tapettu heti, vaan heistä lypsettiin tietoa mahdollisimman pitkään. Heidät muun muassa lukittiin pieniin koppeihin, revittiin pakkasella alastomiksi, naisilta silvottiin rintoja – lista voisi jatkua todella pitkään. Vangeilla ei ollut ihmisoikeuksia.

Heidät herätettiin aikaisin aamulla ja nukkumaan mentiin kymmeneltä. Tosin kuulustelut alkoivat myös samanaikaisesti, joten nukkuminen oli olematonta ja harvassa. Vankeja pidettiin pimeissä huoneissa ja vietiin ulos enintään kerran päivässä (tai yöllä). Heidät yritettiin saattaa niin huonoon kuntoon, että epätoivon partaalla he tunnustaisivat kaiken, vaikkeivat edes olisi syyllisiä mihinkään.

”Vangit muun muassa lukittiin pieniin koppeihin, revittiin pakkasella alastomiksi, naisilta silvottiin rintoja - - Heillä ei ollut ihmisoikeuksia.”

Vaikka muulle maailmalle yritettiin uskotella, että Neuvostoliiton vallan alla oli hyvä elää, oli Viron säädökset väitteen kanssa ristiriidassa. Silloin ulkomaille matkustaminen oli paljon hankalampaa kuin nyt. Jos Virosta tahtoi matkustaa Suomeen, piti lupaa anoa hyvissä ajoin. Koko perhe ei tiet-

Uhrien kasvot ja tarinat ovat esillä vieraille. KGB:n vankiselleissä oli korkea-arvoisia sekä köyhiä vankeja. enkään päässyt matkalle. Yleensä lapset ja toinen vanhempi jäivät odottamaan kotiin. Tällä yritettiin estää perheiden pakenemista.

KGB:n vankiselli teki myös tiivistä yhteistyötä Patarein vankilan kanssa. Vankeja lähetettiin myös Siperiaan. Omaisille ei tietenkään koskaan kerrottu, minne vangit joutuivat tai mitä heille tehtiin. He vain katosivat. Omaisten oli turha alkaa tutkia läheisen katoamista, sillä heitäkin olisi saattanut odottaa sama kohtalo.

Opas kertoi meille siitä, kuinka helposti yksilö saattoi joutua vankiselliin. “Jos oppilas oli tyytymätön kouluarvosanaansa ja tiesi opettajansa vastustavansa muun muassa Neuvostoliittoa, saattoi hän käydä ilmiantamassa tämän viranomaisille” - opettajasta ei kuultaisi enää tämän jälkeen.

Jutun otsikko on lainattu oppaan monta kertaa kierroksen aikana toistamasta lauseesta.

”Omaisten oli turha alkaa tutkia läheisten katoamista, sillä heitäkin olisi saattanut odottaa sama kohtalo.”

Vaikka vankiselli lopetti toimintansa jo 1950- luvulla, ovat sen tapahtumat jääneet ihmisten mieliin.

Teksti Josefina Mura, Verna Lindström Kuvat Satu Mäkinen

Samalla paikalla, missä Verna kuulusteli Sandraa, koki moni elämänsä raskaimmat keskustelut. Kuulustelussa saattoi käydä mitä tahansa.