2 minute read

Pääkirjoitus

Next Article
O’Why

O’Why

Kattilan täydeltä kaaosta

OLEN HUOMANNUT, että pyrin aina pääkirjoituksissani antamaan jotain neuvoja tai kehottamaan teitä rakkaat lukijat tekemään jotain. Vaikka loma kohta alkaakin ja sen jälkeen ei tarvitse kuunnella enää kaikkitietäviä opettajia (tai pääkirjoittajaa), haluaisin jakaa vielä hieman ”viisauttani” teille.

Advertisement

Joulu on ihan muutaman viikon päästä ja se voi herättää monenlaisia tunteita. Tietysti joulua odottaa loman ja koulutöistä vapautumisen toivossa sekä on kivaa saada lahjoja, nähdä sukulaisia, syödä hyvää jouluruokaa ja laulaa joululauluja. Jouluun liittyy kuitenkin liian paljon stressiä ja täydellisyyden tavoittelua. Mitä jos koti ei olekaan siisti, kun vieraat tulevat kylään? Entä jos en pystykään syömään herkkuja ruokasuhteeni takia?

Haluaisin vastata, että mitä sitten, mutta en voi. Eikä voi moni muukaan. Jouluun kuuluu huolettomuus ja rauhallisuus, mutta sen enempää avaamatta on selvää, että nykyisessä maailmantilanteessa tuskin tämä optimaalinen tilanne on kaikille saavutettavissa. Tämän rinnalla oma joulustressi voi tuntua todella mitättömältä, vaikka ihan yhtä oikeutettua sekin stressi on.

Jokaisella perheellä ja sen jäsenellä on oma käsitys joulusta, ja sen mukana tulevat erilaiset paineet ja odotukset. Kun yritämme saada joulusta mahdollisimman täydellisen, unohdamme helposti joulun perimmäisen tarkoituksen. Joulu on ilon juhlaa ja yhdessäoloa. Sen ei kuuluisi kasvaa sietämättömäksi ahdistuslumipalloksi, joka vyöryessään alas mäkeä kerää mukanaan lisää stressitekijöitä ja lopulta tömähtää ikävästi suoraan ajatuksiimme ja luo näin toivottomuuden tunteen. En ole varmasti ainoa, joka kamppailee sellaisen ajatusmallin kanssa, jonka mukaan kaiken pitää olla just eikä melkein. Ja vaikka paine suoriutua ei tulisi itseltä, voi ulkopuolisten asettamat odotukset ajaa täysin saman asian. Varsinkin jos omat odotukset ovat valmiiksi korkealla, voi tuntua pahalta, jos ei saavuta haluamiaan tavoitteita. Aina ei kuitenkaan tarvitse jaksaa, eikä joulu onneksi ole myöskään mikään suoritus kaikista paineista huolimatta. Tämä pätee tietysti kaikkeen joulusta koulutöihin.

Koulutöistä ja joulusta puhuttaessa koen tärkeäksi myös muistuttaa teitä rentoutumisesta. Vaikka abeille ja varmasti myös muille opiskelijoille on annettu erittäin vahva suositus (lue: puolipakotus) tehdä koulutöitä, ei loma ole pelkästään niitä varten. Toki aikaa kannattaa käyttää myös opiskeluun, mutta lomasta nauttiminen ja arjesta palautuminen ovat paljon helpompia, jos kirjat voi heittää hetkeksi koulureppuun ja Teamssin sulkea läppäriltään. Pieni irtiotto arjesta tekee varmasti kaikille hyvää, jotta jaksamme odottaa taas seuraavaa lomaa.

”Hyvälle joululle” ei myöskään voi asettaa mitään tiettyjä ominaispiirteitä. Jokainen vuosi on erilainen, ja jouluna olemme kuluneen vuoden tulos. Vuosi on voinut olla täynnä onnistumisia tai puolestaan vaikea ja kivinen polku, joka halutaan jättää taakse mahdollisimman nopeasti. Ja vaikka vuosi on lopullaan, on tärkeä muistaa, mistä se on koostunut. Sen myötä jouluna ei itselleen kannata asettaa liikaa paineita, vaikka sen välttäminen onkin itsessään yhtä vaikeaa kuin matikan syventävien kurssien ymmärtäminen. Lopulta ei elämä tai joulunvietto kaadu siihen, onko kuusi pitänyt kaikki neulasensa tai onko rosollissa liikaa punajuurta. Kannattaa unohtaa liika täydellisyyden tavoittelu ja pyrkiä saavuttamaan rauha myös itsensä kanssa. Helppoa se ei ole, mutta sitäkin kannattavampaa. Ja jos et vietä joulua, ota silti kaikki irti mahdollisuudesta mennä lumeen pyörimään. Jos satutte Paloheinän pulkkamäelle, minut voi ainakin löytää lähellä olevasta kinoksesta pyörimästä.

Joulun kuuluisi olla jokaiselle positiivista energiaa hehkuva juhla, ja vaikka siihen liittyisi negatiivisia ajatuksia ja tunteita, uskon, että jokainen voi silti nauttia joulusta täysillä. Vaikka jouluaattoon ja itse juhlintaan onkin vielä muutama viikko aikaa, toivotan kaikille O’Timesin lukijoille hyvää ja rauhallista joulua ripauksella kaaosta!

Teksti ja kuva Sandra Karisalmi

O´SCHOOL

This article is from: