Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

oli buddhalaisuuden ydinajatus kaiken katoavuudesta teidän maailmassanne aina läsnä. Elämä oli hetkellistä ja katoavaista kuin kirsikankukat. Haikeita mietteitä maailman muuttuvuudesta inspiroivat kuihtuvat kukat, putoavat lehdet tai muuttolinnun huuto, ja herkille Heian-aatelisille ajoittainen vaipuminen maailmantuskaan oli suorastaan välttämätöntä. Tämä melankolinen mono no aware -tunnelma hallitsee kaikkea ajan kirjallisuutta – sinua, Sei, pinnallisen iloista luopiota, lukuun ottamatta. Mutta kohtaloon sinäkin uskoit, siihen, että kaikki oli ennalta määrättyä seurausta ihmisen teoista tässä ja entisissä elämissä.

Siihen, että jos käenkuunteluretkellä ei synny yhtään runoa, ei syy ole sinussa, vaan siinä, että runoudella on sinä päivänä huono karma.

Ehkä juuri yleisestä melankolisesta tunnelmasta johtui, että ajatus maailmasta vetäytymisestä – nunnaksi tai munkiksi ryhtymisestä – tuntui Heian-aatelisista houkuttelevalta ratkaisulta aina silloin, kun oli perin juurin kyllästynyt tämän maailman tapahtumiin.

(Itse asiassa minäkin ymmärrän tunteen erinomaisesti.) Miehille maailmasta vetäytyminen oli ainoastaan ylevöittävää, eikä estänyt esimerkiksi naisseikkailuja, mutta naiselle nunnaksi ryhtyminen oli karu mutta usein ainoa vaihtoehto aviomiehen kuoleman jälkeen. Kun naisen maata viistävät hiukset leikattiin nunnalupauksen myötä olkapäille, katsojat itkivät.

13