__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

Mia Kankimäki · · ·

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

K U S TA N N U S O S A K E Y H T I Ö O TAVA


VI Kioto – Kyūshū, lokakuu

Kauniita, kiinnostavia, outoja ja salaperäisiä asioita: Temppelit. Pyhäköt. Palatsit. Keisarilliset huvilat. Puutarhat (muotoillut, rehevät, kiviset). Suitsukkeen tuoksu temppelivuorilla. Munkkien resitaatio. Kuutamot. Kapeaakin kapeammat kujat. Machiya-talojen ikkunoiden ulkopuolella roikkuvat bambuverhot. Unohdetut takapihat ja viljelysmaat. Taivaalla sotkuisesti risteilevät sähköjohdot. Kamo-joki. Sen penkereillä harjoittelevat viulistit, trumpetistit ja kitaristit. Roskisauton pirteä tunnusmusiikki. Iltaisin yliopistolta kantautuvat puhallinorkesterin harjoitukset. Luomubentoboksit. 3


Monien pikkuruisten kulhojen illalliset. Tahmeat mochi-pallot. Liukuhihnasushi. Jättiläismäiset, kymmeniä euroja maksavat lahjahedelmät. Tofunvalmistajat. Viuhkantekijät. Saketynnyrit. Tatamilattiaiset teehuoneet. Paperiliukuovien kehystämät näkymät puutarhaan. Kenkärivit temppeleiden edustoilla. Kalligrafiat. Seisova, kävelevä, juokseva. Yksinäisten miesten täyttämät ruokalat. Hampurilaisbaarit, joihin opiskelijat linnoittautuvat pänttäämään. Keskustan neonräikeä ostoshelvetti. Uskomattoman lyhyet minihameet. Pitsihörhelöhameet. Pitsi­hörhelö-mitkä-tahansa. Kaikenkuvioiset polvisukat. Hassut sukat. Kauppojen marssirytmisinä raikuvat irasshaimasetervetuliaislaulut. Kumartelevat, vilkuttavat ja ovelle asti saattelevat myyjät. Loputtoman pitkät kohteliaisuusfraasit. Junille kumartavat siivoojat. Käsittämättömien merkkien täyttämät katukyltit. Risteykset joiden nimet ovat kilometrin pituisia. 4


Ruokalappu kaulassaan kyyhöttävät buddhapatsaat. Avaimia vartioivat ketut. Temppeleiden räystäiden puukoristeet. Punaiset vaahteranlehdet ja torii-portit. Poimuiset, tiheänvihreät vuoret. Auringonlaskunpunaiset vuoret. Siniutuiset vuoret. Vuorille kiipeävät ikivanhat naiset ja korkokenkäiset tytöt. Smaragdisammal. Bambumetsät. Viidakkometsät. Pitkääkin pidemmät männynneulaset. Pilvet. (Kaikenlaiset.) Pyhien puiden ympärille solmitut köydet. Kultaisina hohtavat neidonhiuspuut. Meluisat matsuri-festivaalit. Paljasrintaiset taiko-rumpalit, joiden rummutus tuntuu sisäelimissä asti. Matcha-tee. Lummelammen yli johtavat astinkivet. Pudonneet kameliankukat. Paperilyhdyt. Temppelimarkkinat. Pyöräretket. Vuorille nousevat kaapelivaunut. Viileät vuoristopolut. 5


Joet. Mutkittelevat purot. Vesiputoukset. Kanaalit, varsinkin kuutamolla. Jättiläisseetrit. Itkupajut. Puutarhat. Koko yön ja aamun sataa kaatamalla, mutta lähden urhoollisesti Shūgakuinin keisarilliseen huvilaan, jonka eräs keisari on itselleen 1600-luvun puolivälissä itäisten vuorten kupeeseen rakennuttanut. Huvilaan on vaikea saada vierailulupaa – sitä anotaan keisarillisen hovin toimistolta – joten kun luvan on saanut, on syytä lähteä, oli sää mikä hyvänsä. Ja onneksi lähden: saan ymmärtämiskohtauksen japanilaisista puutarhoista. Olen aina ihaillut puutarhojen kolmiulotteista vaikutelmaa ja turhautunut siitä, etten saa sitä vangittua huonolla kamerallani, mutta vasta nyt tajuan, että kolmiulotteisuus ja kerroksellisuus ovat koko puutarhataiteen ydin ja vaivalla saavutettu päämäärä. Shūgakuinin puutarhassa etäisyyden ja läheisyyden vaihtelu korostuu harmonisesti taustalla kohoavia, utuisia itäisten vuorten kukkuloita ja Hiei-vuorta vasten. Tätä kontrastia, jossa puutarhataide käyttää hyväkseen taustalla olevaa luonnonmaisemaa, kutsutaan nimellä shakkei, lainattu maisema, ja Shūgakuinin keisarillisen huvilan puutarhaa pidetään erityisen kauniina sen vaikuttavien shakkei-kerrostumien vuoksi. 6


Sama etäisyyden ja läheisyyden vaihtelu ja kerroksellisuus toistuu puutarhan jokaisessa osassa pienemmässä mittakaavassa. Utuiseen vuoristomaisemaan katoavan puron yli kaartuu silta, ja sillan edessä kaartuu vaahteranoksia, joiden lehtipilvet on leikattu kauniisti niin, että ne muodostavat täydellisen viehättävän erimuotoisten oksien ja lehtien kerroksellisen sarjan, joka heijastuu veteen, jonka kivien ylle taas kaartuvat erilaiset heinät… Ehkä puutarhataide on jonkinlaista suuren mittakaavan ikebanaa: ainakin tyhjän tilan, rytmin ja epäsymmetrian säännöt tuntuvat samoilta. Ymmärrän myös, ettei puutarhoja ole tarkoitettu vain katsottaviksi, vaan esimerkiksi tämän puutarhan suunnittelija on miettinyt veden solinan – jossain vaimeamman, jossain voimakkaamman – osaksi kokonaisvaltaista kokemusta. Entä sitten untuvaisen pehmeä, riisipeltojen keskellä ikuisuuteen jatkuva mäntykuja? Henkeäsalpaavasti yli kaupungin avautuva maisema, joka polkua ylös kiivettäessä on visusti piilossa puiden ja pensaiden takana, jotta kulkija ylös päästyään kokisi sen entistäkin vaikuttavampana? Vuoristoputouksen solina, jonka tarkoitus on muuttaa sitä kuuntelevan ajatukset kristallinkirkkaiksi haiku-runoiksi? Teehuoneen ylösnostettujen puukaihtimien paljastama huikean kerroksellinen näkymä ohi vaahteranoksien, yli puutarhan ja lammen, yli Kioton kaupungin, kohti taustalla kohoavia kaukaisia 7


vuoria – paikka jossa eläkepäivistään nauttiva keisari kuulemma harjoitti sivellintyötä? Hai, wakarimashita. Ymmärrän. Uji. Heiankyō on tulipalojen, maanjäristysten ja sotien johdosta kadonnut maankamaralta täydellisemmin kuin antiikin Rooma, mutta yksi rakennelma siltä ajalta on säilynyt: Kioton eteläpuolella Ujissa sijaitsevan Byōdōin-temppelin Feeniks-halli. Sitä ympäröivän lammen ranta on päällystetty nyrkinkokoisilla kivillä Heian-kauden tapaan, ja temppelin museossa voi nähdä seinämaalaukset alkuperäisessä asussaan: kirkkaanpunaisina, kultakoristeisina ja hämmentävän värikkäinä. Sei, mahtava Fujiwara no Michinaga rakensi Byōdōinin itselleen maaseutuhuvilaksi vuonna 998, joten teoriassa, jos olisit matkustanut Ujiin, olisit voinut sen nähdä. Epäilenpä kyllä, ettei ainakaan Michinaga sinua tänne kutsunut. Kollegasi Murasakin hän kyllä kutsui, ja nykyään Uji onkin ennen kaikkea hänen kaupunkinsa, onhan se omistettu Genjin tarinalle, jonka viimeiset luvut sijoittuvat Ujin läpi kuohuvana virtaavan joen rannoille. Kaupungissa on Genji-museo ja sillan kupeessa Murasaki Shikibun patsaskin – anteeksi, mutta joudun nyt, niin kuin lukemattomia kertoja myöhemminkin, matkustelemaan kollegasi perässä, koska sinusta itsestäsi ei ole säilynyt senkään vertaa. 8


Genjin lisäksi Uji on kuuluisa teestään, ja käyn Taihoanin teehuoneessa pienimuotoisessa teeseremoniassa. Ostan myös teevälineistöä: matcha-teejauhetta, bambulusikan, bambuvispilän ja keraamisen telineen vispilälle – teekuppiin minulla ei ole varaa, ne maksavat satoja euroja. Genji-museon kahvilassa odottaa matkan ehdoton kohokohta: voin sadan jenin hintaan näpätä tietokoneella itsestäni valokuvan, joka upotetaan Heian-asuiseen vartaloon, joka nojailee Uji-joen siltaan. Saattaa olla, että tämän lähemmäs Heian-asuihin pukeutumista en tällä matkalla pääse, mutta kuule, Sei, näytän mustassa, pitkässä tukassa itse asiassa aika hyvältä. Yöllä näen unta, että Tommy Tabermann pyytää minua kirjoittamaan kirjan lempikirjailijansa Stephen Kingin tuotannosta. Esittelen Tommylle mammani kaapista löytämääni kokovalkoista jakkupukua, joka on mielestäni täydellinen mustikanpoimijan asu. Hiei-vuori. Matkustan junalla Kioton koilliskulmaa suojaavan Hiei-vuoren juurelle – hyvä on, eksyn hieman matkalla, sillä olen suhtautunut ylenkatseellisesti matkaoppaan varoitukseen väärän junan valitsemisesta – ja nousen sen huipulle ensin kaapelivaunulla, sitten köysiradalla roikkuvassa kopperossa. Huipulla vilkaisen – edelleen ylenkatseellisesti – busseja, ja lähden käve9


lemään autiota ja kivistä kinttupolkua suuntaan, jossa kuvittelen Enryakujin temppelin sijaitsevan. Olo on hieman olmi, sillä missään ei näy ketään, minulla ei ole karttaa ja polun opaskyltit ovat vain japaniksi. Mutta vuorten hiljaisuus on suurta. Näköalapaikan vuoristomaisemat aina Biwa-järvelle saakka ovat huumaavat, ja näihin puihin olen jo aivan rakastunut: jättimäisiin, pulleisiin ja pehmeisiin kuusiin, joita kasvaa tiheässä köysiradan reitillä, sekä käsittämättömän suuriin seetreihin, joiden suora, kaarnainen, joskus kostean sammaleen peittämä runko jatkuu ylös silmänkantamattomiin avautuakseen lopulta vihreäksi pilveksi. Enryakujin temppeleistä ovat lähtöisin kaikki Japanin tendai-buddhalaiset koulukunnat. Täällä koulutettujen soturimunkkien valta oli aikoinaan niin mahtava, että keisarikin heitä pelkäsi – 1000-luvulla valtaa pitäneen keisari Shirakawan kerrotaan todenneen, että ainoat asiat, joita hän ei maailmassa voi hallita, ovat nopanheitto, Kamo-joki ja Enryakujin munkit. Niin mahtavia soturimunkit olivat, että 1500-luvulla shogunaatti katsoi tarpeelliseksi tappaa heidät viimeiseen mieheen. Rakastun Konpon chūdōon, Hiei-vuoren tärkeimpään temppeliin, jonka lyhdyissä palaa edelleen vuonna 788 sytytetty tuli (käsittämättömiä nämä vuosiluvut). Puiset käytävät kiertävät kaunista, haaleanpunaista temppeliä, sisällä tuoksuva suitsuke rauhoittaa mielen, 10


tuo tunteen, että on oikeassa paikassa, nyt ja elämässä yleensä. Polvistun kynnykselle, josta näen temppelin pimeydessä leijuvat, kynttilöin valaistut alttarit, vuosisatoja vanhat aarteet ja buddhan, joka kelluu kuin kohdussa, salaisuuksien kammiossa, kaiken tiedon vartijana. Paikka on täynnä pyhää voimaa ja vaikuttavaa hiljaisuutta. Tuntikausia temppeleissä kierreltyäni havaitsen, ettei kaapelivaunulle kulje enää busseja, eikä auta muu kuin lähteä kapuamaan vuorenrinnettä samaa kivikkopolkua jota olin tullutkin. Vähän turhan maitohapoilla mennään, mietin uupuneena tarpoessani, mutta liikutaan nyt sitten niin kuin Hiei-vuorella kuuluu, pyhiinvaeltajien tapaan, sillä ei tällaisia paikkoja liian helposti ole tarkoitus päästä näkemään. Sitä paitsi, Sei, omin jaloin sinäkin tänne jouduit kiipeämään, ja paljon huonommilla kengillä. Sei, Hiei-vuoren pyhässä ilmapiirissä tulee väkisinkin ajateltua uskonnon asemaa teidän aikananne. Ei sillä, että sinä selvästikään uskontoon kovin syvällisesti olisit suhtautunut, mutta niin buddhalaisuus, shintolaisuus kuin konfutselaisuus vaikuttivat päivittäiseen elämäänne huomattavasti. Hovielämässä buddhalaisuus näkyi seremonioissa ja taiteessa, toisaalta shintolaiset puhtaussäännöt vaikuttivat esimerkiksi siihen, että monet tavalliset, mutta ”likaiset” ruumiilliset toimin11


not – kuukautiset, raskaus, synnytys, sairaus, kuolema ja vessa-asiat – oli sijoitettava palatsin ulkopuolelle. Kiinasta tuodulla buddhalaisuudella oli teidän aikananne tärkeä rooli kaikilla elämänalueilla – hieman samaan tapaan kuin katolisella kirkolla keskiajan Euroopassa – ja esimerkiksi lähes kaikki säilyneet taide­teokset kirjallisuutta lukuun ottamatta ovat buddhalaista taidetta. Vaikutusvaltaisin koulukunta oli Hiei-vuorella päämajaansa pitävä tendai, mutta myös munkki Kūkain perustama shingon oli merkittävä koulukunta. Amidismikin oli suosittua, sillä jokaisen Amida-buddhaan uskovan luvattiin pääsevän paratiisiin, kunhan viritti elämänsä oikealle taajuudelle lausumalla namu amida butsu, ja muun muassa Michinaga, keisari Ichijō ja Murasaki Shikibu uskoivat näiden sanojen elävöittävään voimaan. Sen sijaan sinä, Sei, kirjoitit kirjaasi ”pappien pitää olla hyvännäköisiä”, ja leimasit itsesi ikuisesti pinnalliseksi uskonnonharjoittajaksi, jota eivät pelasta edes listaamasi lempitemppelit ja -suutrat. Mutta pyhiinvaelluksista sinäkin pidit: matkat temppeleihin tarjosivat nimittäin naisille harvinaisen tilaisuuden nähdä ulkomaailmaa. Temppelit sijaitsivat usein kauniilla paikoilla ja pääsitte samalla ihailemaan vaikka kirsikankukkia Hiei-vuorella tai täysikuuta Biwa-järven yllä – romanttisista seikkailuista nyt puhumattakaan. Vaikka uskonto olisikin ollut pelkkää näytelmää, 12


oli buddhalaisuuden ydinajatus kaiken katoavuudesta teidän maailmassanne aina läsnä. Elämä oli hetkellistä ja katoavaista kuin kirsikankukat. Haikeita mietteitä maailman muuttuvuudesta inspiroivat kuihtuvat kukat, putoavat lehdet tai muuttolinnun huuto, ja herkille Heian-aatelisille ajoittainen vaipuminen maailmantuskaan oli suorastaan välttämätöntä. Tämä melankolinen mono no aware -tunnelma hallitsee kaikkea ajan kirjallisuutta – sinua, Sei, pinnallisen iloista luopiota, lukuun ottamatta. Mutta kohtaloon sinäkin uskoit, siihen, että kaikki oli ennalta määrättyä seurausta ihmisen teoista tässä ja entisissä elämissä. Siihen, että jos käenkuunteluretkellä ei synny yhtään runoa, ei syy ole sinussa, vaan siinä, että runoudella on sinä päivänä huono karma. Ehkä juuri yleisestä melankolisesta tunnelmasta johtui, että ajatus maailmasta vetäytymisestä – nunnaksi tai munkiksi ryhtymisestä – tuntui Heian-aatelisista houkuttelevalta ratkaisulta aina silloin, kun oli perin juurin kyllästynyt tämän maailman tapahtumiin. (Itse asiassa minäkin ymmärrän tunteen erinomaisesti.) Miehille maailmasta vetäytyminen oli ainoastaan ylevöittävää, eikä estänyt esimerkiksi naisseikkailuja, mutta naiselle nunnaksi ryhtyminen oli karu mutta usein ainoa vaihtoehto aviomiehen kuoleman jälkeen. Kun naisen maata viistävät hiukset leikattiin nunnalupauksen myötä olkapäille, katsojat itkivät. 13


Elämä nunnaluostareissa oli kovaa, ilotonta ja köyhää. Nunnia säälittiin, ja kansanperinteessä sinun, Sei, kohtalosi luitasi kauppaavana rutiköyhänä nunnana on masentava. Käytännön asioissa te taisitte kuitenkin luottaa enemmän muihin tahoihin kuin uskontoon. Ennustamisvirasto oli vastuussa astrologisista ja kalenteriin liittyvistä ennusteista, todennäköisyyslaskelmista ja hyvien ja huonojen enteiden tulkinnasta. Esimerkiksi suuntiin liittyvillä tabuilla oli suuri vaikutus teidän arkeenne: kosmologisten voimavirtojen keskellä eläminen hidasti jo ennestään verkkaista elämänrytmiä ja jopa tärkeiden valtionasioiden hoitoa lykättiin, jos kalenteri näytti epäsuotuisalta. Koillinen oli pysyvästi ja universaalisti epäonninen suunta, ja Hiei-vuoren temppelit oli rakennettu suojaamaan pääkaupunkia juuri koillisesta tulevalta pahuudelta. Päivittäiseen elämään vaikuttivat eniten hetkelliset epäonniset suunnat, jotka perustuivat tiettyjen jumaluuksien sijaintiin, ja saattoi käydä esimerkiksi niin, ettei herrasmies voinut palata yölliseltä naisseikkailultaan suoraan kotiin, jos koti sijaitsi kielletyssä suunnassa. Myös muita tabuja oli runsaasti. Sormenkynnet saattoi leikata vain härän päivänä ja varpaankynnet vain tiikerin päivänä. Rakkaussuhteen aloittamiseen soveltuivat vain tietyt päivät. Kylpeä sai vain joka viides päivä ja silloinkin vain, jos päivä sattui olemaan 14


suotuisa. Hiustenpesulle, joka oli naisten kohdalla aikaa vievä projekti, saattoi sopivia päiviä olla vain muutama useiden kuukausien aikana. Ennustajat perustivat lausumansa planeettojen liikkeisiin, taivaanilmiöihin ja ennusmerkkeihin, kuten esimerkiksi poikkeuksellisen suuren kilpikonnan löytymiseen. Myös epätavallista säätä, kuten rankkasateita, tai kummallisen muotoisia pilviä pidettiin varoittavina enteinä. Unet olivat pätevä ennustamismenetelmä, ja jos halusi nähdä hyviä enneunia, oli mentävä vaatteet nurinpäin nukkumaan. Lisäksi ajateltiin, että krysanteemien läheisyys pidensi ikää ja että vaikeimmat kokemukset osuivat aina syksyyn, mutta että syksy oli silti kosintaan sopivampi vuodenaika kuin kevät. Aivastaminen oli pahaenteistä: jos joku aivasti, kun toinen puhui, se merkitsi, että puhuja valehteli. Tiedettiin, että metsissä ja vuorilla liikkui pitkänenäisiä, punanaamaisia tengu-demoneita, ja että ketut voivat lumota ihmisen ja anastaa tämän hahmon. Ajateltiin, että sairaudet johtuivat pahoista hengistä, jotka olivat ottaneet ihmisen valtaansa, ja lääkärintointa harjoittivat buddhalaiset manaajat. Murehtiminen veti sairauksia puoleensa, koska se tarjosi mono no kelle, pahalle hengelle, väylän päästä sisään. Lisäksi oli yleisesti tunnettua, että nainen on 36-vuotiaana haavoittuvimmillaan, alttiina menettämään fyysisen ja henkisen tasapainonsa. 15


Mihin minä uskon, Sei? Ainakaan minä en usko niihin tarinoihin sinusta köyhänä, luitasi kauppaavana nunnana.

· · · [Sei Shōnagon kirjoittaa]

Asioita joiden näkeminen on epämiellyttävää Pojat, jotka käyttävät korkeita puukenkiä housuhameidensa kanssa. Ymmärrän kyllä, että se on muotia, mutta en siltikään pidä siitä. Matkavaatteisiin pukeutuneet naiset, jotka kävelevät kovaa vauhtia. · · · Ostoksia. Käyn viisi tuntia kestävällä kävelyllä 80-vuotiaan paikallisoppaan kanssa. Opin häneltä yhtä ja toista uskonnoista, mutta myös kiotolaisesta kotiteollisuudesta, joka on edelleen voimissaan. Saan tietää, että esimerkiksi kaikki buddhalaiset rukousnauhat valmistetaan Kiotossa. Perheet valmistavat niitä kotonaan ja tuovat valmiit nauhat tukkukaup­ 16


piaille, jotka myyvät ne eteenpäin. Näen talon, jossa asuvan miehen suku on tehnyt rukousnauhoja neljäsataa vuotta, 17 sukupolven ajan. Tapaan myös perheen, joka on valmistanut teerasioita kuuden sukupolven ajan. Paperilyhdyntekijä kertoo, että lyhdyt ovat nykyään niin kalliita, että niitä tehdään enää vain temppelien ja pyhäkköjen tilauksesta. Tatamimaton päällyksen vaihtajilla sen sijaan töitä riittää: päällykset vaihdetaan kerran vuodessa, ja sanotaan, että uusi tatami on yhtä ihana kuin uusi vaimo. Myös tofunvalmistajia on paljon, sillä Kioton hyvä vesi tekee täkäläisestä tofusta erityisen hyvää. Sivumennen sanoen tämä kaupunki räjäyttää tajunnan sen suhteen, mitä kaikkea tofusta voidaan valmistaa: täällä voi syödä kokonaisia aterioita, jonka lukuisien pikku annosten ainoa ainesosa on tofu. Temppeleissä munkit valmistavat tofusta jopa erehdyttävästi kanan, kalan, lihan tai makkaran näköisiä tuotteita, joiden mausta ei mitenkään pysty erottamaan, etteivät ne ole sitä miltä näyttävät. Joskus taas ravintolassa eteen kannetaan pieni keitin, jossa asiakas voi valmistaa tofun itse, ja varsinkin kuoria hyytyneen soijamaidon pintaan kertyvän, erityisen herkullisen herakuoren... Viuhkojenvalmistukseen keskittyvällä kadulla asuu perheitä, jotka ovat erikoistuneet sukupolvien ajan paperin taitteluun – muut suvut ovat erikoistuneet muihin vaiheisiin. Näiden viuhkojen hinnat ovat huimia, 17


100–400 euroa kappaleelta, ja tyydyn vain ihailemaan niitä. Eräs tavallisennäköinen amerikkalaisnainen kysyy, käyköhän täällä luottokortti, ja nauran, koska luulen hänen vitsailevan. Silmää räpäyttämättä nainen valitsee tuliaisiksi kuusi viuhkaa. Aviomies naukuu ja naureskelee äänekkäästi naisen ostohimolle – oh, now she’s shopping – mutta hänen tarkoituksensa ei tietenkään ole paheksua, vaan kiinnittää kaikkien huomio siihen, että hänellä on varaa kustantaa tämä lähes 2000 euron viuhkalasku ilman että vaimon tarvitsee edes kysyä hintoja. Vai onko dollarin kurssi niin paljon parempi kuin euron? Minä ostan kotimatkalla Gokiburi hoi-hoi -nimisen torakkaloukun, sillä eilen keittiössä näkemäni lentävä jättiläistorakka oli liikaa. Viihtyisän näköisen pahvitalon ikkunoissa vilkuttelevat iloiset piirrostorakat houkuttelisivat sisään pahaa-aavistamattomia tovereitaan, joiden tassuparat sitten juuttuisivat kiinni lattian liisteriin, johon jämähtäneinä ne lopulta kuolisivat nälkään. Valitettavasti talo ei ole torakoista yhtään niin houkutteleva kuin minusta. Syöpöttelyä. Olen huumassa Kioton ruuista. Ahmin sushia ja sashimia, luomubentoja, luksusbentoja ja kioskibentoja, kaikkialla tarjottavia teishokuja, moniosaisia aterioita, halpoja tai hienompia. Syön kymmenistä pikku 18


osasista koostuvia aterioita, jotka ovat niin kauniita, ettei niitä melkein raaski syödä. Syön pikkupaikkojen halpoja ja yksinkertaisia, mutta herkullisia mättöjä. Istun ruokaloissa, joissa kaikki muut asiakkaat ovat finninaamaisia opiskelijapoikia tai vanhempia miehiä, joiden vaimot eivät ole tänään kotona kokkaamassa. Syön liukuhihnasushia, mutta vatsani on täynnä paljon ennen vieressäni istuvia mama-saneja, joiden lautaspinot huojuvat uskomattoman korkeina. Syön donbureita, yakisobaa ja okonomiyakia, omuraisua, yudofua, yakinikua, nabe-patoja ja okinawalaista kasvisruokaa. Syön misokeittoa, riisiä, pikkelsejä, gyōzia, tofua ja merilevää. Suurimmaksi osaksi syön ruokia, joista minulla ei ole aavistustakaan mitä ne ovat. Joskus länsimaisen ruuan kaipuussa syön hampurilaisen tai pizzan, vaikka varsinkaan jälkimmäisellä ei usein ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Kaupoissa ruoka on kallista, ainakin se, mitä minä osaan ostaa ja valmistaa. Tutut vihannekset ja hedelmät maksavat niin paljon, että Marcoksen silmät vettyvät, kun hän muistelee, kuinka vähän kokonainen laatikollinen tomaatteja kotona Espanjassa maksaisi. Tavallisissa kortteliravintoloissa, joita on kaikkialla, saa kyllä onneksi vatsansa täyteen pikkurahalla, jos ei välitä siitä, ettei tiedä mitä tilaa tai syö. Ruokalistat ovat useimmiten vain japaniksi, ja ruoan ainesosat tuntemattomia. 19


Eniten huomaan kaipaavani juustoa, joka vaikuttaa olevan täällä melko tuntematon käsite. Lähikaupoissa myydään vain yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita, joiden kutsuminen juustoksi on rienausta. Suurissa tavarataloissa on kyllä hyvät juustotiskit, mutta niiden hintataso on sellainen, että kun jopa juustotiskin myyjä pyytää pikkuruisen manchego-siivun kalleutta anteeksi, en kehtaa ostaa enempää. Seb jakaa intohimoni juustoihin, ja puhumme niistä usein haaveksivasti. Koska haen aina välillä erikoiskaupasta pikkuruisen siivun kunnollista, järkyttävän hintaista juustoa, Seb päätyy usein anelemaan juustolainaa. Annan velan kasvaa käsiäni hieroskellen, sillä mitä suurempi juustovelka on, sitä nautinnollisempaa on iskeä oikealla hetkellä. Aion odottaa, että Seb toteuttaa suunnitelmansa pyytää vanhempiaan lähettämään kotikylästään kokonaisen, kypsänä valuvan, pahalta haisevan ranskalaisen vuoristojuuston, ja kun tuo postipaketti saapuu, minä olen valmiina. Sei, mistä ruuista sinä pidit? Mahdoitko osata laittaa ruokaa senkään vertaa kuin minä? Tai käydä ruokaostoksilla, koettaa keksiä, mitä tänään söisit? Tuskin. Ei teillä nainen voinut noin vain lähteä lompakon kanssa kauppaan ja valita, ostaisiko raaka-aineet vai valmisannoksen vai söisikö sittenkin ravintolassa. Vaikka olen kyllä saanut selville, että Heiankyōssa oli kaksi 20


toria, joissa kankaiden, värjäystarvikkeiden, kampojen, hevosten, härkien, helmi- ja jadekorujen, lääkkeiden ja yrttien lisäksi myytiin myös ruokatarvikkeita: riisiä, suolaa, paputahnaa, hedelmiä ja merilevää. Kaipa te lähetitte palvelijat sinne jonkun riisipussin kanssa vaihtokauppaa suorittamaan. Teidän ruuistanne ei ole kovin paljon tietoa, sillä syömistä pidettiin niin vulgaarina aiheena, ettei sen kuvaaminen ollut sopivaa. Sinä, Sei, mainitset syömisen kolme kertaa, etkä edes vihjaa sellaiseen hyvän aterian palvontaan, jota minä harrastan. Pikemminkin syöminen näytti olevan vessassa käynnin tapaan jotain, mikä oli syytä suorittaa omassa yksityisyydessä. Keisarillekin tarjottiin seremonialliset ateriat ruokasaliin, mutta oikeasti hän söi toisessa huoneessa salaa. Sei, kerran mainitset teidän hovinaisten joutuneen retkellänne jonkun alempiarvoisen virkamiehen vieraaksi, joka erehtyi tarjoamaan teille ruokaa. Te tietenkin kiellätte – olisihan nyt ollut aivan liian julkeaa syödä muiden läsnä ollessa. Toisen kerran tarkkailet palatsia korjaamassa olleiden kirvesmiesten ruokatapoja, eikä heidän ahmimisensa miellytä sinua. Kirvesmiesten tyyli syödä kupit yksitellen tyhjäksi on sinusta outo. ”He kaikki käyttäytyivät täsmälleen samalla tavalla, joten kaipa tämä on sitten joku kirvesmiesten tapa”, toteat. 21


Mutta ruoan tarjoaminen miehelle sinusta vasta vastenmielistä olikin.

· · · [Sei Shōnagon kirjoittaa]

En voi sietää, että miehet syövät tullessaan palatsiin tapaamaan hovinaisia. En myöskään ymmärrä naisia, jotka tarjoavat ruokaa miesvierailleen. Joskus nuo naiset ovat itsepintaisia ja sanovat etteivät ryhdy mihinkään ennen kuin mies on syönyt. Sellaisissa tapauksissa miehen on annettava periksi – ei kai hän voi laittaa kättään suun eteen tai kääntää päätään pois inhoten. Minä puolestani en ikinä tarjoaisi miehelle edes kulhollista vetistä riisiä, saapui hän sitten vaikka kuinka myöhään tai kuinka humalassa. Jos olen hänen mielestään sydämetön ja hän päättää olla tulematta toiste – olkoon niin, pysykööt poissa! · · ·

22


Sei, sen vähän perusteella mitä teidän ruokavaliostanne tiedämme, se vaikuttaa niin aneemiselta, etten yhtään ihmettele, ettet tuhlaa aikaa sen hehkuttamiseen. Ruokaan tai varsinkaan sen makuun ei juuri kiinnitetty huomiota, ja suurin osa ravinnostanne koostui riisistä: sitä syötiin keitettynä, matkaevääksi höyrytettynä ja kuivattuna, vihannesten kanssa kakuiksi leivottuna, vedellä velliksi ohennettuna. Perusjuhlaruoka oli bataattivelli, jossa oli keitettyä riisiä ja ohuita viipaleita bataattia. Lisäksi syötiin kasviksia – munakoisoa, bambunversoja, sipulia ja retikkaa – ja joskus simpukoita ja kuivattua tai pikkelöityä kalaa. Keisari oli kieltänyt hoviaristokraatilta lihansyönnin, mutta joskus sorruitte fasaanin ja viiriäisten tapaiseen riistaan. Hovissa elämä oli ruoan suhteen helppoa, sillä se tuotiin valmiina eteenne kymmeneltä aamulla ja neljältä iltapäivällä. Riisi oli aseteltu lautaselle pyramidin muotoon, ja sen kanssa tarjottiin merilevää ja retikkaa. Välipalaksi saatoitte mutustella kuivattua mustekalaa tai riisikeksin (täällä myytävistä mustekalasnäkseistä minäkin muuten pidän). Juomapuolella vaihtoehdot olivat vesi tai sake – Hiei-vuoren munkit kyllä viljelivät Kiinasta tuotua teetä, mutta se maistui teistä kummalliselta ja sopi vain lääketieteellisiin tarkoituksiin. Juhlissa nautitte hedelmistä ja pähkinöistä tehtyjä kakkuja, mutta sokeria teillä ei ollut. Kesällä hemmottelitte itseänne kellarissa säilötyllä 23


jäämurskalla, joka saattoi hyvällä mielikuvituksella käydä sorbetista. Ihmettelen, miten tulitte edes toimeen näin vähällä ja yksipuolisella ravinnolla – eikö teillä ollut koko ajan päänsärky ja huono olo? Itse asiassa tutkijat ovat päätyneet siihen, että heikko ravinto aiheutti teille kroonisia puutostiloja ja aliravitsemusta, ja joidenkin mielestä juuri se saattoi tehdä teidät niin masentuneiksi ja saamattomiksi, jotenkin eteerisen melankolisiksi. Sei, ehkä koko ylevä maailmantuskanne, kaiken katoavaisuuden pohdintanne ja koko se mono no awareksi nimetty kokemus johtuikin siitä, että teillä oli koko ajan aivan helvetillinen nälkä. Miellyttäviä asioita: Sateisena lauantaina, kun on ensin siivonnut huoneensa, pessyt pyykit ja suonut itselleen omakätisen minijalkahoidon, ei ole mitään parempaa kuin päättää viettää päivä vuoteella loikoillen, sateen ropinaa, litinää ja lotinaa kuunnellen ja Sei Shōnagonin päiväkirjaa lukien. Noloja asioita: Kun pestyään kasvonsa viisi viikkoa jääkylmällä vedellä tajuaa, että kylpyhuoneen lavuaarin hanasta saa kuumaakin vettä painamalla suihkuhuoneen kaasulla toimivan vedenlämmittimen päälle. 24


Yksinkertaistettuja asioita: Pyykkikone. Avaa luukku, heitä pyykit sisään. Kaada päälle pyykinpesujauhetta. Sulje luukku, laita 200 jeniä raha-aukkoon. Ei muuta. Puolen tunnin päästä homma on valmis ja voit kerätä koneesta kylmällä vedellä pestyn, brutaalin linkouksen venyttämän ja yhtenäiseksi solmuksi mylläämän mytyn vaatteita. Ei ohjelmia, ei veden lämpötiloja, ei hanoja, ei yhtä ainutta valintaa, painettavaa nappia tai väännettävää pyörylää. Tämäkö on se futuristinen tekniikan ihmemaa? Asioita jotka näyttävät oudolta ostoslistaan kirjoitettuna: Hiiren patteri. Asioita joista huomaa sopeutuneensa: Kun istuu sateisena lauantai-iltana keittiön pöydän ääressä juomassa Family Martin halpaa punaviiniä italialaisen ja ranskalaisen kämppiksen kanssa, ja lattian poikki taivaltaa punertava jättiläistorakka, kaikki vain nostavat puolihuolimattomasti jalkansa ylös tuolille viitsimättä edes keskeyttää meneillään olevaa keskustelua. Asioita jotka ovat miellyttävämpiä kuin missään muualla: Liikkuminen Kiotossa. Kaupunki sijaitsee kattilassa vuorten keskellä, ja se on kumpaankin suuntaan noin 25


kymmenen kilometriä leveä. Kadut kulkevat ruutukaavassa idästä länteen ja etelästä pohjoiseen, ja maasto on lähes kaikkialla tasaista. Minne tahansa pääsee pyörällä reilussa puolessa tunnissa, eikä suunnistaminen ole koskaan hankalaa, sillä toisella puolella kaupunkiakin kotikatu on aivan kulman takana. Kun on koko päivän vaellellut Kioton läntisillä vuorenrinteillä toisessa maailmassa, ruokkinut vuoristoapinoita, ihaillut ruokokattoisia taloja ja laskenut uskomattoman kaunista vuoristosolaa jokiveneellä, ei tarvitse kuin etsiytyä kotikadulle ja polkea mitään ajattelematta koko kaupungin halki suoraa tietä kotiin. Taivaallisia asioita: Olla teeihmisen paratiisissa. Täällä ei tarvitse jatkuvasti joutua tilanteisiin, joissa pitää selittää, ettei juo kahvia, ei nyt eikä ikinä, ei ollenkaan, ettei ole ”vieläkään oppinut” juomaan sitä, kuten mummu asian ilmaisee, ja olevansa siis, kuten eräät muut mielellään muistuttavat, ”niitä teeihmisiä, jotka eivät herää koko päivänä ollenkaan.” Tai tilanteisiin, joissa ei voi sanoa, ettei juo kahvia, kuten silloin, kun jo edesmennyt yli kahdeksankymppinen Eino-setä kutsui kylään ja oli saapuessani kaatanut meille kahdelle valmiiksi pikimustat, piripintaiset kupit oikein kunnon pannukahvia, jonka jälkeen olin huonovointinen, tärisevä hermoraunio seuraavan päivän iltaan saakka. 26


Ei, täällä kahvinjuojat saavat kerrankin kärsiä ja etsiä tölkkiaamukahvejaan automaateista. Täällä teetä tarjotaan kaikkialla, ja useimmiten ilmaiseksi, sitä arvostetaan niin että sen ympärille on kehittynyt kokonainen kulttuuri ja sen juominen on maailman luonnollisin asia. Ärsyttäviä asioita: Löytää koko päivän vuoristoretken jälkeen joelle – kielletylle paikalle – jättämänsä polkupyörä renkaat tyhjennettyinä ja renkaiden kumitulpat varastettuina. Ärsyttää vielä enemmän, kun kuulee, ettei kukaan tiedä tällaista tapahtuneen koskaan ennen. Yllättäen kauniita asioita: Tietenkin kauniita ovat temppelit, puutarhat, machiya-kujat, vuoret, joet ja joilla seisovat kurjet, samoin kuin naiset, ruoka-annokset ja sakepullojen etiketit. Mutta myös muovipussit ja kaiken maailman pääsyliput ovat niin kauniita, etten raaski heittää niitä pois. Kameraani kertyy valokuvia viemärinkansista, katukylteistä, makeisrasioista ja kioskin snäksipusseista. Ja seinistä: kamerani tulvii kuvia lankkuseinistä! Rahaketut. Illalla menen Sebin tyttöystävän Reinan luo syömään. Reina asuu aivan naapurissa ja kokkaa tai27


vaallista tempuraa, paikalla on myös hänen ystävänsä Akiko. Pidän molemmista: vihdoin tavallisia, rentoja japanilaisia, joiden kanssa ei tarvitse miettiä kohteliaisuussääntöjä, vaan voi viettää normaalia, mukavaa koti-iltaa. Käy ilmi, että Reina on luullut sukunimeni olevan kamimaki, mikä tarkoittaa paperirullaa, ja alan heti harkita nimenmuutosta. Akiko omistaa pienen teehuoneen Gionissa, mutta on juuri muuttamassa poikaystävänsä kanssa Australiaan. Reina taas on sädehtivä persoona: kaunis, älykäs, syvällinen, karismaattinen, perinteistä kulttuuria rakastava luomuihminen. Hän on juuri irtisanoutunut työstään hotellissa ja suunnittelee muuttavansa maalle, alkavansa elää pienimuotoista elämää, perustavansa teeviljelmän tai ehkä luomukahvilan. Tuntuu, että koko maailma on samassa tilanteessa: kaikki ovat kypsiä, haluavat pois oravanpyörästä, tekevät outoja ja pelottavia ratkaisuja, mutta uskaltavat tehdä niin, koska ovat niin turhautuneita, ettei vaihtoehtoja ole. Kun kotiinlähdön aika koittaa, saatamme Akikon Yoshidayaman kukkulan inaripyhäkön ohi, sillä hän ei uskalla kulkea sen läpi pimeällä yksin. Molempien mielestä suurten inaripyhäkköjen voimakas energia on pelottavaa. Reinan mielestä sekä Yoshidayaman pyhäkkö että Fushimi Inarin tuhansien porttien pyhäkkö ovat ihmisen ahneuden monumentteja. Kun sadat­ tuhannet ihmiset ovat vuosisatojen ajan käyneet niissä 28


pyytämässä itselleen rahaa, omaisuutta ja bisnesonnea, ovat ne imeneet itsensä täyteen huonoa, itsekkyyden kyllästämää energiaa. Ehkä Reina on oikeassa: pimeässä tuijottavien kivisten kettujen katse on ilkeä. Ne pitelevät suussaan riisivaraston avainta ja niillä on kuulemma kyky ottaa ihminen valtaansa – ketun henki voi tunkeutua ihmiseen sormenkynsien alta… Päätän silti palata tänne päiväsaikaan pyytämään lisää rahaa. Asioita joita ei voi kuin rakastaa: Bambumetsät. Bambun sileys, viileys, ilmavuus, raikkaan nuori vihreys, suoruus, valtava pituus ja keveys samaan aikaan. Tuntuu, että bambumetsä on paikka, jossa henget liikkuvat. Tietenkin näen mielessäni myös lentäviä, pitkätukkaisia sotureita. Salaisten puutarhojen vihreät sammalmatot ja mäntyjen neulaspilvet, joita saa rauhassa silittää, kun kukaan muu ei ole näkemässä. Kupillinen matchaa ja teemakeinen bambumetsänäköalalla. Olenko jo tässä pisteessä? Kirjoitan Buzille: ”Mitähän olen tehnyt viime aikoina? Ihan kuin en olisi tehnyt mitään erityistä. Kaikki alkaa tuntua ihan tavalliselta. On ihan tavallista olla Kiotossa. On ihan tavallista, ettei käy ollenkaan töissä. On ihan tavallista, että voi 29


joka aamu pohtia, mitä ihanaa tänään tekisi vai tekisikö mitään. On ihan tavallista, että fillarimatkan päässä on kaksituhatta toinen toistaan vanhempaa ja kauniimpaa temppeliä, satoja puutarhoja ja seitsemäntoista maailmanperintökohdetta. On ihan tavallista, että lokakuisena sadepäivänäkin on 25 astetta lämmintä. On ihan tavallista, että mikä tahansa halvinkin ruoka on hyvää ja kauniisti aseteltua ja että sitä saa kaikkialta. On ihan tavallista, että sumu kiertyy ylös vuorten rinteiltä kuin savu ja että kaupunkia reunustavat vuoret näyttävät auringonlaskun aikaan vajoavan vaaleanpunaiseen harsoon. Kaikki on ihan tavallista, ei ole mitään kerrottavaa!” En ymmärrä, mitä ihmettä kaikki ne ihmiset tarkoittivat sanoessaan, etteivät he ainakaan ikinä uskaltaisi tehdä mitään tällaista. Ihan tavallista. Korttelikylpylä. Illalla käyn läheisessä sentōssa. Pienessä, arkisessa yleisessä kylpylässä on lukuisia erilaisia altaita, porealtaita, hierovia altaita, sähköaltaita ja jonkinlainen sauna – vain 400 jenillä pääsen nauttimaan tästä kaikesta. Tunnelma ei tosin ehkä ole kaikkein ystävällisin: vastaanoton äijä on yrmeä ja eräs mummo tyrkkää minulle pesuvadin hymyttömästi – pelkää epäilemättä ulkomaalaisen aiheuttavan hämminkiä, jos ei se tollo vaikka tajua, että ennen kylpyä pitää peseytyä. Muut kylpijät ovat ikivanhoja lähikortteleiden naisia, kuma30


raisia, kyttyräisiä, länkisäärisiä, jotkut lantiostaan yhdeksänkymmenen asteen kulmaan vääntyneitä, vartalot kuin ikiaikaiset käkkyräiset männyt, kaikki hakemassa täältä kuuman veden tervehdyttävää kosketusta. Kukin istuu omalla pallillaan vesihanan edessä, huone on höyrystä sakeana, kun mummot hinkkaavat pesuräteillä jäseniään, kukin omaan universumiinsa vajonneena. Kylvyn jälkeen naiset pukeutuvat laamapaitoihin, suuriin puuvillakalsareihin, venähtäneisiin vaaleanpunaisiin pitkiksiin, korkeavyötäröisiin villahousuihin. Mummot: kaikkialla maailmassa samanlaisia. Kun pimeän illan lämpimässä sateessa kävelen tukka märkänä parin minuutin matkan kotiin, mieleen tulee Suvisaaristo, se, miten sitä lauantai-iltana pakkasi koriin shampoot, voiteet ja pyyhkeet matkatakseen pihanurmen poikki saunalle, ja sitten hikoiltuaan ja itsensä läpikotaisin hangattuaan tassutteli saunalta kotiin huuruinen juomapullo kädessä, jälkihiki ohimoilla, pimeässä kohti ikkunoista hohtavaa lämmintä valoa, ympärillä yön hyönteisten siritys, jäsenissä raukeus, väsymys, jonka tiesi tiivistyvän tukkiuneksi aivan pian, kun saisi kietoutua peiton alle annettuaan ensin viileän huoneilman kuivattaa alastoman ihon jälkilämmön. Vitutus. Kärsin hormonaalisesta päänsärystä, Sei, kai tämä sinullekin tuttua oli. Teidät hovinaiset lähetettiin 31


näiksi päiviksi pois palatsista – verenvuodatus keisarin liepeillä ei ollut sopivaa – mutta samalla varmaankin pois muita ärsyttämästä. Sinulle se oli ehkä tervetullutta lomaa, juuri muita lomia teillä tuskin olikaan. Vai ärsyttikö joutua kaiken ulkopuolelle, pois tapahtumien keskipisteestä – ties mitä hovinaiset juorusivat selkäsi takana sillä sekunnilla kun lähdit? Vai olitteko kenties kaikki poissa yhtä aikaa – muuttuiko samassa tilassa elävien naisten kuukautiskierto samanrytmiseksi, niin kuin väitetään, ja jos, niin kuka keisarinnan kanssa silloin oli? Ehkä menittekin kaikki yhdessä, keisarinnakin, jonnekin vaivojanne potemaan – mahtoi siellä olla helvetillisen kireä tunnelma. Mutta minne sinä sitten menit? Ehkä kotiin, jos sinulla oli sellainen, joskus ehkä sukulaisten tai ystävien luo. Jos kerran sairauden tai kuoleman aiheuttama epäpuhtaus vaikutti koko talouteen niin, että pannaan joutuneen talon ikkunaluukkuihin ripustettiin merkki pitämään vierailijat loitolla, niin mahtoiko tämä koskea myös naisten vaivoja? Istuitko kerran kuussa punaisella merkityssä talossa kuin vittuuntunut ruttopotilas? Ainakin tunnut ikävystyvän niillä reissuilla kuoliaaksi. Minä muhin koko päivän huoneessani, sillä en todellakaan halua nähdä ketään. 32

Profile for Otavan kirjat

Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  

Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded