asioihin suhtaudumme”, sanoi antiikin Epiktetos, ja yksistään tuon ajatuksen aidosti ja syvällisesti sisäistämällä voisimme kummasti nostaa elämämme laatua. Filosofia ei kuitenkaan ole Twitter. Pystyäksemme oikeasti ymmärtämään ja omaksumaan filosofien ajatuksia on luettava pitkiä tekstejä. On keskityttävä, sulateltava, pysähdyttävä, palattava teksteihin taas. Pikavoittoja ei näissä matseissa ole tarjolla. Silti filosofian ei pidä olla itsetarkoituksellisen vaikeaa. Tavoitteena ei ole tehdä käsitettävästä käsittämätöntä, vaan juuri päinvastoin. Kun joku sanoo, että postsemioottinen dekonstruktio problematisoi binaarioppositiot, haistan palaneen käryä. Usein sameat vedet vain näyttävät syviltä. Mutta jos joku kehtaa väittää, että filosofia on turhaa, väitän vastaan. Sokrateesta ja
kumppaneista asti filosofia on etsinyt vastausta siihen, mitä on hyvä elämä. Vaikea on tähän hätään keksiä tärkeämpää kysymystä. Uskallan myös väittää, että huomattava osa siitä, mitä pidetään mielenterveysongelmina ja juuriltaan psykologisina, onkin luonteeltaan filosofista. Ristiriitaiset ajatukset riepottavat ihmispäätä, mielettömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteet kalvavat. Filosofia antaa jäsennystä pääkopan melskeeseen ja tuo elämään mielekkyyttä. Ei siis voi mitään, olen pahoillani: pakko on siteerata muuatta kipsipäätä, mainiota Epikurosta: ”Kenenkään ei nuorena pitäisi viivytellä filosofian opinnoissaan, eikä kukaan saisi vanhana väsyä opintoihinsa. Koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä turvata sielunsa terveys.” (AK)
9