Arno Kotro ja Jenni Pääskysaari: Elämän A ja Ö

Ilma

k u l n ine

e t y ä un

Kaikki oleellinen ötzeistä, ångströmeistä ja muista elämän perusasioista.

Kuvit tanut Emmi Ky y tsönen

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

LUKI J A LLE Olemme eläneet yhteensä melkein 90 vuotta. Vieläkään meille ei ole aivan selvinnyt, mistä elämäksi kutsutussa hortoilussa on kyse, mutta erinäisiä huomioita olemme tehneet. Ja siinä sivussa jotain oivaltaneetkin, usein kantapään kautta.

Arvokkaimmat huomiot ja oivallukset olemme kirjoittaneet tähän kirjaan, iloksesi, tueksesi, ajattelun sytykkeeksi. Kaikki oleellinen ja epäoleellinen elämän perusasioista, kirjain kirjaimelta, ole hyvä!

Jenni Pääskysaari Arno Kotro #elämänajaö

6

F

7

FI LO SO FI A ”Onko elämä suora lähetys?” Näin kysyi seitsemänvuotias filosofian työpajassa, jota filosofi Pekka Himanen veti lapsille. Lapsen mieli on ihmettelevä, utelias ja ennakkoluuloton – sanalla sanoen filosofinen.

Muistanpa itsekin lapsuudessa miettineeni, mihin avaruus loppuu ja kuka mahtoi olla ensimmäisen ihmisen äiti.

Kosketuksen askelta vakavampaan filosofiaan sain lukioaikoina. Tuolloin filosofia ei vielä ollut oppiaine, mutta johtuiko sitten jälkipuberteettisen hauraasta mielestä vai mistä, nappasin kirjahyllystä mökkilukemistoksi angstifilosofi Arthur Schopenhauerin Pessimistin elämänfilosofian. Mikäänhän ei istu suomalaiseen kesäiltaan paremmin kuin älyllisesti eritelty elämäntuska.

Sittemmin filosofia on vienyt, filosofian opettajaksi asti. Eikä vieläkään ole oikein selvinnyt, mitä filosofia tarkalleen ottaen on.

Tai elämä. Ehkä sen ei pidäkään selvitä: liian valmiit vastaukset ovat myrkkyä filosofialle.

Filosofia on ajattelun liikettä, ei sen pysäyttämistä.

Ajattelun seisahdusta omien käsitysten umpimieliseksi puolustamiseksi kutsutaan dogmatismiksi. Ja dogmatismi viettelee, älyllinen laiskuus kun ei ole meille yhtään sen

vieraampaa kuin muukaan laiskuus. Dogmatismi on sohva, johon on helppo nukahtaa.

Niin, ehkä filosofian voisi määritellä niinkin, että se on käsky herätä.

Turhan usein törmää mielikuvaan, että filosofia on jotain vain antiikin Kreikkaan kuuluvaa, museaalista ja mennyttä.

Mutta filosofia ei ole hauras museoesine, filosofian opettaja ei ole museo-opas, filosofia ei ole kumartelua antiikin kipsipäille.

Oma aikamme nimittäin huutaa filosofiaa.

Erityisesti sellaista filosofiaa, joka valmentaa erottamaan perustellut väitteet perustelemattomista. Filosofia on hölynpölynpaljastin.

Filosofia kasvattaa kriittiseen ajatteluun.

Tarot-korttien, selvänäkijöiden, horoskooppien, enkelienergioiden ja homeopatioiden keskellä se ei ole yhtään hullumpi taito – lompakonkaan kannalta. Kaiken aikaa on osattava kysyä: miksi uskon niin kuin uskon?

Kyky fiksuun argumentointiin on tärkeä kansalaistaito. Mutta se ei synny itsestään.

Kriittinen ja johdonmukainen ajattelu vaatii treeniä siinä kuin kaikki muukin. Siksi tarvitaan filosofiaa. Filosofia on ajattelun kuntosali.

Filosofiasta saa myös elämäntaitoa. ”Eivät asiat tee meitä onnettomaksi vaan se, miten

8

asioihin suhtaudumme”, sanoi antiikin Epiktetos, ja yksistään tuon ajatuksen aidosti ja syvällisesti sisäistämällä voisimme kummasti nostaa elämämme laatua.

Filosofia ei kuitenkaan ole Twitter. Pystyäksemme oikeasti ymmärtämään ja omaksumaan filosofien ajatuksia on luettava pitkiä tekstejä. On keskityttävä, sulateltava, pysähdyttävä, palattava teksteihin taas. Pikavoittoja ei näissä matseissa ole tarjolla.

Silti filosofian ei pidä olla itsetarkoituksellisen vaikeaa. Tavoitteena ei ole tehdä käsitettävästä käsittämätöntä, vaan juuri päinvastoin. Kun joku sanoo, että postsemioottinen dekonstruktio problematisoi binaarioppositiot, haistan palaneen käryä.

Usein sameat vedet vain näyttävät syviltä.

Mutta jos joku kehtaa väittää, että filosofia on turhaa, väitän vastaan. Sokrateesta ja

kumppaneista asti filosofia on etsinyt vastausta siihen, mitä on hyvä elämä. Vaikea on tähän hätään keksiä tärkeämpää kysymystä.

Uskallan myös väittää, että huomattava osa siitä, mitä pidetään mielenterveysongelmina ja juuriltaan psykologisina, onkin luonteeltaan filosofista. Ristiriitaiset ajatukset riepottavat ihmispäätä, mielettömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteet kalvavat. Filosofia antaa jäsennystä pääkopan melskeeseen ja tuo elämään mielekkyyttä.

Ei siis voi mitään, olen pahoillani: pakko on siteerata muuatta kipsipäätä, mainiota Epikurosta: ”Kenenkään ei nuorena pitäisi viivytellä filosofian opinnoissaan, eikä kukaan saisi vanhana väsyä opintoihinsa. Koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä turvata sielunsa terveys.”

(AK)

9

10

A

11

A NTEE KSI Anna anteeksi.

Anna anteeksi kaikki.

Kaikki.

Anna anteeksi kaikki, vaikka kukaan ei pyytäisi.

Anna anteeksi vihamiehillesi, ystävillesi, vanhemmillesi, isovanhemmillesi, opettajillesi, opiskelukavereillesi, työkavereillesi, työntekijöillesi, työnantajallesi, yhteiskunnalle, systeemille, universumille ja sille Saara-nimiselle tytölle, joka veti sinua turpaan Korson Nutan discossa, koska tanssit ”väärällä tavalla”.

Ja jonka takia jouduit juoksemaan itkien kotiin nenä vuotaen, pilottitakki veressä ja säikyttämään äidin ja isän henkihieveriin.

Anna anteeksi sille, johon luotit ja jolle avasit sydämesi, vaikka ei olisi ehkä kannattanut.

Anna anteeksi itsellesi.

Kaikki.

Sillä anteeksiantamisen vastavoima on katkeruus.

Ja katkeruus on peto, jota et halua ruokkia.

(JP)

12

13

14

L

15

LU KEMI NEN Lukemisen voisi oikeastaan kuitata lyhyesti: lukea pitää. Mutta vähän täytyy perustella. Tässä kymmenen syytä, miksi lukeminen kannattaa.

1. Lukemalla sivistyy. Tietokirjoja lukemalla totta kai, mutta usein kaunokirjatkin satavat tietolaariin. Otetaan vaikka historialliset romaanit: niistä menneen ajan henki, ilot, kurjuus ja elämäntapa välittyvät elävästi. Jos et usko, kokeile kotimaisista vaikka Katja Ketun Kätilöä, Tuula-Liina Variksen Huvilaa tai Aki Ollikaisen julmanrealistista Nälkävuotta.

2. Lukeminen avaa silmiä. Kun olin viisitoista, sain kummitädiltä Pekka Kuusen kirjan Tämä ihmisen maailma. Se havahdutti väestökriisiin ja ihmiskunnan mahdollisiin tulevaisuuksiin – ja siihen, miten tähän on tultu. (Vastaava kirja voisi nyttemmin olla Yuval Hararin Sapiens – ihmisen lyhyt historia.) Lukiovuosina Erich Remarqin Länsirintamalta ei mitään uutta herätteli minussa pasifistia, Erich Frommin tuotanto humanistia, Pentti Linkola ekoanarkistia.

3. Nettisälä ei korvaa kirjaa. Nobel-palkittu tutkija Daniel Kahneman kirjoittaa teoksessaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti, miten aivomme operoivat kahdella systeemillä. Järjestelmä yksi on nopea ja vaivaton: se laskee,

mitä on 2 + 3. Järjestelmä kaksi on hidas ja harkitseva ja vaatii ponnistelua. Se laskee, paljonko on 12 x 14 ja sulattelee globalisaation syitä. Nettipoukkoilussa mennään ykkösellä, kirjaan uppoutuminen aktivoi systeemin kaksi. Niinpä lukeminen kehittää ajattelua ja keskittymiskykyä aivan toiseen tapaan kuin lyhytpinnainen klikkijournalismi. Uskallan myös väittää, että nimenomaan printtikirjoihin syventyy parhaiten.

4. Mitä enemmän lukee, sitä paremmin kirjoittaa. Silmä tottuu taitavaan tekstiin ja sen jälkeen erillään repsottavat yhdyssanat ja tahmeat virkkeet näkee nopeasti, ja omakin lause alkaa kulkea. Mestareilta oppii, tässäkin.

5. Lukeminen vahvistaa empatiakykyä, lisää suvaitsevuutta ja rikastaa mielikuvitusta.

Lukiessa eläydymme erilaisiin maailmankatsomuksiin ja pujahdamme toisten nahkoihin.

Samalla kirjat antavat lohtua: niin moni on ajatellut ja kokenut saman kuin me, selvinnyt silti. Ja muuten, nimenomaan nuorena kannattaa lukea! Kirjat tömähtävät silloin tajuntaan vielä vahvemmin kuin myöhemmin.

6. Kirjoista voi peilata omaa muutosta ja sielunelämää. Lukiovuosina hurahdin Hermann Hesseen. Varsinkin Siddhartha poh-

16

ti viiltävästi elämän turhuutta ja tarkoitusta.

Luin kirjan uudestaan 30-vuotiaana, jolloin se tuntui teiniangstilta. Luinpa Siddharthan vielä kolmannenkin kerran, nelikymppisenä.

Silloin se oli muuttunut hyväksi taas. Johtopäätökset jätän lukijalle.

7. Kirjat ovat kodin sielu. Kirjahylly henkii lämpöä ja sivistystä. On kiva käydä kodeissa, joissa luetaan.

8. Kun totut lukemaan, ei koskaan ole tylsää. Olitpa junassa, lentokoneessa tai terveyskeskuksen jonossa, aina on mielekästä tekemistä eikä aika tule pitkäksi.

9. Tämä on erityisesti pojille, joita tytöt kiinnostavat: tytöt lukevat enemmän kuin pojat, ja monen tytön kanssa lähtee juttu luistamaan, jos on sattunut lukemaan samoja kirjoja. Miespuolinen ystäväni kävi kanssani kirjamessuilla ja kun hän katsoi yleisöä, häntä kadutti että oli tuhlannut aikansa automessuilla.

10. Tärkein tulee kuitenkin tässä: lukeminen on hauskaa. Ja jos ahdistaa, millä ajalla ehtii lukea kaikki dostojevskit, tolstoit ja finlandiavoittajat, ajattele toisinpäin. Älä etsi aikaa dostojevskeille, vaan kun on aikaa, etsi Dostojevski. Tai dekkari. Kokeile, pety, innostu, löydä.

Sitten vielä yksi juttu. Kiinnostavan kirjan parissa minut valtaa syvä kiitollisuus kirjailijoita kohtaan. Kiitos että olette isolla työllä (ja kotimaiset kirjailijat usein pienellä korvauksella) loihtineet minulle uusia maailmoita. Kiitos Anja Kauranen/Snellman ja Pirkko Saisio. Kiitos Mika Terho ja Tero Tähtinen. Kiitos Henrik ja Märta Tikkanen, Juha Itkonen, Eeva Kilpi, Kari Hotakainen, Pirjo Hassinen ja monet, monet muut. Olette pelastaneet lukuisat päivät ja yöt.

(AK)

17