sen. Jade yrittää ajatella heitä mallinukkeina, ei oikeina ihmisinä, mutta kun hänen jalkateränsä koskee toisen selkää, hän melkein oksentaa. Vapisevin sormin Jade painaa hätäpuhelimen muovista nappia ja huutaa kaiuttimeen: ”Haloo, onko siellä ketään? Mä olen täällä metrossa loukussa!” Hänen äänensä kuulostaa itkuiselta, mikä ärsyttää häntä melkein enemmän kuin se, että puhelimesta ei kuulu vastausta, vain outoa kohinaa. Puhelin on varmasti yhteydessä ohjaamoon. Ehkä sielläkin kaikki ovat kuolleita. Ajatus on niin suuri, että se ei meinaa mahtua Jaden päähän. Onko hän ainoa henkiinjäänyt tässä metro-onnettomuudessa? Yhtäkkiä hänelle tulee maihinnousutakin alla hiki. Hänen täytyy päästä ulos tästä kamalasta kuolemanvaunusta, hän ei voi odottaa enää hetkeäkään tai hän tulee hulluksi. Hän laittaa kännykän taskuunsa ja hapuilee pimeässä ovelle. Kun hänen kätensä koskettavat metrovaunun ovea, hän työntää sormensa voimalla ovien väliin, kammetakseen ne auki. Yllättäen ovet antavatkin periksi, noin vain, ja Jade 18