0bkc koiramaen tarinat 003 008 120dpi

O

nhan se aika kummallista, että minun kaltaiseni pikkukaupunkilaispoika, rokkenrollia kuunteleva heppu Vammalacitystä, alkoi tehdä kuvakirjaa perinteisestä suomalaisesta talonpoikaiselämästä.

Ennen Koiramäen talossa -kirjaa (1980) minä en ollut julkaissut kuin

yhden kuvakirjan, Suomalaisen tonttukirjan vuotta aiemmin. Sitä tehdessäni huomasin, kuinka mukavaa puuhaa kuvakirjan tekeminen oikein on, ja ennen kuin ensimmäistä kuvakirjaani oli edes julkaistu, aloin tehdä uutta.

Suomalaista tonttukirjaa tehdessäni olin oppinut jonkin verran 1800luvun talonpoikaiskulttuurista. Kirjaa aloittaessani en ollut tiennyt edes mikä on riihi, siitä nyt puhumattakaan, mitä riihessä tehtiin. Minähän en ollut maaseudulla ollut oikein ikinä, ja kaikki sukulaisenikin asuivat kaupungissa. Vaikka olihan minun lapsuudenkotini Vammalan Asemanmäessä melko lähellä metsiä ja peltoaukeita ja maalaistaloja. Että sen verran tunsin maalaiselämää, mitä nyt olin hernevarkaissa käynyt.

Mutta olen aina tykännyt ottaa asioista selvää ja aloin lukea erilaisia tietokirjoja talonpoikaiskulttuurista. Kaiken lisäksi vaimoni Tarjan äiti muisti, että Punkalaitumella sijaitsi Yli-Kirran talonpoikaismuseo, jossa asiaan voisi perehtyä.

Koiramäen ”isäntä” lapsuudenkotinsa pihassa Vammalan Asemanmäessä.

Punkalaitumella sijaitsevasta Yli-Kirran talonpoikaismuseosta tuli Koiramäen esikuva.

3

Tietysti juttelin paljon myös esimerkiksi isäni Masan kanssa, sillä vaikka hän oli syntynyt Tampereella, hän oli asunut nuorena maatilalla Nokian Sarkolassa. Isää selvästi viehätti se maaseutu, hän puhui siitä mielellään ja melkein rehvasteli sillä, että tiesi kaiken hevosista ja sen millaista oli pellavasaunassa.

Siihen aikaan me asuimme Tarjan kanssa Turussa, minä olin pilapiirtäjänä Turun Sanomissa ja piirsin myös Nyrok City -sarjakuvaa Suosikkiin.

Kesäisin vietimme paljon aikaa Tarjan vanhempien mökillä Vanttilassa, Huittisten ja Punkalaitumen rajamailla. Vanttila ei varsinaisesti ollut maatalo eikä kovin syrjässäkään, mutta maaseudulla nyt kuitenkin. Lähetin sieltä muutaman kerran viikossa pilapiirroksen bussilla Turun Sanomiin ja muuten tein kuvakirjaani.

Minä piirsin, ja jos en ehtinyt piirtää tarpeeksi nopeasti, Tarja otti ulkona aurinkoa ja odotti, koska seuraava kuva tuli väritysvaiheeseen. Sitten istuttiin Vanttilan suuressa aurinkoisessa pirtissä ja tehtiin töitä yhdessä. Tarja oli ryhtynyt värittämään kuviani jo silloin kun tein tonttuaiheista tv-sarjaa Pikku Kakkoselle. Silloin ajattelin, että tähän hommaan täytyy saada tuore vaimo mukaan, ettei häntä ala harmittaa, kun minä teen koko kesän töitä.

Kyllä Koiramäki minun mielessäni liittyy näihin kesiin ja Vanttilaan.

Siinä satakuntalaisessa maalaismaisemassa oli jotakin kivaa, ja Tarjan kanssa suunniteltiin joskus että asuttaisiin Vanttilassa koko vuosi – haettaisiin vesi kaivosta ja sellaista. Vaan ei me sitä koskaan tehty.

Yli-Kirran talonpoikaismuseoon oli Vanttilasta vain sellainen viitisen Kesät kuluivat työn touhussa. Teimme Koiramäkeä sekä lapsuudenkodissani Vammalan Asemanmäessä että Tarjan vanhempien mökillä Punkalaitumen Vanttilassa.

4

kilometriä, ja meistä tuli Yli-Kirran vakiovieraita. Oikeastaan siirsin YliKirran rakennukset ja pihapiirin aika suoraan Koiramäen taloksi. YliKirralla oivalsin, että kaikki siellä olevat tarvekalut, kaikenlaiset pulikat ja kapulat olivat pitkän historian tulos ja muokkautuneet sellaisiksi satojen, jopa tuhansien vuosien aikana. Kaikki talonpoikaiskulttuurin työkalut ja

Ihan ensimmäinen yritys piirtää Koiramäkeä. Tämän jälkeen kylläkin vaihdoin tekniikkaa.

tekotavat olivat hyvin pitkälle hioutuneita ja hienoja. Ja sitten tuli teollinen murros, joka teki ne kaikki tarpeettomiksi. Siksi tuntui tärkeältä tehdä niistä kirja.

Muut vaikutteet Koiramäen talon tekoon tulivat kyllä aika paljon kauempaa. Olin lueskellut sisarenpojalleni Villelle Richard Scarryn kirjoja.

Hauska, hauska maailma tai Mitä ihmiset tekevät olivat kirjoja, joissa ei oikeastaan ollut tarinaa, vaan niissä esiteltiin hauskalla tavalla erilaisia paikkoja ja ammatteja. Ja vaikka niissä oli paljon katsottavaa lapsille, niiden huumori huvitti minuakin. Sellaisen kirjan minä halusin tehdä suomalaisen vanhanajan maalaistalon arjesta.

Alusta asti minulle oli selvää, että uuden kirjani henkilöt ovat ihmisten sijaan eläimiä. Niin oli Richard Scarryn kirjoissa ja niin oli minun lapsuuteni suosikeissa, Aku Ankoissa ja Nakke Nakuttajissa.

Mutta sitä jouduin miettimään pitempään, että mitä eläimiä ne olisivat.

Koska en yleensä jaksa miettiä kovin pitkään ja mieli teki alkaa jo piirtää,

5

päätin, että piirrän sitten vaikka koiria. Olisin tietysti voinut tehdä vaikka jonkun sarvipään tai kissan, mutta näin jälkeenpäin ajatellen täytyy sanoa, että koira oli oikein hyvä valinta, koska niitä on niin monennäköisiä ja -kokoisia. Ja koirista yleensä pidetään. Koiran minä aina nykyäänkin piirrän, jos ei muuta eläintä tulee mieleen.

Koira on peruseläin ja sille on helppoa piirtää erilaisia ilmeitä.

Aikuisille ja kriitikoille eritoten jouduin silloin alkuaikoina kovastikin selittämään, miksi satakuntalaista maalaistaloa asuttavat koirat. Lapset sen sijaan ymmärsivät heti ja tykkäsivät myös – ja heillehän minä kirjani teen.

Koiramäessä otin käyttöön myös ihan uuden tekniikan, negrokynän, ja tavallaan kuvittaminen tuli lähemmäksi sitä sarjakuvien ja pilapiirrosten maailmaa, mikä oli minulle tuttu. Tässä mielessä Koiramäen talo on tavallaan ensimmäinen omannäköinen kirjani, Suomalaisessa tonttukirjassa tyyli on vielä aika erilainen.

Koiramäen taloa tehdessäni olin ajatellut, että se ajoittuisi vain epämääräisemmin entisiin aikoihin, jonnekin 1800-luvulle. Koiramäen lapset kaupungissa -kirjan (1987) tekovaiheessa oli kuitenkin oikeastaan pakko päättää, mihin aikaan tapahtumat tarkemmin ajoittuvat, koululaitoksessa ja killoissa jne. tapahtui kuitenkin 1800-luvulla niin paljon muutoksia. Päätin ajoittaa tapahtumat noin vuoden 1853 tienoille. Se on minun pappani, äitini isän Juho Lastusen syntymävuosi. Koiramäen Marttaa ajattelen aina Lastusen Juhona, vaikka nimensä hän kylläkin sai äidiltäni Martalta.

Koiramäen lapset kaupungissa -kirjaan löysin paljon aineistoa silloisesta kotikaupungistani Turusta ja etenkin Luostarinmäeltä, historiallisesta käsityöläiskorttelista, joka säästyi aikanaan Turun palolta ja on museoitu. Luostarimäen asuntoihin ja verstaisiin on tallennettu valtava määrä 1850-luvun

Kirjat syntyivät hyvässä yhteistyössä Tarjan kanssa.

6

elämää ja esineitä. Minulle ne suorastaan huusivat: tee tästä kirja! Ne olivat niin kiehtovia, että kirja tuli täyteen tavaroita. Halusin nähdä, että miltähän tuokin suola-aski näyttäisi minun piirtämänäni. Apteekkiaukeamaan

Apteekkikuvan mallina oli Turun Apteekkimuseo.

olimme Tarjan kanssa erityisen tyytyväisiä. Meistä se oli hienointa mitä olimme saaneet aikaan: miten valo kiilsi lasipullon kyljessä, miten jokainen kalustuksen yksityiskohta oli otettu huomioon.

Sitten menikin aika monta vuotta ennen kuin pääsin Koiramäen elämään kiinni uudestaan. Koiramäen talon ja Koiramäen lapsen kaupungissa -kirjojen välissä tekemästäni Joulupukista oli tullut maailmalla sellainen menestys, että päätin seuraavaksi tehdä kirjan aiheesta, joka tunnettaisiin kaikkialla, nimittäin urheilusta. Monenlaista muutakin seuraavina vuosina tapahtui. Me muutimme Tarjan kanssa Turusta Espooseen, ja minä olin jonkin aikaa Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä. Suurin muutos oli kuitenkin Jennan syntyminen vuonna 1983. Ja asuimme me sitten välillä San Fransiscossakin jonkun aikaa, ja minä tein Yökirjan ja Hui kauhistuksen ja Rikut ja Roopet ja Ringot.

Koiramäen talvea aloin piirtää vasta vuonna 1987. Silloin meille oli juuri syntynyt toinen tytär, Noora. Olin vihdoin päättänyt ryhtyä täysipäiväseksi kuvakirjantekijäksi. Tuntui mukavalta ja luontevalta palata takaisin Koiramäen maisemiin.

Noora osallistuu Koiramäen talven tekemiseen.

7

Palasin Koiramäen talvessa oikeastaan itselleni entistäkin tutumpiin maisemiin. Kun Koiramäen talo oli aiemmin ollut selvästi Punkalaitumella ja Yli-Kirran talonpoikaismuseon pihapiirissä, nyt sijoitin talviset Koiramäkikuvat mielessäni Tyrväälle, Vammalan ympäristöön. Lukijat sitä tuskin huomaavat, mutta minulle se oli ihan selkeä muutos.

Tyrväälle siirtymiseen vaikutti varmaan maisemien tuttuuden lisäksi se, että olin löytänyt loistavan kirjan, Vammalan kirkkoherran Antero Wareliuksen aikalaismuistelmat Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853. Se on mainio opus, jossa kerrotaan ihan kaikki: mihin aikaan noustiin, mitä syötiin, millainen kalansaalis saatiin. Ja pääsinhän minä tässä kirjassa yhdistämään kaksi lempiaihettani, joulun ja Koiramäen, kun sain kuvata Koiramäen joululeikkejä.

Koiramäki-kirjojen ansiosta jotkut alkoivat pitää minua jonkinlaisena antiikkiasiantuntijana ja tulivat esittelemään minulle kaikenmaailman kapuloita. Mutta minähän en tiedä talonpoikaiselämästä yhtään sen enempää kuin olen kirjoja varten ottanut selvää. Vaikka pyrin siihen, että yksityiskohdat ovat oikein ja saatan jahdata jotakin tietoa pitkään, en yleensä Tyrvään maisemat inspiroivat Koiramäen talven kuvia.

Kuvassa lumen peittämät kalliot olivat kesäisin mieluisin auringonottopaikkani.

8

voi vastustaa kiusausta ottaa myös hieman vapauksia. Koiramäen talveen sijoitin maalaamaan taiteilija Galle Axelssonin eli Akseli Gallen-Kallelan joka vietti Tyrväällä lapsuuttaan, vaikka eihän hän tuohon Koiramäen aikaan ollut edes syntynyt.