08va aarresaari 006 011 120dpi u

Kunnasmainen tulkinta Robert Louis Stevensonin klassikosta

Helsingissä KustannusosakeyhtiÜ Otava

Eräänä päivänä Jimin äidin majataloon saapui vanha merikarhu.

– Mukava paikka teillä, raakkui ukko. – Mahtaako täällä käydä paljon vieraita?

– Eipä juuri, tämä on niin syrjässä, äiti vastasi.

– Lähinnä täällä käy kyläläisiä.

– Mainiota. Sehän sopii minulle, vanha pikipöksy kärisi.

– Taidankin jäädä tänne asumaan. Poika, kannapa merimieskirstuni sisään. Mutta varokin kurkistelemasta kannen alle! Ja sinä, emäntä, laitahan pöytään silavaa ja munia. Niin, ja tietenkin rommia!

6

Vanha merimies pysytteli enimmäkseen omissa oloissaan. Mutta iltaisin, kun hän oli hörppinyt liikaa rommia, hän rupesi rähisemään.

Hän kertoi hirveitä juttuja merirosvoista ja hoilotti kamalaa lauluaan: – Viistoista miestä ja arkussa luut, huh-hah-hei ja rommia pullo, viina ja piru oli ottanut muut, huh-hah-hei ja rommia pullo!

Päivisin merimies kuljeskeli kallioilla ja kiikaroi ahkerasti kaukoputkellaan merelle ja toisinaan kyläänkin.

– Kuulehan Jim, ukko sanoi eräänä päivänä. – Saat hopearahan, mikäli pidät silmäsi auki ja kerrot minulle heti, jos näet lähistöllä outoja kulkijoita, varsinkin jalkapuolen merimiehen!

7

Vähän myöhemmin, purevan kylmänä iltapäivänä, Jim sattui kohtaamaan tiellä sokean kerjäläisen.

– Tahtoisiko joku hyvä ihminen kertoa miesparalle, missä tämä vaeltaa…, sanoi kerjäläinen ja tarttui tiukasti Jimin käteen.

– No, poika, vie minut nyt vanhan merimiehen luo, sokea komensi. – Kylällä kerrottiin, että semmoinen asuu teidän luonanne.

Jimin ei auttanut kuin totella, sillä sokea ei päästänyt häntä otteestaan.

Vanha merimies pelästyi pahanpäiväisesti nähdessään tulijan.

– Löydettiinhän sinut viimein, Billy, kerjäläinen sanoi, tuikkasi jotakin merimiehen kouraan ja livahti vikkelästi ulos.

– Musta merkki! parkaisi vanha merimies.

– Nyt ne saivat minut. Taidan olla mennyttä!

8

– Tuo oli paha mies, Jim, hän tuskaili pojalle. – Flintin sakin pahimpia. Siihen rosvoporukkaan minäkin aikoinani kuuluin…

– O-oletko sinä ollut merirosvo? Jim hämmästeli.

– Olenpa hyvinkin. Purjehdin kapteeni Flintin matkassa.

Hän oli pelottavin merirosvo, joka on meriä kyntänyt.

Flint ryösti itselleen valtavat rikkaudet, kätki kaiken autiolle saarelle ja piirsi paikasta kartan.

– Kun hän sitten heitti veivinsä Savannahin kaupungissa, olin minä paikalla ja sain hänen karttansa. Nyt aarrekartta on minun arkussani. Sitä tuo rosvonlurjus ja hänen kumppaninsa tavoittelevat.

– Mitä musta merkki sitten tarkoittaa? Jim ihmetteli ja katseli noettua paperinpalasta.

Lapun taakse oli töherretty: Saat aikaa kello kymmeneen illalla!

– Se on merirosvojen haaste: tänä iltana ne käyvät kimppuuni. Vaan vielä minä niille näytän! ukko uhosi.

Vahvistettuaan itseään muutamalla pullolla rommia vanha merimies kiekaisi ja kupsahti lattialle. Rommi oli tehnyt tehtävänsä.

Kerran hän sentään vielä virkosi ja kähisi: – Muista, Jim. Varo yksijalkaista merimiestä!

Sitten hän kuoli.

9

Jim ja äiti olivat kauhuissaan.

– Nyt on kiire. Rosvot tulevat minä hetkenä hyvänsä, äiti hätäili.

He ryntäsivät yläkertaan vanhan merimiehen huoneeseen ja avasivat arkun tutisevin sormin.

Siellä oli jos jonkinlaista roinaa, mutta kaiken alta, aivan arkun pohjalta, se löytyi: aarrekartta.

10

Samassa kuului lyhyt, matala vihellys: rosvot olivat tulossa!

– Äkkiä pakoon! äiti ja Jim hosuivat. He ottivat kartan mukaansa, kiiruhtivat alakertaan ja takaikkunasta ulos.

Rosvot jäivät nuolemaan näppejään – aarrekarttaa ei löytynyt mistään.

Äiti ja Jim päättivät pyytää apua tohtorilta ja tämän ystävältä, kartanon patruunalta.

– Jukran pujut! Nyt meitä onni potkaisi!

Totta vie, tämä on sen pahamaineisen merirosvokapteeni Flintin aarrekartta! hihkui patruuna. – Pojat, me lähdemme etsimään aarretta! Minä varustan laivan, hankin miehistön ja sinä Jim saat tulla mukaan kajuuttapojaksi!

– Mutta ei sanaakaan kartasta muille, varoitti tohtori. Hän sattui tietämään, että patruuna oli tunnettu hölösuu.

– Ei hiiskahdustakaan! vakuutti patruuna.

11