Nuotta 03/2014

Page 20

R A A M ATU N O PP I L A A N A

Antti Koskenniemi, kuva Henni-Säde Kopperi

Jumala Kultaiset hunnut peittää Sisäänsä meidät syvempään Niin jäimme vangeiksi Likaiseen kauneuteen Kun makeimman viinin antaa Meidät juovuttaa uudestaan Löydämmekö unten alta kadonneen tien? Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

Missä taivas on, missä Jumala on? Apulanta on tunnettu syvällisistä lyriikoistaan. Mitä ajatuksia tämä kappale herättää?

Tässähän on käsittelyssä hienon bändin hieno biisi, ja tekstikin on erinomainen. Siinä on monta totuuden siementä. Ja kyllä Apulantaa on Sarasteen keikkabussissa luukutettu aika paljon.

Mitä biisissä mainitut ”suloiset esteet” tarkoittavat?

Vaikea tietysti sanoa, mitä Toni Wirtanen on ajatellut biisiä kirjoittaessaan, mutta tämähän toimii hyvänä kuvauksena synnistä. Harvoinhan me lankeamme sellaisiin synteihin, jotka näyttävät alun perinkin rumilta ja rujoilta. Sielunvihollinen yrittää kalastaa meitä juuri tällaisia kiinnostavilla, kauniiksi naamioiduilla ja suloisilla houkutuksilla.

Kun jotain pahaa tapahtuu, moni kyselee, missä Jumala on. Mitä Raamattu sanoo siihen?

Kysymys pahasta ja siitä, miksi sitä tapahtuu – sitähän ihmiskunnan viisaimmat aivot aina miettivät. Usein kyse on ihmisen pahuudesta eli synnistä, mis”Harvoinhan me tä Raamattu puhuu paljonkin. Sellaiseslankeamme sellaisiin ta pahuudesta olisi synteihin, jotka ennemmin syytetnäyttävät alun tävä ihmistä kuin perinkin rumilta ja Jumalaa. rujoilta.” Kuitenkin maailmassa sattuu paljon hirveitä asioita, ja Jumala sallii ne. Se on monelle ymmärrettävästi vaikea paikka. Sellaiseen parhaan vastauksen antaa varmaan hirmu syvällinen Jobin kirja – mutta vastaus ei ole helppo eikä yksiselitteinen. Jumalan vastaus Jobille, joka kaiken menetettyään kysyy kärsimykselleen syytä, on omasta mielestäni yksi Raamatun hienoimmista kohdista. Siinä Jumala osoittaa olevansa tilanteen tasalla, onhan hän luonut universumin tähtineen, maapallon kaikkine hienoine ilmiöineen sekä kaiken elämän. Jobin kirjan loppuluvut ovat todellakin lukemisen

20  Nuotta 3 /2014 | www.nuotta.com

Riivaajat ohjaa meitä Päin suloisimpia esteitä Joihin ei ollenkaan tee tuskaa jäädä kii Pimeät tunnit näyttää Totuuden hetket pidempään Itsekö me itsemme näin kirottiin Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

arvoisia! Toinen asia, mitä Raamattu painottaa tähän liittyen, on se, että Jumala on lähellä niitä, joilla on vaikeaa. Psalmissa 34 sanotaan kau”Kun kohtaamme niisti: ”Herra vaikeita aikoja, on lähellä niitä, joilla on särkyJumala sanoo nyt sydän, hän olevansa erityisen pelastaa ne, lähellä.” joilla on murtunut mieli.” Kun siis kohtaamme vaikeita aikoja, Jumala sanoo olevansa erityisen lähellä.

Biisissä kysellään, missä taivas on. Missä se sitten oikein on?

En tiedä, missä se on – mutta sen tiedän, että jossain se on. Taivas ei ole ainoastaan ihmisten mielissä ja mielikuvituksissa. Park 7 sanoo sen hyvin uuden levynsä avausraidalla: ”mä tiedän että taivas on totta – enkä ole yksin, meitä on monta”.

Entä sitten ”kuningas, joka meidät vapauttaa”?

Siihen Raamattu sitten antaakin selkeän vastauksen esimerkiksi Jerusalemin porteilla, jossa ihmiset tervehtivät Jeesusta kauan odotettuna kuninkaana, joka vapauttaa meidät. Tästä kertoo muun muassa Matteuksen evankeliumin luku 21.

Antti Koskenniemi

Kun makeimman viinin antaa Meidät taas juovuttaa Niin me löydämme kadonneen tien Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa? Missä taivas on? Missä jumala on, kun lauma polkee haudallaan? Missä kuningas, joka meidät vapauttaa? Toni Wirtanen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.