Nuorisoseurat 1/2019

Page 13

13

Amanda Rannanjärvi

Vuoden 2018 tanssiohjaaja Jutta Wrangén ”Siellä vaan leikitään ja minä haluan tanssia”

Amanda Rannanjärvi

Onneksi tanssimisasia saatiin järjestykseen. Jutta on aloittanut nuorisoseurataipaleensa äitinsä jalanjäljissä jo 5-vuotiaana. Parin ensimmäisen kerran jälkeen pieni Jutta oli sitä mieltä, että ”siellä vaan leikitään ja minä haluan tanssia”. Vuoden kuluttua harrastus kuitenkin jatkui, ja on jatkunut jo yli 30 vuotta. Kansantanssin ohjaamisen Jutta aloitti 16-vuotiaana ja jatkoi Ouluun opiskelemaan tanssinopettajaksi. Hän on tehnyt ohjaus-, opetus-, hanke-, koulutus- ja arviointityötä sekä ollut mukana useissa työryhmissä. Tällä hetkellä Jutta toimii pääosin Pirkanmaalla ja Satakunnassa, ja nuorisoseurat on hänen merkittävin työnantajansa. ”Olen iloinen ja ylpeä, että olen saanut tehdä näin monipuolisesti erilaisia työtehtäviä, ja lapsena aloitettu harrastus on kantanut näin pitkälle.” ”Oman kylän nuorisoseura, 10 vuotta sitten Sääksmäelle perustetun Saarioispuolen Kulttuuriyhdistys Silta työllistää neljän lapsiryhmän verran, lisäksi johtokuntatehtävät ja talkootyöt.

Toijalan Nuorisoseurassa on kolme ryhmää; Tetestä (Tempoa Tenaviin) seitsemänkymppisiin, Tampereella Tete-ryhmät, opiston aikuisten kansantanssiryhmä sekä maakuntaryhmä Hämmäys. Satakunnassa ovat mm. maakuntaryhmä Tikki ja opiston seuratanssiryhmät. Lisäksi lyhytkursseja kansantanssista ja seuratanssista sekä koreografiointitehtäviä (Kalenoita odotellessa!). Tanssia liki ovat myös lettikurssit, joita on koko ajan yhä enemmän.”

Jutta omin silmin Jutan parhaat ominaisuudet ohjaajana, hänen itsensä arvioimana: ”Luulisin, että sellaisen rennon ja oppimiselle alttiin ilmapiirin luominen. Ehdottomasti kaikkein ihaninta opettamisessa on, kun huomaa tanssijan silmistä oppimisen ilosta syntyvän kiillon.” ”Tässä työssä pääsee kokemaan ihmisen harrastuksesta kumpuavan hyvänolon tunteen ja se säihkyy itsellenikin! Siksi näiden hetkien luominen otolliseksi on itselle tavoite, johon pyrin.”

Vuoden 2018 teatteriohjaaja Matti Salminen ”Ku joka paikas muutenki olet suuna päänä” Matin nuorisoseurapolulle ohjasivat hänen isänsä, ja erityisesti entinen nuorisoseura-aktiivi, Matin äiti. Vanhemmat kannustivat kaikkia neljää lastaan lähtemään mukaan nuorisoseuratoimintaan. Sisarukset liittyivät kansantanssiryhmiin, mutta Mattia ”hätistettiin” teatterin pariin: ”ku joka paikas muutenki olet suuna päänä.” Matti on jatkanut valitsemallaan tiellä ja toiminut sekä teatterilaisena että järjestöaktiivina jo 80-luvulta. Yksi sysäyksistä oli talvella 1982, kun hän oli mukana Aleksis Kiven Kihlaus-näytelmässä yhdessä kolmen harrastajateatterikonkarin kanssa. Näiden veteraaninäyttelijöiden positiivinen ja reilu vastaanotto kannusti häntä eteenpäin, ja herätti silloin ajatuksen ”jee, täähän on hianoo!” Teatteritoiminta alkoi näyttelemällä, mutta myöhemmin Matti otti vastuulleen ohjaamisen niin aikuisten kuin lastenkin teatterissa. Eikä liene monta-

kaan talkootyötä seurassa, johon hän ei olisi näppejään laittanut. Matti on toiminut johtokunnassa 2000-luvulta alkaen ja on tällä hetkellä seuransa puheenjohtaja. Tällä hetkellä Matti Salminen ohjaa omassa kotiseurassaan eli Kosken Nuorisoseuran Lapsi- ja Nuorisoteatteri KONSTIlle. Panu Raipian kirjoittama näytelmä Kaunotar ja Hirviö saa ensi-iltansa toukokuussa 2019.

Matti omin silmin Matin parhaat ominaisuudet ohjaajana hänen itsensä arvioimana: ”Ehkä iän mukana tuoma rauhallisuus ja tasaisuus. Usein ohjaaja mielletään ’karjuvaksi ja oikuttelevaksi diivaksi’, mutta varsinkin lasten ja nuorten kanssa toimiessa on oltava luotettava, kannustava isoveli, mutta silti se, joka kantaa vastuun ja sanoo tarvittaessa sen viimeinen sanan.”


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.