Rakkauskirjeitä Tanskasta

Terkkuja vaihdosta!

Lähdettiin maailmalle, kirjoitettiin teille kirjeet, olkaa hyvä:

Heldigvis er jeg født lykkelig

Elokuun lopulla kaikki tuttu vaihtui uuteen. Lähteminen oli vähän sekavaa, muistat varmaan, toisaalta kipuilua entisestä ja siitä mitä olisi voinut olla, toisaalta intoa ja jännitystä tulevasta. Pakkasin vanhan kotini laatikoihin ja tanssin tyhjässä asunnossa. Jätin kotiavaimet sisälle rakkaaseen Jyväskylän ensikotiin ja lukitsin oven perässäni. Halattiin heipat lähtiessä. Parin viikon kuluttua olinkin jo matkalla parin laukun kanssa kohti Tanskanmaata.

Kööpenhamina on ollut kaunis ja lämmin. Lämpö tulee ihmisistä kylläkin, ei niinkään hyytävästä merituulesta ja poikittaisesta vesisateesta. “Tänä syksynä on ollut normaalia enemmän aurinkoisia kelejä, ehkä se johtuu teistä”, meidän proffa sanoi. Ja minä kyllä uskon tuohon. Alkusyksystä oli kesäkelejä, tein paljon pyöräretkiä, makasin laiturilla lukien kirjaa, join kalliita kahveja ja ihmettelin sitä, miten niin iso kaupunki voikin tuntua niin kotoisalta näinkin nopeasti.

Vaihdon alussa vastaan tuli myös vastoinkäymisiä. Nämä oon nimennyt päiväkirjassani oppikokemuksiksi ja nyt tuntuu siltä että selviän oikeastaan mistä vaan. No paitsi ehkä kuolemasta ja veroista. Mut kaikki muut asiat järjestyy aina.

Tärkeimpänä asiana täältä kuitenkin on se, että oon löytänyt ihania ystäviä. On tuntunut siltä, että on oikeasti elänyt jotenkin merkittävää aikaa elämässä ja tehnyt muistoja. Puhuttiinkin juuri norjalaisen ystäväni kanssa että sitten eläkkeellä kun törmätään Fuengirolan rantapubissa vuonna 2078, voidaan muistella sitä kuinka silloin nuorina ja virkeinä oltiin vaihdossa Kööpenhaminassa ja heiteltiin kuperkeikkoja Strøgetin sivukaduilla ja naurettiin

Nørrebrossa Mikkellerin ääressä. (Toisaalta oon todennut tärkeäksi myös sen, että muistaa olla itselle lempeä ja armollinen, eikä liikaa ota paineita siitä että on nyt nuori ja virkku ja pitää matkustaa ja hirveästi suorittaa. Pienetkin asiat on suuria ja tässä on vielä paljon aikaa.)

Kun kelit alkoi vähän jäähtymään, kouluhommat starttas kunnolla.

Opiskelin joka viikko tanskalaista arkkitehtuuria ja urbaania muotoilua sekä pohjoismaista mytologiaa. Kävin monella ekskursiolla, osa oli

Etelä-Ruotsissa ja osa Sjællannin saarella Tanskan puolella. Me biletettiin aika kiitettävästi.

Kävin taidemuseoissa ja tapasin uusia ihmisiä. Ajattelin sua.

Pyöräilin ihan simona mun punaisella fillarilla. Uudessa ko- dissa oli kiva olla, vaikka mun kämppis oli niin tanskis. Me käytiin syyslomareissulla tuolla sisämaassa ja kierrettiin rannikoita. Meri ja luonto on paras lääke kaikkeen. Ja kävely. Mun kaveriporukasta tuli mulle oikeastaan todella tärkeä. Halloweenina sain jostain ranskalaisten kotibileistä pöpön ja olin viikon flunssassa. Sit käytiin futismatseissa. Ja tanssittiin friday bareissa. Mut siis eniten varmaan kuites ikävöin mun koiraa. Ja jytää ja iskelmää.

Nyt pitäis sit opiskella ja kirjoittaa esseet joita ois voinu koko syksyn jo kirjoitella. Toisaalta pitää myös nauttia viimeisistä viikoista ja tehdä kaikkea mitä ei oo vielä kerennyt. Sittenpä palaankin jo jouluksi kotiin. Toivottavasti säkin oot oppinut tän syksyn aikana jotain uutta ja pitänyt hauskaa.

Valehtelisin jos väittäisin ettei mulla ois ollut sua ikävä tai ettenkö ois ajatellut loppukesää, mutta ehkä kaikella oli tarkoitus tapahtua näin. Ehkä nyt kun palaan, me voidaan katsoa tää kortti loppuun. Mut nyt kuuntelen I will survivea ja meen keittämään teetä.

H. C. Andersen

Neljä kuukautta toisessa maassa, neljä kertaa suomen puhumista kasvokkain sekä nelin- että elinkertainen määrä uusia tuttavuuksia ja kavereita, kämppiksiä ja kansalaisuuksia. Uudet ihmiset joille hymyillä, mutta joita ei vielä tunne. Ekan päivän ymmärrys siitä, että tehdäkseen kavereita täytyy tutustua ihmisiin ja tutustuessa ihmisiin pitää jakaa itsestään jotakin toisille. Aika jännittävää ettenkö sanoisi, juurihan mekin oltiin vasta opittu tuntemaan

Elokuun puolessa välissä vaihtui siis Suomi Tanskaan ja oma koti ja kaupunki uuteen ja vieraaseen. Mutta täällähän oli ihanaa. Aika paljon paikasta kertoo se, kuinka jokin voi tuntua omalta jo lyhyen ajan jälkeen. Aarhusin ollessa

Tanskan toiseksi suurin kaupunki on se samaan aikaan pikku kylä vanhoine taloineen ja kujineen, kauniine luontoineen ja ihmisineen. Paikallinen tuttu kertoi kuinka tämä on hyvä paikka nuorelle tulla opiskelemaan ja kasvamaan, minkä jälkeen muutetaan Kööpenhaminaan, kun aikuistutaan.

Sitäpä kai minäkin tulin tänne tekemään, jälkimmäistä osuutta painottaen. Ja ehkä sitä onkin itse jotenkin kasvanut, tai ainakin jotain itsestään oppinut. On tanssittu ja juostu, naurettu ja itketty, oltu yksin ja yhdessä. Juhlittu huolella, luettu kirjoja, kuunneltu jazzia, pelattu korttia ja nautittu olosta. Vähän myös toki ikävöity. Kaipa näitä kaikkia pystyy tekemään missä paikassa tahansa, mutta olen kiitollinen siitä että päädyin juuri tänne.

Uudet rutiinit muodostuivat yllättävän kivuttomasti. Maanantaiaamu joka alkaa kahvilla ja kaupungin tapahtumien selaamisella Facebookista (jostain syystä tanskalaiset rakastaa kyseista alustaa – loisteliasta) oli upea uusi tapa orientoitua viikkoon. Vakkari vaihtui runoklubinsa kanssa alakerran Løve’s Bog- og Vincaféen, Kino Aurorasta tuli Øst for Paradis ja kuten Jyväskylässä, kaikki oli kävellen ja pyörällä saavutettavissa. Jälkimmäinen ei kyllä pitänyt omalla kohdallani paikkaansa. Kuulin paljon naurua kun kerroin kaupungin olevan minulle liian iso iltapäiväruuhkiensa kanssa pyöräiltäväksi. Naurattaahan se, mutta pyörän selkään en hypännyt syksyn aikana lukuun ottamatta kaverin tarakkaa, jonka kyydissä matkustin joskus hiljaisilla öisillä kaduilla.

Paljoa en tanskaa oppinut, mutta

Tanskaa kyllä. Perunaa laitetaan joka paikkaa, jouluna syödään omenaa ja perjantaisin juodaan kaljaa. Yliopistossa opiskelin taiteen johtamista, digitaalista kulttuuria ja luovien alojen toimija ja käytänteitä. Kun muut lähtivät tutkimaan Eurooppaa mä tein reissuja Tanskan sisällä. Rannikosta ja merestä tuli ihan mun lempparit. Oli isompi kaveriporukka jonka kanssa puuhailla, ja sen sisällä vielä läheisemmät ihmiset joiden kanssa puhua. Vertailtiin Suomea, Saksaa, Puolaa, Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa, Australiaa ja Etelä-Koreaa. Ja kyllä niitä tanskalaisiakin oppi tuntemaan. Välillä aina mietin millaista olisi, jos tää kaikki tapahtuisi jossain muualla tai muiden kanssa. Haaveilusta ja pohdiskelusta en siis päässyt eroon täälläkään, toisaalta miksi pitäisi.

Toivottavasti sielläkin oli hyvä syksy, mulla oli ainakin ihan mieletön. Uusia tilanteita ja kohtaamisia, jos ei maisemanvaihtoa niin tuttuja näkymiä ja niistä koituvaa iloa. Tuntuu vähän hassulta jännittää yhtä paljon palaamista kuin lähtemistä, mutta eihän mikään ole enää sama kuin ennen syksyä. Toisaalta ilman näitä kokemuksia en olisi tiennyt millaista kaikki voisi olla, enkä niitä haluaisi vaihtaa mistään hinnasta pois. Saa nähdä jos joskus vielä palaan, mutta toivottavasti halataan kun tavataan.

Kuvateksti ??? en tiiä haluunko: ei halunnut