Myynti & Markkinointi 4/2015

Page 50

HY VÄSSÄ VIREESSÄ

VIETÄ TAUKO

värittämällä Asiantuntijatyössä on tärkeää se, että ajatus juoksee. Kyvystä vaikuttaa omaan fysiologiseen tilaan on tulossa keskeinen työelämätaito. Värittäminen on yksi tapa palautua.

A

ikuisten värityskuvista on tullut viime aikoina pieni ilmiö. Jopa Työterveyslaitos julkaisi hiljattain sivuillaan aikuisten väritystehtäviä. Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Minna Huotilainen sanoo, että värittäminen, kuten moni muukin yksinkertainen ja toistava mekaaninen toiminto, vapauttaa kognitiivisia resursseja. Huotilaisen mukaan ihmiset alkavat vähitellen huomata kehossa tapahtuvien asioiden merkityksen ajatteluun. ‒ Se mitä kehossa tapahtuu vaikuttaa siihen, miten kyetään tekemään tietotyötä. Tutkimuksissa on havaittu, että jos ihminen piirtelee päämäärättömästi kuvioita tai esimerkiksi kutoo kuunnellessaan jotain, nämä toiminnot edistävät oppimista. Pieni puuhastelu esimerkiksi puhelun tai luennon aikana voi siis olla hyväksi. ‒ Ihan paikallaan ollessamme emme ole parhaimmillamme. Värittäminen on vähän fyysisempää kuin puhelimessa puhuminen tai tietokoneen näpyttely ja siinä on mukana palanen luovuutta, kun pääsee valitsemaan värejä. Mutta tekemisen pitää olla miellyttävää, siksi jokaisen on löydettävä oma tekemisensä, Huotilainen sanoo. Tutkimuksissa on havaittu, että on kaksi asiaa, jotka vaikuttavat lähes kaikkiin ihmisiin myönteisesti. Nämä ovat liikkuminen ja piristävän musiikin kuuntelu, joka lievittää stressiä. Loput keinot, kuten esimerkiksi värittäminen, käsitöiden tekeminen ja mindfulness-harjoitukset, sopivat toisille, mutta eivät tarjoa apua kaikille. Jokaisen on löydettävä oma tapansa palautua – myös työpäivän aikana. Jossain työyhteisössä se voi olla soutulaite tai pieni puttauspiste. Omaa palautumisen tapaansa kannattaa etsiä, sillä kyky palautua työpäivän aikana on niin yksilön, työyhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla merkittävä asia. ‒ Tietotyössä omalla inspiroitumisella on tärkeä merkitys. Jos työtä tehdään huonolla fiiliksellä ja apaattisena, hukataan työaikaa. Koneen ääressä ei ole hyötyä istua, jos siitä ei synny tulosta. Nykyisin kukaan ei enää käske tietotyöläistä tauolle, vaan palautumisen tarve on tunnistettava itse. ‒ Kykyä havainnoida omaa fysiologista tilaansa ja vaikuttaa siihen voidaan pitää uutena keskeisenä työelämätaitona, Huotilainen korostaa. Piia Kunnas

50


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.