Page 1

2/18

M YYNNIN JA M ARK K INO INNIN AMM AT T IL AISE T MM A :N JULK AISEM A AMM AT T ILEH T I

ELINA ALI-MELKKILÄ: IHMINEN ON JÄÄNYT DIGILOIKKIEN VARJOON SIVU 16

TEEMA:

MMA PALKKA

Myynnin ja markkinoinnin uudet roolit SIVU 32

Mitä WhatsApp voi tarjota yrityksille? SIVU 38

Ylös uupumuksesta SIVU 48


Suomen edullisin henkivakuutus

MAKSAA VAIN PIZZAN KUUSSA Tee pieni päätös, jolla voi olla valtava merkitys. Henkivakuutus auttaa säilyttämään perheesi nykyisen elintason, jos toinen jää yksin pitämään huolta kaikesta. Järjestöjäsenenä saat Ifistä vakuutuksen jo muutamalla eurolla kuussa. Jos asia kiinnostaa edes pikkuisen, aloita katsomalla oma hintasi nyt heti.

henkivakuutuskuntoon.fi Suomen edullisimman henkivakuutuksen (Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n tekemä hintavertailu 9/2016) järjestöjäsenille myöntää Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva.

JÄSENE TU

010 19 19 19


Nyt ajoissa Tallinnaan ja takaisin!*

Me-henki syntyy merellä Lyhyempikin matka on oiva yhteishengen nostattaja. Irtautuminen rutiineista ja inspiroiva ympäristö saa ajatukset liikkeelle. Sujuvat järjestelyt vapauttavat keskittymään olennaiseen. Punaisilla laivoilla ohjelmaan mahtuu myös herkuttelua ja huvia – siksi niillä pidetään parhaat palaverit! * Aikaistimme Viking XPRS:n aikataulua tunnilla asiakkaidemme pyynnöstä.

Helsinki–Tallinna-päiväkokous Päiväksi Tallinnaan ja illaksi kotiin! Alk. 37 €/hlö

Kokouspaketti Logomo + Viking Grace Yksi vuorokausi, kaksi elämystä: luovuuskeskus Logomo ja moderni Viking Grace. Alk. 110 €/hlö, Inside 2 -hytti

Helsinki–Tukholma-kokous

Itämeren klassikkoristeily, jonka aikana ehtii paljon! Alk. 129 €/hlö, A2-hytti Kokouspaketit sisältävät hytin, aterioita ja kokoustilan. Päiväkokouspaketti ilman hyttiä. Huom. Ryhmämenut uudistuvat keväällä 2018. Haluatko tuoreimmat ryhmä- ja kokousmatkauutiset sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme! Vikingline.fi/kokous Varaukset: ryhma@vikingline.com, puh. 0800 412 412. Pidätämme oikeuden muutoksiin.


TaskuTurva –

vakuutusturva aina mukanasi

UU S I aTaskuTurv yt sovellus n ! sa ladattavis

Kun lähdet matkalle, pakkaa Turva mukaan. Ammattiliittosi tarjoama vakuutusturva ja reissujasi turvaava matkavakuutuskortti kulkevat mukanasi uuden TaskuTurva-sovelluksen avulla. Hyvää matkaa! Lataa ilmainen TaskuTurva-sovellus Google Play Kaupasta tai App Storesta. Lue lisää osoitteesta turva.fi/taskuturva

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva • www.turva.fi • puh. 01019 5110


PÄ ÄKIRJOITUS

PORINAA PALKOISTA

S

ingaporessa, kaukana meiltä, palkan yleiskorotuksen saa yleensä työpaikkaa vaihtamalla. Meillä puolestaan neuvotellaan ja sovitaan, jopa koko yhteiskunnan tasolla. Nyt Suomessa tulee tai odotellaan noin 1,2–1,6 prosentin yleiskorotusta palkkoihin. Singaporessa uudelle potentiaaliselle työnantajalle näytetään nykyisen työn palkkakuitit, kun päästään haastatteluun. Uusi työnantaja tekee sitten edellisen työn palkan pohjalta ehdotuksen uudesta palkasta, jos on päätymässä kyseiseen hakijaan. Suomessa työnhakija voi pyytää palkkaansa korotusta nykyiseltä työnantajalta ja uutta työpaikkaa haettaessa pistetään mukaan palkkatoivomus ja arvaillaan oikeaa summaa. MMA:n jäsenen ei tosin tarvitse täysin arvailla, kun saa tarvittaessa neuvoja meiltä. Tavat ja temput vaihtelevat kansainvälisesti ja kansallisesti, niin myös palkkatasot. Rekrytointiyritys Robert Waltersin vuosittain tekemän palkkatutkimuksen mukaan B2B Sales Managerin palkka Singaporessa on 43 000−92 000 euroa ja KAM:n 49 000–92 000 euroa vuodessa. MMA:n vuosittaisen palkkatutkimuksen mukaan Suomessa myyntipäällikön ja Key Account Managerin keskivuosipalkka on jotakuinkin 63 000 euroa. Meillä Suomessa palkat ovat hyvin pitkälle yksityisasioita, mutta poikkeuksiakin löytyy. Tästä lehdestä sivulta 29 alkaen löydät jutun tabuja rikkovasta yrityksestä, ohjelmistotalo Sysartista. MMA:n palkkatutkimus on tärkein tutkimuksemme. Käytämme tuloksia neuvontaan ja alamme kehityksen seuraamiseen. Tuloksia hyödynnetään niin henkilökohtaisessa palkkaneuvonnassa kuin jäsenten käytössä olevassa palkkatutka-palvelussamme. Samalla pitää muistaa, että jäsenyytemme sopii myös markkinointiammattilaiselle, kuten markkinointikoordinaattori Saila Eloranta sanoo sivulla 68, ja myynnin ja markkinoinnin uusissa rooleissa toimiville. Ammattialamme uusista rooleista voit lukea sivulta 32 lähtien. Antoisia lukuhetkiä jäsenlehtesi parissa ja hyvää kevättä!

Juha Häkkinen Päätoimittaja, toiminnanjohtaja

Myynti&Markkinointi

5


SISÄLLYS M

MMA:n palkkatutkimuksen mukaan myyntialan mediaanipalkka nousi 5 000 euroon, mutta samalla palkkaerot kasvoivat.

KI UT

MA T M

2/18

TÄSSÄ LEHDESSÄ

20 6


Myynti& Markkinointi Julkaisija Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA. Myynti & Markkinointi on myynnin ja markkinoinnin ammattilehti.

32

38

40

Myynnin uudet roolit

WhatsApp yrityksille

Työnhaku Singaporessa

Myyntiin ja markkinointiin tulee kymmeniä erilaisia rooleja, joissa tehdään myyntityötä eri mittareilla ja menetelmillä asiakkaan elinkaaren eri vaiheissa.

WhatsAppia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yritysten asiakaspalvelussa, viestinnässä ja markkinoinnissa.

Singaporelaiset vaihtavat työpaikkaa kahden vuoden välein, sillä muuten palkkaa on vaikea saada lisää.

48

60

63

Ylös uupumuksesta

Takaisinottovelvollisuus

5 kysymystä aktiivimallista

Annika Rautiainen taisteli viisi vuotta uupumusta vastaan. Nyt hän haluaa auttaa muita selviämään siitä.

Takaisinottovelvollisuuden piirissä olevalla henkilöllä on etuoikeus tulla valituksi työhön, vaikka samaa työtä hakisi pätevämpi ulkopuolinen hakija.

Millainen aktiivisuus täyttää aktiivimallin edellytykset ja millainen ei?

5 Pääkirjoitus 9 Puhetta johtavalta 10 Tässä & Nyt 14 Vaihtoaskel 15 Ensiaskel 16 Ihminen on jäänyt digi- loikkien varjoon 20 Mediaanipalkka nousi, palkkaerot kasvoivat 26 Tiesitkö tämän provisiosta 28 Ohjelmistotalo luottaa palkkojen läpinäkyvyyteen

32 Myynnin ja markkinoin- nin uudet roolit 38 Mitä WhatsApp voi tarjota yrityksille? 40 Suhteita ja suosituksia Singaporessa 44 Kolumni 46 Timo Rantanen: Koskaan en kyllästynyt työhöni 48 Ylös uupumuksesta 52 Luopuisinko omasta autosta 56 Ideaa & Ilmiöitä 58 MMA Opiskelijat

Päätoimittaja Juha Häkkinen Toimituspäällikkö Piia Kunnas Ulkosu Mari Niemi Toimitusneuvosto Marko Hovinmäki Jaana Immanen-Peuha Keijo Kankaanpää Toimituksen osoite PL 11, 00521 Helsinki (Asemamiehenkatu 2, 9. krs.) puhelin 0201 224 400 toimitus@mma.fi Tilaushinta 48 €/vuosi, kestotilauksena 33 €/vuosi. Viisi numeroa vuodessa. Tilaukset heidi.saren@mma.fi Osoitteenmuutokset saamme suoraan muuttoilmoituksesta. Jos olet kieltänyt osoitteesi luovuttamisen, ilmoita uusi osoite suoraan liittoon. Ilmoitusmyynti Otavamedia OMA Myyntipäällikkö Kari Salko puhelin 0400 604 133 kari.salko@otava.fi Myyntipäällikkö Veli-Pekka Jaatinen puhelin 0400 684 364 veli-pekka.jaatinen@otava.fi

60 Lakipalsta: Työnantajan takaisinottovelvollisuus 62 Huonot myyntityöpaikat aiheuttavat ongelmia työnhakijoille 63 5 kysymystä aktiivi mallista 64 Kysy työelämästä 66 MMA kouluttaa 68 Totta vai tarua: MMA Pirkanmaa 69 Yhdistyksissä tapahtuu

Ilmoitushinnat 2/1 8 200 € 1/1 4 200 € 1/2 2 820 € 1/4

2 100 €

Määräpaikkakorotus +10 %. Liitteet sopimuksen mukaan. +alv 24 %. Mainostoimistoalennus 15 %. Levikki 26 408 LT 3/2012 Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN 1458-5162. 85. vuosikerta Painatus Forssa Print. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Kansikuvassa Elina Ali-Melkkilä

MYYNTI ON YRITYKSELLE KUIN SYDÄN IHMISELLE.

Kuvaaja Jenna Lehtonen

Myynti&Markkinointi

7


LUKIJAPALAUTE

LUKIJALTA Osallistu lukijakilpailuun osoitteessa lehti.mma.fi tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@mma.fi (laita aihekenttään otsikko Lukijakilpailu 2/18). Osallistumisaikaa on 18.5.2018 saakka.

ANNA PALAUTETTA Kerro, mitä pidit tästä numerosta ja voit voittaa Arzie-radion. Vaalean puun sävyinen design-radio sopii niin sisustusesineeksi kuin piknikille. Radiossa on heleäääninen 0,5 watin kaiutin ja teleskooppiantenni. Digitaaliselta näytöltä voit tarkistaa päivämäärän, kellonajan ja sisälämpötilan. Herätys- ja torkkutoimintonsa ansiosta radio istuu hyvin esimerkiksi yöpöydälle. Mitat ovat 19,2 x 6,6 x 12,5 cm. Radio toimii sekä verkkovirralla että paristoilla.

Lukijapalautetta: "Näin MMA auttaa uralla eteenpäin" oli lehden paras juttu. Vetää nöyräksi kaiken saatavilla olevan avun äärellä. Eipä arvannut, että itsekin joskus näitä saattaa tarvita.

Edellisessä lehdessä 1/18 mielenkiintoisimmaksi jutuksi äänestiin Työhaastattelun Top 5 -kysymykset. Taitettavan lapion voitti Magnus Bergroth Kokkolasta. Onnea voittajalle!

Kattava paketti työnhakemisen nykytrendeistä. Yrittäjyyteen liittyviä juttuja toivoisin lisää, koska yrittämisen merkitys kaikkien tulevaisuuden tutkijoiden mukaan korostuu ja sitä tarvitaan entistä enemmän. Tosi hyvä numero! Tuli luettua kannesta kanteen. Paljon mielenkiintoisia ja itselle ajankohtaisia aiheita.

Verkkolehti elää ajassa

lehti.mma.fi 8

Seuraa meitä twitterissä #MMAliitto

Instagram

@mmaliitto #parhaatmukana


PUHETTA JOHTAVALTA

TEKOÄLYÄ VAI ÄLYTTÖMIÄ TEKOJA?

N

yt tulvii sisään tekoäly ja sen mukanaan tuomat riemun kiljahdukset, tai sitten kauhun karjaisut. Tämän tulvan vauhti kiihtyy saamaa tahtia kuin nyt nopeasti lisääntyvä kevään tuoma valoisuus. Isoksi kysymykseksi jää, nautimmeko näistä hetkistä vai emme. En usko, että saamme tekoälyllä koskaan korvattua kokonaisvaltaisesti asiaan perehtyvää myynnin tai markkinoinnin ammattilaista. Ihmiset tarvitsevat myös sosiaalista kanssakäymistä ja asiakkaan tilanteen aitoa tuntemista. Uskon vahvasti henkilökohtaisten asiakassuhteiden ja hyvän vuorovaikutuksen olevan tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä asemassa. Olkoonkin niin, että osa työstä valjastetaan tekoälyn tehtäväksi. Näin meille ammattilaisille jää enemmän aikaa asiakasymmärryksen parantamiseen. Tämä on kyllä mielestäni älykästä tekemistä. Hyödynnämme ja haemme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tehostaa ja myös helpottaa omaa työntekoamme. Uutta teknologiaa, tekoälyä ja algoritmeja on tulossa kiihtyvään tahtiin. Otetaan edelleen näitä asioita haltuun ja hoidetaan tehtäviämme mallikkaasti. Hyvät kaupat, saati onnistuneet markkinointiteot, ovat usein varsin persoonallisia, älykkäitä ja oivaltavia. On syytä pitää itsestään huolta, että jaksaa jatkuvasti tuottaa onnistuneita kauppoja ja markkinointitekoja. Ei ole syytä sortua älyttömyyksiin; lopettaa oppimista ja sopeutumista. Toivotan isoja oivalluksia, olivatpa ne sitten älykkäitä tai älyttömiä. On syytä pitää katse kirkkaana kohti valoisaa kevättä ja keskittyä enemmän asiakkaisiin kuin jäädä kauhistelemaan tilannetta. Marko Hovinmäki Puheenjohtaja

Myynti&Markkinointi

9


AJASSA

TÄSSÄ&NYT Koonnut Piia Kunnas

Työntekijäkokemus lapsenkengissä suomalaisissa yrityksissä Alle puolet (44 %) suomalaisista pitää työntekijäkokemusta strategisesti tärkeänä teemana työpaikallaan ja vain neljänneksellä (24 %) yrityksistä on selkeä suunnitelma työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tulokset käyvät ilmi konsulttiyhtiö Talent Vectian toteuttaman Työntekijäkokemus 2020 -kyselytutkimuksen tuloksista, johon vastasi yli 500 suomalaista. – Työntekijäkokemus korreloi tutkitusti asiakastyytyväisyyden kanssa, joten vaikutukset liikevaihtoon voivat olla merkittävät. Vahva työntekijäkokemus takaa, että ihmiset pystyvät tekemään parasta jälkeä omassa työympäristössään. Kun yrityskulttuuri rohkaisee kokeiluihin ja työntekijöillä on hyvä olo työpaikallaan, on yrityksen visiota helpompi toteuttaa. Tässä valossa on hälyttävää, että vain alle puolella kyselyymme vastanneista on työtä ohjaavat tavoitteet, sanoo Talent Vectian konsultti Heidi Pihlaja. Kyvykkyyden tunne omasta työstä, työn merkityksellisyys ja työssä kehittyminen ovat tärkeimpiä työntekijäkokemukseen vaikuttavia tekijöitä. Yli yhdeksän kymmenestä (93 %) pitää tärkeänä, että tuntee kehittyvänsä päivittäisessä työssään, mutta selvästi harvempi, 56 prosenttia vastaajista, kokee tämän toteutuvan nykyisessä työssään. – Paljon panostetaan esimiesten kouluttamiseen ja erilaisiin valmennuksiin, mutta työntekijät saatetaan jättää oman onnensa nojaan. On liian paljon yksittäisestä esimiehestä kiinni, kuinka hyvin alainen voi. Viherseinät ja pingispöydät työpaikalla eivät riitä, vaan tarvitaan paljon nykyistä vahvempaa tukea jokaisen työntekijän kykyjen ja roolin kehittämiseen, sanoo Pihlaja.

”Tämän päivän myyjältä vaaditaan vertaansa vailla olevaa uskallusta tuhota olemassa olevaa liiketoimintaansa ja heittäytymistä uuden teknologian suomien mahdollisuuksien äärelle.” Matti K. Vesala MMA:n blogissa 15.3.2018

10


Vielä ehdit Kiilakurssille! Onko motivaatiosi hukassa ja jaksaminen äärirajoilla? Kaipaatko muutosta liikuntatottumuksiisi, ruokavalioon tai unirytmiin? Hae Kiila-kurssille! MMA:n Kiila-kuntoutus järjestetään Espoossa sijaitsevassa Kaisankodissa. Kurssin kesto on yhteensä 13 avovuorokautta. Jaksoilla on mahdollisuus myös yöpymiseen. Kurssi on yksilökäyntien ja ryhmäjaksojen yhdistelmä. Kiila on Kelan kustantamaa toimintaa. Sinun tarvitsee vain neuvotella työnantajasi kanssa, lasketaanko kurssipäivät työpäiviksi vai käytätkö niihin vapaapäiviäsi. Ota aluksi yhteys työterveyshuoltoon tai omaan lääkäriin kuntoutushaun käynnistämiseksi. Hakemuksen tulee olla postitettuna Kelaan 13.4.2018 mennessä. Lue lisää: mma.fi

SM-GOLF

2018

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN AMMATTILAISTEN

HÄMEENLINNA

25. - 26.7.2018

HUOM!

”Early Birdie” tarjous: osallistumismaksu 180 eur

Tawast Golf ja Aulanko Golf, Everstin kenttä

(myöh. 195 e ; voimassa maaliskuun loppuun)

Kanta-Häme

TERVETULOA HÄMEENLINNAN TIILAAKSOON! Lisätietoja: http://kanta-hame.mma.fi

Myynti&Markkinointi

11


AJASSA

TÄSSÄ&NYT Hae MMA työttömyyskassan hallitukseen Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassan edustajiston kokous pidetään lauantaina 26.5.2018 klo 12.00 alkaen Tampereella. Kokouksessa toimitetaan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä varajäsenten vaali. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kaksi jäsentä sekä kolme yleisvarajäsentä. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Edustajiston jäsentä ei voi valita hallitukseen. Hallituksen jäsenten valinnassa noudatetaan Finanssivalvonnan esteellisyysohjetta, jonka mukaan liiton

työntekijän tai hallituksen jäsenen ei tule toimia samaan aikaan työttömyyskassan hallituksessa. Hallituksen jäseniltä toivotaan kokonaisuutena monipuolista osaamista taloudesta, juridiikasta ja johtamisesta sekä kokemusta työttömyyskassan toiminnasta vastuullisen tehtävän hoitamiseksi. Hallituksen tehtävät löytyvät työttömyyskassan kotisivuilta www.mmakassa.fi kohdasta Tietoa kassasta -> Kassan säännöt. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, olethan yhteydessä oman alueyhdistyksesi puheenjohtajaan 30.4.2018 mennessä. Työttömyyskassan hallitus

MMA seniorijäsenten ruskaviikot Levillä AJANKOHTA JA OHJELMA Viikolla 37 on luvassa monipuolista ohjelmaa: erilaisia retkiä, patikointia, mukavaa yhdessäoloa grillaillen ja lauleskellen sekä aamulenkit halukkaille. Ohjelmaa on lähes jokaiselle päivälle ja mukaan voi tulla oman mielenkiinnon mukaan. Osa ohjelmasta on maksullista ja osan kustantaa MMA. Tarkemmat tiedot ohjelmasta lähetetään haun jälkeen varauslaskujen yhteydessä kesäkuussa. Viikko 38 on omatoimiviikko, jossa ei ole järjestettyä ohjelmaa, mutta majoittuminen on myös tarjoushintainen.

MAJOITTUMINEN Majoittuminen tapahtuu Levin Välirakassa sijaitsevissa rivi- ja paritalohuoneistoissa. Varausviikko on lauantaista lauantaihin. Vuodepaikkoja huoneistoissa on viisi tai kuusi. Jäsen voi ottaa huoneistoon mukaan perhettä tai ystäviä. Huoneistoja on käytössä 20, eli tilaa on reilusti.

HINTA Molemmat ruskaviikot ovat tarjoushintaisia eli voimassa ovat III-sesongin hinnat. Majoituksesta riippuen viikko maksaa 240 tai 260 euroa / huoneisto.

LISÄTIETOJA Minna Liukkonen, puh. 020 122 4412 (klo 8.30–11), minna.liukkonen@mma.fi

HAKU Hakuaika on 2.–20.5.2018. Haku on avoinna kaikille, mutta etusijalla ovat ensikertalaiset. Täytä hakulomake osoitteessa www.levirakka.fi           

12


ETUSI NYT 7.420 €.

UUDISTUNUT BMW i3 -TÄYSSÄHKÖAUTO HUIPPUVARUSTEILLA.

BMW tuplasi Suomen valtion sähköauton hankintatuen*. Nyt saat uuteen BMW i3 -malliin 4.000 euron hankintaedun ja Comfort Advanced -paketin, pikalatausmahdollisuuden sekä Wallbox Pure -latausaseman (etusi 3.420 €). Lue lisää osoitteessa bmw.fi ja tervetuloa koeajolle oman BMWi-jälleenmyyjäsi luokse. BMW i3 Charged Edition alkaen 40.482,69€. Autoveroton hinta 42.520 €, arvioitu autovero 1362,69 €, toimituskulut 600 €, valtion hankintatuki* 2.000 €, BMW:n hankintatuki 2.000 €. EU-yhdistetty kulutus: energiankulutus 13,1 kWh/100 km, CO2-päästöt 0 g/km. Käyttöetu 665 €/kk, vapaa autoetu 695 €/kk. (BMW i3 94 Charged Edition.) Kuvan auto erikoisvarustein. *Valtion hankintatuki myönnetään autolle, jonka kokonaishinta on enintään 50.000 €.


TYÖ &UR A

S VA IHTOA

K EL

ain ka on hiljatt jäsenen, jo :n A M M e Esittelemm n urallaan. den askelee ottanut uu

retkoski, 47 • Jyrki Kaa kkö ja vientipää lli • ProjektiOy ro iP ), Buss (Venäjän alue

Varaosakauppaa Venäjälle

J

yrki Kaaretkoskella on erinomainen kilpailuetu: hän hallitsee venäjän kielen ja tuntee kulttuurin. Näistä taidoista oli hyötyä, kun Kaaretkoski palkattiin tammikuussa Bussi-Pro Oy:n projekti- ja vientipäälliköksi. Hän myy nyt muun muassa linja-autojen korin varaosia Venäjälle. Kaaretkoski on työskennellyt niin autovaraosien ja -tarvikkeiden myynnin, liiketoiminnan kehittämisen kuin myynnin johtamisenkin parissa. Kansainväliset tehtävät ja ihmisten kohtaaminen ovat kuitenkin se suola, joka saa hänet innostumaan. Sen vuoksi tämänhetkinen työ, jossa hän käy joka toinen viikko Venäjällä, sopii hänelle mainiosti. Kaaretkoski työskenteli Venäjällä Murmanskissa jo 1990-luvun alkupuolella. Myöhemmin hän toimi Koivunen Oy:n ja Örum Oy:n vientipäällikkönä ja myynnin kärkenä. 14

Suomessa yksi mieleen jäänyt työpaikka oli Volvo Truck & Bus Center Vantaalla. − Olin Euroopan suurimman jälkimarkkinoiden tulosyksikön vetäjä. Yleensä minut on aina pyydetty työpaikkaan, tänne todella pyrin. Pidin puoli vuotta leikekirjaa kaikista yrityksen avoimista työpaikoista ja kun varaosapäällikön paikka tuli auki, keskityin sen saamiseen. Välillä työpaikkojen kanssa on ollut myös huonoa tuuria. Viime joulukuussa Kaaretkoski allekirjoitti työsopimuksen, jolla hän siirtyisi kansainvälisen ostajan tehtävään. Sopimusneuvotteluja oli käyty kaksi kuukautta. − Kättelin pääkonttorin väen ja menimme syömään. Kahden tunnin kuluttua sain soiton pääkonttoria koskevasta rekrytointikiellosta. Yritys oli myyty. Kaaretkoski on kulkijaluonne. Joskus työn ja harrastuksen yhteenso-

vittaminen onnistuu mutkattomasti. Latvialaisen varaosafirma Auto Kadan liiketoiminnan kehityspäällikkönä ja ainoana Suomen työntekijänä ollessaan Kaaretkoski halusi toimistokseen retkeilyauton. Auto toimi asiakastapaamisten neuvottelupaikkana, työmatkojen edullisena yöpymispaikkana sekä henkilökohtaisena kulkuvälineenä niin kaupunkiajossa kuin pidemmillä matkoilla. − Retkeilyautot ovat minulle harrastus. Olen kiinnostunut niiden tekniikasta ja käytöstä. Ja nyt voin myydä niihin myös tuulilaseja. Piia Kunnas

Jyrkin uusimmat urastepit

2016−2017

Auto Kada Ltd, liiketoiminnan kehityspäällikkö

2011−2016

Volvo Truck & Bus Center Vantaa, varaosapäällikkö

06−12/2009

PekkaNiska (Venäjä), myyntijohtaja

2006−2009

Telko Oy Autokemikaalit, osastopäällikkö


Muodin markkinoinnista myyntialan opiskeluun

• myyntityön opiskelija HaagaHeliassa • Haluaisin oppia lisää yritysmyynnistä, tapahtumajärjestelyistä ja esimiestyöstä

Marian kysymys konkarille Haluaisin kysyä Karoliina Jarenkolta: Kun tulevaisuudessa asiantuntija- ja tiimityö on yhä enemmän itseohjautuvaa, niin minkälaista tulevaisuuden esimiestyö on tai onko sitä lainkaan?

Lue vastaus verkkolehdestä:

a. fi

• Maria Eulenberger, 23 vuotta

Igor Parri

m

ENSIASKEL MMA:n nuori jäsen esittäytyy ja ottaa itsestään selfien.

la myös tulevaa SalesForum-tapahtumaa, jossa pääsemme itse järjestämään tapahtumaa osana opintoja. Siitä tulee varmasti mahtava kokemus. Ensimmäiseltä kouluviikolta vahvimmin on jäänyt mieleen MMA:n tukema saunatapahtuma. Olin aivan hämmästynyt MMA:n huikeasta osallistumisesta uusien opiskelijoiden vastaanottamisen suhteen. Siitä huolimatta, että olen ollut pitkään jo myyntityön ja markkinoinnin alalla, on MMA:n toiminta ollut hieman pimennossa. Nyt MMA on tullut tutuksi Haaga-Helian myyntityön yhtenä isoimmista yhteistyökumppaneista.

i.m

Tämänhetkinen työni Riski Studiolla koostuu pääsääntöisesti myynnistä, asiakaspalvelusta ja nettisivujen ylläpidosta. Työelämässä kasvattavinta on ollut oivaltaa se, kuinka tärkeää on ymmärtää asiakkaan todellinen tarve ja kuunnella asiakasta sekä osata vastata juuri hänen tarpeisiinsa. Myös niihin, joita hän ei ole itsekään vielä oivaltanut. Myynti- ja markkinointiala kiinnostaa, koska olen kunnianhimoinen ja ala on jatkuvasti muuttuva. Alan töitä riittää aina ja tehtävät ovat monenlaisia, joten aina riittää myös kehitettävää omassa osaamisessa. Tulevaisuudessa toivon pystyväni yhdistämään aikaisemman osaamiseni tulevaan tutkintooni. Mielenkiintoisin asia opiskelijaelämässä on ollut kaikkien uusien ihmisten tapaaminen. Odotan innol-

le ht

O

piskelen Haaga-Heliassa Pasilan kampuksella myyntityön tradenomiksi. Olen ollut myyntityössä noin viisi vuotta ja tehnyt myyntityötä niin kaupan alalla, kauneudenhoitoalalla kuin muodin parissa. Jokainen työ on omalla tavallaan vahvistanut haluani päästä myynnin pariin, mutta opiskellessani muodin markkinoinnin tutkintoa Helsinki Design Schoolissa selkiytyi, että tämä on minun alani. Alan tutkinnon hankkiminen merkitsee minulle paljon. Pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin ja luomaan jo opintojen ohessa verkostoa, josta tulen varmasti hyötymään tulevaisuudessakin. Saan tutkinnon kautta varmasti paljon uutta informaatiota ja näkökulmaa myyntityöhön ja markkinointiin.

Myynti&Markkinointi

15


TYÖ &UR A

Elina Ali-Melkkilä:

IHMINEN ON JÄÄNYT DIGILOIKKIEN VARJOON Elina Ali-Melkkilä haluaa nostaa ihmiset ja yrityskulttuurin keskiöön ja auttaa organisaatioita siirtymään vanhasta uuteen maailmaan. Siellä menestytään yhdistämällä data ja empatia. Teksti Piia Kunnas Kuvat Jenna Lehtonen

16


Myynti&Markkinointi

17


TYÖ &UR A

E

lettiin vuotta 2015 ja Elina AliMelkkilä oli perustanut Kauniaisiin Terhokerhon, sukupolvien välisen kiireettömän kohtaamispaikan. Hanke on Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Englannista kotoisin oleva, pitkään Suomessa asunut ukki oli aina halunnut oppia leipomaan korvapuusteja. Terhokerhossa hän sai oppia sitä yhdessä lapsenlapsensa kanssa. Hetkessä oli lämminhenkistä heittäytymistä, joka jäi Ali-Melkkilän mieleen. Samanlaista lämminhenkisyyden ja heittäytymisen henkeä tarvittaisiin Ali-Melkkilän mielestä myös yrityksiin. Ihmiset ja muutosjohtaminen ovat aina olleet Ali-Melkkilän tekemisen keskiössä. Aikanaan Elisalla hän siirtyi vetämään yritysmyynnissä projektia, jossa myyjiä koulutettiin ratkaisulähtöisempään asiakastyöhön. Ali-Melkkilä keräsi tietoa eri sidosryhmiltä ja keskusteli myyjien ja johdon kanssa tavoitteista ja olemassa olevista tavoista tehdä töitä. Projektin pohjalta syntyi uusi toiminto: myyjiä tukeva asiantuntijaverkosto. Maailma muuttui monimutkaisemmaksi ja asiakkaiden palveleminen parhaalla mahdollisella tavalla vaati myyjän lisäksi laajemman osaajajoukon panosta. Tuolloin tarvittiin ajattelutavan muutosta, mutta nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Olemme siirtymässä vanhasta maailmasta uuteen, Ali-Melkkilä sanoo.

UUSI JA VANHA MAAILMA

Vanhassa maailmassa johdon tärkeimmät työkalut ovat Excel-taulukko ja sähköposti. Arvoista ja strategian muutoksista tiedotetaan, kuten myös lähestyvästä asiakaskyselystä. Tällöin kaikkien pitää skarpata ja soittaa ainakin kerran omat asiakkaat läpi. Palautetta voi tiputtaa ruokalan vieressä olevaan punaiseen postilaatikkoon. Uudessa maailmassa toimitaan ihminen edellä sopivia digiloikkia ottaen. Työntekijöillä ja työnantajalla on yhteinen arvopohja, jolle strategiaa rakennetaan. Asioita ei sanella ylhäältä alas, vaan vuorovaikutus tapahtuu pikemminkin kehissä. Niiden ympärille rakentuu vastuullinen, aikaansaava johtamisen kulttuuri, jossa arvot ja strategia elävät osana arjen työtä. Tavoitteet voivat olla hyvin kunnianhimoiset, mutta kun ihminen kokee työnsä merkityksellisenä, niin positiivinen haastamisen kulttuurikin pystyy kukoistamaan ja syntyy uusia innovaatioita talon sisällä. Työntekijöiden arvostus näkyy asiakastyössä ja kaikki voittavat. Organisaation johdon tärkein tehtävä on huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista ja mahdollistaa menestys. Kaikki lähtee ajattelutavan muutoksesta. Olen samaa mieltä ST1:sen Mika Anttosen kanssa siitä, että idea18

lismia on pakko olla, jos haluaa uudistua ja löytää uutta henkeä. Realiteetit tulevat mukaan myöhemmin. Maailmanmestaruuksia ei voiteta, jos kyynisyys on mukana heti alussa.

RINNALLAKULKIJA Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Kasvu Open -hankkeeseen, jossa kasvuhakuisten yritysten tueksi nimettiin sekä kehittämisen asiantuntijoita että vapaaehtoisia osaajia, jotka tarjosivat kokemustaan kasvuyritysten käyttöön. Olin tällainen vapaaehtoinen osaaja. Ajattelin, että minulla voisi olla jotain annettavaa muun muassa myynnin kehittämiseen ja asiakastyöhön. Sparrasin esimerkiksi nuoria, jotka halusivat lähteä popularisoimaan liikuntaan ja terveyteen liittyvää tieteellistä tutkimusta. Coachasin heitä sekä yksilöinä että tiiminä, jotta tiimidynamiikka ja sitä kautta yhteinen tavoite olisi heillä saavutettavissa. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä SPR:n ja Granin Lähiavun riveissä. Annan ennemmin aikaa, kuin teen tilisiirtoja. Se on minulle arvopohjaani tukeva valinta, ja vapaaehtoistyö antaa perspektiiviä elämään. Näistä kohtaamisista on ollut apua myös työelämässä. Erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä pystyy ymmärtämään uudella tavalla. On oltava nöyrä, sillä koskaan ei voi tietää mitä toinen on käynyt läpi. Toivoisin, että vapaaehtoistyön arvostus nousisi myös työnantajien silmissä. Työtä hakiessa voitaisiin katsoa, mihin ihminen käyttää aikaansa. En usko, että työn tuottavuus ja innovaatiokyky pysyy yllä, jos ihminen paiskii 12-tuntista työpäivää, juoksee oravanpyörässä suorittamassa päivän kalenterivaraukset, hoitaa loput sähköpostit ja puhelut illalla ja aloittaa uuden työviikon jo sunnuntaina. Nykyään vastuullisuus on tärkeä osa kaikkien yritysten toimintaa. Kenen vastuulla on työkykyinen organisaatio? Teeman pitäisi mielestäni olla kaikkien vastuullisten johtoryhmien agendalla.

DATA + EMPATIA Yritysjohdossa pitäisi ottaa agendalle myös se, että mitkä ovat työntekijöiden ja johtoryhmän tärkeimmät taidot. Teknologia kehittyy ja datan haltuunotto tulee muokkaamaan nopeasti työelämässä tarvittavia taitoja siihen suuntaan, että vuorovaikutustaitojen ja empatian merkitys korostuu. Empatiakyky auttaa muutoksessa ja helpottaa asioiden tarkastelua muusta kuin omasta näkökulmasta. Kohtaamisissa esimerkiksi asiakkaiden kanssa korostuu myös tunneäly. Olen töissä Applella ja teen työtä suomalaisten organisaatioiden kanssa mobiilitoimintaa edistävän yrityskulttuurin ja toimintatapojen luomisessa. Niiden avulla orga-


ELINA ALI-MELKKILÄ • Toiminut yli 15 vuotta myynnin erilaisissa tehtävissä Elisalla, Oraclella, IBM:llä ja Applella • Yo-merkonomi, Business Coach • Ollut perustamassa kaupallista paikallisradiota • Tekee vapaaehtoistyötä syrjäytymisen ja yksinäisyyden poistamiseksi • Pelaa beachvolleyta ja liikkuu sujuvasti metsässä ja merellä

”TOIVOISIN, ETTÄ VAPAAEHTOISTYÖN ARVOSTUS NOUSISI MYÖS TYÖNANTA JIEN SILMISSÄ.” nisaatiot voivat kasvattaa työn tuottavuutta ja tuottaa merkityksellisyyden kokemuksia vaikkapa asiakkaille. Yksi tällainen esimerkki on Stockmann, jossa myyjien käyttöön otettujen iPadien avulla voidaan palvella asiakkaita paremmin. Myös Finnairin digiloikan ansiosta voimme lentää entistä turvallisemmin ja tehdä nopeasti ja helposti ostoksia lennon aikana. Empatia on taito, mutta usein myös asennekysymys. Jos organisaatioiden johtoryhmissä jokaisen tehtäväksi tulisi käyttää jatkuvasti viisi prosenttia työajastaan empatian pohtimiseen ja harjoittelemiseen, mikä merkitys sillä olisikaan koko organisaation toiminnalle?

JATKUVA OPPIMINEN Olen tällä hetkellä Aalto Yliopistossa ”Work Design in Organization” -nimisellä johtamisen ohjelman kurssilla. Siellä olen perehtynyt muun muassa neljännen teollisen vallankumouksen vaikutuksiin organisaatioissa. Esineiden internet, robotiikka, 3D-printtaus, tekoäly ja päällepuettavat laitteet ja palvelut tulevat muuttamaan yhteiskunnan, organisaatioiden ja yksilöiden toimintatapoja ja rakenteita. Vaikutusten vaikkapa valmistavaan teollisuuteen arvioidaan olevan valtavat. Nämä ovat monimutkaisia asioita, mutta yhteiskunnan vaikuttajien ja johtajien tehtävä on tehdä siitä ymmärrettävää, yksinkertaista ja kilpailukykyistä. Tulemme tarvitsemaan uusia taitoja ja muutosjoustavuutta nopeammin kuin osaamme odottaa.” Myynti&Markkinointi

19


M 20

K UT I

A MM T


TEEMA

MMA PALKKA

MMA:n palkkatutkimus:

MEDIAANIPALKKA NOUSI, PALKKAEROT KASVOIVAT Johtajien ja päälliköiden palkat nousivat, myyntiedustajien laskivat.

M

yynnin ja markkinoinnin ammattilaisten mediaanipalkka nousi ensimmäisen kerran 5 000 euroon kuukaudessa. Vuotta aiemmin mediaanipalkka oli 4 750, joten koko tutkimusotoksesta laskien palkat nousivat 5,2 %. − Kannattaa kuitenkin huomata, että palkat eriytyvät ja käsitys yleisestä viiden prosentin nousus-

ta kaikkiin alamme palkkoihin olisi väärä johtopäätös, MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen toteaa. Palkat ovat nousseet yli 20 vuoden tutkimushistorian aikana joka vuosi pois lukien vuotta 2016, jolloin mediaanipalkka poikkeuksellisesti laski edeltävän vuoden tasosta sata euroa. Uusimman palkkatutkimuksen mukaan palkkahaitari on kasvanut: korkeammat palkat ovat nousseet hyvin, mutta matalammat palkat ovat taantuneet.

Johtajien mediaanipalkka on nyt 7 200 euroa (vuotta aiemmin 6 900 euroa, nousua 4,3 %) ja päällikköjen 5 050 euroa (4 910 euroa vuonna 2016, nousua 2,9 %). Edustajien mediaanipalkka sen sijaan laski 2,5 prosenttia 4 100 eurosta 4 000 euroon kuukaudessa. − Taantuma kasvatti osaltaan palkkahaitareita, koska uudet työsuhteet solmitaan taantuman takia alhaisemmilla palkoilla, mutta työpaikan säilyttäneiden palkkakehi21


MM A PALKK A

MEDIAANIPALKAN KEHITYS TEHTÄVÄN TASON MUKAAN

tys pysyy yleensä vahvana, Häkkinen sanoo. − Samaan aikaan kun jäsenistön työttömyysaste on edelleen suhteellisen korkea, he ketkä ovat vakaissa työsuhteissa menestyvät ansiotasoilla mitaten varsin hyvin. Tämä viittaa osaamisen ja tuottavan työn arvostukseen, joka näkyy rahallisesti palkansaajan kukkarossa, yhteyspäällikkö Samuli Myllyharju lisää.

4 700 euroa ja nyt 5 020 euroa eli nousua kertyi peräti 6,8 prosenttia. Palvelualojen mediaanipalkka oli 4 850 euroa ja vähittäiskaupan 4 110 euroa kuukaudessa. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla palkat nousevat, mutta muiden alueiden palkat kehittyvät maltillisesti. Palkat jopa taantuivat Kaakkois-Suomessa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa.

Palkat nousivat tukkukaupassa

Pienimmät palkat provisiopohjaisissa palkkamalleissa

Palkkahajonta on kasvanut paitsi eri asematasojen, myös toimialojen ja maakuntien välillä. Eri toimialoja verrattaessa suurimmat palkat ansaitaan teollisuudessa. Siellä mediaanipalkka on nyt 5 200 euroa ja nousua edellisvuodesta on 4,9 %. Eniten mediaanipalkka nousi kuitenkin tukkukaupassa, jossa mediaanipalkka oli vuotta aiemmin

Myyntialan palkkamalleissa ei ole tutkimuksen mukaan tapahtunut suuria muutoksia. Vaikka myyntiala mielletään edelleen usein provisiovaltaiseksi alaksi, todellisuudessa yli kolmannes saa pelkkää kiinteää palkkaa ja 64 %:lla valtaosan palkasta muodostaa kiinteän palkan osuus. Pelkkää provisiota, bruttoprovisiota tai takuupalkkaa saa vain 2 % vastaajista.

22

Kahdella kolmesta on kannustava palkkarakenne, mutta todellisuudessa vain vajaa neljäsosa sai kannustimia. Viime vuonna provisiota sai vain 20 % ja bonusta vain 18 % vastanneista. Kaikkein pienimmät palkat löytyvät niiden tuotteiden myyjiltä, joiden palkkamalli on joko osittain tai täysin provisiopohjainen, kuten liikelahjamyynnissä, kiinteistönvälityksessä ja automyynnissä. Alin desiili eli alin kymmenesosa vastaajista tienaa kiinteistönvälittäjänä 1 180 euroa tai vähemmän, automyyjänä 2 500 euroa tai vähemmän ja liikelahjoja myyvät 2 030 euroa tai vähemmän. Eniten tienataan ICT-palveluiden ja -ohjelmistojen, elektroniikan, lääkkeiden, lääkintäkojeiden ja -laitteiden, sairaalatarvikkeiden, kemikaalien, metallin tai puutavaroiden, koneiden ja laitteiden, konsultointipalveluiden ja logististen ratkaisujen myynnissä.


Kiinteä

35 % Kiinteä ja bonus

Kiinteä ja provisio 37 %

21 %

5%

Kiinteä, provisio ja bonus 2 % - Pelkkä provisio, bruttoprovisio tai takuupalkka

VASTAAJIEN PALKKAMALLI

Pohjois-Suomi 4 610 €

Tulevaisuuden näkymät hyvät Työmarkkinatutkimuksen vastaajista 70 % pitää omaa tulevaisuudennäkymäänsä hyvänä tai erinomaisena, tyydyttävänä 18 %, heikkona 8 % ja 5 % ei osaa arvioida. Tilanne on parantunut viime vuodesta, mutta entistä suurempi osa ei osaa arvioida tämänhetkistä ja tulevaa tilannettaan. − Kuvan sumuisuuteen voi vaikuttaa sekin, että myynti- ja markkinointiala on murroksessa. Työnkuvat ja jakeluketjut ovat muutoksessa, Häkkinen arvelee.

Itä-Suomi 4 100 € Keski-Suomi 4 400 €

Länsi-Suomi 4 400 €

Häme 4 930 € Lounais-Suomi 4 950 €

Kaakkois-Suomi 4 200 € Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa 5 740 € ALUEELLISET PALKAT 23


MM A PALKK A

24

seen verrattuna kokivat mainonta-, markkinointi- ja viestintäyrityksissä toimivat. Toisaalta alan murros näkyi Myyntipäällikköbarometrissäkin: joka yhdeksäs myynnin ammattilainen koki irtisanomisen tai lomautuksen uhkaa, ja eniten työpaikkansa puolesta pelkäsivät vähiten koulutetut.

5 500 5 000 4 500

3 000 2 500 2 000

4 110 €

3 500

4 850 €

4 000

5 020 €

Nyt läpiviedyissä liittoneuvotteluissa on yksityisen sektorin palkkojen vuosikorotuksiksi vuodelle 2018 vakiintumassa jotakuinkin seuraava kaava: Yhteensä 1,6 %:n palkankorotus, josta 1,1−1,2 %:n korotus kaikille ja 0,4−0,5 % jää niin sanotuksi yrityskohtaiseksi tai paikalliseksi eräksi, jonka suuntaamisesta päättää pääosin työnantaja. Jälkimmäisen, kaikista palkoista laskemalla muodostuvan summan, työnantaja voi suunnata myös vain tietyille työntekijöille, kunhan perusteet eivät ole syrjiviä, toteaa MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen. − Kannattaa lähteä ajatuksesta, että palkan vuosikorotus on vähintään 1,6 prosenttia, ja ottaa asia puheeksi työnantajan kanssa, jos ei muuten asiasta kuulu. Työnantajan tehtävä on sitten selittää, mikä mahdollisesti on syynä alempaan korotukseen, Häkkinen sanoo. MMA:n jäsenten työnantajien palkkapolitiikka vaihtelee. Osa noudattaa jotakin oman alansa työehtosopimusta, osa puolestaan toimii muodostuvan yleisen linjan mukaan ja joidenkin osalta selvää linjaa ei ole. Häkkisen mukaan olennaista on kuitenkin ottaa asia puheeksi – suuri osa työnantajista seuraa asiallisesti jotakin linjaa, kunhan se tehdään selväksi, jos tietoa ei työnantajalla vielä ole. − Oikeuteen saada palkankorotus vaikuttavat toki muutkin asiat kuin vain yleisen linjan muodostuminen, mutta näillä odotuksilla ja asian reippaalla esille nostamisella pärjää yleensä pitkälle. Kaikkia odotuksia ja riitatilanteita ei tietenkään aina pystytä ratkaisemaan. Häkkisen mukaan samanlainen korotus pitäisi olla odotettavissa myös vuodelle 2019, jolloin työnantajan maksaman palkkasumman korotus olisi 3,2 prosenttia kahden vuoden aikana. Summa voi kuitenkin siis useamman työntekijän työpaikalla jakautua tietyin rajoittein myös epätasaisesti työntekijöiden kesken. − Palkkojen ja palkankorotusten yleistä tasoa voi tutkia myös työmarkkinatutkimuksemme tuloksista. Käytä jäsenetuasi eli näitä tietoja ja palkkaneuvontaamme hyväksi, jos aiot pyytää suurempaa palkankorotusta.

Usko myynnin ja yritysten liikevaihdon kasvuun näkyi jo viime syksynä tehdyssä MMA:n Myyntipäällikköbarometrissa. Erityisesti rahoitusalalla, rakentamisessa, tukkukaupassa ja IT-alalla työskentelevät myynnin ammattilaiset näkivät tulevaisuuden valoisana. Suurinta parannusta aikaisempaan tilantee-

5 200 €

Palkkojen vuosikorotuslinja 1,2–1,6 prosenttia

Teollisuus

Tukkukauppa

Palvelut

Vähittäiskauppa

1 500 1 000 500 0

PALKKA TYÖNANTAJAN TOIMIALAN MUKAAN

Auton käyttöetu 3 %:lla Lounasetu 20 %:lla

Vapaa autoetu 33 %:lla

Liikuntaseteli 21 %:lla

Puhelinetu 82 %:lla

LUONTAISETUJA VASTAAJILLA


MYYNNIN JA MARKKINOINNIN AMMATTILAISTEN PALKKA Kaikki vastaajat 10 % 3 110

25 % 4 000

Med 5 000

Palkka ammattikokemusvuosittain

75 % 6 200

90 % 8 000

Palkka työkokemusvuosien ja toimialan mukaan

vuosia

10 %

25 %

Med

75 %

90 %

Teollisuus

alle 5

2 310

2 700

3 850

4 750

5 540

vuosia

6-10

2 680

3 500

4 500

5 430

7 000

11-15

3 080

3 950

4 860

5 820

7 150

16-20

3 500

4 200

5 000

6 340

yli 20

3 500

4 180

5 270

6 600

10 %

25 %

alle 5

2 700

6-10

2 600

8 500

11-15

3 830

4 400

8 500

16-20

3 760

4 400

yli 20

3 710

4 470

Esitetyt luvut ovat bruttopalkkoja ja ne sisältävät päätoimesta saadun rahapalkan eli kiinteän kuukausipalkan, mahdollisen provision ja/tai bonuksen sekä luontoisetujen verotusarvon. Palkoissa ei ole mukana ylityökorvauksia, lomaltapaluurahoja eikä verottomia kulukorvauksia. Luvut euroja/kk brutto. • 10 %: bruttopalkka, jota suurempaa palkkaa saa 90 % vastaajista • 25 %: bruttopalkka, jota suurempaa palkkaa saa 75 % vastaajista • mediaani (Med): suuruusjärjestyksessä keskimmäinen palkka, jota pienempiä ja suurempia bruttopalkkoja on 50 prosentilla vastaajista • 75 %: bruttopalkka, jota pienempää palkkaa ansaitsee 75 % vastaajista • 90 %: bruttopalkka, jota pienempää palkkaa ansaitsee 90 % vastaajista

MMA:n Työmarkkinatutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy tammikuussa 1/2018 ja se koski työsuhteisten jäsenten palkkoja 12/2017. Tutkimukseen vastasi 1 542 jäsentä.

Med

75 %

90 %

3 750

4 200

5 440

6 700

3 500

4 650

5 700

7 000

5 180

6 080

8 370

5 330

6 850

8 340

5 500

6 840

8 530

Vähittäiskauppa vuosia

10 %

25 %

Med

75 %

90 %

alle 5

2 310

2 700

3 850

4 750

5 540

6-10

2 680

3 500

4 500

5 430

6 980

11-15

3 080

3 950

4 860

5 820

7 150

16-20

3 500

4 200

5 000

6 340

8 500

yli 20

3 500

4 180

5 270

6 600

8 500

Tukkukauppa vuosia

10 %

25 %

Med

75 %

90 %

alle 5

3 000

3 250

3 970

5 360

5 460

6-10

2 700

3 900

4 200

5 170

6 300

11-15

2 900

3 330

4 440

5 290

6 250

16-20

3 700

4 300

5 140

6 500

8 500

yli 20

3 700

4 310

5 300

6 550

8 380

10 %

25 %

Med

75 %

90 %

Palvelut vuosia alle 5

2 400

2 500

3 150

4 200

5 000

6-10

2 680

3 500

4 500

5 500

7 310

11-15

3 000

3 360

4 500

5 520

7 100

16-20

3 400

4 350

4 900

5 810

9 000

yli 20

3 180

4 180

5 550

6 670

9 100

Myynti&Markkinointi

25


MM A PALKK A

TIESITKÖ TÄMÄN

PROVISIOSTA?

Kertyykö provisio kaikesta myynnistä ilman alarajaa? Saako provision vielä työsuhteen päättymisen jälkeen realisoituvista kaupoista? Provisioon liittyy monia yksityiskohtia, jotka on hyvä kirjata paperille. Teksti Tuuli Lahikainen, MMA:n lakimies

M

yyntityössä provisio on usein osa palkkausjärjestelmää. Useinmiten palkka muodostuu kiinteästä pohjasta ja sen lisäksi muuttuvasta palkanosasta, myynnin mukaan määräytyvästä provisiosta. Provisiopalkkauksesta sovittaessa on ensiarvoisen tärkeää sopia provision laskentatavasta mahdollisimman selvästi. Riittävää ei ole, että asiasta on keskusteltu osapuolten välillä, vaan asia tulee kirjata työsopimukseen niin yksiselitteiseen muotoon, että ulkopuolinenkin tulkitsija ymmärtää, mitä osapuolet ovat tarkoittaneet sopia. On tärkeää sopia esimerkiksi siitä, onko vanhoille asiakkaille tapahtuvasta myynnistä eri provisioprosentti kuin uusasiakashankinnasta, kertyykö provisio kaikesta myynnistä ilman alarajaa ja onko provisiokattoa. Samoin myyjälle on merkitystä sillä, voiko asiakas tilata myös suo26

raan esimerkiksi konttorilta ja onko myyjällä provisio-oikeus tällaisesta myynnistä. Usein työnantaja pyrkii sopimaan, että työnantajalla on oikeus joko koska tahansa tai esimerkiksi kerran vuodessa muuttaa provisiojärjestelmää. Tällaiseen muuttamisoikeuteen ei kannata suostua tai ainakin kannattaa pyrkiä sopimaan provision vähimmäistasosta.

Mistä summasta provisio lasketaan? Olennaista on myös sopia siitä, mistä summasta myyjälle maksettava provisio lasketaan. Onko se bruttomyynnistä, kaupan katteesta tai onko kyseessä niin kutsuttu bruttoprovisio, jolloin myynnistä vähennetään ensin myyjälle maksettavat kilometrikorvaukset ja päivärahat ja vasta jäljelle jäävästä summasta lasketaan provisio. Kateprovisiosta sovittaessa kannattaa yksityiskohtaisesti kirjata miten kate muodostuu, mitä kulueriä myynnin määrästä vähennetään katteen saamiseksi ja että muita vä-

hennettäviä eriä ei ole eikä voi myöhemminkään tulla. Tarvittaessa provision laskentatapaa kannattaa selventää esimerkkilaskelmalla. Provision erääntymisajankohta eli se hetki, kun myyjälle syntyy oikeus provisioon, voidaan sopia kaupantekohetkeksi, toimitusajankohdaksi, laskutusajankohdaksi tai vasta siihen, kun asiakas maksaa laskun. Myyjälle yleensä paras vaihtoehto on, että provisio erääntyy maksettavaksi mahdollisimman pian eikä myyjän kannata sopia olevansa vastuussa mahdollisista luottotappioista.

Mikä on sopiva provisioprosentti? Oikeaa provisioprosentin suuruutta miettiessä kannattaa miettiä, paljonko myyntiä tavoittelemansa palkkatason saavuttaakseen täytyy myydä. Alalla jo toimineelle tämän asian arvioiminen on totta kai helpompaa kuin alaa ja myyntiartikkelia entuudestaan tuntemattomalle. Etenkin, jos pohjapalkan osuus


Palkkasanastoa Provisio Oman myynnin mukaan määräytyvä palkanosa. Palkan provisio-osuus huomioidaan esimerkiksi loma-ajan palkkaa laskettaessa. Bonus Yleensä yhtiön tai esimerkiksi tiimin tulokseen perustuva ylimääräinen kannustinjärjestelmä. Bonusta ei yleensä huomioida lomapalkan laskemisessa, ja työnantajalla on oikeus halutessaan muuttaa bonusjärjestelmää tai jopa poistaa se.

on pieni, kannattaa pyrkiä sopimaan ainakin työsuhteen alkuun riittävän pitkä ajanjakso, jolta maksetaan niin kutsuttua takuupalkkaa. Takuupalkka maksetaan, vaikka kauppaa ei tulisikaan. Kannattaa kiinnittää huomiota myös mahdollisiin takuupalkan takaisinperintäehtoihin.

Provisiot työsuhteen päättyessä Työnantaja pyrkii monesti työsopimuksessa rajoittamaan provisionmaksuvelvoitteensa voimassaoloaikaa esimerkiksi kirjaamalla, että provisioita ei makseta enää työsuhteen päättymisen jälkeen. Näin ei luonnollisestikaan kannata sopia. On selvää, että tehdystä työstä maksetaan palkka eikä merkitystä saa olla sillä, onko provisio ehditty maksaa työsuhteen vielä kestäessä vai ei. Työ on tehty. Myyjällä voi olla oikeus saada provisiota myös kaupasta, joka tehdään vasta työsuhteen päättymisen jälkeen. Kyse on tällöin niin kutsutusta jälkiprovisiosta.

Lähtökohta on, että kauppaedustajalain mukainen työsuhteinen myyntimies ei voi sitovasti luopua jälkiprovisio-oikeudestaan. Koska esimerkiksi palveluita myyvä ei kuitenkaan kuulu suoraan kauppaedustajalain soveltamisalan piiriin, on tärkeää aina pyrkiä sopimaan jälkiprovisio-oikeudesta. Laki jättää myös avoimeksi sen, kuinka pitkältä ajalta jälkiprovisiota tulee maksaa. Lain mukaan sitä tulee maksaa kaupoista, joiden syntymiseen myyntimies on olennaisesti vaikuttanut ja jotka ovat syntyneet kohtuullisessa ajassa työsuhteen päättymisestä. Työsopimuksessa kannattaa siis aina pyrkiä sopimaan siitä, mikä on tässä tapauksessa kohtuullinen aika ja mahdollisesti myös siitä, millä ”valmiusasteella” olevista kaupoista jälkiprovisio-oikeus on olemassa.

Bruttoprovisio Tavallisimmassa muodossa myynnistä vähennetään ensin myyjälle maksettavat kilometrikorvaukset ja päivärahat ja provisio lasketaan vasta jäljelle jäävästä summasta. Tämä palkkausmalli ei ole suositeltava, koska siinä pienennetään keinotekoisesti verotettavaa palkkatuloa. Takuupalkka/pohjapalkka Palkka, jonka työntekijä saa, vaikka kauppaa ei tulisikaan. Takuupalkan/ pohjapalkan saamisen ehdoksi on voitu kuitenkin asettaa esimerkiksi tietty määrä asiakaskäyntejä. Jälkiprovisio Provisio, joka maksetaan myyjälle työsuhteen päättymisen jälkeen syntyneistä kaupoista. Edellytyksenä on, että myyjä on olennaisesti myötävaikuttanut kaupan syntymiseen ja että kauppa on syntynyt kohtuullisessa ajassa työsuhteen päättymisen jälkeen.

Hyödynnä jäsenetusi ja luetuta sopimus MMA:n lakimiehellä ennen allekirjoittamista. Palkka-asioista voidaan osapuolten välillä sopia hyvin vapaasti ja jälkikäteen on mahdotonta puuttua palkkaus- tai provisioehtoihin, jotka eivät ole lainvastaisia, vaan ainoastaan työntekijän kannalta epäedullisia.

27


OHJELMISTOTALO SYSART LUOTTAA PALKKOJEN LÄPINÄKYVYYTEEN Ohjelmistotalo Sysartissa päätetään vuosittain yhdessä, mikä on kulloinkin työstä maksettava oikeudenmukainen korvaus. Palkkaan vaikuttaa neljä tekijää: työkokemus, osaaminen, vastuu ja vuorovaikutustaidot. Teksti Maarit Seeling Kuva Mikko Käkelä

28


P

alkoista puhuminen on suomalaisille suorastaan tabu. Vuotuisten verotietojen julkistamisjuttujen suosio todistaa, että kaikkia kyllä kiinnostaa, paljonko naapuri tuohta taskuunsa käärii, mutta omia tuloja ei haluta paljastaa. Ansiotasoa koskeva salamyhkäisyys ei kuitenkaan istu Sysartin yrityskulttuuriin, jota reivattiin muutama vuosi sitten toden teolla. – Meillä kaikki tietävät, mitä toinen ansaitsee, sillä palkoista päätetään vuosittain työntekijöiden keskenään muodostamissa 3–4 hengen ryhmissä. Määrittelemme yhdessä periaatteet, joiden mukaan palkat muodostuvat ja sitten työporukat yhdessä katsovat jokaisen osalta oikeudenmukaisen soveltamisen, ohjelmistotalon toimitusjohtaja Petri Mäenpää selvittää. Palkkaperusteidensa täysremonttiin Sysart päätyi sen jälkeen, kun yhtiö muutama vuosi sitten siirtyi itseorganisoituvaan toimintamalliin. Nyt työyhteisössä jokainen yksilö ja tiimi ovat mukana vaikuttamassa yrityksen tekemisiin, oli kyse sitten toimiston sisustuksen värimaailmasta tai projektien työnjaosta ja teknologioista.

Luottamus lisää innovointia Mäenpää vakuuttaa Itseohjautuvuuden sopivan kaikenlaisille organisaatioille, toki asiantuntijapohjaisessa tietotyössä se on helpompi toteuttaa kuin jossain muussa. Vastuun ja vallan jakaminen myös lisää hänen mukaansa ihmisten innovointia. – Perinteinen palkanmuodostustapa, jossa esimies ja alainen neuvottelevat palkan keskenään, ei sopinut uuteen toimintatapaamme. Ongelmana oli, että esimerkiksi pelkkien kokemusvuosien takia joku saattoi saada paljon enemmän palkkaa kuin samaa työtä tekevä

kollega, joka taitojensa lisäksi kantoi projektista enemmän vastuuta, mutta jolla oli lyhyempi työura. Itseohjautuvuuden kääntöpuoli myös on, että pomolle ei kannata yrittää valittaa, jos asiat tökkivät. Ratkaisu on löydettävä itse. – Perinteisen johtamisen näkökulmasta olen luovuttanut kontrollin palkkojen muodostumisesta työntekijöille. Mallimme perustuu luottamukseen. Ihmiset tekevät viisaita päätöksiä, kun luotat, että he toimivat viisaasti, Mäenpää tiivistää.

Yrityksen ja erehdyksen kautta Uudessa palkkamallissa kunkin työntekijän eri osaamisalueet pisteytetään kaikkien nähtäville. Läpinäkyvyydellä varmistetaan, että palkka muodostuu todellisen osaamisen ja annetun panoksen eikä esimerkiksi pärstäkertoimen tai sukupuolen perusteella. Sysartissa on nyt käytössä läpinäkyvän palkkamallin kolmas versio. Se alkaa Mäenpään mukaan olla jo melko hyvä, mutta tätäkin mallia trimmataan vielä kevään kuluessa. Mäenpää myöntää suoraan, että avoimen palkkamallin ensimmäinen versio sen sijaan oli ”täysi susi.” Sekin tosin opetti tärkeän läksyn: jatkuvan kehittämisen välttämättömyyden. – Ensimmäisen kierroksen perusteella sovimme, että palkkamallia arvioidaan vuosittain. Näin vääristymät ja epäkohdat eivät jää hiertämään. Tällä hetkellä palkka määräytyy työkokemuksen, osaamisen, vastuun ja vuorovaikutustaitojen perusteella. Näistä työkokemus lasketaan täysin mekaanisesti. Kokemusvuosien suhteellinen merkitys on kaavassa suurimmillaan uran alkutaipaleella. Myös vastuulle on ennalta määritellyt kategoriat, jotka pohjautuvat hankkeiden vaativuustasoon.

– Osaamista ja vuorovaikutustaitoja on haastavaa määritellä. Ratkaisumme tähän on vertaisarviot, joissa jokainen työntekijä valitsee oman arviointiryhmänsä. Yleensä kyseessä on oma tiimi, mutta mukaan voi kutsua vapaasti muitakin, joilla on näkemystä kyseisen henkilön osaamisesta, Mäenpää kuvailee.

Työ tekijäänsä kiittää Uutta palkkamallia sovelletaan tässä vaiheessa Sysartin koodareihin eli käytännössä yli 30:een yhtiön noin 40 työntekijästä. – Aivan hyvin mallia pystyisi soveltamaan muihinkin henkilöstöryhmiin. Mallina tämä on kuitenkin sen verran raskas luoda ja ylläpitää, ettei ole järkeä laajentaa sitä vaikkapa myyntipuolelle, jos on siellä vain yksi kokopäiväinen henkilö, kuten meillä. Vertailuryhmä puuttuisi. Siinä vaiheessa, kun myyjiä on kymmenen, niin aivan varmasti laajennamme tämän koskemaan myös heitä, Mäenpää pohtii. Varsinkin ensimmäisen version perustyö ja valuvikojen vaatimat korjaukset vaativat Mäenpään mukaan hartiavoimin töitä. Nyt vuosittaiset päivitykset ovat onneksi jo keveämpiä, mutta nekin edellyttävät kahdesti vuodessa tehtäviä vertaisarvioita ja useiden tuntien töitä jokaiselta työntekijältä. Toisaalta vertaisarviointikäytäntö on osoittautunut arvokkaaksi palautekanavaksi sekä henkilökohtaista työssä kehittymistä tukevaksi työkaluksi. – Vertaisarviointien ansiosta jokainen työntekijä saa tiimiltään kahdesti vuodessa palautetta suoriutumisestaan. Läpinäkyvyys taas takaa, että kaikilla on tarkkaan tiedossa, millä alueilla petraamalla voi kohentaa omaa palkkaa. Yritys saa taas näin käyttöönsä juuri tarvitsemaansa osaamista, Mäenpää toteaa. 29


MM A TAPAHTUMIA

MMA:n yrittäjien SM-Golfkisat Aika: perjantai 10.8.2018 Paikka: KoskiGolf, Eerolanväylä 126, Kuusankoski (Kouvola) 9–9.30 Ilmoittautuminen caddiemasterille 9.30 Kilpailuinfo (mikäli yhteislähtö – osallistujamäärä vähintään 70) Kilpailu käynnistyy väliaikalähdöin 10 varattuna 10 minuutin välein (kilpailuinfo, Tee 1)

KUTSU

Pelimuotona henkilökohtainen pistebogey (hcp 0–36) sekä paras scratch-tulos palkitaan.Erikoiskilpailuna muun muassa lähemmäs lippua ja pisin draivi. Hinta 49 € (sisältää mm. kilpailujärjestelyt, greenfeen, poletit rangelle, kierroksen jälkeen buffet-lounaan ja golfauton etukäteen varattuna sekä erikseen maksettuna). Ilmoittautumiset viimeistään 3.8.2018 mennessä suoraan caddiesmasterille 020 742 9820 tai toimisto@koskigolf.fi / www.koskigolf.fi Lisätietoja antaa Maarit Paldán, 0400 551393 tai maarit.paldan@maruzella.fi

Tervetuloa KoskiGolfiin!

MMA:n moottoripyöräilijöiden valtakunnallinen kokoontuminen Virossa Aika: pe-su 10.−12.8.2018 Paikka: Kubija Hotel & Nature Spa, Männiku 43A, Võru, Estonia

Lauantaina teemme ajoretken eteläisessä Virossa ja poikkeamme myös Latviassa. Retken aikana pysähdymme lounaalle. MAJOITUSHINNAT: • 65 €/huone/vrk kahden hengen huoneessa • 58 €/huone/vrk yhden hengen huoneessa Huonehintaan kuuluu majoitus, buffetaamiainen, sauna ja allasosaston käyttö. Huonekiintiömme on voimassa 6.7.2018 saakka, joten huonevaraukset tulee tehdä ennen sitä. Varaa huone suoraan hotellista: info@kubija.ee tai puh: +372 786 6000, katso www.kubija.ee/en/ Ilmoita varatessasi MMA:n varaustunnus: Sales Riders

OHJELMA JA HINTA: Osallistumismaksu 55 €/hlö sisältää lauantai-illan päivällisen kohtuullisilla juomilla sekä ajoreitin varrella kevyen lounaan. Maksu tilille: FI74 1745 3000 0449 92. Laita mukaan osallistujien nimet. Eräpäivä 6.7.2018. Lisätietoja: Markku Sarvi, puh. 0400 813 131, sähköposti: markku.sarvi@luukku.com

30

Tervetuloa mukaan kaikki MMA:n motoristit!


POWERPARK

TYKKIMÄKI

SÄRKÄN N IEMI

LINNANMÄKI

tervetuloa koko perheen

i p ä t i v h ään! a m m

MMA:n jäsenenä voit hankkia 2–4 edullista huvipuistolippua lauantaille 16.6. Linnanmäelle, Särkänniemeen, Tykkimäelle tai Powerparkkiin! Voit hankkia lippuja vain yhteen kohteeseen. Lippuja on rajoitettu määrä/huvipuisto, toimi siis pian! Lipuilla ei ole palautus- tai vaihto-oikeutta ja niiden käyttö tapahtuu valitun huvipuiston normaalisti käytössä olevin oikeuksin ja säännöin. Rannekkeet saat paikalle tullessasi. Tarkemmat tiedot sekä lippuja myyvät verkkokaupat löydät kotisivuiltamme www.mma.fi


inbound marketing spec ment representative, a ting manager, growth velopment representat velopment representati inside sales executive, key account executive, tegic account manager, al account manager, cu er success manager, cu er service agent ........... 32


ialist, market developccount based markeacker, SDR (sales deive), BDR (business deve), pre-sales engineer, AE (account executive), straglob- UUDET ROOLIT stomstom.......... MYYNNIN JA MARKKINOINNIN

Perinteinen organisaatio, jossa kenttämyynti on asiakasrajapinnasta täysin vastuussa, kuolee pois. Tilalle tulee kymmeniä erilaisia rooleja, jotka kaikki tekevät myyntityötä omilla mittareillaan ja menetelmillään asiakkaan elinkaaren eri vaiheissa. Teksti Jan Ropponen

Myynti&Markkinointi

33


M Y YNTI

V

alta on siirtynyt viimeisen 20 vuoden aikana kovalla vauhdilla yrityksiltä asiakkaille. Sen lisäksi bisnes on nykyisin läpinäkyvää ja salamannopeaa, tuotteet ja palvelut kopioidaan globaalissa taloudessa hetkessä ja sen myötä kilpailu kiristyy. Kun tuotteilla ja palveluilla ei saavuteta kilpailuetua, katseet kääntyvät asiakaskokemukseen. Bain & Co:n tutkimuksen mukaan ne yritykset, joilla asiakaskokemus on kunnossa, onnistuvat kasvattamaan liikevaihtoa 4−8 % nopeammin kuin markkinaverrokkinsa. Asiakaskokemusta voisi yhtä hyvin kutsua asiakkuuden hallinnaksi. Asiakkuudenhallinta on verkon myötä pirstaloitunut satoihin kanaviin. Työn laatua on nostettava pärjätäkseen kilpailussa mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että vastuuta on jaettava eri tavalla kuin aikaisemmin. Vastuu asiakkuuden kehittämisen eri osa-alueista siirtyy eri ihmisille, joita mitataan eri tavoin. Kiristyvän kilpailun ja asiakkaiden vaatimusten myötä erikoistuminen on avainsana myös myynnissä ja markkinoinnissa, jos haluaa menestyä.

Tuottavuus nousee erikoistumisen myötä Ford Motor Company teki valtavan tuottavuusloikan ja mullisti koko autoteollisuuden, kun se määritteli työntekijöille tarkemmat roolit tuotantoprosessissa. Tämä tuottavuusloikka on mahdollinen monessa organisaatiossa, jos nykyisiä rooleja ravistellaan ja määritellään uudestaan. Myyjän rooli on muuttunut ja tulee muuttumaan. Perinteisen myyjän vastuut jaetaan nyt monelle.

Ennen myyjä sai salkun ja oman piirin. Hän hoiti itse markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun. Tämä oli vanha tapa tehdä bisnestä: palkattiin ihmisiä, annettiin heille työkalut ja päästettiin kentälle. Tänä päivänä tällä mallilla ei enää pitkälle pötkitä, sillä nykypäivän asiakas odottaa jokaiselta kohtaamiselta enemmän, oli se sitten missä kanavassa tahansa. Asiakkaan tulisi pystyä asioimaan yrityksen kanssa lähes 24/7, kanavariippumattomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että sen alueen tai asiakassalkun, jota yksi myyjä on aikaisemmin hoitanut, pitää olla tänä päivänä monen ihmisen hoidettavissa. Yhden myyjän sijaan siitä pitäisi olla huolehtimassa viiden hengen tiimin. Aluekin on kymmenen tai kaksikymmentä kertaa isompi.

Roolit määräytyvät yrityksen mukaan Muutamat avainelementit määrittävät sen, miten roolit tulevat muuttumaan. Ensimmäinen niistä liittyy siihen, mitä myydään. Myyttekö raskaita satojen tuhansien tai jopa miljoonien eurojen arvoisia investointihyödykkeitä vai helposti luottokortilla ostettavaa, parin sadan euron ohjelmistoa? Avainkysymys on se, kuinka helppoa tai vaativaa tuotteenne tai palvelunne ostaminen on. Toinen elementti on se, minkä kokoisessa organisaatiossa työskentelet. Mitä pienempi organisaatio, sen useampi hattu on päässä. Isommilla organisaatiolla on mahdollisuus luoda erikoistuneita rooleja ja tiimejä, joita johdetaan eri mittareilla kuin toisia tiimejä. Kolmas asia liittyy siihen, kenelle myytte. Kuinka monta erilaista kohderyhmää teillä on? Käyttäytyvätkö he merkittävästi eri tavalla? Ovatko isot ja pienet asiak-

”NYKYPÄIVÄN ASIAKAS ODOTTAA JOKAISELTA KOHTAAMISELTA ENEMMÄN, OLI SE SITTEN MISSÄ KANAVASSA TAHANSA.” 34


kaanne ostokäyttäytymisen näkökulmasta hyvin erilaisia? Monessa organisaatiossa pieniäkin asiakkaita käydään tapaamassa, vaikka niitä asiakkuuksia voisi ylläpitää ja kehittää yhtä hyvin etänä.

Näin myynti ja markkinointi muuttuu

Modernin organisaation roolit

Myymisestä tulee paikka- ja aikariippumatonta. Myyntiä ja markkinointia tehdään jo virtuaalisesti Yhdysvalloissa todella monella toimialalla. Tämä ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, mutta tulee yleistymään.

Moderneista organisaatioista löytyy sellaisia rooleja kuin inbound marketing specialist, market development representative, account based marketing manager, growth hacker, SDR (sales development representative), BDR (business development representative), pre-sales engineer, inside sales executive, AE (account executive), key account executive, strategic account manager, global account manager, customer success manager, customer service agent. Erikoistumisen jälkeen syntyy siis paljon eri rooleja, joista jokaista ei ole kaikissa organisaatioissa. Roolit menevät myös osittain päällekkäin. Jokaisella roolilla on tärkeä vastuu asiakaspolun eri vaiheissa. Markkinoinnilla on monipuolisimmat tehtävät, sillä markkinointia kohdistetaan sekä nykyisille että uusille asiakkaille. Markkinoinnin voi myös jakaa brändimarkkinointiin ja taktiseen markkinointiin. Nämä kaksi vaativat erilaista osaamista ja liian monessa organisaatiossa vaaditaan samoilta henkilöiltä sekä brändimarkkinoinnin osaamista että taktista osaamista, mikä aiheuttaa haasteita. Taktisella tarkoitetaan esimerkiksi liidien tuottamista myyjille. Inbound marketing specialist keskittyy liidien tuottamiseen ja account based marketing manager etukäteen määriteltyjen target-asiakkuuksien houkuttelemiseen. Business development representative, eli BDR, on markkinoinnin ja myynnin välikappale. Hän tekee sekä inboundia että outboundia. Kun markkinointi tuottaa liidejä, BDR pystyy kvalifioimaan ja ohjaamaan niitä eteenpäin. Isommat uudet potentiaaliset asiakkaat taas vaativat proaktiivisempaa otetta ja sitä BDR:n kuuluu myös tehdä. Sales development voi tarkoittaa sitä, että myyjä kontaktoi asiakkaita ja kartoittaa ja sopii tapaamisia seniormyyjille. Sales development voi tarkoittaa myös sitä, että myyjä ottaa vastaan inbound-liidejä ja valitsee, mitä liideille tulisi tehdä. Onko liidi jo kypsä myyjälle? Silloin business development -myyjä siirtää liidin myyjälle ja briiffaa, mistä on kyse.

1

Markkinointi ja myynti sulautuvat yhteen. Markkinointia tulisi kompensoida kuin myyntiä, koska monella toimialalla markkinointi edistää myyntiä yhtä paljon kuin kenttämyyjät. Jollain toimialoilla myyjiä ei tarvita. Riittää, että markkinointi ja asiakaspalvelu ovat vahvoja. Näiden syiden takia markkinointia tullaan kompensoimaan ja johtamaan samalla intensiteetillä ja fokuksella kuin myyntiä on tähän asti johdettu. Perinteisesti markkinointi on käyttänyt budjettia ja myynti on ollut tulosvastuussa.

2

Markkinointiin tarvitaan myyntikokemusta. Markkinoinnissa, myynnissä ja palvelussa tarvitaan ymmärrystä asiakkaiden ostokäyttäytymisestä ja siitä, miten asiakkaan ostamista pystyy edistämään. Markkinointi ja myynti toimivat edelleen omissa siiloissaan osittain sen takia, että markkinoinnin puolelta ei löydy kokemusta myynnistä. Monen organisaation markkinointikoneisto toimisi huomattavasti paremmin, jos siellä olisi mukana kokeneita myyjiä.

3

”PERINTEISEN MYYJÄN VASTUUT JAETAAN NYT MONELLE.” Myynti&Markkinointi

35


M Y YNTI

Jan Ropponen (vas.) ja Sami Lampinen kirjoittavat syksyllä 2018 julkaistavaa kirjaa, joka auttaa yrityksiä hahmottamaan, miten hallita asiakkuuksia laadukkaammin. Laatua parannetaan organisoitumalla uudella tavalla sekä automatisoimalla tiettyjä osioita asiakkuusprosessista. Kirjassa he pureutuvat mm. modernin organisaation uusiin rooleihin kaupallisessa organisaatiossa ja miten teknologia valjastetaan organisaatioiden avuksi. Kirjaa varten Ropponen ja Lampinen ovat tutkineet toistakymmentä yritystä Suomessa ja ulkomailla tuoreista start-upeista yli sata vuotta vanhoihin toimijoihin.

Etämyynnin ja kenttämyynnin suhde Etämyynnin ja kenttämyyjän roolituksissa voi olla kaksi isoa eroa. Ensimmäinen vaihtoehto on se, että etämyynti hoitaa pienemmän asiakassegmentin asiakkaita ja kenttämyyjä taas isompia. Toinen vaihtoehto taas toimii niin, että etämyynnissä ja kenttämyynnissä on jaettu vastuu kaikista asiakkaista ja he toimivat tiiminä. Etämyynti hoitaa jatkuvia pieniä tilauksia ja asiakkailta tulevia pyyntöjä, kun taas kenttämyyjä hoitaa isompia sopimusneuvotteluja ja isompia diilejä. Suurin muutos on se, että kenttämyynnin ajankäyttöä fokusoidaan entistä enemmän kohti myyntiputken loppupäätä varsinkin pienempien ratkaisujen myymisessä, joiden arvo on noin 1 000−20 000 euroa. Tilaa on edelleen myyjille, jotka proaktiivisesti ottavat yhteyttä asiakkaisiin, haastavat ja avaavat uusia mahdollisuuksia, mutta pääsääntöisesti suurempien ratkaisujen myymisessä.

Palvelullistuminen pakottaa laajentamaan fokusta Kun yritysten tarjooma muuttuu palveluiksi, menestyminen vaatii enemmän fokusta koko asiakkaan elinkaareen ja siihen, että asiakas saa tuotteista ja palveluista hyödyt irti. Palvelullistumisen ilmiön englanninkielinen termi on “servitization”. Kun yrityksen tarjooma koostuu pääasiassa palveluista, sopimus tai kauppa on vasta alkusoittoa. Pitää varmistaa, että tuote tulee käyttöön ja että asiakas on tyytyväinen, sillä muuten asiakassuhde ei kestä kauan ja kehity seuraavalle tasolle. Tämän takia palvelullistumisen myötä asiakaspalvelu ja erityisesti customer success -tiimien rooli korostuu. Customer success -tiimin tavoite on varmistaa, että asiakkaat jatkavat palvelun tai tuotteiden käyttöä. Monessa organisaatiossa customer success -tiimi myy myös lisää nykyasiakkaille.

36

Palkka nousee vastuun ja diilikokojen myötä Myyjän ura alkaa sales developmentista ja onnistumisten myötä siirrytään kentälle. Kun vastuu nousee, niin palkkakin nousee, kuten kuuluukin. Olennaista on myös se, minkä kokoisia kauppoja myyjä tekee. Saman yrityksen sisällä on myyjiä, jotka keskittyvät eri segmentteihin. BDR:n palkka on noin 30 000–50 000 euroa vuodessa, inside sales -roolin edustajan 50 000–80 000 euroa vuodessa ja kenttämyyjien noin 50 000–200 000 euroa vuodessa. Palkka vaihtelee paljon toimialan mukaan. Samassa roolissa oleva senior-myyjä voi jollain toimialalla ansaita vuodessa 60 000–100 000 euroa ja jollain toisella toimialalla 100 000−300 000 euroa. Markkinoinnilla ja customer success -tiimeillä tulisi myös olla myyjien kaltaisia kannustimia ja palkkamalleja. Tähän suuntaan moni yritys on kehittänyt palkkamallejaan, sillä vastuu asiakkaiden hankkimisesta, voittamisesta ja kasvattamisesta jakaantuu entistä isommalle henkilömäärälle. Tämän takia tiimibonukset ja yksilöbonukset tulevat käyttöön entistä isommalle määrälle henkilöstöä, ei vain myyjille.


Lisää pirskettä tilaisuuksiin Kaikki samppanjat ja kuohuviinit Eckerö Marketista.

- 10 % Tutustu koko valikoimaan preorder.eckeroline.fi Voimassa 30.6.2018 asti.


M ARKKINOINTI

MITÄ WHATSAPP VOI TARJOTA YRITYKSILLE? WhatsAppia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yritysten asiakaspalvelussa, viestinnässä ja markkinoinnissa. Jonain päivänä sen kautta voi todennäköisesti myös ostaa. Teksti Minna Valtari / Someco

W

hatsAppia on muiden mobiilisovellusten tavoin alettu aktiivisesti kehittää pikaviestisovellukseksi, jota voitaisiin henkilökohtaisen viestittelyn lisäksi hyödyntää tehokkaasti myös yritysten ja organisaatioiden viestinnässä. Nämä uudistukset tulevat kasvattamaan mahdollisuuksia erityisesti asiakaspalvelussa, mutta myös viestinnässä ja markkinoinnissa. Tulevaisuudessa WhatsAppissa voi todennäköisesti ostaakin. WhatsAppissa käyttäjätili luodaan aina puhelinnumeron pohjalta. Näin ollen moni yrityskin on jo luonut WhatsApp-tilin esimerkiksi 38

toimipisteen kännykkänumerolla. WhatsApp-tilejä on siis jo hyödynnetty erityisesti näppäränä asiakaspalvelun kanavana.

Viestinnästä yhä yksityisempää Nyt WhatsApp ja sen taustalta löytyvä omistaja Facebook kehittävät WhatsAppista ja vastaavasti myös Facebook Messengeristä supersovelluksia, joiden kautta arjessa voitaisiin hoitaa todella paljon asioita. Facebookilla on sovellustensa suhteen varsin toimiva hajautusstrategia. Moni ei edes ymmärrä, miten iso valta Facebookilla verkossa on – hehän tuottavat Facebookin

perussovelluksen lisäksi kolmea todella suosittua sosiaalisen median sovellusta: Facebook Messengeriä, WhatsAppia ja Instagramia. Nämä sovellukset ovat nykyisin kärjessä myös maailman ladatuimpien mobiilisovellusten listalla. Monissa tutkimuksissa on todettu, että sosiaalisen median käyttö muuttuu julkisesta yhä yksityisemmäksi. Moni meistä alkaa arvostaa yksityisyyttä ja tietoturvaa, jolloin emme ole enää niin valmiita viestimään asioistamme julkisesti. Toki varmasti jatkossakin yritykset saavat palautetta julkisesti etenkin silloin, kun kuluttaja hakee joukkovoimaa ja yrittää sitä kautta saa-


da yritykseltä parempaa palvelua ja tuoda epäkohtia julkisen huomion alaiseksi. Kaikki eivät tähän kuitenkaan ole valmiita, ja jo nyt voidaan huomata, että erityisesti nuoremmat sukupolvet ovat aktiivisesti siirtyneet viestimään yksityisesti ja käyttämään pikaviestipalveluja. Niin WhatsApp, SnapChat, Facebook Messenger kuin Instagramin yksityisviestitkin ovat kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan.

Yritystilit tulossa Seuraava looginen suuntaus pikaviestisovelluksille on yritysviestinnän mahdollisuuksien rakentaminen. Näistä mahdollisuuksista etenkin isot, kuluttajia palvelevat yhtiöt ovat kiinnostuneet. WhatsApp on jo pilotoinut esimerkiksi KLM:n kanssa lentoyhtiön viestinnän siirtämistä WhatsAppiin. Lentolipun ostettuaan asiakkaalla on mahdollisuus valita WhatsApp ensisijaiseksi asiakasviestinnän kanavaksi, jolloin hän saa niin lentoliput kuin kaiken tarvittavan tiedon lentoaikatauluihin ja muuhun käytäntöön liittyen WhatsAppin kautta. Isoille yhtiöille WhatsApp rakentaa siis enterprise-tason kattavaa ratkaisua asiakaskommunikaatioon. Tämän lisäksi mahdollisuuksia on tulossa myös pienemmille yrityksille. Vahvistetut yritystilit ovat jo tulleet käyttöön ensimmäisissä testimaissa Indonesiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Yritystilien on lupailtu saapuvan pian laajemminkin käytettäviksi. Vahvistetun tilin ansiosta asiakas voi olla varma, että hän oikeasti kommunikoi kyseisen yhtiön kanssa.

Myös B-to-B-yritysten kanavaksi? Tämä mahdollisuus tuokin niin kuluttajien kuin yritysten kanssa kauppaa käyville kiinnostavia mahdollisuuksia. Jos pikaviestittely on helppoa, myös kontaktointi ja asioiden

hoitaminen on arjessa helppoa. Tämä kannattaa muistaa myös B-to-B-päättäjiä tavoittelevien, sillä suomalaisista jo kaksi miljoonaa käyttää WhatsAppia. Mitä jos yritykseltäsi olisi matala kynnys kysyä mieltä askarruttavista asioista? Asiakkaita kannattaa palvella kaikissa niissä kanavissa, joissa he haluavat tulla palvelluiksi. Jos WhatsApp on asiakaskunnallesi tärkeä kanava, sen pitäisi olla tärkeä myös sinulle arjessasi. Moni liiketoimintaankin liittyvä keskustelu käydään nykyisin usein Facebook Messengerissä – tai sil-

tä ainakin oma arkeni näyttää. Jos WhatsApp tuo yritystilit kanavaansa, uskon, että työasioista viestiminen ja kaupankäynti alkaa yleistyä myös tässä sovelluksessa. WhatsAppissa myös testaillaan jo maksutoiminnallisuuksia. Tulevaisuudessa voi siis olla myös mahdollista hoitaa maksuliikenne niin WhatsAppissa kuin Facebookin Messengerissä. Facebook kansainvälisenä pörssiyhtiönä pyrkii näin nousemaan relevantiksi peluriksi verkon kaupankäynnissä ja vahvistaa peliasemiaan suhteessa Googleen, Amazoniin ja Appleen.

SUOSITUT RAVITSEMUSJA HYVINVOINTILUENNOT Energisen elämän eväät Sata syytä syödä syömisen psykologiaa Puurot ja vellit sekaisin miksi syömisestä tuli niin vaikeaa?

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti

Hanna Partanen www.nutrifilia.fi

Myynti&Markkinointi

39


TYÖNHAKU M A AILM ALLA

SUHTEITA JA SUOSITUKSIA SINGAPORESSA Singaporessa kilpailu huippuosaajista on kovaa. Työpaikan saaminen ei silti ole läpihuutojuttu. Impact Hubin co-working-tilat, joissa myös Connectone toimii, ovat vallanneet vanhasta, kiinalaistyylisestä rakennuksesta koko toisen kerroksen. Alakerrassa toimii ravintoloita ja baareja, joissa verkostoidutaan töiden jälkeen.

40


U

nelmoitko työskenteleväsi jossain lämpimässä paikassa, vaikkapa Singaporessa? Singapore on lähes kuusimiljoonainen, monikulttuurinen kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa. Se on vilkas bisnes- ja finanssimaailman keskus sekä nouseva innovaatio-, teknologia- ja startupkeskus. − Usein länsimaalaiset haluavat tulla tänne toteuttamaan itseään ja kokemaan jotain erilaista. Kysymys kuitenkin kuuluu, mitä lisäarvoa sinä pystyt tuottamaan Singaporelle ja yrityksille täällä. Mitä osaamista sinulla on tarjota ja minkä osaamisvajeen pystyt täyttämään, neuvoo rekrytointikonsultti Elena Chow. Chow on suorahakuyritys Connectonen perustaja, ja hänen yrityksensä on erikoistunut kasvuyritysten asiantuntijoiden ja johtajien rekrytointiin. Kasvuyrityksille rekrytointi eroaa perinteisille yrityksille rekrytoinnista. Chown mukaan singaporelaiset pistävät etusijalle työpaikan turvallisuuden, jolloin taloudellisesti riskialttiille kasvuyrityksille on vaikeampi saada sopivia kandidaatteja. − Emme pysty takamaan, että startup on pystyssä vielä vuoden päästä. Henkilön pitää olla valmis ottamaan riski siitä, että työpaikka voi mennä alta milloin vain. Lisäksi kun perinteisissä yrityksissä on tarkat toimenkuvat ja osastot, kasvuyrityksiin haetaan moniosaajia, jotka pystyvät sukkuloimaan sujuvasti esimerkiksi myynnin, markkinoinnin ja liiketoimintakehityksen eri tehtävissä.

Hakemus suoraan palkkaavalle esimiehelle Pia Korttila muutti miehensä kanssa Singaporeen vuonna 2010. Hänen ensimmäinen työnhakukierroksensa ei ollut kouluesimerkki. − Olin ollut pari vuotta lapsen kanssa kotona, kun päätin alkaa ha-

Elena Chown vinkit työnhakuun: • Verkostoidu LinkedInissä ja laita profiilisi ajan tasalle. Sen pitää olla jopa paremmin tehty kuin ansioluettelosi. • Jos olet vakavissasi, varaa lento ja tule paikan päälle. Osallistu tapahtumiin ja tutustu ihmisiin. • Käytä headhunteria, joka on hyvin verkostoitunut ja pystyy tehostamaan työnhakuprosessiasi.

kea töitä. Naapurini oli sattumalta headhunter. Hän suositteli minua erään brittiläisen pankin osto-osastolle, vaikkei minulla ollut minkäänlaista kokemusta ostotoiminnasta. Tehtävään haettiin kuitenkin projekti- ja liikesuhteiden hallintaosaamista, josta minulla oli Suomesta yli kymmenvuotinen kokemus, ja sain paikan, Korttila muistelee. Korttilan viimeinen tehtävä pankin palveluksessa oli osto-osaston alasajo Singaporessa, kun pankki päätti keskittää toiminnon Intiaan. Siitä alkoi hänen toinen työnhakukierroksensa, johon hän valmistautui aivan eri tavalla kuin ensimmäiseen. Samalla hän sai kokea, kuinka vaikeaa töitä oli saada. Ihan ensimmäiseksi Korttila laittoi LinkedIn-profiilinsa kuntoon. Kiinnostavan työpaikkailmoituksen nähtyään hän tutki ensin yrityksen

taustat ja etsi sitten omasta verkostostaan kontaktin, joka työskenteli yrityksessä. Löydettyään kontaktin tai kontaktin kontaktin, hän otti yhteyttä selvittääkseen palkkaavan esimiehen tiedot. − Ilmoituksista ei yleensä löydy palkkaavan esimiehen tietoja. Ja kun hakemus menee henkilöstöhallintoon, se ei välttämättä päädy koskaan palkkaavalle esimiehelle.

Rekrytoija on kiinnostunut tuloksista Ansioluettelon laatimiseen Pia Korttila sai apua entisen työnantajansa järjestämästä koulutuksesta. − Ihan alkuun tulee listata muutamalla ranskalaisella viivalla keskeiset osaamisalueet haettavan tehtävän mukaan. Rekrytoijan pitää pystyä nopealla silmäyksellä löytämään avainsanat, jotka mätsäävät työnkuMyynti&Markkinointi

41


TYÖNHAKU M A AILM ALLA

Myynnin vuosipalkat Singaporessa: B2C / B2B: • Sales Director: 98 000–147 000 € / 98 000–184 000 € • Account Director: 86 000–122 000 € / 86 000–122 000 € • Aftersales manager: -/ 61 000–98 000 € • Business Development Manager: 49 000–73 000 € / 61 000–92 000 € • Key Account Manager: 43 000–61 000 € / 49 000–92 000 €

Pia Korttilan vinkit työnhakuun • Käytä LinkedInin Jobs-palvelua ja hyödynnä kontaktiverkostoasi. • Luo suhdeverkostoa osallistumalla esimerkiksi kauppakamareiden järjestämiin tilaisuuksiin tai oman alasi messuihin.

• Sales Manager: 49 000–86 000 € / 43 000–92 000 € Lähde: Robert Walters Salary Survey 2017

• Koko työnhakuprosessin voi kiteyttää kahteen sanaan: suhteet ja suositukset.

vauksen kanssa, Korttila kertaa saamiansa neuvoja. Yksi tärkeimmistä opeista oli se, miten aikaisempi työkokemus kuvataan; pitää kuvata, mikä oli haaste, mitä teit haasteelle ja mikä oli tulos. Korttilan mukaan Singaporessa katsotaan sitä, mitä hakija on tehnyt viimeisten kolmen vuoden aikana. Sitä aikaisemmalla kokemuksella ei ole arvoa. − Loppujen lopuksi sain nykyisen työpaikkani siten, että olin hakenut tähän samaan firmaan yhteen toiseen tehtävään, mutta loppumetreillä se täytettiinkin talon sisältä. Haastattelijani eli palkkaava esimies suositteli minua kuitenkin kollegalleen tehtävään, joka ei ollut osunut hakuihini teknisten osaamisvaatimusten takia. Nyt Korttila työskentelee ensimmäistä kuukauttaan asiantuntijatehtävässä yhdysvaltalaisen pankin 42

kansainvälisellä IT-osastolla. Hänen työnhakuprosessinsa kesti yli kahdeksan kuukautta. − Jos en olisi saanut nyt töitä, seuraavaksi olisin kääntynyt headhunterin puoleen.

Headhunter tehostaa työnhakuprosessia Singaporessa suorahakuyritysten käyttö on yleistä. − Ilman headhunteria hakijalla menee liikaa aikaa oikean henkilön löytämiseen yrityksestä. Headhunterin käyttö lyhentää työnhakuprosessia ennen haastattelukierrosta ainakin puolella, Elena Chow korostaa. Mikä sitten ratkaisee, jos hakijat ovat haastattelukierroksella tasavertaisia? − Jos hakijat ovat ydinosaamiseltaan ja pehmeiltä taidoiltaan tasavertaisia, lopuksi katsotaan kult-

tuurista sopivuutta; missä vaiheessa uraa hakijat ovat, sopiiko hakijan persoonallisuus työrooliin ja organisaatiokulttuuriin ja mätsäävätkö henkilökemiat palkkaavan esimiehen kanssa. Joskus näemme sitä, että palkkaava esimies lähtee henkilökemia edellä, mutta se on tietysti väärä tapa. Chow uskoo, että tulevaisuudessa rekrytointi siirtyy yhä enemmän sosiaaliseen mediaan. Tähän asti sitä on hyödynnetty enimmäkseen verkostoitumiseen, mutta tekoälyn kehittymisen myötä työpaikkoja voidaan kohdentaa yhä yksilöllisemmin. Korvaavatko tekoälyyn pohjautuvat rekrytointisovellukset headhunterit? − Ne tulevat korvaamaan valtaosan rekrytoinneista, mutta uskon, että headhuntereita tarvitaan jatkossakin huippuosaajien rekrytointiin.


Kiila

Työpaikan vaihto on singaporelainen yleiskorotus Kun Suomessa hakija esittää palkkatoiveensa usein jo hakemuksessa, Singaporessa asia nousee esille vasta haastattelukierroksen loppuvaiheessa. Singaporessa työnantajat vertaavat entiseen palkkaan; hakijan pitää näyttää työnantajalle viimeisimmät palkkakuitit edellisestä työpaikasta. − Jos kieltäydyt näyttämästä niitä, sinua saatetaan pitää yhteistyökyvyttömänä tai epärehellisenä, Elena Chow sanoo. Edellisen palkan pohjalta työnantaja tekee ehdotuksen, joka tehtävästä riippuen on 10−15 prosenttia korkeampi. − Kun yritykseen on päässyt sisään, palkkaa on vaikea saada lisää, vaikka tehtävät muuttuisivat ja vaativuus lisääntyisi. Tästä syystä singaporelaiset vaihtavat työpaikkaa kahden vuoden välein. Se on melkein ainut tapa saada palkankorotus, Pia Korttila selventää. Jos hakija tulee Euroopasta, europalkka voi olla vaikea muuntaa Singaporen dollareiksi. Korttila muistuttaa, että Singaporen palkat saattavat suomalaiselle alkuun tuntua korkeilta, mutta se on yksi maailman kalleimmista kaupungeista elää. Chow neuvoo ulkomaalaisia hakijoita tutkimaan, mikä on haettavan työtehtävän markkina-arvo. Tietoa löytyy esimerkiksi suurimpien rekrytointiyritysten, esimerkiksi Robert Waltersin, vuosittain tekemistä palkkatutkimuksista. − Kokemukseni mukaan niiden palkkaluokittelut pitävät myös aika hyvin paikkansa, Korttila vahvistaa. − Jos hakijalla on tarjota jotain sellaista, mistä Singaporessa on osaamisvajetta, kuten tieto- ja viestintätekniikan tai business intelligence -osaamista, ei tarvitse olla sidottu edelliseen palkkaan, Chow selventää.

-KUNTOUTUSKURSSI nro 73376

myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille Kurssin aikataulu: •

Aloitus 7.8.–8.8.2018

Työpaikkakäynti 08–10/2018

2 x yksilöpäivä 02/2019 ja 08/2019

1.jakso 19.–22.11.2018

2.jakso 20.–23.5.2019

3.jakso 28.–31.10.2019

Kiila =

ryhmämuotoista yksilökuntoutusta

KIILA-kuntoutuksesta Tavoitteena on kuntoutujan työkyvyn parantaminen ja työelämässä pysyminen. Kuntoutuksen sisältö koostuu ammatillisesta- ja terveysteemasta, joissa edistetään terveyttäsi (mm. riskit, ravinto, nukkuminen, mieliala), työssä jaksamistasi ja elämänhallintaasi. Aiheet tuodaan lähelle työtäsi, työympäristöäsi ja elämäntilannettasi. Kuntoutus sisältää yksilöllisiä haastatteluja ja tapaamisia sekä ryhmämuotoista keskustelua ja toimintaa.

Kuka voi hakea? Työkykyäsi heikentää sairaus, jonka arvioidaan aiheuttavan lähivuosina työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen. Kuntoutustarpeesi on selvitetty työpaikalla, työterveyshuollossa tai julkisessa/yksityisessä terveydenhuollossa, mutta toimenpiteet eivät ole riittäneet. Koet tarvitsevasi tukea ja haluat tehdä muutoksia.

Hakeminen KIILA-kuntoutukseen Hakeudu kuntoutukseen työterveyshuollon kautta. Lisätietoja hakemisesta löydät www.kela.fi

Lisätietoja: Työelämänasiantuntija Salla Huolman puh. 040 4864 201, salla.huolman@imatrankylpyla.fi

Imatran Kylpylä Purjekuja 2, 55420 Imatra puh. 020 7100 530

imatrankylpylä.fi


KOLUMNI

Kuva: Johanna Kinnari

VAIKUTTAVAA MARKKINOINTIA IHMISILTÄ IHMISILLE

Kirjoittaja Maria Sillanpää toimii asiantuntijana, kouluttajana ja yrittäjänä digimarkkinoinnin parissa. Parhaillaan hän työskentelee B2B-vaikuttajamarkkinointiin erikoistuneen Bonfire Agencyn markkinointijohtajana ja perustajaosakkaana.

44

S

osiaalinen media on muuttanut markkinointiviestintää hurjasti viime vuosina. Muutaman vuoden aikana lähes kaikki yritykset ovat alkaneet panostaa sisältömarkkinointiin. Tämä on johtanut siihen, että yritysblogeja ja somesisältöjä tehdään nyt niin paljon, että massasta on vaikea erottua. Markkinointialan ammattilaisena oma somefeedini täyttyy yritysblogeista ja muista sisältöpostauksista, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. Oikeasti yritysviestintä tarvitsisi tunteisiin vetoavia tarinoita, kasvoja ja mielenkiintoisia persoonia sisältöihinsä. Kiillotettu tuotelöpinä ei kiinnosta ketään. Perusvarma sisällöntuotanto hukkuu usein massaan, eikä saavuta toivottuja tuloksia. Miten kohderyhmän huomio sitten varastetaan somesisältöjen yltäkylläisyydessä? Vaikka monia ärsyttää, että myynnissä ja markkinoinnissa on alettu yhä enemmän puhua henkilöbrändäyksestä, on ihmisten hyödyntäminen yritysviestien lähettiläinä tutkitusti tehokasta. Myös useat ajankohtaiset viestintätutkimukset kertovat, että yritysviestintä on lamassa, ja sosiaalisen median myötä ihmisiltä ihmisille tapahtuva viestintä on perinteistä korporaatioviestintää kiehtovampaa ja tuloksellisempaa. Entä jos yrityksestä ei löydy kiinnostavia henkilöbrändejä, persoonia ja asiantuntijoita heittäytymään tarinankertojiksi? Brändilähettiläitä voidaan etsiä toki myös oman yrityksen ulkopuolelta. Nielsenin globaalin tutkimuksen mukaan 77 % ihmisistä on valmis kokeilemaan tuotetta tai palvelua, jota samaistuttava henkilö suosittelee. Oli kyse sitten muoti- tai asiantuntijabloggaajasta, teini- tai aikuistubettajasta, erilaiset vaikuttajat ovat tänä päivänä tärkeitä medioita ja mielipidevaikuttajia meille kaikille. Myös markkinointipäättäjät ovat alkaneet herätä tähän medioiden murrokseen, ja vaikuttajamarkkinointi nähdäänkin yhä useammassa B2C-yrityksessä kaikista tärkeimpänä tapana markkinoida tuotteita ja palveluita. Vaikuttajien kautta yritykset voivat tavoittaa kohderyhmänsä autenttisella ja kiinnostavalla tavalla. Tärkeää on, että yhteistyöhön valittu vaikuttaja jakaa yrityksen kanssa saman kohderyhmän sekä arvot ja että vaikuttajalla on riittävä määrä seuraajia omissa kanavissaan. Tyypillisesti vaikuttaja tuo korvausta vastaan esiin yrityksen tuotteita omissa somekanavissaan, kuten Instagramissa, Twitterissä, Youtubessa tai blogissa. Hyvin toteutettu vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa vaikuttaa tietyn kohderyhmän asenteisiin ja ostokäyttäytymiseen. Tämä pätee myös B2Bpalveluiden markkinoinnissa, vaikka monille B2B-yrityksille vaikuttajamarkkinointi on vielä suhteellisen uusi asia.


Scan to discover! www.finlandiahotels.fi

TERVETULOA KANTA-ASIAKKAAKSEMME! 1. Bonukset hotelli- ja ravintolapalveluostoista

4. Hotellikohtaiset edut

Ansaitset bonusta kaikista Finlandia hotellien hotellija ravintolaostoista. Kun bonustililläsi on 900 €, saat itsellesi bonussaldoa 50 €.

Iltapäivälehti, sauna, kylpytakki, edullinen bonusviini jne. Kysy etuja hotellin vastaanotosta.

2. Ravintolaetu

Katso ketjun internetsivuilta bonuskorttilaisten klubitarjouksia.

7. Muut Bonusedut Voit vaihtaa ansaitut bonuksesi Jokipiin Pellavan korkealaatuisiin tuotteisiin tai matkalahjakorttiin, millä voit ostaa CWT Kaleva Travelin matkoja. Katso lisää kotisivultamme.

HOTEL ALBA ,LOTTA

PARK HESINKI, POOL AREA

Perhe-etuna yksi perheenjäsen yöpyy veloituksetta huoneessasi ja muut perheenjäsenet maksavat vain 7 € /vrk /hlö (max. 2 vrk kerrallaan). Ravintolaetu sisältyy nyt myös perhe-etuun.

Kylpyläetuna 50 % alennus yrttikylvystä Imatran Kylpylässä. Etu koskee samana päivänä tehtyjä hoitovarauksia.

www.finlandiahotels.fi

Finlandia Hotellit pidättää oikeuden hintojen, etujen ja sääntöjen muutoksiin.

3. Perhe-etu

6. Kylpyläedut

HOTEL ALBA RECEPTION

Saat kaksi 5 €:n arvoista ravintolakuponkia yöpyessäsi arkisin listahintaisessa huoneessa talviaikana (VIPasiakkaille kolme kuponkia). Kesäaikana voit valita edullisemman kesähinnan tai listahintaisen huoneen ravintolaedun kera.

5. Bonusklubin tarjoukset


MINUN TARINANI

Timo Rantanen:

”KOSKAAN EN KYLLÄSTYNYT TYÖHÖNI!” Kangasalalainen Timo Rantanen vetää Pirkanmaan Veteraanikiltaa. Kiireinen eläkeläinen sanailee kaipaavansa joskus töihin takaisin, nykyisin kun järjestötoiminta ja asioiden hoitaminen täytyy tehdä omalla ajalla. Teksti ja kuva Oili Valkila

T

imo Rantasella on kotona seuranaan myös toinen veteraanikiltalainen. Vaimo Ritva-Liisa on niin ikään eläkkeellä myyntityöstä. Kumpikin nautti työstään ja ymmärsi hyvin toisensa menemiset ja joskus pitkätkin myyntimatkat. Timo Rantasen äidillä oli Tampereella 50-luvulla miestenvaatetusliike. Rantanen työskenteli aluksi Natevan käsilaukkujen parissa. − Nateva oli merkittävä käsilaukkutehdas. Hoidin raaka-ainevarastoja, tullauksia, kuljetusta ja varastointia. En kuitenkaan vielä kiertänyt myymässä, hän kertoo. Jotakin pysyvää Natevalta jäi: Ritva-Liisa oli luvannut itselleen, ettei kuormasta syödä, mutta niin kuitenkin kävi. Nyt pariskunnalla on takanaan lähes 55 vuotta yhteistä taivalta. 46

Kauppiassuvun vesaa veti kaupankäynti, ja hän avasikin vaimonsa ja tämän siskon kanssa elintarvikeliikkeen Nokialle. − Irtomaitoa ja -piimää, pussimaitoa, pullomaitoa, kuvailee Rantanen sen ajan tuotteita. Kesko halusi ostaa liikkeen itselleen, ja kun pyyntihinta meni läpi, kaupasta luovuttiin. Lisähoukuttimena Kesko lupasi market-paikan, jollaisia ei silloin juuri tunnettu. Ainoa market-tyyppinen oli KaihariCenter Kalevassa. − Siinä välissä menin kuitenkin Jouni Mäkisen Juno-Laukkuun myymään ja vieraannuin elintarvikekaupasta, Rantanen sanoo. Tippa-Renun takapenkkejä korvasivat näytelaukut, ja kilometrejä ja hotelliöitä kertyi myyntimatkoilta aina Oulua ja Rovaniemeä myöten. Kun Keskon konttoripäällikkö soitti market-paikasta, ei elintarvikekauppa enää kiinnostanut.

− Minä niin pidin myyntityöstä ja reissaamisesta! Samaa kertoo Ritva-Liisakin. Myyntityö Maraboulla, Kotisaarella ja myöhemmin Fazerilla oli mieluisaa eikä matkatyö häirinnyt. Selkä kuitenkin sanoi vastalauseen pitkille ajomatkoille ja näytelaatikoiden nostelulle. − Työssä oli parasta ihmisten kanssa toimiminen. Siitä sai niin paljon.

Kilometrejä myymään 1960-luvun lopulla Timo Rantanen pääsi kansainvälisen Finnexpressin myyntimieheksi Tampereelle. Vuoden päästä pesti jo vaihtui paikalliskonttorin hoitajaksi, jolla oli kymmenkunta alaista. − Siihen aikaan oli vielä paljon vientiä, etenkin Pohjoismaihin. Kenkäteollisuus kukoisti ja kenkiä vietiin muun muassa Ruotsiin. Suuria kuljetuksia oli paljon.


Työ tyydytti aina

Rantanen muistelee erikoista logistiikkatehtävää noilta ajoilta: − Ruotsista piti tuoda Drakensuihkuhävittäjiä, ja junailin kaikki niiden maantiekuljetukset. Mallikoneet toki lennettiin perille, mutta loput tulivat osina. Tuo työkokemus tuotti vastaavan tehtävän myöhemmin. Yhdysvalloista tuotiin Hornet-hävittäjiä 80-luvulla, ja jostain löytyi tieto Rantasen logistisesta kokemuksesta. − Junailin nekin kuljetukset sitten. Ilmajousitetut rekat toivat koneet Vantaalta Kuoreveden halliin koottavaksi, mutta loppuosan hiekkatie jouduttiin suoristamaan ja asfaltoimaan ennen kuin se kelpasi lähettäjälle. Oltuaan Finnexpressillä 10 vuotta, Timo Rantanen työskenteli Sinebrykoffilla kolme vuotta. − Siinäkin oli kuljetusvastuuta, mutta pitkälti se oli yöelämää, ravintoloita ja marketteja asiakkaina.

Sieltä siirryin Jukka Pynnöselle Vantaan kuljetukseen. Myin erikoiskalustokuljetuksia raskaalle teollisuudelle sekä jakeluliikennettä. Seuraava työnantaja oli Transpoint, eli VR:n omistama logistiikkayhtiö. − Asiakkaani olivat pääasiassa isoja konserneja; Valmetia, paperiteollisuuta, raskasta metalliteollisuutta. Kolme viimeistä vuottani ennen eläkettä hoidin puolustusvoimien kuljetuksia, jotka oli ulkoistettu ja tehtiin puoliksi Transpointin ja Kiitolinjan kesken. Logistinen suunnittelu, kuljetustarjoukset, neuvottelu niistä ja myyntisopimukset hoituivat aikanaan ilman kännykkää, sähköpostia ja muita nopeita viestimiä. − ”Kännykkä” oli auton takakontissa kulkeva, matkalaukun kokoinen puhelinlaitteisto, muistelee Rantanen.

− En ikinä kyllästynyt työhöni, Rantanen sanoo. − Enää myyntityössä ei ole sitä ihmisläheistä meininkiä, mitä ennen oli. Kiire on, eikä asiakkaan kanssa ehditä istahtaa kahville. Rantanen muistelee aikoja, jolloin läheisessä Transpointin pisteessä saunottiin jopa useita kertoja kuussa asiakkaan edustajien kanssa. − Heitä tuli autollinen kerrallaan ja sitten saunottiin ja hoidettiin samalla asioita. Nyt saunat ovat lähes käyttämättöminä. − Asiakkaista pidettiin hyvää huolta: Tavattiin ja tarjoiltiin, vietiin Lappiin. Nyt ei isoa asiakasta tervehditä edes kadulla, kun ei tunneta.

Ihmissuhdetaidot tärkein valtti Kun Rantaselta kysyy, mikä ominaisuus oli hänen työssään tärkein menestymiselle, ehtii Ritva-Liisa vastata ensin: − Ihmissuhdetaidot! Kaikki sanovat, etteivät ole tuollaista myyntimiestä nähneet ikinä, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Samasta piirteestä on edelleen hyötyä oltermannina. Pirkanmaan veteraanikillan sadasta jäsenestä löytyy viisi muutakin myyntimiespariskuntaa. Myös logistiikan seniorikillassa tavataan sekä vanhoja asiakkaita että kollegoita ja kilpailijoita. − Enää ei ole kilpailua ja asioiden jakaminen on helppoa.

Myynti&Markkinointi

47


HY VIN VOINTI

48


YLÖS UUPUMUKSESTA Annika Rautiainen taisteli viisi vuotta uupumusta vastaan. Nyt hän haluaa auttaa muita selviämään siitä. Teksti Jukka Nortio Kuvat Pekka Sipola

A

nnika Rautiainen istuu Järvenpäässä valoisan keittiönsä valkoisen pöydän ääressä. Helmikuun aurinko lämmittää ja kirkas sinitaivas siintää ikkunasta vastapäisen talon katon yli. – Kerrosta alempaa olisi ollut edullisempi asunto tarjolla. En olisi muuttanut tähän taloon, jos en olisi päässyt ainakin tähän kerrokseen. Valon ja avoimen taivaan näkeminen on minulle tärkeää. Pitää tuntua siltä, että asunnossa pystyy hengittämään.

Annikan kymmenen viime vuotta ovat olleet jatkuvaa opiskelua työn ohessa ja toisinpäin: jo tradenomipintojen rinnalla Laurea ammattikorkeakoulussa ja sittemmin jatko-opintojen aikana Haaga-Heliassa hän teki monipuolisesti töitä aina Thaimaan Phuketia myöten. Kymmenen vuotta on merkinnyt myös oman itsensä haastamista, ujouden tunnistamista, rohkeuden kasvattamista ja sitkeästi uusineen uupumuksen selättämistä. – Koulussa esiintyminen oli kamalaa, kädet tärisivät, ääni värisi ja hyvä etten aina alkanut itkeä. Itsetuntemuksen kautta olen pyrkinyt haastamaan itseäni ja opMyynti&Markkinointi

49


HY VIN VOINTI

Keinoja työuupumisen ehkäisyyn •

Työpaikalla pitää olla työn sujumista seuraava järjestelmä, jolla huolehditaan, etteivät kenenkään työmäärä ja tavoitteet ole kohtuuttomia. Seurannan pitää olla säännöllistä.

Avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri takaa, että epäkohdat uskalletaan nostaa esiin. Jos työntekijä sinnittelee yksin, tilanne pääsee helposti pahenemaan.

Varhaisen tuen mallin avulla ongelmatilanteet havaitaan ja ne korjataan yhteistyössä.

tunnuslukuja kasvuun. Työstä tuli myös hyvää palautetta. Omat vaatimukseni olivat koko ajan korkeammalla kuin työnantajan asettamat. Nyt kolme vuotta myöhemmin Annika näkee tuon ajan, sitä edeltävän ja sen jälkeisen selkeämmin. – Näin myöhemmin ajatellen tuntuu, että olen aina suorittanut elämääni ja elänyt muiden ihmisten odotusten mukaan. En ole aina tiennyt niitä odotuksia, mutta minulla on ollut jokin tarve miellyttää muita, auttaa ja huomioida toisten tarpeet. Mahdollisesti jo lapsuudessa opitut toimintamallit tekivät minusta suorittajan, enkä huomannut, mitä olin tekemässä.

Työnantajan vastuu pimaan rohkeutta sekä kehittymään ihmisenä ja ammattilaisena.

Arki rakoilee Ensimmäiset uupumuksen oireet tulivat rajusti vastaan viisi vuotta sitten, kun Annika sanoutui irti ensimmäisestä kokopäivätyöstään liikuntakeskuksen myyjänä. – Soitin itkien pomolleni ja sanoin, etten enää pysty tekemään sitä työtä. Kun Annika nyt analysoi tilannetta, hän ei osaa varmasti sanoa, mitä tapahtui. – Minusta tuntui, etten pysty kehittymään töissä, en saanut tukea ja jotain muutakin siinä oli. Tuntui, ettei se ollut minun työni, vaan minusta on paljon enempään. – Kädet tärisivät, katto putosi pään päälle ja paha olo kasvoi. Aivan puskista paha olo ei tullut, vaan Annika oli jo pitkään tuntenut, että työ oli koko ajan vaikeampaa. Asiakaskontaktointi tuli vaikeammaksi ja puhelinmyynnissä työskentelyssä luurin nostaminen raskaammaksi. – Työ ei tuntunut hyvältä, mutten ymmärtänyt, että se merkitsi hiljalleen uupumista. Annika pestautui jo kuukauden päästä vasta avatun alusvaateliikeketjun Hyvinkään myymälän myymäläpäälliköksi. Työpaikanvaihdoksen myötä Annika sai uutta virtaa ja aloitti personal trainer -opinnot. Samalla vapaa-aika täyttyi monista toimista. Annika toimi MMA:n EteläSuomen alueen nuorisovastaavana ja lisäravinteiden verkostomarkkinoinnissa. – Ystävät sanoivat, että minun pitäisi hidastaa ja nyt on liian monta rautaa tulessa. Samoihin aikoihin tuli vielä ero pitkäaikaisesta suhteesta. Vauhti, hivuttautuva stressi ja pitkät päivät heikensivät Annikan terveyttä. Sairauspoissaoloja tuli säännöllisesti. Mutta periksi hän ei antanut. – Työt tein aina erittäin hyvin. Tiukassa taloustilanteessa asiakasmäärä laski lähes joka alalla, mutta sain myyntimme pysymään vähintään edellisellä tasolla ja 50

Työuupumukselle eli burn outille altistavat sekä työyhteisön ongelmat että työntekijän yksilölliset tekijät. Järjestys on selvä: yksilölliset tekijät eivät uuvuta, jos työ on hyvin järjestetty, mutta henkisesti rasittavassa ja huonossa työyhteisössä uupuu lopulta vahvinkin. – Yleisimmät kuormittavat tekijät ovat kiire, työmäärä, aikataulupaineet. Myös heikot mahdollisuudet säädellä omaa työtään, olemattomat joustot, sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat ja epäoikeudenmukaiseksi koettu toiminta tuottavat lisäkuormitusta työpaikalla. Työhön liittyvien voimavarojen vähäisyys, kuten esimiesten ja työtovereiden tuen puuttuminen, voivat myös altistaa uupumiselle, Työterveyslaitoksen johtaja ja työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola sanoo. Uupumus syntyy, kun negatiiviset tekijät vaikuttavat yhdessä ja pitkän aikaa, eikä niihin puututa: ongelmakohtia ei tunnisteta tai niitä ei poisteta, vaikka ne nähdään.

Kierre pohjalle Annikalla oireilu paheni ja hän alkoi tunnistaa uupumuksen oireita. Tuore parisuhde alkoi rakoilla, iltaisin itketti ja ilo katosi elämästä. Havahtuminen tapahtui lopulta töissä, kun itku tuli pintaan työpäivän aikana. Ahdistus kasvoi koko kehoon. – Jälkikäteen ajateltuna kyseessä ei ollut ollut pelkkä burn out vaan myös bored out eli turhauduin työssä, kun en päässyt kehittymään. Sairaslomapätkät seurasivat toisiaan. Töihin palaaminen oli Annikalle aina raskasta. Lopulta hän romahti. – Makasin sängyssä, enkä pystynyt edes liikuttamaan raajoja. Elin aivosumassa, enkä muista tarkasti niitä aikoja. Sairaslomien jälkeen Annika päätyi osatyökyvyttömyyspäivärahalle. Lopulta hän vaihtoi jälleen työpaikkaa, nyt naapurikaupunkiin avautuneen kuntoklubin personal traineriksi. Uudessa työpaikassa oli selkeät tavoitteet, kuinka paljon myydä ja ohjata tunteja. Ne eivät Annikalle riittäneet, vaan hän halusi jälleen yltää yli. Sen huomasi esimies, joka yritti jarrutella.


–Kun huomaan, että käyn kierroksilla, pysähdyn ja hidastan. Menen vaikka päiväunille, sillä hermostoa on rauhoitettava, Annika sanoo.

– Tunnistin oireet, kun kävin kierroksilla. Vapaa-aika alkoi jälleen kärsiä, samoin hyvinvointi ja parisuhde. Osaksi tähän vaikutti se, etten ehkä ollut vielä palautunut edellisestä uupumuksesta. Vuodenvaihteen 2016–2017 aikana työtä kevennettiin, asiakkaita siirrettiin toisille työntekijöille ja Annika siirtyi tekemään puolta päivää. Lopulta hän päätti irtisanoutua.

tyskeskusteluja. Niillä selvitetään sekä työyhteisön että yksilöiden tilanne. Työntekijällä on myös oma vastuu ottaa liiallinen kuormitus esille, silloin kun huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Kun negatiivinen tila, unihäiriöt, väsymys tai kireys on jatkunut viikkoja, on syytä tarttua asiaan.

Aito palautuminen auttaa

Annika hyppäsi hyvinvoinnin mentoriksi ja yrittäjäksi vuosi sitten. Ymmärrys omista toimintatavoista ja voimavaroista auttaa jaksamaan. – Oman olotilan tiedostaminen on tärkeää: miksi ajattelen ja toimin näin. Kun huomaan, että käyn kierroksilla, pysähdyn ja hidastan. Menen vaikka päiväunille, sillä hermostoa on rauhoitettava. Viiden vuoden myllytyksen jälkeen Annika ei silti tekisi mitään toisin. – Ilman näitä kokemuksia en olisi tässä tilanteessa tällaisena ihmisenä. Nyt teen sitä, mitä haluan tehdä eli auttaa muita ihmisiä, jotka käyvät läpi ja ovat kokeneet samoja asioita kuin minä. Uupumus ja siitä selviytyminen ovat opettaneet Annikalle miten tärkeää on unelmoinnin ilo ja se, että haluaa itselleen tärkeitä asioita. – Kun olin selviämässä ensimmäisestä burn outista, muistan, miten osasin haluta itselleni esimerkiksi makeen nahkatakin. Se oli unelmointia, jota uupuneena en osannut tehdä.

Uupumista aiheuttavat monet yksilöön kohdistuvat tekijät: työt kasautuvat, kun väkeä vähennetään tai oman osaamisen kehittäminen jää jälkeen, kun työtavat ja -välineet uudistuvat. Myös persoonallisuuteen liittyvät piirteet, kuten voimakas velvollisuudentunto ja halu sinnitellä kovissakin paikoissa yli omien voimavarojen, nopeuttavat uupumista. – Yksilön keinot palautua kiireestä voivat altistaa uupumiselle. Jos jättää tauot pois, tekee pidempää päivää, vie työt kotiin ja tinkii vapaa-ajasta, kuormituksesta on erittäin vaikea selvitä ja tilanne pahenee. Lähtökohta on kuitenkin aina työpaikalla tapahtuva asioihin puuttuminen, johon velvoittaa jo työturvallisuuslaki. Työ ei saa aiheuttaa vaaraa työntekijän fyysiselle tai psyykkiselle terveydelle. Työnantajan ja esimiehen on oltava tietoinen työpaikan tilanteesta. Siksi tehdään riskiarviointeja, työpaikkaselvityksiä, työtyytyväisyyskyselyitä ja järjestetään kehi-

Kasvattavat kokemukset

Myynti&Markkinointi

51


AUTOILU

Mercedes-Benz GLC on muotoilultaan hyvin onnistunut.

Keravalla vaimonsa kanssa asuva Juha Ryhänen on vaihtanut Volvon julkisiin liikennevälineisiin ja polkupyörään.

LUOPUISINKO OMASTA AUTOSTA? Liikkumispalvelut kehittyvät, työtehtävät muuttuvat ja etäkokoukset ovat teknisesti mahdollisia. Voisiko vähemmän työssään liikkuva jättää auton hankkimatta tai luopua jo hankitusta autosta? Teksti ja kuvat Tuomas Sauliala

52


Helsingissä DriveNow-palvelussa on 150 erilaista BMW- ja Mini-autoa.

A

uto on perinteisesti ollut monelle myynnin ja markkinoinnin ammattilaiselle tarpeellinen kapistus. Sillä on kulkenut myyjä ja usein myös kauppatavara ja näytteetkin asiakkaisiin. Myynnin ja markkinoinnin alalla toimivilla kasvokkaiset tapaamiset eivät häviä, mutta vähenevät. Tämä näkyy esimerkiksi MMA:n työmarkkinatutkimuksessa vastaajien työajojen vähentymisenä. Ala muuttuu, ja social selling lisää verkossa tapahtuvia asiakaskohtaamisia. Monen työssä yhä useampi asiakaskontakti tapahtuu muuten kuin kasvotusten. Onko oma auto aina tarpeen, vai voisiko siitä luopua?

Keravalla ilman autoa Keravalainen IT-konsultti Juha Ryhänen oli koko aikuisikänsä omistanut auton, kunnes ajossa ollut Volvo XC60 lähti uudelle omistajalle. Eikä Ryhäsen kahden hengen perheeseen tullut enää uutta tilalle. − Olin harkinnut pienempään vaihtamista tai kokonaan luopumista jo pidemmän aikaa, ja kesällä 2016 sopiva mahdollisuus tuli, Ryhänen selittää. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin Ryhänen on edelleen tyytyväinen päätökseen. Autosta oli mahdollista luopua, kun työmatkat Helsinkiin tapahtuivat julkisilla liikennevälineillä, eikä autolla tullut juurikaan ajettua töiden tai vapaa-ajan tarpeiden takia. Erityisen käytännöllisenä Ryhänen pitää autottomuuden rahallista puolta. Nyt käteen jää kuukausittain melkein tuhat euroa aiempaa enemmän. Arki ilman autoa on muuttunut yllättävän vähän. Ruokaa haetaan kaupasta polkupyörällä useammin ja vähemmän kerrallaan. Pidemmät reissut sujuvat junalla ja kaukoliikenteen busseilla helposti, kunhan vähän jaksaa suunnitella. Ryhänen suosii myös kimppakyytejä.

Yhteiskäyttöauto alle Yksi liikkumisen vaihtoehto on taksi. Ensi kesänä muuttuva taksilaki vapauttaa kilpailua, mikä voi tuoda markkinoille kokonaan uudenlaisia ja edullisempia taksipalveluja.

KOMMENTTI

Juha Häkkinen

Liikkumisen villit visiot Auto kurvaa paikalle vain käyttötarpeen mukaan, muulloin siitä ei tarvitse huolia? Kyllä. Tällainen järjestelmä on jo olemassa, ja sitä kutsutaan taksiksi. Elämme todella villien autoiluun ja liikkumiseen liittyvien visioiden ja odotusten aikaa. Asiaan perehtyneistä osa odottaa suurta muutosta ja osa puolestaan ei usko kaikkein hurjimpiin ennustuksiin. Bensiini- ja dieselautot käyvät edelleen hyvin kaupaksi. Kaasuauto voisi olla Suomen sähköauto. Kaupungeissa erilainen jakamistalouteen perustuva autoilu voi ajan kanssa yleistyä, mutta miten harvaan asutulla alueella? Auto ei ole vain liikkumisväline, vaan se on asia, johon liittyy myös elämäntapavalintaa ja mahdollisuus jonkinasteiseen riippumattomuuden kokemukseen. Jos latausinfraa sähköautoille ei tosiasiassa ole muualla kuin sen itse rakentavilla omakotitaloasukkailla ja todella innokkailla ja päätöksen läpi runnovilla kerrostaloaktivisteilla, ei sähköautoilu ehkä etene odotetulla tavalla. Ja se ajettu sähkökin voi olla tuotettu jossakin kivihiiltä ja turvetta polttamalla. Auton tilaaminen tarpeeseen ja MaaS-liikkujaksi ryhtyminen sekä elämä ilman omaa autoa voi kuitenkin olla oikea valinta sille myynnin ja markkinoinnin ammattilaiselle, jonka asiakaskäynteihin tuo valinta taipuu. Sähköautokin voi toimia, kun piiri on pieni. Yhden kokemuksen sähköautosta voit lukea LinkedInkirjoituksestani: https://los.fi/D8XiP

Myynti&Markkinointi

53


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Toinen vaihtoehto omalle autolle tai taksille on yhteiskäyttöauto. Näitä palveluja on parhaiten saatavilla Helsingissä, jossa City Car Club aloitti kadun varresta käyttöön otettavien autojen tarjoamisen jo vuonna 1999. Yhteiskäyttöautojen kohdalla omaa käyttötarvetta ja palveluntarjoajien toimintatapoja ja hinnoittelua kannattaa vertailla tarkasti. Joillain palveluntarjoajilla toiminta perustuu minuuttitaksaan ja kadulta käyttöön otettavaan autoon. Joillakin on lisäksi kuukausiveloitus. Toisilla on vakituiset parkkipaikat, joista auto pitää hakea ja palauttaa, toisilla vain alueelliset pysäköintirajat. Kolmas tarjoaa autoa vain www-sivulta tehtävän etukäteisvarauksen perusteella. Markkinoilla on myös vain sähköautoja tarjoava Ekorent, joka toimii Helsingissä, Turussa ja Jyväskylän lähistöllä Keljonkankaalla. Suomen uusimmat liikkumispalvelut ovat BMW:n ja OPPankin yhteiskäyttöpalvelu DriveNow ja mobiilisovellus Whim, jolla voi maksaa kiinteän kuukausimaksun muodossa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä, takseista ja vuokraautoista. Whim häivyttää entisestään joukkoliikenteen ja vuokra-autojen välistä rajaa.

Tärkeintä on perille pääsy, ei auto Autoilu on myös kulttuurillinen ilmiö. Erityisen todennäköistä autoton elämäntapa on kaupunkilaisille nuorille. Whim-liikennepalvelua kehittävän MaaS Global Oy:n Jonna Pöllänen toteaa asenteiden muuttuneen. − Yhä harvempi kaupunkilainen 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Kaupunkilaisten ajokortin hankkiminen tuntuu siirtyvän myöhemmäksi, suunnilleen siihen ikään, kun perhettä perustetaan, Pöllänen toteaa. Pöllänen viittaa myös tutkimukseen, jonka mukaan alle 30-vuotiailla lontoolaisilla auton omistamiseen ei tunnu liittyvän samanlaista statusarvoa kuin yli 50-vuotiailla. Monet lontoolaisnuoret käyttävät aktiivisesti julkisia liikennevälineitä ja edelleen autoilevat, mutta keskeistä on vaivaton pääsy paikasta toiseen. Viime kädessä tarve autolle on yksilöllinen ja työtehtäväkohtainen. Edelleen huomattava osa myynnin tehtävistä ja arjen askareista edellyttää yksityisautoilua. − Ei päätös autottomuudesta mitenkään lopullinen ole, kaupastahan niitä tarvittaessa saa, Ryhänenkin pohtii.

54

Rauhalahti on monipuolinen kokouspaikka Kuvittele unelmien kokouspäivä. Mitä siihen kuuluisi? Inspiroiva, arjesta poikkeava ympäristö, jossa uudet ajatukset saavat tilaa. Hyppysellinen yllätyksellisyyttä, ropposellinen hyvää ruokaa ja juomaa. Kirsikaksi kakun päälle innostavaa yhdessä tekemistä ja rentoutumista. Näitä kaikkia löytyy Kuopion Rauhalahdesta. Kokouspäivä voi alkaa vaikkapa aamukahvilla, jonka seuralaisena tarjoillaan vielä hieman lämmintä mallasruisleipää, jonka päällä on hiillostettua siikaa. Kokouspaikaksi voi valita huippuvarustellun 200-paikkaisen auditorion, jonkun pienemmistä kokoustiloista tai vaikka luonnon keskellä olevan laavun. Taukojumpalla voi vetreyttää ajatuksia ja kehoa lounaan jälkeen tai vaikka kesken kokouksen. Kokouspäivän jälkeen on mukava heittää vapaalle ja kokeilla jotain uutta. Kruunaako teidän kokouksenne loimulohikurssi vai kurlaus, joka on savolainen versio curlingista? Vai irrottautuisitteko arjesta ja Rauhalahden laiturista sisävesiristeilyaluksella, joka vie matkalle kauniiseen Kallaveden saaristoon tai vaikka viinitilalle? Rauhalahdessa on vilkas iltaelämä ja elävää musiikkia kolmena iltana viikossa, joten ilta voi jatkua vielä tanssiparketilla. Myös tukkilaiskämppä Jätkänkämppä savusaunoineen on unohtumaton elämys niin kokoukseen kuin illanviettoon. Lisätietoa: www.rauhalahti.fi


Member+:sta löydät jäsenetuhinnoin mökkejä, hotelleja, verkkokauppoja ja paljon muuta Tutustu palveluun: www.memberplus.fi Uusi hotelli Ahvenanmaalla! Asu Maarianhaminan keskustassa uudessa Hotelli Pommernissa. Uudet mukavat huoneet, korkeatasoinen White Guide-merkitty ravintola Kvarter5, lounge ja viinibaari tekevät vierailustasi viihtyisän. Myyntimiespaketti alk.

115€

Sisältäen majoitus 1-hengen classic-huoneessa, aamiainen, 20 € ravintolakuponki, sauna ja parkkipaikka.

Puh. 018 - 15 555 • info@alandhotels.fi • www.alandhotels.fi

 Majoitus viihtyisässä 1-hengen huoneessa  Runsas aamiainen  Maittava päivällinen  Filmi/urheilu kanavat  Ilmainen WiFi  Ilmaiset parkkipaikat TERVETULOA!

Maarianhaminassa aivan keskustassa uudet huoneet sekä uudistettu pubi livemusiikilla keskiviikko–lauantai.

Hengähdä Rauhalahdessa Hyvät ulkoilumaastot, kylpylä, hoitoja, savusauna tiistaisin, herkullista ruokaa. Tanssia ja karaokea.

Tarjous MMA:n jäsenille 106 € / vrk Sisältää 1 hh tai 32 m² huoneisto huoneistohotellissa, aamiainen, päivällinen, kylpylä, kuntosali, tanssit.

MYYNTIMIESPAKETTI

89 €

www.parkalandiahotel.com | info@parkalandia.com | +358 (0)18 14130 | Maarianhamina

Katiskaniementie 8 70700 KUOPIO www.rauhalahti.fi puh. 030 608 30 Puhelun hinta: lankap. 0,032 €/min. + 0,0835 €/puh. Matkap. 0,19 €/min. Sis. alv 24 %.

Katso oheise


UUTUUKSIA

IDEAA&ILMIÖITÄ Koonnut Piia Kunnas

Esittelemme palstalla tuotteita ja palveluita, joista on hyötyä ja iloa myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille työssä tai vapaa-ajalla. Suosimme erityisesti ­omien jäsentemme edustamia tuotteita. Lähetä juttuehdotuksesi kuvineen osoitteeseen toimitus@mma.fi.

Toimistopyörä liikuttaa työpäivän aikana

Näkymätön näytönsuoja mobiililaitteille Bluebiit NanoGo Liquid Glass Protection for Mobile devices on uudenlainen nestemäinen nanotekniikan sovellus, jolla suojaa mobiililaitteen näytön ja kameran linssin helposti ja nopeasti. Se suojaa laitetta naarmuilta, tekee lian ja rasvan helposti poistettavaksi, estää bakteerien kasvun sekä parantaa näytön kykyä toistaa kuvia. NanoGo Liquid Glass on kehitetty nimenomaan elektronisten laitteiden näytöille. Se soveltuu älypuhelimille, tableteille, kannettaville tietokoneille, kameroille ja älykelloille. Pinnoite suojaa parhaiten lasista valmistettuja näyttöjä. NanoGo soveltuu kaiken muotoisille näytöille merkistä ja mallista huolimatta myös kaareville näytöille. Lisätietoa: www.bluebiit.com

56

Vain kymmenen prosenttia suomalaisista liikkuu riittävästi ja joka toinen istuu vähintään kuusi tuntia päivässä. Jatkuva paikoillaan olo puuduttaa ja kipeyttää etenkin selän lihaksia. Jopa kolmasosalla työkyky pettää ennen eläkeikää ja lähes puolet kärsii toistuvista tuki- ja liikuntaelinongelmista. Onkin suositeltavaa, että työpäivään mahtuisi 3–4 liikuntaa sisältävää taukoa. Uusi Gymstick Desk Bike -toimistopyörän avulla yhdistät työnteon ja kuntoilun aivan uudella tavalla. Erityisesti toimistotyöntekijöiden tarpeisiin suunniteltu Desk Bike toimistopyörä tarjoaa loistavan mahdollisuuden huolehtia henkilökohtaisesta hyvinvoinnista työpäivän aikana. Säännöllinen käyttö vähentää huomattavasti toimistotyön fyysisiä haittoja, ilman että työpisteeltä tarvitsee poistua. Desk Bike soveltuu erityisesti korkeussäädettävän pöydän käyttäjille. Lisätietoja: www.gymstick.com


Hallitse hotkijaa helposti ja tyylikkäästi Magisson tyylikäs ruokakulho estää koiraasi hotkimasta ja pitää ruoan raikkaana pidempään. Kupin pohjassa oleva muotoilu hidastaa karvaista ahmattia, sillä se pakottaa koiraa syömään luukuvion ympäriltä. Ylipainoisetkin karvakaverit hyötyvät kupista, sillä koira tuntee olonsa tyytyväisemmäksi ja kylläisemmäksi, kun ruokailu vie tavallista enemmän aikaa. Kuppi kestää konepesua ja on tukeva vauhdikkaammankin kuonolaisen käytössä. Lisätietoa: www.magisso.fi

Tekninen kuoritakki kevään keleihin Kuivashampoo ja muotoilutuote samassa Keune Haircosmeticsin Blend Refreshing Balm koostuu yhdestä osasta kuivashampoota ja yhdestä osasta muotoiluvoidetta. Sienimäisen rakenteen ansiosta se imee talin hiuksista tehokkaasti. Tuote ei tee hiuksia tahmeaksi eikä jätä hiuksien pintaan vaaleaa kerrosta. Refreshing Balm sisältää myös ainutlaatuisen monivitamiiniyhdisteen.

Haglöfs L.I.M Comp -kuoritakki on höyhenenkevyt ja erittäin hengittävä. Lisäksi se on helppo pakata pieneenkin tilaan. Uuden sukupolven kolmikerroksisen GORE-TEX® Active Shell -kalvon ansiosta L.I.M Comp kuoritakit ovat täysin veden- ja tuulenpitäviä. Takeista on poistettu kaikki ylimääräinen paino. Ultrakevyet takit painavat ainoastaan 265 grammaa (miesten L koko). Uusi teknologia takaa myös erinomaisen hengittävyyden. Huippulaadukkaissa kuoritakeissa on lisäksi säädettävä huppu, valoa heijastavia yksityiskohtia, kaksi vetoketjullista taskua, muotoiltu helma ja joustavat hihansuut.

Myynti&Markkinointi

57


MM A OPISKELIJAT

Myynnin ja

markkinoinnin OPISKELIJAT

opiskelija.mma.fi Sivuilta löydät opiskelijalle ajankohtaisia asioita. Tietoa MMA:n opiskelijajäsenyydestä, opiskelija-aktiiviksi lähtemisestä sekä uutisia myynnin ja markkinoinnin maailmasta opiskelijan näkökulmasta. Seuraa myös somekanaviamme:

mmaopiskelijat Myynnin ja markkinoinnin opiskelijat MMA osallistui Työ & Elämä -tapahtumaan Hyvinkäällä 24.1. Laureaammattikorkeakoulun opiskelijoiden järjestämässä tapahtumassa MMA oli näkyvästi esillä ja tarjosi LinkedInsparrausta.

MMAopiskelijat

MMA tarjoaa yhteistyökumppaneille mielellään kokoustiloja. Alkukevään aikana MMA sai vieraaksi Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:n (ylhäällä) sekä Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUOn toimijat.

MMA tukee lehtoreita ja tekee mielellään yhteistyötä. MMA:n uratarina ja esitys myynti- ja markkinointialan työntekijän oikeuksista ja vastuista kuultiin liiketalousopisto Perhon Malmin kampuksella keväällä. Kuvassa Myynnin ja markkinoinnin oikeusturva MOT:n lakimies Sanna Honkanen (kesk.) ja Perhon Johanna Pyhälä ja Kirsi Kärki-Luoto.

7.3. Kokkolaan saapui iso joukko myynnin korkeakoulujen lehtoreita miettimään myynnin koulutuksen ajankohtaisia tapahtumia ja kehitystä. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA tukee oppilaitoksia, erityisesti ammattikorkeakouluja, monin tavoin ja oli mukana myös Kokkolassa.

58


MMA:n kevään stipendihaku on auki MMA haluaa palkita ja innostaa alan tulevaisuuden huippuosaajia. Stipendi on tarkoitettu myynti-, markkinointi- ja ostoalaa koskevien opintojen tai opinnäytetöiden palkitsemiseen. Prosessi toimii siten, että opettaja voi hakea stipendiä opiskelijalle, joka on edistynyt opinnoissaan erityisen hyvin, osallistunut kiitettävästi menestyksekkääseen opiskelijaprojektiin tai toteuttanut erityisen hyvän opinnäytetyön.

Haluatko mentorin? MMA:n opiskelijajäsenyyteen kuuluu uutena osana mentorointiohjelma, joka räätälöidään jokaista mentorointia kaipaavaa opiskelijaa varten henkilökohtaiseksi. Mentorit ovat MMA:n jäseniä ja auttavat muun muassa valmistumiseen liittyvissä asioissa sekä urapolulla, ja ovat aidon kiinnostuneita juuri opiskelijan koulutuksesta ja kehittymisestä markkinointiguruna ja/tai huippumyyjänä. Mikäli olet opiskelijajäsen ja kiinnostuit oman mentorin hankkimisesta tai olet alalla toiminut konkari ja kiinnostuit hakeutumisesta mentoriksi, lue lisää: opiskelija. mma.fi

JÄSENETU

Lue lisää opiskelija.mma.fi

Tilaa Loista työhaastattelussa -opas Lehtorit voivat tilata opiskelijoille jaettavaksi Loista työhaastattelussa -oppaita suoraan MMA:lta igor.parri@mma.fi tai ladata sen opiskelija.mma.fi/oppaat

KERRO KAVERILLESI MMA:STA • Suosittele MMA:n jäsenyyttä kaverillesi. Kun tuot Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:han yhden uuden jäsenen, niin palkitsemme sinut 50 euron arvoisella Superlahjakortilla (suosittelu osoitteessa suosittelu.mma.fi) • Haluatko tilata kaverillesi näytenumeron tästä lehdestä? Lähetämme sen ilomielin, jos lähetät kaverisi yhteystiedot meille osoitteeseen toimitus@mma.fi. Laita viestin otsikoksi "näytenumero kaverille" • Kutsu kaverisi seuraamaan livestreamausta MMA:n järjestämästä koulutuksesta Henkilöbrändäys somessa (katso sivu 66) perjantaina 27.4. klo 9–12. Ilmoittautuminen osoitteessa www.mma.fi/henkilöbrandi.

Kai Kuukasjärvi Rovaniemeltä on Cramon asiakaspäällikkö. Kaitsun mielestä myynti ja markkinointi on ihan <3 – kuten MMA:kin. Myynti&Markkinointi

59


LAKIPALSTA

Teksti Sanna Honkanen Kuvitus Jii Roikonen

TYÖNANTAJALLA ON TAKAISINOTTOVELVOLLISUUS Takaisinottovelvollisuuden piirissä olevalla henkilöllä on etuoikeus tulla valituksi työhön, vaikka samaa työtä hakisi pätevämpikin ulkopuolinen hakija. 60


T

yönantajalla on työsopimuslain mukaan velvollisuus tarjota työtä tuotannollisella tai taloudellisella perusteella irtisanomalleen, työ- ja elinkeinotoimistossa työtä hakevalle työntekijälle, mikäli työnantaja tarvitsee neljän kuukauden kuluessa irtisanotun työntekijän työsuhteen päättymisestä uusia työntekijöitä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, kuin mitä irtisanottu työntekijä on tehnyt. Jos irtisanotun työntekijän työsuhde on päättymiseen mennessä kestänyt keskeytyksettä vähintään 12 vuotta, on takaisinottoaika kuusi kuukautta. Takaisinottovelvollisuus koskee työsopimuslain 7 luvun 3 §:n perusteella eli taloudellisella, tuotannollisella ja uudelleenorganisoinnin perusteella irtisanottuja sekä myös työsopimuslain 7 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla saneerausmenettelyn yhteydessä irtisanottuja työntekijöitä. Työsopimuslakiin vuoden 2017 alussa tulleen muutoksen myötä takaisinottoaika on lyhentynyt yhdeksästä kuukaudesta neljään ja kuuteen kuukauteen edellä todetulla tavalla työsuhteen keston pituudesta riippuen. Mahdollisessa työsuhteeseen soveltuvassa työehtosopimuksessa voi kuitenkin olla takaisinottoajasta työsopimuslain säännöksestä poikkeava määräys. Takaisinottovelvollisuuden aika lasketaan irtisanomisajan päättymisestä lukien. Näin myös silloin, kun työntekijä on vapautettu työntekovelvollisuudesta irtisanomisajalla eli takaisinottoaika lasketaan työsuhteen päättymisestä.

Tehtävän sisältö ratkaisee Olennaista on takaisinottovelvollisuutta arvioitaessa se, milloin tarve uudelle työntekijälle on ilmennyt ja uutta työtekijää aletaan etsiä esimerkiksi työnhakuilmoituksella. Uuden työntekijän työhöntulopäivä ei siten ole asiassa ratkaiseva. Työnantajalla on velvollisuus tarjota työtä takaisinottovelvollisuuden nojalla, mikäli työnantaja tarvitsee työntekijän tai työntekijöitä samaan tai samankaltaiseen tehtävään, kuin mitä irtisanottu työntekijä on aiemmin tehnyt. Tehtävänimikkeillä ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä, vaan vertailu tehdään tehtävien pääasiallisten sisältöjen perusteella. Takaisinottovelvollisuus on siten suppeampi kuin työnantajan työsopimuslaissa säädetty uudelleensijoitusvelvollisuus eli velvollisuus tarjota työntekijälle myös muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä irtisanomisen välttämiseksi. Takaisinottovelvollisuus ei sisällä myöskään työntekijän koulutusvelvollisuutta. Työntekijällä on kuitenkin oikeus saada vastaava perehdytys työhön kuin uudellakin työntekijällä.

Työsuhteen ehdot voivat muuttua Työsuhteen ehtojen ei tarvitse säilyä takaisinottovelvollisuuden perusteella entisellään, vaan ne määräytyvät uuden tehtävän mukaisesti. Työntekijän palatessa samaan tai samankaltaiseen työhön ei työsopimukseen voi kuitenkaan lähtökohtaisesti sisällyttää koeaikaa, elleivät olosuhteet ole olennaisesti muuttuneet.

Takaisinottovelvollisuus ei edellytä, että työnhakijan tulisi olla työtön. Mikäli samaa tai samankaltaista työtä on tarjolla, on takaisinottovelvollisuuden piirissä olevalla henkilöllä etuoikeus tulla valituksi kyseiseen työhön, vaikka samaa työtä hakisi pätevämpikin ulkopuolinen hakija. Lomautetulla työntekijällä on kuitenkin etusija avoinna olevaan tehtävään ennen takaisinottovelvollisuuden piirissä olevaa työntekijää. Samoin osa-aikatyöntekijän oikeus lisätyöhön syrjäyttää takaisinottovelvollisuuden. Myös työnantajan velvollisuus tarjota työtä työntekijälleen irtisanomisen välttämiseksi eli ns. uudelleensijoitusvelvollisuus on etusijalla takaisinottovelvollisuuteen nähden. Sen sijaan työnantaja saattaa rikkoa takaisinottovelvollisuuttaan, mikäli jatkaa määräaikaisessa työsuhteessa olleen työntekijän työsopimusta määräaikaisuuden päätyttyä tai vakinaistaa määräaikaisessa työsuhteessa olleen työntekijän tarjoamatta tehtävää takaisinottovelvollisuuden piirissä olevalle.

Työntekijän oltava työnhakija, mutta ei työtön Takaisinottovelvollisuus koskee työnhakijoita, mutta kyseinen velvollisuus ei kuitenkaan edellytä, että työnhakijan tulisi olla työtön. Riittää, että irtisanottu työntekijä on työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Jos työntekijä on kiinnostunut ottamaan työtä vastaan kotipaikkakuntaansa laajemmalla alueella, on työnhakijaksi mahdollista ilmoittautua myös esimerkiksi koko valtakunnan alueelle. Työnantajan on takaisinottovelvollisuus täyttääkseen tiedusteltava sen paikkakunnan työ- ja elinkeinotoimistosta, jonka alueella työtä on tarjolla, onko entisiä työntekijöitä hakemassa kyseisen viranomaisen välityksellä työtä. Vaihtoehtoisesti työnantaja voi tehdä työtarjouksen suoraan irtisanotulle työntekijälle. Työnantajalla on kuitenkin näyttötaakka siitä, että työntarjoamis- ja tiedusteluvelvollisuus on täytetty. Mikäli irtisanottu työntekijä kieltäytyy työstä tai muutoin saattaa työnantajan tietoon, ettei ole kiinnostunut vastaanottamaan tarjottua työtä, voi työnantaja tällöin tarjota tehtävää muille. Takaisinottovelvollisuus voi koskea myös liikkeenluovutuksessa luovutuksensaajaa, kun luovuttaja on irtisanonut työsopimuksen ennen luovutushetkeä. Työnantajan, joka laiminlyö takaisinottovelvollisuuden, on korvattava työntekijälle aiheuttamansa vahinko. Kyse on todellisen aiheutuneen taloudellisen vahingon eli työnantajan menettelystä aiheutuneen ansion menetyksen korvaamisesta.

Myynti&Markkinointi

61


TYÖLLISTY MINEN

HUONOT MYYNTITYÖPAIKAT AIHEUTTAVAT ONGELMIA TYÖNHAKIJALLE

62

a.

fi

Lue pitempi juttu verkkolehdestä: lehti.mma.fi

m

”Suurin osa vapaista myynnin ammattilaisten paikoista on täyttä humpuukia. Julkisuudessa on täysin väärä kuva työvoimapulasta. Asiallisista työpaikoista on huutava pula.” Näin luonnehti tilannetta yksi vastaajista ja MMA:n kyselyn tulos vahvisti tätä näkemystä. Kyselyyn vastanneiden kokemusten perusteella suurimmat syyt myynnin alan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan löytyivät huonosta palkkauksesta, työtä tarjoavien

ongelmaksi koetaan velvoite hakea paikkoja, joista kokenut ammattilainen näkee heti, että kyse on erittäin huonoehtoisesta työpaikasta. Työvoimahallinnon edustajan mukaan työnhakija ei voi itse tehdä kieltäytymispäätöstä, jos hänelle osoitetaan työpaikka haettavaksi. Tällöin tulee yleensä aina seurauksia työttömyyspäivärahan suhteen. Samoin asioihin on reagoitava mahdollisessa päätöksessä annetussa ajassa, muuten työttömyysturvan maksaminen katkeaa. − Esimerkiksi haastatteluun on aina mentävä. Jos paikkaa ei sitten saa ”normaalisyistä”, ei tästä seuraa työnhakijalle ongelmaa. Normaalisyillä kertoja tarkoittaa tässä sellaisia normaaleja syitä, joista ei voi suoraan sanoa, että hakija tahallaan toimii tai käyttäytyy niin, että häntä ei voida palkata. Ja joka tapauksessahan yleensä vain yksi henkilö saa työpaikan.

Huonoakin työpaikkaa on haettava Eräänä ongelmana työnhakijoiden keskuudessa nähdään se, että surkeasta työpaikasta pois lähteminen voi aiheuttaa niin sanotun karenssin työttömyyspäivärahaan. Samoin

i.m

Huonot palkat, katteettomat lupaukset

yritysten epäluotettavuudesta ja ikäsyrjinnästä. Tarjolla olevista työpaikoista iso osa on puhelin- ja ovelta ovelle -myyntiä. Kokeneelle, yrityskaupan parissa toimineelle B-toB-myynnin ammattilaiselle töitä on vähän. Työvoimahallinto näkee ongelman, mutta ei voi sitä helposti poistaa. Paikkoja tulee ja avautuu koko ajan TE-toimiston avoimiin työpaikkoihin. Näin ennen kaikkea siksi, että jokainen työnantaja kirjoittaa itse ilmoituksen paikastaan järjestelmään, eikä niitä tarkasteta mitenkään säännönmukaisesti. − Ja vaikka tarkastettaisiin, ei niissä yleensä olisi mitään sillä tavalla laitonta tai määräysten vastaista, että voisimme suoraan kieltäytyä välittämästä juuri näitä myyntialan työpaikkoja, kertoo työvoimahallinnon virkamies, joka haluaa esiintyä nimettömänä. Valitettavan usein työpaikan epäkohdat selviävät vasta myöhemmin. − Me emme kuitenkaan tarjoa näitä työpaikkoja kenellekään tehdäksemme kiusaa. Teemme sen työvoimahallinnon työhön kuuluvan lainsäädännön ja ohjeiden mukaisena meille annettuna tehtävänä, virkamies jatkaa.

le ht

MMA

selvitti vuosi sitten taustoja myyntialan jatkuvasti auki olevista työpaikoista. Selvityksen käynnistymiseen vaikutti se, että erityisesti myyntiala (suora B-to-B- ja B-to-C-myynti, ei niinkään vähittäiskaupan myyjän tehtävät) on pysytellyt vuodesta toiseen kärjessä työvoimapulasta kertovissa tilastoissa. Myyntialalla oli esimerkiksi tuolloin joulukuussa 2016 noin tuhat työtöntä samaan aikaan, kun avoimia myynnin työpaikkoja oli tuhansia. MMA halusi selvittää, miksi. Verkkokyselyymme vastasi tuolloin 900 jäsentä, joista yli 400 kertoi omin sanoin kokemuksistaan työnhakijana. Lisäksi Suomen suurinta työnhakukonetta ylläpitävä Duunitori Oy – MMA:nkin työpaikkapartneri – tutki tuolloin vuoden aikana avoinna olleiden myynnin työpaikkojen jakautumista tehtävänimikkeittäin ja maantieteellisesti.


5

KYSYMYSTÄ AKTIIVIMALLISTA

MITÄ AKTIIVIMALLI TARKOITTAA?

PITÄÄKÖ 18 TUNNIN TYÖ TEHDÄ SAMALLA VIIKOLLA?

Aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän työnhakijan on täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta hänelle voitaisiin maksaa ansiopäivärahaa ilman päivärahan pienentämistä. Kun päivärahaa on maksettu 65 päivältä, työttömyyskassa tarkistaa, onko henkilö täyttänyt aktiivisuusedellytyksen. Jos ei, ansiopäivärahan määrä pienenee 4,65 % seuraavan 65 maksupäivän ajaksi. 65 maksupäivän tarkastelujakso alkaa sinä päivänä, kun ansiosidonnaista päivärahaa aletaan maksaa. Jos olet ollut työtön yhtäjaksoisesti 1.1.2018 alkaen, tarkastelujaksosi alkoi 1.1.2018 ja päättyi maaliskuun lopussa. Aktiivisuuttasi tarkastellaan ensimmäisen kerran siis huhtikuun alussa.

Ei. Riittää, että työ on tehty 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana. Työtunnit voivat jakautua 65 maksupäivän ajalle miten vain, kunhan niitä on vähintään 18 tuntia. Jos tarkastelujakso on esimerkiksi tammi-maaliskuu, voit tehdä työtä vaikkapa tammikuussa 10 tuntia, helmikuussa 5 tuntia ja maaliskuussa 3 tuntia.

MITEN VOIN TÄYTTÄÄ AKTIIVISUUSEDELLYTYKSEN? Aktiivisuusedellytys täyttyy eikä päivärahaa leikata, jos 65 maksupäivän aikana tekee jonkun seuraavista: • Tekee työtä yhteensä 18 tuntia. Työn tulee olla palkkatyötä, josta maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyöstä maksettavan palkan on oltava vähintään 1 189 euroa/kk (noin 6,92 euroa/tunti). • Ansaitsee yritystoiminnassa vähintään 23 % yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (241,04 euroa vuonna 2018) • On yhteensä viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa tai viisi päivää muussa työvoimaviranomaisen järjestämässä työllistymisedellytyksiä parantavassa palvelussa tai toiminnassa. Työllistymistä edistäviä palveluita ovat omaehtoinen opiskelu, työvoimakoulutus, työnhaku- ja uravalmennus, työ- ja koulutuskokeilu sekä kuntouttava työtoiminta, ja niihin hakeudutaan TEtoimiston kautta. • On viisi päivää muussa työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavassa rekrytointia tukevassa toiminnassa, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta. Yhdistelmiä edellä mainituista aktiivisuuden osoittamisen tavoista ei voida laskea yhteen. Aktiivisuusedellytys on siis täytettävä esimerkiksi joko tekemällä työtä tai osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin, ei sekä että.

JOS HALUAN OSOITTAA AKTIIVISUUDEN YRITYSTOIMINNALLA, PITÄÄKÖ MINUN HANKKIA Y-TUNNUS? Ei välttämättä. Yritystoiminnaksi voidaan katsoa myös esimerkiksi laskutuspalveluyrityksen tai laskutusosuuskunnan kautta tehty työ (ns. kevytyrittäjyys). Tällöin laskutuspalveluyrityksen sinulle maksaman bruttotulon tulee olla vähintään 241,04 euroa 65 maksupäivän tarkastelujakson aikana.

MILLAINEN AKTIIVISUUS EI TÄYTÄ AKTIIVIMALLIN EDELLYTYKSIÄ? Seuraavat toimet eivät lain mukaan täytä aktiivimallin edellytyksiä (lista ei ole tyhjentävä): • omatoiminen työnhaku • vapaaehtoistyö (palkaton) • sivutoiminen opiskelu • oppilaitoksen järjestämä kurssi tai toiminta, jota TE-toimisto ei ole hyväksynyt hakijan kohdalla työllistymistä edistäväksi palveluksi • ammattiliiton järjestämä koulutus tai muu toiminta • ilmoittautumiset, haastattelut ja työllistymissuunnitelman laatimiseen tai tarkistamiseen liittyvät käynnit ja yhteydenotot • työpaikkojen itsenäinen hakeminen, johon kuuluu myös haastatteluihin ja vastaaviin osallistuminen • yhteydenotot, jotka koskevat työnhakuun, koulutuksiin ja työttömyysturvaoikeuteen ym. liittyvää neuvontaa riippumatta siitä, millä tavalla neuvontaa annetaan • työkyvyn tutkimukset ja arvioinnit.

Lue lisää: mmakassa.fi

Myynti&Markkinointi

63


KYSY ASIANTUNTIJALTA

KYSY TYÖELÄMÄSTÄ Kysy työelämään liittyvistä aiheista, etsimme liitosta asiantuntijan vastaamaan. Lähetä kysymyksesi osoitteella piia.kunnas@mma.fi Palkankorotus vuonna 2018 Mikä on alalla noudatettu palkankorotus nyt vuoden 2018 alusta? Mitä voin odottaa tai mennä pyytämään työnantajalta? Mahdollinen palkankorotus muodostuu niin sanotusta vuosi- tai prosenttikorotuksesta ja mahdollisesta meriittikorotuksesta. Ensimmäinen on se, joka tulee pääsääntöisesti kaikille ja jälkimmäinen on henkilökohtainen korotus, siis palkkatason korotus. Yleiseksi yksityisen sektorin palkankorotuslinjaksi vuodelle 2018 näyttää muodostuvan 1,2-1,6 prosentin korotus. Tästä – varsinkin suuremmilla työpaikoilla – tulisi 1,1-1,2 %:n korotus kaikille ja 0,4-0,5 % voi jäädä niin sanotuksi yrityskohtaiseksi tai paikalliseksi eräksi, jonka suuntaamisesta päättää pääosin työnantaja. Eli tuon jälkimmäisestä prosentin puolikkaasta muodostuvan summan se voi suunnata myös tietyille työntekijöille, kunhan perusteet eivät ole syrjiviä. Voit aivan hyvin lähteä siitä, että pyydät/odotat ensinnäkin 1,6 prosentin korotusta, mutta joudut ehkä tyytymään 1,2 prosenttiin, jos työnantaja pystyy näyttämään, että sillä on käytössä tuosta myös yrityskohtainen erä, joka on suunnattu tietyllä tavalla tällä kertaa jollekin tai joillekin muille työntekijöille. Loppupelissä oikeuteen saada palkankorotus vaikuttavat toki muutkin asiat kuin vain yleisen linjan muodostuminen. Henkilökohtaista palkankorotusta hakiessasi käytä hyväksesi palkkaneuvontaamme. Lisäksi tässä lehdessä on yhteenveto myös uusimmasta palkkatutkimuksestamme.

Aktiivimalli ja eroraha Sain erorahan työsuhteen päättyessä enkä saa vielä ansiopäivärahaa. Seurataanko aktiivisuuttani?

64

Koska sinulle ei makseta tällä hetkellä päivärahaa taloudellisen etuuden (eroraha, tukipaketti tms.) jaksottamisen vuoksi, ei aktiivisuuttasi seurata. Aktiivisuusseuranta alkaa ensimmäisestä maksettavasta ansiopäivärahapäivästä. Jos sinulle on asetettu jaksotuksen päätyttyä viiden päivän omavastuuaika, esimerkiksi ajalle 15.3.21.3.2018 ja ensimmäinen maksettava ansiopäivärahapäiväsi on 22.3.2018, aktiivisuusseurantasi alkaa 22.3.2018. 

Aktiivimalli ja lomautus Miten aktiivimalli toimii lomautetuilla? Jos sinut on lomautettu päivittäistä työaikaa lyhentämällä (osan päivästä olet töissä ja osan lomautettuna), olet aktiivisuusseurannan piirissä. Jos sinut on lomautettu kokonaan tai viikoittaista työaikaa lyhentämällä (lomautus toteutetaan kokonaisina päivinä): aktiivimallin aktiivisuusedellytykset eivät koske alle 65 päivän yhdenjaksoisia lomautuksia. Olet aktiivisuusseurannan piirissä siis vasta, kun olet saanut ansiopäivärahaa yhdenjaksoisesti 64 maksupäivää. Jos lomautus ei ole yhdenjaksoinen (käyt välillä töissä lomauttaneella työnantajallasi), 64 maksupäivän laskenta alkaa alusta aina, kun haet ansiopäivärahaa työjakson jälkeen. Jos yhdenjaksoinen lomautus kestää niin kauan, että siirryt aktiivisuusseurannan piiriin, aktiivisuusedellytystä ei voi täyttää omalle, lomauttaneelle työnantajalle tehdyillä yksittäisillä kokonaisilla työpäivillä, koska niiden ajalta ei makseta ansiopäivärahaa.

Autoetu ja nettotulo Minulla on kiinteä rahapalkka ja ajan omalla autolla tällä hetkellä. Nyt on autonvaihto edessä ja mietin työsuhdeautoa. Kilometrikorvauksia ei minulle paljoa kerry. Nyt voisin saada täysautoedun ja auton vapaa autoetu olisi 865 euroa. Miten se vaikuttaa nettopalkkaan, kun tätä etua ei saa palkan päälle, vaan se otetaan bruttopalkasta? Väheneekö tuo 865 euroa suoraan nettopalkasta? Kuvitellaan, että bruttopalkkani on nyt 5 400 euroa ja vero 27,5 %. Jos et saa autoetua palkan päälle etkä palkankorotusta samalla rahapalkkaan, niin toden totta nettopalkkasi vähenee tuolla verotusarvolla 865 euroa. Tämä on pääsääntö, jota voisi muuttaa se, että korvaisit työnantajallesi esimerkiksi autosta tulevia kuluja. Lopputulos lienee silloinkin jotakuinkin sama. Bruttopalkkasi on edelleen tuo sama 5 400 euroa. Mutta osa siitä maksetaan jatkossa ikään kuin autona, jonka verotusarvo on 865 euroa. Ja autosta ei voi periä veroa (auton osina yms.), vaan kaikki vero maksetaan rahalla rahasta. Eli käytännössä saat 865 euroa vähemmän nettona kuin aikaisemmin. Täysi autoetu kannattaa, jos on suhteellisen paljon omaa ajoa ja ei halua sitoa rahaa uuden auton hankkimiseen. Muuten ehkä ei.

Irtisanominen, vaatimukset ja vakuutusturva Minut on irtisanottu taloudellisella ja tuotannollisella perusteella. Asiasta ei mielestäni käyty asianmukaisia YTneuvotteluja. Tiedän, että ratkaisut oli jo tehty niitä ennen ja lisäksi neuvotteluissa ei ole käsitelty asianmukaisesti vaihtoehtoja irtisanomisen välttämiseksi eli jonkinlaista uudelleen sijoittamista


muuhun työhön. Työnantaja on kiistänyt nämä näkemykseni. Miten saan tämän asian etenemään? Mitä voin vaatia korvaukseksi? Miten saan vakuutusturvan, joka kuuluu jäsenetuihin? Yhteydenotto meihin riittää ja asia siirtyy lakimiestemme tutkittavaksi, jos se luonteeltaan sitä vaatii. Työnantajayhtiöltä voi tapauksessasi vaatia luultavasti ainakin yhteistoimintalain mukaista hyvitystä ja työsopimuslain mukaista korvausta uudelleensijoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Tämä selviää, kun lakimiehemme tutkii asian. Lakimiehemme laittaa vireille myös vakuutusturvan hakemisen vakuutusyhtiö Turvasta, jos sitä asian hoitamiseksi tarvitaan. Hän informoi sinua niin vakuutuksesta kuin muistakin tapaukseesi liittyvistä ja huomioitavista seikoista.

Näin haet ansiopäivärahaa Ilmoittaudu aina työnhakijaksi asuinpaikkakuntasi työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimisto) viimeistään ensimmäisenä työttömyys- tai lomautuspäivänä; myös silloin, jos olet saanut työsuhteen päättymiseen liittyvän tukipaketin tms. Lähetä ensimmäinen ansiopäivärahahakemus liitteineen vähintään kahdelta viikolta hakujakson täytyttyä siten, että viimeinen päivä on sunnuntai. Ansiopäivärahahakemuksen saat TE-toimistosta tai esim. tulostamalla sen osoitteesta www.mmakassa.fi > Etuudet > Lomakkeet. Voit toimittaa hakemuksen liitteineen kassaan halutessasi postitse, mutta nopein ja varmin tapa on käyttää kassan kotisivuilta löytyvää eAsiointia (eMMA). Sen avulla voit täyttää ja lähettää hakemuksen netissä sekä toimittaa kassaan myös hakemukseen tarvittavat liitteet. Huomaathan, että liitteiden toimittaminen kassaan ilman hakemusta ei käynnistä päivärahakäsittelyä.

LIITÄ HAKEMUKSEESI ■ alkuperäinen työnantajan tai palkanlaskijan allekirjoittama

palkkatodistus välittömästi työttömyyttä edeltäneeltä vähintään 26 palkalliselta kalenteriviikolta työttömyyttä/lomautusta edeltävään päivään asti. Palkkatodistuslomakkeen voi tulostaa osoitteesta www.mmakassa.fi, kohdasta Lomakkeet. Huomaa, että jos työsuhde on tai oli kokonaan tai osittain provisiopalkkainen, kassa saattaa tarvita palkkatodistuksen lisäksi kopiot palkkalaskelmista.

Sivutoiminen yritystoiminta ja aktiivimalli Minulla on jo usean vuoden ajan ollut yritystoimintaa, jonka TE-toimisto on todennut sivutoimiseksi. Pitääkö minun joka kuukausi raportoida yritystoiminnan tulot, jotta ne tulisivat huomioiduksi aktiivimallissa? Ei. Sivutoimisen yritystoiminnan tulo huomioidaan ansiopäivärahassa pääsääntöisesti viimeisimmän vahvistetun henkilökohtaisen verotuspäätöksen mukaan. Tämä koskee sekä yritystulojen sovittelua että aktiivimallia. Sinulta pyydetään vuosittain viimeisin vahvistettu verotuspäätös, josta kassa tarkistaa yritystoiminnan tulot.

kopio irtisanomisilmoituksesta, irtisanoutumistodistuksesta tai lomautusilmoituksesta

kopio työtodistuksesta ja työsopimuksesta

kopio mahdollisesta työsuhteen päättymiseen liittyvästä sopimuksesta

kopio viimeisimmästä päätöksestä, jos saat sosiaalietuuksia

mahdolliseen maatalous- tai yritystuloon liittyen kopio verotuspäätöksestä erittelyosineen (viimeksi vahvistettu henkilökohtainen verotus) sekä selvitys yrityksestä (kopio kaupparekisteriotteesta). Ilmoita näistä aina myös TE-toimistoon.

palkkatodistus ja työsopimus mahdollisesta sivu- tai osa-aikatyöstä

Muista hakea päivärahaasi ajoissa. Hakemus vanhenee kolmessa kuukaudessa. Muista pitää työnhakusi voimassa työ- ja elinkeinotoimistossa!

Myynti&Markkinointi

65


MM A KOULUTTA A

MMA KOULUTTAA Social selling Aika: torstai 12.4. klo 9−13 Paikka: Jyväskylä Aika: perjantai 13.4. klo 9−13 Paikka: Kuopio Myyjä tai asiantuntija, mietitkö, miten ottaa haltuun social selling omassa myyntityössäsi? Jos olet jo suhteellisen sinut sosiaalisen median kanssa, mutta mietit, miten saada erilaisista some-kanavista enemmän myynnillisiä mahdollisuuksia ja tulosta, social selling -koulutukset ovat sinua varten. Social selling -koulutuksessa saat käytännön esimerkkien avulla valmiuksia parantaa myyntityöskentelyäsi. Koulutuksen tavoitteena on, että sen jälkeen palat innosta päästä kokeilemaan uusia, toimivia keinoja myyntituloksiesi parantamiseen. Social selling -koulutuksen pitää Sani Leino. Hän on tunneälykkääseen ja sosiaaliseen myyntityöhön keskittynyt valmentaja, jolla on kymmenen vuoden kokemus menestyksekkäästä myynnistä.

GDPR myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille Aika: tiistaina 17.4. kello 8.30−11.00 Paikka: Helsinki GDPR eli EU:n tietosuoja-asetus koskettaa jokaista, joka työkseen käsittelee asiakkaiden henkilötietoja – oli kyseessä sitten rekisteri nykyisistä asiakkaista, liideistä tai tapahtuman osallistujista. GDPR-aamun aikana käydään kansantajuisesti läpi tietosuoja-asetuksen tuomat muutokset • henkilötietojen käsittelyyn • tietoturvaan • suoramarkkinointiin • asiakkaiden profilointiin MMA:n GDPR-aamussa asiantuntijoina ovat Koodiviidakon myyntijohtaja Pia Hakola ja Asiakastiedon liiketoiminnan kehityspäällikkö Rami Meling. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.mma.fi/tapahtumat/gdpr

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.mma.fi/tapahtumat/social-selling

Henkilöbrändäys somessa Aika: perjantai 27.4. klo 9−12 Paikka: Helsinki ja livestriimaus

Henkilöbrändi on ammatillinen henkivakuutuksesi - se on omimpiaan tekemään sinusta korvaamattoman. Brändi auttaa rakentamaan luottamusta, helpottaa ostamista ja lisää työsi laskutettavaa arvoa. Lisäksi se tekee sinusta vaikuttajan. Tom Laineen ja Jarkko Kurvisen opastuksella opit luomaan itsestäsi brändin, jolla tuot esille muista erottuvaa osaamistasi ja vahvistat omaa sanomaasi. Henkilöbrändäys somessa -koulutus järjestetään Helsingissä ja striimataan verkkoon. Livestriimausta pääsee jokainen tapahtumaan ilmoittautunut seuraamaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.mma.fi/tapahtumat/henkilobrandays-somessa

66


KOULUTUKSET&TAPAHTUMAT / KEVÄT 2018

HUHTIKUU 6.4. kello 9–12 verkko Persoona peliin myyntityössä, Jukka Heikkilä, Logotiimi 9.4. kello 9–12 verkko Yhteistyösovellusten käyttö, Wistec Training 9.4. MMA Senioriristeily 10.4. kello 17–19 Helsinki MMA meets Duunitori 12.4. kello 8.30–10.30 Helsinki MMA meets Martela 12.4. kello 9–13 Jyväskylä Social Selling, Sani Leino 12.4. kello 9–12 verkko Nettisivut ja Google markkinoinnin työkaluina, Juha Ahola ja Tiina Räsänen 13.4. kello 9–16 Helsinki Henkilökohtainen CV-sparaus 13.4. kello 9–13 Kuopio Social Selling, Sani Leino 16.4. kello 9–12 verkko Tehokas myyntineuvottelu, Reijo Mylläri, Bisnestaikurit 17.4. kello 8.30–11 Helsinki GDPR myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille, Pia Hakola, Postiviidakko ja Rami Meling, Asiakastieto 19.4. kello 9–11 verkko Oman elämäsi johtaja, Riitta Pallasvuo, Liike4k 20.4. kello 9–12 verkko Luovat työkalut, Wistec Training 23.4. kello 17–20 verkko Facebookin vaativa markkinointi, Wistec Training 25.4. kello 9–12 verkko Facebook-markkinointi nollabudjetilla, Juha Ahola 27.4. kello 9–12 Helsinki Henkilöbrändäys somessa, Jarkko Kurvinen ja Tom Laine +livestream TOUKOKUU 7.5. kello 9–12 verkko Google-markkinnoista tehoa irti, Wistec Training 14.5. kello 9–12 verkko Somemarkkinointi yrityksissä, Wistec Traning 18.5. kello 8–16 Espoo Myyntikapina, Johtajatiimi 13.4. kello 9–16 Helsinki Henkilökohtainen CV-sparaus 21.5. kello 9–12 verkko Näyttävät videot somessa, Wistec Training 24.5. kello 8.30–12 Helsinki Myyntibattle

Katso kaikki koulutukset, tarkemmat kuvaukset niistä sekä ilmoittautumiset osoitteesta www.mma.fi > Palvelut ja edut > Koulutukset > Koulutuskalenteri

Save the date!

Tulossa toukokuussa syväluotaava aamupäivä siitä, miten tulosta tehdään. Stay tuned.

MYYNTI

Päivitä sähköpostiosoitteesi! Jos haluat saada ensimmäisten joukossa tietoa MMA:n koulutuksista ja tapahtumista, päivitä sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriimme. • mene sivulle mma.fi • kirjaudu sivuston oikeasta yläkulmasta jäsensivuille • valitse kohta ”Omat tiedot”.

BATTLE H K I 24 . 5 . 2 018 Myynti&Markkinointi

67


AA

A

MM

M

PIR K A N

TOTTA VAI TARUA, MMA Pirkanmaan tiedottaja Saila Eloranta? Teksti Piia Kunnas Kuva Mikko Käkelä

Suosittelu kannattaa. Totta. Ainakin se toimi minun kohdallani, sillä liityin liittoon viime syksynä MMA Pirkanmaan puheenjohtajan ehdotuksesta. Aluksi tosin mietin, että onko tämä vain myyntimiesten liitto, sillä toimin markkinointikoordinaattorina. MMA:n tuore puheenjohtaja oli paikallisyhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa ja hän vakuutti minut puheellaan siitä, että tämä on myös markkinoijan paikka. Työttömyysturva oli minulle ratkaiseva jäsenetu. Tarua. Haluan oppia lisää ja mennä eteenpäin. Siksi koulutukset kiinnostavat erityisesti. On erityisen kivaa, jos joku tarjoaa koulutuksia minulle päin esimerkiksi sähköpostitse, sillä päiväni markkinointikoordinaattorina ovat kiireisiä, enkä ehdi etsiä niitä itse. Tällä hetkellä on iso paine pysyä kartalla esimerkiksi sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista. Lisäksi ajanhallintaan liittyvät teemat kiinnostavat: miten hanskata homma ja pitää itsestään huolta niin, ettei pala loppuun. Järjestöissä kaivataan lisää markkinointiosaamista. Totta. Paikallisyhdistykseltä oli rohkea veto äänestää hallitukseen uusia jäseniä ja myös markkinointialan ammattilaisia. Se kertoo halusta mennä eteenpäin. Toisaalta tarvitaan myös pidempään mukana olleita maadoittajia, jotka tukevat kokemattomampaa porukkaa. Yleensä ottaen toivon, että MMA kohdentaa markkinoinnin ammattilaisille yhä enemmän palveluja ja markkinointia. Harrastusta ja työtä on vaikea yhdistää. Tarua. Työssäni Tammer-Tukun markkinointikoordinaattorina olen tekemisissä mm. Maku Kitchen Life -brändin kanssa. Ruokakuviin teemme itse ruuat, missä pääsen yhdistämään rakkaan harrastukseni ruuanlaiton ja leipomisen. MMA Pirkanmaa panostaa vapaa-ajantoimintaan. Totta ja enenevässä määrin. Maaliskuussa järjestimme koko perheen ulkoilutapahtuman ja kesälle on suunnitteilla Särkänniemi-päivä. Koko perheen tapahtumiin voi ottaa tuttavaperheenkin mukaan ja sitä kautta saamme hyvää fiilistä levitettyä. Lisäksi meillä on aktiivisia harrasteryhmiä eli kiltoja, esimerkiksi kulttuurikilta ja golfkilta. Kaikille löytyy kiinnostavaa tekemistä.

68


YHDISTYKSISSÄ TAPAHTUU

YHDISTYKSET Julkaisemme palstalla tietoa jäsenyhdistysten tapahtumista. Voit lähettää vinkin tai tekstin ja kuvan osoitteeseen toimitus@mma.fi. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Seuraava lehti ilmestyy 7.6. Siihen tulevan aineiston on oltava perillä to 18.5. MMA Kokkola

MMA Helsinki

Kevätkokous pe 13.4. klo 18 Kahvila-Ravintola Kulmassa, Rantakatu 10, Kokkola.

Kevätkokous ma 23.4. klo 17–18 ilmoittautuminen ja ruokailu, kokous alkaa klo 18 Kokoustila Ammattiliitto Pro, Asemamiehenkatu 2, 2.krs, Helsinki

Ilmoittaudu etukäteen 15.4. mennessä yhdistyksen kotisivuilla: helsinki.mma.fi Nettisivuilta nähtävissä on kokouksen esityslista.

MMA Päijät-Häme

Tervetuloa MMA Varsinais-Suomen, Rauman ja Satakunnan yhdistysten

Yhdistyksen Tennismestaruuskilpailut järjestetään nelinpelinä lauantaina 26.5.2018 klo 10−16 Hollolasssa Heinsuon hiekkatekonurmikentillä.

piknik-risteilylle

Kukin osallistuja ilmoittaa itsensä mukaan 18.5.2018 mennessä, jonka jälkeen kisan järjestäjä muodostaa kilpailuparit. Ilmoittautumiset kilpailunjohtajalle: joukohonkasalo@hotmail.com tai 0400 461 805 Tervetuloa! MMA Päijät-Häme / Urheilutoimikunta

Viking Linella Turusta lauantaina 5.5. Laiva lähtee kello 8.50, paluu kello 19.50 Laivalla ohjelmassa aamupala, mielenkiintoisia luentoja, viinikoulutus sekä buffet-dinner viineillä. Hinta vain 25€/jäsen - nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja lähteä mukaan oppimaan uutta, verkottumaan ja pitämään hauskaa upean porukan kanssa! Katso tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu MMA Varsinais-Suomen nettisivujen kautta. http://varsinais-suomi.mma.fi/ Lisätietoja antaa Reko Sipilä, puhelin 040 5756 101 Menossa mukana: MMA, Viking Line ja Turva

Myynti&Markkinointi

69


MM A:N TOIMISTO

ME PALVELEMME JÄSENPALVELU

Jäsenrekisteri Sari Kanervo 020 122 4402

Jäsenedut, kurssit Eija Kuitunen 020 122 4401

Järjestösihteeri Heidi Sarén 020 122 4403

JOHTO

Puheenjohtaja Marko Hovinmäki 0400 747 333

Jäsenpalvelu Melissa Mikanoja 020 122 4406

TALOUS

Johdon assistentti Gunilla Plutén 020 122 4405

Toiminnanjohtaja Juha Häkkinen 020 122 4408

Talous- ja hallintojohtaja Jaana Apell 020 122 4416

VIESTINTÄ

Viestintäsuunnittelija Anni Karppanen 020 122 4407

Kirjanpito Lea Lehtonen 020 122 4413

NUORET

Viestintäpäällikkö Sirkku Rytkönen 020 122 4429

MMA:N TOIMISTO Järjestöasiat, jäsenedut, jäsenpalvelut / Koulutus / Tutkimus / Myynti & Markkinointi -lehti / Talous ja hallinto OSOITE PL 11, 00521 Helsinki / (Asemamiehenkatu 2, 9.krs) / Puhelin: 020 122 4400 / Sähköpostit: etunimi.sukunimi@mma.fi / jasenpalvelu@mma.fi faksi: (09) 4780 7750 / www.mma.fi

VERKOSTOIDU!

www.facebook.com/mma.fi MMA:lla oma ryhmä LinkedInissä twitter MMAliitto

70

Yhteyspäällikkö Samuli Myllyharju 020 122 4409

Toimituspäällikkö Piia Kunnas 020 122 4428

Visuaalinen suunnittelija Asiantuntija Igor Parri Mari Niemi 020 122 4420 020 122 4411

LOMAOSAKKEET

Lomaosakkeet Minna Liukkonen 020 122 4412

MMA TYÖTTÖMYYSKASSA

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN OIKEUSTURVA MOT OY

PL 25, 00521 Helsinki (käynti Asemamiehenkatu 2, 9. krs), sähköposti etunimi.sukunimi@mma.fi Puhelinaika ma 9–11 ja 12–14 ja ti–pe klo 9–11, puhelin 020 690 442, faksi (09) 4780 7740.

Työ- ja edustussopimuksiin liittyvät neuvonta- ja lakipalvelut, Myynnin ja markkinoinnin yrittäjät: yhdistyksen asiat sähköposti info@mot.fi tai etunimi.sukunimi@mot.fi, www.mot.fi Toimisto avoinna ma–pe 8.30–16.15 Raatihuoneenkatu 13 B 13, 13100 Hämeenlinna puhelin (020 122 4450) faksi (03) 616 6750.

Kassanjohtaja Jaana Apell Kassan toimihenkilöt Seija Aarnio, Tarja Heiskanen, Marjaana Jolkka, Sari Meling, Pete Mäkelä, Heimo Vuorinen, Maria Vuorinen. Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan AYT:n maksuton palvelunumero 0800 9 0888, www.ayt.fi

Osoitteenmuutostiedot saamme suoraan postin osoitteenmuutosilmoituksesta. Jos tässä yhteydessä kiellät uuden osoitteen luovuttamisen, ilmoita uusi osoitteesi suoraan liittoon. Jos muutat ulkomaille, ota yhteys liittoon. Jäsenrekisterin tiedot on koottu jäsenhakemuksesta saatujen tietojen perusteella. Jäsentietoja käsitellään 1.6.1999 voimaan tulleen henkilötietolain mukaisesti.

Suorat numerot: Jyrki Järvinen, toimitusjohtaja, lakimies 020 122 4457 Jaana Liimatainen, johtava lakimies 020 122 4456 Sanna Honkanen, lakimies 020 122 4455 Tuuli Lahikainen, lakimies 020 122 4453 Minna Takala, toimistopäällikkö 020 122 4451 Minna Liukkonen, myyntisihteeri, lomaosakkeet 020 122 4412


VESA HUHTANEN OY

Matkalla menestykseen

Monitasoinen sanonta, joka kuvaa osaamista ja onnistumista.Yli 60 vuottta sitten käsistään taitava Kurt Blomqvist rakensi ensimmäisen Kabensa. Naapuri vei sen hänen käsistään. Osaava mies ei jäänyt sitä suremaan, vaan rakensi toisen perheensä suunnittelemalle lomamatkalle. Sekin ostettiin heti lomalta paluun jälkeen. Tästä sisuuntuneena Kurt alkoi valmistaa Kabeja teollisesti. Seuraavat sukupolvet ovat jatkaneet valmistusta intohimoisesti innovoiden sekä hyvää puusepäntyön perinnettä ja teknologiaa hyödyntäen. Kabe onkin merkittävin eurooppalainen Pohjolan oloihin rakennettujen matkailuajoneuvojen valmistaja. Kun etsit hyvin rakennettua ja kestävää Premium-luokan matkailuvaunua tai -autoa tervetuloa sivuillemme tai jälleenmyyjämme luokse.

TMCX740

www.kabe.se/fi

Kaben matkailuvaunujen- ja autojen*) jälleenmyyjät: • Helsinki/Vantaa Helsinki Caravan Oy *) (09) 2766560 • Jalasjärvi Jalasjärven Kalustetalo (06) 4560669 • Jyväskylä Jyväs-Caravan *) 0400 407 066 • Kajaani Kemppaisen Auto Oy (08) 614 0464 • Kempele JP-Caravan Oy 050 3030 819 • Kokkola Kokkolan Vaunupalvelu Oy 040 515 8159 • Kouvola Kouvolan Vaunu Oy *) (05) 311 9077 • Kuopio Caravan Larvanto 017 5800 645 • Kuopio J. Rinta-Jouppi Oy *) 017 36830 00

www.helsinkicaravan.fi www.jyvascaravan.fi www.kemppaisenauto.fi www. jpcaravan.fi www.vaunupalvelu.fi www.kouvolanvaunu.com www.caravanlarvanto.fi www.rintajouppi.fi

• Lahti • Lappeenranta • Rovaniemi • Salo • Seinäjoki • Tampere • Turku • Tuusula • Vantaa

J. Rinata-Jouppi Oy *) 020 7881310 J. Rinta-Jouppi Oy *) 020 7881340 Caravankeskus Reatalo *) (016) 315 440 Auto Simelius Oy (02) 733 1550 J. Rinta-Jouppi Oy *) 06 4201800 Caravan Erälaukko Oy *) 020 75 59960 Turun Länsi-Vankkurit Oy*) (02) 274 9880 K&K Kivinen Oy (09) 273 1707 J. Rinta-Jouppi Oy *) (09) 25257500

www.rintajouppi.fi www.rintajouppi.fi www.reatalo.net www.auto-simelius.fi www.rintajouppi.fi www.eralaukko.fi www.lansivankkurit.com www.kkkivinen.fi www.rintajouppi.fi


Lahja, joka sopii kaikille!

Toimitus postitse, sähköpostitse ja tekstiviestinä

SuperLahjakortti satoja eri vaihtoehtoja

Räätälöi SuperLahjakortti yrityksen omalla ilmeellä

Lahjoja jokaiseen tilanteeseen: Joululahjat • Myyntikilpailut • Henkilöstölahjat • Kannustimet ja bonukset ... ja useita muita mahdollisuuksia!

HALUATKO LISÄTIETOA?

PUHELIN:

SÄHKÖPOSTI:

020 752 8020

myynti@gogift.fi

Myynti & Markkinointi 2/2018  

Tässä numerossa kerrotaan MMA:n palkkatutkimuksen tuloksista. Mitä tienaa myynnin ja markkinoinnin ammattilainen? Miten palkkaan vaikuttaa t...

Myynti & Markkinointi 2/2018  

Tässä numerossa kerrotaan MMA:n palkkatutkimuksen tuloksista. Mitä tienaa myynnin ja markkinoinnin ammattilainen? Miten palkkaan vaikuttaa t...

Advertisement