Myynti & Markkinointi 2/2023

Page 46

&

2 2023
TIENVIITTOJA Palkoissa on perusteettomia eroja SIVU 14 TEEMA Yhdenvertaisuus menestyksen takana SIVU 30
varassa Jenni Ahtiainen muuttaa kuulolaitteet koruiksi. SIVU 24
Myynti Markkinointi
Aistin

Otavamedia. Omanlaisille.

Otavamedialla on aina keskitytty laatuun. Siihen, ettei tehdä sisältöjä massoille, vaan ihmisille.

Sille tyylitietoiselle naapurille. Leipomiseen hurahtaneelle työkaverille. Tai kalastuksesta energiaa ammentavalle

Otavamedian Nikolle. Meille kaikille omanlaisille. Ja meidän heimoille.

Ja juuri siksi Otavamedia ei ole mainosmediana se suurin. Vaan merkityksellisin.

LAATU ON TÄHDELLISEMPÄÄ KUIN KOSKAAN

yrityksille.otavamedia.fi

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten oma lehti.

JULKAISIJA

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA

Juha Peltonen / Omnipress Oy

Pääkirjoituksen laatija Hannu Medina kouluttaa organisaatioita sateenkaariviestinnästä.

Oletamme paljon ja tiedämme vähän

Yritykset tarvitsevat työntekijöitä, ja kilpailu osaajista on kovaa. On sitten kyse Suomesta tai täällä toimivasta yrityksestä, olennaista on olla vetovoimainen toimija, joka lunastaa viestimänsä lupaukset käytännön teoilla.

On tutkittua tietoa siitä, että yritykset, joissa ihmiset saavat ja voivat loistaa omana kokonaisena itsenään, ovat muita innovatiivisempia ja menestyksekkäämpiä. Psykologisesti turvallinen ilmapiiri luodaan yhdessä tiedostamalla, ymmärtämällä ja rakastamalla erilaisuutta. Tällaisen ilmapiirin saavuttamiseksi on käytävä läpi prosessi, joka voi kestää vuosia ja vaatii epämukaviakin keskusteluja sekä omien etuoikeuksien ja ennakkoluulojen käsittelyä armollisesti yhdessä.

Tämän lehden teemana on tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Kauniita sanoja ja tavoitteita, mutta mahdottomia saavuttaa? Voimme säätää lakeja tai tehdä suunnitelmia, mutta niistä on pitkä matka käytännön ruohonjuuritasolle. Silti jokainen askel päämääriä kohti on tärkeä, ja lopulta on kyse yksittäisen ihmisen kokemuksesta ja tunteista. Koenko olevani arvostettu omana itsenäni? Saanko olla turvallisesti itseni ja tuoda ideani, ajatukseni ja itseni näkyväksi pelkäämättä vähättelyä, rangaistusta tai hylkäämistä? Isoja ja tärkeitä tarpeita meille jokaiselle. Oletamme paljon ja tiedämme vähän. Tässä numerossa on hyviä vinkkejä moninaisuuden ja inklusiivisuuden teemoihin sekä siihen, miten tärkeää on perustaa toimenpiteet tietoon, ei oletuksiin. Kun tiedämme, missä olemme, on helpompi seurata matkaa kohti tavoitetta. Moninaisuus ja inklusiivisuus on nähtävä kokonaisvaltaisesti osana niin henkilöstön hyvinvointia kuin myyntiä ja markkinointiakin. On kyse yhtä lailla arvoviestinnästä kuin hyvästä bisneksestä.

Toivon sinulle oivalluttavia lukuhetkiä.

TOIMITUS Omnipress Oy TUOTTAJA Henni Jääskeläinen

ULKOASU Oona Kavasto / Hank, hank.fi

TOIMITUKSEN OSOITE PL 11, 00521 Helsinki

(Asemamiehenkatu 2, 9. krs.) puhelin 0201 224 400 toimitus@mma.fi

TILAUSHINTA 44 €/vuosi, kestotilauksena 32 €/vuosi.

Neljä numeroa vuodessa. TILAUKSET heidi.saren@mma.fi

OSOITTEENMUUTOKSET saamme suoraan muuttoilmoituksesta. Jos olet kieltänyt osoitteesi luovuttamisen, ilmoita uusi osoite suoraan MMA:lle. PAINOSMÄÄRÄ 16 000 PAINATUS Punamusta, Forssa, 2022 Aikakausmedia ry:n jäsen. ISSN 1458-5162.

88. vuosikerta. KANNEN KUVA Timo Porthan

ILMOITUSMYYNTI Veli-Pekka Jaatinen, Asiakasmedia Jaatinen oy, 040 068 4364, veli-pekka.jaatinen@asiakasmedia.fi

ILMOITUSHINNAT 2/1: 5 500 €, 1/1: 3 100 €, 1/2: 2 100 €, 1/4: 1 400 € Määräpaikkailmoituksille omat hinnat. Liitteet sopimuksen mukaan. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

2/23 Myynti & Markkinointi 3 PÄÄKIRJOITUS
Painotuotteet 1234 5678 YMPÄRISTÖMERKKI MILJÖMÄRKT Painotuotteet 4041-0619
Psykologisesti turvallinen ilmapiiri luodaan yhdessä.

2 2023

6 Sisäänheitto

Ponsse ja Suomen

Digimarkkinointi palkittiin parhaina.

9 Tuhat merkkiä

Ratkaisukeskeinen myyjä pyrkii yhdessä tuotettuun arvoon.

10 Ensiaskel

Alina Semeniachenko etsii työtä, jota voisi tehdä englanniksi.

12 Vaihtoaskel

Taiteilijankin on osattava myydä.

14 Tienviittoja

MMA selvitti, mitä myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset tienaavat.

18 Alan vaikuttaja

Alf Rehn vastuuttaa myös ostajaa.

20 Urapolku Hannu Medina on sateenkaariviestinnän pioneeri.

24 Vau-efekti Jenni Ahtiaisen kuulolaitekorut valloittavat maailmaa.

28 Kolumni Teot tuovat todelliset arvot esiin.

30 TEEMA: Yhdenvertaisuus Monimuotoinen työyhteisö on usein innovatiivisempi.

38 Case Tokmanni Tokmannin ratkaisu on selkokieli.

40 Strategia Glaston ei pelkää Kiina-riskiä.

44 Liikkeellä Coworking-tilat sopivat myynnin ammattilaisille.

46 Afterwork Melissa Mikanojan taiteessa näkyvät yksityiskohdat.

50 Voimavaroja Intuitiota kannattaa kuunnella.

53 Meistä Toni Varis ratkaisee tekniset pulmat.

54 MMA:n kuulumisia Työehtosopimuksen ulkopuolella olevienkin palkkoja kannattaa nostaa.

56 Lakipalvelu apunasi Miksi lauantait kuluttavat vuosilomaa?

4 Myynti & Markkinointi 2/23 Sisältö
”Monimuotoisuuden johtaminen on tärkeä osa strategiaamme."
s. 38
46
Maalaaminen on Melissa Mikanojan terapia- ja rentoutumiskeino.

59 KOKOn kuulumisia Jäsenet antoivat huippuarviot.

60 Me koulutamme Osallistu ilmaiseksi Makatemian koulutuksiin.

MIELEN PÄÄLLÄ

Marko Hovinmäki

MMA:n puheenjohtaja

62 Jäsenetumme Muista käyttää Memberplus-etujasi.

64 Yhdistyksissä tapahtuu Tervetuloa Pirkanmaan motoristitapahtumaan!

Parempiin tuloksiin

Yrityksen menestys ei ole sattumaa, vaan vaatii sujuvaa yhteistyötä ja yhteistä päämäärää. Kun myynti ja markkinointi toimivat keskenään saumattomasti, tulokset voivat olla uskomattomia: asiakassuhteet vahvistuvat, myynti kasvaa ja asiakastyytyväisyys lisääntyy.

Miten tämä onnistuu? Avoimella kommunikaatiolla, yhteisillä tavoitteilla ja mittareilla sekä työtä tukemalla. Markkinointi ja myynti voivat jakaa arvokasta tietoa ja palautetta, minkä pohjalta voi suunnitella tehokkaampia kampanjoita ja strategioita.

Jenni Ahtiainen suunnittelee koruja, jotka motivoivat kuulolaitteen käyttöön.

66 Ota yhteyttä

Olemme jäseniämme varten. Ota yhteyttä, kun sinulla herää kysymyksiä työelämästä.

Yksi onnistumisen kulmakivistä on palkkatasa-arvo. Kun työ tunnustetaan palkkatasossa, osoittaa se työn arvostamista. Markkinointi vaatii luovuutta, strategista suunnittelua ja jatkuvaa markkinoiden seuraamista. Myynti taas on yrityksen tulosmoottori, mikä vaatii neuvottelutaitoja, asiakassuhteiden hoitoa ja myyntitavoitteiden saavuttamista.

Palkkatasa-arvo ei ole vain oikeudenmukaisuuskysymys, vaan se voi myös olla voimakas sitoutumisen lähde. Kannustimien on oltava seurattavia ja motivoivia, jotta ne innostavat parempiin tuloksiin ja yrityksen menestykseen.

2/23 Myynti & Markkinointi 5 SISÄLTÖ
24
12
Juka Hynynen auttaa musiikin tekijöitä muuttuneella alalla.

= lisätietoa MMA:n nettisivuilla.

CPM on hinnoitelumalli, jota käytetään verkkomainonnassa usein klikkausperusteisen hinnoittelun sijaan.

Hieman yli kolmasosa, 35 prosenttia suomalaisista keskustelee mielellään myyjän kanssa liikkeessä asioidessaan. 29 prosenttia ihmisistä taas haluaa yleensä välttää myyjän kanssa keskustelua.

Lähde: Markkinointitoimisto Dagmarin helmikuussa toteuttama Muuttuva kuluttaja 23 -tutkimus.

Liian pitkälle jalostetut

Markkinoinnin ammattilaisten pitäisi olla käyttämättä sairaiksi jalostettujen lemmikkien kuvia mainonnassa, vetoaa Suomen Eläinlääkäriliitto. Suomen eläinsuojelu SEY neuvoo, millaisia eläimiä kuvissa ei pitäisi olla.

CPM

Cost Per Mille eli mainoksen hinta tuhatta näyttökertaa kohden. Mainostaja maksaa siis tuhannesta näytetystä digimainoksesta, ei klikeistä. Useiden eri medioiden mainospaikat on hinnoiteltu tällä tavoin.

Porisuhdetta ja viherpesua

Markkinoinnin ja muotoilun taitajia on jälleen palkittu. Vuoden Huiput 2022 -kilpailun palkinnot jaettiin huhtikuussa.

Lyhytkalloiset. Lyhytkuonoisilla koirilla ja kissoilla on vakavia terveysongelmia, kuten hengitysvaikeuksia, silmäsairauksia ja hammasongelmia. Lyhytkuonoisia koiria ovat paitsi bulldoggit ja mopsit, myös esimerkiksi chihuahua.

2

Lyhytraajaiset. Esimerkiksi corgit ja mäyräkoirat kärsivät vakavista ja kivuliaista välilevyrappeumasairauksista. Lyhytraajaisilla munchkin-kissoilla taas esiintyy esimerkiksi nivelrikkoa.

Karvattomat. Koirilla karvattomuus on yhteydessä hammasongelmiin, kuten puutoksiin ja epämuodostumiin. Sekä karvattomilla koirilla että kissoilla on muita enemmän iho-ongelmia. 3

Pääpalkinnon Grand Prix’n vei Porin kaupungin brändikampanja Porisuhde, jossa esiintyy näyttelijä Joonas Nordmanin sarkastisen hauska Porisuhdeneuvoja. Kampanjan on suunnitellut markkinointitoimisto Staart.

Samaan aikaan Vuoden Huippujen kanssa Greenpeace otti kantaa mainonnan viherpesuun omalla Vuoden huiputus -yleisöäänestyksellään. Voiton vei Finnairin mainos, jossa yhtiö lupailee mittavia päästövähennyksiä uusiutuvalla polttoaineella. Helsingin Sanomien mukaan uusiutuvan polttoaineen osuus kaikista Finnairin tankkauksista oli viime vuonna vain 0,2 prosenttia.

− Finnairin mainos on oppikirjaesimerkki viherpesusta eli markkinoinnista, joka uskottelee, että yritys suojelee ympäristöä enemmän kuin se todellisuudessa suojelee, sanoo Greenpeacen tiedottaja Jaakko

Kilpeläinen

6 Myynti & Markkinointi 2/23 SISÄÄNHEITTO
KAUDEN LUKU 35 KAUDEN TERMI
1
3X
Lataa SEYn opas!

KILPAILU Hyvin sanottu!

”Tiktok on omanlaisensa trendimedia, ja siellä pärjätäkseen on tiedettävä sen vähän outoja lainalaisuuksia, kuten että videoissa pitää olla tietynlaisia ääniä. Otin näistä selvää, koska halusin puhua nuorille heidän omalla kielellään. En halua olla setä, joka kertoo nuorille, miten elämä menee.”

Näkyvyyttä paraurheilulla?

Sponsorointia harkitsevien yritysten kannattaa pitää mielessä myös paraurheilijat. He voivat olla hyvä vaihtoehto varsinkin yritykselle, joka nojaa vahvasti vastuullisiin arvoihin, vinkkaa huippu-urheilija Leo-Pekka Tähti. Hän pyörittää sisarensa Leena Tähden kanssa markkinoinnin ja sosiaalisen median konsultointia tarjoavaa Tähti Consultingia.

”Sisäinen boomerini on huolissaan, että syntymässä on kokonainen markkinoinnin ammattilaisten sukupolvi, joka on opetettu ajattelemaan markkinoinnin olevan lähinnä uusimpien taktiikoiden, työkalujen ja muiden kikkavitosten perässä juoksemista.”

− Paraurheilu tarjoaa erittäin hyviä roolimalleja. On olemassa iso joukko ihmisiä, joilla on jonkinlainen fyysinen vamma, Leo-Pekka Tähti muistutti yhtiön järjestämässä webinaarissa.

”Vuoden alusta voimaan tullut myynnin jälkivahvistus tekstiviestitse on ollut erinomainen uudistus. Tilaus ei astu voimaan ennen kuin asiakas on kaikessa rauhassa vahvistanut tilauksen omassa rauhassaan myyntipuhelun jälkeen.”

Paavo Lähteenmäki telemarkkinointiyritys AAA-Palveluista Ylellä

”Palkka-avoimuus ei estä ahkeran työntekijän palkitsemista.

Työnantajan on vain pystyttävä perustelemaan, miksi samaa työtä paremmin tekevä työntekijä ansaitsee saada enemmän palkkaa.”

THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Rask blogissaan Taloustaidossa

Hän huomauttaa, että yhteistyöstä saa eniten irti huolellisella suunnittelulla, yhteisellä tavoitteella ja seurannalla. Vaikka urheilijan kannattaa olla mukana ideoimassa yhteistyötä, vastuu kampanjoista on aina yrityksellä.

− Minulla on ollut kumppaneita, joiden taloudellinen panostus tuntuu menneen hukkaan. Minua ei olla osattu hyödyntää, ja se tuntuu urheilijana vähän kiusalliseltakin.

Parhaimmillaan sponsoroinnista hyötyvät kuitenkin paitsi yritys ja urheilija, myös joku kolmaskin taho. Hän mainitsee esimerkkinä Toyotan kanssa tekemänsä sponsorointikampanjan, jossa kannustettiin nuoria hakemaan tukea Paralympiarahastosta. Kampanjan mainosvideo palkittiin parhaana urheilusponsorointivideona SPOT Awardseissa.

− Kun asiat tehdään hyvin, kaikki on mahdollista.

2/23 Myynti & Markkinointi 7 SISÄÄNHEITTO
Vaikuttaja ja tuore kansanedustaja Ville Merinen Talouselämässä Tietokirjailija Arttu Käyhkö kolumnissaan MarkkinointiUutisissa
Paraurheilu tarjoaa erittäin hyviä roolimalleja.

= lisätietoa MMA:n nettisivuilla.

Myyntiorganisaatiot palkittu

Suomen vuoden 2022 parhaat myyntiorganisaatiot olivat Ponsse ja Suomen Digimarkkinointi. Valinnan perusteina olivat Ponssen asiakaskeskeinen toiminta ja asiakasarvon luominen sekä Suomen Digimarkkinoinnin monipuolinen myynnin ja markkinoinnin kehittäminen.

− Yritys panostaa toiminnassaan asiakkaiden erittäin hyvään palve-

lemiseen ja tuntee heidät. Myynnissä ollaan hyvällä tavalla asiakkaan iholla. Vastaavasti asiakkaat ovat syvässä kanssakäymisessä yrityksen kanssa, perustelee Ponssen valintaa arviointiraadissa ollut Jonna Koponen Itä-Suomen Yliopistosta.

Raadin mukaan myös Suomen Digimarkkinoinnin toiminnan keskiössä ovat asiakkaat, ja tuloksena on

Uutta luettavaa!

henkilöstön korkea tyytyväisyys ja asiakkaiden suosittelu.

Jo kolmattatoista kertaa järjestetyn Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailun tavoitteena on edistää myyntikulttuuria ja lisätä suomalaisen myynti- ja markkinointityön arvostusta. Kilpailun konseptin omistaa Tarmo Kekki, ja kilpailu järjestettiin yhdessä MMA:n ja HaagaHelia ammattikorkeakoulun kanssa.

Perttu Pöyhönen, Hanna Santavuori, Sari Mustonen

Asiakastutkimus –Perusteet ja käytännöt

ALMA TALENT, 2023, 300 SIVUA

Nykyisellään kotimaista

asiakastutkimusta ei kannata ottaa vakavissaan. Koko toimiala on muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta sadan miljoonan euron käärmeöljykauppa. Tämä kirja pyrkii tuomaan toimialan tienhaaraan.

Juha-Pekka Wiskari Idiootti sisälläsi

README.FI, 2023, 250 SIVUA

Lähde itsensä johtamisen, itsetuntemuksen, itsekurin ja itsetunnon matkalle. Kirja nostaa esiin kaiken olennaisen itsensä johtamisesta. Oman idiootin tunnistaminen ja kohtaaminen on viisauden voiman vapautumisen edellytys, koska idiootti sisälläsi on totta.

Perttu Pölönen Saisinko huomiosi?

OTAVA, 2023, 200 SIVUA

Kukaan ei halua tulla manipuloiduksi, mutta sosiaalisessa mediassa meitä ohjaillaan huomaamattamme jatkuvasti. Ymmärrämmekö, mitä sosiaalinen media tekee meille? Voisivatko asiat olla toisin?

Aino Pajukangas Suunnannäyttäjät

INTO KUSTANNUS, 2023, 200 SIVUA

Pikatie tunnetuksi on somen ansiosta avoinna lähes kenelle tahansa. Tie luotetuksi asiantuntijaksi sen sijaan voi olla mutkainen ja pitkä. Teos pohtii, keiden ääntä yhteiskunnassa kuunnellaan ja mistä asiantuntijan uskottavuus rakentuu.

8 Myynti & Markkinointi 2/23 SISÄÄNHEITTO

Arvonmyynti selkärangaksi

Yritysten välisessä liiketoiminnassa ratkaisumyynnillä luodaan yhdessä oikea ratkaisu asiakasyrityksen tarpeisiin. Ratkaisumyynnin yksi yleinen tekniikka on SPIN-tarvekartoitus. Sen avulla saadaan avointen tilanne-, ongelma-, seuraus- ja merkityskysymysten saadaan selville, mitä asiakas todella tarvitsee ja tahtoo.

Vaikka kaikessa myynnissä asiakassuhteen liimana toimii luottamus, ratkaisukeskeinen asiantuntijamyynti pyrkii nimenomaan yhteisesti tuotettuun arvoon. Myyvän yrityksen

arvolupaus mahdollistaa pitkäkestoisen liiketoiminnallisen vuorovaikutuksen. Arvonmyynnissä myyjien asema muuttuu pelkistä ratkaisujen tarjoajista todellisiksi vaikutusten luojiksi. Pitkiin neuvotteluihin kulminoituvien vuorovaikutustilanteiden

perusteella he pystyvät tuottamaan arvoa sekä asiakkailleen, omalle yritykselleen että koko B2B-arvoketjulle.

Tulevaisuuden kannalta hedelmällisintä on, kun arvonmyynti toimii myynnin ja sen opetuksen selkärankana.

2/23 Myynti & Markkinointi 9 TUHAT MERKKIÄ
Palstalla aihe ja kirjoittaja vaihtuvat, mutta merkkimäärä pysyy. Kirjoittaja Timo Holopainen on yrittäjyyden ja myynnin yliopettaja Turun ammattikorkeakoulusta.
"Ratkaisukeskeinen asiantuntijamyynti pyrkii yhteisesti tuotettuun arvoon."
Turku AMK

Alan opiskelija pohtii opintojaan ja tulevaisuuden uraansa.

Laadukas koulutus toi Suomeen

Alina Semeniachenko opiskeli koronan takia Suomessa vain pari vuotta. Siksi työhön tarvittava suomen kieli on jäänyt vaillinaiseksi.

Alina Semeniachenko valmistui Jyväskylän ammattikorkeakoulun International Business -ohjelmasta kesällä 2022. Hän opiskeli teknologialiiketoimintaa ja tulevaisuuden ennakointia.

− Olin vasta 17-vuotias hakiessani Suomeen opiskelemaan. Tunsin Suomeen muuttaneita ihmisiä ja tiesin, että Suomi on erittäin turvallinen paikka. Eikä ole kaukana kotoa Venäjältä; väliä on nopea matkustaa. Koulutusohjelma oli minulle sopiva ja koulutus laadukasta.

Kun korona sulki opiskelupaikan, opinnot etenivät suuren osan ajasta etänä vanhempien luona Venäjällä lähellä Moskovaa.

− En kommunikoinut paljoa suomalaisten kanssa.

Opiskeluaikana Semeniachenko oli myös vaihdossa Wienissä itävaltalaisessa ammattikorkeakoulussa. Opinnot päättäneen harjoittelujakson hän teki englanniksi kansainväliseen markkinointiin keskittyvässä tiimissä suomalaisessa Paptic Oy:ssä.

Nyt Semeniachenko tekee osa-aikaisesti markkinointitutkimusta ja työskentelee sushiravintolassa, mutta mieli hakee tuoretta ammattia vastaavaa kokoaikatyötä.

− Jos et osaa suomea, menetät automaattisesti työllistymismahdollisuuksia. Suurin pelkoni on, että jään tekemään sushia. Se kun ei ole minun unelmatyöni.

Semeniachenko hakee työpaikkoja Suomen lisäksi muualtakin Euroopasta. Venäjälle hän ei nyt haluaisi palata. Hän kokee, että ulkomaalaisen on helppo asua Jyväskylässä. Palvelut hoituvat virastoissa englanniksi, ja yleisestikin ihmiset osaavat englantia. Ammattikorkeakoulussa opinnot ja tapahtumat olivat englanniksi. Siellä myös tuettiin opiskelujen ulkopuolisessa elämässä.

10 Myynti & Markkinointi 2/23
ENSIASKEL
Teksti Tiina Hotti Kuva Artem Khvan
Tiesin, että Suomi on erittäin turvallinen paikka.

Alina Semeniachenko, 21

• Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK, International Business -ohjelman teknologialiiketoiminta ja tulevaisuuden ennakointi, 08/2019–07/2022

• Vaihto-opiskelu: Fachhochacule des BFI Wien, Euroopan talous- ja yritysjohtaminen, 2022

• Opiskeluharjoittelu: markkinatutkimus, Paptic Oy, 09/2022–11/2022

• Opinnäytetyö: Location-aware and adaptive mobile marketing communications of the future: Ideation of service containing Blockchain technology, 2022

Kysymys konkarille:

Teknologia ja automaatio ovat helpottaneet työtä. Voiko tällä olla vaikutusta palkkaukseen tai työtuntien määrään?

”Työelämä muuttuu nopeasti teknologian myötä. Rutiinityö vähenee, samalla kun luova ja kehittävä työ lisääntyy. Oman osaamisen kehittäminen on avain menestykseen. Myös yrittäjyys ja projektiluontoinen työ houkuttelevat monia. Rohkeasti uusia mahdollisuuksia tavoittelevat työntekijät voivat saavuttaa menestystä urallaan. Osaajat tuottavat lisäarvoa työn- tai toimeksiantajalleen jatkossakin, ja heidän ansiokehityksensä on suotuisaa. Jos omalle osaamiselle ei riitä kysyntää, voi myös ansiotaso heikentyä.”

Vastauksen antoi MMA:n kehityspäällikkö Samuli Myllyharju.

2/23 Myynti & Markkinointi 11
Alina Semeniachenko miettii Jyväskylästä Helsinkiin muuttoa. Pääkaupunkiseudulla on enemmän työpaikkoja, joissa voi työskennellä englanniksi.

VAIHTOASKEL

Taiteilija myy omaa identiteettiään ja sieluaan.

12 Myynti & Markkinointi 2/23
Alan ammattilainen otti uuden askeleen urallaan. Juka Hynynen auttaa luovien alojen toimijoita tuotteistamaan ja myymään osaamistaan, sillä pelkällä lahjakkuudella ei artistikaan enää pärjää.

Muutoksen harjalla

Musiikkialan murros ajoi Juka Hynysen ammatilliseen kriisiin. Myynnin ja markkinoinnin rooli korostui uutta liiketoimintaa luodessa, ja nyt hän haluaa jakaa oppejaan muille.

Musiikkiala muuttui rajusti reilut kymmenen vuotta sitten, kun striimauspalvelut löivät läpi. Levymyynti tyrehtyi ja tuotantoyhtiöiden liiketoiminta romahti.

Juka Hynynen oli juuri alkanut tehdä täysipäiväisesti töitä Jiffel Music -yhtiönsä kautta, kun liiketoiminnasta suli pois 95 prosenttia. Alanvaihdon sijaan hän hyppäsi mukaan muutokseen.

− Kun markkina muuttui niin nopeasti, oli vaikea kasvaa perinteisesti. Oli löydettävä uusia liiketoimintamalleja.

Hynysellä oli laaja kokemus alalta ja sen ongelmakohdista. Syntyi digipalvelu Family in Music, joka toimii kansainvälisenä verkostoitumis- ja projektinhallinta-alustana musiikin tekijöille.

Vuonna 2022 se sai rinnalleen Open Creative Housen, fyysisen työtilan ja verkostoitumispaikan luovien alojen toimijoille. Kuukausimaksuperiaatteella Espoon Keilasatamassa toimiva yhtiö tarjoaa musiikin ja muidenkin luovien alojen ammattilaisille, vaikkapa aloittelevalle mainostoimistolle, kaiken tarpeellisen

ilman isoja investointeja: työtilat esimerkiksi suunnittelua ja neuvotteluja varten, kuvausja äänitysstudioita, markkinointiapua sekä stailauspalveluita.

Molemmissa yhtiöissä Hynysellä on kantavana teemana osaamisen kehittäminen. Hänellä on runsaasti kokemusta yrityksen luomisesta ja kasvattamisesta, ja hän haluaa jakaa oppejaan myös muille. Luovilla aloilla varsinkin myynnissä ja markkinoinnissa on paljon tekemistä.

− Se on pitkään ollut monen musiikkialalla toimivan heikko kohta, mutta ei voi olla enää.

Musiikkia julkaistaan koko ajan enemmän.

Niinpä alalla pärjääminen vaatii määrätietoista työtä, pelkkä taiteellinen lahjakkuus ei riitä. Yrittäjyys on väistämätöntä suurimmalle osalle alalla toimivista, joten oma osaamisensa pitää osata tuotteistaa ja löytää oikeat kohderyhmät. Monelle ajatus myymisestä on kuitenkin haastava, Hynynen sanoo.

− Taiteilija myy omaa identiteettiään ja sieluaan, joten prosessi on vähän erilainen. On kuitenkin välttämätöntä löytää oma tapa, eikä yhtä oikeaa tapaa tehdä myyntiä ja markkinointia olekaan.

2/23 Myynti & Markkinointi 13
Jukan viimeisimmät urastepit
Teksti Henni Jääskeläinen Kuva Timo Porthan Perustaja ja toimitusjohtaja, Jiffel Music Group
5/2001–
Tuotantopäällikkö, EMI 10/2010–6/2012
Perustaja ja toimitusjohtaja, Open Creative House 1/2022– Perustaja ja toimitusjohtaja, Family in Music 5/2019–

Palstalla pureudutaan ajankohtaisiin ilmiöihin.

Ammattilaiset ansaitsevat kannustimensa

Miesvaltainen myynti palkitaan naisvaltaista markkinointityötä paremmin. MMA vaatii markkinoinnin ammattilaisten palkkarakenteeseen muutosta.

14 Myynti & Markkinointi 2/23
TIENVIITTOJA
Teksti Matti Keränen

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n julkaisema palkkatutkimus paljastaa muutostarpeen alan ammattilaisten palkkauksessa.

Työnantajat palkitsevat myyjiä bonuksilla huomattavasti markkinoinnin työntekijöitä paremmin. Se osaltaan selittää myynnin ja

– Luen tutkimusta myös niin, että markkinoinnin potentiaalia ei ole osattu valjastaa yrityksissä täysimääräisesti.

– Markkinoinnin osaajat tunnistavat asiakkaiden tarpeita ja markkinoilla tapahtuvia muutoksia. Markkinointi tukee suoraan myyntiä. Tämän voimavaran valjastamisessa olisi vielä paljon petrattavaa yrityksissä, Hovinmäki arvioi.

2/23 Myynti & Markkinointi 15

markkinoinnin ammattilaisten palkkaan riittävästi.

Lähes 40 prosenttia tutkimuksen vastaajista katsoo, että kouluttautumisen pitäisi vaikuttaa palkkaan nykyistä enemmän.

– Markkinointi on niin merkittävä yrityksen menestyksen tekijä, että työnantajien olisi hyvä huomioida myös ammattitaidon ylläpitämisen merkitys markkinoinnin ammattilaisten palkitsemisessa, Hovinmäki sanoo.

Perinteisesti on ajateltu, että työvuosien määrä näkyy suoraan osaamisen tasossa ja perustelee palkan nousua työvuosien kertyessä. Tämä näkyy palkkatutkimuksen tuloksissa. Työvuodet vaikuttavat sekä myynnin että markkinoinnin palkkaukseen.

Alalle pyrkivät nuoret saavat osaamistaan esiin usein harjoittelun kautta. Viime aikoina keskustelua on käyty työharjoittelun epäkohdista. Harjoittelijat saattavat tuottaa yritykselle merkittävää arvoa, joka ei vastaa maksettavaa korvausta. Myös tässä naisharjoittelijat ovat usein miehiä heikommassa asemassa.

SUKUPUOLI VAIKUTTAA. MMA:n palkkatutkimuksessa osoitetaan tilastotieteellisellä regressioanalyysilla miesten ja naisten välinen palkkaero ja kannustimien vaikutus palkan määrään.

Tilastollisesti merkitsevä tulos perustuu regressioanalyysiin, jossa muut taustamuuttujat, kuten ikä, koulutustaso tai työpaikan sijainti on vakioitu.

16 Myynti & Markkinointi 2/23
TIENVIITTOJA
Palkkatutkimus 2022 -kyselytutkimuksen toteutti Aula Research.

Kalevala Koru palkitsee tasapuolisesti

KALEVALA KORU palkitsee työntekijänsä tasapuolisesti yrityksen tuloksen perusteella. Myyjät ja markkinoijat saavat yrityksen tilikauden tuloksesta saman verran palkanlisää.

Kalevala Koru jakaa tuloksestaan kolmasosan hyväntekeväisyyteen ja työntekijöilleen.

– Meillä markkinointitiimi on hyvin kaupallisesti orientoitunutta. Myyntilukuja seurataan siellä vähintään yhtä paljon kuin myynnin puolella, Kalevala Korun Suomen kaupallinen johtaja Lea Aarinen-Koski sanoo.

– Tuloksen perusteella kaikille työntekijöille jaettava tulospalkkio on läpinäkyvä tapa kannustaa kaik-

kia ponnistelemaan yhteistä tavoitetta kohti, Aarinen-Koski kertoo. Hän on tehnyt monipuolisen työuran suomalaisten brändiyhtiöiden, kuten Marimekon ja Fiskarsin, markkinoinnissa ja myynnin tehtävissä ennen siirtymistään Kalevala Korulle alkuvuodesta.

– Kalevala Korulla myynti ja markkinointi tekee saumatonta yhteistyötä. Markkinoinnilla on merkittävä rooli myynnin tukena ja koko yhtiön strategian toteuttamisessa.

Aarinen-Koski on havainnut, että naisten ja miesten suhtautuminen oman työnsä arvoon selittää osaltaan miesten ja naisten palkkaeroja.

– Olen työhaastatteluissa joskus puuttunut naishakijan liian matalaan palkkapyyntöön ja kysynyt hakijalta, mihin hän on perustanut palkkatoiveensa. Naiset aliarvioivat miehiä herkemmin osaamisensa ja työnsä arvon, AarinenKoski sanoo.

Tutkimus osoittaa, että alan palkkarakenteessa miesten ja naisten välisessä palkkauksessa on perusteettomia eroja.

– Miehet saavat kaikkien vastaajien joukossa noin 1 000 euroa enemmän kuukausipalkkaa. Myynnin tehtävissä palkkaero on 900 euroa miesten hyväksi ja markkinoinnissa 800 euroa, MMA:n kehityspäällikkö Samuli Myllyharju kertoo.

MMA pyrkii neuvonnassaan kannustamaan markkinoijia neuvottelemaan peruspalkan lisäksi kannustimista. Tutkimuksen mukaan ne nostavat kuukausipalkkaa merkittävästi.

– Kaikkien vastaajien joukossa kannustimet tuovat noin 1 300 euroa paremman palkan ver-

rattuna kiinteäpalkkaisiin työntekijöihin, Myllyharju kertoo.

Palkkakehitystä ei suoraan voi verrata aikaisempien vuosien tutkimukseen, sillä nyt tutkimukseen tuli runsaasti vastauksia erityisesti nuorilta naisilta, jotka työskentelevät pääasiassa markkinoinnin tehtävissä.

Se näkyy myös tuloksissa. Markkinoinnin ammattilaisten palkkakehitys näyttääkin vastaajajoukon erilaisuuden myötä laskeneen edellisvuodesta.

– Tätä sopii oikeasti ihmetellä. Kyse on täysin perusteettomasta palkkaerosta sukupuolten välillä, mikä näkyy sekä markkinoinnin että myynnin tehtävissä, Hovinmäki puuskahtaa.

2/23 Myynti & Markkinointi 17
TIENVIITTOJA
"Naiset aliarvioivat miehiä herkemmin osaamisensa."

Myyntitilanteen kruunaa kyvykäs ostaja

Innovaation, muotoilun ja johtamisen professori Alf Rehn Syddansk Universitetista Kööpenhaminasta on yksi kolmesta Vihaan myyntiä! -kirjan kirjoittajasta. Hän vastuuttaa ostajia ja peräänkuuluttaa moninaisuuden hyväksymistä.

Myyjistä puhutaan paljonkin, mutta Alf Rehn muistuttaa kaupankäynnin toisesta osapuolesta.

– Kukaan ei oikeastaan puhu ostamisesta. Sanotaan, että hyvä myyjä tietää, mitä me tarvitsemme paremmin kuin me itse. Välillä se on ihan totta. Kuinka me voisimme kehittyä, jos tietäisimme, mitä me oikeasti tarvitsemme?

Hän nostaa esiin myös kuntien ja valtion hankinnoista vastaavat. Kansalaisten rahoilla tyrityt julkiset ostot eivät ole harvinaisia.

Mutta onhan se niinkin, että asiakkaan tulisi voida luottaa myyjän asiantuntemukseen. Vaikka se kenkuttaisikin.

– Välillä voi olla kitkaa ja tulla ärräpäitä, mutta siinä lähdetään rakentamaan jotain isompaa. Joka onkin se, mitä asiakas tarvitsee.

PUOLIHUOLIMATON HEITTO. Myyjiin ja myyntiin liittyy paljon tunteita ja latausta. Rehn sanoo, että lähes jokaisella on epämiellyttävä kokemus myyntitilanteesta. Ei välttä-

mättä iso juttu, mutta muistiin jää pettynyt kaiku. Vihaan myyntiä! -kirja pyrkii herättämään keskustelua myyntimyyteistä. Siitäkin, ettei yksi huono kauppa saisi leimata koko kaupankäyntikäsitettä.

Vihaan myyntiä! päätyi alkuvuodesta ilmestyneen kirjan nimeksi puolihuolimattoman heiton ansiosta. Kirjoittajatrio – Alf Rehn, Tero Ojanperä ja Tomi Pyyhtiä –istui nimitalkoissa saman pöydän ääressä kustannustoimittajan kanssa. Kliseiset tai jopa mahdottomia lupaavat nimet eivät maistuneet hyviltä.

– Sanoin, että mitä jos se olisi jotain yllättävämpää. Vihaan myyntiä tai jotain sellaista. Kaikki penteleet totesivat, että se on hyvä, mennään sillä. Nimi oli koputeltu ennen kuin ehdin miettiä sitä puolta minuuttia.

LUOTTAMUS, ASIANTUNTEMUS, AITOUS. Jos myyjiin istutetaan kapeaa mallia, Alf Rehn levittää muottia.

– Meidän pitäisi hyväksyä moninaisuus. Poistaa ikäsyrjintä, poistaa muutakin syrjintää ja misogyniaa.

ALAN VAIKUTTAJA 18 Myynti & Markkinointi 2/23 linkedin.com/today/author/alfrehn alfrehn.com
Teksti Tiina Hotti Kuva Henry Harrison

Hänen mielestään olisi hienoa, jos esimerkiksi Somaliasta Suomeen tullut nuori nainen ottaisi Vihaan myyntiä! -kirjan käteensä ja toteaisi, että hei, minäkin voisin olla myyjä.

Rehnin mielestä yksi alan haaste on se, että myynti vetää puoleensa ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole myyjinä parhaimmillaan.

– Tämmöisiä kauppakorkeakoulun potria poikia, wheeler dealereita. Suomessa, Euroopassa ja maailmassa on joukko ihmisiä, joka ei ehkä näe itseään sympattujen myyjien omahyväisissä kuvissa, mutta voi silti tehdä erinomaista työtä myyjinä. Ei ole pakko olla ekstrovertti, sliipattu ja sosiaalinen, Rehn sanoo.

– Minun isäni ei missään nimessä olisi käynyt sliipatusta. Hän oli aika suorasanainen, vähän mörökölli ja näytti enemmän linnakundilta kuin myyntimieheltä. Hän kertoi asiakkailleen, että jos sinä haluat tämmöisen tehtaan, se maksaa näin paljon. Ja se maksaa niin paljon, koska te tarvitsette tätä ja tätä. Silloin se ei räjähdä. Voitte saada halvemmankin, mutta se tulee olemaan ihan

susi. Ihmiset uskoivat häntä, sillä hän oli helkkarin hyvä kemian insinööri.

Rehn korostaa, että kauppoja tehdään luottamuksella, asiantuntemuksella ja aitona omana itsenä. Se näkyy myös kansainvälisessä kaupankäynnissä, josta esimerkkinä hän mainitsee Koneen entisen toimitusjohtajan Matti Alahuhdan. Hänen roolinsa yrityksen kasvussa oli suuri, mutta habituksessa ei ole mitään sliipattua.

Vahingollakin on tosin onnistumisissa usein sormensa pelissä. Rehn mainitsee esimerkin epäonnistuneesta sydänlääkkeestä, jota alettiin markkinoida erikoisen sivuvaikutuksensa ansiosta erektiolääkkeenä, Viagrana.

2/23 Myynti & Markkinointi 19
Ei ole pakko olla ekstrovertti ja sliipattu.
Alf Rehnin mielestä ostajan ja myyjän välisen kitkan kautta voi tulla molemmille paras lopputulos.

Alan ammattilaiset puhuvat työstään ja urastaan.

Pioneeri

Sateenkaari-ihmiset ovat kohderyhmä, jossa piilee valtava bisnespotentiaali. Se jätetään kuitenkin lähes täysin hyödyntämättä, sateenkaariviestinnästä kouluttava Hannu Medina sanoo.

Pohjoismaat ovat kärkikahinoissa sateenkaariystävällisiä matkakohteita lainsäädännön perusteella listattaessa. Tämä ei kuitenkaan näy maiden markkinoinnissa. Ennen kuin Hannu Medina perusti sateenkaarimatkailijoille suunnatun Gay Travel Finland -sivuston vuonna 2018, esimerkiksi hakutulos ”gay friendly Turku” ei tuonut Googlessa yhtään osumaa. Yrityksensä alkuvuosina Medinan työ painottuikin matkailualalle.

− Suomalaisyritykset unohtavat, että suuressa osassa maailmaa homoseksuaalisuus on rikos. Mistä voi tietää olevansa tervetullut, jos sitä ei sanoiteta ja siitä ei viestitä mitenkään?

Suomalaiset ajattelevat asian olevan niin itsestään selvä, ettei sitä tarvitse sanoa ääneen.

− Ihminen saattaa ajatella, että minä olen niin suvaitsevainen. Hänen pitäisi kuitenkin mennä oman päänsä sisältä sateenkaari-ihmisen pään sisään, Medina sanoo.

− Totuus on, että homojen elämä on aika erilaista kuin heteroiden. Trans- ja muunsukupuolisilla on vielä vaikeampaa.

Hiljalleen Medinan liiketoiminta laajeni myös muille toimialoille. Hänen toinen brändinsä on We Speak Gay. Yhteisöön kuuluvat organisaatiot saavat koulutuksen ja tunnuksen, joka osoittaa yrityksen olevan sateenkaariystävällinen toimija ja haluavan edistää moninaisuutta ja inklusiivisuutta.

Kevät ja alkukesä ovat Medinalle kiireisiä, mutta sateenkaari-ihmisten huomioiminen vain Pride-aikaan on hänen mukaansa lähes pelkkää pinkkipesua.

− Jossain vaiheessa mietin, pitäisikö kieltäytyä pitämästä koulutuksia kesäkuussa ja ehdottaa, että pidetään silloin hauskaa ja tehdään duuni 11 kuukauden aikana. Nyt yhden kuukauden tai viikon aikana yritetään tehdä kaikki ja loppuvuosi ollaan hiljaa.

VALTAVA MYYNTIPOTENTIAALI. Sateenkaariviestintä sai alkunsa Yhdysvalloissa

1970-luvulla, kun yritykset halusivat houkutella sateenkaariyhteisön kuluttamaa rahaa. Nyt siellä on perustettu sateenkaaribisneksen ympärille massiivisia tapahtumia. Kyseessä on oma teollisuudenalansa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan 20 prosenttia z-sukupolven edustajista kokee kuuluvansa sateenkaariyhteisöön.

”Sateenkaarikohderyhmä tarvitsee sanoittamista, koska muuten ei voi olla varma, että on tervetullut omana itsenään”, Hannu Medina sanoo.

20 Myynti & Markkinointi 2/23 URAPOLKU
Teksti Henni Jääskeläinen Kuvat Timo Porthan
2/23 Myynti & Markkinointi 21
Totuus on, että elämähomojen on aika erilaista kuin heteroiden.

Hannu Medina

• Kouluttaa organisaatioita sateenkaariviestinnästä ja sateenkaari-inklusiivisuudesta

• Gay Travel Finland -sivuston ja We Speak Gay -yhteisön perustaja

• Valmistui Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen markkinoinnin linjalta 1994

• Haaveili diplomaatin urasta ja pääsi opiskelemaan poliittista historiaa, mutta päätyi töihin

Nokialle, jossa vastasi osasta Euroopan markkinoista

• Tehnyt myyntiä ja markkinointia it-, tapahtuma-, verkkokauppaja pankkialalla sekä johtanut hiihtokeskusta

22 Myynti & Markkinointi 2/23 URAPOLKU

Yhdysvalloissa on tutkittu myös, että sateenkaariystävällinen alue houkuttelee muita enemmän yrityksiä, sijoituksia, uusia asukkaita ja matkailijoita.

Sateenkaarikohderyhmässä siis riittäisi yrityksille potentiaalia. Suomessa kuitenkin pelätään, että viestintä menee överiksi.

− Suomessa ollaan hirveän varovaisia, vaikka kuvitellaan, että ollaan rohkeita. Sateenkaariviestinnässä saa mennä överiksi, Medina sanoo.

Vaikka sateenkaariviestintä mielletään usein HR:n asiaksi, sen pitäisi näkyä yrityksen kaikissa toiminnoissa: myynnissä, markkinoinnissa ja esimerkiksi ostopuolella. Inklusiivisuus kuitenkin lähtee työkulttuurista ja sen sanoittamisesta, että kaikki työntekijät hyväksytään sellaisina kuin ovat.

EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan 92 prosenttia sateenkaariihmisistä Suomessa ei koe voivansa olla työpaikalla täysin oma itsensä. Suurin pelko on tulla hylätyksi. Medinan slogan on, että yhdeksän kymmenestä sateenkaari-ihmisestä on kaapissa, ja yhdeksän kymmenestä heterosta on väärässä: oletetaan asioiden olevan kunnossa, koska ei tiedosteta todellisuutta.

− Viestintä on ydinjuttu, jolla luodaan turvallisuuden tunne sekä työyhteisössä että asiakkaille.

Yrityksen kannattaa kiinnittää sanojen lisäksi huomiota kuvitukseen: näkyykö mainonnassa moninaisuus? Myös esimerkiksi sateenkaarisymbolit sisustuksessa luovat turvallisuuden tunnetta.

− Kun kuljen suomalaisena maailmalla ja näen jossain Suomen lipun, se resonoi, Medina vertaa.

TODELLINEN MINÄ. Nykyisin Medinan on vaikea saada kontaktia kymmenen vuoden takaiseen itseensä. Tuolloin hän eli aivan toisenlaista, heteronormatiivista elämää. Hän tiesi tuntevansa vetoa miehiin, mutta sulki sen osan itsestään pois.

Kaiken muutti yksi pään räjäyttänyt suudelma: sen jälkeen oli mahdotonta jatkaa entistä elämää. Alkuvuosi 2015 oli Medinalle henkisesti todella rankka, sillä puolen vuoden sisään hän menetti isänsä, tuli kaapista, jäi työttömäksi ja kävi läpi raskasta avioeroa.

Medina kuitenkin löysi todellisen itsensä. Hän tapasi Instagramissa tulevan aviomiehensä, joka muutti Meksikosta Suomeen. Pari avioitui alkuvuodesta 2017, samana päivänä, kun samaa sukupuolta olevien avioliitosta tuli laillinen.

Medina huomauttaa, että ihmiset voivat olla kaapissa minkä tahansa asian takia.

− Kaapissa ihmiset pienentävät itsensä, elävät käsijarru päällä. Omasta potentiaalistaan menettää silloin paljon. Siihen koko tämä inklusiivisuus ja moninaisuus kulminoituvat: että saisi olla ylpeästi ja näkyvästi se, mikä on pelkäämättä rangaistusta.

Kouluttajanuransa alussa Medina yritti muuttaa yrityksiä sateenkaariystävällisiksi, mutta se kävi henkisesti liian raskaaksi. Nyt hän auttaa jo valmiiksi sateenkaariystävällisiä yrityksiä tulemaan paremmiksi.

Medina saa usein kuulla, ettei jotakuta kiinnosta hänen seksuaalisuutensa, koska sillä ei ole mitään väliä. Mutta sateenkaariviestinnässä juuri sillä on väliä – sillä, että tiedostaa ja ymmärtää toisen erilaista elämää.

− Tämä ei ole aina hirveän kivaa duunia. Vaikka teen tätä bisneksenä, teen omalla identiteetilläni. Asiakas ottaa tietyllä tavalla tahtomattaan kantaa myös minuun ja minun pelkoihini. Tulee olo, ettei minun tunteitani ole olemassa.

Medinan koulutusten kysyntä lähti viime syksynä nousuun, ja alkuvuoden aikana se on räjähtänyt. Kyselyitä tulee yhä enemmän myös ulkomailta. Tähän asti jokin on pidätellyt Medinaa Suomessa, mutta siihen on tulossa muutos.

− Visioni on olla kansainvälisesti arvostettu puhuja ja asiantuntija.

2/23 Myynti & Markkinointi 23
Medina kehottaa epävarmoja yrityksiä katsomaan, miten muut tekevät sateenkaariviestintää.
24 Myynti & Markkinointi 2/23
”Haastavin asia on luovuuden hallinta.”

Miljoonien alku

Jenni Ahtiaisen kuulolaitteiden käyttäjille suunnattujen

Deafmetal-korujen menestys lähti sosiaalisesta mediasta.

Nyt koruja myydään ympäri maailmaa.

Monet lehtijutut Jenni Ahtiaisesta alkavat tarinalla siitä, miten hän teki itselleen

kuulolaitteen päälle poronnahkasta

korun, pisti kuvan someen ennen lauantaisaunaa, ja saunareissun aikana postaus oli lähtenyt viraaliksi. Uskomaton tarina, mutta vielä uskomattomammaksi se käy, kun palataan tuosta vuoden 2018 hetkestä kymmenisen vuotta taaksepäin.

Ahtiainen oli lenkkipolulla ja alkoi miettiä, millaista kaulavaatetta Ville Valo voisi käyttää. Idea jalostui pitsiseksi huivisolmioksi, jonka Ahtiainen lähetti Ville Valolle postissa. Yllätys oli aikamoinen, kun Ahtiainen katseli Linnan

VAU-EFEKTI
2/23 Myynti & Markkinointi 25
Tekijät kertovat, mikä on onnistuneen casen salaisuus. Teksti Tiina Heikka Kuvat Timo Porthan

juhlia, ja Valo asteli kättelemään presidenttiä Ahtiaisen luomus kaulassaan. Syntyi yritys gTIE.

Vuonna 2013 oli gTien momentum. Ahtiainen pääsi American Music Awardseihin asustamaan kansainvälisiä tähtiä. Jo ennen tätä Ahtiaisen asusteita oli nähty Oscar-gaalassa ja Golden Globessakin. Maailmanvalloitukseen oli pistetty omat ja lainatut rahat sekä siihen mennessä isoimman luovan alan yrityksen rahoituskierroksen sijoittajien rahat ja Tekesin tuki – yhteensä 350 000 euroa. Valitettavasti tämäkään ei riittänyt gTien maailmanvalloitukseen.

Oli kantavana voimana sitten luottamus omaan itseen, paine taloudesta tai silkka porilaisuus, Ahtiainen ei lannistunut.

− Mulla on aina ollut helvetillinen näyttämisen tarve. Vanhemmat erosivat, kun olin 11-vuotias, ja isän huomio keskittyi pienempään veljeeni. Nyt 47-vuotiaana en ole edelleenkään päässyt eroon tarpeesta, mutta isälle mun ei enää tarvitse näyttää mitään. Näyttämisen tarpeesta on tullut mulle yksi eteenpäin ajava voima muiden draivereiden joukossa, enkä näe siinä mitään pahaa. Isoin draiveri eteenpäin pääsemiselle löytyi, kun ymmärsin, miten paljon hyvää saa aikaan, kun on vain oma itsensä, avoin ja ratkaisee oman tai jonkun toisen ongelman.

SOMEN KAUTTA NOUSUUN. Asuste- ja korusuunnittelija Ahtiainen havahtui omaan kuuloongelmaansa, kun alkoi kadottaa itseään. Keskusteluissa räväkkä Ahtiainen jättäytyi seinäkukkaseksi. Ei ollut helppoa osallistua keskusteluihin, kun ei kuullut kunnolla. Moni peittelee kuulolaitettaan hiusten alla, mutta Ahtiainen ei halunnut tähän ruveta.

− Kuulolaitteita hävetään, vaikka eihän kyse ole sen ihmeellisemmästä asiasta kuin silmälasit. Nykyään silmälaseja näkyy jopa

pornoleffoissa, mutta kuulolaitteita ei näy missään.

Ahtiainen päätti personoida oman kuulolaitteensa ideoimalla korupidikkeen, jonka avulla kuulolaitteet muuttuivat korvakoruiksi. #Deafmetal lähti pikaiseen nousukiitoon somessa.

− Yksi juttu oli varmaan juuri se, että keksin tuon hyvän hashtagin, joka toi paljon jakoja. Ja sitten toki se aitous, en yrittänyt myydä mitään.

Kuulolaitteita käyttävä porukka on suhteellisen pieni niche-yleisö. Ahtiaisen keksintö osui segmentin oikeaan tarpeeseen. Tuote koostuu kahdesta erikseen myytävästä kappaleesta: kuulokojeeseen kiinnitettävästä, kaikkiin kuulolaitteisiin sopivasta holsterista sekä holsteriin kiinnitettävistä koruista. Kuulolaite saattaa olla käytössä vain toisessa korvassa, joten korutkin myydään yksittäiskappaleina.

Aluksi Ahtiainen teki räätälöityjä pikkuruisia holstereita ja koruja itse. Kaavat hän säilytti tulitikkurasiassa. Nyt kuulolaitekoruja myydään useiden jälleenmyyjien toimesta muun muassa Keski-Euroopassa, USA:ssa, Australiassa ja Afrikassa.

− Audiologit ovat ottaneet tuotteen hyvin vastaan, koska se auttaa heitä motivoimaan kuulolaitteen käyttäjiä ottamaan kuulolaitteet käyttöön. Usein sen käyttöönottamista lykätään, mikä voi nopeuttaa muistisairautta tai heikentää oppimista, Ahtiainen kertoo.

KUINKA LUOVUUTTA HALLITAAN? Puolivahingossa, intuitiivisesti, perstuntumalla. Näillä sanoilla Ahtiainen kuvailee uskomattoman urapolkunsa kulkua. Mutta pelkkä tuuri tai hyvät ideat eivät vielä kanna menestyneeksi yritykseksi. Tarvitaan valtavasti työtä ja keskittymistä.

26 Myynti & Markkinointi 2/23 VAU-EFEKTI
"Mulla on aina ollut helvetillinen näyttämisen tarve."

Kuulolaitteen käyttöönoton lykkääminen voi nopeuttaa muistisairautta tai heikentää oppimista.

− Haastavin asia on luovuuden hallinta. Ideoita tulee koko ajan aivan helvetisti. Pitää ottaa tiedostettu hallinta. Sellainen ote, että nyt mä teen tän loppuun, Ahtiainen kuvailee luovuuden yhdistämistä bisnekseen.

− Mä oon aina tykännyt Jaguareista. Anu Pentik tiesi tämän ja antoikin mulle hyvän neuvon: jos sä haluat oman Jaguarin, keskity. Anu Pentikillä on ollut useampi Jaguar. Ahtiaisella ei vielä yhtään. Mutta ehkä jonain päivänä.

− Holstereissa on mun miljoonien alku. Ahtiainen tähyää jo uusiin haasteisiin. Tekeillä on oma kuulolaite, ja luovat aivot raksuttavat jo muissakin innovaatioissa.

− Kaipaan ongelmia ratkottavaksi. Olen esimerkiksi kehitellyt diabetespuolelle vähän samantyylisiä koruja ja ihmisten arkea helpottavia juttuja.

1 Jennin vinkit 2 3

Perustele tuotteesi tarpeellisuus kohderyhmän mukaisesti.

Jenkeissä Deafmetalkuulokoruja myydään estetiikalla, Japanissa turvallisuudella. Deafmetallit näyttävät visuaalisesti korvakoruilta, mutta estävät myös kuulolaitetta tippumasta ja katoamasta.

Älä oleta asiakkaistasi mitään. Eräs brittiläinen jälleenmyyjä markkinoi Deafmetal-tuotteita lauseella ”Rise up your self-esteem”, vaikka ei kuulovammaisella välttämättä ole huono itseluottamus. Deafmetalin jakelijat ja jälleenmyyjät ovat kuuloalan ammattilaisia, jotka ymmärtävät ja kunnioittavat loppuasiakkaan mielenmaisemaa.

Pyydä apua. Ihmisillä on kova tarve auttaa. Jos olen törmännyt haasteisiin esimerkiksi myynnissä, olen rohkeasti laittanut kysymyksen someen ja saanut hetkessä vastauksen.

2/23 Myynti & Markkinointi 27

Meistä jokaisen

Minkä puolesta ja mitä vastaan olet?

Muistatko, kuinka George Clooney testasi potentiaalisia yhteistyökumppaneitaan? Hän halusi lounastaa näiden kanssa nähdäkseen, miten henkilö kohteli tarjoilijoita. Tänä päivänä, ja Hollywoodista bisnesmaailmaan siirryttäessä, hyvän yhteistyökumppanin testi ei jää vain lounaalle. Se ulottuu arkemme jokaiseen hetkeen – ja valinnat, joita teemme, paljastavat arvomme. Minkä puolesta ja mitä vastaan sinä olet? Minulle on tärkeää tuntea valitsemieni brändien arvomaailma ja tietää, että euroni vaikuttavat yhdenvertaisemman maailman rakentamiseen. Sama ajatus painaa vaakakupissa myös yhteistyökumppania valitessa. En puhu nyt vain organisaatioista, vaan myös asiantuntijoista. Clooneykin osoitti lounastestillään ymmärtävänsä ihmisten merkityksen. Hän jatkoi keskusteluita niiden kanssa, jotka kohtasivat tarjoilijan vertaisenaan.

Mitä teet, kun kaverisi vitsailee maahanmuuttajista?

Kun kollega kertoo ansaitsevansa sinua vähemmän?

Kun kuulet, ettei potentiaalista työnhakijaa kutsuta haastatteluun vierasperäisen nimen vuoksi?

Kun bussissa joku alkaa tölvimään toista matkustajaa homoksi ja uhkailee tätä?

Meistä jokaisen arjessa on hetkiä, joissa arvomme joutuvat testiin. Jos et puutu bussissa vihapuheeseen ja asetu uhrin avuksi, jos et ota puheeksi organisaationne palkkaepätasa-arvoa ja hiljennä rasistisen vitsin kertojaa, annat ympäristöllesi luvan jatkaa yhdenvertaisuuden loukkaamista.

Ei riitä, että olet hiljaa mielessäsi sitä mieltä, että vääryyttä tapahtuu. Vasta toimintasi tekee sinusta vastuullisen ja arvosi näkyviksi. Samalla läpäiset hyvän yhteistyökumppanin testin.

Toivon, että jokainen myynnin ja markkinoinnin ammattilainen pääsee tuosta testistä läpi. Se kuitenkin vaatisi, että meistä markkinoijista jokainen nousisi arjessaan rasismia ja syrjintää vastaan. Se vaatisi uskallusta rikkoa hiljaisuus, ottaa puheeksi vaikeitakin aiheita ja puolustaa vähemmistöjä.

Mutta ehkä silloin alamme vetovoimatekijäksi saataisiin tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

KOLUMNI
28 Myynti & Markkinointi 2/23
arjessa on hetkiä, joissa arvomme joutuvat testiin.
Teksti Marica Thorén Kuva Pasi Salminen Kirjoittaja Marica Thorén on MarkkinointiKollektiivin toimitusjohtaja ja yksi MyyntiKollektiivin perustajista.
Uuden ajan myynti KERT KENNER Tiistai 30.5. klo 17.00 - 19.00 Ritz Vaasa, ritz.fi Vapaa pääsy Ilmoittaudu: lyyti.in/ Kert_Vaasassa +358 50 408 7170 keski-suomi.mma.fi Laukaan Peurunkagolf, Valkolantie 68, 41350 Laukaa Save the date 15.7.2023 MMA SM-Golf

Yhdenvertaisuus vaatii aitoja tekoja

Monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja inkluusion pitäisi kuulua jokaisen organisaation arkeen. Konkreettiset muutokset voivat olla kivuliaita, mutta tuovat usein innovatiivisuutta ja menestystä.

YHDENVERTAISUUS 30 Myynti & Markkinointi 2/23
Teksti Jukka Nortio Kuvat Jetro Stavén

Organisaatiot, jotka ovat heränneet huomaamaan DEI-kysymysten tärkeyden, ovat usein kohdanneet kriisin. DEIkysymyksillä tarkoitetaan monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja inklusiivisuutta (diversity, equity, inclusion) eli kaikkien työntekijöiden tasapuolista mukaan ottamista.

Organisaatio on kokenut painetta esimerkiksi sijoittajilta, asiakkailta tai työntekijöiltä siitä, että monimuotoisuutta tai yhdenvertaisuutta on parannettava.

− Paine on kasvanut niin, että on pakko toimia. Painetta voivat aiheuttaa työntekijöiden ja muiden sidosryhmien vaatimusten lisäksi esimerkiksi tehty virhe tai julkinen keskustelu yrityksen toimista, Deidein toimitusjohtaja Jasmin Assulin sanoo.

Deidei auttaa organisaatioita viemään tietoisuutta DEI-kysymyksistä sekä organisaatioiden strategioihin että arjen tekoihin.

KOLME SYYTÄ KEHITTÄÄ. Maahanmuutto, moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Raskin syvintä osaamista. Työtä kuvaa hyvin hänen johtamansa kolmivuotisen hankkeensa nimi ”Moninaisesti parempi”. Sen keskeisiä kohderyhmiä olivat asiantuntijaorganisaatiot ja Suomeen muuttaneet korkeasti koulutetut naiset.

Raskin mukaan ensimmäinen syy, miksi sekä yritykset että julkishallinnon organisaatiot ovat havahtuneet moninaisuuden kehittämiseen on hyöty. Tutkimukset osoittavat, että moninainen työyhteisö on innovatiivisempi, paremmin uusia asiakasryhmiä tavoittava, menestyneempi ja ilmapiiriltään parempi kuin samanlaisista työntekijöistä koostuva.

− Pelkkä erilaisuuden olemassaolo ei tuota menestystä. Siihen tarvitaan hyvää johtamista, psykologista turvallisuutta sekä mukaan ottavia ja inklusiivisia toimintatapoja, Rask sanoo.

Toinen syy on lainsäädäntö, joka velvoittaa organisaatioita edistämään monimuotoisuutta ja tasa-arvoa.

2/23 Myynti & Markkinointi 31
"Suomesta voi tulla edelläkävijä DEIkysymyksissä", uskoo Jasmin Assulin.

− Kolmas asia on esimerkiksi me too -liike, joka on herättänyt meidät huomaamaan, että organisaatioissamme on paljon kehitettävää, Rask sanoo.

AVAIN LAAJENTAMISEEN. Hyvin DEI-asioita tekeviä yrityksiä yhdistää se, että johto ymmärtää niiden merkityksen työntekijöiden hyvinvoinnille ja yrityksen menestykselle. Näiden yritysten johdolla on usein kokemusta kansainvälisistä toimintaympäristöistä tai henkilöstö on hyvin kansainvälinen.

Kotimaiset ja EU-tason monimuotoisuusvaatimukset ovat perustaso, jonka saavuttaminen ei vielä tuo etua. Deidei laatii yrityksille toimintamalleja, joilla ne voivat saavuttaa edelläkävijyyden ja kilpailuedun.

− Laajentuminen uusille markkinoille voi olla vaikeaa, jos projektitiimi on liian homogeeninen. Monimuotoisuuden puute tuottaa usein riskejä myös tuotekehitykselle, myynnille, markkinoinnille ja oikeastaan kaikille yrityksen toiminnoille, Assulin sanoo.

Tilanteen paranemista hidastavat yhteiskunnan vastavoimat kuten ääriajattelu. Toinen hidaste on yhdenvertaisuuden illuusio: ei meillä ole ongelmia eikä mitään tarvitse tehdä.

− Nekin yritykset, jotka tunnistavat tarpeen muutokselle, eivät osaa kytkeä teoriaa toimintaan. Tavoitteiden asettaminen, konkreettinen toiminta ja mittaaminen on kivuliasta. Syvempi ymmärrys, osaaminen ja työkalut puuttuvat useimmilta yrityksiltä.

Asioita edistämään lähteneissäkin yrityksissä on usein epäonnistuttu, jos työntekijöitä ei ole otettu mukaan muutokseen.

KOLME KULMAKIVEÄ. Kun yritykset lähtevät kehittämään DEI-kykyjään, pitää niiden huolehtia kolmesta asiasta: ylimmän johdon tuki, data ja strategisuus.

− DEI-kysymysten ulkoistaminen HR:lle johtaa helposti epäonnistumiseen, jos ylin

johto ei ole asian takana, Assulin sanoo. Datan puute ilmenee tilanteessa, jossa ”jotain pitäisi tehdä” ilman, että on dataa yrityksen monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden tilasta tai siitä, miten se linkittyy yrityksen kilpailukykyyn, myyntiprosesseihin, tuotekehityksen ja ihmisten urakehityksiin. Jos dataa ei ole, toiminta perustuu oletuksiin.

DEI-työtä edistetään parhaiten kuten mitä tahansa muutakin liiketoimintaa: tehden strategisia dataan pohjautuvia päätöksiä ja seuraten tavoitteissa kehittymistä.

− Asiat eivät ratkea muutamilla koulutuksilla, vaan strategisella kehittämisellä, joka läpileikkaa organisaation kaikissa toimissa palkkatasa-arvosta rekrytointiin ja taloushallinnosta myyntiin, Assulin sanoo.

ENTÄ KIELI? Suomalaisessa työelämässä on tutkimusten valossa edelleen esteitä ulkomaalaistaustaisten työllistymiselle. Yli puolet heistä kokee puutteellisen suomen kielen taidon heikentävän asemaa työmarkkinoilla. Tämä on vahvassa ristiriidassa työvoimapulan ja sen kanssa, että työperäistä maahanmuuttoa halutaan edistää.

Rask on kehittänyt THL:ssä toimintatapoja, joilla parannetaan ei-suomenkielisten työntekijöiden mahdollisuuksia tehdä asiantuntijatyötä. Yksi keino on kielitietoinen työskentely eli toimintatavat, jotka mahdollistavat työskentelyn myös kehittyvällä kielitaidolla. Raskin hankkeessa sovittiin esimerkiksi, että palavereissa voi käyttää työntekijän osaamisen ja toiveiden mukaan joko suomea tai englantia.

− Sovimme myös, ettei sähköposteissa haittaa, jos suomen kieli ei ole täydellistä. THL tarjoaa työnantajana myös mahdollisuuden käydä työaikana suomen kielen kurssilla, Rask kertoo.

Kielikysymys on Raskin mukaan myös se, joka erottaa suomalaiset työpaikat monista muista eurooppalaisista. Suomessa

32 Myynti & Markkinointi 2/23
”Monimuotoisuuden puute tuottaa usein riskejä myynnille ja markkinoinnille.”
YHDENVERTAISUUS

”Monimuotoisuus kannattaa viedä johdon palkitsemisjärjestelmään”, Shadia Rask sanoo.

2/23 Myynti & Markkinointi 33
34 Myynti & Markkinointi 2/23
YHDENVERTAISUUS
Jasmin Assulinin mukaan DEI-asioiden kehittäminen vaatii strategista työtä, joka ulottuu kaikkiin organisaation toimintoihin.

kielivaatimukset ovat usein kovemmat kuin muualla. Onko se aina tarpeellista, Rask pohtii.

Assulinin mukaan väestön monimuotoisuus ei välttämättä johda siihen, että yrityksissä oltaisiin pidemmällä. Moninaisessa yhteiskunnassa ongelmat ovat erilaisia kuin vähemmän moninaisessa.

− Suomessa pohditaan, miten työpaikoille rekrytoidaan monimuotoisemmin ja Iso-Britanniassa kipuillaan, miten luodaan yhdenvertaisempaa urakehitystä. Ongelmia on kaikkialla, Assulin sanoo.

MITTAREITA JA KONKRETIAA. Yhdenvertaisuus vaatii suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja strategista työtä, jonka tuloksia pitää aktiivisesti seurata. Aivan perusmuuttujia täytyy mitata niin, että tiedetään, minkälainen monimuotoisuuden tila on.

− Pyrkimyksenä tulisi olla, että työntekijäjakauma vastaa väestön monimuotoisuutta. Yrityksissä monimuotoisuus kannattaa viedä johdon palkitsemisjärjestelmään. Koko organisaatio kannattaa kouluttaa monimuotoisuuteen, kuten on tehty muun muassa Helsingin kaupungilla, Rask sanoo.

Hän muistuttaa myös, että yrityksissä pitää keskustella tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja piilossa olevista rasistisista asenteista, koska näihin liittyy edelleen paljon pelkoja ja väärinkäsityksiä. Vain puhumalla ja asioita selvittämällä organisaatiot voivat parantaa toimintaansa tässäkin asiassa.

VALTAVA ASIAKASKUNTA. Suomessa ei aina ymmärretä, kuinka suuri asiakaskunta muut kuin suomen- tai ruotsinkieliset ovat. Heitä on 400 000 henkeä. Suurimmat ryhmät ovat venäjän-, viron- ja arabiankieliset.

− Yrityksen kannattaa miettiä, millaista osaamista tarvitaan, jotta nämä asiakkaat tavoitetaan, Rask sanoo.

Kauppakeskus Itiksessä oivallettiin pari vuotta sitten ympäristön suuren muslimiväestön tarpeet ja julkaistiin Ramadan-kuukauden päätteeksi tapahtuma- ja tarjouslehti seitsemällä kielellä. Idean taustalla olivat muslimitaustaiset markkinoinnin osaajat.

Kun organisaatiot edistävät monimuotoisuutta ja tasavertaisuutta, on niiden viestintä avainasemassa: asiat ovat siten, miltä ne näyttävät. Miltä organisaation painettu ja digitaalinen materiaali näyttää? Onko kuvissa pelkästään valkoisia keski-ikäisiä miehiä? Pienet asiat saattavat olla pahasti ristiriidassa sen kanssa, miten organisaatio todella toimii.

On varottava puhetta tyhjästä. Monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta viestiminen jää pinnalliseksi, jos tavoitteena on vain markkinointi ilman yhdenvertaisuutta edistäviä tekoja. Tavoitteena ei tulisi olla vain parantaa omaa mainetta tai olla erottumatta joukosta. On oivallettava, miten tasa-arvoinen ja yhdenvertainen työpaikka linkittyy ja edistää organisaation perustehtävää.

TULOKSIA NÄKYY. Suomessa DEI-kysymykset ovat nousseet yritysten keskusteluun viimeisen viiden vuoden aikana. Ne ovat rantautuneet Suomeen erityisesti kasvuyritysten myötä.

− Aluksi puhuttiin vain binäärisestä sukupuolesta. Parin viime vuoden aikana keskusteluun on tullut etninen tausta, monikulttuurisuus, neurodiversiteetti sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kun työtä on nyt joissakin organisaatioissa tehty viisi vuotta strategisesti, alkaa tuloksia jo näkyä, Assulin sanoo.

Hän uskoo, että Suomi voi olla DEI-kysymyksissä kymmenen vuoden päästä edelläkävijä. Se vaatii, että yritykset eri toimialoilta alkavat rekrytoida monimuotoisesti ja kansainvälisesti.

− Tarvitaan strateginen ja systemaattinen ote edistää DEI-kysymyksiä, eikä niin, että tämä on joku pehmeä nice to have -asia.

2/23 Myynti & Markkinointi 35
"Työn tuloksia pitää seurata aktiivisesti."
36 Myynti & Markkinointi 2/23 YHDENVERTAISUUS
Abbas Al-Ziregin on helpompi tehdä yhteistyötä kansainvälisten asiakkaiden kanssa kuin suomalaisten.

Vieraskielinen korostus vaikeutti myyntiä

Yrityksensä alkuaikoina Abbas Al-Zireg joutui kuuntelemaan pilkkaa. Nyt hän johtaa kansainvälisesti toimivaa Dream Teamia ja aikoo ottaa isoja riskejä jatkossakin.

Dream Team AH:n perustaja ja toimitusjohtaja Abbas AlZireg on unelmiensa ammatissa. Oma yritys, jossa hän työllistää päivittäin noin 200 työntekijää, on kasvanut nykyiseen kokoonsa elokuusta 2021 lähtien. Liikevaihtoa kertyi alkutaipaleella eli joulukuun 2022 loppuun mennessä yli kolme miljoonaa euroa.

14-vuotiaasta lähtien töitä monipuolisesti paiskinut lähihoitaja sai idean terveydenhuoltoalan vuokratyöyritykseensä ajaessaan yövuorosta kotiin.

− Tienasin hyvin, mutta se lannisti, että verottaja vei palkasta puolet. Ajattelin, että voisin lähteä tekemään töitä yrittäjänä. En tiennyt mitään yrittämisestä, mutta tuttu kirjanpitäjä auttoi alkuun.

Aluksi oli jonkin verran hankaluuksia, kun yritys tai Al-Ziregin nimi eivät olleet alalla tuttuja. Asiaan vaikutti myös suomen kielen osaaminen. Puhe on sujuvaa, mutta selvä aksentti kuuluu, eivätkä ensimmäiset myyntipuhelut menneet hyvin. Niinpä Al-Ziregin vaimo auttoi.

Myös Al-Ziregin pätevyys on kyseenalaistettu.

− Eräs mahdollinen asiakas alkoi pilkata, ettemme voi osata alan töitä, koska olemme

toimineet vasta lyhyen aikaa, ja minä olen nuori tällä alalla. Näin väitti, vaikka meillä on paljon päteviä työntekijöitä.

Julkiset kilpailutukset ovat parantaneet tilannetta, sillä niissä on selkeät ostokriteerit, ja hinnan painoarvo on suuri.

KANSAINVÄLISTÄ KASVUA. Työntekijöiden saaminen ei ole ollut Dream Teamille ongelma, vaikka alalla on työvoimapula. Hyvä palkka houkuttaa.

− Maksamme Peijaksen sairaalassa työskentelevälle hoitajalle 27 euroa tunnissa, kun he saavat suoraan sairaalassa työskennellessään 17–19 euroa tunnissa.

Toinen houkute on ollut kansainvälinen rekrytointi luksuskohteisiin. Dream Team on välittänyt suomalaishoitajia muun maussa Karibialla seilaaville risteilijöille ja New Yorkissa olevaan sairaalaan.

Yhteistyö kansainvälisten asiakkaiden kanssa on Al-Ziregille helpompaa kuin suomalaisten, koska silloin häneen ei suhtauduta karsastaen.

− Kansainvälisten asiakkaiden kanssa en ole kokenut samanlaista negatiivista suhtautumista kuin Suomessa. Olen saanut kunnioitusta ja arvostusta, eikä minua ole epäilty nimeni, tutkintoni tai ikäni vuoksi.

2/23 Myynti & Markkinointi 37
"Mahdollinen asiakas alkoi pilkata, ettemme voi osata alan töitä."

Selkokieli tasavertaistaa työntekijät ja asiakkaat

Monikulttuurisuus, monietnisyys ja monikielisyys ovat työpaikkojen arkea. Selkokieli on Tokmannin ratkaisu yhteiseksi kieleksi.

Tokmannin henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Sirpa Huuskosella on pitkä kokemus monimuotoisista työpaikasta. Hänen edellinen työpaikkansa oli ISS Palvelut, jossa kulttuurinen kirjo oli laaja – työllistäähän kiinteistöpalveluala runsaasti maahanmuuttajia. Nykyisessä työpaikassa tilanne on sama, sillä työntekijät puhuvat yli 40 kieltä.

Monikulttuurisuus on Huuskoselle perustaltaan hyvin yksinkertaista.

− Me olemme kaikki ihmisiä, joiden hyvinvoinnista tulee huolehtia. Odotamme huomiota ja työn arvostusta. On tärkeää, että kaikki työntekijät otetaan tasavertaisena mukaan. Hyvällä johtamisella mahdollistetaan se, että kaikkien voimavarat ovat mukana yrityksen kehittämisessä.

Tiesitkö tämän?

Myös Tokmannin nuoret työntekijät ovat hyötyneet selkokielen käytöstä.

Tokmannin esihenkilövalmennuksessa nostetaan voimakkaasti esille se, että hyvin johdettuna monimuotoisuus on vahvuus, arvo ja rikkaus. Se tuottaa innovatiivisuutta ja menestystä.

− Monimuotoisuuden johtaminen on tärkeä osa strategiaamme. Tokmanni on kaikkien kauppa, Huuskonen sanoo.

Myös Tokmannin asiakaskunta on paikoin hyvin monimuotoista. Tietyillä alueilla kantasuomalaiset ja suomenkieliset ovat jopa vähemmistö.

YHTEINEN KIELI. Monimuotoisuuteen ja moninaisuuteen kuuluu myös inkluusio eli mukaan ottaminen. Tähän liittyy kieli: jokaisen työntekijän on ymmärrettävä mitä puhutaan ja kirjoitetaan, jotta hän tietää, mitä häneltä odotetaan, ja hän voi olla mukana toiminnan kehittämisessä. Selkokielisyys on Tokmannin ratkaisu yhteiseen kieleen. Se alkaa perehdytysmateriaalien teksteistä ja videoista sekä perehdyttäjien puheesta. Onnistunut perehdytys on työssä menestymisen kivijalka. Yrityksen intranetin sisältöä on kielellisesti yksinkertaistettu ja kuvitusta lisätty, jotta ohjeistukset olisivat helpommin ymmärrettäviä. Esimerkiksi logistiikkakeskuksen perehdytysmateriaalissa on mahdollisimman pieni sanavarasto, ja sanat ovat hyvin konkreettisia. Esihenkilöt perehdyttävät ja viestivät uusille työntekijöille mahdollisimman selkeästi.

Huuskonen on havainnut, että selkokielisyys on tärkeää myös nuorten perehdytyksessä ja heille viestittäessä. Lisäksi nuoret arvostavat enemmän kuvallista viestintää kuin pelkkiä tekstejä. Tämä koskee erityisesti ensimmäiseen työpaikkaansa tulevia.

Selkokielen käyttö alkaa työhönhakulomakkeista. Tokmannilla katsottiin muu-

38 Myynti & Markkinointi 2/23 ASIAKASKOKEMUS
Teksti

”Samankal-

tama vuosi sitten kriittisesti verkossa olevia työnhakulomakkeita ja todettiin, että ne olivat aivan liian vaikeaselkoisia suomea heikommin taitavalle.

ENNAKKOASENTEET ESIIN. Tokmannilla on testattu myös anonyymia rekrytointia. Huuskonen myöntää, että se on hyvä tapa, jolla hakijat asetetaan tasa-arvoiseen asemaan.

− Jos hakemuksissa tulee vastaan vieraampi nimi, siirretään hakemus helposti sivuun ja katsotaan ensin muita hakemuksia. Tämä aiheuttaa epätasa-arvoa hakijoiden välillä.

− Toisaalta on tärkeää, että rekrytointitilanteessa havaitaan omat ennakkoasenteet ja se, että tiimiin valitaan helposti samankaltaisia ihmisiä.

− Samankaltaisuus ei tuo kilpailukykyä ja innovatiivisuutta. On tärkeää,

että esihenkilömme ymmärtävät ennakkoasenteensa ja oppivat korjaamaan niitä.

Monimuotoisuus on tuotu yrityksen toiminnan mittareihin. Niillä todennetaan, miten monimuotoisuus on kehittynyt; ei pelkästään sukupuolijakauman ja iän perusteella vaan myös muilla muuttujilla, kuten kielellinen monimuotoisuus ja palkkatasa-arvo.

Yksi tärkeä mittari on henkilöstön pulssitutkimus. Se mittaa, miten ihmiset ovat kokeneet kohtelun työpaikallaan sekä itseään että työtovereitaan kohtaan. Tutkimuksia on tehty kuusi vuotta.

Vuoden alussa tehdyn tutkimuksen alustavissa tuloksissa näkyy parannusta edelliseen. Useat mittarit antavat neliportaisella asteikolla tulokseksi yli kolme. Esimerkiksi väitteen ”Voin olla Tokmannilla oma itseni” tulos on 3,44.

2/23 Myynti & Markkinointi 39
Hyvin johdettu monimuotoisuus tuottaa innovatiivisuutta ja menestystä.
taisuus ei tuo kilpailukykyä ja innovatiivisuutta”, Sirpa Huuskonen sanoo.

”Megatrendien, paikallisen markkinan, asiakastarpeiden sekä oman tarjooman ja palvelumahdollisuuksien tunteminen ovat myynnin ja markkinoinnin perusta”, Glastonin toimitusjohtaja Anders Dahlblom sanoo.

40 Myynti & Markkinointi 2/23

Arvo pitää osata myydä

Glastonin pitkäaikaiset asiakkaat arvostavat sisältösaitteja ja asiakasportaalin sähköisiä yhteydenpitokanavia.

Toimitusjohtaja Anders Dahlblomin mukaan myynnin viimeiset metrit kuljetaan kuitenkin asiakkaan kanssa tiiviisti kasvotusten.

Glaston valmistaa globaaleille markkinoille lasinjalostuslaitteita ja tarjoaa niihin liittyviä elinkaaripalveluita. Se on alansa markkinajohtaja Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, mutta suurin kasvupotentiaali on Kiinassa. Lasinjalostusteollisuus on toimialana pieni ja pirstaloitunut. Mukana on isoja kansainvälisiä toimijoita ja toisaalta pieniä paikallisia perheyrityksiä.

– Myynti on osalle asiakassegmenteistä todella teknistä, ja toisaalla tarvitaan enemmän prosessiosaamista ja konsultatiivista myyntiosaamista. Lisäksi työurat ovat tyypillisesti pitkiä sekä myyjän että asiakkaan puolella, eli asiakassuhteetkin syvenevät usein vuosien ja projektien myötä, toimitusjohtaja Anders Dahlblom sanoo.

Glastonin lasinjalostuskoneita toimii maailmalla nelisen tuhatta. Niiden elinkaaret ovat pitkiä. Koneiden hintataso on tyypillisesti miljoonasta kolmeen miljoonaan

euroa. Päivitys saattaa maksaa kymppitonneista miljoonaan automaation tasosta ja halutusta energiatehokkuudesta riippuen. Esimerkiksi 20 vuotta sitten myyty kone saattaa tarvita modernisointia pian.

– Koko asiakaskohtaamisissa työskentelevä tiimi on tärkeässä roolissa, kun haetaan asiakkaalle parasta ratkaisua ja sitä kautta uusia myyntimahdollisuuksia. Sanonta alalla kuuluukin, että myyjä myy ensimmäisen laitteen, palvelu seuraavan.

MARKKINAA NOPEAMMIN. Glaston tavoittelee kohdemarkkinaansa nopeampaa kasvua. Ilman markkinointia se ei onnistu.

– Markkinoinnissa hyödynnämme viimeisimpiä digitaalisia mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös muut lähestymistavat lähtien offline-materiaalin hyödyntämisestä aina isoihin kansainvälisiin lasialan messuihin ovat edelleen arvokkaita aktiviteetteja. Kiinnostusta ja preferenssejä voidaan luoda

2/23 Myynti & Markkinointi 41 STRATEGIA
Suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat puhuvat myynnin ja markkinoinnin roolista. Teksti Juha Peltonen Kuvat Timo Porthan

monin tavoin online, mutta usein myynnin viimeiset metrit kuljetaan tiiviisti yhdessä asiakkaan kanssa, kasvotusten, toimitusjohtaja sanoo.

Maailmanlaajuinen lasimarkkina on satojen miljardien kokoinen, lasinjalostuslaitteiden markkina on laskutavasta riippuen noin yhden miljardin euron luokkaa. Reilun 200 miljoonan euron liikevaihdollaan Glaston on iso peluri omalla alallaan. Sillä on esimerkiksi alan suurin patenttisalkku.

Arkkitehtuurilasit, joihin sisältyvät sekä lämpökäsitellyt että eristyslasit, ovat noin 80 prosenttia yhtiön bisneksestä. Esimerkiksi Helsingin Oodi-kirjastossa on Glastonin asiakkaan toimittamat lasit. Glaston arvioi lasiprosessikoneiden markkinan kasvavan yli viiden prosentin vuosivauhdilla, mikä ylittää rakentamisen volyymin kasvun selvästi. Megatrendit ovat kasvun ajureina: Rakennukset haukkaavat 40 prosenttia globaalista energiankulutuksesta, joten vaatimukset niiden energiatehokkuuden parantamiseksi voimistuvat. Maailmassa on laajoja markkina-alueita, joilla yksinkertaisinta on vaihtaa yksilasisten ikkunoiden tilalle eristysikkunat.

Ajoneuvo- ja näyttölasit tuovat Glastonin myynnistä noin 20 prosenttia, mutta erityisesti ajoneuvojen sisätilojen näyttölasit ovat voimakkaasti kasvavaa liiketoimintaa. Glaston on toiminut pitkään Kiinassa, missä se yhdisti vuonna 2020 karkaisu- ja eristyslasituotantonsa saman katon alle Tianjiniin. Tänä vuonna sieltä valmistu-

vat myös ensimmäiset autoteollisuudelle menevät lasikoneet. Dahlblom ei pelkää Kiina-riskiä.

– Kiina on meille vain vähän yli kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Olemme Kiinassa Kiinan markkinoita varten, ei niinkään, että veisimme sieltä tuotteita maailmalle. Jos emme olisi Kiinassa, jättäytyisimme erittäin ison potentiaalin ulkopuolelle globaalissa bisneksessä, Dahlblom linjaa.

Hänen mukaansa Kiinassa pitää olla paikan päällä asiakastarpeiden ymmärtämiseksi.

– Samanlaisten ratkaisujen myyminen kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei ole

42 Myynti & Markkinointi 2/23 STRATEGIA
”Myyjä myy ensimmäisen laitteen, palvelu seuraavan.”
Kuva: Glaston

näyttänyt toimivan. Kieli ja kulttuuri sekä tekniset vaatimukset edellyttävät paikallista osaamista ja markkinan tuntemusta. ”In China for China” on toimintamallimme myös myynnissä ja markkinoinnissa. Glastonilla on Kiinassakin oma myynti- ja palvelutiimi, joka kattaa strategisesti valitut markkinat. Samoin markkinointi- ja viestintätiimi on paikallinen. Kiina on poikennut viimeiset vuodet muista markkina-alueista erityisesti koronapandemian toimintamalliensa osalta, mutta asiakastapaamisilla on tärkeä rooli myyntiprosessissa myös Kiinassa.

– He eivät siirtyneet virtuaalimaailmaan yhtä tehokkaasti kuin muualla. Nyt tilanne on palautunut, ja myös Kiinan tärkein alan messutapahtuma China Glass järjestettiin toukokuun alussa parin vuoden tauon jälkeen. Markkinoinnissa eroavuuksia on erityisesti online-kanavien kirjossa, esimerkiksi WeChat on primääri alusta. Muuten toteutamme taktiikoita samalla kirjolla kuin muuallakin, Dahlblom sanoo.

SÄHKÖISET KANAVAT KÄYTÖSSÄ. Myynti ja markkinointi ovat Dahlblomin mukaan pitkien asiakassuhteiden kohdalla uusien liidien tunnistamisen lisäksi paljon myös asiakaskommunikaation ylläpitämistä, uusien ominaisuuksien esittelyä sekä muuta proaktiivista yhteydenpitoa.

– Sillä varmistetaan, että asiakkaalla on kaikki tarvittava, jotta jatkuva toiminnan tehokkuus ja laatutason ylläpito on mahdollista. Arvon myyminen asiakkaille on taito, jota ehdottomasti tarvitaan vallitsevassa markkinatilanteessa, hän sanoo.

Yksi Glastonin tärkeimmistä kanavista asiakaskommunikaatioon on sisältösaitti glastory.net, joka tukee nykyisten ja tulevien asiakkaiden tiedontarvetta alasta. Sen kyselykanava on tiiviisti asiakkaiden käyttämä.

– Lisäksi asiakkaillamme on käytössä asiakasportaali MyGlaston, josta saa helposti kaiken tiedon asiakkuudesta Glastonin kanssa, koneprojektin tiedoista huoltoraportteihin, Dahlblom kertoo.

Yhtiö on lisännyt strategiaansa ei-taloudelliseksi tavoitteeksi asiakastyytyväisyyden prantamisen. NPS-tavoite (Net Promoter Score) on yli 40. Ensimmäisen mittauksen tulos oli 53.

2/23 Myynti & Markkinointi 43
Myynti on osalle Glastonin asiakassegmenteistä todella teknistä.

Työmatkustamisen viimeisimmät käänteet ja ajankohtaiset trendit.

Jaetut toimistot tulivat jäädäkseen

Myynnin

Spacent on Pohjoismaiden johtava hybridityön alusta, joka välittää lyhytaikaisesti vuokrattavia ja jaettuja työtiloja kymmenessä maassa.

Toimitusjohtaja Eetu Ristaniemi kuvaa Spacentiä eräänlaisena toimitilojen AirBnb:nä, joka tarjoaa käyttäjille laajan tilaverkoston ja tilantarjoajille kanavan myydä tilojaan.

– Suomessa meillä on näitä coworking-kohteita kaikkiaan 60 noin 20 kaupungissa. Valitettavasti suurin osa operaattoreistamme toimii vielä vain pääkaupunkiseudulla ja Helsingissä. Kuitenkin melkein kaikista aluekeskuksista löytyy ainakin yksi operaattori. Jonkin verran meillä on coworking-kohteiden vuokrausta myös Ylläksen ja Rukan lomakohteissa, Ristaniemi sanoo.

SOPII ASIANTUNTIJAMYYJÄLLE. Ristaniemen mukaan varsinkaan isommat yritykset eivät ole kokonaan luopumassa omista toimistotiloistaan.

– Vanhan markkinan malli on kuitenkin ollut se, että tällainen palvelu on suunnattu enemmän startup-yrittäjille ja yritysjohtajille. Me taas haluamme, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus suunnitella työnteko-

aan enemmän oman elämänsä ympärille, kun ennen käytäntö oli päinvastainen, Ristaniemi sanoo.

Spacentin käyttäjätutkimuksen mukaan jaettuja toimistotiloja käyttävät eniten myynnin ammattilaiset sekä liiketoiminnan kehittäjät ja esihenkilötason työntekijät. Ristaniemen mukaan juuri konsultoinnin kautta työtään tekevät asiantuntijamyyjät ovat coworking-kohteiden optimaalisimpia käyttäjiä.

– Sen sijaan esimerkiksi puhtaasti buukkaustyötä tekevälle myynti-ihmiselle se ei ole ihanteellisin ratkaisu.

Koronarajoitusten aikana etätöitä tehtiin paljon kotona, ja moni huomasi silloin kaipaavansa toisten ihmisten pariin.

– Meillä on tiloja monessa paikassa omakotitaloalueen vieressä. Siellä vastaan on tullut se, että vaikka moni tykkäisikin tehdä töitä kotona, he haluavat silti orientoitua eri tavalla työhön ja vapaa-aikaan.

44 Myynti & Markkinointi 2/23 LIIKKEELLÄ
ja markkinoinnin osaajatkin tekevät yhä useammin osan työstään lyhytaikaisesti vuokrattavissa ja jaetuissa toimistoissa.
Teksti Timo Kiiski Kuvat Spacent

Spacentin VALO Hotel & Work on uudenlainen hybridihotelli

Helsingin Ruskeasuolla, jossa luonto on käden ulottuvilla ja kaupungin kulttuuri vain ratikkamatkan päässä.

Toimitusjohtaja

Eetu Ristaniemi näkee jaetut toimistotilat myös ympäristötekona.

OMA TOIMISTO PIENENEE. Toinen lyhytaikaisten jaettujen toimistotilojen suosiota selittävä seikka on ajankäytön tehostaminen.

– Olet vaikka keskikaupungilla palaverissa, ja sinulle jää muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi lähteä kotiin, Ristaniemi kuvailee.

Hyvin pieni osa Spacentin asiakkaista on yrityksiä, jotka ovat luopuneet omista toimistotiloista kokonaan.

– Oma toimisto on valtaosalle isommista yrityksistä kuitenkin tärkeä oman identiteetin ja kollegoiden kohtaamisten kautta.

Hotellin lisäpalvelu

LISÄÄNTYNEEN HYBRIDITYÖN

myötä Scandic Hotels alkoi panostaa voimakkaammin coworking-tiloihin hotelleissaan.

Syyskuussa 2022 Helsingin ydinkeskustassa Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmaan avat-

Koronarajoitusten jälkeen työntekijöiden paluu toimistoille ei ollut niin aktiivista kuin odotettiin.

–Trendi on nyt kuitenkin se, että hankitaan pienempi ja laadukkaampi oma toimisto, mutta haetaan siihen kylkeen joustavuutta.

Suosituimpia päiviä meidän tiloissa ovat maanantait ja perjantait, kun taas firmojen omat toimistot ovat kovimmalla käytöllä tiistaista torstaihin. Ihmiset haluavat korvata kotipäiviään viikonlopun molemmista päistä tekemällä töitä kodin lähellä olevassa paikassa, Ristaniemi sanoo.

tiin erityisesti coworking-tiloja tarjoava Scandic Helsinki Hub. Sama kiinteistö on palvellut aiemmin painotalona ja kemikaaliviraston toimistotiloina.

– Vaikka tiloihin voivat tulla muutkin kuin hotelliasukkaat,

moni asukkaistakin haluaa pyhittää hotellihuoneen rauhoittumista varten ja tehdä työtä eri tilassa, sanoo Scandic Hotelsin viestintäpäällikkö Johanna Uimonen

2/23 Myynti & Markkinointi 45

Mitä myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset tekevät vapaa-ajallaan?

Inspiroivat ideat

Järjestelmäasiantuntijana Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:ssa työskentelevä Melissa Mikanoja nauttii vapaa-ajallaan kuvataiteista ja käsitöistä. Hän näkee taiteessa ja IT:ssä yhtäläisyyksiä.

Tällä hetkellä maalaaminen on Melissa Mikanojan sydäntä lähimpänä oleva harrastus. Se tuo vastapainoa tekniseen järjestelmäasiantuntijan työhön. – Maalaaminen on oma terapia- ja rentoutumiskeinoni. Siinä minun ei tarvitse miettiä yhtään mitään, vaan pääsen tekemään tunteella. Jos saan jonkun vision maalauksesta, siitä tulee minulle melkein pakkomielle. Minun täytyy piirtää visioni ylös, tai muuten se pyörii koko ajan mielessäni.

Maalaamisen lisäksi Mikanoja harrastaa savi- ja betonitöitä, puukaiverrusta, ompelemista, vanhojen tavaroiden tuunaamista ja piirtämistä. Harrastuksiaan varten häneltä löytyy kerrostaloasunnostaan laaja työkalupakki, mikä herättää monesti hyvällä tavalla huvitusta hänen lähipiirissään.

– Työkaluja löytyy vaikka ja mihin. On sahaa, kaiverrusvälineitä ja monenlaisia maaleja.

Mikanoja on lapsena käynyt muutamilla piirustus- ja käsityöleireillä, mutta käytännössä kaiken kuvataide- ja käsityösaamisensa hän on kerryttänyt itsenäisesti toimeen ryhtymällä. Apuna oppimisessa ovat toimineet YouTube ja Google.

– Monesti minulta esimerkiksi kysytään, miten voin olla näin hyvä piirtämään. Uskon siihen, että jokaisella on mahdollisuus tulla hyväksi melkein missä vain, mitä tekee paljon. Olen säilyttänyt omia vanhoja töitäni, ja ne ovat aivan hirveitä. On ihana nähdä, kuinka paljon omassa tekemisessään voi kehittyä.

PROJEKTILUONTOISTA HARRASTAMISTA.

Mikanoja on työskennellyt MMA:ssa kahdeksan vuotta. Hän tuli aikoinaan taloon jäsenpalvelun harjoittelijaksi, mistä hän on edennyt viestinnän ja markkinoinnin tehtävien kautta järjestelmäasiantuntijan rooliin. Vuodet ovat vierähtäneet Mikanojan mukaan nopeasti ihanien työkavereiden ja -ilmapiirin ansiosta.

”Kun saan idean tauluun, haluan lähteä toteuttamaan sitä heti”, Melissa Mikanoja sanoo.

46 Myynti & Markkinointi 2/23
AFTERWORK
Teksti Karoliina Kuhalampi Kuvat Timo Porthan
2/23 Myynti & Markkinointi 47

Työssään Mikanoja on monen MMA:n IT-järjestelmän, esimerkiksi Microsoft Dynamicsin, pääkäyttäjä. Hän kehittää järjestelmiä ja opettaa niiden käyttöä muille. Lisäksi Mikanoja opiskelee Haaga-Heliassa tietojenkäsittelyn tradenomiksi.

Harrastukset tuovat mukavaa vaihtelua työhön ja opintoihin, ja maalaaminen ja piirtäminen ovat osa Mikanojan jokaviikkoista elämää. Piirtämisen hän kertoo aloittaneensa 4-vuotiaana, ja ensimmäisen taulunsa hän maalasi yläasteella. Kiinnostus kädentaitoja ja DIY-juttuja (Do It Yourself) kohtaan kulkee suvussa.

Harrastaminen on projektiluontoista, eli Mikanoja tekee sitä inspiraation iskiessä. Tuumasta toimeen ryhtyminen on helppoa, koska Mikanoja harrastaa kuvataidetta ja käsitöitä itsenäisesti kotonaan.

– Kun saan idean tauluun, haluan lähteä toteuttamaan sitä heti. Joskus saatan tehdä seitsemän tuntia putkeen ja havahtua kolmelta yöllä siihen, että apua, nyt pitäisi mennä nukkumaan.

HUOMIO YKSITYISKOHTIIN. Uuden taulun toteuttaminen alkaa kuitenkin laajasta tutkimustyöstä. Mikanoja tykkää tutkia vanhoja uskontoja ja uskomuksia, joiden kautta hän miettii, mitä haluaa maalata. Inspiraatiota hän etsii netistä, museoista ja taidenäyttelyistä.

– Tutkimustöistä oppii todella paljon historiaa. Tykkään käydä museoissa ja taidenäyttelyissä, joissa pääsen näkemään muiden töitä.

Erityisesti mytologiahahmot kiehtovat Mikanojaa. Tällä hetkellä hän työstää isoa 100 x 140 senttimetrin kokoista taulua antiikin Kreikan kuoleman jumala Haa-

deksesta. Taulusta tulee väritykseltään mustavalkoinen.

– Pääsiassa maalaan tauluni akryylimaaleilla, koska tykkään siitä, että maali on notkeaa. Käytän väreinä yleensä mustaa ja valkoista. Saan tauluihini moniulotteisuutta käyttämällä pointillismia eli pistemaalausta.

Yksityiskohtien rakentaminen tauluihin on Mikanojalle tärkeää. Hän kertoo maalaavansa mielellään kauniita koruja ja päähineitä.

– Nykyajan pukeutuminen on aika tylsää, mutta kun etsin tietoa vanhan ajan vaatteista ja koruista, niissä on enemmän yksityiskohtia. Rakastan sitä.

Tarkka selvitystyö ja yksityiskohdat vievät aikaa, ja Mikanoja kertoo, että pienen taulun (n. 30 x 45 cm) tekemiseen uppoaa 40 tuntia, kun taas ison taulun (n. 100 x 140 cm) tekemiseen voi mennä yli sata tuntia.

Kun Mikanoja taiteilee yhdessä 7-vuotiaan poikansa kanssa, yksityiskohtiin ei kiinnitetä samalla tavalla huomiota.

– Joka päivä piirrämme yhdessä poikani kanssa. Poikani ei suostu värittämään kuvia värityskirjoista, vaan vaatii, että minä piirrän hänelle värityskuvat. Se on meidän yhteistä puuhaa.

TÄRKEINTÄ ON RENTOUTUMINEN. Sekä taiteessa että IT-järjestelmissä Mikanojaa kiehtoo uuden oppiminen. Molemmissa pitää miettiä myös sitä, miten pieniä osia sisältävä suuri kokonaisuus saadaan toimimaan hyvin yhdessä.

– Molemmat ovat laajaa, mutta pikkutarkkaa tekemistä.

Mikanoja kertoo nauttivansa teknologiasta ja sen kehittämisestä niin paljon, että ei haluaisi tehdä taidetta päätyönään. Hän

Mikanoja uskoo, että jokainen voi tulla hyväksi lähes missä tahansa, kunhan käyttää siihen tarpeeksi aikaa.

48 Myynti & Markkinointi 2/23 AFTERWORK
"Sekä taiteessa että IT-järjestelmissä kiehtoo uuden oppiminen."

uskoo, että jos tulot olisivat riippuvaisia taiteesta, harrastaminen voisi alkaa tuntua ikävällä tavalla työltä. Silloin pitäisi ottaa myös vastaan projekteja, jotka eivät olisi niin kiinnostavia.

Mikanoja näkisi itsensä kuitenkin tekevän taidetta sivutoimisena yrittäjänä.

– Kun teen tauluja muutenkin, voisin esimerkiksi digitalisoida niitä ja myydä eteenpäin julisteina. Yksi selkeä haaveeni liittyy printtikuvioiden tekemiseen: niitä haluaisin suunnitella vaatteisiin tai tehdä bändeille.

Kaikkein tärkeintä kuvataiteessa ja käsitöissä Mikanojalle on kuitenkin se, että hän pääsee rentoutumaan, toteuttamaan ideoitaan ja luomaan käsillään jotain uutta.

Melissan vinkit helpon ja kauniin marmoritaulun maalaamiseen

1. Hanki canvas ja haluamasi väriset akryylimaalit.

2. Maalaa tausta kokonaan yhdellä taustavärillä.

3. Notkista päälle tulevia erivärisiä maaleja vedellä. Sekoita kunnolla.

4. Laita erivärisiä maaleja päällekkäin canvas-taululle.

5. Puhalla hiustenkuivaajalla maaleja eri suuntiin.

2/23 Myynti & Markkinointi 49

Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla.

Voiko intuitioon luottaa?

Intuitio ei ole tunne vaan ajattelua. Intuitiosta väitöskirjan tehnyt tutkija Asta Raami kertoo, miksi kyseessä on yksi tulevaisuuden tärkeimpiä työelämätaitoja.

Intuitiolla on huono maine – hyvästä syystä. Kun arkikielessä puhutaan intuitiosta, puhutaan kaikesta ja ei mistään.

Intuitio menee sekaisin mutun, fiiliksen ja tunteen kanssa. Ehkä juuri sen vuoksi sille on helppo viitata kintaalla.

− Sitä ei ole ainoastaan sivuutettu länsimaisessa ajattelussa, vaan intuitiivinen ajattelu on leimattu vähempiarvoiseksi hörhöilyksi. Sitä se ei ole – intuitio muodostaa yhdessä päättelyn kanssa koko ajattelumme perustan, sanoo tutkija Asta Raami.

− Työelämässä ongelma on, että useimmiten vain rationaalisesti perusteltua tietoa pidetään luotettavana. Jos vaikkapa asiantuntijalle tulee jostain työpaikan päätöksestä huono gut feeling, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on kyse, vaikka sitä ei osaisi heti perustella. On yritykselle kilpailuetu, että hyödynnetään ajattelun kaikkia osa-alueita.

Kyse ei ole siis välttämättä vain asiantuntijan muutosvastarinnasta vaan siitä, että kaikki kehon ja havainnointikykymme vuosien varrella keräämä tieto ei yksin-

kertaisesti mahdu tietoiseen mieleemme. Raamin mukaan erityisen tärkeää on, että intuition tuottamia ajatuksia jaettaisiin työporukassa.

AJATTELUN APU. Intuitiota sanallistetaan usein tunteita kuvaavilla sanoilla, mutta kyseessä ei ole tunne. Itse asiassa voimakkaat tunteet ovat usein intuitiivisen ajattelun ja ongelmanratkaisun tiellä.

− Hyvä esimerkki on, että ihminen ei tee esimerkiksi vastarakastuneena tai hyvin peloissaan fiksuja päätöksiä, koska tunteet häiritsevät havainnointikykyä. Jos tulee impulssi mennä täysillä eteenpäin jonkun villin idean kanssa, niin ennen toteuttamista kannattaa kuitenkin ensin hengitellä ja rauhoittaa mieli.

Intuition käyttö ei siis ole holtitonta toimintaa. Mutta mistä tietää, voiko intuitioon luottaa? Eikö epämääräisiin aavistuksiin nojaaminen ole riskialtista? Raami kertoo, että luovassa työskentelyssä ja asiantuntijoiden vaativassa ongelmanratkaisussa intuitioon nojaavalla työskentelyllä on ollut

50 Myynti & Markkinointi 2/23 VOIMAVAROJA
Teksti Maaret Launis
2/23 Myynti & Markkinointi 51 Intuitio
ei ole tunne.

”jopa ylivertaisia tuloksia”. Tällä hän viittaa siihen, että monet keksinnöt, tieteelliset läpimurrot ja taideteokset ovat tutkitusti syntyneet intuitioon nojaten. Tavallisempaa on kuitenkin, että parhaimmat tulokset syntyvät intuitiota ja tietoista ajattelua yhdistämällä.

Intuition luotettavuutta voi kuitenkin arvioida. Jos työkaveri heittää ilmoille kylmiä väreitä nostattavan idean, on syytä valpastua – saatetaan olla jonkin uuden äärellä.

− Ihminen ei ole vain keho ja mieli, vaan meillä kaikilla on kehomieli. Jos työkaverin ajattelu synnyttää kehossa reaktioita, se on kiinnostavaa, koska kehomieltä ei voi manipuloida tai lahjoa. Olemme siis töissä koko kehollamme, silloinkin kun on kyse ajatustyöstä.

Raami on itse erityisen kiinnostunut intuition luotettavuudesta. Karkeasti voisi sanoa, että mitä kokeneempi ammattilainen, sitä enemmän intuitioon voi luottaa. Intuitio on konkarille ikään kuin tiedostamaton tietopankki, josta voi tilanteen vaatiessa ammentaa informaatiota.

KUUNTELE PAREMMIN. Raamin mukaan kuka tahansa voi kehittää omaa intuitiiivista ajatteluaan – myös ihminen, joka ei koe olevansa pätkän vertaa intuitiivinen. Olennaista on tunnistaa, että minunkin työuralleni ja elämääni mahtuneet kokemukset ja havainnot ovat tallentuneet tiedostamattomaan mieleen, ja niitä on mahdollista tuoda tietoiseen mielen hyödynnettäväksi.

− Kun huomaat ajattelevasi, että tuolta voisi löytyä ratkaisu, tai nyt kaikki ei ole kunnossa, ensimmäinen askel on pysähtyä kuuntelemaan itseäsi.

Erityisen otolliset olosuhteet intuitiiviselle ajattelulle on silloin, kun olo on turvallinen ja rentoutunut. Sängyssä, kävelyllä, suihkussa, tai missä vain paikassa, jossa ajatus pääsee virtaamaan vapaasti. Raami sanoo, että intuitiivisuus mielletään usein naisten ominaisuudeksi. Naisten ja miesten mieli toimii kuitenkin perusperiaatteiltaan samalla tavalla.

− Saattaa olla, että naisilla on yleisesti ottaen ajattelussaan enemmän empatiaa ja joustavuutta ja kenties parempi yhteys omaan kehoonsa. Nämä asiat korreloivat positiivisesti intuitiivisuuden kanssa. Intuitio ei kuitenkaan ole sukupuolikysymys – esimerkiksi haastattelemani miespuoliset huippuasiantuntijat hyödyntävät lähes poikkeuksetta intuitiota.

Raamin mukaan intuitiota kehittämällä voi saada tulevaisuudessa mielenkiintoisempia työtehtäviä, parempaa palkkaa ja uudenlaisia työnkuvia. Tekoäly voi jo nyt kirjoittaa briljantin markkinointitekstin, mutta sille ei voi opettaa intuitiota, koska koneella ei ole tiedostamatonta mieltä.

− Kone voi sanoa error, mutta se ei osaa toistaiseksi päätellä, mistä jonkin epämääräisen ilmiön merkitykset ja epäsopivuudet johtuvat. Ihminen pystyy tähän intuition avulla, ja silloin voidaan synnyttää radikaaleja ratkaisuja, kunhan uskalletaan ajatella loppuun asti.

52 Myynti & Markkinointi 2/23
VOIMAVAROJA Intuitio
kuin tiedostamaton tietopankki.
on konkarille ikään

MMA palvelee

54 MMA:N KUULUMISIA Paremmat palkat kuuluvat kaikille.

56

LAKIPALVELU APUNASI

Työnantajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta.

58 KYSY TYÖELÄMÄSTÄ

Irtisanominen ilman varoitusta, miten kannattaa toimia?

62 JÄSENETUMME Nappaa kärkiopit Makatemiasta.

Toni on toimistomme turvatyyppi

TONI VARIS taitaa niin ruuvimeisselin käytön kuin henkilötietojen turvallisen käsittelyn. Olipa toimistollamme mikä tekninen pulma tahansa, Toni löytää ratkaisun!

Tonin vastuulla on toimistomme IT-laitteiden ja -ohjelmistojen ylläpito, asennus ja testaaminen sekä teknisten ratkaisujen kehitys. Jos jollain menee tekniikan kanssa sormi suuhun, hän tulee apuun tuossa tuokios-sa. Toni myös kuuntelee tarkalla korvalla käyttäjien tarpeita ja vaatimuksia.

− Välillä ruuvimeisselillekin on käyttöä! Joka paikan höylänä työpäivään voi kuulua erilaista ruuvailua ja saranoiden kiristelyä, Toni kuvaa.

Uusi tehtävä Tonille on tietosuojavastaavan rooli. Tärkeimpänä tähän liittyy se, että Toni seu-

raa, arvioi ja tarvittaessa kouluttaa henkilötietojen huolellisessa käsittelyssä. Tärkeää on etenkin jäsenrekisterimme tietosuoja. Toni on juuri kouluttautumassa tehtävään, joten työnkuva tarkentuu vielä.

Kun työpäivä on ohi, Tonin voi nähdä liikunnan, säbävalmennuksen tai penkkiurheilun parissa.

− Puuhailen kaikenlaista kivaa perheen kanssa kotona tai mökillä, jotta kännykän tai telkun tuijottelu jää minimiin. Lisäksi harrastan urheiluaiheisen podcastin tekemistä.

Työ ja vapaa-aika erottuu Tonilla kätevästi niin, että puhelin on äänettömällä työpäivän jälkeen. Hyvä vinkki meille muillekin!

2/23 Myynti & Markkinointi 53
Jetro Stavén PINNALLA

MMA:N

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:ssa tapahtuu.

Palkankorotussuositus työehtosopimusten ulkopuolelle jääville

MMA suosittelee, että kevään aikana sovittujen eri alojen palkankorotusten tulisi koskea myös niitä myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia, joiden työsuhteessa ei sovelleta työehtosopimusta. Palkkoja tulisi korottaa niin sanotun yleisen linjan mukaisesti.

TÄMÄN KEVÄÄN aikana monilla eri aloilla sovittiin työehtosopimusratkaisuista ja niihin liittyvistä palkankorotuksista. Myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN sopi palkankorotuksista useille eri toimialoille. MMA on yksi YTN:n jäsenjärjestöistä.

Esimerkiksi Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen neuvoteltiin muun muassa perhevapaauudistukseen liittyviä muutoksia. Tämän lisäksi työehtosopimuksen piirissä työskentelevien palkkoja korotetaan vuosina 2023–2024 kuusi prosenttia.

− Jos työntekijä työskentelee alalla tai yrityksessä, jossa ei ole soveltuvaa työehtosopimusta, eivät palkat nouse automaattisesti. Työntekijän, jonka työsuhteessa sovelletaan työehtosopimusta, palkkoja taas korotetaan automaattisesti työehtosopimuksessa sovitun palkankorotuksen mukaisesti, huomauttaa puheenjohtajamme Marko Hovinmäki

MMA suosittelee, että myös sellaiset työnantajat, jotka eivät noudata työehtosopimusta, korottaisivat myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten peruspalkkoja työmarkkinoille muodostuneen yleisen korotuslinjan mukaisesti.

Korotus tulisi olla vähintään kuusi prosenttia vuosien 2023–2024 aikana. Vuoden 2023 aikana peruspalkkoja olisi korotettava etupainotteisesti vähintään 3,5 prosenttia.

− On äärimmäisen tärkeää turvata myös sopimuksettomien alojen työntekijöiden ostovoima. Suosituksemme mukaiset korotukset peruspalkkoihin eivät kiihdytä inflaatiota, toteaa Hovinmäki.

Osaavista ammattilaista kannattaa pitää kiinni

Sopimusten ulkopuolella olevilla työntekijöillä on aina mahdollisuus neuvotella palkoista myös suoraan työnan-

tajan kanssa. Neuvottelemalla on mahdollista varmistaa, että palkka kehittyy yleisen linjan mukaisesti.

− Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille palkan jääminen jälkeen yleisestä kehityksestä ei ole onneksi laaja ongelma, sillä jäsenemme ovat taitavia neuvottelijoita. Myös alalla toimivat työnantajat usein ymmärtävät, että työsuhteen ehtojen tulee olla kilpailukykyisiä ja palkkaa tulee nostaa yleisen linjan mukaisesti. Näin he pystyvät myös sitouttamaan osaavat ammattilaisensa, MMA:n työsuhdejuristi Taija Numminen kertoo.

Uutta työsopimusta tehtäessä kannattaa pyrkiä sopimaan, että työsuhteeseen sovelletaan jotakin työehtosopimusta.

− Vähintään olisi hyvä sopia, että työnantajan tulee korottaa työntekijän palkkaa tietyn nimetyn työehtosopimuksen mukaisesti. Näin saa varmistettua itselleen korotukset eikä asiasta tarvitse käydä keskustelua joka vuosi, vinkkaa Numminen.

54 Myynti & Markkinointi 2/23
KUULUMISIA
Jäsenemme ovat taitavia neuvottelijoita.

Vastaa kesällä barometrikyselyymme

TOTEUTAMME ENNEN juhannusta myynnin ja markkinoinnin barometrikyselyn, jossa kartoitamme ammattilaistemme ajatuksia omasta työstään nyt ja tulevaisuudessa erilaisiin ajankohtaisiin teemoihin liittyen. Lähetämme kutsut kaikille alojemme ammattilaisille avoimeen kyselyyn vielä erikseen. Seuraa siis viestintäämme ja vastaa kyselyymme! Tuloksista kerromme lisää ensi syksyn aikana.

Our English website is now open!

HAVE YOU already noticed that mma.fi is now also available in English? You can, for example, read about our fantastic services and benefits or see all courses available in English in our course calendar. Although the English website has limited content, feel free to contact our member services if you need absolutely any help with your membership or accessing the services! You can find our English website at mma.fi/en.

Mökki Pyhäjärven rannalta?

MMA Pirkanmaa tarjoaa nyt mökkejään koko MMA-jäsenistölle!

Nokian Tottijärvellä Pyhäjärven rannalla sijaitseva Haukanpesä on MMA Pirkanmaan omistama kesäinen ja luonnonläheinen vapaaajanviettopaikka. Se sijaitsee vain noin 25 kilometrin päässä Tampereen keskustasta ja Särkänniemestä. Haukanpesästä voit vuokrata mökkejä sekä asuntovaunu- ja telttapaikkoja tai piipahtaa päiväretkellä virkistymässä. Uiminen, saunominen, grillaaminen tai muuten vain nauttiminen kesäpäivästä on sallittua ja onnistuu aina.

Mökkejä voi vuokrata kesäelokuussa viikonlopuksi, viikoksi, kuukaudeksi tai vaikka koko kesäksi.

Muita aikoja voit tiedustella erikseen. Kysy myös päivävuokrausmahdollisuutta.

Haukanpesän sijaintiin, varaustilanteeseen, alueeseen, mökkeihin sekä vuokrahintoihin voit tutustua osoitteessa pirkanmaa.mma.fi/edut.

Kiinnostuitko?

Mökkihakemuksen voit helposti tehdä sähköpostitse: pirkanmaa@mma.fi. Maksuohjeet saat varausvahvistuksen yhteydessä.

Jäsensaunat

Kesän 2023 jäsensaunat alkavat lauantaina 17.6.2023. Ne lämpenevät kaikille lauantaisin: naiset klo 17–19 ja miehet klo 19–21.

Tavataan kesällä Haukanpesällä!

MMA Pirkanmaa Haukanpesä-kilta

2/23 Myynti & Markkinointi 55
Feel free to contact our member services.

MMA:n lakipalvelu kommentoi ajankohtaisia työelämäaiheita.

Tiedätkö, miten vuosilomasi kertyy?

Kesälomakausi on jo käynnissä. Miten vuosiloma kertyy? Kuka päättää, koska loma pidetään?

Entä miksi lauantaitkin kuluttavat vuosilomaa?

Lomaa ansaitaan lomanmääräytymisvuosittain työssäolon perusteella. Lomanmääräytymisvuosi on 1.4. ja 31.3.välinen ajanjakso. Kesän 2023 loma on ansaittu siten ajalta 1.4.2022–31.3.2023.

Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä kestänyt alle vuoden, lomaa ansaitaan kaksi arkipäivää per täysi lomanmääräytymiskuukausi. Jos kesto on vähintään vuoden, ansaitsee työntekijä 2,5 arkipäivää lomaa per täysi lomanmääräytymiskuukausi. Loman enimmäismäärä vuosilomalain mukaan on siis 30 arkipäivää.

Täysi lomanmääräytymiskuukausi on sellainen, jonka aikana työntekijä on työskennellyt vähintään 14 päivänä. Jos työntekijä tekee osa-aikatyötä siten, ettei hänelle kerry yhtäkään 14 työpäivää sisältävää kuukautta tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työpäivää, on täysi lomanmääräytymiskuukausi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana on työskennelty vähintään 35 työtuntia.

Vaikka vuosilomaa ansaitaan työssäolon perusteella, on vuosilomalaissa säädetty myös työssäolon veroisista päivistä, jotka rinnastuvat työntekoon. Tällaisia päiviä ovat muun muassa vuosilomapäivät, poissaolopäivät sairauden tai tapaturman takia (enintään 75 työpäivää), lomautuspäivät (kokoaikaisessa lomautuksessa enintään 30 työpäivää kerrallaan, osa-aikalomautuksessa enintään kuusi kuukautta per lomanmääräytymisvuosi) sekä vanhempainvapaa (160 päivää).

Loman pitäminen

Vuosilomat pidetään lomanmääräytymisvuoden jälkeen lomakaudella. Kesäloma (24 arkipäivää) on tarkoitettu pidettäväksi lomakaudella 2.5.–30.9.2023 ja talviloman osuus (6 arkipäivää) lomakauden ulkopuolella 1.10.2023–30.4.2024.

Työnantajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta. Ennen päätöstä työnantajan on kuitenkin varattava työntekijöille mahdollisuus esittää mielipiteensä. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan huomioitava työntekijöiden ehdotukset ja toimittava tasapuolisesti lomia sijoittaessaan. Mikäli ajankohtaa ei saada sovittua, pitää työnantajan ilmoittaa loman alkamisesta viimeistään kuukautta ennen sen alkamista. Jos tämä ei ole mahdollista, loman ajankohdasta voidaan ilmoittaa myöhemmin, mutta kuitenkin viimeistään kahta viikkoa ennen. Työnantajan tulee pystyä perustelemaan, miksi kuukauden ilmoitusaika ei ole mahdollinen. Ilmoitetun tai sovitun vuosiloman ajankohdan siirtäminen on mahdollista vain sopimalla.

Lauantait kuluttavat vuosilomaa

Ansaitut vuosilomapäivät eivät ole työpäiviä, vaan arkipäiviä. Arkipäivällä tarkoitetaan vuosilomalaissa muita viikonpäiviä kuin sunnuntaita, kirkollisia juhlapäiviä, itsenäisyyspäivää, jouluaattoa, juhannusaattoa, pääsiäislauantaita ja vapunpäivää. Normaalit lauantait kuluttavat lomaa. Välillä törmää väitteeseen ”lauantaisäännöstä”, jonka mukaan kutakin viittä lomapäivää koh-

56 Myynti & Markkinointi 2/23
LAKIPALVELU APUNASI
Teksti Taija Numminen MMA:n lakipalvelusta

den kuluisi yksi laskennallinen lauantai. Tällaista sääntöä ei ole. Vuosiloman ajankohta ratkaisee, montako lauantaita lomaan sisältyy. Jos työntekijä lomailee maanantaista sunnuntaihin, lomapäiviä kuluu kuusi. Jos lomaa on tiistaista torstaihin, kuluu kolme lomapäivää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että työnantajan ei ole pakko myöntää työntekijälle lomaa lyhyissä pätkissä.

Vuosilomapalkka

Jotta työntekijä pystyisi tosiasiassa pitämään lomansa, on säädetty, että työntekijällä on oikeus saada vuosilomansa ajalta vähintään säännönmukainen tai keskimääräinen palkkansa.

Kuukausipalkan osalta vuosilomapalkka lasketaan jakamalla kuukausipalkka 25:llä ja kertomalla luku lomajaksoon sisältyvien lomapäivien määrällä.

Provisiopalkkaiselle työntekijälle maksettava vuosilomapalkka saadaan laskelmalla ensin keskimääräinen päiväpalkka. Lomanmääräytymisvuonna maksettu tai maksettavaksi erääntynyt provisiopalkka jaetaan työntekijän lomanmääräytymisvuoden aikana tosiasiallisesti tekemien työpäivien lukumäärällä. Näin saatu keskimääräinen

päiväpalkka kerrotaan lomapäivien lukumäärään perustuvalla kertoimella. 24 arkipäivää vastaava kerroin on 22,2.

Jos työntekijällä on sekä pohja- että provisiopalkka, lasketaan lomapalkat edellä kerrotulla tavalla kummastakin erikseen ja yhteismäärä maksetaan lomapalkkana. Luontoisedut, kuten autoetu, ovat vuosiloman aikana työntekijän käytössä.

Lomaraha

Lomarahan (tai lomaltapaluuraha) maksaminen ei perustu lainsäädäntöön vaan sovellettavaan työehtosopimukseen, työnantajan noudattamaan käytäntöön tai työsopimuksessa sovittuun. Kaikki työntekijät eivät välttämättä ole oikeutettuja lomarahaan.

Lomaraha on käytännössä 50 prosenttia vuosilomapalkasta lomapalkan päälle. Työehtosopimuksissa lomarahan saamisen edellytyksenä on yleensä, että työntekijä aloittaa vuosilomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuosiloman päätyttyä. Poikkeuksiakin löytyy, joten tarkemmat ehdot kannattaa tarkistaa omasta työehtosopimuksesta.

Normaalit

"Työnantajalla on oikeus määrittää vuosiloman ajankohta, mutta työntekijöiden mielipide pitää kuulla", muistuttaa Taija Numminen.

2/23 Myynti & Markkinointi 57
lauantait kuluttavat lomaa.

MMA:n asiantuntijat vastaavat jäseniä askarruttaviin kysymyksiin.

Uutisissa on ollut paljon puhetta palkankorotuksista. Kyselin korotuksen perään, mutta työnantaja sanoi, ettei sellaisia ole ollut tapana maksaa. Olenko oikeutettu yleiskorotukseen?

Laki ei velvoita työnantajaa korottamaan palkkaa. Palkankorotuksista eli niin sanotuista yleiskorotuksista on sovittu työehtosopimuksissa. Jos työsuhteessasi tulee sovellettavaksi jokin työehtosopimus, on työnantaja velvollinen maksamaan kyseisessä työehtosopimuksessa sovitut yleiskorotukset. Jos taas työskentelet alalla, jolle ei ole soveltuvaa työehtosopimusta, ei työnantajalla ole velvollisuutta korottaa palkkoja. Tällöinkin palkankorotuksista voidaan sopia. Asia kannattaa ottaa työpaikalla puheeksi.

Osana keskustelua voit nostaa esiin myös MMA:n palkankorotussuosituksen. MMA suosittaa, että myös sellaiset työnantajat, jotka eivät noudata työehtosopimusta, korottaisivat myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten peruspalkkoja työmarkkinoille muodostuneen yleisen korotuslinjan mukaisesti. MMA:n näkemyksen mukaan on äärimmäisen tärkeää turvata myös sopimuksettomien alojen työntekijöiden ostovoima. Tsemppiä neuvotteluun! Ja jos tarvitset apua sen selvittämisessä, tuleeko jokin työehtosopimus sovellettavaksi, olethan yhteydessä lakipalveluumme.

Irtisanouduin ja työnantajani ilmoitti, että minulla ei ole työvelvoitetta irtisanomisajalla. Mitä tämä tarkoittaa?

Se, että sinut on vapautettu työvelvoitteesta, tarkoittaa, että sinun ei tarvitse työskennellä irtisanomisajalla. Työsuhde on kuitenkin voimassa irtisanomisajan loppuun asti ja kaikki muut työsuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet pysyvät voimassa aivan normaalisti. Sinä olet oikeutettu saamaan palkkasi normaalisti, ja myös luontoisetujen ja muiden etujen tulee olla käytössäsi irtisanomisajan loppuun asti.

Jos työnantaja ei anna sinun pitää esim. työsuhdeautoa tai -puhelinta, tulee työnantajan korvata edut sinulle rahapalkassa. Myös lojaliteettivelvollisuus on voimassa. Tämä pitää sisällään muun muassa sen, että et voi vielä irtisanomisajalla alkaa valmistella etkä harjoittaa kilpailevaa toimintaa. Muuta kuin kilpailevaa työtä voit ottaa vastaan jo irtisanomisajalla. Tieto työvelvoitteen päättymisestä on syytä pyytää kirjallisesti, ettei tästä synny erimielisyyttä jälkikäteen.

Työsopimukseni irtisanottiin, ja nyt minua on alkanut mietityttää, meniköhän kaikki ihan oikein. Irtisanomisen syyksi ilmoitettiin alisuoriutuminen. Myyntini oli kuulemma liian alhaisella tasolla. Ensin ajattelin, että asiassa ei varmaankaan ole mitään ihmeellistä, mutta sain kuulla, että kollegoillani ei ole ollut sen paremmat myyntiluvut eikä heitä irtisanottu. Minulle ei ole myöskään annettu varoitusta. Miten minun kannattaisi toimia?

Ensinnäkin ikävä kuulla tilanteestasi! Tilanne vaikuttaa tosiaan hieman erikoiselta. Työsopimuslain mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Varoitus voidaan jättää antamatta vain sellaisissa tilanteissa, joissa työntekijän on pitänyt ymmärtää, että hänen menettelynsä voi johtaa työsuhteen päättämiseen. Toisin sanoen kynnys irtisanoa työntekijä ilman varoitusta on korkea. Työnantajan tulee myös kohdella työntekijöitä tasapuolisesti, joten olisi hyvä saada selvitettyä, miksi vain sinun työsopimuksesi on irtisanottu, vaikka myyntisi on ollut samalla tasolla kuin muilla työntekijöillä.

Kertomasi perusteella irtisanomisen perusteita olisi syytä lähteä selvittämään ja mahdollisesti esittää korvausvaatimus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Suosittelen, että olet yhteydessä MMA:n lakipalveluun joko puhelimitse, sähköpostitse tai Oma MMA:n kautta. Varaudu toimittamaan työsuhdejuristille ainakin työsopimuksesi ja irtisanomisilmoituksesi. On myös hyvä laatia oma selvitys tapahtumien kulusta ja työnantajan väitteistä, jotta juristi saa tilanteesta mahdollisimman kattavan kuvan. Juristi pyytää tarvittaessa lisätietoa, ja voitte keskustella, miten asiassa olisi järkevintä edetä.

Kanneaika työsopimuksen päättämistä koskevissa asioissa on kaksi vuotta työsuhteen päättymisestä. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, milloin työsuhteesi on päättynyt, mutta kannattaa olla lakipalveluumme yhteydessä mahdollisimman pian, ettei asia ainakaan pääse vanhentumaan.

58 Myynti & Markkinointi 4/22 KYSY TYÖELÄMÄSTÄ
Tekstit MMA:n lakipalvelu

KOKON KUULUMISIA

KOKO saa jäseniltään huikeat arvosanat palveluistaan

JOPA LÄHES 80 prosenttia jäsenistä suosittelisi KOKOa ja melkein 60 prosenttia antaa KOKOlle täydet arvosanat palveluistaan.

Loppuvuodesta 2022 toteutetun asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset ovat taas kerran KOKOn historian parhaat. Jäsenten antama kokonaisarvosana KOKOn palveluista asteikolla 1–6 on korkea 5,51. Vastaajista 59,9 prosenttia antaa KOKOlle arvosanaksi täydet 6 pistettä.

Kysymykseen suosittelisitko KOKOa ystävälle tai kollegalle (asteikolla 1–10) 79,2 prosenttia jäsenistä vastasi 9 tai 10, eli antaisi hyvin vahvan suosituksen KOKOsta. Tästä suosittelukysymyksestä KOKO sai NPS-luvun 74 (2021: 71).

Jäseniltä kysyttiin, harkitsevatko he kassan vaihtamista. Toiseen kassaan siirtymistä harkitsee kertomansa mukaan vain 2,4 prosenttia vastaajista. 94 prosenttia haluaa pysyä vastaisuudessakin KOKOn jäseninä ja 3,5 prosenttia ei osaa tai halua sanoa kantaansa.

− Haluamme KOKOssa palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla työttömyyden ja lomautuksen aikana. Tilanne on monelle vaikea ja tällöin lämmin sekä ammattitaitoinen kohtaaminen on tärkeää. On upeaa nähdä, että olemme onnistuneet palveluissamme ja jopa pystyneet parantamaan entisestään hyviä tuloksiamme. Panostamme palveluidemme kehittämiseen, jotta suunta pysyy myös jatkossa samana, kertoo KOKOn kassanjohtaja Outi Mäki

KOKOn asiakaspalvelu on parantunut entisestään

Aiempien vuosien tapaan KOKO on onnistunut parhaiten työttömyyskassan ydintehtävän kannalta tärkeimmissä, eli päivärahan hakemiseen liittyvissä palveluissa: hakemusten käsittelyn luotettavuudessa (5,49) sekä sähköisen asioinnin helppoudessa (5,42).

Eniten kehitettävää jäsenet näkevät tänäkin vuonna puhelinpalvelussa. Kovin heikolla tasolla ei sekään tosin ole, sillä jäsenet antavat puhelinpalvelun onnistumiselle arvosanan 5,02. Samalla puhelinpalvelun onnistuminen

on kaikista kassan palveluista eniten kehittynyt osa-alue edelliseen vuoteen nähden.

Viime vuoteen verrattuna eniten on kehitytty puhelinpalvelun lisäksi henkilöstön luotettavuudessa (5,40) ja asiakaspalveluhenkisyydessä (5,25) eli osa-alueilla, jotka kaikki liittyvät suoraan asiakaspalveluun.

− Asiakaspalvelutilanne on loppujen lopuksi asiakkaan ja asiakaspalvelijan yhteispeliä. Samalla kun olemme ylpeitä asiakaspalvelumme ystävällisyydestä ja asiantuntemuksesta voimme myös todeta, että työtämme helpottavat erittäin mukavat jäsenet, sanoo Mäki.

Nopeus on valttia

Tutkimuksesta ilmeni, että asiakaspalvelun nopeus korreloi vahvasti sen kanssa, miten vastaaja on kokenut kaikki muutkin palvelut. Mitä nopeammin henkilö on saanut KOKOlta vastauksen, sitä paremmat arvosanat hän antaa kautta linjan. Sama toteutuu myös NPS-luvun osalta. Esimerkiksi samana päivänä KOKOlta vastauksen saaneiden joukon antama NPS-luku on 90. Suurin osa vastaajista, 63 prosenttia, kertoo saaneensa vastauksen parin päivän sisällä ja 22 prosenttia jo saman päivän aikana.

− Tämä tieto korostaa meille sitä, että asiakaspalvelun nopeus on tärkeimpiä asioita mistä huolehtia, kun haluamme palvella jäseniämme hyvin ja ylittää asiakkaiden odotukset vastaisuudessakin, toteaa asiakaspalvelupäällikkö Marika Mäki-Ullakko.

− Timanttinen asiakaspalvelu on meille sydämen asia. Luulen, että sen ansiosta olemme tässä missä olemme, Mäki-Ullakko jatkaa.

Asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin yhteistyössä tutkimusyritys Onway Oy:n kanssa marraskuussa 2022 sähköisellä kyselyllä. Kyselyyn vastasi 1 179 KOKOssa viimeisen puolen vuoden aikana asioinutta KOKOn jäsentä. Kyselyssä käytettiin asteikkoa 1 = heikko –6 = kiitettävä (poikkeuksena NPS:n 1–10 asteikko).

2/23 Myynti & Markkinointi 59

MMA:n koulutuskalenterista löydät parhaat koulutukset osaamisesi kasvattamiseen.

Varaa paikkasi

Nappaa myynnin kärkinimien opit

Makatemiassa

Kaikkiin koulutuksiimme voit ilmoittautua koulutuskalenterimme kautta osoitteessa mma.fi/koulutukset. Myös Makatemian ja Seduon maksuttomat lisenssit ovat hyppysissäsi tätä kautta. Lisenssejä on rajallinen määrä.

Makatemia on uusi myynnin verkkokoulutuspalvelu, jonka koulutukset ovat käytännönläheisiä ja innostavia suoraan myynnin kärkitekijöiltä. Tarjoamme pääsyn palveluun jäsenillemme maksutta!

MAKATEMIAN KOULUTUKSISSA saat uusinta, tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa myynnistä sekä taatusti parhaat opit maailmalta. Niillä luot myös mitattavia tuloksia.

− Jäsenemme voivat osallistua nyt Makatemian huippulaadukkaisiin verkkokoulutuksiin maksutta. Normaalisti palvelun käyttö maksaa 89 euroa kuussa, eli tämä on erittäin hyvä diili, hehkuttaa MMA:n yhteyspäällikkö Igor Parri

Osaavilta kouluttajilta myynnin huippuopit

Makatemian kouluttajat ovat myynnin kärkiosaajia, tutkijoita tai professoreita. Kurssit ovat pääosin suomen kielellä, mutta tarjolla on myös vino pino englanninkielisiä koulutuksia.

Pääkouluttajana Makatemiassa toimii Suomen ensimmäinen myynnin professori Petri Parvinen. Palvelussa on kursseja myös muilta johtavilta myynnin kouluttajilta, kuten Sani Leinolta, Mika Järviseltä, Jan Ropposelta ja monelta muulta.

Makatemian innostavat kurssit sisältävät paljon käytännönläheisiä

Seduo kulkee aina mukanasi

JÄSENENÄMME KÄYTÖSSÄSI on myös Alma Talent Seduo, joka on digitaalinen oppimisympäristö osaamisesi kehittämiseen.

Seduossa on kattava valikoima myynnin ja markkinoinnin koulu-

tuksia, joilla voit syventää omaa asiantuntijuuttasi.

Voit opiskella yksittäisiä kursseja tai suorittaa kokonaisia sertifikaatteja joustavasti omaan tahtiin. Seduossa valmentajina toimivat alansa parhaat asiantuntijat.

Viikoittain päivittyvät koulutukset vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeita ja laadukkaat video-

case-esimerkkejä. Saat siis tuoreinta konkreettista tietoa oman osaamisesi kehittämiseen.

Kätevästi omaan tahtiin

Voit opiskella Makatemiassa juuri silloin kuin sinulle sopii. Voit myös kerrata kurssien sisältöjä tarpeesi mukaan.

Opiskelu on helppo mahduttaa kiireiseenkin kalenteriin. Kurssit on palasteltu lyhyisiin osioihin, joten voit kuunnella niitä samaan tapaan kuin podcast-lähetyksiäkin.

sisällöt syventävät asiantuntijuuttasi. Kaikkiaan palvelussa on yli 200 koulutuksen valikoima kiinnostavia kokonaisuuksia.

Koulutuskokonaisuudet on pilkottu osioihin, mikä tekee uusien asioiden opiskelusta helppoa ja tehokasta. Kurssit voi aloittaa, keskeyttää, kerrata tai vaikkapa skipata, jos siltä tuntuu.

60 Myynti & Markkinointi 2/23 ME KOULUTAMME

Ohjelmistot ja tekoäly tutuksi

Asiantuntijatyössä tietokoneen näppärä käyttö nopeuttaa ja helpottaa työskentelyä. Jäsenenämme voit osallistua Eduhousen lukuisiin koulutuksiin, joissa opit hyödyntämään niin tekoälyä kuin ohjelmistojakin sujuvasti. Opi vaikkapa Excelin salat!

Excel – tiedon tehokas syöttäminen ja muotoilu

to 8.6. klo 13–14

Tässä koulutuksessa opit syöttämään tietoa Exceliin nopeasti. Saat myös käteviä vinkkejä taulukoiden muotoiluun.

Excel – tyylikkäät taulukot

to 8.6. klo 14–15

Tympivätkö tylsät taulukot? Tule oppimaan, miten luot visuaalisesti näyttäviä ja samalla informatiivisia Excel-taulukoita.

Tekoälyn käyttö Excelissä

ti 13.6. klo 13–16

Tiesithän, että myös Excelissä on tekoälyominaisuuksia? Tämän koulutuksen jälkeen ymmärrät, milloin tekoälyä on järkevä hyödyntää.

Omannäköinen eläkeaika

ti 30.5. klo 9–11

Tässä Ilmarisen järjestämässä maksuttomassa webinaarissa saat tiiviin tietopaketin eläkkeelle hakeutumisesta, omasta eläketurvastasi ja eläkeiästäsi sekä työskentelystä eläkkeellä.

Muista!

We have courses also in English

Sign up to these courses at our English website: mma.fi/en.

Excel – Calculation and Databases

Wed 7.6. at 9–12

In this course, you will learn how to import data from different data sources and analyze it with functions.

Excel – Reports and Graphics

Wed 7.6. at 13–16

After this training, you will be able to use Excel effectively and visualize your data with different tools.

Someviestinnän riskit ja kommentoinnin hallinta

ti 6.6. klo 10–11.30

Tarjoamme tämän Marketing Finlandin koulutuksen maksutta jäsenillemme! Koulutuksen jälkeen tiedät, miten toimit oikein sosiaalisen median kiperissä tilanteissa ja miten edistät positiivista keskustelua omassa someviestinnässäsi. Suosittu viestintäkouluttaja Piritta Seppälä antaa käytännön vinkkejä sekä selkeän mallin, miten toimia haastavimmissakin tilanteissa.

Ilmoittaudu jokaiseen koulutukseen erikseen koulutuskalenterimme kautta osoitteessa mma.fi/koulutukset. Näin pääset koulutukseen joko ilmaiseksi tai edullisempaan jäsenetuhintaan. Huomioithan, että koulutusten osallistumislinkit ovat henkilökohtaisia. Muistathan aina myös peruuttaa osallistumisesi esteen sattuessa! Näin jonossa oleva saa paikan, emmekä veloita sinulta 30 euron maksua perumattomasta osallistumisesta.

Koko koulutustarjontamme löydät osoitteesta mma.fi/koulutukset

2/23 Myynti & Markkinointi 61

MMA:n jäsenet saavat monenlaisia etuja työelämään ja vapaa-aikaan.

Jäsenvakuutuksesi on Turvassa

OLEMME VAKUUTTANEET jäsenemme vakuutusyhtiö Turvassa. Jäsenvakuutukseen sisältyy vapaa-ajan matkustaja- ja tapaturmavakuutus sekä ammatillinen vastuuvakuutus. Lisäksi järjestövakuutus tuo turvaa, kun jäsenemme osallistuu järjestötehtäviin ja -tilaisuuksiin kaikkialla maailmassa.

Turva tarjoaa MMA:n jäsenille täyden kympin alennuksia myös muista vakuutuksista. Jäsene-

nämme saat vapaaehtoisista, jatkuvista vakuutuksista kymmenen prosentin alennuksen. Keskittäessäsi kotivakuutuksesi lisäksi jonkun muun vapaaehtoisen, jatkuvan vakuutuksen Turvaan, saat lisäksi kymmenen prosentin omistaja-alennuksen.

Löydät tarkempia tietoja MMA:n jäsenvakuutuksista ja muun muassa jäsenvakuutuksen tuoteselosteen osoitteessa turva.fi/mma

TaskuTurvassa vakuutuksesi kulkee mukanasi

OLETHAN JO ladannut uudistuneen TaskuTurva-sovelluksen puhelimeesi? Sovelluksesta löydät matkavakuutuskortin sekä tiedot kaikista Turvan vakuutuksistasi missä ja milloin vain.

Lataa TaskuTurva sovelluskaupasta – täysin maksutta! Näin vakuutuksesi on aina käsillä, jos reissussasi tapahtuu jotain yllättävää.

Member+ on täynnä lomaetuja

OLETHAN JO hyödyntänyt Memberplus-etujasi?

Member+ on akavalaisten liittojen ikioma palvelu, jonka kautta saat monia hyödyllisiä tuotteita ja palveluja huikean edulliseen jäsenhintaan.

Valkkasimme sinulle suosikkietumme kesän lomareissuillesi. Sinun kannattaa hyödyntää ainakin nämä tärppimme:

• Voit vuokrata lomahuoneistojamme Memberplussan kautta edullisesti. Pohjois-Suomen huoneistoissa on vielä hyvin tilaa. Lähde siis rentoutumaan ja nauttimaan pohjoisen kauniista maisemista!

• Monien hotellien majoituksista saat 15 prosentin alennuksen.

• Muumimaailmaan saat kahden päivän lipun yhden hinnalla.

• Viking Linen risteilyt 50 prosentin alennuksella ja Eckerö Linen risteilyistä 20 prosentin alennus.

• Apollomatkojen reissuille varausetualennus on 70 euroa.

• Interhome-varauksista saat 50 euron alennuksen.

Nämä ja moni muu etusi on vain klikkauksen päässä. Member+ löytyy osoitteesta memberplus.fi. Saat kaikki edut käyttöösi, kun menet palveluun Oma MMA:n kautta.

62 Myynti & Markkinointi 2/23
JÄSENETUMME

Hyödynnä

Oma MMA -etusi

OMA MMA -palvelumme on paitsi kätevä kanava asioida kanssamme myös mahtavien jäsenetujemme aarreaitta. Esimerkiksi alla olevat majoitukset saat etuhintaan, kun käytät varauksissa etukoodeja, jotka löydät Oma MMA:sta.

• Levi Hotel Spa ja Design Hotel Levi: 40 prosentin alennus huonehinnoista.

• GreenStar-hotelleissa voit majoittua 1–3 hengen huoneessa 75 euron tarjoushintaan valitsemassasi hotellissa. GreenStar-hotelleja löytyy Joensuusta, Jyväskylästä, Lahdesta, Vaasasta ja Oulusta.

Oma MMA:sta saat muitakin rahanarvoisia etuja. Jäsenenämme saat esimerkiksi päättäjien tai kuluttajien yhteystietoja käyttöösi Profinderilta 20 prosentin alennuksella. Aika hyvä diili tämäkin!

Pankkieduillasi säästät selvää rahaa

JÄSENENÄMME JA Danske Bankin asiakkaana pääset hyödyntämään huikeita pankkipalveluetujamme! Saat alennusta asuntolainasta sekä eri elämäntilanteisiin räätälöidyistä sijoituspalveluista. Jos olet vastavalmistunut, voit saada Danskelta myös kattavan vastavalmistuneiden etupakettimme.

Tutustu pankkietuihisi tarkemmin nettisivullamme tai Oma MMA -palvelussamme.

Voit myös tutkia kotisi ympäristökestävyyden osoitteessa kestavakoti.fi. Saat tietoa asuntosi ympäristövaikutuksista ja siitä, miten voit itse vaikuttaa niihin. Palvelun tuottamisesta ja asiantuntemuksesta vastaa Gaia Consulting ja sitä sponsoroi Danske Bank.

Näin se toimii

Oma MMA -palvelumme on osoitteessa oma.mma.fi. Voit käyttää

Oma MMA:ta, kun olet ilmoittanut sähköpostiosoitteesi meille.

Tarvitsetko apua työsopimuksesi tarkistuksessa?

JÄSENENÄMME SAAT lakipalvelustamme maksutta neuvoja enemmän tai vähemmän kiperiin työelämän juridiikan kysymyksiisi.

Jos vaikkapa nappaat uuden työpaikan, voit tarkistuttaa sinulle tarjotun työ- tai edustussopimuksen juristeillamme. Samoin kannattaa kysyä neuvoa, jos esimerkiksi kilpailukieltosopimuksen ehdot askarruttavat sinua.

Työsuhdejuristimme tuntevat myynnin ja markkinoinnin alojen kiemurat paremmin kuin hyvin. Ota siis rohkeasti yhteyttä lakipalveluumme! Tavoitat juristimme Oma MMA:n kautta, sähköpostitse osoitteessa lakipalvelu@mma.fi tai puhelimitse numerossa 020 122 4400 (vaihde, arkisin klo 9–15).

Olethan

2/23 Myynti & Markkinointi 63
jo hyödyntänyt Memberplus-etujasi?

4.–6.8.

Tervetuloa

motoristitapahtumaan Pirkanmaalle

MMA PIRKANMAAN Isokate motoristit järjestää 4–6. elokuuta 2023 MMA:n moottoripyöräilijöiden valtakunnallisen motoristitapahtuman. Osallistu sinäkin tähän mukavaan kesätapahtumaan!

Tapahtuman ohjelma

Perjantaina iltakuuteen mennessä saapuville on tarjolla iltaohjelmaa.

Lauantaina teemme mielenkiintoisen ajoretken Pirkanmaan mutkikkaissa ja vehmaissa maisemissa. Retken aikana pysähdymme kahvittelemaan ja lounaalle.

Näin ilmoittaudut

Osallistumismaksu tapahtumaan on 95 euroa/ henkilö. Maksu sisältää lauantain ajoreitin varrella kevyen lounaan ja kahvit, lauantai-illan päivällisen sekä kohtuullisen juomatarjoilun ja parit saunajuomat.

Maksa osallistumismaksu tai -maksut tilille FI50 5732 2620 0035 90. Laita mukaan osallistujien nimet. Eräpäivä on 17.7.2023

Huom! Ilmoittaudu myös sähköpostilla osoitteeseen isokate@isokate.fi, niin saat lisätietoa ohjelmasta.

Tapahtumapaikka

Tapahtuma järjestetään Scandic Eden Nokia -kylpylähotellissa. Voit varata huoneen ja maksaa majoituksen itsenäisesti.

Varaa huone 21.7.2023 mennessä tunnuksella BMMA040823. Huoneet ovat varattavissa hotellin varaustilanteen mukaan, joten toimithan hyvissä ajoin!

Majoituksen hinnat:

Standard room 125 euroa: yhden hengen huone / vuorokausi, 150 euroa: kahden hengen huone / vuorokausi.

Superior room 145 euroa: yhden hengen huone / vuorokausi, 170 euroa: kahden hengen huone / vuorokausi.

Scandicin huonehintaan sisältyy aina runsas luomutuotteita sisältävä aamiainen, maksuton Wi-Fi sekä Edenissä myös kylpylän käyttö. Hotellin yhteystiedot: Scandic Eden Nokia, Paratiisikatu 2, 37120 NOKIA. Puhelinnumero: +358 3 4108 1627, sähköposti: eden@scandichotels.com.

Tervetuloa Pirkanmaalle!

MMA Pirkanmaan Isokate motoristit

64 Myynti & Markkinointi 2/23 YHDISTYKSISSÄ TAPAHTUU
19.8.2023 facebook.com/MMAPohjanmaa MMA.fi
Pohjanmaan myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset

CHAT

Oma MMA:ssa arkisin klo 9–11 & 12–15

Puhelimitse tavoitat meidät arkisin klo 9–15

020 122 4400

8,35 snt/puhelu + 8,83 snt/min (kiinteän puhelinverkon liittymästä)

8,35 snt/puhelu + 22,32 snt/min (matkaviestinverkon liittymästä)

Jäsenpalvelumme

Sähköposti: jasenpalvelu@mma.fi

24/7 verkkosivuillamme

Lakipalvelumme

Sähköposti: lakipalvelu@mma.fi

KOKO-kassa

Postiosoite: KOKO-kassa, Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki

Käyntiosoite: Ratavartijankatu 2, 4. kerros. (Sisäänkäynnin yläpuolella lukee Asemapäällikönkatu 12 B.)

www.kokokassa.fi

Puhelinpalvelu: 09 4763 7600, ma–to klo 10–15, pe klo 10–13

Kassan jäsenille suosittelemme eAsiointia, jossa voit tarkistaa ja päivittää omat yhteystietosi, hakea ansiopäivärahaa ja toimittaa kassalle tarvittavia liitteitä sekä lähettää ja vastaanottaa viestejä.

Yrittäjän työttömyyskassa

puhelin 09 622 4830, www.yrittajakassa.fi

Osoitteenmuutostiedot saamme suoraan postin osoitteenmuutosilmoituksesta.

Jos olet tehnyt osoitteenmuutoskiellon, ilmoita uusi osoitteesi suoraan liittoon. Jos muutat ulkomaille, ota yhteys liittoon.

Jäsenrekisterin tiedot on koottu jäsenhakemuksesta saatujen tietojen perusteella.

MMA:n tietosuojaseloste löytyy osoitteesta mma.fi/tietosuojaseloste.

MMA:n toimisto PL 11, 00521 Helsinki (Asemamiehenkatu 2 B) mma.fi

Henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@mma.fi

Me muut toimistolla: Assi Kivistö

Igor Parri

Jaana Apell

Juuli Hiltunen

Lea Lehtonen

Mari Niemi

Melissa Mikanoja

Reija Koistinen

Toni Varis

Tuula Sirén

Puheenjohtaja: Marko Hovinmäki

Löydät meidät kaikki verkkosivuiltamme mma.fi/henkilosto

Verkostoidu!

Twitter ja Instagram: MMAliitto

Facebook ja LinkedIn: Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

66 Myynti & Markkinointi 2/23
Samuli Myllyharju Palkkaneuvonta 020 122 4409 Heidi Sarén Työhyvinvointi, palkkaneuvonta, muut jäsenasiat 020 122 4403 Sari Kanervo Jäsenmaksut, jäsentietojen hallinta, muut jäsenasiat 020 122 4402 Eija Kuitunen Koulutukset, muut jäsenasiat 020 122 4401 Jonna Kostiainen Tiiminvetäjä 020 122 4408 Service in English Milla Päivystys
Järvinen Työsuhdejuristi 020 122 4457 Minna Takala Jäsenpalvelu, lakiasiat 020 122 4451 Sanna Honkanen Työsuhdejuristi 020 122 4455 Taija Numminen Työsuhdejuristi 020 122 4452
Lahikainen Työsuhdejuristi
Jyrki
Tuuli
020 122 4453
Oma MMA: oma.mma.fi
Yhdessä osoitteessa kaikki jäsenedut sekä omat jäsenyysasiat.

17.6.

Linnanmäki 20 €

Muumimaailma 10 €

Särkänniemi 20 € Powerpark 20 €

Tivoli Sariola (Joensuu) 10 €

Suomen Tivoli (Kempele) 10 €

Hanki seurueellesi liput

Lauantaina 17.6. alueyhdistyksemme järjestävät MMAhtipäivän kuudessa kesäkohteessa ympäri Suomea! Jäsenenämme voit ostaa liput edullisesti ja lähteä perheesi kanssa viettämään parasta kesäpäivää Helsinkiin, Naantaliin, Tampereelle, Härmään, Joensuuhun tai Kempeleelle.

Voit hankkia maksimissaan neljä lippua. Lippuja on jokaiseen kohteeseen rajoitettu määrä, joten osta omasi pian ennen kuin loppuu!

Avaamme lippukaupan ma 22.5. kello 9 osoitteessa lyyti.fi/p/mmahtipaiva2023

Tervetuloa!

MMAhtipäivää puuhaamassa:

MMA Helsinki, MMA Varsinais-Suomi, MMA Pirkanmaa, MMA Kokkola, Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa, MMA Karjala ja MMA Oulun seutu.

N
NYT!

Kutsu kaverisikin messiin – saat meiltä palkkion!

Houkuttele ystäväsi tai kollegasi liittymään jäseneksemme, niin palkitsemme sinut onnistuneesta suosittelusta. Palkkion voit käyttää omiin jäsenmaksuihisi tai voit valita lahjakortin.

Suosittelu käy kätevästi Oma MMA:ssa:

• Kirjaudu palveluun osoitteessa oma.mma.fi.

• Klikkaa Suosittele jäsenyyttä -painiketta.

• Saat ohjeet, kuinka toimia.

Palaute jäseneltämme.

“Sain nopeasti ja asiantuntevasti täsmällistä tietoa ilman luukulta toiselle pompottamista.”

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.