Mynthos 1/18

YNTHOSMY SMYNTHO YNTHOSMY mynthos OSMYNTH YNTHOSM 1/18

2.

Mynthos Mynthos on Helsingin yliopiston uskontotieteen ainejärjestö Mythos ry:n lehti.

Mynthos on saanut HYY:n lehtitukea. www.mythosry.wordpress.com Facebookissa @mythosry Painosmäärä 75 Painopaikka Libris oy ISSN 0359-6494

Päätoimittaja Roope Rouvali roope.rouvali@gmail.com

Apulaispäätoimittaja

Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Roope Rouvali Dharman iso pyörä 4 Roope Rouvali Onko uskoni henkilökohtainen? 6 Ämäl Salih Katsomuskasvatus päivähoidossa 8 Laura Sinikallio Jordan B. Peterson, henkilökuva Jonne Kytölä

13

Tulen taitajat, raudan herrat Mikko Björklund

16

Marokon kuningas Muhammed VI 20 Elina Ilvonen

Elina Ilvonen

Taittaja Veera Kujansuu

Kuvitus Helsingin Kaupunginmuseo Freepik

Kenttätöissä Olufuko-festivaalilla 22 Saara Kuoppala Elokuva-arvostelu: Kyrsyä - Tuftland Veera Kujansuu

26

Elokuva-arvostelu: Hagazussa: A Heathen’s Curse Veera Kujansuu

27

Liity ammattiliittoon! 28

Pääkirjoitus

3.

Mynthos – Hengen raikastaja!

Raikasta, niin raikasta!

Mynthoksen horros on loppunut! Tällä kertaa mukana on joukko artikkeleita jokaiseen makuun uskonnon asemasta varhaiskasvatuksessa suomalaisiin seppämyytteihin! Erityisen lehdestä tekee, että se on luotsattu painettavaksi monen vuoden tauon jälkeen Helsingin folkloristiikan ja kansatieteen ainejärjestön, NEFA-Helsingin, vahvan perinteikkään toimituksen tietotaidon avustuksella. Ilman NEFAn yhteistyötä lehteä ei olisi luultavasti saatu aikaan.

NEFA on sankari, jonka tarvitsimme, mutta jota emme ansainneet.

Lehteä ei olisi myöskään ilman kirjoittajia, jotka ovat tänä vuonna osallistuneet erityisen aktiivisesti, ja jouduimmekin jättämään koristeellisuuden sikseen keskittyäksemme puhtaaseen asiaan,

jotta mahdollisimman moni sai äänensä kuuluviin!

Kirjoittajia on eri aloilta kulttuurintutkijoista kasvatustieteilijöihin ja kandeista maistereihin, joten näkökulmia riittää. Jos pääaineesi ei ole edustettuna tiedät, mihin suunnata maailmantuskasi ensi syksynä, kun Mynthoksen loppuvuoden julkaisun kirjoittaminen starttaa.

Toivotamme koko toimituksen puolesta antoisia lukuhetkiä. Niitä tulee vastaan tässä lehdessä.

Lupaan ja vannon. Maistelkaa joka sanaa.

Kirjoituksia Vanhan ylioppilastalon saniteettitilan ovessa vuonna 1982.

Ahola Harri, Helsingin Kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Roope Rouvali

4.

Dharman iso pyörä

Heikki Pesosen neuvot opiskelijoille

Yliopisto on muutoksessa ja epätietoinen kärsimys on aina välinpitämättömän palkka.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tarjota jaloja totuuksia, joita seuraamalla puhdassydäminen kulkija voi päästä irti kärsimyksen kierrosta ja löytää lopulta koulutusohjelmansa. Juttua varten haastattelun antanut yliopistonlehtori Heikki Pesonen ei myönnä syntyneensä neitseellisesti, mutta olemme kaikki epäilleet asiaa eri vaiheissa opintojamme.

Ensimmäinen ison pyörän pyöräytys Opiskelijat, tämä on jalo totuus kärsimyksestä.

Pääsykokeet ovat kärsimystä, sisäänpääsy on kärsimystä. Ryhmätyöt ovat kärsimystä. Aikaiset aamut, uusien kurssien toteutus, tentit ja oppiminen on kärsimystä. Ison pyörän muutokset ovat olleet liikkeellä jo ajanlaskun alusta vuodesta 2005, jolloin Helsingin yliopisto yhtenäisti käytäntöjään muiden eurooppalaisten yliopistojen kanssa. Eurooppalaisissa yliopistoissa, toisin kuin suomalaisissa, kandintutkinnon luonne on hyvin yleisluontoinen ja erikoistuminen tapahtuu vasta maisterivaiheessa.

Tähän malliin viitataan Bolognan mallina. Nykyinen Iso pyörä-uudistus, joka alkoi 2014, on viemässä tätä prosessia eteenpäin jos ei päätökseensä.

Ison pyörän uudistuksilla ei Iso pyörä -projektiryhmän jäsen Päivi Arosen Ylioppilaslehdelle antaman haastattelun mukaan pyritty ensisijaisesti säästöihin, vaikka Iso pyörä osuikin samoihin aikoihin valtion säästötoimien kanssa. Uudistuksien tarkoitus oli parantaa yliopisto-opiskelijoiden työelämävalmiuksia, tehdä opinnoista joustavampia, tarkentaa sisältöjen oppimistavoitteita. Tällaiset muutokset on myös luultavasti suunnattu kohti yleiseurooppalaista tapaa, jossa jo kanditutkinnolla voi siirtyä työelämään.

Heikki vietti muutoksista kuultuaan aikaa pohdis-

kellen ja muisti René Gothónin sanoneen, että samankaltaisia muutoksia oli tehty jo kauan ennen ajanlaskun alkua viime vuosituhannen puolella.

Aina tasaisin väliajoin joku keksii pyörän uudestaan.

Kierrosta ei ole pakoa. Heikki ajatteli Ison pyörän muutosten vauhdin olevan mahdollinen ongelma.

Heikin oma tarina on kanonisoitu Suomen uskontotieteellisen seuran antologioihin, joiden tunteminen tuo turvaa alati nopeasti muuttuvaan ja kärsimyksentäytteiseen maailmaan. Ne ovat täynnä inhimillistä viisautta ja ohjenuoria yliopistomaailmassa eläville opiskelijoille ja transsendenssiin malleja etsiville tutkijanaluille. Heikin matka kiuruveteläisestä raudoittajan apupojasta lopulta korkeuksiin ja haastateltavaksi uskontotieteen ainejärjestön lehteen on ollut henkeäsalpaava.

Toinen ison pyörän pyöräytys Nykyhetkellä Ison pyörän muutokset ovat tulleet voimaan tutkintorakenteisiin, ja uusi kulttuurintutkimuksen kandiohjelma on alkanut jo parantamaan uusien opiskelijoiden työelämävalmiuksia.

Syntyi myös uusi ainejärjestö, jonka kehitys tulee olemaan seuraamuksellinen ainejärjestöjen eteerisessä maailmassa. Heikin aika viikunapuun alla on tuonut uuden ymmärryksen maailmasta, ja Ison pyörän liikkeet eivät vaikuta yhtä vauhdikkailta. Yliopisto-opiskelijoiden näkökulmasta suurin muutos tapahtuu tutkintorakenteissa ja opintokokonaisuuksissa. Heikin mukaan tutkintorakenteen muutos oli kuitenkin helpoin osa prosessia opetushenkilökunnalle. Vaikeampina uudistuksina tulivat yliopiston tekemät leikkaukset sekä monien uusien digitaalisten alustojen samanaikainen tasapainottelu.

Uudet opiskelijat otettiin sisään uuteen kandiohjelmaan tietämättä, miten opiskelijoiden jako eri pääaineisiin tehtäisiin. Kirjoitushetkellä yleinen konsensus näyttää olevan, että opiskelijat saavat mennä mihin tahansa pääaineeseen ilman karsintaa seuraavina kahtena tai kolmena vuotena, minä

“

aikana opiskelijoiden jaleipänsä saantia ja valita Tällä hetkellä uusilla opiskautumista eri aineisiin opinto-ohjelmansa sen kelijoilla ei siis vielä ole seurataan. Allekirjoitmukaan? vuosiluokkatietoisuutta, taneella on ensikäden On vaikea puhua ylikokemusta kandiohjelopistokoulutuksen arvosjoka toimisi ponnekaasuna masta, ja yleinen mielita erillään työelämästä, aktiivisuudelle omien asioiden ala on sama kuin itselstatuksesta ja rahasta. Jos ajamisessa uudessa järjestelmässä. läni aikaisemmin: Olin olet onnistunut joskus vain tyytyväinen, että Luultavasti opiskelijat ovat kuiten- vakuuttamaan happayleensä pääsin yliopisman tätisi, että vanhojen kin juuri siellä missä pitää, nauttoon. itä-aasialaisten ruukkujen timassa kursseista, miettimässä Tällä hetkellä uusilla opiskelu ei ole elämäsi seurustelua ja lukemassa hyviä opiskelijoilla ei siis vielä tuhlausta tai erityisen ilole vuosiluokkatietoijettävä muoto itsekeskeikirjoja.” suutta, joka toimisi ponsyydestä, olet minua panekaasuna aktiivisuudelle omien asioiden ajamirempi oraattori. Humanistisen koulutuksen arvosta sessa uudessa järjestelmässä. Luultavasti opiskelijat kirjoja ovat kirjoittaneet muun muassa Helen Small ovat kuitenkin juuri siellä, missä pitää, nauttimassa ja Martha Nussbaum, jos lukija haluaa tulla paremkursseista, miettimässä seurustelua ja lukemassa maksi puolustamaan ja rationalisoimaan valitsehyviä kirjoja. Kärsimyksen pyörä on sama kaikille, ja maansa polkua tai vain tietää miksi humanistiset vain Heikin neuvot tämä artikkelin lopussa vapauttutkimusalat ovat merkittäviä vaikuttajia. Yleiset tavat pyörästä. väärinkäsitykset humanististen alojen opiskelijoiden varmasta työttömyydestä ja täysin olemattomista palkoista olisi jo luultavasti syytä unohtaa Kolmas ison pyörän pyöräytys muuna kuin motivaationa tulla paremmaksi puhuMillainen on tulevaisuus, ja se opiskelija, joka selviää jaksi. epävarmassa maailmassa? Yliopiston muuntuessa Heikin oma kanonisoitu tarina heijastelee uuenemmän yleiseurooppalaisen mallin mukaiseksi, sille opiskelijoille annettuja neuvoja. Parasta on nousee esiin kysymyksiä koulutuksen päämäärisseurata omaa kiinnostusta ja katsoa minne se vie. tä. Aikaisemmin on voinut erikoistua enemmän jo kanditutkintovaiheessa, mutta pelkällä kanditut”Pitäs ajelehtia silleen päämäärätietoikinnolla ei ole ollut paljoa arvoa työelämässä. Nyt kuitenkin kanditutkintoa ollaan muuttamassa yleissesti” luontoisempaan suuntaan, ja samalla mahdollisesti Jos siis et ole varma minkä opinto-ohjelman valitajetaan kulttuuria, jossa ihmiset menisivät työeläset tai pohdit elämänvalintojasi tämän artikkelin lumään jo kandidaatteina. Ammattikorkeakoulut voiettuasi klusterin vessassa, koska se oli ainoa paikka, vat työllistää opiskelijoitaan jo muutaman vuoden johon pääsit yöksi sisään murtautumisen jälkeen, jälkeen antamalla näille tutkinnon tähtäyspisteenä yritä ajelehtia päämäärätietoisesti kiinnostukseolevien työelämän tehtävien vaatimat taidot. Mitä si suuntaan. Opiskelun on tarkoitus olla muutakin tällaiset taidot ovat, kun kyseessä on yliopistotutkuin valmistautumista työelämään ja sen tuloksien kinto, ja kuinka paljon yliopiston tulisi keskittyä muutakin kuin kate tililläsi, vaikka tätini ei ole vielätuottamaan teknisempiä osaajia jo kanditutkintokään vakuuttunut. vaiheessa?

Ytimeltään kysymys koskee myös yliopiston Roope Rouvali ja opiskelijoiden ideaaleja sekä tiedonintressejä.

Ainakin muutamalla uuden kulttuurintutkimuksen kandiohjelman opiskelijalla on selvä käsitys yliopistokoulutuksesta vain askeleena työelämään.

Tulisiko kaikkien uusien opiskelijoiden miettiä jo

5.

6.

Onko uskoni henkilökohtainen?

Uskovana akateemisessa maailmassa

Uskonto on todella laaja ja monimerkityksinen käsite. Se voi olla selvä elämäntapa, pelkkä kulttuurinen perinne, puutarhanhoito tai kenties sekoitus kaikkea edellistä. Oli käsitys uskonnosta mikä tahansa, yhteistä uskonnoille on se, että ne ovat jokaisen henkilökohtainen valinta.

kivat ja kannustivat minua hakemaan, mutta kaikki ympärilläni olevista eivät olleet yhtä innostuneita ajatuksestani. Jotkut sanoivat, että uskonnon opiskelu yliopistossa olisi raskasta luettavaa uskovaiselle sen kyseenalaistavan ja kriittisen lähestymistavan takia. Onhan se selvää, että opiskelu tulisi olemaan tieteispainotteista sekä tutkimuksiin perustuvaa, mikä on luonnollisesti usein ristiriidassa uskonnon väitteiden ja ”yliluonnollisuuden” kanssa. Minua varoitettiin siitä, että saattaisin opiskelun aikana Oman kokemukseni perusteella uskontoa pidetään sulautua itsekin massateorioihin ja menettää oman Suomessa kuitenkin niin henkilökohtaisena, että siiuskoni. Kannattaisiko minun ottaa sellaista riskiä? tä vaietaan. On hyvin vaikea lähteä keskustelemaan Syksyllä 2017 alkaneiden opintojeni aikana luokkatoverin, naapurin tai tutun kanssa heidän aloin pohtimaan uudestaan uskonnon henkilöuskostaan. Me kuitenkin käymme jatkuvasti arkisia kohtaisuutta. Monilla uskontotieteen kursseilla keskusteluja muista asioista, joista olemme jotakin käydään avointa keskustelua, mielipiteiden esitmieltä. Miksi oman vakaumuksen ilmaisemista pitämistä, kommentointia sekä dialogeja luentojen detään niin herkkänä aiheena, jopa tabuna? aikana, mikä on hyvin tärkeää. Näissä tilanteissa Itselläni on pienestä asti ollut erilainen käsitys konkretisoituu kuitenkin uskonnon henkilökohtaisuudesta. Uskonto kyllä ehdotIslamin uskoon kuuluvana oman uskontoni henkilökohtaisuus tai avoimuus tomasti on oma valinta, ja sain yhteisöltäni erilaisia käytännössä. Se, mihin siinä mielessä henkilökohreaktioita päätöksestäni. uskontokuntaan opisketainen, mutta se, että se olisi lijat kuuluvat tai mihin Lähimmäiseni tukivat ja näkymätön, vaiettu ja melhe henkilökohtaisesti keinpä kielletty puheenaihe kannustivat minua hakemaan, uskovat ei tule selkeästi arjessa on tuntunut minulle mutta kaikki ympärilläni olevista jos ollenkaan esille heihyvin vieraalta. Olen aina dän puhevuoroistaan. halunnut voida keskustella eivät olleet yhtä innostuneita Ulkonäköni ja etenkin ja tietää, mitä ihmiset ajat- ajatuksestani.” hijabin käytön takia mitelevat tai ovat ajattelematnut taas automaattisesti ta uskonnosta, kuulla mitä tunnistetaan muslimiksi. Juuri tämän takia olenkin ja mihin he uskovat ihan yhtä lailla, kun haluaisin miettinyt kahdesti, ennen kuin puhun tai vastaan kuulla mitä he harrastavat, opiskelevat tai pitävät kysymyksiin luennoilla, sillä on mahdollisuus, että lempivärinään. Ajan mittaan kiinnostukseni ideoloargumenttini yhdistettäisiin automaattisesti islagioihin ja uskomuksiin kasvoi ja lopulta tajusin, että miin. Mietin, milloin minun pitäisi olla omaa mieltä minun pitää löytää kenttä, jossa voisin ilmaista itja milloin edustaa uskomaani uskontoa tai vastaseäni ja saada vastauksia kysymyksiini. Päätin hakea ta sen periaatteiden perusteella. Voinko edes olla kulttuurien tutkimuksen kandiohjelmaan ja sitä pelkästään jompaakumpaa? Samaa olen pohtinut kautta opiskella uskontoja. uskonnon opettajalle asetetusta työnkuvauksesta, Islamin uskoon kuuluvana sain yhteisöltäni jonka mukaan opettajan tulee olla opetuksessaan erilaisia reaktioita päätöksestäni. Lähimmäiseni tu-

”

tunnustukseton eikä oppilaiden kuulu tietää opettajansa henkilökohtaista tunnustusta. Jälkimmäisen onnistuminen minun kohdallani olisi vaikeaa pelkän nimeni ja pukeutumiseni perusteella.

Yliopisto-opiskeluni on edellisistä pienistä seikoista huolimatta ollut minulle äärimmäisen mielekäs, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni hakea kulttuurientutkimukseen.

Päinvastoin pidän tätä enemmänkin positiivisena elämänmuutoksena ja haluan ehdottomasti opiskella uskontoja olivatpa ne kuinka ristiriidassa oman uskomukseni kanssa.

Olen aina ollut ja tulen olemaan avoin ja halukas kuulemaan ja tietämään toisista vaihtoehdoista. Enhän voi pitää jotakin vakaumusta omana valintanani, ellen ole perehtynyt muihin olemassa oleviin uskomuksiin? Enhän voisi esimerkiksi pitää sinistä lempivärinäni, jos en ole muita värejä koskaan nähnyt. Vuosi sitten mietin yhteishaun aikana, että jos valitsen olla opiskelematta peläten sen olevan uskomusteni kanssa ristiriidassa, niin se jos mikään olisi todiste heikosta uskostani!

Haastoin yleiset käsitykset äitinä olevasta musliminaisesta ja päätin lähteä opiskelemaan yliopistoon, joka vielä sijaitsi toisella paikkakunnalla. Ennen kaikkea haastoin kuitenkin itseni ja uskoni. Tapahtui opiskelutaipaleeni aikana mitä tahansa niin tiedän, että tulen olemaan varmempi itsestäni ja että tulen uskomaan siihen, mikä minut eniten vakuuttaa.

Tulevaisuutta ajatellen toivon, että tuon moniäänisempää dialogia ja uskallusta puhua uskonnoista niin arjessa kuin yleisellä tasolla Suomen kentällä. Keskustelemalla ymmärrämme paremmin toisiamme ja mitä kaikkea pelkkä toisen ymmärtäminen ratkaisisikaan maailmassamme!

Ämäl Salih

7.

Ämäl Salih, kuvaaja Laura Jetten

Katsomuskasvatus päivähoidossa Arjen haasteet ja mahdollisuudet

Lapsia Helsingin Tammisalossa 1960-luvulla. Jernvall Juha, Helsingin Kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Varhaiskasvatusta ohjaavissa teksteissä puhutaan nykyään uskontokasvatuksen sijaan katsomuskasvatuksesta. Sen käytännön merkityksestä on herännyt varhaiskasvatusalalla paikoin paljon kysymyksiä ja keskusteluja.

Tällä tekstillä en niinkään ota kantaa siihen, mitä yksittäisiä uskonnollisia elementtejä varhaiskasvatuksessa pitäisi ja ei pitäisi toteuttaa. Tarkoituksenani on nostaa esille, mitä erilaisia haasteita ja kysymyksiä aihepiiriin liittyy varhaiskasvatuksen arjessa ja mitä asioita kasvattajat joutuvat pohtimaan. Paikoin olen kokenut kentällä tarvetta muistuttaa, että myös puhuttaessa uskonnoista ja vakaumuksista pedagogisten tavoitteiden ja lasten tarpeiden tulisi olla toiminnan keskiössä, ei omien mieltymysten jälkimaininkina.

”Saako päiväkodissa puhua Jeesuksesta?”

Useana keväänä toistunut Suvivirsi-debatti ei liene enää kellekään vieras? Siis suuria tunteita herättävä keskustelu siitä, onko peruskoulun kevätjuhlissa soveliasta laulaa perinteistä Suvivirttä. Keskustelun virittäjänä on ollut epäilys siitä, että laulun kristillistä jumalaa ylistävät sanat tekevät tilaisuudesta uskonnollisen tilaisuuden. Vuonna 2016 voimaan astuneen Opetushallituksen hyväksymän uuden valtakunnallisen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja vuonna 2017 sitä seuranneiden uusien kaupunkikohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien myötä vastaavat keskustelut ovat siirtyneet enenevissä määrin myös päiväkoteihin. Uudistuneiden suunnitelmien seurauksena varhaiskasvatuksessa on siirrytty puhumaan katsomuskasvatuksesta, jota avataan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016) seuraavasti: ”...katsomuskasvatuksessa yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja muut katsomukset.

Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuuristen ja katsomuksellisten identiteettien kehittymistä. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin.”

Syntyi paljon keskustelua katsomuskasvatuksesta ja sen vaikutuksesta päivähoidon arkeen.

Paikoin ne myös kärjistyivät hyvin nopeasti; syntyi huolta siitä, että kaikki perinteet kielletään, seurakuntien kanssa ei saa tehdä yhteistyötä, ruokarukouksien pitäjät laitetaan pannaan ja pitääkö joulujuhlakin perua?! Vastaus isoon osaan näistä kysymyksistä selviäisi perehtymällä edellä mainittuihin varhaiskasvatusta ohjaaviin dokumentteihin, mutta epätietoisuus ja huoli nousivat siinä määrin merkittäväksi, että muun muassa Opetushallituksen hallintojohtaja Matti Lahtinen pyrki Opetushallituksen blogissa tuomaan lisäselvyyttä aiheeseen Saako päiväkodissa puhua Jeesuksesta? -tekstillään (1.12.2017) ja tammikuussa 2018 Opetushallitus julkaisi Ohje varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa -dokumentin tueksi katsomuskasvatuksen pohdintaan ja toteutukseen.

Ohjeessa todetaan, että varhaiskasvatuksen järjestävät voivat edelleen pitää harkinnanvaraisesti perinteisiä juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia (tai olla pitämättä), mutta niistä on tiedotettava perheitä hyvissä ajoin, eikä ketään voi velvoittaa osallistumaan niihin vastoin uskonnollista vakaumustaan.

Sekä osallistuvien että ei-osallistuvien kohtelu ja heitä koskevien järjestelyjen tulee olla tasavertaisia ja toiminnan tulee olla pedagogisesti perusteltua.

Joulujuhlia saa siis edelleen pitää ja kirkossa saa käydä. Rauha maassa.

Entäs se tasa-arvo?

Jos aiheen tarkastelu jää tälle tasolle, on kuitenkin vasta raapaistu aihepiirin haasteita, mahdollisuuksia ja vaikutuksia varhaiskasvatukseen. Katsomuskasvatuksessa mainitaan tutustuminen lapsiryhmässä läsnäoleviin uskontoihin ja katsomuksiin.

Monikossa. On nyt todettu, että valtavirtaisia evankelis-luterilaisia perinteitä ja vaikutteita ei tarvitse peittää, mutta mitenkäs ne muut katsomukset?

Miten niihin tutustutaan? Miten niitä käsitellään?

Muuten kuin toteamalla ”ne ei tule kirkkoon, koska niiden perheessä ei ole tapana.” Säännöllinen kirkkokäynti tuskin on kaikkien kristillisen kasteen saaneidenkaan perheiden tapana. Perehdytäänkö muista katsomuksista vain siihen, mitä ne meidän silmissämme kieltävät? Miten tutustuminen eroaa tunnustuksellisesta toiminnasta? Kun Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa selvästi puhutaan yhteisestä tutustumisesta, ovat nämä kysymyksiä, joihin soisi kasvattajien paneutuvan syvällisemmin

9.

10.

“

ja tarkastelevan niitä Toki olisi naiivia Lasta ei voida velvoittaa uskon”ainahan näin on tehty” olettaa, että vain sanonolliseen tilaisuuteen vastoin -fraaseja pidemmälle. malla, ”Menemme retperheen toiveita. Kuulostaa Mistä päästäänkin kelle evankelis-luteripedagogisiin peruslaiseen kirkkoon, mutta itsestään selvältä, että kenenteluihin.

Opetushalkään lasta ei voi viedä salaa kirkkoon, vain tutustumaan, siellituksen ohjeessa salä ei rukoilla”, retkeen mutta edelleen, keskustelu yksitnotaan: ”Yhteistyössä osallistuminen olisi [uskonnollisten yhteisö- täisistä uskonnollisista tilaisuuksista hyväksyttävää kaikkijen kanssa] tulee aina on vain yksi osa aiheen näkymisestä en lasten vanhemmille huomioida lapsen etu ja asia olisi ratkaistu. varhaiskasvatuksessa.” ja toiminnan tulee olla Mutta kaiken edellisen pedagogisesti perusteltarkoitus oli muistuttaa, tua.” Toiminnan tulee olla perusteltavissa ja monia että myös puhuttaessa uskonto- ja katsomuskashyviä perusteluja yhteistyölle on tarjolla, mutta vatuksesta, vaikka ne aiheena voivatkin herättää tasa-arvon nimissä saman tulee koskea myös kysuuria tunteita, on kasvatusalan ammattilaisen tehseiseen yhteistyöhön osallistumattomia. Keskustetävänä muistaa tarkastella kaikkea toimintaa pedalussa seurakuntien kanssa tehtävästä yhteistyöstä gogiikan ja tasa-arvoisen kasvatuksen kannalta. siihen osallistumattomien opetuksen toteutus monesti unohtuu. Varsin usein esimerkiksi pääsiäisArjen tilanteet kirkkoon lähtemättömien lasten kirkon aikainen Lasta ei voida velvoittaa uskonnolliseen tilaisuutoiminta kuitataan lauseella ”Ne voi jäädä vaikka teen vastoin perheen toiveita. Kuulostaa itsestään leikkimään.” Leikin arvoa varhaiskasvatusikäiselle selvältä, että kenenkään lasta ei voi viedä salaa ei käy kiistäminen, mutta toteutuvatko heidän toikirkkoon, mutta edelleen, keskustelu yksittäisistä minnassaan samat oppimisen osa-alueet kuin esiuskonnollisista tilaisuuksista on vain yksi osa aimerkin kirkkoonlähtijöillä? Kirkkoonmenijät toimiheen näkymisestä varhaiskasvatuksessa. Varhaisvat monella oppimisen osa-alueella: Kirkkoretkestä kasvatuskoulutus tarjoaa kasvattajille varsin vähän voi olettaa löytyvän esimerkiksi musiikillisen ja kietyökaluja tarkastella uskontoja ja tunnistaa omasta lellisen ilmaisun, eettisen ajattelun, katsomuskasarjestaan asioita, jotka voidaan kokea uskonnollivatuksen sekä historian elementtejä. Käypä matka sina elementteinä, ja vakaumukselliset erot voivat kirkkoon liikunta- ja liikennekasvatuksestakin. Kaiktulla eroon yllättävissäkin tilanteissa päivähoidon ki nämä mainitaan Varhaiskasvatussuunnitelman arjessa. Esimerkiksi Jehovan todistajat eivät juhperusteissa. Käsitelläänkö vastaavia asioita myös li syntymäpäiviä, jolloin muiden lasten juhlintaan päiväkodille jääneiden kanssa? osallistuminen ei välttämättä ole toivottavaa: Osa Varhaiskasvatuksessa on oikeus toteuttaa suomuslimeista kieltäytyy piirtämästä elollisia asioita, malaista kulttuuriperintöä ja se on varhaiskasvajolloin esimerkiksi eläinaskartelut ovat kiellettyjä. tuslainkin (Varhaiskasvatuslaki 2a§) mukaan yksi Osa haluaisi lapsensa olevan poissa esiopetuksesmonipuolisen pedagogiikan perusteista. Kuitenkin takin koko joulukuun (esiopetus on velvoittavaa olisi suotavaa pysähtyä miettimään, missä määrin opetustoimintaa). Asian, jota moni suomalainen pikulttuuria voisi toteuttaa katsomuskasvatuksen tää tapana ja maallistuneena perinteenä tai muihin hengessä tutustumisena ja missä määrin uskonsatuihin verrattavana fantasiana, kuten joulun aitokasvatuksena, tunnustuksellisena tilaisuutena, kaan tontut, toiset voivat kokea heidän vakaumukjohon kaikki eivät välttämättä osallistu? Entä jos sensa arvojen vastaisina. Kuinka moni on pysähtykirkkoon mentäisiinkin tutustumaan jumalanpalnyt miettimään työssään perinteen, kulttuurin ja veluksen ulkopuolella kulttuurihistoriallisena vieuskonnon määrittelyjä ja eroja? railukohteena? Entä jos päiväkodissa puhuttaisiin Usein vanhempien kanssa päästään keskustemyös muiden ryhmässä olevien katsomusten suulemalla yhteisymmärrykseen, jolla löydetään mahrimmista juhlista? dollisimman hyvä tasapaino perheen vakaumuksen

kunnioittamisen ja varhaiskasvatuksen tavoitteiden täysipainoisen toteutumisen välillä. Lapsi on läsnä synttärijuhlassa, osa ryhmää, mutta ei laula onnittelulaulua. Eskarilainen on joulukuun paikalla virallisen esiopetusajan, neljä tuntia, mutta muuten poissa. Nämä kompromissit vaativat vastaanottavaisuutta ja perustelukykyä niin perheiltä kuin kasvattajilta.

Näitä katsomuseroja ja kompromisseja huomioidessa kasvatushenkilökunnan pedagogisen otteen tärkeys korostuu. Ammattitaitoinen pedagogi näkee kunkin perinteen antamat mahdollisuudet tiettyjen tavoitteiden ja oppimisen alueiden toteuttamiseen: Pääsiäismunia maalatessa käydään värioppia (taide ja kieli), joulukuussa tutustutaan vanhoihin perinteisiin (historia), kevätjuhlaan opetellaan laululeikki (musiikki ja motoriikka). Kun perinnetoiminnan taakse on aseteltu myös pedagogiset tavoitteet (muutakin kuin vain ”Aina näin on tehty”!), on katsomussensitiivisen vaihtoehdon kehittäminen useimmiten melko helppoa. Tonttujen leikkaamisen sijaan saksien osa voi harjoitella saksien käyttöä vaikka lumilautailijoita leikkaamalla tai linnun maalamisen sijaan voi maalata muiden linnuille pesän ja niin edelleen.

Uudeksi haasteeksi nouseekin, miten käsitellä asiat lasten itsensä kanssa, miten he kokevat nämä erot. Miten vastata kysymyksiin ”Miksi toi ei tee?” tai ”Miks mä en saa?” Otetaan esimerkiksi joulukalenterit: Erilaiset joulukalenterit ovat iso osa päiväkotien joulunodotusta, ”luukkujen” avaamiseen liittyy monesti jotain toiminnallista, lapsille mieluista tekemistä, mahdollisuus esillä oloon, kokemuksia jännityksestä ja odottamisesta. Niiden valmisteluihin nähdään välillä hyvinkin paljon vaivaa. Perinteiden kunnioittaminen ja erityisesti lasten kiinnostuksenkohteiden hyödyntäminen kuuluvat varhaiskasvatukseen. Joulukalenteri vastaa erinomaisesti näihin osa-alueisiin. Ja vaikka joulukalenterista pyrkisi tekemään kuinka ”neutraalin” tahansa (ei mainintoja tontuista vaan esimerkiksi joka päivä arvaillaan luukusta löytyvän vauvakuvan omistajaa) on luukkuja kuitenkin 24 ja kyse joulunodotuksesta,

11.

Lapsi syömässä Elannon lastentarhassa vuonna 1946.

Kuvaaja tuntematon. Helsingin Kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

joulunjuhlinnasta. Silloin osa joulua juhlimattomista perheistä voi toivoa, että heidän lapsensa ei osallistuisi joulukalenteritoimintaan. Mutta miten tämä hoidetaan käytännössä mahdollisimman sensitiivisesti? Kuusivuotias eskarilainen on jo tarkka havainnoija, hän huomaa kyllä, että joka päivä, ennen tiettyä kellonaikaa, muut lapset alkavat hihkua jännityksestä: ”Kohta avataan joulukalenteri!” tai ”Oispa mun vuoro tänään!” hieman ennen kuin kyseinen lapsi ohjataan toiseen tilaan. Hetken päästä ryhmän taas yhdistyttyä kaverit puhuvat innoissaan jostain juuri tapahtuneesta, selvästi hauskasta asiasta ja kyselevät ”Miks sä et ollut?”. Miltä lapsesta tuntuu? Miten perustella lapselle, ettei hän pääse mukaan ilman, että syntyy katkeruutta omaa, asiasta päättänyttä vanhempaa tai oman perheen kat-

12.

somusta kohtaan? Toisaalta onko joulukalenterin poistaminenkaan oikein muuta ryhmää ajatellen?

Balanssin löytäminen koko ryhmän uskonnollisten vakaumusten, perinteiden, paikallisten perinteiden, varhaiskasvatuksen tavoitteiden, lasten tavoitteiden, tarpeiden ja osallisuudenkokemuksen välillä ei ole aina helppoa. Valmiit kaavat ja toimintamallit eivät sovellu kaikkiin tilanteisiin ja uusien ratkaisujen löytäminen vaatii kasvattajalta kykyä keskustella, perustella ja ymmärtää. Kasvatusalan koulutuksissa tulisi käydä tätä aihepiiriä perusteellisemmin läpi: Mitä on katsomuskasvatus vs. uskontokasvatus? Miten niitä pitää ja saa toteuttaa varhaiskasvatuksessa? Mitä on uskonnollinen toiminta? Mikä on perinne?

Näihin kysymyksiin kasvatushenkilökunnan olisi pystyttävä vastaamaan, mutta niiden käsittely jää usein varsin vähäiseksi, ja vaatii usein henkilöstön oma-aloitteista perehtymistä asiaan. Lisäksi henkilöstön olisi hyvä saada lisätietoa Suomessa yleisimpien uskontojen pääpiirteistä ja erityisesti päivähoidon kannalta olennaisista piirteistä. Lisäkoulutuksen voisi toivoa vievän, jos ei julkista, niin ainakin ammatillista keskustelua aiheesta ikuista, joskin symbolista, Suvivirsi-väittelyä pidemmälle, enemmän kohti arjen ratkaisuja, toiminnan pedagogisia velvoitteita sekä lasten tarpeita, joista kuitenkin varhaiskasvatuksessa on oikeasti pohjimmiltaan kyse.

Kirjoittaja on varhaiskasvatusta pääaineenaan opiskellut kasvatustieteen maisteri, joka on toiminut lastentarhanopettajana monikulttuurisissa ryhmissä niin varhaiskasvatuksessa kuin esiopetuksessa.

Laura Sinikallio

“

Balanssin löytäminen koko ryhmän uskonnollisten vakaumusten, perinteiden, paikallisten perinteiden, varhaiskasvatuksen tavoitteiden, lasten tavoitteiden, tarpeiden ja osallisuudenkokemuksen välillä ei ole aina helppoa. Valmiit kaavat ja toimintamallit eivät sovellu kaikkiin tilanteisiin ja uusien ratkaisujen löytäminen vaatii kasvattajalta kykyä keskustella, perustella ja ymmärtää.”

Jordan B. Peterson Henkilökuva

Kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson on kerännyt Youtubessa julkaistuilla psykologiaa, yhteiskuntaa, uskontoa ja politiikkaa käsittelevillä luennoillaan valtavan yleisön.

Vajaat puolitoista vuotta sitten eräänä syyskuisena yönä kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson ei saanut unta. Hänen mielessään poukkoili joukko ajatuksia liittyen hiljattain julkisuuteen tulleeseen lakialoitteeseen C-16, jonka tarkoituksena oli lisätä sukupuoli-identiteetti ja sukupuoliilmaisu voimassa olevan syrjintälainsäädännön piiriin. Peterson oli jo useamman vuoden aikana ladannut luentojaan Youtubeen, ja hänen vaatimattomasta kanavastaan oli kasvanut ihan kelvollinen, joitakin tuhansia seuraajia saanut väylä ajatusten jakoon.

Peterson päätti kokeeksi kyhätä pienen taustaselostuksella varustetun PowerPoint -esityksen jäsentääkseen ajatuksiaan, latasi sen kanavalleen ja kävi nukkumaan selkeimmin mielin. Tässä videossa kyti kuitenkin mullistuksen siemen, ja reilua vuotta myöhemmin Peterson tunnetaan kansainvälisesti, sadat miljoonat ihmiset ovat katselleet häneen liittyviä videoita, hän on kysytty puhuja koko englanninkielisessä maailmassa. Toiset kutsuvat häntä läntisen sivilisaation pelastajaksi, toiset vihamieliseksi vaahtosuuksi. Lienee siis syytä perehtyä hieman mieheen, joka saa miljoonat ihmiset kuuntelemaan luentoja psykologiasta, uskonnoista, Raamatusta ja yksilönvastuusta.

Jordan Bernt Peterson syntyi vuonna 1962 ja vietti nuoruutensa piskuisella ja kylmällä Fairview-paikkakunnalla Kanadan Albertassa. Suulas ja älykäs Peterson oli teinivuosinaan kiinnostunut politiikasta, ja hän toimikin vasemmistolaisen NDPpuolueen nuorisojäsenenä. Poliittisen puuhailun lisäksi Peterson kulutti paikallisen kirjaston antimia ahnaasti, tutustuen esimerkiksi George Orwelliin,

Aldous Huxleyhin ja Aleksander Solzhenitsyniin.

Solzhenitsynin Vankileirien saariston kaltaisten, lähihistorian synkkiä tapahtumia luotaavien kirjojen ja kylmän sodan painostavan vaikutuksen takia Peterson alkoi nähdä jatkuvia painajaisia ydintuhosta.

Peterson ei kerta kaikkiaan pysynyt ymmärtämään, kuinka ihmiset olivat voineet päätyä tilanteeseen, jossa ihmiskunta uhkasi räjäyttää itsensä taivaan tuuliin. Vastauksia hän lähti etsimään yliopiston syövereistä.

Ensimmäisen, alemman tason tutkintonsa Peterson suoritti politiikan tutkimuksen puolella.

Peterson ei kuitenkaan voinut ravistaa tyytymättömyyttään poliittisten, erityisesti taloudellisten, selitysten pinnallisuuteen. Kysymykset arvoista, uskomusjärjestelmistä, moraalista ja maailmankatsomuksista kiinnostivat häntä enemmän, jolloin vaihdos psykologian pariin tuntui paremmalta ratkaisulta. Laajan psykologisen kouluttautumisen ohella Peterson perehtyi syvemmin sellaisiin ajattelijoihin, joiden avulla hän pystyi jäsentämään paremmin kylmän sodan psykologista alkuperää, kuten Carl Jungiin, Friedrich Nietzscheen ja Fjodor Dostojevskiin. Peterson valmistui kliinisen psykologian tohtoriksi vuonna 1991. Seuraavien vuosien aikana hän teki tutkimusta ja opetti muun muassa Harvardin yliopistossa, päätyen lopulta Toronton yliopistoon, jossa hän on opettanut aina näihin päiviin asti.

Akateemisen työnsä ohella Peterson uurasti päätyönsä, Maps of Meaning: The Architecthure of Belief -kirjansa parissa. Maps of Meaning on monimutkainen psykologinen, mytologinen ja filosofinen tutkielma uskomusjärjestelmien rakenteesta.

Se on Petersonin opus magnum, johon tiivistyneestä ajattelusta hän ammentaa suosituissa luennoissaan merkittävimmät huomionsa. Peterson käy kirjassa läpi laajan poikkitieteellisen aineiston biologiasta filosofiaan ja psykologiasta teologiaan. Aineistojensa pohjalta Peterson argumentoi universaalin inhimillisen uskomusjärjestelmän puolesta.

13.

14.

Käsiteparit kuten kaaos-järjestys, kulttuuri-luonto, tenkin ladata luentojaan Youtubeen, mikä ennen maskuliininen-feminiininen ja sankari-vastustaja pitkää muutti hänen koko elämänsä. ovat tämän arkkityyppisen järjestelmän peruseleEnsi alkuun mytologioista ja poliittisten uskomentit, ja niillä jokaisella on negatiivinen ja positiimusten taustalla piilevistä ajatuksista höpöttävän vinen puolensa. professorin luennot saivat Petersonin mukaan maahyvin vähäistä huomiota.

Petersonin mukaan länilmanuskonnot ovat parhaita Luentojen tasainen virta simaisissa yliopistoissa esimerkkejä nämä elementit kuitenkin kasvatti katsotiedostavista uskomusjärjesjakuntaa ja vuonna 2016 on vallalla ”postmodtelmistä, kun taas esimerkikPetersonin videoita oli ernistinen uusmarxsi poliittiset ideologiat ovat katsottu noin miljoona ilaisuus”.

Yksi Petersonin hänen mukaansa eräänlaisia kertaa. Orastavan interparasiitteja, jotka tunnusta- suosion syistä on ollut hänen netsuosion ohessa Kanavat vain osan elementeistä. jyrkkä suhtautumisensa dassa oli kuitenkin meneilPeterson on havainnollislään poliittisia uudistuksia, tähän, Petersonin äärivasemtanut tätä uskonnollisen ja joita Peterson ei voinut ideologisen järjestelmän ero- mistolaiseksi kuvailemaan, sulattaa. avaisuutta esimerkiksi villiin ajatusmalliin. Petersonin muKanadassa oltiin ajamassa länteen liittyvällä mytologi- kaan kommunismin katastroläpi lakialoitetta C-16 (joka alla: yhtäältä voidaan ajatella sittemmin tuli voimaan), faalisen epäonnistumisen uljas uudisraivaaja tuomassa jonka nojalla sukupuolisivistyksen valoa kesyttä- myötä vasemmistolaisesti identiteetti ja sukupuoli-ilmättömään ja vihamieliseen orientoituneet akateemikot maisu liitettäisiin osaksi ihuuteen maailmaan, toisaalta eivät luopuneet marxilaisesta misoikeuslainsäädännön sama tilanne voidaan nähdä suojelemia kategorioita. maailmankuvastaan, vaan pahan, kulttuurin korruptoiPeterson pani merkille, man valkoisen miehen val- vaihtoivat ajatuksen luokkien että tulkittuna ihmisoikeloitusretkenä puhtaaseen ja kamppailusta identiteettiryhuslakia ohjaavien säädösanteliaaseen paratiisiin. Peten mukaan, C-16 pakotmien kamppailuun.” terson argumentoi, että vasta taisi ensimmäistä kertaa kun nämä kaksi kertomusta koko brittiläisen common yhdistetään, syntyy kokonaisvaltainen kuva todellilaw -perinteen historiassa kansalaiset käyttämään suudesta. Maailmanuskonnot ovat Petersonin mutiettyjä sanoja, tässä tapauksessa henkilöiden itse kaan tällaisia tasapainoisia, evoluution muokkaavalitsemia persoonapronomineja (joiden joukkoon mia näkökulmia maailmaan. kuuluvat sellaiset uuspronominit kuten esimerkiksi Maps of Meaning julkaistiin 1999, ja sen jälkeen ”zer” ja ”zir”).

Peterson keskittyi tutkimustyöhönsä jatkaen muun Peterson julkaisi aiheen tiimoilta kolme Youtumuassa alkoholismin, persoonallisuuden ja poliitbe-videota, joissa hän esitti pohdiskelevan, joskin tisten valintojen taustalla vaikuttavien psykologisselkeästi kriittisen näkemyksensä. Videoista alkoi ten tekijöiden tutkimista. Tähän päivään tullessa on mediamylläkkä, jonka harjalla Peterson toistaiseksi ollut mukana julkaisemassa satoja tutkimuksia ja yhä ratsastaa. Petersonin vastustajat ovat leimanhänen töitään on siteerattu monia tuhansia kertoja. neet hänet transfoobikoksi, homofoobikoksi, rasisMaps of Meaning poiki Petersonille luentosartiksi, kiihkoilijaksi ja eräs kanadalainen akateemikko jan ontariolaiselle TV-kanavalle, ja sen myötä hän vertasi häntä myös Hitleriin. Syytöksistä huolimatta pääsi vakiovieraaksi suosittuun The Agenda with Petersonin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja Steve Paikin -keskusteluohjelmaan. Tämän kohtahänen toistaiseksi tunnetuin esiintymisensä englaisen julkisuuden ohella Petersonin akateeminen lantilaisen Channel 4:n haastattelussa (tammikuu työ ja kliinisen psykologin ammatti puksuttivat 2018) on saanut jo yli 8 miljoonaa katsojakertaa eteenpäin urillaan. Vuonna 2013 Peterson alkoi kuiYoutubessa.

“

Petersonin mukaan länsimaisissa yliopistoissa on vallalla ”postmodernistinen uusmarxilaisuus”.

Yksi Petersonin suosion syistä on ollut hänen jyrkkä suhtautumisensa tähän, Petersonin äärivasemmistolaiseksi kuvailemaan, ajatusmalliin. Petersonin mukaan kommunismin katastrofaalisen epäonnistumisen myötä vasemmistolaisesti orientoituneet akateemikot eivät luopuneet marxilaisesta maailmankuvastaan, vaan vaihtoivat ajatuksen luokkien kamppailusta identiteettiryhmien kamppailuun.

Peterson on argumentoinut kiihkeästi näitä käsitteitä käyttäviä akateemikkoja vastaan. Petersonin mukaan humanistiset tieteet ovatkin pitkälti korruptoituneita, ne eivät enää opeta länsimaisia klassikkoja tai arvoja kunnolla, eivätkä opeta kirjoittamaan tai ajattelemaan, vaan ne suoltavat ulos länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria ymmärtämättömiä aktivisteja, joiden tavoitteena on romuttaa vallitseva järjestys.

Yksi merkittävä tapaus kuluneelta vuodelta on opetusavustaja Lindsey Shepherdia kohdannut kohu, jossa hän näytti videopätkän TV-lähetyksestä, jossa Peterson väitteli toisen akateemikon, Nicholas Matten kanssa C-16:sta. Shepherd oli viestinnän luennolla käyttänyt videota esimerkkinä kielestä käytävästä keskustelusta. Shepherd joutui, myöhemmin perättömiksi osoittautuneiden valitusten takia, lautakunnan eteen, jossa hänelle kerrottiin, että Petersonia käsittelevän videon näyttäminen on verrattavissa Hitlerin puheen kritiikittömään näyttämiseen. Lautakunta myös vetosi voimaan astuneeseen lakiin C-16 vihjaten, että kyseisen videon näyttäminen olisi laitonta. Shepherd äänitti keskustelun ja asiasta nousi kansainvälinen kohu, josta voi helposti lukea lisää googlaamalla Shepherdin nimen.

Petersonin laajemman tunnettuuden alkutaipaleella hänen raju asenteensa äärivasemmistoa kohtaan jätti laajan kentän, johon hänet saattoi sijoittaa. Niin liberaalit vasemmistolaiset kuin äärioikeistolaisetkin ovat kompanneet joitain Petersonin ajatuksia. Jälkimmäisten tapauksessa Peterson on kuitenkin tuonut kantansa esiin selvästi: hän edustaa individualismia ja vastustaa viimeiseen asti identiteettipolitiikkaa, olkoonkin se oikeistolaista, etnistä nationalismia tai vasemmistolaista sortajasorrettu -politiikkaa.

Peterson on vakiinnuttanut itsensä klassisia liberaaleja arvoja, kuten sananvapautta, kapitalismia

ja ihmisarvoa edustavaksi julkisuudenhenkilöksi, joskin hänen arvokonservatiivisuutensa herättää paljon keskustelua. Peterson on usein todennut, kuinka viimeiset neljäkymmentä vuotta nuorille on syötetty ”jatkuvaa oikeuksien ja ajattelemattoman vapauden” ruokavaliota, ja että tästä reseptistä on puuttunut kokonaan yksilönvastuun sanoma. Peterson on lähtenyt korjaamaan tätä epätasapainoa luennoissaan ja uudessa bestsellerkirjassaan 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos.

Yksilönvastuulle näyttää olleen kysyntää, sillä Peterson on saanut tuhansia kirjeitä kuulijoiltaan, erityisesti suuntaa vailla olleilta, merkityksettömyyden piinaamilta nuorilta miehiltä, jotka kertovat, kuinka seuraamalla Petersonin ohjeita - ”älä valehtele”, ”puhu totta”, ”siivoa huoneesi” - heidän elämänsä ovat kääntyneet ennennäkemättömään nousuun. Oman arvioni mukaan näiden kenties banaaleilta tuntuvien ohjeiden painoarvo piilee Petersonin kyvyssä perustella kantansa niin perinpohjaisesti, että harkitsematon nuoruuden kyynisyys jää auttamatta jälkeen.

Mitä mieltä Jordan Petersonista onkaan, näyttää siltä, että nuoret ihmiset, erityisesti miehet, janoavat Petersonin sanomaa yksilönvastuusta, oman elämän kuntoon laittamisesta ja oman kulttuurin vaalimisesta. Itse en ainakaan muista, että kukaan akateemikko olisi noussut vastaavaan suosioon omana opiskeluaikanani, eikä Petersonin nousukiidolle näy loppua toistaiseksi. Lienee siis perusteltua todeta, että Petersonia kannattaa pitää silmällä, edusti itse sitten mitä tahansa poliittista näkökulmaa.

P.S. Tämän jutun kirjoittaja ehdottaa kiinnostuneille seuraavia videoita Youtubesta: Akateemisempi ”Tragedy vs. Evil” sekä yllä mainittu kohuhaastattelu Channel 4:llä: ”Jordan Peterson debate on the gender pay gap, campus protests and postmodernism”.

Jonne Kytölä

15.

16.

Tulen taitajat, raudan herrat Suomalaiset sepät myyttisinä hahmoina

Mikko Björklund tutkii gradussaan sepän ammatin myyttisiä merkityksiä suomalaisessa kansanperinteessä. Seppien on kansan keskuudessa uskottu hallitsevan monenlaisia jopa tietäjän kykyihin verrattavia taitoja.

Suomalaiset sepät uskontotieteen näkökulmasta Pro gradu -tutkimuksessani keskityin suomalaisissa kansantarinoissa esiintyviin kertomuksiin sepistä.

Tutkimuksessani kävin läpi Suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) arkistomateriaalista suomalaisiin seppiin liittyviä uskomustarinoita, jotka oltiin kerätty talteen 1920–1960 -luvuilla. Sepän ammatti on 1900-luvun puolenvälin jälkeen hiipunut jo miltei unohduksiin, eikä maassamme toimi enää kuin kourallinen ammatin harjoittajia. Nykyäänkin seppä kerää uteliaita katsojia markkinoille tullessaan, sillä hehkuvan ahjon ja kuuman raudan muokkautuminen sepän käsissä kiehtoo edelleen ihmisiä.

Seppiin liittyy vahva tarinaperinne aina mytologisista kertomuksista kansan parissa kerrottuihin tarinoihin saakka. Huomionarvoista on, että näitä kertomuksia esiintyy kaikkialla missä rautaa on taottu.

Raudan tulo mullisti suomalaisen maatalouden ja metsästyksen Rautaesineiden ylivertaisuus aikaisemmin käytettyihin työkaluihin verrattuna oli niin suuri, että seuraavana saman mittakaavan edistyksenä voidaan pitää sähkökäyttöisten koneiden yleistymistä. Onkin ilmeistä, että tästä syystä raudan ympärille kehittyi aikoinaan nopeasti vahva uskomustarinoiden perinne, johon ajan mittaan sekoittui tarina-aihelmia muistakin kansanuskomuksista. Ensimmäiset Suomessa käytetyt rautaesineet ovat todennäköisesti olleet tuontitavaraa. Ei ole täyttä ymmärrystä siitä, mistä ensimmäiset esineet Suomeen tuotiin, mutta yhtenä todennäköisenä reittinä on pidetty

Skandinaviaa sekä nykyisen Viron aluetta. Kiinnostavaa tutkimuksen kannalta on kuitenkin se, siirtyikö uskomusperinnettä rautatavaran kaupankäynnin mukana Suomeen. Aika näyttää saammeko tähän koskaan vastausta.

Ensimmäisten rautaesineiden tultua myös raudan valmistusmenetelmät ja työstäminen rantautuivat Suomeen. Varhaisimmat todisteet ensimmäisistä raudan valmistukseen käytetyistä uuneista ja sepän pajan jäännökset löytyvät Itä-Karjalasta ja Pohjois-Suomesta. Suomessa omaksuttiin nopeasti suo- ja järvimalmin käyttö raudan valmistuksessa, mutta myös tuontiraudasta on merkkejä eri aikakausilta. Tuontirauta oli yleisesti korkealaatuisempaa kuin suomalainen järvimalmi.

Tarinaperinne suomalaisista sepistä Seppä Ilmarinen on myyttinen seppäheeros kansalliseepos Kalevalan sivuilta. Ilmarinen takoo taivaankannen ja maagisen Sammon, sekä ohimennen itselleen myös naisen. Tämä myyttinen raudantakoja onkin toiminut esikuvana suomalaisille sepille luoden kansan parissa sepistä mystisiä henkilöitä. Tutkimissani kansantarinoissa sepät nousevat paikoin seppä Ilmarisen kaltaisiksi yli-inhimillisiksi kyläyhteisön sankareiksi.

Mikäli Anna-Leena Siikalan tulkinnan mukaisesti oletamme, että kalevalalainen runomuotoinen lauluperinne on erittäin vanhaa, joudumme tekemään sen päätelmän, että rauta on lisätty tähän perinteeseen siinä vaiheessa, kun rautaesineiden teko on yleistynyt Suomessa. Näkisin, että tähän yhtälöön saattaa liittyä myös seppä Ilmarisen aseman muutos. Risto Pulkkinen ja Siikala nimittäin ehdottavat, että Ilmarinen oli alun perin ilmanherra, joka tuli Baltiasta saapuneen uskomusperinteen tuoman Ukko ylijumalan syrjäyttämäksi. Tällöin Ilmarinen olisi kansan parissa saanut seppäheeroksen roolin nimenomaan ilmaan liitetyn attribuuttinsa kautta. Raudan sulatuksessa ja työstössä tarvitaan palkeita, jolla ilmaa puhalletaan uuniin tai ahjoon,

17.

Taidetakoja, seppä Kauko Moisio kuumentamassa metallia ahjon ääressä pajassaan vuonna 1976.

Rista Eeva SER, Helsingin Kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

jotta lämpötila saadaan kohoamaan tarpeeksi raudan sulatusta ja työstämistä varten. Palkeissa kulkeva ilma saatettiinkin kansan parissa yhdistää Ilmariseen ja tuuleen ja ilman puhaltamiseen.

himillisiä toimijoita kuten piruja. Tulen- ja pajanhaltijoita vilisi jokaisessa sepän pajassa ja muutoinkin seppiä tunnuttiin kansan parissa pidetyn muuta kansaa väekkäämpinä ihmisinä.

Seppätarinat kansan muisteloissa

Muut tekivät mitä osaavat, sepät mitä halusivat

Suurin osa SKS:n arkistoon haastatelluista ihmisistä olivat syntyneet 1800-luvulla. Aineistoni ei siis välitä suoranaista tietoa muinaissuomalaisesta uskosta, vaikka tietty pohjavire muinaisuskosta olisikin säilynyt tarinoissa. Aineistoni antaa kuitenkin hyvän ja kattavan kuvan syrjäkylillä vallalla olleesta uskomusperinteestä 1900-luvun taitteessa. Tutkimukseeni otin mukaan 96 tarinaa, joissa esiintyi yli-inhimillisiä toimijoita tai maagista toimintaa.

Aineistoni pohjalta sepät näyttäytyvät erittäin arvostettuina, joskus myös pelättyinä henkilöinä, jotka elivät yhteisönsä rajapinnassa. Tämän takia päädyinkin vertailemaan seppiä aiemmin kerättyihin tietoihin tietäjistä. Osa tarinoitteni sepistä toimi parantajina ja he näkivät haltijoita tai muita yli-in-

Kyläyhteisöt olivat erittäin riippuvaisia sepistä ja heidän ammattitaidostaan, sillä ilman kunnollista seppää työkalujen teko ja korjaus olisi ollut hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Sepät kiersivätkin yleensä syrjäkyliä, joissain tapauksissa laajoillakin maantieteellisillä alueilla, kuitenkin niin että yleensä sepillä oli tietty kotipaja, josta sitten tehtiin matkoja naapurikyliin. Tilanne oli isoissa kaupungeissa tietenkin erilainen ja tutkimusmateriaalini keskittyykin maaseudulle ja syrjäkyliin. Sepän ammatti oli tuolloin luvanvaraista, eikä kuka tahansa voinut ryhtyä sepäksi. Niin sanotuksi sepän sälliksi eli oppipojaksi piti erikseen hakea, ja usein sepäntaidot kulkivat lähisukulaisten keskuudessa. Sepän taito-

18.

ja myös varjeltiin erittäin tarkoin, eikä ammattisalaisuuksia haluttu kertoa edes kollegoille. Seppien tiedettiin tehneen myös varaustaikuutta kateellisia kollegoitaan vastaan, sillä uskottiin että sepän työn saattoi myös pilata tietyillä taikatoimilla. Tällaisia saattoivat olla esimerkiksi vaskinapin piilottaminen tulisijaan, karkaisuveden pilaaminen virtsalla tai lipeällä, tai hevosen lannan heittäminen tuleen.

On huomattavaa, että seppä ei ollut samalla tavalla sidottu arkiseen maatalouteen kuin tuon ajan maanviljelijät, vaan seppä pystyi toimimaan itsenäisesti. Tämä on eittämättä vaikuttanut seppien toimintaan ja ajatusmaailmaan. Vapaalla mielellä varustettu, oman arvonsa tunteva seppä saattoikin sanoa ja tehdä mitä halusi joutumatta sen suurempiin vaikeuksiin, kunhan ei nyt sentään lakia rikkonut. Tästä esimerkkinä voisin nostaa Huttu-sepän, joka tunnettiin Karstulan alueella poppamiehenä ja noitana. Huttu-sepästä löytyi useita tarinoita, joissa hän käskytti käärmeitä, nosti karhuja karjan kimppuun ja kerran jopa suuttuessaan syötti oman hevosensa karhulle. Tämän lisäksi Huttu-seppä oli tunnettu parantajan kyvyistään. Yhden kertomuksen mukaan Huttu-seppä oli parantaessaan kirkkoherra Steniusta sylkäissyt tupakkamällit kirkkoherran naamalle. Tarinankertoja Kalle Rautanen (s.

1830) Karstulasta muistaa tapahtuman näin: ”Niin Tenjus laittoi sanan Huttu-Sepälle, että tuli rovastikansliaan ja kun rovasti istui soututuolissa. Otti se molemmista korvista kiinni ja sylki tupakkisylyn vasten rovastin silmiä ja sanoi, että nin on teko, herra rovasti. Tenjus sanoi, että jos se niin on, niin antaa sen niin olla. Ja samalla Huttu-seppä sanoi, että rovasti on meinannut putota hautaan, kun on sitä raatoa hautannu ja rovasti muisti, että penkka lohkes ja meinas putota hautaan ja rovastin jalka heti parani.”

Tarina on monella tasolla erittäin kiinnostava. Ensinnäkin on huomioitavaa, että sen mukaan kirkkoherra oli yrittänyt hakea vaivaansa apua Helsingistä saakka, ja vasta pakon sanelemana kääntynyt Huttu-sepän puoleen. Kirkonmiehenä hän on saattanut vieroksua Huttu-sepän mainetta noitana ja tietäjänä. Myös Huttu-sepän epäkunnioittava ja poikkeava käytös osoittaa sepän omanarvontuntoa ja ehkä jopa ivallista suhtautumista kirkkoherraa

kohtaan. Tupakkamällien sylkeminen parannettavan potilaan naamalle saattoi olla osa laskelmoivaa parannusrituaalia. Tarinan mukaan kirkkoherra olikin parantunut Huttu-sepän taikojen ansiosta entiselleen – varmaankin, koska harva haluaa asettua uudestaan sylkykupin asemaan, varsinkaan jos sattuu olemaan kirkkoherra. Tavanomaisena parannusmenettelynä voidaan nähdä taudin alkuperän selvittäminen, joka tässä tapauksessa liittyi vahvasti hautaan ja täten kalmanväkeen.

Verenseisauttajan tuli tuntea raudan syntyloitsut Verenseisautuksessa seppien apuun luotettiin kansan parissa erityisen paljon, useammassa aineistoni tarinassa nimittäin mainitaan sepän osanneen tämän taidon. Tämä johtuu luultavimmin ajatuksesta, että sepillä oli raudan syntyyn liittyvä tieto hallussaan aivan toisella tavalla kuin tavallisella kansalla. Suomalaiseen kansanuskoon liittyy vahvasti parannustaikuuden osalta ajatusmalli, jossa taudinaiheuttajan synty on tiedettävä, jotta tautia tai vammaa voitiin hoitaa. Sepillä olikin kansan mielikuvissa pakostakin hyvä tietämys raudasta, sillä he työstivät sitä jatkuvasti, ja kun sitten metsätöissä kirves lipsahti jalkaan juostiinkin jo kiireillä seppää hakemaan paikalle. On kuitenkin muistettava, että vielä 1900-luvun alussa lääkäreitä tai ensihoitoa ei ollut tarjolla ja kansa usein paransi itseään siinä missä kykenivät. Tutkimuksessani olen kuitenkin hieman skeptinen pelkällä katseella parantamiseen ja kallistunkin Hannu Lauerman esittämän teorian puolelle, jonka mukaan hoidon kannalta merkityksellistä on myös hoitavan osapuolen käytös. Lisäksi usein unohdetaan, että vakavissakin verenvuototapauksissa vuoto voi myös tyrehtyä itsestään ilman kirurgisia toimenpiteitä. Jos parantajalla on tarpeeksi rohkeutta pysyä rauhallisena ja odottaa verenvuodon lakkaamista samalla rauhoittaen potilasta, saattaa potilaalle jäädä käsitys yliinhimillisestä parannustapahtumasta. Tämä ei toki vähennä tarinoiden ja kansanuskomusten painoarvoa tai merkitystä aikalaisilleen, mutta totean, että nykyinen lääketiede ei tunne katseella parantamista. Kertomuksissa seppien pajoissa parannettiin lähestulkoon mitä tahansa vaivaa ja sairautta aina hampaiden pois vetämisestä impotenssiin sekä sukupuolitauteihin saakka.

Pajan- sekä tulenhaltiat Haltioihin uskottiin Suomessa vielä 1900-luvun puoliväliin asti, ja ainakin syrjäkylillä haltiauskosta on kertomuksia aina 1960-luvulle saakka. Sepän pajoissa uskottiin oleskelevan kahden tyyppisiä haltioita. Oli tulisijaan kiinteästi liitetty tulenhaltia, sekä sepän pajaan sitoutuva pajanhaltia. Tulenhaltian kanssa tuli olla väleissä mikäli toimi tulen kanssa, sillä pahimmillaan vihainen haltia saattoi polttaa koko pajan tai asumuksen. Tästä syystä tulta tulikin puhutella ja käsitellä kunnioittavasti. Tulelle ei saanut suuttua, eikä tulta sopinut sammuttaa likaisella vedellä. Pajanhaltiat liittyivät sepän pajaan, jossa niiden uskottiin auttavan seppää töissään ja vartioivan pajaa varkauksien ja luvattomien oleskelijoiden varalta. Huomionarvoista on, että aineistosta nousi esille muutama kuvaus siitä, kuinka pajanhaltia saatettiin hankkia pajaan, jossa haltiaa ei vielä ollut. Tällaisessa toimenpiteessä mukana oli yleensä tuonpuoleinen aspekti, kuolleen ihmisen omaisuutta tai jopa ruumiin osia. Yleisin tapa oli kuitenkin ruumisarkun naulojen lyöminen ovensuuhun.

Sepän tehtäviin kuului nimittäin arkunnaulojen takominen: kun seppä tätä työtään tehtäessä valmisti yhden ylimääräisen naulan ja naulasi sen pajan oven yläpuolelle ja toisti tämän 13 eri kertaa, uskottiin että pajanhaltia tuli tällöin pajaan.

Piru sepän pajassa Seppien ja pirun kohtaamisesta aineistossani nousi esille useampia teemoja. Yksi teemoista pohjautuu selkeästi katolilaiseen legendaan Dunstan pyhästä, joka naulasi paholaiselle kuuman hevosenkengän kavioon. Dunstan pyhä tunnetaan katolisen kirkon piirissä kellonvalajien, metallityöntekijöiden ja koruseppien suojeluspyhimyksenä. Kansan parissa hevosenkengän onnea tuova ja pahaa torjuva vaikutuksen on uskottu liittyvän juuri näihin tarinoihin. Tämä tarina on luultavasti kototyypittynyt katolisen ajan jälkeen Suomessa siten, että seppä on

se henkilö, joka karkottaa pirun joko kuumalla raudalla tai takomalla hevosenkengän tämän jalkaan.

Kansan parissa uskottiinkin laajalti, että tästä syystä seppää ei huolittu helvettiin. Tämä ei tiettävästi tarkoittanut automaattista taivaspaikkaa sepän ammattia harjoittaville, mutta ikuiseen kadotukseen sepät eivät ainakaan joutuneet. Liekö tällä tiedolla ollut yhteyttä siihen, että useampi seppä tunnettiin kovina viinamäen miehinä ja rähinäpukareina?

Suomalaisen sepän nostatus jalustalle Tutkimukseni pohjalta tulin siihen johtopäätökseen, että ainakin jotkut sepät vertautuvat tietäjiin, sillä seppien voidaan katsoa tiedollisesti ja taidollisesti osanneen sellaista mitä normaali kansa ei osannut. Vahvimpana viitteenä tästä pidän sitä, että kertomusten valossa kansa kääntyi seppien puoleen silloin kuin omat taikakonstit ja tiedot eivät riittäneet. Seppien uskottiin osaavan rautaan ja tuleen liittyviä taikoja, ja heillä katsottiin kansan näkökulmasta olleen voima kyseisiin elementteihin. Myös pajan haltioiden kanssa toimiessaan sepät asettuvat samalle kentälle tietäjien kanssa. Jokaista seppää ei toki voi pitää tietäjänä, mutta vielä harvempi tietäjä oli seppä. Tutkittaessa suomalaista kansanuskoa ja mennyttä mytologiaa tuleekin sepät nostaa tietäjien rinnalle kertomuksia tulkittaessa, sillä tällöin kokonaiskuva suomalaisesta kansanuskosta tulee rikkaammaksi sekä laajemmaksi.

Mikko Björklund

19.

20.

Marokon kuningas Muhammed VI Koskematon vielä vuonna 2018

Uskontojen laajan kirjon mukana tulee mittava määrä uskonnollisia johtajia. Joidenkin pestit ovat seremoniallisia, toisille hengellinen johtaminen on 24/7-työtä. Historian varrelle mahtuu moni mahtava monarkki, paavi, reformaattori sekä kalifi, jopa joku tieteiskirjailijakin. Tällä palstalla tutustumme eläviin uskonnollisiin johtajiin, henkilöihin, jotka vaikuttavat tämän päivän uskonnollisissa yhteisöissä. Ensimmäisenä vuorossa on Marokon kuningas Muhammed VI.

Kuka?

Muhammed VI, 54, on Marokon kuningas sekä maan uskonnollinen johtaja. Noustuaan valtaistuimelle isänsä Hassan II:n kuoleman jälkeen vuonna 1999 Muhammed peri saman kaksoisroolin, kuin mitä hänen edeltäjillään oli vuosisatojen ajan ollut: hän piteli käsissään niin maallista kuin uskonnollista valtaa. Muhammed VI ei ole tyytynyt toimimaan uskonnollisen johtajan roolissaan vain seremoniallisesti, vaan on käyttänyt asemaansa poliittisiin tarkoitusperiin sekä ohjaamaan islamintulkintaa Marokossa sekä sen ulkopuolella. Marokossa uskonto yhdistyy valtioon erityisesti kuninkaan kautta.

Köyhien kuningas Hassan II:n 38 vuotta kestänyttä valtakautta varjostivat ihmisoikeusrikkomukset. Hänen pojaltaan odotettiin muutoksia, jotka modernisoisivat maata ja lisäisivät sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Uusi kuningas on johtanut maata isäänsä hellemmin ottein. Hänen näyttävimpiin saavutuksiinsa ovat kuuluneet Marokon perhelakiin tehdyt naisten asemaa parantavat muutokset, niin kutsutun arabikevään kansannousujen vanavedessä tehty perustuslain uudistus sekä kaksivuotisen ihmisoikeuskomission perustaminen. Komissio käsitteli ja sovitteli Marokossa tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia – kuitenkin vain vuoteen 1999 asti.

Muhammedin sosiaalisen oikeuden projektiin on kuulunut myös köyhien, työttömien ja heikossa asemassa olevien tilanteen parantaminen. Näiden arvostettavien tavoitteiden ansiosta Muhammed sai lisänimen ’Köyhien kuningas’. Vaikkei ole sinänsä semanttisesti sopimatonta, että köyhien kuningas on äärimmäisen rikas, kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota kuninkaan varallisuuteen. Valtakautensa aikana kuningas on arvioiden mukaan viisinkertaistanut oman omaisuutensa. Miljardööri Muhammed VI kuuluu Marokon rikkaimpiin miehiin.

Kaikkien uskovien johtaja Marokon perustuslakiin on kirjattu, että kuningas on uskovien johtaja, amīr al-mu’minīn: Tittelillä on historian saatossa viitattu etenkin kalifeihin, mutta myös muihin muslimiyhteisöjen johtajiin. Marokon kuningashuone saa erityistä uskonnollista legitimiteettiä siitä, että 1600-luvulta lähtien hallinneen Alaouite-dynastian katsotaan polveutuvan profeetta Muhammedista. Kuningas on tietysti eritoten muslimien johtaja ja Marokon valtionuskonto on islam. Käännyttäminen muuhun uskontoon kuin islamiin on kiellettyä, mutta laissa on määrätty kuitenkin uskonnonvapaudesta, jonka kuningas takaa. Lisäksi Muhammedin raportoidaan todenneen valtiovierailulla Madagaskarissa, että Marokon ku-

ningas on johtaja kaikkien uskontojen uskoville.

Marokon kuningashuone kannattaa Malikikoulukunnan tulkintaa islamista ja nojautuu suufilaiseen suuntaukseen. Edistämällä omaa, marokkolaiseen perinteeseen pohjautuvaa islamintulkintaa valtio pyrkii rajoittamaan kilpailevia uskontulkintoja. Marokon valtio suhtautuu jyrkästi jihadismiin, ja radikalismin torjumiseksi se kouluttaa imaameja virallisen islamintulkinnan arvoihin perustuen. Vuonna 2015 kuningas perusti Rabatiin hänen omaa nimeään kantavan imaamien koulutuskeskuksen, jossa koulutetaan jopa satoja imaameja niin Marokosta kuin monesta muustakin maasta Ranskasta Maliin. Tämän lisäksi kuningas käyttää valtaa Marokon ylimmän uskonoppineiden neuvoston johdossa. Samalla, kun valtion ja kuningashuoneen toimet vaikeuttavat radikalismin leviämistä, saattaa niiden kontrolli maan hengellisestä elämästä kasvaa.

Koskematon Vuonna 2011 Tunisiasta lähteneet hallituksenvastaiset kansannousut levisivät ympäri arabimaailmaa, myös Marokkoon. Laajoihin hallituksenvastaisiin mielenosoituksiin vastattiin taloudellisilla ja poliittisilla myönnytyksillä kuten uudella perustuslailla. Ennen perustuslain muutoksia kuningas oli ollut pyhä. Kansannousujen jälkeisestä uudesta perustuslaista vaatimaton arvonimi jätettiin kuitenkin pois. Sen sijaan kuninkaan henkilö on laissa koskematon, ransk. inviolable. Lievennys terminologiassa lienee lähinnä näennäinen: oli kuningas pyhä tai koskematon, hänen loukkaamisestaan voi joutua vankilaan. Kuninkaan lisäksi arkaluontoisia aiheita etenkin medialle ovat islam sekä Marokon aluepolitiikka.

Elina Ilvonen

21.

22.

Kenttätöissä Olufuko-festivaaleilla Perinteinen tyttöjen aikuistumisrituaali Namibiassa

Pohjois-Namibiassa, lähellä Angolan rajaa on Outapin kaupunki. Se on pieni paikkakunta, jonka ohitse turistit usein ajavat ollessaan matkalla Ruacanan putouksille.

Vuodesta 2012 lähtien Outapissa on järjestetty Olufuko-festivaali.

tuksena oli kerätä tietoa olufuko-rituaalista. Tämän kenttätyömateriaalin pohjalta rakensin uskontotieteen graduni Reviving Tradition at the Olufuko Festival 2016 – Girls’ Initiation Ritual in Contemporary Namibia. Rituaalin havainnoinnin lisäksi haastattelimme initioitavia tyttöjä, heidän vanhempiaan, festivaalikävijöitä, rituaalin vetäjiä ja eri kirkkokuntien edustajia.

Olufuko on tyypillisesti ovambo-heimojen keskuudessa harjoitettava tyttöjen aikuistumisrituaali.

Vieras, tuttu Namibia Sanon tyypillisesti, sillä vuonna 2016 Olufuko-fesEteläinen Afrikka oli minulle entuudestaan tuttu. tivaaliin osallistui myös himboja, jotka eivät kuulu Olen syntynyt Botswanassa ja vanhempani sekä ovamboihin. Tämän kolme–seitsemänpäiväisen isovanhempani ovat asuneet Namibiassa. Ennen (päivien lukumäärä vaihtelee heimosta riippuen) kentälle lähtöä olin puolisen vuotta asunut itsekin rituaalin aikana tytöt astuvat aikuisuuteen.

Namibiassa. Minulla oli jonRituaalilla on oma vahva kankinlainen käsitys siitä, minnattajakuntansa, mutta vastustus Tietyt tavat ovat kälaiseen ympäristöön olin on ollut viime vuosina voimakasta.

Namibiassa erityisen menossa ja millä tavalla on Namibian luterilainen kirkko (ELsoveliasta käyttäytyä. Tästä CIN) vastustaa rituaalia ja näkee tärkeitä. Yksi näistä huolimatta onnistuin mosen pakanallisena perinteenä, jota on tervehtiminen. kailemaan ja sähläämään. kristityn ei tulisi harjoittaa. Kirkon Tervehdykseen saattaa Tietyt tavat ovat Nakannalla on merkitystä, sillä lähes mibiassa erityisen tärkeitä.

90 % namibialaisista on kristittyjä mennä helposti pidemja enemmistö heistä kuuluu luteri- pikin tovi, sillä liian lyhyttä Yksi näistä on tervehtiminen. Tervehdykseen saattaa laiseen kirkkoon. tervehdystä pidetään mennä helposti pidempikin Olufuko-festivaali on olufutovi, sillä liian lyhyttä terko-rituaalin ympärille rakennettu tylynä.” vehdystä pidetään tylynä. kulttuurifestivaali. Siellä on ruokaToinen erittäin tärkeä seikka ja myyntikojuja, kuten millä tahanon hierarkian noudattaminen.

Tiesin hierarkian olesa muullakin festivaalilla. Iltaisin kansaa viihdyttämassaolosta, mutta en ymmärtänyt sen syvyyttä. vät erilaiset artistit, jotka esiintyvät festivaalialueen Suomalaisena ajattelin, että kun kysyn initioitavalta esiintymislavalla. itseltään lupaa haastatteluun, se riittää. Tämä nähTavallisesti Olufuko-festivaaleilla käy eri potiin kuitenkin epäkunnioittavana, ja opin nopeasti liitikkoja ja ministereitä. Korkea-arvoisin vieras on kysymään ensiksi tytön vanhemmilta lupaa tytön ollut Sam Nujoma, joka on itsenäisen Namibian enhaastattelua varten ja vasta sitten tytöltä itseltään. simmäinen presidentti. Hän on myös tehnyt vuositToki tämä ei pätenyt kaikissa piireissä, sillä kaupuntain hyvin avokätisiä lahjoituksia festivaalille. gistumisen myötä monet tavat ovat muuttuneet Osallistuin tähän kovastikin tunteita herättäeikä hierarkia ole kaikkialla aivan ehdotonta. neeseen festivaaliin vuonna 2016. Olin osa NamibiSaavuin Namibiaan elokuisena sunnuntaina. an yliopiston (UNAM) tutkimustiimiä, jonka tarkoi-

“

Seuraavana päivänä lähdin tutkimuksen vetäjän, prof. Hina MuAshekelen (Namibiassa on tärkeä mainita ihmisten tittelit), kanssa ajamaan kohti Outapia. Ajomatka kesti yhdeksän tuntia ja ilta oli jo hyvin pitkällä, kun saavuimme perille. Meidän oli tarkoitus lähteä liikkeelle aikaisin aamulla, jotta ei tarvitsisi ajaa pimeällä. Yöaikaan eläimet ovat liikkeellä ja saattavat aiheuttaa liikenneonnettomuuksia ja sen vuoksi pimeällä ajamista ei suositella.

Puoli kahdeksaksi suunniteltu lähtömme viivästyi viidellä ja puolella tunnilla, kun huomasimme, että UNAMilta saadussa autossamme oli ajovalot rikki ja korjaamolla jonoa. Namibian tiet ovat hyväkuntoisia, pitkiä ja suoria, joten ajo sujui mukavasti.

UNAMin tutkimusryhmään kuului minun ja prof. MuAhsekelen lisäksi antropologian tohtori Michael Akuupa ja hänen veljensä Hiskia Akuupa, antropologi Erastus Kautondokwa ja tutkimusavustaja Nena Shivute.

23.

Nuotiopaikkoja, joissa valmistettiin ruokaa.

Festivaalialue Olufuko-festivaalialueelle oli rakennettu perinteinen kraali, eräänlainen asumusrykelmä, jossa initioitavat tytöt huoltajineen sekä minä ja Nena asuimme rituaalin ajan. Kaikilla kraalin asukkailla oli teltat yöpymistä varten ja nuotiopaikkoja oli vieri vieressä. Savunhaju oli runsas koko rituaaliviikon.

Naiset valmistivat ruoat nuotiolla.

Kanat tuotiin elävänä paikalle ja teurastettiin juuri ennen pataan laittamista.

Näin varmistettiin, että ruoka oli tuoretta.

Lisäksi Outapin kaupunki ja presidentti Sam Nujoma olivat lahjoittaneet lehmiä teurastettavaksi. Lehmät teurastettiin paikan päällä ja niiden nahasta valmistettiin vöitä. Lihat jaettiin kaikkien kraalin asukkaiden kesken. Minä ja Nena saimme ison ämpärillisen tuoretta lihaa, jonka veimme kantaruokapaikkamme kokille valmistettavaksi. Namibiassa on vaikea olla kasvissyöjä.

Ministeri Sophia Shaningwa tuli lahjoittamaan initioitaville tytöille rahaa.

Paikalle oli tuotu tilapäinen pankkiautomaatti, josta sai nostettua rahaa. Namibiassa on tyypillistä, että vartija vartioi automaatin vieressä.

toista hyväksyntää.

Monet ihmettelivät, mitä teen siellä.

Ihonvärini erotti minut muista ja en pystynyt huomaamattomasti sulautumaan joukkoon. Välillä olo oli absurdi, kun yritin väsyneenä mennä varjoon paahtavalta auringolta ja tuntemattomat ihmiset tulivat ja halusivat ottaa kanssani selfieitä. ”Ah, täällä sinä olet! Me ollaan etsitty sinua joka paikasta. Tule meidän kanssa kuvaan”, sanoivat eräätkin tytöt löytäessään minut vessasta pesemässä käsiäni.

24.

Kentällä Initoitavat tytöt saapuivat huoltajiensa kanssa festivaalialueelle keskiviikkona ja rituaali päättyi seuraavana maanantaina tyttöjen puhdistukseen. Koko rituaalin ajan tyttöjen iholle oli sivelty punaista öljyä ja viimeisenä päivänä tämä pyyhittiin pois. Punaista öljyä oli kaikkialla, oven kahvoissa, astioissa ja telttojen päälliskankaissa.

Rituaalin aikana tytöt tekivät niin kutsuttuja naistentöitä eli hakkasivat hirssin jyviä jauhoksi, ruokkivat nuorempia ja viljelivät. Rituaali huipentui neljäntenä päivänä, jolloin tytöt menivät kraalissa siJokaisella initioitavalla tytöllä oli yksi tai kaksi nuorempaa tyttöä jaitsevaan makuhuoneeseen. Traditionaaavustamassa. Avustajien tehtävänä oli kantaa initioitavien koria tai lisessa asutuksessa tämä huone on naisen muita pieniä esineitä. makuuhuone. Tytöt ryömivät huoneeseen sisään ja ulos rituaalivetäjän jalkojen lävitNamibian perinneruoka muodostuu lihasta se. Näin tytöt ikään kuin syntyvät naisiksi. (joko kana tai nauta), hirssipuurosta ja pinaatin taTyttöjen haastattelu oli toisinaan kimuranttia paisesta kasvispaistoksesta. Ruoka syödään käsin kielimuurin vuoksi. Osa heistä ei osannut juurikaan yhteiseltä lautaselta. Ensiksi otetaan puurosta soenglantia. Toki joukossa oli heitäkin, joiden englanti pivan kokoinen palanen ja pyöritellään sitä kämoli sujuvaa ja hyvää. Oli haastavaa haastatella engmenessä tiiviiksi palloksi. Tämän lanniksi, koska se ei ollut jälkeen pallero kastetaan kastikkummankaan – ei haasKenttätyö oli todella keessa. Apartheidin arvet näkyvät tateltavan eikä haastatteyhä Namibiassa ja sen vuoksi osa mielenkiintoista, lijan – äidinkieli. Festivaaihmisistä suhtautuu valkoisiin hymutta samalla hylialueella oli välillä todella vin penseästi. Kun he näkivät, että

“

söin ruokani käsin ja osasin syödä ”oikein”, sain osakseni pienimuo-

vin rankka kokemus.

Päivät olivat pitkiä ja yöunet lyhyitä. Päivisin täytyi olla jatkuvasti skarppina, että varmasti havainnoi ja huomioi kaiken.”

kova meteli enkä aina kuullut kaikkea, mitä vastaaja vastasi, tai kuulin väärin.

Litteroidessani haastatteluja huomasin tämän ja väärin kuultu sana aiheutti huvitusta. Kysyin esimerkiksi eräältä haastateltavalta, kenen päätös oli osallistua olufukoon. Hän vastasi ”me, myself” ja minä kuulin ”meme Sof”. Haastattelussa yritän tivata, kuka tämä ”meme Sof” eli ”rouva Sof” on ja haastateltava ei ymmärrä, mitä minä tarkoitan.

Paahtava aurinko teki myös oman osansa haastattelujen vaikeuttamiseksi. Päivälämpötila saattoi nousta 35 asteeseen ja varjopaikkoja ei juuri ollut.

Porottavan auringon alla aloin monesti väsyä ja aamukolmen herätykset eivät auttaneet asiaa. Kuumuudessa keskittyminen alkoi herpaantua ja joskus kysyin toistamiseen jotain, mitä olin jo kysynyt tai mihin vastaaja oli jo vastannut. Kenttätyö oli todella mielenkiintoista, mutta samalla hyvin rankka kokemus. Päivät olivat pitkiä ja yöunet lyhyitä. Päivisin täytyi olla jatkuvasti skarppina, että varmasti havainnoi ja huomioi kaiken.

Olen vakuuttunut siitä, että kentällä ollessa virheiden tekemiseltä ei voi välttyä. Virheitä ei kannata pelätä, mutta niitä voi yrittää minimoida kokemuksella ja kontekstin ymmärryksellä. Mikään ei kuitenkaan voi täydellisesti valmentaa siihen, mikä kentällä odottaa.

25.

Tyttöjen iholle sivellettävä öljy.

Olufuko-festivaalin myyntikojuja.

TM Saara Kuoppala Kuvat Saara Kuoppala

Kuvissa poseeraaminen on aina suurieleistä. Nämä nuoret naiset olivat festivaalin henkilökuntaa.

26.

Kyrsyä - Tuftland Elokuva-arvostelu

Uusi kotimainen indie-kauhuelokuva tarttuu tyypilliseen kauhutarinaan karmivasta pikkukylästä ja onnistuu löytämään siitä sekä vanhoja että tuoreita näkökulmia.

Roope Oleniuksen ohjaamassa uudessa suomalaisessa indie-kauhuelokuvassa Kyrsyä - Tuftland nuori tekstiilialan opiskelija Irina Vaahtera (Veera W. Vilo) kyllästyy nykymaailman menoon ja päättää lähteä kesäksi perusasioiden äärelle, etsimään mielenrauhaa ja hiljaisuutta syrjäisestä Kyrsyän kylästä, jossa kerrotaan olevan tekstiiliteollisuuden kesätyötä tarjolla. Tiettömien taipaleiden takana korpimetsän keskellä sijaitseva omavarainen tuppukylä vaikuttaa aluksi rauhan tyyssijalta. Vankka usko perinteisiin ja läheinen suhde luontoon ihastuttavat hektisen kaupunkielämän vieraannuttamaa Irinaa, mutta eihän kyseessä olisi kauhuelokuva, ellei Kyrsyällä alkaisi pian tapahtua kummia.

Kyrsyältä Irina luulee löytävänsä apua kapitalistisen elämän aiheuttamaan epämielekkyyden tunteeseen, mutta saa pian huomata ettei maallakaan kaikki ole niin täydellistä kuin uskoisi. Siinä missä tehokkuuskeskeisessä nyky-yhteiskunnassa kukin toisaalta on vastuussa itsestään mutta voi valita itse mitä haluaa elämällään tehdä, Kyrsyällä roolit noudattavat ennalta määrättyjä perinteitä, joissa kaikilla on tiukasti oma paikkansa. Uskonnon säännöt on korvannut luonto, jonka kyläläiset uskovat tietävän parhaiten, miten asioiden kuuluu mennä.

Kyläläisten vanhakantaiset asenteet tulevat Irinalle nopeasti selväksi, ja pian käy ilmi, ettei kesätyö ole ainoa asia, jota tulokkaalta odotetaan.

Elokuvan teemat nivoutuvat elämän mielekkyyden, perinteiden ja yhteisön, sukupuoliroolien ja niihin liittyvien odotusten ympärille. Sokeasti luonnon ja perinteen ohjaukseen luottavien kyläläisten elämänmeno näyttäytyy ulkopuolisen Irinan näkökulmasta kummallisena tai jopa täysin järjettömänä – yhtä lailla kuin vielä hetki sitten näyttivät kaupunkilaisten kulutuskeskeiset tavat. Ihmiset tuntuvat käyttäytyvän järjettömästi niin metsässä

kuin kaupungissakin.

Kyrsyä - Tuftland ottaa loppujen lopuksi itsensä elokuvana melko vakavasti, vaikka absurdi huumori hetkittäin osuukin nappiin. Perinteisiä kauhuelokuvan konventioita seurataan melko tiukasti, eikä kylän kummallisuuksia osoitteleva ja alleviivaava kerronta anna katsojalle juurikaan tilaa omaan tulkintaan. Elokuvan parasta antia on hillittömän hauska tupsukohtaus, jossa Veera W. Vilon näyttelijäntaidot pääsevät esiin. Elokuvakerronnallisesti pidän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa valitettavasti jo puhki kuluneena, halpana keinona herättää mielenkiintoa, ja tässä tarinassa kyseinen elementti on melkeinpä tarpeeton ja irrallinen sen ydinteemoista.

Kuvaus on läpi elokuvan ansiokasta. Näyttelijäntyö on hyvää, mutta suomalaisen puheen lausunnan jäykkyyttä korostaa hieman kömpelösti kirjoitettu murredialogi, jossa ei ole verbien pi-päätettä säästelty. Lammasfarmarin tyttärenä ja folkloristina mieltä lämmittää bongata perinteikäs kainuunharmas-lammasrotu elokuvatähtinä.

Kyrsyä - Tuftland on onnistunut tehtävässään tuoda jotain uutta suomalaiselle elokuvakentälle, jossa kauhuelokuvia tehdään melko harvoin. Elokuva on yhtenäinen, paikoitellen erinomaisen hauskoja kohtauksia sisältävä kiva pieni indie-elokuva, joka kuitenkin hetkittäin paljastaa ohjaajansa ensikertalaisuuden.

3 / 5 tähteä

Veera Kujansuu

Hagazussa: A Heathen’s Curse Elokuva-arvostelu

Hagazussa: A Heathen’s Curse kertoo myöhäiskeskiajalla yhteisönsä hyljeksimänä elävän yksinäisen naisen tarinan. Ulkopuolisuus, katkeruus ja kosto johdattavat kohti surkeaa kohtaloa.

Night Visions -elokuvafestivaalin ohjelmistoon tänä keväänä kuulunut Hagazussa on saksalaisen Lukas Feigelfeldin esikoiselokuva sekä elokuvakoulun päätöstyö, jota ei helposti tekijänsä debyytiksi arvaisi. Aavemainen trippi okkultistiseen, likaiseen ja epämukavaan 1400-luvun itävaltalaiseen vuoristoon pitää katsojan otteessaan.

Pikkutyttö Albrun elää kaksin vanhan äitinsä kanssa kyläyhteisön laitamilla, muiden syrjimänä ja kiusaamana. Noidiksi epäiltyjä ei hyväksytä seutua puhdistavaa pappia seuraavan taikauskoisen yhteisön joukkoon. Jotain kauheaa tapahtuu, ja Albrun jää yksin. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän asuttaa edelleen syrjäistä mökkiään. Vainotun naisen elämä on eristäytynyttä, mutta erään kyläläisen osoittama odottamaton lämpö herättää toivonkipinän. Pian tapahtumat lähtevät liikkeelle kohti jotain peruuttamatonta.

Hagazussa on nimellisesti kauhuelokuva, mutta ei vilkaisekaan kauhugenren kliseitä kohti, vaan liikkuu sen sijaan sulavasti taide-elokuvan kentällä.

Se on hypnoottinen, ahdistava ja paikoin erittäin epämiellyttävää katsottavaa, mutta ei tarpeettoman etova tai pelottava. Inspiraatiota haetaan saksalaisesta kansanperinteestä ja noitavainojen historiasta. Vähäinen, minimalistinen dialogi antaa tilaa vakuuttavalle näyttelijäntyölle sekä aavemaiselle ääniraidalle, jolla on elokuvassa suuri osa. Alppien jylhät vuoristomaisemat näyttäytyvät täynnä uhkia, pimeyttä ja yksinäisyyttä, jäytäen luihin ja ytimiin tunteen siitä, millaisen pelottavan ja kurittoman luonnon armoilla ammoiset kansat ovat eläneet.

Elokuva käsittelee aikakaudesta riippumattomia inhimillisiä teemoja toiseudesta, osallisuudesta, osattomuudesta, yksinäisyydestä, niiden pohjalta syntyvästä katkeruudesta ja lopulta kostosta.

Albrun on tuomittu yksinäisyyteen, jossa oma äitikin on lämpöisen sylin sijasta uhkaava ja arvaamaton. Hän elää elämäänsä syrjittynä ja vihattuna näennäisesti vailla syytä, ja päätyy sen vuoksi tekoihin, joita on vaikeaa puolustaa – ja jotka lopulta täyttävät juuri ne odotukset, joita häneen kohdistettiin.

Sama tarina toistuu tosielämässä tälläkin hetkellä, sillä Albrunin surkea kohtalo kuvastuu uutisissa väkivallasta ja terrorista, joita katkeruus ajaa.

Loppu jätetään avoimeksi ja tapahtumien syyt epäselviksi, mutta niillä ei ole väliäkään. Jäljelle jää tunne siitä, että on katsonut jotain merkittävää.

Katsoja voi kohdistaa tarinaan sen, mitä haluaa siinä itse nähdä. Hagazussa: A Heathen’s Curse ei ole hyvän mielen filmi, mutta ehdottomasti vaikuttava kokemus, joka on seurannut minua pitkään Korjaamon elokuvasalista poistuttuani.

4/5 tähteä

Veera Kujansuu

27.