Tiina Martikainen: Surmanpolku /Lukunäyte

– Jep. Ei varsinaisesti silminnäkijä, mutta pitää itseään sellaisena.

Hanna puraisi alahuultaan. – Kimmo Jalkasen kuolemasta ei ole kauaa… Lähdenkö Riinan kanssa maastoon?

– Lähde vaan. Tekijä saattaa olla vielä metsässä, joten on perusteltua, että käyt koiran kanssa hakemassa lähtöhajun, vaikka tekniikka ja oikeuslääkäri eivät olekaan vielä käyneet.

– Samaa mieltä, nyt ei ole aikaa hukattavana, Hanna sanoi, ja kiiruhti hakemaan Riinaa autosta.

– Jos tekijä juoksentelee vielä maastossa, se voi olla väkivaltainen, Teemu huikkasi perään ja heilautti kohti partioautoja. – Ota joku karpaasi mukaan.

– Taidan ottaa Katrin.

Kun Hanna saapui alas parkkipaikalle, pyydetyt partioautot ja ambulanssi olivat parkissa ovet auki. Eräs konstaapeleista oli asettunut maantien varteen, jotta kukaan ei pääsisi ylittämään tietä Susikalliontien suunnalla olevaan metsikköön tai teollisuusalueen suuntaan. Liikennettä oli vielä jonkin verran, lähinnä nuoria ja iltatöistä palaavia, mutta kohta sekin rauhoittuisi. Konstaapeli ohjasi autoja ja yritti eritellä paikalle kertyneistä henkilöistä ne, jotka saisivat jatkaa matkaa. Muut hän ohjasi sivummalle odottamaan, kunnes joku ehtisi jututtaa. Toinen järjestyspoliisi veti eristysnauhaa polun varteen ja sulki pururadan pois käytöstä.

Hanna kurkisti autoon, jossa Sami Niiranen ja Juho Antikainen vielä istuivat.

– Odoteltiin käskynjakoa, Antikainen virkkoi.

14