Muistojen huone - Siunauskappeli Oulujoen hautausmaalle - Juha Nissinen

MUISTOJEN HUONE - SIUNAUSKAPPELI OULUJOEN HAUTAUSMAALLE | Juha Nissinen

MUISTOJEN HUONE

SIUNAUSKAPPELI OULUJOEN HAUTAUSMAALLE

MUISTOJEN HUONE SIUNAUSKAPPELI OULUJOEN HAUTAUSMAALLE

Juha Nissinen Diplomityö: 172 sivua Oulun yliopisto Arkkitehtuurin yksikkö Arkkitehdin tutkinto, arkkitehtuurin koulutusohjelma Pääohjaaja: Janne Pihlajaniemi Oulussa 7.5.2019

TIIVISTELMÄ Muistojen huone Siunauskappeli Oulujoen hautausmaalle Suunnittelua ohjaavaksi kysymykseksi tarkentuu se, voiko kappeli auttaa omaisia heidän surutyössä, ja jos voi niin miten. Tätä kautta siirrytään pohtimaan muistoja ja muistamista osana kappelirakennuksen arkkitehtuuria. Analyysissa tutustutaan alueen nykytilaan, kehittymiseen ja historiaan eri lähteitä hyödyntämällä, sekä käydään läpi Oulujoella suunnitteluun vaikuttavia piirteitä. Liitteeksi sijoitetussa taustoituksessa tutustutaan siunauskappeleiden kehittymiseen omana rakennustypologiana, sekä tähän linkittyvään hautausmaiden ja hautaustapojen historiaan. Taustoituksessa käydään läpi myös perinteisten ev.lut. tapojen lisäksi, uskontoihin sitoutumattomien sekä islaminuskoisten hautaustavat.

Nykyään Suomessa kuolee enemmän ihmisiä kuin syntyy. Samanaikaisesti Suomi on muuttunut kulttuurillisesti rikkaammaksi. Islaminuskoisten ja uskontoihin sitoutumattomien osuus väestössä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Myös tuhkaus on nostanut suosiotaan ja yhä useampi suomalainen tuhkataan. Kaikki tämä on johtanut siihen, että Suomessa joudutaan varautumaan kasvaviin hautausmääriin sekä hautaustapojen monipuolistumiseen. Hautausmailla tähän on reagoitu tarjoamalla eri uskonnoille ja elämänkatsomuksille omia hauta-alueita, sekä tuomalla arkkuhautauksen rinnalle eri vaihtoehtoja tuhkan laskemiseen.

Monesti hautausmaiden yhteydessä ei kuitenkaan ole tunnuksetonta tilaa tai kappelia, jossa hautajaistilaisuus voitaisiin järjestää.

Siunauskappeli- ja hautausmaan laajennussuunnitelma syntyivät tämän taustatyön sekä subjektiivisten ajatusten ja kokemusten pohjalta. Työssä on tuotu hautausmaalle uusia hautausmuotoja, tehty muslimeille uusi hauta-alue ja varauduttu uuden tunnuksettoman hauta-alueen tarpeeseen, sekä etsitty kappelille uusi, asemakaavasta poikkeava sijainti, josta käsin se voi palvella koko hautausmaata. Itse rakennuksessa on ratkaistu kaksi kappelisalia sisältävän siunauskappelin vaatima toiminnallisuus eri käyttäjien näkökulmasta, sekä esitetty rakennuksen tilalliset ja rakenteelliset ratkaisut piirustusten kautta. Siunauskappeli pyrkii auttamaan omaisia menetykseen liittyvässä surussa tuomalla muistot, ja muistaminen osaksi rakennuksen abstraktia olemusta. Muita esiin nousseita teemoja ovat sijoittuminen ympäristöön, matka fyysisesti ja henkisesti, ajan läsnäolo sekä elämän ja kuoleman tila.

Diplomityön aiheeksi muodostui uskonnollisesti neutraalin siunauskappelin suunnittelu.

Suunnitelma keskittyy pääosin evankelisluterilaisissa, islamilaisissa ja uskontoihin sitoutumattomissa hautauksissa toimiseen. Työssä tutkitaan kappelirakennuksen sijoittamista Oulujoen hautausmaalle, jota palvelee nykytilassa ainoastaan Oulujoen kirkko. Kirkko ei myöskään toimi optimaalisesti tunnuksettomissa hautajaisissa, vaikka Oulujoen hautausmaalle on sijoitettu Oulun lakisääteinen tunnukseton hautausmaa.

Työ koostuu pääasiallisesti kahdesta osasta: pohdinnasta sekä suunnitelmasta. Suunnitelmaan liittyy analyysi Oulujoen hautausmaasta ja sen ympäristöstä, hautausmaan laajennusosan luonnossuunnitelma sekä varsinainen siunauskappelisuunnitelma. Tämän lisäksi työhön on sisällytetty laajempi siunauskappelien ja hautausmaiden kehittymistä sekä hautaustapoja käsittelevä taustoitusosio, joka löytyy diplomityön lopusta omana liitteenä (Liite1).

Diplomityö antaa suuntaviivoja siihen miten Oulujoen hautausmaa voisi kehittyä tulevaisuudessa ja tarjoaa vaihtoehtoisen suunnitelman Oulujoen hautausmaalle kaavailusta siunauskappelista, sekä sen sijoittumisesta osaksi hautausmaan kokonaisuutta.Työ avaa myös uudelleen keskustelun siunauskappelin tarpeellisuudesta Oulujoen hautausmaalle ja pohtii yleisesti rakennustypologian kehittymistä Suomessa.

Pohdinnoissa kysytään, voiko siunauskappeli palvella uskonnollisesti ja maailmankatsomuksellisesti monipuolista käyttäjäryhmää, muutenkin kuin tarjoamalla tilan hautajaisille. Kysymystä lähdetään avaamaan arkkitehtuurin olemuksen kautta. Havaitaan siunauskappeleiden palvelevan käyttäjiään arkkitehtuurin toiminnallisuuden sekä henkisen, tunteisiin vetoavan puolen kautta.

4

ABSTRACT The House of Forgotten Moments – A Funeral Chapel for Oulujoki Cemetery Wether a chapel could help mourners with their sorrow becomes the leading question of the design process. And if so, how could it help? From this we move to think about memories and remembrance as a part of the chapel architecture. In the analysis part you get to know the site, its development and history and features that affect the design.

The background study (Attachment 1) tells about development of funeral chapels as an own building typology and its closely linked history of cemeteries and funeral habits. Beside Evangelic Lutheran funeral ceremonies Islamic and non-religious habits are taken into account.

Nowadays there are more deaths than births in Finland. Simultaneously, Finland has become culturally richer. The amount of Muslims and people who don’t belong to any religion has steadily increased the whole 21th century. Also cremation has become more common and a growing part of Finns choose to be cremated. All this has led to a rising amount of burials at cemeteries and also to a greater diversity of burial rites which cemeteries have to take into account in the future. Cemeteries have already reacted to this by offering different burial areas for different religions and ethics and also enabled different options for burying ashes along traditional coffin grave burial. However, it is not common to have a religiously neutral space or a chapel at a cemetery where to hold the funeral ceremony.

The design of funeral chapel and the extension of the Oulujoki Cemetery grew from this background studies and my own experiences. In this work new ways of burial, a new burial site for Muslims and a place for a possible new non-religious burial site are being suggested to Oulujoki Cemetery. A new location for the funeral chapel (other than in local detailed plan) is being suggested in the middle of the cemetery where it could better serve the whole area. In the funeral chapel the functionality has been solved for different users. The spatial and structural solutions are presented by drawings. The chapel aims to help the mourners with their sorrow by bringing the memories and remembrance a part of the building’s abstract nature. Other themes are the building’s relationship to its surroundings, journey as a physical and mental experience, sense of time and space for life and death.

These notions led me to design a religiously neutral chapel as my thesis. The chapel is designed mainly to hold Evangelical Lutheran, Islamic and religiously neutral funeral ceremonies. In this work the possibility to place a new chapel in Oulujoki cemetery is being studied. At the moment only Oulujoki Church serves the Oulujoki Cemetery.

Even though there’s a statutory non-religious part at the Cemetery, the church doesn’t serve optimally non-Lutheran funerals.

The thesis consists of two parts: reflection and design. The design part consists of an analysis of Oulujoki Cemetery and its surroundings, overall plan for extension of the Oulujoki Cemetery and a design for a funeral chapel, The House of Forgotten Moments. Further there’s a wider background study of the history of funeral chapels, cemeteries and funeral habits. The background study can be found as an attachment (Attachment 1).

This thesis offers an alternative plan and location for a funeral chapel of Oulujoki cemetery. This work gives direction for development of Oulujoki cemetery. It also re-opens discussion for the need of a funeral chapel for Oulujoki cemetery and reflects general development of funeral chapels in Finland.

In the reflection part it’s asked whether one funeral chapel could serve people with different religions and outlooks of life and even be more than just a place to hold funerals. The question is being unraveled through ponderings of the nature of architecture. As a result of pondering it’s evident, that funeral chapels serve their users through architecture’s functional and spiritual features.

5

Sisällysluettelo

Tiedot s.3 Tiivistelmä / Abstract s.4 Sisällysluettelo s.6

Saatteeksi

s.8

Työn rakenteesta 1.1 Termeistä 1.2 Prosessista 1.3 Alku .

Taustoistuksesta .

Mihin suunnitellaan .

Analyysistä .

Suunnitelmasta .

Lähteistä 1.4 s.16

Pohdintoja

2.1 Arkkitehtuuri on palvelemista 2.2 Siunauskappeli palvelevana rakennuksena 2.3 Surusta 2.4 Surutehtävistä 2.5 Muistoista ja muistamisesta 2.6 Rakennus - muistamisen abstraktiona Paikan analyysi - Oulujoen hautausmaan ympäristö

Vuosisatainen kulttuurimaisema 3.1 Valtakunnallisesti merkittävä .

Oulujoen seurakunnan historiasta .

Rakennukset kulttuurimaisemassa 3.2 Oulujoen kirkko - Pyhän Hengen kirkko .

Oulujoen pappila .

Oulujoen hautausmaa .

Ympäristö, maisema ja liikenne 3.3 Oulujoen tilakokemus .

Alueen liikenne ja asutus .

Alueen maasto .

Alueen kasvillisuus .

Voimalinjasta .

Pellot osana Oulujoen kulttuurimaisemaa .

s.24

Hautausmaasuunnitelma

s.52

Metsähautausmaasta ja hautaustavoista 4.1 Liikennejärjestelyt ja uudet sisääkäynnit 4.2 Kappelin sijoittamisesta 4.3 Uusi sijainti 4.4 Hautausmaan osiot ja niiden luonne 4.5 Siunauskappeli ja metsähautausmaa (Vyöhykkeet IV jaV) .

Mäntypiha (VyöhykeVI) .

Havumaja ja Honkatemppeli (VyöhykkeetVII jaVIII) .

Huoltokeskus (Vyöhyke IX) .

Maisemapellot (Vyöhyke X) .

Hautausmaan muurista .

s.68

Kappelisuunnitelma

5.1 Muistojen huone 5.2 Kappeli osana vuosisataista kulttuurimaisemaa 5.3 Sakraali vai profaani 5.4 Ajatuksia hautajaistilaisuudessta 5.5 Tilaohjelmasta . Kappelin koko . Tilojen optimointi . Kappelityöntekijät . Uskontoihin sitoutumattomat . Islaminuskoiset 5.6 Matka . Saapuminen . Kappelin sisällä - muistot ja hetki . Poistuminen - takaisin nykyhetkeen 5.7 Rakenteellisuudesta . Materiaaleista

Loppupohdintoja s.106 Kiitokset s.110 Lähdeluettelo s.112 Liitteet:

Liite 1 - Taustoitus siunauskappelien ja hautausmaiden kehityksestä sekä hautaustavoista Liite 2 - Planssipienennökset s.164

s.118

SAATTEEKSI

01

SAATTEEKSI Työn rakenteesta | 1.1 tutustuminen ole niin oleellista, kun taas toisille aihealue on kokonaisuudessa tuntemattomampi ja voi tarvita hieman valottamista. Näin oli esimerkiksi itselläni, aloittaessani työnteon. Liite on arvioitava osa diplomityötä.

Diplomityö koostuu pääasiallisesti kahdesta osasta: pohdinnasta sekä suunnitelmasta. Pohdintaosio aloittaa työn. Käyn siinä läpi omia pohdintoja siunauskappeleiden olemuksesta, sekä siitä kuinka kappeli voisi palvella sen käyttäjiä. Lähden pohdinnoissa liikkeelle yleisesti omasta opintojen aikana muodostuneesta käsityksestäni arkkitehtuurista sekä sen roolista palvella. Tätä kautta siirryn käsittelemään sitä kuinka rakennus voisi palvella eri käyttäjäryhmiä. Yhdeksi työtä ohjaavaksi kysymykseksi muodostuu, se voiko kappeli auttaa läheisen menettäneitä surussa, ja jos voi niin miten.

Lähestyn tätä käsittelemällä yleisesti kuolemaa, surua, muistoja ja muistamista. Suunnitelmaosa koostuu analyysistä, hautausmaan laajennusosan luonnossuunnitelmasta, sekä varsinaisesta siunauskappelisuunnitelmasta.

Ajatuksena on että diplomityöhön voi tutustua kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on edetä järjestyksessä alun pohdinnan ja analyysin kautta itse hautausmaa- ja kappelisuunnitelmaan, jonka jälkeen voi lukea vielä aihetta taustoittavan osuuden. Toinen mahdollisuus on aloittaa diplomityö tutustumalla aluksi hautausmaita, siunauskappeleita ja hautaustapoja yleisesti käsittelevään taustoittavaan liitteeseen, ja vasta tämän jälkeen tutustua muuhun työhön.

Vaikka taustoitus on sijoitettu omaksi liitteekseen, niin työn eri osat: taustoitus-, pohdinta ja suunnitelma ovat kulkeneet prosessin aikana enemmänkin rinnakkain kuin kronologisesti.

Ne ovat näin muovanneet toinen toisiaan ja tätä kautta vaikuttaneet oleellisesti lopputuloksena syntyneeseen työhön.

Tämän lisäksi työhön on sisällytetty laajempi siunauskappelien ja hautausmaiden kehittymistä sekä hautaustapoja käsittelevä taustoitusosio, joka löytyy diplomityön lopusta omana liitteenä (Liite1).

Taustoitus on irrotettu omaksi kokonaisuudeksi johtuen siitä että osalle lukijoista nämä saattavat olla hyvin yleisesti tiedossa olevia asioita, eikä niihin

Termeistä | 1.2 on uskonnollisesti neutraalimpi ilmaus, mutta sen ongelma piilee siinä että termi tarkoittaa hautausmailla sijaitsevaa omanlaistaan hautasijaa, eikä varsinaisesti siunauskappelia. (Schali 1996, 18, 98; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 47-48) Pelkkä kappelisana taas on hieman ympäripyöreä ja siitä puuttuu rakennuksen funktioon viittaava etuliite, mutta asianyhteyden ollessa tiedossa, merkitys välittyy.

Käytän työssäni termejä siunauskappeli, hautakappeli sekä kappeli kuvaamaan tätä rakennusta. Mielestäni kaikissa termeissä on omat puutteensa, mutta toimivat tehtävässään riittävän hyvin. Siunauskappelitermin ongelma, uskonnollisesti neutraalista rakennuksesta puhuttaessa, piilee sanassa siunaus, joka viittaa kirkollisuuteen. Se on kuitenkin edelleen kansantajuisesti juuri se termi, joka kuvaa tätä rakennustypologiaa. Hautakappeli

PROSESSISTA Alku | 1.31 väestössä. Vuonna 2016 taitettiin myös tietynlainen rajapyykki kuolleisuuden ohittaessa ensimmäistä kertaa syntyvyyden, poikkeusvuosia lukuun ottamatta. (Länkinen 2017) Eli Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Toinen hautaukseen vaikuttava tekijä on Suomen muuttuminen kulttuurillisesti monimuotoisemmaksi, muun muassa maahanmuuton seurauksena. Tämä monipuolistaa Suomen uskonnollista kenttää ja esimerkiksi islaminuskoisten osuus väestössä kasvaa ja samalla myös hautauksen yhteydessä kohtaa

Työn tekeminen on ollut monivaiheinen prosessi, joka haki pitkään muotoaan. Aihe syntyi oman kehittelyn tuloksena, eikä siihen liity toimeksiantoa. Kaikki lähti kiinnostuksestani hautausmaita kohtaan rakennustypologiana.

Johtuen yleissivistyksen puutteestani aihealuetta kohtaa, lähdin tutustumalla aihepiiriin eri tavoin.

Tässä yhteydessä havaitsin kuinka suomalainen hautauskulttuuri on monipuolistumassa hautausten ja tuhkausten lisääntyessä, sekä eri uskontokuntien ja uskontoihin sitoutumattomien määrän kasvaessa

10

on luultavasti tarvetta niin sanotusti tällaiselle uskonnollisesti neutraalille siunauskappelille.

enemmän tapoja ja tottumuksia. Myös kauan vallalla ollut evankelisluterilaisen kirkon asema on alkanut menettää otettaan yhä useamman erotessa kirkosta. Vuonna 2015 Suomessa jo joka neljännes oli uskontoihin sitoutumaton. (”Joka kymmenes 25–44-vuotias…”) Näin aloin miettiä, miten tämä kaikki vaikuttaa hautausmaihin ja kuoleman järjestämiseen ylipäätään.

Diplomityöni aiheeksi muodostui näin siunauskappelin suunnittelu, jota voisi käyttää riippumatta siitä, mihin uskontoon kuuluu tai jos on uskontoihin sitoutumaton. Näin kappeli toimisi ekumenian ei-klassisen, eli laajemman ekumenian tulkinnan mukaan, mikä kattaa myös muut uskonnot ja sekulaarin maailman. (”Ekumenia ja ekumeeninen”) Keskityin siunauskappelisuunnitelmassa kuitenkin pääosin evankelisluterilaiseen, islamilaiseen ja uskontoihin sitoutumattomissa hautauksissa toimiseen.

Tutustuessani kirjallisuuteen törmäsin myös artikkeliin, jossa kerrottiin uskontoihin sitoutumattomien hautajaisista ja siitä kuinka heillä ei ollut aina mahdollista löytää sopivaa tilaa hautajaisten järjestämiseen. (Salomaa 2008) Taustatyön kautta huomasin että tulevaisuudessa

Taustoituksesta | 1.32 Koska diplomityöni aiheeksi valikoitui siunauskappelin suunnittelu, niin minun piti selvittää itselleni vastaus hyvin perustavanlaatuiseen kysymykseen, ennen kuin pääsin suunnittelemaan itse kappelirakennusta. Kysymys oli, mikä on siunauskappeli? Pyrin vastaamaan tähän työn taustoitusosiossa, tarkastelemalla siunauskappeleiden funktiota, historiaa, kehittymistä ja mahdollista tulevaisuutta, sekä syitä itsenäisen siunauskappeli rakennustypologian kehittymiseen.

myös uskonnottomia sekä islaminuskoisia, niin tutustuminen myös heidän hautaustapoihin kuuluu työhön. Tämän lisäksi hautaukseen, hautausmaihin sekä siunauskappeleihin liittyy oleellisesti myös lait, jotka toimivat monessa kysymyksessä perustana sille kuinka toimitaan, ja voisiko sanoa että valvovat tavallaan ihmisen oikeuksia kuoleman jälkeen. Tästä syystä pyrin tuomaan esiin työhön vaikuttavia lain pykäliä, niissä yhteyksissä joita ne koskettavat.

Tämä hautausmaiden, siunauskappeleiden sekä hautaustapojen kokonaisuus muodostaa työn taustoituksen, joka vastaa kysymyksiin mitä ollaan suunnittelemassa ja miksi. Taustoitus on sijoitettu työn loppuun liitteeksi omaksi kokonaisuudeksi.

Koska siunauskappelit ja hautausmaat kuuluvat oleellisesti toisiinsa ja niiden funktio on palvella hautaukseen liittyvissä rituaaleissa, niin jouduin myös perehtymään hautausmaihin ja hautaustapoihin sekä näiden kehittymiseen. En myöskään usko että ilman historiaan perehtymistä voisi ymmärtää sitä miksi kappelirakennus kehittyi omaksi rakennustypologiakseen. Rajasin työn koskemaan kehitystä Suomessa ja varsinkin läntisessä hautaustraditiossa. Rajasin työstä pois myös hautamuistomerkit ja hautakivet, vaikka ne kuuluvat oleellisena osana hautausmaiden arkkitehtuuriin.

Taustoitukseen tekemäni tutkimustyö auttoi minua todella paljon diplomityön tekemisessä. Ymmärsin sen avulla, mihin historialliseen jatkumoon suunnittelemani siunauskappeli sijoittuu sekä mihin siunauskappeleita suunniteltaessa tulee kiinnittää huomiota nyt ja tulevaisuudessa. Ilman taustatyötä, tilaohjelman itsenäinen laatiminen olisi ollut myös mahdotonta.

Koska tarkoituksena oli suunnitella kappelirakennus, joka palvelee kristittyjen lisäksi

Mihin suunnitellaan | 1.33 Oulujoki valikoitui kappelin sijoituspaikaksi useasta syystä. Koska tarkoituksenani oli suunnitella maailmankatsomuksellisesti useaa eri ryhmää palveleva rakennus, niin ensimmäinen tekijä, joka sai minut kiinnostumaan Oulujoesta kappelin sijoituspaikkana

koski vuonna 2007 käytäntöön otettu lakia seurakuntien velvollisuudesta osoittaa hautasija tunnuksettomalta hauta-alueelta, jos vainaja on sitä toivonut. (Hautaustoimilaki 457/2003, 5§) Oulussa tämä tunnukseton hauta-alue sijaitsee juuri

11

enää mahdollisuutta laajentua, ja hautausmaa alkaa olla täynnä arkkuhautojen osalta, jolloin hautaukset siirtyvät pääosin Oulujoen hautausmaalle. (Salonen 2002) Hautausmaata ollaan myös tulevaisuudessa laajentamassa, ja asemakaavassa sille on merkitty yhteensä noin 20 hehtaarin laajuinen alue, josta tällä hetkellä käytössä on vain noin 3,5 hehtaaria.

Laajennettu hautausmaa tulee olemaan samaa kokoluokkaa Intiön hautausmaan kanssa (26,5 hehtaaria).

Oulujoen hautausmaalla.

Tutustuessa tarkemmin hautausmaahan, minulle selvisi että hautausmaalle ei ole rakennettu erillistä siunauskappelia, vaan hautausmaata palvelee tällä hetkellä ainoastaan Oulujoen kirkko. Hautausten lisääntyessä tulevaisuudessa sen rajat siunaustilaisuuksien järjestämispaikkana tulevat varmasti vastaan. Vaikka hautausmaalle on sijoitettu Oulun tunnukseton hauta-alue, niin kirkko ei myöskään palvele optimaalisella tavalla uskontoihin sitoutumattomia, joiden hautausten osuus tulevaisuudessa tulee kasvamaan.

Osittain kappelin sijoituspaikkaan vaikutti myös oma Oululaisuuteni. Tästä syystä tuntui loogiselta lähteä kehittämään kotikaupunkia, vaikka Oulujoen hautausmaa olikin ennen työn aloittamista aika etäinen ja minulle tuntematon kokonaisuus.

Tämän lisäksi hautausmaan merkittävyys Oulun hautausmaatarjonnassa tulee tulevaisuudessa korostumaan. Oulun eli Intiön hautausmaalla ei ole

Analyysistä | 1.34 roolissa viljelypellot ovat olleet alueen historiassa.

Ne myös kuuluvat tärkeänä osana Oulujoen maisemaa sekä alueen historiaan ja ne on mainittu olennaisena tekijänä maisemallisesti arvokkaassa Oulujoen ympäristössä.

Koska päädyin sijoittamaan siunauskappelin Oulujoen hautausmaalle, niin työhön liittyy analyysi alueesta, ja siellä suunnitteluun vaikuttavista piirteistä. Tutustuin alueen nykytilaan, kehittymiseen sekä historiaan eri lähteitä käyttämällä. Samalla sain käsityksen Oulujoen varren kehittymisestä harvaan asutetusta maanviljelylähtöisestä maaseutuseurakunnasta, pientalovaltaisten asuinalueiden valtaamaksi jokivarreksi. Tarkastelin kriittisesti alueen asemakaavaa, alueen tämän hetkisiä suunnitelmia sekä tulevaa kehittymistä.

Tämän lisäksi perehdyin myös yleisempiin asioihin, kuten liikenteelliseen saavutettavuuteen, alueen kasvillisuuteen ja luonteeseen, sekä aluetta halkaiseviin voimalinjoihin. Vierailin myös usein alueella valokuvaamassa eri vuodenaikoina, joka auttoi minua ymmärtämään paikan henkeä ja tunnelmaa. Tutustuin Oulujoen alueeseen kirjojen ja artikkelien lisäksi vanhojen maastokarttojen kautta. Huomasin niitä tutkiessa sen kuinka suuressa

Analyysin kautta ymmärsin paikan arvot ja sain hyvän kuvan miten aluetta tulisi kehittää tulevaisuudessa.

Tämä muodostaa työn analyysiosion, jossa pyrin vastaamaan kysymyksiin mihin ollaan suunnittelemassa ja millainen Oulujoen ympäristö on, sekä tuomaan analyysin kautta esiin millainen on Oulujoen tilakokemus. Analyysin tekeminen nosti esiin myös suunnittelua ohjaavan kysymyksen kuinka suunnitella siunauskappeli kyseiseen paikkaan, eli mikä soveltuu Oulujoen hautausmaalle, niin että se jatkaa hautausmaan miljöötä ja sitoutuu osaksi ympäristöä niin arkkitehtuuriltaan kuin sen muodostamalta tunnelmaltaan.

Suunnitelmasta | 1.35 Pyrin suunnitelmassani säilyttämään hautausmaalle vuosien varrella muodostuneen tunnelman ja tuomaan siihen hienovaraisesti uuden ajallisen kerrostuman, samalla parantaen hautausmaan toimintaa. Suunnitelmaosuuden voi karkeasti jakaa kahteen kokonaisuuteen hautausmaan yleissuunnitteluun sekä itse siunauskappelin suunnitteluun.

Oma visioni siunauskappelista ja hautausmaan kehittämisestä muodostui kaikesta tekemästäni taustatyöstä sekä subjektiivisista kokemuksista ja ajatuksista.

pelisuunnitelmassa rakennuksen arkkitehtuuria, siihen vaikuttaneita tekijöitä, toiminnallisuutta sekä rakenteellisuutta ja materiaalimaailmaa tekstin, piirustusten ja havainnekuvien välityksellä.

Päädyin myös laatimaan rakennukselle tilaohjelman omatoimisesti, jolloin pystyin paremmin määrittelemään minkälainen kappeli vastaa tulevaisuuden tarvetta eri uskontoja ja maailmankatsomuksia palvelevana rakennuksena. Näin kappeli syntyy tarpeen ja paikan asettamista lähtökohdista. Tilaohjelman laatimisessa hyödynsin taustatutkimustani sekä olemassa olevien kappelien pohjaratkaisuja.

Taustatyön pohjalta lähdin suunnittelemaan Oulujoelle siunauskappelia. Esittelen siunauskap-

12

Otin hautausmaan yleissuunnitelman hahmottelemisen mukaan diplomityöhön johtuen siitä että kappeli tulisi palvelemaan ennen kaikkea tulevaisuuden hautausmaata, eikä tästä tulevasta laajennusosasta ollut tehty vielä kovinkaan tarkkoja luonnoksia. Toinen syy on se että tarkastelin kappelin sijoittamisessa koko hautausmaata ja päädyin sijoittamaan kappelin tälle tulevalle laajennusosalle. Uskon että valitsemani sijoituspaikka on toiminnallisesti parempi ja vastaa myös tunnelmaltaan onnistuneemmin alueen

henkeä. Mielestäni oli välttämätöntä hahmotella vähintään hautausmaan uuden osan reitistö, sekä se kuinka laajennusosa yhdistyy nykyiseen hautausmaahan. Näin pystytään näkemään kuinka kappeli ja hautausmaa toimisivat kokonaisuutena.

Hautausmaan yleissuunnitelma antaa lähinnä suuntaviivoja siihen miten hautausmaa voisi kehittyä, mahdollistaen samalla hautausmaan tarkemman ja pienimittakaavaisemman suunnittelun tulevaisuudessa. Se myös näyttää kuinka kappeli sijoittuisi ja toimisi osana tätä kokonaisuutta.

Lähteistä | 1.4 Työskentely tapahtui monia eri lähteitä hyödyntämällä. Lähteinä käytin aihepiiristä kirjoitettuja kirjoja, lehtiartikkeleja, kartta-aineistoa, olemassaolevia suunnitelmia, internetissä julkaistuja tekstejä, siitä määrättyjä lakeja, aihepiiriin liittyviä tilastoja, muutamia keskusteluja sekä valokuvausta ja lukuisia vierailuja suunnittelualueella.

Arkipäivän Asioina (1994) sekä Gustaf Molanderin kirja Matka Mullan Alle: Kuolematyöntekijöiden Arki (2009), jotka antoivat tietoa nykyisistä käytännöistä ja toimivat hyvinä lähteinä suunniteltaessa siunauskappelia ja hautausmaata.

Varsinkin Molanderin kirja auttoi suunnittelussa kuvaamalla siunauskappelityötä työntekijöiden näkökulmasta.

TAUSTOITUSOSIO – HAUTAUSMAIDEN HISTORIA

SIUNAUSKAPPELEIDEN HISTORIA

Taustoitusosiota tehdessä perehdyin hautausmaita ja siunauskappeleita käsittelevään kirjallisuuteen.

Rajasin lähteet pääosin suomenkieliseen kirjallisuuteen, samoin kuin aiheen koskemaan Suomalaisia hautausmaita ja vielä tarkemmin läntistä hautausperinnettä.

Erittäin hyvä lähde siunauskappeleiden kehittymiseen on Museoviraston tilaama Siunauskappeli rakennustyyppinä – Evankelisluterilaisten seurakuntien siunauskappelit 1917-2000 –julkaisu vuodelta 2015. Sen on kirjoittanut Terhi Lehtimäki ja Hanna Lyytinen. Tämän lisäksi en löytänyt aluksi siunauskappelien historiaa ja kehittymistä rakennustypologiana käsittelevään osioon hirveästi lähdekirjallisuutta, vaan kokosin siitä kuvan itselleni hajalähteistä saamieni tietojen perusteella. Tämä käsitti osittain samoja kirjoja mitä käytin hautausmaiden kehitystä tutkiessa. Yksi uusi lähde oli Heikki Karvosenojan ja Kaarina Niskalan Varjoista Valoon: Oulun siunauskappelit (2003), joka tarjosi tietoa Oulun ja samalla Suomen siunauskappeleista. Näiden lisäksi kävin myös läpi Suomen Arkkitehti-lehdessä julkaistut siunauskappelit. Myös itse suunnittelutyö auttoi minua ymmärtämään tätä kehitystä. Rajasin tästä osiosta siunauskappeleiden arkkitehtonisen tyylin ja rakennusmateriaalivalintojen kehityksen, sillä niitä on avattu varsin kattavasti Museoviraston julkaisussa. Keskityn tässä osiossa enemmän siunauskappeleiden toiminnalliseen kehittymiseen sekä siunauskappelirakennustypologian syntymisen syihin

Suomen hautausmaiden historian varhaisiin vaiheisiin perehdyin Ilmari Wirkkalan kirjojen, Haudan ja hautausmaan hoito (1930), sekä Suomen hautausmaiden historia (1945) kautta. Tässä työssä lähteenä käytin tosin vain jälkimmäistä. Myös C. J. Gardbergin, Irma Savolaisen ja Henrik Degermanin kirja Maan poveen: Suomen luterilaiset hautausmaat, kirkkomaat ja haudat (2003) sekä Pentti Lempiäisen, Brita Nickelsin ja Auli Hietakankaan kirja, Viimeiset leposijamme: hautausmaat ja hautamuistomerkit (1990) tarjosivat uudempaa painettua kirjallisuutta aiheesta. Kirsi Schalin toimittama kirja Oulun hautausmaat (1996) tarjosi lähemmin tietoa Intiön sekä Oulujoen hautausmaista, mutta oli myös hyvä lähde kartoittaessa hautausmaiden historian kokonaisuutta, ja tarjosi hyvän pinnan peilata muiden kirjojen tietoja paikallistasolla. Kirja auttoi myös ymmärtämään hautaustapojen kehittymistä nykyisenlaisiksi.

Osiota kirjoittaessa minulle heräsi paljon kysymyksiä ja arveluja, joita pitäisi tutkia tarkemmin ennen kuin voidaan varmasti sanoa, jonkin asian olevan niin kuin luulen. Lehtimäen ja Lyytisen julkaisu avasi joitain asioita, joita minulle oli herännyt aihepiiriin tutustuessa, mutta se ei kuitenkaan vastannut kaikkiin minulle heränneisiin kysymyksiin ja olettamuksiin. Se ei myöskään mennyt rakennus-

Hautausmaiden kehittymisen uudemmasta historiasta, tuhkauksen kehittymisestä sekä mahdollisista tulevaisuuden suunnista pystyi kokoamaan kuvan pääsääntöisesti lehdissä ilmestyneiden artikkelien, tilastokeskuksen tilastojen, sekä Suomen hautausta määrittävien lakien kautta. Myös Heng Beyn kirjan, Hautausmaat

13

Suomen Islam-Keskus Säätiön julkaisema, Kuolevan potilaan hoito ja vainajan käsittely islaminuskonnon mukaan Suomessa –opas (1997)

typologian syntymisen syissä hirveän syvälle.

Lisätutkimusta pitäisi tehdä esimerkiksi muiden Pohjoismaiden osalta, sillä kuten Wirkkala mainitsee kirjassaan Hautausmaiden historia 1945 ”Pohjoismaissa, lähinnä Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa on kirkko- ja hautausmaiden kehitys ollut yhdenmukainen, kirkkoon elimellisesti liittyvä.” (Wirkkala 1945, 5) Gunnar Asplundin ja Sigurd Lewerentzin vaikutus siunauskappeleiden arkkitehtuuriin tuli ilmi myös Lehtimäen ja Lyytisen kirjoituksessa. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 43, 47-48, 62, 68) Tämän lisäksi Keski-Euroopan ja Saksan vaikutusta kappeliarkkitehtuuriin olisi mielenkiintoista tutkia, sillä esimerkiksi Saksasta otettiin mallia Suomen hautausmailla. (Wirkkala 1945, 51) Uskon että asian laita on samankaltainen myös siunauskappeleiden osalta. Kiinnostavaa on myös näiden maiden vaikutus välillisesti Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kautta.

ANALYYSISTÄ

Analyysiä tehdessä hyvä lähde oli Schalin Oulun hautausmaita käsittelevän kirjan lisäksi vielä tarkemmin juuri Oulujoen hautausmaata sekä sen ympäristön kehittymistä käsittelevä Schalin ja Ritva Kyllin kirja On riemu kun saan tulla (2008).

Oulujoen alueen merkityksestä sekä siellä olevista rakennuksista pystyi myös lukemaan Arvokkaita alueita Oulussa: Osa 1 ja 2 –kirjoista (1999 ja 2001) sekä Jorma ja Katri Huuskon, Oulun Kulttuurihistoriallisesti Merkittävät Kohteet (1986) kirjasta, johtuen paikan merkittävyydestä.

Kirjallisten lähteiden lisäksi hyödynsin analyysiä tehdessä myös vanhoja maastokarttoja sekä alueesta tehtyjä suunnitelmia. Nykyiset Oulujokea koskevat suunnitelmat, jotka sain Oulun hautaustoimistosta, ovat Timo Takalan vuonna 1999 piirtämät.

Sen yhteydessä oli myös koko hautausmaata käsittelevä yleissuunnitelma, joka on vuodelta 1996. Tämän hetkinen asemakaava perustuu ilmeisesti juuri näihin suunnitelmiin. Hautausmaata jakavia voimalinjoja koskeva tieto on peräisin niitä hallinnoivan Finngridin esitteestä sekä puhelinhaastattelusta Finngridin edustajan kanssa, jolta kysyin tarkempia tietoja.

HAUTAUSTAVOISTA

Hautaustavoista ja niiden kehittymistä käsittelevässä osiossa hyödynsin hautausmaiden historiassa käyttämiä lähteitä, kuten Schalin Oulun hautausmaat ja Molanderin Matka Mullan Alle –kirjoja, sekä muutamia julkaisuja jotka olivat tarkoitettu enemmänkin ohjeiksi kristityille, ateisteille ja islaminuskoisille kuolematapauksissa, sekä hautausten järjestämisessä.

Uskontoihin sitoutumattomien tapoihin perehdyin myös artikkeleiden pohjalta. Islaminuskoisten hautauksesta ja siihen liittyvistä tavoista oli hyvä

14

POHDINTOJA

02

POHDINTOJA Arkkitehtuuri on palvelemista | 2.1 Mielestäni arkkitehtuuria löytyy kaikkialta. Sitä on ja ei ole samanaikaisesti, riippuen siitä lasketaanko tyhjyys arkkitehtuuriksi. Arkkitehtuuri voidaan nähdä ”virheenä” tässä tyhjyydessä, jonka aika pyrkii silottamaan takaisin oikeaan muotoon. Haluan kuitenkin nähdä että tyhjyys on mahdollisuus, mikä haluaa muodostua ja jäsentyä hetkittäin joksikin.

tarve liittyy monesti tietoisesti syntyneeseen arkkitehtuuriin. Aina tarpeen täyttämiseen ei kuitenkaan tarvita uutta arkkitehtuuria, vaan se voi täyttyä myös valmiiksi olemassa olevasta arkkitehtuurista, joka voi olla sekä tietoista että tiedostamatonta. Esimerkkinä tästä voidaan ottaa luola, jota hyödyntämällä voi täyttää suojan tarpeen. Mielestäni voidaankin nähdä että näin uutta arkkitehtuuria syntyy yleensä jos olemassa olevaa valmista ympäristöä ei voida hyödyntää, vaan tarve vaatii uuden synnyttämistä tai vanhan muokkaamista uudeksi. Mielestäni tämä tarve sitoo näin osaksi arkkitehtuuria käsitteen arkkitehtuurin roolista palvella eri tarpeita. Tästä johdettuna voitaisiin sanoa että yksi arkkitehtuuria kuvaileva osatotuus on se että arkkitehtuuri on palvelemista.

Voitaisiin sanoa että arkkitehtuuri koostuu osatotuuksista. Se voidaan mielestäni jakaa karkeasti luonnossa esiintyvään arkkitehtuuriin sekä ihmisen luomaan, rakennetussa ympäristössä esiintyvään arkkitehtuuriin. Koen että tämän lisäksi on olemassa myös ”idea” arkkitehtuurista, jonka voi nähdä yhtenä arkkitehtuurin osana. Se eroaa aikaisemmin mainituista sillä, että se ei varsinaisesti ole muodostunut fyysisen ympäristön tilallisen jäsentymisen vuoksi, vaan toimii ajatuksen tasolla, synnyttäen kuitenkin arkkitehtonisen kokemuksen.

Olen havainnut että arkkitehtuuri ja sen muodostamat osat voivat toimia tässä palvelevassa roolissa monin eri tavoin. Arkkitehtuurin vaikutuskeinot näyttävät kuitenkin liittyvän pääsääntöisesti fyysisen ympäristön muokkaamiseen käyttötarkoituksen mukaiseksi, sekä arkkitehtuurin abstraktimpaan puoleen vaikuttaa kokijoiden tunteisiin ja ajatuksiin taiteellisin, tilassa ja ajassa tapahtuvin keinoin.

Uskon että arkkitehtuuria voi syntyä kahdella tavalla, tiedostamatta sekä tietoisesti. Tiedostamattomasti syntynyt arkkitehtuuri arkkitehtuurina voi olla hieman kyseenalaista. Onko esimerkiksi umpihangessa kävellessä syntyvä ura arkkitehtuuria?

Entäpä sitten kun kaksi tonttia rajataan aidoilla, niin että väliin muodostuu kuljettava polku tai tie? Entä jos rajaavina elementteinä ovatkin kolmekerroksiset rakennukset, jotka muodostavat väliinsä katutilan? Näin tilan tietoinen muodostaminen sekä sen skaalautuvuus aiheuttaa pohdinnan aiheen arkkitehtuurin olemuksesta. Mielestäni tiedostamatta syntyneessä arkkitehtuurissa on kuitenkin monesti elementtejä, joita löytyy myös tietoisesti tehdystä arkkitehtuurista, ja näin ollen tiedostamattomasti syntyneen arkkitehtuurin voidaan lukea arkkitehtuuriksi.

Koska arkkitehtuuria voidaan luonnehtia palvelemiseksi eri tavoin, on siunauskappelia suunnitellessa mielestäni oleellista kysyä ketä palvellaan. Esiin nousi selkeästi kaksi ryhmää: hautajaisiin saapuneet omaiset sekä kappelia käyttävä henkilökunta ja työntekijät. Omaiset jakautuvat tässä tapauksessa elämänkatsomuksen puolesta kristittyihin, uskontoihin sitoutumattomiin sekä islaminuskoisiin. Näiden lisäksi rakennus palvelee tavallaan myös hautausmaata ja sen ympäristöä, vaikuttamalla paikan kehittymiseen, sekä siellä vieraileviin ihmisiin. Näin siunauskappelilla on sekä sisäisen, käyttäjien edellyttämän toiminnan vaatimus että ulkoisen vaikuttamisen mahdollisuus. Näihin kappeli voi vastata edellä mainituilla arkkitehtuurin keinoilla.

Koen että arkkitehtuuriin liittyy monesti käsite tarpeesta ja sen täyttämisestä. Tämä tarve voi olla esimerkiksi tarve saada turvapaikka tai suoja, joitain ulkoisia voimia vastaan, kuten se alkukantaisimmillaan on esimerkiksi eläinten tai ihmisten asumuksissa. Tarve voi liittyä myös tietyn tyyppisen toiminnan mahdollistamiseen tai tarve luoda abstraktille käsitteelle fyysinen muoto. Mielestäni

Siunauskappeli palvelevana rakennuksena | 2.2 Vaikka suunnitelmassa on otettu mukaan myös muut uskonnot, niin siunauskappelin pääfunktio on edelleen vainajan hautaan saattaminen, joka on sisäänkirjoitettu rakennustypologiaan sen syntymisestä asti. Tähän liittyy sekä valmistelurituaaleissa että varsinaisissa hautajaismenoissa

auttaminen. Pyritään saattamaan kuollut ns. ”haudan lepoon”. Näin ollen lähtökohta on edelleen siunauskappelin suunnittelussa sekä sen toimimisessa hautajaistilaisuuksien järjestämispaikkana. Tässä tehtävässä kappeli voi palvella kahdella tavalla, sekä toiminnallisesti että henkisesti. Toiminnallisuuden

18

juuri kappelisaleissa, joissa suurin osa seremonioista pidetään. Näin ollen tilan tulee olla riisuttavissa ja puettavissa kuhunkin tilaisuuteen tarvittavalla rekvisiitalla. Tämä johtaa järjestelyihin kappelin toiminnoissa ja näin henkinen palveleminen linkittyy rakennuksen toiminnallisuuteen.

voisi sanoa olevan itsestäänselvyys – ns. minimi ja henkisyys kappelin tuoma lisäarvo.

Sanotaan että hautajaisia ei vietetä niinkään vainajaa vaan omaisia varten, vaikka uskonnosta riippuen niissä saattaa olla mukana tämä aspekti. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 12, 143) Selkeät rituaalit ja toimintatavat tarjoavat heille vaikean tilanteen edessä ohjenuoran, jota seurata.Yksi siunauskappelin tärkeimmistä tehtävistä onkin mahdollistaa näiden eri seremonioiden ja rituaalien järjestäminen.

Mielestäni siunauskappeleiden henkiseen palvelemiseen liittyy myös auttaminen kuoleman prosessoinnissa. Ne niin sanotusti auttavat kuoleman hyväksymisessä ja helpottavat omaisia henkisesti tarjoamalla tilat rituaalien järjestämiseen.

Taustoituksessa nostin esiin myös ajatuksen jonka mukaan yksi siunauskappelitypologian syntymiseen vaikuttaneita syistä on voinut olla tarve tuoda kirkoista erilleen rakennetuille hautausmaille, sieltä puuttunut kirkollinen läsnäolo, sekä siihen pitkään ajatuksellisesti liittynyt pelastusturvan tarjoaminen.

Näin pelkästään itse rakennuksen läsnäolo on tarjonnut henkisesti apua omaisille. En tosin usko että tämä pelastusturva on ollut enää vuosikymmeniin läsnä kappeleiden rakentamisen taustalla olevissa ajatuksissa. Myöskään uskonnollisesti neutraalia rakennusta suunnitellessa se ei ole relevantti ajatus.

Tärkeämmäksi suunnittelua ohjaavaksi ajatukseksi muodostuukin että voiko siunauskappeli auttaa henkisesti omaisia jotenkin muutenkin tässä kuoleman prosessoinnissa, kuin tarjoamalla tilat vainajan hyvästelyyn?

Siunauskappelit ovat palvelleet tässä tehtävässä tarjoamalla suojan ja näin mahdollistaneet toiminnallisesti hautajaisten järjestämisen myös kehnommalla säällä, aina ensimmäisistä siunauskappeleista asti. Näin siunauskappelit ovat vastanneet tarpeeseen suojasta. Siunauskappeleihin on liittynyt myös palveleminen vainajan valmisteluun liittyvissä toiminnoissa, kuten mahdollistamalla vainajan säilyttämisen, pesemisen ja tämän arkkuun laittamisen. Nämä valmisteluun liittyvät toiminnot nousevat myös islaminuskoisilla keskeisiksi asioiksi kappelin mahdollisessa käytössä. Toiminnallista palvelemista on myös rakennuksen sisäisen liikenteen järjestäminen.Tässä pitää ottaa huomioon niin omaiset, hautajaispuhujat, kappelityöntekijät kuin itse vainajan arkun liikkeet, ja sovittaa ne yhteen niin että seremonioiden järjestäminen sujuu ja vastaa tilanteen vaatimaa arvokkuutta. Näen että tämä on yksi tärkeimmistä ja samalla vaativimmista siunauskappeleiden suunnittelussa ratkaistavissa tehtävistä. Haastavuutta lisää jos siunauskappeli sisältää useamman kappelisalin.

Kappelin käyttäjäkunta on maailmankatsomuksellisesti todella monipuolista ja näkee kuoleman eri tavoin. Osa uskoo Jumalaan ja ylösnousemukseen sekä kuoleman jälkeiseen elämään. Osa taas näkee kuoleman luonnollisena evoluutioon ja luonnon kiertokulkuun liittyvänä prosessina ja löytää lohtua juuri siitä. Lähdin pohtimaan sitä mikä yhdistää ylipäätään läheisen kuoleman kokeneita ihmisiä riippumatta heidän maailmankatsomuksesta. Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, tulin siihen lopputulokseen että kyseessä on suru, joka koskettaa jokaista. Aloin miettiä rakennusta juuri surun kautta. Voiko itse siunauskappeli auttaa omaisia heidän surussa?

Kappelin henkistä palvelemista on se että eri käyttäjät pystyvät hyväksymään rakennuksen ideologisesti, ja niin ettei se ole heidän uskonnon tai elämänkatsomuksen vastainen. Yhdeksi suurimmista kysymyksistä kappelin toimimiselle eri uskontojen ja elämänkatsomusten hautajaisiin liittyvissä toiminnoissa nousi uskonnollisten symbolien näkyminen rakennuksessa. Tämä koskee koko rakennusta, mutta käytännössä painopiste on

Surusta | 2.3 käsittelyä ja pyrkiä viemään ajatukset pois surusta esimerkiksi työnteolla tai muilla arkisilla askareilla.

Siunauskappelia suunnitellessa suru liittyy läheisen kuolemaan ja menetyksestä alkunsa saaviin tunteisiin.

On olemassa monesta eri syystä kumpuavaa surua ja koen että se vaikuttaa ihmiseen sekä henkisesti että fyysisesti. Surua voi käsitellä monella lailla, enkä usko että on olemassa yhtä selkeää tapaa toimia.

Jotkut saattavat antautua surulle ja pyöritellä sen syyhyn vaikuttavia tekijöitä ajatuksissaan lukemattomia kertoja, samalla työstäen sitä.

Toiset saattavat sen sijaan vältellä sen liiallista

Tarkastelemalla kuolemaa havaitaan että, se ”voidaan tulkita sarjana siirtymäriittejä”. (Molander 2009,

19

Kuva P1. Albert Edelfelt - Lapsen ruumissaatto, 1879

nähdä kuinka konkreettisesti kuolema on ollut juuri matka Suomen kristillisessä hautajaistraditiossa.

230-231) Hautajaiset nähdään yhtenä tällaisena siirtymäriittinä, jossa kuollut sekä omaiset siirtyvät ”elämänvaiheesta toiseen ja hänen yhteisöllisessä asemassaan tapahtuu muutos”. (Molander 2009, 230-232; Kerttula-Rantanen 2014; Aurejärvi-Karjalainen 1999, 12, 143) Hautajaisissa vainajalle jätetään niin sanotusti viimeiset jäähyväiset. Samalla omaiset siirtyvät aikaan, jossa vainajaa ei ole ja vainaja vaihtaa fyysistä olomuotoaan. Hautajaiset ovat pitkässä suruprosessissa selkeä etappi, joka määrittää aikaa ennen kuolemaan sekä sitä seuraavaa aikaa, jossa läheinen on poistunut keskuudesta. Hautajaiset ja siunauskappeli antavat tälle hetkelle fyysisen tilan ja muodon, sekä tuo hyvästelyn konkreettiseksi tapahtumaksi. Hautajaiset auttavat ihmistä mahdollisesti tajuamaan ja hyväksymään kuoleman.

Mielenkiintoisen lisätulkinnan aiheuttaa Edelfeltin maalaama rinnakkaisteos ”Ristiäissaatto”, jossa on melkein täysin sama asetelma, mutta veneen keskellä sijainnutta arkkua ei ole vaan sen vieressä istuva lapsi istuu tuhdolla yksin katsoen suoraan kohti ”katsojaa” veden sijaan. Toinen ero on että takana istuvan nuoremman naisen syliin on ilmestynyt vauva, jota kumpikin naisista katsoo. Samoin soutajan katse on kiinnittynyt tähän sylissä makaavaan lapseen, kun se toisessa teoksessa oli arkussa. Tarkkailemalla molempaa taulua syntyy vahvoja mielikuvia, elämästä ja kuolemasta. Kun Lapsen ruumissaatto – teos vei ajatukset kuolemaan, elettyyn elämään sekä elävässä lapsessa rinnastuvaan mahdollisuuteen, niin Ristiäissaatto-teos synnyttää mielikuvia ihmisen elämästä, ja kasvusta aikuiseksi. Vaikka Ristiäissaatto työssä arkkua ei ole, niin mieli täydentää sen nuoren lapsen vieressä sijaitsevaan tyhjään kohtaan. Samalla tavalla Lapsen ruumissaatto -teoksesta nuoremman naisen sylistä ”puuttunut” lapsi synnyttää mielikuvan toisen lapsen mahdollisesta kohtalosta. Näin kummankin teoksen veneessä on edustettuna ihmisen elämä lapsuudesta kuolemaan, ja samalla taulun aihe muuttuu pelkän fyysisen matkan sijasta luomaan mielikuvan myös henkisestä matkasta, joka on piirtynyt taulun henkilöiden katseisiin.

Kuolema voidaan nähdä fyysisenä ja mentaalisena matkana, jollaisena sitä kuvataan usein taiteessa.

Näin on esimerkiksi Arnold Böcklinin kuuluisissa maalauksissa Die Toteninsel - Kuolleiden saari tai Albert Edelfeltin maalauksessa Lapsen ruumissaatto.

Kummassakin teoksessa kuollutta kuljetetaan ”lepoon”.

Edelfeltin teoksessa kuollutta saatetaan veneellä soutaen kotoa hautausmaalle, varsinaisiin hautajaisiin siunattavaksi. Veneessä on mukana kaksi soutajaa, perämies, vanha ja nuori nainen sekä keskellä, ruumisarkun vieressä istuva lapsi. Maalauksesta voi

20

Kuva P2. Arnold Böcklin - Die ToteninselV, 1886

voi nähdä viitauksen antiikin mytologiaan Styks-joesta, jokseekin Böcklinin teoksessa se on vahvemmin esillä.

Böcklinin maalauksessa matka on sen sijaan korostetummin symbolinen – kuollut siirtyy tuonpuoleiseen niin fyysisesti kuin henkisesti.

Teoksessa näkyy kuinka valkoista ruumisarkkua kuljetetaan soutaen kohti meren keskellä olevaa saarta. Saarella näkyy jonkinlaisia kallioon hakattuja rakennelmia, jotka voi tulkita eräänlaisina hautakappeleina tai kryptan sisäänkäynteinä.

Veneessä on kaksi henkilöä, soutaja sekä arkun vieressä seisova valkoiseen verhottu hahmo.

Ensisilmäyksellä valkoinen hahmo näyttäytyy kuolleen surevana omaisena, joka saattaa kuollutta saareen. Hahmon voi kuitenkin tulkita myös kuolleeksi henkilöksi, jonka arkku veneessä on. Näin saaren hautarakennelmina näyttäytyneet muodot muuttuvatkin ajatuksissa kuolleiden asumuksiksi, joihin kuollut on matkalla. Kummastakin teoksesta

Näin teokset käsittelevät kuolemaa matkana, joko konkreettisesti tai symbolisesti. Koen että myös kuolemaan liittyvän suruprosessin voi nähdä samalla tavoin matkana, joka alkaa hyvin karkeasti määritellen läheisen kuolemasta, ja päättyy kun läheisen poistumisen on voinut hyväksyä ja kuoleman kanssa on päästy sinuiksi. On tärkeää huomata että sureminen ja suruprosessi on pitkäaikainen ajanjakso, joka saattaa alkaa jo ennen läheisen kuolemaa ja kestää vuosia kuoleman jälkeenkin. Suru voi myös muuttua osaksi ihmistä ja seurata häntä koko elämän ajan.

Surutehtävistä | 2.4 Törmäsin Molanderin kirjassa J. William Wordenin tapaan jakaa suruprosessi osiin. Worden puhuu ”neljästä surutehtävästä: menetyksen hyväksymisestä, surukivun sietämisestä ja totuttautumisesta elinympäristöön, jossa kuollutta ihmistä ei enää ole. Neljäs tehtävä on löytää mielen maailmasta emotionaalinen tila poissa olevalle ihmiselle niin, että surevan oma elämä voisi jatkua.”

(Molander 2009, 221) Näin suru on osa ihmisen kulkemassa elämässä ja suru muuntautuu eri vaiheiden kautta osaksi ihmistä. Tämä jako antoi kaikupohjaa omille pohdinnoilleni ja selkeyttivät omia ajatuksiani surusta ja sen käsittelystä. Eli jos suru on maailmankatsomuksesta riippumatta yhteistä kaikille menetyksen kokeneille, niin periaatteessa siunauskappeli voi pyrkiä auttamaan

21

kautta poismenneeseen voi saada hyvinkin elävän kosketuksen ja muistoissa myös tämän olemus jatkaa ”eloa”. Tämä ajatusmalli tuo ainakin itselle lohtua ja auttaa jollain tavoin hyväksymään läheisen kuoleman. Uskon että muistoihin tukeutuminen ei ole vain henkilökohtaista, vaan myös hyvin universaalia, eikä katso surijan maailmankatsomukseen. Väitän että muistot voivat toimia surijalle poisjättämisen hetkellä auttavana ja helpottavana asiana. Tavallaan tämä nojaa ajatusmaailmaltaan siihen että vaikka kuolema tapahtuukin, niin elämä jatkuu, eikä läheinen ole kokonaan kadonnut.

En tarkoita tässä mitään uskonnollista elämän jatkumista kuoleman jälkeen, vaan muistojen pysymistä osana surijaa. Näin tämä vastaisiWordenin luokittelussa varsinkin neljättä tehtävää, ”löytää mielen maailmasta emotionaalinen tila poissa olevalle ihmiselle niin, että surevan oma elämä voisi jatkua.” (ibid.) Uskon että tätä kautta löytyy myös apua ylipäätään suruprosessiin, sekä muihin siihen kuuluviin tehtäviin. Ajauduin pohtimaan muistamista ja muistoja, sekä sitä voisiko niiden kautta tuoda kappeliin henkisen tason, joka palvelisi omaisia surutyössä ja olisi samalla uskonnollisesti neutraali tapa.

omaista heidän suruprosessissa näiden eri tehtävän välityksellä.

Worden nostaa vainajan ruumiin näkemisen tärkeään rooliin suruprosessissa ja menetyksen hyväksymisessä. (ibid.) Näkemällä vainajan, kohtaa kuoleman kasvotusten, eikä sitä voi enää kieltää. Tämä auttaa ymmärtämään kyseisen tavan tärkeyden suruprosessin käynnistymisen kannalta ja ymmärtää miksi se on kuulunut aina myös suomalaiseen hautajaisperinteeseen, sekä sen minkä takia siunauskappelit tarjoavat edelleen oman tilansa tälle tapahtumalle. Jos vainajan näkeminen auttaa käytännössä ensimmäisessä Wordenin tehtävässä, eli menetyksen hyväksymisessä, ja sitä kautta aloittaa suruprosessin, niin voiko kappeli auttaa myös näissä kolmessa muussa tehtävässä? Löytyykö surusta yhteinen uskonnoista tai maailmankatsomuksesta riippumaton lohtua antava tekijä, jota kappeli voisi olemuksellaan viestiä ja tätä kautta auttaa omaisia?

Lähdin kysymyksestä, mikä on pysyvää vaikka ihminen kuolee? Koen että muistot ovat pysyviä jäänteitä vainajasta, mitkä eivät katoa, vaikka hänen fyysinen ruumiinsa onkin hävinnyt. Muistot nousevat jollain tavoin ajasta riippumattomiksi, itsenäisiksi asioiksi. Samalla ne lähestyvät mielestäni ihmisen luovaa puolta – uutta synnyttävää. Muistojen

Muistoista ja muistamisesta | 2.5 säätiöt, muistomerkit yms. jollain tavalla vaalivat tekijöidensä tai kohteidensa muistoa. Muistamiseen ei kuitenkaan aina tarvita apuvälineitä, mutta silloin muistot jostain henkilöstä, tapahtumasta tai asiasta ovat pysyviä vain niin kauan kuin ne muistetaan, eli ne ovat osa jonkun henkilökohtaisia muistoja tai kulkevat ihmisten kollektiivisessa muistissa.

Voidaan sanoa että muistoilla ja muistamisella on tavallaan ”aikaraja”. Ajan myötä muistot haalistuvat, muuttuvat ja pyyhkiytyvät mielestä. Voisiko sanoa että ne hioutuvat, sillä lopulta jäljelle jää yleensä vain ne kaikkein merkityksellisimmät asiat tai katkelmia niistä. Lopulta kun ”informaatio” ei enää siirry tai sitä ei ole talletettu mihinkään fyysiseen, niin muisto katoaa. Mielestäni tätä varten ihminen on kehittänyt eri tapoja tallentaa ja jakaa muistoja, jotta muisto ei rajoitu vain henkilökohtaiseksi tiedoksi. Varhaisimmat tavat ovat luultavasti olleet puhuminen, tarinat ja laulut, jotka myöhemmin kehittyivät piirroksiksi, kirjoitukseksi, taideteoksiksi, sekä erilaisiksi muistomerkeiksi. Jos

Molander pohtii kirjassa vainajan näkemiseen liittyvää kuolleiden ehostamista ja jopa balsamointia, joka liittyy vahvasti Yhdysvaltojen hautaustapoihin, sekä sitä miten se jollain tavoin torjuu kuolemaa ja sen rappauttavaa vaikutusta. Molander kirjoittaa: ”Kun vainajista tehdään elinvoimaisen näköisiä ja annetaan jopa erinäisiä takuutodistuksia maallisten jäännösten katoamattomuudesta, luodaan itse asiassa kuolleista kuolemattomuuden ikoneja.” (Molander 2009, 221-222) Mielestäni tämä kuolleiden ehostaminen heijastelee ihmisen kokemaa pelkoa kuoleman edessä. Ehostamalla pyritään kieltämään kuoleman kadottava vaikutus ja tehdä siitä helpommin lähestyttävää. Tapa tuo myös mieleeni ihmisen halun jättää itsestään jotain pysyvää; jotain jonka fyysinen tai henkinen olemus kestää kauemmin kuin ihminen itse.

Tavallaan muistot tai ennemminkin niiden säilyttäminen ovat tärkeässä osassa tässä halussa jättää pysyvä jälki tai merkki tuleville sukupolville elämästä. Taideteokset, rakennukset, kirjat,

22

miettii, niin muistomerkki sananakin tarkoittaa juuri tätä – fyysistä merkkiä, joka olemuksellaan viestii tiettyä muistoa. Tässä tapauksessa fyysiset asiat, muistomerkit toimivat muistamisen työkaluina.

Asioina, jotka herättävät muistoja poismenneestä, jostain abstraktista asiasta tai tapahtumasta ja ylläpitävät näitä muistoja. Tällä tavalla muistamisen ”aikarajaa” voi venyttää, ja jättää jälkeensä jotain pysyvää. Esimerkiksi hautakivi toimii juuri tässä tarkoituksessa. Pyramidi, eräänlainen hautakivi, on saanut aikaiseksi sen että ihmiset muistavat edelleen ne faaraot jotka ovat ne pystyttänyt. Näin heidän ”elämänsä” jatkuu muistoissa, toisin kuin esimerkiksi

Egyptissä eläneiden tavallisten ihmisten, joilla ei ole välttämättä ollut varaa pysyvään muistomerkkiin.

Näin tämä muiston ylläpitäminen on ollut yleensä vain yhteisön varakkaimpien ja arvostetuimpien ihmisten etuoikeus, sillä he ovat pystyneet teettämään hautamuistomerkkinsä kestävästä materiaalista, kun taas köyhemmät ovat joutuneet tyytymään johonkin helpommin katoavaan ja samalla muistot heistä ovat hälvenneet samalla kun sukupolvet ovat vaihtuneet.

Rakennus - muistamisen abstraktiona | 2.6 Päädyin pohdinnoissani siihen että siunauskappeli voisi toimia muistamisen työkaluna muistomerkkinä, sen abstraktissa merkityksessä.

Siinä missä muistomerkit ovat suunniteltu jotakin tiettyä asiaa, tapahtumaa tai henkilöä varten, niin siunauskappeli ei voi, eikä sen tarkoituksena ole jättää pysyvää merkkiä jostain tietystä henkilöstä tai aiheesta. Kappelin tulisikin toimia enemmänkin muistomerkin abstraktiona - arkkityyppinä ja pyrkiä hyödyntämään olemuksellaan tätä, herätellen kokijassa universaalisti näitä muistoja.Yhteen asiaan kohdistuvan muiston sijasta kappeli tavoittelee enemmänkin nostalgisten tunteiden herättelyä, kokijan ajatusten saattamista menneisyyteen – elettyyn elämään ja aikaan, vainajan ollessa hengissä. Tätä kautta kappeli voi tavallaan laajentaa kokijan aikakäsitystä, nykyhetkestä laajemmaksi

kokonaisuudeksi. Näin muisto ei kohdistu tiettyyn henkilöön, vaan kokonaisuudessa aikaan vainajan ollessa hengissä ja tätä kautta vainajaan liittyviin muistoihin. Muistomerkkiin sidoksissa oleva pysyvän muiston jättämisen -ajatus on tavallaan laajennettu ja pelkistetty. Pyrin niin sanotusti valjastamaan arkkitehtuurin abstraktin, kokijoiden tunteisiin ja ajatuksiin vaikuttavan puolen tähän tehtävään sitoen tämän muistamisen käsitteen rakennuksen fyysiseen olemukseen, sen toiminnallisuuteen ja ajalliseen ulottuvuuteen sekä kappelin luomiin mielikuviin. Siunauskappelista tulee näin muistojen huone.

23

PAIKAN ANALYYSI

03

Oulujoen hautausmaan ympäristö

Ylittäessäni jokea, näen kaukana metsän keskeltä puiden yläpuolelle kohoavan siron tornin.

Tiedän että tornin juurelta löydän määränpääni - hautausmaan.

5.

3.

4.

2.

Situaatiopiirros 1.

2.

3.

4.

5.

6.

Oulujoki Keskusta Patosilta / Lassinkallionsilta Intiön hautausmaa Rautatiesilta Pohjansilta

7.

8.

9.

10.

11.

Erkkolansilta Poikkimaantiensilta Oulujoen kirkko Oulujoen pappila Oulujoen hautausmaa

12.

13.

14.

15.

Oulujoen peruskoulu Nykäsenkankaan asuinalue Hiukkavaara Nikkilänkankaan ja Mukkelintien pientalot

VUOSISATAINEN KULTTUURIMAISEMA Valtakunnallisesti merkittävä | 3.11 Oulujoen varsi nähdään valtakunnallisesti merkittävänä maisema-alueena, aina Turkansaaresta eteenpäin. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 1 1999, 51; Huusko ja Huusko 1986, 27) Tälle Oulujoen varressa sijaitsevalle alueelle sijoittuu myös valtakunnallisesti merkittävät rakennukset Oulujoen kirkko sekä Oulujoen pappila, sekä kokonaisuuteen kuuluvat Oulujoen hautausmaa. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 39-40) Museoviraston sivulla tämä valtakunnallisesti merkittävä kokonaisuus rajautuu koillisessa sijaitsevan Vaalantien ja lounaassa sijaitsevan Oulujoen väliin. (”Oulujoen kirkko” 2009) Pohjoisessa aluetta rajaa Nykäsenkankaan asuinalue sekä vanha ja uusi, laajentuva Hiukkavaara. Etelässä aluetta rajaa Nikkilänkankaan ja Mukkelintien asuinrakennukset. Arvokkaita alueita Oulussa osa 2 -kirjassa esiin nostetaan, peltojen ja metsien ohella, Oulujoen peruskoulu. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 40) ”Se käsittää kaksi, myöhemmin yhteen

Oulujoen hautausmaa sijaitsee Kirkkokankaalla Oulujoen varrella. Se vihittiin itsenäistyneen Oulujoen seurakunnan hautausmaaksi vuonna 1908. (Schali ja Kylli 2008, 133) Matkaa Oulun keskustasta hautausmaalle on linnuntietä noin 5km ja osittain matka vie Oulujoen vartta pitkin, jolla on ollut merkittävä rooli hautausmaalle kuljettaessa.

(Karttatie) Matkalla hautausmaalle ohittaa viisi siltaa: Patosillan (Lassinkallionsilta), Rautasillan, Pohjansillan ja Erkkolansillan. Kuudes silta, Poikkimaantiensilta avattiin vuonna 2016 ja sijaitsee heti Oulujoen kirkon, pappilan ja hautausmaan muodostaman kokonaisuuden jälkeen yläjuoksulle noustessa. (Poikkimaantien silta avattiin… 2016) Se toimii nykyisin tärkeänä linkkinä Hiukkavaaraan, joen pohjoispuolelle rakennettavien uusien asuinalueiden ja joen eteläpuolen välillä. Se on myös tuonut uuden vaihtoehdon hautausmaalle kuljettaessa.

26

6.

7.

14.

1.

13.

12.

11.

9.

10.

15.

8.

Alueen arvo ja ominaispiirteet on huomioitu myös kaavassa, jossa Pappilan päärakennus on suojeltu sr-1-merkinnällä ja pihapiiri merkitty sr-2-merkinnällä. Kirkko on suojeltu sk/k eli ”Kirkkolain nojalla suojeltu rakennus. Rakennuksen korjaus- ja muutostöistä sekä lisärakentamissuunnitelmista tulee pyytää kirkkohallituksen lausunto.”

Myös peltojen arvo on nähty ja ne on merkitty EM-1 merkinnällä maisemapelloiksi tai –niityiksi.

Sillä on myös pyritty säilyttämään peltojen käyttö maatalouskäytössä sekä kohdan avoinaisuus. Myös Nikkilänkangas joka rajaa kirkkoa ja hautausmaata etelästä on merkitty EM-2-merkinnällä, eli maisemallisesti arvokkaaksi taajamametsäksi. (ks. kuvaA0. Asemakaava)

rakennettua koulua vuosilta 1949 ja 1955, joista vanhemman suunnitteli E. Niemelä ja uudemman M. Enkovaara.” (ibid.) ”Alueen merkittävyyttä lisää rakennuskannan ikäkerrostuma sekä käyttötarkoituksen monipuolisuus.” (ibid.)

Maisemallisina erityispiirteinä nähdään maanviljelykseen tarkoitettujen talousrakennusten sekä avarien viljelypeltojen ja niitä reunustavien metsävyöhykkeiden vuorottelu. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 1 1999, 52; Huusko ja Huusko 1986, 27) Tämä on nähtävissä myös Oulujoen kirkon kohdalla, jossa Oulujoen pappilan rakennusryhmä seisoo Oulujoelle asti aukeavien Kanttorilan ja Pappilan peltojen keskellä, kirkon ja hautausmaan kätkeytyessä tiheään mänty- ja kuusimetsään.

Tällaisen maiseman läheisyys keskustasta katsottuna koetaan erityislaatuisena. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 40)

27

Oulujoen seurakunnan historiasta | 3.12 virkataloiksi. Yksi näistä oli Turusen tila, joka toimii nykyään Oulujoen pappilana. (ibid. 13) Ne jäivät kuitenkin vain tulon lähteiksi kappalaisille, jotka eivät halunneet muuttaa niihin etäisyyden ja kulkuyhteyksien takia. (ibid.)

Oulujoen seurakunnan historia linkittyy vahvasti Oulun kaupungin kehittymiseen ja Oulun seurakunnan historiaan. Oulujoen maaseurakunta on toiminut historiansa aikana niin kaupunkiseurakunnan alaisuudessa kuin omana itsenäisenä seurakuntanakin. Oulujoen kirkon ja hautausmaan historia alkaa maaseurakunnan itsenäisyyden kautena 1900-luvulla. Pappilan historia ulottuu sen sijaan 1600-luvulle asti. (ks. Schali ja Kylli 2008)

Oulun maaseurakuntalaisia harmitti se että heillä ei ollut omaa pappia. Tästä syystä he alkoivat vaatia että toinen kappalainen palvelisi kaupunkia ja toinen heitä. (ibid.) Kuninkaan lupauksesta huolimatta, vaatimus piti viedä senaattiin asti, sillä kirkko ei suostunut tähän. (ibid. 13-15) Lopulta vuonna 1830 maaseurakuntalaiset saivat oman kappalaisensa. (ibid. 15)

VARHAISETVAIHEET

Oulujoen varsi oli keskiajalla harvaanasuttua rajamaata, jossa ei ollut kirkollista keskusta.

Oulujoki toimi tällöin venäläisten ja karjalaisten kulkureittinä. (Schali ja Kylli 2008, 9) Oulun kaupunki syntyi vuonna 1605 kuningas Kaarle IX käskystä kauppapaikalle jonka merkitys oli kasvanut 1500-luvun aikana. (ibid.) Samoihin aikoihin Oulunsuusta muodostui alueen kirkollinen keskus, kun uusi kappelikirkko rakennettiin sinne. (ibid.)

Oman seurakunnan oululaiset saivat tammikuussa 1608, jolloin se erosi Limingan seurakunnasta. (ibid.)

1800-luvun lopulla maa- ja kaupunkiseurakunnan erimielisyydet kasvoivat ja eroaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi. (ibid. 20) Maaseurakuntalaiset eivät pitäneet siitä kuinka Oulun kaupungin laajenemisen takia heidän alueitaan ja samalla seurakuntalaisia liitettiin kaupunkiin. (ibid. 19-20) He pelkäsivät myös sitä että päätäntävallan vähetessä maaseurakunnan asioista ei pidettäisi enää samalla tavalla huolta. (ibid. 20) Maaseurakuntalaisia harmitti myös kaupunkiseurakunnan suuri rooli heidän kappalaisen valitsemisessa. (ibid. 15) Eroja aiheutti myös maaseurakunnan vanhoillisuus verrattuna kaupunkiseurakuntaan. (ibid. 20)

Kaupunki koostui kahdesta osasta: kaupungista ja pitäjästä. Nämä muodostivat kaupunkiseurakunnan sekä maaseurakunnan. ”Maallisen hallinnon osalta ne olivat erillään, mutta kirkollisesti ne kuuluivat yhteen: kaupungilla ja pitäjällä oli yhteinen kirkko, hautausmaa ja papisto.” (ibid. 10) Myöhemmin 1800ja 1900-lukujen vaihteessa tästä maaseurakunnasta kehittyi itsenäinen Oulujoen seurakunta. (ibid. 21)

OMAKSI SEURAKUNNAKSI

1800-luvun lopussa alkoi keskustelu kaupunkija maaseurakunnan erottamisesta omiksi seurakunnikseen. (ibid.) Keskustelua käytiin kirkonkokouksissa ja ajatus sai kannatusta ja sen tutkimiseen perustettiin komitea. (ibid.)

Seurakuntien eroa hidastivat muun muassa erimielisyydet eron jälkeisestä omaisuuden jaosta sekä kaupunkiseurakunnan toiveet uuden kirkon rakennuspaikasta. (ibid.) Vuonna 1903 maaseurakunta teki päätöksen erota omaksi seurakunnaksi. (ibid.) Lopullisesti ero astui voimaan senaatin päätöksellä 26.1.1904. (ibid. 21) Ennen eroa päätettiin omaisuuden jaosta, määräaikaisesta käyttöoikeudesta tuomiokirkkoon ja Intiön hautausmaahan sekä keskusteltiin uuden kirkon tulevasta sijainnista. (ibid. 20-21) Näin kaupunkiseurakunnasta tuli Oulun tuomiokirkkoseurakunta ja maaseurakunnasta Oulujoen seurakunta. (ibid. 21)

Koska kaupunki- ja maaseurakunta kuuluivat yhteen, perustettiin 1670-luvulla ”kirkkoraadi”, joka hoiti kummankin seurakunnan asioita. (ibid.

10) Epäkohtana voidaan nähdä se, että vasta noin viisikymmentä vuotta kirkkoraadin perustamisen jälkeen maaseurakunta sai siihen oman edustajan, joka puhui alueen seurakuntalaisten puolesta. (ibid.) Vaikka kaupunki- ja maaseurakunta hoitivat yhdessä asioita, vastuu jakaantui 1770-luvulta lähtien viidesosan säännöllä niin rahallisesti kuin päätännöllisesti. Eli käytännössä maaseurakunta maksoi yhteisistä hankinnoista kuten kirkosta ja hautausmaasta yhden viidesosan ja samalla ”omisti” niistä viidesosan. (ibid.) Tämä tuotti erimielisyyksiä myöhemmin kun maaseurakunnasta tuli oma itsenäinen Oulujoen seurakunta. (ibid. 20)

Vuoden 1904 päätöksessään senaatti määräsi Oulujoelle tulevan kirkon sijainniksi joen pohjoispuolella sijainneen Turusen virkatalon läheisyyden. (ibid. 21) Kirkko valmistui loppukesästä vuonna 1908 ja Oulujoen seurakunta pystyi aloittamaan toimintansa. (ibid.21,29) Eron jälkeisenä talvena vuonna 1904 päätettiin myös Oulujoen

Kaupunki- ja maaseurakunnalla oli yhteinen pappi sekä kaksi kappalaista, joiden palkan maksussa käytettiin alun perin luontaistalouden tuotteita. (ibid. 12) Tähän perustuu myös Oulujoen pappilan historian alku, sillä 1600-luvun lopussa kolme kruununtilaa muutettiin kappalaisten

28

Kuva A0. Asemakaava

29

Kuva A1. Peltojen, Oulujoen ja metsäsaarekkeiden muodostama kokonaisuus. Kuvassa Kanttorilanpelto sekä Nykäsenrannan uudempaa asuntotuotantoa

hautausmaan perustamisesta sekä sen sijoituksesta tulevan kirkon läheisyyteen. Hautausmaa vihittiin käyttöön heti kirkon valmistumisen jälkeen syksyllä 1908. (ibid. 133)

olivat läheisesti läsnä heidän elämässä. Muualta tulleet olivat taas alttiimpia uusille aatteille.

Tästä kirjoitti Oulujoen ensimmäinen vakinainen kirkkoherra Erkki Pesosen kertomukseen seurakunnan toiminnasta 1922-1927. (ibid.

25-27) Tämä kahtiajako näkyi vuosisadan alun historiallisissa ja aatteellisissa muutoksissa, merkittävämpinä sisällisota. Yhteiskunta maallistui ja vuonna 1923 astui voimaan uskonnonvapauslaki. (ibid. 25,37) Kirkolliset toimitukset kaste, avioliitto, hautaan siunaaminen olivat edelleen lähellä maallistuneempia jäseniään. ”Niissä korostui uskonnollisen merkityksen ohella myös perhejuhlan luonne.” (ibid. 37)

Oulujoen seurakunta ulottui maantieteellisesti laajalle alueelle, eikä selkeää keskusta ollut. Tämä asetti haasteen kirkolliselle toiminnalle. (ibid. 27) Seurakunnan väestö oli kärjistetysti kahdenlaista, kantaväestöä ja muualta tulleita. Tämä kahtiajako näkyi poliittisessa ajattelussa, maailmankatsomuksessa, varallisuudessa sekä yhteiskunnallisessa asemassa. Oli varakkaat maanviljelijät sekä köyhemmät tehdastyöläiset. Kantaväestöllä oli vanhat perinteet ja maailmankatsomus sekä kirkko

30

2008, 45-47; ”Seurakunnat ja seurakuntayhtymä”) ”Vuonna 1966 perustettiin Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, jonka yhteydessä perustettiin Oulun tuomiokirkkoseurakunnan ja Oulujoen seurakunnan lisäksi Karjasillan ja Tuiran seurakunnat.” (”Seurakunnat ja seurakuntayhtymä”) Nykyään seurakuntayhtymässä on seitsemän seurakuntaa, sillä vuonna 2013 Oulun kaupungin laajentuessa, seurakuntayhtymään liittyivät Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon seurakunnat ja vuosina 2007 ja 2011 Yli-iin ja Ylikiimingin seurakunnat liitettiin Oulujoen seurakuntaan. (ibid.)

PALUU OSAKSI OULUA

Oulun kaupungin kasvaminen ei rajoittunut 1800-luvun lopun ja 1900-luvun vaihteen alueliitoksiin vaan se liitti itseensä useita alueita Oulujoen kunnasta vuosien 1930 ja 1965 välillä. (ibid. 45) Nämä vuosikymmenet olivat alueliitosten aikaa, jotka johtivat lopulta vuonna 1965 Oulujoen kunnan lakkauttamiseen ja liittämiseen kokonaisuudessaan Oulun kaupunkiin. (ibid. 45-46) Oulun liittäessä itseensä alueita sekä joen pohjois että eteläpuolelta Oulujoen seurakuntalaisten määrä väheni, eikä Oulujoen seurakunta pystynyt enää jatkamaan taloudellisesti itsenäisesti, vaan liitettiin Oulun tuomiokirkkoseurakuntaan. (Schali ja Kylli

31

RAKENNUKSET KULTTUURIMAISEMASSA Oulujoen kirkko - Pyhän Hengen kirkko | 3.21 Oulujoen kirkko sijaitsee Oulujoen varressa, Kirkkokankaalla. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 39) Puinen kirkko ikään kuin kätkeytyy siellä kasvavan havumetsän keskelle. Sen sanotaan toimivan ”Aluekokonaisuuden keskipisteenä ja sille voimakkaasti identiteettiä luovana maamerkkinä”. (ibid.) Tämän voi hyvin allekirjoittaa, sillä vaikka kirkko sijaitsee keskellä havumetsikköä, niin sen länsipäädyssä sijaitseva, puiden latvustoja korkeammalle kohoava, piikkimäinen torni näkyy ympäristössään todella kauas. Keskustasta päin lähestyttäessä, muodoltaan hyvin tunnistettavan tornin voi havaita ensimmäisen kerran jo Erkkolansillalta. Vaikutusta voimistaa myös se että kirkko sijaitsee joelta katsottuna ympäristöään korkeammalla, Nikkilänkankaalla ja on yksi- ja kaksikerroksisista rakennuksista muodostuvalla alueella ainoa korkea rakennus.

rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon.

Museoviraston sivuilla olevassa kartassa, arvokasalue on rajattu käsittämään kirkon lisäksi, hautausmaan, pappilan ja sitä ympäröivät pellot. (”Oulujoen kirkko” 2009) Anna-Maija Ylimaula kirjoittaa kirjassa On riemu, kun saan tulla 2008 seuraavasti: ”Oulujoen kirkko on arvokas kaikkien Museoviraston edellyttämien kulttuurihistoriallisten kategorioiden ja mittapuiden mukaan: rakennustaiteellisesti, rakennusteknisesti, historiallisesti ja maisemallisesti.

Rakennustaiteellisesti se edustaa Pohjois-Suomen kirkkoarkkitehtuurissa harvinaista puujugendia. Rakennusteknisesti se on hirsirakenteidensa salvosten ja tukipilarien vuoksi arvokas. Historiallisesti se edustaa 1800- ja 1900 -lukujen taitteeseen osuvaa panslavismista eroon pyrkivää vaihetta, joka etsi suomalaisuuden juuria ja erityispiirteitä vastapainona Bysantin ja ortodoksikirkkojen koristeellisuudelle. Kukkulalla sijaitsevana ja kauas näkyvänä rakennuksena se on myös arvokas osa Oulujoen jokivarren kulttuurimaisemaa.” (Schali ja

Oulujoen kirkko ja sen ympäristö on otettu museoviraston valtakunnallisesti merkkittävien

32

Kuva A2. Oulujoki, Oulujoen pappilan pihapiiri sekä metsänkeskeltä kohoava Oulujoen kirkon torni

sekä Mäntylässä sijaitseva Snellmankoti. Oulujoen kirkko on kuitenkin hänen ainoa kirkkosuunnitelma. (ibid. 94) Kirkko valmistui vuonna 1908. Samalla Oulujoen seurakunta pystyi aloittamaan toimintansa kirkkolain edellytysten mukaisesti. (ibid. 21)

Kylli 2008, 105) Oulujoen seurakunnan saadessa oman kirkkonsa, sen sijoituspaikasta ei heti päästy yhteisymmärrykseen, sillä sekä kaupunki- että maaseurakunnalla oli omat näkökulmansa aiheeseen. (ibid. 20-21) Kaupunkiseurakunta olisi halunnut hyötyä uudesta kirkosta myös itse, joten ehdotti sen sijoituspaikaksi Nokkalankangasta Laanilassa. Näin Oulun kaupunkiin liitettyjen Tuiran ja Ala-Laanilan seurakuntalaiset olisivat myös voineet käyttää sitä. (ibid. 20) Lopullisen sijoituspaikan Turusen tilalla, Oulujoen pohjoispuolella määräsi lopulta senaatti. (ibid. 21) Kulku kirkkoon joen eteläpuolelta hoidettiin veneillä sekä lossiyhteydellä. (ibid. 58)

Sucksdorffin suunnittelema hirrestä ja puusta rakennettu kirkko on Anna-Maija Ylimaulan mukaan ”1900-luvun alun jugendia, kevyesti kansallisromantiikkaa myötäillen.” (ibid. 93) Oman säväyksen antaa Sucksdorffin kiinnostus Karjalaan ja sen rakennusperinteeseen, jota hän oli tutkinut yhdessä Yrjö Blomstedin kanssa. (ibid. 98) Tämä on yksi alueen, ja hautausmaan karjalaan liittävistä yhteyksistä. (ks. ibid. 7) Kirkkoon mahtuu 700-800 henkilöä ja muodoltaan se on 34 metriä pitkä ja 15 metriä leveä pitkäkirkko. (ibid. 16, 93) Kirkossa on Suomalaisittain hyvin erikoinen sisätilan järjestely, jossa saarnatuoli, urut ja kuorolehteri on sijoitettu alttariseinälle. (ibid. 50, 98) Oman leimansa kirkon sisätilaan antaa hirsisten rakenteiden näkyminen

Kirkon suunnittelu alkoi käytännössä heti Oulujoen seurakunnan itsenäistymisen jälkeen. Suunnittelijana toimi lääninarkkitehti Victor J. Sucksdorff, jonka sai kirkon piirustukset valmiiksi 20.11.1905. (ibid.

93) Sucksdorffin tuotantoa on muuallakin Oulussa, kuten torin lähettyvillä sijaitseva Kuusiluodon lukio

33

Kuva A3 Oulujoen kirkko | Viereinen sivu Kuva A4 Pappilan pellot ja Oulujoen kirkon torni

viisikymmentävuotisjuhliin vuosiin 1957-1958. (ibid. 50-52) Modernisoinnissa sisätilan järjestelyä muutettiin, niin että vanhat urut purettiin ja uudet siirrettiin sisäänkäynninpäälle ja alttarirakennelmaa muutettiin. (ibid. 98)

sekä hirrestä rakennettu tukipilarikonstruktio. (ibid. 98) Hirsipinta sekä suurten ikkunoiden kautta sisään tuleva valo antavat sisätilalle rauhallisen ja lämpöisen vaikutelman. Kirkon väritys tuo mieleen sekä talvisen maiseman että peltojen värimaailman.

Peruskorjauksen yhteydessä uusituissa ”maaleissa käytettiin jugendin pehmeitä sävyjä, viljankeltaista, okraa, männynhavun vihreää ja mustikansinistä.” (ibid. 103) Oman osansa tuo tekstiilitaiteilija Raija Rastaan kirkkotekstiilit, jotka korostavat mielestäni näitä kirkosta ja alueesta muodostuvia mielikuvia. (ks. ibid. 113-125)

Myöhemmin 1982 arkkitehti Anna-Maija Ylimaula sai tehtäväksi kirkon entistämisen, jossa kirkon sisätila palautettiin lähes alkuperäiseen asuunsa. (ibid. 101) Myös kirkontornin luukut muutettiin Sucksdorffin suunnitelmien mukaisiksi. (ibid.)

Uusina asioina tulivat morsiushuone ja wc-tilat. (ibid. 103) Muutossuunnitelmat tehtiin vuosina 1982-1983 ja avajaiset pidettiin 19.8.1984. (ibid.

101-103) Nykyisin Oulujoen kirkko on hyvin suosittu esimerkiksi vihkitilaisuuksissa. (ibid. 7)

1940-luvulla kirkon erikoinen sisätila aiheutti Oulujoen seurakunnassa keskustelun sen sisätilan muokkauksesta. (ibid. 50) Kirkkovaltuusto halusi että kirkko modernisoitiin ja näin myös tehtiin, vaikka kaikki seurakuntalaiset eivät kannattaneet ajatusta. (ibid. 52) Muutostyön ajankohta ajoittuu kirkon

34

35

Oulujoen pappila | 3.22 Oulujoen pappila sijaitsee Oulujoen rannalla avautuvien peltojen keskellä ja on kirkkoon nähden selvästi matalammalla. Pappilan pihapiirin muodostaa kirkkopirtti, talli, riihi, vilja-aitta, sauna sekä näitä ympäröivät pappilan pellot.

(Schali ja Kylli 2008, 16-125) 1970-luvulla istutettu koivukuja johdattaa kävijän pappilaan. (ibid. 8) Sen varrella sijaitsee edelleen alkuperäisellä sijainnillaan punamullattu riihi. (ibid. 127) Voisi hyvin luulla että koivukuva olisi paljon vanhempikin, mutta ilmeisesti ainoastaan pihapiiriä rajaava koivu ja kuusi aita on vuosisadan alusta. (ibid.) ”Nämä punamullatut hirsirakennukset muodostavat vanhan talonpoikaisen pihapiirin ja kuuluvat olennaisena osana tähän kulttuuriympäristöön”, kirjoittaa

pappilan peruskorjauksen vuonna 1979 suunnitellut arkkitehti Anna-Maija Ylimaula. (ibid.) Rakennus toimi pitkään pappilana ja pihapiirin pirtissä toimi aikoinaan rippikoulu. Nykyisin pappilan päärakennus toimii juhlatilana ja sitä voidaan esimerkiksi käyttää hautajaisten muistotilaisuuden järjestämiseen. (Kaarina Niskala. keskustelu kirjoittajan kanssa 29.6.2017) Oulujoen Pappilan historia alkaa vuoden 1690 talvikäräjistä, jossa määrättiin kolme kruununtilaa muutettavaksi kappalaisten virkataloiksi. (Schali ja Kylli 2008, 13) Yksi näistä tiloista oli Turusen tila. (ibid.) Vielä tässä vaiheessa kappalaiset eivät muuttaneet asumaan maaseurakunnan alueelle,

36

Kuva A5 Oulujoen pappila

nikkarityyliä”. (ibid. 125)

vaan piti odottaa vuoden 1892 asetusta papiston virkataloista. (ibid. 13, 16) Se aloitti prosessin, jonka seurauksena Turusen tilalle rakennettiin kappalaispappila vuosina 1898-1899. (ibid. 16)

Arkkitehti Anna-Maija Ylimaula teki pappilaan peruskorjaussuunnitelmat vuonna 1979. (ibid. 16, 128) Tässä yhteydessä rakennettiin toinen kuisti, jolloin saavutettiin alkuperäinen julkisivusommittelu. (ibid.

128)

Katselmusoikeuden päätöksen jälkeen uudesta pappilasta tilattiin kahdet piirustukset 1890-luvun lopulla. (ibid.) Tehtävän sai rakennusmestari K. A. Wiklund ja rakennusmestari Lillqvist. (ibid. 125) Lopulta 22,4m x 10m kokoinen karoliiniseen pohjaratkaisuun perustuva päärakennus toteutettiin Wiklundin suunnitelmien perusteella ja pihapiiri Lillqvistin suunnitelmien perusteella. (ibid. 16, 125) Arkkitehtuuriltaan päärakennus edustaa Ylimaulan mukaan ”1890-luvun kertaustyylien aikaista

37

Oulujoen hautausmaa | 3.23 Oulujoen hautausmaa muodostuu käytännössä kolmesta osasta: hautausmaan vanhimmasta, neliön muotoisesta osasta, nykyisestä laajennusosasta eli ”huonehautausmaasta” sekä tulevasta laajennusosasta. Tämän lisäksi kirkon edustalla sijaitsee Oulujoen sankarihauta-alue. Nämä muodostavat yli 20 hehtaaria käsittävän teiden ja pientalojen rajaaman kokonaisuuden, jonka merkitys Oulun hautausmaiden joukossa on kasvamassa. (Salonen 2002) Hautausmaata ja koko kirkon, pappilan ja hautausmaan muodostamaa aluekokonaisuutta on kehitetty ja ylläpidetty sen historiaa vaalien, kuten Oulujoen pappilan aitasta löytyvä laatta paljastaa: ”Tämä laatta on annettu Oulujoen seurakunnalle tunnustuksena rakennus- ja maisemakulttuurin vaalimisesta.

Oulujoki-seura, Oulu-seura 14.8.1988” (Schali ja Kylli 2008, 8) Hautausmaan kehityksen lähtökohtina on metsähautausmaa sekä metsäisen vaikutelman säilyttäminen. (ibid. 7, 138)

Turusenkankaan eli Oulujoen hautausmaan vanhin osa sijaitsee lähimpänä kirkkoa Sangintien pohjoispuolella. (Schali 1996, 84) Puisen aidan rajaama, noin 2,5 hehtaarin laajuinen neliön mallinen hauta-alue on muodostunut vuosisadan alkupuolella. (Schali ja Kylli 2008, 134, 138) Päätös hautausmaan rakentamisesta syntyi vuonna 1904 eli samana vuonna kuin Oulujoen seurakunta erosi omaksi seurakunnaksi ja Oulujoen kirkon rakentamisesta päätettiin. (ibid. 133) Senaatin päätöksellä hautausmaa tuli rakentaa joen pohjoispuolelle samoin kuin kirkkokin. Hautausmaa vihittiin käyttöön 13.9. vuonna 1908. (ibid.) Tätä ennen Oulun hautausmaa eli Intiön hautausmaa toimi Oulujokilaisten hautapaikkana. (ibid.)

1930-luvulta lähtien hautausmaata on kehitetty suunnitelmallisemmin. Tähän vaikutti sen aikaiset hautausmaatrendit sekä ensimmäisen hautausmaiden malliohjesäännön laatiminen. (Schali 1996, 84) Sen seurauksena hautausmaasta laadittiin asemakaava, ensimmäinen ohjesääntö sekä kartoitettiin vanha osa. (Schali 1996, 84; Schali ja Kylli 2008, 134)

VANHA OSA

38

Kuva A6 Oulujoen hautausmaa ja siellä sijaitseva ”Huonehautausmaa”

1950-luvulla hautausmaa sai uuden suunnitelman ja 1960-luvulla saneerattiin hautausmaan vanhin osa. (ibid.) Tältä ajalta juontuu myös nykyinen korttelinumerointi. (ibid.) Aikakauden tyyli-ihanteiden innoittamana hautausmaa noudattaa tiukkaa säännönmukaisuutta, joka on edelleen havaittavissa.

(Schali 1996, 48; Schali ja Kylli 2008, 134) Sorapintaiset käytävät jakavat hautausmaan vanhan osan selkeisiin hautakortteleihin, jotka ovat nurmipintaisia ja osittain reunakivettyjä. Näillä hauta-alueilla haudat on sijoitettu selkeisiin riveihin, joita koristavat pääsääntöisesti ns. ”matkalaukkuhautakivet”, joskin vanhimmissa kortteleissa on myös erityyppisiä muistomerkkejä. Vaikka hautausmaata, mukaan lukien nykyinen laajennusosa on kehitetty vuosien varrella metsähautausmaana, niin olen jollain tapaa aistivani tällä osaa hautausmaata myös hieman rakennetumman tunnelman. (Schali ja Kylli 2008, 138; Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky 1999, 2)

kesti aina 70-luvulle asti ennen kuin Oulujoen hautausmaalle haudattiin yhtäkään uurnaa.

Tällöinkin hautaus tapahtui sukuhautaan. (Schali ja Kylli 2008, 134) Luultavasti tähän vaikutti Oulujoen seurakunnan väestön aatteellinen jakautuminen, josta mainittiin seurakunnan historiaa käsittelevässä osiossa. (ks. ibid. 125-27) HAUTAUSMAAN LAAJENTUMINEN

Oulujoen hautausmaan laajentamisesta puhuttiin ensimmäisen kerran 60- ja 70-luvulla. (ibid. 134) Laajentuminen itsessään ajoittuu kuitenkin 80- ja 90-luvuille, jolloin lisäalaa ostettiin kahdessa osassa. (ibid.) Tällöin hautausmaan kokonaispinta-ala kohosi yli 20 hehtaarin ja on pinta-alaltaan verrattavissa hieman isompaan Intiön hautausmaahan (26,5 hehtaaria), joka on tähän asti toiminut Oulun alueen päähautausmaana. (Schali ja Kylli 2008, 134; Salonen 2002; ”Oulun hautausmaa”) Maastossa alueen erottaa muusta ympäristöstä betonista ja vaijereista tehty aita. (Schali ja Kylli 2008, 138) Lähitulevaisuudessa Oulujoen hautausmaan merkittävyys

Uurnahautauksen ja uusien tapojen osalta Oulujoki oli vanhoillisempi sillä vaikka hautausmaalle esitettiin jo 50-luvulla ensimmäistä uurnahautaosastoa, niin

39

Kuva A7 Oulujoen hautausmaa ja sen ympäristö

Ky 1999, 2) Suunnitelma jatkoi Oulujoen ”metsähautausmaaperinnettä” ja istuu mielestäni hienosti osaksi vanhaa hautausmaata. (ks. ibid.) Takalan suunnitelma on sittemmin saanut kunniamaininnan Vuoden ympäristörakenne kilpailussa 2006.

(Saarinen, S 2006) Oulun hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärven mukaan, alue toimii hyvin hautaukseen koska sitä on helppo rakentaa osissa ja hauta-alueille voidaan luoda erilaisia tunnelmia.

(Schali ja Kylli 2008, 138; Saarinen, S 2006) Takala perustelee itse huoneisiin perustuvaa suunnitelmaa sillä että huoneiden suunnittelussa voidaan ”ottaa oppia aikaisemmin valmistuneista kortteleista ja on mahdollista miettiä kortteleita esimerkiksi eri uskontokuntien tapoihin soveltuviksi.” (Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky 1999, 2) Hänen ajatuksenaan oli myös se että huoneisiin voidaan haudata sekä arkkuja että uurnia ja saada näin aikaiseksi joustoa ja mahdollistaa puiden säilyttäminen huoneiden sisällä. (ibid.) Tälle huonehautausmaalle suunniteltiin yhteensä noin 3200 hautapaikkaa, joista 2500 olisi arkkuhautoja ja noin 700 uurnahautoja. (ibid.)

tulee korostumaan varsinkin uusien hautausten osalta Oulussa, sillä Intiön hautausmaa alkaa olla täynnä, eikä sitä pystytä enää laajentamaan. (Schali 1996, 84; Tuomo Vuontisjärvi ja Juha-Pekka Keskikallio. keskustelu kirjoittajan kanssa 23.3.2017) Näin ollen voinee todeta, että vuosittaiset hautaukset Oulujoen hautausmaalle tulevat kohoamaan. Tällä hetkellä Intiöön haudataan vuosittain noin 500 vainajaa ja Oulujoelle noin 120 vainajaa. (”Oulujoen hautausmaa”; ”Oulun hautausmaa”) Vuonna 1992 hautausmaasta järjestettiin arkkitehtiopiskelijakilpailu, jossa etsittiin ideoita alueen ratkaisemiseksi. (Schali ja Kylli 2008, 134) Nykyinen vuosina 2000-2004 toteutettu laajennusosa on kuitenkin arkkitehti Timo Takalan vuonna 1999 suunnittelema. (Schali ja Kylli 2008, 134) Se koostuu matalin kivimuurein rajatuista hauta-alueista, joita kutsutaan huoneiksi. Tästä tulee nimitys huonehautausmaa. (Schali ja Kylli 2008, 138; Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky 1999, 2) Tämän osion koko on noin 3,5 hehtaaria, hautausmaan yli 20 hehtaarista. (Arkkitehtitoimisto Timo Takala

40

Kuva A8 Hautausmaan yleissuunnitelma vuodelta 1996

Takalan suunnitelma ei käsittele hirvittävän yksityiskohtaisesti hautausmaan tulevaa laajennusosaa, vaan keskittyy huonehautausmaa-alueeseen. Suunnitelmassa alue on jaettu kahdella nimellä voimalinjojen pohjoispuolella sijaitsevaksi Honkatemppeliksi sekä linjojen eteläpuolella sijaitsevaksi Maisemahautausmaaksi. Piirustuksesta löytyy neljä uutta sisäänkäyntiä sekä kaksi pientä pysäköintialuetta, jotka on sijoitettu huonehautausmaan sekä maisemahautausmaan yhteyteen voimalinjojen alle. Muuten suunnitelmassa alueelle oli piirretty muutama polku, mutta siihen ei ole sen tarkemmin merkitty reitistöä tai hautausmaan jäsentelyä. Takala on sijoittanut suunnitelmassa huoltokeskuksen voimalinjojen pohjoispuolelle, sekä merkinnyt paikan siunauskappelille Oulujoen koulun sekä vanhan hautausmaan väliin, samaan paikkaan mihin se on nykyisessä asemakaavassakin esitetty. (ks. kuva A8. Hautausmaan yleissuunnitelma vuodelta 1996)

Siunauksissa palvelee Oulujoen kirkko ja hautausmaan huolto on järjestetty niin että huoltovälineet tuodaan Oulujoentien liittymän kautta hautausmaalle. Hautausmaatyöntekijöille on tuotu myös muutama työmaakontti, jotka on sijoitettu koulunviereiselle pysäköintikentälle. (havaintoja vieraillessa hautausmaalla) HAUTAUSMAAN ERITYISPIIRTEISTÄ

Oulujoen hautausmaalla sijaitsee vuonna 2005 valmistunut Oulun tunnustukseton hauta-alue, jonka tarjoaminen tuli lakivelvoitteiseksi vuonna 2004. (Hautaustoimilaki 457/2003, 5§; Schali ja Kylli 2008, 136) Sinne voidaan haudata ihminen, joka ei halua tulla haudatuksi aatteelliselle tai uskonnolliselle hautausmaalle. Se sijaitsee yhdessä muurein rajatussa ”huoneessa”, Timo Takalan suunnittelemalla laajennusosalla ja se voidaan nähdä hautausmaan erityispiirteenä, sillä Oulussa ei ole toista tähän käyttötarkoitukseen varattua hauta-aluetta.

Siunauskappelia, huoltokeskusta eikä pysäköintikenttiä ei ole kuitenkaan rakennettu.

41

Kuva A9-A12 Oulujoen hautausmaan suoria hautarivejä, sankarihauta-alue, tunnustukseton hauta-alue, Oulujoen koulu

Heitä haudattiin muiden Karjalasta saapuneiden ortodoksien tapaan Oulujoen hautausmaalle. (Schali ja Kylli 2008, 136) Kalmisto eroaa puuristeineen, ilmeeltään piristävän poikkeavasti hautausmaan muuten järjestelmällisistä hautakiviriveistä. Tällä osaa hautausmaata on myös paljon lehtipuita. Oulun ortodoksinen seurakunta sekä Oulun Pohjois-Viena-seuraa päätti perustaa muistomerkin heille, ja se sijoitettiin heidän hautapaikaksi muodostuneeseen koillisnurkkaan vuonna 2007. (Schali ja Kylli 2008, 7, 136) Kolmimetrinen puinen risti on Ville Rohkimaisen suunnittelema ja se otti muotonsa Karjalaisista hautamuistomerkeistä. (ibid.)

Oulujoen kirkon eteen perustettiin 1940-luvun lopussa sankarihauta-alue 1939-1945 sodissa kaatuneille sotilaille. Suunnittelutehtävän sai arkkitehti Uki Heikkinen vuonna 1948. Sankarihauta rajautuu matalalla kivimuurilla jonka sisään on sijoitettu suuri kivinen risti sekä muistotekstin sisältämä kivi. Haudat ovat tasaisissa riveissä ja niillä on matalat muistomerkit. (Schali ja Kylli 2008, 136) Hautausmaalta löytyy myös muualle haudattujen muistomerkki. Aikaisemmin muistomerkki oli puinen risti joka sijoittui pääkäytävän varrella.

Vuonna 2007 risti korvattiin suurella kivellä sekä tummalla vapaasti seisovalla rautaisella ristillä.

Se sijoitettiin hautausmaan vanhan osan sekä 2000-luvun alun laajennusosan väliin jäävälle käytävälle. (ibid.)

Hautausmaan vanhan osan keskellä on vanha, vainajien säilytystilana toiminut punainen puurakennus. Sen rakentamisesta päätettiin hautausmaan vihkimisen aikoihin 6.9.1908. (Schali 1996, 90) Nykyisin se toimii huoltovälinevarastona.

(Schali ja Kylli 2008, 138)

Hautausmaan vanhan osan koillisnurkassa sijaitsee ortodoksinen perinnekalmisto. Se on yksi Oulujoen kirkon ja hautausmaan karjalaan linkittävistä yhteyksistä. (ibid. 7) 1920-luvulla Oulunjoelle saapui paljon pakolaisia Karjajalasta. (ibid. 136)

Muita mainitsemisen arvoisia asioita Oulujoen hautausmaalla on hautausmaan vanhan ja uuden

42

Kuva A13-16 Muualle haudattujen muistomerkki, vanha vainajien säilytystila, hautausmaan portti, voimalinjat,

osan välissä sijaitseva lastenhauta-alue, vapaussodan yhteismuistomerkki, hautausmaan vanhan osan keskellä, vajan lähellä sijaitseva sotaveteraanien hauta-alue sekä Reino Arvolan vuonan 1989 siihen suunnittelema muistomerkki. (ibid. 136, 138) Hautausmaan rautaisen portin on suunnitellut arkkitehti Niilo Mattila vuonna 1960. (ibid. 138)

voisikin varautua tähän kysyntään tarjoamalla eri vaihtoehtoja. Yksi tällainen voisi esimerkiksi olla tuhkansirottelualue, joka Oulusta vielä puuttuu. (”Hautaan siunaaminen ja hautajaiset”) Tämän lisäksi kolumbaarion ja muistolehdon tuomista osaksi hautausmahdollisuuksia tulisi pohtia, kuten myös muslimeille tarkoitettua omaa hauta-aluetta, joka mielestäni tukisi tunnuksettoman hauta-alueen, ”huonehautausmaan” sekä ortodoksisen perinnekalmiston luomaa mielikuvaa Oulujoen hautausmaasta eri ihmisryhmille soveltuvana hautausmaana.

Yksi hautausmaan erikoisuuksista on myös alueen läpi kulkevat voimalinjat, jotka halkaisevat hautausmaan tulevan laajennusosan kahtia ja näin hankaloittavat hautausmaan laajentumista yhtenäisenä kokonaisuutena.

KEHITETTÄVÄÄ

Vaikka hautausmaa tarjoaakin Oulussa mahdollisuuden hautaukseen tunnuksettomalla hauta-alueella, niin hautausmaa ei vielä tarjoa hirvittävän monipuolisesti eri hautausmahdollisuuksia. Tuhkauksen suosion kasvaessa tilaus esimerkiksi eri tuhkan sijoitustavoille tulee luultavasti kohoamaan. Oulujoen hautausmaa

43

YMPÄRISTÖ, MAISEMA JA LIIKENNE Oulujoen tilakokemus | 3.31 kaupungista, joenvartta pitkin, ensiksi avoimelle peltoaukealle, sekä sen jälkeen pellon vieressä kulkevalta tieltä havumetsän siimekseen, jonne itse hautausmaa ja kirkko kätkeytyvät, tuntuu miellyttävältä ja elähdyttävältä.

Oulujoella tilakokemus alkaa muodostua jo hyvin kaukaa, matkasta hautausmaalle. Kiintopisteenä toimiva kirkontorni, alati liikkeessä oleva Oulujoki sekä lukuisat sen yli kulkevat sillat ovat hyvin merkittävässä roolissa, kuljettaessa hautausmaalle.

Muistan jo lapsuudesta katsoneeni kaukana metsän keskeltä kohoavaa piikkimäistä kirkontornia ylittäessäni Erkkolan sillan, tai hiihtäessä Oulujoen jäällä. Muistan myös ihmetelleeni kuinka lähellä Oulun keskustaa voi sijaita viljeltyjä peltoja. Koin paikan tuolloin kauniina ja erityislaatuisena ja sitä se on edelleen. Avarien peltojenmaisemien ja varjoisten metsävyöhykkeiden vuorottelu luo mielenkiintoisen tilallisen kokemuksen, joka on hyvin vaikuttava ja jää varmasti kokijan mieleen hautausmaalle suunnatessa. Erityisesti matka

Saavuttaessa hautakivien peittämälle, aidoin rajatulle hautausmaalle, on tapahtunut hienovarainen muutos - muutos tiheämmästä ja korkeammasta rakennetusta ympäristöstä, harvempaan ja pienimittakaavaisempaan. Samalla tietty paikassa vaikuttava rytmi on muuttunut hitaammaksi ja astetta seesteisemmäksi.

Tätä muutosta ei välttämättä ajattele tietoisesti, johtuen sen tilallisesta ja ajallisesta laajuudesta. On myös kiinnostavaa, kuinka hirsisen kirkon läsnäolo tuntuu alueella, vaikka sitä ei itseasiassa edes näe hautausmaalla kävellessä kuin muutamasta kohtaa.

44

Kuva A17 Oulujoen hautausmaan ortodoksinen perinnekalmisto

Hautausmaa ei myöskään tunnu millään tavoin pelottavalta tai uhkaavalta. Luulen että tämä johtuu osittain alueen mäntymetsäisyydestä, sekä sen tarjoamista avarista näkymistä ja puiden latvuston läpäisevästä valosta.

ja siellä eläneistä ihmisistä. Hautausmaa on myös arkkitehtonisena tyyppinä mielenkiintoinen, sillä se muistuttaa olemassaolollaan alati ajan kulusta sekä eletystä elämästä, enemmän kuin mikään muu rakennustypologia. Aika tuntuu kuin kulkevan omaa, hitaampaa tahtiaan.

AJALLINEN ULOTTUVUUS

Tulevaisuudessa, alueen kehittyessä tämä tunne varmasti jossain määrin väljenee. Vallitsevia ääniä eivät enää ole vain kirkon kellot sekä koulun pihalta kuuluvat äänet, vaan hautausmaalle kantautuva autoteiden jatkuva humina sekä hautausmaan ympärillä tapahtuvat rakennusprojektit muistuttavat ympärillä tapahtuvasta muutoksesta. Toisaalta se luo kontrastin hautausmaalla tapahtuvaan hitaampaan sykliin ja tätä kautta vahvistaa hautausmaan omaleimaisuutta.

Oulujoelle kulkiessa siirtyy kohti luontoa ja kaiken kaikkiaan kohti menneisyyttä ja historiaa. Koen että nämä ovat hyvinkin vahvasti läsnä Oulujoella.

Historiaan voi melkein sulautua kävellessä vuosikymmeniä viljeltyjen peltojen vierusta pitkin sekä kuunnellessa kirkon kelloja ja koulun pihalta kantautuvia leikin ääniä. Konkreettisimmin se näkyy kulkiessa hautausmaalla, jossa hautakivien nimet ja vuosiluvut paljastavat asioita alueen menneisyydestä

45

Kuva A18 Kevyenliikenteen väylä Oulujoen hautausmaan ympäristössä

Alueen liikenne ja asutus | 3.32 Autotie sen sijaan kääntyy Oulujoen koulun kohdalla hautausmaan luoteisreunaa kulkevalle Oulujoentielle / Pappilantielle, joka johdattaa Oulujoen rannassa sijaitsevalle Pappilalle ja Nikkiläntien pientaloalueelle, sekä koillisessa sijaitsevalle Vaalantielle. Oulujoentie sekä sen vieressä sijaitseva Nykäsenkankaan pientaloalue rajaavat hautausmaata luoteesta.

Oulujoen kirkkoa, pappilaa sekä hautausmaata ympäröivät pientalovaltaiset asuinalueet, pellot sekä metsät. Hautausmaan ja kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee E. Niemelän ja M. Enkovaaran suunnittelema 1950-luvulla rakennettu Oulujoen peruskoulu. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 40) Oulun keskustasta Oulujoen hautausmaalle pääsee nykyisin kolmea eri reittiä pitkin: Oulujoen varressa kulkevaa Sangintietä, hautausmaan pohjoispuolella kulkevaa Vaalantietä sekä uutta Poikkimaantiesiltaa pitkin.

Koillisessa hautausmaata rajaavat vilkasliikenteinen Vaalantie sekä sen suuntaisesti kulkeva kevyenliikenteen väylä. Vaalantien automäärät tulevat tulevaisuudessa kasvamaan, johtuen sen varrella sijaitsevien Hiukkavaaran ja Kivikkokankaan asuinalueiden kehittymisestä yhteensä noin 20 000 hengen kaupunginosaksi. (Vaalantien kehittäminen..., 25) Vaalantien merkitys alueen liikenteessä tulee näin lisääntymään, ja kulku autolla Oulun keskustasta tulee luultavasti kulkemaan enemmissä määrin tätä kautta. Näin ollen voidaan olettaa että kulku hautausmaalle tulee myös tapahtumaan useammin Vaalantien suunnasta, vaikka Pappilantien liikennemäärän ennustetaan pysyvän nykyisellään.

Sangintie on ollut keskustasta saavuttaessa, ennen Poikkimaantiesillan avaamista sekä Vaalantien varren kehittymistä, yksi alueen päälähestymissuunnista. Sitä pitkin pääsee niin pyörällä, bussilla kuin autollakin. Myös nykyiset Oulujoen kirkon ja hautausmaan pysäköintialueet sijaitsevat tämän Sangintien ”päätteenä”. Sangintien viertä kulkeva kevyenliikenteen väylä jatkaa suoraa Oulujoen kirkon ja hautausmaan välistä kohti Poikkimaantietä.

46

Kuva A19 Oulujoen hautausmaan jakavat voimalinjat

Kaakossa sijaitsee uusi poikkimaantiesilta sekä poikkimaantie. Se on Vaalantien ohella, toinen vilkkaasti liikennöity väylä, joka tuo alueelle paljon uutta auto- ja kevytliikennettä. (ibid. 26) Se on merkittävä lisä alueen saavuttavuudelle.

Poikkimaantie, Mukkelintien pientalot sekä Kumpulankankaan asuinalue rajaavat hautausmaata kaakossa.

Sangintien, Vaalantien sekä Poikkimaantien kevytliikenne. Näistä joen varren kummallakin puolen kulkevat kevyenliikenteen väylät ovat luultavasti yleisimmät reitit pyörällä ja jalan liikuttaessa.

Myös bussilla pääsee hyvin lähelle hautausmaata.

Toinen pysäkeistä sijaitsee Sangintiellä hieman ennen Oulujoen koulua ja toinen pysäkki on Vaalantien varressa hautausmaan pohjoisnurkassa.

Nykyään jalan ja pyörällä saavuttaessa korostuvat

Alueen maasto | 3.33 kohdalla. Sangintien eteläpuolelta maasto kohoaa ja muodostaa Nikkilänkankaan joka nousee aina 25,5 metriin merenpinnasta asti. Oulujoen kirkko sijaitsee noin 23 metrin korkeudelle merenpinnasta.

Kirkon jälkeen, maasto laskee nopeasti 16-17 metriin muodostaen avaran peltoaukean, joka laskeutuu kohti Oulujokea siirryttäessä aina 13 metriin asti.

Hautausmaan korkein kohta sijaitsee voimalinjojen pohjoispuolella, Vaalantien varrella, jossa maasto on 23-25 metriä merenpinnasta. Sieltä se lähtee laskeutumaan suhteellisen loivasti kohti Sangintietä, ja laskeutuu noin puolenkilometrin matkalla korkeudelle 20-21 metriä merenpinnasta. Alue on suhteellinen tasaista voimalinjojen eteläpuolella ja suurin korkeuden muutos tapahtuu voimalinjojen

47

Kasvillisuus alueet

MÄNTYVALTAINEN Kasvillisuus alueet

SEKAMETSÄ

Kasvillisuus alueet Kasvillisuus alueet

KUUSIVALTAINEN

Kasvillisuus alueet MÄNTYVALTAINEN

Kasvillisuus alueet

NIITTY

MÄNTYVALTAINEN

LEHTIPUUVALTAINEN MÄNTYVALTAINEN MÄNTYVALTAINEN mäntyvaltainen

SEKAMETSÄ sekametsä

SEKAMETSÄ

MÄNTYVALTAINEN

KUUSIVALTAINEN

KUUSIVALTAINEN

SEKAMETSÄ

NIITTY

KUUSIVALTAINEN kuusivaltainen

NIITTY niitty

SEKAMETSÄ

KUUSIVALTAINEN

KUUSIVALTAINEN

NIITTY

NIITTY

LEHTIPUUVALTAINEN

SEKAMETSÄ

LEHTIPUUVALTAINEN

Diagrammi - Alueen kasvillisuus

LEHTIPUUVALTAINEN lehtipuuvaltainen

NIITTY LEHTIPUUVALTAINEN

LEHTIPUUVALTAINEN

Alueen kasvillisuus | 3.34 monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden.”

Oulujoen hautausmaa on tyypiltään metsähautausmaa ja sen kasvillisuus on pääosin mäntyvaltaista. Hautausmaan vanhalla osalla on myös kuusia, lehtipuita ja pensaita. Varsinkin vanhan osan ortodoksisella hauta-alueella on useita lehtipuita, jotka ovat pääasiassa koivuja.

Hautausmaan vanhan osan haudat ovat suurimmaksi osaksi nurmipintaisia, mutta seasta löytyy myös muutamia hiekkapintaisia, reunakivin varustettuja hautoja. (Schali 1996, 88)

Huone-hautausmaa-alue sekä tämän vieressä oleva metsä ovat käytännössä kokonaan mäntyä. Alueella on myös muutamia kuusia. Kiviaidoin rajattujen ”huoneiden” maanpinta vaihtelee. Osassa se on muokattu nurmipintaiseksi ja osassa se on jätetty metsänpohjaksi. ”Huoneita” jakavat toisistaan metsäiset kaistaleet sekä tiet. ”Osa alueesta on jätetty suojametsäksi Pappilantien ja voimalinjojen suuntaan.” (Schali ja Kylli 2008, 138)

Sangintien ja Oulujoentien risteyksessä, hautausmaan vanhan osan ja Oulujoen koulun välissä on kapea lehtipuinen kaistale. Se rajaa hautausmaata tiestöstä sekä häivyttää hautausmaan vieressä sijaitsevaa parkkipaikkaa varsinkin kesäisin.

Voimalinjojen pohjoispuolella Vaalantien varressa alue on havumetsävaltainen. Luoteisosassa kasvaa enemmän kuusia ja lehtipuita, mitkä luovat varjoisamman metsävyöhykkeen. Koillisosa on käytännössä kokonaan valoisampaa mäntymetsää.

Tämän lisäksi voimalinjojen väliin jää kiilamainen männikkö, joka suorastaan tulvii valoa, johtuen voimalinjoen aukeista.

Sangintien eteläpuolella on mäntyä ja kuusta kasvava Nikkiläkankaan mäki, joka on merkitty asemakaavaan merkinnällä EM-2, eli ”taajamametsä, jolla on maisemallista arvoa. Alue hoidetaan sellaisin metsänhoidollisin toimenpitein, jotka säilyttävät metsän luonteen ja turvaavat sen

Vaalantien ja sen vieressä kulkevan kevyenliikenteentien välissä on lehtipuuvaltainen metsäkaistale,

48

Diagrammi - Voimalinjat

joka toimii meluesteenä. Poikkimaantien puoleinen nurkka on merkitty asemakaavassa lähivirkistysalueeksi, mutta käytännössä se toimii sekä näköesteenä

vieressä sijaitseville pientaloille, että meluesteenä poikkimaantieltä kantautuville liikenteen äänille.

Voimalinjasta | 3.35 Oulujoen hautausmaan erityispiirteisiin kuuluvat hautausmaan läpi kulkevat voimalinjat, jotka asettavat haasteita hautausmaan laajennusta suunniteltaessa.

Ne jakavat hautausmaan käytännössä kolmeen osaan. Johtoaukea on merkitty asemakaavaan vaara-alueeksi. Alue on tällä hetkellä avonaista hoitamatonta niittyä.

läheisyydessä kulkee 0,7 metrin syvyydessä maadoitusjohtoja, jotka rajoittavat omalta osaltaan kaivamista. (Heidi Oja. puhelinkeskustelu kirjoittajan kanssa 10.8.2017; Naapurina voimajohto, 13) Vaikka voimalinjojen alle saa käytännössä haudata, niin ne ovat rasite alueen toimimiselle hautausmaakäytössä. Jos voimalinjoja joudutaan tulevaisuudessa esimerkiksi korjaamaan tai uusimaan, niin alueelle tulee päästä tarvittaessa raskaallakin kalustolla. On myös mahdollista että maata joudutaan kaivamaan.

Toinen syy on mielikuvallinen. Voikin kysyä kuinka moni haluaa tulla haudatuksi voimalinjan alle. (Heidi Oja. puhelinkeskustelu kirjoittajan kanssa 10.8.2017)

Voimalinjojen aluetta koskevat erinäiset säännöt, jotka muodostuvat voimajohtojen omistajan Finngridin velvollisuudesta pitää ne kunnossa.

(Naapurina voimajohto, 7) Vaikka Finngrid ei omista johtoalueen maata tai puustoa, niin heillä on oikeus liikkua alueella ja valvoa voimalinjojen toimivuutta. (ibid. 4) Linjojen alle ei saa muun muassa rakentaa rakennuksia eikä kaivaa ojia. Voimalinjojen

49

1965

1953

0

1953

10³

0

1965

1981

10³

0

1981

Kuvat A20-A22. Maastokartta Oulujoki 1953, 1965, 1981

Pellot osana Oulujoen kulttuurimaisemaa | 3.36 Pellot ovat merkittävässä roolissa alueen luonteen ja tunnelman luojina. Kuten aikaisemmin on todettu, ne kuuluvat tärkeänä osana Oulujoen maisemaa ja niiden merkitys on huomioitu myös aluetta arvottaessa sekä kaavamerkinnöissä. (ks. Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 1 1999; Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001) Ne muistuttavat olemuksellaan kävijää Oulujoen seurakunnan alueen historiasta, jossa maanviljely oli pääelinkeino ainakin puolelle alueen väestöstä sotaa edeltävältä ajalta. (Schali ja Kylli 2008, 45-46)

supistuneet tai hävinneet kaupungin kasvun seurauksena. (ks. kuvat A20-A25) Samalla tärkeä osa Oulujoen kulttuurimaisemasta on kadonnut.

Ensimmäinen suuri muutos tapahtui 1960-luvulla, jolloin tehtiin uusi tielinjaus ja Pohjansilta rakennettiin. Ne hävittivät suuria viljelyaloja Oulujoen varresta. Myös Tuiran, Kastellin, Intiön ja Kasarmin alueiden kehittyminen olivat osana tätä ensimmäistä muutosta. (ks. kuvat A20-A22) 70- ja 80-luvuilla Oulun kaupunki jatkoi kehittymistään ja joen eteläpuolelle rakentui Värtönrannan matala asuin- ja virkistysalue. (ks. kuvat A21-A23; Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 35-36) Myös Peltola ja Kastelli, sekä Knuutilan ja Maikkulan välinen

Maastokarttoja tutkimalla huomaa, että Oulujoen varsi on ollut täynnä peltoja vielä 1960-luvulle tultaessa. Kuitenkin vuosien varrella pellot ovat

50

10³

1989

0

1989

2003

10³

0

2003

2017

10³

0

Kuvat A23-A25 Maastokartta Oulujoki 1989, 2003, 2017

alue kokivat muutoksen asutuksen levitessä näille alueille. Samalla viljelypelloiksi tarkoitetut alueet supistuivat. Joen pohjoispuolella peltojen katoaminen oli kuitenkin vähäisempää. Siellä asutus levittäytyi Myllyojan rantaan, nykyisen Myllyojan uimarannan läheisyyteen. Toinen viljelyyn vaikuttanut tekijä oli Erkkolan sillan rakentaminen vuonna 1988. (ks. kuvat A20-A24; Schali ja Kylli 2008, 66)

Joen eteläpuolella sijaitsevat Ranta-kastellin sekä Peltolan asuinalueet jatkoivat kehittymistä, viljelyalueiden kadotessa melkein kokonaan. (ks. kuvat A23-A25) Uusin muutos liittyy vuonna 2016 rakennettuun Poikkimaantiesiltaan, joka söi peltoja joen kummaltakin puolen. (Poikkimaantien silta avattiin… 2016) Oulujoen hautausmaan lähellä sijaitsevat pappilan pellot sekä Saarelassa ja Markukselassa sijaitsevat viljelyalueet alkavat olla ainoita näin lähellä kaupunkia sijaitsevia peltoja. Onkin ajankysymys milloin viljely loppuu näilläkin alueilla.

2000-luvulle tultaessa joen pohjoispuolella alkoi tapahtua kun Saarelassa sijainneet laajat peltoaukeat väistyivät Kumpulankankaan asuinalueen tieltä.

Samoin Parkkisenkangas sekä Nykäsenkangas kehittyivät ja Oulujoen varren pellot supistuivat.

51

2017

10³

HAUTAUSMAASUUNNITELMA

04

Kuljen peltojen ja matalien rakennusten reunustamaa tietä pitkin. Joki kimaltelee auringossa, peltoaukean takana. Vanhojen rakennusten muodostama pihapiiri ja sille johtava koivukuja ovat ottaneet oman paikkansa keskeltä tätä valoista aukeaa. Kaukaa havaitsemani torninhuippu on sen sijaan kätkeytynyt havumetsän siimekseen. Samaan metsään jatkuu minunkin tieni.

HAUTAUSMAASUUNNITELMA Oulujoen hautausmaa on kasvava hautausmaa. Se tulee laajentumaan tulevaisuudessa yli 20 hehtaarin kokoiseksi, nousten samalla hautausten osalta yhdeksi Oulun merkittävimmistä hautausmaista, Intiön rinnalle.

Nykyiset suunnitelmat käsittelevät lähinnä tämän hetkistä laajennusosaa ”huonehautausmaata”, jättäen tulevan laajennusosan käsittelyn viitteellisemmäksi. Näin ollen tulevan laajennusosan luonnossuunnittelu nousi yhdeksi suunnitelman osa-alueeksi.

linkittyy olemassa olevaan hautausmaahan, samalla jatkaen sen vahvaa tunnelmaa. Tähän kysymykseen liittyy myös itse siunauskappelin sijoittaminen, jolle etsin suunnitelmassa vaihtoehtoista, kaavasta poikkeavaa sijaintia.

Toisen lähestymisen hautausmaasuunnitelmaan muodostaa laajentumisen tuomat logistiset kysymykset. Kuinka hoidetaan hautausmaan laajennusosan vaiheistus, uudet sisäänkäynnit ja pysäköintialueet, hautausmaan sisäinen liikenne, sekä huoltovarikon ja pienempien huoltovälinevarastojen sijoittuminen hautausmaan eri osiin. Myös Oulujoen hautausmaan ympäristön kehittyminen, kuten Vaalantien sekä Poikkimaantien liikenteellinen vilkastuminen näkyvät hautausmaalla. Näistä johtuen hautausmaan rajautuminen ympäristössä omaksi kokonaisuudeksi sekä alueen meluntorjunta nousivat pohdinnan aiheiksi.

Oulujoen hautausmaa osana vuosisataista kulttuurimaisemaa nousi yhdeksi eniten suunnittelua ohjanneeksi teemaksi. Koen että tunnelma hautausmaalla sekä sen ympäristössä on hyvin omaleimainen ja poikkeuksellinen. Mielestäni tämän tunnelman säilyttäminen ja vahvistaminen ovat tärkeitä seikkoja, eritoten suunniteltaessa maisemallisesti ja kulttuurillisesti merkittävälle alueelle. (Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 1 1999, 52; Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2 2001, 40) Oulujoen hautausmaata ja sen ympäristöä onkin kehitetty vuosien varrella juuri tästä näkökulmasta käsin. On riemu, kun saan tulla –kirjassa kerrotaan kuinka ”Oulujoen hautausmaa on säilynyt rakenteeltaan viimeisen 40 vuoden ajan lähes muuttumattomana.”

(Schali ja Kylli 2008, 138) Näin kysymykseksi muodostui kuinka suunnitella laajennus, niin että se

Oman kysymyksen hautausmaasuunnitelman laatimiselle aiheutti voimalinjojen jakavavaikutus, sekä niiden asettamat rajoitukset johtoaukean käytölle. Voimalinjojen huomioon ottaminen suunnitelmassa oli välttämätöntä.

Metsähautausmaasta ja hautaustavoista | 4.1 Oulujoen hautausmaa on metsähautausmaa ja tällaisena myös sen tulevan laajennusosa halutaan kehittää. (Schali ja Kylli 2008, 138) Metsähautausmaa on kuitenkin aika lavea termi. Ruotsalaisen määritelmän mukaan se on ”metsään perustettu hautausmaa, jossa metsä on ollut hautausmaan muotoilun lähtökohtana.” (Takala, Luonnonmukaiset metsähautausmaat,2) Mietinkin, voiko termiä jotenkin tarkentaa, jolloin saadaan tarkempi ”päämäärä”, jota kohti suunnittelun kohteena oleva hautausmaa halutaan viedä, ja mihin suunnitteluratkaisuja voi peilata. Koska hautausmaat ovat tärkeitä paikallisen kulttuurihistorian säilyttäjiä ja esille tuojia, niin päädyin termiin ”agraarinen metsähautausmaa”.

Tällöin sillä ei tarkoiteta vain metsän ottamista hautausmaasuunnitelman lähtökohdaksi, vaan siihen on pyritty sisällyttämään myös alueen maanviljelykseen ja talonpoikaisuuteen linkittyvä historia.

eri hautausmuotoihin ja niiden vaikutukseen halutun lopputuloksen saavuttamisessa. Tällä tavalla on voimistettu hautausmaan eri osien tunnelmia ja luotu vaihtelevaa ja mielenkiintoista ympäristöä. Kävijä kokee hautausmaan eri osissa yksilöllistä vaihtelua ja orientoituminen eri puolilla hautausmaata helpottuu. Uskon että vierailija nauttii hautausmaan tilallisista kokemuksista, vaikkei tiedostaisikaan niitä. Tätä kautta hautausmaalle on tuotu myös virkistäytymiseen soveltuvia arvoja.

Kysymys hautaustavoista liittyy metsähautausmaateemaan, sillä pohdittaessa arkku- ja uurnahautausta, tulee muistaa niiden vaikutukset hautausmaan ilmeen muodostumiseen. Arkkuhauta-alueet ovat yleensä avonaisempia, johtuen arkkujen vaatimasta tilasta sekä itse haudankaivuuprosessista, johon nykyisen tavan mukaan käytetään koneita. Uurnahaudat ovat sen sijaan pienempiä, ja ne voidaan kaivaa käsin, toisin kuin arkkuhaudat, jolloin niiden sijoittaminen maastoon, esimerkiksi puiden lomaan on vapaampaa. Koska hautojen äärelle ei tarvitse päästä koneilla, niin niille johtavat käytävätkin voivat olla kapeampia. Uurnahautaus ei

Suunnitelmassa on säilytetty ja lujitettu hautausmaan metsäistä vaikutelmaa: hyödyntämällä hautausmaan luontaista kasvillisuutta sekä ominaispiirteitä, istuttamalla lisää puita ja vahvistamalla tärkeiden näkymien metsäisyyttä sekä kiinnittämällä huomiota

54

510m 195m

315m

14,5 ha 490m

2,5 ha

63

0m

3,5 ha

Oulujoen hautausmaa. Hautausmaan vanha osa noin 3,5 hehtaarin laajuinen ja tämän hetkinen laajennusosa Diagrammi2,5 - Hautausmaan mittoja hehtaaria. Tuleva laajennusosa on kuitenkin 14,5 hehtaaria, joten hautausmaalla on tilaa noin 20,5 ha ollen Oulun hautausmaista toiseksi isoin Intiön hautausmaan ollessa 26,5 hehtaaria

25504m² = 2,5h 32888m² = 3,3h

20,1h 201423m² = 20,1h

143261m² = 14,3h

Haukiputaan uusi hautausmaa kokonaispinta-ala noin 9 ha Haukiputaan vanha hautausmaa (seurakunnan sivulla ei kokoa) Jakkukylän hautausmaa (seurakunnan sivulla ei kokoa) Jäälin hautausmaa kokonaispinta-ala 2,5 ha Kiimingin hautausmaa: vahvistaisi olemassa olevaa mielikuvaa hautausmaan vahingoita myöskään puiden juuristoa yhtä paljon - kirkkomaa ha monipuolisuudesta, joka syntyy Takalan ”huonehaukuin 0,7 arkkuhautojen teko. Pyrinkin suunnitelmassa - uusi hautausmaa ha kahden eri hautaustavan tausmaasta”, Oulun tunnuksettoman hauta-alueen hyödyntämään1,5näiden sekä ortodoksisen perinnekalmiston läsnäolosta. ominaisuuksia itse tilan muodostumisessa.

Kiviharjun hautausmaa (seurakunnan sivulla ei kokoa) Suunnitelmassa on otettu huomioon kirkkoon Oulujoen hautausmaa noin 20 ha Arkku- ja uurnahautojen lisäksi hautaustapojen kuuluvien lisäksi, niin uskontoihin sitoutumattomat Oulun hautausmaa / Intiön hautausmaa 26,5 ha monipuolistaminen nousee yhdeksi suunnittelua kuin islaminuskoisetkin, joille on tuotu uusi Oulunsalon hautausmaa kokonaispinta-ala 2,7 ha ohjaavaksi tekijäksi Oulujoen hautausmaalla. muslimien hauta-alue, sekä varaus uudelle Tannilan hautausmaa (seurakunnan sivulla ei kokoa) Tähän vaikuttavat hautauksen nykyinen ja tuleva tunnuksettomalle hauta-alueelle. Hautausten Ylikiimingin kirkkotarhat kehittyminen, tuhkauksen suosion jatkuva kasvu, osalta on monipuolistettu Oulujoen hautausmaan Ylivuon hautausmaa sivullasekä ei kokoa) Suomen (seurakunnan monikulttuuristuminen hautausten tarjoamia vaihtoehtoja tuhkankäsittelyn osalta, unohtamatta kuitenkaan arkkuhautapaikkojen tarjoamista. Uusina tuhkankäsittely vaihtoehtoina hautausmaalle on tuotu sirottelualue, kolumbaario sekä muistolehto.

lisääntyvä määrä Oulujoella. Oulujoen hautausmaa Oulunseurakunnat.fi/hautausmaat 12.12.2017 voisi mielestäni, erottua muista Oulun hautausmaista, tarjoamalla monipuolisuutta niin hautauksissa, kuin eri uskontojen huomioon ottamisessa. Samalla se

55

14.

11.

14.

IX

VII

VIII

15.

X VI 6.

III

16.

15.

IV

12.

10.

II 5.

9.

14.

V

8.

15.

9.

15.

14.

10.

4.

1.

3.

7.

I

3.

2.

13.

Oulujoki

Asemapiirros 1:10 000 14. 14.

11. 11.

14. 14.

IX IX

VIIVII

15. 15.

X

VIII VIII

X VI VI

6.

6.

IIIIII

15. 15.

16. 16.

IV IV Liikennejärjestelyt ja uudet sisäänkäynnit | 4.2 12. 12.

10. 10.

II / Pappilantien puolella, josta Hautausmaan tulevan laajentumisenII vuoksi, alue V V Oulujoentien 8. 8.

15. 15. nykyinen hautausmaan huoltoreitti kulkee. Säilytin tulee tarvitsemaan uusia nykyisten lisäksi.

5. sisääntuloja 5.

9.

9. tämän saapumissuunnan linjaten sen uudelleen Suunnitelmassa 9.hautausmaalle autolla 9.saapuville 15. 15.

14. 14. kulkemaan metsänviertä pitkin. Liittymästä on tehdään kaksi uutta sisäänkäyntiä mukaillen niiden 14. 14. myös yhteys uudelle huoltopihalle, sekä uuden sijoituksessa Timo Takalan suunnitelmaa. Nämä 7. 7.

10. 10.

I 1. I hautakappelin saatto- ja huoltoliikenteelle. sijoittuvat voimalinjojen alapuolelle 1.hautausmaan Vaalantien sekä Poikkimaantien puoleisille sivuille, On huomattava, että tällä hetkellä alueen ainoat joilla liikennemäärät ovat kasvaneet ja tulevat parkkipaikat sijaitsevat entisen, hautausmaalle kasvamaan tulevaisuudessa.

4. 4.

3. 3. 3. 3. saapumiseen käytetyn reitin, Sangintien päätteenä, eivätkä näin palvele koko hautausmaata. Tämän Poikkimaantien puoleinen sisäänkäynti palvelee takia kummankin uuden sisäänkäynnin yhteyteen autolla tulevien lisäksi myös pyörällä ja jalan 2. 2. sijoitetaan uudet parkkialueet. Näiden lisäksi saapuvia vieraita. Tämän sisäänkäynnin yhteyteen nykyiset pysäköintialueet jatkavat toimintaansa, on tehty pieni hyvästelyaukio tuhkaukseen 13. 13.

Oulujoki Oulujoki palvellen Sangintien suunnasta hautausmaalle vietäville arkuille. Aukiolle pääsee hauta-autolla. saapuvia sekä Oulujoen kirkon ja pappilan kävijöitä.

Tämä sisäänkäynti sijaitsee lähellä muslimeille tarkoitettua hautausmaan osaa ja sinne varataan Pyörällä ja jalan saapuville on otettu uudet paikka, jolle arkun voi laskea itä-länsisuuntaisesti. sisäänkäynnit Vaalantien sekä Sangintien Näin islaminuskoiset voivat käyttää aukiota myös kevyenliikenteen väylien yhteyteen.

Näistä kohdin Janazah-rukouksessa. Sisäänkäynnin yhteyteen on järjestetty nykyiselläänkin kulkumahdollisuus rakennetaan uusi huoltovälinevarasto, joka hautausmaa-alueelle. Sisäänkäyntien yhteyteen palvelee hautausmaan laajennusosaa, sekä korostaa rakennetaan pyöräkatokset. Uudet sisäänkäynnit sisäänkäyntiä. palvelevat myös bussilla saapuvia.

Toinen uusista sisäänkäynneistä sijaitsee

56

14.

11. - VAALANTIE

14.

31.

40.

42.

40.

40.

40.

32.

VII

33.

38.

39.

40.

15.

21.

40.

41.

40.

21.

X

43.

44.

32.

22.

10. - OULUJOENTIE

39.

43.

44.

37.

44.

22.

VI

36.

22.

43.

37.

21.

22.

22.

III

22.

28.

26.

21.

IV

25.

15.

28.

23.

ATVUSTIE

VIII

33.

40.

6.

41.

40.

40.

12. - POIKKIMAANTIE

IX

22.

22.

22.

22.

29.

24.

30.

27.

KÄ

KÄ

31.

18.

NY

NY

SE

33.

20.

33.

35.

19.

36.

II

34.

V

17.

15.

33.

8.

33.

34.

32.

34.

NTIE

5.

9. - SANGINTIE

MUKKE LI

31.

33.

9. - S ANGIN

TIE

15.

Asemapiirros

OULUJOEN KIRKON / HAUTAUSMAAN YMPÄRISTÖ Oulujoen kirkko ja sankarihauta-alue Oulujoen pappila Pappilan pellot Kanttorilanpelto Oulujoen koulu Nykäsenkankaan asuinalue Nikkiläntien pientaloalue / Nikkilänkangas Mukkelintien pientaloalue Sangintie Oulujoentie Vaalantie Poikkimaantie Poikkimaantien silta Bussipysäkki Paikoitusalue Kumpulankangaan pientaloalue

E

TI

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

4.

II OULUJOEN VANHA HAUTAUSMAA

17.

18.

19.

20.

II

Sotien 1939-1945 veteraanien muistomerkki Ortodoksinen perinnekalmisto

METSÄHAUTAUSMAA

31.

36.

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto Tapaamisaukio Uurnahautametsä IE NT Arkkuhauta-alue LÄ I (myös uuranhaudat mahdollisia) KK Muslimien hauta-alue NI (itä-länsi-suuntainen) Muisteluaukio / taideteos

VI

MÄNTYPIHA

36.

37.

Muisteluaukio / taideteos Sirottelualue, männikkö

VII

HAVUMAJA

31.

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto Tapaamisaukio Muistolehto Muistokivi / taideteos Kuusin rajattu arkku- ja uurnahauta-alue

3.

Huoltovälinevarasto (vanha vainajien säilytystila) Muualle haudattujen muistomerkki

III HUONEHAUTAUSMAA (nykyinen laajennusosa) 1.

32.

33.

34.

21.

22.

35.

Tunnustukseton hauta-alue Kivimuurein rajattu ”hautausmaahuone” (arkku- ja uurnahautatoja)

IV

OULUJOEN HAUTAKAPPELI

23.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

30.

Oulujoen hautakappeli Sisäänkäyntiaukio Saatto- / Huoltoliikenne Inva-pysäköinti Vesipeili ja hiljentymispaikka Havumetsä Kolumbaario Aukio tuhkaukseen vietäville arkuille / Janazah-rukouspaikka 3.

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto Paikoitusalue

31.

15.

32.

38.

39.

40.

57 2.

7.

V

EN

JO

LU

OU

I

VIII HONKATEMPPELI 21.

33.

39.

41.

Tunnustukseton hauta-alue Uurnahautametsä Muistokivi / taideteos Arkkuhauta-alue, rajattu reunakivellä

IX

HUOLTOKESKUS

14.

42.

Bussipysäkki Huoltokeskus

X

MAISEMAPELLOT

43.

44.

Viljelypelto Voimalinja

14

Kappelin sijoittamisesta | 4.3 Oulujoen hautausmaan asemakaavasta löytyy sijoituspaikka yksi tai kaksi kerroksiselle kirkolliselle rakennukselle. Se sijaitsee Sangintien ja Oulujoentien risteyksessä, koulua vastapäätä ja perustuu ilmeisesti alueesta vuonna 1992 järjestettyyn opiskelijakilpailuun. Vieraillessani hautausmaalla minulle heräsi kuitenkin tunne siitä, että siunauskappelin sijoittaminen tähän kohtaan ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Tämä tuntemus vahvistui myös seuraavien vierailujen yhteydessä sekä tutustuessa tarkemmin alueeseen ja sen historiaan.

suunnitellaan historiallisesti vahvan identiteetin omaavalle paikalle.

Jos ajatellaan asiaa käytännöllisestä näkökulmasta, niin hautausmaan mitat ovat karkeasti ottaen puoli kilometriä kertaa puoli kilometriä, uusien laajennusosien käytön jälkeen. Näin kappelin sijoittaminen hautausmaan länsinurkkaan tuntuu palvelevan hautausmaan väärää osaa – niin sanottua vanhaa hautausmaata. Se ei ole kappelille saapumisen kannalta tai haudalle kulkiessa hyvä sijainti. Matka kappelille on pitkä, jos ajatellaan alueen tulevia päälähestymissuuntia, Poikkimaantietä sekäVaalantietä, ja näiden yhteyteen perustettavia uusia sisäänkäyntejä.

Samoin on matka haudalle. Esimerkiksi jos vainaja tullaan hautaamaan voimalinjojen pohjoispuoleiseen osaan, niin välimatkaa siunauskappelilta haudalle kertyy linnuntietä kuutisen sataa metriä. Se on pitkä matka kulkea jopa arkkuvaunuilla.

Oulujoen alueen muodostavasta kokonaisuudesta kirkko on selkeästi tärkein alueen identiteettiä luova tekijä, maiseman ohella. Minusta pääpainon tulisi edelleen olla kirkolla, jolle siunauskappelin tulisi olla alisteinen. Siunauskappelin pitäisi pyrkiä olemuksellaan tukea koko alueella vallitsevaa tunnelmaa, vaikkakin se voi luoda oman vahvan preesenssinsä hautausmaalle. Asemaan merkityssä kohdassa kappeli muodostaisi hieman porttimaisen rakennuksen alueen vanhalta päälähestymissuunnalta saavuttaessa. Koska Oulujoen koulun kohdalla kirkko peittyy metsikön taakse, eikä tornin huippuakaan tahdo nähdä puiden takaa, kirkko ei olisi enää ensimmäinen rakennus, joka näkyisi Oulujoen hautausmaalle saavuttaessa.

Samalla siunauskappelista muodostuisi se rakennus, joka antaisi entistä voimakkaammin kasvot koko Oulujoen alueen kokonaisuudelle. Siunauskappeli alkaisi näin kilpailla Sucksdorffin kirkon kanssa, ja veisi tältä tämän vaikutusta paikan identiteetin luojana. Myös alueelle vuosien varrella syntynyt tunnelma saattaisi rikkoutua. Mielestäni tämä on relevantti pohdinnan aihe varsinkin kun

Tämän lisäksi keskustellessani hautausmaasta Tuomo Vuontisjärven kanssa, hän mainitsi sivulauseessa sijoituskohdan ahtaudesta ajatellen uutta siunauskappelia. (Tuomo Vuontisjärvi ja Juha-Pekka Keskikallio. keskustelu kirjoittajan kanssa 23.3.2017) Samoin asemakaavaan piirretty kappelin huoltoreitti olisi haastava toteuttaa sillä hautausmaa on laajentunut osittain sen päälle.

Uusi sijainti | 4.4 Näistä syistä lähdin etsimään siunauskappelille vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Kartoitin uutta sijaintia tekemällä maastokäyntejä paikan päälle, analysoimalla hautausmaasta ja tutkimalla matkaa kappelille, hautausmaan eri sisäänkäynneiltä, sekä matkaa kappelilta hautausmaan eri osissa sijaitseville haudoille. Sijoituspaikkaan vaikutti myös mielikuvani alueen tunnelmasta ja tämän vahvistamisesta.

Mielestäni kappelin tulisi sijaita enemmänkin metsässä hautausmaan sisällä, kuin tien vieressä.

Samalla se sijoittuu kauemmaksi Oulujoen kirkosta, eikä näin ala kilpailla sen kanssa. Siunauskappeli pystyy paremminkin hienosäätämään tunnelmaa hautausmaalla, kuin luomaan säröä siihen. Myös saapuminen itse kappelille on tunnelmaltaan täysin

erilainen kulkiessa hautausmaan läpi, ohittaen samalla useita hautoja, verrattuna astuessa kappeliin suoraan parkkipaikalta. Koitin sijaintia etsiessä kiinnittää myös huomiota äänimaailmaan, niin että se olisi rauhallisempi kuin kaavassa osoitettu sijainti.

Aluksi mietin siunauskappelin sijoittamista osaksi huonehautausmaata, Oulujoentien varrella olevan sisäänkäynnin yhteyteen. Tällöin se olisi jatkanut Oulujoen pappilan ja kirkon muodostamaa akselia, ja sijoittunut näin osaksi vanhaa pääväylää. Ongelmia tässä aiheutti se että sijainti on jo kaavoitettu ja sitä on alettu muokata hautausmaaksi. Tässä kohdassa kappeli olisi myös palvellut enemmänkin tätä melkein valmista osaa hautausmaasta, eikä niinkään

58

00 m 5m 37 0m 25 5m 12 Jos kappeli rakennettaisiin kaavan osoittamaan paikkaan, matkat kappelilta haudoille kasvaisi tulevaisuudessa todella pitkiksi, eikä se palvelisi hautausmaan koillisosaa hyvin.

Niinpä onkin järkevämpää sijoittaa kappeli keskeisemmälle paikalle hautausmaata

0m

25

0m

50 5m

12

5m

37 0m

25 5m

12 Jos kappeli rakennettaisiin kaavan osoittamaan paikkaan, matkat kappelilta haudoille kasvaisi tulevaisuudessa todella pitkiksi, eikä se palvelisi hautausmaan koillisosaa hyvin.

Diagrammi - Etäisyydet asemakaavan kappelin sijainnista sekä kappelin uudesta sijainnista Niinpä onkin järkevämpää sijoittaa kappelimukaisesta keskeisemmälle paikalle hautausmaata

0m 25 5m 12

tulevaa hautausmaakokonaisuutta.

siimekseen. Sijainti voimistaa ajatusta kappelista, joka ikään kuin kasvaa paikastaan ja näyttää seisseen sijoillaan aina.

Päädyinkin sijoittamaan siunauskappelin hieman tästä sijainnista kaakkoon päin, tulevan laajennusosan puolelle, alueelle joka on vielä tässä vaiheessa käsittelemätöntä mäntymetsää. Alue tulee kuitenkin olemaan lähitulevaisuudessa hautausmaan seuraava laajentumissuunta. Tarkemmin kappeli sijoittuu hautausmaan uuden ja vanhan osan muodostamien akselien sekä samalla kahden pääväylän risteämiskohtaan, lähelle ortodoksista perinnekalmistoa. Tässä paikassa se linkittyy myös osaksi huonehautausmaata. Paikka metsässä, hieman voimalinjoista sisennettynä, tuntuu myös oikealta. Rakennus on näin kuin unohdettu metsän

Tästä uudesta sijainnista käsin kappeli palvelee paremmin koko hautausmaata. Siitä on lyhyet matkat hautausmaan eri osiin, se näkyy melkein jokaiselta sisäänkäynniltä hautausmaalle astuttaessa. Myöskään kulku eri sisäänkäynneiltä kappelirakennukselle ei muodostu hirvittävän pitkäksi. Se luo sijainnissaan hautausmaan uudelle osalle alueen paikallista identiteettiä jatkavan ja voimistavan kiintopisteen, joka auttaa hautausmaalla suunnistettaessa.

59

IX

VII

VIII

X VI III IV

II

V

Kuva SH1 - Uurnametsä

HAUTAUSMAAN OSIOT JA NIIDEN LUONNE Siunauskappeli ja metsähautausmaa | 4.51 Vyöhykkeet IV ja V

rakennetun päätteen hautausmaan vanhalle osalle ja näyttää mistä uusi luonnontilaisempi hauta-alue alkaa. Visuaalisesti se yhdistyy vanhan osan reunakivettyihin hautakortteleihin.

Hautausmaan vanhan osan, voimalinjojen, Mukkelintien ja Sangintien väliin rajautuva hauta-alue on seuraava hautausmaan laajentumissuunta (vyöhyke IV ja V). Se on myös hautausmaan laajentuessa ensimmäiseksi kehitettävä osa. Suunnitelmassa alue varataan arkku- ja uurnahaudoille. Alueelle on sijoitettu myös tuleva siunauskappeli, sekä muslimeille tarkoitettu itä-länsisuuntainen hauta-alue. Hauta-alueen tiestö noudattelee vanhan osan pääreittejä, ja muodostaa selkeästi hahmotettavia hautakortteleita.

Alueen toinen pääväylä muodostuu hautausmaan vanhan osan ja huonehautausmaan väliin jäävästä tiestä, jota jatketaan uudelle Poikkimaantien puoleiselle sisäänkäynnille asti. Sen varrelle sijaitsee muualle haudattujen muistomerkki, lastenhauta-alue, ortodoksinen perinnekalmisto sekä uusi muslimeille varattu itä-länsisuuntainen hauta-alue. Uusi siunauskappeli sijoittuu näiden kahden pääväylän risteyskohtaan. Poikkimaantien puoleisen sisäänkäynnin yhteydessä on aukio, jolle voidaan kokoontua siunaustilaisuuden jälkeen hyvästelemään tuhkaukseen vietävät arkut. Aukio toimii myös Islaminuskoisten Janazah-rukouspaikkana, joka toimitetaan hautausmaalle saavuttaessa.

Sijainnillisesti se on uuden muslimien hauta-alueen välittömässä läheisyydessä.

PÄÄVÄYLISTÄ

Hautausmaan vanhan osan sekä tulevan uuden laajennusosan väliin muodostuu yksi uusista pääväylistä. Se nousee Sangintien puoleiselta uudelta sisäänkäynniltä kohti uutta siunauskappelia.

Sisäänkäynnin yhteyteen on sijoitettu tapaamisaukio korostamaan pääväylän alkamiskohtaa. Keskelle tätä pääväylää sijoittuu matalin muurein nostettu kaistale, joka toimii osittain istutusvyöhykkeenä ja osittain hauta-alueena. Se muodostaa selkeän

Siunauskappelin

60

ympäristössä

jatketaan

Kuva SH2- Mestäsaarekkeen keskellä aukeava muisteluaukio

Muuten uudella hauta-alueella vuorottelee sorapintaisten käytävien varsille sijoitetut arkkuhautapaikat sekä näitä rytmittävät selkeästi metsäiset saarekkeet,jotka on varattu uurnahaudoille.

Nämä metsäiset vyöhykkeet jäsentävät suurta hauta-aluetta pienempiin kokonaisuuksiin ja luovat samalla alueesta ulospäin hyvin metsäisen vaikutelman. Saarekkeet on varattu uurnahaudoille, sillä uurnat voidaan sijoittaa puiden lomaan, ilman että puut kärsivät hautauksesta. Tarkoitus on että metsävyöhykkeille ei haudata järjestyksessä, vaan omaiset voivat etsiä mieluisan paikan haudalle, niille sijoittuvien vapaasti polveilevien polkujen varresta. Näin metsäiseksi jätetty aluskasvillisuus toipuu nopeammin esimerkiksi talviaikaan haudattujen uurnien osalta. Hautakivet voivat olla näillä vyöhykkeillä hyvin vapaasti muotoiltuja ja ainoastaan niiden kokoa rajoitettaisiin niin että sen tulee mahtua 300x300mm kokoiselle alalle ja korkeuden tulisi olla ainakin kaksikertaa sen leveys.

Näin syntyisi pienien, omaleimaisten, vertikaalisten muistomerkkien sekä korkeiden mäntyjen

hautausmaan nykyisen laajennusosan huonehautausmaa-teemaa, niin että kappelin sisäänkäynnin edustalle muodostetaan pieni muurein rajattu sisäänkäyntiaukio. Samoin kappelin saattoliikenne ja huolto rajataan omaksi selkeäksi kokonaisuudeksi voimalinjojen puoleiselle sivustalle. Muurein rajattuna, liikenteelle varattu kenttä sulautuu paremmin osaksi ympäristöään, ja näin metsäinen vaikutelma säilyy. Samalla tätä hautausmaan uutta osaa sidotaan vahvemmin osaksi nykyistä hautausmaata.

HAUTAUSTAVOISTA

Siunauskappelin ja Poikkimaantien puoleisen sisäänkäynnin väliin sijoittuu Oulujoen hautausmaan uusi kolumbaario, eli uurnaholvi. Se muodostuu u-kirjaimen muotoisista muureista, joihin uurnat voidaan sijoittaa. Muurit jäsentyvät kahden kappelilta tulevan väylän kummallekin puolelle. Kolumbaario monipuolistaa Oulujoen hautausmaan tarjoamia vaihtoehtoja tuhkatun vainajan säilyttämiselle.

61

Kuva SH3 - Sirottelualue Mäntypiha

valmiiksi yksityisyyttä pientalojen asukkaille sekä torjuu melua. Sitä vahvistetaan vielä jättämällä kasvillisuutta hautausmaan tälle laidalle.

rytmittämiä metsäisiä hauta-alueita. Vaihtelevat muistomerkit toimisivat myös opastavina kiinnekohtina haudoilla vierailtaessa. (ks. kuva sh1) Myös teiden varsille sijoitettuja arkkuhautapaikkoja voidaan ottaa tulevaisuudessa, tarpeen mukaan uurnahaudoiksi. Näilläkin arkkuhaudoille osoitetuilla hauta-alueilla pyritään säilyttämään luonnonmukainen metsänpohja.

Hautojen sijoituksessa koitetaan välttää turhat puiden kaatamiset. Näiden toimenpiteiden lisäksi alueen metsäistä vaikutelmaa vahvistetaan istuttamalla alueelle lisää mäntyjä.

MUISTELUPAIKKA

Vyöhykkeen V keskellä sijaitsevan uurnahaudoille tarkoitetun metsäsaarekkeen siimekseen on sijoitettu eräänlainen muistelupaikka. Sillä kohtaa metsään on avattu aukio, jonka lävistää yksi hautausmaan käytävistä. Maanpinta viistetään laskemaan kohti tätä käytävää, joka säilyttää tasaisen korkeusasemansa niin että se on hieman muuta ympäristöä korkeammalla. Käytävä rajataan muusta ympäristöstä valuraudasta tehdyllä reunuksella, jolloin luonnon ja kulkuväylän väliin piirtyy selkeä raja. Muuten aukiolle istutetaan mäntymetsään soveltuvia kukkivia kasveja. (ks. kuva sh2)

ISTUTUKSISTA

Kolumbaarion, siunauskappelin ja voimalinjojen välistä suojaavaa metsäkaistaletta tiivistetään istutuksella. Tällöin se antaa paremmin melusuojaa Poikkimaantieltä kantautuville äänille, peittää voimalinjojen näkymistä hautausmaalta katsottaessa, sekä voimistaa vaikutelmaa siirryttäessä metsäiseltä hautausmaalta avaralle johtoaukealle.

Mukkelintien puoleinen suojaviheralue antaa jo

62

IX

VII

VIII

X VI III IV

II

V

Kuva SH4 - Mäntypihan muisteluaukio

MÄNTYPIHA | 4.52 Vyöhyke VI

valkoisen kankaan, joka lahoaa ajan myötä tuulessa.

Näin se toimii samaan tapaan kuin ortodoksisen hautauskulttuurin tuulipaikat. (ks. kuva sh3)

Voimalinjojen väliin jäävä kiilamainen mäntymetsä on luonnostaan todella valoisa ja kaunis paikka.

Suunnitelmassa tähän osaan sijoitetaan tuhkansirottelualue, joka Oulusta vielä puuttuu. (”Hautaan siunaaminen ja hautajaiset”) Alue jätetään luonnontilaiseksi. Tarkoitus on että aluetta ei siistitä, vaan esimerkiksi kaatuneet puut jätetään maahan lahoamaan. Alueelle syntyy luonnostaan polkuja, joita omaiset käyttävät etsiessään oman sirottelupaikkansa.

Tämä alue voidaan ottaa käyttöön heti, sillä se ei vaadi erikoistoimenpiteitä sirottelun järjestämiseksi.

Yhteinen muistelupaikka voidaan toteuttaa alueelle vapaalla aikataululla.

Alueen läpi kulkee kaksi tietä, jotka yhdistävät voimalinjan halkaiseman hautausmaan eri puolia. Keskelle sirottelumetsää tulee yhteinen muisteluaukio, johon hautausmaalla vierailevat voivat mennä rauhoittumaan sekä muistelemaan vainajia. Muodoltaan se on valurautainen kehä, joka täytetään pyöreillä veden tasaiseksi hiomilla kivillä. (ks. kuva sh4) Metsään ei ole tarkoitus pystyttää muita pysyviä muistomerkkejä. Omaiset voivat halutessaan joko jättää samankaltaisen tasaiseksi hioutuneen kiven muistopaikalle, tai sitten sitoa sirottelupaikan viereiseen puuhun

63

IX

VII

VIII

X VI III IV

II

V

Kuva SH5 - Havumajan muistolehto

Havumaja ja Honkatemppeli | 4.53 Vyöhykkeet VII ja VIII

kohti Poikkimaantietä. Tämän pääväylän varrelle muodostuu tilasarja, jossa liikutaan varjoisasta kuusimetsästä kohti valoisaa mäntymetsää.

Hautausmaan voimalinjojen pohjoispuolinen osa kehitetään hautausmaaksi vasta kun Sangintien puoleinen osa alkaa täyttyä ja hautausmaata joudutaan jälleen laajentamaan. Se jakautuu kasvillisuutensa puolesta tiheään ja varjoisaan kuusivaltaiseen keskiosaan (Vyöhyke VII) sekä Vaalantien ja Poikkimaantien viereisessä nurkassa sijaitsevaan avaraan ja valoisaan mäntymetsään (Vyöhyke VIII). Lähdin hyödyntämään ja vahvistamaan suunnittelussa sen luonnollisia piirteitä ja niistä kumpuavaa tunnelmaa.

Pääväylä kulkee korkeiden kuusien rajaamaa metsätietä pitkin, joka johdattaa vierailijan kuusimetsän keskellä sijaitsevalle pienelle aukiolle, joka on varjoisaa metsätietä valoisampi. Aukiota rajaavat korkeat kuuset sekä matala vanhan talon perustuksilta näyttävä kivistä ladottu muuri. Siellä sijaitsee Oulujoen hautausmaan uusi muistolehto, jonne hautausmaantyöntekijät hautaavat vainajan tuhkan, joko uurnassa tai sirotellen, omaisille tuntemattomaan kohtaan. Keskelle tätä muistolehtoa on sijoitettu sinne haudattujen vainajien yhteinen muistomerkki sekä penkit, joille omaiset voivat pysähtyä hetkeksi hiljentymään. (ks. kuva sh5)

HAVUMAJA

Tälle osalle sijoittuu Vaalantien puoleinen kevyelle liikenteelle tarkoitettu sisäänkäynti. Sen yhteydessä sijaitsee pyörille varattu katos. Vähän matkan päässä häämöttävä huoltokeskus, sekä sen edessä sijaitseva kokoontumisaukio, toimivat aloituspisteenä, josta lähtevät sekä hautausmaan vanhalle osalle johtava tie että hautausmaan pohjoisosan halkaiseva pääväylä.

Tämä vyöhykkeitä VII ja VIII halkaiseva pääväylä kulkee Vaalantien suuntaisesti metsän keskellä

Muuten tämä hautausmaan kuusivaltainen osa jaetaan tiheiden kuusikaistaleiden muodostamiin pihoihin. Ne voivat saada hauta-alueen tarkemmassa suunnittelussa toisistaan riippumattoman luonteen ja voidaan muun muassa vihersuunnittelul-

64

Kuva SH6 - Honkatemppeli

tasaisesti suorakulmion muotoisiin, reunakivillä reunustettuihin kortteleihin, joiden välissä kulkevat hiekkatiet. Teiden vierustat varataan arkkuhaudoille niin että haudat suunnataan kohti kulkuväyliä.

Muuten arkkuhautojen rajaama suorakulmio jätetään luonnontilaiseksi, mäntymetsäksi. Tälle metsävyöhykkeelle voidaan sijoittaa uurnahautoja vapaasti polveilevien polkujen varrelle. Näin saavutetaan metsäisen yleisilmeen sekä rakennetun hautausmaan välinen sekoitus. (ks. kuva sh6)

la käsitellä hyvinkin eri tavoin, jolloin jokaiseen tilaan luodaan oma, toisistaan hieman poikkeava tunnelmansa. Tällä osalla pyritään kuitenkin säilyttämään kuusimetsäinen vaikutelma. Kuusien rajaamiin tiloihin voidaan haudata niin uurnia kuin mahdollisesti arkkujakin, riippuen sen hetkisestä hautaustarpeesta.

HONKATEMPPELI

Muistolehdolta pääväylä jatkuu kuusien reunustamana metsätienä kohti hautausmaan koilliskulman hauta-aluetta –Honkatemppeliä (Vyöhyke VIII). Tämä hauta-alue on ympäröity ihmisen korkuisella kivimuurilla, joka rajaa sisäänsä valoisan mäntymetsän. Tarkoituksena on että alue toimisi pääsääntöisesti tunnuksettomana hauta-alueena, jolloin hautausmaa pystyisi paremmin palvelemaan uskontoihin sitoutumattomia. Tarve tälle tulee kuitenkin arvioida, kun asia tulee ajankohtaiseksi ja nähdään kuinka suosittua tunnuksettomalle hauta-alueelle hautaamisesta on muodostunut. Hauta-alue jaetaan

Hautausmaan koillisnurkassa Vaalantien ja Poikkimaantien risteyksen lähellä olevan lähivirkistysalueen puustoa tiivistetään ja pyritään näin vähentämään alueelle kantautuvia liikenteen ääniä.

Hauta-aluetta rajaava korkeahko muuri toimii myös osana meluntorjuntaa.

65

Huoltokeskus | 4.54 Vyöhyke IX

Vaalantien ja Oulujoentien välinen hautausmaan kulma jätetään metsäiseksi ja sinne sijoitetaan uusi huoltorakennusten kokonaisuus. Se korvaa muun muassa tällä hetkellä käytössä olevat kontit, jotka on sijoitettu koulun vieressä sijaitsevan parkkipaikan päähän. Samalla se parantaa laajentuvan hautausmaan huoltoa. Alue on merkitty ohjeelliseksi rakennusalaksi asemakaavassa ja sinne on myös Timo Takalan suunnitelmassa sijoitettu huoltovarikko. Alue sopii hyvin tähän, koska se on luonteeltaan tiheämpää kuusikkoa, jossa on

jokunen lehtipuu. Huoltoon liittyvät multa- / maa-aineskasat sijoitetaan viereiseen metsikköön.

Liittymä huoltopihaan otetaan Oulujoentien puoleiselta uudelta pysäköintialueelta. Näin se noudattelee tämän hetkistä käytäntöä, jossa huoltoliikenne käyttää tätä Oulujoentien puoleista liittymään palvellessaan hautausmaan vanhaa osaa.

Huoltorakennusten kokonaisuus voidaan rakentaa tarpeen mukaan osissa.

Maisemapellot | 4.55 Vyöhyke X

Vaikka voimalinjojen läsnäolo ja niihin liittyvät määräykset muodostivat yhden ongelman hautausmaasuunnittelussa, koin että niiden alapuolelle jäävä maisemassa on omia positiivisia piirteitä, joita pystyin hyödyntämään suunnittelussa. Alue on hyvin erilainen verrattuna metsäosiin. Pidin sen avaruudesta sekä siitä kuinka kirkkaasti auringonvalo tunkeutuu latvustojen läpi verrattuna metsän siimeksestä kävellessä. Pyrin säilyttämään näitä ominaisuuksia tällä osalla hautausmaata.

syntynyt Oulujoen varren peltojen ja metsien vuorottelusta. Se antaisi myös Vaalantien ja Poikkimaantien puoleisilta uusilta sisäänkäynneiltä saapuville saman tuntemuksen kuin aikaisemmin Oulujoenvartta saavuttaessa on saanut. Kävijä virittyisi näin alueen vahvaan tunnelmaan.

Suunnitelmassa voimalinjojen vyöhykkeestä muodostuisi, uusine sisäänkäynteineen sekä peltoaukean läpi kulkevine reitteineen, välittävä tekijä hautausmaan pohjois- ja eteläosan välillä.

Alueen käsittely viljelypelloksi säilyttää myös option alueen tulevaisuutta ajatellen. Jos esimerkiksi voimajohdot linjataan tulevaisuudessa eritavoin, niin alueen muuttamisella osaksi hautausaluetta ei ole esteitä. Ajallisesti alueen käyttöönotossa on kaksi vaihetta. Ensimmäinen eli voimalinjojen käsitteleminen pelloiksi voi tapahtua hyvinkin pian ja toinen eli mahdollinen voimalinjojen hauta-alueeksi muuttaminen olisi hautausmaan viimeinen laajentuminen.

Suunnitelmassani voimalinjojen alapuolinen johtoaukea jätetään rakentamatta ja se muutetaan viljelypelloksi. Alueen käyttämiselle viljelypeltona ei ole estettä. Näin se viittaisi alueen maanviljelysvaltaiseen historiaan ja auttaisi hautausmaata toimimaan sen yhdessä funktiossa - paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäjänä. Avara ja valoisa peltoaukea muodostaa kontrastin varjoisammalle metsähautausmaa-alueelle. Samalla se toimisi muistumana tilallisesta kokemuksesta, joka on

Hautausmaan muurista | 4.56 ympäristön liikenteellinen vilkastuminen sekä alueen täydentyminen asutuksella, ovat nostaneet hautausmaan muurin vaatimuksia luoda mielikuva omasta maailmasta. Muurista tulisi mielestäni tehdä luonteeltaan vankemman sekä pysyvämmän oloinen. Tämä voitaisiin saavuttaa esimerkiksi kiven käytöllä muurin materiaalina. Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi huonehautausmaan huoneita rajaavista luonnonkivistä tehdyistä muureista. Tällöin muodostuu selkeä raja arkisen ja merkityksellisen välille. Tämä on tärkeää varsinkin hautausmaan Vaalantien sekä Poikkimaantien puoleisilla sivuilla.

Hautausmaata rajaavat muurit ovat hyvin tärkeitä tekijöitä, hautausmaiden tunnelmien luojina. Tällä hetkellä Oulujoen hautausmaan vanhinta osaa rajaa puuaita. Sen sijaan laajennusosat on merkitty ympäristöön betonipilarein ja vaijerein. Nykyinen suunnitelma on että aita ”muutetaan puuaidaksi sitä mukaa, kun hautausmaa laajenee.” (Schali ja Kylli 2008, 138) Lauta-aita on varmasti riittänyt aikaisemmin luomaan hautausmaalle oman ympäristöstään poikkeavan tunnelman. Mielestäni se ei kuitenkaan vastaa nykyistä tarvetta, sillä hautausmaan

66

3.

4.

5.

3.

2.

3.

1.

1.

2.

3.

4.

5.

Diagrammi - Hautausmaan laajennuksenvaiheistus vaiheistus Hautausmaan laajennuksen 1. Jo käytössä 2. Parhaillaan laajennetaan jo käytössä parhaillaan laajennetaan 3. Otetaan käyttöön lähitulevaisuudessa, kun hautaukset otetaan käyttöön lähitulevaisuudessa, kun nykyinen laajennusosa alkaa täyttyä.siirretään Samalla otetaan käyttöön sirottelualue ja Intiöstä Oulujoelle.

Samalla otetaan käyttöön mahdollisesti rakennetaan hautausmaan huoltovarikko. sirottelualue mahdollisesti rakennetaan hautausmaan alueotetaan käyttöönja tulevaisuudessa alue muutetaan viljelypelloksi ja samalla varataan mahdollisuus huoltovarikko alueen jatkokehitykseen 4. Alue otetaan käyttöön tulevaisuudessa 5. Alue muutentaan viljelypelloksi ja samalla varataan mahdollisuus alueen jatkokehitykseen jos voimalinjat siirtyvät alueelta.

3.

4.

5.

3.

2.

3.

1.

67

KAPPELISUUNNITELMA

05

Saavun hautausmaalle. Muurit rajaavat sisäänsä palan ympäröivää mäntymetsää. Havaitsen runkojen takaa pilkottavan rakennuksen, jonka katto hohkaa lämpimänä auringon säteiden osuessa siihen.

Aloitan matkan sitä kohden ja hetki hetkeltä siirryn lähemmäksi hautajaistilaisuutta – syytä paikalle tulolleni. Edetessäni hiekkatietä pitkin kiveen hakatut vuosiluvut vaihtuvat kivi kiveltä – 1938, 1975, 2016… Sanoma pysyy silti samana.

KAPPELISUUNNITELMA Muistojen huone | 5.1 Pohdintojen tuloksena otin siunauskappelin teemaksi suruprosessissa auttamisen. Lähdin purkamaan tätä surua Wordenin surutehtävien kautta ja päädyin hyvin subjektiivisten ajatusten ja kokemusten kuljettamana muistoihin ja muistamiseen, sekä ajatukseen kuolemasta ja surusta matkana. Näistä muodostui osa kappelin arkkitehtuuria. Uskon että näiden teemojen kautta siunauskappeli voi olla osana kuolemaan liittyvää matkaa muutenkin kuin hautajaisten viettopaikkana ja auttaa tätä kautta omaisia heidän surussa. Hain siunauskappelilla ja hautausmaalla tapahtuvalle toimitukselle kokonaisvaltaista kokemusta, niin että se on matka sekä fyysisesti että henkisesti – matka hautausmaalle ja kappelille saattamaan vainaja hautaan, sekä samalla matka muistoihin ja kuoleman hyväksymiseen.

rataa. Pyrin laajentamaan arkkitehtuurin kautta tätä surevan sulkeutunutta mielenmaisemaa ja auttamaan häntä kohtaamaan kuoleman.

Omasta kokemusmaailmasta voin todeta että menetystä on hyvin hankala käsittää, eikä sitä pysty oikein hyväksymään. Sureva ihminen ei välttämättä pysty hahmottamaan tulevaa tai mennyttä kovin selkeästi, vaan hänen ajatukset saattavat kiertää kuin

Sisällä siunauskappelissa tarkoituksena on kohdata kuollut ja aloittaa taival kuoleman hyväksymiseen.

Vainajan näyttöhuoneessa ja kappelisaleissa omaiset siirtyvät muistoista tähän hetkeen - aikaan jossa vainajalle jätetään jäähyväiset. Ei ole olemassa

Aika ja ajankulku ovat otettu vahvasti läsnä oleviksi elementeiksi kappelin arkkitehtuuriin. Rakennuksen ajattomuus, hieman menneeseen viittaava olemus sekä matka hautausmaalla kohti siunauskappelia pyrkivät viemään omaisten ajatukset vaiheittain nykyisyydestä kohti menneisyyttä, aikaan vainajan ollessa hengissä. Näin rakennus pyrkii laajentamaan kävijän aikaperspektiiviä sekä tuomaan muistot vainajasta osaksi surevan ajatusmaailmaa. Näin vahvistetaan mielikuvaa hyvästelyjen kohteena olevasta vainajasta. Tätä kautta pyritään tekemään hyvästienjätöstä voimakkaampi kokemus ja sitä kautta auttamaan menetyksen hyväksymisessä.

70

Havainnekuva1 - Näkymä Oulujoen siunauskappelille hautausmaalle saavuttaessa

menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Kuolemalle varatussa tilassa, vietetään itse hautajaistilaisuus yhdessä vainajan ja muiden omaisten kanssa, sekä kohdataan kuolema. Ymmärretään että arkussa makaavaa ihmistä ei enää ole ja pyritään hyväksymään koettu menetys.

jossa vainajaa ei konkreettisesti enää ole.Tällä kertaa on kuitenkin tapahtunut muutos verrattuna siihen kun saavuttiin hautausmaalle ja siunauskappelille.

Nyt surevan aikakäsitys on laajentunut ja nykyhetkessä on mukana myös muistot vainajasta.

Ymmärretään että vaikka elämä jatkuu, eikä vainajaa ole enää fyysisesti, niin menneisyys ja muistot koetuista hetkistä kulkevat mukana eivätkä ne katoa.

Haudalle siirtyessä palataan nykyisyyteen, aikaan

Kappeli osana vuosisataista kulttuurimaisemaa | 5.2 Rakennuksen arkkitehtuuriin vaikutti myös pyrkimys samaan, kuin hautausmaan laajennussuunnitelmaa tehdessäkin, eli sovittamaan siunauskappeli Oulujoen olemassa olevaan kulttuurimaisemaan.

Kappelin tulee jatkaa nykyistä hautausmaata sekä sen tunnelmaa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa kappelin sovittamista osaksi niin sanottua ”agraaria metsähautausmaata”. Rakennuksella on mahdollisuus vaikuttaa oman käyttäjäkuntansa lisäksi myös muiden hautausmaalla vierailevien

ihmisten tilalliseen kokemukseen, sekä jäsentää hautausmaata ja tuoda sille oma preesenssinsä.

Kappelin sijoituspaikka metsän keskellä, sekä sen sitominen osaksi ympäröivää hautausmaata ”avoimen komposition” kautta toimivat yhtenä lähtökohtana tälle ajatukselle. Toinen syntyy sen arkkitehtuurista, joka ei hakenut inspiraatiota nykyisin vallalla olevasta tyylistä, vaikka onkin rohkeaa väittää näin, sillä kaikki suunnitelmat

71

ovat enemmän tai vähemmän aikaan sidottuja.

Koitin vältellä tietynlaista yksiselitteisyyttä ja helposti ymmärrettävyyttä, joka on hallinnut ja hallitsee edelleen vallitsevaa arkkitehtuuria. Haen siunauskappelissa tietynlaista aikaan sitoutumatonta muotoa ja olemusta, niin että rakennus ei näytä edustavan suoraan mitään tarkkaa aikakautta, vaan että rakennusajankohta hämärtyy hieman. Pyrin siihen että rakennus sopii hautausmaan ajalliseen jatkumoon, mutta samalla ei myöskään kuulu siihen. Tavoitteena on että siunauskappeli näyttäisi

seisoneen paikoillaan hautausmaan perustamisesta lähtien, jonkin kuitenkin viestiessä kävijöille ettei asian laita ole näin. Periaatteessa asioiden ei tarvitse olla kovinkaan vanhoja, vaan tärkeämpää on että ne vahvistavat paikan ominaista luonnetta ja näyttävät siltä, kuin ne olisivat olleet paikoillaan ”sata vuotta”.

Näin asiaan perehtymätön erehtyy ja lumoutuu.

Rakennuksen aikaan sitoutumaton arkkitehtuuri, massoittelu sekä sijainti hautausmaalla sitovat kappelin osaksi olemassa olevaa Oulujoen hautamaata.

Sakraali vai profaani | 5.3 Toinen rakennuksen arkkitehtuuriin vaikuttaneista tekijöistä oli kappelin käyttäjien monipuolisuus, joka aiheutti tasapainoilua kirkollisen sekä epäsakraalin välillä. Lähtökohtaisesti rakennuksen arkkitehtuurin ei tarvinnut muistuttaa kirkollista rakentamista, johtuen sen toimimisesta kirkollisen käytön lisäksi myös uskontoihin sitoutumattomien sekä islaminuskoisten käytössä.

sijoitettu sen lähistölle. Näin siunauskappeleihin liittyvät kellotornit voivat antaa viitteen kirkollisesta rakentamisesta.

Vaikka kappelin käyttäjäkunta onkin monipuolinen, niin koin väärältä lähteä suunnittelemaan hyvin pelkistettyä ja riisuttua kappaletta, johtuen itse paikasta sekä siitä syystä että se olisi tarjonnut vähemmän tarttumapintaa kokijalle. En myöskään lähtenyt varomaan monitulkintaisten aiheiden käyttämistä tai asioita, jotka voivat tuntua merkityksellisiltä. Välttelin enemmänkin selkeästi uskonnollisia symboleita, jotka voisivat estää joidenkin ihmisryhmien käytön. Mielestäni kappelista ei voi myöskään karsia kaikkia kristilliseen hautajaistraditioon kuuluvia elementtejä, sillä rakennus palvelee myös heitä. Tällainen elementti on esimerkiksi juuri kellojensoittomahdollisuus.

Tästä syystä kellotornia ei mielestäni voi poistaa kappelirakennuksesta. Kellotornin ei kuitenkaan tarvitse olla kiinteänä osana kappelia, vaan se voidaan hoitaa siitä erillisenä rakennuksena, jolloin viittaus kirkolliseen rakentamiseen on löysempi.

Myös kellotornin korkeutta säätämällä voidaan hakea sen roolia osana rakennusta. Kappelin muodon hakeminen olikin juuri tasapainoilua kirkollisen sekä uskonnollisesti neutraalin välillä.

Mutta mikä tekee esimerkiksi Pyhän Ristin tai Pyhän Laurin kappelista kirkollisen rakennuksen?

Kirkkolaissa sanotaan että ”Kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset.” (Kirkkolaki 1054/1993, luku 14 §2) Tämän lisäksi kirkkojärjestyksessä sanotaan ”Hautausmaa ja siunauskappeli on vihittävä ennen kuin niitä ryhdytään käyttämään.” (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku17 3§) Näin ollen molemmat niistä on vihitty kirkolliseen käyttöön. Tämän lisäksi niiden käyttötarkoitus siunauskappelina tekee niistä kirkkolain mukaan kirkollisia. Molempiin rakennuksiin kuuluvat näkyvät uskonnolliset symbolit, joita voi mielestäni pitää kirkollisen rakennuksen tunnuspiirteenä.

Kuitenkin kummassakin tapauksessa symbolien poistamisella voitaisiin saavuttaa uskonnollisesti neutraali siunauskappeli, sillä ulkomuoto ei mielestäni paljasta niitä suoraan kirkollisiksi. Tämä ei koske vain näitä kahta esimerkkiä, vaan useaa rakennettua kohdetta tarkastellessa törmää samaa ajatusleikkiin ja kysymykseen. Onko symbolien poistaminen riittävä teko saavuttaa uskonnollisesti neutraali rakennus vai ovatko jotkin muodot itsessään uskonnollisia?

Onko esimerkiksi harjakatto kirkollinen? Siinä on kieltämättä vivahteita keskiaikaisten kivikirkkojen arkkitehtuuriin, mutta vain yhdistettynä tiettyihin pohjasommitelmiin. En voi sanoa että harjakatto sinällään olisi kirkollinen. Toinen kirkolliseen rakentamiseen kuuluva arkkitehtoninen piirre on kellotorni, joka on joko kiinni rakennuksessa tai

TARKOITUS KOROSTUU

Siunauskappelia suunnitellessa korostui sen käyttötarkoitus hautauksissa palvelevana rakennuksena. Niissä jätetään hyvästit läheiselle, vainajalle ja kohdataan kuolema konkreettisesti.

Tämä siirsi painopistettä siunauskappelin sisätilojen sekä toiminnallisuuden suunnitteluun, sillä kappeli toimii paikkana näille rituaaleille ja sen tärkein tehtävä on tukea tässä prosessissa ja mahdollisesti auttaa omaisia heidän surutyössään.

Rakennuksen tulee pystyä palvelemaan sen käyttötarkoituksessa ja mahdollistaa eri toimijoiden

72

hautaukseen liittyvät rituaalit ja toimitukset.

Rakennuksen soveltuminen, niin luterilaisten, islaminuskoisten kuin uskonnottomien hautauksiin nousi yhdeksi suunnittelua ohjaavaksi teemaksi. Se ei kuitenkaan vaikeuttanut tätä tehtävää hirveästi, vaan toi siihen yhden lisäaspektin. Kyseessä on edelleen siunauskappelin suunnitteleminen ja sen toiminnallisuuden järjestäminen on yksi tärkeimpiä ja haastavampia tehtäviä. Isoimmaksi kysymykseksi muodostui edelleen se kuinka saada rakennuksen sisäinen liikenne sekä kappelisalit toimimaan.

Tämän lisäksi kappelin olemus kuolemalle varattuna tilana luo rakennuksen arkkitehtuurille vaatimuksen arvokkuudesta, joka liitetään kuolemaan riippumatta maailmankatsomuksesta. Koen että rakennuksen pitää huokua tätä olemusta ”kuoleman huoneena” sekä siihen liittyvää arvokkuutta ja kunnioitusta. Kuoleman huone –teemalla tarkoitan sitä mitä Gunnar Asplundin ja Sigurd Lewerentzin Tukholman Skogskyrkogårdenille suunnitelluissa Skogskapelletissa (1920) sekä Ylösnousemuskappelissa (1921-25) on aistittavissa.

Ajatuksia hautajaistilaisuudesta | 5.4 paikassa, ilman että vainajaan saa juurikaan kosketusta, tai että vainajaa edes konkreettisesti haudattaisiin. Tilaisuus ei näin tunnu oikein linkittyvän mihinkään, vaan jää ikään kuin leijumaan ilmaan. Onneksi hautajaisten jälkeen järjestettävä muistotilaisuus toimii monesti kokonaisuutta eheyttävänä tekijänä.

Kappelisuunnitelmaan vaikuttivat myös henkilökohtaiset ajatukset siunauskappeleista sekä niissä järjestettävistä tilaisuuksista. Koen että monesti hautajaistilaisuudet saattavat tuntua hieman irrallisilta prosesseilta, jotka eivät sitoudu oikein kokonaisuudeksi. Tämän lisäksi tilaisuuksiin liittyy mielestäni myös turhia jännittämisen aiheita.

Koitin miettiä mistä nämä johtuvat ja voisiko näihin vaikuttaa kappelisuunnitelmassa.

TILAISUUDEN AJALLINEN TYPISTYMINEN

Pohdin mistä tämä irrallisuuden tunne johtuu ja yhtenä havaitsemanani syynä saattaa olla hautajaistilaisuuden ajallinen typistyminen. Aikaisemmin läheisen kuoleman sattuessa on ollut paljon enemmän eri tapoja ja rituaaleja, ja samalla vainajasta on päästetty irti tavallaan vaiheittain.

Näin kuoleman ja menetyksen käsittely on ollut pidempiaikainen prosessi kuin nykyään jossa hautaustoimistot, sairaalat ja kirkot tekevät monet kuolleen hautaan valmistelevista toiminnoista, jotka omaiset hoitivat aikaisemmin. Nyt itse tapahtuma on muuttunut hyvin lyhytkestoiseksi kokonaisuudeksi, joka koostuu siunauksesta, hautaan laskusta ja tämän jälkeisestä muistotilaisuudesta. En usko että itse psykologinen käsittely olisi kuitenkaan ajallisesti lyhentynyt. Nykyään ehkä vaan odotetaan ihmisten pääsevän tilanteesta nopeammin yli.

TILAISUUDEN IRRALLISUUS

Itseäni vaivaavaa tunnetta tilaisuuden irrallisuudesta on hieman vaikea kuvailla. Monesti hautajaisiin liittyy tapahtuma uudessa, vieraassa paikassa, sillä hautajaisten viettopaikat eivät yleensä ole monelle entuudestaan tuttuja johtuen niiden käyttötarkoituksesta. Aulatilaan saavuttaessa vaihdetaan muutama sana muiden tilaisuuteen osallistujien kanssa, jonka jälkeen odotellaan itse tilaisuuden alkua. Niistä ei tunnu löytyvän oikein paikkaa, missä olisi luonteva olla. Vaikeimmat aulatilat ovat mielestäni vielä hieman umpinaisia, jolloin tapahtumaan liittyvää surua ei voi edes kunnolla paeta esimerkiksi katselemalla ulos. Tämän jälkeen kun varsinainen tilaisuus alkaa ja astutaan kirkko- tai kappelisaliin, niin yleensä vastassa odottaa vainajan arkku, joka on usein tuotu saliin jo etukäteen. Puhujan viedessä tilaisuutta eteenpäin, sitä miettii että onko arkussa läheinen vai ei. Lyhyehkön tilaisuuden jälkeen siirrytään haudalle, jonne arkku lasketaan. Monesti hautaa ei myöskään luoda heti umpeen, vaan se hoidetaan myöhemmin hautausmaahenkilökunnan toimesta. Yleensä tuhkaustapauksissa arkkua ei edes siirretä kappelisalista tilaisuuden jälkeen, vaan se jää sinne odottamaan henkilökuntaa ja jatkotoimenpiteitä, muun väen poistuessa salista.

JÄNNITYKSEN AIHEET

Hautajaistilaisuuksiin liittyy myös jännittämisen aiheita, jotka kumpuavat monesti aika pienistäkin asioista. Kuitenkin nämä häiritsevät mielestäni itse tilaisuuteen keskittymistä omalla pienellä tavallaan.

Pelkästään tilaisuutta ja kappelille saapumista voi jo jännittää, sillä sen lisäksi että paikka on monesti vieras, niin kaikkia tilaisuuksiin osallistujiakaan ei välttämättä tunne. Osan ihmisitä on voinut tavata vain kerran tai kahdesti, tai ei välttämättä edes koskaan. Näin kappelilla ei voi olla täysin oma

Näin itse hautajaistilaisuus on puolesta tunnista tuntiin kestävä hetki, jossain monelle tilaisuuteen osallistuvalle henkilölle ennestään tuntemattomassa

73

aina kappelisaliin, hänen muistolleen järjestettyyn hautajaistilaisuuteen. Näin aulassa odottava hautajaisseurue näkee vainajan näyttötilasta tulevan arkun sekä tätä katsomassa olleet omaiset ja liittyvät heidän peräänsä, muodostaen kappelisaliin johtavan kulkueen. Tätä kautta hautajaisiin osallistuvat, jotka eivät olleet katsomassa vainajaa, ymmärtäisivät että vainajan näyttöhuoneesta poistuvat lähiomaiset ovat juuri nähneet vainajan arkussa, ja näin he vakuuttuisivat tiedostamattaan siitä että läheinen todellakin makaa arkussa ja on kuollut. Vaikka suosin tällaista kulkua kappelisaliin, niin kummatkin kappelisalit toimivat myös muiden käytäntöjen mukaisesti. Hautajaisväki voi esimerkiksi kokoontua valmiiksi kappelisaliin odottamaan omaisten kantamaa arkkua. Mikään ei myöskään estä hautajaisten järjestämistä niin että arkku odottaisi kappelisalissa tilaisuuden alkua, vaikka en suosikaan tätä järjestelyä.

itsensä, vaan omaa käyttäytymistä sekä tilaisuuden kulkua joutuu miettimään ja jännittämään.

Tilaisuuteen liittyy myös kukkien ja seppeleiden lasku, sekä arkun kantaminen, jotka molemmat voivat aiheuttaa turhaa stressiä. Henkilökohtaisesti yksi jännittämisen aihe on juuri arkun kantaminen.

Se kuinka kantaminen tapahtuu, paljonko arkku painaa ja miten kulku sen kanssa onnistuu, pyörivät monesti mielessä tilaisuuden aikana.

Yhtenä ongelmana näen myös sen, että vainajaa on vaikea kuvitella kappelisalissa odottavaan arkkuun.

Mistä tietää että vainaja on arkussa? Yleensä vainajan näyttöön osallistuu vain lähiomaiset, eikä Suomessa ole tietääkseni niin yleisenä tapana pitää hautajaisissa avonaista arkkua, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa.

(Molander 2009, 221) Jollekin vainajan näkeminen voi taas olla liian pelottavaa tai surullista, jolloin hän kieltäytyy siitä. Voisikin sanoa, että suurin osa hautajaisiin tulleista vieraista ei ole nähnyt vainajaa ja pystynyt omin silmin todentamaan tämän olevan kuollut.Tämä on hieman ristiriidassa sen kanssa että juuri kuolleen näkemistä pidetään tärkeänä osana menetyksen hyväksymistä. (ibid.) Onko olemassa muita tapoja viestiä hautajaisiin osallistujille vainajan olevan arkussa, ja näin ollen saada henkisesti vahvistus tämän kuolemalle?

Tilaisuuden loppu ei sen sijaan koskaan päättyisi siihen että arkku jäisi saliin, vaan sen kanssa poistutaan aina hautausmaalle, tai tuhkaustapauksissa se saatetaan hautajaisautolle, joka vie sen krematoriolle tuhkattavaksi. Tämän lisäksi kappeli voisi tarjota vainajan valmisteluun ja pesemiseen tarvittavat tilat, jolloin omaiset voivat halutessaan hoitaa myös nämä toimenpiteet. Tämä koskettaa niin kristittyjä, uskontoihin sitoutumattomia kuin myös islaminuskoisia, joille se on tärkeä osa kappelin toimintoja.

KUINKAVAIKUTETAAN

Koen että näihin asioihin voisi vaikuttaa pidentämällä vainajan kanssa vietettyä aikaa ja tätä kautta myös helpottaa omaisia surussa. En puhu tässä mitenkään radikaalista muutoksesta, vaan enemmänkin lähdin miettimään voisiko tilaisuuden alkamisen ja lopettamisen hoitaa toisin.

Näin siunauskappelille kokoonnuttaisiin konkreettisesti saattamaan vainaja hänen muistolleen järjestettyyn hautajaistilaisuuteen ja vietettäisiin enemmän aikaa hänen kanssaan.

Yhteinen matka päätettäisiin saattamalla hänen ruumiinsa yhteisesti hyväksyttyyn paikkaan, jossa häntä voi käydä muistelemassa.

Tarkoituksena on että vainajan arkku ei odottaisi kappelisalissa valmiiksi, eikä se ”ilmesty” sinne arkkunostimella, vaan hautajaisväki saattaisi arkun

TILAOHJELMASTA vastaa tulevaisuuden tarvetta eri uskontoja ja maailmankatsomuksia palvelevana rakennuksena. Näin kappeli syntyy tarpeen sekä sijainnin asettamista lähtökohdista. Tilaohjelmaa tehdessä tarkastelin eri toimintojen vaatimia tiloja, pyrin yhdistelemään joitain perinteisiä siunauskappeleiden toimintoja ja tätä kautta vaikuttamaan rakennuksen kokonaispinta-alaan. Toisaalta pystyin paremmin määrittämään mitkä tilat tarvitsevat enemmän arkkitehtonisen idean esiin tuomiseen.

Asemakaavassa Oulujoen koulun viereen sijoittuvalle siunauskappelille on annettu ohjeelliseksi rakennusoikeudeksi 1200 kerrosalaneliömetriä. Tämä antoi osviittaa sille, minkä kokoista kappelia Oulujoelle oli alun perin ajateltu. Pyrin taustatyön pohjalta laatimassani tilaohjelmassa hieman pienempään rakennukseen. Tavoite eri käyttäjiä, uskontoja ja elämänkatsomuksia palvelevasta kappelirakennuksesta vaati siunauskappelin perinteisen tilaohjelman tarkastelua. Laatimalla tilaohjelman itse, pystyin paremmin määrittelemään minkälainen kappeli

74

Tilaohjelma 1. kerros: 371,5 h-m² -

aula .......................................... 72,5 seppeleet ja kukat ............................ 11,5 wc (12,5 + 1,5) ............................... 14,0 vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus ........ 21,0 muistohuone 1 (30-40henk.) .................... 66,5 muistohuone 2 (60-70henk.) .................... 95,0 tarvikevarasto ................................ 16,0 henkilökunnan sosiaalitilat ................... 14,5 henkilökunnan taukotilat ...................... 14,0 toimisto / sakasti ............................ 10,0 arkisto ........................................ 2,0 arkunsiirtovaunuvarasto ....................... 10,0 lämm.jakohuone + sähköpääk. .................... 9,0 tuulikaappi (3,5 + 7,5 + 7,5) ................. 15,5

m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m²

kellari: 110,0 m² -

vainajanpesuhuone ............................. 14,5 vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) .......... 77,5 tarvikevarasto ................................. 2,0 wc ............................................ 2,0 siivouskeskus .................................. 9,0 sammutusreitti ................................. 5,0

m² m² m² m² m² m²

IV-konehuone 37,5 m² Yhteensä h-m² (110,0 + 371,5 + 37,5) brm² (183,5 + 685,5 + 50,0)

519,0 m² 919,0 m²

Kappelin koko | 5.51 Salien lukumäärä, sekä niiden suuruus ovat ehkä eniten siunauskappeleiden kokoon vaikuttavia tekijöitä. Päädyin suunnitelmassa kaksisaliseen vaihtoehtoon, johtuen Oulujoen hautausmaan koosta, sekä kahden salin tarjoamasta tehokkuudesta. Hautaustilaisuutta järjestettäessä, omaiset pystyvät myös valitsemaan helpommin heille sopivan salin kahdesta vaihtoehdosta. Itse salien kokoon vaikuttivat Oulujoen kirkon läheisyys, sekä saamani tieto suurien salien kysynnän laskusta.

Siunaustilaisuuksiin osallistuvien ihmisten määrä on laskenut vuosien varrella ja nykyinen keskiarvo on ainakin Oulussa 30 henkilöä. Suuret salit eivät aina pysty tarjoamaan tietynlaista intiimiyttä tilaisuudelle, vaan ne saatetaan kokea turhan isoiksi, kuten Intiön suuren kappelin tapauksessa, joka vetää 200 henkilöä. (Tuomo Vuontisjärvi ja Juha-Pekka Keskikallio. keskustelu kirjoittajan kanssa 23.3.2017; Alatorvinen 2009) Suuret siunaustilaisuudet voidaan järjestää jatkossakin Oulujoen kirkossa.

Uskontoihin sitoutumattomat eivät sen sijaan ole sidottuja kirkolliseen perinteeseen ja pystyvät tarvittaessa varaamaan tarpeeksi ison tilan myös muualta. Oulujoen siunauskappelin tarkoituksena on enemmänkin helpottaa heidän toimintaa

hautajaisia järjestettäessä. Päädyin suunnitelmassa isompaan 60-70 hengen, sekä pienempään 30-40 hengen kappelisaliin. Salien koot määrittävät samalla kappelia käyttävien ihmisten määrän ja näin vaikuttavat suoraan kappelin muihin tiloihin, kuten aulatilan ja siihen liittyvien toimintojen kokoon.

Oulujoen siunauskappelin kokoon vaikuttivat myös itse vainaja ja hänen säilömiseen käytetty arkku. Ruumisarkku ja sen kuljettamisessa käytetyn katafalkkivaunun vaatima tila määrittävät, niin vainajankäsittelyyn vaadittavien tilojen, kuin itse käytävätilojen kokoa. Tämä näkyy erityisesti käytävien leveydessä, mutta myös vainajan säilytystiloissa, jotka ovat perinteisestikin kuuluneet osaksi siunauskappeleita. Vainajan säilytystilat helpottavat kappelin toimimista siunaustilaisuuksissa, sillä arkut voidaan tuoda väliaikaiseen säilytykseen kappelin yhteyteen, jolloin niitä ei tarvitse tuoda hautausmaalle sitä mukaan kun hautauksia järjestetään. Tilan kokoa pyrin suhteuttamaan muiden siunauskappeleiden vastaaviin tiloihin. Arkut on sijoitettu kellaritiloihin, arkun säilytyskaappeihin, jotka mahdollistavat niiden säilyttämisen päällekkäin. Samalla tilan

75

Pohjapiirros 1:200 A B C D

aula seppeleet ja kukat wc vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus

E F G H

I henkilökunnan taukotilat J toimisto / sakasti K arkisto

muistohuone 1 (60-70henk.) muistohuone 2 (30-40henk.) tarvikevarasto henkilökunnan sosiaalitilat

76

L arkunsiirtovaunuvarasto M lämm.jakohuone + sähköpääk.

N tuulikaappi

kellari:

110,0 m²

110,0 m² O vainajanpesuhuone P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) 14,5 m² O vainajanpesuhuone Q tarvikevarasto P vainajien kylmäsäilytys (34Rarkkua) 77,5 m² wc Q tarvikevarasto S siivouskeskus 2,0 m² R wc 2,0 m² T sammutusreitti Q S siivouskeskus 9,0 m² T sammutusreitti 5,0 m² h-m² yht

14,5 m² 77,5 m² 2,0 m² 2,0 m² 9,0 m² 5,0 m²

kellari:

O tasonostin O tasonostin

S R

S -1.20 -1.20

R

Q

T

8 arkkua

tasonostin vainajavihko

R

110,0 m²

8 arkkua h-m² yht bruttopinta-ala O vainajanpesuhuone P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) Q tarvikevarasto R wc P S siivouskeskus T sammutusreitti

S

-1.20

bruttopinta-ala kellari:

-2.70 T O vainajavihko

-2.70

5 0 0

+0,0 = +21,0 N2000

+0,0 = +21,0 N2000

110,0 m² 183,5 m²

5 0

110,0 m² 183,5 m²

14,5 m² 77,5 m² 2,0 m² 2,0 m² 9,0 m² 5,0 m²

5 5

0

5 +0,0 = +21,0 N2000

QP h-m² yht bruttopinta-ala 26 arkkua

-2.70 8 arkkua

0

110,0 m² 183,5 m²

26 arkkua

T vainajavihko

P

26 arkkua

Piha

Tilaohjelma

Piha h-m² a. sisäänkäyntiaukio 371,5 b. männikkö 72,5 m² a. sisäänkäyntiaukio c. hiljentymispaikka m² 11,5 b. männikkö 14,0 m² d. penkki c. hiljentymispaikka 21,0 m² e. kääpiövuorimänty d. penkki 66,5 m² f. saattoliikenne / huoltopiha e. kääpiövuorimänty 95,0 m² g. vesipeili f. saattoliikenne / huoltopihah. silta 16,0 m² g. vesipeili i. kellot / arkkuvaunut Tilaohjelma h. silta j. vesipiste 14,0 m² i. kellot H henkilökunnan sosiaalitilatJ14,5 m² / sakasti k. sora / hiekka 10,0 m² / arkkuvaunut toimisto a. sisäänkäyntiaukio 2,0 1. kerros: 371,5 h-m² I henkilökunnan taukotilat j. vesipiste 14,0 m² l. metsänpohja K arkisto m² b. männikkö A aula k. sora 10,0 m² J toimisto / sakasti 72,5 m² L arkunsiirtovaunuvarasto m. kivilohkare 10,0 m² / hiekka B seppeleet ja kukat c. sähköpääk. hiljentymispaikka 11,5 m² M lämm.jakohuone l. metsänpohja K arkisto 2,0 m² n. luonnonkivilaatta 9,0 + m² 14,0 m² N tuulikaappi 3,5 C wc 12,5 + 1,5 = d. m. kivilohkare L arkunsiirtovaunuvarasto 10,0+m² o. luonnonkivi Ø30-40mm 15,5 m² 7,5penkki + 7,5 = m² / uurnan D vainajan näyttöhuoneM e. kääpiövuorimänty luovutus 21,0 n. luonnonkivilaatta 9,0 m² + sähköpääk. lämm.jakohuone p. istutuskaistale / hauta-alue m²7,5kellari: f. saattoliikenne / huoltopiha E muistohuone 1 (30-40henk.) o. luonnonkivi Ø30-40mm q. huonehautausmaa N tuulikaappi 3,5 +66,5 15,5 m² 7,5 + = 110,0 m² 95,0 m² O vainajanpesuhuone F muistohuone 2 (60-70henk.) g. vesipeili p. istutuskaistale / hauta-aluer. uurnahautausmaa 14,5 m² G tarvikevarasto 16,0 m² P vainajien kylmäsäilytys q. huonehautausmaa kellari: 110,0 h. m²silta(34 arkkua) s. kolumbaario 77,5 m² i. kellot / arkkuvaunut 2,0 H henkilökunnan sosiaalitilat 14,5 m² r. uurnahautausmaa O vainajanpesuhuone 14,5 m² Q tarvikevarasto m² I henkilökunnan taukotilat j. vesipiste 14,0 m² s. kolumbaario (34Rarkkua) P vainajien kylmäsäilytys 77,5 m² 2,0 wc m² k. sora / hiekka J toimisto / sakasti Q tarvikevarasto 10,0 m² S siivouskeskus 2,0 m² 9,0 m² l. metsänpohja K arkisto 2,0 m² T sammutusreitti R wc 2,0 m² 5,0 m² m. kivilohkare L arkunsiirtovaunuvarasto 10,0 m² S siivouskeskus 9,0 m² n. luonnonkivilaatta 37,5 m² M lämm.jakohuone + sähköpääk.

T sammutusreitti 9,0 m² IV-konehuone 5,0 m² o. luonnonkivi Ø30-40mm N tuulikaappi 3,5 + 7,5 + 7,5 = 15,5 m² U IV-konehuone 37,5 m² p. istutuskaistale / hauta-alue IV-konehuone 37,5 m² q. huonehautausmaa kellari: U IV-konehuone 110,0 m² 37,5 m² r. uurnahautausmaa O vainajanpesuhuone 14,5 m² h-m² yht: 110,0 + 371,5 + 37,5 = 519,0 m² s. kolumbaario P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) 77,5 m² brm² yht: 183,5 + 685,5 + 50,0= 919,0m² Q tarvikevarasto m² + 37,5 = h-m² yht: 110,02,0 + 371,5 519,0 m² R wc m² + 50,0= brm² yht: 183,52,0 + 685,5 919,0m² S siivouskeskus 9,0 m² T sammutusreitti 5,0 m² Tilaohjelma

1. kerros: A aula 1. kerros: 371,5 h-m² B seppeleet ja kukat A aula C wc 12,5 + 1,5 72,5 = m² B seppeleet ja kukat 11,5 m² / uurnan luovutus D vainajan näyttöhuone m² C wc 12,5 + 1,5 = 1 (30-40henk.)

E muistohuone14,0 m² D vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus 21,0 2 (60-70henk.)

F muistohuone E muistohuone 1 (30-40henk.)

G tarvikevarasto66,5 m² 95,0 m² F muistohuone 2 (60-70henk.)

H henkilökunnan 14,5 m² sosiaalitilat Piha G tarvikevarasto m² I henkilökunnan16,0 taukotilat

IV-konehuone U IV-konehuone

37,5 m² 37,5 m²

h-m² yht: brm² yht:

519,0 m² 919,0m²

110,0 + 371,5 + 37,5 = 183,5 + 685,5 + 50,0=

n.70 henk n.70 henk

n.70 henk

n.65 henk

n.65 henk

GSEducationalVersion

cationalVersion

Piha a. b. c. d. e.

sisäänkäyntiaukio männikkö hiljentymispaikka penkki kääpiövuorimänty

f. g. h. i. j.

k. l. m. n.

saattoliikenne / huoltopiha vesipeili silta kellot / arkkuvaunut vesipiste

77

sora / hiekka metsänpohja kivilohkare luonnonkivilaatta

o. p. q. r.

luonnonkivi Ø30-40mm istutuskaistale / hauta-alue huonehautausmaa uurnahautausmaa

käyttö tehostuu. Suunnitelmassa on varaus 34 arkulle. Kylmäsäilytystilojen yhteyteen sijoitin vainajanpesuhuoneen, jota käytetään myös arkun valmistelutilana. Toiminnallisesti on ilmeisesti parempi jos vainajansäilytystilat sijaitsisivat samassa tasossa kappelitilojen kanssa, mutta kellarillinen vaihtoehto on myös hyvin yleinen, kuten esimerkiksi Pekka Pitkäsen Pyhän Ristin kappeli tai Pyhän Laurin kappeli osoittavat. (Heng 1994, 45; ks. Arkkitehti 5/1967, 16-18, Arkkitehti 2/1969, 52-55 ja Arkkitehti 6/2010, 47) Tällöin tarvitaan hissi- tai nostinyhteys, jolla arkku saadaan siirrettyä kerroksesta toiseen.

Hissin sijoittaminen 90 asteen kulmaan käytävään

nähden ei ole optimaalinen ratkaisu, mutta kun ottaa sen huomioon käytävän ja nostimen leveydessä, niin se ei muodostu ongelmaksi. En halunnut suunnitelmassa myöskään erillisiä arkkunostimia, jotka olisivat suoraan yhteydessä kappelisaleihin, sillä vieroksun tätä hieman taikatemppumaista tapaa, jossa vainajan arkku ikään kuin ilmaantuu tilaan. Suunnitelmassa on mahdollisuus myös laajentaa vainajan säilytystiloja aulan alle, jos tämä koetaan tarpeelliseksi.

Tilojen optimointi | 5.52 Muissa tiloissa pyrin miettimään, voiko joitain toimintoja yhdistellä jotenkin, sekä tarvitaanko Oulujoella kaikkia siunauskappeleissa nykyisin esiintyviä tiloja. Jätin tilaohjelman ulkopuolelle esimerkiksi omaisten huoneen, joka on aikaisemmin esiintynyt omana tilanaan. Sain kuulla että tämän tilan käyttö on vähentynyt, kuten esimerkiksi Intiön siunauskappelissa, jossa se käydessäni toimi varastontilana. (Tuomo Vuontisjärvi ja Juha-Pekka Keskikallio. keskustelu kirjoittajan kanssa 23.3.2017) Sen sijaan tein esimerkiksi vainajan näyttöhuoneesta tilan, joka toimii useammassa käyttötarkoituksessa. Vaikka varsinaisesti kappelissa on kaksi salia, niin vainajan näyttötila voi toimia erikoistapauksissa myös yhtenä kappelitilana hyvin pienissä tilaisuuksissa. Se voi tarvittaessa toimia myös pois jätettynä omaisten huoneena, jos vainajaa ei haluta nähdä viimeistä kertaa. Tämän lisäksi vainajan näyttötila toimii uurnan luovutushuoneena.

varten suljettu hyllykkö. Tuhkanluovutuksen yhteydessä vaadittavat lakisääteiset paperit voidaan arkistoida väliaikaisesti toimistohuoneen arkistoon, ennen kuin ne siirretään pysyvään arkistoon.

(Hautaustoimilaki 457/2003, 18§, 20§) En ottanut muita krematoriotoimintoja kappeliin, siksi että Oulusta löytyy jo krematorio, sekä tulevaisuuden trendin takia, mihin viittasin jo aikaisemmin.

Suunnitelmassa ei ole varsinaisesti sakastia, vaan tila on enemmänkin toimisto, jota voivat käyttää kaikki hautajaisten ”seremoniamestarit” papeista, hautajaispuhujiin. Ajatuksena on että puhuja tulee tilaan joka tapauksessa aina muualta. Toimistotilan yhteyteen on sijoitettu arkisto johon voidaan säilöä tilapäisesti kaikki hautaustoimilain velvoittamat hautausmaiden ylläpitäjien keräämät tiedot, kuten tiedot vainajista, haudan sijainnista sekä edellä mainitut uurnan luovutuksen yhteydessä kerättävät tiedot. (Hautaustoimilaki 457/2003, 12§, 18§, 20§) Toimistotila toimii myös tilana jossa omaiset voivat käydä yksityisiä keskusteluja pappien sekä hautajaispuhujien kanssa hautajaistilaisuuden järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä. Toimisto on sijoitettu vainajan näyttötilaa vastapäätä, jolloin näiden välillä vallitsee yhteys.

Uurnan luovuttamiseen soveltuvan tilan tarpeellisuus oli yksi pohdinnan kohde, sillä uurnat luovutetaan ja kirjataan monesti krematorion yhteydessä, jossa vainaja muutenkin tuhkataan.

Voikin miettiä kannattaako uurnia tuoda takaisin Oulujoen hautausmaalle luovutettavaksi, kun kerran krematointi tapahtuu Intiön hautausmaalla.

Ajattelin kuitenkin että omaisten kannalta voisi olla mielyttävämpää vastaanottaa uurna samassa paikassa, kuin missä itse hautajaistilaisuuskin on pidetty, varsinkin jos uurna tullaan vielä sijoittamaan viereiselle hautausmaalle. Toinen syy tähän liittyy nykyiseen trendiin, jossa krematoriot ja siunauskappelit eriytyvät omiksi rakennuksiksi.

Näistä syistä halusin tarjota tämän mahdollisuuden omaisille. Vainajan näyttötilassa on odottavia uurnia

En myöskään suunnitellut rakennuksen yhteyteen tilaa muistotilaisuuden järjestämiseen. Se ei tuntunut tarpeelliselta tässä tapauksessa, sillä Oulujoen pappila sijaitsee hyvin lähellä hautausmaata, ja palvelee kirkkoon kuuluvia tässä tarkoituksessa.

Uskontoihin sitoutumattomat taas voivat järjestää hyvinkin erilaisia muistotilaisuuksia ja uskon että todella monella on myös henkilökohtaisia toiveita niiden järjestyspaikasta.

Kappelityöntekijät | 5.53 Rakennuksen tulee palvella omaisten lisäksi työntekijöitä, ja taata heille miellyttävä työympäristö, jossa toimia. Tilojen tulee olla

toimivat, eivätkä ne saa tuntua niin sanotusti takahuoneilta. Kappelityöntekijöiden arki voi olla rankkaa, johtuen tehtävien luonteesta sekä

78

Kellari 1:200 O vainajanpesuhuone / arkun valmistelu P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) Q tarvikevarasto

”kuolemantyön uudenlai[sesta] moniroolisuu[desta].” (Molander 2009, 239-241) Molanderin kirjassa nousi esille se kuinka työntekijöillä ei ole aina mahdollisuutta keskustella työstään muiden kuin samassa työssä olevien kanssa, johtuen vaitiolovelvollisuudesta. (ibid. 163, 239)

R S T U

wc siivouskeskus sammutusreitti IV-konehuone

työntekijöille pääsy eri osiin rakennusta ja tiloja voidaan käyttää näin eri aikoina. Esimerkiksi hautaustoimiston työntekijä voi tuoda vainajan säilytykseen, hänelle sopivaan aikaan. Hänelle on varattu arkunkuljetusvaunut henkilökunnan sisäänkäynnin yhteyteen ja kellarista löytyy vainajavihko, johon hän voi kuitata arkun luovutetuksi. Näin hautaustoimiston työntekijä voi käyttää kappelia, vaikka paikalla ei olisi vakituista työntekijää. Kukkalähetit eivät kuulu kappelin vakituiseen väkeen, eikä heidän työnsä mielestäni häiritse itse tilaisuuksia. Näistä syistä suunnitelmassa lähetit käyttävät henkilökunnan sisäänkäynnin sijasta pääsisäänkäyntiä, jonka kautta he voivat tuoda kappelille tilatut seppeleet.

Suunnitelmassa on varattu henkilökunnalle taukotila, jossa hautajaispuhujat, kappelityöntekijät sekä hautaustoimistontyöntekijät, voivat vaihtaa kuulumisia ja levähtää tehtävien välissä.Taukotilojen yhteyteen on varattu pukuhuoneet, joita käyttävät vakituisen henkilöstön lisäksi, myös siivoajat.

Siivouskeskus on sijoitettu erikseen kellaritiloihin.

Käytävät ovat kynnyksettömiä sekä tarpeeksi leveitä ja helppokulkuisia arkunsiirtimille. Samalla kappelityöntekijöiden arki helpottuu ja esteettömyys on ratkaistu monissa kohdin. Kappelisaleissa, lattiakuviointi auttaa työntekijöitä järjestelemään penkit suoriin riveihin ja kellotorniin on sijoitettu arkkuvaunujen säilytystila, jolloin työntekijöiden ei tarvitse siirtää vaunua hirvittävän pitkiä matkoja.

IV-KONEHUONE

IV-konehuone sijaitsee kappelirakennuksen toisessa kerroksessa, josta voidaan ottaa suoraan vedot pienempään kappelisaliin sekä aulatilaan, ilman pitkiä vetoja. Muilta osin putkivedot viedään käytävätilan rakenteissa suurempaan kappelisaliin, työntekijöiden tiloihin sekä kellaritiloihin.

Sähköpääkeskus ja lämmönjakohuone on sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen ja niihin on kulku arkunsiirtovaunulle tarkoitetun tilan kautta.

TILOJEN JAETTAVUUS

Tilat ovat myös helposti jaettavissa omiksi kokonaisuuksiksi, jolloin voidaan antaa eri

79

70 henkilöä

65 henkilöä

70 henkilöä

70 henkilöä

Kalustusvariaatioita 1:200

Uskontoihin sitoutumattomat | 5.54 Uskontoihin sitoutumattomilla hautajaistilaisuus voi olla hyvin vapaamuotoinen tai halutessa se voi noudatella myös kristittyjen tapaa. Näissä tilaisuuksissa korostuu vainaja ja hänen eletty elämä, jotka ovat tilaisuuden keskipisteenä.

Tunnuksettomiin hautajaisiin osallistujat noudattelevat kuitenkin samoja liikkeitä kuin kirkollisessa hautauksessa, eikä suuria eroja ole.

Halutessaan omaiset voivat käydä katsomassa vainajaa viimeistä kertaa, jonka jälkeen vainajan johdolla siirrytään kappelisaliin, jossa omaisten kesken tai hautajaispuhujan johdolla pidetään tilaisuus. Puheissa korostetaan vainajan lisäksi luonnon kiertokulkua sekä elämän jatkumista.

Toinen eroavaisuus jonka huomasin, liittyi arkun sijoittumiseen tilaisuudessa. Kirkollisissa hautajaisissa vainajan arkku sijaitsee monesti alttarin edessä, mutta tunnuksettomissa hautajaisissa sen sijoittaminen voi olla vapaampaa, eikä sitä sido perinteet. Tutkin suuremmassa kappelisalissa tapaa järjestää hautajaistilaisuus arkun ollessa keskeisesti asemoitu. Näin vainaja on niin sisällöllisesti kuin kirjaimellisesti hautajaisten keskipisteenä, omaisten ryhmittyessä hänen ympärilleen. Suuremmassa kappelisalissa seremoniaan voidaan luoda erilaisia tunnelmia tilanavautumisen lisäksi, juuri eri kalustusvariaatioiden kautta.

Uskontoihin sitoutumattomien hautajaiset voivat erota kristillisistä hautajaisista myös sitä kautta että tilaisuus järjestetään jo valmiiksi tuhkatun vainajan muistamiseksi ja kokoonnutaan tämän uurnan ympärille. Kristityillä sen sijaan nykyinen tapa on että siunattavana on aina vainaja, joka tuhkataan vasta siunauksen jälkeen. Näissä tapauksissa toimitaan samalla lailla kuin arkunkin kanssa. Omaiset hakevat uurnan vainajan näyttötilasta, joka toimii myös tässä tapauksessa ja heidän johdollaan siirrytään käytävää pitkin joko kappelisaliin, jossa tilaisuus pidetään tai sitten suoraan hautausmaalle.

Perehtyessäni kirjallisuuteen huomasin että isoin kysymys uskontoihin sitoutumattomilla näytti olevan uskonnollisten symbolien läsnäolo tilassa.

Tästä johtuen kummassakaan kappelisalissa ei ole kiinteää uskonnollista rekvisiittaa, vaan kuhunkin tilaisuuteen tarvittava esineistö löytyy tarvikevarastosta. Päädyin sijoittamaan yhden tarvikevaraston käytävän varrelle, josta käsin kappelityöntekijä käy ennen hautajaistilaisuutta valmistelemassa salin. Näin yksi varasto palvelee kumpaakin uskonnollisesti neutraalia kappelisalia.

80

IV-konehuone 1:200

Islaminuskoiset | 5.55 Islaminuskoisten huomioon ottaminen suunnittelussa oli toisenlaista, johtuen siitä että he eivät lähtökohtaisesti tarvitse siunauskappelia, vaan hautaustapahtuma tapahtuu itse haudalla.

Siunauskappeliin voi enemmänkin sisällyttää ominaisuuksia, jotka mahdollistavat heille sen käyttämisen erikoistapauksissa. Tällainen erikoistapaus on esimerkiksi se että vainajan pesua ei voitu suorittaa, johtuen esimerkiksi siitä että vainajankotipaikkakunnalla ei ole muita muslimeja, vaan pesu joudutaan suorittamaan toisella paikkakunnalla. Toinen syy voi olla se, että vainaja on jouduttu kuljettamaan hautausmaalle etukäteen joko pitkien välimatkojen takia tai että vainajaa ei ole voitu haudata kotipaikkansa hautausmaalle.

puhdistautumisen, sekä vaihtaa tarkoitukseen sopivat vaatteet. Tähän käyttöön heille on osoitettu maantasokerroksesta löytyvät henkilökunnan pukeutumis- ja peseytymistilat. En ottanut erikseen pukeutumistiloja pelkästään islaminuskoisille, koska tilanteet joissa he tarvitsevat näitä tiloja ovat erikoistapauksia. Pesua edeltävän puhdistautumisen jälkeen he voivat siirtyä kellaritiloista löytyvään vainajanpesuhuoneeseen, jota käytetään myös arkun valmistelussa. Pesua varten tilassa on pesupöytä, vesipiste sekä pesuun tarvittavia tarvikkeita.

Tarvikkeille pesutilan yhteydessä on varastotila.

Halutessaan myös muutkin kuin islaminuskoiset voivat käyttää tilaa, jos haluavat itse hoitaa vainajan valmistelun arkkuun. Tämän lisäksi kappeli voi tarjota islaminuskoisille mahdollisen tilan järjestää viimeiset jäähyväiset sekä muistotilaisuuden, joka hoidetaan tavallisesti vainajan tai omaisten kotona.

Tämä ei ole pakollinen, jos valmistelun jälkeen siirrytään suoraan hautausmaalle, ja muistotilaisuus pidetään hautauksen jälkeen omaisten kotona.

Islaminuskoisilla on kuitenkin mahdollisuus käyttää, joko vainajan näyttötilaa tai jompaakumpaa kappelitilaa tässä tarkoituksessa. Tuhkausta ei tarvitse huomioida, koska islaminusko kieltää sen.

Näin ollen siunauskappeli tarjoaa islaminuskoisille kylmäsäilytystiloja muualta saapuneille vainajille, sekä tiloja vainajan hautaan valmistelemista varten. Nämä tilat ovat uskonnollisesti neutraaleja.

Vainajan säilytystilojen lisäksi islaminuskoiset voivat tarvita tilat vainajan pesemiseen ja valmisteluun. Pesun suorittaa vainajan kanssa samaa sukupuolta olevat muslimit. Tässä tehtävässä he tarvitsevat pukeutumistilat, jossa tehtävän ottaneet voivat suorittaa vainajan pesua edeltävän

81

Havainnekuva2 - Saapuminen Oulujoen siunauskappelille

Astun sisäänkäyntiä rajaavalle aukiolle. Kappelin aulassa näyttää olevan jo ihmisiä. Hyvä, en ollut ensimmäinen. Tunnistan joukosta muutaman tutun kasvoparinkin. Pari heistä huomaa saapumiseni ja kohottavat kätensä tervehdykseen, vaikka en ole vielä edes päässyt sisälle asti. Nousen pari askelmaa räystään alla sijaitsevalle pääovelle. Tarttuessani ovenkahvaa, tervehdin penkillä istuvaa herraa. Hän ei näytä huomaavan minua, vaan tuijottaa kaukaisuuteen.

Ovenkahvan nahka tuntuu lämpimältä käteäni vasten. Astun sisään.

Julkisivu lounas 1:400

Julkisivu kaakko 1:400

1. vesikatto, kupari, kirkas 2. ikkunat, lasi, kirkas 3. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea

4. julkisivuverhous, lomalaudoitus, pysty, tammi, 100x25mm + 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea

+0,0 = +21,0 (N2000)

MATKA Saapuminen | 5.61 Kupariset katot jatkuvat pitkiksi räystäiksi, jotka kiertävät ympäri rakennusta. Ne luovat kappelin vierustalle suojaisan tilan ja tekevät kappelin jalustasta hieman varjoisan oloisen. Näin rakennus ei ole liian kutsuva, vaan se antaa vihjeen sen käyttötarkoituksesta kuolemalle varattuna tilana.

Yleisperiaate on, että katolla ei ole vesikouruja, vaan sateella vesi saa valua maahan räystään koko pituudelta. Poikkeuksena tästä ovat sisäänja uloskäyntien kohdat. Räystään alapuolella rakennusta kiertää leveä pienistä, pyöreiksi hiotuista luonnonkivistä koottu vyöhyke, joka erottaa massan muusta metsänpohjasta.

SIUNAUSKAPPELI

Itse siunauskappeli koostuu kolmesta kappaleesta.

Ne ryhmittyvät rakennuksen läpi kulkevan käytävän varrelle, muodostaen pitkänomaisen massan.

Massa jakautuu matalahkoon jalustaan sekä tämän päällä lepääviin kattoihin. Massoittelussa on pyritty luomaan ns. avoin kompositio, joka pyrkii välttelemään selkeää objektimaisuutta. Rakennus luo enemmänkin taustan mäntymetsälle, johon se sijoittuu.

Kappelin kupariset katot ovat taitteisia aumakattoja, jotka nousevat loivan räystäsosuuden jälkeen jyrkästi ylöspäin. Taite keventää kattojen jyrkkyyttä ja tuo niiden painopistettä alemmaksi, lähelle räystäslinjaa.

Katto on näin lempeämpi ja kutsuvampi verrattuna suoraan alaspäin laskeutuvaan kattoon. Taitteinen katto johdattelee vierailijan katsetta asteittaisesti ylöspäin. Samalla kun katse siirtyy ylös, katsojan kehonasento muuttuu suoremmaksi. Uskon että kehonasennot ja ihmisen fyysinen olemus vaikuttavat myös tämän ajatteluun sekä käyttäytymiseen.

Rakennuksen jalusta aukeaa suurelta osin sitä ympäröivään metsään suurten lasiseinien kautta.

Pilarijako muodostaa julkisivuihin rytmin, joka toistuu rakennuksen eri osissa. Samalla pilarit jäsentävät sisällä tapahtuvaa liikettä, luoden siitä ulkoa katsottaessa kuin pysäytyskuvia.

Näin rakennuksen sisäinen toiminta aukeaa hautausmaalle, tuoden kuoleman vahvemmin osaksi sitä. Osittain lasiseinät on piilotettu diagonaalin

84

Julkisivu luode 1:400

Julkisivu koillinen 1:400

5. säleikkö, diagonaali, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea

6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. kaide, kupari, kirkas

tammirimoituksen taakse, jonka suunta vuorottelee tasaisesti. Rakennuksen umpiseinät on päällystetty tasalevyisistä tammirimoista tehdyllä lomalaudoituksella, jonka rytmin määrittää rimoituksen leveys.

sijoittuvaan ramppia nousevat sisäänkäynnille.

Porras ja rampit ovat suunniteltu kumpikin kätisille soveltuviksi. Kappelin edustalla on kaksi istutuslaatikkoa, joissa kasvaa kääpiövuorimäntyjä. Ne antavat kauempaa katsottaessa hieman näkösuojaa, kun taas itse sisäänkäyntiaukiolta aukeaa suurten lasi-ikkunoiden kautta suoranäkymä aulatilaan. Näin hautajaisiin saapuvat vieraat näkevät edeltä käsin ketkä kaikki ovat saapuneet jo aulaan ja voivat valmistautua siirtymään sisälle kappeliin.

Vastavuoroisesti aulasta käsin pystytään seuraamaan keitä on saapumassa kappelille sekä tarkkailemaan hautausmaan tapahtumia. Hautajaiset ovat monesti pelottavia tilaisuuksia, joihin liittyy monenlaista jännitettävää. Näköyhteyden avaaminen jo ulkoa asti aulaan, sekä päinvastoin, pyrkii lievittämään kappelille saapumiseen liittyvää jännitystä sekä laskemaan kynnystä astua sisälle. Näin hautajaisvieras voi ennakkoon varautua kohtaamaan muut vieraat ja jakamaan osanotot. Näköyhteys auttaa myös huomaamaan, jos on saapunut tilaisuuteen liian varhain.

SISÄÄNKÄYNTIAUKIO

Kappelin sisäänkäyntiaukio jäsentyy sitä ympäröivien matalien, luonnonkivistä ladottujen muurien sisäpuolelle. Muurit jatkavat viereisen huonehautausmaan teemaa, kuten myös kappelin takaa löytyvä muurein rajattu saatto- ja huoltopihakin. Keskelle sisäänkäyntiaukiota on jätetty pala mäntymetsää, jonka ympärille, aukion eri osiin sijoittuu kävijöille tarkoitettuja hiljentymisja rauhoittumispaikkoja. Niitä löytyy niin muurin vierestä, mäntyjen juurelta, kuin katoksen altakin.

Hautajaisiin osallistuja voi mennä näihin paikkoihin rauhoittumaan, kokoamaan ajatuksia, vaihtamaan kuulumisia sekä seurata ympäröivän luonnon tapahtumia, ennen siunaustilaisuuden alkua.

Leveä portaikko, sekä kaksi räystäiden alle

85

Havainnekuva3 - Näkymä Oulujoen siunauskappelin aulasta

Aula, onkin yllättävän avara ja lämpimän tuntuinen. Tunnistan hirsiseinän vierustalla istuvan henkilön vainajan lähiomaiseksi ja käyn kertomassa hänelle osanottoni tapahtuneesta. Hän ei kuulemma kestänyt nähdä vainajaa, toisin kuin muut perheenjäsenet, jotka ovat parhaillaan katsomassa häntä viimeistä kertaa.

Tilaisuuden alkuun on vielä aikaa. Käyn hakemassa tilaamani seppeleen ja istuudun seinän vierustalle odottelemaan hautajaisten alkamista. Katseeni kiertäessä tilaa havaitsen aulaa hallitsevat kattorakenteet, sekä ylhäällä, aivan katonrajassa sijaitsevan kattoikkunan, josta laskeutuva valo tuo tilaan pehmeän kajon. Kuunnellessani puolella korvalla paikalle saapuneiden keskustelua, katseeni siirtyy kauas hautausmaalle. Rauhoitun. Alan uppoutua omiin ajatuksiini samalla kun näkemäni alkaa menettää merkitystään.

Leikkaus A-A 1:400

1.

Leikkaus B-B 1:400

1. hirsi, kuusi 2. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea 3. sisäverhous, vaakarimoitus, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea

4. sisäverhous, vaakalaudoitus, 100x22mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus 5. liimapuu, kuusi, valkokuultokäsittely

+0,0 = +21,0 (N2000)

Kappelin sisällä - muistot ja hetki | 5.62 nankäsittelyllä kahteen osaan, niin että matalampaa alaosaa hallitsee puhdas vaakasuuntainen hirsipinta, kun taas yläpuolinen, korkea osa on päällystetty vaaleaksi käsitellyllä kuusilaudalla. Aulan yläosassa sijaitsee kattoikkuna, josta tilaan laskeutuu pehmeää valoa. Siinä missä katon taitteisuus johdattaa katsetta ulkotilassa kohti taivasta, niin sisätilassa se suuntaa enemmänkin katseen kohti suurten lasiseinien takaa avautuvaa metsää ja hautausmaata. Ympäröivän luonnon läsnäolo on aulatilassa, kuten muuallakin rakennuksessa, hyvin voimakasta.

Rakennuksessa vallitsee horisontaalisuuden ja vertikaalisuuden vuorottelu. Se ilmenee niin aulassa, käytävätiloissa kuin kappelisaleissakin. Sisätilojen horisontaalisuus luo vastapainon ulkotiloja hallitsevalle vertikaalisuudelle. Horisontaaliset elementit myös rauhoittavat ja luovat tilaan taukoja, sekä pysähtyneisyyttä.Vertikaaliset elementit, kuten pilarit rytmittävät kulkua ja luovat vaiheittaisen siirtymisen tilasta toiseen. Ne pyrkivät myös nostamaan kävijän katsetta maasta ja saada hänet katsomaan ympärilleen.

Aula on kalustettu yksinkertaisesti. Hirsiseinän viereen on sijoitettu muutama pöytä ja divaani, joille hautajaisvieraat voivat istahtaa odottamaan tilaisuuden alkua, tai mahdollisesti käydä pitkäkseen jos jotakuta rupeaa heikottamaan.

AULA

Sisäänkäyntiaukiolta astutaan, matalan räystään kautta sisälle rakennukseen. Aula on korkea tila, joka aukeaa ikkunoiden kautta vahvasti kohti luontoa. Aulatila on luonteeltaan kaksiosainen.

Tilaa hallitsevat vakaahirsiseinä sekä kattoristikot, jotka jakavat tilan vertikaalisesti kahteen osaan.

Liimapuiset kattoristikot luovat ”matalan” tilan alapuolelleen, kun taas itse ristikkorakenne johdattaa katsetta ylöspäin, samalla tavoin kuin taitteinen katto ulkotilassa. Myös aulatilan hirsiseinä on jaettu pin-

Aulasta on käynti sekä saniteettitiloihin, joissa voi ehostautua ennen tilaisuutta, että seppele- ja kukkatilaan, johon tuodaan suoraan kappelille tilatut kukkalähetykset. Ne on sijoitettu puoliavoimen tilan varrelle, jossa ikkunoiden eteen asennetut diagonaalit tammirimoitukset luovat yksityisyyttä, sekä leikkaavat suoraa auringon paistetta.

88

Leikkaus C-C 1:400

Leikkaus D-D 1:400

6. ikkunat, lasi, kirkas 7. detaljit, kupari, kirkas 8. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu (lattia)

9.

VAINAJAN NÄYTTÖTILA

vainajan viimeinen näkeminen vahvistaa omaisten käsitystä siitä että vainaja on oikeasti poissa ja ”[t] ämän tosiasian itselleen tunnustamista pidetään olennaisena tuskallisen luopumisprosessin, suremisen, käynnistymisen kannalta.” (Molander 2009, 221) Uskon että tapa siitä että siunaustilaisuuteen osallistujat näkevät arkun tulevan vainajan näyttötilasta, johon lähiomaiset ovat menneet katsomaan edesmennyttä, auttaa, heidän tiedostamattaan sitä, vakuuttamaan heidät siitä että läheinen on tosiaan arkussa ja tätä kautta helpottaa hyväksymään tämän kuoleman. Uskon myös että tämä tapa voi helpottaa joidenkin omaisten ennen tilaisuutta kokemaa jännitystä, ja tehdä samalla tilaisuudesta hieman lämpimämmän. Tavallaan tämän kaltainen kulku vainajan näyttötilasta kappelisalille viittaa myös aikaisempaan käyttäytymismalliin, jossa vainaja hyvästeltiin kotona ja josta varsinainen matka hautausmaalle alkoi.

luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu (lattia) 10. vesi

Vainajan näyttötila on oma huoneensa, josta alkaa matka kappelisaleihin. Halusin suunnitelmassa korostaa vainajan kanssa vietettyä aikaa ja suosin ajatusta siitä että yhteistä matkaa vainajan kanssa pidennettäisiin yltämään jo ennen siunaustilaisuuden alkua. Tarkoituksena on että vainajan arkku tai uurna ei koskaan odottaisi valmiiksi kappelisaleissa, vaan että vainaja viedään aina käytävää pitkin saliin, joko omaisten kantamana tai katafalkkivaunuilla työntäen. Saattoväki huomaa näin aulasta milloin tilaisuus alkaa, ja liittyvät seuraamaan vainajaa kappelisaliin. Näin muodostuu kulkue kuin itsestään. Samalla arkunkantajilla on mahdollisuus kokeilla arkunkantoa jo ennen siunaustilaisuutta, jolloin itse tilaisuuden aikana ei tarvitse jännittää miten se tapahtuu, vaan he voivat keskittyä itse hyvästelyyn.

Esitin aikaisemmin myös kysymyksen siitä onko olemassa muita tapoja viestiä hautajaisiin osallistujille vainajan olevan kuollut, ja makaavan arkussa, kuin käymällä katsomassa häntä vainajan näyttötilassa. Tämä on tärkeä kysymys koska

89

Havainnekuva4 - Siirtyminen kohti kappelisaleja

Havahdun siihen että ihmiset ympärilläni hiljenevät ja alkavat valmistautua.

Kaikkien katseet siirtyvät katsomaan, kuinka vainajan näyttötilasta esiin tulleet arkku ja sitä kantavat omaiset kulkevat rauhallisesti kohti kappelisalia.

Arkun lipuessa hitaasti keinahdellen eteenpäin, muu saattoväki yhtyy seuraamaan sitä. Liityn osaksi joukkoa ja muodostuu kulkue kuin itsestään. Etenemme vainajan kanssa pitkää, pilareiden reunustamaa käytävää pitkin. Kaukana edessä häämöttää vainajaa odottava hautausmaa sekä sen lukuisat puut ja kasvit. Ennen sitä on kuitenkin vielä yksi pysähdys – kappelisali ja kuoleman kohtaaminen.

Saavumme vainajan kanssa kappelisaliin. Sali tuntuu hieman hämyisältä ja viileältä. Kantajat laskevat arkun katafalkille, kunniapaikalle kaikkien

Havainnekuva5 - Näkymä suuremmasta kappelisalista kohti viljelypeltoja

nähtäväksi. Kulkiessani penkeille huomaan sisääntulo-oven sulkeutuneen. Tilaan on laskeutunut odottava tunnelma. Kaikki istuvat hiljaa paikoillaan. Silmäni alkavat tottua hämärään ja havaitsen, että tila ei ollutkaan niin matala kuin sisään tullessa sen koin. Seinäkemäisten kattopalkkien välistä katto kohoaa korkealle ylös, kohti taivaalle aukeavaa viiltoa, jonka kautta valoa tunkeutuu sisään kappelisaliin. Seinät on nostettu irti lattiasta, ja niiden alta tuleva valo heijastuu veden pinnasta eläväksi osaksi salia. Tällä välin hautajaispuhuja on siirtynyt salin päätyyn ja alkaa siirtämään pronssista liukuovea syrjään.

Tuntuu kuin saliin tulvisi valoa ja kaikkien katseet kohdistuvat arkkuun sekä sen päälle laskettuihin seppeleisiin, jotka heräävät väriloistoon valon osuessa niihin. Tilaisuus alkaa.

Havainnekuva6 - Näkymä pienemmästä kappelisalista

erilainen. Omaiset voivat valita näistä kahdesta, heille sopivamman hautajaistilaisuuden pitopaikan.

Kappelisaleihin siirryttäessä, astutaan askel vielä syvemmälle rakennukseen. Tilaan jossa kohdataan poismennyt läheinen. Salien tunnelmassa on haettu ajallista pysähtyneisyyttä, niin että hautajaisvieraat kokevat olevansa läsnä kyseisessä hetkessä. Samalla kun ajatukset ja katse kiinnittyvät arkussa makaavaan vainajaan sekä hautajaistilaisuuteen, ymmärretään että vainaja on oikeasti kuollut.

KÄYTÄVÄ

Hautajaisväen liittyessä saattamaan vainajaa kohti kappelisalia, siirrytään korkeasta aulatilasta matalaan ja pitkään käytävään. Porttimaista käytävätilaa rytmittävät vertikaaliset pilarit, sekä näiden muodostamat horisontaaliset varjot lattialla, jotka johdattavat seurueen kappelisaleihin. Näin siunaustilaisuuteen osallistujat siirtyvät vaiheittain, pienten tilallisten muutosten kautta tilasta toiseen.

Pilareiden mittasuhteet ovat suunniteltu niin, että pilarit muodostavat eteenpäin katsottaessa ”umpinaisen” kujan, joka rajaa katsetta sivuilta, kohdistaen sen näkymänpäätteenä häämöttävään luontoon. Tämä heijastelee surevan ihmisen mielentilaa, jossa ajatukset pyörivät päässä, eikä ulkomaailmaan kiinnitä niin paljon huomiota.

Todellisuudessa käytävä on hyvin avoin tila, joka aukeaa vahvasti ympäristöönsä. Sureva ei välttämättä huomaa tätä vielä kulkiessaan vainajan kanssa kohti kappelisalia. Siirtymäreittien päätteenä on aina näkymä ulos ja niin sanotusti kohti elämää.

Suurempi sali on kooltaan 95m² kokoinen ja se on tarkoitettu 60-70 henkilön tilaisuuksiin. Arkkitehtuuriltaan se on suljetumpi ja tunnelmaltaan mystisempi. Pohjamuodoltaan neliömäinen sali, rajautuu sen ulkopuolta kiertävään vesiaiheeseen, sekä lattiasta irti nostettuun hirsikehään, jotka irrottavat sen omaksi kokonaisuudekseen.

Sisään astuessa sali tuntuu matalalta ja hieman painostavalta. Seiniä ja kattoa kiertää horisontaalinen tammirimoitus, joka madaltaa salin olemusta. Salin keskiosa avautuu korkealle, muodostaen tilaan harjakaton. Tämä tila on jaettu vaakasuunnassa osiin korkeilla kattopalkeilla, jotka häivyttävät tilan korkeuden saliin saavuttaessa. Ne muodostavat myös heijastuspinnan, jonka kautta saliin kantautuu valonkajoa ylhäältä, katonharjalla sijaitsevasta kattoikkunasta. Salin seinät on nostettu irti maasta kuparisen tuen päälle, niin että seinien alaosasta

KAPPELISALIT

Siunauskappelissa on kaksi kappelisalia. Salit eivät ole eriarvoisia, vaan kumpikin sali muodostaa yksilön, joka on kooltaan ja tunnelmaltaan

92

Leikkaus E-E 1:200 2. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea 3. sisäverhous, vaakarimoitus, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea 4. sisäverhous, vaakalaudoitus, 100x22mm, kuusi,

höylätty, vaalea suojavahaus 5. liimapuu, kuusi, valkokuultokäsittely 7. detaljit, kupari, kirkas

+0,0 = +21,0 (N2000)

näkee ulkopuolella kiertävän vesielementin.

Lattianrajasta tuleva valo heijastuu veden kautta, väreilevänä salin sisäpinnoille. Elämä ikään kuin tihkuu rakojen ja aukkojen kautta salin ulkopuolelta tähän kuolemalle varattuun huoneeseen, muistuttaen salin ulkopuolisesta maailmasta. Kappelisalissa on kaksi kuparista liukuovea, jotka sijaitsevat salin kummassakin päädyssä. Näiden avulla kappelisali voidaan sulkea tai avata kohti ympäristöä. Ovia hyödyntämällä hautajaistilaisuuteen voidaan luoda erilaisia tunnelmia. Salin päätyä avaamalla voidaan muodostaa näkymä mäntymetsään, sekä sen takana sijaitsevalle viljelypellolle. Suljettu sali voi sopia sen sijaan hyvin esimerkiksi hiljaisiin hautajaisiin.

kanssa ne luovat tilasta vertikaalisesti kaksiosaisen.

Kappelisaleissa ei ole kiinteää uskonnollista rekvisiittaa, vaan kuhunkin tilaisuuteen tuodaan halutun lainen varustelu rekvisiittavarastosta.

Suuremmassa salissa käytetään vapaasti seisovia kalusteita, jotka voidaan asettaa huoneeseen kuhunkin tilaisuuteen sopivimmalla tavalla.

Pienemmän salin päädyssä sijaitsee taso, jota voidaan hyödyntää uskonnollisen rekvisiitan asettelussa. Kummastakin kappelisalista siirrytään suoraan ulos, kulkematta takaisin aulaan. Tästä syystä saleihin on sijoitettu erillinen naulakko vaatteille. Tämän lisäksi saleissa on pienoisurut, sillä urkumusiikilla on edelleen vahva osa hautajaismusiikissa, varsinkin kristillisissä hautajaisissa. Urut sijaitsevat tilojen perällä, jossa ne eivät vie huomiota itse tilaisuudelta. Tiloissa on mahdollisuus myös digitaaliseen äänentoistoon.

Pienempi sali on kooltaan 66,5m² ja tarkoitettu noin 30-40 hengen seurueelle. Tunnelmaltaan sitä voisi kutsua arkisemmaksi, sekä hieman kirkkomaisemmaksi. Tila on kokijalle armollisempi, verrattuna suuren salin ehdottomaan tunnelmaan.

Valoisa tila jäsentyy suurten lasiseinien varrelle, avautuen vahvasti kohti vertikaalista mäntymetsää.

Tämä luo tilasta avarantuntuisen, vaikka kooltaan sali on edellistä pienempi. Salia hallitsee vahvan luontoon suuntautuvan yhteyden lisäksi kattoristikot, jotka kohoavat kohti katonharjaa sekä siellä sijaitsevaa valoaukkoa. Seinien alaosaa hallitsee vahva horisontaalinen tammirimoitus, kuten suurempaa saliakin. Yhdessä kattoristikoiden

Kukat ja seppeleet voidaan laskea arkulle, kussakin siunaustilaisuudessa parhaaksi nähdyllä tavalla. Ne voidaan laskea arkulle, joko ennen siunaustilaisuutta tai vasta siunaustilaisuuden jälkeen. Suomessa on yleistymässä edellä mainittu tapa. (Molander 2009, 157) Kappelisaleihin voidaan tuoda tätä varten kukkatelineet, joille kukat ja seppeleet voidaan laskea.

93

Havainnekuva7 - Näkymä hiljentymispaikalta kohti vesiaihetta sekä siunauskappelia

Tilaisuus on loppunut. Arkunkantajat alkavat siirtyä hitaasti kohti käytävää, muiden liittyessä heidän peräänsä. Käytävälle astuessani, eteeni avautuu laaja näkymä ulkona odottavaan mäntymetsään sekä vesiaiheeseen, jonka pinnasta ympäröivät puut heijastuvat. Ulos siirryttäessä pilarit ovat muuttuneet puiden rungoiksi, joiden ympäröimänä odottelemme vielä hetken, niin että kulkue on saatu muodostettua. Auringon valo tuntuu kirkkaammalta ja lämpimämmältä. Olo on huojentunut. Matka voi jatkua.

Havainnekuva8 - Näkymä pienemmästä kappelisalista kohti hautausmaata

Poistuminen - takaisin nykyhetkeen | 5.63 Siunaustilaisuuden loputtua kummastakin salista poistutaan omaa reittiä pitkin hautausmaalle, jolloin henkilövirrat eivät kohtaa. Tarkoituksena on että vainajaa ei missään tilanteessa jätetä arkussa kappelisaliin, vaan hautajaisseurue kantaa sen aina pois, joko hautausmaalle hautaan, tai sitten kolumbaarioiden läpi kulkevaa polkua pitkin aukiolle, jossa hautajaisauto odottaa tuhkaukseen vietäviä arkkuja.

poistutaan suoraan ulkotilaan, jossa reitti kulkee vesipeilin ylitse, kohti hautausmaata.

Ulos siirryttäessä arkun kantajat odottavat vielä hetken että kulkue muodostuu, jonka jälkeen arkku viedään haudalle. Jos matka haudalle on liian pitkä tai kantaminen ei muuten onnistu, niin kappelityöntekijä on voinut siirtää kellotornissa sijaitsevasta varastosta arkkuvaunut odottamaan ulos. Kellojen soitto kuuluu vielä vahvasti osaksi hautajaisia kristinuskossa ja tämän takia kellotorni on osa suunnitelmaa.

Suuremmasta kappelista poistuessa siirrytään takaisin käytävätilaan, josta aukeaa näkymä luontoon sekä kohti kappelin edustalla olevaa vesipeiliä. Näin vierailija huomaa että käytävä, joka saattoi näyttäytyä sulkeutuneelta saliin siirryttäessä, onkin hyvin avoin ja valoisa. Ulos siirryttäessä rakennettu muuttuu luonnoksi. Käytävää reunustavat pilarit vaihtuvat korkeiksi männyiksi, joiden ohi hautajaiskulkue jatkaa kulkuaan. Pienemmästä kappelisalista

Tuhkaustapauksissa uurna luovutetaan omaisille vainajan näyttöhuoneessa, jonka jälkeen he poistuvat hautausmaalle samaa käytävää pitkin kuin arkutkin. Hautausmaa tarjoaa tuhkan laskuun useita eri vaihtoehtoja.

96

katto

kattopalkisto

IV-konehuone

1. kerros

kellari kerros

R채j채ytysaksonometria sek채 siunauskappelin liikenteellinen j채rjestely 97

julkisivuverhous, lomalaudoitus, tammi, 100x25mm + 50x50mm, kuullotettu , vaaleanruskea

luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu

vesikatto, kupari, kirkas

luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu

sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu

RAKENTEELLISUUDESTA Materiaaleista | 5.71 kestävämateriaali, ja tuo rakennuksen käyttötarkoituksen vaatimaa arvokkuutta. Siinä on mukana myös materiaalin ajallinen ulottuvuus, joka syntyy kuparin hapettuessa. Pidän myös ajatuksesta äänimaailmasta, jonka metallinen katto sekä vesikouruton rakenne luovat ympärilleen, sateen ropistessa katetta vasten, sekä tippumalla räystään alla sijaitsevaan kivikkoon, korostaen näin luonnontapahtumaa. Kuparia on käytetty katon lisäksi myös ovissa sekä sisätilojen yksityiskohdissa.

Materiaalivalinnoissa oli monia lähtökohtia, lähtien aina paikan historiasta, materiaalien herättämistä mielikuvista kuin omista muistoistanikin. Lopullisiin valintoihin vaikuttivat näiden lisäksi materiaalien luonnollisuus, kestävyys, käytännölliset syyt, sekä materiaalin ajallinen käyttäytyminen. Mielestäni elämä ja eläminen rakennusaineissa ja taloissa antaa niille historiallista viitekehystä ja tekee niistä ajalliselta ulottuvuudelta syvempiä. Se että näkee jonkin rakennusaineen vanhenevan tai kuluvan, on luonnollista ja ihminen pystyy paremmin sijoittamaan oman elämänsä ja ikänsä rakennuksen elämään ja ikään. Kysymys saattaakin olla siinä vanheneeko rakennus luonnollisen näköisesti ja arvokkaasti, vaiko irvokkaasti niin että rakennus näyttää ”kuolevan”.

PUU

Puusta tuli yksi rakennuksen perusrakennusaineista, ja sitä on käytetty rakennuksessa eri tavoin.

Puun käyttö tuntui luontevalta ja rakennuspaikalle soveltuvalta. Tammea on käytetty ulkona sekä sisätiloissa niissä kohdin, joissa kävijä pääsee tarkastelemaan materiaalia läheltä. Pidän tammen sävystä sekä sen pinnasta erottuvista syykuvioista.

Kuusi valikoitui toiseksi puumateriaaliksi sen oksaisuuden perusteella. Kuusta käytin hirren materiaalina, kattorakenteissa että sisätilan verhouksessa. Puun syykuviot, vuosirenkaat sekä oksat tuovat esiin puun alkuperän elollisena materiaalina, ja näitä piirteitä halusin tietyssä määrin korostaa rakennuksessa.

KUPARI

Katemateriaalia valitessani kävin läpi monia eri vaihtoehtoa, mutta päädyin nopeasti metalleihin.

Hain jotain, joka ottaisi kiinni ja heijastelisi mäntymetsään kantautuvaa auringonvaloa. Kupari valikoitui materiaaliksi, koska se soveltuu mielestäni esimerkiksi sinkkiä paremmin mäntymetsään, ja antaa siihen verrattuna lämpimämmän ja pehmeämmän vaikutelman. Kupari on tarpeeksi

98

puu, tammi, kuulotettu, vaaleanruskea

hirsi, kuusi

sisäverhous, vaakalaudoitus, 100x22mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus

sisäverhous, vaakarimoitus, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea

liimapuu, kuusi, valkokuultokäsittely

vahva elementti, joka heijastelee sen loputonta kiertokulkua sekä sen kaksinaista roolia, uutta synnyttävänä ja olemassa olevaa hajottavana. Pidän myös sen abstraktista luonteesta, sekä siitä kuinka se jollain tavoin on ajatonta ja mittakaavatonta. Voisiko sanoa fraktaalista. Vaikka vesi vaikuttaakin hieman kuluneelta teemalta, niin sitä käyttämällä pystyin tuomaan rakennukseen ominaisuuksia, joiden takia päädyin ottamaan sen osaksi siunauskappelia.

LUONNONKIVI

Toinen rakennuksessa vahvasti läsnä oleva materiaali on luonnonkivi, jota on käytetty sekä sisätiloissa että ulkona. Päädyin luonnonkiveen sen pitkäikäisyyden ja kulutuksenkestävyyden takia. Kivessä, kuten puussakin on havaittavissa myös materiaalin ajallinen muodostuminen. Sävyksi valikoitui Liedonpunainen, jonka antama vaalean rusehtava värisävy, täydentää kuparin, tammen ja kuusen muodostamaa materiaalipalettia. Suunnitelmassa sitä on käsitelty eri tavoin, kuten ristipäähakattuna, uritettuna ja poltettunakin. Näin samasta materiaalista saadaan aikaiseksi eri sävyjä ja pintoja.

Luonnonkiveä on käytetty sisätiloissa lattiassa ja ulkona sokkelissa sekä sisäänkäynnin yhteydessä.

Vesi muodostaa siunauskappeliin elementin, joka vahvistaa kokemusta siirryttäessä tilasta toiseen, sekä sisällä että ulkona. Se on myös läsnä kummassakin kappelisalissa. Suurempi kappelisali on rajattu vesiaiheella omaksi kokonaisuudeksi ja sisällä tilassa vesi näyttäytyy maasta nostettujen seinien takaa hahmottuvana abstraktina elementtinä. Salista poistuttaessa avautuu näkymä ulos vesiaiheeseen sekä sitä ympäröivään luontoon, jota vesiaihe peilaa.

Vesi on läsnä myös pienemmässä kappelisalissa, jossa se näkyy salin ulkopuolella sijaitsevana, muusta metsänpohjasta erottuvana kaistaleena, joka salista poistuttaessa ylitetään. Talvella vesiaihe näyttäytyy lumessa olevana painaumana, jonka yli saattoväki poistuu. Ulos vesiaiheen eteen sijoitin hiljentymispaikan, jonne hautausmaalla kävijät voivat mennä istumaan ja rauhoittumaan hautausmaalla vieraillessaan.

VESI

Mietin paljon vesiaihetta sekä sen tarpeellisuutta projektissa. Se on erilaisia mielikuvia, tunteita ja ajatusvirtoja herättävä elementti, johon liittyy hyvin paljon symboliikkaa. Näen kuitenkin että vesi on universaalisymboli, jolla ei ole yhtä oikeaa tulkintaa, eikä näin voisi muodostua esteeksi uskonnollisesta näkökulmasta katsoen. Itselleni vesi on hyvin rauhoittavan elementti, jota katsellessa voi uppoutua omiin ajatuksiin. Vesi on myös

99

YP1

2.

2.

Detalji 1:10 - Katon taite sekä kattoristikko GSEducationalVersion

100

P1

YP1

YP2

-

- 150mm 2 x kuusilauta 150x22, kiinnitetään toisesta päästä seinärakenteeseen ja toisesta katolta tulevaan 100x30mm, tuuletusvälin muodostavan, laudan kummallekin puolelle tukemaan räystäsrakennetta - 37mm koolaus 37x50 - 13mm kuusivanerikaistale, kaistaleiden väliin jätetään rimoituksen suuntaisia rakoja, joista ilma pääsee tuuletusväliin - rimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

konesaumattu kuparipelti, kirkas 5mm vaimennuskaista 5x50..100, peltirivin keskellä 15mm havuvaneri 100mm tuuletusväli (100x30mm kuusilauta) 25mm tuulensuojalevy 200x50 mm liimapuupalkki + mineraalivilla 200mm 325x80 mm liimapuupalkki + mineraalivilla 214mm ilman ja höyrynsulku 13mm havuvaneri 50mm koolaus + mineraalivilla 26mm 13 + 13mm rakennuslevy palomitoituksen mukaan, 2-kertainen levytys, pintalevy - 22 vaakalaudoitus, 100x22 mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus

1. peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki

2.

1.

YP2 Detalji 1:10 - Katon räystäs sekä ikkuna

101

VS2

VP1

3.

VS1

5.

4.

5.

VP1

Detalji 1:10 - kappelisalin seinä sekä ristikon ja seinän liitoskohta

102

1. peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea

4.

AP1

VP1

- 25mm Luonnonkivilaatta, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 25x160x1500 - 55mm kelluvabetonilaatta - 20mm eristekerros - 150mm teräsbetonilaatta - 100mm polystyreeni - 100mm polystyreeni - 20mm tasaushiekka - suodatinkangas - salaojituskerros

-

VS1

VS2

- 200mm painumatonhirsi - 22mm vaakalaudoitus, 100x22 mm, tammi, höylätty - 50mm vaakarimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

- 200mm painumatonhirsi - 22 vaakalaudoitus, 100x22 mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus

55 valulattia, betoni, pinnoite esim. mastertop 50 askeläänenersistevilla 240 CLT-levy 60 koolaus + mineraalivilla / äänitekninen ilmajousi 145 asennustila 25 akustiset jousirangat huopa + 30 (15+15) kipsilevy, äänenvaimennus 50 rimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

8.

7.

1.

Detalji 1:10

GSEducationalVersion

AP1

9.

10.

11.

AP1

11.

7.

7.

6.

6.

12.

Detalji 1:10 - Pilarin ja lattian liittyminen

1.

peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki 3. 100x300 liimapuupalkki, pulttikiinnitys hirsirunkoon 4. lattia, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 5. hirsiseinän alaosa viimeistellään kuparisella kulmaraudalla 6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. ikkunapelti, kupari, kirkas 8. pilari, 210x80, tammi, kuulotettu, vaaleanruskea 9. liimapuupilari 160x160 10. pilariantura, kupari, kirkas 11. pilarin kohdalla lattia, luonnonkivikaistale, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 12. luonnonkivi Ø30-40mm, vaalea

4.

8.

7.

1.

Detalji 1:10 - Alapohjaliitos sekä lattian ja ikkunan kohtaaminen

103

1:20

12.

1.

2.

7.

8.

3.

4.

9.

5.

15.

6.

14.

10.

5.

11.

12.

13.

Rakenteellinen periaate 1.

2.

3.

4.

5.

Liimapuupalkki, Liimapuupalkki, Liimapuupalkki.

Liimapuupalkki, pulttikiinnitys Liimapuupalkki,

kuusi, 325x80mm kuusi, 214x30mm kuusi, 200x80mm kuusi, 100x300mm, hirsirunkoon kuusi, 160x300

6.

7.

8.

9.

Pilari, liimapuu, kuusi, 160x160mm Vaakalaudoitus, kuusi, 100x22mm, höylätty, vaaleasuojavahaus Painumatonhirsi, 200mm Vaakarimoitus, tammi, 50x50mm kk100mm, kuulotettu, vaaleanruskea

104

10. Pilari, tammi, 210x80mm, kuulotettu, vaaleanruskea 11. Ikkunaelementti 12. Peitelista, tammi, 30x80mm, kuulotettu, vaaleanruskea

13. ikkunapelti, kupari, kirkas 14. luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 15. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu

LOPPUPOHDINTOJA

06

LOPPUPOHDINTOJA Perehtymisestä aineistoon suhtautuminen?

Aloittaessani työskentelyn diplomityöni parissa en tiennyt aihepiiristä juuri mitään. Sukelsinkin innokkaasti hautausmaita ja siunauskappeleita käsittelevän kirjallisuuden, sekä työtäni taustoittavan aineiston pariin. Työtä tehdessä oli jännittävä huomata kuinka vähän aihe oikeastaan kuului yleissivistyksen piiriin, ja kuinka syrjään kuolema on siirretty arkielämästämme, vaikka se on yksi vahvinten elämään kuuluvista asioista. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Onko tämä meidän tapamme torjua henkisesti asia, johon emme voi vaikuttaa? Pitäisikö kuoleman tulla enemmän osaksi arkipäiväämme ja meidän luoda siihen terveempi

Myös tutustuminen muiden uskontojen ja elämänkatsomusten hautaustapoihin oli hyvin avartavaa. Esimerkiksi uskontoihin sitoutumattomien hautajaisista en tiennyt mitään ennakkoon, vaan minulle heräsi paljon kysymyksiä, niin seremoniasta, kuin siitä mihin ja miten haudataan. Tätä voi sanoa jopa yllättäväksi, koska muiden uskontojen tavoista on kuitenkin valmiiksi saanut jonkinlaisen käsityksen kaikkien näiden opiskeluvuosien aikana.

Suunnittelusta Suunnittelu on ollut moniulotteinen ja jopa kaoottinen prosessi. En alun perinkään pyrkinyt lähteä tekemään yksipuolista ja yhteen ideaan perustuvaa rakennusta, joka ei jätä mitään arvailujen varaan ja jonka idea voidaan esittää helposti yksiselitteisellä diagrammilla. Mielestäni arkkitehtuurin ei tarvitse olla välttämättä käsitettävää. Mitä enemmän ihminen antaa itsestään tehdessään taidetta, se myös huokuu lopputuloksesta. Suunnitelma onkin hyvin vahvasti omiin henkilökohtaisiin lähtökohtiin nojaava ja siinä on vahvasti mukana omat subjektiiviset kokemukset,

tuntemukset ja muistot. Tämä on mielestäni tilanne todella suuressa osassa merkityksellistä taidetta.

Uskon että suunnittelija siirtää prosessin aikana osan itsestään teokseen. Tästä syystä koitin puristaa suunnitelmaan niin paljon elämää kuin pystyin.

Mielestäni vain tätä kautta voi syntyä itsenäisenä ”elävä” teos. Moniulotteisuus auttaa myös kokijaa saamaan teoksesta enemmän irti. Teokseen sisällytetyt ideat ja nyanssit ruokkivat toinen toistaan ja kokijan päässä nämä sitten linkittyvät eri tavoin luoden uusia mielleyhtymiä, ajatuksia ja tunteita, joita tekijä ei alun perin ollut ajatellutkaan.

Kirjoittamisesta Samalla kun koitin avata luovaa prosessia, sen aikana syntyneitä ajatuksia paperille ja syitä miksi suunnitelma on mitä on, huomasin kuinka vaikeata oli kirjoittaa siitä. En osannut helposti vetää suoria viivoja eri ajatusteni välille edeten järjestelmällisesti, vaan voisi sanoa että kaikki on vaikuttanut kaikkeen.

En ole täysin varma kuinka pitkälle omia töitään tulisikaan lähteä avaamaan, sillä se saattaa rajoittaa juuri kokijan omia ajatuksia ja mielleyhtymiä.

Valmiiksi pureskeltu voi tuntua myös hyvin tylsältä.

suunnittelua eteenpäin. Jätin työn ulkopuolelle myös paljon asioita, ja joidenkin syyseuraussuhteet ovat jo unohtuneet. Toiset taas ovat olleet hankalia tuoda paperille.

Koin myös hedelmälliseksi yhdistää suunnittelun ja taustatutkimuksen tekemisen, sillä varsinkin siunauskappeleiden historiaosiota kirjoittaessa se antoi tukea kumpaankin suuntaan. Tällä tavoin pystyin paremmin ymmärtämään rakennustypologian kehittymistä ja näin oli helpompi myös käsittää mitä oli tekemässä.

Halusin kuitenkin yrittää jäsentää ja tuoda esiin suunnitteluprosessia sekä itseäni että lukijoita varten. Koen että diplomityöhön kuuluu jonkin asteinen oman ajatusmaailman ja päätöksentekoprosessin raottamien. Työhön olen koonnut parhaani mukaan ajatuksiani ja mietteitä, jotka ovat vieneet

Diplomityö vahvisti itselleni myös kuinka tärkeää on perehtyä paikkaan, sen historiaan sekä koittaa sisäistää alueen ominaispiirteet varsinkin suunniteltaessa kulttuurisesti ja maisemallisesti arvokkaaseen ympäristöön. En olisi päätynyt tähän

108

lopputulokseen, jos olisin vain katsonut kaavasta kappelille varatun sijainnin ja lähtenyt sen pohjalta piirtämään rakennuksen sille. Tällöin lopputulos

ei välttämättä olisi tullut aluetta eheyttävä tai sen ilmapiiriä jatkava, vaan luultavasti enemmänkin hieman kömpelö, paikkaan sopimaton tekele.

Tilaohjelmasta Oli oikeastaan hauskaa tehdä tilaohjelma itse, sekä käydä koko suunnitteluprosessi suhteellisen pitkän aikavälin kautta. Se on ollut hyvin opettavainen kokemus, verrattuna siihen että tilaohjelma annettaisiin valmiiksi, tai että se kopioitaisiin jostain, jolloin sen saattaa ottaa jotenkin itsestäänselvyytenä ja sitä millään tavalla kyseenalaistamat-

ta. Tilaohjelmaa tehdessä pystyin mielestäni myös eläytymään paremmin eri käyttäjiin ja heidän tarpeisiinsa. Palasinkin prosessin aikana tiettyjen peruskysymysten äärelle siitä miksi ylipäätä rakentaa, ja jos rakentaa niin mitä, mihin ja miten.

Nämä ovat hyvin tärkeitä kysymyksiä esitettäväksi kun tehdään suunnitelmia.

Toiminnallisuudesta on valinta siinä missä maanpäällinenkin. Samalla tavoin nostohissi on valinta, jonka kanssa tai ilman kappelin saa toimimaan. Valinnat vain korostavat eri tavalla itse tapahtumaa.

Siunauskappelin voi suunnitella monella tavalla ja ne ovat oikeastaan vain valinta kysymyksiä siitä miten haluaa saada kappelin toimimaan, sekä siitä mitä haluaa korostaa. Kaikki ratkaisut saadaan kyllä toimiviksi. Esimerkiksi maanalainen ruumiskellari

Mitä saavutti Oulujoen hautausmaalla sekä rakennustypologian kehittymisestä. Suunnitelma mahdollistaa hautausmaan tarkemman, pienimittakaavaisemman suunnittelun tulevaisuudessa, sekä näyttää kuinka kappeli sijoittuisi ja toimisi tässä kokonaisuudessa.

Toivonkin että suunnitelmasta on hyötyä hautausmaata kehittäessä.

Vaikka näillä näkymin Oulujoen hautausmaalle ei olla rakentamassa siunauskappelia niin, diplomityöni pyrkii antamaan suuntaviivoja siihen miten hautausmaa voisi kehittyä tulevaisuudessa sekä tarjoaa vaihtoehtoisen suunnitelman sinne kaavailusta siunauskappelista sekä sen sijoittumisesta. Diplomityö avaa myös uudelleen keskustelun siunauskappelin tarpeellisuudesta

Pohtiminen kappelin rakentamisesta siunaamattomassa tilassa järjestetty kristillinen hautatoimitus mahdoton ajatus kirkolle. Kuitenkin siunaustilaisuus voidaan kirkkojärjestyksen perusteella järjestää myös esimerkiksi vainajan kotona, jolloin se järjestetään siunaamattomassa tilassa. Tulisiko siunauskappelin siis ollakin esimerkiksi kunnan omistama ja ylläpitämä siunaamaton rakennus, jota eri tahot voivat käyttää.

Jätän tämän asian vain pohtimisen tasolle, enkä ota siihen kantaa.

Jos kappeli päädyttäisiin rakentamaan Oulujoen hautausmaalle, niin herää mielenkiintoinen kysymys, jota en nostanut suunnitelmassa esiin.

Kirkkojärjestys joka on voimassa evankelis-luterilaisella hautausmaalla, sanoo että siunauskappeli ja hautausmaa on vihittävä, jotta niitä voidaan käyttää. Mitä tämä tarkoittaa projektin kannalta?

Onko se että rakennus on vihitty kristillisesti, este tilan käytölle uskontoihin sitoutumattomille tai esimerkiksi muslimeille. Jos näin on, niin onko

109

KIITOKSET Haluaisin kiittää kaikkia ystäviäni, jotka ovat tarjonneet mahtavat opiskeluvuodet unohtumattomine hetkineen sekä yhdessä tekemisen hengestä ja tuesta. Kiitokset Hannalle ja Matille kommenteista sekä erityiskiitos Jutalle siitä, kun jaksoit ystävällisesti kommentoida tiivistelmääni.

Perhettäni ja Anskua kiitän kannustamisesta ja siitä, että jaksoitte odottaa näinkin kauan tätä hetkeä.

Kiitän myös lukijoita. Itse ainakin sain valtavasti tästä prosessista ja toivon mukaan tekin saatte tästä jotain irti.

Opettajiani kiitän perehdyttämisestä arkkitehtuurin maailmaan sekä kaikista keskusteluista, joita olen käynyt teidän kanssanne. Olen oppinut valtavasti teiltä kaikilta. Kiitän myös siitä, että teidän tuellanne päädyin ylipäätään jatkamaan loputonta etsintääni arkkitehtuurin saralla.

Juha Nissinen 7.5.2019 Oulu

110

LÄHDELUETTELO

07

PAINETUT LÄHTEET Kirjat - Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 1. Oulu: Oulun kaupunki, 1999.

- Arvokkaita Alueita Oulussa: Osa 2. Oulu: Oulun kaupunki, 2001.

- Aurejärvi-Karjalainen, Anneli. 1999. Perheen Omat Juhlat: Siviiliseremoniat Häistä Hautajaisiin.

Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY. - Gardberg, C. J. , Irma Savolainen ja Henrik Degerman. 2003. Maan poveen : Suomen luterilaiset

hautausmaat, kirkkomaat ja haudat. Schildt.

- Heng, Bey. 1994. Hautausmaat Arkipäivän Asioina. Helsinki: Kirjaneliö.

- Huusko, Jorma ja Katri Huusko. 1986. Oulun Kulttuurihistoriallisesti Merkittävät Kohteet. Oulu:

Oulun kaupunki.

- Molander, Gustaf. 2009. Matka Mullan Alle: Kuolematyöntekijöiden Arki. Helsinki: Työterveyslaitos.

- Schali, Kirsi, toim. 1996. Oulun hautausmaat. Oulu: Oulun ev. lut. seurakuntayhtymä.

- Schali, Kirsi ja Ritva Kylli. 2008. On Riemu, Kun Saan Tulla: Oulujoen Kirkko Sata Vuotta. Oulu:

Oulujoen seurakunta : Oulun ev.-lut. seurakunnat.

- Wirkkala, Ilmari. 1945. Suomen hautausmaiden historia. Porvoo: WSOY.

Artikkelit - - -

Arkkitehti. 5/1967. ”Pyhän Ristin kappeli, Turku”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 2/1969. ”Pyhän Ristin kappeli, Turku”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 6/2010. ”Pyhän Laurin kappeli, Vantaa”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

SÄHKÖISET LÄHTEET - Alatorvinen, Pia. 2009. ”Intiössä siunauksia liukuhihnatahtiin.”, Kaleva, 10.3.2009. Luettu

22.1.2019. https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/intiossa-siunauksia-liukuhihnatahtiin/263645/ - ”Ekumenia ja ekumeeninen.” Suomen ekumeeninen neuvosto. Luettu 6.3.2018. http://www. ekumenia.fi/ekumenian_tietopankki/ekumenia_ja_ekumeeninen/ - ”Hautaan siunaaminen ja hautajaiset.” Oulun ev.-lut. seurakunnat. Luettu 5.12.2018. http://www. oulunseurakunnat.fi/hautajaiset - ”Joka kymmenes 25–44-vuotias on ulkomaalaistaustainen.” Suomen virallinen tilasto (SVT),

julkaistu 23.9.2016. Luettu 29.3.2019. https://www.stat.fi/til/vaerak/2015/01/ vaerak_2015_01_2016-09-23_tie_001_fi.html - Karttatie, Oulun karttapalvelu, Luettu 19.2.2019. https://kartta.ouka.fi/ims - Kerttula-Rantanen, Raija. 2014. ”Taina Saarinen puhuu uskonnottomien hautajaisissa – ”Ihmisiä

hämmentää toisen suru”.”, Helsingin Sanomat, 28.10.2014. Luettu 12.2.2018. https://www. hs.fi/ihmiset/art-2000002772761.html - Lehtimäki, Terhi ja Hanna Lyytinen. 2015. Siunauskappeli rakennustyyppinä: Evankelis-luterilaisten

seurakuntien siunauskappelit 1917-2000. Tilaaja: LOHTU-teemahanke, Museovirasto. Luettu

20.2.2018. https://www.museovirasto.fi/uploads/Meista/Julkaisut/evankelis-luterilaiset siunauskappelit.pdf - Länkinen, Tiina. 2017. ”Merkittävä käännevuosi Suomen väestössä: Syntyneitä vähemmän kuin

kuolleita.”,Yle uutiset, 25.1.2017. Luettu 9.2.2018. https://yle.fi/uutiset/3-9422166 - Naapurina voimajohto. Finngrid. Luettu 20.1.2018. https://www.fingrid.fi/globalassets/ dokumentit/fi/julkaisut/naapurina_voimajohto_6-2016.pdf - ”Oulujoen hautausmaa.” Oulun ev.-lut. seurakunnat. Luettu 18.1.2018. http://www. oulunseurakunnat.fi/oulujoen-hautausmaa - ”Oulun hautausmaa.” Oulun ev.-lut. seurakunnat. Luettu 18.1.2018. http://www. oulunseurakunnat.fi/oulun-hautausmaa - ”Oulujoen kirkko.” 2009. Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut

114

kulttuuriympäristöt RKY, julkaistu 22.12.2009. Luettu 13.3.2018. http://www.rky.fi/read/ asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4486 - ”Poikkimaantien silta avattiin liikenteelle – avajaisissa satoja ihmisiä.” 2016. Kaleva, 22.1.2016.

Luettu 18.1.2018. http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/poikkimaantien-silta-avattiin-liikenteelle avajaisissa-satoja-ihmisia/744333/ - Saarinen, Sirkka. 2006. ”Vuoden ympäristörakenne 2006 aurinkolahti Vuosaaressa,

kunniamaininnat Ouluun ja Vaasaan.”, Betoni 3/2016. Luettu 18.1.2018. http://betoni.com/ wp-content/uploads/2015/10/BET0603_s40-41.pdf - Salomaa, Janne. 2008. ”Hautaan ilman pappia.”, Helsingin Sanomat, 14.9.2008. Luettu 9.2.2018. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004598070.html - Salonen, Niina. 2002. ”Oulujoen hautausmaa laajenee.”, Kaleva, 27.7.2002. Luettu 20.3.2018. http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulujoen-hautausmaa-laajenee/471816/ - ”Seurakunnat ja seurakuntayhtymä.” Oulun ev.-lut. seurakunnat. Luettu 17.1.2018. http://www. oulunseurakunnat.fi/oulun-seurakuntayhtyma - Timo Takala, Luonnonmukaiset metsähautausmaat, Tkk maisema-arkkitehtuurin, hautausmaat

studio luento 17.4.2007. Luettu 1.8.2017. http://www.arkkitehtiasema.fi/Kartat/imuroitavat/ Julkaisut/Luonnonmukainen_metsahautausmaa_Timo%20Takala.pdf - Vaalantien kehittäminen Oulun Hiukkavaaran kaavarungon vaikutusalueella:

Toimenpidesuunnitelma 2008. Oulun tekninen keskus ja Tiehallinto, 2008. Luettu 19.1.2018. http://wp.oulunliikenne.fi/wordpress/wp-content/uploads/2014/05/Vaalantien_ kehitt%C3%A4minen_Oulun_Hiukkavaaran_kaavarungon_vaikutusalueella_ toimenpidesuunnitelma.pdf

Lakitekstit - Hautaustoimilaki 457/6.6.2003. Luettu 12.2.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/2003/20030457 - Kirkkojärjestys 1055/1993. Luettu 12.2.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1993/19931055 - Kirkkolaki 1054/26.11.1993. Luettu https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054

Suunnitelmat -

Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky 1999. Oulujoen hautausmaa, Vaiheen I Hautausmaasuunnitelma.

KUVALÄHTEET Kaikki kuvat, paitsi seuraavaksi luetellut: Juha Nissinen - Kuva P1. Albert Edelfelt - Lapsen ruumissaatto, 1879

............ Edelfelt, Albert: Lapsen ruumissaatto, 1879, [maalaus]. Luettu 19.2.2019. https:// upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e6/Lapsen_ruumissaatto_Albert_Edelfelt_ Convoi_dun_enfant.JPG - Kuva P2. Arnold Böcklin - Die Toteninsel V, 1886

............ Böcklin, Arnold: Die Toteninsel V, 1886, [maalaus]. Luettu 19.2.2019. https:// en.wikipedia.org/wiki/Isle_of_the_Dead_(painting)#/media/File:Arnold_B%C3%B6cklin_-_ Die_Toteninsel_V_(Museum_der_bildenden_K%C3%BCnste_Leipzig).jpg - Kuva A0. Asemakaava

............ Oulun kaupunki,Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus. 22.5.2017 - Kuva A8. Hautausmaan yleissuunnitelma vuodelta 1996

............ Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky 1999. Oulujoen hautausmaa, Vaiheen I

115

Hautausmaasuunnitelma. sivu 2 - Kuva A20. Maastokartta Oulujoki 1953

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittaushallituksen topografinen

toimisto, 1953. Maanmittauksen kivipaino, Helsinki - Kuva A21. Maastokartta Oulujoki 1965

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittaushallituksen topografinen

toimisto, 1965. Maanmittauksen kivipaino, Helsinki - Kuva A22. Maastokartta Oulujoki 1981

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittaushallitus, Maastokartasto, 1981.

Helsinki - Kuva A23. Maastokartta Oulujoki 1989

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittaushallitus, Maastokartasto, 1989.

Helsinki - Kuva A24. Maastokartta Oulujoki 2003

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittauslaitos, Maastokartta, 2003.

Porvoo - Kuva A25. Maastokartta Oulujoki 2017

............ Peruskartta 1:20 000, 3422 06, Oulujoki, Maanmittauslaitos, Maastokartta, 2017.

116

117

LIITTEET

1+2

Liite 1.

Taustoitus siunauskappelien ja hautausmaiden kehityksestä sekä hautaustavoista

Hautausmaiden Kehitys Suomessa

s.121

Hautaus ennen kristinuskon saapumista 1.1 Hautaus kristinuskon alkuaikoina 1.2 Erilliset hautausmaat 1.3 Hautausmaat puistomaisiksi 1.4 Vapaaehtoisuus ja valistustyö 1.5 Lainsäädännöstä 1.6 Tuhkauksen kehittyminen 1.7 Hautausmaiden monipuolistuminen 1.8 Hautausmaat nykyään 1.9 s.134

Siunauskappelit Suomessa

2.1 Mikä siunauskappeli on?

2.2 Suomen ensimmäiset siunauskappelit 2.3 Syitä siunauskappeleiden syntyyn 2.4 Siunauspaikat ennen siunauskappeleita 2.5 Hautaustavat ja niiden kehittyminen 2.6 Muita syitä siunauskappeleiden kehittymiselle 2.7 Siunauskappeleiden toiminnallisesta kehittymisestä 2.8 Siunauskappeleiden tulevaisuus Vainajan viimeiset vaiheet

s.148

Hautaustavat kristinuskossa 3.1 Hautaustavat uskontoihin sitoutumattomilla 3.2 Hautaustavat islaminuskossa 3.3

Lähdeluettelo s.158

Liite 2.

Planssipienennökset

HAUTAUSMAIDEN KEHITYS SUOMESSA sekä eri kulttuurien lisääntyminen. ”Suomalainen hautauskulttuuri voidaan jakaa vanhan uskontorajan mukaan läntiseen ja itäiseen perinnealueeseen.

Edelliseen on vaikuttanut katolinen ja myöhemmin luterilainen uskonto ja jälkimmäiseen ortodoksinen uskonto.” (Schali 1996, 94) En ota tässä tekstissä mukaan itäistä perinnettä vaan keskityn läntiseen kehitykseen, sillä sen merkitys Suomen hautausmaihin on ollut merkittävämpi kuin itäisen perinteen. (Wirkkala 1945, 9-10)

Suomen hautausmaiden historia noudattelee samoja linjoja kuin muualla pohjoismaissa. (Wirkkala 1945, 5) Suomessa historia voidaan jakaa muutamiin vaiheisiin joihin ovat vaikuttaneet historialliset tapahtumat sekä muutokset ajattelutavoissa. Näitä ovat hautaus ennen ja jälkeen kristinuskon tulon, kirkosta ja kirkkomaasta erillisten hautausmaiden kehittyminen uskonpuhdistuksen jälkeen, nykyisenlaisten puistomaisten hautausmaiden kehittyminen 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa, uskonnonvapauden ja tuhkauksen yleistyminen

Hautaus ennnen kristinuskon saapumista | 1.1 Rautakaudella ennen kristinuskon saapumista Suomeen, vainajat poltettiin, joka oli yleisin hautausmuoto. (Wirkkala 1945, 9; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 7-9) Uskotaan kuitenkin että kristinuskon vaikutus Suomessa näkyy jo ennen ristiretkiä sillä 500-luvulta ja yleisemmin 1000-luvun alusta on löydetty hautoja, joissa vainajaa ei ole poltettu. Vainajille annettiin mukaan hautaan erilaisia esineitä, joiden uskottiin auttavan heitä kuoleman jälkeisessä elämässä.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 9; Wirkkala 1945, 9) Näitä esikristillisiä hautausmaita Wirkkala kutsuu kalmistoiksi. (Wirkkala 1945, 8)

metsissä, niemissä ja saarissa”. Wirkkalan mukaan näiden hautausmaiden ”pakanallinen luonne on ilmeinen”. Uskon että Wirkkala tarkoittaa juuri tätä hautausmaan ylläpitämistä ja hoitamista merkittävimpänä tekijänä määriteltäessä kristillistä hautausmaata, sillä sijaitsevathan hautausmaatkin kuten kalmistotkin monesti luonnossa. (ibid. 7-8) Kirsi Schalin toimittamassa kirjassa Oulun hautausmaat vuodelta 1996 kristillisen ja pakanallisen hautausmaan ero määritellään sen kautta kenelle se on tarkoitettu. Kalmistot ovat ”vainajien henkien asuinsij[oj]a”, kun taas hautausmaat on tarkoitettu eläville. (Schali 1996, 11) Hautausmaiden tehtäväksi nähdään surevien lohduttaminen sekä maallisen elämän katoavaisuudesta muistuttaminen. (ibid.

11) Kristillisen hautausmaan erottaa muista hautausmaista myös uskonnollinen seikka – hautausmaan tulee olla vihitty, kuten se määritellään kirkkojärjestyksessä. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku17 3§)

Wirkkala määrittelee kirjassaan Suomen hautausmaiden historia vuodelta 1945 kristillisen ja pakanallisen hautausmaan välisen eron viittaamalla Lutheriin tekstiin, jonka mukaan hautausmaat ovat ”Jumalan peltoja”, joista tulee pitää huolta sekä Lönnrotin sanakirjaan, jossa kalmistot määritellään ”…maan muinaiskansan hautauspaik[oiksi]

Hautaus kristinuskon alkuaikoina | 1.2 Kristinusko saapui Suomeen kahdesta suunnasta, katolilaisuus lännestä sekä ortodoksisuus idästä.

(Schali 1996, 94) Uuden uskonnon saapumisen vaikutuksesta polttohautaaminen väheni, vainajat alettiin sijoittaa hautaan itä-länsisuuntaisesti ja haudoille alettiin pystyttää kivisiä muistomerkkejä.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman, 12;Wirkkala 1945, 9) Kuitenkin kristinusko sekä vanhat tavat olivat pitkään käytössä samanaikaisesti, eikä esimerkiksi vainajan valmistelemista viimeiselle matkalle hylätty heti. (Wirkkala 1945, 9-10) Itseasiassa nykyäänkin saatetaan laittaa arkkuun jokin vainajalle tärkeä esine. (Molander 2009, 145-155)

HAUTAUS KIRKKOON JA KIRKKOMAALLE

Kirkko alkoi käännyttää kansaa ja perustaa kirkkoja muun muassa vanhojen kalmistojen paikalle.

(Wirkkala 1945, 10-11, 16) Vähitellen ihmiset alkoivat ottaa kristinuskon osaksi tapojaan ja ruveta hautaamaan vainajansa kristillisin menoin kirkkoon sekä kirkon ympärille kirkkomaahan. Näin jatkui 1500-luvun alun uskopuhdistuksen jälkeen, aina 1700-luvun loppuun asti. (ks. Wirkkala 1945; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003) Aluksi kirkkoon haudattiin vain papistoa, eikä hautapaikkaa voinut ostaa itselleen. Kirkkoon

121

hautaaminen yleistyi kuitenkin koskemaan muitakin kuin kirkonmiehiä myöhäiskeskiajalla.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 15) Näin hautaaminen siirtyi kirkkoihin ja kirkkomaille.

Tähän perinteeseen vaikutti katolisen kirkon usko vainajien tuskien helpottamisesta, vainajiin kohdistuneilla messuilla ja rukouksilla. Tästä syystä nähtiin että kirkko on paras paikka edesmenneille, sillä siellä heidän puolestaan rukoillaan jatkuvasti.

Näin ennen vainajille arkkuun annetut esineet tuonpuoleisen varalle muuttuivat rukouksiksi.

(Wirkkala 1945, 17,19) Uskonpuhdistuksen jälkeen hautaamisesta ja siihen liittyvästä toiminnasta tuli kirkolle suuri tulonlähde. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 20)

vainajia päällekkäin ja etuna oli myös mahdollisuus haudata talvella, roudan hankaloittaessa ulkona hautaamista. (Wirkkala 1945, 23, 29; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 47-48) Renessanssin aikaan kirkossa sijainneita hautoja alettiin nimeämään ja merkitsemään muistomerkillä. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 30) Wirkkalan kirjasta paljastuu että ” [v]ain maaherran erikoisluvalla saatiin hauta korottaa ylös lattiasta.” (Wirkkala 1945, 94-95) Kuitenkin Ruotsissa kirkkoon sijoitetuissa hautamuistomerkeissä mentiin Gardbergin mukaan liiallisuuksiin 1600-luvulla, eikä kirkkosali pystynyt aina toimimaan kunnolla kirkollisessa käytössä.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 28-29) Tästä seurasi hautakuorien rakennuttaminen aluksi kirkon viereen sekä myöhemmin kirkon ympärillä sijainneelle kirkkomaalle ja kirkkomaanmuurin viereen, jossa niitä kutsuttiin hautakappeleiksi.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 28-29; Wirkkala 1945, 21-22) Suomessa hautakuoreja on ollut ainakin Turun tuomiokirkossa ja kappelihautoja koko Suomessa. (Gardberg, Savolainen ja Degerman

Kirkkoon hautaaminen jatkui uskonpuhdistuksen jälkeenkin vaikka vainajille osoitettujen messujen ja rukousten lukeminen lopetettiin. (ibid.)

Hautaaminen tapahtui kirkonlattian alle tehtyihin muurattuihin ja salvottuihin muurihautoihin.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 30;Wirkkala 1945, 28) Näihin hautoihin pystyi hautaamaan useita

122

Kuva T1 Hautoja Oulujoen hautausmaalla

Tilaa kirkon lattian alta ei kuitenkaan riittänyt loputtomiin.

Käytännöksi muodostui jo hajonneiden vainajien luiden siirtäminen kirkon muuriin rakennettuihin holveihin sekä kirkkomaalle perustettuihin luuhuoneisiin ja luukuoppiin, joissa luut hajosivat tuhkaksi. Tämä tuhka haudattiin lopulta kirkkomaalle. (Wirkkala 1945, 19-20; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 53) Luuhuoneisiin siirrettiin myös vainajien jäänteet lattianalaisen haudan vaihtaessa omistajaa, tai haudan siirtyessä takaisin kirkon omistukseen.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 31, 53) Wirkkalan mukaan tilanpuuteen ratkaisemiseksi ainakin Ruotsissa päädyttiin lopulta levittämään ”kirkon lattiaa” myös kirkon ulkopuolelle, jolloin saatiin lisää tilaa hautaukselle. (Wirkkala 1945, 20) Tilanpuutteen takia kirkkomaille ilmestyi myös muurattuja hautakappeleita, jotka yleistyivät 1700-luvun lopulla. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 47-48) Näiden lisäksi kirkkomailla oli myös talvihaudoiksi nimettyjä rakennuksia, joihin ruumiit sijoitettiin odottamaan hautausta

2003, 29;Wirkkala 1945, 21-22, 41) Kirkossa ja kirkkomaalla oli jo keskiaikana eriarvoisina koetut hautasijat eri vainajille. (Wirkkala 1945, 17-18; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80) Mitä lähempänä alttaria hauta sijaitsi, sitä parempi. Tämä periaate jatkui myös kirkon ulkopuolelle. (Wirkkala 1945, 17-18; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 30) Ne joilla oli varaa, saivat hautapaikan kirkon sisältä. Muut sen sijaan haudattiin kirkkomaalle. (Wirkkala 1945, 17-18; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 38) Aluksi myös köyhemmät saivat hautapaikan kirkon vierestä, mutta hautausten lisääntyessä, heidän hautapaikoiksi muodostui kirkkomaan reunoille tehdyt rivihaudat.

(Wirkkala 1945, 20, 44; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 38) Kirkkomaan epäedullisimmaksi hautapaikaksi muodostui sen pohjoislaita, jota alettiin karttamaan jossain vaiheessa keskiajalla.

Sinne haudattiin ainoastaan rikollisia, kirkkoon kuulumattomia sekä itsemurhan tehneitä. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 12, 80-81; Wirkkala 1945, 20-21)

123

kielsi uusien hautojen myynnin kirkosta, muttei hautaamista niissä sijaitseviin olemassa oleviin hautoihin. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 33, 47-48;Wirkkala 1945, 29-30) Tämä ei kuitenkaan poistanut kansaan juurtunutta tapaa, joten varsinkin maaseudulla kirkkoon hautaamiset jatkuivat aina keisarin, vuonna 1822, antamaan kieltoon asti, jossa määrättiin myös olemassa olevien hautojen sulkemisesta. Näin myöskään vanhoja kirkossa sijanneita hautojakaan ei voinut enää käyttää.

Wirkkalan mukaan tämä osoittaa kuinka syvät vaikutukset katolilaisuudella oli ollut. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 35-36;Wirkkala 1945, 30) Tämä noudattelee myös muita pohjoismaita, sillä Tanskassa kirkon alle hautaaminen kiellettiin 1805 ja Ruotsissa 1815. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 35) Gardberg korostaa kuinka isosta muutoksesta tässä oli kyse kun 600-vuotinen historia hautaamisen suhteen lopulta katkesi. (ibid.

63) Myöhemmin myös kirkkomaalle hautaaminen kävi mahdottomaksi ja alettiin perustaa kirkosta erillisiä hautausmaita kaupunkien reunoille ja niiden ulkopuolelle. (ks.Wirkkala 1945; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003)

talvikuukausien ajaksi, jolloin hautaaminen maahan oli hankalaa. (Wirkkala 1945, 23) Näin kirkkomaalle alkoi ilmestyä hautojen ja kirkkomaata rajaavan muurin lisäksi eri rakennelmia.

Lopulta kirkkoon hautaamisesta tuli enemmänkin riesa ja alkoi keskustelu ongelmista jotka liittyivät kirkkoon ja kirkkomaalle hautaamiseen. Näitä olivat kirkon lattian alta kirkkoon tulvinut ruumiiden haju, epidemioiden mukanaan tuomat terveydelliset haitat, kirkon lattian ja penkkien kuluminen jatkuvan availun takia, epäselvyydet hautojen omistusoikeuksista, sekä yksinkertaisesti tilan puute.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 33, 35, 67; Wirkkala 1945, 29) Tästä alkoi pitkä prosessi, jonka aikana hautaaminen siirtyi lopulta erilliselle hautausmaalle.

Aluksi 1600-luvun puolivälissä alettiin hautaamista säädellä erilaisilla säädöksillä, kuten esimerkiksi hautasyvyyden määrittämisellä ja yrittää näin saada aikaan parannusta ongelmaan. (Wirkkala 1945, 25) 1700-luvun lopussa alettiin puhua ja myös toteuttaa kirkkoon hautaamisen kieltämistä eri paikkakunnilla Suomessa. Vuoden 1783 kuninkaan määräys

Erilliset hautausmaat | 1.3 Aluksi hautaaminen siirtyi kirkosta kirkkomaalle, mutta monesti sekin alkoi olla jo täynnä eikä uusia hautoja mahtunut tekemään. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63) Myös muut syyt kuten terveydelliset seikat johtivat siihen että eri kaupungeissa alettiin perustaa kirkosta ja kirkkomaasta täysin erillään olevia hautausmaita.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63;Wirkkala 1945, 30) Tämä oli suuri muutos Suomen hautauskulttuurissa, ja aiheutti kansan keskuudessa epäluuloja ja vastustusta erityisesti maaseudulla.

(Wirkkala 1945, 30, 34; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80)

Helsinki 1790 ja 1829. (Schali 1996, 12; Wirkkala 1945, 32-33; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63) Wirkkalan mukaan hautausmaat ovat Itä-Suomessa kuitenkin vanhempia ja hautaaminen kirkkomaahan sekä erillisille hautausmaille ollut tavallisempaa kuin Länsi-Suomessa. (Wirkkala 1945, 30-31) Myös Heikki Karvosenojan ja Kaarina Niskalan kirjassa Varjoista valoon – Oulun siunauskappelit (2003) sanotaan että Vaasassa ja Kokkolassa olisi ollut vanhemmat hautausmaat kuin Oulussa. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 47) Näiden seikkojen takia en voi varmuudella todeta mikä on Suomen vanhin hautausmaa.

Suomeen syntyi 1700-luvun lopulta alkaen uusia kirkosta erillisiä hautausmaita. Näitä perustettiin jopa hieman aikaisemmin kuin Ruotsissa, jossa Upsalan hautausmaa vuodelta 1793 oli ensimmäinen. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63-64) Oulussa sen sijaan kirkosta erillinen hautausmaa otettiin käyttöön jo vuonna 1781. (Schali 1996, 12; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 64) Se oli ”luultavasti maamme ensimmäinen kirkkotarhasta erillinen hautausmaa Länsi-Suomessa.” (Schali 1996, 12) Tämän jälkeen tulivat Vaasa 1783, Tampere 1784, Porvoo 1789, Turku 1807, Kokkola ja Pori 1809, Rauma 1810,

Täysin uutta kirkkomaan ulkopuolelle hautaaminen ei kuitenkaan ollut, sillä poikkeustapauksissa oli jo aikaisemmin ollut kirkosta erillisiä hautausmaita.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63) Esimerkiksi kulkutautien, kuten ruton takia kuolleita oli haudattu kaupunkien ulkopuolelle jo 1500-luvulla. Heidän hautaamisesta kaupunkien ulkopuolelle oli annettu määräys vuonna 1549 ja laiksi se tuli 1572 (Wirkkala 1945, 25) Katolisena aikana oli myös olemassa väliaikaisia hautauspaikkoja, joihin kuolleita haudattiin erinäisistä syistä johtuen odottamaan myöhempää siunaustilaisuutta. Joskus oli hautausmaita perustettu myös siitä syystä että

124

määrättiin uusien hautausmaiden perustamisesta kaupunkien ulkopuolelle. Niissä myös tehtiin maahan hautaamisesta pakollista sekä kerrottiin kuinka kauan aikaa vainajaa sai säilyttää tilapäisesti. Myös talvihaudoista luovuttiin sekä useat hautakappelit ja kuorihaudat hävisivät hautausmailta. (Wirkkala 1945, 42-43; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80) Niissä ei kuitenkaan määritelty hautasijan kokoa, joten ihmisiä haudattiin edelleen vieri viereen linjaja rivihautoihin, joista oli joskus tarpeen tullen hankala löytää oikea vainaja esimerkiksi rikoksen selvittämiseksi. (Wirkkala 1945, 44, 53, 86; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 79) Tästä syystä vuonna 1927 annettiin uusi terveysasetus sekä vuonna 1929 piispainkokouksen hautausmaaohjesääntö jossa määriteltiin ja oheistettiin hautauksen vaatima tila, määrättiin tehtäväksi hautausmaan asemakaavakartta, hautakirja ja luettelo kaikista haudatuista. Näin pyrittiin mahdollistamaan oikean vainajan löytyminen tarpeen vaatiessa.

Vainajien asema hautausmailla tavallaan parani, jos näin voidaan sanoa (Wirkkala 1945, 53, 86-89; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 79) Vuonna 1934 annettiin vielä Opetusministeriön määräys hautapaikkojen merkitsemisestä. (Wirkkala 1945, 86)

matka kirkkoon oli ollut liian pitkä. (ibid. 12-13, 40) Maaseudulla vastustettiin tätä muutosta ja kirkkomaalle hautaus jatkui aina 1800-luvun loppupuolelle asti. (ibid. 30, 34, 42-43) Wirkkala mainitsee kuinka maaseudulla alettiin hyödyntämään talvihautoja ja luuhuoneita kuolleiden hautaamisessa, jolloin säästettiin tilaa ja mahdollistettiin kirkkomaalle hautaamisen jatkaminen. (ibid. 34, 88) Aikaisemmasta tämä poikkeaa niin että alun perin talvihaudat olivat tarkoitettu vain talvella kuolleille vainajille väliaikaisiksi hautasijoiksi. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 54) Luuhuoneet olivat sen sijaan kirkkomaalle rakennettuja ”säilytystiloja”, johon kirkon alle haudattujen ruumiiden maatumattomat luut sijoitettiin, hajoamisprosessin nopeutusta varten. Tämä mahdollisti nopeamman hautauskierron. (Wirkkala 1945, 19; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 53) Vastustusta uusia hautausmaita kohtaan aiheutti Gardbergin mukaan myös se että kirkonkellot eivät kuuluneet näille hautausmaille. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63, 80) Muun muassa Oulussa Intiön hautausmaata, Ståhleborgia rakennettaessa ihmiset pelkäsivät hautausmaan pilaavan paikallisen terveysveden ja kokivat hautausmaan sijaitsevan liian kaukana kirkosta. Ihmiset veivät jopa vainajansa haudattavaksi lähiseutujen kirkoille. (Schali 1996, 98) Tämä vastustus ja ihmisten pelot sekä Wirkkalan mainitsema kirkonlattian ulottaminen kirkkomaalle kertovat millaisesta muutoksesta oli kyse ja siitä kuinka tärkeässä roolissa itse kirkkorakennus ja sen läheisyys itseasiassa olivat ihmisten uskossa kuoleman jälkeisessä elämässä.

Alun perin selkeää ohjeistusta hautapaikoista ei ollut olemassa, joten hautausmaista muodostui luonteeltaan vaihtelevia. (Heng 1994, 25, 29) Uusilla hautausmailla oli kuitenkin samankaltainen arvojärjestys kuin kirkkoon ja kirkkomaalle hautaamisen aikaan. Hautausmaa jaettiin lähteestä riippuen kahdesta neljään luokkaan tai ”multiin” joihin hautaaminen määrittyi varallisuuden sekä kuolleen henkilön merkittävyyden perusteella.

Gardbergin mukaan tämä jako oli voimassa aina vuoteen 1919 asti. (Wirkkala 1945, 32, 44; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 73)

Vuonna 1879 annettiin uusi terveydenhoitoasetus ja vuonna 1880 ensimmäinen terveydenhoitolaki, joiden seurauksena monessa aiemmin kirkkomaan varassa toimineelle paikkakunnalle alettiin perustaa uusia hautausmaita. (Wirkkala 1945, 42-43) Näissä kiellettiin täysille kirkkomaille hautaaminen sekä

Hautausmaat puistomaisiksi | 1.4 Aluksi nämä kaupunkien ulkopuolelle perustetut hautausmaat olivat epämiellyttäviä, niiden ulkoasuun ei kiinnitetty hirveästi huomiota, eikä niillä juurikaan vierailtu, vaikka kuninkaan määräyksessä vuodelta 1804 sanotaan että uusien kaupunkien ulkopuolelle perustettujen hautausmaiden piirustukset piti lähettää kuninkaan hyväksyttäväksi sekä käskettiin erottamaan hautausmaa puuistutuksin ja aidalla ympäristöstään. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63, 79; Wirkkala 1945, 36-37) Monesti

hautausmaat olivat myös tilan puutteessa täyteen haudattuja eikä siellä ollut juurikaan puita.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63;Wirkkala 1945, 36-37, 44) Arvostus niitä kohtaan muodostui vasta 1800-luvun puolivälistä alkaneen hitaan prosessin tuloksena, johon on vaikuttanut paljon myös määräysten kehittyminen sekä 1900-luvun alun valistustyö, jotka toivat hautausmaihin suunnitelmallisuutta ja järjestystä. Samoihin aikoihin myös hautausmaiden ulkonäköön alettiin panostaa

125

ja niille alkoi tulla istutuksia. (ks. Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003; Wirkkala 1945) Mallia otettiin ulkomailta kuten Saksasta. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 81-82;Wirkkala 1945, 51; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 16)

tilalliset lähtökohdat. Hautausmaa-alue on aina rajallinen ja sattumanvarainen hautaaminen vie käytännössä enemmän maata verrattuna järjestelmälliseen hautaamiseen. (ks. Schali 1996, 30) Suntiolla tai lukkarilla oli oikeus laiduntaa hautausmaa-alueella ja tätä oikeutta he myös käyttivät aina 1930-luvulle asti. Tästä syystä yleistyi varakkaammalla väestöllä haudan rajaaminen aidalla ja reunakivillä, joilla estettiin eläinten pääsy haudalle. (Wirkkala 1945, 45; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 81) Mallia reunakivellisiin hautoihin otettiin Saksasta. (Wirkkala 1945, 51; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 82) Köyhemmillä ei tätä mahdollisuutta ollut vaan heidät haudattiin joko vuokrattuihin multarahahautoihin tai yleisiin rivihautoihin, joiden kunnosta ei juurikaan huolehdittu. (Wirkkala 1945, 44, 53-54) Vaikka varakkaammat pystyttivät hienoja reunakivellisiä sukuhautoja, ei Wirkkalan mukaan kaikkia kiinnostanut niiden hoitaminen, vaan he mieluummin peittivät haudan suolalla ja soralla, jolloin siinä ei kasvanut mitään. (ibid. 51) Tämä oli ristiriidassa Wirkkalan näkemyksestä hoidetuista hautausmaista. (ks.Wirkkala 1945)

Kehitykseen on vaikuttanut Gardbergin mukaan Turussa 1770-luvulla vaikuttanut Pehr Kalm, joka opetti papeille puutarhanhoitoa. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 81) Vuonna 1860 Turku sai hautausmaalle oman puutarhurin sekä istutukset.

Tästä otettiin mallia muualla Suomessa. (Wirkkala 1945, 37) Gardbergin mukaan puuistutuksia alkoikin näkyä hautausmailla 1860-luvulta lähtien. Samoihin aikoihin haudat alkoivat sijoittua riveihin käytävien varsille. Istutukset levisivät Lounais-Suomesta, ensiksi 1870-luvulla Hämeeseen ja tämän jälkeen Keski- ja Pohjois-Suomeen. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 63, 82, 89) Vuoden 1880 terveydenhoitolaki toisti vuosisadan alussa annetun määräyksen hautausmaata rajaavista puuistutuksista. Wirkkala näkee että tästä terveydenhoitolaista alkaen alettiin todenteolla kiinnittää huomiota hautausmaiden ulkonäköön. (Wirkkala 1945, 45-46) Hautausmaiden muuttumisella suunnitelmallisemmiksi oli myös

Vapaaehtoisuus ja valistustyö | 1.5 1800-luvun lopulla hautausmaiden siisteys alkoi kiinnostaa myös kaupunkien asukkaita. Esimerkiksi Oulussa syntyi vapaaehtoisten kaupunkilaisten perustama kaunistamiskomitea, joka alkoi pitää huolta hautausmaasta ja sen järjestyksestä.

Samoihin aikoihin seurakunnat alkoivat saada myös lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä hautojen hoitoon sekä hautausmaiden yleiseen kaunistamiseen. Näistä lahjoituksista syntyi Oulussa hautausmaan kaunistamisrahasto. (Schali 1996, 29-32) Myöhemmin seurakunnat alkoivat vastata itse hautausmaiden hoidosta ja hautausmaille alkoi muodostua eri työtehtäviä. Oulussa hautausmaiden järjestyksestä ja siisteydestä huolehtiminen annettiin aluksi kirkkovahdin tehtäväksi vuonna 1858. Vuosisadan lopussa muodostettiin haudankaivajan tehtävä, joka sai haudankaivuun ohella vastuun hautausmaan hoidosta, alueen vartioinnista ja hautojen kunnossapidosta. Hänellä saattoi olla apulaisia, joita ainakin Oulussa palkattiin kesäisin auttamaan työtehtävissä. Myöhemmin työtehtävien määrä lisääntyi ja haudankaivajan virka muutettiin hautausmaan vahtimestariksi. Tämän jälkeen 1950-luvulla hautausmaan hoito siirtyi seurakunnan puutarhureille ja myöhemmin hautausmaan hoitoa on jaettu useammille henkilöille. (ibid. 32-34)

1920- ja 1930-luvuilla arvostus hautausmaita kohtaan kasvoi ja niiden kulttuurihistoriallinen arvo alettiin nähdä. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 51; Schali 1996, 13) Hautausmaista ja niiden suunnittelusta ruvettiin tekemään eräänlaista valistustyötä.

Pastori Väinö Forsman ja Ilmari Wirkkala puhuivat hautausmaiden ylläpidosta eräänlaisena sivistyksenmittarina 1920-luvun loppupuolella. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 16) Suomen hautausmaakulttuuriin alettiin ottaa mallia Saksasta ja Ruotsista. (Schali 1996, 13; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 16) Vuonna 1933 perustettiin Hautausmaiden Ystävät ry, jonka jäseniä olivat muun muassa taiteilija Ilmari Wirkkala sekä kirjailija Maila Talvio. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 51) Se levitti hautausmaihin ja niiden ylläpitoon liittyvää tietoa monin eri tavoin. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 16) ”Wirkkala totesi, että hautausmaat ovat kotiseutumme ainoita julkisia puistoja, joiden huoltamisesta vastuu kuuluu kaikille kansalaisille. Niiden tulisi myös olla sunnuntaipäiviemme ja rauhaisten kesäisten iltojemme vaelluksen kohteena.” (Karvosenoja ja Niskala 2003, 51) Vaikka Wirkkala varmaan näki tässä puisto ajatuksessa myös hengellisen puolen, niin samalla hautausmaiden rooli tavallaan laajeni pelkistä

126

sidottuja ja muistomerkit yksilöllisiä. (Schali 1996, 94;Wirkkala 1945, 129-130)

kuolleiden hautaamiseen tarkoitetuista alueista, yleisiksi ihmisten virkistäytymispaikoiksi, jollaisina ne edelleen ovat.

Lopulta määräysten ja ohjeiden kehitys loi ilmeeltään hyvin samankaltaisia hautausmaita, joille tunnusomaista on nurmipinta, reunakivien kielto ja yhtenevät muistomerkit. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 17-18, 73-74) Tämä näkyy esimerkiksi Oulun hautausmaan 60- ja 70-luvuilla rakennetulla osiolla, ”jolloin hautausmaasuunnitteluun vaikuttivat tiukat ohjesäännöt”. (Schali 1996, 48) Myös hautausmaiden hoidon koneellistuminen 60-luvulta lähtien sekä hautamuistomerkkien sarjatuotanto ovat vaikuttaneet tämän ilmeen muodostumiseen. (Schali 1996, 213)

Tämä yleinen arvostuksen lisääntyminen hautausmaita kohtaan vaikutti määräysten ja erilaisten kirkollisten ohjesääntöjen ja mallien lisääntymiseen. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 17-18) Vuonna 1929 annettiin hautausmaaohjesääntö, joka toimi yleisenä mallina seurakuntakohtaisia sääntöjä luodessa. (ibid. 73-74) Hautausmaiden kehittymiseen 1900-luvun puolella vaikutti vahvasti, valistustyön ja yleisen arvostuksen lisäksi sotien jälkeen perustetut sankarihautausmaat istutuksineen. (Heng 1994, 20; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 82, 129-130) Huolellisesti suunniteltuja ja toteutettuja sankarihautausmaita ruvettiin tekemään ympäri Suomea. (Heng 1994, 20) Niiden tasaisiin riveihin sijoitetut yhdenmukaiset hautakivet ja istutukset muuttivat suhtautumista hautaamiseen, ja vauhdittivat nykyisinkin hyvin usein nähdyn suorakaiteen mallisen muistomerkin leviämistä. Tasa-arvo alkoi näkyä hautausmailla.

(Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 82, 129-130; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 18) Aikaisemmin hautauskäytännöt olivat olleet Länsi-Suomessa hyvin yhteiskunnalliseen asemaan

1980- ja 1990-luvuilla hautausmaiden yksilöllisyyttä ja omaleimaisuutta alettiin arvostaa ja esimerkiksi Lempiäisen toimittamassa kirjassa Viimeiset leposijamme (1990), puhutaan paljon monotonisia hautausmaita vastaan, joita aikaisemmilla vuosikymmenillä syntyi. (ks. Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990) Samalla 80-luvulta lähtien arvostus vanhoja hautausmaita kohtaan kasvoi, ja niitä alettiin kartoittaa sekä suojella. Tätä toimintaa teki niin kirkon hautausmaakulttuuritoimikunnat, museovirasto, kuin paikallisyhdistyksetkin. (Heng 1994, 77)

Lainsäädännöstä | 1.6 Lähtökohtana on taata jokaiselle hautasija joko evankelis-luterilaiselta hautausmaalta tai sen tunnustuksettomalta hauta-alueelta. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla hautaustoimilaki tiivistetään seuraavalla tavalla ”Hautaustoimilaki varmistaa hautaustoimen eli ruumiin ja tuhkan käsittelyn sekä hautausmaan hoidon peruslähtökohtien toteutumista.” (”Hautaustoimi”)

Nykyään hautausta säätelevät eri lait, jotka määrittelevät kenelle hautaaminen kuuluu ja kenellä on mahdollisuus ylläpitää hautausmaita sekä hautausta. Näitä lakeja ovat Suomen Hautaustoimilaki (457/2003), Terveydensuojelulaki (763/1944) sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan hautausmailla on voimassa näiden lisäksi kirkkolait (1054/1993 ja 985/2006) sekä kirkkojärjestykset (1055/1993 ja 174/2007).

Koska päävelvollisuus Suomessa hautausmaiden ylläpitämiseen on evankelisluterilaisella kirkolla, niin kirkko on määritellyt tarkemmin kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä miten hautausvelvollisuus, hautausmaiden ylläpito yms. tulee hoidettua ja kuka niistä vastaa. Kirkkolaissa määritetään tarkemmin hautausmaihin, hautaoikeuden jakamiseen ja hautoihin liittyvistä asioista. Se muun muassa määrittelee hautaoikeuden luovuttamisen kerralla 50 vuodeksi sekä oikeuden muistomerkin poistattamiseen, jotka yhdessä mahdollistaa hautausmaalla tapahtuvan kierron ja samalla sen pysymisen ”elävänä”. (Kirkkolaki 1054/1993, luku 17 §2); Heng 1994, 18) Kirkkolaissa käydään läpi myös päätäntäketjua mikä hautausmaihin ja siu-

Suomen hautaustoimilaissa käydään läpi yleisiä velvollisuuksia, jotka määrittelevät niin sanotusti ihmisen oikeuksia tulla kohdelluksi hyvin ja arvokkaasti tämän kuoleman jälkeenkin. Ihminen saa myös oikeuden osoittaa oman tahtonsa kuoleman jälkeiseen prosessiin. Laki määrittelee päävastuun hautaamisen ja hautausmaiden ylläpitoon Suomen ev.lut. kirkolle. (Hautaustoimilaki 457/2003, 3§) Näin Suomessa on jatkettu vuosisatoja kestänyttä historiallista ”perinnettä” kirkon hautausvastuusta.

Hautaustoimilain valmistelee opetus- ja kulttuuriministeriö, joka on kiinnittänyt laissa huomiota tasa-arvoon sekä uskonnonvapauden toteutumiseen.

127

nauskappeleihin sekä niiden ylläpitoon liittyy.

(Kirkkolaki 1054/1993) Kirkkojärjestys sen sijaan siirtää vastuuta hautaustoimilain määräyksien toteutumisesta seurakunnille. Siinä muun muassa määritellään että seurakunnilla tulee olla käytössään hautausmaa, joko omana tai jaettuna jonkun kanssa.

(Kirkkojärjestys 1055/1993, luku17 1§) Seurakunnilla

on myös vastuu hautausmaa kunnosta. Tähän vastuuseen liittyy hautakartan laadinta. Tätä kunnossapidon velvoitetta siirretään kirkkolaissa hautojen osalta hautaoikeuden omistajalle. Näin hautauksen ja hautausmaiden toimivuus varmistuu yleiseltä tasolta aina omaisiin asti.

Tuhkauksen kehittyminen | 1.7 hautausten lukumäärään ja alettiin suunnittelemaan uuden siunauskappelin rakentamista, johon haluttiin myös krematorio. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 61) Suunnittelijaksi valikoitui suunnittelukilpailun perusteella arkkitehti Seppo Valjus vuonna 1970. Oulun uusi siunauskappeli ja krematorio avattiin vuonna 1973. (ibid. 64, 67-68) Krematorion rakentaminen vauhditti tuhkauksen suosion kasvua Oulun alueella. (Schali 1996, 100, 212-213)

Tuhkaus on vaikuttanut merkittävästi hautausmaiden kehittymiseen 1900-luvulla. Suomessa tuhkauksen puolesta alettiin puhua jo 1800-luvun lopussa.

Tuhkauksen yleistyminen Suomessa vei kuitenkin useita vuosikymmeniä ja se koki vastustusta muun muassa kirkolta. (ks. Schali 1996; Heng 1994; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990) Se alkoi saada enemmän jalansijaa 1920-luvulla, kun Bertel Liljequistin suunnittelema Suomen ensimmäinen krematorio avattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle vuonna 1926. Sen perusti Suomen Krematorioyhdistys, ja se on edelleen toiminnassa. (”Tuhkauksen tausta ja historia”; Schali 1996, 212-213; Arkkitehti 6/1928, 12-15) Hautamuotona tuhkaus ei kuitenkaan saanut kirkollista suosiota vielä pitkään aikaan ja Helsingin krematorio jäi vuosiksi Suomen ainoaksi. (Schali 1996, 100; Karvosenoja ja Niskala 2003, 61; Molander 2009, 166) Muissa pohjoismaissa tuhkaus sen sijaan oli paljon yleisempää.

Krematorioita oli jo Wirkkalan Hautausmaiden historian julkaisun aikaan vuonna 1945 Ruotsissa 35 kpl, Tanskassa 19 kpl ja Norjassa 14 kpl, kun taas Helsingin krematorio sai vasta vuonna 1964 ensimmäisen seuraajan. (Wirkkala 1945, 55; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 15)

Nykyään Suomessa on 23 krematoriota, joista uusin on vuonna 2013 valmistunut Vatialan krematorio Tampereella. (Molander 2009, 139; Matson-Mäkelä 2013) Sitä edellinen oli vuonna 2008 valmistunut Raumalla sijaitseva Monnan kappelin krematorio. (”Monnan kappeli”) Myös uusien krematorioiden rakentamisesta on puhuttu. (Pylkkänen 2012) Muun muassa Rovaniemellä on pitkään tutkittu krematorion rakentamista, mutta se on vielä tällä hetkellä nähty rahallisesti kannattamattomana.

(Holopainen 2015) Tällä hetkellä Oulun ja Kajaanin krematoriot ovat Pohjois-Suomen ainoat krematoriot. (ibid.) Suomen hautaustoimilaissa määritetään, hautausmaiden ohella, se kenellä on oikeus perustaa krematoriot. (Hautaustoimilaki 457/2003, §7, §8, 17§) Vaikka laki mahdollistaa myös muiden kuin evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämät krematoriot, niin Suomessa suurin osa krematorioista on kuitenkin seurakuntien omistuksessa. (Toivanen 2017) Uskon että tähän, sekä yleisesti krematorioiden lukumäärään, vaikuttaa aikaisemman suhtautumisen lisäksi lakiin kirjattu kohta, jossa kielletään krematorioiden, kuten myös hautausmaiden, ylläpitäminen taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. (Hautaustoimilaki 457/2003, §8, §17)

Pääkaupunkiseudulla tuhkaus alkoi yleistyä vuosisadan puolivälin muuttoliikkeen seurauksena.

Hautausmaat pystyivät reagoimaan lisääntyneeseen hautaustarpeeseen vähemmän tilaa vievällä tuhkauksella. (Molander 2009, 166) Varsinaisesti tuhkaus ja uurnahautaaminen yleistyivät Suomessa kuitenkin vasta 1900-luvun loppupuolella, vaikka polttohautaus noteerattiin kirkon säännöissä jo 1930-luvulla, jolloin määrättiin siitä perittävä hautamaksu. (Schali 1996, 100) Epäluulo tuhkausta kohtaan voidaan nähdä muun muassa siinä että vuoteen 1989 asti oli voimassa tuhkausta hankaloittava määräys, jonka mukaan tuhkaukseen tuli hakea lupa poliisilta. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 71)

Nykyisin noin puolet Suomen vainajista tuhkataan.

Luku on kasvanut vuosien varrella. Suomen hautaustoimen keskusliiton tekemistä tilastoista selviää, että vuonna 1992 Suomessa tuhkattiin 16,3%, kun taas vuonna 2000 luku oli 26,5%, vuonna 2010 41,47% ja vuonna 2016 jopa 51,25%. (Tilasto krematoriot 2016; Pitkäaikainen tilasto tuhkauksista Suomessa) Yleinen trendi on

Oulussa tuhkauksen suosio oli kasvanut 1970-luvulle tultaessa. Samalla Intiön hautausmaan vanhakappeli ei enää pystynyt vastaamaan

128

että kaupungeissa tuhkataan enemmän kuin maaseudulla. (Autio 2015; Pylkkänen 2012) Tähän vaikuttaa se että osassa Suomen kaupungeissa, kuten Oulussa, hautausmaiden rajat alkavat tulla vastaan, eikä niitä voida enää laajentaa. (Schali 1996, 8) Tilannetta helpottaa tuhkaaminen, joka mahdollistaa tehokkaamman hautaamisen, sillä se vie arkkuhautoihin verrattuna vähemmän tilaa.

(Heng 1994, 32)

tuhkauksen suosioon. Samalla kirkkokin on ruvennut suvaitsemaan tuhkauksen hautamuotona.

Tuhkausten määrä on kasvanut koko ajan ja se lisääntyy varmasti hautausmuotona tulevaisuudessa.

Kuitenkin tilastoista voi nähdä, arkkuhautaus ei ole vielä kadonnut, vaan sekin pitää ottaa suunnittelussa huomioon. (Pitkäaikainen tilasto tuhkauksista Suomessa; Suomen krematoriotoiminnan tilastoja…)

Tuhkauksen suosion kasvaessa myös hautausmaat kehittyivät ilmeeltään, niiden saadessa uusia hautausmuotoja: uurnahaudat, muistolehdot, tuhkansirottelualueet, kolumbaariot ja uurnapuutarhat. (ks. Heng 1994) Uurnahauta on maahan tehty hauta johon vainajan tuhkat lasketaan uurnassa. Hauta voidaan merkitä muistomerkillä. (Heng 1994, 11-12) Tuhkansirottelualueet ovat nimensä mukaisesti alueita, joille tuhka voidaan sirotella. (ibid. 12) Tuhka voidaan sirotella myös muuallekin kuin hautausmaalle, alueen omistajan tai haltijan luvalla.

(Hautaustoimilaki 457/2003, 18§) Kolumbaariossa uurna sijoitetaan rakennettuun tilaan, uurnaholviin, jossa uurna ei maannu kuten uurnahaudassa. Ne ovat yleisempiä muualla Euroopassa. (Heng 1994, 47) Muistolehdot tai uurnalehdot ovat alueita hautausmaalla jonne hautausmaantyöntekijä käy sijoittamassa uurnan tai sirottelemassa tuhkan.

Paikkaa ei merkitä erikseen muistomerkillä eikä tarkkaa kohtaa kerrota omaiselle. Muistolehdoissa on yleensä yhteinen muistelupaikka, johon voidaan kerätä sinne haudattujen vainajien nimet.

(Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 45, 87) Uurnapuutarha on talvipuutarhamainen tila jonne uurna voidaan haudata myös talviaikaan samaan tapaan kuin muistolehdoissakin. (Heng 1994, 28)

Tilan ”säästämisen” lisäksi tuhkauksen muita etuja ovat muun muassa se että hautaaminen on helppoa vaikeaankin maastoon, talvihautaamisen ongelmat voidaan välttää, eikä hautaamiseen ei tarvita koneita. (Heng 1994, 23, 32, 70; Molander 2009, 182) Uurnahautaaminen ei myöskään vahingoita niin yhtä paljon puustoa tai maanpintaa (metsänpohjaa), kuin arkkuhautaaminen. (ks. Takala, Luonnonmukaiset metsähautausmaat) Sillä voidaan tämän lisäksi aktivoida hautausmaan vanhoja osia, joihin ei enää pystytä tekemään uusia arkkuhautoja ja näin välttää hautausmaan ”kuoleminen”. (Heng 1994, 18) Uurnahautausmaa on myös taloudellisempaa perustaa kuin arkkuhautausmaa. (ibid. 23, 70) Sitä voidaan myös verrata myös arkkuhautaukseen nähden hygieenisempänä, sillä sen sijoittamisella ei ole hygieenisiä ehtoja. (Molander 2009, 137, 166) Ihmisillä on eri syitä mitkä vaikuttavat heidän päätökseen hautaustavasta. Näitä ovat esimerkiksi se että osa kokee tuhkauksen muun muassa helpommaksi omaisia ajatellen, toisille se mahdollistaa hautauksen vanhaan sukuhautaan tai semmoiselle hautausmaalle jolle ei enää oteta arkkuhautauksia, osalle syy voi olla elämänkatsomuksellinen. (Molander 2009, 166; Heng 1994, 32) Nämä tekijät ovat vaikuttaneet

Hautausmaiden monipuolistuminen | 1.8 julistettiin uskonnonvapaus. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 15; Schali 212-213) Ihmisen ei enää tarvinnut kuulua kirkkoon. (Uskonnonvapauslaki 334/1922) Se vaikutti osaltaan hautausmaiden tasa-arvoistumiseen, sekä niiden monipuolistumiseen. (ks. esim. Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990)

Uskonnonvapauden, tasa-arvon, maahanmuuton ja kulttuurisen monimuotoisuuden lisääntyessä uskontoihin sitoutumattomien sekä muihin kuin evankelis-luterilaiseen uskontoon kuuluvien määrä on kasvanut 1900-luvulta alkaen. Samalla heidän asema kuolemaan liittyvissä asioissa on parantunut.

Uskonnonvapauden puolesta alettiin keskustella Suomessa 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa.

(Elo, Väyrynen ja Saarinen-Elo 1996, 76) Keskustelu oli osa Euroopassa käytyä trendiä, jossa eriuskoisten oikeuksia alettiin pohtia. (ibid. 9) Suomessa sitä vei aktiivisesti eteenpäin SDP, joka vaati Forssan puolueohjelmassa vuonna 1906 kirkon ja valtion erottamista. (ibid. 9-10, 76) Vaatimus ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa mennyt läpi, vaan jouduttiin odottamaan aina vuoteen 1923 asti, jolloin Suomeen

Hautausmailla vuosia vallinnut jako eriarvoisiin hauta-alueisiin alkoi hävitä, eikä haudan hinta määräytynyt enää tämän mukaan. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 18) Kirkkoon kuulumattomia saivat oikeuden tulla haudatuksi seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. (Wirkkala 1945, 54; Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 71-73) Joillakin hautausmailla, kuten Oulussa, heille tehtiin kuitenkin oma osasto. (Schali 1996,

129

toimilakiin. (Hautaustoimilaki 457/2003, 5§) Tämä on aiheuttanut kritiikkiä muun muassa vapaa-ajattelijoiden keskuudessa, sillä he olisivat toivoneet hautaamisvelvollisuuden siirtyvän kirkolta kunnille.

(Salomaa 2008; Lavonius 2000) Helsingin Sanomien uutisessa käy ilmi myös Opetusministeriön kanta siitä miksi hautausta ei haluttu antaa kunnalliseksi tehtäväksi. Ministeriön mukaan se olisi aiheuttanut päällekkäisyyttä seurakuntien tehtävän kanssa.

Samalla korostettiin kirkon kokemusta hautauksesta.

(Salomaa 2008) Uskon että syy on myös rahallinen.

100; Wirkkala 1945, 54) Menettely jatkui aina 60ja 70-luvun vaihteeseen asti. (Schali 1996, 100) Aluksi kirkkoon kuulumattomilta pyydettiin myös korkeampaa hautamaksua, mutta nykyään laki vaatii kaikille samansuuruisen hauta-maksun riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon vai ei. (Wirkkala 1945, 54; Hautaustoimilaki 457/2003, 6§) Samalla kun uskonnonvapaus tuli voimaan, alettiin keskustella muunkin tyyppisistä hautausmaista, kuin luterilaisista. Valtion tasolla ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi kunnallisten hautausmaiden perustamista, vaan kirkko jatkoi vuosisatoja jatkunutta roolia ihmisen hautaan saattamisessa.

(Wirkkala 1945, 54) Laki mahdollisti kuitenkin muidenkin, kuin kirkon perustamat hautausmaat.

(Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 70-71) Vaikka kirkko jatkoikin hautauksen hoitamista, muun uskoisille alettiin kuitenkin varata omia alueita hautausmailta, kuten Oulussa, jossa Islaminuskoisille annettiin oma alue Intiön hautausmaalta 1990-luvun alussa. (Schali 1996, 100; Heng 1994, 94)

Vaikka hautausvelvollisuus on annettu evankelisluterilaiselle kirkolle, niin Suomen hautaustoimilaki sallii myös muiden kuin evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämät hautausmaat. Muun muassa kunnat ja rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt voivat halutessaan perustaa hautausmaan. Laki mahdollistaa myös yksityisen haudan perustamisen (Hautaustoimilaki 457/2003, §7, §8, 16) Kunnallisia hautausmaita ei ole kuitenkaan tullut Suomeen kuin Turkuun ja Kauniaisiin. ”Nekään eivät ole tunnustuksettomia: Turun hautausmaa on tarkoitettu vain muslimeille ja Kauniaisten hautausmaa on vihitty luterilaiseksi”, kertoo Vapaa-ajattelijoihin kuuluva Juha Kukkonen.

(Salomaa 2008; Lavonius 2000; ”Kolerahautausmaa ja kunnallinen hautausmaa”) Muissa pohjoismaissa on tavallisempaa että suurten kaupunkien hautaustoimi on kuntien vastuulla. (Heng 1994, 93) Jää nähtäväksi yleistyykö tämä tapa myös Suomeen. Uskon että Suomen monikulttuuristuminen ja samalla hautaustapojen monipuolisuus nostattavat aiheen yleiseen keskusteluun tasaisin väliajoin. Suomessa ei ole myöskään kovinkaan montaa lain sallimia muiden yhteisöjen perustamia hautausmaita.

Lähinnä vapaa-ajattelijat ovat perustaneet omia hautausmaitaan, joita on kymmenisen kappaletta.

(Lavonius 2000; ”Hautausmaat” 2014) Uskon että tähän on vaikuttanut lain määräykset siitä että niitä ”ei saa ylläpitää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.”

(Hautaustoimilaki 457/2003, 8§) Tämä tekee hautauksesta tasa-arvoisempaa, sillä näin kaikilla on samat oikeudet ja mahdollisuudet hautasijaan.

Uusin uudistus on vuonna 2004 annettu ja vuonna 2007 käytäntöön otettu laki seurakuntien velvollisuudesta osoittaa hautasija tunnuksettomalta hauta-alueelta, jos vainaja on sitä toivonut.

(Hautaustoimilaki 457/2003, 5§) ”Hautausmaan tunnustukseton hauta-alue on tarkoitettu uskonnollisesti tai katsomuksellisesti neutraaliksi vaihtoehdoksi.” (”Hautaustoimi”) Sitä ei myöskään vihitä kuten tavallista hautausmaata. (Kirkkojärjestys 1055/1993,luku17 3§) Näin parannettiin uskontoihin sitoutumattomien asemaa hautausmailla. Tämä vastasi myös yleiseen keskusteluun kunnallisten hautausmaiden perustamisesta jota käytiin 1990ja 2000-luvulla esimerkiksi Helsingin Sanomissa.

Ouluun tunnukseton hauta-alue perustettiin Oulujoen hautausmaalle.

Velvollisuus tunnuksettoman hauta-alueen ylläpitämisestä annettiin kirkolle ja näin valtio jatkoi vuosisatoja kestänyttä evankelisluterilaisen kirkon hautaamisvelvollisuutta, joka on kirjattu hautaus-

Hautausmaat nykyään | 1.9 Nykyään nämä aikoinaan kaupunkien reuna-alueille perustetut hautausmaat ovat varsin keskeisiä, johtuen kaupunkien kasvusta niiden ympärille.

(Heng 1994, 30) Noin sadan vuoden aikana niiden ulkonäköä on viety suunnitelmallisesti eteenpäin ja sinä aikana vainajien muistomerkit, kasvillisuus ja puut ovat ottaneet oman tilansa luoden hyvin vahvan

tunnelman eri hautausmailla. Samanaikaisesti hautausmaat ovat kasvaneet ja monipuolistuneet, niin uskonnollisesti kuin hautausmuodoiltaan.

Hautausmaista on kehittynyt kaupunkirakenteesta selkeästi omana maailmanaan erottuvia puistomaisia ympäristöjä, joilla on hautaukseen liittyvien

130

siellä vieraileville ihmisille. Ajatukset siirtyvät hautausmailla vieraillessa menneisyyteen kuin itsestään.

toimenpiteiden lisäksi myös esteettisiä elämyksiä tarjoavan virkistäytymis- ja rauhoittumispaikan luonne. (Molander 2009, 177-178, 181-182) Kävijät eivät rajoitu vain surijoihin, vaan monet saattavat hakeutua hautausmaille arkisen kiireen keskeltä myös kuljeskelemaan, nauttimaan ja pohtimaan ihan muita asioita. Hautausmaat ovatkin kirjastojen ohella harvoja niin sanottuja julkisia hiljentymisen tiloja kaupungeissa. Samalla Hautausmaat ovat suhteellisen neutraaleja verrattuna muihin hengellisiin rauhoittumiseen tarkoitettuihin tiloihin, kuten kirkkoihin. Taustalla saattaa piillä ajatus - kuolemassa kaikki ovat tasavertaisia, jolloin hautausmaat kuuluvat kaikille, eivätkä vain tietylle rajatulle ihmisryhmälle.

Fyysisesti hautausmaat ovat hyvin pysyvä osa yhteiskuntaa sekä kaupunkirakennetta. Tästä pitää huolen Suomen laki, jossa määritetään että hautausmaa voidaan ottaa lakkauttamisen jälkeen muuhun käyttöön vasta kun viimeisestä hautauksesta on kulunut vähintään 100 vuotta.

(Hautaustoimilaki 457/2003, §15) Yksityisellä haudallakin tämä aika on 25 vuotta. (ibid. §16) Jos mietitään kuinka paljon muutoksia kaupunkirakenteessa tapahtuu 100 tai 25 vuoden aikavälillä, niin hautausmaat vaikuttavat läsnäolollaan hyvin vahvasti kaupunkien kehittymiseen, paikan identiteettiin ja sen kehittymiseen, sekä paikallisten ihmisten elämään.

Hautausmaat ovat mielenkiintoinen typologia rakennetussa ympäristössä myös siinä mielessä että ne näyttävät konkreettisesti ajankulumisen. Ne ovat paikallisesti tärkeitä kulttuurihistorian säilyttäjiä, ja niiden kautta voidaan nähdä ja tutustua alueen historiaan. Hautausmaiden rooli kulttuurihistoriallisesti merkittävinä paikkoina onkin ymmärretty ja kuten Karvosenojan ja Niskalan Varjoista valoon (2003) kirjassa sanotaan: ”Niiden kautta saadaan voimakkaalla tavalla kosketus menneeseen ja ennen meitä eläneisiin sukupolviin.” (Karvosenoja ja Niskala 2003, 7) Koska hautausmaiden ”muotoutumiseen ovat vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat uskomukset, lait, aatteet ja tyylivirtaukset”, niin ne kertovat samalla näistä asioista sekä niitä rakentaneiden ihmisten yhteiskunnasta tuleville sukupolville.

(Schali 1996, 13) Hautausmailla vieraillessa pystyy hautakiviä tarkastelemalla kulkemaan monestikin satojen vuosien aikajänteellä tapahtuneen historian halki ja nähdä paikallisella tasolla erilaisten yksilöiden elämän osana tätä historiaa. Yksi kanava, jota kautta pääsee paremmin kurkistamaan tähän menneiden sukupolvien elämään, ovat hautausmailla järjestettävät hautausmaakierrokset.

Ne mahdollistavat tutustumisen eri paikkakuntien historiaan hautausmaalle haudattujen henkilöiden elämän kautta ja tuovat näin hautausmaiden kulttuurihistoriallista arvoa näkyväksi. Hautausmaista on muodostunut myös matkailulisesti mielenkiintoisia kohteita, kuten turistien kiinnostus esimerkiksi Helsingin Hietaniemen hautausmaata ja sinne haudattujen kuuluisuuksien hautoja kohtaan osoittaa.

HAUTAUSMAIDEN TULEVAISUUS

Entä mitkä trendit vaikuttavat tällä hetkellä hautausmaiden tulevaisuuteen? Yksi huomattava käännekohta tapahtui vuonna 2016, jolloin kuolleisuus Suomessa ylitti ensimmäistä kertaa syntyvyyden, jos jätetään huomioimatta sotavuodet.

(Länkinen 2017) Suomen väkiluku jatkoi, kuitenkin tilastollisesti kasvuaan maahanmuuton ansiosta. (ibid.) Sama trendi jatkui myös vuonna 2017, sekä tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2018. (”Nuorten määrä uhkaa vähentyä…”; ”Miehet kuolivat keskimäärin…”; ”Syntyvyys kaikkien aikojen matalin”) Syntyneiden määrä onkin laskenut suhteellisen tasaisesti koko 2010-luvun ja vastavuoroisesti kuolleiden määrät ovat kasvaneet. Vuonna 2017 Suomessa kuoli 53 722 henkilöä ja syntyi 50 321, kun taas vuonna 2010 kuolleita oli 50 887 ja syntyneitä 60 980. (”Miehet kuolivat keskimäärin…”; ”Syntyvyys kaikkien aikojen matalin”) Se että syntyvyys on vähentynyt ja suomalaisten elinajanodote on kasvanut vuosi vuodelta, on johtanut siihen että suomalaisten ikärakenne on muuttunut.

(Suomi lukuina 2018; ”Elinajanodote”) Nykyisin yli 65-vuotiaiden osuus koko väestöstä on 18,7%, kun esimerkiksi vuonna 2000 heitä oli vain 13,5% ja vuonna 1950 6,4%. Lasten eli 0-14-vuotiaiden osuus on sen sijaan pienentynyt noin kahdella prosentilla vuodesta 2000 lähtien ja on nyt 16,2%.

(Suomi lukuina 2018) Työikäisten määrän, eli 15-65 vuotiaiden uskotaan pienenevän jatkossakin.

Ennusteiden mukaan vuonna 2030 luku olisi 60% väestöstä ja vuonna 2050 58%, kun se vuonna 2017 oli 62 prosenttia. (”Nuorten määrä uhkaa vähentyä…”)

Ennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyisi näistä johtuen 2035-luvulla laskuun, jolloin maahanmuutto ei enää ”korjaisi” tilastoja. (ibid.)

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hautaamiset

Sen lisäksi että hautausmaat toimivat eräänlaisina paikallisina aikakapseleina sisällyttäen itseensä eri aikojen ajatusvirtoja ja historiallisia piirteitä, niin ne ovat myös paikkoja, jotka mahdollistavat ja tavallaan myös kannustavat muisteluun. Näin hautausmaat eivät ole vain passiivisia ja mykkiä tiloja, vaan toimivat mielestäni aktivoivina ympäristöinä

131

tapahtuivat pääsääntöisesti ihmisten kodeissa, jossa myös kuolleen valmistelu ja säilyttäminen ennen varsinaisia hautajaisia tapahtui. (ibid. 58) Hautajaiset ja hautajaissaatot näkyivät tämän lisäksi myös vahvemmin kaupunkikuvassa. (Schali 1996, 103-105) Nykyään kuolemat tapahtuvat sen sijaan pääsääntöisesti sairaaloissa, joihin ne ovat siirtyneet kotioloista 1900-luvun alusta lähtien. (Molander 2009, 17; Schali 1996, 95) Samalla hautaustoimistot ovat kehittyneet hoitamaan ”…monia tehtäviä, joista on suoriuduttu aikaisemmin tuttavien ja naapureiden avustuksella”. (Schali 1996, 95) Näin kuolemasta ja sen jälkeen tapahtuvista toimenpiteistä on tullut ihmisille vieraita ja yleissivistykseen kuulumattomia. (Molander 2009, 16-17, 234) Kuitenkin kuolemaa ja siihen liittyviä asioita näkee melkein joka päiväisesti muun muassa uutisissa ja viihteessä. Muuttuuko tämä suhtautuminen kuolemaan tulevaisuudessa ja tuleeko se jälleen vahvemmin osaksi arkea? Schali mainitsee että 1980- ja 1990-luvuilla oli tämän suuntaisia piirteitä ja muun muassa jotkin omaiset halusivat olla osana vainajaa valmistelevissa toimenpiteissä. (Schali 1996, 97) Samoin islaminuskoisten keskuudessa tämä tapa ei ole vieläkään hävinnyt. (ks. Kuolevan potilaan hoito ja… 1997)

hautausmailla tulevat lisääntymään tulevaisuudessa.

Samalla kun maahanmuutto kasvattaa Suomen väkilukua, Suomi muuttuu monikulttuurisemmaksi. Esimerkiksi islaminuskoisten määrä Suomessa on kasvanut koko 2000-luvun ajan. (”Liitetaulukko 6. Väestö uskonnollisen…”) Muutoksessa on myös Suomen evankelisluterilaisen kirkko, jonka väkimäärä on vähentynyt koko 2000-luvun ajan, kun samalla uskontokuntiin kuulumattomien määrä kasvanut. Ev.lut. kirkkoon kuuluin noin 4,4 miljoonaa henkilöä vuonna 2000, kun taas vuoteen 2015 mennessä luku oli laskenut noin neljään miljoonaan. (ibid.) Uskontokuntiin kuulumattomia sen sijaan oli vuonna 2017 jo 1,45 miljoonaa, eli noin joka neljäs suomalainen. (”Joka neljäs ei kuulu mihinkään uskontokuntaan”) Vaikka kaikki uskontokuntiin kuulumattomat eivät ole uskonnottomia, eikä tunnukseton hautaus ole vielä valtavirtaa, niin tämä tarkoittaa sitä että ei kristillisten hautausten määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa ja hautausmailla törmätään yhä kasvavissa määrin muihin kuin perinteisinä pidettyihin kristillisiin hautajaisiin. (Salomaa 2008) Toinen pidempään vallalla ollut trendi on ihmisten liikkuvuus. Suomessa ”[s]uurimpia muuttoaaltoja ovat olleet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan sekä 1960- ja 1970-lukujen muutto Ruotsiin.” (”Muuttoliike”) Samaan aikaan vuosisadan puolivälissä Suomessa alettiin siirtyä maaseudulta kaupunkeihin, joka on edelleen nähtävissä kaupunkien vetäessä ihmisiä puoleensa. (”Koulutettujen Suomen kansalaisten…”; Heng 1994, 31) Hautausmailla se on näkynyt siinä että vainajaa ei enää välttämättä haudattu kotiseudun sukuhautaan, vaan vainajan kuolinpaikkakunnalle omaan hautaan. (Heng 1994, 19) Samalla perheen ja suvun haudat saattoivat sijaita useilla eri paikkakunnilla, jolloin haudoilla käynti vaikeutui.

(Schali 1996, 80; Heng 1994, 81) Edesmenneiden sukulaisten ja ystävien muisteluun syntyi muualle haudattujen muistomerkit, joita alkoi ilmestyä eri hautausmaille. Intiön hautausmaalle sekä Oulujoen hautausmaalle muualle haudatut saivat oman muistomerkkinsä 90-luvulla. (Schali 1996, 80) Näin hautausmaille ei välttämättä mennä enää vain ja ainoastaan tietylle haudalle muistamaan vainajaa, vaan hautausmaista on kehittynyt yleisempiä paikkoja muisteluun.

Hautaustapoja muuttaa edellä mainittujen lisäksi tilalliset lähtökohdat. Hautausmaat ja hautaaminen ovat tilaa vieviä asioita ja niiden historiallista kehittymistä voidaan tarkastella myös tästä tilallisesta näkökulmasta. Hautaaminen on siirtynyt historiansa aikana useita kertoja paikasta toiseen.

Aluksi käytäntö oli haudata kuolleet kirkkoon sekä sen vieressä sijainneelle kirkkomaalle. Tilan loputtua kirkosta, siirryttiin aluksi kirkkomaalle, ja kun kirkkomaakin alkoi täyttyä, niin alettiin perustamaan kokonaan kirkosta erillisiä hautausmaita. Myös hautaustapojen kehittyminen voidaan nähdä tilallisena kysymyksenä. Erilaiset talvihaudat, luuhuoneet ja rivihaudat mahdollistivat kirkon, kirkkomaan ja hautausmaan tilan tehokkaan käytön sekä hautojen kierron niin että hautauksia voitiin suorittaa. Nykyisin lisääntyviin hautauksiin sekä hautausmaiden pinta-alan riittävyydestä muodostuviin ongelmiin vastataan Suomessa uusien hautausmaiden perustamisen sijaan muutoksella hautaustapoihin, jolloin suositaan vähemmän tilaa vieviä ratkaisuja kuten tuhkausta ja erilaisia tuhkan käsittelyyn kehiteltyjä hautamuotoja. Tuhkaus onkin maailmalla yleisempää ja esimerkiksi tiheästi asutetussa Japanissa tuhkaus on periaatteessa pakollista ja siellä tuhkausten osuus kaikista hautauksista on 99,6 prosenttia. Käytännössä siis kaikki japanilaiset tuhkataan. (Heng 1994, 30; Tuhkahautausten kehitys muissa maissa 1995-2003)

Kolmas hitaasti kehittynyt trendi on kuoleman kaksoisolemus, kuten Molander puhuu ilmiöstä.

(Molander 2009, 14) Kuolema on siirtynyt samanaikaisesti kauemmaksi arjestamme, sekä samalla tullut yhä vahvemmin osaksi uutisointia ja viihdettä. (ibid.) Aikaisemmin kuolemat

132

Maailmalla tähän tilalliseen ongelmaan on lähdetty kehittelemään myös uuden tyyppisiä ratkaisuja kuten vertikaalisia hautausmaita, joilla saadaan niin sanotusti säästettyä tilaa. Ne on nähty varteenotettavana vaihtoehtona tiheästi asutetuissa kaupungeissa, joissa ei ole paljoa maata jäljellä tai maan hinta on hyvin korkealla. Yksi tällainen ”pilvenpiirtäjähautausmaa” sijaitsee Brasiliassa. (Rogers 2014)

tarvitsevat yksilöidyn paikan vainajan muisteluun, ja johon muualle haudattujen muistomerkki ei riitä.

Hautausmaat, varsinkin kasvukeskuksissa, joutuvat siis varautumaan lisääntyviin hautauksiin sekä hautaustapojen monipuolistumiseen, joihin tulee varautua uusia siunauskappeleita ja hautausmaita suunnitellessa. Vaikka tulevaisuudessa hautausmaat voivat saada uusia erilaisempia ilmenemismuotoja kulttuurin kehittyessä ja monipuolistuessa, niin pitää muistaa että hautausmaat ovat eläviä varten.

Muistaminen ja suru ovat kuitenkin ikuisia teemoja, jotka ovat yhteisiä kaikilla ihmisillä, eivätkä ne tule häviämään. Uskon että hautausmaiden perusluonne, vainajan muistelun ja virkistäytymisen paikkoina, tulee näin pysymään edelleen samana.

Myös tekniikan kehittyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia liittyen vainajan muistamiseen.

Internetissä toimii nykyään virtuaalisia ”hautausmaita”, jotka ovat paikkaan sitoutumattomia ja mahdollistavat vierailun käytännössä kaikkialta. (Kasurinen 2015) Ne tavallaan vastaavat sijainnilliseen ongelmaan, jossa vainajan haudan sijainti eripaikkakunnalla voi aiheuttaa joillekin omaisille ongelmia. Ne sopivat myös ihmisille, jotka

133

SIUNAUSKAPPELIT SUOMESSA Mikä siunauskappeli on? | 2.1 Siunauskappeleiden ensisijainen funktio on palvella vainajien hautaan saattamisessa. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 8) Se erottaa siunauskappelin kirkosta. Siinä missä kirkko palvelee seurakuntaa kaikissa elämäntilanteissa kasteesta hautajaisiin, niin siunauskappelin funktio painottuu hautaan siunaamiseen, vaikkakin niissä voi periaatteessa järjestää muitakin kirkollisia toimenpiteitä. Siunauskappeleissa toimitetaan ihmisten kuoleman jälkeisiä hautajaisrituaaleja, jotka Molander jakaa valmistelurituaaleihin sekä varsinaisiin hautajaismenoihin. (Molander 2009, 230) ”Valmistelurituaaleihin kuuluvat tavat, joilla vainajan ruumis käsitellään hautausta varten:

kammataan, puetaan, asetetaan ja pedataan arkkuun.

Varsinaisia hautausrituaaleja ovat ne menot, joilla vainajat kuljetetaan seurakuntien kappeleihin, hautausseremonian yhteydessä toistetut rituaaliset sanat ja eleet, tuhkaus tai arkkuhautaus, hautapaikan merkitseminen ja koristelu.” (ibid.) Nämä kuolemaan liittyvät tavat, uskomukset ja toimituspaikat ovat muuttuneet vuosien varrella. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 7) Samalla kuolema on siirtynyt kauemmaksi ihmisten arjesta.

(Molander 2009, 59) Siunauskappelit toimivat osana tätä hautaustapojen jatkumoa ja luovat hautajaisrituaaleille selkeän tapahtumapaikan.

Suomen ensimmäiset siunauskappelit | 2.2 nykyiselle Hietaniemen hautausmaalle, Helsinkiin rakennettiin vuonna 1872 arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema siunauskappeli. (ibid. 31) Se on vanhin luterilainen siunauskappeli jonka löysin,

Ensimmäiset siunauskappelit ilmestyivät Suomen kaupunkeihin 1800-luvun lopussa sekä 1900-luvun alkupuolella. (Karvosenoja ja Niskala 2003, s19) Lapinlahden hautausmaalle,

134

Kuva T2 Näkymä Kanttorilan pelloille

vaikkakin Pehkosen mukaan Höijerin kappelin paikalla olisi ollut siunauskappeli jo hautausmaan perustamisen aikoihin, eli vuoden 1829 jälkeen.

Hän kuitenkin myös sanoo että ensimmäisestä kappelista ei ole mitään tietoja. (Pehkonen 2008, 91, 94) Hietaniemessä sijaitsevalla vuonna 1815 käyttöön otetulle ortodoksiselle hautausmaalle sen sijaan rakennettiin vuonna 1851 Pyhään Eliaan kappeli. (”Hietaniemen hautausmaat” 2009) Turku sai lahjoituksena siunauskappelin kaupungin ulkopuolelle rakennetulle hautausmaalle vuonna 1877. Sen oli suunnitellut arkkitehti F. A. Sjöströmin ja se oli käytössä ainakin Erik Bryggmannin Turun hautauskappelin valmistumiseen asti 1941, kunnes purettiin vuonna 1954. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 19; Arkkitehti 1942, 81) Tämän jälkeen rakennettiin arkkitehti Hinderssonin suunnittelema Kuopion siunauskappeli vuonna 1902. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 19) Oulussa ja Tampereella alettiin samoihin aikoihin vuosisadan alussa puhua omien erillisten siunauskappeleiden rakennuttamisesta. (ibid.) Tampere sai omansa arkkitehtuurikilpailun tuloksena vuonna

1914 ja Oulu 1923. (ibid. 19, 24) Oulun vanhan kappelin suunnitteli silloinen lääninarkkitehti Otto Ferdinand Holm. (ibid. 31) 1920-luvulla Helsinkiin rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnittelema Malmin hautausmaan kappeli (1923) sekä Hietaniemen hautausmaan viereen Helsingin krematorio ja siihen liittyvä kappeli (1926) (”Malmin hautausmaan kappelit ja muut tilat”; Arkkitehti 6/1928, 12) Huomioitavaa on, että nämä kappelit syntyivät erillisille hautausmaille ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Näin oli luultavasti myös Kuopiossa, mutta tätä tapausta en voinut varmistaa.

135

Syitä siunauskappeleiden syntyyn | 2.3 sata vuotta. (Schali 1996, 16; Karvosenoja ja Niskala 2003, 24) Näin ollen erillisten hautausmaiden kehittyminen ei mielestäni kuitenkaan suoraan luonnut uutta rakennustypologiaa, kuten Lehtimäki ja Lyytinen viittaavat tekstissään. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 6-7, 91) Jos tämä ei ole ainoa syy, niin mitkä muut tekijät vaikuttivat siunauskappelirakennustypologian syntymiseen? Lehtimäki ja Lyytinen kirjoittavat että ”siunauskappelin toiminnan sisältöä ja kehitystä on ohjannut hautaan siunaamisen toiminnan logiikka.” (ibid. 92) Uskon että myös syyt siunauskappeleiden syntyyn rakennustypologiana, voidaan johtaa näistä muutoksista yhteiskunnan tavoissa käsitellä kuolemaan. Tätä voidaan lähteä purkamaan tarkastelemalla ensiksi hautaustapoja ennen siunauskappeleiden rakentamista.

Yksi merkittävä tekijä siunauskappeleiden syntyyn näyttää olevan kirkosta erillisten hautausmaiden kehittyminen kaupunkien ulkopuolelle 1700ja 1800-luvuilla. Samoihin aikoihin kehittyi ilmiselvästi tarve tälle rakennustypologialle, sillä nämä hautausmaat toimivat Suomen ensimmäisten kappelirakennusten rakennuspaikkoina kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Lehtimäki ja Lyytinen näkevät että Suomen siunauskappelit syntyivät juuri erillisten hautausmaiden rakentamisen johdosta. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 6-7, 91) On kuitenkin huomattava että ensimmäiset siunauskappelit rakennettiin vasta 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 19) Esimerkiksi Turussa erillisen hautausmaan käyttöönoton (1807) ja siunauskappelin rakentamisen (1877) välillä on 70 vuotta. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 34, Karvosenoja ja Niskala 2003, 19) Samoin Oulussa, jossa hautausmaan perustamisen (1781) ja siunauskappelin rakentamisen (1923) välillä on yli

Siunauspaikat ennen siunauskappeleita | 2.4 (ibid. 31) Se antaa vähän suuntaa siunaustoimituksen kehittymisestä. Wirkkala toteaa että ei voida sanoa siirryttiinkö tästä heti haudalla siunaamiseen, vaan hänen mukaansa ”siunaushuoneina alettiin käyttää kellotapuleita ja läpikäytäviä.” (ibid.)

Samanaikaisesti oli joillakin paikkakunnilla käytössä myös siunaaminen ”hautausmaan portilla tai kirkon portaiden edessä.” (ibid.) Lehtimäki ja Lyytinen kuvaavat kuinka siunauksia toimitettiin säältä suojassa myös hautausmaalla sijainneissa ruumisvajoissa. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 39) Tästä Wirkkala ei kuitenkaan mainitse mitään, vaikka selvittääkin kirjassaan varhaisia hautaustapoja. Siunaustoimitus ei saanut siis heti vakiintunutta paikkaa. Samoin oli myös siunauskappeleiden rakentamisen jälkeen jolloin kaikki siunaustilaisuudet eivät suoraan siirtynyt niihin, vaan esimerkiksi Tampereella toimitus haudalla oli edelleen voimissaan kesäaikaan ja kappelia käytettiin lähinnä talvisin. (Silveri 2014) Myös Oulussa, Oulujoen hautausmaalla haudalla siunaus oli käytäntö aina 1960-luvulle asti, vaikka hautausmaan yhteydessä sijaitsi Oulujoen kirkko.

(Schali 1996, 106)

Vainajat siunattiin ennen siunauskappeleita joko kirkossa tai yleisemmin säiden armoilla haudalla.

Kirkossa siunaaminen koski vain merkittäviä henkilöitä. (Schali 1996, 106) Kirkkoon kuulumattomat suorittivat hautaustoimituksen suoraan haudalla. (ibid. 107) Wirkkalan mukaan haudalla siunaus on kuitenkin vasta 1800-luvun lopussa yleistynyt tapa. Hänen mukaansa tätä ennen siunaukset tapahtuivat pääosin kirkon portailla, kirkossa tai kirkkomaansisäänkäynnillä sijainneessa läpikäytävässä tai kellotapulissa. (Wirkkala 1945, 31) Wirkkala näkee että hautaustavat kehittyivät katolilaisesta perinteestä, jossa vainajan siunaus toimitettiin hautausmaan portilla sijainneella korokkeella tumballa. (ibid. 12) Katolilaiseen perinteeseen kuuluu myös vainajan valmistelu viimeiselle matkalle, jotka yleensä toimitettiin vainajan kotona. Välimatkojen takia niiden suorittaminen ei kuitenkaan aina ollut mahdollisia, joten hautausmaanportille kehittyi ”kotia vastaava” läpikäytävä, jossa vainajalle voitiin suorittaa tarvittavat kirkolliset riitit. (ibid. 12-13) Myös monet kellotapulit alkoivat myös toimittaa samaa tehtävää kuin läpikäytävätkin. (ibid. 31) Nämä kellotapulit ja läpikäytävä toimivat Wirkkalan mukaan myös paarihuoneena, jossa vainajaa voitiin käydä katsomassa viimeistä kertaa. (ibid. 39)

Voidaanko siis tämä läpikäytävä nähdä siunauskappeleiden esiasteena? Sekä läpikäytävä että siunauskappeli kehittyivät palvelemaan kuolemaan liittyviä toimituksia ja niissä on samoja molemmissa samoja ominaisuuksia. En itse lähtisi kuitenkaan vetämään suoraan linjaa läpikäytävän

1770-luvulla oli voimassa joissakin seurakunnissa poikkeuksellinen vainajien kirkossa siunaamiskielto.

136

ja siunauskappelin välille. Enemmänkin asian voisi nähdä niin että kirkkomaa ei ole ollut aikaisemminkaan rakentamaton paikka, joten

rakentamista erillisillä hautausmaillakaan ei koettu vieraaksi asiaksi.

Hautaustavat ja niiden kehittyminen | 2.5 myös tilaisuuden pitäminen rauhassa, säältä suojatussa tilassa. Tämä säältä suojautumisen tarve nousee esiin yhtenä vahvana syynä kappeleiden syntymiseen sekä rakentamiseen. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 24; Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 39)

Koska uskon että syyt siunauskappeleiden syntyyn, voidaan löytää tutkimalla yhteiskunnan tapoja käsitellä kuolemaa, niin voimme tarkastella myös hautaustapoja ja niiden muuttumista, uuden siunauskappelirakennustypologian syntymisen aikoina.

Yksi havaittava ero nykyisiin tapoihin verrattuna liittyy siihen, kuinka kuolema oli vahvemmin osana ihmisten arkea. Ennen siunauskappeleita ja niiden yhteydessä olevia kylmäsäilytystiloja, vainajan ruumista säilytettiin yleensä kotona. Siellä vainajan kanssa vietettiin aikaa ja tämä hyvästeltiin.

(Schali 1996, 102) Hautausmailla sijaitsi kyllä myös ruumiinsäilyttämiseen tarkoitettuja tiloja, mutta ainakin Oulussa vainajaa säilytettiin niissä lähinnä vain kuumana kesäaikana. Siunauspäivänä vainaja vietiin hautajaisvaunuilla kotipihasta hautausmaalle. (ibid.) Oulussa pappi ja suntio odottivat saattoväkeä hautausmaanportilla, jossa muodostettiin hautajaiskulkue. Tämän jälkeen siirryttiin papin johdolla haudalle, varsinaiselle siunauspaikalle. (ibid.

105)

Mitkä tekijät saivat sitten kuoleman siirtymään kauemmas kodin piiristä? Yhtenä tekijänä voidaan nähdä välimatka, joka kasvoi uusien hautausmaiden sijoittuessa asutuksen ulkopuolelle. Varmastikin tämä aikaisempaa pidempi etäisyys kodin ja hautausmaan välillä, vaikutti siihen että tapa hakea vainaja kotiin ennen hautausta katosi hiljalleen.

Kasvaneesta etäisyydestä kertoo esimerkiksi Helsingin Malmin hautausmaa, jonne kuljettiin junalla ja jolla oli oma asemansa. (Pehkonen 2008, 135) Lempiäisen mukaan välimatka vaikutti myös siunauskappeleiden rakentamiseen, sillä välimatkan kasvaessa myös kirkossa siunaaminen muuttui haastavaksi. (Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 13) Toisena syynä siihen että tapa säilyttää vainajaa omaisten kotona alkoi kadota 1900-luvulla, vaikutti yhteiskunnan kehittyminen ja sairaaloiden yleistyminen. Kuoleminen alkoi enemmissä määrin siirtyä kodeista sairaaloihin. (Molander 2009, 59) Samalla vainajan tuomista sairaalasta kotiin ei välttämättä enää nähty järkevänä ratkaisuna. Yhtenä tekijänä voidaan nähdä myös hautaustoimistot ”jotka ovat ottaneet hoitaakseen monia tehtäviä, joista on suoriuduttu aikaisemmin tuttavien ja naapureiden avustuksella.” (Schali 1996, 95) Tämän lisäksi voisi myös olettaa että kaupunkien kasvaessa ja kehittyessä, tapa pitää vainaja kotona saattoi olla monessa tilanteessa hankalaa tai yksinkertaisesti mahdotonta, koska asunoissa oli vain rajattu määrä tilaa. Tätä olettamusta tukee se että Helsingin vanhoissa taloissa vainajan säilytykseen oli varauduttu vainajille tarkoitetulla huoneella, joka sijaitsi talon kellarissa. Ne olivat talon yhteiskäytössä ja auttoivat pienempien asuntojen omistajia. (Pehkonen 2008, 15) Myös Karvosenoja mainitsee Varjoista valoon kirjassa kuinka Oulun siunauskappelin rakentaminen mahdollisti kaupunkioloissa paremmat tilat vainajien säilyttämiseen. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 24) Tampereellakin siunauskappelin rakentamisen puolesta tehdyssä aloitteessa viitataan sääolojen ohella, juuri kaupunkilaisten vainajansäilytyksen mahdollisuuksiin. (Silveri 2014)

Myöhemmin tapa säilyttää vainajaa kotona väheni. (ibid. 102, 211) Sairaaloissa oli vainajille omat kylmäsäilytystilansa ja siunauskappeleiden yhteyteen rakennettiin ruumiskellareita, kuten Oulussa ja Tampereella. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 19, 24; Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 7) Vaikka vainajansäilytys niin sanotusti ulkoistettiin, niin kuollut läheinen haettiin vielä hautajaispäivänä ennen siunausta kotiin, jossa tapahtui vainajan näyttö ja hyvästely. Tämä tapa hävisi vasta 1930-luvulla, jonka jälkeen vainajaa ei enää tuotu ruumishuoneelta kotiin, vaan vainajan näyttö tapahtui ruumishuoneella. (Schali 1996, 102) Täältä vainaja vietiin suoraan hautausmaalla sijaitsevalle siunauskappelille tai haudalle. (ibid.)

Siunauskappeleiden yleistyessä myös tapa kulkea kulkueessa hautausmaanportilta haudalle jäi pois.

Nyt vainajan arkku kannettiin suoraan kappeliin, ja vasta siunaustilaisuuden jälkeen muodostettiin kulkue, jossa kuljettiin haudalle. (ibid. 105) Näin siunaukset siirtyivät ulkoa sisätiloihin. (ibid. 211) Samalla siunaustilaisuuksista muodostui enemmän yksityistilaisuuden kaltaisia, verrattuna aikaisempiin yhteisöllisiin jäähyväishetkiin.

(Lempiäinen, Nickels ja Hietakangas 1990, 15; Schali 1996, 106) Siunausten siirtyessä sisätiloihin, mahdollistui

137

Huomioitavan arvoinen seikka on myös se että vainajiensäilyttämisestä on kirjattu nykyiseen kirkkojärjestykseen, jossa määritetään että vainajille tulee olla säilytystilat joko hautausmaalla tai muussa sopivassa paikassa. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku17 2§) Monesti tämä säilytystila on juuri siunauskappelin yhteydessä. Vaikuttaakin siltä, että juuri tämä tilan tarpeesta kumpuava ongelma edisti vahvasti siunauskappeleiden syntyä ja rakentamista.

Tämän olettamuksen puolesta puhuu myös se että ensimmäiset siunauskappelit rakennettiin juuri kaupunkeihin ja niihin liittyi useasti ruumiskellari.

(Karvosenoja ja Niskala 2003, 19) Vastavuoroisesti uskon että ruumiinsäilytystilojen yleistyminen vaikutti osaltaan myös siihen että tapa säilyttää vainajaa kotona väheni.

Samalla kun vainajien säilytys siirtyi pois kotoa, kuolleen omaisen viimeinen näkeminen siirtyi siunauskappeleihin, kuten Oulussa. (Schali 1996, 102) Aluksi se tapahtui näiden ruumiskellareissa, mutta myöhemmin siunauskappeleihin syntyi tätä tarkoitusta varten oma tilansa, kuten esimerkiksi Turun Pyhän ristin kappelista näkee. (Arkkitehti 5/1967, 16-18; Arkkitehti 2/1969, 52-55) Voidaan olettaa että näin kuolemaan liittyvät tavat ovat vaikuttaneet muidenkin siunauskappeleiden tilojen ja toimintojen muodostumiseen. Esimerkiksi hautajaisseppeleet olivat yleisiä alun perin vain varakkaampien ihmisten hautajaisissa, kunnes ne 1900-luvun aikana yleistyivät koskemaan kaikkia hautajaisia. (Schali 1996, 102) Samalla kun hautajaisseppeleet yleistyivät hautajaisissa 1900-luvun aikana, ilmestyi siunauskappeleihin seppeleille tarkoitettu tila, jonne seppeleet voitiin toimittaa odottamaan hautajaisia. Tällainen tila on esimerkiksi vuonna 1941 valmistuneessa Erik Bryggmanin Turun hautauskappelissa. (Arkkitehti 1942, 81-98) Myös kappeleihin liittyvät kellotornit / kellot palvelevat vanhoja tapoja soittaa kuolleelle niin sanotut sanoma- ja saattokellot. (Schali 1996, 109) Ilmeisestä on myös tuhkauksen, siihen liittyvän lainsäädännön sekä uusien rituaalien kehittymisen vaikutus kappelirakennuksiin ja niihin liittyviin tiloihin, kuten yhdistettyjen krematoriokappeleiden syntyminen osoittaa.

Vainajat eivät siirtyneet vain fyysisesti pois kodin piiristä vaan myös kielellisesti. (Molander 2009, 58) Tästä kuvaava esimerkki on Gustaf Molanderin Kuolematyöntekijöiden arki –kirjasta, jossa kerrotaan kuinka englanninkielessä olohuone sanana toimi ennen sana parlour. Sen aikaisiin tapoihin kuului vainajan säilyttäminen ennen siunausta tässä olohuoneessa. 1900-luvulla parlour sanan korvasi kuitenkin sana living room. Tällä uudella sanalla viitattiin huoneen käyttötarkoitukseen juuri elävien huoneena, kun sen sijaan parlour sana on edelleen käytössä hautaustoimistoa kuvaavassa sanassa funeral parlour. (ibid.)

Muita syitä siunauskappeleiden kehittymiselle | 2.6 Siunauskappeleiden syntyyn vaikutti myös muut logistiset syyt kuten tarve suojata siunaustilaisuus säältä sekä välimatkan kasvaminen hautausmaan ja kodin välillä.

Näin siunauskappeleiden syntymiseen omaksi rakennustypologiaksi on vaikuttanut erillisten hautausmaiden perustamisen lisäksi useat muut syyt. Nämä syyt voidaan mielestäni karkeasti jakaa muutoksiin yhteiskunnassa ja hautaustavoissa, sekä kuolemaan liittyviin logistisiin syihin.

Yhteiskunnalliset muutokset kuten väkimäärän kasvu, kaupungistuminen ja yleinen kehitys, kuten sairaaloiden ja hygienian parantuminen johtivat lopulta erillisten hautausmaiden perustamiseen sekä kuoleman siirtymiseen vähitellen pois kodin piiristä. Kaupungistumisen myötä pienentyneet ihmisten kodit, eivät enää pystyneet samalla tavalla vastaamaan vanhoihin tapoihin pitää vainajaa kotioloissa ennen siunausta ja hautaamista. Tästä johtuen syntyi tarve kodista erillisille vainajansäilytystiloille, joihin vainajat voitiin asettaa odottamaan hautajaisia, ja joissa vainajaa voitiin käydä katsomassa. Sairaaloiden lisäksi näitä tiloja alkoi tarjota uusi rakennustyyppi – siunauskappeli, jonka yhteyteen vainajansäilytys tiloja alettiin rakentaa.

Entä vaikuttiko siunauskappeleiden syntymiseen näiden lisäksi muut, esimerkiksi ihmisten uskomuksiin liittyvät syyt? Vaikuttiko siunauskappeleiden syntyy edelleen vanha uskomus haudan ja kirkon välisestä yhteydestä? Koettiinko hautausmaa edelleen vajavaisena, joka muodostui kokonaisuudeksi vasta kun siunauskappeli tuli täydentämään sitä kirkollisella läsnäolollaan? Oliko olemassa myös joku takaraivoon iskostunut ajatus siitä kuinka kirkkomaalla ”sijaitsevan pyhäkön ajateltiin ikään kuin säteilevän pelastusvarmuutta läheisyyteen haudatuille.” (Schali 1996, 210) Näihin kysymyksiin en voi vastata varmasti, mutta jos lähdetään tarkastelemaan sitä vastustusta, jota kirkosta erilliset hautausmaat kokivat ennen kuin niistä muodostui nykyisenkaltaisia kaupunkirakenteesta erottamattomia osia, niin voidaan havaita

138

hautausmaista kerrottaessa seuraavaa, ”Ihmisiä kauhistutti ajatus, että heidän viimeinen leposijansa tulisi olemaan kaukana kirkon suojaavasta läheisyydestä.” (Scahli 1996, 98) Kirjassa kerrotaan myös Intiön hautausmaasta, silloisesta Ståhleborgista näin, ”Myös Ståhleborgiin hautaamista vieroksuttiin niin, että koko hautausmaahanke oli kaatua. Vainajia kuljetettiin Oulun naapuriseurakuntiin, sillä uuden hautausmaan huhuttiin olevan vetinen ja vaaraksi kaupungin kuuluisalle terveyslähteelle.” (ibid.) Näin ollen kaupunkilaisten hautausmaiden perustamisen aikaiset uskomukset ovat hyvinkin saattaneet pysyä vahvasti heidän mielessä vielä siunauskappeleiden rakentamisen aikoihin asti, vaikka erillisille hautausmaille hautaamisesta olikin tullut jo käytäntö siihen mennessä. Huomioitavaa on myös se kuinka siunauskappelin rakentamisessa oli ainakin Oulussa hyvin vahvasti mukana juuri kaupunkilaisten halu saada kappelirakennus hautausmaalle. He kokivat sen ”täydentävän arvokkaan hautausmaan kauneutta ja palvelevan kaupunkilaisia läheistensä hautaan saattamisessa”. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 24) Tästä osoituksena voidaan pitää hankkeen saamia suuria lahjoituksia, joiden avulla kappeli rakennettiin, sillä jopa 70% kappelin kustannuksista tuli lahjoituksia. (ibid.) Tästä kaupunkilaisten osuudesta ei varmaankaan ole kysymys ainoastaan Oulun tapauksessa, sillä Lehtimäki ja Lyytinen kirjoittavat siunauskappeleista että ”varallisuuden kasvu mahdollisti uuteen rakennushankkeeseen ryhtymisen monessa seurakunnassa.” (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 91) Varjoista Valoon kirjassa ilmenee myös kuinka Oulun siunauskappelin rakentamisella oli sekä käytännölliset kuin esteettisetkin arvot ja kuinka ”Vanha, arvokas hautausmaa sai sakraalin tilan täydentämään hautausmaan ilmettä ja kohottamaan sen arvoa.” (Karvosenoja ja Niskala 2003, 24) Näin siunauskappeleiden tuoma lisäarvo hautausmaille ei ollut pelkästään sen toiminnallisuudessa tai sen tarjoamassa suojassa säätä vastaan, vaan mukana näyttää olleen myös vahvasti kaupunkilaisista kumpuava halu rakentaa siunauskappeleita.

joitain piirteitä jotka viittaisivat tähän.

Erilliset hautausmaat koettiin alun perin vieraiksi, ja varsinkin maaseudulla pyrittiin jatkamaan kirkkoon ja kirkkomaalle hautaamista niin pitkään kuin mahdollista. (Wirkkala 1945, 30, 34, 42-43, 88) Vasta lakien ja asetusten kautta onnistuttiin muuttamaan nämä vanhat tavat. (Wirkkala 1945, 42-43; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80) Mikä sitten sai ihmiset karttamaan uusia hautausmaita? Syitä lienee olleet ainakin pidemmät välimatkat, Wirkkalan kuvailemat epämiellyttävät olot hautausmailla sekä Schalin mainitsema ilkivalta, jota esiintyi ainakin Oulun hautausmaalla, mitkä kaikki luultavasti vähensivät hautausmaiden mielekkyyttä hautapaikkoina. (Scahli 1996, 29; Wirkkala 1945, 37; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80) Näiden lisäksi voidaan kuitenkin tarkastella myös vanhoja uskomuksia, jotka tekivät alttarin ja kirkon läheisyydestä kaikkein halutuimmat paikat kuolleille. (Wirkkala 1945, 17-18; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 30) Aikaisemmin uskottiin kirkon läheisyyden sekä siellä vainajille lausuttujen esirukousten sekä muiden menojen tuovan helpotusta vainajille kuoleman jälkeisessä elämässä. (Wirkkala 1945, 17-18) Ihmiset lahjoittivat jopa omaisuutensa heille lausuttuja esirukouksia vastaan. (ibid. 18) Parhaimmat hautapaikat sijaitsivat kirkon sisällä, jossa kuolleet olivat lähimpänä rukouksia. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 30, 80; Wirkkala 1945, 17-18) Alun perin kirkon sisälle haudattiinkin vain kirkonväkeä. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 15) Tämä uskomus ulottui myös kirkkomaalle, jossa hautasijan arvo määräytyi sen mukaan kuinka lähellä kirkkoa se sijaitsi. (Wirkkala 1945, 17-18; Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 80) Uskonpuhdistuksen yhteydessä esirukoukset kiellettiin, mutta hautasijojen eri arvoisuus säilyi, niin kirkossa kuin kirkkomaalla sekä myöhemmin myös uusilla, erillisillä hautausmailla, joissa oli käytössä sama jako eri ”multiin” kuin kirkkomaillakin. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 20, 73, 80-81;Wirkkala 1945, 32, 44) Gardberin mukaan tämä hautasijojen eriarvoisuus säilyi hautausmailla jopa vuoteen 1919 asti. (Gardberg, Savolainen ja Degerman 2003, 73)

Toinen mielenkiintoinen tutkimuksen aihe liittyy siihen että hautausmaiden ulkonäköön ja puistomaisuuteen alettiin kiinnittää huomiota samoihin aikoihin, kuin siunauskappeleita alettiin rakentamaan niille. Vaikuttivatko hautausmaiden kaunistamisen aikaiset puistoihanteet hautausmaille syntyneisiin siunauskappeleihin, esimerkkinä Englantilaiset maisemapuutarhat niille sijoiteltuine paviljonkeineen? Jätän tämän aiheen käsittelyn kuitenkin tämän työn ulkopuolelle.

Onko mahdollista että myös tämän taustalla ollut usko säilyi joissain määrin ihmisten mielessä, niin että hautausmaille haluttiin tuoda uusi kirkollinen rakennus? Ainakin juuri kaupunkilaisten halulla ja uskomuksilla näyttää olleen jonkinlainen osuus siunauskappeleiden rakentamisessa. Gardberg kuvailee kirjassaan ihmisten huolta siitä kuinka kirkonkellot eivät enää kuuluneet kaupungin ulkopuolelle siirtyneelle hautausmaalle asti. (ibid.

80) Schalin kirjassa taas mainitaan suoraan erillisistä

139

Kuva T3 Armas Lindgren: Kulosaaren hautauskappeli, Helsinki, 1929

Siunauskappeleiden toiminnallisesta kehittymisestä | 2.7 (1926), joka on ensimmäinen arkkitehtilehdessä julkaistu siunauskappeli, poikkeaa hieman tämän ajan kappeleista sillä siinä on kappelitilojen lisäksi myös krematoriotoimintaan tarvittavia aputiloja.

(Arkkitehti 6/1928, 12-15) Kaarina Niskala kuvaa kirjassa Varjoista valoon kuinka Oulun vanhan siunauskappelin suunnitelleella O. F. Holmilla ei ollut montaa esimerkkiä siihen miltä siunauskappelin tulisi näyttää. Sen piti olla käytännöllinen sekä näyttää ulkoisesti kirkolliselta. Hän päätyi valitsemaan yhdeksi esikuvaksi suomalaisen keskiaikaisen kivikirkon, johon hänen suunnitteleman kappelin pohjaratkaisu perustuu. (Karvosenoja ja Niskala 2003, 31-38) Kaikki siunauskappelit eivät kuitenkaan saaneet suoraan kirkollista esikuvaa vaan esimerkiksi Lindgrenin suunnittelema Kulosaaren hautakappeli ei ulkoisesti näytä kirkolta, vaan sen kahdeksankulmaisuus tuo enemmänkin mieleen kirkkotarhojen vanhat kellotapulit.

(Arkkitehti 10/1929, 30; ks. Salokangas 1967) Kallion suunnittelemassa Ruoveden siunauskappelissa sen sijaan on nähtävissä Ruotsin vaikutteet ja erityisesti

Lehtimäki ja Lyytinen jakavat erottelevat siunauskappelit toiminnallisesti yksinkertaisiin, eriytettyihin sekä näiden välimuotoihin. He ovat löytäneet viisi erilaista siunaustilaisuuden toimittamispaikkaa, joista yksinkertaisimmillaan se on hauta tai kappelisali, jolloin tämän lisäksi tarvitaan vain vainajansäilytystila. Monipuolisimmillaan se on useita kappelisaleja, krematorion ja erilaisia aputiloja sisältävä kokonaisuus. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 33) Aluksi siunauskappelit olivat toiminnoiltaan yksinkertaisia. (ibid. 92) Niihin kuuluivat yleensä kappelisali, ruumiinsäilytystilat jotka olivat joko rakennuksen yhteydessä, erillään siitä tai sen kellarissa, Näiden lisäksi mahdollisia olivat myös sakaristo, paikka kuorolle sekä urut. Tämä näkyy muun muassa Oulun vanhassa siunauskappelissa (1923), Oiva Kallion suunnittelemassa Ruoveden siunauskappelissa (1928), Armas Lindgrenin Kulosaaren hautakappelissa (1929). (ks. Karvosenoja ja Niskala 2003; Arkkitehti 9/1928, 23; Arkkitehti 10/1929, 30) Helsingin krematoriokappeli

140

Toiminnallinen jäsentely - Armas Lindgren: Kulosaaren hautauskappeli, Helsinki, 1929 | Eino Forsman: Helsingin tuberkuloosi sairaalan siunauskappeli, Helsinki, 1929

siunauksen jälkeisestä kulusta vaan arkun kanssa poistutaan samaa tietä kuin omaisetkin saapuivat.

(Arkkitehti 7/1929, 19-31)

Gunnar Asplundin Tukholman Skogskyrkogårdenilla sijaitseva siunauskappeli. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 45) Sen yleisilme on enemmänkin mausoleumimainen, ”kuoleman huone” kuin kirkollinen tila.

Myöhemmin siunauskappelit kehittyivät niin että niihin alettiin sijoittaa toinen, sisäänkäyntiovesta, erillinen ovi, josta vainajan kanssa pystytään poistumaan hautausmaalle. Tällaisella ratkaisulla on käytännöllisiä hyötyjä, sillä näin hautajaisväki ei törmää kappelista poistuttaessa seuraavaan siunaustilaisuuteen osallistuvaan seurueeseen ja täten siunaukset voidaan ajoittaa lyhemmiksi. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 92) Mielestäni tämä liikenteellinen järjestely on yksi eniten kappeliarkkitehtuurin kehittymiseen vaikuttaneista keksinnöistä. En osaa sanoa varmasti mikä on virallisesti ensimmäinen siunauskappeli jossa näin toimittiin, mutta Suomen arkkitehtilehdessä julkaistuista siunauskappeleista ensimmäinen on Erik Bryggmanin Turun Ylösnousemuskappeliksi kutsuttu siunauskappeli vuodelta 1941.

Se julkaistiin ensin osana piirustuskilpailua ja myöhemmin valmiina rakennuksena Bryggmanin

Vuonna 1929 Arkkitehtilehdessä julkaistu Eino Forsmanin Helsingin kaupungin tuberkuloosisairaalan yhteyteen rakennettu siunauskappeli on toiminnoiltaan jo hieman monipuolisempi.

Siinä on sairaalatoimintaan liittyviä tiloja kuten obduktiohuone, koe-eläinhuone sekä lääkärinhuone.

Näiden lisäksi esiintyy, Arkkitehtilehdessä julkaistuista siunauskappeleista, ensimmäistä kertaa vainajan siirtämiseen tarkoitettu hissi, omaisten huone, sekä käärehuone, jonka oletan olevan tarkoitettu vainajan arkkuun valmistelua varten.

Liikenteellisesti tässä krematoriossa vainajan arkku voidaan myös siirtää kappelisaliin eri ovesta kuin omaiset saapuvat. Näin se poikkeaa aikaisemmista siunauskappeleista, joissa vainaja tuodaan saliin samasta ovesta kuin hautajaisväki. Tuberkuloosi sairaalan kappeli ei kuitenkaan vielä poikkea

141

Kuva T4 Erik Bryggman:Ylösnousemuskappeli,Turku, 1941

Wilfried Wangin kuvailun perusteella. (Dymling ym.

1997, 18) Uskon että Bryggmanin suunnitelmaan onkin vaikuttanut juuri tämä Lewerentzin kappeli sekä sen toiminnallinen muoto. Bryggman lisäsi pelkistetympään tilaohjelmaan vain muutamia muita siunauskappelin toimintoja, kuten ruumishuoneet, omaisten huoneet yms.

omin sanoin kuvailemana. (Arkkitehti 1939, 166-171; Arkkitehti 1942, 81-98) Myös Lehtimäki ja Lyytinen ottavat tässä yhteydessä Ylösnousemuskappelin esimerkkinä ja sanovat sen olevan ”ensimmäinen todellinen luonnonkirkko”, viitaten näin kappeliarkkitehtuurissa myöhemmin yleistyneeseen luonnon läsnäoloon sekä rakennuksen sulautumiseen osaksi luontoa. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 47-48) Se edustaa myös 40-lukua, jolloin siunauskappeleita ei juuri rakennettu. (ibid. 47) Lehtimäki ja Lyytinen nostavat Bryggmanin kappelin yhteydessä esiin myös Gunnar Asplundin vaikutuksen kappeliarkkitehtuuriin, mutta eivät huomaa että liikenteellisesti tällainen kappeli on kuitenkin esitelty jo Ruotsissa Sigurd Lewerentzin toimesta Tukholman Skogskyrkogårdenille suunnitellussa Ylösnousemuskappelissa (1921-25). (Dymling ym. 1997, 89-101; Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 48) Myös Lewerentzin aikaisempi suunnitelma Helsingborgin krematoriokappeliksi (1914) piti sisällään tällaisen toiminnallisen ja ideologisen pohjamuodon ainakin

Tätä yhteyttä Ruotsiin pitäisi tutkia lisää. Oliko vastaavanlaisia kappeleita Ruotsissa ennen Lewerentziä? Myös yhteyttä Eurooppaan ja erityisesti Saksaan ja Tanskaan tulisi tutkia. Millaisia siunauskappeleita Euroopassa oli, Lewerentzin piirtäessä omaansa? Vai oliko Lewerentz se uraauurtava henkilö, joka kehitti ensimmäisenä tämän myöhemmin siunauskappeleissa yleistyneen liikenteellisen ratkaisun Helsinborgin krematoriokappelissa sekä Skogskyrkogårdenin Ylösnousemuskappelissa?

Mielenkiintoisena kuriositeettina voidaan huomata että Suomen arkkitehtilehdessä julkaistiin vuonna 1924 Oiva Kallion suunnittelema Aurejärven

142

Kuva T5 Osmo Sipari: Siunauskappeli, Kemi, 1961

Kuva T6 Pekka Pitkänen: Pyhän Ristin kappeli,Turku, 1967

kuten kaikissa siunauskappeleissa liikennevirtojen suunnitteluun panostettiin. Jo aikaisemmin esitelty tapa kuljettaa vainaja alttarilta suoraan ulos hautausmaalle erillisen oven kautta muodostui vakioksi. (ibid.) Vaihtelua vainajan arkun tuomisesta saliin oli riippuen siitä sijaitsiko ruumishuone, maan alla vai maan päällä. Esimerkiksi Osmo Siparin suunnittelemassa Kemin siunauskappelissa (1961) on maanpäällinen vainajan säilytys, kuten Bryggmanin Turun siunauskappelissakin. Sipari pelkisti myös kappelin muodon palvelemaan tätä toiminnallista mallia, jossa vainajan saattokulkue poistuu hautausmaalle sivuovesta. (Arkkitehti 1961, 156-161) Maanalaisiin säilytystilojen yhteydessä muodostui tavaksi käyttää arkkunostinta, jolla arkun pystyy nostamaan suoraan kappelisaliin ja helpottamaan tätä kautta rakennuksen logistiikkaa.

Näin toimitaan esimerkiksi Pekka Pitkäsen Turun Pyhän ristin kappelissa (1967) (Arkkitehti 5/1967, 16-18, Arkkitehti 2/1969, 52-55)

kirkko sekä siihen liittyvä hautausmaa. Tässä kirkossa on sama liikenteellinen kulku siunaustilaisuuden jälkeen kuin Bryggmanin siunauskappelissa eli alttarilta on mahdollisuus poistua suoraan hautausmaalle. (Arkkitehti 4/1924, 20-23; Arkkitehti 1942, 81-98) Vertaamalla tätä Aurejärven kirkkoa esimerkiksi juuri Bryggmanin Turun siunauskappeliin, voidaan huomata, että ero kirkon ja siunauskappelin välillä löytyy sen käyttötarkoituksesta, sekä siitä että ne ovat vainajansäilytystiloineen rakentuneet, palvelemaan juuri kuoleman yhteydessä toimitettavia rituaaleja.

1950ja 60-luvuilla tapahtui siunauskappeleiden rakentamisen buumi. Tähän vaikuttivat kaupungistuminen, väestönkasvu, ja yleinen vaurastuminen sekä hyvinvoinnin tavoitteet. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 51) Hautausten määrän kasvaessa siunauskappeleiden rajat alkoivat tulla vastaan ja kehittyivät kappelikokonaisuudet, joissa oli useampi kuin yksi kappelisali. (ibid.)

Niiden toiminnallinen rakenne vaihteli, mutta

1960- ja 1970-luvuilla, tuhkauksen suosion kasvettua, Suomeen alettiin rakentamaan

143

omaisten liike papin / hautajaispuhujan liike vainajan liike

Toiminnallinen jäsentely - Erik Bryggman:Ylösnousemuskappeli,Turku, 1941

tiloja. Samalla lisääntyi myös tekniikan tarvitsema tila, varastotilat sekä työntekijöiden määrä ja heihin liittyvät tilat. Krematoriotoimintojen tulo osaksi kappelirakennuksia jatkoi Lehtimäki ja Lyytisen kuvaamaan 60-luvun siunauskappeleiden tilaohjelman monipuolistumista. (Lehtimäki ja Lyytinen, Siunauskappeli rakennustyyppinä…, 61)

krematorioita.

(Suomen krematoriotoiminnan tilastoja…; Tilasto krematoriot 2016) Nämä krematoriot rakennettiin joko valmiin siunauskappelin yhteyteen tai rakennettiin kokonaan uusia krematoriokappeleita. Siunauskappelin ja krematorion välille muodostui näin yhteys, joka on ollut vahva näihin päiviin saakka. Helsingin Malmin krematorio rakennettiin vuonna 1966 vanhan vuonna 1923 rakennetun kappelin yhteyteen. (”Malmin hautausmaan kappelit ja muut tilat”) Samoin meneteltiin Tampereella, jossa Kalevankankaan vuonna 1914 valmistuneen siunauskappeliin lisättiin krematoriotoiminnot. (Silveri 2014) Kokonaan uutena rakennettuja krematoriokappeleita edustaa Heikki ja Kaija Sirenin Espooseen suunnittelema ja vuonna 1963 käyttöönotettu kokonaisuus, sekä Pekka Pitkäsen Turkuun suunnittelema Pyhän Ristin kappeli vuodelta 1967. (”Espoon siunauskappeli on palkittujen arkkitehtien käsialaa”; Arkkitehti 5/1967, 16-18; Arkkitehti 2/1969, 52-55) Tuhkaus toi uusina tiloina näihin kappeleihin muun muassa uurnanluovutushuoneen ja krematointiin tarvittavia

1970-luvulta lähtien siunauskappelien rakentamisen vauhti alkoi hidastua ja hidastuminen jatkui 80-, 90-luvuilta aina näihin päivään asti. (ibid. 7) Vuosituhannen loppupuolella alettiinkin kunnostaa vanhoja siunauskappeleita ja uusissa kappeleissa panostettiin esteettömyyteen. (ibid. 77) Vaikuttaa siltä että krematoriokappeleiden jälkeen siunauskappeleissa ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä.

Esimerkiksi uusin Arkkitehtilehdessä julkaistu siunauskappeli, Avanto Arkkitehtien suunnittelema Pyhän Laurin kappeli on käytännössä vain variaatio Kemin siunauskappelista sekä Pyhän ristin kappelista. (Arkkitehti 6/2010, 47) Yhteiskunnan sekularisoituessa voidaan kysyä

144

omaisten liike papin / hautajaispuhujan liike vainajan liike

Toiminnallinen jäsentely - Osmo Sipari: Siunauskappeli, Kemi, 1961

millainen tarve ihmisillä on tulevaisuudessa suorittaa näitä hautajaisrituaaleja ja mikä on siunauskappeleiden kohtalo rakennusmuotona. Jos tarve kirkollisille rituaaleille ei enää ole välttämätön, niin

muuttuuko arkkitehtuuri kohti yksinkertaisempaa vai tuleeko tilalle vielä jotain uusia rituaaleja, jolloin arkkitehtuuri rikastuu?

Siunauskappeleiden tulevaisuus | 2.8 Uutena suuntauksena tulee varmasti olemaan krematorion ja siunauskappelin yhteyden häviäminen. Tästä osviittaa antaa Tampereen Vatialaan rakennettu ja vuonna 2013 käyttöönotettu, ensimmäinen siunauskappelista itsenäinen krematorio. (Matson-Mäkelä 2013) Toiminnallisten syiden takia sen yhteyteen ei enää sijoitettu kappelitoimintoja.

Tampereen seurakuntien hautaustoimen päällikkö Jyrki Lehtonen sanoo: ”Aiemmin siunaukset kärsivät, kun samaan aikaan ei voinut siunata ja tuhkata”. (ibid.) Uskon että tätä esimerkkiä seurataan myös tulevissa krematoriohankkeissa.

Toinen siunauskappeleita mahdollisesti koskettava uudistus voi syntyä, jos vainajan tuhkauksen yhteydessä voimassa olevat tavat muuttuvat, niin että vainajaa ei enää siunattaisi ennen tuhkausta, vaan myös valmiiksi tuhkatulle ruumiille voisi järjestää hautajaistilaisuuden. Käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutilan mukaan ”uurnahautajaisiin ei ole mitään estettä. Hän korostaa, että kristinuskon kannalta ei ole väliä, siunataanko vainaja arkussa vai tuhkana. Nykyinen tapa on vain juurtunut kulttuuriimme.” (Rein 2017) Tällöin vältyttäisi niin kutsutuilta tuplahautauksilta, jotka syntyvät hautajaisseremonian ja vainajan

145

omaisten liike papin / hautajaispuhujan liike vainajan liike

Avanto arkkitehdit - Pyhän Laurin kappeli, Vantaa, 2010 Toiminnallinen jäsentely - Pekka Pitkänen: Pyhän Ristin kappeli,Turku, 1967

omaisten liike papin / hautajaispuhujan liike vainajan liike

Toiminnallinen jäsentely - Avanto Arkkitehdit,Ville Hara, Anu Puustinen: Pyhän Laurin kappeli,Vantaa, 2010

146

toinen mahdollinen suuntaus, jolloin itse tuhkaus, uurnan luovutus sekä siunaus tapahtuisivat samassa paikassa. Nykyinen trendi kuitenkin vaikuttaa siltä että krematoriot ovat eriytymässä omiksi rakennuksiksi, jolloin krematorioista saattaa tulla omaisille vain paikkoja joista uurna haetaan. On myös mahdollista että uurnan luovutus siirtyykin siunauskappeleiden yhteyteen, jolloin kappelirakennuksen toiminnallisuus monipuolistuu ja tarvitaan tilat uurnien säilyttämistä varten.

hautaan laskemisen väliin sijoittuvan tuhkauksen seurauksena. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin uskon että yksi syy siunauskappeleiden syntymiselle oli kaupungistumisen yhteydessä tapahtunut ihmisten kotien pieneneminen, jolloin vainajalle ja arkulle ei enää yksinkertaisesti ollut tilaa niissä. Uusi tapa vapauttaisi periaatteessa vainajan siunauspaikan näistä perinteisistä siunauskappeleista ja kirkoista, sillä uurna on logistisesti helpommin kuljetettavissa ja tilapäisesti säilytettävissä, kuin arkku. Näin ei myöskään jouduttaisi niin vahvasti turvautumaan kappeleiden tarjoamiin vainajansäilytystiloihin tai hautaustoimistojen palveluihin. Pienemmän kokonsa lisäksi uurna on hygieenisempi kuin arkussa makaava ruumis, jolloin siunauspaikoiksi voisi muodostua perinteisen kodin lisäksi ravintolat, kahvilat tai muut varattavissa oleva juhlatilat.

Paikan soveltuvuudesta tulisi kuitenkin selvittää papin mielipide, sillä kirkkojärjestys luettelee vainajan siunauspaikoiksi kirkon, siunauskappelin, kappelin, haudan sekä vainajan kodin. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 22§) Kysymys herääkin siitä kuinka tiukkoja tämän asian suhteen ollaan, sillä esimerkiksi avioliittoon vihkiminen voidaan järjestää paljon vapaammin. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 19§) Näin ollen on periaatteessa mahdollista että siunauskappeleita ei enää tulevaisuudessa tarvittaisi.

Hautajaisissa vainaja vietäisiin kuoleman jälkeen suoraan tuhkattavaksi krematorioon, josta omaiset hakevat hänet uurnansa. Tämän jälkeen siunaus tapahtuisi omaisten vapaasti valitsemassa paikassa, josta siirrytään laskemaan tuhka maahan. Tällöin kuolema tavallaan arkistuisi.

Siunauskappeleiden säilymistä puoltaa myös se että arkkuhautaus ei ole ihan pian katoamassa.

Siunauskappelit joutuvat siis edelleen vastaamaan tähän kysyntään vainajansäilytys ja –käsittelytiloillaan. Myös hautauksen yhteydessä vastaantulevien tapojen monipuolistuminen vaikuttaa kappelirakennusten toiminnallisuuteen, tuoden niihin uusia piirteitä ja vahvistaen joidenkin tilojen tarpeellisuutta. Esimerkiksi islaminuskoisten tarpeisiin vastaaminen, vaatii vainajanvalmistelutilojen säilyttämistä. Toinen siunauskappeleiden säilymistä puoltava piirre löytyy mielikuvatasolta.

Vaikka kodit, ravintolat ja muut vastaavat olisivatkin mahdollisia hautajaisseremonian järjestämispaikkoja, niin näitä ei kuitenkaan vielä mielletä kuolemalle soveltuviksi tiloiksi, toisin kuin kappelirakennuksia.

Helsingin Sanomien artikkelissa haastateltiin Saksassa toimivaa sosiologian professoria joka sanoo että ”rituaaleista vapautunutta yhteiskuntaa ei olekaan, vaan vapautuminen tarkoittaa itse asiassa monipuolistumista.” (Virtanen 1997b) Näin näyttäisikin siltä että siunauskappelit tuskin tulevat vielä häviämään. Niiden suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida entistä monipuolisemmin eri käyttäjäkunnat ja heidän tapansa.

OVATKO SIUNAUSKAPPELIT SITTEN HÄVIÄMÄSSÄ?

Jos ylipäätään tuhkauksesta ja sen tapahtumisesta ennen itse siunaustilaisuutta tulisi enemmänkin sääntö kuin poikkeus, niin siunauskappelit voisivat muuttua periaatteessa nykyisiä kappelirakennuksia huomattavasti pienemmiksi. Tähän vaikuttavat juuri uurnan koko, sekä tuhkan olemuksesta johtuva logistinen helppous. Enää kappeleissa ei tarvitsisi olla paljon tilaa vieviä leveitä käytäviä, vainajansäilytystiloja, tai vainajan valmisteluun tarvittavia tiloja. Myöskin perinteinen vainajan näyttöhuone poistuisi, ja toimitus tapahtuisi, joko sairaalassa tai krematoriolla ennen tuhkausta. Siunauskappeli voisi yksinkertaisimmillaan olla pelkkä kappelisali, jossa toimitus suoritetaan ennen hautausmaalle siirtymistä. Näin lähestyttäisiin toiminnallisesti yksinkertaisia kappeleita, jollaisia ne olivat rakennustypologian alkuaikoina.

Krematoriokappeleiden kehittyminen voisi olla

147

VAINAJAN VIIMEISET VAIHEET Tutkin diplomityössäni kristillistä tapaa, uskontoihin sitoutumattomien käytäntöjä sekä islaminuskoisten tapoja hyvästellä omaisensa. Näin sain käsityksen mitä siunauskappeli vaatii toimiakseen, niin että sitä voisi käyttää riippumatta siihen mihin uskontoon kuuluu tai jos on uskontoihin sitoutumaton.

Näin kappeli toimisi ekumenian ei-klassisen, eli laajemman ekumenian tulkinnan mukaan, mikä kattaa myös muut uskonnot ja sekulaarin maailman, toisin kuin klassinen ekumenia, joka tarkoittaa kristikunnan sisäistä ekumeniaa. (”Ekumenia ja ekumeeninen”)

Hautaustavat kristinuskossa | 3.1 Kaikilla vainajan vaiheet ennen ja kuoleman jälkeen ovat suhteellisen samanlaiset. Eroja muodostuu siinä vaiheessa kun vainaja hyvästellään ja haudataan.

ennakoimatonta ja nämä vaiheet jäävät tekemättä.

Vainajan kuoleman jälkeen prosessi menee niin, että vainaja pestään eli laitetaan ja hänelle puetaan väliaikainen kangaspaita. (Molander 2009, 37-38) Tämän jälkeen vainaja siirretään kylmäsäilytystiloihin odottamaan kuoleman syyn toteamista. (ibid.

37, 39) Sen tekee yleensä lääkäri. (ibid.) Kuoleman tapahtuessa sairaalassa omaisilla on muutama tunti aikaa käydä hyvästelemässä vainaja ennen tämän siirtoa ruumishuoneelle. (ibid. 37) Ruumiinavausta

Kuolinpaikka voidaan jakaa karkeasti kolmeen paikkaan: kotiin, sairaalaan ja muualle. Sairaala ja koti ovat näistä yleisimmät kuolinpaikat.

(Rydenfelt 2015) Yleensä sairaalassa sekä kotona kuolema on odotettu, jolloin kuoleva voi jättää viimeiset toiveensa ja läheiset hyvästellä tämän.

Muualla tapahtunut kuolema on sen sijaan yleensä

148

Kuva T7 Oulujoen hautausmaan rakentamattomalla alueella

ei suoriteta muuta kuin tilanteissa, joissa kuolinsyy on epäselvä. (ibid. 40)

myös miettiä, mutta sillä ei ole kiire, sillä sen voi hoitaa hautauksen jälkeenkin. Se ei ole myöskään pakollinen. (Läheisen kuoltua…, 9) Monesti tilanne on sen verran tuntematon omaisille ja he ovat henkisesti väsyneitä, niin tavaksi on tullut että yleensä hautaustoimisto hoitaa suurimman osan järjestelyistä ennen hautausta. Niistä voi kuitenkin sopia aina yksilöllisesti hautaustoimiston kanssa.

Kristityillä ja uskontoihin sitoutumattomilla tämä vaihe menee yleensä hyvin samanlaisesti.

Kun kuolemansyy on todettu, lääkäri antaa kuolintodistuksen ja samalla luvan hautaamiseen.

(Ensiohjeita hautausta järjestävälle, 3-4, 6-7) Vainaja viedään kylmäsäilytykseen odottamaan jatkoa ja omaiset voivat sopia vainajan näytöstä, ruumishuoneesta vastaavan henkilön kanssa.Yleensä vainajaa käydään katsomassa samalla, kun kuollut siirtyy hautaustoimiston vastuulle. (Molander 2009, 40, 43, 58) Tässä vaiheessa tieto kuolemasta lähetetään maistraattiin. (Ensiohjeita hautausta järjestävälle, 4)

Tämän jälkeen vainaja puetaan ja siistitään, kuten kammataan hiukset ja laitetaan arkkuun. Tämän hoitaa monesti hautaustoimisto ja yleensä nämä tehdään sairaalan tai hoitolaitoksen tiloissa.

(Molander 2009, 72) Tässä vaiheessa omaisilla on myös mahdollisuus käydä hyvästelemässä vainaja. (ibid. 40)

HAUTAJAISTENVALMISTELU

Yleensä samaan aikaan vainajan omaiset alkavat valmistella hautajaisia sekä muistotilaisuutta. (ibid.

3-4) Sovitaan siunaustilaisuudesta ja -paikasta, päivämääristä, mahdollisesta tuhkauksesta, arkusta tai uurnasta, hautapaikasta, sekä muistotilaisuudesta. (Molander 2009, 87-96) Hautamuistomerkkiä voi

Prosessi etenee niin että kun vainaja on jo siistitty ja laitettu arkkuun, hautaustoimisto tuo arkun siunauskappelirakennukseen odottamaan siunaustilaisuutta. (ibid. 73-74) Samalla hän luovuttaa vastuun

149

Jos vainajaa ei tuhkata niin siunauksen jälkeen muodostetaan hautasaatto, jossa arkku ja kukat kannetaan haudalle. Tämä tapahtuu joko kantaen koko matkan, saattovaunua hyödyntäen tai sitten arkku kannetaan ruumisautoon. Haudalla, kantajat laskevat arkun hautaan ja siinä yhteydessä voidaan laulaa muutama virsi. Hauta voidaan joko luoda umpeen heti tai sitten sille voidaan lasketa vähän hiekkaa symbolisena eleenä, jonka jälkeen hautausmaatyöntekijät hoitavat haudan umpeen luomisen.

(Läheisen kuoltua…, 6) Haudalta siirrytään muistotilaisuuteen, joka voidaan järjestää käytännössä missä tilassa tahansa. Kirkko antaa kuitenkin tiloja sen järjestämiseen ilmaiseksi, seurakunnan jäsenille. (ibid. 8) Oulujoen hautausmaalta lähin muistotilaisuuden järjestämispaikka on Oulujoen pappila.

vainajasta eteenpäin kappelityöntekijöille. (ibid.

136-137) Omaisilla on mahdollisuus sopia vainajan näyttö kappelirakennukseen ja hyvästellä läheinen viimeisen kerran. (ibid. 137, 158) Tätä varten siunauskappeleissa voi olla erillinen vainajan näyttötila, kuten esimerkiksi Seppo Valjuksen suunnittelemassa Oulun uudessa siunauskappelissa.

HYVÄSTIENJÄTTÖ JA SIUNAUS

Kristillisen hautaustavan mukaan Suomessa, vainajan siunaus tapahtuu kirkkojärjestyksen mukaan joko kirkossa, siunauskappelissa, kappelissa, haudalla tai vainajan kotona. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 22§) Hautajaisseremonia voi mennä monella tapaa, ja esittelen niitä tässä.

Arkku voidaan tuoda kappelitilaan joko vainajan näyttöhuoneesta tai suoraan kylmäsäilytystiloista muutamalla eri tavalla. Ensimmäinen tapa on se, että arkku odottaa valmiiksi kappelitilassa siunaustilaisuuden osallistujien saapumista sekä seremonian alkamista. (Molander 2009, 137) Toinen tapa on se että arkku tuodaan saliin johon vieraat ovat jo saapuneet. Arkku ja hautajaisväki voivat myös saapuva saliin samanaikaisesti. Tämä on perinteistä kumpuava tapa, jolloin hautausmaalle ja haudalle lähdettiin kotitalosta yhdessä hautajaiskulkueena.

TUHKAUKSESSA

Jos vainaja tuhkataan, niin evankelis-luterilaisessa kirkossa on tapana että vainaja siunataan arkussa, jonka jälkeen hänet viedään tuhkattavaksi. (Heng 1994, 17) On tapana, että arkku jää tyhjenevään saliin odottamaan siunaustilaisuuteen osallistujien poistumista. (Läheisen kuoltua…, 8) Heng Bay mainitsee kiusallisesta katkosta, joka muodostuu siunauksen sekä hautaan laskun väliin. (Heng 1994, 17) Tämä tapa voikin aiheuttaa tilaisuuteen osallistujissa hämmennyksen tunteen.

Tämän jälkeen alkaa itse siunaustilaisuus, jonka hoitaa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva pappi. Erikoistapauksissa hautaan siunaamisen voi toimittaa muunkin kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön pappi. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 22§) Kirkkojärjestyksessä annetaan myös lupa siunata kirkkoon kuulumaton jos hautauksen järjestämisestä huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Kuitenkin vainajan viimeinen tahto määrää, eli jos vainaja on ilmaissut selvästi tahtonsa tulla haudatuksi jotenkin muuten, niin kristillistä siunausta ei toteuteta. (Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 23§) Siunaustilaisuudesta on kaksi versiota, hautamessu sekä hautaan siunaaminen. Hautamessuun kuuluu ehtoollinen, kun taas toinen on sanajumalanpalvelus. Siunaustilaisuudessa on eri vaiheita, joihin kuuluu muun muassa virsien laulua, papin puhe, rukous, vainajan siunaus sekä loppusoitto. Seppeleet ja kukat voidaan laskea arkulle joko tilaisuuden alussa tai päätösmusiikin jälkeen. (Läheisen kuoltua…, 5-7) Kukkien laskeminen arkulle heti tilaisuuden alussa on yleistymässä Suomessa. (Molander 2009, 157) Ruotsissa on tapana että kukat odottavat arkun kanssa alttarilla jo ennen vieraiden saapumista saliin. (ibid.)

Toinen vaihtoehto on että arkku ja seppeleet kannetaan tilaisuuden jälkeen uloskappelisalista ja viedään hautausautolle, joka vie arkun krematorioon odottamaan tuhkausta. (Molander 2009, 137) Pidänkin henkilökohtaisesti paljon enemmän tästä vaihtoehdosta. Tämä helpottaa myös kappelityöntekijöiden arkea ja logistiikkaa huomattavasti, sillä he eivät joudu järjestämään vainajan arkun siirtämistä takaisin kylmäsäilytystiloihin.

Tuhkauksen jälkeen tuhka luovutetaan omaisille, jotka joutuvat ilmoittamaan mihin tuhka sijoitetaan. Krematorioilla ei ole oikeutta luovuttaa tuhkaa, jos omaiset eivät pysty kertomaan mihin tuhka tullaan sijoittamaan, sillä krematoriot joutuvat ylläpitämään samankaltaista rekisteriä vainajista kuin hautausmaatkin. (Hautaustoimilaki 457/2003, 18-20§) Tuhkan sijoittamisessa pätee hautaustoimilain säädökset, joiden mukaan tuhka tulee sijoittaa pysyvästi johonkin vuoden kuluessa tuhkauksesta. (Hautaustoimilaki 457/2003, 18-19§) Tuhka voidaan joko sirotella, laskea uurnahautaan, sijoittaa uurna muistolehtoon tai kolumbaarioon.

Sijoituksen yhteydessä voidaan viettää pieni tilaisuus, mutta yleensä tähän vaiheeseen ei enää kuulu isompia tilaisuuksia. (Läheisen kuoltua…, 8)

TILAISUUDEN JÄLKEEN

150

KRISTINUSKO koti

sairaala

muualla

KUOLEMA

vainajan viimeiset toiveet ja läheisten hyvästely

ruumiinavaus vainajan laittaminen kuolemansyyn toteaminen kuolintodistus (lupa haudata)

tieto kuolemasta maistraattiin

kylmäsäilytys hautaustoimisto vainajan pukeminen arkkuun laitto muistotilaisuuden järjestäminen

kuljetukset

kukkalaitteet hautamuistomerkki

kirkko / kappeli siunaustilaisuus

tuhkaus

hautausmaa

tuhkan luovutus

siunaus loppusoitto kantajat arkulle

arkku / uurna kannetaan haudalle arkun / uurnan laskeminen hautaan sekä hauta peittäminen kannella muistotilaisuus

Diagrammi - Hautaustavat kristinuskossa

151

Hautaustavat uskontoihin sitoutumattomilla | 3.2 Uskontoihin sitoutumattomilla voi olla monenlaisia hautajaistilaisuuksia, sillä heitä eivät sido minkään uskonnon vakiintuneet käytännöt. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 7) Suru ja läheisen hyvästely ovat kuitenkin universaaleja asioita, jotka eivät riipu siitä uskooko johonkin vai ei. Kuten monelle, läheisen kuolema on suuri asia, eikä ihmisillä ole välttämättä tietoa prosesseista mitä kuoleman jälkeen kuuluu tehdä. (Molander 2009, 16-17, 234) Ihmiselle voikin herätä kysymys siitä miten toimia kun ei kuulukaan kirkkoon, jossa on vuosien varrella vakiintuneet käytännöt kuoleman kohdatessa. (Kerttula-Rantanen 2014) Näistä syistä on olemassa teoksia, joissa esitellään millaiset uskontoihin sitoutumattomien järjestämät hautajaiset voisivat olla. Ne auttavat tämän kaltaisen tilaisuuden suunnittelussa, mutta eivät sido mihinkään. Ne kannustavan oman seremonian suunnitteluun yleisellä tasolla sekä antavat ideoita ja mahdollisia tapoja toimia, niin että ei tarvitse lähteä liikkeelle tyhjän päältä, vaan voi perustaa oman seremoniansa johonkin. Oppaissa myös kerrotaan mitä hautajaisissa voi välttää jos ihminen ei esimerkiksi ole kristinuskoinen. (ks. Aurejärvi-Karjalainen 1999) Niissä painotetaan kunkin tilaisuuden tarkoituksen korostamista. (Elo,Väyrynen ja Saarinen-Elo 1996, 7) Hautajaisissa vainaja ja hänen elämänsä ovat pääroolissa. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 7, 159) Muistutetaan hautajaisten luonnetta eläville tarkoitettuna tilaisuutena, jossa tärkeää on yhteisöllisyys sekä toisten tukeminen. (ibid. 170) Anneli Aurejärvi-Karjalaisen kirjassa Perheen omat juhlat sanotaan että ”Onnistunut juhla heijastaa viettäjiensä arvomaailmaa ja sopii heidän maailmankatsomukseensa kaikilta osin.” (ibid. 7) Mikään ei myöskään pakota isojen ja monimutkaisten tilaisuuksien järjestämiseen vaan se voi olla hyvinkin pieni ja pelkistetty. (ibid. 13)

TILA TOIMITUKSELLE

Hautaustoimituskin voidaan järjestää periaatteessa missä vain, vaikka vainajan kotona tai muussa tähän soveltuvassa juhlatilassa. (Kerttula-Rantanen 2014) Isoimmaksi kysymykseksi näyttää muodostuvan uskonnollisten symbolien näkyminen tilassa, sekä se voiko tilassa järjestää semmoisen tilaisuuden kuin on ajatellut. (ks. Aurejärvi-Karjalainen 1999; Saarinen, T 2009) Vaikka uskontoihin sitoutumattomat pystyvät käytännössä pitämään hautajaisseremonian missä vaan, ei se ole aina mahdollista. On uutisoitu siitä kuinka uskonnollisesti neutraaleja tiloja ei ole aina saatavilla hautajaisia varten, sekä siitä kuinka kirkollisiin tiloihin ei välttämättä aina saa tulla järjestämään ei-kristillisiä hautajaisia, jossa puhujana toimii muu kuin pappi tai virallinen hautajaispuhuja. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 172; Läheisen kuoltua…, 8; Salomaa 2008) Oulussa siviilihautajaisten järjestäminen on mahdollista Intiön uudessa kappelissa. Siihen varattu tilaan mahtuu noin 20 ihmistä. (Läheisen kuoltua…, 8) HYVÄSTIENJÄTTÖ JA HAUTAUSTOIMITUS

Hautaustoimitus voi olla, kuten aikaisemmin mainitsin, hyvinkin omaperäinen, eikä sitä sido valmiit säännöt. (Kerttula-Rantanen 2014) Helsingin Sanomien jutussa Hautaan ilman pappia (14.9.2008), sanotaan että ”uskonnottomat hautajaiset ovat muodoltaan vapaat, mutta eivät silti yleensä eroa kovin paljon kirkkohautajaisista.” (Salomaa 2008) Tilaisuus jaetaan yleensä kahteen osaan, kuten kristillisissä hautajaisissakin. On erikseen hautausseremonia ja muistotilaisuus. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 168) ”Aitous ja yksinkertaisuus ovat tunnusomaista humanistiselle jäähyväisseremonialle.” (Elo, Väyrynen ja Saarinen-Elo 1996, 43) Uskonnottomien seremoniat eivät myöskään loukkaa muita uskomuksia, vaan sopivat kaikille.

(Aurejärvi-Karjalainen 1999, 15) Humanistin juhlat -kirjassa esitettyyn seremoniaan kuuluu musiikkia, muistopuheita, hiljainen hetki sekä viimeisen tervehdyksen jättäminen vainajalle. (Elo, Väyrynen ja Saarinen-Elo 1996, 42) Aurejärvi-Karjalaisen esittämään yksinkertaiseen hautausseremoniaan, kuuluu sen sijaan vain musiikkia alussa ja lopussa, sekä näiden väliin sijoittuva hautauspuhe. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 168) Puheessa korostetaan vainajaa, luonnonkiertokulkua ja elämän jatkumista.

(Elo,Väyrynen ja Saarinen-Elo 1996, 43; Aurejärvi-Karjalainen 1999, 27) Vielä tätäkin yksinkertaisempi tilaisuus on ”sanaton surujuhla, joka koostuu pelkästä musiikista.” (Salomaa 2008) Isoin ero siviilihautausseremoniassa verrattuna kristilliseen tapaan on se, että vainajaa ei siunata.

HAUTAJAISTENVALMISTELU

Prosessi vainajan kuoleman jälkeen etenee hyvin samanlaisesti kuin kirkkoon kuuluvillakin.

Kuolintodistuksen saannin jälkeen ollaan monesti yhteydessä hautaustoimistoon, jonka kanssa vainajan hautaamiseen tai tuhkaamiseen liittyviä kysymyksiä aletaan käydä läpi. Tietysti kirkkoon kuulumatonkin voidaan siunata kirkollisesti, jos vainajan omaiset on tätä toivoneet, eikä se riko vainajan viimeistä tahtoa.

(Kirkkojärjestys 1055/1993, luku2 23§) Isoin ero tässä vaiheessa tulee siitä, jos vainaja on halunnut tulla tuhkatuksi. Silloin tuhkaus voidaan tehdä periaatteessa heti, eikä hautaustoimitusta tarvitse järjestää ennen sitä, kuten kirkollisessa siunauksessa, vaan vainajan tuhkat voivat olla mukana hautaustoimituksessa.

152

tulevaisuudessa lisääntymään Suomessa. (ibid.)

Koska uskonnottomat hautajaiset eivät ole perinteiden ja tapojen säätelemiä, niin tilaisuuden seremoniamestarina voi toimia kuka tahansa. Tähän tarkoitukseen on olemassa myös ammattilaishautajaispuhujia, joiden palkkaaminen helpottaa varmasti omaisten taakkaa, niin tilaisuuksia järjestettäessä, kuin myös itse tilaisuudessa, jossa he voivat ottaa vetovastuun seremonian kulusta. (Aurejärvi-Karjalainen 1999, 172; Salomaa 2008; ”Hautajaiset”) Esimerkiksi Saksassa siviilihautajaisissa puhujille on olemassa pitkät perinteet, jotka juontavat juurensa uskonnon asemaan Itä-Saksassa. (Virtanen 1997a) Helsingin Sanomien haastattelema sosiologian professori Hans-Georg Soeffner sanoo, etteivät rituaalit katoa uskonnon aseman väistyessä, vaan uusia rituaaleja tulee ja ne monipuolistuvat.

(Virtanen 1997b) Myös uskonnottomien hautajaisissa puhujana toiminut Taina Saarinen kertoo kuinka ”rituaalit ovat tärkeitä elämän siirtymävaiheissa kaikissa kulttuureissa.” (Kerttula-Rantanen 2014) Hän myös uskoo, että ei-kristilliset hautajaiset tulevat

TILAISUUDEN JÄLKEEN

Vaikka vainaja ei kuulukaan kirkkoon, eikä hänelle ole järjestetty kirkollista siunaustilaisuutta, hänet usein haudataan seurakunnan hautausmaalle.

(Läheisen kuoltua…, 8) Myös hautaustoimilaki antaa oikeuden tähän. (Hautaustoimilaki 457/2003, 4§) On olemassa myös mahdollisuus tulla haudatuksi tunnuksettomalle hautausmaalle, joka sijaitsee Oulussa Oulujoen hautausmaalla. (Hautaustoimilaki 457/2003, 5§) Tällöin vainajan on tullut toivoa tätä ennen kuolemaansa. (Läheisen kuoltua…, 8) Tällöin tilaisuuteen osallistunut väki siirtyy hautausmaalle arkun kanssa ja arkku lasketaan hautaan. Tuhkauksen yhteydessä menettely on sama kuin kristityilläkin, eli vainaja joko jätetään kappelisaliin tai sitten viedään hautausautoon, joka kuljettaa arkun krematorioon tuhkattavaksi.

Hautaustavat islaminuskossa | 3.3 esimerkiksi vainajan siirtämistä paikasta toiseen. (ibid. 23) Vainaja pyritään saattamaan hautaan mahdollisimman pian kuoleman jälkeen. (ibid. 28)

Islamilaiset hautauskäytännöt poikkeavat nykyisistä kristillisistä käytännöistä enemmän kuin uskonnottomien tavat. Siitä on kuitenkin löydettävissä yhteyksiä vanhoihin kristillisiin tapoihin. Voisi sanoa että ne ovat enemmän perinteiset, ja niissä kuolema on vielä vahvemmin osana ihmisten elämää. Suurin ero tulee juuri siitä kuinka vahvasti omaiset ovat mukana vainajan saattamisessa hautaan. (Kuolevan potilaan hoito ja…, 28)

HAUTAUSPROSESSI

Prosessi etenee vainajan pesun ja pukemisen jälkeen kahdella tavalla. Ensimmäisen mukaan vainaja siirretään omaisten kotiin, jossa tälle jätetään viimeiset jäähyväiset ja järjestetään muistotilaisuus, jossa vainaja on läsnä. (Kuolevan potilaan hoito ja…, 22) Täältä siirrytään hautausmaalle, jossa lausutaan Janazah-rukous.Vainajalle tai tämän arkulle on voitu tehdä hautausmaalle sitä varten itä-länsisuuntainen koroke. Tämän jälkeen siirrytään haudalle. (ibid. 31, 34) Toinen vaihtoehto on että vainaja viedään pesun jälkeen suoraan hautausmaalle. (ibid. 22)

KUOLEMA JAVAINAJANVALMISTELU

Jos kuolema on odotettavissa, niin islamilaiseen tapaan kuuluu läheisten hyvästely sekä imaamin tai muut uskontoon liittyvän henkilön kanssa käytävä keskustelu, joko kotona tai sairaalassa.

Myös matkustaminen islamin pyhiin paikkoihin, tai vainajan kotimaahan kuoleman ollessa tiedossa on mahdollista. (ibid. 17) Kuoleman tapahtuessa, kunnioitus ruumista kohtaan on vahva. Vainajaa ei saa islamilaisen tavan mukaan ruumiinavata, mutta se on sallittava tilanteissa jossa kuolemansyy on epäselvä. (ibid. 27) Kuolintodistuksen saamisen jälkeen omaiset hoitavat vainajan käsittelyn hautaamista varten. He pesevät ja pukevat vainajalle kuolinvaatteet. Vainajan sukupuoli määrittää, hoitavatko tämän prosessin miehet vai naiset. (ibid.

19-20, 23) Islamilaiseen tapaan ei kuulu arkun käyttö, mutta sen käyttö on sallittua, ja se helpottaa

Haudan suhteen islamilaisilla on toivomuksia.

He haluaisivat tulla haudatuksi omalle osalle hautausmaata, tai ainakin eri riville. Hauta ei myöskään saa olla ollut muun uskoisten käytössä aikaisemmin. (ibid. 7-8, 29) Islam kieltää myös tuhkauksen, joten kaikki haudat on niin sanottuja arkkuhautoja. (ibid. 33) Haudalla luetaan siunausrukous imaamin johdolla. (ibid. 34) Tämän jälkeen vainaja lasketaan hautaan oikealle kyljelle, pää länteen päin ja kasvot Mekkaa kohti, jonka jälkeen hauta luodaan umpeen. Arkussa vainaja voi olla oikealla kyljellään tai selällään. (ibid. 23-24,

153

USKONTOIHIN SITOUTUMATTOMAT koti

sairaala

muualla

KUOLEMA

vainajan viimeiset toiveet ja läheisten hyvästely

ruumiinavaus vainajan laittaminen kuolemansyyn toteaminen kuolintodistus (lupa haudata)

tieto kuolemasta maistraattiin

kylmäsäilytys hautaustoimisto vainajan pukeminen arkkuun laitto muistotilaisuuden järjestäminen

tuhkaus

kuljetukset

kukkalaitteet hautamuistomerkki

hautaustoimitus jossakin uskonnollisesti neutraalissa tilassa muistopuhe

(omainen tai tilattu puhuja vainaja on tilaisuudessa tärkeimmässä roolissa)

hautausmaa arkku / uurna kannetaan haudalle arkun / uurnan laskeminen hautaan sekä hauta peittäminen kannella muistotilaisuus

Diagrammi - Hautaustavat uskontoihin sitoutumattomat

154

tuhkan luovutus

ISLAM

KUOLEMA

koti

sairaala

muualla

vainajan viimeiset toiveet ja läheisten hyvästely sekä keskustelu imaamin tai muun uskontoon liittyvän henkilön kanssa

ruumiinavaus

kuolemansyyn toteaminen kuolintodistus

tieto kuolemasta maistraattiin

(lupa haudata)

sairaala

toinen paikkakunta

kylmäsäilytys

kylmäsäilytys

vainajan pesu

vainajan pesu

arkku / kuolinvaate

arkku / kuolinvaate

omaisten koti

muistohuone

viimeiset jäähyväiset ja muistotilaisuus

viimeiset jäähyväiset ja muistotilaisuus

(omaiset pesee)

(omaiset pesee)

hautausmaa seremonia-alue (Janazah-rukous)

hautapaikka (siunausrukous)

arkun laskeminen hautaan sekä haudan umpeen luonti (luetaan koraania ja / tai pidetään muistopuhe) Diagrammi - Hautaustavat islaminuskossa

155

30, 34) ”Muslimin hautaus loppuu haudan umpeen luomiseen.” (ibid. 35) Suomessa haudan sulkemisen jälkeen voidaan kuitenkin lukea koraania ja / tai pitää muistopuhe. (ibid.) Hautausmaalta voidaan siirtyä vainajan tai omaisten kotiin järjestettyyn muistotilaisuuteen, jossa luetaan koraania ja esitetään osanottoja. (ibid. 39)

kotona. (ibid. 39) Islamilainen hautaustapa vaikuttaa perinteisemmältä ja siinä on samoja ominaisuuksia, kuin ennen vanhaa Suomalaisissa kristillisissä hautauskäytännöissä. (vrt.

Schali 1996) Ennen Suomessakin omaiset pesivät ja pukivat vainajan, sekä viettivät muistotilaisuuden tämän kotona. (Schali 1996, 95, 110) Vasta 1900-luvulla hautaustoimistot alkoivat yleistyä ja vastuuta vainajan käsittelystä alettiin siirtää enemmän niille. (ibid. 95) Tosin Kirsi Schalin kirjasta huomaa, että myös ennen hautaustoimistoja on ollut henkilöitä, jotka hoitivat vainajan pesemisen. (ibid.)

Haudalla siunaaminen oli myös yleistä kristittyjen hautajaisissa (ibid. 106)Yhtenäisenä piirteenä voidaan nähdä se että Islaminusko kieltää polttohautauksen.

Tämä on nähtävissä myös kristinuskossa, jossa tuhkaukseen suhtauduttiin kielteisesti aina 1900-luvun puoliväliin asti. (ibid. 100)

Islamilaiseen hautausperinteeseen ei kuulu siunauskappeli, vaan pelkkä hauta riittää. Näin islaminuskoiset eivät käytännössä tarvitse siunauskappelia ollenkaan. Erikoistapauksissa sille voi olla kuitenkin käyttöä. Näitä on esimerkiksi se että vainajan kotipaikkakunnalla ei ole muita muslimeja, jolloin vainajan pesua ei voitu suorittaa tai vainaja on jouduttu kuljettamaan hautausmaalle etukäteen pitkien välimatkojen takia. Jos vainajaa ei voida jostain syystä haudata kotipaikkansa hautausmaalle ja vainaja joudutaan kuljettamaan toiselle paikkakunnalle, niin silloin siellä tarvitaan tilat kylmäsäilytykseen sekä vainajan hautaan valmistelemiseen. (ibid. 32-33) Valmisteluun liittyy myös pukeutumistilat pesijöille, missä he voivat puhdistautua ennen ennen pesua. (ibid. 19) Tarvitaan myös mahdollisesti tila viimeisille jäähyväisille sekä muistotilaisuuden järjestämiseen. (ibid. 32-33) Tämä ei ole välttämätöntä jos vainajan hautaan valmistelun jälkeen siirrytään suoraan hautausmaalle ja pidetään muistotilaisuus tämän jälkeen, esimerkiksi omaisten

156

LÄHDELUETTELO

Liite 1

PAINETUT LÄHTEET Kirjat - Aurejärvi-Karjalainen, Anneli. 1999. Perheen Omat Juhlat: Siviiliseremoniat Häistä Hautajaisiin.

Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY. - Dymling, Claes, Wilfried Wang, Fabio Galli, ja Janne Ahlin. 1997. Architect Sigurd Lewerentz.

Stockholm: Byggförlaget.

- Elo, Pekka, Gun Väyrynen ja Minna Saarinen-Elo. 1996. Humanistin Juhlat. Helsinki: Suomen humanistiliitto.

- Gardberg, C. J. , Irma Savolainen ja Henrik Degerman. 2003. Maan poveen : Suomen luterilaiset

hautausmaat, kirkkomaat ja haudat. Schildt.

- Heng, Bey. 1994. Hautausmaat Arkipäivän Asioina. Helsinki: Kirjaneliö.

- Karvosenoja, Heikki ja Kaarina Niskala. 2003. Varjoista Valoon: Oulun Siunauskappelit. Oulu:

Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä.

- Kuolevan potilaan hoito ja vainajan käsittely islamin uskonnon mukaan Suomessa. 1997. Helsinki:

Suomen Islam-Keskus Säätiö.

- Lempiäinen, Pentti, Brita Nickels ja Auli Hietakangas-Koch. 1990. Viimeiset leposijamme:

hautausmaat ja hautamuistomerkit. Helsinki: SLEY-Kirjat.

- Molander, Gustaf. 2009. Matka Mullan Alle: Kuolematyöntekijöiden Arki. Helsinki: Työterveyslaitos.

- Pehkonen, Marja. 2008. Hauraita Muistoja Helsingin Hautausmailta. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.

- Salokangas, Sakari. 1967. Kirkkojemme Vanhat Tapulit. Helsinki: WSOY. - Schali, Kirsi, toim. 1996. Oulun hautausmaat. Oulu: Oulun ev. lut. seurakuntayhtymä.

- Wirkkala, Ilmari. 1945. Suomen hautausmaiden historia. Porvoo: WSOY.

Artikkelit - - - - - - - - - - -

Arkkitehti. 4/1924. ”Aurejärven kirkko”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 6/1928. ”Helsingin krematoorio”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 9/1928. ”Ruoveden siunauskappeli”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 7/1929. ”Helsingin kaupungin tuberkuloosisairaala”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 10/1929. ”Kulosaaren hautauskappeli”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 1939. ”Turun hautauskappelin piirustuskilpailu”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 1942. ”Turun hautauskappeli”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 1961. ”Siunauskappeli, Kemi”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 5/1967. ”Pyhän Ristin kappeli, Turku”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 2/1969. ”Pyhän Ristin kappeli, Turku”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

Arkkitehti. 6/2010. ”Pyhän Laurin kappeli, Vantaa”. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

SÄHKÖISET LÄHTEET - Autio, Mark. 2015. ”Jo neljä viidestä vainajasta tuhkataan pääkaupunkiseudulla – maaseudulla

arkkuhautaus yleisempää.”, Helsingin Sanomat, 18.6.2015. Luettu 7.2.2018. https://www.hs.fi/ kaupunki/art-2000002832724.html - ”Ekumenia ja ekumeeninen.” Suomen ekumeeninen neuvosto. Luettu 6.3.2018. http://www. ekumenia.fi/ekumenian_tietopankki/ekumenia_ja_ekumeeninen/ - ”Elinajanodote.” Suomen virallinen tilasto (SVT). Luettu 22.2.2019. https://www.stat.fi/org/ tilastokeskus/elinajanodote.html - ”Ensiohjeita hautausta järjestävälle.” Suomen hautaustoimistojen liitto Ry. Luettu 8.3.2018. http://www.hautaustoimistojenliitto.fi/userData/suomen-hautaustoimistojen-l-al14/pdf/ Ensiohje_vainajan_omaisille.pdf - ”Espoon siunauskappeli on palkittujen arkkitehtien käsialaa.” Kirkko Espoossa. Luettu 2.3.2018. http://www.espoonseurakunnat.fi/kirkot-ja-tilat/kappelit/espoon-siunauskappeli/arkkitehtuuri - ”Hautajaiset.” Pro-seremoniat, Luettu 28.2.2019. http://pro-seremoniat.fi/hautajaiset/

160

- ”Hautausmaat.” 2014. Vapaa-ajattelijain liitto ry, julkaistu 10.3.2014. Luettu 9.3.2018. http:// vapaa-ajattelijat.fi/hautausmaat/ - ”Hautaustoimi.” Opetus- ja kulttuuriministeriö. Luettu 26.1.2018. http://minedu.fi/hautaustoimi - ”Hietaniemen hautausmaat.” 2009. Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut

kulttuuriympäristöt RKY, julkaistu 22.12.2009. Luettu 23.2.2018. http://www.rky.fi/read/ asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1556 - Holopainen, Hanna. 2015. ”Rovaniemen krematorio voi nousta valtion lisärahalla.”,Yle uutiset,

12.1.2015. Luettu 6.2.2018. https://yle.fi/uutiset/3-7732472 - ”Joka neljäs ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.” Suomen virallinen tilasto (SVT), julkaistu

1.10.2018. Luettu 22.2.2019. https://www.stat.fi/til/vaerak/2017/01/vaerak_2017_01_2018 10-01_tie_001_fi.html - Kasurinen, Riina. 2015. ”Pyhäinpäivän muistokynttilät syttyvät netissä – ”Lepää rauhassa, rakas

isä”.”,Yle uutiset, 31.10.2015. Luettu 21.9.2018. https://yle.fi/uutiset/3-8418700 - Kerttula-Rantanen, Raija. 2014. ”Taina Saarinen puhuu uskonnottomien hautajaisissa – ”Ihmisiä

hämmentää toisen suru”.”, Helsingin Sanomat, 28.10.2014. Luettu 12.2.2018. https://www. hs.fi/ihmiset/art-2000002772761.html - ”Kolerahautausmaa ja kunnallinen hautausmaa.” Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Luettu

8.2.2018. http://www.turunseurakunnat.fi/hautausmaat/muita-hautausmaita-turussa - ”Koulutettujen Suomen kansalaisten maastamuutto suurempaa kuin maahanmuutto.” Suomen

virallinen tilasto (SVT), julkaistu 18.12.2017. Luettu 28.9.2018. http://www.stat.fi/til/ muutl/2016/02/muutl_2016_02_2017-12-18_tie_001_fi.html - Lavonius, Leena. 2000. ”Tunnustuksetonta hautausmaata on puuhattu vuosikymmeniä.”, Helsingin

Sanomat, 29.4.2000. Luettu 8.2.2018. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003879711.html - Lehtimäki, Terhi ja Hanna Lyytinen. 2015. Siunauskappeli rakennustyyppinä: Evankelis-luterilaisten

seurakuntien siunauskappelit 1917-2000. Tilaaja: LOHTU-teemahanke, Museovirasto. Luettu

20.2.2018. https://www.museovirasto.fi/uploads/Meista/Julkaisut/evankelis-luterilaiset siunauskappelit.pdf - ”Liitetaulukko 6. Väestö uskonnollisen yhdyskunnan mukaan 2000–2015.” Suomen virallinen

tilasto (SVT), julkaistu 23.09.2016. Luettu 22.2.2019. https://www.stat.fi/til/vaerak/2015/01/ vaerak_2015_01_2016-09-23_tau_006_fi.html - Läheisen kuoltua – opas hautajaisjärjestelyihin. 2015. Oulun ev.lut. seurakunnat. Luettu

12.2.2018. http://www.oulunseurakunnat.fi/documents/332811/6062776/L%C3%A4heisen+ kuoltua%2C+opas+hautajaisj%C3%A4rjestelyihin/2021c54c-7ee9-4cba-b57d-305e8ab360e4 - Länkinen, Tiina. 2017. ”Merkittävä käännevuosi Suomen väestössä: Syntyneitä vähemmän kuin

kuolleita.”,Yle uutiset, 25.1.2017. Luettu 9.2.2018. https://yle.fi/uutiset/3-9422166 - ”Malmin hautausmaan kappelit ja muut tilat.” Helsingin Seurakunnat. Luettu 2.3.2018. https:// www.helsinginseurakunnat.fi/malminhautausmaa/artikkelit/kappelit_23# - ”Miehet kuolivat keskimäärin 7 vuotta nuorempina kuin naiset.” 2018. Suomen virallinen tilasto

(SVT), julkaistu 27.4.2018. Luettu 22.2.2019. https://www.stat.fi/til/kuol/2017/ kuol_2017_2018-04-27_tie_001_fi.html - Matson-Mäkelä, Kirsi. 2013. ”Ympäristöystävällinen krematorio lopettaa vainajarallin.”,Yle

uutiset, 25.4.2013. Luettu 7.2.2018. https://yle.fi/uutiset/3-6606670 - ”Monnan kappeli.” Rauman seurakunta. Luettu 6.2.2018. http://www.rauma.seurakunta. net/?sid=30&y=&x=19 - ”Muuttoliike.” Suomen virallinen tilasto (SVT). Luettu 28.9.2018. http://www.stat.fi/tup/ maahanmuutto/muuttoliike.html - ”Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen.” 2018. Suomen

virallinen tilasto (SVT), julkaistu 16.11.2018. Luettu 22.2.2019. https://www.stat.fi/til/ vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html - Pitkäaikainen tilasto tuhkauksista Suomessa. Suomen hautaustoiminnan keskusliitto Ry. Luettu

7.2.2018. https://shk.fi/doc/tuhkaustilasto.pdf - Pylkkänen, Sinikka. 2012. ”Nykyiset krematoriot eivät riitä.”, Savon Sanomat, 25.8.2012.

Luettu 7.2.2018. https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Nykyiset-krematoriot-eiv%C3%A4t riit%C3%A4/391959 - Rein, Marjo. 2017. “Kuka haluaa kahdet hautajaiset? Luterilaisessa kirkossa arkkua seuraa uurna.”,

Yle uutiset, 7.5.2017. Luettu 26.2.2019. https://yle.fi/uutiset/3-9584711

161

- Rogers, S.A. “Cemeteries in the Sky: 7 Compact Vertical Burial Designs.”, Weburbanist,

21.5.2014. Luettu 20.9.2018. https://weburbanist.com/2014/05/21/cemeteries-in-the-sky-7 compact-vertical-burial-designs/ - Rydenfelt, Mikael. 2015. ”Terveyskeskus yleisin kuolinpaikka.”, Turun Sanomat, 5.10.2015. Luettu

6.3.2018. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/819745/Terveyskeskus+yleisin+kuolinpaikka - Saarinen, Taina. 2009. ”Muistojuhla ilman uskonrituaaleja.”, Kansan Uutiset, 26.3.2009. Luettu

8.3.2018. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1824608-muistojuhla-ilman-uskonrituaaleja - Salomaa, Janne. 2008. ”Hautaan ilman pappia.”, Helsingin Sanomat, 14.9.2008. Luettu 9.2.2018. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004598070.html - Silveri, Pirjo. 2014. ”Kalevankankaan kappeli täyttää 100 vuotta.”, Silta-lehti, 5.2.2014. Luettu

1.3.2018. http://www.siltalehti.fi/sivustot/silta/juttusilta/kalevankankaan_kappeli_ tayttaa_100_vuotta.14680.blog - Suomen krematoriotoiminnan tilastoja vuosilta 2004, 2005, 2006 ja 2007. Suomen

hautaustoiminnan keskusliitto Ry. Luettu 7.2.2018. https://shk.fi/doc/ krematoriotilastot2004-2007.pdf - Suomi lukuina 2018. Suomen virallinen tilasto (SVT), julkaistu 2018. Luettu 14.9.2018. http:// www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_sul_201800_2018_19691_net.pdf - ”Syntyvyys kaikkien aikojen matalin.” Suomen virallinen tilasto (SVT), julkaistu 27.4.2018. Luettu

22.2.2019. https://www.stat.fi/til/synt/2017/synt_2017_2018-04-27_tie_001_fi.html - Timo Takala, Luonnonmukaiset metsähautausmaat, Tkk maisema-arkkitehtuurin, hautausmaat

studio luento 17.4.2007. Luettu 1.8.2017. http://www.arkkitehtiasema.fi/Kartat/imuroitavat/ Julkaisut/Luonnonmukainen_metsahautausmaa_Timo%20Takala.pdf - Tilasto krematoriot 2016. Suomen hautaustoiminnan keskusliitto Ry. Luettu 7.2.2018. https:// shk.fi/doc/Tilasto_krematoriot_2016.xls - Toivanen, Kia. 2017. ”Mikkelissä vainajista tuhkataan noin 30 prosenttia – Tuomiokirkkoseurakunta

ei aio perustaa krematoriota, vaikka tulevaisuudessa tuhkaukset lisääntynevät.”, Länsi-Savo,

23.10.2017. Luettu 9.3.2018. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/6dc5683e-9bee-44f5-8ece 2b1580f935a8 - ”Tuhkauksen tausta ja historia.” Krematoriosäätiö s.r. Luettu 6.2.2018. http://www.krematorio. fi/fi/ - Tuhkaushautausten kehitys muissa maissa 1995-2003. Suomen hautaustoiminnan keskusliitto RY.

Luettu 07.02.2018. https://shk.fi/doc/muutmaat.pdf - Virtanen, Matti. 1997a. ”Hautajaispuhujalle kuolema on ”luonnollinen…”, Helsingin Sanomat,

28.12.1997. Luettu 12.2.2018. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000003685067.html - Virtanen, Matti. 1997b. ”Maallistuminen muuttaa saksalaisia…”, Helsingin Sanomat, 28.12.1997.

Luettu 12.2.2018. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000003685066.html

Lakitekstit - Hautaustoimilaki 457/6.6.2003. Luettu 12.2.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/2003/20030457 - Kirkkojärjestys 1055/1993. Luettu 12.2.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1993/19931055 - Kirkkolaki 1054/26.11.1993. Luettu https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054 - Uskonnonvapauslaki 334/29.12.1922. Luettu 12.2.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ alkup/1922/19220334

KUVALÄHTEET Kaikki kuvat, paitsi seuraavat luetellut: Juha Nissinen - Kuva T3 – Armas Lindgren: Kulosaaren hautauskappeli, Helsinki, 1929

............ ”Kulosaaren hautauskappeli”: Arkkitehti. 10/1929, s30. Helsinki: Suomen arkkitehtiliitto.

162

163

PLANSSIPIENENNÖKSET

Liite 2

380x260

380x520

380x1040

Seinälle ripusteltavien julisteiden sijaan työ esitellään yhdellä leveällä planssilla, joka on taiteltu planssivihkoksi.

Vihko on kokoontaitettuna 380x260mm suuruinen, mutta se aukeaa haitarimaisesti, jolloin sitä voi tarkastella halutun levyisenä.

14.

5.

3.

6.

1.

7.

4.

2.

14.

13.

12.

11.

9.

10.

VESAKKOTIE

15.

8.

Situaatiopiirros

MUISTOJEN HUONE SIUNAUSKAPPELI OULUJOEN HAUTAUSMAALLE

| Planssit |

1.

2.

3.

4.

Juha Nissinen

Oulujoki Keskusta Patosilta / Lassinkallionsilta Intiön hautausmaa

5.

6.

7.

8.

Rautatiesilta Pohjansilta Erkkolansilta Poikkimaantiensilta

9. Oulujoen kirkko 10. Oulujoen pappila 11. Oulujoen hautausmaa 12. Oulujoen peruskoulu

13. Nykäsenkankaan asuinalue 14. Hiukkavaara 15. Nikkilänkankaan ja Mukkelintien pientalot

Diplomityö: Planssivihko Oulun yliopisto Arkkitehtuurin yksikkö Arkkitehdin tutkinto, arkkitehtuurin koulutusohjelma Pääohjaaja: Janne Pihlajaniemi Oulussa 7.5.2019

NY

KÄ

SE

NK

AN

KA

AN

6.

TI

E

LATVUSTIE

5.

9. - SANGINTIE

14.

Ylittäessäni jokea, näen kaukana metsän keskeltä puiden yläpuolelle kohoavan siron tornin. Tiedän että tornin juurelta löydän määränpääni - hautausmaan.

Kuljen peltojen ja matalien rakennusten reunustamaa tietä pitkin. Joki kimaltelee auringossa, peltoaukean takana. Vanhojen rakennusten muodostama pihapiiri ja sille johtava koivukuja ovat ottaneet oman paikkansa keskeltä tätä valoista aukeaa. Kaukaa havaitsemani torninhuippu on sen sijaan kätkeytynyt havumetsän siimekseen. Samaan metsään jatkuu minunkin tieni.

Asemapiirros 1:2000

1.

4.

5 kellari:

110,0 m²

110,0 m² O vainajanpesuhuone P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) 14,5 m² O vainajanpesuhuone Q tarvikevarasto P vainajien kylmäsäilytys (34Rarkkua) 77,5 m² wc Q tarvikevarasto S siivouskeskus 2,0 m² R wc 2,0 m² T sammutusreitti Q S siivouskeskus 9,0 m² T sammutusreitti 5,0 m² h-m² yht

14,5 m² 77,5 m² 2,0 m² 2,0 m² 9,0 m² 5,0 m²

kellari:

O tasonostin O tasonostin

S R

S -1.20 -1.20

S R -1.20

R

Q

-2.70

bruttopinta-ala kellari:

-2.70 T O vainajavihko

T tasonostin vainajavihko

8 arkkua

8 arkkua h-m² yht bruttopinta-ala O vainajanpesuhuone P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) Q tarvikevarasto R wc P S siivouskeskus T sammutusreitti

110,0 m²

5 0 0

5 5

+0,0 = +21,0 N2000

+0,0 = +21,0 N2000 0

110,0 m² 183,5 m²

5 0

110,0 m² 183,5 m²

Tilaohjelma 1. kerros:

14,5 m² 77,5 m² 2,0 m² 2,0 m² 9,0 m² 5,0 m²

0

-

QP

-2.70 8 arkkua

h-m² yht bruttopinta-ala 26 arkkua

0

110,0 m² 183,5 m²

26 arkkua

T

371,5 h-m²

5 +0,0 = +21,0 N2000

vainajavihko

P

aula .......................................... 72,5 seppeleet ja kukat ............................ 11,5 wc (12,5 + 1,5) ............................... 14,0 vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus ........ 21,0 muistohuone 1 (30-40henk.) .................... 66,5 muistohuone 2 (60-70henk.) .................... 95,0 tarvikevarasto ................................ 16,0 henkilökunnan sosiaalitilat ................... 14,5 henkilökunnan taukotilat ...................... 14,0 toimisto / sakasti ............................ 10,0 arkisto ........................................ 2,0 arkunsiirtovaunuvarasto ....................... 10,0 lämm.jakohuone + sähköpääk. .................... 9,0 tuulikaappi (3,5 + 7,5 + 7,5) ................. 15,5

kellari:

m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m² m²

110,0 m²

- vainajanpesuhuone ............................. 14,5 m² - vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) .......... 77,5 m² - tarvikevarasto ................................. 2,0 m² - wc ............................................ 2,0 m² - siivouskeskus .................................. 9,0 m² - sammutusreitti ................................. 5,0 m²

26 arkkua

IV-konehuone

Kellari 1:200

37,5 m²

Yhteensä

Tilaohjelma

O vainajanpesuhuone / arkun valmistelu P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) Q tarvikevarasto

Piha

Piha h-m² a. sisäänkäyntiaukio 1. kerros: 371,5 A aula b. männikkö 72,5 m² a. sisäänkäyntiaukio 1. kerros: 371,5 h-m² B seppeleet ja kukat c. hiljentymispaikka 11,5 m² A aula b. männikkö 14,0 m² C wc 12,5 + 1,5 72,5 d. penkki = m² B seppeleet ja kukat c. hiljentymispaikka 11,5 m² / uurnan luovutus 21,0 m² D vainajan näyttöhuone e. kääpiövuorimänty m² C wc 12,5 + 1,5 = d. penkki 66,5 m² 1 (30-40henk.) f. saattoliikenne / huoltopiha E muistohuone14,0 m² D vainajan näyttöhuone / uurnan e. kääpiövuorimänty luovutus 21,0 95,0 m² 2 (60-70henk.)

F muistohuone g. vesipeili f. saattoliikenne E muistohuone 1 (30-40henk.) / huoltopihah. silta G tarvikevarasto66,5 m² 16,0 m² 95,0 m² F muistohuone 2 (60-70henk.) g. vesipeili i. kellot / arkkuvaunut H henkilökunnan 14,5 m² sosiaalitilat Piha Tilaohjelma G tarvikevarasto h. silta m² I henkilökunnan16,0 j. vesipiste 14,0 m² taukotilat i.

H henkilökunnan sosiaalitilatJ14,5 kellot / arkkuvaunut m² k. sora / hiekka 10,0 m² toimisto / sakasti a. sisäänkäyntiaukio 2,0 1. kerros: 371,5 h-m² I henkilökunnan taukotilat j. vesipiste 14,0 m² l. metsänpohja K arkisto m² b. männikkö A aula k. sora 10,0 m² J toimisto / sakasti 72,5 m² L arkunsiirtovaunuvarasto m. kivilohkare 10,0 m² / hiekka B seppeleet ja kukat c. sähköpääk. hiljentymispaikka 11,5 m² M lämm.jakohuone l. metsänpohja K arkisto 2,0 m² n. luonnonkivilaatta 9,0 + m² 14,0 m² N tuulikaappi 3,5 C wc 12,5 + 1,5 = d. m. kivilohkare L arkunsiirtovaunuvarasto 10,0+m² o. luonnonkivi Ø30-40mm 15,5 7,5penkki m² + 7,5 = m² / uurnan D vainajan näyttöhuoneM e. kääpiövuorimänty luovutus 21,0 n. luonnonkivilaatta 9,0 m² + sähköpääk. lämm.jakohuone p. istutuskaistale / hauta-alue m²7,5kellari: f. saattoliikenne / huoltopiha E muistohuone 1 (30-40henk.) o. luonnonkivi Ø30-40mm q. huonehautausmaa N tuulikaappi 3,5 +66,5 15,5 m² 7,5 + = 110,0 m² 95,0 m² O vainajanpesuhuone F muistohuone 2 (60-70henk.) g. vesipeili p. istutuskaistale / hauta-aluer. uurnahautausmaa 14,5 m² G tarvikevarasto 16,0 m² P vainajien kylmäsäilytys q. huonehautausmaa kellari: 110,0 h. m²silta(34 arkkua) s. kolumbaario 77,5 m² i.

H henkilökunnan sosiaalitilat kellot / 14,5 m² arkkuvaunut r. uurnahautausmaa O vainajanpesuhuone 14,5 m² Q tarvikevarasto 2,0 m² I henkilökunnan taukotilat j. vesipiste 14,0 m² s. kolumbaario (34Rarkkua) P vainajien kylmäsäilytys 77,5 m² 2,0 wc m² k. sora / hiekka J toimisto / sakasti Q tarvikevarasto 10,0 m² S siivouskeskus 2,0 m² 9,0 m² l. metsänpohja K arkisto 2,0 m² T sammutusreitti R wc 2,0 m² 5,0 m² m. kivilohkare L arkunsiirtovaunuvarasto 10,0 m² S siivouskeskus 9,0 m² n. luonnonkivilaatta 37,5 m² M lämm.jakohuone + sähköpääk.

T sammutusreitti 9,0 m² IV-konehuone 5,0 m² o. luonnonkivi Ø30-40mm N tuulikaappi 3,5 + 7,5 + 7,5 = 15,5 m² U IV-konehuone 37,5 m² p. istutuskaistale / hauta-alue IV-konehuone 37,5 m² q. huonehautausmaa kellari: U IV-konehuone 110,0 m² 37,5 m² r. uurnahautausmaa O vainajanpesuhuone 14,5 m² h-m² yht: 110,0 + 371,5 + 37,5 = 519,0 m² s. kolumbaario P vainajien kylmäsäilytys (34 arkkua) 77,5 m² brm² yht: 183,5 + 685,5 + 50,0= 919,0m² Q tarvikevarasto m² + 37,5 = h-m² yht: 110,02,0 + 371,5 519,0 m² R wc m² + 50,0= brm² yht: 183,52,0 + 685,5 919,0m² S siivouskeskus 9,0 m² T sammutusreitti 5,0 m² Tilaohjelma

IV-konehuone U IV-konehuone

37,5 m² 37,5 m²

h-m² yht: brm² yht:

519,0 m² 919,0m²

110,0 + 371,5 + 37,5 = 183,5 + 685,5 + 50,0=

n.70 henk

n.65 henk

n.70 henk

n.70 henk

n.65 henk

R wc S siivouskeskus T sammutusreitti U IV-konehuone

h-m² (110,0 + 371,5 + 37,5) brm² (183,5 + 685,5 + 50,0)

n.70 henk

n.70 henk

n.70 henk

70 henkilöä

n.70 henk

n.65 henk

n.70 henk

519,0 m² 919,0 m²

n.70 henk

+0,0 = + 21,0 N2000

GSEducationalVersion

65 henkilöä

+0,0 = + 21,0 N2000

GSEducationalVersion

+0,0 = + 21,0 N2000 GSEducationalVersion

70 henkilöä

Pohjapiirros 1:200 A aula B seppeleet ja kukat C wc D vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus

IV-konehuone 1:200

Piha E muistohuone 1 (60-70henk.)

F muistohuone 2 (30-40henk.)

G tarvikevarasto H henkilökunnan sosiaalitilat

I henkilökunnan taukotilat J toimisto / sakasti K arkisto

L arkunsiirtovaunuvarasto M lämm.jakohuone + sähköpääk.

N tuulikaappi

a. sisäänkäyntiaukio b. männikkö c. hiljentymispaikka d. penkki e. kääpiövuorimänty

f. saattoliikenne / huoltopiha g. vesipeili h. silta i. kellot / arkkuvaunut j. vesipiste

k. sora / hiekka l. metsänpohja m. kivilohkare n. luonnonkivilaatta

o. luonnonkivi Ø30-40mm p. istutuskaistale / hauta-alue q. huonehautausmaa r. uurnahautausmaa

3.

166

70 henkilöä

Kalustusvariaatioita 1:200

380xn

14.

11. - VAALANTIE

14.

14.

11.

14.

IX

31.

42.

40.

40.

40.

32.

VII

41.

40.

40.

33.

38.

39.

40.

15.

21.

40.

VIII

X

39.

VI 6.

III

II 5.

41.

40.

16.

15.

IV

12.

10.

14.

V

8.

15.

9.

40.

43.

44.

VIII

33.

14.

13.

VII

15.

40.

12. - POIKKIMAANTIE

IX

9.

15.

14.

10.

21.

14.

14.

7.

I

1.

11. - VAALANTIE 11. - VAALANTIE

14.

14.

12.

9.

SE

AN

KA

AN

36.

22.

IX IX

13.

Oulujoki

31.

31.

37.

22.

III

22.

21.

IV

25.

14. 14.

28.

23.

IX IX

22.

22.

22.

29.

24.

30.

27.

I

31.

18.

35.

36.

II

34.

V

17.

15.

33.

NY

NY

8.

KÄ

KÄ

SE

SE

NK

NK

AN

AN

32.

INTIE

33.

9. - SANG INTI

E

15.

17.

E

V

31.

3.

7.

VI

MÄNTYPIHA

36.

37.

Muisteluaukio / taideteos Sirottelualue, männikkö

VII

HAVUMAJA

31.

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto 22.

Tapaamisaukio 22.

Muistolehto Muistokivi / taideteos Kuusin rajattu arkku- ja uurnahauta-alue

32.

38.

39.

40.

Tunnustukseton hauta-alue Kivimuurein rajattu ”hautausmaahuone” (arkku- ja uurnahautatoja)

22.

22.

III III

IV

OULUJOEN HAUTAKAPPELI

23.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

Oulujoen hautakappeli Sisäänkäyntiaukio Saatto- / Huoltoliikenne Inva-pysäköinti Vesipeili ja hiljentymispaikka Havumetsä Kolumbaario

Tunnustukseton hauta-alue Uurnahautametsä Muistokivi / taideteos Arkkuhauta-alue, rajattu reunakivellä

IX

HUOLTOKESKUS

14.

42.

Bussipysäkki Huoltokeskus

X

MAISEMAPELLOT

43.

44.

Viljelypelto Voimalinja

7.

22.

22.

33.

33.

20.

20.

37.

37.

15.

15.

28.

28.

30.

30.

31.

31.

33.

33.

35.

35.

36.

36.

II Saavun hautausmaalle. Muurit rajaavat sisäänsä palan ympäröivää mäntymetsää.

II Havaitsen runkojen takaa pilkottavan rakennuksen, jonka katto hohkaa lämpimänä auringon säteiden osuessa siihen. Aloitan matkan sitä kohden ja hetki hetkeltä VV paikalle siirryn lähemmäksi hautajaistilaisuutta – syytä tulolleni. Edetessäni 34.

34.

33.

33.

Pohjapiirros 1:200 8.

8.

A aula B seppeleet ja kukat C wc D vainajan näyttöhuone / uurnan luovutus

hiekkatietä pitkin kiveen hakatut vuosiluvut vaihtuvat kivi kiveltä – 1938, 33.

1975, 2016… Sanoma pysyy silti samana.

33.

34.

34.

E

TI

EN

32.

32.

31.

31.

E 9. - SANGINTIE 9. - SANGINTIE

14.

14.

34.

34.

9. - SANG 9. - SANG INTIE INTIE

2.

33.

33.

IIII

OU E TI E EN TI JO EN LU JO LU OU

3.

IV IV

19.

19.

17.

17.

15.

15.

3.

21.

21.

VI VI

28.

28.

26.

26.

25.

25.

22.

22.

29.

22.

Havainnekuva1 - Näkymä22.

Oulujoen siunauskappelille hautausmaalle saavuttaessa 29.

24.

27.

24.

27.

TI

ÄN

IL

KK

NI

36.

36.

43.

43.

21.

21.

5.

5.

1.

39.

39.

41.

41.

37.

37.

18.

18.

15.

15.

40.

40.

41.

41.

VIII VIII

44.

44.

23.

23.

22.

22.

VIII HONKATEMPPELI 21.

33.

39.

41.

40.

40.

33.

33.

21.

21.

33.

33.

XX

22.

22.

22.

22.

40.

40.

44.

44.

22.

22.

13. 13.

Oulujoki Oulujoki

21.

22.

36.

35.

7.

12. 12.

8.

32.

32.

22.

22.

16. 16.

METSÄHAUTAUSMAA

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto Tapaamisaukio Uurnahautametsä 8.

Arkkuhauta-alue (myös uuranhaudat mahdollisia) Muslimien hauta-alue (itä-länsi-suuntainen) Muisteluaukio / taideteos

32.

33.

34.

V

Huoltovälinevarasto LATVUSTIE (vanha vainajien säilytystila) LATVUSTIE Muualle haudattujen muistomerkki 2. 2.

Sotien 1939-1945 veteraanien muistomerkki Ortodoksinen perinnekalmisto

JO

LU

OU

II

15. 15.

IV

III HUONEHAUTAUSMAA (nykyinen laajennusosa)

14.

Asemapiirros 1:2000

II OULUJOEN VANHA HAUTAUSMAA 4. 4.

3. 3. 3.

TI

20.

34.

31.

9. - SANGINTIE

TI

E

AN

AN

18.

19.

34.

5.

KA

KA

33.

Aukio tuhkaukseen vietäville arkuille / Janazah-rukouspaikka 31.

Pyöräkatos / huoltovälinevarasto VI VI 15. Paikoitusalue

V

40.

40.

21.

21.

43.

43.

30.

VESAKKOTIE VESAKKOTIE

33.

40.

40.

43.

43.

44.

44.

VIII VIII

OULUJOEN KIRKON X/ X HAUTAUSMAAN YMPÄRISTÖ

1. 6. Oulujoen kirkko ja 6.

IIIIII sankarihauta-alue IV 2.

Oulujoen pappila 3.

Pappilan pellot 4.

Kanttorilanpelto 10. 10.koulu 5.

Oulujoen 6.

Nykäsenkankaan asuinalue II II 7.

Nikkiläntien pientaloalue / Nikkilänkangas 15. 15.

5.

8. 5.

Mukkelintien pientaloalue 9.

9. 9.Sangintie 9. 9.

15.

15.

10. Oulujoentie 14. 14.

6.

11. Vaalantie 14. 14.

12. Poikkimaantie 6.

13. Poikkimaantien 10. 10. silta I 1. 1. I 14. Bussipysäkki 15. Paikoitusalue 16. Kumpulankangaan pientaloalue

33.

20.

19.

VIIVII

15. 15.

22.

40.

40.

11. 11.

14. 14.

40.

40.

38.

38. 39.

39.

15.

15.

Asemapiirros 1:10 000 15.

40.

40.

VII VII

40.

40.

32.

32.

28.

26.

E

4.

40.

40.

42.

42.

21.

TI

LATVUSTIE

VI

43.

22.

NK

3.

10. - OULUJOENTIE 10. - OULUJOENTIE

KÄ

6.

3.

37.

44.

22.

MUKKEL

NY

4.

2.

32.

22.

10. - OULUJOENTIE

VESAKKOTIE

15.

8.

44.

12. - POIKKIMAANTIE 12. - POIKKIMAANTIE

kimaltelee ihapiiri ja ä valoista havumetsän

X

43.

10.

MUKKEL INT MUKKEL IE INTIE

11.

7.

7.

E

I NET LTÄI KÄIN IIKL KNK

1.

1.

NI

2.

4.

4.

3.

3.

TIEN SILTA

IMAAN 13. - POIKK

OULUJOKI

3.

3.

2.

2.

Julkisivu kaakko 1:200 SILTA IMAANTIEN 13. - POIKK IMAANTIEN SILTA 13. - POIKK

Julkisivu lounas 1:200

OULUJOKI OULUJOKI

1. vesikatto, kupari, kirkas 2. ikkunat, lasi, kirkas 3. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea 4. julkisivuverhous, lomalaudoitus, pysty, tammi, 100x25mm + 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea 5. säleikkö, diagonaali, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea 6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. kaide, kupari, kirkas +0,0 = +21,0 (N2000)

Havainnekuva2 - Saapuminen Oulujoen siunauskappelille

Julkisivu luode 1:200 Astun sisäänkäyntiä rajaavalle aukiolle. Kappelin aulassa näyttää olevan jo ihmisiä. Hyvä, en ollut ensimmäinen. Tunnistan joukosta muutaman tutun kasvoparinkin. Pari heistä huomaa saapumiseni ja kohottavat kätensä tervehdykseen, vaikka en ole vielä edes päässyt sisälle asti. Nousen pari askelmaa räystään alla sijaitsevalle pääovelle. Tarttuessani ovenkahvaa, tervehdin penkillä istuvaa herraa. Hän ei näytä huomaavan minua, vaan tuijottaa kaukaisuuteen. Ovenkahvan nahka tuntuu lämpimältä käteäni vasten. Astun sisään.

4.

167

Julkisivu koillinen 1:200

Aula, onkin yllättävän avara ja lämpimän tuntuinen.

Tunnistan hirsiseinän vierustalla istuvan henkilön vainajan lähiomaiseksi ja käyn kertomassa hänelle osanottoni tapahtuneesta. Hän ei kuulemma kestänyt nähdä vainajaa, toisin kuin muut perheenjäsenet, jotka ovat parhaillaan katsomassa häntä viimeistä kertaa.

Tilaisuuden alkuun on vielä aikaa.

Käyn hakemassa tilaamani seppeleen ja istuudun seinän vierustalle odottelemaan hautajaisten alkamista.

Katseeni kiertäessä tilaa havaitsen aulaa hallitsevat kattorakenteet, sekä ylhäällä, aivan katonrajassa sijaitsevan kattoikkunan, josta laskeutuva valo tuo tilaan pehmeän kajon. Kuunnellessani puolella korvalla paikalle saapuneiden keskustelua, katseeni siirtyy kauas hautausmaalle. Rauhoitun. Alan uppoutua omiin ajatuksiini samalla kun näkemäni alkaa menettää merkitystään.

Julkisivu kaakko 1:200

Leikkaus B-B 1:200

a y, uullotettu, kk100mm,

Julkisivu koillinen 1:200

Havainnekuva3 - Näkymä Oulujoen siunauskappelin aulasta

Leikkaus A-A 1:200

5.

iihen että ihmiset i hiljenevät ja alkavat ua. Kaikkien katseet katsomaan, kuinka näyttötilasta esiin kku ja sitä kantavat lkevat rauhallisesti ppelisalia.

Arkun itaasti keinahdellen muu saattoväki yhtyy sitä. Liityn osaksi muodostuu kulkue kuin Etenemme vainajan itkää, pilareiden a käytävää pitkin. edessä häämöttää odottava hautausmaa kuisat puut ja kasvit. on kuitenkin vielä dys – kappelisali ja ohtaaminen.

vainajan kanssa iin.

Sali tuntuu isältä ja viileältä. laskevat arkun le, kunniapaikalle nähtäväksi. i penkeille huomaan -oven sulkeutuneen. laskeutunut odottava aikki istuvat hiljaa n. Silmäni alkavat ärään ja havaitsen, ollutkaan niin matala n tullessa sen koin. sten kattopalkkien tto kohoaa korkealle i taivaalle aukeavaa jonka kautta valoa isään kappelisaliin. n nostettu irti ja niiden alta lo heijastuu veden äväksi osaksi salia. in hautajaispuhuja yt salin päätyyn ja rtämään pronssista syrjään. Tuntuu kuin isi valoa ja kaikkien ohdistuvat arkkuun päälle laskettuihin in, jotka heräävät on valon osuessa laisuus alkaa.

Leikkaus D-D 1:400

Leikkaus E-E 1:200

Havainnekuva5 - Näkymä suuremmasta kappelisalista kohti viljelypeltoja

1. hirsi, kuusi 2. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea 3. sisäverhous, vaakarimoitus, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea 4. sisäverhous, vaakalaudoitus, 100x22mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus 5. liimapuu, kuusi, valkokuultokäsittely

Leikkaus C-C 1:400

Havainnekuva6 - Näkymä pienemmästä kappelisali

6. ikkunat, lasi, kirkas 7. detaljit, kupari, kirkas 8. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu (lattia) 9. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu (lattia) 10. vesi

+0,0 = +21,0 (N2000)

7.

katto

1.

kattopalkisto

2.

7.

8.

3.

4.

9.

5.

15.

IV-konehuone

6.

14.

5.

10.

11.

12.

13.

1. kerros

Havainnekuva8 - Näkymä hiljentymispaikalta kohti vesiaihetta sekä siunauskappelia kellari kerros

Tilaisuus on loppunut. Arkunkantajat alkavat siirtyä hitaasti kohti käytävää, muiden liittyessä heidän peräänsä. Käytävälle astuessani, eteeni avautuu laaja näkymä ulkona odottavaan mäntymetsään sekä vesiaiheeseen, jonka pinnasta ympäröivät puut heijastuvat. Ulos siirryttäessä pilarit ovat muuttuneet puiden rungoiksi, joiden ympäröimänä odottelemme vielä hetken, niin että kulkue on saatu muodostettua. Auringon valo tuntuu kirkkaammalta ja lämpimämmältä. Olo on huojentunut. Matka voi jatkua.

Detalji 1:10 - Kato

Rakenteellinen periaate

GSEducationalVersion

1.

2.

3.

4.

Räjäytysaksonometria sekä siunauskappelin liikenteellinen järjestely

9.

168

5.

Liimapuupalkki, kuusi, 325x80mm Liimapuupalkki, kuusi, 214x30mm Liimapuupalkki. kuusi, 200x80mm Liimapuupalkki, kuusi, 100x300mm, pulttikiinnitys hirsirunkoon Liimapuupalkki, kuusi, 160x300

6.

7.

8.

9.

Pilari, liimapuu, kuusi, 160x160mm Vaakalaudoitus, kuusi, 100x22mm, höylätty, vaaleasuojavahaus Painumatonhirsi, 200mm Vaakarimoitus, tammi, 50x50mm kk100mm, kuulotettu, vaaleanruskea

10. Pilari, tammi, 210x80mm, kuulotettu, vaaleanruskea 11. Ikkunaelementti 12. Peitelista, tammi, 30x80mm, kuulotettu, vaaleanruskea

13. ikkunapelti, kupari, kirkas 14. luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 15. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu

Havahdun siihen että ihmiset ympärilläni hiljenevät ja alkavat valmistautua. Kaikkien katseet siirtyvät katsomaan, kuinka vainajan näyttötilasta esiin tulleet arkku ja sitä kantavat omaiset kulkevat rauhallisesti kohti kappelisalia.

Arkun lipuessa hitaasti keinahdellen eteenpäin, muu saattoväki yhtyy seuraamaan sitä. Liityn osaksi joukkoa ja muodostuu kulkue kuin itsestään. Etenemme vainajan kanssa pitkää, pilareiden reunustamaa käytävää pitkin.

Kaukana edessä häämöttää vainajaa odottava hautausmaa sekä sen lukuisat puut ja kasvit.

Ennen sitä on kuitenkin vielä yksi pysähdys – kappelisali ja kuoleman kohtaaminen.

1. hirsi, kuusi 2. puu, tammi, kuullotettu, vaaleanruskea 3. sisäverhous, vaakarimoitus, tammi, 50x50mm, kk100mm, kuullotettu, vaaleanruskea 4. sisäverhous, vaakalaudoitus, 100x22mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus 5. liimapuu, kuusi, valkokuultokäsittely 6. ikkunat, lasi, kirkas 7. detaljit, kupari, kirkas 8. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu (lattia) 9. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu (lattia) 10. vesi

1.

Saavumme vainajan kanssa kappelisaliin.

Sali tuntuu hieman hämyisältä ja viileältä.

Kantajat laskevat arkun katafalkille, kunniapaikalle kaikkien nähtäväksi.

Kulkiessani penkeille huomaan sisääntulo-oven sulkeutuneen.

Tilaan on laskeutunut odottava tunnelma. Kaikki istuvat hiljaa paikoillaan. Silmäni alkavat tottua hämärään ja havaitsen, että tila ei ollutkaan niin matala kuin sisään tullessa sen koin.

Seinäkemäisten kattopalkkien välistä katto kohoaa korkealle ylös, kohti taivaalle aukeavaa viiltoa, jonka kautta valoa tunkeutuu sisään kappelisaliin.

Seinät on nostettu irti lattiasta, ja niiden alta tuleva valo heijastuu veden pinnasta eläväksi osaksi salia.

Tällä välin hautajaispuhuja on siirtynyt salin päätyyn ja alkaa siirtämään pronssista liukuovea syrjään. Tuntuu kuin saliin tulvisi valoa ja kaikkien katseet kohdistuvat arkkuun sekä sen päälle laskettuihin seppeleisiin, jotka heräävät väriloistoon valon osuessa niihin. Tilaisuus alkaa.

+0,0 = +21,0 (N2000)

Leikkaus B-B 1:200

Havainnekuva5 - Näkymä suuremmasta kappelisalist

Havainnekuva4 - Siirtyminen kohti kappelisaleja

Leikkaus A-A 1:200

6.

AP1

9.

Havainnekuva7 - Näkymä pienemmästä kappelisalista kohti hautausmaata

Havainnekuva6 - Näkymä pienemmästä kappelisalista

10.

11.

8.

YP1 YP1

YP1

YP2

-

- 150mm 2 x kuusilauta 150x22, kiinnitetään toisesta päästä seinärakenteeseen ja toisesta katolta tulevaan 100x30mm, tuuletusvälin muodostavan, laudan kummallekin puolelle tukemaan räystäsrakennetta - 37mm koolaus 37x50 - 13mm kuusivanerikaistale, kaistaleiden väliin jätetään rimoituksen suuntaisia rakoja, joista ilma pääsee tuuletusväliin - rimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

konesaumattu kuparipelti, kirkas 5mm vaimennuskaista 5x50..100, peltirivin keskellä 15mm havuvaneri 100mm tuuletusväli (100x30mm kuusilauta) 25mm tuulensuojalevy 200x50 mm liimapuupalkki + mineraalivilla 200mm 325x80 mm liimapuupalkki + mineraalivilla 214mm ilman ja höyrynsulku 13mm havuvaneri 50mm koolaus + mineraalivilla 26mm 13 + 13mm rakennuslevy palomitoituksen mukaan, 2-kertainen levytys, pintalevy - 22 vaakalaudoitus, 100x22 mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus

1. peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki

VS1

5.

VP1

- 25mm Luonnonkivilaatta, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 25x160x1500 55mm kelluvabetonilaatta 20mm eristekerros 150mm teräsbetonilaatta 100mm polystyreeni 100mm polystyreeni 20mm tasaushiekka suodatinkangas salaojituskerros

- 55 valulattia, betoni, pinnoite esim. mastertop - 50 askeläänenersistevilla - 240 CLT-levy - 60 koolaus + mineraalivilla / äänitekninen ilmajousi - 145 asennustila - 25 akustiset jousirangat - huopa + 30 (15+15) kipsilevy, äänenvaimennus - 50 rimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

VS1

VS2

- 200mm painumatonhirsi - 22mm vaakalaudoitus, 100x22 mm, tammi, höylätty - 50mm vaakarimoitus, tammi, 50 x 50 mm, kk 100 mm, kuullotettu, vaaleanruskea

- 200mm painumatonhirsi - 22 vaakalaudoitus, 100x22 mm, kuusi, höylätty, vaalea suojavahaus

-

VS2

4.

5.

4.

AP1

8.

7.

1.

VP1 Detalji 1:10

GSEducationalVersion

9.

10.

AP1

9.

10.

11.

AP1

11.

7.

7.

3.

6.

12.

1. peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki 3. 100x300 liimapuupalkki, pulttikiinnitys hirsirunkoon 4. lattia, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 5. hirsiseinän alaosa viimeistellään kuparisella kulmaraudalla 6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. ikkunapelti, kupari, kirkas 8. pilari, 210x80, tammi, kuulotettu, vaaleanruskea 9. liimapuupilari 160x160 10. pilariantura, kupari, kirkas 11. pilarin kohdalla lattia, luonnonkivikaistale, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 12. luonnonkivi Ø30-40mm, vaalea

VS1

VS2 Detalji 1:10 - Pilarin ja lattian liittyminen

5.

GSEducationalVersion

2.

2.

2.

4.

5.

1.

1.

2.

peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki 3. 100x300 liimapuupalkki, pulttikiinnitys hirsirunkoon 4. lattia, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 5. hirsiseinän alaosa viimeistellään kuparisella kulmaraudalla 6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. ikkunapelti, kupari, kirkas 8. pilari, 210x80, tammi, kuulotettu, vaaleanruskea 9. liimapuupilari 160x160 10. pilariantura, kupari, kirkas 11. pilarin kohdalla lattia, luonnonkivikaistale, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 12. luonnonkivi Ø30-40mm, vaalea

VP1

1.

4.

4.

YP2

8.

YP2 Detalji 1:10 - Katon taite sekä kattoristikko

8.

Detalji 1:10 - Katon räystäs sekä ikkuna

GSEducationalVersion

13. ikkunapelti, kupari, kirkas 14. luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 15. luonnonkivi, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu

Detalji 1:10 - kappelisalin seinä sekä ristikon ja seinän liitoskohta

GSEducationalVersion

7.

1.

7.

Detalji 1:10 - Alapohjaliitos sekä lattian ja ikkunan kohtaaminen

1.

3.

GSEducationalVersion

1. peitelista, tammi, 30x80 kuulotettu, vaaleanruskea 2. 160x300 liimapuupalkki 3. 100x300 liimapuupalkki, pulttikiinnitys hirsirunkoon 4. lattia, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 5. hirsiseinän alaosa viimeistellään kuparisella kulmaraudalla 6. sokkeli, luonnonkivi, Liedonpunainen, ristipäähakattu 7. ikkunapelti, kupari, kirkas 8. pilari, 210x80, tammi, kuulotettu, vaaleanruskea 9. liimapuupilari 160x160 10. pilariantura, kupari, kirkas 11. pilarin kohdalla lattia, luonnonkivikaistale, Liedonpunainen, poltettu ja uritettu 12. luonnonkivi Ø30-40mm, vaalea

10.

GSEducationalVersion

169

GSEducationalVersion

6.

1:20

12.

1:20