Maaseudun Tiede 4/2012

Page 14

14

Kostea ja viileä sää suosi tauteja Kesän 2012 kosteat kelit villiinnyttivät monet kasvitaudit ja tuholaiset. Runsas ruskolaikku ja härmä vaivasivat kevätvehnää. Koloradonkuoriaisia löytyi 10 paikkakunnalta. Erja Huusel a-Veistol a

Ensimmäiset kylvöt tehtiin jo huhtikuun puolella Etelä-Pohjanmaalla. Muualla maan kuivuminen oli hidasta. Toukokuun alkupuolella sateli runsaasti maan länsi- ja keskiosissa. Pahiten sateista ja sulamisvesistä kärsivät Itä- ja Pohjois-Suomen pellot. Viimeisiä kylvöjä tehtiin kesäkuun alussa. Syysvehnässä esiintyi monin paikoin harmaalaikkua ja härmää, myöhemmin ruskolaikkua ja pistelaikkua. Ruskearuostetta havaittiin sekä syysvehnässä että rukiissa. Kevätviljoilla hidas orastuminen ja viileä sää edistivät siemenlevintäisten lehtilaikkutautien esiintuloa. Tauteja havaittiin myös peitatulla siemenellä kylvetyissä kasvustoissa. Paikoin havaittiin runsaita mangaaninpuutosoireita. Kevätvehnissä todettiin runsaasti ruskolaikkua ja härmää. Osassa Etelä-Suomen pelloista esiintyi kelta- ja ruskearuostetta jo tähkälle tulon aikaan. Ohranrengaslaikku hyötyi kosteasta kasvukaudesta. Kevätviljakasvustoissa oli paljon vaihtelua kasvuston kehitysasteen ja kunnon välillä. Usein liiallinen kosteus esti tautiruiskutusten teon. Viileässä ja kosteassa lumihome tartutti valmistuvia kevätvehnän ja syysvehnän tähkiä, joissa näkyi lohenpunaista rihmastoa. Myös punahomeita esiintyi viljoilla, mutta tartunta tuli viileyden takia esiin varsin myöhään. Lumihome ei muodosta toksiineja satoon. Ennuste lupasi, kirvat laistivat Tuomikirvoja oli tuomissa keväällä paljon, mutta sateet haittasivat ensimmäisten siivellisten kirvojen siirtymistä tuomilta oraille. Paikalliset erot olivat suuria. Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa tuomikirvoja oli liiaksikin. Kirppoja oli paikoin runsaasti viljan orailla ja taimettuvilla öljykasveilla. Rapsikuoriaisia ilmaantui melko myöhään, mutta sitäkin runsaammin. Loppukesällä EteläSuomen seuranta-ansoihin tuli runsaasti kahukärpäsiä ja muutamia vehnän kääpiökasvuviroosia levittäviä viirukaskaita Kostea kasvukausi suosi etanoita, joita tarkkailtiin erityisesti syysrypsi- ja syysviljapelloilla.Heinäkuun alkupuolella jouduttiin monin paikoin torjumaan hernekääriäisen kuoriutuvia toukkia. Rehevissä härkäpapukasvustoissa esiintyi paikoin suklaalaikkua.

Etanoille riitti kesällä tuoretta ravintoa ja kosteutta.

mansikan punamätää (Phytophthora fragariae var. fragariae) tarkastuksissa 48 mansikkatilalta. Mansikan juuriston tuhoava ja satoa heikentävä tauti ei leviä mansikan marjoissa eikä vaikuta niiden käyttöön elintarvikkeena. Punamätä on levinnyt maahan ulkomaisen taimiaineiston välityksellä jo vuosia sitten. Tauti säilyy maassa hyvin pitkään. Vadelmalla todettiin monin paikoin erilaisia heikkenemisongelmia, jotka suurelta osin osoittautuivat talvehtimisongelmiksi. Viime syksyn sateet ovat olleet haitallisia vadelmalle, jonka juuristo kärsii helposti liiasta märkyydestä. Vadelmalla esiintyi runsaasti viherluteita (Palomena prasina), mutta vioitus jäi vähäiseksi. Öjebyn mustaherukalla havaittiin varistetta, jota tähän asti on tavattu vain skottilaisilla lajikkeilla. Laikkutauteja esiintyi normaalisti. Kosteus suosi omenarupea ja myös muumiotauti pilasi nopeasti hedelmiä. Pihlajanmarjakoita ei juuri ollut, mutta omenakääriäistä oli sääolosuhteisiin nähden runsaasti. Erilaisia versotauteja esiintyi alkukesällä muun muassa omenalla.

Koloradonkuoriaisia löytyi taas Kuminanrengaspunkin vioituksia havaittiin viime vuotta vähemmän. Kevään epävakainen sää vaikeutti kuminakoin torjunnan ajoitusta. Pahkahometta ja versolaikkua oli kuminakasvustoissa edellisvuotta enemmän. Koloradonkuoriaisia löytyi 10 paikkakunnalta. Kaikki löydökset olivat viimevuotisten löydösten lähialueilta. Kuoriaisesiintymät olivat havaitsematta jääneitä ja talvehtineita edelliskesän tulijoita. Perunaa kiusasi suoranaisen märkyyden lisäksi perunarutto. Bakteerien aiheuttamaa tyvi- ja märkämätää esiintyi hyvin runsaasti. Perunallakin löytyi paikoin poikkeuksellisen paljon punamätää (Phytophthora erythroseptica). Marjoilla tauteja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira löysi

Irmeli Markkula, MTT

Alkukesällä oli tuomien lehdillä monin paikoin lentoon valmistautuvia tuomikirvoja.

Lisätietoa: irmeli.markkula@mtt.fi, Puh. 029 531 7496


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.