Issuu on Google+

Ympäristöystävällistä maataloutta Liite 4/2012 | 17.12.2012

Maatalouden aiheuttamaa kuormitusta voidaan vähentää monin tavoin. Teema-artikkelit käsittelevät ympäristöystävällistä maataloutta eri näkökulmista.

Markku Vuorikari

Sokeriuudistus voisi vaarantaa juurikasviljelyn

EU:n sokeripolitiikkaan kohdistuu uudistuspaineita, jotka toteutuessaan voisivat nostaa sokerijuurikkaan tuotantoa ja laskea sen hintaa. Kotimaisen sokerintuotannon loppuminen jättäisi Suomen markkinoiden armoille. Sivu 3

Palkokasveilla voidaan säästää paljon energiaa

Fossiilisen energian kulutusta voidaan hillitä vähentämällä väkilannoitetypen käyttöä. Jopa 60 prosentin vähennykseen päästään, kun nurmipalkokasveja käytetään rehuntuotannossa ja viherlannoituksessa. Säästöä syntyy, kun kaikki palkokasvien mahdollisuudet hyödynnetään. Sivu 7

Hyönteiset osaksi ruoanja rehuntuotantoa

Hyönteiset saattavat olla yksi ratkaisu tulevaisuuden valkuaistuotantoon niin ihmisille kuin eläimille. Nykyinen rehulainsäädäntö ei salli hyönteisten käyttämistä rehuissa. Myös hyönteisten matka eurooppalaisten lautasille vaikuttaa pitkältä. Sivu 9

Lehmien metaanintuotannossa on eläinkohtaisia eroja

Lehmät tuottavat päivittäin eri määrän metaania yksilöstä riippuen. Kuivaaineen syönnin, energiansaannin ja maidontuotannon lisäksi perinnöllisillä tekijöillä näyttää olevan vaikutusta metaanimääriin. Tulevaisuudessa on mahdollista valita jalostukseen tehokkaasti rehuenergiaa hyödyntäviä eläimiä. Sivu 17

Tukitilastot kielivät länsisuomenkarjan taantumasta…s. 4 Hiilikauppa hillitsee ilmastonmuutosta Afrikassa s. 12 Yrjö Tuunanen

Eltonille ja muille hevosille viljeltävä nurmi tuo tärkeän palan Brobyn tilan viljelykiertoon, Johanna Wasström kertoo.

Hyvää ympäristölle ja omalle lompakolle Kaikki se tehdään, mikä on hyväksi sekä ympäristölle että omalle lompakolle, sanovat Johanna ja Anders Wasström Raaseporista. Osa ympäristötoimista tarvitsee tukea kustannusten takia ja kannustimeksi. Anders Wasströmin mielestä tarvittaisiin myös enemmän joustavuutta. Se kannustaisi tekemään enemmän hyviä asioita. Osa ympäristötoimista taas on jo luonnostaan hyväksi myös viljelijän lompakolle. Kun ravinteita ei päästetä karkuun,

lannoitteita tarvitsee ostaa vähemmän. Viljelykierto pitää huolta maan rakenteesta ja kasvukunnosta. Wasströmien Brobyn tilalla viljelyssä on viljaa, öljykasveja ja hevosten ansiosta myös nurmea. Viljelykierto toimii. Broby on mukana kahdessakin viljelijäjärjestöjen ympäristöhankkeessa, Itämeren

Baltic Dealissa ja RaHassa, jonka nimi on lyhenne ravinnehuuhtoutumien hallinnasta. Sen sijaan luomutila Broby ei ole. Hyvää ympäristölle voi tehdä tavanomaisessakin viljelyssä, Wasströmit sanovat. Sivut 10–11

Plugi

Peltomaiden hiilivaraston väheneminen on haitallista ilmaston, ruoantuotannon ja ympäristön kannalta.

Yksi hevonen tuottaa 12 kuutiometriä lantaa vuodessa.

Hevosenlannan sijoittaminen on ongelma taajamissa

Suuri osa hevosenlannasta päätyy peltoihin, mutta taajamien ja kasvukeskusten läheisyydessä lannan loppusijoittaminen on haastavaa. Sivu 16

Maaperän hiiltä häviää kuorma-autolastillisia päivässä Suomen maaperän hiilivarasto hupenee vuodessa 0,5 miljoonan tonnin vauhdilla. Määrä on merkittävä verrattuna esimerkiksi teollisuuden kokonaishiilipäästöihin, jotka olivat vuonna 2010 hiileksi muutettuina 17 miljoonaa tonnia. Hiilivarastojen vähenemiseen voidaan jossain määrin vaikuttaa viljelytoimenpiteillä.

Sivu 6


2

Peltojemme ravinnetilat eivät ole yhdestä muotista Maan fosforiluvut ovat nurmialueilla laskusuunnassa. Nurmien näkökulmasta keskustelu peltojen ravinneriskeistä kuulostaa paikoin vieraalta. Onko maan fosforilukujen vielä syytä antaa pudota vai pitäisikö lannoitustasoja myös tarpeen tullen kasvattaa? Maan fosforipitoisuuden keskimääräinen kehitys on eriytymässä alueellisesti. 2000-luvun alkupuolelta fosforiluvut ovat laskeneet nurmivaltaisissa maakunnissa keskimäärin 7 prosenttia, kun taas muilla alueilla luku on pysynyt ennallaan. Taustalta löytyvät erot viljelykasveissa ja kotieläinten lannan ravinnekoostumuksissa. Peltojen kaliumluvut ovat hyvin lievästi laskusuuntaisia koko maassa, voimakkaimmin nurmialueilla.

Maatalouden ja ympäristön suhde on vuorovaikutteinen Maatalouden harjoittaminen vaikuttaa ympäristöön monin tavoin. Useimmiten julkisuudessa näkyvät kielteiset vaikutukset, kuten ravinnehuuhtoumat pelloilta vesistöihin, kasvihuonekaasupäästöt tai luonnon biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen. Maataloudella on kuitenkin myös paljon myönteisiä ympäristövaikutuksia. Ilman maataloutta ei olisi nykyisenkaltaista maaseutumaisemaa peltoaukeineen ja tilakeskuksineen. Onkin tärkeää tutkia sitä, miten maatalouden kielteisiä ympäristövaikutuksia voidaan vähentää ja miten myönteisiä lisätä. Usein jää vähemmälle huomiolle, että myös ympäristö vaikuttaa maatalouden harjoittamiseen. Luonto tarjoaa monia niin sanottuja ekosysteemipalveluja, jotka omalta osaltaan ylläpitävät maatalouden harjoittamiselle suotuisia olosuhteita. Peltomaan rakenne olisi olennaisesti huonompi, jos lieroja ei olisi, ja ilman pölyttäviä hyönteisiä monien viljelykasvien sadot jäisivät nykyistä selvästi alhaisemmiksi. Valitettavasti ympäristö voi vaikuttaa myös kielteisesti: erilaiset tuholaiset saattavat pahimmillaan pilata koko sadon tai maaperä voi olla erilaisten haitta-aineiden saastuttama. Siksi on olennaista tutkia, miten maatalous pystyy nykyistä paremmin hyödyntämään luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja ja miten ympäristöolosuhteista maataloustuotannolle aiheutuvia haittoja voidaan ehkäistä. Maatalouden ja ympäristön suhteen säätelyyn tarvitaan politiikkaohjausta, sillä ihminen voi omalla toiminnallaan joko tahattomasti tai tahallisesti vahingoittaa kaikille yhteisesti kuuluvaa ympäris-

töä tavoitellessaan itselleen taloudellista tai muuta etua. Näin ollen on perusteltua tutkia myös sitä, miten maatalousympäristön tilan parantamiseen liittyvät tavoitteet pitäisi asettaa ja minkälaisia politiikkatoimia pitäisi toteuttaa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Maatalouden ympäristökysymykset herättävät myös voimakkaita tunteita, jopa niin voimakkaita, että julkisessa keskustelussa ”mutu” helposti jättää varjoonsa tosiasiat.

Niittojen lisääminen vaikuttaa ravinnetehokkuuteen

Kirsi Pakarinen, MTT Lisätiedot: kirsi.pakarinen@mtt.fi, Puh. 029 5317 591 Janne Lehtinen

Tämän Maaseudun Tiede -liitteen jutuista valtaosa liittyy jollain tavalla maatalouden harjoittamisen ympäristö- ja luontoulottuvuuteen. Vaihtelevine näkökulmineen ne valaisevat erinomaisesti sitä, kuinka monitahoinen ja alati muuttuva maatalouden ja ympäristön suhde on. Maatalouden ympäristökysymykset herättävät myös voimakkaita tunteita, jopa niin voimakkaita, että julkisessa keskustelussa ”mutu” helposti jättää varjoonsa tosiasiat. Niinpä tutkitun tiedon tarjoaminen maatalouden ympäristöasioista on taas kerran enemmän kuin paikallaan. Jyrki Aakkula ympäristötutkimuksen johtaja jyrki.aakkula@mtt.fi

TOIMITTANUT: Johanna Leppänen, MTT

Liite 4/2012

Tuotantosuunnat taustalla Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ja viljavuuslaboratorioiden tilastot paljastavat mielenkiintoisia alueellisia eroja. Suomen eteläisen osan ja rannikon sikatalousvaltaisten alueiden maalajisuhteilla painotetut viljavuusfosforiluvut ovat keskimäärin luokkaa hyvä tai tyydyttävä. Korkeimmat fosforiluvut löytyvät savimaavaltaiselta etelärannikolta ja matalimmat nurmialueelta, missä on pääosin karkeita kivennäismaita. Näiltä mailta edellytetään savimaita korkeampia fosforilukuja hyviin viljavuusluokkiin päätymiseksi. Nurmi-Suomen pellot ovatkin tyypillisesti fosforiluokaltaan välttäviä. Jokainen ravinnetehokkuuksia eli kasvien ottamien ja lannoituksessa annettujen ravinteiden suhteita laskenut tietää vilja- ja nurmikasvien väliset suuret erot. Tehokkaassakin viljanviljelyssä sadossa poistuu yleensä vähemmän ravinteita kuin mitä lannoituksessa annetaan, mutta laidun- tai säilörehunurmissa suhteet ovat helposti päinvastaiset. Alueellinen painottuminen tiettyyn tuotantosuuntaan näkyy maan viljavuudessa ja sen muutoksissa.

Säilörehun korjuuaika vaikuttaa sadon ravinnepitoisuuksiin ja voi siten pitkällä aikavälillä muuttaa pellon porttitaseita. Karjatilan kannattava peltoviljely -hankkeessa vertailtiin säilörehun korjuustrategioiden koko kasvukauden aikaisia pääravinnetehokkuuksia kolmen vuoden aikana MTT Maaningalla ja Ruukissa. Korjuustrategioita olivat kolmen niiton strategia sekä ensimmäisen sadon niittoajankohdan suhteen eroavat kahden niiton strategiat. Maaningalla ensimmäisen niiton myöhästyttäminen kahden niiton systeemeissä ei aiheuttanut ravinnesatoihin tai -tehokkuuksiin eroja, mutta paransi hieman molempia Ruukissa. Sen sijaan sekä Maaningalla että Ruukissa saatiin kolmella niitolla suuremmat typpi-, fosfori- ja kaliumsadot kuin kahdella niitolla. Kun kolmannen sadon saama lisälannoitus huomioitiin, erot typpi- ja kaliumtehokkuuksissa tasoittuivat, ja ainoastaan fosforitehokkuus jäi korkeammaksi (Maaningalla 7 prosenttia ja Ruukissa 25 prosenttia). Tulosten perusteella nurmen niittokertojen lisääminen parantaa fosforin oton tehokkuutta ja tiheästi niitettävä nurmi voisi siten toimia jopa kohdennettuna ympäristötoimena. Sen sijaan nurmitiloille, joilla peltojen fosforitila on välttävä ja niittokerta- ja satotasotavoitteet korkealla, tarvitaan fosforilannoitusnormien kuristamisen sijaan mahdollisuuksia tarkistaa lannoitustasoja ylöspäin.

69. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

Yhteistyössä:

Säilörehun korjuuajalla voidaan vaikuttaa rehun ravinnepitoisuuksiin. TOIMITUSKUNTA: MTT: Jyrki Aakkula, Markku Järvenpää, Juha-Matti Katajajuuri, Johanna Leppänen, Pekka Uimari, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Heikki Vuorela

MAASEUDUN TIEDE Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen 029 5300 700 www.mtt.fi

MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


Markkinoiden armoilla ilman omaa sokerintuotantoa

3

Suomessa sokerin omavaraisuusaste on hyvin alhainen verrattuna muihin maataloustuotteisiin. Ilman omaa tuotantoa Suomi olisi markkinamekanismin armoilla epävakailla sokerin maailmanmarkkinoilla. Ongelmat EU:n sokerimarkkinoilla osoittavat, kuinka sokeripolitiikan vuoden 2006 reformi on epäonnistunut nopeasti muuttuvissa markkinatilanteissa. Yrjö Tuunanen

Suomen protektionistinen maatalouspolitiikka kävi mahdottomaksi Suomen liityttyä EU:n jäseneksi vuonna 1995. Jäsenyyden myötä maataloustuotteiden hinnat ovat Suomessa entistä riippuvaisempia EU:n markkinahinnoista. EU:n entistä markkinasuuntautuneempi maatalouspolitiikka on taas lisännyt unionin riippuvuutta maailmanmarkkinoista. EU:n sokeripolitiikkaan kohdistuu edelleen uudistuspaineita. EU:n komissio on ehdottanut sokerikiintiöistä luopumista vuonna 2015. Kiintiöistä luopuminen johtaisi tuotannon lisääntymiseen EU:ssa. Tuotannon lisääntyminen ja kova kilpailu laskisivat todennäköisesti sokerijuurikkaan hintaa. Tämä vaarantaisi sokerijuurikkaan viljelyn tulevaisuuden Suomessa. Kysyntä nosti hintoja Suomi on hyvin omavarainen maataloustuottaja. Vehnää tuotetaan normaaleina satovuosina riittävästi kattamaan kotimainen kulutus. Lähes kaikissa kotieläintuotteissa Suomi on omavarainen, kananmunia ja useita maitotuotteita tulee yli oman tarpeen. Korkeasta omavaraisuudesta poikkeuksen tekee sokeri. Sokerin omavaraisuusaste kasvoi Suomessa aina 1990-luvulle asti. Vielä vuonna 2005 päästiin yli 90 prosentin omavaraisuusasteen. Vuoden 2006 EU:n sokeripolitiikkaan tehty uudistus johti Salon sokeritehtaan sulkemiseen vuonna 2008 ja laski Suomen sokerin omavaraisuusasteen noin 40 prosenttiin. Sokerinvalmistus säilyi Säkylän tehtaalla, jossa jalostetaan kotimaassa viljeltyä sokerijuurikasta. Lisäksi Porkkalassa puhdistetaan Suomeen tuotua raakasokeria. Vuoden 2006 reformi vähensi sokerintuotantoa koko EU:ssa. Kulutuksen ja tuotannon arveltiin reformin jälkeen olevan paremmin tasapainossa, mutta toisin on käynyt. EU:n markkinat ovat tulleet reformin seurauksena entistä riippuvaisemmiksi tuodusta sokerista. Uudistuksen jälkeen sokerin maailmanmarkkinahinta on noussut ennätyskorkeaksi muun muassa kehittyvien talouksien kysynnän kasvun seurauksena. Suomi Irlannin tiellä Vuonna 2011 sokerintuotanto ei riittänyt EU:ssa vastaamaan sisämarkkinoiden kysyntää. Tuonti oli odotettua pienempää korkean maailmanmarkkinahinnan takia, kun EU:n perinteiset kauppakumppanit ovat myyneet sokeria omille koti- tai lähimarkkinoille. EU:n sokeripolitiikka osoittaa kuinka markkinoiden toimintaan puuttuminen aiheuttaa vaikeuksia nopeasti muuttuvissa markkinatilanteissa. Muutoksesta kärsi muun muassa Irlanti, joka on markkinamekanismin armoilla ilman kotimaista tuotantoa. Irlannissa luovuttiin omasta sokerintuotannosta vuoden 2006 sokerireformin yhteydessä. Irish Times raportoi lokakuussa, että Irlannissa on viime aikoina kaduttu päätöstä luopua sokerintuotannosta. Sokerintuotannon elvyttämistä ajoi aiemmin ainoastaan pieni eturyhmä. Nyt Irlannin hallitus pyrkii aloittamaan sokerintuotannon uudelleen korkean sokerin hinnan

Sokerikiintiöistä luopuminen voisi vaarantaa sokerijuurikkaan viljelyn tulevaisuudessa. Sokerin kuluttajahinta on omasta tuotannosta luopuneessa Irlannissa tällä hetkellä paljon korkeampi kuin Suomessa. EU:n sokeripolitiikan reformi vuonna 2006 on epäonnistunut nopeasti muuttuneessa markkinatilanteessa. (Lähde: Suomen ja Irlannin Tilastokeskus)

Hienosokerin keskihinta € /kg 1,4

1,3

1,2

takia. Irlannissa sokeri on huomattavasti kalliimpaa kuin Suomessa. Sokerikiintiöistä luopumisesta aiheutuva tuotannon lisääntyminen ja kova kilpailu johtaisivat sokerijuurikkaan hintojen laskuun, joka voisi viedä Suomea kohti Irlannin tilannetta.

Irlanti Suomi

1,1

1

Ellen Huan-Niemi, Petri Liesivaara MTT

0,9

Lisätiedot: ellen.huan-niemi@mtt.fi, puh. 029 531 7230

0,8 2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

Sokerinpuhdistamot vaikeuksissa EU:ssa EU:n ulkopuolelta tuotavaa raakasokeria käyttävät sokeripuhdistamot ovat ahdingossa sokerin korkean maailmanmarkkinahinnan ja EU:n tuontirajoitusten takia. Sokerinpuhdistamot syyttävät Euroopan komissiota vaikeasta tilanteestaan. Kaksi sokeripuhdistamoa on nostanut syytteen Euroopan komissiota vastaan. Puhdistamojen mielestä lähes 50 prosenttia maailmanmarkkinahintaa korkeampi sokerin hinta EU:ssa vahingoittaa kuluttajia ja elintarviketeollisuutta sekä syrjii raakasokeria käyttäviä puhdistamoja. Puhdistamojen ongelmat juontavat juu-

rensa EU:n sokeripolitiikan reformiin vuonna 2006. Reformin seurauksena puhdistamojen kapasiteetti nousi yli 170 prosenttia, koska juurikassokeria jalostavat yritykset investoivat voimakkaasti uuteen puhdistuskapasiteettiin. Pelkästään tuotua raakaa ruokosokeria puhdistavat yritykset joutuvat nykyisin kilpailemaan tullittomista tuontikiintiöistä. EU:n

suurin sokeriruo’on puhdistaja Tate & Lyle on konkurssin partaalla, sillä jalostamo käyttää vain 60 prosenttia kapasiteetistaan. Kapasiteetin vajaakäyttö johtuu sokeripolitiikalla ohjattavan raa’an ruokosokerin tuontirajoituksista. Petri Liesivaara, Ellen Huan-Niemi MTT


4

Kyytöillä kysyntää — onko länsisuomenkarja taantumassa? Länsisuomenkarja näyttää jäävän muiden maatiaisrotujen jalkoihin tukitilastoissa ja tuotosseurannassa. Erot rotujen välillä liittyy kasvattajien, kasvatustapojen ja käytäntöjen välisiin eroihin sekä eroihin toimintaympäristössä. Janne Lehtinen

Nykyään runsas prosentti karjaroduista on maatiaisia, kun vielä 1950-luvulla niitä oli noin puolet roduista. Maatiaisrotujen sukupuutto vältettiin täpärästi 1980-luvulla. Nyt rotujen arvoista ollaan tietoisia, ja niiden säilymiseksi työskennellään monin eri tavoin. Maatiaisrotujen kasvattamista tuotannon yhteydessä (in-situ) on pidetty hyvänä tapana turvata uhanalaisten eläingeenivarojen sopeutuminen ympäristö- ja tuotanto-olosuhteiden muutoksiin. Suomenkarjan, samoin kuin muiden alkuperäisrotujen, kasvattamiseen maatiloilla on voinut hakea maatalouden erityisympäristötukea vuodesta 1995 lähtien. Tukiohjelman ajan maatiaislehmien määrä on pysynyt lähes samana, mutta rotujen välillä on tapahtunut muutosta. Uhanalaisimpien rotujen, itä- ja pohjoissuomenkarjan, populaatiot ovat kasvaneet. Länsisuomenkarjan määrä tukea saavilla tiloilla on sen sijaan kääntynyt laskuun (Kuva 1). Kaikki eivät hae tukea Kaikki kasvattajat eivät hae tukea. Eniten tuen ulkopuolella on länsisuomenkarjaa. Syynä saattaa olla, että tuki on vain hieman yli puolet siitä, mitä se on itä- ja pohjoissuomenkarjalle. Tiloilla, joilla on vain muutamia tukikelpoisia eläimiä, ei välttämättä olla halukkaita sitoutumaan byrokraattiseksi koettuun tukijärjestelmään. Tuotosseurannassa olevasta maatiaiskarjasta kaksi kolmannesta on länsisuomenkarjaa ja loput itä- ja pohjoissuomenkarjaa. Jälkimmäisten osuus on kasvanut viime vuosina. (Kuva 2). Mistä erot rotujen kehityksessä voisivat johtua? Länsisuomenkarjasta maitoa Lähtökohtaisesti kaikkia maatiaisrotuja on kasvatettu lypsykarjana. Maatiaisroduista länsisuomenkarja on pisimpään pysynyt korkeatuottoisen lypsykarjarodun maineessa. Länsisuomenkarjan kasvattajat ovat edelleen suuntautuneet maidontuotantoon: heikompaa tuotosta tasoittaa valtarotuihin verrattuna maidon korkea rasva- ja valkuaisainepitoisuus. Monella tilalla länsisuomenkarjaa on pidetty sukupolvien ajan. Rodun kasvattamiseen liittyy edelleen vahva halu jatkaa perinnettä, ja ilokseen monet kasvattajat ovat huomanneet, että arvostus länsisuomenkarjaa kohtaan on viime vuosina lisääntynyt. Länsisuomenkarja kilpailee valtarotujen rinnalla. Rodun säilymisen edellytyksenä tuottajat pitävät tuotoksen kasvua. Kasvattajien ammattitaito liittyy lypsykarjan kasvattamiseen. Kasvattajilla ei ole juuri innokkuutta länsisuomenkarjasta saatavien tuotteiden jatkojalostamiseen. Esteenä he pitävät niin osaamisen ja ajan puutetta kuin kalliita investointeja. Kyytöistä tuotteita ja palveluja Itäsuomenkarja on saanut viime vuosina paljon huomiota mediassa. Sukevan vankilatilalla sijainneen geenipankin lopettaminen vuonna 2007 toi maatiaiskarjalle julkisuutta. Kyytöt ovat tulleet tunnetuiksi myös huippukokkien ja taiteilija Miina Äkkijyrkän toiminnan myötä. Pienikokoinen ja laidunta tehokkaasti käyttävä karja on haluttu maisemanhoitaja, ja laidunnus on lisännyt tunnettuutta. Aikaisemmin maatiaisroduilla ei juuri ole

Länsisuomenkarjan määrä on kääntynyt laskuun, kun taas kyyttöjen määrä on kasvanut. Kuva 1

Maatiaislehmät alkuperäisrotutuen piirissä 2500 2000 ISK LSK PSK kaikki

1500 1000 500 0

1997

2007

2012

Kuva 2

3500

Maatiaislehmät tuotosseurannassa

3000 2500

ISK LSK PSK kaikki

2000 1500 1000 500 0

2005

2008

2012

katsottu olevan merkitystä lihatuotannossa. Lypsykarjatiloilla ylimääräiset vasikat ovat olleet enemmänkin ongelma. Laidunnuksen myötä kasvattajat ovat kiinnostuneet itäsuomenkarjan kasvattamisesta lihakarjana. Lihalla samoin kuin maitojalosteilla on kysyntää. Mielenkiintoista on se, että itäsuomenkarjasta ovat kiinnostuneet myös muut kuin perinteisen karjatalouden harjoittajat. Heillä on usein kiinnostusta ja osaamista maatiaistuotteiden jalostamiseen ja markkinointiin. Maatiaisia markkinoitava Selvää on, että maatiaisrotujen tulevaisuus ei voi perustua ainoastaan tuotannollisiin arvoihin, kuten 1950-luvulla. Nyt sekä tuottajat että maatiaistuotteista ja -palveluista kiinnostuneet kuluttajat liittävät niihin monia eri merkityksiä. Maatiaiset vahvistavat paikallista identiteettiä, säilyttävät biodiversiteettiä, tuovat iloa ja hyvinvointia ja esteettisiä elämyksiä ruoantuottajina, laiduntajina tai vain seuraeläiminä. Maatiaistuotteiden kehittäminen ja markkinointi edellyttävät tuottajien välistä yhteistyötä ja tarinoiden rakentamista eläinten monien arvojen luomalle perustalle. Maatiaistuotteita voi jo saada ravintoloista ja erikoisliikkeistä. Tulevaisuudessa erilaisilla kuluttajapiireillä on tärkeä rooli marginaalisten tuotteiden tukemisessa. Omaleimaisten rotujen erityisominaisuuksien tunnistaminen on edellytys rotujen säilymiselle myös seuraaville vuosikymmenille. Taina Lilja, Katriina Soini, MTT Lisätietoja: taina.lilja@mtt.fi, Puh. 029 5317 468


Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Maatiaiset kiinnostavat tuotteina ja suojelukohteina

MTT:ssä tutkittua

Maatalouden geenivarat eivät säily itsestään. Kuinka paljon ja millä keinoilla yhteiskunnan tulisi osallistua alkuperäislajien säilyttämiseen? Geenivarojen suojelusta päätettäessä tulisi vastata moniin haasteellisiin kysymyksiin: kuinka suuria kustannuksia geenivarojen suojelemiseksi voidaan hyväksyä, ovatko kaikki geenivarat samanarvoisia ja onko tärkeää, että geenivarat ovat aktiivimaataloudessa osana tuotantoa? Myös kansalaisten arvostusten tunteminen on tärkeää. MTT:n tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten tietämystä alkuperäislajikkeista ja -roduista sekä heidän halukkuuttaan osallistua niiden suojeluun. Erityisesti keskityttiin vastaajien asenteisiin ja motiiveihin suojelua kohtaan sekä halukkuuteen maksaa geenivarojen suojeluohjelmasta ja maatiaistuotteista. Paikallisen kulttuurin ilmentäjiä Kansalaiset kokivat alkuperäisrotujen ja -lajikkeiden säilyttämisen vähemmän tärkeäksi ympäristötoimenpiteeksi kuin esimerkiksi vesistöjen rehevöitymisen tai maaperän köyhtymisen ehkäisemisen tai kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisen. Tästä huolimatta noin 80 prosenttia vastaajista piti alkuperäisten rotujen ja lajikkeiden säilyttämistä erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä, ja vain 2 prosenttia oli sitä mieltä, ettei säilyttäminen ole ollenkaan tärkeää. Lapin puikulaperunat ja maatiaisomenat sekä maatiaiskana- ja suomenlammastuotteet olivat vastaajille tutuimpia maatalouden alkuperäislajikkeista ja -roduista. Tuttuna pidettiin myös itäsuomenkarjaa eli kyyttöä, mutta vain harva oli käyttänyt siitä saatavia tuotteita. Alkuperäiseläinroduista olisi vastaajien mielestä tärkeintä säilyttää suomenhevonen, karjarodut, lammasrodut ja maatiaiskana. Kasvilajikkeista tärkeimpinä säilytettävinä pidettiin vilja-, vihannes-, juures- ja puutarhamarjalajikkeita. Alkuperäiskasvilajikkeet ja -eläinrodut nähtiin arvokkaana osana eliökuntaa, tärkeänä osana maisemaa sekä paikallisen kulttuurin ilmentäjinä. Myös mahdollisuus hyödyntää rotuja ja lajikkeita tulevaisuudessa muuttuvissa olosuhteissa oli

Ostohalukkuus, jos tuote noin 20 % kalliimpi kuin tavanomainen Maatiaiskanan munat 27

Maatiaisrukiista leivottu leipä

24

Maatiaisomenat

46 48

21

Maatiaisnaudan liha

19

Maatiaisnaudan maidosta tehty juusto

19

Maatiaisnaudan maidosta tehty jäätelö

13

36

31

12

37

28

Maatiaiskasvien taimet puutarhaan

14

Kyllä, säännöllisesti

10

20

27

29

30

27

30

9 3

40

50

4

10

8 3 8 2 5

13

34

Maatiaislampaan liha

0

6 2

26

36

11

19

21

49 44

Maatiaisvuohen maidosta tehty juusto

Maatiaisohrasta ja -humalasta tehty olut

6 2

21

44

12

19 21

45

23

Maatiaiskanan liha

52

17

40

36

Maatiaisperunat

4

16

6

18

10

20

6

25 60

70

80

90

Kyllä, silloin tällöin Kyllä, kokeillakseni sitä En olisi halukas ostamaan

vastaajille tärkeämpää kuin niiden hyödyntäminen nykyään esimerkiksi tuotteissa tai harrastuksena. Jopa 300 euron verolle kannatusta Alustavien tulosten mukaan halukkuus maksaa maatiaisten suojeluohjelmasta oli yllättävän suuri. Vastaajille esiteltiin mahdollinen suomalaisten alkuperäisrotujen ja -lajikkeiden säilytysohjelma, ja ohjelman kannatusta arvioitiin eri kustannustasoilla. Ohjelman kannatus laski kotitaloudelle veroina koituvien kustannusten myötä, mutta yli puolet vastaajista kannatti ohjelmaa jopa 300 euron vuotuisella verotasolla. Kyselyssä selvitettiin lisäksi vastaajien halukkuutta ostaa alkuperäistuotteita, jos ne olisivat 20 prosenttia kalliimpia kuin tavanomaiset tuotteet. Suosituimmiksi tuotteiksi nousivat maatiaiskanan munat, maatiaisperunat, maatiaisrukiista leivottu leipä ja maatiaisomenat. Myös maatiaiskanan ja -nauYrjö Tuunanen

100 % EOS

dan lihasta sekä maatiaisnaudan maidosta tehdystä juustosta oltiin kiinnostuneita. Eläinrotujen ja kasvilajikkeiden monimuotoisuus ja olemassaolo itsessään sekä tulevien sukupolvien mahdollisuus hyödyntää niitä olivat vastaajille tärkeämpiä kuin esimerkiksi rotujen ja lajikkeiden hyödyntäminen tuotteissa. Siitä huolimatta kuluttajat ovat kyselyn perusteella kiinnostuneita ostamaan alkuperäistuotteita vaikka ne ovatkin toistaiseksi suurelle osalle melko vieraita. Aineiston tarkempi analysointi on käynnissä, ja sen perusteella voidaan esimerkiksi määrittää maatiaistuotteista kiinnostuneiden kuluttajien piirteitä. Lisäksi tuotetaan tarkempaa tietoa siitä, kuinka yhteiskunnan säilyttämistoimet tulisi kohdentaa eläin- ja kasvilajien kesken ja kuinka paljon painoa tulisi laittaa säilyttämiseen tiloilla geenipankkien sijasta. Annika Tienhaara, Eija Pouta ja Heini Ahtiainen MTT Lisätiedot: annika.tienhaara@mtt.fi, puh. 040 1560 723

Fakta Tutkimusaineisto kerättiin MTT:n suunnittelemalla kyselyllä kesällä 2011 käyttämällä Taloustutkimuksen Internet-paneelia. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1860 vastaajaa, eli 30 % alkuperäisestä otoksesta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa kansalaisten geenivaratietoisuudesta ja geenivaroihin liittyvistä arvoista sekä heidän halukkuudestaan tukea geenivarojen säilyttämistä ja ostaa geenivaratuotteita.

Alkuperäiseläinroduista olisi vastaajien mielestä tärkeintä säilyttää lammasrodut, suomenhevonen, karjarodut ja maatiaiskana.

5

Tutkimus on osa MTT:n Maatalouden geenivarojen arvoketju -hanketta.

Fosfori on sioille välttämätön luuston perusrakennusaine, ja sillä on tärkeä rooli muun muassa energia-aineenvaihdunnassa. Toisaalta fosfori on vesistöjä rehevöittävä ravinne, jonka päätymistä lantaan ja lantafosforin huuhtoutumista pelloilta vesistöihin on pyrittävä hillitsemään monin keinoin. MTT:n Ympäristöä säästävä sikojen ruokinta -hankkeessa on tutkittu ruokinnan keinoja vähentää sianlantaan erittyvän fosforin määrää ja ruokinnan vaikutusta lantafosforin liukoisuuteen. Vaiheruokinta on tärkein keino saada sikojen fosforinsaanti vastaamaan rehun syönnissä ja fosforin tarpeessa tapahtuvia muutoksia. Muutoksia aiheuttavat sikojen kasvaminen ja emakoiden tiineys ja imetys. Tarve luiden riittävän lujuuden turvaamiseksi on suurempi kuin tarve hyvään tuotokseen. Tarpeen ylittävä fosforiruokinnasta ei ole sioille hyötyä, se vain lisää lannan fosforipitoisuutta. Fytaatit ovat kasvien pääasiallisin fosforin varastoitumismuoto. Viljojen ja valkuaisrehujen fosforista 67–97 prosenttia on fytaatteina. Ruuansulatusentsyymit eivät pysty pilkkomaan fytaateista fosforia sian tarpeisiin. Fytaasi on entsyymi, joka irrottaa fosforia fytaateista. Sitä tuotetaan erilaisten mikrobien avulla ja lisätään useimpiin sikojen täysrehuihin sekä viljan ja sivutuoterehujen kanssa käytettäviin täydennysrehuihin. Rehuun lisätty ja viljojen sisältämä luontainen fytaasi aktivoituu sian mahalaukussa ja irrottaa fosforia fytaateista. Luontainen fytaasi, jota on muun muassa vehnässä ja ohrassa, tuhoutuu helposti rehun rakeistuksessa. Lämmönkestävyys on tärkeä rehuun lisättävän fytaasin ominaisuus. MTT:ssä on tutkittu uuden lämpökäsittelyä kestävän Quantum® Blue (AB Vista) -fytaasin tehoa porsailla. Yleisesti käytetty 500 yksikön fytaasilisä rehukiloa kohti paransi fosforin sulavuutta 10–13 prosenttiyksikköä. Sulavuuden muutos oli suurempi ruokinnoilla, joissa fosfaatin käyttöä oli vähennetty tavanomaisesta tasosta. Fytaasi paransi myös porsaiden kasvua ja rehuhyötysuhdetta heti vieroituksen jälkeen. Lannan fosforipitoisuus kulkee käsi kädessä rehun fosforipitoisuuden kanssa, ja epäorgaanisen fosfaatin osittainen korvaaminen fytaasilla alentaa merkittävästi lannan fosforipitoisuutta. Vesiliukoisen fosforin osuus kokonaisfosforista on sitä pienempi, mitä enemmän rehussa on fosforia ja kalsiumia.

Kirsi Partanen, MTT Lisätiedot: kirsi.partanen@mtt.fi, 029 531 7600


6 Ilkka Sarikka, MTT

Kivennäismaiden peltojen hiilivarannot vähenevät 0,5 miljoonan tonnin vuosivauhdilla. Kesällä 2009 maanäytteitä otettiin yli 600 pellolta ympäri Suomen.

Maaperän hiili vähenee Suomen peltomailla

Teema

Suomen peltomaiden hiilivarasto on vähentynyt, osoittaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n 35-vuotinen seurantatutkimus. Kehityssuunta on epäedullinen sekä ilmaston, kestävän ruuantuotannon että ympäristön kannalta. Maaperän hiilen karkaamista voidaan hidastaa viljelytoimenpiteillä. Viljelymenetelmistä riippuen maatalousmaat voivat toimia hiilinieluina tai -lähteinä. Hiili on pääasiassa peräisin maan eloperäisestä aineksesta, joka myös ylläpitää maan viljavuutta ja ruuantuotannon edellytyksiä. Maailmanlaajuisesti maaperään on varastoitunut hiiltä enemmän kuin kasvillisuuteen ja ilmakehään yhteensä. Pienilläkin maaperän hiilivarastomuutoksilla voi siten olla suuri vaikutus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen ja ilmaston lämpenemiseen. Osa maaperän hiilestä kulkeutuu vesistöihin veteen liuenneina yhdisteinä ja humuksena. Hiiltä häviää kymmeniä kuorma-autollisia päivässä MTT on tarkastellut peltomaiden hiilipitoisuudessa tapahtuvia muutoksia valtakunnallisessa seurantaverkostossa vuosina 1974, 1987, 1998 ja 2009. Tällä hetkellä verkostoon kuuluu runsaat 600 näytealaa. Koko seurantajakson ajan (1974–2009) maan hiilipitoisuus on laskenut tasaisesti niin kivennäismailla kuin eloperäisilläkin mailla. Vuoden 2009 aineiston perusteella arvioitiin, että kivennäismailla Suomen peltojen pintaosaan on varastoitunut 117 miljoo-

naa tonnia hiiltä. Syvempien maakerrosten hiilivarasto on heikosti tunnettu, mutta se lienee 2-3-kertainen maan pintaosaan verrattuna. Kivennäismaiden peltojen kokonaishiilivarasto olisi siten noin 300 miljoonaa tonnia, kun se metsämaissa on 900–1300 ja turvemaissa 5300 miljoonaa tonnia. Seurantajakson aikana hiilipitoisuus on kivennäismaille sijoittuvilla pelloilla laskenut vuosittain keskimäärin 0,4 prosenttia edellisen vuoden tasosta. Tämä vastaa noin 0,5 miljoonan tonnin vuotuista vähenemää hiilen kokonaismäärässä. Se on merkittävä määrä esimerkiksi suhteessa teollisuuden kokonaispäästöihin, jotka vuonna 2010 olivat hiileksi muutettuna noin 17 miljoonaa tonnia. Vuosittaisen muutoksen suuruutta havainnollistaa se, että puhtaaksi hiileksi muunnettuna yhteenlaskettu vähenemä kivennäismailta vastaa arviolta 46 kuormaautolastillista hiiltä vuoden jokaisena päivänä. Eloperäisillä multa- ja turvemailla hiilipitoisuus on laskenut keskimäärin 0,20,3 prosenttia vuosittain. Vaikka hiilipitoi-

suuden muutos on suhteellisesti pienempi eloperäisillä mailla kuin kivennäismailla, määrällisesti hiiltä vapautuu huomattavasti enemmän eloperäisiltä mailta johtuen niiden suuresta hiilivarastosta. Valtaosa maatalouden hiilidioksidipäästöistä johtuukin eloperäisten maiden viljelystä. Viljelytoimet vaikuttavat vähenemään Maataloudessa viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtuneet suuret muutokset, siirtyminen lisääntyvästi yksivuotisten kasvien viljelyyn ja viljelykierron yksipuolistuminen, ovat osaltaan vähentäneet maaperän hiilivarastoja. Viljelytoimissa tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan voi yksin selittää hiilen määrän laskua. Hiilen vähenemisnopeus on nimittäin samansuuruista eri osissa Suomea riippumatta siitä, että alueet poikkeavat toisistaan huomattavasti maataloustuotannon osalta. Tämä viittaisi siihen, että ilmaston lämpeneminen lisää eloperäisen aineksen hajotusta tai että aikoinaan metsistä raivatut pellot edelleen menettävät metsien kerryttämää hiiltä.

Hiilivarastojen väheneminen on huolestuttavaa sekä ilmaston, kestävän ruuantuotannon, että ympäristövaikutusten kannalta. Kehityssuunta on vastakkainen maatalouden luonnonvarojen hoidon strategiassa asetetulle tavoitteelle viljelymaan humuksen lisäämisestä. Viljelytoimenpiteillä voidaan jossain määrin vaikuttaa hiilen sitoutumiseen maahan. Viljelykierrolla, maan pitämisellä kasvipeitteisenä ympäri vuoden, eroosion ehkäisemisellä esimerkiksi suojavyöhykkeiden avulla ja maanmuokkauksen keventämisellä on osoitettu olevan suotuinen vaikutus maan eloperäisen aineen ylläpidossa. Tutkimustulosten valossa näiden keinojen laajempi käyttöönotto vaikuttaa entistä ajankohtaisemmalta. Jaakko Heikkinen, Elise Ketoja, Visa Nuutinen ja Kristiina Regina, MTT Lisätietoja: tutkija Jaakko Heikkinen, jaakko.heikkinen@mtt.fi, 029 5311 7194


7

Palkokasvit voivat säästää vuoden lämmitysöljyjen verran energiaa

Teema

Biologisen typensidonnan avulla voidaan säästää suuri määrä fossiilista energiaa. Säästö syntyy, kun teollisesti valmistetun väkilannoitetypen tarve jää alle puoleen nykyisestä. Lannoitteiden kallistuminen kannustaa etsimään säästöjä, mutta niiden saavuttaminen edellyttää asennemuutosta. Yrjö Tuunanen

Nurmipalkokasvien käyttö rehuntuotannossa, viherlannoituksen ja aluskasvien hyödyntäminen typen tuottajina sekä palkoviljojen viljely voivat vähentää väkilannoitetypen käyttöä 60 prosenttia nykyisestä. Fossiilista energiaa säästyy yli 3000 terajoulea vuodessa, mukaan lukien koneiden polttoaineenkulutus. Suuruusluokaltaan energiamäärä on sama, jonka Suomen maatilat käyttävät vuodessa polttoöljynä lämmitykseen ja viljankuivaukseen. Säästö saadaan, jos hyödynnetään kaikki palkokasvien mahdollisuudet. Se tarkoittaa esimerkiksi, että pääosassa rehunurmia viljellään nurmipalkokasveja, mitä puoltavat myös tulokset ruokintakokeista. Aluskasveina käytetään apiloita, vaikka heinät estävät typen huuhtoutumista paremmin. Viljatiloilla lisätään viherkesantoja viljelykiertoon maan kasvukunnon parantamiseksi. Palkoviljoja viljellään kierron sallimissa rajoissa. Suurin säästö tulee rehunurmista Viherlannoituskasvuston typpilannoitustehoksi saatiin laskelmissa 70 kg/ha. Todellinen lannoituksen vähennys on aina arvioitava tilanteen mukaan. Typpitehoon vaikuttavat kasvuston rehevyys, lajijakauma, rikkakasvit, lopetusaika ja -tapa, olot kasvuston lopettamisen jälkeen ja lopulta seuraavan kasvin kasvun onnistuminen. Laskelmien lähtökohtana oli, että väkilannoitetypen valmistukseen ja kuljetukseen kuluu energiaa 33 MJ/kg. Tähän päästään tehokkaimmalla tällä hetkellä käytössä olevalla valmistustekniikalla. Osassa maailman tehtaista typen valmistukseen kuluu selvästi enemmän energiaa. Palkokasvien lisäämiseen liittyvä konetöiden energiankulutus laskettiin koneketjujen mittausten avulla. Eniten lannoitetyppeä ja energiaa säästi palkokasvien käyttö rehunurmissa. Koneketjun energiankulutus kasvoi, mutta hyvin vähän verrattuna muualta tuleviin säästöihin. Viherkesanto viljan sijasta aiheutti suurimman yksittäisen energiansäästön konetöissä. Aluskasvien merkitys puintiin ja kuivaukseen kuluvan energian lisääjinä pääteltiin pieneksi, vaikka joskus puintia joutuukin hidastamaan rehevän aluskasvin takia. Palkoviljojen konetöiden energiankulutus ei poikkea suuresti viljoista. Pienempi sato kompensoi isojen siementen hitaampaa kuivausta. Lannoitteiden kalleus motivoi muutokseen Säästöihin pääsy edellyttää asennemuutosta. Sitä motivoivat lannoitteiden kalleus ja peltojen kasvukunnosta koettu huoli. Viljelijöiltä muutos vaatii mahdollisuuksien tiedostamista. Tuotantoa ohjaavat päätökset voivat osaltaan helpottaa palkokasvien käytön lisäämistä ympäristön ja viljelyn kannattavuuden hyväksi. Selvitettävää on vielä muun muassa ympäristövaikutuksissa. Maan rakenteen paraneminen ja hiilivarojen lisääntyminen on todennäköistä. Typen valmistuksen vähe-

MTT:ssä tutkittua Tuotantokustannuksella tarkoitetaan tuotteen tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten summaa. Kun tuotantokustannukset jaetaan tuotantomäärällä, saadaan yksikkökustannus. Siitä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun tuottaja hinnoittelee tuotteen. Hinnan pitää olla markkinoilla toisaalta kilpailukykyisen alhainen, mutta toisaalta kuitenkin mahdollisimman korkea, jotta se kattaisi edes pääosin tuottamisesta aiheutuvat yksikkökustannukset. MTT:llä on kehitetty kannattavuuskirjanpitoaineistoon perustuva laskentajärjestelmä, joka kohdentaa yrityksittäin maksimissaan 536 kustannuserää 78 eri tuotteelle ja laskee näiden yksikkökustannukset. Palvelu julkistetaan Taloustohtori -sivustolla (www.mtt.fi/taloustohtori) vaiheittain aloittaen yleisimmistä tuotteista. Tulokset ovat painotettuna yleistettäviä, ja niitä voi tarkastella alueittain, tuotantosuunnittain ja tilakokoluokittain. Tuotantokustannuksista ei vähennetä tukia, jolloin nähdään tuotteiden todelliset kustannusrtakenteet. Alustavissa tuloksissa esimerkiksi 2010 maitokilon yksikkökustannus on 0,57 euroa, mistä sekä työ- että rehukustannusten osuus on 0,20 euroa. Yksikkökustannus vaihtelee 10 lehmän tilojen 0,93 eurosta 140 lehmän tilojen 0,41 euroon. Järjestelmällä voidaan etsiä ratkaisuja samoissakin olosuhteissa ilmeneviin yksikkökustannuseroihin sekä vertailla yksikkökustannuksia myös tilaryhmissä.

Palkokasvien käyttö rehuntuotannossa voi säästää energiaa ja vähentää väkilannoitetypen käyttöä jopa 60 prosentilla nykyisestä.

neminen pienentää teollisuuden kaasupäästöjä, mutta vaikutusta maatalouden päästöihin on tutkittava. Palkokasvien typen hallinta sekä osin myös muu viljelytekniikka edellyttävät lisäselvityksiä. Talouskysymyksiäkin olisi tarpeen selvittää tarkemmin. Selvitys on osa MTT:n HiiliN-hanketta, jossa kehitetään viljelyä ilmastonmuutosta hilliten. Hannu Känkänen, Antti Suokannas, Kari Tiilikkala ja Arja Nykänen, MTT Lisätiedot: hannu.kankanen@mtt.fi, Puh. 029 531 7413

Typpilannoitetta korvaava arvo (Käytettiin laskelmissa palkokasvia seuraavan kasvin lannoituksen vähennyksenä.) Viherkesannot 70 kg N/ha Rehunurmet (myös laitumet) 30 kg N/ha Palkoviljat 25 kg N/ha Apilat aluskasveina 20 kg N/ha Toisena vuonna monivuotisen viherkesannon jälkeen 20 kg N/ha

Laskennallinen väkilannoitetypen säästö vuodessa Kasvinviljelytiloilla 38 000 tn Nurmitiloilla 51 000 tn Yhteensä 89 000 tn 60 % nykyisestä käytöstä

Kustannuseriin sisältyvät erillisinä kaikki muuttuvat panokset (15 kpl), eläintenhankintakustannukset (25 kpl), ostetut rehut (46 kpl), tilalla tuotetut välituotteet jaoteltuina tuotteen ja käyttökohteen mukaan (229 kpl), maatalouden sekä puutarhatalouden koneet ja rakennukset, molemmissa 100:aan eri erään. Kustannuserät kohdennetaan suoraan viljelykasveille ja tuotantoeläimille. Myös tilalla tuotettujen välituotteiden, kuten rehujen, yksikkökustannukset lasketaan, ja niillä hinnoitellaan välituotekäyttö sisällytettäväksi lopputuotteen eli esimerkiksi maidon kustannuksiin. Järjestelmällä lasketaan kerralla 1000 kirjanpitotilan kaikkien tuotteiden yksikkökustannukset. Perusjärjestelmän kustannuskohdennus on osin kaavamainen, mutta sitä kehitetään parhaillaan MTT:n ja ProAgrian Liike-Maa-hankkeessa perustumaan mahdollisimman paljon yrityskohtaisiin tietoihin. Laskentajärjestelmä on herättänyt mielenkiintoa myös kansainvälisesti.

Arto Latukka MTT Lisätiedot: arto.latukka@mtt.fi, puh. 029 5317439


8 mielipide

Muokkauskerros, pH > 5.5 30 cm

Eija Pouta

Hapan sulfaattimaa, pH <3.5

Pohjaveden pinta kesällä

150 cm

Sulfidisavi, pH >6.0 Maaprofiili, jossa erottuvat happaman sulfaattimaan kolme eri maakerrosta.

Pohjaveden pinnan nostaminen voi vähentää päästöjä

Laiduntavat lehmät hivelevät suomalaisen maisemasilmää Lähes kaikki suomalaiset ovat maaseutumaiseman kokemisen asiantuntijoita. Jokaisella on oma näkemys maisemasta eikä toinen voi sitä kiistää: kauneus on katsojan silmässä. Maiseman tuottama hyöty –ihmisten kokema mielihyvä – muodostuu juuri ihmisen ja maiseman vuorovaikutuksesta. Lähes kaikki suomalaiset kokevat nautintoa maaseutumaisemasta. Maisema on ilmainen hyvinvoinnin tarjoaja, jonka kääntäminen kassavirraksi on haasteellista. Siksi maisema tahtookin usein unohtua päätöksenteossa. Maiseman huomioon ottaminen on kuitenkin Suomessa, kuten muissakin eurooppalaisen maisemayleissopimuksen hyväksyneissä maissa, velvoite, jota ei voi jättää huomiotta. Maisemanäkökulma pitää muistaa kaikissa maisemaan vaikuttavissa yhteiskunnan käytännöissä tai ratkaisuissa, esimerkiksi luonnonvarojen tai alueiden käytön suunnittelussa. Maisemayleissopimus edellyttää sekä kansalaisten mielipiteen kuuntelemista että kansalaisten osallistumisen järjestämistä. Myös maiseman merkitysten määrittäminen eri väestöryhmien kannalta tuodaan sopimuksessa esiin. MTT:n maisematutkimus noudattelee maisemayleissopimuksen henkeä. Se tuottaa välineitä kansalaisten mielipiteiden huomioon ottamiseksi maisemaan liittyvässä päätöksenteossa. Maisemaan erilailla suhtautuvien väestöryhmien määrittäminen on tärkeää, samoin niiden keinojen löytäminen, joilla maisemavaikutuksia voidaan yhteismitallistaa maisemanhoidon kustannusten kanssa. Tutkimus toi vahvasti esille, että maatalouden maisemassa, tässä tapauksessa Nurmijärvellä, on elementtejä, jotka ovat kaikille asukkaille erityisen tärkeitä. Tällaisia ovat pelloilla näkyvät hyväkuntoiset talousrakennukset ja laiduntavat eläimet. Maisema-arvostukset ottavatkin näin kantaa yksipuolistuvaa tuotantorakennetta vastaan toivottamalla tervetulleeksi monipuolisen tuotantosuuntavalikoiman ohella luomutuotannon ulkoilevine kotieläimineen. Myös kaupunkien läheisen vyöhykkeen hevos-

Teema

Happamien sulfaattimaiden päästöjä voidaan alustavien tutkimustulosten perusteella vähentää nostamalla pohjaveden pintaa. Muutokset maassa ovat hitaita, ja siksi pohjaveden tason vaikutuksia pitäisi seurata pidemmän aikaa.

taloudella on tärkeä maisemallinen merkitys. Tutkimus paljasti maisemakysymysten herättävän myös ristiriitaisia mielipiteitä. Pieni osa vastaajista kannatti maiseman luonnontilaista kehitystä. Maisemasta elantonsa saavien mielipiteet erosivat jonkin verran muiden mielipiteistä painottaen maiseman hyödyntämistä, vaikka kaiken kaikkiaan maatalouden rooliin maisemassa suhtauduttiin varsin myönteisesti. Näiden asukasryhmien paljastuminen kertoo myös siitä, että nykyiset kasvukeskusten kehyskunnat ovat maisemamielipiteiden sulatusuuni, jossa alkuasukkaat kohtaavat tulokkaat. Maaseudulla asuvista löytyy myös kansalaisia, jotka olisivat valmiita maksamaan maatalouden maisemanhoito-ohjelmasta. Noin 70 prosenttia tutkimukseen osallistuvista koki, että maisemaa voitaisiin parantaa paikallisella hoito-ohjelmalla, johon he voisivat osallistua maisemanhoitomaksulla. Esimerkiksi kunnan tasolla järjestettävä maisema-arvokauppa herätti erityisesti maisemapalveluiden ostajien kiinnostuksen, mutta maanomistajat olivat empiviä tarjoamaan palveluja. Maisema-arvokaupan jalostaminen toimivaksi paikalliseksi keinoksi vaatii käytännön kokeilun, jossa tuotettaisiin vaihtoehtoisia tapoja järjestää kauppa paikallisella tasolla.

Eija Pouta Lisätietoja: eija.pouta@mtt.fi, puh. 029 5317 627 Lähteet: Grammatikopoulou,I., Pouta, E., Salmiovirta, M. & Soini, K. 2012. Heterogeneous preferences for agricultural landscape improvements in southern Finland. Landscape and Urban Planning, 107: 181–191. Soini, K. Vaarala, H & Pouta, E. 2012. Residents’ sense of place and landscape perceptions at the rural-urban interface. Landscape and urban planning, 104: 124- 134. Grammatikopoulou,I. &Pouta, E. A locally designed payment scheme for agricultural landscape services. Land use policy, (tulossa).

Länsi- ja Etelä-Suomen rannikkoalueiden happamat sulfaattimaat ovat olleet merenpohjaa tuhansia vuosia sitten. Maan kohoamisen sekä sitä seuranneen maan viljelyyn oton ja kuivatuksen myötä näissä maissa esiintyvät, alun perin veden kyllästämät sulfidit ovat osin hapettuneet. Kun sulfidien sisältämä rikki hapettuu, syntyy rikkihappoa. Tämän seurauksena maan pH laskee ja pellon valumavesiin liukenee metalleja. Orgaanisen aineksen hajotessa vapautuu typpeä, josta osan hyödyntävät viljelykasvit, mutta osa voi huuhtoutua nitraattina tai vapautua ilmaan dityppioksidina, joka on kasvihuonekaasu. Sulfidikerroksen hapettumista voidaan estää rajoittamalla hapen pääsyä maahan pitämällä pelkistyneet sulfidit veden kyllästäminä. Tasaisilla peltomailla säätösalaojitus yhdessä lisäveden pumppaamisen ja sulfidikerrostumaan yltävän muovikalvon kanssa voivat estää pohjaveden pinnan laskemisen sulfidikerrostuman tasolle. Salaojia testattiin koekentällä Eri tavoilla ojitettujen alueiden vesistökuormitusta ja kasvihuonepäästöjä on tutkittu Vaasan lähelle Sulvalle perustetulla Söderfjärdenin 18,4 hehtaarin demonstraatiokentällä. Tarkoituksena on ollut selvittää, vähentääkö pohjaveden pinnan nosto kuormitusta vesiin ja ilmaan sekä onko siitä hyötyä tai haittaa viljelykasveille. Kentällä on tavanomainen salaojitus, jossa putket ovat 1,1 metrin syvyydessä, säätösalaojitus ja säätösalaojitus, johon pumpataan lisävettä kuivalla kaudella (säätökastelu). Viereisestä ojasta pumpattiin kesällä 2011 vettä 31 mm ja tänä kesänä 48 mm. Kenttää ympäröi 1,8 metrin syvyyteen ulottuva muovikalvo, jolla estetään veden suora karkaaminen takaisin ojaan. Muovin yläreuna on 0,3 metriä maanpinnan alapuolella, jolloin siitä ei ole haittaa viljelytoimenpiteille. myönteisiä vaikutuksia Ensimmäisten tulosten mukaan pohjaveden pinnan nostamisella on positiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi salaojaveden pH:ssa oli pientä nousua ja huuhtoutuvien metallien kuten alumiinin pitoisuudessa oli havaittavissa pientä laskua. Muutokset maassa ovat hitaita, ja siksi vaikutuksia kentällä tulisikin seurata pitemmän aikaa. Koekentällä oli runsaasti huuhtoutumi-

selle altista liukoista typpeä, ja salaojaveden nitraattityppipitoisuus (6,7–28 mg/l) oli suurempi kuin yleensä viljeltäessä ilman kotieläinlantaa. Yksin huhtikuussa 2012 nitraattityppipäästön arvioitiin olleen 25 kg/ha. Dityppioksidin mukana ilmaan haihtui typpeä arviolta 30 kg/ha vuodessa, mikä on huomattavan iso päästö verrattuna jopa eloperäisten maiden päästöihin. Maasta vapautui huomattavasti typpeä viljelykasvin käyttöön, sillä vehnää viljeltäessä lannoitetypen ja sadossa poistuneen typen suhdetta kuvaava typpitase (lannoitetyppi – sadossa poistunut typpi) oli – 20 kg/ha. Sulfaattimaat ovat sadontuottokyvyltään erinomaisia viljelysmaita, mistä ovat osoituksena korkeat ohra- ja vehnäsadot (noin 5500 kg/ha). Muokkauskerroksen pH oli kalkituksen ansiosta 6,6–7,1, mutta jankon pH oli alhaisempi 5,4–6,5. Salaojaveden pH oli hyvin hapanta vaihdellen välillä 3,9 ja 4,4. Hapan vesi huuhtoo metalleja maasta, minkä seurauksena salaojavedessä havaittiin korkeita alumiinin (yli 10 mg/l), kadmiumin (yli 0,002 mg/l), nikkelin (yli 0,4 mg/l) ja koboltin (yli 0,15 mg/l) pitoisuuksia. Myös sulfaatin pitoisuus (300–1600 mg/l) oli korkealla tasolla. Vuoden 2011 vehnäsadon raskasmetallispitoisuudet olivat kuitenkin tavanomaisella tasolla. Jaana Uusi-Kämppä, Kari Ylivainio, Kristiina Regina ja EilaTurtola, MTT, Peter Österholm, Åbo Akademi, Seija Virtanen ja Markku Yli-Halla, Helsingin yliopisto, Merja Mäensivu, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Rainer Rosendahl, ProAgria Österbottens Svenska Lantbrukssälskap Lisätietoja: jaana.uusi-kamppa@mtt.fi, Puh. 029 531 7866

Fakta Lohkoilla tehdään jatkuvatoimisia mittauksia salaojaveden virtaamasta, pH:sta, johtokyvystä ja pohjaveden pinnan tasosta sekä maan lämpötilasta ja kosteudesta. Tuloksia voi seurata osoitteesta http://www.ehp-data.com tai hankkeen kotisivuilta http://www.catermass.fi.


9

Hyönteisiä lautaselle ja eläinten rehuun

Tulevaisuuden ruuantuotannon yllä leijuu monta uhkakuvaa: maailman väestönkasvu, ylikulutus, ilmastonmuutos ja uusiutumattomien luonnonvarojen hupeneminen. Hyönteisten kasvatusta tutkitaan jo monella taholla yhtenä mahdollisuutena vastata kasvavaan ruuan ja rehun kysyntään tulevaisuudessa sekä keinona vähentää eläintuotannon ympäristövaikutuksia. Ull a Jauhiainen

Maailman väestönkasvun on ennustettu kaksinkertaistavan ruuan kysynnän vuoteen 2050 mennessä. Lihan kulutuksen kasvu kehittyvissä ja kasvavan talouden maissa lisää kotieläintuotannossa tarvittavien valkuaisrehujen kysyntää. Huolta aiheuttavat myös intensiivisen kotieläintuotannon ympäristövaikutukset ja kasvanut viljelymaan ja ruokakasvien käyttö biopolttoaineiden tuotantoon. Hyönteisiä lihan korvikkeeksi Huoli tulevaisuuden ruuantuotannon riittävyydestä ja nykyisten tuotantotapojen vaikutuksista ympäristöön ja ilmastoon on saanut monet tahot etsimään uusia ratkaisuja tuottaa ruokaa ja rehua. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO haluaa lisätä hyönteisten kasvattamista mahdollisuutena tuottaa tulevaisuudessa riittävästi valkuaista niin ihmisille kuin tuotantoeläimille. Aasialaisessa ja afrikkalaisessa ruokakulttuurissa hyönteisiä käytetään, mutta hyönteisten tie eurooppalaiseen ruokapöytään vaikuttaa pitkältä. Muita selkärangattomia eläimiä, kuten äyriäisiä, simpukoita ja etanoita moni syö tottuneesti Suomessakin, mutta harvemmin niitäkään arkiruokana. Alankomaissa muutama yritys kasvattaa jo hyönteisiä ja niiden toukkia ihmisten ravinnoksi, ja muistakin Euroopan maista löytyy hyönteisruokaa tarjoavia ravintoloita. Tulevaisuus näyttää, onko hyönteisruoka vain trendiravintoloiden juttu vai tuleeko siitä osa eurooppalaista ruokakulttuuria. Kärpäsentoukista valkuaisrehua Hyönteisiä, niiden toukkia ja matoja kasvatetaan ja myydään lemmikki- ja eläintarhaeläinten rehuksi ja kalastukseen syöteiksi. Hyönteisistä ja madoista voitaisiin myös valmistaa valkuaisrehua luontaisesti eläinravintoa syövien eläinten, kuten sikojen ja siipikarjan ruokintaan. Eläinvalkuaista tarvittaisiin erityisesti luomutuotannossa monipuolistamaan siipikarjan ja sikojen rehuvaliota. Eniten on tutkittu tavallisen huonekärpäsen (Musca domestica) ja Hermetia illucens -kärpäsen toukkien kasvattamista sikojen, siipikarjan tai kalojen rehuksi käyttäen kasvatusalustana erilaisia biomassoja tai lantaa. Kärpästen kasvatusta on EU:ssa kehitetty myös keinoksi vähentää lannan ympäristöhaittoja intensiivisen eläintuotannon alueilla. Hyönteisten sulavuudesta ja rehuarvosta löytyy niukasti tietoa. MTT:ssä tutkitaan hyönteisrehujen sulavuutta ja rehuarvoa luomuhankkeessa (www.icopp.eu). Periaatteissa paljon selvitettävää EU:n nykyinen rehulainsäädäntö ei salli hyönteisten tai niistä valmistettujen rehujen käyttämistä sikojen ja siipikarjan rehuna. Lainsäädäntöä pitäisikin tarkentaa koskien selkärangattomien eläinten tuottamista rehuksi ja tällaisen rehun käyttöä eläinten ruokinnassa. Ennen rehukäytön sallimista on selvitettävä tuotantoon liittyviä riskejä ihmisten ja eläinten terveydelle, jotta rehun- ja ruuantuotantoketjun turvallisuus voidaan taata. Määriteltävä olisi myös tuotannon eettiset periaatteet ja selvittää kuluttajien suhtautumista hyönteisten tuotantoon ja käyttöön rehuna. Hyönteisten ravintona käytettävillä bio-

Kana saa syödä kaikki luonnosta löytämänsä madot ja hyönteiset, mutta rehuna niitä ei voi kanalan puolella tarjota. Liisa Voutil a

massoilla ja hyönteisten puhdistus- ja prosessointimenetelmillä on suuri merkitys lopputuotteena saatavan rehun laadun kannalta. Kasvatusalusta ei saisi johtaa raskasmetallien tai dioksiinin kertymiseen hyönteisiin tai mahdollistaa taudinaiheuttajien joutumista rehu- ja ruokaketjuun. Tuotannon pitäisi olla myös taloudellisesti kannattavaa. Kirsi Partanen, MTT Lisätietoja: kirsi.partanen@mtt.fi, puh. 029 5317600

Fakta Lähteet ja linkkejä aiheeseen: Veldkamp, van Duinkerken, van Huis, Iakemond, Ottevanger, Bosch & van Boekel 2012. Insects as a sustainable feed ingredient in pig and poultry diets – a feasibility study. Wageningen UR Livestock Research, Report 638. http://www.fao.org/forestry/ edibleinsects/en/ www.ecodiptera.info Tulevaisuudessa myös hyönteisistä saatetaan tehdä rehua. Kuvassa soijaa, toukkarehua ja toukkia.

www.thebiopod.com


10

Tavanomainenkin viljely hoitaa Ympäristöstä huolehtivaa maataloutta on muuallakin kuin luomutiloilla. Tavanomaisessakin viljelyssä voi tehdä asioita ympäristön kannalta tavallista paremmin. Markku Vuorikari

RAASEPORI (MT)

Brobyn tila Raaseporin Snappertunassa on mukana kahdessakin eri ympäristöhankkeessa. Luomutila varmaankin? Eipä olekaan. – Ympäristölle voi tehdä hyvää tavanomaisessakin viljelyssä, Johanna ja Anders Wasström vakuuttavat. Ympäristö tärkeä viljelijälle Brobyn tila on mukana Itämeren ravinnekuorman vähentämiseen tähtäävässä Baltic Dealissa sekä RaHassa, jonka nimi on lyhenne ravinnehuuhtoutumien hallinnasta. Molempien hankkeiden taustalla ovat tuottajien omat järjestöt. Ympäristöstä huolehtiminen on Wasströmien mielestä luonnollista. – Viljelijä on ympäristön kanssa tekemisissä koko ajan. Anders Wasström viihtyy luonnossa muutenkin: metsästää, suunnistaa, hiihtää, tarkkailee lintuja. – Mikään bongari en kuitenkaan ole. Hyötyä sekä ympäristölle että lompakolle Yrittäjänä Wasström haluaa puhua myös rahasta. Kun tehdään työtä ympäristön hyväksi, se myös maksaa jotakin, ja yrittäjä tarvitsee siitä korvauksen. Toisaalta on toimia, joissa ympäristön hoito ja yrittäjän talous käyvät yksiin. Monien hankkeiden nimet viittaavat siihen. Diili on sopimus, jossa molemmat hyötyvät. – Parempi ottaa ravinteet talteen kuin kaataa ne ojaan, Anders Wasström sanoo. – Kun ravinteet käytetään mahdollisimman tarkoin hyväksi, saan paremman sadon ja minun tarvitsee ostaa lannoitteita vähemmän. – Totta kai teemme kaiken, mikä on hyväksi sekä ympäristölle että lompakolle. Lisäkustannuksista pitää saada korvaus Toisista ympäristöteoista kertyy sen sijaan yrittäjälle kustannuksia. Niistä Wasström haluaa korvauksen ja sen lisäksi tuloa, joka kannustaa toteuttamaan asiat. Ympäristötuessa tarjolla olevat lisätoimet ovat Wasströmin mielestä ”aika hyviä kaikki”. Hän hyväksyy myös sen, että tuen vastineeksi pitää oikeasti tehdä jotain hyvää.

Anders Wasström on suunnitellut kosteikkoa jokivarren alavimpaan kohtaan, mutta hanke on toistaiseksi jäissä liian byrokratian takia.

Brobyssä lisätoimia on valittu enimmäismäärä neljä: kerääjäkasvien viljely, yli puolella pelloista talvipeitteisyys, typpilannoituksen tarkentaminen ja viljelyn monipuolistaminen. – Moni on kysynyt, eikö ole vaikeaa, kun on neljä lisätoimenpidettä. Ihan hyvin se on mennyt. Viljelykierrolla tärkeä osa Brobyssä viljellään viljaa, öljykasveja – ja nurmea hevosia varten. Hevosia on kaikkiaan runsaat parikymmentä, sillä Broby tarjoaa tallipaikkoja vuokralle. Heinää viljellään myös myytäväksi naapuritalleille.

Anders Wasströmin mielestä luomuun siirtyminen vaatisi nautoja. – Hevosenlannassa ei ole tarpeeksi ravinteita. Sitä pitäisi levittää pellolle 10 sentin kerros. Toinen ongelma on, että ilman nautoja – tai biokaasulaitosta – ei ole käyttöä apilalle, jota luomussa tarvitaan maan typpitalouden hoitamiseen. Viljelykierto estää tauteja ja Wasströmin kokemuksen mukaan parantaa satoja. Kierron tuoma kasvuvoima on näkynyt silmämääräisestikin. – Viereisillä lohkoilla öljykasvin jälkeinen kaura meni lakoon, vehnän jälkeinen ei. Ja kun jouduin kyntämään osan heinästä

maahan, sille kylvetty kaura meni lakoon, korjatun heinän jälkeinen ei. Tulva nousee pellolle keväisin Suomenlahdelle on Brobyn mailta vajaa kilometri. – Vuoden 1771 karttojen mukaan tuossa alhaalla oli vettä, Anders Wasström viittaa vajaan puolen kilometrin päähän pihasta. Vieläkin vesi nousee joesta keväisin alavimmille pelloille. Ne ovat vain metrin merenpinnan yläpuolella. Joen rannassa on pari hehtaaria viljelemätöntä aluetta. Pellolle Wasström laittaisi leveämmän suojavyöhykkeen, jos se olisi AIRI KULMAL A

Kari Koppelmäki

Brobyn tilalla oli öljykasvin seassa raiheinää kerääjäkasvina.

Yhtenäinen penger estää maa-aineksen ja ravinteiden katoa.


a ympäristöä

11

AIRI KULMAL A

Airi Kulmala levensi tänä vuonna luonnonhoitopellon suojakaistaa. Se osoittautui tarpeelliseksi, kun vesi nousi syksyllä.

mahdollista ilman uuden lohkon perustamisen tuomaa byrokratiaa. Toisaalta tulva tuntuu ennemminkin tuovan kuin vievän ravinteita. Maata ei huuhtoudu jokeen, vaan vesi kuivuu pientareen takana pellolla paikalleen. Kosteikko törmäsi byrokratiaan Joen rantaan Wasströmit haluaisivat rakentaa kosteikon. Se estäisi ravinteiden valumia mereen ja antaisi mahdollisuuden linnustukseen. Jälkimmäisestä ovat kiinnostuneet myös naapurit, joiden maalle kosteikko ulottuisi. Hanke on kertaalleen kaatunut byrokratiaan. – Olisi pitänyt olla valmis suunnitelma, panna siihen 2 000 euroa ennen kuin tietää, saako hankkeelle rahoitusta. Kokonaan hanketta ei ole haudattu. Kaikki on kiinni luvasta ja rahoituksesta. – Jos saan lupauksen kustannusten korvaamisesta tai muuten riittävästä euromäärästä... Joustavuus kannustaisi enemmän kuin sakot Sekä kosteikolle että muullekin Wasström toivoo byrokratian vähentämistä. AIRI KULMAL A

Talviaikaiseksi kasvipeitteisyydeksi jätetty sänki on kohta talven peittämää.

Yksi tapa olisi tarkastaa pellot satelliittikuvasta. – Kesällä siitä kyllä näkee, mitä missäkin viljellään. Wasströmin toiveuni on, että ympäristötoimista sovittaisiin pääpiirtein. Aikanaan ne pitää tietysti tarkastaa. – Jos sitten kaikki ei ole ihan niin kuin pitää, keskusteltaisiin, mitä pitää tehdä, ja annettaisiin mahdollisuus korjata asia. Se auttaisi ympäristöä enemmän kuin tukisakot. Vapaaehtoisissa ympäristöhankkeissa juuri niin toimitaankin. Selkeästi ympäristön takia tehtävien toimien rahoituksen pitäisi Wasströmin mielestä tulla ympäristöministeriön eikä maa- ja metsätalousministeriön budjetista. Wasströmin mielestä maatalouden pitää tehdä osansa vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Se kuitenkin kismittää, että maatalous saa kannettavakseen muidenkin syntejä. – Helsingin jätevedenpuhdistamolta ajetaan lietettä tienvarsiin. Siinä on tosi paljon ravinteita. Niiden valumat lasketaan hajakuormitukseen ja sitä kautta viljelijän piikkiin. HEIKKI VUORELA

Baltic Compass. EU:n projekti, jossa Itämeren alueen maat etsivät ja ajavat keinoja Itämeren ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Mukana EU-maat Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Tanska ja Ruotsi sekä niiden lisäksi Valko-Venäjä. 2009–2012. Baltic Deal. Itämeren maiden viljelijäjärjestöjen hanke neuvojien ja viljelijöiden ympäristönsuojeluosaamisen lisäämiseksi 2010–2013. Baltic Manure. Itämeren EU-maiden projekti lannan ravinteiden kierrättämiseksi ja uusien yritysideoiden synnyttämiseksi. Häävi. Härkää sarvista. Edistää luonnonsuojellisesti tärkeiden ja maisemallisesti arvokkaiden Koko maa: alueiden laiduntamista 2009–2012. Keski-Suomen, Riistakosteikko Etelä-Savon ja Länsi-Suomen ympäristökeskukset, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Österbottenin Pro Agriat. Järki. Maatalouden vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden järkevää edistämistä 2009–2013. YmpäristöAgro Baltic Sea Action Group ja Luonnon- ja riistanhoitosäätiö. Kasvua Hämeessä. Huomisen hämäläinen Rae maatila. Koulutushanke, joka edistää maatilojen toimintaedellytyksiä, kannattavuutta ja ympäristöosaamista 2011–2013. Pro Agria Häme. Kosteikkohanke. WWF. Maisa. Maatalouden vesiensuojelun Maisa kehittäminen Saarijärven vesistöreiTäky tin varrella 2010–2012. Jyväskylän Häävi AMK. Tara Opet. Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 2012– Vanajavesi 2014. Hämeen ely. Opet Pisa Kasvua Hämeessä TehoPlus Pisa. Pien-Saimaan kuormitukVelho sen vähentäminen 2010– Ravi Ravita 2013. Kosteikko RaHa Rae. Ravinnehävikit euroiksi Järki 2011-2014. Savonia-AMK. Baltic Deal Baltic Compass Baltic Manure RaHa. Ravinnehuuhtoutumien hallinta 2009–2014. Uudenmaan tuottajajärjestöt ja ely. Ravi. Ravinteet satoon, vesistöt kuntoon 2010–2013. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson Pro Agriat ja ely. Ravita. Lannan ja jätevesien ravinteet kiertoon Paimionjoen valuma-alueella 2012–2013. Paimionjoki-yhdistys, Varsinais-Suomen liitto ja Someron kaupunki. Riistakosteikkohanke. Suomen riistakeskus. Tara. Talous ylös – ravinteet alas. Koulutushanke 2010–2012. Ahlmanin koulun säätiö. Teho Plus. Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen 2011–2013. Jatkoa Teholle 2008–2011. Varsinais-Suomen ely. Täky. Täsmätietoa maatilayrityksen sukupolvenvaihdoksiin sekä talouden ja ympäristöasioiden hallintaan 2008–2012. Täky+ edistää vesiensuojelua. Keski-Suomen MTK ja ely. Vanajavesikeskus tähtää alueen vesistöjen kunnon parantamiseen. 2010 perustetussa keskuksessa on mukana kuntia sekä maakunnallisia toimijoita, myös MTK-Häme. Velho. Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla 2011–13. Varsinais-Suomen ely. Ympäristö-Agro. Maatalouden ympäristö, luomu, lähiruoka, maatalousmaan käyttö ja eläinten hyvinvointi. 2008–2014. Pro Agria Oulu Useimmat hankkeista saavat rahoitusta EU:n maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Välillä joutuu melkein toppuuttelemaan Ympäristötoimenpiteiden käytössä vaikeinta on aloitus. Mutta kun on alkuun päästy, alkaa yleensä positiivinen kierre: innostutaan tekemään entistä enemmän, entistä paremmin, Baltic Dealin projektikoordinaattori Airi Kulmala sanoo. – Joskus joutuu melkein toppuuttelemaan, kehottamaan hengähtämään välillä. Kulmalan kokemuksen mukaan viljelijöitä arveluttaa ympäristöhankkeissa eniten, kuinka pitkäksi aikaa sitoutuu, paperityö ja päätyykö tietoja viranomaisten käyttöön. Vapaaehtoisissa projekteissa pois pääsee kun haluaa, eikä tietoja mene viranomaisten rekistereihin, Kulmala rauhoittelee. Hän sanoo kuitenkin ymmärtävänsä huolen: – Viljelijää on kuormitettu paljon. Viljelijäjärjestöjen alulle panema Baltic Deal on Suomessa MTK-vetoinen hanke. Kulmalan mielestä on tärkeää, ettei toiminta ole ylhäältä saneltua, vaan lähtee viljelijöistä itsestään. – Viljelijät itse etsivät parhaita ratkaisuja ja toimivat mallina toisilleen.

Avainasia on kunnossa oleva talous Avainasia ympäristötyössä on se, että viljelijä pystyy harjoittamaan ammattiaan, Kulmala korostaa. Investoinnit ympäristön hoitamiseen vaativat kunnossa olevaa taloutta. – Lisäkustannuksista yrittäjän pitää saada korvaus ja kannustin. Osa ympäristötoimista merkitsee lisäkustannuksia, osa säästää menoja. Kun ravinteiden hävikki pienenee, vähenevät lannoitteiden ostotkin. Viljelykierto ylläpitää maan rakennetta ja kasvukuntoa. Suomessa tilanne ei ole viljelijän kannalta aivan huono, Kulmala arvioi. Ympäristöasioita edistetään ympäristötuella, kun Tanskassa toimet ovat pitkälti pakollisia. Muissa Itämeren maissa ollaan sillä välillä. Talviaikainen kasvipeitteisyys on suosittu toimenpide. Sen sijaan kerääjäkasvit ovat vielä melko tuntematon vaihtoehto. Kulmala korostaa lisäksi lannan levitystä sijoittamalla kasvustoon tai keväällä, jotta nopealiukoiset ravinteet saadaan hyödynnetyksi.

Opetukset käytössä omalla tilalla Kulmala toteuttaa kasvinviljelytilallaan Nousiaisissa sitä mitä opettaa. – Aina ovat ympäristötoimet olleet käytössä laajemmin kuin pykälät vaativat. Talviaikaista kasvipeitteisyyttä on nurmena, sänkenä ja kevytmuokkauksena. Palkokasveja on kierron ja viherlannoituksen takia. Suojavyöhykkeissä ongelmana on, että varsinaissuomalaisessa jokimaisemassa niille olisi paikkoja, mutta ei ole eläimiä syömään niiltä korjattua heinää. – Ei paaleja halua metsäänkään ajaa. Ratkaisu on luonnonhoitopelto, jolta heinää ei tarvitse korjata. Tälle vuodelle Kulmala levensi yhtä suojakaistaa luonnonhoitopeltokaistaleella. Se osoittautui hyväksi ennakoinniksi, kun sateet nostivat tulvan. HEIKKI VUORELA www.mtk.fi/ymparisto/Vesiasiat/ baltic_deal/


12 Karoliina Rimhanen

Teema

Maan tuottavuuden kasvattaminen koettiin tärkeäksi keinoksi parantaa ruokaturvaa.

Ilmastonmuutoksen hillintä tuo ruokaturvaa Afrikkaan Kansainvälisen hiilikaupan avulla voidaan rahoittaa ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimia ja parantaa maatalousmaan tuottavuutta alueilla, jotka kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset uhkaavat luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluita, maailmanlaajuista ruokaturvaa ja alueiden välistä tasa-arvoa. Vaikka päävastuu ilmastonmuutoksesta on teollistuneiden länsimaiden harteilla, sen vaikutukset koskettavat eniten köyhimpiä kehitysmaita, jotka kärsivät jo entuudestaan köyhyyden, maatalouden huonon tuottavuuden ja äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamasta ruokaturvattomuudesta. Parin asteen lämpenemisen on arvioitu aiheuttavan huomattavia, paikoin jopa 30–50 prosentin sadonmenetyksiä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kansainvälinen hiilikauppa mahdollistaa päästövähennyksien toteuttamisen maissa, joissa hillintä on kustannustehokkainta. Teollisuus- ja kehitysmaiden välisellä hiilikaupalla rahavirtoja voidaan ohjata ilmastonmuutokseen sopeutumiseen haavoittuvimmilla alueilla. Toistaiseksi Kioton sopimuksen päästökauppaan on sisällytetty muutamia maatalouskytkentäisiä maankäyttö- ja energiahankkeita. Lisäksi vapaaehtoiset hiilimarkkinat tarjoavat puitteet maatalouden hiilinieluhankkeille.

Päästölähteet hiilinieluiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä on vain noin 3 prosentin luokkaa. Toisin kuin teollistuneissa maissa, monissa Afrikan maissa maatalous on kuitenkin huomattava kasvihuonekaasupäästöjen lähde muihin sektoreihin verrattuna. Esimerkiksi Etiopiassa maatalouden päästöt edustavat yli 70 prosenttia maan kokonaispäästöistä. Tällä hetkellä yli 30 prosenttia Etiopian maa-alasta on luokiteltu erittäin vakavasti kuluneeksi. Viimeisen 50 vuoden aikana eroosion on arvioitu vapauttaneen maaperästä jopa 230–670 miljardia kilogrammaa hiiltä. Eroosion vaivaamilla alueilla, joissa maan eloperäinen aines on köyhtynyt intensiivisen maataloustuotannon seurauksena, parannetuilla maatalouden menetelmillä voidaan sitoa maahan hiiltä huomattavia määriä, jopa enemmän kuin maaperässä alun perin on ollut. Tehokkaita hiilensidonnan keinoja ovat esimerkiksi eloperäisen jätteen kierrättäminen maahan, laidunalueiden kunnostaminen ja peltometsäviljely. Näiden vuosittai-

seksi hiilensidontakyvyksi on arvioitu noin 150–600 kg hehtaaria kohden. Tuottavuus avainasemassa MTT:n AlterCLIMA hankkeessa tutkittiin ilmastonmuutoksen hillinnän ja ruokaturvan välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksessa luotiin haastatteluiden avulla analyyttinen viitekehys, joka osoittaa tekijät, jotka vaikuttavat ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuksiin parantaa ruokaturvaa. Tutkimus kohdistui Suomen ja Etiopian välisiin maankäyttösektorin hillintähankkeisiin. Maatalousmaan tuottavuuden kasvua maan eloperäistä ainesta lisäämällä pidettiin hillinnän merkittävämpänä keinona parantaa ruokaturvaa. Ruoan saatavuuden parantaminen ja kansallisten sisämarkkinoiden kehittäminen olivat avaintekijöitä, jotka parantaisivat ruokaturvaa myös alueilla, jotka hetkittäisesti kärsivät satojen epäonnistumisesta. Hiilikaupasta saatua tuloa pidettiin hyvänä kannustimena hyödyntää maatalouden käytäntöjä, jotka lisäävät hiilen sidontaa.

Ratkaisevana sosio-ekonomisina tekijöinä, joiden katsottiin vaikuttavan hillinnän mahdollisuuksiin parantaa ruokaturvaa, pidettiin maailmanlaajuiselta tasolta paikallisiin toimiin ulottuvaa johdonmukaista ja yhteneväistä politiikkaa. Lisäksi sosio-ekonomisia tekijöitä ovat päästövähennyksestä saatavan tuoton maksatus etukäteen, hyvä hallinto, kehittynyt infrastruktuuri etenkin kansallisia ruokamarkkinoita ajatellen, väestöpaine, maanomistusolot ja yleinen tietämys hiilimarkkinoista ja hillinnän vaihtoehdot sekä hillintätoimien vaikutusten empiirisen osoittamisen keinot. Agroekologisina tekijöinä korostettiin paikallisia vesioloja sekä menneitä että nykyisiä maankäyttötapoja. Karoliina Rimhanen, Helena Kahiluoto, MTT Lisätiedot: karoliina.rimhanen@mtt.fi Puh. 029 5317 676


Maaseudulla kaivataan alueellista ilmastotietoa

13

Teema

Maaseudulla tarvitaan selkeitä, alueille kohdennettuja suosituksia käytännön toimista, joilla yrittäjät voivat vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Maaseudun toimijoille tehdyn kyselyn tuloksissa näkyi tiedon tarpeen alueellisuus. Etelässä kiinnostavat uudet viljelykasvit ja Kainuussa seosviljely, lännessä huolestuttavat sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Ilmastonmuutos on globaali uhka, mutta sen vaikutukset koetaan paikallisella tasolla: muutokset voivat saattaa maaseudun eri alueet hyvin eriarvoiseen asemaan. Jotta ilmastonmuutoksen ennakointi koettaisiin tarpeelliseksi, ilmastotiedonvälityksen olisi vastattava alueellisiin kysymyksiin. Valtakunnallisessa Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) -tiedonvälityshankkeessa selvitettiin maaseudun toimijoiden alueellisia tiedon tarpeita ja tiedon käytäntöön viemisen haasteita. Hankkeen työpajoissa välitetään alueellisesti kohdennettua ilmastotietoa ja lisätään keskustelua hillintä- ja sopeutumiskeinojen toteuttamisvaihtoehdoista. Ilmastonmuutoksen varautumiskeinoihin vaikuttavat alueellisuus ja elinkeinorakenteiden eroavaisuudet. Konkreettinen sopeutumistapojen arviointi tapahtuu yritystasolla, mikä edellyttää paikallista kokemusten vaihtoa ja maaseutuyrittäjien aktiivisuutta.

Fakta Tutkimuksen aineisto kerättiin Internet-kyselyllä syksyllä 2011. Kyselyyn vastasi 342 maaseudun toimijaa ympäri Suomen. Lisätietoja hankkeen toiminnasta: www.ilmase.fi.

Plugi

Tietolaatikko Ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistiedon käytäntöön viemistä hankaloittavat epäonnistunut tiedonvälitys ja taloudellinen epävarmuus. Tieto on epäkonkreettista: ”Tietoa tulee tuhottoman paljon ja muodossa jota ei kertalukemalla ymmärrä.”

Sään ääri-ilmiöt huolestuttavat maaseudun toimijoita.

Ilmastotietoa eri tarpeisiin Alueelliset erityispiirteet ja maatalouden tuotantorakenne vaikuttivat kyselyssä ilmastotiedon kiinnostavuuteen. Uudet viljelykasvit, öljykasvit ja maan kasvukunnon ylläpito koettiin tärkeiksi Uudellamaalla ja Hämeessä, missä oltiin muuta Suomea huolestuneempia kasvitautien ja tuholaisten lisääntymisestä. Maan vesitalous sään ääreistyessä kiinnosti erityisen paljon vähäjärvisillä valumaalueilla Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Vahvoilla kotieläintuotannon alueilla Savossa ja Karjalassa lisätietoa kaivattiin seosviljelystä ja lajikeseoksista sekä kasvitautien hallinnasta muuta Suomea enemmän. Tietoa ja tehokkaita kannustimia Vastaajat arvioivat ilmastonmuutoksen tuovan tulevaisuudessa maaseutuyrittäjälle paitsi uusia mahdollisuuksia myös haasteita.

Lähitulevaisuuden vaikutuksina maaseudulle toimijat odottivat satohyötyjä ja -riskejä sekä energiatehokkuuden parantumista ja uusiutuvan energian käytön kasvua. Tämänhetkinen keskustelu ilmastonmuutoksesta koettiin monimutkaisena ja taloudellisten esteiden arvioitiin hankaloittavan sekä ilmastonmuutoksen hillintä- että sopeutumistoimia tilatasolla. Toiminnan monimuotoistaminen, ravinteiden tehokas kierrätys ja maan kasvukunnon ylläpito nähtiin toteuttamiskelpoisina varautumiskeinoina. Maaseutuyrittäjät korostivat, että sopeutumisen ja hillinnän vaatimien toimien vaikutus tilan talouteen ja kannattavuuteen on arvioitava. Lisäksi kaivattiin tehokkaita kannustimia riskien minimoimiseksi ja kotimaisen tuotanto- ja kilpailukyvyn lisäämiseksi.

Tietoon ei voi luottaa: ”On tapahtunut vedätyksiä.”, ”Vaikea tietää ketä uskoo.”, ”Mitkä menetelmät loppujen lopuksi on oikeita ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.” Tarvitaan taloudellisia mahdollisuuksia: ”Biokaasuinvestointien on muututtava kannattaviksi.”, ”Kuluttajien käyttäytyminen ja ostoboikotti tai kysyntäbuumi ovat keinoja, kunhan ilmastoystävällisestä myös maksetaan paremmin.” Toimet aiheuttavat taloudellisia menetyksiä: ”Rahat ei usein riitä hyviinkään tehtäviin, joiden vaikutuksen näkee vasta vuosien päästä.”, ”Lisää työtä, josta ei makseta.”

Hanna Mäkinen, Karoliina Rimhanen ja Sari Himanen MTT Lisätiedot: hanna.makinen@mtt.fi, puh. 029 531 7615

Suomessa 22 erilaista ryvässipulia

MTT kuulutti keväällä yhä viljelyssä olevia ryvässipuleita. 41 viljelijää lähetti sipulinäytteitä DNA-kantavertailuun. Kuusi näytteistä osoittautui kannoiksi, joita ei ollut aikaisemmin MTT:n kokoelmissa. Viljelijöiden lähettämiä ryvässipuleita verrattiin MTT:n kansallisessa sipulikokoelmassa kasvavaan 29 ryvässipulinäytteeseen. Osoittautui, että Suomessa on ainakin 22 erilaista ryvässipulin kantaa, jotka poikkeavat geneettisesti toisistaan. Esimerkiksi Ruotsissa on todettu viisi erilaista ryvässipulin kantaa. Näytesipulit istutettiin ruukkuihin ja niitä kasvatettiin kasvihuoneessa. Vihreästä sipulinvarresta eristettiin DNA:ta mikrosatelliittianalyysiin. Analyysi osoitti, että kaikki sipulit olivat ryvässipuleita eivätkä esimerkiksi salottisipuleita. Hyvä kanta siirtyy eteenpäin Viljellyistä ryvässipuleista 16 osoittautui geneettisesti kannoiksi, joita kokoelmassa jo on. Erittäin arvokas tulos saatiin kuudesta ryvässipulista, jotka eivät ole edustettuina kokoelmassa. Näitä kantoja viljellään nykyään Huittisissa, Tampereella, Sastamalassa, Tervossa, Koskella, Salossa, Vantaalla ja Jyväskylässä sekä Kärkölässä.

MTT:n arkisto

Suomalaisia ryvässipuleita säilytetään kasvullisena kokoelmana MTT Piikkiössä ja MTT Rovaniemellä.

Hyväksi havaittua sipulikantaa on annettu eteenpäin muille viljelystä kiinnostuneille. Tutkimuksessa havaittiin kaksi erityisen

usealle viljelijälle levinnyttä ryvässipulikantaa: pohjoissuomalainen ja itäsuomalainen. Näiden lisäksi löytyi neljä muuta ryvässipulia, joita on viljelty ainakin kolmella eri paikkakunnalla. Isoäidin sipulit viljelyksessä Yllättävää oli, että niin moni on pitänyt yllä vanhaa ryvässipulikantaa ja viljelee sitä kotitarpeiksi kasvimaallaan. Joukossa oli useita, jotka ovat jatkaneet isoäitinsä ryvässipulin kasvattamista ja vieneet sipulin mukanaan muuttaessaan muualle. Muutama oli viljellyt 1970-luvulle asti ryvässipulia myyntiin. Nykyään yksi viljelijä kauppaa sipuleitaan lähialueelle Pohjois-Suomessa. Tutkimus ei olisi voinut onnistua ilman runsasta yhteydenottoa ryvässipuleita viljeleviltä. Jokainen näyte on ollut arvokas. Tutkimusryhmä ottaa talven aikana yhteyttä viljelijöihin, ja he saavat tiedon siitä, millainen heidän oma ryvässipulinsa on verrattuna muihin.

Maarit Heinonen, Kristiina Antonius, Jaana Ala-Kaarre ja Johanna Rihtilä, MTT Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi Puh. 029 5317199

Fakta Pohjoissuomalaista kantaa viljellään: Posio, Ranua, Pudasjärvi, Rovaniemi, Taivalkoski, Reisijärvi, Juuka, Haapajärvi, Kontiolahti, Suomussalmi, Kuusamo, Keminmaa ja Valtimo Itäsuomalaista kantaa viljellään: Pyhäselkä, Eno, Suomussalmi, Kaavi, Enonkoski, Hyrynsalmi, Sotkamo, Riistavesi, Keitele ja Tohmajärvi


14

Kostea ja viileä sää suosi tauteja Kesän 2012 kosteat kelit villiinnyttivät monet kasvitaudit ja tuholaiset. Runsas ruskolaikku ja härmä vaivasivat kevätvehnää. Koloradonkuoriaisia löytyi 10 paikkakunnalta. Erja Huusel a-Veistol a

Ensimmäiset kylvöt tehtiin jo huhtikuun puolella Etelä-Pohjanmaalla. Muualla maan kuivuminen oli hidasta. Toukokuun alkupuolella sateli runsaasti maan länsi- ja keskiosissa. Pahiten sateista ja sulamisvesistä kärsivät Itä- ja Pohjois-Suomen pellot. Viimeisiä kylvöjä tehtiin kesäkuun alussa. Syysvehnässä esiintyi monin paikoin harmaalaikkua ja härmää, myöhemmin ruskolaikkua ja pistelaikkua. Ruskearuostetta havaittiin sekä syysvehnässä että rukiissa. Kevätviljoilla hidas orastuminen ja viileä sää edistivät siemenlevintäisten lehtilaikkutautien esiintuloa. Tauteja havaittiin myös peitatulla siemenellä kylvetyissä kasvustoissa. Paikoin havaittiin runsaita mangaaninpuutosoireita. Kevätvehnissä todettiin runsaasti ruskolaikkua ja härmää. Osassa Etelä-Suomen pelloista esiintyi kelta- ja ruskearuostetta jo tähkälle tulon aikaan. Ohranrengaslaikku hyötyi kosteasta kasvukaudesta. Kevätviljakasvustoissa oli paljon vaihtelua kasvuston kehitysasteen ja kunnon välillä. Usein liiallinen kosteus esti tautiruiskutusten teon. Viileässä ja kosteassa lumihome tartutti valmistuvia kevätvehnän ja syysvehnän tähkiä, joissa näkyi lohenpunaista rihmastoa. Myös punahomeita esiintyi viljoilla, mutta tartunta tuli viileyden takia esiin varsin myöhään. Lumihome ei muodosta toksiineja satoon. Ennuste lupasi, kirvat laistivat Tuomikirvoja oli tuomissa keväällä paljon, mutta sateet haittasivat ensimmäisten siivellisten kirvojen siirtymistä tuomilta oraille. Paikalliset erot olivat suuria. Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa tuomikirvoja oli liiaksikin. Kirppoja oli paikoin runsaasti viljan orailla ja taimettuvilla öljykasveilla. Rapsikuoriaisia ilmaantui melko myöhään, mutta sitäkin runsaammin. Loppukesällä EteläSuomen seuranta-ansoihin tuli runsaasti kahukärpäsiä ja muutamia vehnän kääpiökasvuviroosia levittäviä viirukaskaita Kostea kasvukausi suosi etanoita, joita tarkkailtiin erityisesti syysrypsi- ja syysviljapelloilla.Heinäkuun alkupuolella jouduttiin monin paikoin torjumaan hernekääriäisen kuoriutuvia toukkia. Rehevissä härkäpapukasvustoissa esiintyi paikoin suklaalaikkua.

Etanoille riitti kesällä tuoretta ravintoa ja kosteutta.

mansikan punamätää (Phytophthora fragariae var. fragariae) tarkastuksissa 48 mansikkatilalta. Mansikan juuriston tuhoava ja satoa heikentävä tauti ei leviä mansikan marjoissa eikä vaikuta niiden käyttöön elintarvikkeena. Punamätä on levinnyt maahan ulkomaisen taimiaineiston välityksellä jo vuosia sitten. Tauti säilyy maassa hyvin pitkään. Vadelmalla todettiin monin paikoin erilaisia heikkenemisongelmia, jotka suurelta osin osoittautuivat talvehtimisongelmiksi. Viime syksyn sateet ovat olleet haitallisia vadelmalle, jonka juuristo kärsii helposti liiasta märkyydestä. Vadelmalla esiintyi runsaasti viherluteita (Palomena prasina), mutta vioitus jäi vähäiseksi. Öjebyn mustaherukalla havaittiin varistetta, jota tähän asti on tavattu vain skottilaisilla lajikkeilla. Laikkutauteja esiintyi normaalisti. Kosteus suosi omenarupea ja myös muumiotauti pilasi nopeasti hedelmiä. Pihlajanmarjakoita ei juuri ollut, mutta omenakääriäistä oli sääolosuhteisiin nähden runsaasti. Erilaisia versotauteja esiintyi alkukesällä muun muassa omenalla.

Koloradonkuoriaisia löytyi taas Kuminanrengaspunkin vioituksia havaittiin viime vuotta vähemmän. Kevään epävakainen sää vaikeutti kuminakoin torjunnan ajoitusta. Pahkahometta ja versolaikkua oli kuminakasvustoissa edellisvuotta enemmän. Koloradonkuoriaisia löytyi 10 paikkakunnalta. Kaikki löydökset olivat viimevuotisten löydösten lähialueilta. Kuoriaisesiintymät olivat havaitsematta jääneitä ja talvehtineita edelliskesän tulijoita. Perunaa kiusasi suoranaisen märkyyden lisäksi perunarutto. Bakteerien aiheuttamaa tyvi- ja märkämätää esiintyi hyvin runsaasti. Perunallakin löytyi paikoin poikkeuksellisen paljon punamätää (Phytophthora erythroseptica). Marjoilla tauteja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira löysi

Irmeli Markkula, MTT

Alkukesällä oli tuomien lehdillä monin paikoin lentoon valmistautuvia tuomikirvoja.

Lisätietoa: irmeli.markkula@mtt.fi, Puh. 029 531 7496


15 Eeva-Liisa Korpel a

MTT:ssä tutkittua Nurmen fosforikuormitus koostuu erilaisista lähteistä nurmikierron vaiheen ja vuodenajan mukaan. Maaperän, sään ja lannoituksen vaikutukset ovat myös merkittäviä. Kun halutaan mitata nurmiviljelyn fosforikuormitusta ja sen koostumusta, hyvä vaihtoehto on seurata kaikkia nurmikierron vaiheita sisältävän, karjatalousalueen pelloilta huuhtoutuvan veden laatua. MTT Maaningan Fokus-tutkimusalue perustettiin tätä tarkoitusta varten Iisalmen Kirmanjärvelle. Automaattiset virtaamamittarit rekisteröivät virtaaman määrän, ja automaattiset vesinäytteenottimet huolehtivat jatkuvasta näytteenotosta. Kun tuloksiin yhdistetään tiedot peltojen ravinnetilasta ja lannoituksesta, saadaan realistinen kokonaiskuva alueen kuormituksesta, sen ajoituksesta ja koostumuksesta.

Niittykasviseoksella kylvettyä kukkakaistaa keskikesällä. Ahde- ja nurmikaunokin lisäksi seos sisälsi päivänkakkaraa, valkoapilaa ja nurmirölliä.

Kukkakaistat elvyttävät pölytyspalveluita ja luonnon monimuotoisuutta

Teema

Kylvetyt kukkakaistat tarjoavat ravintoa ja elintilaa maatalousympäristöjen hyönteisille. Näistä monet lajit osallistuvat tärkeiden ekosysteemipalveluiden, kuten pölytyksen ylläpitämiseen. Mutta voidaanko eri monimuotoisuustavoitteita edistää samanaikaisesti, ja mitä kaistojen perustamisessa pitäisi ottaa huomioon? Maatalouden tehostuminen on johtanut luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen elinympäristöjen pirstoutuessa. Kylvetyt kukkakaistat voisivat riittävän laajasti toteutettuina ylläpitää pölytyspalveluita ja lajistollista monimuotoisuutta sekä edesauttaa taantuneen lajiston säilymistä maatalousympäristöissämme. Luonnonvaraiset kimalaiset ovat tarhatun mehiläisen ohella tärkeimpiä viljelykasviemme pölyttäjiä. Elinympäristönsä suhteen vaateliaat spesialistiperhoset ovat kärsineet maatalouden tehostumisesta voimakkaammin kuin vähemmän vaateliaat generalistilajit. Kolmen eri monimuotoisuustavoitteen – pölytyspalveluiden, lajistollisen monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun – kehittymistä kukkakaistoilla seurattiin Suomen ympäristökeskuksen ja MTT:n tutkimuksessa neljän vuoden ajan. Pölytyspalveluiden saatavuutta mitattiin kimalaisten yksilömäärällä, lajistollista monimuotoisuutta kimalaisten ja päiväaktiivisten suurperhosten kokonaislajimäärällä ja luonnonsuojelutavoitetta taantuneiden spesialistipäiväperhosten yksilömäärällä. Kaistat lisäsivät pölytyspalveluita Tutkimuksen kenttäkoe tehtiin MTT:n pelloilla Jokioisissa vuosina 2007–2010. Niittykasviseoksella kylvetyt, viisi metriä leveät ja 50 metriä pitkät kukkakaistat perustettiin keväällä 2007. Hyönteiset kartoitettiin lin-

jalaskentamenetelmällä. Pölytyspalveluiden saatavuus ja lajistollinen monimuotoisuus kasvoivat nopeasti kaistojen perustamisen jälkeen aina kolmanteen tutkimusvuoteen asti. Sen sijaan spesialistipäiväperhosten yksilömäärä kasvoi hitaasti ja oli sidoksissa ympäröivän maiseman metsäisyyteen. Kukkakaistan tarkka sijainti peltolohkon sisällä vaikutti ainoastaan pölytyspalveluihin siten, että kimalaisten yksilömäärä oli suurimmillaan lohkojen keskellä sijainneilla kaistoilla. Yksilömäärä riippui voimakkaasti kaistoille kylvettyjen kaunokkien kukkien runsaudesta. Mesikasvien saatavuus turvattava Kylvetyt kukkakaistat ovat käyttökelpoinen ja joustava keino niittymäisten elinympäristöjen lisäämiseen tavanomaisessa kasvintuotannossa. Toimenpidettä sovellettaessa on tärkeää turvata riittävä mesi- ja siitepölykasvien saatavuus ottamalla huomioon muun muassa paikallisten maaperäolosuhteiden sopivuus kylvettäville kasvilajeille. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon ympäröivän maatalousmaiseman rakenne, jolla on merkitystä etenkin suojelutavoitteen toteutumisen kannalta. Kovin yksipuolisesta maatalousmaisemasta puuttuvat elinympäristölaikut, joilta vaateliaampi lajisto voisi levitä kylvetyille kukkakaistoille. Ympäristötuen tavoitteet olisi jatkossa hyvä määritellä aiempaa tarkemmin. SY-

KEn ja MTT:n tutkimuksessa tavoitteet lisätä pölytyspalveluiden saatavuutta ja lajistollista monimuotoisuutta toteutuivat kukkakaistoilla nopeasti, luonnonsuojelutavoite selvästi hitaammin. Eeva-Liisa Korpela ja Mikko Kuussaari, SYKE, Terho Hyvönen, MTT Lisätiedot: eeva-liisa.korpela@ymparisto.fi

Pölytyspalvelut Ekosysteemipalvelut ovat ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä. Nämä palvelut voidaan edelleen jakaa tuotteisiin, säännösteleviin palveluihin, ylläpitäviin palveluihin sekä kulttuuripalveluihin. Säännösteleviin palveluihin luetaan esimerkiksi viljely- ja luonnonkasvien pölytys. Pölytyspalvelukäsitettä käytetään myös toisessa merkityksessä, nimittäin mehiläistalouden yhteydessä. Viljelijä tai kotipuutarhuri voi maksaa mehiläistarhaajalle korvauksen pesien siirtämisestä pölytystä vaativien kasvien läheisyyteen sekä tarhaajan työajasta sovitun jakson ajan.

Yksi Fokus -hankkeessa seurannassa olevista osavaluma-alueista on nurmivaltainen peltoalue. Alueen koko on noin 30 hehtaaria, pinnanmuodoltaan se on tasainen ja maaperä koostuu hienojakoisista aineksista. Osavaluma-alueella toimii kaksi lypsykarjatilaa sekä kasvinviljelytiloja. Mittaukset ovat ensimmäisten kahden vuoden aikana paljastaneet peltoalueen kuormituksen olevan maltillista. Kokonaisfosforia peltoalueelta huuhtoutui kesäkuusta 2010 kesäkuuhun 2011 noin 0,8 kg/ha. Liukoista eli suoraan leville käyttökelpoista tästä määrästä oli 0.16 kg/ ha. Mittausjaksolla kesäkuusta 2010 kesäkuuhun 2011 satoi 545 mm ja ojavaluntaa kertyi yhteensä noin 40 prosenttia sateen määrästä. Toinen mittausjakso kesäkuusta 2011 kesäkuuhun 2012 oli sateisempi, sadetta kertyi 770 mm, josta ojavalunnan osuus oli jälleen vajaat 40 prosenttia.Kokonaisfosforia huuhtoutui 0.45 kg/ha ja liukoista fosforia 0.24 kg / ha. Lukemat ovat hieman odotettua pienempiä, koska kyseessä on lähes 100 prosenttia peltoa sisältävä, intensiivisesti viljelty valuma-alue. Koko valuma-alueen mittakaavassa pienenä yllätyksenä on tullut myös pistekuormittajien merkittävä rooli peltokuormitukseen verrattuna. Poikkeuksellisen sateisen vuoden 2012–2013 tulokset tulevat olemaan kiinnostavia koko valumaalueelta. Heinä- ja elokuussa 2012 runsaana virtaavasta ojavedestä mitattiin korkeita fosforipitoisuuksia, jotka saattavat heijastella märkään maahan ja sateen alle annetun lannoituksen vaikutusta. Sateisuuden, ravinteiden ja valunnan lisääntymisen vaikutuksia Kirmanjärven vedenlaatuun seurataan aktiivisesti.

Kirsi Saarijärvi MTT Lisätiedot: kirsi.saarijarvi@mtt.fi, puh. +358 400 881989


16 Elina Virkkunen

Uudet hankkeet Moni ei tule ajatelleeksi, että hevosenlanta voisi olla ongelma. Se on perinteisesti koettu hyväksi puutarhojen lannoite- ja maanparannusaineeksi ja ekologiseksi vaihtoehdoksi teollisesti valmistetuille kemiallisille lannoitteille. Haasteeksi on muodostunut tallien perustaminen erityisesti taajamien läheisyyteen ja kasvukeskuksiin. Suurin osa hevostiloista on pieniä ja omaa peltoa ei ole ollenkaan tai ala on hyvin pieni. Näin ollen syntynyttä lantaa ei voida sijoittaa omille pelloille. Lannan sijoittaminen ja hyötykäyttö ovat muodostuneet haasteeksi etenkin eteläisessä Suomessa. Vuosi sitten käynnistynyt EU:n Interreg-rahoitteinen InnoEquinehanke pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Tavoitteena on löytää innovatiivisia käytäntöjä lantahuoltoon ja lannan hyötykäyttöön Suomesta ja Ruotsista. Hankkeen lopussa syyskuussa 2013 julkaistaan internet-pohjainen työkalu, jonka avulla voidaan levittää tietoa innovatiivisista käytännöistä hevosalan toimijoille. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa keväällä 2012 kartoitettiin hevosalaa koskevaa ympäristönsuojeluun ja lantahuoltoon liittyvää lainsäädäntöä ja tehtiin vertailua Suomen ja Ruotsin lainsäädäntöjen välillä. Hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja on kartoitettu lokakuusta alkaen vierailemalla hevostalleilla ja haastattelemalla yrittäjiä. Esille on jo noussut monia käytännöllisiä ja innovatiivisia ratkaisuja tallien lantahuollosta ja jaloittelutarhoista. Esimerkiksi kuivikelannan tuottaman lämmön hyödyntäminen tallin ja käyttöveden lämmityksessä on edullinen ja energiatehokas ratkaisu. Lantahuollon toimivuuteen puolestaan voidaan vaikuttaa koneellistamisella ja hyvin suunnitelluilla rakenneratkaisuilla, jotka lisäävät myös tallityöntekijöiden työhyvinvointia. Lannan hyödyntämistä jarruttavat tekijät liittyvät muun muassa talliyrittäjien, viranomaisten ja lannan hyödyntäjien välisten verkostojen puuttumiseen sekä lannan tulkintaan eläinperäisenä jätteenä Suomen lainsäädännössä. Hyvien ja innovatiivisten käytäntöjen ja menestyvien hevosyritysten taustalla on yrittäjien oma suuri innostus ja halu asioiden kehittämiseen sekä positiivinen usko tulevaisuuteen.

Inkeri Riipi, Anu Reinikainen ja Susanna Särkijärvi, MTT Lisätietoja: inkeri.riipi@mtt.fi, puh. 029 5317674

Jos vuodessa syntyy lantaa alle 20 kuutiota, lantala ei tarvitse kovaa pohjaa. Tämä onnistuu yhden hevosen talleilla.

Lanta päätyy useimmiten pellolle Mitä tehdä lannalle, jos tallissa on kymmeniä hevosia, mutta peltoalaa vain jaloittelutarhojen verran? Moni toivoo ratkaisuksi lannan polttamista ja energian hyödyntämistä. Myös hevosenlannan kompostoimista muovituubiin kokeillaan. Kainuussa selvitettiin lanta- ja kuivikehuollon nykytilaa keväällä 2012 EAKR-rahoitteisessa Biojäte ja hepolanta -hankkeessa. Suomen 75 000 hevosesta on Kainuussa 1526. Kysely lähetettiin sadalle tallille, joista 40 vastasi. Mukaan otettiin tallit, joilla on vähintään kolme hevosta. Suurimmalla osalla talleista ei ollut lannan loppusijoituksessa ongelmaa. Vastanneista 71 prosenttia ilmoitti levittävänsä lannan omille pelloilleen, ja 18 prosenttia luovutti lannan viljelijälle. Kainuussa ainoa suuri sadan hevosen keskittymä on Kajaanin raviradan ympäristössä. Siellä syntyy lantaa noin 1200 kuutiometriä vuodessa, kun yhden hevosen tuottamaksi lantamääräksi lasketaan 12 kuutiometriä. Ensisijaisesti lannoitteeksi Useat vastaajat toivoivat ratkaisuksi lannan polttamista ja energian hyödyntämistä tallilla. Myös lannan yhteiskeräily olisi monen mielestä tarpeen, mutta pitkien etäisyyksien Kainuussa se on haasteellista. Lainsäädännön mukaan lanta on hyödynnettävä ensisijaisesti lannoitteeksi ja vasta toissijaisesti energiaksi. Lanta tulkitaan eläinperäiseksi jätteeksi, ja sen polttoa säätelee sekä EU:n direktiivi että kansallinen lainsäädäntö. Poltto ei ole luvallista pienkattiloissa. Hevosenlannasta 60–80 prosenttia on kuiviketta. Puupohjainen kuivike hajoaa hi-

taammin kuin turve, ja kuluttaa hajotessaan pellosta typpeä. MTT Sotkamon hankkeessa tehostetaan hevosenlannan kompostointia pakkaamalla se koneellisesti muovituubiin. Vuoden kompostoinnin jälkeen arvioidaan maatumisaste ja lannoitusvaikutus. Pellettikuivikkeen suosio kasvaa Kainuussa kyselyyn vastanneista talleista 71 prosenttia käytti puupohjaista kuiviketta. Loput käyttivät turvetta, olkea tai useamman kuivikkeen yhdistelmiä.

Puupelletti näyttää kasvattavan suosiotaan. Se on purua kalliimpaa, mutta vastanneiden mielestä sitä kuluu vähemmän. Hienojakoiseksi hajoavan pelletin imukykyä pidettiin hyvänä. Olkipellettiä ilmoitti käyttävänsä yksi kainuulainen talli. Elina Virkkunen, Heidi Kumpula MTT Lisätietoja: elina.virkkunen@mtt.fi, puh 040 759 9640

Öljyisten maiden puhdistus hyötyy lannasta Kainuussa hevosenlanta kelpaa Kajaanin Majasaaren jätekeskukseen öljyisten maiden kompostointiin. Öljystä saastunut maa-aines kootaan kompostikasoihin, joita käännellään ja joihin sekoitetaan seosaineita. Kompostikenttää lämmitetään polttamalla kaatopaikan penkasta kerättävää metaania. – Lanta antaa potkua kompostin toimintaan, ja puru tuo varsinkin tiiviin maan rakenteeseen ilmavuutta, kertoo Kainuun jätehuollon kuntayhtymän ympäristöpäällikkö Eero Piirainen. Mikrobit puhdistavat saastuneen maan syömällä siitä öljyn. Kun lanta on tehnyt

tehtävänsä, se päätyy maa-aineksen ohella kaatopaikan penkkaan. Lantakuorman vienti jätekeskukseen maksaa tallille 17 euroa kuorman koosta riippumatta. Lantaa tulee Piiraisen mukaan jätekeskukseen vuositasolla 500 tonnia. Elina Virkkunen, Heidi Kumpula MTT Lisätietoja: elina.virkkunen@mtt.fi, puh. 040 759 9640


17

Lehmien metaaniTeema tuotannossa on suuria eroja

Lypsykarjan märehtimisen sivutuotteena vapauttama metaani muodostaa huomattavan osan koko suomalaisen kotieläinsektorin kasvihuonekaasupäästöistä. Eläimille metaani tarkoittaa hukattua rehuenergiaa. Lehmien päivittäisessä metaanituotannossa on suuria eroja eläinten välillä. Märehtijöiden kyky käyttää hyväkseen kuitupitoista ravintoa perustuu symbioottiseen suhteeseen pötsissä elävien, kuitua hajottavien mikrobien kanssa. Mikrobikäymisessä rehukasvien sisältämät monimutkaiset yhdisteet hajoavat yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi, joita sekä mikrobit että niiden isäntänä toimiva märehtijä voivat käyttää energianlähteenä. Bakteerien käyttämästä energiasta kuitenkin noin 6–12 prosenttia menetetään hengitysilman mukana poistuvana metaanina. Metaanintuotantoon vaikuttavat useat biologiset mekanismit, joita tunnetaan toistaiseksi vielä vajavaisesti. Vuonna 2010 MTT:ssä käynnistyneessä GreenDairyhankkeessa selvitetään lypsylehmien metaanituotantoon vaikuttavia ruokinnallisia, mikrobiologisia ja geneettisiä tekijöitä. Perimmäisenä tavoitteena on parantaa maidontuotannon tehokkuutta pienentämällä koko tuotantosektorin hiilijalanjälkeä ja kehittämällä tuotantoa kestävämpään suuntaan.

Tarkat mittaukset paljastavat eroja Hankkeen yhtenä perustavoitteena on kehittää tutkimusmenetelmiä, joilla pystytään luotettavasti mittaamaan yksittäisten eläinten metaanituotantoa. MTT:n Minkiön tutkimuspihattoon Jokioisiin rakennetaan paraikaa alan huippuosaamista palvelevat tutkimustilat, jotka ovat ainutlaatuiset paitsi Suomessa myös koko Euroopan mittakaavassa. Metaanituotantoa on arvioitu pötsifistelöidyiltä eläimiltä suoraan pötsistä otetuista kaasunäytteistä. Vuoden 2011 lopulla Minkiön tutkimuspihattoon hankittiin laajempia metaanimittauksia varten kaasuanalysaattori, jonka avulla kerätään metaaninäytteitä lehmien uloshengitysilmasta niiden tullessa väkirehukioskille syömään. Syksyllä 2012 Minkiössä otettiin käyttöön neljä metaboliakammiota, joissa voidaan mitata yksittäisten lehmien metaanituotantoa erittäin tarkasti. kuvat: Enyew Negussie

Minkiön mittausten perusteella lehmien päivittäisessä metaanituotannossa on suuria eroja eläinten välillä (vaihteluväli 220–590 l CH4/pv). Tuotetun metaanin määrään vaikuttavat muun muassa kuiva-aineen syönti ja energiansaanti sekä maidontuotannon taso. Eläinten välillä on myös havaittu pysyviä eroja, mikä viittaa perinnöllisiin vaikutuksiin. Jalostamalla rehua hyödyntäviä eläimiä Viime vuosina nopeasti kehittyneet DNAsekvensointimenetelmät ovat tehneet mahdolliseksi pötsimikrobien muodostaman monimutkaisen ekosysteemin entistä tarkemman tutkimuksen. Pötsimikrobiston parempi tuntemus voi puolestaan auttaa kehittämään metaanintuottajien kanssa tehokkaasti kilpailevia probioottisia kantoja rehun lisäaineiksi tai valitsemaan pötsimikrobiston koostumuksen perusteella vähemmän metaania tuottavia lehmiä. Myös tehokkaasti rehuenergiaa hyödyntävien eläinten käyttö jalostuksessa voi tulla mahdolliseksi.

Ruokintakokeissa on saavutettu parhaimmillaan liki 25 prosentin vähennys lehmien päivittäisessä metaanituotannossa. Useimmiten vähentymiseen on liittynyt kuitenkin myös kuidun sulavuuden heikentyminen, eli menetelmät eivät vielä suoraan sovellu otettaviksi käytäntöön normaaliin maidontuotantoon. Tutkittavina on ollut erilaisia rehuun lisättäviä probiootteja, öljyjä ja hiilihydraatteja, ja lisäksi on tarkasteltu karkea- ja väkirehusuhteen muutosten vaikutuksia. Ruokintakokeiden tulokset antavat hyvän perustan erilaisten metaanintuotantoa alentavien ruokintastrategioiden jatkokehitystyölle. Enyew Negussie, Kevin Shingfield, AnnaElisa Liinamo, Päivi Mäntysaari, Alireza Bayat, Ilma Tapio, Minna Kahala, Lucia Blasco, Johanna Vilkki, Esa Mäntysaari ja Martin Lidauer MTT Lisätietoa: enyew.negussie@mtt.fi, Puh. 029 531 7544

Fakta Maa- ja metsätalousministeriön, MTT:n ja alan teollisuuden rahoittamassa GreenDairy-hankkeessa on kehitetty uusia menetelmiä yksittäisten eläinten metaanintuotannon tutkimiseksi. Pötsifistelöidyiltä eläimiltä metaanituotantoa on arvioitu käyttämällä SF6-merkkiainemenetelmää, jossa suoraan pötsistä otetuista kaasunäytteistä voidaan määrittää metaanipitoisuus merkkiaineen avulla. Fotoakustista infrapunaspektroskopiaa hyödyntävällä kaasuanalysaattorilla kerätään metaaninäytteitä väkirehukioskille syömään tulevien lehmien uloshengitysilmasta. Metaboliakammioissa voidaan mitata yksittäisten lehmien metaanituotantoa tarkasti.

Metaanintuotannossa on havaittu suuria eroja eläinten välillä. Tietoa voidaan hyödyntää muun muassa eläinten jalostamisessa.


18 Johanna Leppänen

Vanhempi tutkija Kimmo Rasa tutkii uudessa hankkeessaan materiaalivirtojen kierrättämistä.

Vesiensuojelun tutkijaksi virran viemänä Tutkija Kimmo Rasa haluaa laittaa ravinteikkaat biomateriaalivirrat pakettiin ja paketit kiertoon. Työssä on haastetta moneksi vuodeksi. Maataloudelle välttämätön fosfori on louhittu loppuun arvioilta 50 vuodessa, mikä uhkaa nostaa fosforin hintaa. Samalla fosfori keskittyy pienelle alueelle puhdistamoiden ja eläintuottajien lähistölle. Tämä kasvattaa fosforilukuja niin, että määristä ei ole hyötyä kasvintuotantoon ja osalle pelloista ajetaan liikaa fosforia. MTT:n vanhempi tutkija Kimmo Rasa tarttuu kierron epäsuhtaan tuoreessa hankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja fosforin ja muiden ravinteiden tehokkaampaan jakautumiseen. – Fosforin nykykäyttö on eräänlaista dumppausta. Fosforia menee viherrakentamiseen ja peltoihin, joissa sitä ei välttämättä tarvita. Haluamme kierrättää sen takaisin kasvintuotantoon. Realiteetit eivät saa rajoittaa Materiaalivirtojen – lannan, yhdyskuntalietteiden ja teollisuuden orgaanisten sivutuotteiden – kierrättäminen on teoriassa yksinkertaista: materiaali saatetaan lämpökemiallisen menetelmän, pyrolyysin avulla helpommin kuljetettavaan muotoon. Siten hiiltä ja ravinteita sisältävä lopputuote voidaan hyödyntää alkutuotannossa laajalla alueella. Käytännössä tutkimuksessa on

useita avoimia kysymyksiä. – Pyrolyysi toimii menetelmänä, mutta sen energiatehokkuus voi vaihdella. Emme tunne tarkasti eri materiaalien ravinteiden käyttökelpoisuutta. Nämä ovat tutkimuskysymyksiä, joita pitää ruveta rassaamaan. Tutkimus ja käytäntö eivät aina kohtaa, vaikka käytännön tunteminen tukee tutkimuksen tekemistä. Rasan mielestä tiede ei saa rajoittua nykykäytännön realiteetteihin. – Tutkimusta ei pidä ajatella ainoastaan sitä kautta, onko tuloksille käyttöä juuri tällä hetkellä. Jos fosforin hinta kallistuu, nyt tarpeettomana pidetty tutkimus voi olla 10 vuoden päästä arvossaan. Pitää nähdä pitkälle eteenpäin. Vesiensuojelu kiinnostaa kellokkaita Kimmo Rasa tuntee tutkimuksen ja käytännön. Teoreettisen yliopistomaailman jälkeen hän työskenteli Teho-hankkeessa, jossa kehitettiin tilakohtaista maatalouteen liittyvää neuvontaa. MTT:lle Rasa tuli vuonna 2010, ja hän liittyi vesitiimiksi nimettyyn tutkijajoukkoon. Fosforin huuhtoutumisen vähentämiseeen tähtäävien hankkeiden ohessa hän teki iltapuhteena maaperäfysiikkaa käsittelevää väitöskirjaansa.

Käytännön tuntemisesta on ollut hyötyä, sillä tutkijan pitää tietää, mitä oikeassa elämässä tapahtuu. Maanviljelykseen liittyy politiikkaa, eturyhmiä ja paljon muita tahoja, jotka vaikuttavat siihen, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Monipuolinen tausta ei haittaa: kemialla, fysiikalla, käytännöllä ja tutkimuksella on yhteisiä tekijöitä. – Aiemmin tekemäni fosforitutkimuksen mittakaava on silti pieni verrattuna nyt alkavaan yhteiskunnan materiaalivirtojen tutkimiseen. Mutta tätä ei tarvitse tehdä yksin, tässä on hyvä ja osaava porukka tukena. Aikaisemmassa työssään Teho-hankkeessa viljelijöiden kanssa työskentely oli Rasalle arkipäivää. MTT:llä ei mennä aina ruohonjuuritasolle, vaikka jotain yhteistyötä viljelijöiden kanssa tehdäänkin. Esimerkiksi MTT:llä kehitetty aktiivinen fosforinpuhdistusmenetelmä on otettu hyvin vastaan. Viljelijöiden asenteet vesiensuojelua kohtaan jakautuvat, mutta aina löytyy edelläkävijöiden joukko, joka on erityisen kiinnostunut ympäristöasioista. – He ovat kellokkaita, joiden kanssa etsitään kokemuksia. Harva menetelmä on heti valmis käyttöön. Etenemme askel askeleelta. Uusia menetelmiä on kokeiltava ja riskejä pitää ottaa. On tehtävä myös hullunku-

risia asioita, sillä aina voi löytää uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja. – Esimerkiksi kahvihuoneessa voi pyöritellä mitä monimutkaisempia asioita. Eri alojen asiantuntijoiden rönsyilevissä keskusteluissa voi syntyä rönsyileviä ratkaisumalleja ja ajatuksia, jotka vievät tutkimusta eteenpäin. Johanna Leppänen

Kuka? Kimmo Rasa Vanhempi tutkija MTT:llä, maa- ja metsätaloustieteen tohtori. Asuu Jokioisissa Sikamäessä, työpaikka näkyy kodin ikkunoista. Harrastuksena: sähly, punttisali, uinti, lenkkeily, hiihto, kuplavolkkari, kalastus ja sienestys. Käy myös motocross-radalla kurvailemassa ja haikailee talvisin Alppimaisemiin.


Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy maaliskuussa 2013

19

25

Kolumni

20 15

energia snt %

10

Aapo Korkeaoja aapo.korkeaoja@gmail.com

5 0

maito

vilja

naudanliha

sianliha

muna

kalkkunan- broilerliha liha

peruna

Esimerkkejä energian osuudesta snt/kg tuotetta tai prosenttia tuotteen hinnasta kyseisenä ajankohtana. Tilakohtaisesti vaihtelu on suurta. Luvut eivät ole keskiarvoja.

Energiasuunnitelma voi säästää tuhansia euroja 25

20

Suunnitelmasta hyötyä vuosiksi Maatilan energiasuunnitelma on erinomainen tukidokumentti erilaisten investointitukien hakemisessa. Se toimii myös hyvänä opasmateriaalina vaikka tilan uudelle työntekijälle. Suunnitelman tiedoilla on helppo kilpailuttaa sähköä tai laitehankintoja. Se on myös loistava apu rakentamisen suunnittelussa tai vaikka klapihankinnoissa. Energiasuunnitelma auttaa myös muun muassa maitotila- tai viljelyneuvojaa kiinnittämään huomiota kokonaisuuden kannalta tärkeisiin asioihin. Maatilan energiasuunnitelma ja ohjelmaan liittyminen on tällä hetkellä vapaaehtoista, ja suunnitelman tekemistä tuetaan niin hyvin, että se käytännössä maksaa aina itsensä. Se on kuin säästötili, jonka potti kertyy sitä enemmän, mitä pikemmin sen ottaa käyttöön. Suunnitelman tekoon saa vinkkejä alueelliselta neuvojalta, Ely-keskuksesta tai ohjelman internetsivuilta osoit-

Fakta Päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla kuten muun muassa liikenne, palvelut ja asuminen on alakohtaiset toimialasopimukset energiatehokkuuden parantamiseksi. Maatilojen energiaohjelma on yksi näistä toimialasopimuksista.

kari saLONEN

peruna

broilerliha

energia snt %

kalkkunanliha

muna

naudanliha sianliha

vilja

maito

Energiasuunnitelma on tiloille kilpailutuk15 sen ja tukihakemusten apuväline. Vapaaeh10 toisesta suunnitelmasta on hyötyä vuosiksi, ja sen avulla voi säästää rahaa. 5 Energian osuus esimerkiksi viljan hinnasta voi yksittäisillä tiloilla olla kolmannes, 0 heikkona vuonna jopa enemmän. Energiasuunnitelmassa löytyy helposti satojen, jopa tuhansien eurojen säästömahdollisuuksia, jotka eivät välttämättä vaadi edes investointeja. Maatilan energiasuunnitelman ydin on kartoittaa tilan nykyinen energiankäyttö sekä vahvat ja kehitettävät alueet. Lisäksi suunnitelmalla selvitetään tunnuslukuja omasta tilasta ja mahdollisuuksia lisätä tilan omien polttoaineiden käyttöä. Suunnitelma on hyödyllinen ja ajankohtainen lähes millä tahansa tilalla, mutta se ei velvoita muutoksiin. Suurin muutos on ajattelussa: kun tiedetään mihin enimmät kilowatit ja eurot kuluvat, tiedetään myös missä mahdollisilla muutoksilla on suurin vaikutus.

Energian osuus esimerkiksi viljan hinnasta voi olla kolmannes.

teesta www.energiatehokkuussopimukset.fi > Sopimusalat >Maatilat. Maarit Kari ProAgria Lisätiedot: maarit.kari@proagria.fi, puh. 020 7472 488

LAMPAITA

Linkola oikeassa, ihminen väärässä Homo Sumante, kuluttaja, on maapallon ongelmien syy ja seuraus. Ekologisen tasapainon näkökulmasta tuotteiden määrällä, materiaaleilla, valmistusprosessilla ja elinkaarella on paljon suurempi merkitys kuin sillä, ovatko tuotteet vähäpäästöisiä vai eivät. Mitä enemmän haluamme jotain uutta, sitä varmemmin jokin maapallon uusiutumattomista tai taantuvista resursseista muuttuu edessämme olevaksi materiaksi. Vihreiden arvojen trendi on hyvin valikoiva. Se kiinnittää huomion energiatehokkuuteen, vähän kuluttaviin autoihin ja moniin seikkoihin, jotka todellisuudessa eivät kajoa asian ongelmalliseen ytimeen. Ekologiasta on vaikea sanoa mitään katsomatta omaa elämäntapaansa: mitä valintani kielivät minusta yhtenä maapallon eläinlajin edustajana? Meitä maanviljelijöitä koskee erityisesti ruuantuotanto. Hurjan väestönkasvun lääkkeeksi tarjotaan tehotaloutta ja luomun pienempiä satoja kritisoidaan nälän lietsomisesta. Maajussit eivät voi ratkaista väestönkasvun ongelmaa täyttämällä siiloa, jonka globaali arvopohja vuotaa. Ei ole järkevää juosta kilpaa rottien lailla lisääntyvän ihmiskunnan kanssa vain kohdatakseen oman tuhonsa. Vauhtisokeudessa tehdyt maataloustekniset innovaatiot maksimoivat sadon ohella myös riskit. Hyönteismyrkky DDT ei ollut sattumaa, vaan ahneuden tulosta. On aika katsoa, mitä luonto kestää, jotta ihminenkin voisi elää. Harva Suomessa on uskaltanut katsoa nykyhetken oireiden läpi todellisiin ongelmiin ja ratkaisuihin. Yksi on ylitse

muiden, Pentti Linkola, jonka Unelmia paremmasta maailmasta -teoksen utopioista suuri osa konkretisoitunut eri muodoissa neljänkymmenen vuoden jälkeen. Hanakan kulutusyhteiskuntakriitikon ”Vihreä tavoiteohjelma” listasi suorasukaiset toimenpiteet eloonjäämisopin hengessä. Diplomaatti Linkola ei kuitenkaan ole ollut, ja siksi useat hänen kirkkaista ajatuksistaan ovat kaatuneet liian jyrkän toteutusmallin alle. Vastustajia on riittänyt, sillä voitontavoittelijoiden näkökulmasta Linkolan downshiftaukselta haiskahtavat ajatukset ovat olleet taantumuksellista myrkkyä. Toteutuessaan ne tarkoittaisivat sitä, ettei enää kannattaisi tilata Kiinasta kontillista olutpullonviilentäjiä himokkaille krääsämaanikoille myytäväksi. On vaikea muistaa, ettei luonto lähtökohtaisesti ole ihmistä varten. Luonnonmateriaalit eivät ole teollisuuden resursseja, eikä jokainen keksintö ole käyttöönottamisen arvoinen. Me ihmiset olemme eliölaji, jonka suhde luontoon on kadonnut kulttuurin, sivistyksen ja kaupankäynnin sumuun. Meitä on liikaa ja näemme hädin tuskin sukupolvi toisensa jälkeen surkastuvaa nenäämme pidemmälle. Hyvinvoinnin himoissaan kasvavat Kiinan ja Intian kansantaloudet tulevat ottamaan valtavan osan luonnonvaroista ylikuluttavan lännen rinnalla. Linkolan lääkkeet ovat poikki ja pinoon, mutta totuus on luopuminen tai luovuttaminen. Maailma ei lopu päivässä, sillä tie ekokatastrofiin on hidas ja kivinen. Ratkaisuja tulee etsiä ennakkoluulottomasti, eikä oireita laastareilla paikaten. Miltä kuulostaisi omavaraistalous, vitsi vai vaihtoeho?


20

Kalaa kahdesti viikossa – jouluna joka päivä

Reseptit

Herkullinen kalapöytä on yhä useamman mielestä joulun juhlatarjoilun paras anti. Tutuimpia joulukaloja ovat silakka, silli, lohi, siika ja kirjolohi. Kala on herkullisuutensa lisäksi myös terveellinen valinta joulupöytään. Kala sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja ja ravitsemuksellisesti korkealaatuista proteiinia, B-ryhmän vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Lisäksi kala on tärkein ravinnosta saatavan D-vitamiinin lähde suomalaisille. Kalaa tulisi syödä kaksi kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Hyvät rasvat torjuvat kansantautejamme Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että ruokavalion kovien eli tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen pehmeillä eli tyydyttymättömillä rasvoilla alentaa veren LDL-kolesterolin tasoa. Rasvan laadun muutos parantaa myös insuliiniherkkyyttä ja rasvakudosten tulehdustilaa ja siten ennaltaehkäisee diabetesta tai parantaa puhjenneen diabeteksen hoitotasapainoa. Kalan rasva sisältää runsaasti pitkäketjuisia monityydyttymättömiä n-3-rasvahappoja (EPA, DHA). Erityisesti nämä rasvahapot laskevat veren triglyseridien määrää, vähentävät verihiutaleiden takertuvuutta, parantavat verisuonten seinämien joustavuutta, pienentävät valtimokovettumien kokoa ja niissä esiintyvää tulehdusta sekä alentavat sydämen leposykettä ja verenpainetta. N-3-rasvahapot ovat myös tärkeitä muun muassa aivojen, keskushermoston ja näkökyvyn kehitykselle, ja kalan rasvoilla arvellaan olevan mielialaa kohentava vaikutus.

Eri kalalajien rasvapitoisuus vaihtelee 0,5–24 prosentin välillä. Vähärasvaisia kaloja ovat muun muassa hauki, kuha, ahven ja kampela. Eniten rasvaa on ankeriaassa, sillissä, lohessa ja kirjolohessa. Kala on tärkeä D-vitamiinin lähde Elimistö muodostaa D-vitamiinia auringon ultraviolettivalon vaikutuksesta Suomessa merkittävä määriä vain kesällä. Ravinnosta tai ravintolisästä saatava D-vitamiini on tärkeä kaikille ainakin talvisaikaan. D-vitamiini on välttämätön yhdiste luuston mineralisoitumiselle. Vähäisen D-vitamiinin saannin ja monen sairauden esiintyvyyden välillä on myös löydetty yhteyksiä, kuten esimerkiksi diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, MS-taudin sekä eturauhas- ja paksusuolensyövän. Useissa kotimaisissa tutkimuksissa todetaan, että D-vitamiinin saanti ravinnosta on suosituksiin nähden niukkaa. D-vitamiinia esiintyy vain harvoissa elintarvikkeissa. Kala on näistä ryhmistä ehdottomasti tärkein: jopa 50–75 prosenttia ravinnosta saatavasta D-vitamiinista tulee kalasta. Tutkimustemme mukaan eri kalalajien D-vitamiinipitoisuuksissa on suurta vaihtelua eikä vaihtelu ole riippuvainen kalojen rasvapitoisuuksista. Esimerkiksi kirjolohi sisältää D3-vitamiinia keskimäärin

7,6 µg/100 g. Kalan D-vitamiini kestää hyvin ruuanvalmistuksen. JALO – laadukkaampaa kalaa kuluttajille Kalankasvatus on yksi kustannustehokkaimmista tavoista tuottaa proteiinipitoista ravintoa. Tällä hetkellä lähes puolet maailmalla syödystä kalasta on viljeltyä. Suomalainen kasvatettu siika ja kirjolohi ovat turvallista, terveellistä ja herkullista lähiruokaa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja MTT ylläpitävät ja kehittävät yhteistyössä kirjolohen ja siian jalostusohjelmia. Kalojen geneettinen jalostus parantaa suomalaisen kalatalouselinkeinon kannattavuutta sekä tuottaa laadukkaampaa elintarvikekalaa kuluttajille. Korkeatasoisessa valintajalostuksessa pyritään parantamaan tuotanto-ominaisuuksien lisäksi myös laatuja terveysominaisuuksia. Kokonaisuutena valinnalla pyritään entistä ekologisempaan, eettisempään ja taloudellisempaan eläintuotantoon. (lähde: http://www.rktl.fi/vesiviljely/ elainjalostus/)

Juhlasilli 3 ½ pieni 1 iso purkki 150 g

keitettyä kananmunaa omena punasipuli herkkukurkku silliä (esim. Ahti perhesilli 250 g/150 g) creme fraicea tai smetanaa

Pilko kananmunat, omena, sipuli ja herkkukurkku pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne. Lado seoksesta esimerkiksi renkaan muotoinen kasa pyöreälle tarjoiluastialle. Asettele sillipalat keon päälle ja kuorruta koko komeus smetanalla tai creme fraichella. Koristele tillillä sekä limetillä tai sitruunalla. Tämä herkku maistuu myös kesällä uusien perunoiden kanssa.

Pirjo Mattila ja Raija Tahvonen, MTT

Siikaceviche perulaisittain

Lisätiedot: pirjo.mattila@mtt.fi, puh. 029 5317 502

Tämän ohjeen on antanut Limassa Molinan yliopistossa työskentelevä MTT:n yhteistyökumppani FT Ritva Repo-Carrasco-Valencia. Pirjo Mattil a

n. 300 g siikaa fileenä 3 limettiä 5g ajia tai chilipippuria 1 pieni punasipuli 3 tl suolaa korianterinlehtiä Leikkaa siika noin 1 cm levyisiksi nahattomiksi palasiksi ja lado ne vierekkäin laakeaan tarjoiluastiaan. Lisää suola ja purista limettien mehu kalafileiden päälle. Mehun tulee peittää kala. Leikkaa ajia tai chilipippuri pieniksi paloiksi ja ripottele astiaan. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi. Leikkaa sipuli pitkänomaisiksi ohuiksi suikaleiksi ja ripottele kalan päälle. Silppua lopuksi korianterin lehtiä cevichen päälle. Tarjoa ceviche perulaisittain keitetyn bataatin, maissin ja salaatin kera. Hyvältä se maistuu myös perunoiden tai leivän kanssa. Mikäli et pidä korianterin mausta, voit vaihtaa sen esimerkiksi miedompaan persiljaan tai tilliin.

Perulaisen siikacevichen seuraksi sopii bataatti.

Lue ajankohtaiset artikkelit ja blogit tutkimuksesta

www.mttelo.mtt.fi


Maaseudun Tiede 4/2012