Mielenterveyden keskusliiton kevään 2019 Uusi alku -kurssiopas

Page 1

UUSI ALKU

Mielenterveyden keskusliiton kurssiopas

Kevät 2019


Mielenterveyden ongelmista vaietaan liian usein. Asiat, joista voidaan puhua ääneen, eivät enää hallitse koko elämää. Jenny Lehtinen

ʺSe voisin olla minä. Ihmisen mieli on hauras. Yhtä hyvin minä voisin työni, parisuhteeni, jonkin traumaattisen kokemuksen tai pelkän huonon tuurin lannistamana sairastua.ʺ Olavi Sydänmaanlakka

ʺJoku muu saattaa sairauteni takia leimata minut, mutta en itse suostu enää leimaamaan itseäni. En suostu stigmaan.ʺ Lotta Leiwo

ʺSairaudet usein demonisoidaan tai romantisoidaan. Me ollaan ihan normaaleja ihmisiä.ʺ Hana Sädevaara

ʺEnnakkoasenteita on edelleen paljon. Mielestäni se johtuu epätietoisuudesta – mielenterveyden häiriöitä ei tunneta. Ihmisten pitäisi lisätä omaa tietoaan mielenterveydestä ja siitä tulisi puhua avoimesti.ʺ Miika Kortelainen


Uskalletaan puhua Vaikeilta tuntuvien tai vieraiden asioiden arkipäiväistäminen on mitä tehokkain keino vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja ja epätietoisuutta. Kun vaikeista aiheista puhutaan avoimesti ja niitä tuodaan lähelle ihmistä myönteisellä ja toivoa herättävällä tavalla, pelko vähenee ja ymmärrys lisääntyy. Tämä pätee vahvasti myös mielenterveysongelmiin, joihin liittyy yhä paljon epätietoa, negatiivisia ennakkoasenteita ja toivottomuutta. Mielenterveys ei ole pysyvä tila, vaan se on jatkuvassa muutoksessa. Jokainen mielenterveysongelmien kanssa elävä tai niitä aiemmin kokenut tarvitsee paitsi parasta mahdollista apua alan ammattilaisilta, myös hyväksyntää, ymmärrystä ja myötätuntoa ympäristöltään. Häpeän tunne ja vaiti pysyminen voivat vaikeuttaa ja pitkittää toipumista. Mielenterveyden keskusliiton kevään 2019 kursseilla ja koulutuksissa käsitellään paljon mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa sekä elämän koko kirjoa häpeästä kehopositiivisuuteen, stressiin, perheeseen ja parisuhteeseen. Koulutustapahtumien sisällöt tarjoavat työkaluja, tukea, tietoa ja keinoja mielenterveyden ongelmista toipuville ja heidän perheilleen sekä alan ammattilaisille että heille, jotka ovat itse jo toipuneet ja haluavat auttaa toisia mielenterveyden häiriöitä kokeneita. Myös läheiset ovat tervetulleita monille kursseille ja luennoille. Meillä on yhden illan luentoja, lyhytkursseja ja pitkäkestoisempia koulutuksia sekä verkkokursseja, joilla tarjoamme mahdollisuuden osallistua valtakunnallisesti paikkakunnasta riippumatta. Tapahtumia, koulutuksia ja kursseja on kevään aikana yli 50 ja 33 paikkakunnalla. Suuri osa kevään kursseista ja koulutuksista toteutetaan yhteistyössä paikallisten tai valtakunnallisten mielenterveysyhdistysten kanssa. Yhdistysten tarjoama kokemustieto ja yhdessä tekemisen tapa ovat tärkeitä tekijöitä koulutusten sisältöjen suunnittelussa. Mielen­terveyden keskusliiton kurssien ja koulutusten taustalla vaikuttaa vahvasti kokemusasiantuntijoiden kanssa jo 20 vuoden ajan yhdessä kehitetty voimavarapohjainen asiakastyö. Toivotamme kaikki kiinnostuneet hakemaan koulutuksiimme ja osallistumaan keskusteluun!

Miten mukaan kursseille?

www.mtkl.fi

Tarkat kurssitiedot löydät kalenteristamme. Haku- tai ilmoittautumislinkki on aina kurssin ohessa. Hakemus?

Ei ilmoittautumista?

Maksaako?

Joillekin kursseille haetaan. Hakijoita voi olla

Avoimille luennoille ei

Melkein kaikki

enemmän kuin mukaan mahtuu. Saat hakuajan

tarvitse ilmoittautua.

kurssimme ovat

jälkeen meiltä sähköpostitse tiedon, mahduitko

Riittää kun tulet vaan!

mukaan tällä kertaa.

ihan ilmaisia.


Sisällys

Kursseja ympäri Suomea!

Mielenterveysongelmat omassa arjessa 6

Toivon työpajat

10

Suuret unelmat, pienet askeleet

14

Sosiaaliturvan sokkeloissa

15

Penninvenyttäjän päivät

16

Mitä meille kahdelle kuuluu?

18

Meidän arki, hyvä arki

21

Diabetes ja mieli

22

Irtiotto arjesta

Verkkokurssille kotisohvalta käsin 26

Onko tässä pimeydessä valoa?

Vertaisohjaajat 31

Sinustako verkko-ohjaaja?

Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä 34

Toivo ammattilaisen työvälineenä

38

Jos sun käsi murtuu, jos sun mieli murtuu

40

Miten työllistettävän sisäinen motivaatio sytytetään?

Juuri sinulle 42

Hyvinvoinnin iltakoulut

46

Ote arjesta

Liikuntaa ja kulttuuria 48 Mestaruusturnaus 50

Kujjeet ja kilpaelut

 Mielenterveys­ongelmat omassa arjessa  Vertaisohjaajat  Mielenterveys­ongelmat asiakkaiden elämässä  Juuri sinulle  Liikuntaa ja kulttuuria


Mielenterveys­ ongelmat omassa arjessa


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

6


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Toivon työpaja Mistä lisää voimia arkeen, jos kaikki tuntuu harmaalta ja raskaalta? Miten huomata hyvä elämässä? Voiko elämäni muuttua taas valoisammaksi?

R

yhmässä etsitään yhdessä toiveikkuutta ja valon pilkahduksia ja pohditaan, mistä löytyisi voimia arkeen. Opettelemme myötätun-

toa itseämme kohtaan: Tällä hetkellä jaksan ehkä vain tämän, mutta vointini paranee ja edessäni on parempi huominen ja uusia mahdollisuuksia. Suunnittelemme yhdessä lähitulevaisuutta ja opettelemme pilkkomaan tavoitteita pieniksi, kullekin sopiviksi askeleiksi. Joskus unohtuu, että emme ole ainoita, joiden mieli ei jaksa. Ryhmässä jaamme kokemuksia toisten samoja asioita kohdanneiden kanssa ja teemme erilaisia harjoituksia. Voit tulla mukaan ihan omana itsenäsi. Ryhmässä on aina mukana vertaisohjaaja, jolla on omakohtaista kokemusta toipumisesta ja siitä, mikä arjessa auttaa eteenpäin.

Tajusin omia tavoitteitani. Mulla on tavoitteita!

7


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Kenelle?

Turku 30-40- vuotiaille, tyĂś- ja opiskelupainotus

  6.2.–8.2. ja 6.3. $10.00–14.00 $ 00Tsemppi-talo, Vanha Hämeentie 29, Turku Pirjo Metsäranta, Mielen­terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 18.1. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.1. +YhteistyĂśssä: + Monitoimipalvelukeskus Tsemppi ry

Vantaa Alle 29-vuotiaille

8

Kaikille kadoksissa olevia voimia ja toiveikkuutta etsiville ihmisille, jotka ovat eläkkeellä, kuntoutustuella tai muuten olleet pitkään pois tyÜelämästä mielenterveydellisten syiden vuoksi.

Helsinki TyĂś- ja opiskelupainotus

  3.5.–5.5. ja erikseen sovittava jatkopäivä $Pe $ 3.5. 16.00–19.00 La 4.5. ja Su 5.5. 10.00–14.00 00Mielenterveyden keskusliitto, Malmin kauppatie 26, 4. krs, Helsinki

Kurssit sisältävät kahvit ja lounaat.

Isko Kantoluoto, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 12.4. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 19.4.

Iisalmi +65- vuotiaille

  7.3./14.3./21.3 ja 25.4.

  2.4./4.4./8.4./2.5.

$12.00–15.00 $

$10.00–14.00 $

00Vantaan Ohjaamo, Lummentie 2 A, Vantaa

00Raatihuone, Kauppakatu 22, Iisalmi

Terhi Kimmelma-Paajanen, Mielenterveyden keskus­ liitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 11.2. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 18.2. +YhteistyÜssä: + Vantaan Ohjaamo ja Onni-hanke

Merja Smahl, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 8.3. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 15.3. +YhteistyÜssä: + Paikallinen mielenterveysyhdistys Iisalmen mielenterveystuki ry, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä/Aikuis­ psykiatrinen klinikka/ Ikäihmisten tyÜryhmä

Virrat   12.2.–14.2. ja erikseen sovittava jatkopäivä $10.00–14.00 $ 00Seurakuntatalo, Rantatie 9, Virrat Henri Savolainen, Mielen­terveyden keskus­ liitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 18.1. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.1. +YhteistyĂśssä: + Virtain Mielenterveysyhdistys, Virtain seurakunta, Virtain kaupunki


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Raahe

Järvenpää

Kempele

  19.3.–20.3./ 22.3./ 16.4.

  10.4. /17.4. / 24.4. / 17.5.

  6.5.–8.5. ja 11.6.

$10.00–14.00 $

$11.00–15.00 $

$10.00–14.00 $

00Raahen hovi–hotelli, Kirkkokatu 28, Raahe

00Tarkentuu myĂśhemmin

00Pelixir Kempele, Pekurintie 2, Kempele

Sanna Hyry, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 15.2. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 22.2. +YhteistyÜssä: + Paikallinen mielenterveysyhdisty Raahen psyyke ry

Terhi KimmelmaPaajanen, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertais­ ohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 20.3. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 27.3.

Sanna Hyry, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 5.4. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 12.4. +YhteistyÜssä: + Kempeleen mielen­ terveysneuvola

Imatra   1.4.–3.4. ja erikseen sovittava jatkopäivä. $10.00–14.00 $ 00Imatran kylpylä, Purjekuja 2, Imatra

Olen lukossa. Sain toivoa avaimen lÜytymisestä ja oljenkorsia tulevaa varten.

Isko Kantoluoto, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 18.3. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.3. +YhteistyÜssä: + Paikallinen mielenterveysyhdistys Imatran puutalo ry. Pirjo

Henri

Terhi

Sanna

Isko

Merja 9


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

10


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Suuret unelmat, pienet askeleet Mistä unelmoit? Linnasta Ranskassa? Matkasta? Että uskaltaisit käydä uimahallissa tai jaksaisit kirjastoon? Tai ihan vaan nousta sängystä aamulla ja pukeutua? Vapaaehtoistyöstä tai uudesta harrastuksesta? Opinnoista tai työhön paluusta tulevaisuudessa?

K

urssilla etsimme uusia näkökulmia arkeen. Vaikka unelmoisimme isosti, teemme pieniä tavoitteita lähitulevaisuuteen. Pienilläkin

asioilla on merkitystä hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Opimme herättelemään unelmia ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Etsimme keinoja, joilla saamme voimia arkeen. Pohdimme yhdessä arjen selviytymistaitoja ja

Olen ihminen, en diagnoosi!

etsimme kadoksissa olleita voimavaroja. Kurssilla puhutaan myös kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, tunnetaidoista ja siitä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulla on itsestäsi. Huomaatko hyvän itsessäsi ja ympärilläsi? Opettelemme luomaan itsellemme hyödyllisiä verkostoja: Mihin voisin osallistua, jotta en jäisi kodin seinien sisälle? Entä mistä saan apua, jos tarvitsen? Kurssilla jaamme ja kuulemme toistemme kokemuksia. Lisäksi liikumme yhdessä. Mukana on vertaisohjaaja, joka kertoo omista kokemuksistaan ja toipumisestaan. 11


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Kenelle?

Mielenterveysongelmia kokeville ihmisille, jotka etsivät uusia näkÜkulmia arkeen ja ovat olleet pitkään pois tyÜelämästä, esimerkiksi eläkkeellä tai kuntoutustuella.

Kotoa käsin Karjaa

Riihimäki

  25.2.–1.3. Kurssin toinen osa samalle ryhmälle: 26.8.–30.8.

  12.3.–13.3./ 19.3.–20.3. / 26.3.–27.3. / 14.5.–15.5. ja 21.5.–22.5.

$9.00–15.00 $

$10.00–15.00 $

00Mielenterveysyhdistys Kaippari, Elina Kurjenkatu 6, Karjaa

00Hotel Seurahuone, Hämeenkatu 29, Riihimäki

Isko Kantoluoto ja Pirjo Metsäranta, Mielenterveyden keskus­ liitto sekä vertaisohjaaja //Kurssilla käydään kotoa käsin. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 31.1. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 14.2. +YhteistyÜssä: + Paikallinen mielenterveysyhdistys Kaippari ry

Terhi Kimmelma-Paajanen ja Paula Paloheimo, Mielenterveyden keskus­ liitto sekä vertaisohjaaja //Kurssilla käydään kotoa käsin. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 18.2. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 4.3. +YhteistyÜssä: + Pakallinen Riihimäen mielenterveysyhdistys

Forssa   6.5.–8.5./ 2.9.–5.9. ja 15.10.–17.10. $9.00–15.00 $ 00Scandic Forssa, Hämeentie 7, Forssa Pirjo Metsäranta ja Henri Savolainen, Mielenterveyden keskus­ liitto sekä vertaisohjaaja //Kurssilla käydään kotoa käsin. //Mukaan mahtuu: 14 Hae mukaan: 18.4. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.4. +YhteistyĂśssä: + Paikallinen mielenterveysyhdistys Mielikki ry.

Kurssit sisältävät kahvit ja lounaat.

12


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Kursseilla yÜvytään Kalajoki

Pori

+65v

Luontoa ja liikuntaa

  11.2.–15.2. Kurssin toinen osa samalle ryhmälle: 12.8.–16.8.

  20.5.–24.5. Kurssin toinen osa samalle ryhmälle: 4.11. -8.11.

$Kurssi $ alkaa ma 11.2. klo 15.30 ja loppuu pe 15.2. n. klo 12.00

$Kurssi $ alkaa ma 20.5. klo 15.30 ja loppuu pe 24.5. n. klo 12.00

00Santa´s Resort & Spa Hotel Sani, Jukupolku 5, Kalajoki

00Virkistyshotelli Yyteri, Sipintie 1, Pori

Isko Kantoluoto ja Merja Smahl, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja //Kurssilla yÜvytään ja se sisältää täyshoidon. //Mukaan mahtuu: 16 Hae mukaan: 11.1.mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.1.

Isko Kantoluoto ja Pirjo Metsäranta, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja //Kurssilla yÜvytään ja se sisältää täyshoidon. Mukaan mahtuu: 16 Hae mukaan: 26.3.mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 9.4.

Matkakulut Matkakuluista vastaa kukin osallistuja itse, mutta matkakuluihin voit hakea jälkikäteen Kelalta korvausta. Omavastuu on 25â‚Ź/suunta. Matkakorvaushakemusta varten tarvitset lääkärin vapaamuotoisen suosituksen kurssin tarpeesta.

Isko

Terhi

Pirjo

Merja S.

Kurssit sisältävät täysihoidon

13


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Sosiaaliturvan sokkelossa Kun elämäntilanne tuntuu sairastumisen takia muutenkin vaikealta, taloudellinen turvattomuus musertaa lisää. Rahat eivät riitä elämiseen. Mitä selvitä arjessa ilman palkkatuloja?

Kenelle? Mielenterveysongelmia itse kokeville ja läheisille.

Turku

K

  6.3.

olen tyÜkyvytÜn, mutta Kelan tai tyÜeläkelaitoksen mielestä

00Turun mielenterveysyhdistys ITU ry, Hämeentie 28 E, Turku

untoutustuki. Kuntoutusraha. OsatyÜkyvyttÜmyyseläke. Eläketuki. Kuntoutuskorotus. Mikä lopulta on mitä? Ja

miten niitä haetaan? Entä mikä neuvoksi, jos lääkärin mielestä tyÜkykyinen? Tule päivittämään tietojasi mielenterveys­kuntoutujan

sosiaaliturvasta. Keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia aiheesta.

Haluatko lisätietoa? Pirkko

Sosiaalineuvoja Pirkko Jantunen 040Â 153 6213 tai pirkko.jantunen@mtkl.fi

$14.00–17.00 $

Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 1.3. Mukaan mahtuu ensimmäiset 30. +Kurssi + järjestetään yhteistyÜssä paikallisen Turun mielenterveys­ yhdistys ITU ry:n kanssa.

Helsinki   3.4. $12.00–16.00 $ 00VanhustyĂśn keskusliitto, Malmin kauppatie 26, 3.krs, Helsinki Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 29.3. Mukaan mahtuu ensimmäiset 40.

14


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Penninvenyttäjän päivät Raha-asiat ahdistavat? Rahat eivät riitä, laskuja kertyy ja velkaantuminen uhkaa? Oman budjetin laadinta aivan hukassa? Miten selviän?

P

enninvenyttäjän päivillä pääset keskustelemaan omista huolistasi ja taloudenhallinnan ongelmista tasavertaisessa

Kenelle? Kaikille rahahuolien kanssa painiville ja talousneuvoja tarvitseville.

Kerava

ja turvallisessa tilanteessa. Kurssilla tuetaan ja innostetaan

  13.3./14.3./21.3.

osallistujia tarkastelemaan omaa taloudellista tilannettaan ja

$12.00–16.00 $

siinä mahdollisesti olevia ongelmia sekä pohditaan yhdessä

00Keravan mielenterveys- ja päihdeyksikkÜ, Metsolantie 9 A, Kerava

ryhmässä keinoja, joilla hankaliin tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa. Kurssilla tutustutaan ja kokeillaan myĂśs taloudenseurannantyĂśkaluja jotka auttavat saamaan oikean kuvan tuloista ja menoista. Saat niin faktatietoa kuin kokemustietoa talousasioista ja – ongelmista. Kurssi on kokonaisuus ja koostuu kolmesta päivästä.

Pirkko

Pirkko Janhunen, sosiaalineuvoja, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittautuminen: 8.3. mennessä //Mukaan mahtuu: 18 +Päivät + järjestetään yhteistyÜssä Keravan kaupungin mielenterveysja päihdyksikÜn kanssa.

15


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Mitä meille kahdelle kuuluu? Ihan hyvinhän meillä menee… Ei nyt ainakaan mitään kriisiä päällä. Olisiko silti hyvä päivittää, missä mennään? Toisen sairastuminen saattaa koetella jaksamista. Voimme lisätä taitojamme kohdata ja käsitellä erilaisia arkielämän asioita, vaikeitakin, ja vahvistaa parisuhdettamme vielä vähän lisää.

K

urssilla puhumme yhdessä arjessa jaksamisesta ja psyykkisen sairauden vaikutuksesta parisuhteessa. Käsittelemme ristiriitoja, riitelemisen taitoa ja

seksuaalisuutta. Pyrimme parantamaan keskustelu- ja vuorovaikutustaitojamme. Samalla pääsemme kuulemaan ja vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia toisten, saman kokeneiden parien kanssa.

Toisten kokemusten kuuleminen oli tärkeää. Huomasin, että emme ole ainoita maailmassa, joilla on vaikeaa.

16


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Kotoa käsin Laukaa   1.2.–3.2. ja jatkopäivä samalle ryhmälle 23.2. $9.00–16.00 $ 00Kylpylähotelli Peurunka, Peurungantie 85, Laukaa //Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin â‚Ź Kurssi on osallistujille maksuton. Tarjoamme päivittäin lounaan ja iltapäiväkahvit. Mahdollisia yĂśpymiskuluja ei korvata. Merja Smahl ja Outi StĂĽhlberg, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaajat //Mukaan mahtuu: 8 pariskuntaa Hae mukaan viimeistään: 11.1. Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 18.1. 2Huom! 2 Kurssi sisältää lounaan ja kahvit. Matkakuluista vastaa kukin osallistuja itse.

Kurssilla yĂśvytään Inari   23.5.–26.5. ja erikseen sovittava jatkopäivä samalle ryhmälle $Kurssi $ alkaa torstaina 23.5. klo 15.00 ja loppuu sunnuntaina 26.5. klo 15.00 00Hotelli Inari, Inarintie 40, Inari //Muoto: Kurssilla yĂśvytään ja se sisältää täysihoidon. â‚Ź Kurssi on osallistujille maksuton. Sanna Hyry ja Outi StĂĽhlberg, Mielen­ terveyden keskusliitto sekä vertaisohjaajat //Mukaan mahtuu: 8 pariskuntaa Hae mukaan viimeistään: 23.4. Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 30.4. 2Huom! 2 Kurssi sisältää täysihoidon. Matkakuluista vastaa kukin osallistuja itse.

Kenelle? Parisuhteessa oleville henkilÜille, joista ainakin toinen kokee mielen­t erveys­ ongelmia ja on ollut pidempään pois tyÜelämästä.

Merja S.

Sanna

Outi

Haluatko lisätietoa? outi.stahlberg@mtkl.fi tai 050-375 9199

17


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

18


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Meidän arki, hyvä arki Ovatko perheenne voimavarat vähissä? Askarruttaa, miten sairaus vaikuttaa lapseen ja miten puhua siitä lapsen kanssa? Entä miten sairauteni vaikuttaa puolisoon? Miten voisimme puolisoina tukea toinen toisiamme?

K

urssilla saatte apua ja käytännön neuvoja arkeenne, tukea ja vahvistusta vanhemmuuteen ja tietoa lasta suojaavista tekijöistä.

Saatte myös keinoja keskustella lapsen kanssa vanhemman sairaudesta. Kurssilla pohditaan lisäksi perheen sisäisen vuorovaikutuksen vahvistamista ja tuiki tärkeiden turvaverkostojen rakentamista. Tapaatte toisia, samassa elämäntilanteessa olevia pareja ja perheitä, ja voitte vaihtaa kokemuksia. Kun toinen sairastuu, usein puolison jaksaminen on myös koetuksella. Kurssilla ei unohdeta siis puolisoitakaan, vaan puolisoille on omia kurssi-iltoja. Yhteisiin koko perheen iltoihin ja tapahtumiin lapset ovat tervetulleita mukaan. Heille on järjestetty ihan omaa ohjelmaa.

Sain keinoja selittää asioita lapsille. Ja kun hätä oli suurin, meitä ei jätetty yksin.

19


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Kenelle?

Perheille, joissa ainakin toinen vanhemmista kokee mielenterveysongelmia ja on pois tyÜelämästä tai opinnoista.

Tampere Koko perheen illat   12.3. klo 17.00–20.00   14.3. klo 17.00–19.00   27.3. klo 17.00–19.00 00Kumppanuustalo Artteli, Salhojankatu 42, Tampere 2Tarjoamme 2 iltapalaa. Lapsille on omaa ohjelmaa. Päivätapaamiset: Mielenterveyden ongelmia kokeville   13.3/14.3./26.3./27.3. klo 9.00–14.00 00Kumppanuustalo Artteli, Salhojankatu 42, Tampere 2Tarjoamme 2 kahvit ja lounaan. Puolisoiden illat   1.4./8.4./15.4. klo 17.00–19.00 $ FinFami $ Pirkanmaa, Hämeenkatu 25 A, 6. krs, Tampere 2Tarjoamme 2 iltapalaa Yhteinen päivä koko perheelle   27.4. klo 10.00–15.00 00Paikka: Varalan Urheiluopisto, Varalankatu 36, Tampere 2Huom! 2 Tarjoamme kahvit ja lounaan.

Iisalmi Yhteinen kurssistartti   14.5. klo 17.00–19.00 00Paikka. Iisalmen perheentalo, Pohjolankatu 6 L 6, Iisalmi //Käydään kotoa käsin. Kurssi jatkuu   11.6.–14.6., alkaa ti 11.6 klo 15.00 ja päättyy pe 14.6. klo 15.00 00Kylpylähotelli Rauhalahti, Katiskanniementie 8, Kuopio //Kurssilla yĂśvytään. Sisältää täysihoidon. Jatkopäivät Iisalmessa 00Tarkentuu myĂśhemmin. Ohjaajat: Merja Smahl ja Outi StĂĽhlberg, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertaisohjaajat â‚Ź Maksaako: Maksuton. Matka Kuopioon korvataan halvimman kulkuneuvon mukaan. //Mukaan mahtuu: 10 perhettä Hae viimeistään 8.5. valinnasta ilmoitetaan 10.5. +YhteistyĂśssä: + Iisalmen Perheentalo

Ohjaajat: Merja Smahl ja Outi StĂĽhlberg, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertaisohjaajat â‚Ź Maksaako: Maksuton //Muoto: Kotoa käsin Mukaan mahtuu: 8 perhettä Hae viimeistään: 22.2. valinnasta ilmoitetaan viimeistään 26.2. +YhteistyĂśssä: + FinFami Pirkanmaa Merja S.

20

Outi


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Diabetes ja mieli Kurssilla etsimme uusia näkÜkulmia arkeen. Pienilläkin asioilla on merkitystä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Opimme herättelemään unelmia ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

E

tsimme keinoja, joilla saamme voimia jaksamiseen. Pohdimme yhdessä arjen selviytymistaitoja ja

etsimme kadoksissa olleita voimavaroja. Kurssilla puhutaan myÜs kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sairauksien vaikutuksista arkeen sekä diabeteksen omahoidosta. Keskustelemme lisäksi tunnetaidoista ja siitä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulla on itsestäsi. Huomaatko hyvän itsessäsi ja ympärilläsi? Opettelemme luomaan itsellemme hyÜdyllisiä

verkostoja: Mihin voisin osallistua, jotta en jäisi kodin seinien sisälle? Entä mistä saan apua, jos tarvitsen? Kurssilla jaamme ja kuulemme toistemme

Seinäjoki   5.3.–7.3. / 16.4.–18.4. / 14.5.–16.5. $9.00–15.00 $ 00Toimintojen talo, Kasperinviita 13, Seinäjoki Henri Savolainen, Mielenterveyden keskus­ liitto ja diabeteshoitaja Anneli Jylhä, Diabetesliitto //Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. Mukaan mahtuu: 16 Hae mukaan: 1.2. mennessä. Laita mukaan hakemukseen vapaamuotoinen hoitotahon suositus sekä diabeteksen hoitotiedot. https://www.diabetes.fi/ kurssit/diabetes_ja_ mieli_-kurssit Valinnasta ilmoitetaan hakijoille viimeistään 15.2. +YhteistyĂśssä: + Diabetesliitto 2Huom! 2 Kurssi sisältää lounaan ja kahvit.

kokemuksia.

Kenelle? HenkilÜille, jotka ovat mielenterveydellisistä syistä poissa tyÜelämästä tai opinnoista ja joilla on 2. tyypin diabetes sekä halu lÜytää uusia näkÜkulmia arkeensa. Henri

21


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

22


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Irtiotto arjesta Olisi mukava lomailla hetki arjen pyörteistä ja huolista. Vaihtaa kokonaan maisemaa. Viettää kesälomaa tai pitää pientä taukoa tavallisesta syksyn pimeinä päivinä mukavassa ympäristössä, vaivattomasti, ilman kiireitä ja hässäköitä. Istua valmiiseen pöytään. Mutta ei varaa. Jos taloustilanteesi on tiukka, sinulla voi silti olla mahdollisuus lomaan.

M

ielenterveyden keskusliitto ja Maaseudun terveys- ja lomahuolto tarjoavat mahdollisuuden tuettuun lomaan mielenterveysongelmia

kokeville ja heidän perheilleen. Lomiin sisältyvät majoitus, ruokailut ja monenlaiset harrastusmahdollisuudet. Yhteistä ohjelmaa on koko ryhmälle, ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Pääset halutessasi vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia toisten samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Mukana on kaksi Mielenterveyden keskusliiton vertaislomaohjaajaa.

23


Mielenterveysongelmat omassa arjessa

Imatra

Lappajärvi

Kangasala

Mielenterveysongelmia kokevat yli 65-vuotiaat aikuiset.

Mielenterveysongelmia kokevat aikuiset.

Lapsiperheet, joissa ainakin toinen vanhemmista kokee mielenterveysongelmia.

2.6.–7.6. 00Imatran Kylpylä, Purjekuja 2, Imatra

00Kivitippu Spa, Nykäläntie 137, Lappajärvi

Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. //Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. € Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse.

Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. //Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. € Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse.

Kannonkoski

Kalajoki

Lapsiperheet, joissa ainakin toinen vanhemmista kokee mielenterveysongelmia.

Mielenterveysongelmia kokevat aikuiset.

14.7.–19.7. 00Nuorisokeskus Piispala, Kurssitie 40, Kannonkoski Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. //Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. € Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse.

24

11.8.–16.8.

20.10.–25.10. 00Kuntoutumiskeskus Apila Oy, Reumantie 6, Kangasala Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. //Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. € Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse.

15.9.–20.9. 00Santa´s Resort & Spa Hotel Sani, Jukupolku 5, Kalajoki Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. € Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse.

Lisätiedot: tietopalvelu@mtkl.fi tai 0203 91920 www.mtkl.fi


Verkkokurssille kotisohvalta käsin


Verkkokurssille kotisohvalta käsin

26


Verkkokurssille kotisohvalta käsin

Onko tässä pimeydessä valoa? Tuntuuko siltä, että maailman ja sinun välissäsi on seinä? Sisällä myllertää, vaikka pinta on tyyni? Kaipaatko suoraa puhetta siitä, kun mieli ei jaksa? Et todellakaan ole ainoa!

S

inä olet juuri oikea henkilö hakemaan mukaan, jos olet ollut pitkään pois työelämästä ja koet mielenterveysongelmia. Voit asua missä

päin maata tahansa, sillä tälle kurssille voit osallistua vaikka kotisohvalta käsin, eikä minnekään tarvitse lähteä. Silti pääset tapaamaan verkossa toisia ihmisiä ja vaihtamaan ajatuksia samaa kokeneiden kanssa. Kuulet muiden kokemuksia ja selviytymiskeinoja. Aamulla, päivällä, illalla tai keskiyöllä – voit osallistua sinulle parhaiten sopivana aikana ja halutessasi pelkällä nimimerkillä. Uusi jakso alkaa aina tiistaisin. Voit kuitenkin yhtä hyvin liittyä mukaan vasta torstaina tai toisena sopivana päivänä viikon aikana ja seurata kurssia ihan omaan tahtiisi. Aikaa tarvitset pari tuntia viikossa. Lisäksi tarvitset laitteen, jolla pääset nettiin ja nettiyhteyden. Kurssia ja sen sisältöjä on ollut suunnittelemassa joukko kokemusasiantuntijoita eli ihmisiä, joilla on omaa kokemusta siitä, kun mieli ei jaksa.

En ole parhaimmillani 8–16-elämässä. Haluan tehdä asiat omaan tahtiini ja olla silti vuorovaikutuksessa toisten kanssa. 27


Verkkokurssille kotisohvalta käsin

Kenelle?

Mielenterveysongelmia kokeville ihmisille, jotka ovat olleet pitkään pois tyÜelämästä, esimerkiksi eläkkeellä tai kuntoutustuella, ja jotka tuntevat verkossa toimimisen omakseen.

Helmikuun ryhmä

Toukokuun ryhmä

  Ajankohta: 5.2.–11.3.

  Ajankohta: 14.5.–17.6.

5.2.

Toivo: Se oli hirveätä, mutta selvisin

14.5.

12.2.

Häpeä: Hävetti niin, että meinasin kuolla

21.5.

19.2.

MyÜtätunto: Rakastaa, ei rakasta, rakastaa 28.5.

26.2.

Kehon ja mielen yhteys: Tiedän, että pitäisi...

5.3.

Rohkeus: Lennä jo!

Paula Paloheimo ja Päivi Tonteri, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertais­ ohjaajat. //Kurssille mahtuu: 20 Hae mukaan viimeistään: 29.1. Ilmoitamme valinnoista 31.1. mennessä.

4.6. 11.6.

Terhi Kimmelma-Paajanen ja Päivi Tonteri, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertaisohjaajat. //Kurssille mahtuu: 20 Hae mukaan viimeistään: 7.5. Ilmoitamme valinnoista 9.5. mennessä.

Hae mukaan: www.mtkl.fi Kerro samalla vähän itsestäsi, ja miksi haluaisit mukaan verkkokurssille. 00Ihan mikä paikka vaan sinulle parhaiten sopii, kunhan nettiyhteys toimii. Sinä päätät! //Kurssille mahtuu: 20

Paula

Terhi

Mitä kurssilla? î ‡ Videoita ja

podcasteja

î ‡ Pieniä tehtäviä

î ‡ Mielenkiintoista

luettavaa

î ‡ Keskustelua

digitaalisella keskustelupalstalla

Haluatko lisätietoa? paivi.tonteri@mtkl.fi

Päivi

Muita verkkokursseja mielenterveysongelmia kokeville? ETĂ„SOPE -verkkokurssit tehdään yhteistyĂśssä 10 järjestĂśn kanssa ja mukana on myĂśs Mielen­terveyden keskusliitto. Verkkokursseja on erilaisiin elämäntilanteisiin: Tukea tyĂśssä jaksamiseen, tyĂśhĂśn paluuseen, arkeen harvinaissairauden kanssa, oman elämän pohdintaan tai heille, joiden lapsi tai vanhempi sairastaa.

Lisätietoa ja hakulomake: 28

www.etasope.fi


Vertaisohjaajat


Vertaisohjaajat

30


Vertaisohjaajat

Sinustako verkko-ohjaaja? Haluaisitko toimia vertaisena toisille mielenterveysongelmia kohdanneille ihmisille? Kokisitko tärkeäksi kertoa kokemustietoasi sairastumisesta ja toipumisesta, siitä mikä auttoi eteenpäin myös läheisille ja ammattilaisille? Käytätkö muutenkin arjessasi nettiä asioimiseen, ja chatti ja some ovat tuttuja maailmoita? Olet juuri oikea henkilö, jos haluat tuoda toivoa ja tukea muille ja haluat tehdä sen verkossa.

K

urssi antaa perusvalmiudet verkko-ohjaajana toimimiseen. Saat tietoa ja harjoittelua kokemusasiantuntijatehtävistä:

vertaisryhmän ohjaamisesta, kokemustiedon välittämisestä sekä chat- ja some-tukihenkilönä toimimisesta. Lisäksi saat perustietoa verkkokirjoittamisesta, voimavara-ajattelusta ja omista voimavaroista huolehtimisesta. Ja tietenkin Mielenterveyden keskusliitosta. Samalla tutustut toisiin tuleviin verkko-ohjaajiin. Verkko-ohjaajia tarvitaan mm. Mielenterveyden keskusliiton verkkokursseilla, videoilla, chatissa ja somessa, oman mielenkiintoisi mukaan. Kerro meille hakemuksessasi hieman itsestäsi: miksi haluaisit kurssille ja millaista aiempaa kokemusta sinulla on vertaistuki- tai kokemusasiantuntijatoiminnasta ja verkon käytöstä.

31


Vertaisohjaajat

Sinustako verkko-ohjaaja?   21.3. Lähipäivä: 28.3. Lähipäivä: 4.4. Lähipäivä: 11.4. Etäpäivä:

Tutustutaan toisiimme: Keitä me olemme? Mitä on vertaisuus? Mitä on vertaisuus? Tutustutaan verkkoalustaan. Verkko-ohjaamisen kiemuroita ja kiehtovuutta Harjoitellaan yhdessä!

KUVA: RITVA REPONEN

Kaikille mielenterveysongelmia kokeneille, jotka liikkuvat luontevasti verkkomaailmassa ja haluavat tuoda toivoa ja tukea toisille.

Kenelle?

Tuula

00Mielenterveyden keskusliitto, Malmin Kauppatie 26, 4. krs, Helsinki $10.00–15.00 $ Tuula Laitinen, Paula Paloheimo ja Päivi Tonteri, Mielenterveyden keskusliitto sekä verkkotyĂśtä tehnyt kokemusasiantuntija.

Paula

//Mukaan mahtuu: 12 henkilÜä. Kurssille haetaan. Kun haet, muista kertoa meille vähän itsestäsi ja miksi haluaisit verkko-ohaajaksi. Hae mukaan viimeistään: 4.3. sähkĂśpostitse: paivi.tonteri@mtkl.fi Kaikille hakeneille ilmoitetaan valinnoista viimeistään 8.3. â‚Ź Maksaako: Ei maksa mitään. Tarjoamme lähipäivinä kahvit ja lounaan. Matkakulut julkisella liikenteellä korvataan lähipäivinä

32

Päivi


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

34


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Toivo ammattilaisen työvälineenä Mitä on toivo ja miten sitä herätellään? Miten voimavaroja voi vahvistaa? Millainen kohtaaminen auttaa asiakasta eteenpäin? Onko mahdollista toipua sairaudesta ja oireista huolimatta? Millainen on sairaan hyvä elämä?

K

aksipäiväisessä koulutuksessa perehdymme toivon herättelyyn, unelmiin kannustamiseen, hyvän huomaamiseen, voimavarojen

kartoitukseen ja asiakkaan selviytymiskyvyn vahvistamiseen. Lisäksi käsitellään kokonaisvaltaista hyvinvointia, verkostojen rakentamista ja niiden merkitystä toipumisen tukena. Tutustumme konkreettisiin työvälineisiin, joiden avulla voi ohjata sekä ryhmiä että yksilöitä ja joita voi käyttää myös oman ja työryhmän hyvinvoinnin tukena. Koulutuksen sisältö perustuu Mielenterveyden keskusliitossa yli kahdenkymmenen vuoden ajan kehiteltyyn voimavarapohjaiseen työotteeseen asiakastyössä, toivon herättelyyn työvälineenä, järjestökentän pitkäaikaiseen kenttätietoon ja kokemustietoon. Koulutuksessa on mukana kokemusasiantuntija, joka kertoo omasta toipumisestaan.

35


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Kenelle?

Kaikille mielenterveyskysymyksiä tyÜssään kohtaaville ammattilaisille ja alan opiskelijoille.

Helsinki

Muonio

Lahti

  14.3.–15.3.

  2.4.–3.4.

  15.5.–16.5.

00VanhustyĂśn keskusliitto, Malmin kauppatie 26, Helsinki

00Harriniva Hotelli, Harrinivantie 35, Muonio

00Veteraanisali, Kirkkokatu 5, 2.krs, Lahti Â

$9.00–16.00 $

$9.00–16.00 $

Sanna Hyry ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 19.3. //Kurssille mahtuu: 25

Wille HärkÜnen ja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 30.4. //Kurssille mahtuu: 25

$9.00–16.00 $ Wille HärkĂśnen ja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 28.2. //Kurssille mahtuu: 25

  7.5.–8.5.

00Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä, Lomatie 12, Nurmes

00Original Sokos Hotel Rikala, Rikala Sali 5, Asemakatu 15, Salo

$9.00–16.00 $

$9.00–16.00 $

Merja Matilainen ja Jenni Rihti, Mielenterveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 12.3.

Tuula Laitinen ja Merja Matilainen, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 23.4. //Kurssille mahtuu: 25

//Kurssille mahtuu: 25

Mustasaari   2.4–3.4. 00Hotel Vallonia, Keskustie 3, Mustasaari/Vaasa $9.00–16.00 $ Tuula Laitinen ja Merja Matilainen, Mielen­ terveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 19.3. //Kurssille mahtuu: 25 36

Salo

  26.3.–27.3.

KUVA: RITVA REPONEN

Nurmes

Tuula

Merja M.

Sanna

Merja S.

Wille

Jyrki

Jenni

Tarja

Varkaus   9.5.–10.5. 00Hotel Oscar, Kauppatori 4, Varkaus $9.00–16.00 $ Jenni Rihti ja Merja Smahl, Mielenterveyden keskusliitto Ilmoittaudu viimeistään: 25.4. //Kurssille mahtuu: 25


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Jokainen on oman elämänsä asiantuntija.

Jokainen on oman elämänsä asiantuntija.

37


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Jos sun käsi murtuu, jos sun mieli murtuu? Seminaarissa pureudutaan mielenterveysongelmiin vahvasti iskostuneeseen negatiiviseen leimaan, stigmaan, usealta eri näkökannalta.

V

äestöstä lähes viidennes pelkää mielenterveysongelmia kokevia ihmisiä: 19 % ei haluaisi heitä naapurikseen ja 18 %:n mielestä heitä on

epämukavaa ja pelottavaa kohdata. Mielenterveysongelmia itse kokevista 39 % oli sitä mieltä, että psyykkisen sairauden vuoksi joutuu leimatuksi. Mielenterveysammattilaisista tätä mieltä oli peräti 69 %. Näin kertoo Mielenterveysbarometri 2017 Mutta mistä kumpuavat ennakkoluulot ja juuri psyykkisiin sairauksiin liittyvä leima? Entä miltä näyttää asia mielenterveysongelmia itse kokeneen tai hänen läheisensä silmin? Mitä on itsestigmatisaatio? Voiko ammattilainen jopa huomaamattaan tukea leiman ja ennakkoluulojen syntymistä? Miten voisimme hälventää leimaa?

Jos sun käsi murtuu meet lääkäriin. Jos sun mielenterveys murtuu, stigma on isompi. Ei sen pitäisi olla niin!

38


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Kenelle? Ammattilaisille, mielenterveysongelmia itse kokeneille ihmisille ja heidän läheisilleen.

Kajaani 26.3. 00Kajaanin kaupungintalo, Valtuustosali, Pohjolan­ katu 13, 2. krs, Kajaani $11.30–16.00 $ Ilmoittaudu viimeistään: 12.3. //Seminaariin mahtuu: 90 +Järjestetään + yhteistyössä paikallisen mielenterveysyhdistyksen Kajaanin Hyvä Mieli ry:n kanssa.

Kokkola 25.4. 00Wanha Kalahalli, Kauppatori 3, Kokkola $11.30–16.00 $ Ilmoittaudu viimeistään: 11.4. //Seminaariin mahtuu: 70 +Järjestetään + yhteistyössä paikallisten mielenterveysyhdistysten Keski-Pohjanmaan Mielenterveysyhdistys Varaventtiilin ry:n ja Vaasan mielenterveystoiminnan tuki ry:n kanssa.

Ohjelma 11.00 Tapahtumaan rekisteröityminen ja alueellisiin yhdistyksiin tutustuminen 11.30 Seminaarin avaus: Tervetuloa! Paikallinen mielenterveysyhdistys ja Mielenterveyden keskusliitto 11.45 Mielenterveyskuntoutuja naapurina – apua! Mistä kumpuavat ennakkoluulot? Janne Jalava, Mielenterveyden keskusliitto 12.25 Taukojumppatuokio

Janne

12.30 Entäs aidan toisella puolella? Pelottaa, jos joka neljäs ei halua naapuriksi Päivi Rissanen, Mielenterveyden keskusliitto 13.30 Kahvitauko

Päivi

14.00 Saman katon alla Omaisen jaksaminen. Pojan tarina äidin kokemana. Marketta Virtala 14.30 Millainen on ”oikea” vaurio? Näkymättömiä esteitä ja satunnaista hulluutta Saga Raippalinna 15.15 Taukojumppatuokio 15.20 Saako soutaa, jos ahdistaa? Tuemmeko tahtomattamme vai hälvennämmekö? Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto

Tarja

16.00 Seminaari päättyy

39


Mielenterveysongelmat asiakkaiden elämässä

Miten työllistettävän sisäinen motivaatio sytytetään?

M

itä on sisäinen motivaatio? Mitä hyötyä siitä voisi olla

Helsinki

omassa työssäsi?

28.1.

Tule kuulemaan esityksiä sisäisen motivaation merkitykses-

00Aluekeskus Oltermanni, Oltermannintie 8, Helsinki

tä työllistämisen tukena teorian ja käytännön näkökulmista. Pohdimme, miten sisäistä motivaatiota voidaan työstää

$12.00–16.30 $

systemaattisesti osana työllistämispalveluja. Tilaisuudessa on

€ 30 euroa, sisältäen päiväkahvin. Omakustanteinen lounas ennen tilaisuutta mahdollinen Ilmoittaudu viimeistään: 18.1. //Mukaan mahtuu: 80 ..Lisätiedot: jyrki. rinta-jouppi@mtkl.fi tai 046 850 7587

sekä alustuksia että aikaa osallistujien ajatuksille ja kokemuksien vaihdolle.

Kenelle? Kuntien työllisyyspalvelujen työntekijät, vammaisjärjestöjen työllistäjät, työ(hön)valmentajat ja TE-toimiston työntekijät sekä kuntoutuksen asiantuntijat.

11.00 Ilmoittautuminen. Mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen (Ilmoittautuminen etukäteen)

Ohjelma

12.00 Avaussanat Miten työllistettävän sisäinen motivaatio sytytetään? Tutkijatohtori Frank Martela, Aalto yliopisto 13.15 Kommenttipuheenvuoro Kouluttaja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielenterveyden keskusliitto 13.30 Kahvitauko 14.00 Mitä on ”uusi normaali” vakavan sairastumisen jälkeen? Työelämäkoordinaattori Marketta Liljeström, Suomen Syöpäpotilaat ry. Hankekoordinaattori Emma Andersson, Suomen Syöpäpotilaat ry.

Jyrki

14.30 Sisäinen motivaatio – näkökulmana kunnan työllistämispalvelut Ammatillinen opettaja Satu Kataja, Ammattiopisto Spesia Jenni Juvonen, Järvenpään kaupungin lounaskahvilan työpajan tiimivastaava 15.00 Sisäisen motivaation käyttöönotto omassa työssä ja työyhteisössä Miten sisäistä motivaatiota voi työstää systemaattisesti osana työllistämispalveluja? - osallistujat pääsevät pohtimaan ja työstämään omia ajatuksiaan ja työtapojaan 15.30 Motivaatioyhteiskunta Kouluttaja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielenterveyden keskusliitto 16.00 Miten tästä eteenpäin? Yhteinen keskustelu 16.30 Tilaisuus päättyy 40

Päivän juontajana toimii kehittämispäällikkö Kaija Ray, Vates-säätiö sr

Tilaisuuden toteuttavat yhteistyössä Mielenterveyden keskusliitto ja Vates.


Juuri sinulle


Annukka Blomberg

Elina Marttinen

Päivi Kohta

Marja–Sisko Aalto Jani Toivola

Jyrki Rinta-jouppi

42


Juuri sinulle

Hyvinvoinnin iltakoulut Luentosarjalla sukelletaan mielen moninaisuuteen sekä hyvinvointiin.

M

ikä avuksi, jos suunta on hukassa ja kiire painaa päälle? Voisiko välillä ottaa iisimmin? Miten olla lempeä ja armollinen

omaa itseään kohtaan? Miten eroon häpeästä ja mistä voimavaroja? Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan.

Kenelle?

Kaikille mielen hyvinvoinnista, itsetuntemuksesta ja ajankohtaisista teemoista kiinnostuneille.

Seija Pitkänen 43


Juuri sinulle

Helsinki Tulevaisuuden matkasuunnitelma: Mikä minusta tulee isona?

#Ruuhkakevät – uskalla olla kiireetĂśn!

$$ To 14.3. klo 17.00 -18.30

$$ To 25.4. klo 16.00–17.00

Kuka minä olen? Mihin olen menossa? Mitä haluan opinnoilta ja tyÜelämältä? Kuinka lÜytää oma suunta ja polku elämässä? Ahdistaako suunnan etsiminen? Entä jos oma polku on hukassa?

Ennen Hyvinvoinnin iltakoulun paneelia voit tulla tutustumaan Mielenterveyden keskus­ liittoon, Nyytiin ja Helsingin yliopiston hyvin­ vointitoimijoihin. Tule juttelemaan, jos mieltäsi painaa jokin tai kokeilemaan erilaisia toiminnallisia harjoituksia itsetuntemukseen. Tarjolla myÜs kahvia ja teetä!

Elina Marttinen, psykologi, Nyyti ry ja kokemusasiantuntijat 00Tiedekulma, Think Lounge -tila, Yliopistonkatu 4, Helsinki +Illat + toteutetaan yhdessä Nyyti ry:n kanssa. //Mukaan mahtuu 50 henkilÜä.

Elina

Päivi K.

Jyrki

Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.

$$ To 25.4. klo 17.00–18.30 Haittaako kiire ja suorittaminen elämääsi? Voisiko välillä ottaa iisimmin? Kuinka palautua ja jaksaa paremmin ruuhkaisessa opiskelu­ arjessa? Aiheesta keskustelemassa panelistit – ja yleisĂśkin saa osallistua! Päivi Kohta, asiantuntija, Nyyti ry, Jyrki Rinta-Jouppi, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto sekä kokemusasiantuntijat 00Helsingin yliopiston Pääkirjasto, Ohjaus­ kulma (kirjaston aula), Fabianinkatu 30, Helsinki +Illat + toteutetaan yhdessä Nyyti ry:n kanssa. //Istumaan mahtuvat ensimmäiset 30, mutta tarjolla myĂśs seisomapaikkoja.

25.4. vietetään valtakunnallista opiskelijoiden mielenterveyspäivää.

Turku 00Turun pääkirjasto, Studio-Sali, Linnankatu 2, Turku

Vanhemmuus ja mielen hyvinvointi $$ Ti 19.2. klo 17:30–19:00 Miten käsitellä vanhemmuuden herättämiä erilaisia tunteita? Miten toteuttaa itsensä näkĂśistä vanhemmuutta ilman pelkoa ja häpeää? Luento pohjautuu Jani Toivolan omaelämän­ kerralliseen teokseen Kirja TytĂślleni.

44

Jani Toivola, kirjoittaja, näyttelijä ja kansanedustaja sekä 5-vuotiaan tyttären inhimillinen ja erehtyväinen isä +Illat + toteutetaan yhdessä Turun kaupunginkirjaston ja Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry:n kanssa //Mukaan mahtuu 80 henkilÜä. Mahdollisuus seurata omalta koneelta, etänä mistä päin vaan! Ennen tapahtumaa linkki etäseurantaan täältä: Jani www.mtkl.fi


Juuri sinulle

Kuopio 00Ramin Konditoria, Puijonkatu 23, Kauppakeskus Sektori, Kuopio

Olen hyvä juuri näin

Pelottavia kuulijoita vai kutkuttavaa vuorovaikutusta?

$$ Ke 6.2. klo 17.30 – 19.00 Kuinka hyväksyä itsensä omana itsenään ja katsoa peiliin hyvillä mielin? Miten opetella armollisuutta itseään kohtaan?

$$ To 4.4.2019 klo 17.30 -19.00 Marja-Sisko

Marja-Sisko Aalto, rovasti, kirjailija

Lempeyttä tyĂśhĂśn ja arkeen $$ To 28.2.2019 klo 17.30 – 19.00 Voiko lempeydellä itseään kohtaan vaikuttaa kiireen tuntuun ja arjessa koettuihin haasteisiin? Miten voin saada lisäaikaa itselleni? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta – lempeällä mielellä! Jenni Rihti, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto

Pelottavatko kuulijat? Mikä esiintymisessä jännittää? Mokaamisen pelko voi viedä kyvyn ajatella, kroppa tutisee ja hengitys ei kulje. Tuttu olotila monille meistä. Millaisia keinoja tuon kurjan olotilan lieventämiseen voimme lÜytää? Entä jos esillä oleminen olisikin kutkuttavan mukavaa vuorovaikutusta yleisÜn kanssa! Illassa paneudutaan sanattoman ja sanallisen viestinnän mutkiin ja mahdollisuuksiin. Näyttelijät Annukka Blomberg ja Seija Pitkänen +Illat + toteutetaan yhdessä Savon mielen­terveysomaiset FinFami ry:n kanssa.

Annukka

//Mukaan mahtuu 90 henkilÜä.

Jenni

Seija

Oulu 00Nuorten Ystävät (Waenebergin talo), Torikatu 28, Oulu

Ihmismielen monet leimat

Parisuhde perheen voimavarana

$$ Ke 30.1.2019 klo 17.00-18.30

$$ To 21.3.2019 klo 17.00 -18.30

Moni asia aiheuttaa meissä häpeää ja jättää jälkeensä häpeäleiman. Häpeä rajoittaa elämää, mutta miten siitä eroon?

Kaikki muutokset haastavat parisuhteen. Arki ja yhdessäolo muuttuu. Toisen psyykkinen sairastuminen ei ole haasteista pienimpiä. Sen ei silti tarvitse olla ylivoimaista. Voi käydä niinkin, että suhde vahvistuu, kun pari kohtaa ja käsittelee vaikeudet yhdessä.

Jussi Kokkonen, johtaja, Lahden Klubitalo ja Ville-Veikko Vesala, Lahden Klubitalo

Kehosuhde ja itsemyÜtätunto $$ Ke 27.2.2019 klo 17.00-18.30 Mitä itsemyÜtätunto tarkoittaa ja miten sitä voi harjoittaa? Miten huomioida omaa kehoa ja mikä yhteys sillä on hyvinvointiin? Tanssi-liiketerapeutit ja psykofyysiset fysioterapeutit, Liisa Sonkamuotka ja Tuuli Halttu, Kokokeho

Kuntoutussunnittelijat Sanna Hyry ja Outi Stühlberg, Mielenterveyden keskusliitto +Illat + toteutetaan yhdessä Nuorten Ystävät ry:n kanssa //Mukaan mahtuu 50 henkilÜä.

Sanna

Outi 45


Juuri sinulle

Ote arjesta Kun asiat mietityttävät, kannattaa mieluummin tulla kyselemään ja keskustelemaan kuin pohtia yksin. Moniin asioihin lÜytyy ratkaisu!

K

erran kuussa vaihtuvia aiheita, jotka askarruttavat monia ja koskettavat ehkä juuri sinuakin. Kuulet

monia omakohtaisia kokemuksia aiheista. Alustuksen jälkeen aikaa on varattu myÜs kysymyksille ja keskusteluille. Tietoiskut toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto yhteistyÜssä Helsingin Klubitalon kanssa

Kenelle? Tietoiskut on suunnattu kaikille tiedonjanoisille, mutta ennen kaikkea mielenterveyden ongelmia itse kokeville ja heidän kanssaan tyÜskenteleville.

Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.

Helsinki 00Mielenterveysneuvonta, Hämeentie 54, Helsingin Klubitalon viereinen ovi, katutaso, Helsinki   ma 28.1. klo 10.30–12.00 Miten eroon tupakasta? Miten itse pääsin eroon tupakasta? Mitä apua ja mistä saatavilla? Millaista tukea ja apuvälineitä? Miten onnistuu parhaiten? Kokemusasiantuntija Markku ForsstrĂśm   ma 25.2. klo 10.30–12.00 Ei ne suuret tulot vaan pienet menot Miten selvitä talous­ vaikeuksista? Miten elää arkea pienillä tuloilla? Mistä apua ja neuvoja? Kokemusasiantuntija Meeri TĂźllinen

  ma 25.3. klo 10.30–12.00 Kuntoutuksen kohteesta aktiiviseksi toimijaksi Mikä saa jaksamaan arjessa? Mitä voisin itse tehdä ja mikä merkitys vertaistuella? Kokemusasiantuntija Pasi Parpala   ma 29.4 klo 10.30–12.00 Kun osoitetta ei ole Mitä merkitsee kun osoitetta ei ole? Mistä asunnoton saa apua? Miten hakea asuntoa? Kokemusasiantuntija Anne HyvĂśnen

46


Liikuntaa ja kulttuuria


Liikuntaa ja kulttuuria

Salibandya ja kävelyfutista Monissa mielenterveysyhdistyksissämme harrastetaan innokkaasti urheilua. Vuotuinen mestaruusturnaus antaa mukavasti motivaatiota harjoitella läpi talven.

T

urnaus on hyvä paikka kohdata muita joukkueita ja vaikka mestaruuksista taistellaankin, on turnauksessa mukana

liikunnan ilo, osallistuminen, onnistumiset ja yhdessäolo. Tapahtuma kokoaa paikalle 300 pelaajaa kokemaan liikunnan riemua. Tampereella lajeina on leppoisempi kävelyfutis, jossa palloa syötellään ja maalipaikkoja haetaan rauhallisesti kävellen sekä vauhdikkaampi, taatusti hien pintaan nostattava salibandy. Nyt on vielä hyvin aikaa toukokuuhun – kasatkaapa omasta yhteisöstänne joukkue mukaan!

48

Kenelle? Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistysten joukkueille sekä muille mielenterveysalan joukkueille.


Liikuntaa ja kulttuuria

Tampere 25.5.–26.5. 00Kauppi Sports Center ja Kaupin nurmikenttä, Tampere

Lajit ja sarjat

La 25.5. Salibandy Kauppi Sports Center, Kuntokatu 17, Tampere  Kilpasarja: Joukkueessa saa olla kaksi lisenssipelaajaa/joukkue  Haastajat-sarja  Harrastesarja  Ikinuoret: Joukkueen kaikkien pelaajien tulee olla vähintään 40-vuotta täyttäneitä Su 26.5. Kävelyfutis Kaupin nurmikenttä

€ Osallistumismaksu turnaukseen: MTKL:n jäsenyhdistyksiltä on 50 €/laji/joukkue Muilta joukkueilta 150 €/ laji/ joukkue. Matka- ja majoituskuluista sekä ruokailuista huolehtii kukin joukkue itse. Miten mukaan? Ilmoittautuminen alkaa nettisivuillamme: 8.3. ja päättyy 12.4. www.mtkl.fi +Yhteistyössä: + Tampereen Ilves ..Lisätiedot: Liikunta­ sihteeri Kati Rantonen, kati.rantonen@mtkl.fi, 046-920 6427 2Huom! 2 Joukkueen­ johtajalla on merkittävä rooli. Suosittelemme, että hän keskittyykin tärkeään tehtäväänsä eli joukkueen johtamiseen, eikä pelaa itse. 49


Liikuntaa ja kulttuuria

Päiviä tukee Taiteiden edistämiskeskus ja Opetusja kulttuuri­ministeriö

Kujjeet ja kilipaelut Kulttuurielämyksiä. Liikunnan riemua. Kutkuttavan jännittävät yleisurheilukisat. Retkiä ja vierailuja. Yhteistä illanviettoa. Ja kaikki tämä loistavassa seurassa, toisten mielenterveysyhdistysten porukoiden kanssa.

K

ulttuuri – ja yleisurheilupäivät ovat Mielenterveyden keskusliiton suurin vuosittainen jäsentapahtuma.Tänä

vuonna päivät kokoavat väen Leppävirralle, savolaisittain Kujjeiden ja Kilipaeluiden pariin. Tarkka ohjelma on vielä salaisuus, mutta voimme jo paljastaa: Viime vuonna alkanut teatteriteema saa jatkoa! Tule, näe ja koe ikimuistoinen tapahtuma liikunta- ja kulttuurielämyksineen hyvässä seurassa!

50

Leppävirta 23.8.–25.8. 00Sport & Spa Hotel Vesileppis, ja sen ympäristö, Vokkolantie 1, Leppävirta //Kevään aikana Mielen­ terveyden keskusliiton sivuilla. ..Lisätiedot tapahtumasta: Kati Rantonen, puh. 046 – 920 6427 tai kati.rantonen@mtkl.fi Helena Koskelo-Suomi, puh. 050-362 7637 tai helena.koskelo-suomi@mtkl.fi ..Lisätiedot ilmoittautumisesta: Maie Puusaar, puh. p. 040 512 0125, maie.puusaar@mtkl.fi Ilmoittauminen alkaa: Toukokuun aikana


Liikuntaa ja kulttuuria

Maailman helpointa luontoliikuntaa ASKELEITA LUONTOON

A

skeleita luontoon -kalenteri antaa kivoja ja helppoja vinkkejä luonnossa liikkumiseen. Joka kuukaudelle on neljä erilaista, vuodenaikoja huomioi-

vaa tehtävää. Luontoliikunta ei vaadi Lapin vaellusta, vaan lähimetsät ja kaupungin puistot riittävät hyvin. Tehtäviä voi tehdä yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä. Luonnossa liikkumisella on tutkitusti vaikutuksia hyvinvointiimme. Mieliala nousee, stressi vähenee ja kiireen tuntu katoaa. Jo 15 minuutin luonnossa oleskelu laskee verenpainetta.

Tulosta kalenteri sivuiltamme:

www.mtkl.fi

Nappaa käyttöön samalla Askeleita arkeen -kävelykalenteri eli maailman helpoin 12 viikon kunto-ohjelma.

Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella. Lisätiedot: Liikuntasihteeri Kati Rantonen

kati.rantonen@mtkl.fi

046 920 6427


Mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten järjestö

Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta Jos sinulla on huoli omasta tai läheisesi mielenterveydestä, omat keinot ovat hukassa, koet olevasi yksin huolesi kanssa tai mietit, mistä saisit apua, soita tai chattaa meille.

Neuvontapuhelin

0203 91920

Arkisin klo 10–15 Langan päässä: Ammattilainen, joka tuntee arjen kiemurat haastavissakin tilanteissa Puhelun hinta 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

H

Arkisin klo 10–15

voisin saada apua ja hoitoa? Miksi kukaan ei ehdi

Langan päässä: Mielenterveysongelmia itse kokenut ihminen, joka tietää, mistä puhut.

Vertaistukipuhelin

uolesi voi olla pieni tai suuri. Miten rahat riittävät ja mistä saisi taloudellista tukea? Miten selvitä lomakkeiden täyttämisestä? Mistä kuunnella eikä ymmärrä tilannettani? Miten jaksan eteenpäin? Mistä saisin lisää voimia arkeeni?

0800 177599

Ilmainen

Neuvontachat

www.mtkl.fi

Sinun ei tarvitse tarkkaan tietää, mitä kysyä tai sanoa. Jutellaan yhdessä ja mietitään asiaasi.

Ti–to klo 12–15

Ratkotaan arjen pulmia ja murheita, juuri sinun lähtökohdistasi. Etsitään tilanteeseesi käytännön

Kysy sosiaalietuuksista:

ratkaisuja. Olipa tilanteesi mikä tahansa, et ole siinä yksin. Kun soitat meille, soitat aina oikeaan paikkaan! Tai jos chatti on sinulle luontevampi kanava, juttelemme kanssasi sielläkin.

www.mtkl.fi

|

Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja 040 513 6213

Neuvomme myös läheisiä ja ammattilaisia

Kysy oikeus- ja lakiasioista: Merja Karinen, lakimies 050 561 7416

@mielenterveydenkeskusliitto


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.