Pikajalka 18

Vanhatvelot.org

1/2010 1 /2010 5â‚Ź

Suuri kaukokaipuu -numero Pariisi - Dakar - Meksiko - Marrakesh - Barcelona

Pikajalka 17

1

KEVÄÄN

2

KUVAT

Pikajalka 17 17

PÄÄKIRJOITUS Matkalla kauas ja takaisin

J

o vuosikymmenet on ollut itsestäänselvyys, että kaukomatkat tehdään lentäen. Vastikään tilanne kuitenkin ainakin tilapäisesti muuttui. Islannissa purkautui Eyjafjöll tulivuoresta tuhkaa ja tuuli kuljetti sen Euroopan ylle. Lentokentät suljettiin ja lentäminen loppui siihen paikkaan. Matkustajat joutuivat etsimään lennoilleen korvaavat kulkuneuvot. Laivat ja junat nousivat uuteen arvoon ja reittivalinnat laajenivat kulkijoiden mielissä. Entäpä jos tuollainen tuhkapilvi tai muu luonnonmullistus, tai vaikka lentopolttoaineen hinnan raju nousu, estäisi tai pahasti rajoittaisi lentämistä pitemmäksi aikaa.

Pitäisi valita korvaava tapa liikkua kauas.

T

uhkapilviä sietävistä kulkuneuvoista auto soveltuu kaukomatkustamiseen huonosti. Autolla kauas meneminen on ikävää junnaamista ja sen tarvitsema polttoaine on varmasti myös kallista, ellei sitä riitä lentokoneisiinkaan. Juna soveltuu kaukomatkoihin mainiosti samoin laiva, joka tässä polttoaineen puutostapauksessa olisi ilmeisesti purjelaiva. Purjeveneellä voisi hyvinkin kuvitella matkaavansa maan ääriin. Moottoriveneellä sellainen ei tulisi mieleenkään. Joka tapauksessa lentämisen loppuessa loppuvat myös muutaman päivän kaukomatkat. Matkat kestävät päiviä jo pelkästään yhteen suuntaan. Liekö tuo pelkästään pahasta. Lentäen ei jää minkäänlaista mielikuvaa matkan varrella olevista paikoista. Ehkä lentämisen loputtua ei enää tarvitsekaan mennä niin usein niin kauas.

M

ikä tekee kulkuneuvoista soveliaan kaukomatkoihin. Purjeveneilijät sanovat, että ovat perillä, kun köysi on irrotettu ja purjeiden nosto alkaa. Junan autoa suurempi sisätila antaa mahdollisuuden elellä kutakuinkin normaalisti junan tehdessä matkaansa, silti vuorovaikutus ohi kiitävän maiseman kanssa on tiiviimpää kuin lentokoneessa - tieverkosta poikkeavien raidereittien takia - kenties jopa välittömämpää kuin henkilöautossa. Erinomaisesti kauas matkustamiseen sopii myös laiva, jossa mukana matkustavan maailman koko on vielä junaakin suurempi, maisema vaihtuu vieläkin verkkaisemmin.

U

seimpia kulkuneuvoja piinavat kuitenkin rajoitteet vuorovaikutuksessa reitin varren ympäristön ja öljy-yhtiön kanssa. Joukkoliikennevälineen reitti on mitä on, turhia pysähdyksiä ei tehdä. Vain purjevene ja polkupyörä ovat tässä mielessä rajoittamattomia maailmanmatkaajan kulkuneuvoja. Eteenpäin kuljettavaa voimaa riittää loppumattomasti, jos kohta toisinaan liian niukalti. Kuljettavan reitin rajoitteet ovat molemmilla vähäiset. Matkaa voi tehdä valitsemaansa reittiä kuinka pitkälle tahansa ilman, että matkalippu tai polttoainekustannukset asettaisivat rajoituksia matkan suunnalle tai pituudelle.

Polkupyörälle ja purjeveneelle tuhkapilvet aiheuttavat vain minimaalisia haittoja, eikä öljy-yhtiön talous näillä liikkumisesta radikaalisti kohene.

P

ikajalka keskittyy tällä kertaa kaukomatkoihin, analysoi eksyvän hidasmatkaajan mielen maisemaa ja kertoo kaukomailla pyöräilystä, muun muassa pyörämatkasta Afrikassa.

Jori Montonen

Pikajalka 17

3

PIKAJALKA 1/2010 2

Kauden kuva

3

Pääkirjoitus

5

Pakinaa

6

Satularepusta

8

Ulkomaiden velot

14

Arviointia

18

Kun vanha velo valloitti Saharan

25

Petoja pyörävajassa

28

Aselaiva antoi nimensä pyörälle

30

Kaukokaipuu

32

Pinnojen välejä

33

Ennen vanhaan

34

Vanhat Velot

35

Kerhokuulumisia

36

Pöksy ja pusakka

37

Summaries

38

Pyöräpajalta

Vuoden kuluessa on ilmestynyt poikkeuksellisen runsaasti vanhoja polkupyöriä käsittelevää kirjallisuutta, jota lehtemme toimittajat arvioivat ja suosittelevat toisillekin.

Vanha velo Kari Oksman on kirjoittanut jutun elämänsä pyöräretkestä Pariisista Pyreneitten yli Senegalin Dakariin. Vaikka retki oli huolellisesti ja ammattitaitoisesti järjestetty, mahdollisuuksia seikkailuihin oli tarjolla.

Markku Lahtinen korjasi pois kuleksimasta pari 1950-luvun polkupyörää. Toinen oli käyttökelpoinen sellaisenaan, toinen ansaitsi ehostuksen.

Englantilainen miehennimi tuntuu kaukaa haetulta vaasalaiseksi polkupyörännimeksi. Rauno Grönbacka selostaa John Graftonin kiinnostavaa historiaa.

Miksi niin monet haluavat lähteä kauas pois? Onko polkupyörä hyvä kulkuväline maailman ääriin lähdettäessä? Markku Lahtinen tarkastelee kaukomatkailun teorioita.

Uudessa vakiopalstassa tarkastellaan polkupyörämuodin trendejä maailmalla ja kotomaan raiteilla.

4

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy kahdesti vuodessa.

ISSN 1457-5566 10. vuosikerta nro 18 JULKAISIJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKITILI: 800016-70851881 Seuran jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksu 20 euroa seuran tilille. Muista merkitä nimesi ja osoitteesi tilillepanokorttiin. Jäsenmaksu sisältää Pikajalan tilausmaksun.

PAINOS: 300 kpl PAINOPAIKKA: Kopio-Niini Oy, Tampere IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta, Pyörätallilta ja Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e.

PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen Kulmakatu 29, 33 500 Tampere jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 ULKOASU: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Kalevi Lepo, Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 2/2010 marraskuu, aineiston jättö 10.10.2010 1/2011 huhtikuu, aineiston jättö 10.3.2011 MATERIAALIN TOIMITUS: Julkaistavaksi tarkoitettu materiaali tulee toimittaa päätoimittajan osoitteeseen. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) tai .jpg (kuvat) muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä.

ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e.

KANSI: Vanhat pyörät kelpaavat kaupunkiajoneuvoksi Jyväskylässä, joka on kasvamassa maan parhaimpien pyöräilykaupunkien joukkoon. Kuva Markku Lahtinen SISÄKANSI: Kone ja Terän kaunottaria: Jaguar Jyväskylän kaupunginkirjaston seinustalla ja tuunattu Peto räntäsateessa.

Tämän Pedon historiasta lisää sisäsivuilla.

Kuvat Markku ja Ritva Lahtinen.

Pikajalka 17

PAKINAA TEKSTI KETJUPOLTTAJA PIIRROS MARKKU LAHTINEN

Ennenkin vanhaan talvella ruukasi sataa lunta eikä se heti sulanut pois. Meillä oli tapana poistaa lumet tieltä lumilapiolla. Kukin talo hoiti osuutensa kohdallaan, ja jos jossakin oli vain naisväkeä, sitä autettiin miehissä. Lapioilla kaupunkikeskustoissakin tultiin toimeen vielä pitkälle 1950-luvulla.

Kinokset ulottuivat niihin aikoihin tien varsilla pään yläpuolelle. Siinä kasvoi hauikseenkin lihasta, kun vanerilapiolla hutmaisi lastin toisensa perästä korkeuksiin.

Pyörällä kuljettiin kesät talvet, jos ei jalan tai onnikalla päässyt töihin. Vuosien mittaan kertyi sen verran ruista pohkeeseen, että matkanteko sujui pienestä hangesta huolimatta.

Sitä paitsi umpihangessahan on kohtuullisen hyvä ajaa verrattuna muutaman auton tallomaan reittiin, jossa pyörä nuljuu uran puolelta toiselle.

Pyörissä oli samat renkaat ympäri vuoden. Liukkaalla kelillä pienempi paine piti paremmin tiellä. Ketjuun oli talvikelillä hyvä panna vaseliiniä öljyn sijasta, kun ei ollut pölyä tarttumassa. Eikä pieni pölykään paksuja ketjuja niin haitannut, kun ei ollut herkkää ketjuvaihtajaa tukkeutumassa.

Talvipyöräilijöillä oli hyvät varusteet.

Sarkahousut ja villapusero pitivät pakkasen pois vetävistä elimistä. Koivistolainen säilytti pään lämpimänä ja lammasnahkakintaat sormet. Kovemmilla pakkasilla oli hyvä kiePikajalka 17

taista kaulahuivi naaman ympäri niin ei poskia kylmettänyt.

Kouluun kuljettiin pyörällä, eikä silloin koulumatka viittä kilometriä pitempi ollutkaan. Koulureppu saattoi hiostaa selässä, ja eväsmaitopullo oli syytä sujauttaa villasukan sisään, että pysyi sulana.

Mutta tytöillä oli vaikeampaa. Entisen likan koulun rehtori oli määrännyt, että tytöt eivät sitten tule housuissa kouluun, oli pakkasta tai ei. Kun oikein äityi kylmäksi, matkantekokin sujui hitaasti, eihän hyväkään vaseliini kulkua kovin sujuvaksi tehnyt. Saattoi mennä suuntaansa puoli tuntia viittä kilometriä ajaessa.

Siinä jo ehti pakkanen käväistä pitkänkin hameen alla. Eikä sukkahousuja vielä tunnettu. Sukkanauhavyöstä ja kuminauhoista roikutettiin pitkiä villasukkia, jotka napin avulla pujotettiin hahloon. Sukan reunan ja villahousun puntin väliin jäi aina kuitenkin paljasta ihoa, johon pakkasherra puraisi. Vaikka olisi kasvattanut talvea varten hyvänkin läskikerroksen, seurauksena oli ennen pitkää kivuliaita kylmänkyhmyjä, joita sai tunneilla sitten hieroskella pehmeämmiksi.

On se vaan hienoa kun kehitys kehittyy. On lumiauroja, talvirenkaita, on goretexvaatteita, naisten housuja kesään ja talveen. Veilä kun olisi näitä kivoja talvia useammin, saisi nauttia hyvien varusteiden hurmasta päivittäin.

5

SATULAREPUSTA

Teräsmiehille teräspyöriä

Fillari-messut

Jokakeväiset kuntoilun ja liikunnan aloille painottuvat messut järjestettiin maaliskuun alussa Helsingin messuhallissa.

Suurissa halleissa esiintyivät näyttävimmin golf-välineiden ja �matkojen markkinoijat, kalstusvälinekauppiaat ja fitnesstuotetteiden myyjät, mutta tilaa oli varattu runsaasti myös pyörien koeajolle. Pyöräkauppiaita ei sen sijaan ollut saatu liikkeelle niin runsaasti kuin aiemmin.

Kotimaisen pyörätuotannon kuihtuminen ja pyöräkaupan ketjuuntuminen näkyy messuillakin.

Ilahduttavaa oli kuitenkin nähdä yksilöllisten ja laadukkaiden tuotteiden esiin tuomi-

nen suurten massojen rinnalle.

Maineikas englantilainen satulanvalmistaja Brooks on saanut suomalaisen maahantuoja, kun Pelago on ruvennut tumaan maahan isältä pojalle kestäviä istuimia ja muita pyöräilyn ylellisyystarvikkeita. Pelagohan kaupittelee tylikkäitä, yksinkertaisia peruspyöriä. Ilahduttavaa oli myös englantilaisten käsintehtyjen, Reynoldsin putkesta valmistettujen runkojen maahantuonti. Suomen Urheiluaitta on ottanut valikoimaan leedsiläisen Bob Jacksonin timanttirungot.

Yleistrendi näkyi olevan tietyn retrohenkisyyden korostaminen. Yksivaihteiset tai kiinteänapaiset kaupunkifillarit

ovat muuttumassa pyörälähettien ammattipyöristä kaupunkiliikenneharrastajien vakikulkuneuvoiksi. Niitä näprätään pikkupajoissa ja koetetaan mutoilla yksinkertaisen tyylikkäiksi. Nuoriin nippeliharrastajiin ne eivät vetoa, mutta klassisen kauneuden janoa nämä pyörät tyydyttävät.

Pyöräkuntien verkosto oli jälleen esilä omalla osastollaan yhdessä muiden arkipyöräilyä edistävien tahojen kanssa. Osastolla myytiin myös Velojen Inha-kirjaa ja sen nykypäivän vastinetta, Matti Rämön Intian matkakirjaa, josta on arviointi toisaalla lehdessämme. - ML

Tule mukaan tekemään Pikajalkaa. Kirjoita juttu, esittele pyöräsi. Anna juttuaihe, kirjoita mielipiteesi. Lehti on vuoropuhelun väline.

6

Pikajalka 17

Pyörämiesten merkit

Ulla Leppänen

Turun kirjamessuilla syksyllä 2010 oli esillä taas lukuisa joukko monenlaisia exlibriksiä eli kirjanomistajamerkkejä. Pyöräily tuntuu olevan kirjanomistajillekin läheinen harrastus. Näistä merkeistä käy ilmi myös muista harrastuksia, ehkä ammattikin.

Martti Lopanus lapsuudenkotinsa pihamaalla

Martti pyöräilee kuntonsa hyväksi Pyhäjärven kaupungissa ilmestyvä paikallislehti Pyhäjärven Sanomat on tehnyt (3.6.2009) näyttävän jutun lapsuudenkotiinsa remonttihommiin pyöräilleestä 59-vuotiaasta helsinkiläisestä Martti Lopanuksesta.

Matkan Helsingistä Pyhäsalmeen, 500 km, 100-prosenttinen selkäinvalidi on polkaissut kahdessa ja puolessa vuorokaudessa viime kesänä.

Ajokikseen kahdeksan polkupyörää omistava vanha velo oli valinnut Salossa 1930-luvulla

IVCA Rallye Mönillä

Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa järjestettävä veteraanipyöräkokoontuminen pidetään Tanskassa Mönin saarella 2.

- 6. kesäkuuta. Järjestelyistä vastaa Tanskan veteraanipyöräyhdistys.

Tapahtuman ohjelma noudattaa perinteisiä menoja: välillä ajellaan, välillä tanssitaan ja Pikajalka 17

valmistetun Eri-merkkisen pyörän. ”Eri rullaa kevyesti”, sitkeä taivaltaja perustelee tuoreempien koneittensa kotiin jättämistä lehden jutussa. Martti on asentanut matkakumppaniinsa lepotangon - jotteivät sormet väsy ajettaessa.

Lopanus polkee vuosittain pyörillään 10 000 kilometriä.

Kotimaan ja Euroopan lisäksi tutuiksi ovat tulleet myös Teneriffa päästä päähän sekä Thaimaan Pattayan maastot kahdenkin talven ajalta. Tulevana kesänä mies aikoo ulottaa kotiseuturetkensä Helsingistä Tornioon saakka. - KL välillä nautitaan gastronomian anneista.

Ohjelmassa on maailmanmestaruusajot draisiinilla ja isopyöräisillä, 100 mailin retki, piknikajelu ja pukuajelu, ryhmäkuvia, vastaanottoja ja kaikkea hauskaa ja näyttävää. Toivottavasti Suomestakin joku uskaltautuu jo mukaan, kun lähellä ollaan.

- ML

7

ULKOMAIDEN

VELOT Meksiko

Vaikka Meksikossa ilmasto ei liian kuumana suosi pyöräilyä, on miehissä vielä paikoin tallella raa’asta työstä kumpuavan fyysisen voiman tuomaa ritarillisuutta. Vanhojen velojen reportteri tapasi tämän pyöräilyn iloista nauttivan perheen. Juuri muita pyöräilijöitä hän ei sitten tavannutkaan. Muutamissa pienissä kylissä Jukatanin niemimaalla kuvassa olevan kaltaisia monikäyttöisiä pyöräajoneuvoja näkyi ja muutamia muitakin pyöträilijöitä, mutta muualla ei sitten mitään. Liikennejärjestelyt eivät asiaa auttaneet: ei minkäänlaisia pyöräteitä, korkeat rotvallit ja vauhdikas liikenne. Huhujen mukaan pohjoisessa Meksikossa Kalifornian niemimaalla pyöräily olisi suosittuakin. Asia pitänee tarkistaa seuraavalla kerralla.

-Osmo Karttunen

Espanja

Barcelonan pääsuonella Las Ramblasilla elämä sykkii ympäri vuoden ja melkein vuorokaudenkin värikkäästi kuin vain vappuna Stadin Esplanadilla tai Mansen Koskipuistossa.

Näytille ilmaantuu etenkin illansuussa paikallaan pitkät tovit liikkumatta seisomaan erilaisissa asennoissa ja asuissa kykeneviä esittäjiä. Eräät kera värikkään rekvisiitankin kuten nämä varastovelonsa kävelykadun viimeistä päivää suosivaan tyyliin maskanneet vanhat velot. EA.

8

Pikajalka 17

Marokko

Lumilakkisten Atlas-vuorten kehystämällä mäettömällä Marrakeshin tasangolla pikajalalla kulkee kuin alavilla Alankomailla.

Lukemattomia, usein huppukaapuihin pukeutuneita vanhoja veloja polki ei aina tosin niin vanhoilla veloillaan sekä Vanhan kaupungin eli Medinan punaisten ulkomuurien viertä vieviä kilometrejä pitkiä viivasuoria pääväyliä että Medinan kapeita kujia.

Punamuurisen etelämarokkolaisen kaupungin tarinankertojia, käärmeenlumoajia, simpanssinmyyjiä, hennaajia ja muusikoita pursuavalta maailmankuululta Jemaa el Fna-aukiolta alkavan basaarin markkinakujilla polkee vastaan yhtenään pyöräilijöitä. Putkikameli kantaa niin polkijansa kuin tavaransa: imaami ohjaa yhdellä kädellään, toisessa tavaraa, puodin edessä velomies pakkaa laatikoita pakkarilleen, pulska nainen tahkoaa kasseineen, vanhempi velomies kuljettaa kokoontaitettavaa tuolia tangollaan.

Aasin tai hevosten vetämät kärryt värittävät markkinakujia ja toreja.

Valitettavasti vain aiempaa useampi marrakessi on vaihtanut äänettömän velonsa pärisevään mopoon kuin Pirkanmaalla kuuskytluvulla. Vielä parikymmentä vuotta sitten polkijoita oli paljon, paljon enemmän, kertoili kollegani Marrakeshin paikallisradion - muuten vanhan kunnon tsekkinauhuri Nagralla, jonka Yle hyllytti parikymmentä vuotta sitten - äänityksiä tehnyttoimittaja Rafik El Maati.

-Mopojen katkut, melu ja vauhtikin häiritsevät jo basaarialuetta. Toisaalta niillä pääsee tietysti vähemmällä vaivalla eteenpäin.

Pikajalka 17

Silti jo tuhatvuotisen Marrakeshin `kaaheen laakee aakee`houkuttelee polkemaan.

Enemmän niitä joilla ei ole varaa naapurimaista Algeriasta ja Libyasta tuotavaa menovettä vaativiin ajopeleihin mutta myös muita. Sillä ainakin yksi velo löytyy lähes joka kodista.

Vastaavaa määrää pyöriä ei näe missään muussa Marokon kaupungissa: ei Agadirissa, ei Casablancassa, eikä Tangerissa, valistaa Maati.

Pohjolan kylmän sijaan marrakessivelon pitää varautua yli 30 asteen helteisiin ja sadekuuroihin. Mutta kun pilvet itkevät, vaatteet kuivuvat pian.

Pakkasen puolelle ei mittari laske koskaan Marrakeshin tasangolla, jolta toki pääsee vaikka polkien hiihtämään kaupunkia kehystäville Atlas-vuorille kesälläkin.

-Esa Aallas

9

Ruotsi, Tanska

Allekirjoittanut kertoo seuraavassa perinteiseen tapaansa läntisen naapurimaamme ja sen eteläisen kielisukulaisen kuulumisia. Lähteinä ovat tuoreimmat Velocipeden-lehdet, 48 ja 49, sekä Ruotsin Velojen CHF:n verkkosivut. Naapurin lehdet ovat ulkoisesti näyttäviä.

Puheenjohtaja-päätoimittaja Carlos Saldesin ohjastamana niitten sisältö ja Tukholman seudun toiminta suuntautuvat vahvasti kippurasarvisiin racereihin. Eteläisessä Ruotsissa (Skåne, Blekinge, myös Tanska) paikallinen alaosasto touhuaa pirteänä tapaamisia, retkiä ja ajoja. ’ ’ ’ Lehden 48 sivuista joka toisella on kokosivun kuva. Pitempi artikkeli on Carlos Saldesilta espanjalaisista pyöräilijöistä Tour de Francella. Kilpapyöräilyä vain vähän seuranneelle se on oikein

10

kiinnostava.

Juttu vilisee tutulta vaikuttavien pyöräilijöitten nimiä. Ensimmäinen Tourille osallistunut espanjalainen oli Vicente Blanco. Vuonna 1910 hän polkaisi starttiinkin Pariisiin Bilbaosta saakka. Osuusvoittoja mikuelit ja senjoorit olivat napsineet aiemminkin, mutta vasta 1959 Federico Bahamontes -nimisen ”Toledon kotkan” onnistui voittaa koko kisa. Nykyespanjan tunnetuin pyöräilynimi taitaa olla Alberto Contador.

Toinen Saldesin juttu kertoo 1920- tai 30-luvun kuntopyörästä. Etsiessään 70...80-luvun Monarkia hänen tuttavansa oli törmännyt moiseen. Pyörän rungossa on Albert Samuelssonin kilpi ja sen navan kupeessa nopeusmittari. Metkan näköisen pelin menoa on voinut hillitä yksinkertaisella ruuvisäätöisellä kuulalaakerivastuksella. ’

’

’

Velocipeden 49 sisältää helmen.

Lehden taittaja-valokuvaaja Marttias Wreland kirjoittaa venäläisestä seikkailijapyöräilijä Gleb Travinista, joka muun muassa on neljän vuoden aikana, 1928-1931, polkenut 85 000 kilometriä silloisen Neuvostoliiton ympäri. Wreland on laatinut artikkelinsa kääntämällä tekstejä kuukkelilla venäjänkielisiltä internetsivuilta ruotsiksi. Google muokkaisi ne nätisti kyllä suomeksikin.

Jan Paulsen, norjalainen, haastaa muut skandinaavit, erityisesti Ruotsin ja Suomen, kilpailemaan kanssaan korkeapyöräisten nopeusajossa. Ja on lehdessä muutakin draisiineilla, polkurattailla ja reijonlaisilla ajavaa kiinnostavaa. Se nimittäin sisältää kutsun ja tarkan ohjelman Tanskassa 2.- 6. kesäkuuta poljettavaan IVCA-ralliin. Kutsut ja ohjelmat ovat toki myös Tanskan Velojen (DVcK) ja IVCA:n kotisivuilla.

Tuoreimman Velocipedenin teknis-käytännöllistä aineistoa edustavat Carlos Saldesin juttu ketjuista, rataspakoista, niiden säädöistä / vaihdoista, sekä Jan Westerbergin artikkeli pyörän keskiön korkeusasemasta. Kellä on pyörässään keskiö matalalla ja tähän nähden pitkät poljinkammet, hän voi kaarteissa ja möykkyisellä tiellä kolistella itsensä kumoon. ’ ’ ’ CHF:n verkkosivuilla on opittavaa. Enemmän kuin lehdissä nykyään, verkossa on naapuriemme pyörähistoriaa käsitteleviä kirjoituksia (Artiklar). Toinen kiinnostava otsake on Renovering och delar, korjaaminen ja osat. Puuvanteista, satuloista, renkaista, niklatuista osista ynnä muista löytyy kirjoituksia.

- KL Pikajalka 17

Saksassa vanhojen polkupyörien keräily alkaa tulla tutuksi myös valtaväylän pyöräilylehdissä.

Laajalevikkinen Trekkingbike -lehti on aiemminkin esitellyt suuria vanhojen pyörien kokoontumisia, ja nyt on muotokuvaan päässyt tavallinen keräilijä, Bernhard Westermayer, jolla on pieni latomuseo lähellä Paderbornia. Hänellä on kokoelmissaan mm. 250 nokkakylttiä,

Saksa

kynttilä- ja karbidilamppuja, kardaaniveto vuodelta 1910.

Miehen harrastus alkoi hauskalla tavalla joitakin vuosia takaperin. Paikallinen pyöräkauppias tarjosi 50-vuotisjuhliensa kunniaksi uutta pyörää sille, joka tuo vanhimman ajokunnossa olevan pyörän näytille. No, Westermayer voitti täpärästi ja siitä innostuneena osti lähes kaikki kilpalijoidensa pyörät ja sai näin hyvän pohjan

museolleen.

Westermayer toistelee toistelemasta päästyään vanhaa sanontaa, vanhat pyörät ja nuoret naiset, niihin saa aikansa kulumaan.

Pyöriin mies pani aikansa jo poikasena, hän kun joutui sisaruksiaan vanhempana huolehtimaan kaikkien viiden pyörien kunnosta kouluaikana. Joka päivä piti kulkuvälineet olla kunnossa, ja rassata sai välillä yömyöhään, ja joskus oikein harmitti.

Saksan vetraanipyöräkerhon lehden Knochenshuttlerin tuoreessa numerossa Renate Franz kertoo kuuden päivän ajojen kohtalosta Hitlerin aikana.

Kansallissosialistien valtaannousun jälkeen kaikella urheilulla oli vaikeuksia. Jopa vierasperäinen urheilutermi (Sport) vaihdettiin ruumiin kulttuurin harjoittamiseksi (Leibesubungen). Liikunnan piti palvella ensisijaisesti kasanterveyttä.

Myös järjestötoiminta organisoitiin. Kymmenet pyöräilyjärjestöt yhdistettiin ja työläispyöräilyjärjestö kiellettiin. Saksan pyöräilijäliiton johtajaksi tuli Reichsradsportfuhrer.

Kuuden päivän ajot olivat piikki natsien lihassa. Tämä johtui mm. siitä, että ajojen järjestäjissä oli huomattavasti juutalaisia. Kisoja järjestettiin kaikissa suurissa kaupungeissa, ja ne vetivät parhaimmillaan kymmeniä tuhansia katsojia viikon aikana.

Jo vuoden 1933 syksyllä todettiin, ettei kisoja tarvita. Niitä ei kielletty, mutta sääntöjä muutettiin ja palkintorahoja pienennettiin niin, että ajot eivät enää kiinnostaneet ulkomaalaisia eikä saksalaisiakaan ammattilaisia.

Talven aikana järjestettyihin pariin kisaan ei tullut myöskään katsojia. Se siitä.

Samassa lehdessä Jan Konold selvittää roiskeläpän käyttöä.

Roiskeläpät ovat likimain yhtä vanha keksintö kuin lokasuojatkin. Niistä on lisäksi suuri hyöty.

Läpät estävät roiskeet jaloille, keskiöön ja ketjuihin. Tämä on erityisen tärkeää arvokkaille vanhoille pyörille.

Roiskeläppä on alun alkaenkin ollut lisävaruste. Niitä myytiin paljon viime vuosisadan puolen välin yli. Materiaaleina oli nahkaa, kumia ja muovia.

Kirjoittaja päätyy suosittelemaan kuraläpän käyttöä. Jos ei alkuperäistarviketta saa, uusikin läppä voi joskus olla parempi kuin märät jalat.

- ML

Pikajalka 17

11

VIELÄ

SATULAREPUSTA Ratsastajalle lisää nimiä

Hannu Martinkari

Polkupyörän eturapakaaren päälle ruuvattavasta pikku esineestä kuulee käytettävän useita toisistaan poikkeavia nimiä: lokasuojamerkki (ruots. skärmmärke), keulamerkki, lisämerkki, maskotti (ruots. maskot), lokasuojaratsastaja...

Tuorein kuulemani nimi on Matti Järvenpään (vanha velo 2) talesmani.

Onko muita? Ja toiseksi: oletko törmännyt talesmaniin, jossa lukee sama nimi kuin pyörän kilvessä? Tekstaa tai soita 0400 505809. - KL

12

Vanhin polkupyörä Naantalissa?

Naantalin-Raision Kaupunkiuutiset -lehti on kertonut (24.11.2009) Suomen vanhimman pyörän olevan näytteillä Naantalin Lietsalassa.

Heinrich Büssingin valmistaman 1860-luvun lopun polkurattaan on paikallisen urheiluliikkeen huoltomies Hannu Martinkari hankkinut Berliinissä asuvan sisarensa avustamana Saksasta.

Martinkarin Naantalin-pyörä on käytössä melkoisen kulunut mutta on muuten hyvässä kunnossa. - KL

Pikajalka 17

Kevän nettivinkki digilib

Kansalliskirjastossa on laaja kokoelma 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun sanomalehtiä ja teollisuushinnastoja.

Siellä on siis aarreaitta myös vanhojen pyörien harrastajille, merkkibongareille. Sivun osoite kuvien alla.

Kenen luetteloista oheinen Phoenix Special ja Nira-tavarateline ovatkaan poimittu? Se selviä joko tutkimalla kansalliskirjaston aineistoa tai hankkimalla kesällä ilmestyvä kirja suomalaisista pyörämerkeistä.

http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/digitaalisetkokoelmat/teollisuushinnastoja.html

Kevän retkivinkki

Viktor Barsokevich

Kuopio on hyvä pyöräilykaupunki. Kuopion mainioimpia paikkoja on Viktor Barsokevich -valokuvamuseo, jonka mielenkiintoiset näyttelyt valottavat valokuvauksen historiaa ja nykypäivää. Viktor Barsokevich kuvasi ulkona ja ateljessaan 1900-luvun alussa myös polkupyröäilijöitä. Kuviin voi käydä tutustumassa keskustassa sijaitsevassa museossa, ja sen kaupassa voi tehdä alan hankintoja.

Pikajalka 17

13

ARVIOINTIA

Stadtarchiv Nördlingen

”Öttingenistä laskin vähitellen Nördlingenin kuuluisille lakeuksille, joilla samanniminen kaupunki ikivanhoine muureineen seisoo.” -Kirjan kuvitusta.

14

Pikajalka 17

Inha-kirjaa on myyty kirjakauppojen kautta, sitä on tilattu kirjastoihin, siitä ovat olleet kiinnostuneita Inhan ystävät ja valokuvaajat, ja jokunen kappale sitä on myyty pyöräilysähköpostilistojen kautta vanhoista pyöristäkin kiinnostuneille.

Ensimmäistä painosta on vielä jonkin verran jäljellä. Kirja kuuluu ehdottomasti hyvin varustettuun pyöräkirjahyllyyn. Siihen uppoutuminen on oiva keino antautua niiden aikojen vietäväksi, jolloin polkupyörä oli nuori ja meidän intohimomme kohde vastasyntynyt.

Into Konrad Inha oli vasta kaksikymmenyksivuotias, kun hän päätti lähteä pyöräretkelle KeskiEurooppaan vuonna 1886. Hän oli hankkinut juuri markkinoille tulleen ketjuvetoisen turvapyörän Englannista. Inha oli aloitteleva reportteri, ja hän lähetti Uuteen Suomettareen aika ajoin juttuja matkastaan. Vanhat Velot julkaisi nämä yli 120 vutta vanhat matkakuvaukset Mikko Kylliäisen toimittamana kirjana syksyllä 2009.

Polkupyörä oli Inhalle tärkeä liikenneväline ja työkalu. Myöhemmin polkupyörä vilahteli usein änen kaunokirjallisissa töissään. Inha oli myös valokkuvaaja, mutta tällä varhaisella matkallaan hänellä ei vielä ollut kameralaatikkoa mukana, vaan hän keskittyä kuvaamaan maisemia ja tunnelmia sanoilla.

1800-luvun lopulla matkailu oli harvinaista, ja Keski-Eurrooppakin eksoottinen. Historian ja maantieteen kirjoista monet paikat paikat olivat kuitenkin oppineelle nuorelle miehelle tuttuja, ja matkan kookohdiksi hänelle muodostuivatkin käynnit vuorien laeilla tai museoissa.

Velojen julkaisema kirja on herättänyt laajaa kiinnostusta niin Inhan ystävissä kuin pyöräilyn tai matkailun historiasta

Pikajalka 17

kiinnostuneissa. Kirjasta on ilmestynyt ainakin kaksi arviointia Poljin lehdessä 1/2010 ja Fillari-lehdessä 1/2010. Seuraavassa esiin tuotuja näkökulmia.

I. K. INHA: MUISTELMIA POLKUPYÖRÄRETKELTÄNI

TOIMITTANUT MIKKO KYLLIÄINEN. VANHAT VELOT RY. VAMMALA 2009.

”Mikko Kylliäinen ja Vanhat Velot ovat tehneet kulttuuriteon julkaisemalla I. K. Inhan kuvaukset hänen kesän 1886 pyörämatkastaan Keski-Eurooppaan,” kirjoittaa Antero Naskila Polkimessa. Kirjoittaja on pannut merkille, ettei Inha suinkaan ollut ainoa suomalainen pyörämatkailija, vaan hän tapasi Boden-järven rannalla kaksi maanmiestään, jotka olivat teräshepoineen kiertämässä järveä.

Fillari-lehdessä Markku Liitiä toteaa kansamme perusluonteeseen kuuluvan uusien keksintöjen kokeilun ja löytöretkeilyn, minkä vuoksi oli aivan luontevaa, että joku lähtee vastarakennetulla ketjupyörällä kaukomatkalle. Lukijaa harmittaa, että Inha keskittyy niin paljon maisemien, kaupunkien ja ihmisten ihailuun, että pyöräilystä kertominen jää vähemmälle.

Päivämatkojen pituus käy kuitenkin ilmi, mikä ei voi olla herättämättä nykylukijassa ihailua ottaen huomioon silloiset tiet ja pyörän askeettisuus.

-ML

Inha-kirjan saat edullisimmin suoraan Vanhoilta veloilta. Tilaukset sähköpostilla markkuwlahtinen@gmail.com tai puh. 050-5969124 (iltaisin).

15

ARVIOINTIA

Miele-Werken merkkien piirroksia kirjan sivulta 380. Kyseistä merkkiä (alkaen 1924) on luetteloitu 15 erilaista.

Piirrokset korostavat merkin keskeisiä asioita: pyörän nimeä, valmistajaa, valmistuspaikkakuntaa.

FRANK PAPPERITZ, MARKENWARE

FAHRRAD. GRIMMA 2008, 2.

AUFLAGE. 16

Tuhansittain saksalaisia pyörämerkkejä Freitalissa Dresdenin lähellä Saksassa vuonna 1969 syntynyt ja nykyään työkalujen valmistajana toimiva Frank Papperitz rupesi 12-vuotiaana koululaisena harrastamaan polkupyörämerkkejä.

Neljännesvuosisataisen työn tuloksena hän on toimittanut harrastuksestaan Markenware Fahrrad -nimisen kirjan. Tässä esitellään teoksen jälkimmäinen, parisen vuotta sitten julkaistu painos.

Kirjan ydintä ovat sen kirjoittajan omin sanoin pyörän merkki, merkin osoittava kilpi ja merkin takana oleva firma.

Kirjan 730 sivusta yli 700 vievät ABC:stä Zwingburgiin luetteloidut aakkostetut merkit (noin 5000 kpl), Aachenista Zwickauhun paikkakunnittain luetteloidut merkit (lähes saman verran) ja, kolmanneksi, tekijän omistamat, 3500 nimikilven hänen itsensä rekonstruoimat kuvat. Luettelot kattavat saksalaiset merkit sekä muutamat harvat Saksassa kaupatut ulkomaiset merkit vuodesta 1817 vuoteen 1960 asti.

Teoksen muu sisältö taustoittaa luetteloita ja kuvia. Se kertoo kouluikäisen Frankin ja hänen parin tuttavansa merkinkeruusta, saksalaisen merkkikäytännön kehittymisestä, kilpien tuotantotavoista ja antaa kerääjille tar-

peellisia neuvoja. Kirja päättyy mielenkiintoiseen 1100 merkin luettelojäljennökseen; tämän on alkuaan vuonna 1940 julkaissut saksalainen FKZ-lehti kamppaillakseen polkupyörävarkaita vastaan.

Draisin pyörämerkki on ollut Drais Kirjan artikkelit eivät luetteloihin nähden ole pitkiä, mutta ne ovat sitäkin kiinnostavampia.

Suomalaiselle mielenkiintoista on lukea - koska meillä vastaavaa historiaa ei juuri ole - nimikilvistä sekä merkin käytön kehittymisestä Karlsruhen vapaaherra Karl von Draisista alkaen. Draisiinin merkkinä Papperitz pitää Draisin perheen vaakunaa, hopeista levykettä pyörän yhteydessä.

Osaan saksalaisia poljettavia pyöriä (1868 alkaen) Papperitz kertoo niitatun valmistajan soikean messinkisen kilven satulan taakse sen jouseen. Korkeapyöräisiin varsinaisia kilpiä on kiinnitetty harvoin, enemmänkin niissä on ollut taiteellisia etsauksia, leimoja ja kaiverruksia. Kornetin, Dürkoppin ja Naumannin pyörissä valmistajan nimi on voinut lukea polkimissa.

Metallisia prässättyjä kilpiä alettiin Papperitzin mukaan käyttää vuoden 1896 jälkeen

tuotetuissa sarjavalmisteisissa polkupyörissä. Tuoreempi viime vuosikymmenten merkkihistoria on samanlainen kuin meillä: vuoden 1970 paikkeilla metalliset kilvet hävisivät lähes kokonaan. Mutta nyt voinemme Papperitzin tapaan huudahtaa: ”Das Steuerkopfschild ist wieder da!” (Nimikilpi on tullut takaisin!).

Kilpihistoriasta vähän etäämmälle. Papperitz ansaitsee kiitokset luetteloimalla erikseen ennen vuotta 1860, 1870 ja 1885 tiedetyt saksalaiset merkit. Millä seudulla on vuoteen 1860 asti ollut eniten merkkejä, valmistajia, kauppiaita... kymmenkunta eli kolmannes kaikista hänen omassa Dresdenissään!

Berliini on iso kaupunki, mutta on sieltä vuoteen 1960 saakka löydetty merkkejäkin.

Kirjaan on listattu 500 - todellisuudessa niitä lienee ollut paljon enemmän.

Markenware voi saada jatkoa On ollut kaksi syytä tutkia ja esitellä saksalaista merkkitietoutta: 1) omiin pyöriimme on lähes kaikki tekniikka tullut Keski-Euroopasta, ja 2) omat suomalaiset pyörämerkkimme ovat jo pitkään olleet listattavina ja niitä toimitetaan parhaillaan kirjaksi. Todettakoon myös, ettei Ranskassa tai vaikkapa Italiassa näytä olevan Markenwarea vastaavaa kirjaa.

Frank Papperitzin toivoisi jatkavan selvitystään, sillä vasta noin viisituhatta arviolta 15 000:sta merkistä on listattu ja noin 3500:lle on kilpi tai kilven muoto tiedossa. Papperitz korostaa olevansa ainoastaan harrastaja, mutta jos laajennettu seuraava painos joskus tulee, hänen soisi harjoittavan siinä tarkempaa viitekäytäntöä. Niin tärkeästä opuksesta on kysymys.

- K.Lepo Pikajalka 17

Toimittaja pyöräilemässä Intiassa

Suomalaisia pyörämatkailun harrastajia hellitellään Intian kuvauksilla. Vasta 1950-luvun alussa WSOY julkaisi Elsebeth Junckerin kuvauksen Polkupyörillä Intiaan, joka kertoo matkasta 1938-1940 Pariisista Saigoniin, ja nyt taas Minerva on julkaissut Matti Rämön kuvauksen Polkupyörällä Intiassa.

Suomeksi julkaistuja pyörämatkakirjoja ei ole monia, niin kuin Pikajalan huoneentauluja selanneet ovat havainneet.

Suomalaiset ovat kyllä tehneet kaukomatkoja pyörällä pitkälti toista sataa vuotta, aikanaan niitä tekivät monet kijailijatkin, mutta heidänkään kuvauksensa eivät usein päätyneet laajemmiksi kertomuksiksi. On kuvaavaa, että vasta Mikko Kylliäisen toimittamana niin Kalle Kajanderin kuin I. K. Inhankin kertomukset saivat kirjan asun.

Juhani Ahon Keski-Euroopan matkasta on julkaistu kuvaus hänen lastukokoelmassaan.

Matti Rämö on toimittaja, joka pahasta sairaudesta toivuttuaan päätti kohentaa kuntoaan pitkillä pyörämatkoilla. Hän ajoi pari vuotta sitten liki 10000 kilometrin matkan Euroopan halki Saharaan, mistä ilmestyi kuvaus Rengasrikkoja Saharassa.

Uudessa teoksessa kuvataan vähintään yhtä paljon rengasrikkoja, joita tällä kertaa aiheuttavat Intian kuoppaiset väylät.

Rämö lensi pyöränsä kanssa Delhiin, mistä hän ajoi ensin 1000 kilometriä Varanasiin ripottelemaan äitinsä tuhkat Gangesiin, ja jatkoi täältä vielä 1600 kilomeriä tapaamaan tytärtään kansainväliseen kouluun lähelle Mumbaita.

Pikajalka 17

Intialaisia polkupyörätakseja koululaisia kyytiinsä.

Matkaan Rämöltä kului vain kuukausi, ja päivämatkat olivat useimmiten yli 100 kilometriä. Päivällä oli paahtava helle, ja illalla saapui pimeys samaan aikaan viileyden kanssa. Paikallinen liikenne oli paitsi vasemmanpuolista, myös melkoista hazardia. Tiet olivat täynnä kulkijoita, ennen kaikkea hyötyajoneuvoja. Pimeälläkään ei juuri valoja käytetty, eikä pyöräilijäkummajaiseen oikein osattu muutoinaan suhtautua.

Rämö otti matkalle mukaansa Helkaman Kulkurin, johon oli tottunut luottamaan. Hieman oli osia jouduttu vaihtamaan huonoihin maastoihin varauduttaessa, mm. kiekot. Huonon onnen vuoksi matkaan tuli Bilteman varaosia, joista ei ollut mihinkään. Mutta sen vuoksi monenlaiset tienvarren pyöränkorjaajat ja liikkuvat pajat tulivat tutuiksi niin kuin rengaskauppiaatkin. Eurooppalaisiin standardeihin tottuneen on vaikea uskoa kuinka epätoivoista on Intiasta etsiä sopivankokoisia renkaita arkipyörään.

Rämön tekstissä on hyvä

veto. Eksotiikkaa ja jännitystä on riittävästi. Matkakuvaston ohella lukijalle tarjotaan tarpeellista ja erinomaista taustatietoa Intian historiasta ja kulttuurista.

Tausta antaa varmuutta ja luottamusta myös siihen, että kulkija tulee lopulta selviämään, kun tuntuu tietävän millaisessa ympäristössä liikkuu.

Suomalaisten Intia-tietämys lienee pääosin hataralla pohjalla. Ehkä tunnetaan joku, joka on joskus käynyt Goalla ja on käyty lasten kanssa katsomassa Viidakkokirja. Rämön matkan edetessä selviää, että pitkästä ja kunniakkaasta historiasta huolimatta eläminen Intiassa on eurooppalaisen silmissä aika lohdutonta ja eväät vähissä. Siirtomaaisännät ovat vieneet suurimmat aarteet omaan käyttöönsä edellisten vuosisatojen aikana niin kuin Afrikastakin.

Polkupyörällä Intiassa keskittyy asioihin ja ilmiöihin matkan varrella, ei varsinaisesti pyöräilyn riemuihin, ja niinhän pitääkin.

Mutta pyörän korjaamisoperaatioita kyllä oli luettavana runsaasti.

- Markku Lahtinen

MATTI RÄMÖ: POLKUPYÖRÄLLÄ

INTIASSA. MINERVA KUSTANNUS OY. HELSINKI 2010.

17

KUN VANHA VELO

18

Pikajalka 17

TEKSTI JA KUVAT KARI OKSMAN

VALLOITTI AFRIKAN

Juankoskelainen Kari Oksman, vanha velo 129, osallistui viime syksynä kansainvälisen Bike Dreams -pyöräilyn kolmannelle, Pariisista alkaneelle osuudelle. Oksman kertoo seuraavassa matkastaan ensimmäiseen Marokon lepopäiväänsä saakka. Kokemuksista Länsi-Saharan alueella, Mauretaniassa ja Senegalissa saamme lukea syksyn Pikajalasta.

Pikajalka 17

19

Polkupyörällä Pariisista Dakariin

Matkalle lähti 22 pyöräilijää sekä kaksi pyöräilevää järjestäjää. Osallistujien määrä vaihteli 20:n ja 30:n välillä, muutaman liittyessä vielä matkan varrelta mukaan ja vastaavasti muutamien lopettaessa ennen Dakaria. Järjestäjien puolelta oli käytössä kokki ja hänellä apulainen sekä kaksi huoltoautoa joista toisen kuski oli samalla pyörämekaanikko ja toisen sairaanhoitaja.

Motorisoiduilla ajoneuvoilla tapahtuvan Dakar-rallin tapaan myös tässä oli ajanotto, mutta jokainen osallistui ajoon haluamallaan tavalla. Joko kilpailemalla toisia tai itseään vastaan tai yksin tai ajoporukkansa kanssa kiireettömällä ajolla nautiskelemalla vaihtuvista maisemista, kahvi- ja jäätelöpausseista, paikallisiin ihmisiin ja torielämään tutustumisesta ym.

Varusteet rahdattiin huoltoautossa, ja jokainen pyöräilijä kuljetti mukanaan vain sen mitä arveli tarvitsevansa päivän aikana: juomaa, energiapatukoita, vähän rahaa, kameran, työkaluja paikkaustarvikkeita jne.

Majoittuminen tapahtui omissa teltoissa, ja Euroopan puolella käyttämämme leirintäalueet olivat varsin hyvätasoisia. Afrikassa taso

20

oli kirjava. Tasokkaat ravintolat ja myymälät puuttuivat. Suihkusta tuli lämmintä ja kylmää vettä tai pelkästään kylmää tai ei kumpaakaan.

Lämmin vesi oli todella harvinaista. Vesi lirisi usein heikolla paineella jostain putkesta, ja toimivia suihkuja saattoi olla yksi tai kaksi. Kylmä vesi ei kuitenkaan ollut oikeasti kylmää, joten lämpimän puuttuminen ei haitannut.

Tietyillä alueilla vesi oli niin suolaista ettei sitä voinut käyttää edes hampaitten pesuun.

Käsihygienian suhteen oltiin tarkkoja, ja ruokailuun ei koskaan menty ilman käsien pesua tai desinfiointia.

Silloin kun ei ollut leirintäalueita, oli majoitusmuoto ”bush camp” tai ”desert camp”.

Varsinkin Länsi-Saharan alueella ja Mauritaniassa yövyimme pääasiassa aavikolla ”keskellä ei mitään”. Pari kertaa oli mahdollisuus käydä meressä peseytymässä. Huoltoautossa oli tuhannen litran tankki joka oli varattu pääasiassa juomavedeksi ja keittiön tarpeisiin, mutta saimme käyttää sitä myös peseytymiseen (yksi juomapullollinen, 70 cl / päivä).

Mutta pullollisella vettä, pikku pyyhkeellä ja kekseliäisyydellä voi tehdä paljon. Mukanani oli hygienisiä kosteuspyyhkeitä ja vauvatalkkia joilla huolehdin takalistoni hyvinvoinnista.

Pikajalka 17

Afrikassa auton tankki täydennettiin milloin missäkin: vesitornista, vettä kuljettavista tankkiautoista tai leirialueen vesiposteista, jos sellaisia sattui olemaan. Veden laatu vaihteli, ja energiajuomajauheitten lisäksi oli tarjolla erilaisia makusiirappeja, mutta veden perusmaku tuli kuitenkin läpi. Puhdistustablettikin antoi oman makunsa, mutta tarjolla oli myös vettä ”naturel”, ja koska vatsakin oli jo tottunut siihen, niin sitä usein myös käytin. Mutta aina kun oli mahdollisuus hankin pullotettua vettä ruokajuomaksi tai pyörän juomapulloihin tai -reppuun. Euroopan puolella päivällispöydän ruokajuomaksi kuului veden ohella myös jotain paikallista pöytäviiniä, mutta muslimimaihin tultuamme viini jäi pois. Jokainen sai tietysti hankkia mahdollisuuksien mukaan mitä tahansa juomia. Niinpä kivennäisvedet ja jopa limpparit, joita en juurikaan muuten osta, olivat ostoslistalla kun niitä oli tarjolla.

Startti oli siis Pariisissa. Lähtöpäivän aamuna oli kokoontuminen leirintäalueella, josta ajelimme porukalla viitisen kilometriä Eiffel-tornin juurelle. Siinä otettiin valokuvat ja sanottiin heihei saattamassa olleille ystäville.

Virallisen lähtöpamauksen (jalkapumpulla

Pikajalka 17

pumpattiin pyörän sisuskumi kunnes se räjähti) jälkeen ajettiin yhtenä ryhmänä noin 50 km kunnes pääsimme Pariisin kaupunkialueen ulkopuolelle ja pidimme lounastauon.

Tämän jälkeen jokainen sai jatkaa omaan tahtiinsa meille annetun kartan ja ajo-ohjeitten mukaan.

Uudempaa ajokalustoa ja vaikeuksia Useimmilla oli käytössään maantiepyörä tai hybridi. Parilla polkijalla minun lisäkseni oli cyclo-cross-pyörä. Olin laittanut alle kapeat maantierenkaat jotka voin tarvittaessa vaihtaa leveämpiin tienpinnan muuttuessa. Vanhoilla velocipedeillä ei tällä kertaa ajeltu, eikä niitä tullut juuri vastaankaan ainakaan Euroopan puolella. Tyypillisin pyöräilijä Ranskan ja Espanjan alueella oli värikkäisiin trikoisiin ja kypärään sonnustautunut vauhdikkaasti etenevä kuntopyöräilijä tai pyöräilijäporukat ja harjoituslenkillä olevat kilpailijat. Tavanomainen arkipyöräily koulu- tai työmatkoille ei ollut niinkään yleistä. Pyöräily on siis enemmänkin kuntourheilua ja kilpailulaji.

21

Koko kymmenen viikon ajorupeama oli jaettu 59 etappiin ja 11 lepopäivään jotka oli sijoitettu suurimpiin kaupunkeihin ja / tai muuten mielenkiintoisimpiin kohteisiin. Päivittäinen ajomatka vaihteli 100 ja 180 kilometrin välillä, joten useimmiten ajopäivän jälkeenkin oli mahdollisuus tutustua lähiympäristöön jos voimia oli vielä tallella.

Syyskuu on Ranskassa vielä mukavaa pyöräilyaikaa. Aamut saattoivat olla viileitä.

Usvaa tai sumua oli yön jäljiltä, joten tuulitakki ja käsineetkin olivat usein tarpeen.

Auringon noustua lämpötila kuitenkin kohosi, usein iltapäivällä hellelukemiin.

Reitti eteni kohti etelää pieniä maalaisteitä pitkin vaihtelevassa maastossa, uinuvia pikkukyliä sivuutellen ja välillä komeita linnoja ihastellen. Ennen Espanjaan saapumista oli ylitettävänä Pyreneitten vuoristo Andorran kautta. Huonoksi onneksi Andorra-päiväksi sattuu ensimmäinen sadekeli. Aamulla

22

ei vielä satanut mutta pian alkoi ilmestyä tummia pilviä vuorten ylle.

Tie nousee ylöspäin. Puusto alkaa harveta ja loppuu pian kokonaan, sää viilenee ja alkaa sataa. Ylämäkeen ajettaessa pysyy kyllä lämpimänä, eikä viima haittaa pahasti, kun vauhti on sen verran hidas, mutta tien pinnassa oleva vesi lentää kengille ja kastelee jalat; pian on varpaat niin kohmeessa, että on pakko yrittää edes kipristellä niitä.

Huipulla Port D’Envalirassa on lämpötila lähellä nollaa, ja läheisillä lumisilla rinteillä yhden asteen pakkasen puolella. Täällä on lounastauko ja huoltoautossa mahdollisuus kuivatella ja lämmitellä jäätyneitä jalkoja.

Takana 37 kilometrin nousu mutta jäljellä vielä pahempaa, 30 km laskua. Puen alamäkeä varten mutta en kuitenkaan riittävästi, sillä jo ensimmäisten minuuttien aikana tulee kylmä, ja pian alkaa taas sataa, hetken aikaa tulee pieniä jäärakeita.

Sade piiskaa kasvoja ja ajolasit sumenevat vedestä. Kengät, sukat, housut ja käsineet ovat niin märät että on välillä pysähdyttävä lämmittelemään. Lämpötila alempana on jo kymmenen astetta mutta laskettelu märissä vaatteissa viilentää tehokkaasti. Vettä tulee kaatamalla, ja jarrujen tehot häviävät eikä sormissa ole riittävästi voimia painamaan jarrukahvoja. Pahin sade kuitenkin hellittää ja pystyn jatkamaan. Muutamat jäljempänä tulleista pyöräilijöistä joutuvat vielä rajumman sateen yllättämäksi eivätkä pysty jatkamaan palelemisen takia ja tulevat loppualamäkiosuuden huoltoauton kyydissä.

Kuuma suihku leirintäalueella tekee terää.

Päivällisen jälkeen tulee yllättävän nopeasti hiljaista, ja kahdeksan aikaan ovat kaikki jo omissa teltoissaan.

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Espanjaa ja lämpöä. Mutta vuoristot eivät tähän lopu vaan koko Espanjan läpiajo on yhtä vuoristoa. Ja se palkitaan usein tosi huikeilla maisemilla. Espanja onkin Euroopan toiseksi vuoristoisin maa. Nousumetrejä

Pikajalka 17

koko pyöräilyreissuun sisältyi lähes 60000 siitäkin huolimatta että viimeiset reilut 2000 kilometriä olivatkin lähes tasamaata.

Ihmetystä aiheuttivat vielä Andalusian loputtomiin jatkuvat oliivipuuviljelmät.

Pyöräilyä, syömistä ja nukkumista, päivittäiset kuviot alkoivat sujua rutiininomaisesti. Kello soimaan aamulla kuudeksi, seitsemältä aamiainen ja kahdeksalta matkaan. Lounas jossakin päivän ajomatkan puolivälissä ja päivällinen kuudelta.

Vielä yhden kunnon sateen saimme kokea Granadassa, viimeisen sateen tämän reissun aikana. Suurin osa pyöräilijöistä oli jo pääsyt leirialueelle ja teltat saatu pystyyn kun noin tunnin kestävä ukkosmyrsky yllätti. Olin lepäämässä teltassa kun jossain vaiheessa teltan pohja alkoi kupruilla. Katsoin ulos, suurin osa leirintäalueesta oli 10 20 cm paksun vesikerroksen peitossa. Vettä

Pikajalka 17

alkoi tihkua sisälle teltan pohjassa olleista parista pikkureiästä ja jouduin siirtämään makuupussin ja vaatteeni pois teltasta. Pian koko teltta oli tyhjennettävä ja siirrettävä parempaan paikkaan koska myös kadulta alkoi tulvia vettä, sillä maaperä ja viemärit eivät ehtineet imeä sitä kyllin nopeasti.

Kaupungilta alkoi kuulua yhtäjaksoinen hälytysajoneuvojen sireenien ulvonta jota kestää monta tuntia sateen lakattuakin.

Aamulla kadut olivat paikoitellen saviset veden kuljettaman liejun takia.

Espanjan osuus päättyi Algecirakseen.

Sieltä vie tunnin mittainen lauttamatka Gibraltarinsalmen yli Afrikan puolelle ”eri maailmaan” ja tuo esiin selkeän elintasorajan. Myös pääuskonto vaihtuu, moskeijoista säännöllisesti kaikuvat rukouskutsut tulevat tutuksi.

23

Ei näy mobilisteja, ei veloja Marokossa pyöräily oli kaikkein yleisintä läpikäymistämme maista. Polkupyörää käytetään siellä nimenomaan siirtymiseen paikasta toiseen eikä kuntoilu- tai harrastusvälineenä. Vanhojen ajoneuvojen harrastajia tai keräilijöitä ei näy. Vanhoja pyöriä kylläkin, mutta ne ovat jokapäiväisiä käyttöesineitä, eivät mitään entisöintivehkeitä. Rikkoontuneen osan tilalle vaihdetaan uusi tai siirretään käytetty jostain toisesta vanhasta pyörästä.

Myös pyöräkorjaajat voivat tehdä uuden osan tai sovelluksen rikki menneen tilalle. Yleensä näitten mopo- ja polkupyöräpajojen edustalla on läjä ajokelvottomia käytöstä poistettuja pyöriä jotka toimivat varaosina tai joista vielä kootaan toimiva kulkupeli. Osia länsimaisiin pyöriin ei ole tai niitä on tosi vaikea saada. Sen sain huomata kun olisin tarvinnut omaan pyörääni vannenauhan.

Myös liikenteessä täytyi ottaa huomioon uusia seikkoja. Kaduilla ja teillä liikkui erilaisia kärryjä ja kiesejä. Aasit ovat yleisiä kulkunevoja ja rahdin kuljettajia. Savuttavia ja raskaasti ylilastattuja kuorma-autoja. Tööttäykset ja runsas äänimerkin käyttö kuuluvat asiaan.

Kylissä kadut ovat usein seurustelupaikkoja, ja läpi päästäkseen joutuu puikkelehtimaan ihmisten välistä ja ajamaan varovasti, ei liian kovaa että jää pelivaraa jalankulkijoitten yllättäviin liikkeisiin. Kadunylitykseen lähdetään missä ja milloin vain edes vilkaisematta onko tiellä tulossa ketään. Luotetaan varmasti siihen että lähestyvästä ajoneuvosta kuuluu ääni tai 24

lähestyvä aasi tai polkupyörä tulee kyllin hitaasti. Polkupyörän lähestymisen kuuli kyllä usein kuivien ketjujen kitinästä ja erinäisestä rahnutuksesta. Suojateitä ei ollut pienemmissä kaupungeissa ja jos olikin ei niitä sen kummemmin käytetty eivätkä autoilijat noteeranneet niitä mitenkään. Maantiellä pyöräilijää ei välttämättä huomioitu: takaa tulevat lähtivät ohitukseen vastaantulijoista välittämättä, tai vastaan tuli kaksi autoa rinnakkain - toki tämä on valitettavan tuttua kotisuomenkin teillä.

Joskus vastaantuleva liikenne tuli väärällä kaistalla jos oma puoli tiestä oli kuoppainen.

Näissä täpärissä tilanteissa piti ajaa kieli keskellä suuta ettei putoa epämääräiseltä ja halkeilleelta asfaltin reunalta parikymmentä senttiä piennarsoralle jossa on syviä sadeveden uurtamia uria ja monttuja. Toisinaan on tosi sileääkin ja tasaista tietä.

Ravintoa kaikille aisteille Nenään tarttui koko ajan erilaisia hajuja tien päällä: palavia roskakasoja, kuolleita ja mätäneviä eläimiä, liikenteen päästöjä. Monenlaista putputtajaa menee. Jotkut ajoneuvot savuttavat melkoisesti, mikä yhdessä kuumuuden kanssa aiheuttaa inhottavan olon. Välillä on hyvä pitää tauko, nauttia jossain kuppilassa virkistävää minttuteetä. Etelään päin mentäessä asutus sentään harvenee ja liikenne vähenee.

Atlas-vuorten jälkeen on periaatteessa vain yksi tie kohti Länsi-Saharaa.

- Matkakertomuksen jälkimmäisen osan saamme lukea syksyn Pikajalasta.

Pikajalka 17

TEKSTI JA KUVAT MARKKU LAHTINEN

Petoja pyörävajassa Toissa syksynä Vuorentaustassa asuva rouva soitti ja kertoi, että hänen kellarissaan on kaksi hienoa polkupyörää, jotka hän haluaa lähiaikoina luovuttaa asianharrastajille talteen pantaviksi. Toinen oli hieno naistenpyörä, joita oli tullut Sandbergin rautakauppaan v. 1942 kolme kappaletta. Hän oli saanut sen ihanan punaisen pyörän, jolla oli sitten ajanut kymmeniä vuosia työmatkansa.

Pikajalka 17

25

Rouvan saama pyörä oli kai nimeltään Pyrkijä ja hienossa kunnossa. Soittaja kertoi, että se toinen pyörä kellarissa oli kuuulunut tyttärelle.

Rouva palasi asiaan vuotta myöhemmin.

Hän oli nyt päättänyt muuttaa omakotitalosta kerrostaloon ja oli tyhjentämässä talostaan kaikkea hyödyllistä. Lupasin käydä katsomassa pyöriä. Oli paikalla muutakin tarjottavaa, ja oli muitakin kiinnostuneita. Kun jono lyheni, pääsin rouvan mukana kellariin katsomaan tilannetta. Siellä nurkassahan oli kaksi pyörää!

Pyöriään rakastavien omistajien ylisanoihin on hyvä varautua. Rouva oli jo hyvän aikaa yhdeksännellä kymmenellä, eikä Pyrkijää varmaan ollut käytetty muutamaan kymmeneen vuoteen. Ehkä sen ruosteisessa rungossa oli vielä jotain punaisuutta aistittavissa, mutta paljon muuta ei jäljellä ollut kuin raato.

Sen sijaan vieressä oli hieman pienempi pyörä, joka oli ihan keräilykuntoisen näköinen. Sininen maali oli hieman kulunut, mutta ruoste oli pilkuttanut runkoa vain sieltä täältä.

Satulassa oli pari palkeenkieltä ja punakumiset

26

renkaat olivat kulahtaneet. Pumppulaatikko oli jäänyt matkalle. Eipä ollut nokkamerkkiäkään, mutta viistoputkessa luki Peto.

Olin löytänyt Kone ja Terä Oy:n tyttöjen nuorisopyörän. Se olisi hyvää seuraa tallissani olevale Peto-naistenpyörälle, jota olin koko kauden käyttänyt työmatkoillani. Se on aivan verrattoman keveä kulkupeli.

Tämän naisten Pedon olin hankkinut hämeenlinnalaiselta rouvalta, joka myös tyhjensi kellariaan. Hän oli sitä käyttänyt työmatkoillaan viime vuosiin asti. Hän oli saavutttanut työtoveriensa parissa suurta suosiota pyörän ärhäkkään nimen vuoksi. Se oli osallistunut työmatkakulkuneuvonäyttelyynkin, ja rouva oli kirjoittanut sille ylistysrunon. Pyörä oli ylimaalattu, eikä sen antikvaarinen arvo ollut kehuttava. Tuunasin pyörän trendikkääksi.

Hioin ja maalasin rungon aerosolipullolla kermanväriseksi. Vanteet vedin punaiseksi, ohjaustangon käänsin nurin, kiedoin siihen punaista nahkahihnaa, panin nahkasatulan ja turhan tilpehöörin jätin pois.

Pikajalka 17

Nuoriso-Peto vietti talven pyörävajassa, mutta lumien pudottua katolta rupesin katsomaan olisiko siitä peliksi. Päällisin puolin kaikki näytti tomivalta. Tytöt pitävät pyöriä hellästi, eikä tämäkään ollut kulunut kuin siitä, mistä jalka nostetaan rungon ylitse.

Etumerkin puuttuminen oli harmi, mutta ymmärrettävää, että niin hieno nimi herättää pitkäkyntisten halut.

Punaiset Nokian renkaat olivat selvästi alkuperäiset, hieman kuluneet ja korppuuntuneet, mutta käyttökelpoiset. Ne olivat jotakin entisajan välikokoa, 26x1 1/2, joka tuntui olevan hieman suurempi kuin 559. Pumppasin ilmat renkaisiin. Seuraavana päivänä eturengas oli täysi, takarengas tyhjä. Sisärengas oli myös vanhaa punaista kumia, liian suuri rengas oli rypyllä ja rei’ällä. Vaihdoin tilalle uuden sisärenkaan, ja pyörä oli ajokunnossa.

Esittelin pyörän tyttärelleni, joka ilmoitti välittömästi kelpuuttavansa sen uuden maastopyöränsä tilalle opiskelukulkuneuvoksi.

Mummupyörät ovat nyt muotia.

Pikajalka 17

Kone ja Terä Oy:n lyhyt historiikki

Kone ja Terä Oy aloitti pyöränrunkojen valmistuksen 1933. Siitä tuli nopeasti maan suurimpia pyöränvalmistajia. Peto kuului tuotantoon jo 1930-luvun puolivälissä.

Sotien aikana tehtaan tuotanto koostui suurimmaksi osaksi tykistön ammuksista, mutta puolustusvoimat tarvitsivat myös polkupyöriä.

Jatkosodan päätyttyä oli Koneen ja Teränkin osallistuttava sotakorvaustöihin. Vuoden 1945 puolivälistä lähtien tehtaan konepajaosaston tuotannosta suurin osa koostui korvaustuotteist, erityisesti sahanteristä.

Yhtiö laajensi toimitilojaan Tammelassa vuosina 1942 ja 1944.

Tehtaan työntekijämäärä nousi, sillä vuonna 1955 työntekijöitä oli jo yli 400. Polkupyörätuotanto kotimaan markkinoille jatkui, ja tehtaasta tuli maan suurin pyöränvalmistaja 1950-luvun alussa.

Tehtaan tärkeimmät pyörämerkit olivat Jaguar ja Peto.

Kilpailun kiristyminen Kone ja Terä Oy:n erikoisaloilla tuotti tehtaalle vaikeuksia, ja se jouduttiin lopettamaan 1960-luvun puolivälissä.

27

Aselaiva antoi nimensä polkupyörälle TEKSTI RAUNO GRÖNBACKA

Miten merkillisiä voivatkaan olla moninaisten nimien syntyhistoriat. Seuraava tarina liittyy salakuljetukseen, valtapolitiikkaan ja viime vuosisadan alun vaasalaiseen pyöräkauppaan. Tarinan John Grafton -polkupyörämerkki on sen ansiosta voitu poimia suomalaiseen merkkiluetteloon.

Suomalaiset nousivat 1900-luvun alussa vastustamaan harjoitettua venäläistämispolitiikkaa. Koska passiivinen vastarinta ei johtanut tuloksiin, ryhtyi osa väestämme käyttämään aktiivisen vastarinnan keinoja.

Japanin-Venäjän sota 1904-1905 avasi suomalaisille aktivisteille mahdollisuuden aseiden ostamiseen, jota japanilaiset lähtivät rahoittamaan. Saaduilla varoilla hankittiin 15 560 sveitsiläistä Vetterli-merkkistä kivääriä ja 2,5 miljoonaa patruunaa. Aselastiin lisättiin Englannista ostetut kolme tonnia räjähdysainetta 28

ja 2500 revolveria patruunoineen. Aseiden kuljettamiseksi Suomeen hankittiin Lontoosta s/s John Grafton -niminen alus. Venäläisten vakoilijoiden eksyttämiseksi suoritettiin moninaisia peittelyoperaatioita. Syyskuun alussa 1905 laiva jätti ensimmäisen erän aselastista Kemin edustalle, josta se suuntasi matkansa Pietarsaaren pohjoispuolelle Luodon kunnan alueelle. Siellä lastia purettiin yön aikana, mutta aamulla lähtiessään ankkuripaikalta alus ajoi karille, minkä seurauksena alus ja sen lasti jouduttiin räjäyttämään taivaan tuuliin.

Pikajalka 17

J. Rudbäckin Ilmoitus Vaasa-lehdessä 9.5.1908

Venäläiset sukeltajat tutkivat John Graftonin hylkyä muutama päivä räjähdyksen jälkeen. Pietarsaaren museo

Tapaus sai venäläiset suorittamaan laajoja etsintöjä ympäri maata salakuljetettujen aseiden löytämiseksi. Räjäytysten kaiku kiiri kautta maan saaden aikaan epävarmuutta venäläisten keskuudessa, mutta samalla innostaen suomalaisia monin tavoin. Reuterin uutistoimisto sähkötti uutisen maailmalle ja Englannin hallitus vannoi tietämättömyyttään salakuljetushankkeesta.

Aikansa mainosmiehet ottivat irti hyödyn tästä salakuljetusseikkailusta. Koska polkupyöristä oli runsaasti tarjontaa, pantiin tämä Pikajalka 17

suurvaltapoliittinen tapahtuma palvelemaan myös niitten myyntiä. Keväällä 1906 vaasalainen pyöräkauppias Emil Hallbäck kauppasi yhtenä kolmesta sesongin suosituimmasta merkistä John Grafton -polkupyörää. Se ei jäänyt aivan päiväperhoksi, vaikka häly laivan ympärillä vaimenikin. Vielä seuraavana kesänä pyörä kuului liikkeen valikoimaan. Vuosina 1908-1909 sillä oli Vaasassa jo uusi kauppias, polkupyöräliike J. Rudbäck.

29

Kaukokaipuu

TEKSTI JA PIIRROS MRKKU LAHITINEN

Uusi ja ennen kokematon kiinnostaa ihmisiä - kutakin tavallansa. Toinen arvostaa enemmän istumista takan äärellä romaaniin tai matkakirjaan uppoutuneena. Toinen ei matkalta palattuaan malta istahtaa rauhassa tuoliinsa ennen kuin on varannut seuraavan matkan toiselle puolen maapalloa. Tutun ja turvallisen vastapainoksi pitää kokea pikkuisen epävarmuutta, hieman uutta, vähän ehkä pelottavaakin.

Tämän päivän matkailijan on vaikea löytää sellaista tieteelle tuntematonta, minkä perässä löytöretkeilijät vielä sata vuotta sitten kulkivat viidakoissa ja autiomaissa, aroilla tai aavikoilla. Sen sijaan matkoilta voi vielä tavoittaa semmoista, mitä itse on toivonut kokevansa, sellaista mistä ei ole tiennyt.

Monille kaukokaipuu on vain halua päästä samaan kaukomatkakohteeseen kuin edellisenäkin vuonna. On rauhoittavaa käydä toteamassa, että kaikki on paikallaan, ruokalistat ennallaan, rannoilla hiekanjyväset asettuneet ja hotellin palvelijat yhtä hurmaavia.

Joillekin hidasmatkaajille, joiksi luen liftarit, interreilaajat ja pyöräilijät, kaukokaipuu on halua päästä kohti tuntematonta. Kau30

kokaipuuta helpottaa matkan tekeminen, ei perille pääsy. Mitä pitempään matka kestää, sen kauempana tietää olevansa. Maisemien muuttuminen, kasvilajien vaihtuminen, ruokalistojen sisältö ja sään vaihdos kertovat matkan etenemisestä.

Polkupyörän vaikutus tila- ja aikakäsitykseen Polkupyörälä ajetaan samalla vauhdilla kuin ennen vanhaan hevosvaunuilla. Eikö se olekin juuri kaikkein paras nopeus, jossa pystyy tekemään havaintoja, aistimaan ympäristöä, olemaan puheväleissä matkakumppanin tai vastaantulijan kanssa ja kuitenkin pääsee eteenpäin kymmeniä, jopa toistasataa kiloPikajalka 17

metriä päivässä vähällä vaivalla. Pyörän selässä tietää liikkuvansa tilassa. Ajaessa voi tuntea maiseman avaruuden tai vuoristojokilaaksojen ahtauden. Ulkosalla kulkiessa voi havaita tuoksut, vähäisetkin lämpötilaerot, kosteuden hyväilyn hipiällä.

Nykypäivän tehomatkaaja siirtyy putkessa koneeseen, joka vie hänet joissakin tunneissa toiselle puolen maailmaa, ilman että hän tietää matkanneensakaan, ehtii ehkä ottaa jonkin tunnit unet - ja kas, vesi pyöriikiin lavuaarissa toiseen suuntaan kuin kotona. Eikä tehomatkaaja tiedä mitään siitä, minkä kautta hän on kulkenut. Ei ole matkaa, on vain lähtökohta ja päämäärä.

Matkavarusteena seikkailijan mieltä

Keravalaismies lähti pyöräilemään maailman ympäri eläkkeelle päästyään 1970-luvun puolivälissä. Hänellä oli päällään suorat housut ja pikkutakki, allaan Jopo ja vähän tavaraa salkussa. Mutta hänellä täytyi olla mielessään toinenkin salkku, johon hän oli pakannut ison annoksen seikkailumieltä, ehtymättömästi avarakatseisuutta, suvaitsevuutta ja aloitekykyä. Luulisi että pitkäntienmatkaajan ominaisuus olisi viehtymys yksinäisyyteen, mutta luulenpa, että ilman avoimuutta ja kykyä ilmaista tarpeitaan aivan ummikkona eri kulttuureissa hän ei olisi selviytynyt .

Kaukomatkalla täytyy olla valmis vaikka menemään töihin, jos ei matkakassa muuten riitä. Tai käy niin nolosti kuin I. K. Inhalle, joka jouti rientämään pää kolmantena pyöränä oikopäätä kotiin matkakassan pettäessä.

Eksyminen on ihanaa Löytöretkeilijäksi voi vieläkin tuntea itsensä yhdellä hyvällä konstilla: pitää ensin ajautua pahasti eksyksiin. Pyörämatkan hauskimpia tapahtumia onkin yleensä väärän tien valinta, kartalta putoaminen ja tuntemattomien paikkojen löytäminen. Eksyminen on hyvä syy päästä puheisiin alkuperäisvärstön kanssa.

Eksynyttä avustetaan mieluusti, ja hänelle tarjotaan ruokaa ja juomaa, rentoutetaan pienillä juhlilla, viedään saunaan tai kukkotappelua katsomaan, mikä minkin maan tapa on.

Pikajalka 17

Eksyminen johtaa usein myös seikkailuihin.

Oskari Jalosen seura on suomalais-ranskalaisia pyöräilysuhteita edistävä seura, jonka tavoitteet eivät ole urheilulliset, vaan sivistykselliset ja gastronomiset. Seuran suojeluspyhimys on ranskalainen renessanssikirjailija Rabelais.

Seuran pitkäraajainen teoreetikko Osmo Pekonen on selittänyt Oskari Jalosen seuran ideologian perustuvan siihen, että kaikentietävät tekniset apuvälineet, kuten GPS, ovat pyöräretkillä kiellettyjä. Eikä karttojenkaan pidä olla liian tarkkoja. Oudon tien takana voi olla juri se suuri elämys, josta kukaan ei ollut aiemmin kuullut mitään. Sieltä voi löytyä ravintola tai baari, joka on matkan kohokohta lähiruokineen ja -juomineen.

Pekosen näkemykset tukevat muutoinkin pyöräilyn ajattomuutta ja suurenmoisuutta.

Hän ei voi kuvitella Aatamia ja Eevaa ilman omenapuuhun nojaavia polkupyöriä - muutenhan paikka ei olisi ollut paratiisi. Hänen mukaansa pyöräilijä oppii arvostamaan yllättäviäkin nautintoja, kuten ajamista viljalakeuksien halki mistraalia vastaan. Ylipäätään kaikki, mitä voi tehdä pyöräillessä, on nautinnollista, ja harhaanajo eritoten.

Niin kuin kaukokaipuu on pyörämatkan henkinen voimavara, viini ja ruoka kuuluvat sen ruumiillisiin resursseihin. Kokemus on opettanut, että 25 kilometrin ajon jälkeen on hyvä ottaa neljänneslitra viiniä ja syödä vähän huikopalaa. Pyöräretkeilijää ei vatsan kasvaminen uhkaa, vaikka söisi useamminkin.

Matkalla olet perillä Pyöräilyssä tärkeintä on matkanteko, ei päämäärä. Jo muutaman polkaisun jälkeen, kun on jättänyt taakse arjen, pakannut laukkuun riittävästi seikkailumieltä ja tykötarpeita, tuntee olevansa temmeltäväin tuulten kasvatti.

Pyörän selässä on vapaa valitsemaan tiensä.

Viisas pyöräilijä on oppinut suuntaamaan retkensä myötätuuleen ja alamäkeen, mutta ei voi olla ihailematta niitäkään, jotka pelkäämättä suuntaavat pyöränsä ylämäkeen, vastatuuleen tai kiertotielle.

Perille tuleminen katkaisee hyvin alkaneen matkustamisen.

31

PINNOJEN

VÄLEJÄ

KOONNUT RISTO LEHTO ”On minulla”, sanoi mies ja kaivoi taskustaan pöytään toisen ”tonnin”.

Nättiin pinoon Lahden Työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys

Värisilmän puute

Ei sitä vauhdissa huomaa Poliisit pitivät ratsiaa Vinkiän tienhaarassa ja pysäyttivät Rahkos-Matin. Matti oli ammatiltaan autoilija, mutta oli sillä kertaa reisussa polkupyörällä. Kun poliisit totesivat, että pyörässä ei ollut kissansilmää, he pelottelivat: ”Joku auto voi ajaa sun päälles pimeessä ton puutteen takia.”

Matilla oli vastaus valmiina: ”Mä oon itte ajanu kolmekymmentä vuotta autoo ja tiän, että kun jonkun päälle ajaa, nin siinä on sen verran kiire, ettei kerkiä kattoon onko kissansilmää vai ei.”

Kun rahaa on, sitä ei tarvita Nuorehko resuiseen verryttelypukuun pukeutunut mies kunnioitti parempiakin päiviä nähneellä polkupyörällään paikalle saapuen Riihimäen Taidetalossa esillä ollutta Erkki Tantun puupiirrosnäyttelyä.

Näyttelyn pääsymaksu oli 10 silloista markkaa. Mies astui kassalle ja kaivoi takataskustaan 1000 markan setelin. ”Ei teillä ole muuta rahaa?” kysyi kassaneiti. Kassassa kun ei olisi ollut tarpeeksi vaihtorahaa.

32

Yhtyneiden ammattikoulun, Valkeakoskella, pojat maalasivat koululle polkupyörätelineitä.

Pomona toiminut insinööri J. päätti värin: ”Jätetään punaseks, Ferrex on nätti väri” Kun telineet oli maalattu, tuli rehtori S.: ”Kuka perskele näistä punaisia meinaa? Koneharmaa on ainoa oikea väri.”

Telineet olivat harmaat, kun toimitusjohtaja Walden tuli pitämään ”pyhäkoulua”. ”Kukas näistä harmaat on tehnyt? Vihreitä näiden pitäisi olla”, totesi Juuso.

Rehtori S. valisti: ”Se on se insinööri J., sillä kun ei ole yhtään värisilmää.”

Em. Nättiin pinoon

Kanvärttiä Tamperelaisia kaskuja – kirjassa kerrotaan, kuinka Urpo Kuusinen sattui sotien jälkeen paikalle, kun Tammelan Puistokadun ja Puolimatkankadun kulmassa polkupyörämies hyppäsi alas pyörältään, jolloin takana tulossa olevan kuorma-auton oli pysähdyttävä.

Kuljettaja huusi pyöräilijälle, että tämä sulkee kadun. Mies nousi rauhallisesti pyörälleen ja huikkasi takaisin: ”Ota kanvärttiä!” (sen aikainen yleinen lääke oli kamfertintipat).

Kaipuita Hiappalan Semmi oli haaveileva vanhapoika ja hänellä oli valmis lista siitä, mitä onnellisella miehellä pitäisi olla omistuksessaan: ” Kon sais polkupyörä, pyssy, viulu ja mukava naisihmise.

Mut se vaan on, että työmiähe muija tarttis olla kans vähä tyäteliäski. Kyllä sillon kelpais talvella lämmitellä pesä eresä.”

Pikajalka 17

ENNEN

VANHAAN

Polkupyörä Tämä on oikea toiveuni!

Tämmöisen pyörän jos saisin, niin kyllä ajaisin taitavasti, mäessä jarruttaisin, risteyksessä näyttäisin suuntaa ja kelloa kilkuttaisin.

Kaija Pakkanen

Pikajalka 17

33

VANHAT VELOT

Ajo-ohjelma 2010

La 12.6. Kansallinen Museoajoneuvopäivä klo 10-15 Mobiliassa Kangasalla - osto-, myynti- ja vaihtotori - ajonäytös isopyöräisillä klo 11 - Suomalaisia polkupyörämerkkejä -kirjan julkistaminen klo 12.

Jos aiot myydä tavaraa, ota viimeistään edellisenä päivänä yhteys Hannu Salokanteleeseen puh. 045 1275596, varaa 2 eurolla itsellesi paikka. Autoa ei saa myyntipöytämme viereen, joten toivomme, että ainakin isoimmat tavarat tuotaisiin paikalle klo 9.30 mennessä.

Museoajoneuvopäivää vietetään maassamme muuallakin, katso www.mobilia.fi.

Su 13.6. Isopyöräisten kokoontumisajot Tampereen Mustassalahdessa - lähtö kaupunkiajelulle klo 12 - kierroksen jälkeen on mahdollisuus kahvitteluun, ruokailuun ja kokemusten vaihtoon Mustanlahden satamassa.

Ajoihin tulee ilmoittautua Reijo Lehtoselle puh. 050 5317473 ma 7.6. mennessä. Edellisenä päivänä isopyöräisille on tarjolla tilaisuus osallistua Museoajoneuvopäivän viettoon. Muut Velot hurraamaan raitille!

Tervetuloa Tampereelle ainutlaatuiseen tapahtumaan! Toivoo Repa.

La 18.9. Polkupyörän korjauskurssi Reijo Lehtosen verstaalla Hallituskatu 21 Tampereella.

Koulutus alkaa klo 10, ja jos ilmoittautuneita on runsaasti, järjestely uusitaan klo 11.30. Tarkoitus on yhdessä trimmata vanhanaikaiset Huvi-naistenpyörä ja Huvi-miestenpyörä käyttökuntoon.

Kurssille tulee ilmoittautua tekstarilla HUVIKURSSI Etunimi Sukunimi tai puhelimitse 0400 505809 K. Lepolle to 15.9. mennessä.

Kokoontuminen katuosoitteessa kymmentä vaille. Sisään pääsee kun on ajoissa paikalla. Tervetuloa osallistumaan ja oppimaan! Autolla saapuvat: Hämeenpuistossa hyvin lähellä on Cumulus-parkkitalo.

Ohjeita kokoontumisajoihin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä on Pikajalan 1/2002 Huoneentaulussa.

Katso Velojen veppisivuilta Ajankohtaista-otsikon alta mahdollisia lisätietoja. Tilaisuudet ovat avoimia muillekin kuin jäsenille. Jäsenmerkit mukaan tapahtumiin!

34

Pikajalka 17

KERHOKUULUMISIA Syyskokouskuulumisia Vanhat Velot ry:n syyskokous pidettiin Virroilla 28.11.2009.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Markku Lahtinen.

Muut hallituksen jäsenet ovat Kalevi Lepo, Jori Montonen, Mikko Råberg, Reijo Lehtonen, Hannu Salokannel, Kauko Välimäki ja Olli Lehto.

Varajäsenenä jatkaa Miika Råberg.

Toimintasuunnitelman tärkeimpiä hankkeita on pyörämerkkikirjan julkaiseminen.

Merkkikirja tulee painosta kesäkuun alussa. Hae omasi Mobiliasta 12.6. tai myöhemmin kirjakaupoista tai suoraan yhdistyksen kautta. Mainio lahjakirja!

Pikajalka 17

35

PÖKSY

JA PUSAKKA

London Tweed Run järjestettiin vasta toista kertaa huhtikuussa 2010, mutta jo nyt se on saavuttanut sekä suunnattoman huomion että suosion vanhojen pyörien ja tyylikkäiden ajajien keskuudessa. Hienoissa kostyymeissä, tweedtakeissa ja simsetti kaulassa ajellaan Lontoota ympäri pää pystyssä. Voiko hienommin viedä eteenpäin pyöräilyn hyvää sanomaa.

36

Neiti Selma Kauria, Suomenniemi, Suomen kylä.

Jyrki Nisonen kertoo: ”Kuvassa on isoäitini, joka kuoli isäni ollessa kuusi- tai seitsemänvuotias. Isä on syntynyt 1918 ja koska kuvassa lukee neiti, kuva lienee kymmenluvulta. Selman syntymävuotta en muista enkä juuri tähän hätään löytänyt, mutta hänen miehensä oli syntynyt 1893.”

Pikajalka 17

SUMMARIES Conquering Sahara

Kari Oksman, a veteran biker, has taken part in an international bike tour from Paris to Dakar, Senegal. He describes the tour on pp 18 - 24.There were 20 to 30 people riding together, some fast, some slower. It was luxury to have your luggage carried by a car and have cooks prepearing dinners, but sleeping in your own tent out in the desert and having warm water only every now and then was more demanding.

Daily rides were 100 to 180 km. Most riders had a road bike or a hybrid, and you had time enough to get acquainted with the surroundings after the daily ride. There were 59 riding days and 11 for rest.

Weeks after start in September were good to ride in France, only mornings were cold.

But climbing the Pyrenees was tough with cold and rain. Actually riding up was OK but coming down in zero degrees and rain was a hell. You could not press the brake levers enough.

Only after resting a while it was possible to continue.

Spain was mountaineous.

The views were breath taking.

Olive trees all over Andalusia.

After a few weeks you were used to schedule: wake up at

six, have breakfast at seven, start at eight. Riding till six pm and dinner.

Things changed in many ways after crossing over to Africa. In Africa bicycle was for commuting, not for sports. Bicycle repairers offered service for everybody. They could even make spare parts from waste. Most goods were delivered by bike, the other vehicles you could see were small lorries and donkeys.

The smell of Africa differed from that of Europe. Not only the warm breeze and soil, but also burning waste, rotten animals and thick gasoline smoke gave an exotic odour in the air.

It was good to have a rest and a cup of the de menthe every now and then.

L’amour de loin

In his essay Markku Lahtinen deals with Sehsucht, the theme of this issue (pp 30 - 31). Among others, bikers have found distant places and routes. Bikers, like hikers and interrailers, enjoy travelling, not arriving.

You ride the bike as fast as the horse carriage. That seems to be the ideal speed for making notices, sense the surrounding, make acquaintance with local people, taste the smell, feel the moisture

of the river on your skin.

Getting lost in one of the most wonderful characteristics of bike travelling. Most often it leads you to an adventure. That’s why you should not carry with you a GPS or a detailed map. It’s better to follow your instinction, or let the winds guide you.

The most important in bike travelling is being en route. Already after the first pushes on your pedal you have forgotten your daily routines and you feel free to choose your direction, rather tailwind and downhill, but you must admire the ones that choose uphill and headwind.

John Grafton

John Grafton is not a name you should expect to be a Finnish bike label. But it was.

Rauno Grönbacka deals with the history of John Grafton on pp 28 - 29. John Crafton was actually an English vessel that brought guns and ammunition to activists that were preparing to fight with Russian revolutionist against the Soviet government. Unfortunately the vessel was shipwrecked near Kokkola.

The crew made a decision to explode the vessel and the cargo.

That was the noisy end of the adventure.

Book release Vanhat velot continues publishing books. Bike trip memoirs of a Finnish journalist and photographer I. K. Inha was published for the first time since their appearance in the newspaper in 1886. The book consists also of an essay in bicycle and travelling history by the editor, Mikko Kylliäinen, and an English abstract. More on pp 14 - 15.

In July another remarkable publication will come out, as after several years of studies the book of Finnish bicycle labels is finished. More than 500 makes are presented with information about the manufacturers, dates and places of origin, some of the labels are presented in full colour. A taste of the book is seen on p 35.

Books can be bought trough the club. Please contact markkuwlahtinen (at) gmail.com.

Pikajalka 17

37

PYÖRÄPAJALTA Myytävänä

Kysytään, vastataan

Pyörämerkkiaiheisia kaulakoruja valmistaa Ratwin Studio Huutijärvellä. Mainio lahja pyöräinaisille ja aikaansa seuraaville miehille. Vanhoja kilpiä, korukiviä ja ketjuja. Hinnat alkaen 15 euroa. Voit tomittaa oman kilpesi jalostettavaksi. Puh. 040 741 1471.

Tällä kertaa kysymme: mitä tarkoittaa kyhä - miten tuo sana liittyy polkupyöriin?

Kevään lehdessä utelimme kuvassa esitetyn polkupyörän merkkiä. Moni tiesi: Iterahan se on.

Kolmivaihteinen ruotsalainen muovipyörä tuli myyntiin vuonna 1982 Itera AB -nimisen yrityksen kehittämänä. Pyörää pidettiin huterana, raskaana, kehittelyltään keskeneräisenä, kalliina. Reilut 15 000 Iteraa ehdittiin valmistaa kolmen vuoden aikana. Sitten rahoitus loppui, tuli slut.

Nykyään vanhoilla Iteroilla on markkina-arvoa ja niillä käydään kauppaa. Kuvan pyörän omistaa Tapio Takanen, vanha velo 108. Pyörää koeajaa Olli Lehto Pietarsaaren Moottorimuseon piha-alueella syksyllä 2008. - KL

Vanhojen antiikkipyörien osia: napoja (Sturmey-Archer, Torpedo, BSA, Perry, Favorit, Novo, Komet), pinnoja, lokasuojia, vanteita, kissansilmiä, kädensijoja, ketjuja, kampia, poljinkumeja, etuhaarukoita, merkkejä, satuloita, kumisia satulansuojia ym. 1920-1980. Rihtauspukki, korjauspukki.

Ajamaton HERMES-pyörä noin v. 1950. Puutteellisia kaksipyöräisiä tavarapyöriä, rungot putsattu ja maalattu.

Jos kenellä on halua perustaa polkupyörämuseo, tavaraa löytyy.!

(09)4209080 tai 045 1235648 / Hannu Mattila

Mikko Kylliäinen

Kymmenen vuotta sitten

38

Iltahämärä on alullaan. Ahmapyörän karbidilampun säiliöt on täytetty, ja koko kapine on viritetty sytytettäväksi. Kuva on Velojen valaisinlaiteajoista 11.8.2000 Tampereella. Ajoissa testattiin edellisen vuoden keväällä järjestetyn karbidikurssin oppeja. - KL

Pikajalka 17

Vanhojen Velojen flanellinen jäsenpaita á 20 €.

Paitaan on kirjailtu yhdistyksen nimi. Paitaa on saatavilla tällä hetkellä kokoja 50-54.

Pikajalan vanhoja numeroita on rajoitetusti saatavilla Markku Lahtiselta, puh. (03) 377 1169, ja Vapriikista á 4 e, 10 e/3 kpl.

Vanhat Velot ry Kuohunharjuntie 234, 36270 Kangasala puh. (03)377 1169

Vanhojen velojen julkaisuja saatavilla kirjakaupoissa tai suoraan yhdistykseltä os. markkuwlahtinen@gmail.com

I. K. Inha: Muistelmia polkupyöräretkeltäni (toim. Mikko Kylliäinen) Suomalaisia polkupyörämerkkejä (toim. Kalevi Lepo) Pikajalka 17

39

40

Pikajalka 17