Pikajalka 1/2001

Page 1


Pikajalka 1/2001 2

TALVEN KYNNYKSELLÄ Pikajalka

1/2001

Pyörävanhusten äänenkannattaja http://www.narva.sci.fi/museo/velot/velosel.html

ISSN 1457-5566 1. vuosikerta nro 1 Julkaisija Pyörävanhusten ystävät Vanhat Velot 1. lehden kustantaja Wanhat Arabia-astiat Reijo Lehtonen Pispalan valtatie 2 U, 33250 Tampere Puh./fax. (03)2239864 Painos 250 kpl

Kädessäsi on historiaa, sillä tämä on ensimmäinen numero Vanhojen Velojen julkaisemasta lehdestä. Kerhomme on toiminut kahdeksan vuotta, ja innostus on säilynyt polkupyörien entisöintien ja erilaisten tapahtumien sekä kurssien saatossa. Pyrkimyksenämme on säilyttää ja kunnostaa vanhempia pyöriä niiden alkuperäiskunnossaan ja tuoda tietojamme julki lehden avulla. Jäsenistömme ei ole suuri; toivottavasti kiinnostus lisääntyy julkaisun myötä. Tule rekisteröinti-kokoukseen 13.1. ja liity jäseneksi. Talven tultua ja mentyä taas polkupyörien pariin! R. K. L. Lehden ensimmäinen numero on postitettu laajalti vanhojen polkupyörien ystäville ja sellaisiksi oletetuille. Jatkossa lehdet sisältynevät Vanhat Velot -yhdistyksen jäsenmaksuun, josta päätetään perustavassa kokouksessa. Jäsenmaksun suuruudesta sekä mahdollisuudesta ostaa tai tilata lehti ilman jäsenyyttä tiedotetaan kokouksen jälkeen yhdistyksen verkkosivuilla.

Painopaikka TTKK-paino, Tampere Irtonumero 30 mk / 5 euroa Päätoimittaja Kalevi Lepo Vietäväntie 119, 36270 Kangasala Puh. (03)3773072 Toimituskunta Mikko Kylliäinen Markku Lahtinen (grafiikka, taitto) Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset) Risto Lehto Lehti ilmestyy seuraavan kerran 1/2002 huhtikuu aineiston jättö 15.3.2002 2/2002 marraskuu aineiston jättö 15.10.2002 Pikkuilmoitukset maksuttomia Velojen jäsenille, isommissa yhteys Reijo Lehtoseen Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. Kansi: Yhtiö vm. 1915


Pikajalka 1/2001 3

LINJANVETOA Kangasalan Latu ja Kangasalan Tiihalan kylätoimikunta järjestivät kesäkuun alussa 1994 Suomessa ensimmäiset vanhojen polkupyörien kokoontumisajot. Ajoissa mukana ollut helsinkiläinen monitoimimies Matti Välttilä innostui: ”Tehän olette vanhoja veloja!” Hän kehotti organisoitumaan, jatkamaan harrastusta. Näin alkoi verrattain pienen porukan antoisa touhuaminen, puolivallaton hullutus, joka monista toisensuuntaisista ennusmerkeistä huolimatta yhä vielä on hengissä. Rekisteröitymättömänä syksyllä -94 ideoitu yhdistys on osin laajentanutkin toimintaansa, osin syventänyt. Jäsenmäärä on pysynyt pienenä. Nyt edessämme on uusi tilanne. Yhdistys on päättänyt julkaista lehden ja jo pelkästään sen vuoksi nähnyt tärkeäksi virallisesti järjestäytyä. Rekisteröitymisestä ja perustamiskokouksesta on tietoa toisaalla tässä lehdessä. Sinänsä järjestäytyminen ei tuo – sen ei tarvitse tuoda – oleellista muutosta toimintaan. Rekisteröitymisestä ja lehden nimestäkin päästiin yhteisymmärrykseen (tämän vuoden) syyskokouksessa. *** Mikä on lehden linja, mikä sen tehtävä? Vuoden -95 syksyllä, velojen miettiessä alkuinnostuksensa krapulassa jatkaako vai ei, ollako vai ei, nuori työtoverini kiinnostui asiasta. Määrätietoisesti hän ideoi kerholle ohjelmaesitteen ja pakotti meidät miettimään toiminta-ajatustamme. Pohdinta vääjäämättä ohjasi toimintaa ajatuksellisesti ensi-innostusta laajemmalle ja pitkäjänteisemmälle uralle. Lehden tehtävänä on tukea ja osaltaan toteuttaa – virallisesti vasta nyt perustettavan – Vanhat Velot -yhdistyksen toiminta-ajatusta. Jäsenet toimivat; yhdistys linjaa taustalla, mutta vain jäsenistönsä kautta. Lehti herättelee kysymyksiä, tarjoaa tietoa, availee ikkunoita. Se virittelee yhteistyötä ja innostusta lukijoittensa ja toimituskuntansa kirjoitusaktiviteetin ja palautteen varassa. Tämän se luonnollisesti tekee taloudellisten ja henkisten resurssiensa puitteissa. Lehden toivotaan kiinnostavan kautta maan menneen ajan polkupyöriä ja pyöräilyä harrastavia tahoja. Toiminta-ajatus on kirjattuna

sääntöluonnoksessa. Säännöt käsitellään hyväksytään perustavassa kokouksessa.

ja

*** Nykymuotoinen polkupyörä on noin 100, ketjuton mutta jo poljettava 150, potkien kuljetettava 185 vuotta vanha. Maailmassa on, paitsi huvikseen, myös hyödykseen liikuttu polkupyörällä puolen toistasataa vuotta. Pyöriä maailmassa on miljardi kappaletta. Materiaalia lehdeltä ei puutu. Tältä pohjalta teemaa mitä ilmeisimmin voi venyttää tulevaisuuteenkin. Aineisto ja jutut tarvitsevat kuitenkin toimittajansa: sinut harrastajan, lukijan, mahdollisesti kerhon jäsenen. Toimittakaa juttuja, kirjeitä, aineistoa, kuvia, piirroksia, vinkkejä aiheen tiimoilta. Kirjoita lyhyesti tai kirjoita vaikka pitkästi – ennen muuta kuitenkin omana itsenäsi, oman kokemasi ja tutkimasi kautta. Kevyehkön profilointikyselyn perusteella lehden sallitaan ja sen toivotaan olevan avoimen, keskustelevan ja moniarvoisen mutta myös omaleimaisen, jämäkän, maanläheisen. Niin kuin polkupyöräkin (velocipeedi, suom. pikajalka) on. *** Mieluisa tehtäväni on kiittää ensimmäisen lehtemme aktiivista toimituskuntaa ja varsinkin sen kaikkia kirjoittajia. Erityinen yhteinen kiitoksemme kuuluu Wanhoille Arabia-astioille, jonka tuella ainoastaan – yhdistyksemme on tyhjätasku – lehden julkaiseminen oli mahdollista. Innolla odotan lukijaksi pääsemistä, innolla ensimmäistä numeroa painosta. Anna palautetta, kirjoita oma juttu!

K. Lepo


Pikajalka 1/2001 4

Markku Lahtinen

Vanhan velon eväät ”Olen ostanut pyörän, Olympian 1250 Smk:n hinnalla. Aikomuksenani olisi lähteä ajelemaan Savonmaan teille, ensi viikon alusta”, Pentti Haanpää kirjoitti päiväkirjaansa 22. toukokuuta 1928, 23-vuotiaana. Pentti ei turhaan kursaillut retkelle lähtöä. Vanhan velon sen sijaan pitää

Kuva Jyrki Nisonen

miettiä tyyliin sopivaa retkireittiä ja –varustusta.

Reitin valinta ”Pitkin kaitaista kangasmaata, molemmin puolin vettä , suikertelee tie. Saattaisihan tähän ihastuakin.” Suomen luonto tarjoaa jos jonkinmoista maisemaa matkailijan valittavaksi. Tavanomainen pyöräturisti valitsee kohteensa omien mieltymystensä mukaan, kuka kulttuurin, kuka maisemien,

kuka kuntonsa mukaan. Löytyy mäkeä ja tasaista, järveä, korpea ja kylää, on mutkaa ja suoraa, pölyä ja pikeä. Vanhalla pyörällä on sopivinta liikkua vanhoja reittejä perinteisin eväin ja yöpyä perinteisissä paikoissa. Reittiä kannattaa etsiä ensihätään valtakunnallisista pyöräretkireiteistä. Ne löytyvät sekä koko maan kattavasta pyöräreittikartasta että tarkemmista Fillari GT –kartoista. Reitit on merkitty maastoon ruskeapohjaisilla kilvillä tai


Pikajalka 1/2001 5

tarramerkeillä. Reittiverkosto on tiheä ja paikoin hyvinkin onnistunut. Reitit on linjattu aina kun mahdollista hiljaisille, vanhoille pikkuteille, sorapintaisillekin. Museotiet ja sillat kuuluvat itseoikeutetusti vanhojen velojen reitteihin. Näitä on ympäri Suomea kuutisenkymmentä kappaletta, Hämeessä mm. Teiskon Aunessilta, Hauhon Alvettulan silta, Hattulan Mierolan silta ja Kuru-Ruovesi –tie. Vanhan velon reittejä ovat myös historiallisia kulkuyhteyksiä seurailevat Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan ja Kuninkaantien reitti Turusta Uudenmaan halki Viipuriin. Nämä tarjoavat muutaman päivän matkalle paljon hupaisaa nähtävää. Esittelemme reittejä tarkemmin lehden myöhemmissä numeroissa. Juhani Tenhunen on kirjassaan Keskisen Suomen pyöräreitit esitellyt pari vanhalle velolle sopivaa kulttuurireittiä, Ukko-Paavon kierroksen, joka seurailee Paavo Ruotsalaisen jalanjälkiä Pohjois-Savossa ja Taata-Eemelin kierroksen Pirkanmaalla F. E. Sillanpään jäljillä.

majataloissa tai pahnoilla, ja käy kahvilla ja lämpimällä ruualla ravintolan puolella. Vanhan velon tyyliin sopivia sivulaukkuja saattaa olla vaikea löytää, mutta ne ovat monin verroin reppua paremmat, paitsi jos repun saa Pentin lailla pysymään telineellä, eikä tarvitse panna sitä selkää hiostamaan. Satularepun tapaisia, tavaratelineen yli heitettäviä nahkaisia laukkuja retkipyöräilijät ovat käyttäneet viime vuosisadan alkupuolelta asti, jolloin pyörämatkailu alkoi yleistyä. Muistetaan toki, että ensimmäiset maailman ympäripyöräilijät tekivät temppunsa jo 1870-luvulla, jolloin ei ollut vielä keksitty edes tavaratelinettä. ”Tuli aamu ja join kahvit ja maksoin ja huomasin, että ensimmäinen tuhatlappunen oli kulutettu ja toinen aloitettu. Eikä matkaa ollut tehty vielä kolmea viikkoa. Reissut maksavat vaikka ei hurvittelekaan.”

Matkailun makuun pääsee jo päiväretkilläkin. Useat kunnat ovat laatineet oppaita paikallisista pyöräreiteistään, joiden varsille sattuu monesti Vanhaa veloakin kiinnostavia nähtävyyksiä. Porvoo, Sipoo, Helsinki, Espoo ja tietenkin maan johtava pyöräilykunta Kangasala ovat julkaisseet oppaita. Kangasalla voi tutustua mm. itsenäisyytemme vuosikymmenten rakennuskulttuuriin, perinnemaisemiin tai Vanhojen velojen kokoontumisajoista tuttuun radanvarsireittiin Suinulan ja Ruutanan alueilla.

Varusteet ”Olen kulkenut uuden Olympiani selässä ja sen peräpuolessa telinejousien pihdeissä on kellunut matkareppuni. Ja povitaskussa on rahaa yli kolmen tuhatlappusen. Sopiipa kesän iloja etsiä.” Nykyään sanotaan luottokorttipyöräilyksi matkailua, jossa matkatavaroiden määrä on minimoitu ja varojen määrä maksimoitu. Se on oikein nautittava tapa matkata. Pentillä oli yli kahden polkupyörän verran fyrkkaa povessaan. Sillä selviää muutamasta hotelliyöstä, ja kohtuuhintaisia majapaikkoja voi kuluttaa viikko-kaupalla.

Mukaan kannattaa ottaa vain se mitä matkalla välttämättä tarvitaan, muu kannattaa jättää kotiin. Matkalla voi kyllä tarpeen vaatiessa tehdä lisähankintoja – muutakin kuin evästä. Reppuun mahtuu kohtuullinen vaihtovaatekerta, pari karttaa ja muistikirja. Työkalut tankolaukkuun, muuta ei tarvita, jos yöpyy

Sopiiko vanhan velon maksaa ruokansa luottokortilla – tai euroilla? Valitettavasti yhteiskunta kehittyy siihen suuntaan, että tyylistä ei voi pitää kiinni. Sanomalehden kokoisista seteleistä on luovuttu jo kauan sitten, vaikka niiden käyttö varmaan olisi tyylin kannalta parasta. Velon retkeilyyn kuuluu kiireettömyys. Parissa päivässä ei pääse matkustamisen henkeen, eikä viikossakaan. Jos voi uhrata kuukauden retkeilyyn, poiketa johonkin paikkaan päiväksi tai pariksi, voidaan puhua tyylistä. Kukkaron nyörien hellittäminen joissakin paikoin voi olla paikallaan, vaikka matkanteko muutoin olisikin saidanpuoleista.


Pikajalka 1/2001 6

Majapaikat ”Saavuin rouva Luukkosen matkustajakotiin, josta sain yläkerrasta pienen huoneen kuten koiran kopin ja pyöräni liiteriin.” Matkustajakoteja ja retkeilymajoja on vielä Suomi pullollaan. Hostellien löytäminen on helppoa. Kansainvälinen mökki ja kuusi -merkki opastaa perille majapaikkaan. Hostellit sopivat hyvin kaiken ikäisille, niin yksittäisille kuin ryhmillekin. Majoituksen ohella hostellit tarjoavat usein monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja erilaisia ohjelmapalveluja. Kahta samanlaista hostellia on vaikea löytää. Jokainen paikka tarjoaa viihtyisyyden ja edullisuuden lisäksi oman ripauksen persoonallisuutta. Retkeilymajajärjestön jäsenkortti takaa edullisesti lämpimän vuoteen. Aamiainen ja lakanat ovat yleensä lisämaksullisia. Voit toki käyttää myös omia lakanoita ja valmistaa oman aamiaisesi hostellin itsepalvelukeittiössä. Maatilamatkailu on Suomessakin yleistymässä. Yhtenäisen varauspalvelun puuttumisen vuoksi pitkän matkan suunnittelu on vaikeaa, ja useimmiten joutuu etsiskelemään sopivia paikkoja maakuntien matkailuesitteistä tai tienvarsikylteistä. Jokainen paikka on erilainen, palvelu on aina hyvää ja edullista. Keskimäärin 150 mk:lla saa yösijan vuodevaatteineen ja puuroaamiaisen. Monesti voi samaan hintaan vielä lämmittää itselleen rantasaunan.

hääparien suosiossa. Saksassa Heuhotel- eli heinähotelliyöpyminen on jo laajalti organisoitua. Viehätyksessä ladon voittaa vain yö paljaan taivaan alla, tähtiä katsellen. Lämpimänä ja kuivana elokuun iltana, kun hyttysiä ei kuulu, voi vilttinsä levittää perinnemaisemaan, kedolle tai katajikkolaitumelle, missä on avara näkyvyys, ja paneutua selälleen silmäilemään tähtiä ja sputnikkeja. Siinä aika kuluu vaikka ei uni kohta silmään tulisikaan. Muisto voi jäädä pysyväksi.

Eväät ja muut syötävät ”Vaeltava ritari on saanut kestää sään tuimuutta tuulien ja raekuuron muodossa. Muuten entistä pyörän polkemista, kylien kaupoista rinkilän ja makkarapötkyn ostoa, kirkonkylän kahviloista kahvia.” Sadesäähän matkailija joutuu aina varautumaan. Rankkasadetta on syytä vetäytyä seuraamaan katseella ladon, maitolaiturin tai suuren kuusen katveesta, mutta tihkulla voi ajella kun päällä on öljykangastakki ja sydvesti. Sadeviitta antaa ilman kiertää allaan, mutta siihen tuuli voi tarttua vinhasti. Villainen paita antaa lämmön tuntua märkänäkin, eikä sarkahousuja syyskelillä voita mikään.

”Minä ajelin yli sillan, näin ladon, hiivin sinne, ja sen lattialla olevilla oljen pehkuilla keturoin viisi tuntia. Vilu ahdisti pahasti, mutta lienee siinä sentään tullut jokusen tuntia unikin.” Yksi yö pahnoilla kuuluu jokaisen velon kesäretkeen. Sen voi viettää railakkaan illan jälkeen poliisin sviitissä, mutta ehkä kuitenkin mieluummin ladossa. Ladot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä, ainakin heinät ladossa. Jos kuitenkin löytää heinillä varustetun ladon, kannattaa yöpymistä kokeilla, eihän sitä tiedä vaikka ei olisikaan allerginen. Tuulen suhina, yölintujen laulu, kuun loiste ja kaikki villit tuoksut kilpailevat kyllä vuodevaatteiden ja lämpimän puuron kanssa viehätyksestä. Latoon kannattaa etsiytyä vasta illan hämärtyessä, ettei herätä turhaa huomiota. Joissakin ladoissa on sen verran väljät kulkuaukot, että pyöränkin saa suojaan, mutta kyllä se räystäänkin alla oleskelee. Ns. dinosaurusten munat eivät tyydytä yöpyjän tarpeita, ne ovat hiostavia ja huonosti suojaavia. Mutta perinteinen lato on tulossa majoituskäyttöön. Ainakin Jämingin matkailumaatila tarjoaa latoyöpymistä, joka on varsinkin

Suolainen eväs on helteisellä kelillä tärkeää, sillä hiotessa voi menettää suolaa niin paljon, että jalat kramppaavat ja voimat vähenevät. Suolaiset keksit luontuvat välipalaksi siinä kuin makkara ja suolasilakatkin. Paria rinkeliä voi aina pitää taskussa ja pureskella sitä kuin mälliä. Se vie niin nälän kuin janonkin tunteen pitkäksi aikaa. Kahvilla ei ole ravinnon kannalta paljon annettavaa, virkeyttä se lisää ja estää joillakuilla päänsärkyä, mutta kahvitauot ovat tärkeitä. Niiden


Pikajalka 1/2001 7

aikana voi antaa jalkojen ja katseen levätä, maisemassa tai seuralaisessa. Ja sitten taas jaksaa polkea. ”Kinnulan kirkolla ruokalassa söin ensimmäisen ihmismäisen aterian ruokalassa, kalaa, munia, voita, leipää.”

Lounasaikaan ei pidä ahtaa sisäänsä kovin rasvaista ruokaa, ettei saa ähkyä. Siinä menee helposti pilalle iltapäivän ajelut, kun joutuu ottamaan ruokalevon parhaaseen ajoaikaan. Pitkinä, kuumina kesäpäivinä saattaa pitkä lounas kylläkin olla paikallaan. ”Syötyäni voimallista, suolaista makkaraa sain ryystää joesta vettä ja siemaisin vielä

Retkellä on syötävä paljon ja vahvasti, mutta mieluiten illalla, jolloin voi vetäytyä vatsan viereen maate. Olisi hyvä löytää yösija semmoisesta paikasta, missä voi käydä kunnolla syömässäkin.

kaupassa pari pulloa portteria, mutta yhä on halu saada nesteitä ruumiiseen.” Kesähelteillä hikoaminen on voimallista. Veden juominen ei aina autakaan nestevajeeseen, vaan tarvitaan suolaisempaa juotavaa. Urheilujuomat eivät ole velolle sopivia, mutta pilsneri tai portteri ovat ravitsevia ja ruokaisia juomia, jotka vievät helteisenkin päivän janon.


Pikajalka 1/2001 8

Päivän mittaan saattaa kulua juotavaa useampi litra. Juomaa on hyvä olla käsillä koko ajan. Vanhan mallin mukaisia, ohjaustangon eteen kiinnitettäviä juomapullotelineitä ja korkkikorkillisia juomapulloja tuskin löytyy monen velon tarpeistosta. On tyydyttävä parhaaseen saatavilla olevaan substituuttiin. Edellisessä kappaleessa mainitut juotavat on pakattu niin klassiseen pakettiin, että sellaisen voi panna reppuunsa ja ottaa esiin julkisellakin paikalla, mutta jos joutuu tyytymään muovipulloon, pitää varoa, etteivät muut pääse näkemään vanhan velon sellaista käyttävän. ”Karttulan kirkonkylän majatalossa kävin syömässä voileipiä ja piimää ja ihailemassa sen naisihmisen pitkälti paljaita, nötreitä jalkoja.” Tienvarret ruokaloissa on valinnanvaraa, on mäkkiä, rollssia ja rossoa. Mutta ne eivät veloa viehätä. Jos oven päällä lukee ”Bar Baari” ollaan todennäköisesti lähestymässä kelvollista ruokapaikkaa, josta saa ravitsevia annoksia. Myös muutamat maatilamatkailuyrittäjät tarjoavat ruokaa, muillekin kuin yöpyjille, mutta valitettavan harvat. Sen sijaan joissakin perinnekylissä tai vastaavissa on tarjolla perinneruokaa perinneympäristössä. Tarjoilijan valitsee kukin mieleisekseen.

Seura ja muut huvit ”Joku nainen huhuilee karjaansa järven toisella rannalla. Ja tuskainen kaipaus ja ikävä valtaa rintani, onea turvattomuuden tuntu, joka ei sovi maantien ritarille.” Matkaseura on Vanhalle velolle hyväksi. Tasatahtia kulkevassa seurassa matkanteko sujuu toinen toistaan kannustaen. On hyvä jos toisella on työkalut ja toinen osaa niitä käyttää. Joskus voi olla paikallaan poiketa seurantalolla tai lavatansseissa vetreyttämässä reissussa rähjääntyneitä jalkojaan, varsinkin jos haluaa vaihtelua seuraansa tai on peräti yksin liikkeellä. Tutustuminen alkuasukkaisiin on helppoa kun ilmoittaa tulleensa pyörällä pitkän matkan takaa. Mainittakoon, että Kauhajoella järjestetään joka kesä pyöräilijöille omat tanssit, joissa pisimmältä tullut matkaaja palkitaan.

”Pyörän merkinantotorven olen ostanut ja uudet punasuiset sukat, ryypiskellyt torilla eräät kupit kahvia ja vetäissyt aina uudemman kerran savut Klubi-tupakasta. Tekisipä mieleni sanoa kuten Hööki-vainaja ennen: Perkele – tämä on hauskaa! Jos mieliala pääsee laskemaan, kannattaa suoda itselleen jotakin ylimääräistä hyvää, antaa palkankorotus. Uusien vaatteiden ostamisen sijasta voi tyytyä myös pesemään vanhat. Monissa majataloissa on mahdollisuus pestä vaatteensa, jotka ehtivät kuivua yön aikana. Puhdas vaate pitää lämmintä paremmin, ja puhdas paita päällä on helpompi lähestyä alkuasukkaita eri tilanteissa. Erilaisten virvokkeiden nauttiminen on ollut yleistä pyöräilyn alkuaikoina niin kuin nykyäänkin. Tässäkin asiassa täytyy muistaa tyyli. Imukkeen käyttö tupakan kanssa on toivottavaa, ja näkäräisiä varten voi povessa pitää pläkkistä taskumattia. Pyörämatkailija kohtaa pian matkalle lähdettyään autuaallisen vapauden tunteen, jota täytyy aina välillä pysähtyä ihmettelemään. Nautinto on suuri, joskin on makuasia, millä sanoin sen tunteen kukin ilmaisee. Lainaukset: Pentti Haanpää: Muistiinmerkintöjä vuosilta 1925-1939 Luettevaa: Raul Hellberg: Pyöräily A.I.Walli: Polkupyöräkäsikirja Juhani Tenhunen: Pyörämatkailijan Keskinen Suomi C.J.Gardberg – Kaj Dahl: Kuninkaantie Pyöräreittioppaat ja -kartat: Pyöräilijän tiekartta 1:800 000 Fillari GT 1-6 1:200 000 Pyöräilijän kuninkaantie Museotiet ja –sillat, Tielaitos Kangasalan rakennuskulttuuri 1-6, pyöräilykävely- ja hiihtoreitit


Pikajalka 1/2001 9

Ketjupolttaja

Palokunnan juhlilla Sotien jälkeen ei paljon juhlilla käyty, ja jos joskus vähän käytiinkin ei paljon rällästetty. En minäkään muista paljon muuta kuin palokunnan juhlat, joita pidettiin Kirkkoharjulla näkötornin juurella. Ei minulla silloin ollut omaa pyörää enkä minä vielä osannut ajaakaan, eikä meillä ollut autoakaan. Sen takia me lähdettiin äidin ja naapurin Sannin kanssa pyörällä, kun isäkin oli töissä niin kuin oli kahtena sunnuntaina kolmesta. Äiti ajoi ja minä istuin peräritsillä. Pyörä oli sininen, siitä minä olen varma, ja ritsin reunat olivat lattaraudasta, joka painoi reisiäni. Pidä jalat levällään, äiti muistutti, ettei mene varpaat pinnan väliin. Minä puristin äidin vyötäröstä kiinni ja levitin jalkojani ja niin me ajettiin koko kaksi kilometriä kirkolle ja jätettiin pyörä koulun pihalle kuusiaidan katveeseen. Harjulle johti koulunpihalta kapea tie, jolta vielä poikettiin ja noustiin jyrkkää polkua mäen päälle. Näkötornin ympärillä oli iso nurmikenttä, josta näkyi kirkonkylään ja Kirkkojärvelle ja Vesijärvelle. Näkötorni oli hieno kivirakennus, ja sen alaosassa oli kahvila, jonka päällä oli terassi. Minua kiinnosti eniten Talikkalan Taitovoimistelijat ja Kokemäen Uuno. Niitä isä oli suositellut. Kyllä minä sentään suostuin odottaessa ottamaan mehua ja munkin. Katselin kun isot pojat ampuivat ilmakolla tauluun viiden metrin päästä, eivätkä silti osuneet aina nappiin. Ei ollut ketään tuttuja. Roikuin äidin helmoissa ja katselin mustapukuisia palomiehiä, joita tuntui olevan kosolti paikalla. Naapurin vintissä oli vanha VPK:n kypärä. Snellin Totti oli ollut ruiskumestari tai muu sellainen. Karin kanssa me aina kokeiltiin kypärää salaa. Ei sitä varmaan olisi muutoin saanutkaan kokeilla. Kokemäen Uuno esiintyi näkötornin terassilla. Se puhui sillä tavalla kummallisesti kuin Hilma ja Akseli radiossa, enkä minä siitä ymmärtänyt paljon mitään, mutta nauroin kyllä innokkaasti mukana. Talikkalan Taitovoimistelijat heittelivät sitten voltteja nurmikentällä ja tekivät ihmispyramideja ja kaikkea hienoa.

Ennen vanhaan kaikki oli niin hienoa, kun ei ollut televisiosta nähnyt mitään vastaavaa. Ohjelman jälkeen alkoivat tanssit. Näkötornin vierellä oli tanssilava, jonka seinässä oli iso aukko ja siitä minä näin ensimmäistä kertaa tanssivia ihmisiä. Näky lumosi minut tyystin. Tummapukuiset miehet ja vaaleahameiset naiset kiersivät ympyrää ja pyörivät mennessään vellovassa rytmissä. Kurkin näkyykö tuttuja, isoveljeä, joka aina veti brylcreemiä hiuksiin tansseihin lähtiessään, tai naapurin Airia. Lavalla oli kuitenkin sen verran hämärää, ja hienoissa vaatteissaan kaikki näyttivät yhtä upeilta, etten tunnistanut ketään. Äiti ja Sanni eivät menneet tanssimaan. Piti lähteä kotia päin. Minä halusin vielä jäädä katsomaan tansseja. Sanni lupasi jäädä minun kanssani, pääsisin hänen ritsillään. Äiti menisi edeltä ruokaa laittamaan. Laskeuduimme pian Sannin kanssa käsi kädessä polkua alas koulun pihalle. Pyöriä oli pitkä rivi telineissä kuusiaidan katveessa. Sannin pyörä oli musta, ja siinä oli pyöreäreunainen ritsi. - Varo sitten, ettei jää jalat pinnojen väliin, Sanni muistutti. Ajelimme tienreunaa Esson ohi, Rekiälän mäkeä ylös. Vasemmalla oli valtava omenapuutarha, sitten peltoja. Hevonen oli siellä laitumella. Yhtäkkiä jalkaani nipisti ja minä kiljaisin. Sanni pysähtyi ja hätääntyi. Minä en oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta Sanni näki, että jalkani on livahtanut pinnojen väliin. Kengän pohjassa oli pieni halkeama. Minulta pääsi parku, mutten minä oikein kovasti kehdannut parkua Sannin nähden. Katsoimme, että verta ei tule eikä luunpäitä pistä esiin sukasta. - Nyt pitää mennä äkkiä kotiin, Sanni sanoi. Minä nousin takaisin ritsille ja levitin jalkojani koko ajan niin levälleen kuin sain ja purin huulta ja nyyhkytin. Ei ollut pitkä enää, ja minä pääsin omaan sänkyyn ja sain läskisoosia ja perunaa eikä se jalka sitten enää kipeä ollutkaan.


Pikajalka 1/2001 10

Amatööri

TUNTURIN KUNNOSTAMISEN YRITYS Kesäkuisena päivänä puhelin soi. ”Nimimerkki Amatööri”, vastasin, reippaasti kuin aina. Soittaja oli tuttu urheiluvälinekauppias: ”Tässä on asiakas, joka kyselee entistäjää vanhalle polkupyörälleen - annanko puhelimen hänelle?” Entistäjää! Huh! … en osannut varoa. Harrastin kyllä vanhoja pyöriä, mutta en tuona hetkenä ajattelua. – Voinhan keskustella. Mutta miten muka minä, joka koskaan en ollut entisöinyt mitään, voisin kunnostaa pyörän? Minua kiinnosti kuitenkin aivan liian paljon nähdä kyseinen pyörä. Hain ”Tunturin” kotiini, ja kätkin sen saman tien pois silmistäni melkein kahdeksi kuukaudeksi. Vasta kun kaikki mahdolliset asialliset ja asiattomat syyt pitkittää homman alkamista oli käytetty, hain pyörän epätoivoisena esiin.

Paineet kasvoivat, kunnes Vielä yksi hyvä tekosyy pitkittää alkamista: parin päivän saaristopyöräretki Turkuun. Mutta retkeltä saavuttuani, saatuani tuskin repun selästäni, tartuin hermostuneena asiaan. Tein arviointia pyörälle: niklaukset, maalit ja koristeraidat huonot, osin kehnot. Pedaalit, ohjaustanko ja valolaitteet jossain vaiheessa nuorennettu, joitain varusteita kokonaan puuttui. Mutka rungossa. Tekniikat, vanteet ja kurakaaret yllättävän hyvät. Merkki ja etulokasuojan päällä hyökkäävä hirvi sekä rungon vahvikekoristeet edustavat, jopa kiinnostavat. Aloin lämmetä asiaan. Kokosin tarpeelliseksi kuvittelemaani tavaraa: tarvikkeita ja työkaluja, rättejä, liuottimia, hiontavillaa, maalipurkkeja, pari roska-astiaa autoni peräkärryyn, mistä ne eivät ulko-olosuhteissakaan hukkuisi. Oikeastaan touhu alkoi tuntua kivalta. Lohdutin itseäni, että kun kylliksi venyttää alkamista, ei tule kupeksittua liikaa Tällöin en tiennyt edessä odottavasta.

Kunnostin korjaamoa, tein telineen ripustuksille, varasin rasioita ja laatikoita irtoosille. Haeskelin vanhempaa mallia olevia varaosia: käytetyt renkaat (venäläiset!), valolaitteet, kädensijat, satulan, työkalulaukun, pumpun pidikkeineen, ketjunsuojan ja ketjut paikalle.

Tosiuurastus alkaa Kaadoin vähän mallasjuomaa koneeseen päästäkseni sopivaan keskittymiskykyyn ja vireeseen. Rasvakoura en ole (muuten työ olisi jo tehty!) mutta en kai ihan saamatonkaan, todistelin itselleni. Ja olinhan toki käynyt joitain pyörävanhusten ystävien kursseja. Niin vihdoin käärin hihat ja ryhdyin purkamaan pyörää. Osoittautui, ettei pyörien pinnoituksia eikä takakappaa tarvinnut purkaa lainkaan, niin hyviä ne olivat. En ollut pahoillani asiasta. Muu kaikki meni osiksi etupyörän laakerointia, etuhaarukkaa ja keskiötä myöten. Kaikki varusteet, ruuvit ja nippelit liuottelin CRC:llä. Ensi kertaa eläessäni purin ja putsasin niin keskiön kuin ohjauslaakerinkin. Kiersin pedaalit auki. Pedaalit irtoavat samaan suuntaan, äkkiä ajatellen mielestäni kuitenkin väärään. Purkamisessa puunuija, piikki ja CRC olivat kova sana, parin lainaksi saamani erikoistyökalun lisäksi.

Maalaus kriittinen vaihe Tuonkaltainen, ehkä 40-luvun lopulta oleva pyörä ymmärtääkseni säästetään tai pilataan se väärin tai oikein maalaamalla sekä asiaankuuluvia tai -kuulumattomia varusteita ja osia


Pikajalka 1/2001 11

lisäämällä. Oman projektini, 50-vuotislahjaksi tarkoitetun Tunturin, laatuvaatimuksia en kuitenkaan pysähtynyt miettimään. Panin tavoitteekseni, että pyörän pitäisi olla varustelultaan täydellinen, siisti ja ”makee” sekä ehdottomasti ajokuntoinen.

Ohjaustanko, valolaitteet, kello, merkit, pumppu, kädensijat, ketjunsuoja, satula, työkalulaukku, takaritsi, lukko, kissansilmä, ja pedaalit kunnostettuina kiinni – ei kun koeajolle! Pyörä osoittautui miellyttäväksi ajaa, mutta - vaikka ylitinkin kykyni – kokonaisuus näytti sentään aika amatöörimäiseltä. Jälkeenpäin katsoen ainoa pyörästä ottamani valokuva näyttää kuitenkin vielä amatöörimäisemmältä. Jalkaa en pyörään asentanut. Valokuvaamiseen käytin kuitenkin vain pari minuuttia, kunnostamiseen normaalipäiviksi laskien 2 viikkoa, kolminkertaisesti ennalta kuvittelemani ajan!

Pyörän runko ei suostunut suoristumaan. Korjauspinnasin ja oikaisin vanteet, parhaita pinnauskurssimme oppeja soveltaen. Mikä onni: takarattaan puolelta ei ollut pinnan pinnaa poikki. Raavin hikihatussa ja putsailin nesteillä rungon irto-osia ja suihkuttelin ne sitten ohuin kerroksin, saamani vinkin mukaisesti, kiiltomustiksi ja -valkeiksi spraymaaleilla. Kokeilin erilaisia raidoitustapoja; käsivaraisesti pensselillä osoittautui minun tapauksessani parhaaksi. Punaista ja keltaista ohutta Miranol-raitaa syntyi oman mielikuvitukseni mukaan, huolehtimalla siitä, että maali pensselin kärjessä oli sopivan notkeata. Raidoittamisen tarkkuus suoraan sanoen koetteli kärsivällisyyttä. Niklatut osat, onneksi, olin jo työtä alkaessani päättänyt hoitaa (vain) kunnon putsauksella. Miten joku toinen olisi tehnyt?

Asentaminen, koeajo ja kuvaus Työtä vuorotta, melkein yötä päivää. Ei uskoisi, miten runsaasti noinkin yksinkertaisen oloinen kulkuväline voi viedä aikaa. Vihdoin kuitenkin pääsin kasausvaiheeseen, ja sekös olikin – ei-rasvakourallekin! – mieluisaa hommaa. Painoi vain ajatus, että Tunturia varrottiin jo naapurikylässä eräälle pihalle. Pyörän ajokunnon ainakin piti olla hyvä. Keskiö niin kireälle, ettei varmasti hölsky, sen olin oppinut napakurssilla. Samoin sen, että etusekä takapyörän laakerit ensin kireiksi mutta sitten hölläten kevyesti liukuviksi, ei hölskyviksi. Kaikissa vaiheissa itse ideoimastani asennuspukista ja roikkutelineestä sekä pinnauspukista oli suurta iloa. Ketjua rasvaan mieluummin liian vähän kuin paljon.

Jälkisanat ja pari huutomerkkiä päälle En saanut polkea projektiani asiakkaalle, vaan hän delegaatioineen saapui omakohtaisesti meille. Rouva totesi ensi näkemältä: ”Kädensijat ja työkalulaukku on vaihdettava!” Kalpenin, mutta toisaalta mielistyinkin, sillä olinhan tietoisesti ja kokeillakseni kepillä jäätä sekä kotiin päin vetäen valinnut noihin paikkoihin vähän nuorempia, halpa-arvoisia, tekoaineisia, kirpputorilta löydettyjä osia. Vaihdoin osat parempiin. Sain korvaukseksi varusteluosista ”restaurantatasoisen” hinnan ja työn osalta puolitoistakertaisen varusteluhinnan sen päälle. Lainasin uunimaalia, hopeata, pikkupurkillisen mahdollista fiksaamista vaativia kohtia varten. Ihastelimme yhdessä pyörää. Nuori ystävyytemme ei ole jälkikäteenkään kariutunut. Pelkään kuitenkin puhelinsoittoja. Sen elokuun alun yötäpäiväinen otti tosi koville. Minkäänlaiseen entistämiskilpaan en lähde!


Pikajalka 1/2001 12

Jahvetti

Vanha pyörä on varma pyörä Mieko rupesin vuntsaamaan tätä polkupyörän kehitystä pikku pojast ast tähä päivää yli 70 vuotta.

Meil kylä pojil ol ensimmäiset kulkupelit semmoset noin 2 m pitkät kepit jalkoi välis, ja reisii kohal ol poikittain patukat ohjaustankoina. Sit vaa senku pompoteltii ettee päi, kylhä sekkii jalkamiehen voitti. Sithä se tilanne muuttu huomattavast ko meilkii tul oikee polku pyörä.

Kylhä nykyiset pyörät ovat vaikeita huollettavii ja korjattavii, mie en ainakaa pysty vaihteita korjaamaa en ees taka rengasta pysty paikkaamaa. Niin ko vanhan pyörän pystyy renkaan paikkaamaan vaikka nainenkii ja kettinkii rasvaa, ja taas männöö.

Miehä oon Kannakse poikii maapallon kolmannelt navalt Kivennavalt. Mei kyläs ol sotilaskomppania polkupyöräkomppania, sieltä isä hommas armeija pyörän. Silhä miekii opettelin ajamaa. Nythä miul on Jakuaari, on monta muutakii merkkii. Vanhoi mut ajokuntosii ovat.

Ja onhan se miellyttävää katseltavaakii ko naine aijaa oikeella naise pyöräl mis on verkko suojus ettei mää hameen helmat pinnoi vällii. Mie ostin vaimolle 1932 valmistetun turkulaisen naisten pyörän nimeltä Aino. 70 vuotta vanha mutta ajokunnossa oleva pyörä. - Ei nykyiset pyörät kestä 10 vuotta kauvvempaa. Jos sitäkää.


Pikajalka 1/2001 13

Pyöräpajalta Myydään Annan tai myyn pari projektipyörää (m/n) aloittelevalle harrastajalle. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072 Armeijan polkupyörän ohjaustanko telineellä. Hinta 45mk. Puh.03-2239864 Nahkainen kehyslaukku miesten pyörään 60mk. Puh.03-2239864 Bakeliittiset ohjaustangon kädensijat heloineen. Hinta 50mk. Puh.03-2239864 Beukeot merkkisen apumoottori-polkupyörän runko, ilman moottoria. Hinta 200mk. Puh.03-2239864.

Ostetaan

Lainataan

Ostan vanhoja polkupyöräkuvastoja. Puh.03-2239864

Laatupyörää (m/n) kokoontumisajoihin tai sop.muk. pitemmällekin reissulle. Oma vaateparsi suotava. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072

Luisevalle 180 cm maalaismiehelle sopiva kirkkohankkina 1950-luvun alkupuolelta. Ostan Ilmarinen-pyöränmerkin. Hyvistä hyvä hinta. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072

Otetaan hoiviin Laatokan-karjalainen evakkopyörä m.-30. Kunnolla ei väliä, tarinalla on. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072

Kysy osia Projekteihisi. Jotain käypää voi löytyä. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072

Tarjotaan suojaa 1910-1940 -luvun pyöränraadoille (ei kunnostettavissa). Alkuperä miel. tiedossa. K. Lepo. puh./vast. (03)3773072


Pikajalka 1/2001 14

Mikko Kylliäinen

KONELIIKE OSKARI TUOMI Suomessa on ollut puolenkymmentä suurta pyörätehdasta, jotka ovat valmistaneet pyöränsä rungosta lähtien. Osalla tehtaista on ollut monta pyörämerkkiä, kuten Tampereella toimineella Kone ja Terä Oy:llä, jonka merkkejä olivat hyvin tunnetun Jaguarin lisäksi Peto ja Tammer. Suurten tehtaiden lisäksi Suomessa on toiminut lukuisia pienempiä pyöränkokoojia, jotka ostivat rungot ja monet muutkin osat valmiina. Jotkut kokoojat ovat tehneet vain muutamia kymmeniä pyöriä, toiset tuhansia. Kaikilla kokoojilla on kuitenkin ollut oma merkkinsä. Ruotsissa pyörämerkkejä on ollut yli 2000; Suomen pyörämerkkien määrästä ei ole arviota. Pikajalassa julkaistaan jatkossa artikkeleita suomalaisten pyöräliikkeiden ja pyörämerkkien historiasta. Suomen polkupyöräteollisuuden keskukseksi tuli 1900-luvun alkuvuosina Turku, jossa toimi kaksi vanhinta runkoja valmistavaa tehdasta: Suomen Polkupyörätehdas ja Konekauppa aloitti runkojen valmistuksen vuonna 1904 ja Rautateollisuusosuuskunta Pyrkijä vuonna 1906. Niiden lisäksi ennen maan itsenäistymistä Turussa ja sen ympäristössä toimi lähes kymmenen polkupyöriä mainostavaa liikettä. Yksi niistä oli Koneliike i Oskari Tuomi. Oskari Tuomi oli aloittanut liikemiesuransa 20-vuotiaana eri koneliikkeiden edustajana. Oman

liiketoimintansa hän aloitti vuonna 1912 Loimaalla, jonne hän perusti koneliikkeen ja kolmea vuotta myöhemmin konepajan. Turkuun hän siirsi liikkeensä vuonna 1918, mutta jo aikaisemmin Turussa oli toiminut hänen sivuliikkeensä. 1920-luvulla Oskari Tuomen koneliike sijaitsi Turun keskustassa Yliopistonkadulla. Oskari Tuomi harjoitti pyörien koontia, sillä liike ei koskaan valmistanut pyörien runkoja itse, vaan osti ne turkulaisilta polkupyörätehtailta ii tai Ruotsista.


Pikajalka 1/2001 15

Vanhin Oskari Tuomen pyörämerkeistä näyttää olleen Etevä. Vuonna 1925 hän mainosti pyöriään Turun Sanomissa: ”Etevä Extra polkupyörät ovat varustetut ’Bates’ kumeilla, kootut parhailla osilla ja ne myydään 12 kk takuulla.” Tuomi näyttää ilmoittaneen ainakin Turun Sanomissa varsin harvoin; vuonna 1925 pyöräilykauden aikana ilmoituksia oli vain yksi. Edellisellä viikolla sitä vastoin Salon maanviljelyskauppa oli ilmoittanut myyvänsä ”hyviksi tunnettuja ’Etevä’ polkupyöriä”. Ilmeisesti Tuomi pyrki jo varsin varhaisessa vaiheessa siihen, että hänen pyöriään myisivät jälleenmyyjät. Seuraa-

vana vuonna Oskari Tuomi olikin tekemässä Suomen Polkupyöräkaupppiaiden Yhdistys ry:n perustamiseen johtanutta aloitetta polkupyörien iii tukkukaupan järjestäytymisestä. i

Heikki Kuva, Kaksipyöräisten vuosisata. Jyväskylä 1988, s. 50-65. ii Suomen liikemiehiä II. Hämeenlinna 1930, s. 869-870; Kuva, s. 65; Turun Sanomat 26.4.1925; Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997. iii Turun Sanomat 26.4.1925; Turun Sanomat 18.4.1925; Kuva, s. 100.

Oskari Tuomen tunnetuin pyörämerkki oli Etevä.

Miksi neljä pyörämerkkiä 1930-luvulla Oskari Tuomen pyörämerkkejä olivat Etevä, Idrott, Aura ja Prins. Käytännössä Etevä ja Idrott olivat merkkiä lukuun ottamatta täysin samanlaisia, samoin vastaavasti Aura ja Prins. Ruotsinkielisiä merkkejä Idrott ja Prins tehtiin siksi, että niitä

oli helpompi markkinoida iv saaristopitäjiin.

ruotsinkielisiin

Vuoden 1935 hinnaston mukaan Etevä ja Idrott ”on koottu mahdollisimman taatuista osista, vastaten parasta mitä nykyään on saatavissa”. Aurasta ja Prinsistä todettiin: ”halvempi mutta silti taattu laatu”. Etevää ja Idrottia erotti siis Auraan ja Prinsiin verrattuna


Pikajalka 1/2001 16

osien laatu: Etevässä ja Idrottissa oli Torpedon etu- ja takarummut, Aurassa ja Prinsissä Kometin; Etevä ja Idrott kulkivat Dunlopin renkain, Aurassa ja Prinsissä oli Suomen Kumin renkaat. Osien laatuero näkyi hinnassa siten, että miesten Etevä maksoi 1130 ja Aura 875 v markkaa. Etevää pidettiin Oskari Tuomen huippumerkkinä, ja se lienee edelleen tunnetuin Tuomen pyörämerkeistä. Tuomen myymistä merkeistä se ei ollut kuitenkaan kallein: ruotsalaisesta miesten Drott-pyörästä sai maksaa 1400 markkaa vuonna 1935. Turkulaisen Pyrkijän paras malli, Helsingin suurmessuilla samana vuonna laatukilpailun kultamitalin voittanut Pyrkijä Extra maksoi 1300 markkaa. Pyörien hinnat vuonna 1935 olivat tyypillisesti vi 750-1350 markkaa. Etevä sijoittui hinnaltaan keskivaiheille, mutta hintaansa nähden sitä pidettiin laadukkaana ja kestävänä pyöränä. Oskari Tuomi käytti 1930-luvulla pyörissään ruotsalaisia sekä kotimaisia Pyrkijän runkoja; 1930-luvulla Pyrkijä myikin pelkkiä runkoja enemmän kuin valmisti pyöriä omalla merkillään. Muiden suomalaisten pyöräliikkeiden tavoin Tuomi osti etu- ja takarummut ulkomailta, mutta kotimaisiakin osia käytettiin. Tuomen pyörämerkeissä ei kuitenkaan ollut juuri yhteisiä osia, vaan Etevässä oli selvästi vii kalliimmat osat kuin Aurassa.

Pyöränosia tukuttain ja vähittäin Oskari Tuomi luovutti perustamansa konepajan vuonna 1921 veljelleen Wilholle. 1930luvulta alkaen Wilho Tuomen konepaja toimi Oskari Tuomen omistamassa kiinteistössä Turun Piispankadun ja Tehtaankadun kulmassa. Konepajan tuotteita, kuten lokasuojia, vanteita ja tavaratelineitä, myytiin WTK-merkillä. Wilho Tuomen valmistamia osia luonnollisesti käytettiin hänen veljensä pyörämerkeissä. Myös Tunturipyörän edeltäjä Turun Pyöräkellari, joka oli vuodesta 1933 samassa kiinteistössä vuokralla 800 neliömetrin tiloissa, käytti Wilho ix Tuomen vanteita ja lokasuojia pyörissään. WTK-pyöränosien markkinointi näyttää tapahtuneen Oskari Tuomen kautta; ilmoitusten mukaan WTK-pyöränosat ”tunnetaan laatuvalmisteina kautta maamme ja ulkomaillakin”. Mainoslauseen maininta maineesta ulkomailla saattaa selittyä sillä, että Wilho Tuomi valmisti muun muassa vapaa- ja eturumpujen korjausosia sekä keskiön akseleita. Esimerkiksi Oskari Tuomen vuoden 1937 polkupyöräosahinnastossa on esitelty tarkoin mittapiirroksin 25 polkupyörän keskiön akselia erilaisiin runkoihin, kuten Victoria-, Oiva-, S.O.K.-, Skandia- ja Diamant-runkoihin sekä englantilaisiin kiilakeskiö- ja saksalaisiin kellokeskiöx runkoihin.

Oskari Tuomi mainosti lumiketjuja painetulla esitteellä 1930-luvulla.

viii

Oskari Tuomi mainosti Sanomissa 26.4.1925

pyöriään

Turun

Oskari Tuomen pyöränosakauppa ei rajoittunut pelkästään omaan tai Wilho Tuomen tuotantoon. Vuoden 1937 hinnastossa luetellaan myyntiartikkeleita yli 60 otsikon alla. Polkupyörän osista myytiin muiden muassa ketjuja, ohjaintankoja, polkimia, runkoja, rumpuja ja satuloita. Päällysrenkaita hinnastossa oli yhdeksän erilaista ja sisäkumeja seitsemän. Pyörien oheisvarusteista myytiin kelloja, pumppuja, lahkeenpitimiä, laukkuja, lukkoja sekä etulokasuojaan kiinnitettäviä maskotteja. Pyörien korjausta varten hinnastossa oli myös työkaluja. Lumiketjujen myyntiä varten oli painettu erillinen esite, jolla markkinoitiin


Pikajalka 1/2001 17

kotimaisia patentoituja Narsku- ja Rouskulumiketjuja. Esitteen mukaan Narsku-ketjut olivat kolmen vuoden käyttökokemusten jälkeen ”osoittautuneet pahimmillakin iljannekeleillä täysin tarkoitustaan vastaaviksi”. Rouskun puolestaan kerrottiin tarttuvan lujimpaankin xi pakkasjäähän.

Konepajatyöt aloitetaan, pyöränkoonti loppuu 1930-luvun lopun myynnin perusteella Koneliike Oskari Tuomi oli Suomen 12. suurin pyöräalan tukkukauppias. 1930-luvulla saavutetut polkupyöräkaupan ennätysvuodet päättyivät talvisotaan. Jatkosodan aikana maaseudulta käytiin kyselemässä polkupyöriä, mutta niitä ei ollut myytäväksi. Sitä vastoin työntekijöiden pyörät saattoivat vaihtua voihin tai läskiin. Sotien jälkeen varsinkin Etevä- ja Idrott-pyörien myynti oli vähäistä, sillä laadukkaita osia oli vaikeaa saada. Oskari Tuomi säilytti kuitenkin

asemansa suurimpien tukkukauppiaiden joukosxii sa edelleen. iv

Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997. Koneliike Oskari Tuomi, Polkupyörähinnasto n:o 35. Turku 1935. vi Koneliike Oskari Tuomi 1935; Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997; Ilmo Impivaara, Rautateollisuus Oy Pyrkijä 19061956. Turku 1956, s. 141; Kuva, s. 116. vii Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997; Impivaara, s. 140; Koneliike Oskari Tuomi 1935. v

viii ix

Suomen liikemiehiä II, s. 869-870; Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997; Kuva, s. 124. x Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997; Koneliike Oskari Tuomi, Polkupyöräosahinnasto v. 1937. Turku 1937. xi Koneliike Oskari Tuomi 1937. xii Kuva, s. 181; Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997.

Oskari Tuomi syntyi maanviljelijäperheeseen Kokemäellä vuonna 1887. Hän aloitti liikemiesuransa 20vuotiaana edustamalla eri koneliikkeitä; vuonna 1912 hän perusti oman koneliikkeen, josta kasvoi yksi maan suurimmista polkupyöräalan tukkuliikkeistä. Oskari Tuomella oli liiketoimintansa ohella monia luottamustoimia turkulaisissa kaupan alan järjestöissä. Valtakunnallisesti hän vaikutti Suomen Polkupyörätukkukauppiaiden yhdistyksessä sen perustamisvuodesta 1926 alkaen yli 20 vuoden ajan. Kuva teoksesta Suomen liikemiehiä II (Hämeenlinna 1930).


Pikajalka 1/2001 18

1950-luvulla xiv Øglændiltä.

pyöriensä

rungot

Norjasta

Oskari Tuomi kuoli 1950-luvulla, jolloin hänen yrityksensä jaettiin kahteen osaan: polkupyöräliike ja konepaja erkanivat toisistaan vuonna 1956. Polkupyöräliikkeen toiminta hiipui kuten pyöräalan kehitys 1960-luvulla yleensäkin. Vuonna 1966 pyöräliike siirtyi uusille omistajille suvun ulkopuolelle. Oskari Tuomen aloittama konepajatoiminta sitä vastoin jatkuu edelleen: tilauskonepaja Kone-Tuomi Oy työllistää noin 70 henkilöä. Yrityksen johdossa on kolmas polvi xv Tuomen sukua. Koneliike Oskari Tuomi myi viimeiset pyöränsä lähes 40 vuotta sitten. Aikanaan liike oli yksi maan suurimmista pyöräalan tukkukauppiaista, joka myös markkinoi pyöriään valtakunnallisesti: ilmoituksia oli monina vuosina esimerkiksi almanakoissa. Oskari Tuomen kokoamista pyöristä Etevä oli aikanaan yksi tunnetuimmista suomalaisista pyörämerkeistä.

Etevä ja Idrott olivat käytännössä täysin samanlaiset pyörät merkkiä lukuun ottamatta. Sodanjälkeisessä Suomessa talous oli säännösteltyä, maata jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia maksettiin. Tällöin Oskari Tuomi aloitti puuntyöstökoneiden valmistuksen. 1950-luvun alussa hänen konepajansa ryhtyi tekemään alihankintatöitä paperi- ja selluteollisuudelle. Myöhemmin yritys luopui puuntyöstökoneiden xiii valmistuksesta ja keskittyi tilauskonepajatöihin. Konepajatöiden lisääntyessä polkupyöriäkin edelleen koottiin, mutta 1950-luvulla Etevämerkkisiä pyöriä ei enää tehty. Pyrkijän runkojen käyttö loppui vuoteen 1949 kestäneen säännöstelyn myötä. Koska runkojen valmistajat eivät enää olleet muutenkaan erityisen halukkaita myymään runkoja koontiliikkeille, Tuomi osti

Kirjoituksen lähteinä käytetyt Koneliike Oskari Tuomen kuvastot ja hinnastot sisältyvät Reijo Lehtosen kokoelmiin. Lähteet:

xiii

Juha Vahe, Turun alueen teknistä historiaa 1947-1997. Turku 1997, s. 84-85; Jyrki Tuomen haastattelu 26.5.1997. xiv Osvald Hermanssonin haastattelu 28.5.1997; Jyrki Tuomen haastattelu 26.5.1997. xv Jyrki Tuomen haastattelu 26.5.1997; Vahe, s. 84-85.

.

Polje polje kyllä ketjua piisaa!!! Pikajalka toivottaa lukijoilleen Antoisaa Joulua ja Touhukasta Uutta Vuotta.


Pikajalka 1/2001 19

Satularepusta Tammerkoski-lehti 4/2001 keskittyy pyöräilyyn. Mainioiden juttujen joukossa on useita vanhoja veloja kiinnostavia tarinoita tunnetuista tamperelaisista pyörämiehistä. Juhani Hildén on kirjoittanut mm. kanttori Heikki Kuusniemestä ja kauppias Alfred Frestadiuksesta. Lehteä voi kysellä Tampere-seuran toimistosta Raatihuoneelta.

Tekniikan museossa Helsingissä on esillä näyttely ”Kaksipyöräisten historia Suomessa polkupyörästä moottoripyörään”. Näyttelyssä esitetään polku- ja moottoripyörien historiaa ensimmäisistä ajopeleistä tämän päivän hienouksiin. Näyttely pyrkii pyörien ja valokuvien avulla antamaan monipuolisen kuvan kaksipyöräisten vaiheista Suomessa eri vuosikymmeninä. Näyttelyssä on 35 polkupyörää. Vanhemmasta päästä esillä on draisiini, isopyöräinen ketjuvetoinen naistenpyörä toissa vuosisadalta. Uudempia polkupyöriä esitellään vuosikymmenittäin; on 1930-luvun ”kulta-ajan” pyöriä, 1950luvun suosikkeja ja 1960-luvun Jopo. Esillä on myös moottoripyöriä. Näyttely on avoinna 13.6. - 31.12. 2001. Aukioloajat: 13.6. - 31.8. ti-su klo 11-17 ja 1.9. 31.12. ke-su klo 12-16. Pääsymaksut: aikuiset

30mk, lapset 5 mk ja opiskelijat 10 mk. Osoite: Tekniikan museo, Viikintie 1, 00560 Helsinki. Nettivinkkinä esitellään tällä kertaa www.classicrendezvous.com. Sivun tarkoitus on rohkaista niitä, jotka haluavat kunnostaa vanhoja kilpapyöriä ja nauttia niistä. Tarkoituksena on helpottaa valmistajien tunnistamista, esitellä vanhoja valokuvia, esitellä merkkejä ja niiden historiaa. Sivuille saa tarjota omaa materiaalia. Sivuja pidetään säännöllisesti yllä. Kuvitus on hyvin korkealaatuista. Katsokaapa vaikka ruotsalaisia Crescentin mainoksia 1970-luvulta!

Heikki J. Hellman perusti vuonna 1905 Tampereelle konekaupan, josta on kasvanut nykyinen Helkama-yhtiöt. Juhlavuoden lähestyessä yritys on käynnistänyt historiateoksen kirjoitustyön. Helkaman polkupyörätuotannon vaiheistakin kertovan kirjan on määrä ilmestyä satavuotisjuhlavuonna 2005. Museovirasto lähetti vuoden 2000 syksyllä yli 200 yritykselle kyselyn, joka koski yritysten hallussa olevia historiallisesti kiinnostavaa aineistoa sisältäviä kokoelmia. Kyselystä käy ilmi, että Tunturipyörä Oy on lahjoittanut museoaineistonsa Turun maakuntamuseolle. Museo on samassa yhteydessä tallentanut myös muuta yrityksen historiaa.


Pikajalka 1/2001 20

Reijo Lehtonen

YHTIÖ-POLKUPYÖRÄ Vanteet puuta, miehet rautaa, voisi sanoa tästä v. 1915 hankitusta polkupyörästä. Pyörä on Turun Kone- ja kalustoliikkeen tuotantoa. Turkulaista pyörätuotantoa esitellään lehdessämme laajemmaltikin.

Historiaa Tämän ajopelin historiasta on tallella sentään jotakin mielenkiintoista. Palatkaamme vuoteen 1915 ja Lahden kaupunkiin. Aika oli sen laatuista, että polkupyörä oli erittäin arvokas kapistus. Vasta noin 1920 paikkeilla se alkoi ilmestyä niin sanottuun hirsitalomaisemiin.

Mentyään liikkeeseen sisälle tutustumaan lähemmin kaunottareen hänelle sanottiin, että heillä ei ole kuin tuo mallikappale, muta he laittavat tilaukseen samanlaisen. Tilauksesta oli jo kulunut useita viikkoja, kun herra Järvinen taas meni kysymään pyörään-

Lahden kansanopistossa työskenteli 19091915 puutarhurina tarkka ja tunnollinen herrasmies Uno Heikki Järvinen. Kävellessään asioilla kaupungissa, hän näki eräänä päivänä pyöräliikkeen ikkunassa tämän Yhtiö-merkkisen polkupyörän.

sä. Myyjä sanoi, ettei se ollut vieläkään tullut, mutta osta tuo joka on ikkunalla. Näin tuli herra Järvisestä tämän Yhtiö-pyörän ensimmäien omistaja. Toinen oli hänen veljenpoikansa ja kolmas jutun kirjoittaja. Nykyisin pyörä on pyörämuseossani hyvässä tallessa.


Pikajalka 1/2001 21

Yksityiskohtia Yhtiö-pyörästä

Kellokeskiö. Laakeroitu akseli, jonka poljinkammet on liitetty muttereilla. Fauber-mallissa kampiakseli on yhtenäinen.

Vieterisatula, jossa nahan kireyden säätöruuvi on etummaisen jousen takana.

Ohjauksen jäykkyyden jarruruuvi on ohjausputken ympäri menevä metallipanta, jota säädetään ulkopuolisesta ruuvista.

”Eadie”, paras englantilainen vapaarumpu, 36 puolanreikää. Iso jarrurumpu. Nykyisin melko harvinainen malli. Alla: Eadie-vapaarummun osat. (A. I. Walli: Polkupyöräkäsikirja. 1944)

28x1½ alumiinilla vahvistetut puna-mustat puuvanteet. Pitkän malliset venttiilit ja venttiilin hattu ketjulla pinnassa kiinni. Pinnojen nippelit ovat noin tuuman pituisia. Oikealla Yhtiö-kilikello.


Pikajalka 1/2001 22

Olavi Smolander

Pikatandem tehtiin tien päällä Oltiin me poikakölvit sentään aika näppäriä 50-luvulla. Näin ainakin tuntuu jälkikäteen, kun muistelee yhtä pyöräreissua.

eipä aikaakaan, kuin oli saatu sovitettua kaverin etuhaarukka minun takapyörän akselitappeihin.

Naapurin koulukaverin kanssa olimme innokkaita pyöräilijöitä ja kerran päätimme lähteä Lempäälän Kuljusta käymään Vesilahden Rämsöössä. Meitä kun oli kummasti kiehtonut koulukyytiä Tampereelle tarjonneen linja-auton reittikilvessä ollut Rämsöö -sana. No, Rämsööseen poljettiin ja todettiin, että onhan siellä pari taloa. Kun eväätkin oli jo syöty, oli edessä enää kotimatka. Ajettiin rinnakkain, eihän 1950-luvun puolivälissä juurikaan autoja tarvinnut varoa varsinkaan sivuteillä. Vaan juuri silloin se päivän toinen auto Rämsöön tiellä sattui tulemaan, kun sitä vähiten odotti. Pääsi vielä yllättämään takaapäin. Keskemmällä tietä polkenut kaverini pelästyi, teki äkkinäisen väistöliikkeen ja tietenkin hänen etupyöränsä kiilautui minun pyöräni pedaaliin. Kuului vähemmän kaunista rätinää, kun pinnoja meni poikki ainakin kymmenen ja tietenkin me molemmat mentiin mukkelismakkelis tien sivuun. Noustiin ojasta ja alettiin tehdä vahinkotutkimusta. Ei luita poikki, ei edes rikkinäisiä vaatteita, mutta kaverini etupyörä oli täysin käyttökelvoton venkura. Mitäs nyt tehdään, tuumasimme yhteen ääneen ilman suurempia kiroiluja. (Mehän olimme sentään saaneet sivistyksen alkeita pari vuotta oppikoulussa). Autoilijakin oli pahaksi onneksi menossa vain kilometrin päähän, joten hänen kyytitarjouksensa ei hyödyttänyt. Linjaautoja ei enää sinä päivänä kulkenut, eikä nykyisin kaikissa pulmissa pelastavaa kännykkää oltu silloin nähty edes unissa. Vaan mehän päätimme tehdä CrescentJaguar -pikatandemin. Työkalulaukku esiin ja

Kohta mentiin taas, ja entistä kovempaa, olihan nyt polkemisvoimat yhdistetty. Suomalais-ruotsalainen pikatandem toimi ihan hyvin, vaikka se ehkä oli vähän notkeampi kuin oikea tandem. Lempäälän kirkonkylän läpi polkiessamme saimme melkein taputuksia ja kannustushuutoja kioskin penkeillä istuvilta. Olihan vauhtimme hyvä ja tandem-pyörää ei kai "elävänä" liene kylällä näkynyt. Kun oli päästy takaisin kotinurkille, alettiin jo tuumia, että pidettäiskö yhdistelmä koossa ja ehkä vähän tukevoitettaisiin tulevia retkiä varten. Oli se yhdessä polkeminen sujunut niin luonnikkaasti. Omateko-tandem -idea tyssäsi kuitenkin siihen, että koulu- ja kauppamatkoja varten kumpikin tarvitsi oman pyörän ja niinpä kaverinikin kiikutti etuvanteensa uudelleen pinnattavaksi. Koulukaverini Crescent on muuten edelleen tallella, etuhaarukassa jäljellä maalinirheytymät, joita väliaikainen tandem-virittely aiheutti.


Pikajalka 1/2001 23

Kissansilmiä YLEISOHJEITA KOKEILLESSASI KARBIDIA LAMPPUUSI Katso että veden tulo toimii: harvakseltaan tippuen tai kokonaan suljettu. Katso ettei posliinisuutin ole tukossa. Karbidisäiliö ehjä, tiivis ja puhdas. Kokeile lampun polttamista ulkosalla pienellä karbidimäärällä. Lampuissa ei ole min-

käänlaista varolaitetta mikäli painetta kehittyy liikaa. Varastoi karbidi ilmatiiviiseen lasiastiaan. Viimeisin karbidin myynti-ilmoitus, jonka löysin omista kuvastoistani, on v. 1937 Oskari Tuomelta Turussa.

Karbidilampun kaavakuva. A pohja, a pohjan tiiviste, B karbidisäiliö (ulkokuori), C irtonainen karbidirasia, D reiällinen putki sen keskellä (nojaa jalustaan b), G karbidia, e jousi, joka painaa karbidirasian kantta, E vesisäiliö, c vesihana, jota voi säätää kiertämällä sen hattua d, H suodatinkammio, täytetty kuiduilla, F poltin. Otavan iso tietosanakirja 6 (1934)

KARBIDILAMPUN SYTYTYS-TOIMET Irrota heijastin-osa aluksi irti. Täytä vesisäiliö vedellä, kuivaa säiliö päältä, katso että korkki on kunnolla kiinni. Irrota karbidisäiliö osineen. Puhdista se kuivaksi vedestä ja palaneesta karbidiliejusta. Tarkista että on ehjä. Kokeile veden tulo. Vettä pitää täysilläkin tippua vain harvakseen, ääriasennossa lakata tippumasta. Jos vedentulo on kunnossa, puhallus posliinisuuttimeen. Varmistutaan ettei se ole tukossa.

Lampun ollessa kiinni pyörässä (lamppu kuumenee, ei voi pitää kädessä) avataan vesihanaa hiukan, 2…4 pykälää. Odotetaan hetki, sytytetään kaasu palamaan. Laitetaan heijastinosa paikalleen. Teelusikallinen palaa noin 30…40 minuuttia 1 suuttimella. Etulinssin on oltava oikeaa lasia. Plastiikka sulaa kuumuudessa. Pyöräillessä mukana riepua, tikut, vesisuppilopullo, karbidia.

Suljetaan vedentulo. Laitetaan esim. noin teelusikallinen karbidia säiliöön, kierretään säiliö tiukkaan kiinni. Lähde: Lehtonen, Reijo. Repan karbidikurssi Pispalassa 10.5.1999. Julkaisematon moniste.


Pikajalka 1/2001 24

Vanhat Velot rekisteröityy Vanhat Velot on toiminut rekisteröimättömänä yhdistyksenä vuodesta 1994. Rekisteröinti helpottaisi asioiden hoitamista.

Kutsu Muutaman viimeisen vuoden kuluessa kerhomme toiminta on laajentunut: jokavuotisten kokoontumisajojen ja kurssien lisäksi olemme tehneet retkiä, syksyllä 2000 Teuvan Pyörätalliin ja tänä syksynä Ruotsiin Thord Lönnqvistin pyörämuseoon Gustavsbergiin. Jo aiemminkin kerhon rekisteröimisestä on keskusteltu, mutta nyt monet seikat, esimerkiksi tämän lehden julkaiseminen jatkossa, puoltavat rekisteröidyn yhdistyksen perustamista. Toivotamme kaikki pyörävanhusten ystävät tervetulleiksi rekisteröidyn yhdistyksen

perustavaan kokoukseen sunnuntaina 13.1. 2002 klo 15.00 Kangasalan Lepokotiin, Ruutanantie 26

Kokouksen esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Päätetään yhdistyksen perustamisesta 3. Kokouksen järjestäytyminen 4. Kokouksen työjärjestys 5. Yhdistyksen nimen päättäminen 6. Perustamiskirjan allekirjoittaminen 7. Keskustelu sääntöehdotuksesta ja sääntöjen hyväksyminen 8. Jäsenmaksu 9. Yhdistyksen hallituksen valitseminen 10. Tilintarkastajien valitseminen 11. Kokouksen päättäminen

Kokouksen koollekutsujina Reijo Lehtonen Kalevi Lepo Markku Lahtinen Mikko Kylliäinen

Bussi 70 Tampereen Keskustorilta Pikonlinnaan klo 14.05, Lepokodin pysäkki.


Pikajalka 1/2001 25

Risto Lehto

Pinnojen välejä Eräjärvellä

Pörvälässä

Joskus 1930-luvulla eräjärveläinen Kärjen Mauri oli Oriveden kirkolla käydessään onnistunut saamaan lääkäriltä pirtureseptin ja apteekista vastaavan putellin. Husqvama-pyörällään hän lähti riemuissaan polkemaan Eräjärvelle. Jo Kiikanmäessä hän korkkasi pullon, josta maisteli aarrettaan pitkin kotimatkaa. Rönnin kieppeillä joku oli kuullut hämärässä hoipertelevan pyöräilijän mutisevan itsekseen, tai ehkä pyörälleen: "Jos Husovama kaatuu, niin Mauri saa ryypyn."

Veljeni appiukko, Kanervan Esko Kuhmoisista, oli hankkinut pyöräänsä ennen sotia 12 voltin valovehkeet. Pörvälän kohdalla pimeässä vastaan tullut Sunttilan isäntä manasi kuhmoslaisittain:" Perkule, kun pölläästyttiin hevon kanssa, että tulee autto".

Orivedellä Kuhmoisissa Kuhmoislainen Tirkkosen Ville oli ostanut edellisen vuosisadan alkuvuosikymmenillä, jolloin asia ei ollut vielä tavanomainen, polkupyörän. Hän oli opettelemassa ajotaitoa kirkonkylästä Leppäkoskelle menevällä tiellä. Tultuaan metsäosuudelta talojen kohdalle hän jätti ajoyritykset ja talutti pyöräänsä. Puolamäen elopellolla oleva väki kerääntyi maantien varteen katsomaan outoa ajopeliä. Ville tuumasi asiantuntevasti: "Kyllä tää on joutusa taluttaakin".

Käydessäni Oriveden Yhteiskoulua 19501uvulla, opetusta jaettiin tilanahtauden vuoksi oman talon lisäksi kirkonkylän vanhan kansakoulun kiinteistössä. Rakennusten väli oli noin puoli kilometriä ja tie, jota oppilaat joutuivat käyttämään monestikin päivittäin koulua vaihtaessaan, kulki Huitun kanalan verkkoaidan vierustaa. Kanalan omistajan toivomuksesta oli rehtori Koskela ankarasti kieltänyt, että polkupyöriä ei saa laittaa nojaamaan verkkoaitaa vasten. Yhtenä päivänä, kun rehtori itsekin viuhtoi koululta toiselle, nojasi yksi pyörä aitaa vasten. Kun Hänen Hirmuisuutensa havaitsi, että kieltoa oli joku uskaltanut uhmata, hän kumartui ja nappasi venttiilitapit molemmista renkaista. Silloin kuului lähellä olevalta rakennustyömaalta römeä huuto: "Mitäs perkelettä sä äijä teet sille mun pyörälleni!" Luulen, että tilanteen todistajina olevien oppilaiden vahingonilo oli aitoa.


Pikajalka 1/2001 26

K. Lepo

Kerhokuulumisia Pyörävanhusten ystävät Vanhat Velot

AJOKAUSI 2001 Vanhat Velot on rekisteröimättömänä toiminut vuodesta 1994. Kuluneena 8. ajokautena tapahtumat rullasivat pääosin jo totuttuja ajolinjoja. Yhteensä 7 tapahtumassa tai tapaamisessa oli mukana 64 veloa. Kauden alkajaisiksi pintakäsittelykurssilla 22.5. Kangasalan Mobiliassa oli mukana 11 osanottajaa ja Vanhojen polkupyörien kokoontumisajoissa 9.6. Rengossa 7 pyöräilijää. Thord Lönnquistin polkupyörämuseoon Gustavsbergissä ja Tekniikan museoon Tukholmassa tutustuttiin 7.9. 11 velon voimin. Itse järjestämämme touhuamisen ulkopuolella Tampereen pyäräilytapahtumaan 20.5. osallistui 10 pyäräilijää sekä Tampereen Kukkaisviikkojen avajaiskulkueeseen kaksi pyöräilijää. Pyäräilytapahtumaa sekä erityisesti myös Kuopiosta ja Seinäjoelta saapuneita kahta korkeapyöräilijää tervehti ennätysmäisen kolea sadesää. Kauden ehkä vähän miellyttävämpi kohokohta saattoi olla syyskokouksen jälkeen 27.10. tehty vanhan Rex-pyörän metsästä ”löytäminen” ja uuteen kotiin saattaminen porukalla. On mahdollista, että Pikajalka-lehti kertoo Rexistä ensi vuonna lisää.

Pyörien kunnostamisen sekä aineiston keräämisen ja tallentamisen parissa puuhaaminen ei varsinaisesti ole kerhon vaan sen yksittäisten jäsenten asia. Tällä rintamalla on merkkejä nykyistä tietoisemmasta toiminnasta.

TULEVAA 2002 Vanhat Velot on päätetty saattaa yhdistysrekisteriin ensi vuoden alussa. Perustavasta kokouksesta 13.1.2002 on ilmoitus toisaalla tässä lehdessä. Kutsu julkaistaan myös verkkosivuilla. Kokouksessa sovitaan varsinaisesta kevätkokouksesta. Se tultaneen pitämään vanhaan tapaan 11.4. Ensi vuonna yhteiseen ajo-ohjelmaamme on kaavailtu mahdutettaviksi koulutustilaisuus (vaijeripyörän kunnostamisesta?), kokoontumisajot (Vesilahteen, Haapamäelle?), syysretki (Hankoon tai Kuopioon?) sekä nyt aletun lehtemme 2. ja 3. numeroitten julkaiseminen. Yhdistyksen kotisivut (www.narva.sci.fi/museo/velot/velosel.html) tulevat myös rekisteröinnin myötä uudistumaan.


Pikajalka 1/2001 27

VANHAN VELON HUONEENTAULU 1.

Pyörän elinikä voi pidentyä, mutta siihen kytkeytyvä tunne ja tieto vähentyä pyörää paikasta ja omistuksesta toiseen siirrettäessä. Harkitse ja perustele itsellesi siirron tarpeellisuus.

2.

Valokuvaa tai videoi pyörä elinympäristöineen ennen sen mahdollista siirtoa uuteen kotiin. Aisti, kysele ja kirjaa pyörän tarina. Mikä on pyörän historia, mikä sen valmistuksen teollisuushistoria? Onko pyörästä ja sen käytöstä kuvamateriaalia?

3.

Ruostunut alkuperäinen mutteri tai seuhkaantunut rengas voi olla arvokkaampi kuin uusi. Nekin kertovat pyörän vaiheista. Pidä ainakin kunnostamisen ajan kaikki pyörääsi liittyvä tallella. Ostokuitit, huolto-ohjeet, ajoluvat; rungon numerot, rekisterinumerot; työkalut, varaosat.

4.

Pyörän konservointi, sen säilyttäminen museoituna tekemättä sille mitään - vaiko sen säilyttäminen huoltokunnostettuna ja/tai entistettynä? Mieti mikä on pyöräsi tarkoitus, millainen sille toivomasi uusi elämä.

5.

Jos päätät alkaa projektin, mieti, mitä yhtäläisyyttä ja eroavuutta sillä on aiempiin. Pidä kaikki irrottamasi tai saamasi tieto ja tarpeisto tallella. Alkuperäinen on arvokkaampi kuin korjattu, korjattu arvokkaampi kuin vaihdettu.

6.

Valokuvaa ja merkitse muistiin yksityiskohtia ennen työhösi ryhtymistä. Valokuvaa entistämisen vaiheet.

7.

Voit korjata, olla korjaamatta. Voit entistää uutta vastaavaan kuntoon, olla entistämättä. Voit onnistua työssäsi hyvin, voit pilata projektin. Entistämiseen on saatavissa opastusta. Painotuotteita pyörän tekoajalta löytyy.

8.

Älä käytä osia tai menetelmiä (vaikkapa maaleja), jollaisia alkuperäisessä pyörässä todennäköisesti ei ole ollut. Vältä tyylijäljitelmät, vältä materiaalijäljitelmät. Säästä mahdollisuuksien mukaan kolhut, mutkat, patina.

9.

Parempi yksi polkupyörä hyvin kuin kuusi hutaisten. Harjoittele vähempiarvoisella kalustolla. Muista, ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin.

10. Vaatetukseen - jos kuljetat pyörääsi vanhojen polkupyörien kokoontumisajoissa - voit pyrkiä soveltamaan samoja sääntöjä.


Pikajalka 1/2001 28

Kahvikuppi- ja polkupyÜrämuseo Pispalan valtatie 2 U Puh/Fax 03-2239864 Wanhat Arabia-astiat


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.