Turun Aika Kesä 2021

Page 28

1.

Kuinka monta Aallon suunnittelemaa rakennusta Turun ympäristössä on?

a) Kaksi. b) Neljä. c) Kuusi.

2. Turku mainostaa itseään korkeilla

mainospylväillä, jollainen löytyy muun muassa kun laskeutuu T-sairaalan

kohdalta moottoritielle. Mistä se on saanut innoituksen?

a) Aallon ja Ervin suunnittelemasta vuoden 1929 Turun messujen vastaavasta. b) Aallon ja Otto Korhosen suunnittelemasta mainospylväästä Suomi–Ruotsi-maaotteluun. c) Aallon ja Bryggmanin suunnittelemasta mainospylväästä Turun messuille.

Aallon

harjalla

3. Miksi Aalto muutti Turkuun?

A

a) Koska turkulaiset ovat niin kivoja. b) Valvomaan Maalaistentalon rakentamista. c) Koska hänen kotikaupunkinsa Jyväskylä on niin periferia.

lvar Aalto (1898–1976) aloitti uransa Jyväskylässä, muutti sittemmin Turkuun ja edelleen Helsinkiin. Hän suunnitteli kaikkiaan 609 rakennusta, joista Suomessa toteutettiin yli 200 ja ulkomailla parikymmentä. Jyväskylän seutu sekä Helsinki ovat rikkaimpia Aalto-perinnössään, mutta myös Turku oli arkkitehdille rakas. Turussa, Korhosen huonekalutehtaassa esimerkiksi valmistettiin hänen suunnittelemansa huonekalut ja tästä yhteisyöstä syntyi Artek. Tarina kertoo, että esimerkiksi kuulun Artekin kolmijalkaisen Aalto-jakkaran lujuustestit tehtiin niin, että herra arkki­ tehti ja tehtailija Korhonen heittelivät prototyyppiä verstaalla lattiaan niin paljon kuin sielu sieti ja katsoivat kestääkö. Testaa kuinka hyvin tunnet kuulun arkkitehdin!

4. Kun Aalto saapui ulkomaanmatkoiltaan Suomeen, mitä hän teki lentokentällä?

a) Osti verovapaata viinaa. b) Piti lehdistötilaisuuden koska maestro oli palannut kotiin. c) Astui häntä vastaan lähetetyn Rolls Roycen kyytiin.

5. Miksi Aalto näkyi Turussa 1990-luvulla enemmän kuin nykyään?

a) Koska hän oli 50 markan setelissä. b) Koska hän oli 20 markan setelissä. c) Koska hän oli 10 markan setelissä.

28


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.