Page 1

i2uolinko Ili Tyรถn perinne


LUI(l JAI.U:

Ain . . t työnpuinteuU kut.ovitn k uvauksiin , jotka tllh ln tlit.eeuen on ko ottu , on tu t.u , euutt••• poikku"u l ukl.lui'IOlhdetto , nykyi.un \luolin;on koulup iirin alueelt.:. . Al ueen o l hsu •n t elouevslte1sl e, on plluisue k e r rottu IIUhloutun J• e tihen l U.ttyvien aeultien, teki e rlhh ht.a 11uhta llaeeeutueli:..tnpH r lin kuulunaiala Ulhll j e työvll1ne h tl ent hln l e1ko1ne . Kerrotut kuveukeet ovet t l•än vuosised an a lku · puolelta Uhtlen eli alh ajalta , JOS ltl v t nhet•• aUla henklllU ll i on v hU osekohtei aeati e let.tyl

J•

koettua •ul atltietoa . HOftiUa e l helua o n aeura ttu kehityatl tina nykypUvUn sukka.

Työr yhal , Joko en tieto jen kerll• l nelll J • k.lrjollta•heete huoleht inut , on tehtivliuUn eunut t ukea koko k yUkunnelta . Jtdkk l, joUte o n a elo.lte t.le d uateltu, ovet •yönte het t1 auhtau .. tu neet hankll:eeseen j a p yr\cineet viealin a 1t5 e teenpi1n . Mo net o vat tol aiHeneet 1tiheiete Jo ; ,llliite tekelejl . ErlkohuU kylln vanheat>h henk lHUtti o n u eeln joudu ttu kiyttti•Un tulO• llhlee Ai . Hyde entiset kyl1Uihet 1 11uuelle 11uutuneet. , •uistellvtt alelelUUin ent.hen kotlkyllnsli olo j e j a taptM\Iah , luovuttun au l U a ti t1etonu klytettlvl ksi . Konhte t arklaluh1 1U J• lhltht ojen hank in . nes t e huoll•elta, eyönnil'lre •vohteui , ettl aihel)ilr.len ant•ll• tcuve lty U llunnen tyiSnperlnteosU ei ole thtenkiiin tiydel~t.n en .


Kuiten kin kerrotut asiat, työmenetelmät, -tavat ja työvälinekuvaukset, jotka perustuvat, kuten edellä on kerrottu, kunkin kertojan tai tietojen antajan henkilökohtaisesti koettuun, ovat kylän elämän todellista kuvaa aikojen varrelta . El ett yä elämää. Usein kuuli asioita muisteltaessa sanottavan, että olisipa tämä työ tullut te htyä silloin kun ne ja ne henkilöt vielä elivät. Totta tietysti on, että jokainen l ä hteny t on vienyt tavoittamattomiin arvokasta tietoa. Niinpä tämäntapaista tehtävää ajatellen on hyvä muistaa vanhaa tuttua ohjetta: "Minkä tänään voit tehdä, älä jätä huomiseen." Samoin on syytä muistaa, että myös jokainen "nykypäivä" on jo huo~enna mennyttä aikaa , joka yllättävän pian katoaa ajan hämärään.


MA A T A L 0 U S T Y Ö T


5

KIVIE'J RAIVAUS "Kierrä mi nut, älä kiroo" sanoi kivi kynt äjälle" Varsi n kivis il le rinteille o va t me nneet pol v e t tä ~änkin

kyläkunnan aluee l la kaskensa h akanne e t ja pelt onsa r aivan ne et . J okainen vil jelij äpol v i on ni i tä rai va nnut j a vielä on ki erret t äväks i k i n jäänyt:

Tosi n si ttemm i n r aivaa jil l e avuksi

tullut kone el lin e n menetelmä teki mahdolliseksi aina k in n äky v ien ki v i en jop a kokonaan po i stami sen, kute n monen t alo n

pelloil l a tapahtuikin .

Mennei nä aikoi n a o n ol lu t ai v a n y le inen ta p a , e ttä va rs i nk in p i e nempiä k iv iä o n mätetty r a unio iksi pe l toj en keske l lekin.

Vuo s ik ymmen ie n aikana o n

näitä raunioita kar tt unu t pello i ll e s uure t määrät . Myöhemmin o n rau n iot kin pelto j en keskeltä po iste tt u, tosin jossakin ni it ä vi elä n äkee . Suurempia ki v iä väännettiin kan ki pe l illä maasta ylös j a sitten kivi reel l ä he vosella vetäen vietiin pellon la itamil l e, jossa ne l adot t iin aitojen ki v i jaloi ks i , ellei kerrassaan teh t y täys ko rke ita kin k iviaitoja .

Su uri määrä kiviä o n upotett u myös

sa l ao j iin, j oit a alavam p i in notk e lmi i n t e h t iin . Pa lj on on myös h ävite tt y kiv i ä hautaamall a . Tämä n k oh ta l on sai moni suurempi kivi , j ota ei ka n kipel i llä saa t u yl ös . Ki ven vierelle k a i vet t i in mo n t t u, jo nk ? täytyi olla jo nk inverra n syvempi , ku i n miksi kive n koko arv ioiti i n , jot t a k yntömaata jäi r eilusti vi elä u pote t un ki ven päälle .


Ka i vam i nen l apiol l a kovaan maahan ei ollut helppoa. Rautakangella ja hakulla hakaten kuopp a syveni verkalleen . Varovaisuuttakin työssä tarvittiin, jotta haudattava kivi e i e nnen aikojaan lähtenyt v i erimään kuoppaan, jossa kaiva ja vie lä ahersi. Entisajan työvälineillä peltoa muokatt aess a kivisestäkin pellosta jotenkin selviytyi. Oli aikaa ja oli myös tek i jöitä . Kivien haitta alkoi pahemmin tuntua koneelii stumisen lisään tyessä. Hevosvetoinen niittokone oli j o se 11 aine n 1 a i te , jonka työ s ken te 1 y s·s ä kivet olivat pahasti haittana. Vaikka terän voikin nostaa, ei aina heinän seassa piilossa olevaa kiveä huomannut ennenkuin kon ee n ajaja jo ol i saanut äkkilähdön pukilta, terän iskeytyessä kiveen . Traktorin tullessa työväline in een pellolle, ilmeni kivien haitta entistä pahempana . Toisaalta traktori antoi uusia mahdollisuuksia kiv i en poistamiseen. Pian muodostivatkin kivikoukku ja kivitaikka varsin käyttöke lpoise n välineistön, jonka avulla varsin suuri määrä jo pa melko suuriakin kiviä saatiin poistetuksi. Kaikkien suurinpien kivien poistamiseen tuli sitten apu muista menet el mistä.


Koneraivaus Oy 50-luvun vaihteen tienoilla alkoi tämänkin paikkakunnan kivisten peltojen viljelijöiden korviin kuulua mielenkiintoisia tietoja Ruots i ssa kehitetystä kivenraivausmenetelmästä, joka perustui kiilatapin avulla kivien nostamiseen. Mikke l in pitäjän viljelijät ottivat asiasta selvää ja varsin pian perustettiin pitäjään Koneraivaus Oy. Tarvittava kalusto hankitti i n ja koneellinen kivenraivaus pääsi alkamaan v. -52. Raivausyksikköön kuului kaksi konetta ja kolme miestä. Ensimmäinen työvaihe oli kivien rei' ittäminen. Tämän suoritti poraaja ilmapaineperalla eli vasaralla, joka sai tarvittavan paineilman traktoriin kytketystä i l makompressorista. Paineilma johdettiin pitkiä letkuja myöten peralle niin, että kyseistä traktoria ei tarvinnut joka kiven luo siirtää. Reiät tulivat n . 15 cm syvyisiä. Toisena koneena oli varsinainen kivien nosto- ja raivausvaunu, joka ensialkuun oli auton alustalle, sittemmin traktorin perävaunulle rakennettu. Vaunu peruutettiin rei'itetyn kivenluo ja taljapyörien kautta kulkevan vahvan sinkkivaijerin päässä oleva koukku kiinnitetti i n kiven reikään kiilatun tapin lenkkiin. Kun vaijerin veto kytkettiin, alkoi kivi, joskus suurikin lähes parin kuution järkäle, nousta maasta suorastaan kevyen näköisesti. Kivi siirtyi sitten kyseiseen vaunuun ja vaunu taas siirrettiin uuden kiven luo . Riippui kivien koosta, montako niitä samaan kuormaan vo i tiin nostaa.


8

Kaikkein suu re mpia täytyi viedä yksin kappalein pellolt a pois. Ylisuuret kivet, joita ei py sty tty nost amaan kokonaan, sä rettiin räj äyttämällä pienemmiksi. Tämä koneellinen k ivenraivaus o li, va r sink i n alkuaikoina mi elen ki intoa herättävä näh tävyys , jota moni ohikulkijakin poikke si katsomaan. Ilmap a i ne poran "parina", jota säesti metall in helisevä ääni, ilmaisi jo kauas, missä työ tä t ehtiin. Va l tion maksama t kivenraivauspalkkiot, joi ta eräin ehdoin myönne tt iin, olivat osaltaan vauhdittamassa raivaustyötä. Useimma t Vuolingon kyläku nn an v i ljelijö is tä luna s t i vat myös Koneraivaus yhtiön osakkeita. Suoritetun raivaustyön tu loksena sileni suuret määrät peltoheh taa reja näkyvistä ki vis t ä vapaiksi. Su uremp ien k ivie n jättämi i n hautoihin ajettiin tavallisesti tä ytemaata. Pienemmät montut tasoitt u ivat maata kynnettäes sä . Kun työ tilaukset sittemmin alkoivat vähenty ä , · eikä jatkuv a toiminta ollut enää mahdollista, Koneraivaus Oy lopetti toimintansa ja yh tiö pu ret t ii n 60 -luvun puolivälissä. Se o li hyvin täyttänyt tarkoituksensa. Pysyvinä "mu istomerkkeinä" yhtiön koneellisella menetelmällä suorittamasta mittavasta työstä ovat useimpien talojen viljelysten vierillä muhkeat kivivallit. Koneraivaus Oy : n toimitusjohtajana toimi ko k o yhtiön toiminnan ajan Lamminm ä en isän tä, maa nviljelijä Taavetti Vahvasel kä .


' Muita menetelmiä Kiviä raivatti i n myös suurilla Caterpillartraktoreilla, jotka oli varustettu pi i kkipuskureilla . Näillä työnnettiin kivet pe l to l ohkoilta pellon reuno ille . Kiv i en hautaaminen kaiuinkoneen avulla on ollut myös varsin käyttökelpoinen menetelmä kiviä poistettaessa . Täysin k i vettömiksi kivisiä peltoma it a on vaikea saada. Auratessa niitä aina nousee p i ntaankin, niin että keväällä pellolle mentäessä eräänlainen "sadonkorjuu" on aina ensiksi suoritettava. Voitanee kuitenkin liioittelematta sanoa, että osuutensa kivienraivaustyössä tämäkin sukupolvi on suorittanut.


10

MUDAN AJO Eräs peltojen kunnon kohottamiseksi ja kasvuvoiman l i säämiseksi tehtävä työ entisaikaan oli myöskin mu da n ajo. Viikkokausia vaelsi mon i hevonen mutasuon ja pellon väliä, mutaresloja vetäen. Sitämukaa kun mutahauta mäen alla suuren i , kasvoi pakkojen määrä pe ll oll a. Suo saattoi monasti olla routaantunut ta , jo lloin oli rautakangella lohottava pintakerros kappaleiksi.

..

Hautaan pyrki myös usein tulemaan vettä, haitaten t yötä. Muta ajettiin enimmäkseen tunkioihin eli pakkoihin. Joskus myös levälleen, kuorma paikkaansa. Mutapakkaan ajettiin ensin kerros lantaa navetasta, sen päälle tuli kerros mutaa ja taas lantakerros. Kunnon mutapakkaan ajettiin kolme kerrosta lantaa ja myös kolme mutakerrosta. Mutakerros tuli t iete nkin päällimmäiseksi. Kovien pakkasien aikaan ei navetasta lantaa voinut ottaa, sillä ovia ei voinut p itää auki ja lanta piti myös navettaa lämpimämpänä . Tällöin meneteltiin siten, että muta ajettiin pellolle kahteen, pakan pituiseen jonoori, ja si i hen välille jäävälle alueelle sitten keväämmällä tehtiin pakka. Muta mätettiin lantakerrosten päälle talvella ajetuista ka so ista. Työtähän siinä oli paljon, mutta tekemällähän työstä selvisi . Pa i kka, mihin mutapakat pääasiassa ajettiin, oli kesantopelto . Si nne ne sitten keskikesällä levitettiin ja kynnettiin. Navetan perusteellinen lanna s t a tyhjentäminen tapahtui myös k esäl lä, kun karja oli siel tä pois. Karsinoissa ja lehmien olopa ikoi l la oli lanta polkeutunut tiukkaan, joten sen ottaminen saat toi olla aika työlästä. Haralla sitä oli irroitettava taikolla mätettäväk si hevoskärreihin el i sont akore i h i n, jotka le veistä ov i sta aj ettiin navettaan sisälle . Nämä työt, mutapakko jen haj oit tamine n ja navetan tyhjentäminen, ol i ajoitettava n ii n, et tä pelto oli valmis, kun tuli s iihen syys ruki i n kyl vön aika, joka tapaht ui elokuun puol iväli n maissa.


,

Onhan jälleen alettu puhua tunkioiden ja kompost in uudesta tulemisesta biologiseen viljelyyn kuuluvana asiana. Myös mudan ajoa, koneita hyväksi käyttäen, on jossain määrin kokeiltu.


·~ KARJAPIHA Mutaa ajettiin myös karjapihaan eli -ta r haan, jollainen oli jokseenkin jokaisen navetan vierellä. Päälle sitten hakatt i in r i suja. Monessa talossa tämä karjapiha olikin talvisin melkoinen työmaa ja oli siellä tehtävää kesä lläki n. Suuret määrät havuja j a muuta risua ajettiin sinne ja monenlaista havukirv~en heiluttajaa seisoi ' havupölkyn vierellä niitä h ienaks i hakkaamassa. Oli vakituisia risunhakkaajia, mutta joskus joku kulkumieskin saattoi talosta saamansa ruuan korvaukseksi hakkailla rupeaman "viistopäitä" talon karjapihassa. Osa hakkeesta joutui sitten navettaan eläinten alle ja osa jäi tarhaan tunk i oaineeksi. Kevääseen mennessä karttui karjapihan reunamille myös melkoiset pi not havukal i ko i ta polttopuik s i. Suoremmista, isommista oksista viivoitettiin aidan se ipäitäkin. Kun karja kesällä il l oin aamuin oleskeli tarhassa lypsyn ajat, joskus vietti s iinä yönkin, jätti se si i hen myös omat lisänsä tunkion voimikkeeksi. Tarhan ainekset saate t tiin myös kääntää, jotta se paremmin sekottuis i ja tekeytyisi pellolle vietävään kuntoon. Kääntäminen tehtiin joko tal ikol la ta i hevosella kyntäen. Peltojen höysteet syntyivät nä i n luonnonmukaisista aineista . Tässä kuvatunlainen mudan ajo oli yleistä vielä useita vuosia viime sotavuosien jälkeenkin. · Monissa talo i ssa tehti i n mutapakkoja voima llisesti vielä 50-luvulla, mutta ehkä siinä 50-60-luvun vaihteen tie noilla ne alkoivat jäädä pois "muodista". Syitä mudan ajon loppumiseen oli varmasti useitakin. Niinä aikoina tapahtunut ty öv oiman maaseudulta väheneminen, palkkatason nousu, sekä ennen muuta suhteellisen ha lvat apulannat, jotka saivat v iel ä silloin valtion hintatukea, ol ivat osaltaa n asiaan vaikuttamassa. Myösk ää n maatalouteen tullut konekanta ei varsinkaan alkuvaiheessaan omannut valmiuksia mudan ajot yöhön .


13

APULANNA T Kun ostolannoitteita, apulantoja, alkoi ilmestyä,

n.

.e

:a.

niiden käyttöön suhtauduttiin aluksi varsin epäröiden ja väheksyväst i . Jo nimityskin, apulanta, ilmaisi käsityksen, että kyseisiä aineita käytettiin vain muun eli oikean lannoituksen apu n a. Jos noista nyt mitä apua edes mahtoi olla. Ehkä syynä v i eroks umiseen oli sekin, että " pussisonnasta" täytyi maksaa selvää rahaa ja tiedä häntä vaikka raha menisi sen tien, tuomatta mitään tulosta. Eräskin isäntä arveli apulentojen kylvämisen olevan yhtä tyhjän ka nssa, "sama ku n jos verräästä pierasis pellole" . Apulentojen käyttö 20-luvun alkupuolella, jonne varsinaiset muistitiedot ulottuvat, oli aluksi varsin vähäistä. Ostettiin pussi tai pari luujauhoa, tuomaskuonaa, kainiittia, sa lp ietaria ja mitä niitä nyt muita mahtoi allakkaan. Typpilannoitetta, salpietaria, tot utt iin yleisesti käyttämään keväällä ruislaihojen virkistämiseksi, sekä myös heinänurmille. Apulannat olivat siihen aikaan kukin laji, fosvori, kali ja typpi erillisenä . Ne kylvett ii n kuk i n er i kseen tai sitten jossain tasaisella lattialla keskenään sekoittaen. Kylväminen tapahtui tavallisimmin samasta, kannettavasta kylvöastiaste mistä siemenetkin. Määräthän eivät silloin olleet suuria. Vähitellen alkoi sitten ilmestyä hevosvetoisia apulanna n kylvökoneita. Valmiit seoslannoitteet tulivat yleisiksi 50-luvun lopulla . Traktoreide n a i ka toi sitten myös väk il anno i tteiden levitykseen omat menetelmänsä ja koneensa, joiden kehitys tähän mennessä on päätynyt 70-luvulla ilmaantuneisiin kylvölannoitin yhdistelmi i n, jo i ta suuremmat tilat ovat hankkineet


i'f

..-·

/ ·. -

..-·

-~

Apulannat ja siemenet kylvettiin kannettavasta kylvöastisata käsin .


15

SYYSRUKIIN KYLVÖ

"Kynnä ruista uutisella Laurin, Pärttylin välillä, jos on vanhasta varoa, ala panna Pietarista" (on huomatta~a, että Pietarilla oli vanhaan aikaan useampiakin päiviä kalenterissa, eräs 1.8., josta tässä todennäköisesti on kysymys ) Erilaiset luonnon ja taivaan merkit ja niiden tulkinta soveliaasta kylvöajasta olivat n iitä perusteita, joiden mukaan kylvöaika ratkaistiin ja joista sitten johtui, sattuiko kylvö viidennelle, kuudenne lle , seitsemännelle, vaiko jo kerrassaan kahdeksannelle viikolle. Nämä viikot eivät siis olleet varsinaisia kylvöajan perusteita, vaan ajankohtia, joille otolliseksi todetun ajan perusteella kylvö oli sattunut. Mistä sitten tämä "viikkoretinki" johdettiin ? Kysymyksessä oli aika, jota kylvön suorittamisesta oli Mi kon pä ivään , siis 29.9. Jos tätä aikaa oli jäljellä esimerkiksi kuusi täyttä viikkoa ja kylvö oli suoritettu sitä edellisellä viikolla, oli ruis kylvetty silloin se i tsemännellä viikolla . Korkeintaan tarkennettuna niin, että mainittiin tapahtuma olleen seitsemännen vi i kon alussa, tai seitsemännen lopussa. Mikonpäivähän oli syksyn suuri merkkipäivä, johon moni asia kytkeytyi. Esimerkiksi siihen mennessä piti saada "nauriit kuoppaan ja ämmät pirttiin", eli kaikki sato korja tuks i ja nais e t tupatöihin .


Oikeaa rukiin kylvöaikaa ta rkka iltae ssa, oli v ars in tärkeää seurata taivaallisen kuun vaih ei ta . Mill oi n uusi kuu syntyi.

Kyl vö oli pyrittävä

suori tta maan yläkuussa , kasvavan kuun aikana . Alakuu ei ollut sov elia s aika kylvö lle, ei ainakaan viimeisellä kuun kannalla kukaan lähtenyt kylvöastiaineen pellolle. Tap ahtuiko kylvö vanha lla siemenellä , vaiko uuti se lla, sillä kin oli oma merkityksen s ä. "Uuti sta porroo, vanhae vettee" .

Jos siis oli

kui va a, maa poroa, silloin mie l uum min uutta siementä . jos o li sateista, maa r o pakkoa , silloin vanha siemen oli suositeltavampi. "Paretnpl Lau r i n tuhkaan kuin Pertun ropakkoon", sisält ää selvän ohjeen .

Kylvöaika va ikutti

my ös siihen, antoiko sato enemmän jyviä vai olkia .

"Laur i laarit tä yttää , Olli olkia antaa".

Myös kiiliäisen munista eli saivarista tehtiin päät e lmiä sopivan k ylvöajan suht ee n .

Joa ne

ilmaantuivat alas hevosen jalkoih i n, jopa v u ohisii n, oli myöhäinen kylvö parem pi.

Jos

niit ä ta as oli yle mpän ä , kupeisse ja harjan juuressa , silloin oli syy tä kyl vä ä aikaisin. Kun viel ä muiden myönteisten merkkien ohella viljelijä hava itsi :naassa kino ja , si ll oin oli syytä ottaa kylvövakka esi lle, se näet oli eräs va r mimpia tunnusmerkkejä siitä, että otollinen k ylvön aika oli tullut . 11ultakin tässä esille tuomattornia merkkejä toki vielä oli , mutta nä mäk 1n jo osoittavat, ettei ruki in oi k ea n kylvöajan päätteleminen ollut mikään yks ink er tainen asia .

Joka kuitenkin

osasi 01kealla tavalla suurta Luonnon Kirjaa lukea, h än kyken1 löytämään sieltä tunnus .. erkit parhaalle k ylvöajalle .


/~

RUISAUMA Verstariihessä tapahtuva puinti o l i paljon työtä ja aikaa vievää puuhaa. Niinpä entisaikaan tal o i ssa, joissa ruista viljeltii n runsaammin, jouduttiin huo mattava osa ruissadon puinnista siirtämään myöhem•äksi syksyyn, jopa talveen, aina kevättalveen saakka. Pello l ta oli ruiskuhilaat tietenkin a i kanaan raivattava pois. Niinpä peltojen laitami l le ilmestyi syksyisin ruisaumoja. Joillekin ol i suorastaan talon vaurauden osoitus ruisaumojen määrä pellon laidassa. Tosin aumaamiseen saattoi olla osittain syynä jyväaittojen pienuuskin, sekä myös periytynyt tapa. Auman tai a umojen paikka oli tavallisesti ylävä, ilmava alue pellon laitamalla. Auman pohjaksi laitettiin puita ristikolleen ja lyhteet ladottiin siihen pyöreäksi ympyräksi latvat sisään päin. Keskikohta tuli olla reunapuolia ylempänä, jotta suman sivuille satava vesi e i olkia myöten valuis i sisäänpäin. Auman latoja o l i polvillaan lyhteiden päällä, joita hän latoi tiukasti vieri viereen, tyvet ulospäin ja latvat keskelle. Näin hän kiersi jatkuvasti ympyrää aum an täyteen korkeuteen saakka. Toinen henkilö anteli lyhteitä maasta tai ajoneuvosta, jona tava l lisest i oli ns. kesäreki (:kolmikaplainen, raudoittamaton reki) . Aluksi, kun auma oli vielä matala, antelu tapahtui käsin. Auman kasvaessa korkeammaksi oli käytettävä ojen topuuta ja aivan hu i pu ll e jopa heiteltävä, mainittua puuta apuna käyttäen. Lyhteitä ei saanut kuitenkaan heittää siten, että latvat olisivat rätkineet auman kylkeen, jolloin n i istä olisi variss u t j yv i ä . Keskikohdaltaan auman tuli olla hieman ulospäin pul l ea. Yläosa taa s kapen i jonk i n ver r an ja lyhteet tu l ivat myös jyrkempään, jolloin auman yläpää näin muotoutu i s ell a i sek si , että s adeves i siitä paremmin valui pois.


Viimeksi aumalle laitettiin tukeva hattu, joka ol i tehty jo pu i du i sta ruisoljista. Se levitettiin huolella auman päähän ja sen paikoillaan pysymiseksi tehtiin taipuisista puunvesoista suurimuotoinen pyöreä vanne, joka pantiin hattuolkien päälle ja kiinnitettiin s i ihen pitkähköillä puukoukuil l a. Näin ol i auma valmis odottamaan aikanaan riiheen joutumista. Yhteen aumaan laitettiin 40-60 kuhilasta, riippuen paljon riihen suuruudesta . Suurempaan riiheen laitett ii n· auma kerra ll a, jos oli pienempi riihi, tuli aumas t a kaksi ahosta. Korkeutta aumoi l la ol i noin 4-5 metriä . Auman teko oli oman taitonsa vaativa tehtävä. Se ei saanut ol l a mikä tahansa kasa, oliha-n siinä varastoituna kallisarvo i nen vilja. Aumat ol i vat myös näkyvällä paikalla, joten ohikulkijoiden arvosteluklo saatto i niihin kohd i stua. Taisi olla 30-luvun alkuvuodet, kun vi i me i set ru i saumat tämän kyläkunnan peltojen vaiheilta katosivat. Tähän oli useitakin syitä. Rukiin viljely väheni j a pääpaino pe l toviljely s sä suuntautui karjatalouden tarpeisiin. Rehuvilja valtasi peltoalaa, samoin kylvöheinä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pu i ntityötä alettiin os i ttainkin suori t taa koneilla, ei ruista enää aumattu. Maatalouden kehityskuvassa tapahtui jatkuvasti muutosta.


--------------------------

PUINTI TYÖ Entisajan r i ihi ku ului talon tärkeim p iin rakennuks ii n. Sen koko määräytyi aika paljon t alon koon, siis viljelysala n mukaan .

Riihi oli hirrestä rakennettu

j a kaik i np uo li n lämpimänpitäväksi te h ty.

Lattia

o li jo ko pu i nen tai sitten sileä kallio.

Kallio -

lattia l la o li va rs t alla puinti jotenkin raskaampaa kuin j ous t avammalla puulattialla .

Lämmityslaitlee na

riihessä oli kivestä muurattu uu n i, joka lask i savun tieten k i n sisälle ri iheen . Pa rret, joill e p uitava v i lja pantiin kuivumaan, o liv at s en verran korkealla la ttia sta, että niiden alla juuri mah tui seisomaa n.

Parsina oli pyöreis t ä puista kuorit-

tu ja, seinään ulottuvia tukevan r i u"un tapaisia pu i ta . Niiden kan nat taj in a oli s iv usein illä olevat, tukeva t kannatinorret . Ahoksen ahtajaa varten o l i tukeva la nkku, ahi n lauta, j onka päällä seiste n ahta ja asetti lyh te et parsille. Se oli noi n metrin korkeud ell a l at t iasta, myöskin s iv useinien suu n taisten kannatinorsi en päällä liikkuva . Ah dettaessa täytyi o ll a toi nen h enkilö, joka anteli lyhte it ä ahta j a l le.

Riihi ahdettiin muuten

vain u unin kohdalle jäi tyhjää.

täyte e~ ,

Uunin vastakkaiselle

puolen, pitkien parsien, ja oviseinän väliseen tila an laitettiin vielä rikkopar r et, jo ille myös ahde tt iin lyh te it ä.

Näin rii hi tuli mah do ll isimman täyteen.

Ah tamisen jälkeen ri i hi laitettiin he ti lämp iämään . Tä llai nen, sisää n lämpiävä riihi kuivine o l kiahdoKsineen vai ku ttaa varsi n tulenaralta ko htee l t a. kuitenkin paloi.

Harvoin rii h iä

Uunin rakenne ja muu lämmit yk sen hoito

vai kuttivat paljon si ihen , et t ei k ip inö i tä lennellyt o l kii n .


Kun tuli riihen uu nissa oli hiipumassa, oli si ellä mainio paikka paistaa lanttuja. Muistan lapsuuden ajalta monta hämärtyvää syysiltaa, kun peit teli mme lanttuja riihen uuniin kuuman hiilloksen ja tuhkakerroksen alle. Kuivuva vilja hiljaa risaht eli parsilla ja puna is et, palavat nokikipunat tuikahtel iv at uunin lieskan mustassa kar stassa ... Paistetut lantut syötiin sitten iltapuhteelle tuvassa. Ahoksen kuivuttua, oli se puitava. Varhaisempina aikoina on riihen puintiin menty jo varhain aamuyöstä, niin että puint i oli aamuhämärään, aamiaiseen mennessä tehty. Kotikylälläni, kirjoittajan muistin aikana riiheen lähtö oli siirtynyt hieman myöhemmäksi, kuitenkin sinne mentiin normaalia töihinlähtöä aikaisemmin, ehkä noin viiden maissa. Jotkut kävivät pu i nnin välillä syömässä aamiaisenkin (klo. 8-9 välillä, sil loinh an syötiin kolmasti päivässä). To iset suoritt iv at varsinaisen puintityön ennen syöntiä ja jyvien viakuun sekä muut loppuhommat aamiaisen jälkeen . Ei ollut mitään ehdoton.ta määrää, montako hen kilöä pulmasaa piti olla, sitähän tosin voi tehdä vaikka yksin, mutt a useampi kun oli , selvisi puuhasta nopeamm i n ja kaikki työvaiheet eivät sentään yksin olisi käyneetkään. Pienemmän riih en, n. 25 kuhilaan ahoksen puintiin riitti hyvin 3-4 henkilöä. Esimerkiksi Kes t i n talossa oli riihi, johon mahtui 60 kuhilasta ja ni inpä puintiväkeäk i n saattoi olla neljä paria. Jo lapsena, 11-12 vuotiaana olin riihen puinn is sa mukana, aluksi lyhteitä kääntämässä ja varttuneempana tuli muutakin työtä. Tietysti aam ulla olisi nukuttanut, kun joku vanhemmista kävi nykäisemässä, että riiheen olisi lähdettävä. Meillä lapsuuteni aikana pu i massa useimmiten oli vain kolme aikuista henkilöä. Vieraana pulmamiehe nä kävi tavallisesti lähistöllä mökissään asunut Aukusti Tarkiainen, joka oli myös kylän pyhäkoulun opettaja.


Niillä taloilla, j otka ta r vi t sivat pu i nn is sa apuväkeä, ol ik i n ta vallisesti tiet y t henk i löt lä hi st öltä, j o t ka kävivät r ii himiehinä.

Sama ta i samat he nkilöt voivat

k ä ydä useamman k in talon rii h e llä, s illä r i ihe n lämm it täm inen vei aina oman aikansa, väh i ntään p ari vuorokautta .

Parha i mm ill aan saatettiin samassa

r i ihessä pu ida kolme ahosta viik ossa . Kuten jo edellä, k ir joittajan omissa lapsuusajan riihimu is to i ssa on mainittu, löyt y i riihe n pui nnissa myös vi elä l apse nkirj oiss a olevillekin tehtävää.

Lyh te iden

latomi ne n lattialle, n iide n käänt ä mi nen pui nn i n väl i llä, sä k i n pi tämi n en, ym .

Tietenk in " alaikä i n e n " halus i

kokeilla joskus myös varst an k äyttöä, jo skin se aluksi pyrki lempsahtelemaan sinne j a tä nne , eik ä t a hti pvsynyt kut e n aikuisilla .

Mutta s i itähän se tie turkuu n lä h ti

nii n puinnin, kui n momen muunk i n t yön kohda l la. Koke ile mall a j a ty ö hön tarttu mal la s itä o ppi tek e mää n. Riihessä tarvittii n jonkinlaista valaistuslaitetta, tap ahtuipa pu i nti sitten pimeä n tai va loisan aik a na. lkku naahan riihessä ei ollut, eikä o~eakaan vo in ut l iioin pitää a uki . Uu n i n p ääll ä oli pieni himmeäva lo i nen lyhty, j o ka pysty i juur i

senverran valaisemaan kuin

mit ä tehtävään to ttu nut pulmav ä ki valoa tarvitsikaan. Rukiin pui nnissa oli kaksi men etelmää, joko niin, että lyhteet, k un ne oli pudotettu parsi l t a, ladot tiin sitee t avaten suoraan la t tiall e latvat va stak kain ja pu i n ti varst alla a l koi .

Toinen t a pa o l i, ehkä yl eisempi, että

ennen la t t ia lle latom ista l yht eet "rav at tii n " e l i l yht ee n latvapu o lta lyöt i i n voimakkaasti sei n ään, jolloin jyvistä jo h uo matta va osa i r t os i.


Puinti tapahtui par i ttain, t i ete nkin n1issä pu itteis sa kun puintiväkeä riitti. Kaksi h enkilöä pui vas t akka1n väännöllistä vuo rotahtia v ars to i l laan lyöden. Kun jokseenkin jokaiseen olkien kohtaan va rstan l yönt i oll osunut, lyhteet kään nettiin . Jos oli he n kilö, Jon ka t yönä ol i vain kääntäm i nen , voi kää n tämisen alo itt aa het1 ku n puitua a lue tta t u li . Kun "lattia'' o li pui tu, kerättiin oljet p ois, niitä pu ist elle n, ettei Jyviä me nnyt muka n a . Kier r e tyllä olkisiteellä si to en oljista tehtiin ol k i kupoJa, jotk a työnnettiin rii hest ä ulos ri i hen e dellä olevaa n katoks een. Aikanaan ne jo utu i vat er i laisi in tarkoituksiin, ku t en s i lp uksi e läimille, pul ste r ei h i n, ol ki kattojaki n n iistä t e ht iin ym. Kun kaikki parsilla ollut v i l ja o l i pu it u, oli latt i a l le j äänyt pu i ntitulos puhdistettava eli vi sk at t ava vis kuuko ne e lla . Ensin kerättii n haravalla poi s ka i kk i karkeampi törky, eli rusat, joi ta saatetti i n vielä vars ta l la pu i da k1 n, e nne nkuin ni ist ä teht ii n ru sakupo . Ruumenien sek ainen jyväkerros lap ioitiin yhteen kasaan . Vapaa osa l attiasta l akaistiin ja vi skuukone kann e ttiin r i l hee n . Viskuukone eli v iskuri t oimi sivussa olevas t a kammesta pyörittämällä. Seulasto l iikkui ja suuret pyör ivä t siive t synnyttivät ilmavir ran, j onka läpi puhd i stettava v1lja va lui. Ve rrattain puhtaat j yvät juo k sivat k oneen eteen ja ruumenet len si vä t taakse. Vi skuun j äl k ee n r uumenet mä tett i in rii he n viereisee n ru umennokseen, jo nne myö s vi skuuko ne siirrett iin . Säkit e t ty vilja vi e tiin vi lja - a i tt aa n ja niin oli r iihi taas uutta ahosta vai l la . Iltapä ivä ll ä se sit t e n sin ne tava ll ises t i laitettiinkin .


Riihenpuinnissa käytettiin aina erityisiä riihivaatteita, jotka olivat ohuehkoja, useinkin pellavakankaisia pukim i a, sillä lämpöähän riihessä oli riittämiin. Näitä vaatte1 ta ei joka nokitahran takia pesty. Puinnin jälkeen ne laitettiin talteen, josta taas seuraavan "teatteripäivän" tullen otettiin päällepantavaksi. Riihipäivä oli tietysti myös saunapäivä. Oli erilaisia tapoja missä vaiheessa saunassa käytiin. Jotkut kävivät vasta illalla, kaikkien töiden päätyttyä. Toisin paikoin käytiin saunassa jo päivemmällä, puintihomman jälkeen. Sitten vielä me n tiin muihin töihin, kuten ehkä kaurapellolle , kyntämään, perunaa kuokkimaan ja olihan niitä hommia vaikka mitä. Naisista voi jotkut mennä katselemaan p u olukoita ja lapset paimensivat lehmiä jossain pellon kulmalla tai ajoivat lampaita la i hopellosta . Viimeksi riihenpuinnin kolketta tällä kyläkunnalla on kuulunut 50- luvun puolivä l in maissa. Ainak i n Haapaniemellä a s unut Vihtori Koivahainen on puinut v. -54. (T osin Piiparin talossa on puitu huomattavasti ~yöhemminkin. Rauno Piiparin muistin mukaan v.-67, josk i n nämä puinnit ovat olleet enemmänkin harrastuksen omaisia, vanhojen työmenetelmien verestämisiä. Myös syynä riihessä puintiin on ollut esimerkiksi saada suoria ruisolkia ja ehkä on tunnettu kaipuuta maistaa vielä riihitetystä ruk iista te h tyä lei pää). Yleisest i hän viimeksi suoritetut riihenpuin n it olivat rukiin puimisia, sillä tou k oviljat oli jo pitkähkön aikaa puitu koneella, ku ten toisaalla on kerrottu. Siirtyminen koneella puintiin tapahtui useimman talon kohdalla siis tavallaan vaiheittan, mikä oli omiaan auttamaan sopeutumista uuteen menetelmään.


Konepuintiin siirtyminen toi sitten oman ongelmansa, miten kuivata kuivuuta tarvitseva vilja.

Jotkut

kuivasivat riihen lattia lla , tai sitten parsien päälle laudoista rakennetulla laval la.

Hyö s varsinaisia

kuivausriihiä ilmestyi muutamien talojen pe l topiirin vaiheille.

Näissä ol i teh dasvalmisteisia, säleikkö-

ra kenteisia kennostoja, joissa vilja kuivui ohu issa kerroksissa.


1. Erikokoisia sirppejä

«~nkkäv arsi­

• ii kate

3. Oksa- eli suor va r siviikate

4. Hara va


Hev osk ierto Puintityössä käytetty hevoskierto oli tavallaan eräänlaine vä lim uoto siirryttäessä täydelliseen konepu inti in. Tämän kyläkunnan a lu eella hevoskiertoja on oll ut muistin mukaan kolmessa talossa, Kestissä, Lamminmäe ss ä ja Parikanksnkaalla. Tällä menetelmäl lä puitiin vain toukoviljoja, lähinnä kauraa. Puitav a v il ja tässäkin puintitavassa kuiv attiin ensin r iihessä . Hevoskierr oll a saatiin voima, joka pyöritti melko yksi nkerta ista puimakonetta, joka va i n irrotti jyvät oljists. Puintituloa oli vi elä v iekuukoneella käsiteltävä. Kyseinen pulmakone oli rakennettu varsinaisesti ihmis voi malla pyöritettäväksi. Kahdenpuolen konetta oli pitkät kammet, j oihin voi tarttua use a mp ik i n henkilö. Tosin koneen kiertäminen kuumassa riihessä ihmisvoimin oli tosi rankka a hommaa. Itse hevoskierto oli riihen ulkopuolelle, vi erelle, avoseinäiseen katokseen rakennettu puurakenteinen laite, jon ka muodosti tukeva, puinen pystyssä oleva aksel i, jonka alapäässä olevalle ra u tanavalle oli po rat tu suureen kiveen tai mahdollisesti kallioon reikä laakeriksi. Yläpää oli vastaavasti laakeroitu poikittaieorteen. Tämän pystyakselin yläosassa oli l aajam i tta i nen , halk aisi jalt aan n . 4 metriä suuri, puusta rake nnettu pyörä, jo sta joko ratas- ja hi hnavälityksellä, tai ketjuvedolla voima siirtyi kyseiseen puimakoneeseen, joka si jaitsi useimmiten riihen puolella Pystyakselin alaosassa oli poikittainen tanko, j onka ulompaan päähän hevosen kakkula-aisat kytke tti in. Hev onen kiersi ja tku vasti noin 8 metriä ha lkaisij al taa n olevaa ympy rä ä, jolloin koneisto pyöri ja vo i man välitty essä puimakoneeseen, sen kela nieli vi ljaa aik a hanakas


Hevosen ajajana menetteli vielä lapsenkirjoissakin oleva, kunhan hevosen käsittely jo oli tullut tutuksi, niinkuin siihen aikaan talojen pojilla jo olikin. Tässä mainituista hevoskie rr oista toiset olivat yhd e ll ä hevosella pyöritettäviä, Lamminmäessä hevoskierto oli "kaksihevosvoim aine n'', eli sitä oli pyörittämässä kaksi hevos ta, jotka peräkkäin marssi vat kyseistä ympyrää. Onni Val jak ka kertoi, että kun hän oli poikasena ajamassa hevosta Lammi nmäen hevoakierrolla, niin he kaverin kanssa rakensivat i t se lleen istu i men kierron tuki r akenteiden varaan. Hevosen aja ja sa i nä i n ajaa kyydillä. Puinti esimerkiksi Kestin talossa hevoskiertomenetelmällä tapahtui siten, että riihen persille kui vumassa olleet viljalyhteet pudotettiin alas ja mätettiin toisen, vieressä olev an huoneen eli lut a n puolelle, jost a ne edelleen heitelti in lutan yl äsi llslle, j onne puimakone oli sijoitettu. Tämä, koneen ylös sijoittamisen ta rk oitus oli siinä, että puidut pahnat, jotka tulivat koneesta, valuivat pyöreistä rapakoista rakennettua kaltevaa pintaa pitkin alas ja niistä siinä samalla varisi irtonaiset jyvät lattialle . Puidut pehkut työnnettiin lu ta n edessä ole vaan kat o kseen, josta ne puinnin jä l keen ajettiin säilytyspaikkoihinsa. Tämä luta (jossakin päin kyseistä huo netilaa kut suttiin nimellä luha ) oli paikka, jossa myös varatalla puint i tapahtui. Esimerkik si ru kiit ensin ravattiin riihen puolella ja sitten heiteltiin lyhteet lutaan, latti alle levitettäväksi ja pu itavaksi. Puinti täällä, lämmittämättömässä tilassa oli mukavampaa kuin ku umassa riihessä.


:s

Hevosta ajamassa Eero Tuhkalainen muistelee, kuinka hän jo kansakoulua käydessään, 11-12-vuotiaana ajoi hevoskierron hevosta . Olihan hän jo silloin "kokenut" hevosmies, sillä kertoi olleensa 8 - vuotias, kun isä Pekka uskoi hänelle oh jakset käteen. Puimaan l ähdettiin aamulla 4-5 : n aikaan ja kun koulu alkoi 9:ltä, n iin johan siinä rupeaman ennätti puintihommasaakin olla ja mieluistahan se oli, kun sai suorittaa tärkeää tehtävää.


Kiertävät puimakoneet Monen , varsi nk in vaativamman maatalous koneen leviäminen yleiseen käyttöön on aina tapahtunut vähitellen kuin kokeillen ja tarkkaillen sen soveltuvuutta korvaamaan entiset t utut ja koetellut menetelmät. Koneide n hankinta on myös aina taloudellinen kysymys. Pui makon e moottoreineen oli silloin 20 - ja 30 - luvuilla selvästi ka llein maatalouteen hankittavista koneista. Tosin konepuintia oli ol lut j o paljon aikaisemminkin, mutta sen käyttö rajoittui vain joilleki n suuremmille tiloille. Vasta JO-luvulla myös pienemmillä tiloi lla tuli koneella pui n ti yleisempään käyttöön. Omia pui makoneita ei monikaan vielä hankkinut, vaan kiertävät puimakoneet alkoivat suorittaa puintityötä . Eniten puin tia suoritti näil lä ky l illä T. Vahvaselkä La mm i nmäestä. Myös Akseli Paajanen Otavasta sekä hänen poikansa Topi ja Veik ko kiersivät puimassa. Eino Pur ho ne n Ti kkalas ta kävi myös joitakin kertoja. Sotien jälkeen joi na k in vuosina kävi Ma tti Jun n i Rantakylästä (M.J. oli sii r tolainen Raudusta) myös täällä puimassa. Hänellä oli jo voi makoneena traktori. Kuljetusta varten laitettiin puimakoneelle molempiin päi hi n pyörät, joko työkärryistä otetut tai tähän asiaan varta vasten varatut akselistot. Kone nos tettiin rautakoukkujen va raan pyörien akselille niin, että sen jalakset kohosivat vain vähän maasta. Etummaiset pyö r ät oli aisojen mukaan kääntyvät. Huonoille teillä o li huolellisesti ajettava ja kiviä vältettävä. Puintipaikalla kone laskettii n pyöriitä maahan jalaks i lleen.


30

Moottori kuljetettiin tavallisissa lavettikärryissä. Se oli aika painava murikka, joten tarvittiin useita miehiä sen kärryihin laittamisessa samoin alas otettaessa. Hutta väkeähän pulmapaikal l a aina oli . Puita vat viljat täytyi etukäteen a j aa pellolta pulmapaikan luo katon alle monasti hyvinkin ahtaisiin paikkoihin. Puinti piti suorittaa poutasäällä, koska se oli ulkona tehtävä. Ei ollut vielä siinä vaiheessa puimalatoja. Puintipäivänä tarvittiin väkeä aika tavalla, sillä työn joustavalle sujumisel l e eivät olosuhteet olleet aina parhaat mahdolliset. Tällä, kiertävien pulmakoneiden "aikakaudella" niissä taloissa , joissa tätä pulmamenetelmää käytettiin, rukiit vielä kuitenkin puitiin riihessä varatalla kuten ennenkin. Kiertävien pulmakoneiden käyttöä oli vielä muutamana vuotena sotien jälkeen. "Kiertävät puimakoneet" tulivat uudelleen uudessa muodossa puintityötä suorittamaan kun leikkuupuimurit ilmestyivät pelloille . Näitä on tällä hetkellä kyläkunnallamme seuraavissa paikoissa; Vuolingon kartanossa, Lamminmäessä, Nikarassa ja Kestissä.


3/

Kun puimakone tul i ky l ä l le Uudet asi a t ja t a pa htuma t jäävät ain a miel een , nii n myös k in se , mi ltä pu imat ouhu nä ytti, kun kiertävä pu lma kone t u l i k yl äl le v . -34 . Ko neet oli t u o t u jo edellisenä i l t a na r iihe n edustalla ol e va lle tante r eelle . Aamull a piti sitten aloit taa , kuten tapah t uikin, ko s ka sattui olemaan pou ta p äi vä . Kylältä oli tu l lu t jo )oitakin apuhe nkilöit ä j a konemiehetkin siinä a s e tte l ivat polk up yö r ii än ri ihen sei n usta lla. Ku n kon ee t sit ten o li ase nne tt u ko hda ll een, r e mmit vedetty pä äll e , val ta remmi k iris t e t t y s ek ä koneenkäyttäjä tä rk eä n näköise n ä kaadellu t öljyä kannuis t a ja voidellut ko neet ja mas1na t, ei alkaminen e nää ollut kau k an a. Työväki siinä paiko i l lee n asettuneena työvälineitä än kä ä nnellen, hieman he rmostuneena odotte l i , e t t ä mitenkähän tässä koneiden kanssa oik e i n pär jätää n . Ko ht a , kun '' porila i ne n" al ko i puksu t el la täysi ll ä kierroks i ll a, läh t i h omma käyn tiin. Pi t k ä n valtaremmin vetäes s ä se n li itoskoh t a vain l ä i s kä h teli tasaisin vä l e in siiv un k ylkeen ja pienemm ät remmit mennä väpätt i vä t jos mihln suuntaan . Vipusimet koneen kyljissä vemp u ttivat omaa liikettään . Syöt t äjän s uo ltaessa vi l jaa kai ki n vo i min konee n kitaan , se siitä hu olimat t a ulva h tel i välillä tyhjää , että ei k ö si t ä nle l tävää siel t ä saa t u l emaa n. Kaksi a pu hen kilöä ki i re t tä p itäe n ki i kut t i niku lil l e sidot t uj a ka ural yhteitä rii h e n k at okse sta syöttöpöydä n vie r el l e , josta pöydällemät t äjä niitä site e t avaten tunk i pöydälle sen minkä ennätti .


Säkinmuu t taja hoiteli omaa tehtäväänsä. Kiepsauttel . tä ysiä säkkejä elevaattorin torve n alta ja tunki tyhjän aina tilalle. Ruumenien ottaminen koneen alta kuu lui myös hänen teht äviinsä. Niitä hän tunk i su ur ii n selkä vakkoih in , joilla ne kannettiin ri ihen vierelle ruumennokseen. Täysi työ oli myös puidun pehkun ka nt ajilla kiikuttaessaa n niitä hankopelillä l äheiseen latokoppeliin ja sen tul tua täyteen, alko iv a t tekemään pehkuaumaa tai piel estä siihen lähitienoolle. Kahvin juonnin aj aksi koneet pysäytettiin j a pulmaväki, pölyjä kurkust aan kakistel len, kerääntyi ju ota vaa nauttimaan. Kahville pyydettiin myös paikalle k ävelevä naapurin isäntä, joka o li tullut tiedustelemaan, milloin koneet heille joutuu .

i

1

~


JJ

Vel jekset kyntämässä Jos oli apulanta outoa isännistä, niin ei siihen •e i na nnu t vetojuhta, hevonenkaan tottua, kuten Eero Tuhkalaisen ta r ina tod is taa . Vel j e ns ä Ilmarin kanssa hän meni k yntämään mets äpeltoa, jonn e oli ta rkoit us istutt aa perunaa . Vilimatka lla pys t ya at r an terävät sahro j e n rautakir jet tökättiin paksusta puusta olevaan, e tupäästä viis toksi veistettyyn kelkkaan, jolla aatran kul jet ta•in en sujuikin aika mukavasti. Ohjakset oli sidottu aatra n kurkeen , kuten ne kyntäessäkin pidetti in. Kelkk a sa hro j e n kärestä jät ettiin pientareelle. lun Ilma r in hevonen astui pellolle, j onne oli kylvetty . luujauhos, niin silloi n tapahtui. Kun luujauho vähän pöl läht i j a outo ha ju kävi hevosen sieraimiin, niin vaikka Ilmari ei äkkipoika hevos en käsittel yssä ol lutkaa n , niin ruunaa kyl l ä silloin vietiin . Mi hin o lisi mennytkään , ellei pellon ympärillä olisi ollut kiv ijalkaan istutettu luj a särent äa it a. Mitäpä hevosen j uoksu s i nänsä, mu t ta kun perässä oli parin metrin pi tuisi ssa köysirahkeissa k e ikk u va teräväkärkinen •kynt ökone~, jok a välillä iskeytyi maahan ja taas kiapoa i ilmaan, tehden hur jia kiepauksia puolelta to iselle . Sitä po jat ka uhiste li vat, että kuinka siinä n yt hevose lle käy j a kynt öpelistäkin tulenee kappaleita . Ei ollu t edes menemistä hill i tsemään. Viimein ruuna kuitenki n rauhoittui . Ehkä huomasi, että eihän tässä omat luut vielä luu jauhoteh taalle joudukaan. Vau r ioi tta säilyi kuin i hme en kautta n iin hevo nen kuin aatrakin ja pelto tuli kynnetyksi n iinku in ei mitään.


3'1

1. Puujyr채


Heinien kantoa sa Pilailla 路

Ris ukarhi


, ;

JÄIDEN OTTO Talvinen jäiden nosto kesää varten on myöskin työ, jok a nyt jo voidaan katsoa täysin t aakse jää ne e see n elämään. Tä mä oli jo kseenkin välttämätön t e h tävä talossa, josta toimitettiin maitoa me ijeriin. Maidon jäähdyttäminen ja kylmänä sä ily ttäminen kesällä ei muuten onnist un ut ellei pannut jääkimpa leita vesialtaaseen, johon maitotonkat nostettiin. Jäiden nosto t a pahtui tavallisesti kevättalvella . Menetelmät eri taloissa ehkä hieman poikkesivat to isistaa n, mutta missä tämän kirjoittaja oli mukana, tapahtui homma se ur a avaan tapaan:

1 1

1

Lumi lapioitiin aluee l ta pois ja jos jää oli useampi ker r oksista, ettei kohvajää ollut jäätynyt teräsjäähän kiinni, sai paikka olla puhtaan a lumesta muutaman päivän jotta se jäätyi yhdeksi. Otettava jääala hakattiin kahdelta sivulta tuuralla ja ehkä aluksi myös kirveel l ä auki . Ko lma nne l ta ~ivulta voitiin sahata, joko justeeri : tai v anha najan lank kusa halla. Saha tosin ei jäätä ko vin nope ast i l eikannut (va r sink aan, kun ei kukaan ollut halukas menemään vetämään sahaa alapäästä ) . Kun ko lme sivua oli a vattu, niin useammalla teräväliä rautakangella lyöden kirveellä hakattuun rakoon lohkaistiin noin metrin levyinen ja koko alueen pituinen jääk appale irti. Tämä kappale sitten taas samalla menetelmällä lohottiin pienemmiksi kapp al eiksi, "kirsoiks i" , jotka puisen keikkalaitteen avulla ja hevosella vetäen nostettiin jään päälle, vi etiin hieman avannosta kauemma ja käännettiin pystyyn. Yhteen kyy tiin nostett iin aina kahden talon vuodessa tarvitsema jäämäärä. Nostopuuhast selvisi aina hyvin päivässä kolmen miehen ja hevosen työporukalla. Noston jälkeen avanto oli aina viitoilla merkittävä.


J채iden sahausta .


JJ

Ajaminen kartanolle jäävarastoon tehtiin myöskin yhteistyönä. Ensin täytettiin toisen ja sitten toisen talon jääkasat. painavien jääkappaleiden liikuttelu ahtaisiinkin säilytystiloihin sujui useammalta henkilöltä helpommin. Jäiden peitteenä käytettiin sahajauhoja . Joissakin paikoin on peitteenä käytetty myös suomutaa. Sahajauho tietenkin oli siistimpää käsittelyssä. Sitä tosin jouduttiin hakemaan aika kaukaakin, Korpikoskelta, Otavan sahalta ja myös Kuit usen sahalta Otavan aseman läheltä. Jauho haettiin hevosella. Jos oli työtä jäiden nostamisessa ja varastoinnissa, niin ehkä vielä enemmän oli työtä siinä, kun niitä kesällä käytettiin. Aamuin ja illoin täytyi jäävarastosta kaivaa tarvittavat jääkimpaleet, pestä ne ja kuljettaa jäähdytysaltaaseen. Kun jääkasasta otti jäitä, täytyi kasa aina huolellisesti peitellä, ettei "varas" olisi vienyt. Missä jäitä nostettiin suurempia määriä, kehitettiin työtä helpottamaan ja nopeuttamaan erilaisia koneellisiakin menetelmiä. Esimerkiksi konevoimaisella sirkkelillä leikattiin jäätä kappaleiksi . Ennättipä moottorisahakin vielä mukaan "jääkauden" työvälineeksi. Aika toi sitten uudet menetelmät. Kylmyyttä alettiin kehittää tekniikan ja sähkön avulla. Entistä menetelmää väheksyvästi uusien laitteiden mainostajat julistivat: "Varokaa heikkoja jäitä" . Koneelliset jäähdytyslaitteet ja muut kylmyyden kehittäjät tulivat maitohuoneisiin ja kotitalouteen. Jäiden nostosta luovuttiin. muutos tapahtui yleisimmin -60 luvun a i kana.

Tämä


KARJATALOUDEN KEHITYSTÄ Vuolingon seudulla oli vielä 1900-luvun alussa k arjatalous huonotuottoista, niinku in k oko maa ssa. Lypsylehmät o l ivat pienikokoisia, valkea se l käisiä j a ruskeakylkisiä maatiaislehmiä, joita jalostuksen a lkaessa vaik uttaa nimitettiin Itä- Suomen kar jaksi. Isommille tiloilla ol i jo vuos isadan alussa suk uselvät , puhdasrotuiset 1-S l ehmät ja sonn it. Näillä tiloilla oli jo karjan ru ok inta j ärjestetty sellaiseksi, että se py sty i antamaan vähän parempaa tulosta kuin pi eni llä tiloilla. Lehmä, sika, lammas ja kana kuuluivat jo kaisen maaseudulla asuvan perheen vakioeläimiin. Varakk uuden mitta n a pidettiin eläinten lukumäärää. Pienissä torpissa oli v ain yksi tai kaksi lehmää, s uu rilla tiloilla usei ta k ymmen i ä.K öyhe mmiesä paikoissa ruokinta ol i hyvin he ikkoa, var s ink in talvell a.

Rehuksi silppuam inen j a ape Rehuna käytettiin etupäässä ruk iin oljista valmistettua a petta . Riihes sä puidun rukiin o ljet katko ttiin lyhyiksi, muutaman sen t i n mit taisik si sil puiksi , k äyttämällä silppukonetta. Sii nä ol i isot pyörät ja kampi, josta sitä voi pyörittää . Pyörää n oli kiinnitetty kaksi terää ja syöttölaatikossa o li rattaat, jotka liikkuivat vauhtipyörän tahdissa ja syö t tivät olkia laatikosta terään. lh ka pienillä tiloilla o li käytössä kyläsepän valmistama silppulaite . Reilun metrin pituisen varren yläpäähän noin parikymmentä sentti ä varren päästä alaspäin oli kiinnitetty noin puol imetriä p itk ä terävä rautaterä.


Varren alapäässä oli remmistä tai köydestä lenkki , johon silpunhakkaaja sai pujottaa toisen jalkansa, voidakseen saada laitteen toimimaan polkaisemalla. Toisella kädellä ohjattiin varren yläpäästä terää, joka painui puupukkia vasten. Pukki oli nelijalkainen, pitkänomainen, reilun metrin korkuinen, jonka päälle oli tehty laudo i sta kaukalo o l kia varten, josta toisella kädellä työnnettiin olkia terän alle . Tässä työssä piti olla varovainen, ettei sormet menneet terää n asti. Kun ol jet oli saatu lyhyeksi niin ne lai tettiin isoon astiaan ja kasteltiin kuumalla vedellä ja annettiin ha u tua seuraavaan ruokintakertaan. Siitä ape jaettiin lehmien eteen, lisättiin vähän ruumenta ja jauhoja sekaan, sitä sanottiin silmästämisekai. Kun ape oli syöty, annettiin tauon olkia eteen tai r ukiin oljista irronnutta hienompaa olkea, jota sanottiin rusaksi. Heiniä annettiin vasta tunnutuaaikana, joka oli yleensä keväällä, koska lehmät olivat talven ummessa ja vasta keväällä poikivat.


~/

Lääkitseminen Jalostamattomat maatiais lehmät olivat terveydeltään kestäviä, sairauksia ei pahemmin ollut, paitsi utaretulehdusta joskus. Lääkäripalvelut olivat vaikeasti saatavissa ja tuloihin verrattu na kalliita. Sairauksia y r itettiin hoitaa kotoisilla konsteilla j a lääkkeillä. Nykyisin tunnettua piilevää utaretulehdusta nimitettiin noriksi. Siihen ei ollut lääkettä, vaan lehmän sairastunut neljännes vähensi maitoa jatkuvasti ja saattoi mennä umpeen jo ennen varsinaista umpeenmenoa. Kuumeista turvottavaa utaretulehdusta hoidettiin kotona valmistetulla voiteella, johon käytettiin sulatettu& eläinrasvaa, kreoliiniä, tervaa ja suola a. Lämpimänä sitä siveltiin tulehtuneeseen utareeseen. Hoitona käytettiin myös käärettä, jo lloin ensin laitettiin märkä vaate utareen ympär ill e, sen päälle jotain viilaista paksu kerros ja viime ksi säkki, jonka kulmiin oli sidottu narut, jotka kö y tettii~ kiinni lehmän selän päälle, että saatiin kääreet pysymään paikallaan. Kuumelääkkeenä annettiin suun kautta viinaa. Joskus parempituottoiseen lehmään saattoi t ulla poikimisen jälkeen maitokuume (poikimaha lvaus ) , sitä hoidettiin pumppaamaila vetimeen ilmaa niin paljon, että utare kopiai, kun sitä hiljaa koputti. Sitten lehmää hi e rottiin voimakkaasti olkis i teel lä, että veri lähti paremmin kirtämään. Jos kotihoidat eivät tehonneet, turvauduttiin sitten vasta lääkärin apuun, joka useasti jo siinä vaiheessa oli myöhäist ä eikä lehmän henkeä voitu enää pelastaa.


Taikausko eli vielä vuosisadan alussa voimakk a ana ja monia rituaaleja käyti in eläinte n kanssa . Varsinkin kevääl l ä ulos lasketta essa, että karjaonni säilyisi ja ka rja pysy isi terveenä . Emännän ta i karj a pilan piti olla navetan oven yläpuolella niin, että lehmät ensi kertaa ulos mennessään kulkiv a t hänen j a l ko jensa välis tä. Paimenet kast el tiin ensimmäisen päi vän ilta na j a lehmien j a lampaide n tur vat tervattiin, jolla suojattiin käärmeen pistos vastaan.

Ruokinta Heinää vi l jel t i in vuosisadan alk ukymmen illä vain suuremmilla tiloilla, joilla oli tuottoisammat karja t. Pienemmissä taloissa oli h e inä ä vain pieni läiskä eikä joka paikassa pelto riittän yt oll e nka a n heinänvi l j el yyn . Heinät olivat l uonno nheinää, jota nli tett iin vesisi l tä soilta ja luo nnonn ii t yiltä kynkkäviit akkeella. Niitto piti teh dä va rhain aamulla, kun h einä ol i vi el ä k as temärkää, sillä sitkeä luon nonhe inä katke si silloi n paremmi n. Vil ja pe ltojen pienta reet leikattiin sirpi llä puhtaikai heinäa t ä , j oka sidot tii n nipuiksi j a kui v ate ttiin särentäaid a n seipäissä . Kun ja lo stus alkoi vai kuttaa karjan tuotanto ominaisuuksiin, alett iin karjan rehuun ja laitumii n kiinnittää enemmän huomiota. Nämä ''rotulehmät" vaativat jo ke s äisin pe l tola i tume t. Pienet maat i ai slehmä t keräilivät monin paikoin re h unsa metsäla itumil t a. Lehmät l ypsettiin kesällä ka ksi kertaa päivässä, mutta sisäruokinnan aikana poikinei runs a ammin lypsäviä lehmiä lypse tti in kolme kertaa pä ivässä .


'13

1. Vettä joudu .. kantamaan saavissa korennolla.ttlln

\

~

. a.. kannettiin kaksi ämpäriä 2 · kÄmmänl·· anglll errallaan.


Vuosisadan alkupuolella keitettiin kesäisin lehmille makuvettä, johon kerättiin luo nnosta nokkosia , ohdakkeita, voikukan lehtiä ja mitä milloinkin sattui löytymään. Tämä makujen keruu oli useissa paikoissa laste n työtä. Talvel l a eläimet olivat lantanavetoissa , jotka o l ivat ai ka pimeitä, sillä pienet ikkunat paksussa kiviseinässä e ivät paljoa valoa anta neet. Ku ivikkee na käytettiin puiden havuja ja lehdeksiä, jotka piti kesäaikana hak a ta kasoihin. Ta lvella sitten vanhat miehet pilkkoivat oksat lyhyeksi havup i ilulla pölky npäässä. Vu osisadan alussa oli ainoana valona navetassa pärevalkea, että nähtiin eläimet ruokkia. Vesi kannettiin kaivol~a joko puusaavilla, jonka korvissa oleviin reik i in pu jotettiin korento. Tässä hommassa tarvitti i n kaksi ihmistä kantamaan, jolloin ko rennon päät nostettiin olkapäille ja lähdettiin matkaan. Askelee t piti käydä vuorotahtiin, muuten vesi läikkyi ulos saavista. Osa vedestä lämmitettiin muu r ipadassa, ettei ollut niin kylmää juoda, koska le hmät joivat sitä enempi ker r alla, sillä juotto tapa htui vain kerran ruoki nta aikana. Veden kuljetukseen ämpärillä käytettiin myös ämmän länkiä. Se oli puusta tehty kehys, joka pujotettiin olkapäille. Siinä oli kummallakin puolella ko ukku, johon vesiastiat voi nostaa sangasta riippumaan. Tällä oli helpompi kantaa kuin ihan käsien varassa.


Karjarotuja ja karjanjalostus 19 20-luvul la alkoi ilmaantua tänn~ Itä-Suo men alueelle AY lehmiä . Vuolingon hovin isän täväki Niilo ja Signe Tuukkanen kävivät La hd e n maatalousnäyttelyssä tutustumassa hyvätuotteisiin AY lehmiin ja päättivä t ha nkkia niitä kotiinsa. Vuonna 1928 he ostivat kaksi AY lehmää Hämeen läänin Katista. Lehmät laskettii n maantien va rteen pel l olle laitumelle Suomenkarjan joukkoon . Näiden eläinten näkeminen herätti pahe nnusta 1-S karjan kannattajien keskuudessa, jopa niin pajan , että kun Nikara r. silloine n isäntä Vuo kos ki ohikulkiessaan näki lehmät pellolla, o li h än heti kot iin mentyään soittanut Vuolingon ho viin ja tie duste llu t, miksi niin rum i a l ehm i ä oli tuotu pilaamaan e nn estään n iin kaunista karjaa . Vuokos kella itsellään ol i hyvä I - S karja, josta myytiin siitoseläimiä muualleki n . Kerrotaan, että Nikaran kar ja n paras l ehm ä , Hairikki ni me ltään ei voinut syödä riittävän paljon raakaa jauhoa vaan sille piti le ipoa lisäksi leip ää, että saatiin hyvä tulos . Vuo nna 1929 Vuolingo n hovin AY ~ar jaa lisättiin, ostam all a kolme lehmää Uusikylän Vahtisesta . Vuotta myöhemmi n Ayshire yhdistys oli saa nut myytäväks i Jääskestä Paajasen maatilalta koko karjan toivomuksella, e ttä se menisi samaan paikkaan. Kar ja tuotiin Vuolingon hoviin ja se sisälsi 11 lehmää, yhden kantavan hieh on, kolme pientä hiehoB, yhden v asikan ja so nnin . Näin o li karja vaihtunu t kahta I -S lehmää lukuunottama tt a AY karjaksi . Silloin Tuukkanen oli kysy nyt Vuo kos kelta, onko tämä huomannut, kun heidän kar j assa on kaksi rumaa lehmää rumen t amassa komeaa AY karjaa .


Koska Vuo lingon hovissa oli aino a AY kar j a tällä puolella Suomea, oli se eduste ttuna Mikkelin maa talousnäyttelyssä vuo nn a 1930 . Tämä karja oli saanu t aikaan kovaa arvostelua ja ~ahennust a, jopa suuttumustak in I-S karjan voimakkaalle vaikutusalueella. Vähän myöhemmin oli sitten Vii purissa iso näyttely, jossa oli mukana Vuolingo n ho vin AY ka rja ja Nikaran karj~ edust i Itä - Suomen karjaa. Lisäksi oli tuotu katselmukseen LänsiSuomen ruskeaa ja Pohjo is-Suomen valkeaa kar ja a edustavat ryhmät. Siellä k in AY karja sai aluksi voimakk aan vastustuksen, mutta toisena näy ttel ypäivänä esi teltiin sen kaikki hyvät ominaisuudet. Isompi kokoisena se pystyi käyttämää n enemmän rehua ja siten myös tuottamaan enemmän, l ih a-arvo oli myös paremp i kuin pien illä lehmillä. Nikaran tilalla omistajan vaihtuessa o li kar J aki n muuttunut AY lehmiksi. Myös Parik kalan tilalla jou duttiin I-S karja lopettamaan luomataudin takia . Se n jäl keen myös heillä siirrytt iin puhdasrotuis een AY karjaan . 1950-luvulla alko i keinosiemennystoimi n ta, mutta aluksi vain karjojen parhaat lehmät ke inosie mennettiin ja heikompi tuo ttoise t astutettiin sonneilla. Lamm inmäen tilalle ol i oste ttu puhdasrotuis~a AY sonneja, joilla si tten astutettiin lähiseudun lehmiä rotuun katsomatta, j a sillä systeemillä saat1 in n iitä sekarotuisia lehmiä vähän joka puolelle . Ke1nosiemennyksen yleistyttyä käytettiin koko karjalle keino sieme nnystä ja ha r kittua rotua. ~eljä nn essä po lvessa oli sitten taas kirjanpidollisesti Suome nkar ja muuttunut puhtaaksi AY karja k si. 1 960luvulla alkoi siemennyksen seu rauksena levi tä mustanklrJava Alankomean karja : rriisilälnen ) , jo ka täl!ä 1980-luvu ll a on jo syr Jä y ttä ny t monella tilalla AY karjat, mu tta vielä ni itäkin löytyy puhtaina tällä ~lueella.


l ypsäminen Lypsytyö suoritettiin vielä 1900 - luvun alkukymmen inä käsin . Lypsyas ti ana k ä ytettiin pu is ta kiulua, josta käytetti i n nimit ystä rainta. lsomm i ll a tiloilla p iti olla useampia pii ko je karjaa hoi ta mass a . Myöhemmin alettiin kouluttaa karjakoita, joita o l i suuremmissa pa ik oissa vasta a va na karjanhoita j a na . Kesällä lyps yä v ar te n oli aida ttu laitumen yhtey t een lypsytarha, joho n karja ajettiin lyps yn a ja k si . Lypsy tarhaan teh tiin hyv i n savuava nuotio, j oll oin savu karkott i kärpäset ja paarmat pois lehmi e n lä heltä ja ne ol i vat parempia lypsää. Tätä nuot iota sanottiin lehmisavuksi. Pie nissä karjoissa · la p se t t ai va nhuks e t o l iva t l ypsäjä n mukana a j elema ssa lehdeksen kanssa po is hyttysiä . 1950- l uvulta lähtien alkoivat l y psyk~nee t i lme styä väh lt ellen my ö s pienemmi lle t iloi lle. Koneet kehittyivä t kätevimmiksi j a lisääntyvälle käy t ölle toi

~ dellytykset

myös sähkö j e n yle is tyminen maa-

se udulle. 1960-luvu lle tultaessa joutui ma atalous mon en lais ten uus i en ti lanteide n eteen . Yl itu otanto, jota a lko 1 ilmetä miltein kaikkien maataloust uot tei den ko hdal l a . toi oma t ong elmansa. Työvoima ma a t aloudessa väheni. ku n teollisuus ja e nnen kaikkea li sää n ty vät pa l ve l u elinke inot vetivät maaseudu lt a erikoisest i nuor ta ty övoi maa k äy t t öönsä . Työvoiman vähenemi nen pyr itti in korvaamaa n li sään tyvä llä koneiden käy t öllä . Moni ti l a joutui , eri syist ä , harkit se maan perin teisestä maAta lo uden h arjo itt amistavasta poi kkea v i a muot oja. Kuvaan t uli käsite; eriko ist uminen .


f.

r

Lypsykarjasta luovuttuaan Vuolingon kartano ja Nikara siirtyivät pelkästään viljan viljelyyn. Kesti, Sipilä, Lamminmäki, Tuomioja sekä pienemmässä määrin muutamat muutkin tilat alkoivat pitää teuraskarjaa lypsykarjan tilalla. Hyrssä lässä siirryttiin sikatalouteen.

Maidon jälkikäs i tte l y, kuljetus ja meijeritoiminta Kun lehmät oli lypsetty, niin maito siivilöitiin tiukan sihdin läpi puupyttyihin, jotka olivat matalia noin 20 cm korkeita, pyöreitä astioita, niissä maidon annettiin piim1ä. Kun maito oli muuttunut piimäksi, siitä kuorittiin kerma päältä . pois estieen, jossa kermasta valmistettiin voita. Piimä käytettiin ruokapöydässä perheen juomene tai eväänä pellolla, jonne se kuljetettiin puisessa astiassa, leilissä. Hepetetun piimän sekaan sekoitettiin kirnupiimä, jota tuli sivutuotteena voin valmistuksessa. Maitopytyt hangattiin puhtaiksi käyttämällä pesu aineena hiekkaa ja pesuvälineenä huosiainta, joka valmistettiin tuohesta. Pytyt raikastettiin huuhtomalla ne kuumalla katajsvedellä. Kirnuaminen suoritettiin jäykistä koivun varvuista valmistatulla vispilällä vispaamalla . Kun rasvarakeet kasaantuivat yhteen isommiksi pelloiksi ja saatiin kasaan voi, joka nostettiin pois kirnupiimän seasta puukauhalla ja suoritettiin pesu useammalla vedellä, joka sai olla huoneenlämpöistä. Voita painettiin kauhalla veden seassa, jotta saatiin maito eroamaan voin seasta.


" Jot oli oiktil'l tt.oltou'l-t" Hae, nUn vtll'l '''"'"' ' '

,ui oHo lttl•••,n, otll •u• wlhlft l!.oveuva. Wol ttttleU ' ' " J• tltttft •• oll\ri" Jo \rl)'ttl~ lti,II'I\OiOlt.

Utooaatl'l h"'-ln \!ujoitlt 0.1

vo~tl.t

ayy\iin J O

tutun UP\ t t kaupttta otttllt\IUft, ltttu,ain J• toiCerlJn, Voi tt tuohtt11n •rOt \IOUyttyihln tdvtl'l vutUt, koe1ft •nthhhhalt olhd

tthollo ~•••••· lt\c"1Jil, alUI'I

Voin httuun veliluU htt aontl

l(l~o~n ttttt1

OtHO oll lchUtlt'to

OlikO ktUt IO,htn h tiUI'IU J l \yhll .

~Olhll'l

. . t Uif'l ~hotti vUrllll \hlU.tl ylll wlht-ln tohottujt thu.ef(u j t .

htotUh tUoilh trlrultliA voi" vtloUtV'IttUft ou1tla 111U)'kirn~o~a, jona lctn.u uko1tot\i.il'l oitkherUnlh . .nnlllJI yllh J• tln UHiwllt . . l h. 1Cht0nll o la ayh aateluph pwlth lctrnvjt, JoiCitl'l tltllll oli puuot tlivet, JOlkt lltlckulut haaiatt ICuoi oli UlMHtUY J oko kUnun tolt . . n 'llhln tai .t11ullo. lUO·lu11\llh t~o~h ill ytUCin . . puuttoreHo. Jollh utv t erotoltiin

ltlttthllJlil.

oolciOtto.

ICtf'lUyt •••taloud.tuo ouu.ntowt11i t r1"o1ntt1 lf)O·

lw•wn Pl.llOY\IOtlt n Jl1keen lyPtylctr jtttlouteen. Al'f·rtt\ut J t •onet •uut

tt hOtttl \ll r~o~okinta••n•t•l•lt

ull-1 tolutltt ker j onj tlotl\lkte n •Uk\ll\lt olhat nUtl tekiJbitl, joadan analotta tU idon l\IOUAto

lcot\ot l. '"• u . . . . pt talo alko' luoput flticton kotona Jalottt•t tuta Jt •11•Ul k~o~l J ttutJUI\dolll­ tvulctu oli , toia1llivtl ••ldon tt1 Jtri.l.n.


50

Mikkelin Osuusmeijerin toimintahan oli jo alkanut tämän vuosisadan ensimmäisen kymmenen lopulla , j oskin maitoa sin ne toimittivat alkuaan läh in n ä vain suuremmat ti lat. Tältä kyläkunnalta maitotonkat vietii n hevose ll a joko suoraan meij erille saakka tai sitten Vuo li ngon pysäkille rau tat i ekuljetukseen. Sota-aikana 1939 - 194 5 tu li ka i kille yli yh den lehmän tiloille luovutuspakko maidosta . Silloin alkoi lisääntyä meije riin lähetetyn maidon ~äärä , vaikka lehmie n maitomäärät alenivat, kun ~eh ut vähenivät . Pellot jäivät huonolle ho idolle, koska paras työvoima oli rintamalla, my ös pa~ haat tyc hevoset oli pitän yt luovuttaa rintamalle. Kot itöissä olivat va in vanhat miehet ja ke s ke nka svuiset pojat naisten apuna. Lehmille ja hevosille jouduttiin sy öttäm ään jauhojen as emesta selluloosaa, joka oli puusta va lmiste ttua paperin raaka-ainetta. Meijeriin ma itoa l ähettäv ie n tilojen määrä mon inkertais tu i ja tilanteen taas muututtua normaaliksi, alkoi meijer i jä r je st ää myös autolla ajettavia maitolinjoja. Ma i to Kuljetettiin pystöissä meijeriin, jos sa ne tyhjennettiin ja mitattiin. 1970-luvulla tuli käyttöön tankkiautot maidon keruuseen ja tilatankit alkoivat yleistyä suuremmilla tiloilla.


!it

1. Voin suolausastia ja kauha

2 . Voipytty

5 .Ki rnu

V

uo hihuosiain


Kanan kasvatusta Kanatalous on ollut 1900-l uvun alkupuolella ja vielä puolen välin jälkeenkin jo ka tilan touhusaa mukana. Kanat olivat pieniä maatiaiskanoja, väriltään val koisia tai monen kirjavia . Muka ~a oli aina myös kukko, joka valoisaan aikaan toimi herätys kellona , pimeässähän kukko ei nähnyt laulaa. Kukko oli kanojen mukana etsimässä ruokaa, kun se löysi maasta jonkun toukan tai muuta mielestään syötäväksi kelpaavaa, kutsui se kanoja syömään . Kanojen lisääntyminen tapahtui aina kesällä, kun kanat olivat vapaana ulkona, niin ne munivat johonkin piilossa olevaan pesään, jota ihmiset eivät löytäneet etsinnästä huolimatta. Kun munia oli kertynyt kanan mielestä sopiva määrä, se alkoi hautoa. Kolme viikkoa se istui munien päällä, pitäen ne lämpimänä. Tämän jälkeen poikaset alkoivat kuoriutua ja ne lähtivät heti juoks emaan ja etsimään ruokaa. Emokana vei ne sitten pois pesän luota etsimään parempia ruokapaikkoja . Välillä emo kokosi poikasensa siipiensä alle suojaan nukkumaan. Vanhat kanat teurastettiin ja liha käytettiin ruuaksi. Höyhenistä ja untuvista valmistettiin tyynyjä ja täkkejä, joskus myös patjoja. Kanan sulkia käytettiin pullien voiteluun ja kynän varre ksi (sulkakynä). Vuosisadan puolivälin maissa alet tiin käyttää hautame koneita ja . samalla kanarotu alkoi muuttua jalostetu ks i Lekhorn ja Rot - airant roduiksi, jotka olivat parempia munijoita. Jo i ssakin paikoissa kanat asustivat talvel l tuvassa, uunin alla olevassa kolossa.


53

Sian kasvatusta

Myös sikatalous oli vuosisadan alussa toisenlaista kuin nykyisin 1980-luvulla. Sika kuului jokaisen perh een omaisuuteen. Joissakin paikoissa pide ttiin emakkoa ja suuremmilla taloilla useampiakin emakoita ja karju. Nii stä saatiin porsaat koko kylän käyttöön. Siat

kulk iva t kesällä laitumella ja hankkivat itse

ruokansa. Syksyllä ne tulivat kotiin, niitä ruokittiin vielä vähän ai k aa ja pian ne olivat valmiita teurastettavaksi. Jalostamaton ma atiaiss ika oli paksusilavainen ja talot kilpailivat sillä, kenen siassa oli paksumpi läskikerros. Talvisin sioille käytettiin rehuna mitä sattui löytymään, o l i haudottua heinän ruumenta , emakoille kerättiin he vosen lantaa ruuan sekaan ja perunaa annettiin ke itettynä, jos sattui olemaan, sillä perunan viljely oli vä häistä vuosisada n alkupuolella. Rehuna oli ruisjauhoa tai maissia sai ostaa . Teurastukset tehtiin kotona ja kaikki käytettiin hyväksi . Sianharjakata käytettiin neuloina pikilangan päässä, suolista valmistettiin makkaroita tai jos ei tar vittu muuhun käyttöön , niin niistä ke i tettiin saippuaa. Sisäelimistä valmistett iin tappaiskeitto, joko kaalin tai peru nan kanssa. Päästä tehtiin alatoopia ja sylttyjä. Lihat suolattiin isoon tiinuun, jossa ne kovassa suolavedessä säilyivät aitassa, talvella pahemmin jäätymättä ja kesällä p ilaant uma tta.


!. ·~

1960-luvulla alkoi sikojen pito vähentyä. Emakoita ol i enää vain isommille tiloilla, joista voi ostaa porsa i ta. Nykyisin siankasvatus kotikäyttöön on miltein loppunut . Sikatilat kasvattavat porsaista lihotussikoja, joiden silavakerros on ruokinnan ja jalostuksen myötä saatu hyvin ohueksi ja samalla lihakerros on paksuntunut. Teurastukset tapahtuvat sitä varten tehdyissä laitoks i ssa.

Lampaan kasvatusta Vaatimaton kotieläin lammas kuului myös karjaan. Sen villa käytett i in kotona, karstattiin ja kehrättiin erilaisiksi langoiksi . Lampaat olivat talvella navetan nurkaan aidatussa karsinassa. Ruokana käytettiin vihkoja, jotka tehtiin kesällä lehdeksistä ennen heinäntekoa. Kaikki peltojen ympärillä olevat pensastot olivat sopivia vihkojen valmistukseen . Myös isompia koivuja kaadettiin kesällä ja niiden lehd ekset käytettiin lampaiden ruuaksi ja rungot tehtiin haloiksi . Tavallista suolaa lampaat tarvitsivat pysyäkseen terveinä, Vuosisadan alkupuolella ei ollut käytössä rehusuolaseoksia eikä vitamiineja. Lampaiden kuorittavaksi annettiin männyn oksia havuineen, joita ne söivät halukkaasti. Lampaat kerittiin kolme tai neljä kertaa vuodessa talon tavasta riippuen. Vuoniminen tapahtui tavall i sesti kevätta l vella. Ke r ra ll a syntyi yhdestä kolmeen vuonaa, jos vuon i a oli yhdellä emälampaa ll a enempi kuin kaksi, niin ni i tä täytyi ruokkia lisämaidol l a. Se tapahtui joko tuttipull o lla tai p i enestä kupista j uo t tamal l a, j oka o li lapsista mieluista puuhaa.


55

Syksyllä j ätett ii n talvelle vai n emolampaiksi tarkoitetut uuhet ja yks i pässi. Lammaslaumaa nimitett ii n katraaksi. Lii at lampaat t eurastettiin syksyllä.

Lampaanliha o l i maukasta syksyn ruokaa.

Nykyisin on lampaanhoito loppunut Vuo li ngon k ylä l tä, kosk a lammas on hankala laiduntaa, sil l ä se ei ku nnioita nykyisin kä ytössä olevia piikk il anka- ja sähköpaimenaitoja . ~ykyisin

1980-luvulla monet tilat ovat erikois t uneet joh onkin tuota n too n ja paria eläinlajia enem pää ei juuri löydy samalta tilalta. ~avetat ovat lämpimämpiä ja va l oisampia sekä kohtala is en s ii stejä. Elin t as o on noussu t sekä ihmisten että eläinten kohda lla .

Ka i killa on yltäkylläi syyttä .


Sian teurastus Enne n jolloin kaikki mahdoll in en ruo kapuoli yritettiin kasvattaa kotona, niin myös sian liha . Porsas tai kak si otetti in keväällä kesäajaksi ka svama a n. Näin oli joka paikassa jo s siihen suinkin oli mahdollisuus. Syksyllä, kun sika oli jo hyvi n syötetty ja lihote ttu, se teurastettii n. Kun sopiva päivä oli katsottu teurastuks el le , aloitettiin homma jo aamuvar h aisella, ko s ka syksyllä pä iv ä on hyvin lyhyt ja monessa paikassa oli kaksikin sikaa t eur astettavana sama n a päivänä . Aamuvarhaisella t ä ytet ti i n iso saunapata vedellä ja laitettiin tul i padan alle . Veden kuumene min en vei oman aikansa ja työssä tarvittiin runsaasti ku umaa vettä. Miehet lähtivät n avettaan mukanaan kirves ja puukko. Kirveellä sika tainnutettiin lyö mäl lä voimakkaast i ki r vespohjalla silmien ja korvien väliin otsaan. Ny kyisin tain nutus tapahtu u a mpum alla . Verias t ia oli varattu valmiiksi . Pistäminen tapahtui ri n tal as ta o etupuolelta suoraan selkärankaa kohti. Puukon re i ästä veri valui ast1aan, jossa sitä voimakk a asti hämmen ne tti i n. Kylmää vet t ä ta i lunta laitettiin sekaan h yytymis en estämiseksi. Tämän jälkeen sika vedetttii n navetasta oven eteen varattuun kelkkaan tai rekeen, jolla se sitten kuljetettiin saunalle . Kelkasta sika käännettiin syrjälleen sille varatulle lavitsalle, jossa tapahtui karvominen . Sikaa alettiin val ella kuumalla vedel lä ens i n päästä etusorkkii n ja ni i n edellee n. Ku n kuuma vesi oli irroittanut har j akset, pin ta kaaputetti in puhtaaks i , sika käännettiin ja tehtiin sama toise l le kyljelle.


Sun sian pinta oli kokonaan saatu puhtaaksi, no s te ttiin sika kinteriin e l i kynsipuuhu n . tässä sitä vielä va lelt iin vedellä irt o karvojen puhdistamiseksi. Tämä n jä lk een katkaisti i n sor kat ja pää se k ä saparo . Vatsa ava t tii n auki ja suolet pudot ettiin pois. Sisäelimet, ke uhkot, maksa, munuai nen, sydä n, kaikki ote t tiin talteen j a kä y tett ii n ruuan v almistuks een samoin rasva. Ruhon jäähty essä pää palo1teltiin ja puhdistettiin kiehuvalla vedel l ä samoi n sorkat upotettiin ki uhu vaan veteen ja näi n s aatiin kyn net irtoam aan. Tämän jälkeen ru ho halkaistii n ja otettiin etu l avat , kyljet ja ki nku t ir ti. Näin se ku u tee n kappaleeseen pa loiteltu na vietii n aittaan jäähtymään. Näin ol i tämä s yksyisen päivän monivaihe inen työ saat u päätökseen . Teurastaja sai jo monesti pä1 väl lä työ n l omassa nauttia emä nnän s1an ve res tä valmistamia ve rilettuja .


Työtä Nika r assa Ennen maataloude n suurta rake nnemu u tosta kylän i s o mmat talot työlli s tivät suu r en joukon ihmisiä . Taloissa oli töissä yksinäisiä maatyömiehiä , oli perheeliisiä t alli - ja muonamiehiä, jotka hu ole h tivat hevos ten r uo ki nn asta , harjaamisesta ja muustak i n h yv i nvo i nnista . Hevoste n hoidon ohell a nä mä miehet emä n tine en osallis tuivat ta r vittaessa muuhu n kin maataloustyö hön . Per heelliset asuivat ylee n sä talojen p ihapiirii n r ake nn e t uis s a mökeissä tai muissa rakennuksissa . Nika r a n ka r tanoo n johtava n t ie n varressa , ns . t alon alap i hal l a, sijaitsi asui n rakenn us i a, Joi ss a ai koj en kul ues s a asui talon työnjohta j ia ja muita työmiehiä per he in e en . So ta - aikana r akennuks i a asus t iva t s oti laat, kuten Vuol in ko I on mainittu . ~yt nä mä asuin rakennukse t on purett u t arpeettomi na p ois . Vie l ä 194 0-l u vun p uol i väl iss ä muutti Ni karaan talli ~ieheksi Antti Valjakka perhei neen . Jenny - vaimo auttoi tarvittaessa , kun tilapäisapua tarv i t t iin . Per h ee see n kuul ui vielä t y t täret Sa a ra ja Kyl l ikki . Iän karttuessa Saara - ty t är oli pikku - piika n a Fa nny - emän nän apuna keittiössä . Asu n to perheellä si j a it si upean navetan ylisi l lä . Tallim i e hen pa l kka tuli osa ksi l uontaist uotteena, mikä oli siihe n aikaan h yvä asia , sillä r uokatavara oli kort i lla . Esim. aikuisen maitoann o s o l i 2 d l päivässä, mut t a talossa työsken t elevä sai runsaamman annoks en . Lisäks i saa t iin perunoita ja ja u ho j a . Ra hapa l kka ei s it ten ollutkaan kovin suur i , mutt a säästäen el äe n t o imee n tu l tiin .


Ta lli miehen t yöpäivä ~ika r as s a al koi aa mulla klo 5 . 30 , jolloin me n tii n tai lii n antamaan he vvsille aa~u he i;,ä :. Raskaaseen työh ön l ä hdettäessä annet tiin väkireh u ja runsaammi n (jauho ja tai kauran j yvi ä ) . Aamulla ennen töihin l ähtöä hevosia syöte tt i in 1 - 1 1 / 2 tuntia . Hevosilla ol i omat juo ma-a s tiansa , jo i h i n an netti i n puhda sta vettä. Ruokatunnilla o l t aessa pidet tiin myös hevo s ten s yötös tä hyvää huolta . Ta lv isa i kaa n pa n tii n he vo sille loimet sel kään , el le i ni itä ri isut tu ta l l ii n . Illan suussa työstä tultae ssa teh t i in r uuh e l lin e n apett a, j ohon kä yte ttii n kaur a n ru umen i a tai olj i sta hakat tua silppu a . Ko stu teltiin ha alea lla vedellä, jotta jauho t t arttui s i vat pare mmi n . Ap etaliko lla käännel tiin j a li sättii n jauho ja . Tal vi - il t oina t al li miehen t a i isännän v i imeisii n t oi miin ku ulu i tallissa käynt~ katsoen, e t t ä kaikki oli kohdallaan ja sam al l a i ll astetti in he von en . Ko~jat ­ ti i n jauhoilla ape t ta, jos sitä oli jäljellä , juotet tiin ja pantiin yök si heiniä pilttuuseen . Alus i ks i lait e ttiin ru nsa asti p e hkua . Hevo s va l jaat säilytett i i n kuivassa paikas sa , pienemmi s sä taloiss a niitä sä i l ytettiin t u vassakin . Ke säaikan a hevose t olivat ulko na joko metsä - tai pe l to laitume l la . Siel tä he vosia hae t ta essa n ii l l e vietiin leipäpal o j a , j oi ta ne ku ts u ttae saa t ulivat ottamaan . Kylä l t ä kerääntyi poi k ia pellon r eunaan kesäise n t yB päiv ä n päättyessä kulje ttamaan hevosi a hakaan tai laitumelle . Tämä homma ol i poikien miel ipuu h aa , mutta p aljon muitakin elä~yk siä maa l aistalon mon iv i rikkeinen elämä t a rjosi laps ill e ,


.. Hevos ia Nikarassa oli r uo kitta vana kuudesta kahdeks aanki n . J okaisella hevosella oli omat tehtävä nsä j& omat paikkansa pi lttuuss a . Tor ihevosena toimi Vi r ma n i minen, jolla talon naisvä kikin kuljetti pu utarha ja kasvihuo ne vi hanne ksia Mikkelin torille myy tävä ksi . Oman väen l isäksi kasvihuone - ja pu utarh avi ljelyks et työ l listivät ammat ti taitoisen puutarhurin ja har joit t elija t . P ir kko oli juoksijahevonen , jota talon Ha1:~ tyt är ajoi jopa ki l paradoillakin . Oli my~s Kumma - o r i , Otso - h evo nen rehun a j oa va rten ja kyn t öh evoset vie lä eri ksee ~. Kyn tä minen s uo ritet ti i n parihevosilla, JOS kus saattoi olla ko lmek in he vosparia kyntä mässä . Tal vella ajettiin pellolle mut a - l antapatterit , sil lä suur i karja tuotti l antaa kovasti . Muhi ne et lan tapa~~ levi te tti in kevä ällä k ä sipelissä . ~ iit ä levitti vät sekä miehet että naiset. Säiläre h ua teh tiin siih en a~ kaan mon ttuihin , joita si j a it si pitkin metsä n re unaa . Työnjohtoa veti Erkki-i sän tä j a samat ty ömie het s a atte va t olla talossa töissä useitak i n vuosia . Työn jäl jes tä kert oi va t ohikulk i joil l e kin pi tkien peltosark cjf hei nä - ja viljaseiväsrivit . Rukiin niit to suoritetti : myös miesvoimalla . Taval lisest i kaksi naista kulk i,~ de n niit to miehen jäljessä, to i ne n kokos i l yh teik si ja toinan sitoi . Ru isl y htee t kuivateltiin kuh ila illa , jotka sitte n pu i t iin pui makonee ll a . Til alla ol i rautapyöräinen trak tori , jonka moott ori p yö r itt i pu imakone tta . Suovilje ly kset, jo i ssa pui nti suoritettiin pai kan päällä , t yöllistivät useita ihmis! ~i nnin e ri vaiheisiin . Samaiset peltovi lj ely ks et on jouduttu luovuttamaa n lentoken t än l aaje nnu sa l ueek s i . Nykyää n jyllääv ä t pe ll oilla ja me tsissä raskaat maatalo us kon ee t . Työhevoset ovat tämä nkin kylä n taloisu hä vinneet , vain Pohjo istalo ssa ja Martti lassa pidetää· h e vosta . Muo nami es ja tal limi es ammattinimikkeinä ova t k adonne et hi stori aan .


L

'{ Työtä Kek kola ssa Emi l Torniai nen tuli Kekkolaan töihin tammikuussa 1929 ve l je nsä La u rin tilalle . Siihe n aikaan Kekko lassa ol i S-6 työmies tä, j otka asu iva t ke l l ari kerrokse n isoss a tuvassa . Tal o ssa oli myös vakinai ne n kar jak ko . Työpä ivät olivat 1 0-tunti sia Ja työmiesten ol1 v1elä i ltapuh te inaan kunno s tetta va kaikk i reet ja muut ajo neuvot. Em1lin vaimo ja tytär muutti vat kesäkuussa 1930 Ri s ti in a s te Vuolingolle. Eräs t yöm iest en asu nno ista va pautui ja p er he aset t ui asumaa n pieneen punaiseen mökkiin . Äit i Elina s ai hänkin Kekkolasta t ö itä k esä aika n a ja Ai ni kk i - tyt är meni n aapur iin, Kop osen mummon hoiviin. Alkuvuosina Em il ty ö skent el i tavallisena päivätyölä isen ä, mutta kaup p ias Mu inasen kuoltua vastuu töiden sujumisesta si irty i hä ne ll e . Työt Kekkolassa sisäl sivät mone nl aisi a ask areita . Talv i s1n ajettiin suolta mu ta a pello ille ja ke r ran kuu ssa hoi dett iin j ätekuljetus Mik ke listä . Kekkolan työmiehet ajoivat myös kaupunkitalo n l umet kaato paik a l le . Talvella oli ai na paljon me ts ätöitä .

Korp i ko s kella

hak attiin metsää ja puut ajettii n he vospel i ssä kaupunkiin, yl eensä osta ja n kotiove lle saakka. Kekkolas t a lähti monest i 6 hevosen letka Ko r pikeskelle pucnajoon . Ko rp ikoskella oli myös mylly ja sa ha. Kaupu ngin ha l kos i rkkeliltä saat toi si e ltäk1n ost aa halko Ja . Emi l hoit i myö hempinä vuo si na h alkokaup pa a ~iell ~ ja ajo i puut os ta jille . Kauppias Muinonen kävi talvisi n usei n Kekko las sa ja yöpyi k ~n monesti s1ellä . Karjakko piti puhel inhuoneen a1na lämpimänä hänelle.


Talvis aikaa n vörastoi t li n jäitä kellariin, jo tta ruokatavarat pysy1 sivä t kylmänä kesän aikana . Jäät sa ha ttiin suur ella justerisahalla. Järvessä o li puuteline ja jää k impalaen ympäri sidottiin köysi, jolla hevonen s i t ten veti j äät avan nosta. Kellarissa ne pe i tettiin sahajauhoi l la. Kev ään suur in tapah t uma oli Kaisan p ian on si 1rtäminen Kekko laan. Tar vitti in monta miestä ja mo n ta är r äpää tä kuul ui enne n kuln pia no saatiin eh jänä pe r i l le . Ke väällä Emil huo lehti myös Ke kko la n pari l e hmää takais in Rokkalasta, missä ne viett ivät talve t . Kalanpyynti ajoi tt u i lahnan kudun a i kaan.

Vuoli ngosta

pyy d ettiin suur i a, 2-3 kg :n lahnoja ja n iis tä saatii n saavi kaupa lla h yvää s uolak alaa. Kes ä n kyn n yksellä l ampaat vi et iin saareen lai tume lle. Emili n te h tä vi in ku ului myös herras väen hak e minen Vuo l ingon asemalta. Luukkosen perh een k yyditsemi nen r illoil la merki ts i hänelle erityisen pa ljon, se oli kunnia-asia suorastaan. Heinäaika oli k esä n kiireisintä aikaa. Emil teki va imonsa kanssa ens i n täyden päivän Kekkolan pello illa ja meni sitt en illalla v ielä niittämää n radan va rs1a om alle lehmälle . Kekkolan heinä le i kattiin Emilin a j amalla n i ittoko nee ll a, mutta kau ra ja v ehnä lei kattiin viikatteella ja pant i 1n sitten se1 päille kui vumaan. Alkuvuo sina Putlin hu o lehti hevosten hoi dosta, mut t a myöhemmin Kekkolan he voset o l1v at s u urimmaksi osaks i Em i li n kasvattamia. Hevo s ia tarvitt i i n , sillä n i t l l ä tehtiin ka i kk 1 pelto työt; tr aktoria ei Kekk ola n pe llo i lla ko skaan käyt et ty.


Puinti kest1 syksyisin useita päiv i ä ja Emil huolehti puimakoneen syötöstä. P e~una kaivettiin kuoka lla ja työmiehet kilpailivat kesken ää n s ii tä, kuka on nopein ja ennättää ensimmäisenä vaan päähän . kai k kien selkä sitten kipeä.

Illalla oli

Emil edusti taloa syksyn puukaupoissa, hä n myi myös he i n iä ja olkia . Kaupanteossa hänelle oli hyötyä hyvästä päässälaskutaidos ta an, v alkk a koulua ol 1 tullut käytyä vaivaiset 2 päivää . Monta viikkoa kestävien kyntötöiden ohella syksyllä haett ii n taas l ampaat saaresta ja siirrettiin lehmät sekä Kaisan pia no takaisin kaupu nki in, Rokkalan karta no on . Työt Kekkolass a jatkuivat vuos ik ymmeniä samaan taht ii n. fo1min t a oli kuitenkin jo vähenemässä, kun vanha rouva Muinonen kuoli. Sen jälkeen i stutettiin kuusia osalle pello is ta, mutta metsätö itä ja heinänviljelyä riitti vie l ä. Emil Tor n iai nen työsken te l i Kekkolassa yhteensä 40 vuo tta. Hän jäi eläkkeelle vuonna 19 69, lähes 72-vuotiaana . Samalla myytiin Mimmi, Ke kk olan viimeinen he vone n ja t i lan toiminta hiljeni jok sikin a i kaa. Nykyi si n Kekkolassa pidet ää n kesä isin ratsas tusleirejä .


L

Manta - mummon tarina K~n ~aatyömies

Paavilaise n perheeseen syntyi tyttö

vuonna 1855 ke sällä Vuolingon järven rannalla Puustelin kalliolla olevassa pi enessä torpassa, ol i köyhän perheen tyt öllä edessään työntäyteinen elämä. Kasteessa hän sai nimen Amanda, jok a a j an tavan mukaan muuttui nimeksi Manta. Vaikka hän o li köyhän kodin lapsi, sai hän silti v1ettää huolettoman l apsuuden. Ti et ysti piti aina ol l a voimie nsa mukaan kaikenlaisissa askareissa mukana, mutta ei tarvinn u t yli voimiensa tehdä, niinkuin monien mu iden köyhien lasten, jotka joutuivat vieraan työhön jo aiva n laps ena. Manta Paa vilainen oli jo 18-vuot ias, kun hän meni pa l ve lijaksi eli piiaksi Säkkilään, jo nka omisti silloin Fridolf Kekko nen . Manta oli oikein ahker a ja v ah va t yöntekijä . Siihen aikaan oli suuri kunnia teh dä t yötä mahdollisimman paljon. Er äs työ jäi eri koi sesti Mantan mieleen j a siitä hän kertoi mei l le jälkipolville . Kun kesällä lähdettin anivarhain, ehkäpä jo tuossa kello nel j än tienoissa, niin isäntä sanoi, e ttä Manta saa mennä pello lle sontia levittämään. Pelto ol i metsän takana, niin ette1 se näkynyt p l haan . Aamiainen syötiin sitten jos kus kahdeksan tienoissa. Syönnin jälkeen isän tä sanoi, että Manta voi mennä jatka maan sitä sonnan levitystä, mutta jo pa sy nty i ihmetys, kun Ma n ta sano i, että joha n mi nä ne levi t in kaikki. Niitä oli nimi t täin 60 sella1sta sontakärryillä vie tyä kuormaa .


-· ""' ,:.

...,~~-

.

-_:;;.;..,~

.:~ -~

··-:;:..:·

Hanta levitti 60 hevoskuormaa sontaa nopeassa tahdissa.

Oltuaan kaksi vuotta Säkkiiässä piikana Manta meni samaan ammattiin Kestiin , jonka isäntä oli Antti Närvänen j a emäntä Kristiina os. Rieppo nen. Hän oli tarmokas emäntä ja vaati pa lv elijailtaan hy vää työtä ja hurskasta elämää. Siinä talossa oli tapana, että joka pyhä käytiin kirkossa, vuoroin isäntäväki ja palvelusväki. Ne, jotka jäivät kotiin lukivat Postillasta saarnan ja veisasivat virsiä.


bb

Kovas ti piti Kest i ssäkin työt ä te hdä, ei silloin tunteja luettu, vaan kilpailtiin siitä, kuka teki enemmän työtä. Ei kä piian pa lk ka suuri ollu t, 40 - 60 mk vuodessa j a vaatteet ja jal k ineet lisäksi . Ei sillo i n tunnettu kuuka usipalkkaa, puhumattakaan tunti pa l kast a . Kesällä riitti ulkotö it ä aamuvarhaisesta ilta myöhää n , mutta ta l vella jäi sitte n a ik aa käsitöille ja ni itähän riitti, kun kaikk i vaa tt ee t teh t iin raaka-aineiden kasva tu ksesta lä htien koton a. Viljoje n puinti t e htii n suur i mmalta osalta myösk in talvella ja sekin oli käsivoimi n tehtävä. Ei ollut viime vuosisa dal l a Kes t iss ä kää n vielä ede s viskuukonetta . Niinpä Man tal i eki n oli jää nyt eräs talvinen puintipäivä erikoises t i mieleen. Ta l ossa oli suuri riihi, j ohon ahdettiin monta kym mentä kuhilasta ruislyhteitä .

Rii heen men tiin jo aam uyöstä, siinä kahden tai kolmen t ie noilla . Ku n j yvät oli saat u varstoilla i rti oljis ta n i in sitten ne piti käsin viskata, joka t apahtui siten, e tt ä o t ett ii n koura täyteen jyv i ä ja viskattiin ne i t oi se l le laidalle rii htä. Jyvät pa i navimpina len sivä li kauemmas ja r uume net jä iv ät lähemmäksi viskaajaa . Sitten jyvät p iti vielä seuloa niinestä tehdyllä seulalla. Kun jyviä tu l i monta hehtoa, ol i se puhd is t aminen a i ka urakka . Manta sanoi tehneens ä sen vis ka amisen ja seu lo mi se n. Tämän jäl kee n ah dettiin uudet lyhteet riihen parsille ku i vumaan seuraav a a puintipäivää va r ten . Ku n Man ta vielä ill an suussa ho i ti k ar j a n t oisen pi i an ka nssa, n iin sitte n ol i ki n t u vassa käsitöiden vuoro. Hä n otti tapansa mukaan pellavas o rmauksen ja alkoi sitä h a<jata, si lloin oli isäntä sa nonut, et t ä e i nyt olisi Manta n e nää tarvi n nu t ruveta harjaamaan, si ll ä on sitä jo tullut työtä t ämän pälvän osa l ta aiva n tarpeek si .


Se tunnustuk sen antamine n isännän puo l el t a tuntui Man tasta niin usko mattoma n hyvältä, e ttä hä n vielä vanha na mummona siitä mei l l e nuoremmille kertoi. Nykyaikana sano isimme , että se oli eräs tähtihetki hänen elämässään. Mantan t eki mieli myös k in kokeilla min kälaista olisi elämä kaupung issa j a ni i npä hän erää n ä syks ynä l ähti Mik ke liin kauppias Kal l io isen rouva l le piiaksi. Mut ta ko vasti pit 1 sielläkin ty ö tä tehd ä, kaupassa myytiin kot on a leivo ttua l eipää, j oten joka päivä piti hikoilla kuumassa lei vintuvassa ja s uurt en ta ik i noiden alustami nen oli r askasta . Nii npä h än ei vii htyn ytkään siell ä kuin yhden vu ode n ja palas i Kest i in, j ohon tuli rengi k si Kustaa Ki mar i . He men ivät na imisii n ja olivat viel ä avio l ii t ossa ollessa an Kestissä p alvelukse ssa . Mantali e oli kar t t unut k ai kkia an vi1si pal velusvuott a si inä talos sa . Ol i han se kova työ hyv ää harj oit us ta . Kun he sitte n ost1vat oma n Ko lo-nimisen talon tuolta Hi rve n sa l me n rajalta läheltä Puulan rantaa t1ettömien ta ipaleiden ta kaa . Si1nä talossa ol 1 vai n vä hä n pe ltoa, mutta kun ol i kuokka ja Kustaa, niin pelto l isäänty i vuosi vuodelta . Karja n alkua he sa1vat kun Kesti n i säntävä ki lahjoitt i heil le kant ava n h ieho n ja l ampaan . Tämä K1marin par i skun ta oli t ämän kirjoittajan äid1n vanhemmat, joten olen nämä as i at kuullut omalta mummo l tan1 . L1eneekö ol lut kova n työ n ansiota, että mummon i eli h yvin va nh a k s i, h ä n oli kuolle ssaa n JO 95 - vuotias .


Taikooperinne Talkoot ilme n tävät ikivan h aa talonpoikaiskulttuuria. Jo ammoisista ajoista ne ovat kuuluneet maala i s kylien elämään . Joukolla on kokoonnutt u tekemään mo nenlaisia töitä . Siinä sama lla on yhdistynyt hyöty ja huvi. Ta l koot ovat myös omiaan lisäämään yhteenkuuluvaisuude n tun n etta naapureiden kesken . Sairaustapauksie nkin sattuessa t yöapu un meneminen he ij astaa vastuu n tuntoa l ähimmäistemme toimeentulosta . Monet suuret juhlat ja näyttelytkin on järjestet t y talk o ovoimi n. Ta lvi - ja jatkosodan aikana koettu taikoohenki ja yk si tu umaisuus pelasti kotirintamanki n. [ hmisten

sydäme n lämpö antoi monet koettelemukse t kärs ineille ihmisille elämä nus koa ja toivon selvitä e l ämässä eteen päin . So dan aika na pidettiin motintekota l koitak i t kautta maan ja hyvin si i täk i n u r akasta selv i ttiin . Myös naiset uurastivat sie l lä mu kana .

Monella o n vielä muistissa kaskeamis - , kylvö - ja kyn t ötalkoot . Heinäta l koita oli kesässä useitakin, varsinkin siihen aikaan, ku n kynkkäva r rella kaivelt ii n ~ luon nonniit tyj ä ja heinät kuivateltiin haasialla tai leväl l ään luo ' olla. Si i hen aikaan sai kuulla hei näsirkkojen laulunkin heinäma illa . Vil j a n korjuussakin tarvittiin apua, varsinkin ruispeltoja sirpillä lei kattaessa oli taik oo apu paikallaan. ~aiset jä r jestivä t pellavan nyh t ö- ja ruohkuutalkoita . Siellä luisti j u t tu, mutta työki n tu li nope as ti joukolla t ehdyksi . Kylä n elämää n ovat kuuluneet myös raken n ustalkoot . Hirsital koissa naapurit ova t v ieneet metsästään hirs ip uita uuden talon rakentajalle . Talojen po hjia ja kivijalkaa teh dessä o n t ur va udut t u talkooapuun .


Teiden ja s i ltojen takoo n ovat tie nkäyttäjät osalli s t uneet t~lkoo ll a . Tällais i a ty ömuotoja, joihi n on voinut vapaaehtoisesti osallistua, l öy tyy l ukemato n määrä. Maatalou d e n koneeliist u essa ja hyvi nvo in n in lisään t ye s sä tahtoi t aikooperinne kin n äivettyä . Vii me vuosi na sitä on r uv e ttu uu de ll ee n elvyttämää n. Mon et kaupu nk 1la1s-tututkin ja s uk ulaiset tulevat taikootöihin naut t ien työn ilosta ja saadessaa n auttaa mm . pe runan ja marjatarhojen po im inn assa . Taikooväen kestityksest ä on talo n vä k i pitänyt hyvää hu o l ta. Työn loma ssa pello l la on j uotu kahvit muine virvokkeineen. Tuvassa o n ollu t tarjolla voileipää ja j osk us ruokaakin . Haus koja ovat ol l eet yhteiset talkooate r iat, ruoka on maistunut ja vanhat taikoomuistot verestyneet . Päätte e ksi on monissa taloissa järjes t etty taikootanssit oman kylä n pel imannien tahdissa. Tal koissa on syntynyt koko elämän kestä viä Ta lkooh e ngen tulisi rakkausro ma nssejak in . säil yä p e r in t ee nä seuraaval l e s uku polvelle . Pa l a u ttaahan elävä ta iko ohen k i meidä t oman voimamm e pe r usläh t eille, rakkaud en työhön pa lvelemaan lählmmäi siämme.


Ruistaikoot Säkkiiä ssä

Säkkiiän t alossa jä rjeste ttiin v . 1980 talc n isännän ja kylän maatalousnaiste n toimesta r ukii nle ikkuuta lkc

Osa naisista leikkasi sir pil lä ja osa kokosi lyhteikl miesten niittämää juo nta. Talkoi siin mentiin puolilt< päivin ja illansuussa saatii n tämä t yöru peama tehtyä. Välil l ä juotiin kahvit ja pellolla Säkkilän is ä n tä tarjosi Marttisen Viljamln tekemää sahtia . Tai koopäivä, elokuun 18. oli aurinkoinen ja lämm i n.

Samat taikoot huipentuivat syksyllä kunnan kulttuuri·

viikolla Salmelan talossa järjestet tyyn perinnei1taar Illassa oli mukana kulttuurilautakunnan edustajia ja heidän järjestämä ä ohjelmaa. Alkajaisiksi kylän naisista koottu ryhmä esit ti Kalevalaise n tervetulotoivotuksen . Jenny Nisula kertoi vanho i sta ku lttuuritavoista vanhoine sanontoineen. Sonkkaset esitt ivä t kansanlauluja kante leen säestyksel l ä ja Leena Maaranen lausui Elli Sankkasen soittaessa kannelta. Lop uksi Oiva Vahvas elkä teki sel koa va rstas ta puintivälinee nä. Perinneillassa tarjo iltii n ri ihikuivatosta rukiista h audutettua ruispuuroa voisilmän ja maidon kera. Kahvileiviksi leivottiin talkoil la pe r unapiirake ita ja serinakakkuja . Kylätoimikunta oli illassa mukana ja muutaki n kylän väkeä oli tuvan täydeltä. Mikko Jukcla lausui päättäjäissanat ja onnistu n ut ilta pä ättyi yhteis laul uun.


L

~/

Las te n töi tä Esivanh empamme eivät varmasti osanneet kuvitellakaan, että nykyisiä päivänpuheenaiheita ovat kotiholdontuki, päivähoitopaikkoje n puu te Ja monet muuta kysymykset lasten ja nuorten va paa - ajanvietosta . Ennen ei näitä ongelm i a yksinke r taisesti ollut, sillä kalkki lapset hoidettiin kotona ja jo varsin pienestä pitäen täytyi heidän ruveta osallistumaan talon töihin . Kun lapsia oli yleensä pa l jon , oli va nhempien sisar usten luon nol lisena te h tävänä hoitaa pi e nem pi ään . Jo noi n 5-v uo tiaasta läh tien kelpasi hyvin polkemaan va uv a n kehtaa, va i kka se usein le i kki-ikäiselle lapselle olikin pitkästyttävää työtä . Tästä johtuen, JOS isompia laps ia oli jo useampia, järjestivät he toisilleen vuoropäivät lapsenlikkana olem1seen. Isom pana lapset osasivat myös käyttää hyväk seen heija tessa ku luvan aja n esim . rättitöppösiensä pa i kkaamiseen tai lapasian ja sukk i en neulom i seen. Sisätö ih i n kuului myös h1ekan l evittäminen lattialle. kun toiset hankasi•at pirtin lattiaa puht aaksi varpa lu u di lla t ai juuriha r ja ll a vettä ja h iekkaa apuna käyttäe n . Myöhemmin , ku n oli jo maal at t u ja lattioita, pyyhit t iin pesty perma nto kurrille, jotta se saatiin ktiltämään. Karjanhoitoon liittyen lapsil l a oli monia teh täviä esim . k arjan paimen t am in en, eläi nten l aitumille vienti ja hakeminen sekä sijo i lle ja ka noille vesiheinän nyhtäminen syötäväksi . Lapse t jout ui vat myös ripsumaan kärpäsiä lehdesoksalla l ehmlstä, niitä ulkona l ypseltäessä. Joissain taloissa oli lastentyötä hev os ien aJaminen parihevosilla kynnettäessä. Peltotöissä ol1vat la pset muutenkin mukana :


Keväällä taukoja te h täessä vedettiin sitkainta ts. pitkävartise ll a kuoka ll a tai kepillä vedettiin mullokselle merkk i vi~vat, joiden välin kylväjä ties i kylväneensä. Kos ka su htau tumi nen ky lv ösiemeneen, kuten kaikkeen muuhunkin vil j aan oli hyvin kunnioittavaa, käytettiin siitä usein nimitystä Jumalan v ilja. Tästä joh tue n täytyi sitka i ntakin osata vetää viivasuoraan, jottei kyl v öksee n j äänyt aukko j a tai tul l ut lä j äpäin . Tällaisessa tehtä vässä muistan itsekin oppineen i isältäni ku1nka kävellään a i van suoraan esim. aidantolppaa ja takana näkyvää puun runkoa apuna käyttäe n. Toisis sa talo~ssa käytettiin kylvömerkkei nä mullokselle p i ste l tyjä risunoksia, jot ka lapset si tten keräsivät. Ja kun tarkkoja oltiin, kuulu i lapsill e jyvien lakaiseminen kiv i en päältä kylvön j älkeen, ja niitä kiviähän tämän seudun pelloilla on aina ollu t ja tulee ka i olemaankin, vaik k a ni i tä on jo vuosi satoja keränneet niin la pset kuin aikuisetkin rau n ioiksi ja pellonreunojen kivijaloik s i. lapset kitkivät j a ha r ve n sivat myös kasvi ma ita . He inäpello ll a piti jo pienestä pitäe n ol l a n s . lappityttönä ja vähän isompien työnä o li haravointi . Heinäseipään tappien teko taisi muuten ol l a ensimmä i r ans i otyöni. sillä saimme niistä pen nin ( s ~ ll o isen mat kappaleelta, kun niitä lapsena vuoli mme . Taskuraho j a hankitti i n myös keräämällä käpy j ä kevättalvella j a jos kus saatettiin löytää korvasi en i~ muutama k ilo, j otka aikuiset si t ten veivät kaupunkiir myytäväks i . Vähän varttuneempina käyt i in loppukesän öinä ravustamas s a, joka ol ! j ännitt ä vää j a hauskaa puuhaa nuot i oineen ja eväineen .


L

Ravuista saattoikin saada mukavat taskurahat, sillä saa liit olivat vielä 1960-luvulla hy viä, eikä tätä herkkua osattu vielä sillo i n näin maalaisoloissa arvostaa . Rapumerratkin olivat lasten itsensä tekemiä. Elonkorj u ussa lapset sitoivat lyhteitä isompien le ikatessa ja keräsivät tähkäpäi tä pellolta. Ah o sta riiheen ahdettaessa he.antoivat lyhteet ahtajalle ja kään s i vät olkia aiku i sten varstoessa. Ja kun jyvät olivat sitten riihen ylisillä ku i vumassa, oli ainakin meis tä lapsena mieluinen työ käydä niitä paljain jaloin "au r aamassa" kuivumisen jouduttamiseksi. Koska ylisille ei aikuinen mahtunut suoraksi seisomaan, oli lasten oltava myös säkittäessä jyviä pudott amass a niitä luukusta alas. Niin mieluisaa ei enää ollutkaan, kun pimeänä syysiltana JO utui vielä sulkemaan rii h enluukut . Parhaiten kummituksista selvisi, jos sai jonkun toisen kaverikseen. Juoksupoikina ja -ty t töinä saivat lapset toi mitella usein monenlaisia asioita. Oli vietävä evästä tai jotai n työkalua kauempana töissä oleville, tai käytäv ä lainaama ssa naapurista jotain tarvittavaa tai vietävä vaikka vain sanaa jostakin asiasta, koska puhelimia ei tuolloi n ollut. Kauppaankin lähetetti in la pset lähitalo i sta, jos ei ollut paljon ostettavaa: esim. sill i ä sai usein juosta hakemassa. Kalastuksessa oliva t lapset mukana sou t ajina ja pääste l emässä kaloja verkoista. Ongellakäynt i taisi kuitenki n olla enemmän huv i a kuin työtä.


Rakennusten katoll e oli lapsi a kiel letty no use masta , vaikka se kovi n h ouku tte levalta tu n tuikin . Po i kkeus ol i kuitenkin . kun kat toja rakennettiin ja uusittiin. Sil l oin saiv at l apsetkin o lla työssä muk ana pä re it ä tai tuo h ia latomassa, mikä olik in ketterille ja n äppä ril l e poja nlop eille mieluisaa puuhaa. Kesäiset ma rjama tkat ol iv at myös lapsi sta hauskoja, sillä saihan n ii de n j älk een s yödäks ee n ma k oisa n marjamaidon t ai mu st ikkapöperön t alkku noide n kera . Hyvinä ma r javuos in a saa t e ttii n marjoj a kerä t ä myytävä k siki n. Silloin kuitenkin muut tu i hauskuus työksi kun uupumiseen ast i p iti k e rätä ja ka ntaa retuuttaa viel ä pa inavat marjakoritki n met sästä . Paljon jo utu iv at sii s lapset ennen tekemään töi tä , joit a tä ssä on nyt muutamia luete ltu . Tottelevai s esti ja viip ymät tä oli my ö s ai n a a i kui s ten käskyj ä toteltava, eikä vastahakoisuuttaan sopinut aina kaan äänee n julki tu oda. Oikeastaan lapset osal l istu iv at kaik kii n töi h i n aikuisten muka na: Ensi n vai k ka vain äärestä katsomal l i ja s itten väh i tellen opettelemalla yhä vaativampia työvaiheita iän ja taitoj en karttuessa. Täten sii rt y i vät ne moninaiset ta lonpojan eläm1sen t i edot ja t aidot ä ideiltä ty tt ä rille ja isil tä poj i lle su kup olvesta toiseen .


Laste n te ht채v채n채 oli usein karjan vieminen l aitumelle ja paimentamine n.


Jaakon ja Peka n patsaan hakuma t ka Tätä matkaa voi hyvin verrata I halaisen ja Vatasen possujahti i n , mutta tämä ta pahtu i va i n Vuolingoll a 1940 puol i välissä. Pekka o l i maa n viljeli j ä, j o ta Jaakko taas har r asti siv u toimenaan . Possun kasvattaminen kuitenkin oli heil l e yhteinen harrastus. Niin s i tte n täl l äkin kertaa, kun entiset possut oli turvallisesti suolattu pitkän talven tar peisiin ol i uuden kasvun hankk i minen tul l u t ajankohtaiseksi . Niinp ä pos sut t ilattiinkin t uotapikaa Hyrssä l ä s tä, jo s t a ne sitten sovittu na aja nkohtana sonnustaudu t t i in noutamaa n. Näin sitten va l mi stauduttiinkin matkaan j a va l jaste t t i in Pekan va nkkarakenteinen Polle rattaiden eteen, unohtamatta tietenkään s opivaa puulaat i kkoa, jossa puhtaanvalkeat porsaat voisivat miel l yttävästi ma t kus t aa uuteen ym päristöönsä. Eipä sitten muuta kuin ukot ista h tivat vierekkäin rattailla ja Pekka s i tten to ver i l l isesti hoputti Po l lea l ähtemää n liikk e elle, jon ka se tekiki n hyvin verkkaisesti, koska se vuosien varrella oli oppinut i sän tä n sä tun te maan rauhalli se ksi miehe ksi . Nä i n matka sitten jatkui ukkojen rupatellessa päivänpolttavista asi o ista ja saavuttiin per i lle, jossa ryhdyttiin kaupantekoon, ei kä siinä mon i mutka is ta kauppatekn ii kkaa t arvittu p i s t etti i n va i n s ovittu kauppahinta myyjälle kouraa n sekä porsaat l aatikkoon. Taidettiinpa siinä v i elä hörpätä har ja kais kahvitkin, j onka jälkeen kot imatka voikin alkaa.


71

Nyt Jaakko 1stehtikin ohjastajan pa i kal le haluten varmaanki n verestää vanhoja hevosmies muistojaan . Kyyti oli verkkaista niinkuin tulomatkallak1n, mutta kuitenki~ ilmeisen miellyttävää kyydittäville, koska niin tuttavallisesti tuntuivat seurustelevan keskenään, samalla tavoin kuin uko tk in . Näi n rupatellen paluuma tka lähestyikin lopp uaan ja ukot päätti vätkin , että viedään Jaakon porsas ensin uut e en kunnostett uun kar sinaan . Pihalla heitä oli k in j o Ma ri vastassa ja hänelle ukot il meise n keventynein mielin ll moittivatk in, e tt ä voip i nyt s ie ltä laatikosta valita parhaan yksi l ön. Mari kä ytti kin tilaisu utta h yvä ksee n raottaen laatikon päällä olevaa peit toa, sieltä tervehtikin iloinen ääni uutta emäntäänsä niinkuin sanoakseen, että täältä tullaan . Nyt Marin laskuopp i joutuikin kovalle koetukselle, koska hänen laskunsa mukaan siellä ei ol l ut kuin yksi porsas. Ennen kui n hän täydellisesti meni pilaamaan ukkojen hyväntuulisuutta, kysäisi hän, että ol1ko sillä todellakaan mitään väliä kumman ottaa. Sil loin tuli jo kiukkuinen vastaus moitteineen, ette1 osaa valita . Nyt Mari kuitenkin kiihdytti ilmapiiriä ilmoittaen, että on vaikea valita kun tääl lä ei satu olemaan kuin yksi porsas. ~yt ukkoje n mielenkiinto heräsi, he silmäsivät toisiaa n mitää n sa nomattornin ilmein ja lausahtivat äänee n a jatuksensa, että mihi nkäs i hme esee n se toine n. Tähän väliin jo Mari kuite nk in ehätti kiittelemään, että on siinä mie he t asialla kun hävittävät va kase n porsaan.


78

Nyt ei sit ten muuta kuin Pollen pää va in t u l osuuntaan j a etsimään. Tu um ivat vielä s1inä kuitenkin, ol is i ko käytävä Pekan emännälle ilmoittamassa, että tämä poss unhaku meni uusiksi, jo hon Pekka kuit en kin k i vahti, että si tä se vielä puuttuisi, sen ei tarvitse tästä t ietää mi t ään. ~iin uk ot te r ästivät hav a i ntok ykynsä äärimmilleen sihdaten t ien kumpaa kin puolta niinku1n mii n o i tu s t a

etsien. Tämä tuottikin tu loksen, Kallioharjun paikkeilla vi lahti jotakin val koista maantieojassa , tuskin uk ot e nnätt i vät hevosta seisa ttaa ku n he sä n täsivät kärryistä tyhjä säkki py ydyksenää n , mutta possu ei myyn y t vapauttaan halv ast a kun sen näin yllätyksellisesti oli saanu t . Mutt a ukoilla ei ollut kuin yksi vaihtoehto : poss u oli saat a va hi nna ll a millä hyvä n sä j a n ii nhän se jahti viim ein tuottikin t oivotun tuloksen. Näino l len voit i i nkin pelailla hieman ujostellen mo i sta kommellusta, josta ne muu t en kaan olivat h yvin vaitellaita antamaan minkäänlaista kommenttia.


R AK E N

:-.1

u

S T

y Ö

T


81

RA KENN USP ERINNETTÄ Ensimmäiset mieleeni tu l evat muistot ra k e nnusalalta ovat vuosilta 1926 - 27, kun Juho Riepponen rakennutti Korpisaareen uudismökin, johon muutimme asuma a n syksyllä 1927. Ol i n silloin 9 - vuotias ja k a n s ako u l un 1- luok a lla. Sittemm in jouduin aina talvi-iltaisin tulennäyttäjäksi , kun Juho Riepponen teki rek i ä ja astioita puhdetöinä mökin tuvassa öljytuikun valossa . Välillä kudottlin verkkoja ja rysiä se kä mertoja säril l e . Kesäl lä kasattii n p ur e t u i st a vanhoi sta ait oista ym . hirsir a ke nnu ksista heinä t allia, saunaa ja jos JOn k in laista koppia, joihin tu l i pärekatot ja se homma tuli opittua sil l oin kunno lla . Sot i e n j ä l kee n sot~e e n nu in si t te n l opu ll i ses t i kirvesm i ehen ammattiin, koska se oli si l loin h yvin kysytt y am matti ja työt ä o l l kaikille . Oppi- is äkse n i tuli Taav e tti Kääriäine n , j oka sai minut vuonna 1945. Ihan ensin opin hirsityön .

k a ve riks~en

Seuraav ana k esänä t e i n s itten itse l le n i Heiska n sal men ran na ll e e n simmäise n r a n ta möki n h irsis t ä . Koiviko n koulukodissa oltiin muutama vuosi pääasiassa r emontti homm issa eli hienommin sanott una saneeraamassa van hoja r akennuksia . Siellä me1tä kir vesmiehiä ol1kin isompi porukka kasassa. Mon i heistä on nuk kun u t po is kuten Mat t i Pylkkänen j a ve ljensä Antti sek ä Er kk1 Nykänen , Akse l i R1ep pon en ja Taavi Kääriäinen .


Koiv ikosta siirryi n sitten Paavo Va h vaselän töi h i n Tuom io ja l le, jossa meni sitten joku kesä, kun piti koko piha p iiri panna ka saa n. Paavo n ansiosta mi nusta tuli muu r ariki n. Kä vi näet nii n , että muurari, jo nka piti tulla mu uraamaan nav e t t a, perui lupauksensa viime tipassa eikä toisia l öytynyt , n iin t u li n tokaisseeksi leikillä ni, että johan minä pian jouda n, kun tu o asuinrakennus on melkein va lmis. Mutta Paavopa otti asian tosissaan ja ei siinä muu au t tanut kui n urakka tehtiin si l tä istuimelta. Sain Erosen Ein on ha n s l anka rik si j a niin vaan tuli navetta syksyyn mennessä tehdyksi ja uusia navetanmuuraus pyyntöjä ru pes i tulemaan e ne mmän kuin kerkesi tekemään . Sii hen aikaan oli t apana, että sa ma mies t ek i rakennuksen valmiiksi asti . Ei tarvittu monia eri ammattimiehiä . Kyllä sitä vuosie n varrella monen emännän laittamia sapuskoita on tullut syötyä j a ka hvit juotua, jos k in on väliin omas t a repus t akin saanut kaivella . Muuta mia vuosia kier r et t iin sitten kolme n mi ehen poruka lla. Riepposen Aar n en ja Takkisen Viljan kanssa . Aarne automiehenä toimi kuskarina, k un o l tii n sama l ta kylältä niin käv i kyy ti h yvi n yhteen . Aati Pastine n on vielä el o ssa vanhemmista kunnon rake n nusm ie h is tä tällä seudulla . Häneltä kävi puuse pä nk in työt ja u unit syntyivät vaik ka k i vestä . polvi onk i n sitte n kaikki kaup u ng i ssa raken nusfirmojen töissä e l ementti-kennosta j a

~ uore mpi

rake n telemassa .


Hirsirakennuksen v al mis tus Rakenn ush ir ret on kaadettava aina t a lv e lla k u ivim millaan ja le potilas sa . Rekikel ill ä h i rre t ym . puutavara ajetti in ra k ennuspa i ka l le, joss a ne si tten veist e t tii n parrup1ilulla sivuilta ja kuo ri ttiin musta kuor1 pois. Tämä veist o ei ollut v ie lä lopullinen, vaan hir re t ve i stettiin seinällä palkopi i lulla uudelleen sitte n, ku n oli päästy la ip iokork eu t een . Seinän hakkaus oli py r it tävä suorittam aan kevääll ä aikaisin , koska tu ore puu oli he lpompi ty östää ku in a i van kuiv a. Sahattu hirs i ei halkeile yh t ä he lpost i kuin kirveellä vei s t ett y pi nta, koska sah an jälki jä ä pehm eämmä ksi ja kost eus pääsee paremm in ha ih t umaan. Sahattua hirt tä ei myös tarvitse veistää enää seinällä uude ll een, korkeintaan sisäpuol l höylät t iin. Ennen hakkaustyöhö n ryh t ymi st ä , oli hirre t valitt a va . Aukkojen alle varattiin paksuimmat j a suor immat hi rre t , vääremmistä ka t kottiin aukkojen vä l ii n. Nä in vali t semalla pä ästiin h e l pomma lla varauksella ja säästettiin puuta . Ensimmäinen hirsi oli tuuman muu ta seinää paksump i ja sen alap inta veistett iin su oraksi, että se le pä s i hy v in ja lustan pä ällä. Tä h ä n al ush ir t een upotett1in vu olia1 set lohenpyrstöliitoksin. Sei näh irret lii te ttiin sitt en päällekkäin vaak as uora an käyttämäl lä varausta, nurk kaliitosta ja ta p itust a. Eni ten käytetty avovaraus vei stettiin niin, että va r au k sen keskus lepää alimmaisen hirr en päällä ja huu let Jätetää n n. 5 mm auki, JOtta tilkltseminen kävi paremm in pä i nsö .


Toinen tapa, kiintovara us, on suurempl töinen, ko ska siinä varaus veis tettiin syvempi , että riv eet jäivät piiloon ja hi rr en laita lepäsi tiivi i sti toisen pää ll ä , e ikä tätä voinut enää rivetä jälestä pä in. Varanveisto oli huolellista työtä ja vaati vakaata kättä ja hyvää näköä . Vuolupuukolla vuoltiin alimman hirren selkä puhtaaksi ja pahimmat kuhmut ja mutkat pois , että saatiin mahdollis1mman tasa leveä varaus joka kohtaan. Varauksen jä lkeen taas vuol l aan huu let puhtaaksi pintapuusta. Nu r kkaliitoksista lie nee ristinurkk a vanhin, sitten on lyh yessä nurkassa käytetty läpilukkoa, solalukkoa ja sinkkanurk kaa. Tapitus teht1in 1 1/2 tuuman kairalla alimmaisen hirren läpi j a n . 1 1 / 2 metrin väle in sit en , että lyhimmätkin h irret tuli vähintään kahdella tapilla ki inn i. Tapp i tehtiin samasta puus ta kuin seinäkin ja hiukan lyhyempi k uin reikä , ettei jäisi kantamaan ku n seinä painuu. En nen tapitusta lev it et tiin h irren selkään tiiviste, j oko tuore sammal tai myöhemmin vuori villanauha, jo ka tul i kä yttöön joskus 1960 -l uvulla. Tappuroita on myös käytetty tiivisteenä ja varsinkin riveämisessä . Sammalta saatiin ennen soilta , kun ne eivät olleet ojitet t uja kuten nykyään, vaan veden vallassa. Samma l ta käytettiin myös hyvin kuivattu na a l a- ja yläpo hj issa l ämmön eriste en ä . Pai nona oli kuivaa savea ja hies ua .


85

Jottei h i rs ise inä au kkoj e n p ie lissä pull is tu isi, lai tetti i n niihin karat, siten e ttä hi r ren päih1n tehtiin !ovet, johon keran harja tuli rive e n kan ssa tiiviisti . Karo i h i n k11nn itet t iin ka r mi t. Painumisvaraa jätett i i n 3 - 2 1 / 2 se n t t iä metrille . Ennen vara n veistoa s uoritetti i n er i tyis el lä vararaudalla va ra v i ivan veto . Vararauta o l i säädet täv ä, jou s it e rä ksestä te hty , ka ks ip i ikkinen laite, muistuttaen pinsettejä, jot ka on t aiv u tet tu kär j iståä n sivulle.


Rakennusten sein ät Pääasiallisin seinämateriaali o li h irsi 1930 - l uvu lle asti. Veistetty 6 " ja luon non harmaa p äävär i n ä maa seudul la oli tyyp illis tä . Joku kuitenk in maalasi punamulta ke itoksella ja myö hemmin, kun tuli jäteöljyä, niin sitä l a 1tettii n sekaan n i in e i tar ttunut sitte n v a atte is iin ja oli muu t e nk in kestävämpää . Hirre n jälkeen alettii n asu i nrakenn uksissa käyt tää l au t as ei niä sa h ajauho täytteenä kun nes tulivat vuorivillat ja lev y t 1960-luv u lta lähtien s einii n ja ylä - j a alapohjiin. Lisäks i on Styr ox vallannut paikan iämmöneristeenä . Tii l i aloi tt i läp imurton sa ens i n sementtitiilenä navetoitten sein i ssä sodan j älke en kunnes 1950luvun lopulla ilme s t yi k alkkihiekkat iili val koise na no rmaalikokoisena . Sitten tuli värillis iä, tuli reikä- ja lohko tiiliä ym . Per i ntei nen poltettu savit iilikin on ke h itty ny t vi ime vu osik ym men i en aikan a vanhasta s e inä - ja harmitiilestä luku isa ks i l ajivalikoimaks i . Oma kotit alo j en ulkove r houks ena se voittaa p e r inte ise n l autavuorio kestävyyten s ä ja ka uneutensa ansiosta . Lisäks i jäävät pois l autas e inän ai na iset maal aus huolet j a -kustan nu kset .


ar Eri laisia kattojn Katto mater iaaleista van h immat li enevät tuoh i ja turve . luohen kiskom i nen oli aika suuritöis tä j a hankalaa jos p iti vi elä naapu r i nkin me tsäs t ä hakea . Nä id en kattoj en teosta oli jo luovuttu tämän kirjoitta j an muist i aikana. Ain oas taan muista n j onku n he inätall i n, jossa on ollut jä lje ll ä tuoh ik aton tapaista. Ku us e t ka adettiin juu rikkaaseen ja n iistä tehtiin kattotu ol i t s it en, että t yvi oli r äy stääl l e päin ja y l öspä i n ju uri, joka to i mi topparina py öreill e r iu 'u i lle, joiden vara an ladottii n tuoh et ja päälle t aa s riuku p a inok si. Muu alta ne sido ttiin joko v i t so illa tai rautalangalla. Olki katto oli tekotavaltaan melko samanlai n en. Su orat va r stalla puidut ruisolj et l adottiin no in puolen met r i n räätyihin riukujen pää l le aika paks uun kerrokseen . Päälle par. t i i n riuku, jo ka sidottiin rautal angal l a alimmaiseen riukuun aina jonkun matkan päästä . Seuraa va rivi ladottiin taas niin , e ttä sideriuku jäi a ll e piiloon ja satee n suo j aan. Hyvin t e h t y olki katto oli pitkäikäinen, elle i sattunut palamaan. J os vain kävelee silmät auki niin kyllä niit ä v i elä näk ee jossain peräky län l a toj en katolla. Parek a tto vaati harvan a luslaudoitu k se n ja nauloja . Päreet k i s ko ttiin pärehöylä l lä tiuk ka sy is istä mäntypö lk yistä 4-5 mm paksu isina l as t ui na . ja kuust akin on jonkun verran käytettv .

Haa paa


88

Katonteko aloitettiin ~äystäältä siten, että sahattiin osa päreistä poikki, siten saatiin ensimmäinen rivi ~olminkertaiseksi kertaheitolla . Se u raavat kerrokse t ladott ii n reivalauda n varaan limittäin vuoronperään kumpaankin suu n taan ja naulatt ii n 2 '' lankk unauloilla noin jo ka toisesta päreestä, reunasta, jossa päreet oli päällekkäin . Lisäksi piti katsoa tarkasti, ettei latonut päre itä vastakarvaan . Jotkut maalasivat pölkyn toisen pään ennen höyläystä. Tämä helpotti latomista jos höyläri vain muisti höylätä pölky n aina oikein päin . Pärekatto kest i noin 20 vuotta ja maalattuna pu namulta värillä oli kaunis ja vähemmän tu len arka ku in muuten . Kattohuovat o livat sotien jälkeen jonk in aikaa heikkolaatulsia, mutta paranivat pik kuh i ljaa . Kattohuopa ol~ pä reen jälkeen yleisin katea1ne ja pitelee puoliaan vie lä nykyäänk 1n kaikella kunnialla. 1950 - 60 lukujen vaihteessa tu li markk i no ille aa l topelti j a alumii n i, j o ka oli pappia ja kirkasta . Pian tuli vuoro sink itety ll e teräspel l ill e, jota saa ha r ja lta räystääl le yhtenä kappaleena ja monenmuotoisena aalto ja urape l tinä sekä n ykyään t iilikattomuotoon prässättynä j a

maala ttu n a. Onhan siinä välissä ol lu t sementtitiiltä, poltettua tiilt ä, miner iittile vyä ja jos jota in t up lavartt i a ja eiköhän n1i tä uusia aina keksitä.


l~

7

1

i §1

EII.AJÄ

A.

KILlntÖ

KAMAP-1

eTIOINIOI.I

TUPA PO ..Ti t HliiNÄ ·

T"'-'-'

~~~~~

l(.,a.:;os

1

i

bJ j"'n" j i KÅ~Q.l · l

1'-m-~, : IC. I)Ol';>,._

Poh jois talon pihapiiri 1920 - luvulla .


ME T 5 Ä T Y Ö T


ME TSÄTYÖT

En tisinä a i koina olivat metsätyöt miltein ainoita s ivuans i oma hdollisuuksia maaseudulla. Kevä i set uitot kuuluivat myös tällais i in töihi n , joskin ui t t o j a tä l lä alueella o l i vähäisessä määr i n j a kes t äen vain j onkun viikon . He lpol l a e i raha metsätöistä tosin lähtenyt enempää ajomiesten kuin tekomiestenkään kohda l la. Työmaille p y rk i j ö i tä oli monasti enemmän kuin s i nne voit ii n ottaa . Ra h aa ku i ten kin pi ti jostain p y rk iä saamaan. Yleisenä sanontana k i erteli k i n toteamus, että kun talv i kauden ajo i r a ht i a n iin keväällä oli j äl j ellä vain solmuiset köydet ja lai h a h e vone n . Va ikk a me t sätöistä saaduista tulo i sta e i kev ään j älkeen ehkä su u ria raha k asoja jäänyt k ään , oliva t saadut tulot ai kanaan kui t en k in olleet suuree n tarpees een . Monta rahanre i kää ol i mo ne llakin jo odottamassa metsä t yötuloja t u kkeekseen . Oli ostettu elantoa niin tuvan kuin karjanki n puo l e lle . Mak s e t t u veroja, vel koja ja ko rkoja ym . Mitään tosi suuria savoto i t a ei t äll ä seu d ulla o le ollu tka an, mutta par h ai n a hakkuu ka usi n a kylän ulkopu o leltakin, jopa muista pitäjistä tul l ee t ajo- ja t e ko miehet ovat tää l tä t ö i t ä s aan e et . ~jo m atkojen pit uudet va ik uttivat paljon siihe n , missä määri n a j ajia tarvit t iin. Tukin t eossa taas l i sä k s i ty ömäärä tu n tu vas t i havutukkien metsässä kuor i minen .


Käytäntö tukkit öissä oli sellainen, et t ä ajomies otti palsta n , e l i sovitun alueen, josta olevan puutavar3n otti huolekseen toimittaa määrättyyn paik k aan . Hän sai maksun niin tu kkien teo n kui n a j amise n kin osalta. Hän ha nkki myös tar vittavat te ko miehet ja maksoi hei l le. Ehkä vas t a to i sen maailma n sodan j älkeen työ jaettiin niin, että yhtiöt tee t tivät puu t avaran ja ajom ie het huoleht i vat va in a jamisen . Tukin teko ei o llut mitään helppoa h ommaa pokasahalla j a kirveellä työtä tehden. Jossain määrin varsinkin tuk k ien kaatamista suoritettii n myös justeerilla, tällöin p iti k uitenkin olla kahden miehen porukka . J oka pystyi sahansa kun no stamaan hyv in, he l potti j a nopeutt i se työtä. Havut ukit täyty i myös en tisaikaa n kuoria met sä ssä . Se oli pakkasella va rsinkin työlästä p uuhaa . Ter ä simellä kalkutta en kuori l ähti muruina, jotka "rukkasee n mahtuivat'' . Suojasäällä kuor imi nen oli huomattavasti he lpompaa, va rsink in s ile ästä, oksatlomas t a pölkystä se l ähti pitkinä nauh oina . Puita ei tek omies saa nu t katk oa välileikkuista e nnen t yön joh t a j an eli po mon niitä mitat t ua . Ylei nen tapa tukin kaa taji lla oli veistää k i rve e llä kasde t tavan havupuun vielä se n pystyssä ollessa paksu kuori ty viosasta niin korkealta kuin sopiva st i ylettyi . Myös sel l ai s i ssa tapa uksis sa, joissa puita ei kuorittu, sekä ko ivuista, veistett ii n sahauskohdasta p aks u kuori po is po ka sa ha lla sahattaessa , ett ei kuo re n jauho ollut saha n te rän tukkeena ja samalla sahalla o li my ös e nemmä n l i ikkum tilaa . Tukkeja tehtii n n ii nkin, e t tä vain tuk i ks i kelp aava osa otet t iin j a latvaosa jäi metsään. Myöhemmin yhtiöt al koiv at ostaa rungo n ko k ona a n. Latva j o utu i p rop s i - tai halkopi noon . Lat van ko hta lo riippui tietenk in s iit ä, mitä kaupassa o li päätet ty .


Ha lk o ja hakatt ii n myös entisinä aikoina suur ia maa r 1a . Koivu oli pääasiallisin halkoa i nes. Us eimmiten pinot tuliv at me t sä ssä "motti" ( =1m 3 } oaikkaa nsa, mutta jos oli hyvä leim ikko, ni in saat toi tu l la samaa n jataan useitaki n, j o pa 4 -S mot tia . Pi no iss a tä ytyi olla vähi n tään 10 cm ylämittaa. Ei ollut mitenkää n harv inais ta, e ttä kun pomo ot ti pinoj a va staan ja hav i t s i joko y läm i ta n vai llinaisek s i tai pino n muu t en liian "ilmavaksi", hän raakkasi JOn kun pinon . Työs aavutus h a l enteoss a riippu i varsi n pa ljon leimikon l aadusta. Myös ty öv ä line iden ku n to oli t ärkeä. Joka pystyi sa han eli "nälkä viulun " saamaan hyvi n leik kaa vaksi, ni i n työ sil lo i n k yllä ed i s tyi . Hyvän halon te kljä n tah ti voi olla 6-8 m3 päivässä . Useimma t jäiv ät ky llä rei ppaasti t uon määr än alle. Ha lkoja myytiin näiltä seudu ilt a paljo n kaupunk iin . Monilla oli va k i tu isi a osta jia , j oille toimitetti in sovit t u mää r ä halkoja tal ven polttopuiksi . Myös suu rempien polttopuunku lut t aJien, kute n Lääni n sairaalan , v ankil an ym . halk ojen h ankkija t oste l1 vat hal koja, j otk a myyjä n oli to imite tta va paikan p ääl le. Yleine n tap a ol i myö s viedä helkakuorma torill e , JOnne aina t a lv iaamuna ilmaan t u i poltt opu unkin ostajia . Kun h1nnast a oli aikansa tingitty , ni1n omistaj an vaihdo s han se a i na kuo r malle t u li. Halkoja men i kaupaks i myös Vuolingo n kansako ul ulle, jon ne joh t okun ta ha n kki halot hu u to kau palla. Ta r vitt avan mää r ä n toim it t i sitten jok o yksi tai useamp i myyjä . Viime sotavuos is ta läht ien on kunta toimi tta nut halot koululle.


Paikkakunnan ha lkoj a meni myös kauem maks i , rauta tiek u ljetukse n kautta. Rautatievaun u ihin lastattii n halk o ja suoraan rada n varresta. Tällainen lastauspaik ka oli esim. Kek ko lan ta l on n s. raiviopell o n kohdalla ( ko . pa i kka oli sittemm i n Pekka Tukian maata ) . To ine n samanlainen lastauspaikka oli Tattalan tie noil l a, j ohon ke rro taa n aje tu n tukkipuitakin. Tämänlaiselta paikalta lastattaessa oli käytet täv ä hyväks i pitempiä junan kulkuvälejä. Kun sit t en Vuo l ingon pysäkki siirrettiin 1920-luvun alkuvuosina nykyisel l e paikalleen ja sii h en t uli lastauksia varten sivuraide, jäi suoraan radan varresta lastaukset pois . Rahtiajot, ni in tukit ku in halotk in ajet t ii n par i reellä. Halkoja ajettaessa, reki en pääll e l aitettiin halko l avat, johon halot la do tt ii n. Tasaisella , h yväl l ä tiellä halko j a men i kuormassa n. 4 metr i ä, jopa yl iki n . Tukit ajettii n näiltä alueilta hev os ella Otavan sahalle, Vuolingon pysäkille se kä my ö s vesistöje n , Korpijärve n j a Puulan rann o i lle u i t to k ul je tuksee n. Vanhamä en tien varren met si stä Otavan sahalle a j oreitti tosin e i ollu t e rikoisen hyvä , mäkis yy den takia. Loppumat ka lla, Harakka h a rj ulta, nykyisen Akkalan tienoilta Pu u lan rannalle olevalle sahalle, oli suurenpuole i nen alåmä k i , joka ras k aall e t ukkiku o rmal le voi ol la jopa vaarall inen. Niinpä saha n puo l es ta ajoivatk in aina mäkee n sah ajauhoa vauhtia jarruttamaa n . Tukk it iet p y r i ttiin ky l läkin aina suunni t t elema a n mäk i ä väl t täen. Ai n a e i pahemmilta paikoi l ta metsästä Tällöin ta i val p äässyt lähtemään täydellä ku o rmalla. le t tiin puita tie n varteen, j osta sitte n voitiin l isä t ä ku ormaan .


Vilkkain metsätyötalvi tällä seudulla kirjoittajan mu istin mukaan oli vuonna 1927, jolloin oli suuret tuki najot Korpikosken myllyn maalta ja Kekkolan talon maalta Vuolingolta. Molemmista ajettiin tukit Otavan sahalle ja matkaa oli niin paljon, että vai n kaksi kuormaa päivässä hevosmie s sai perille. Samana talvena oli lisä ksi vi elä joltakin pienempiä hakkuita kyläkunnalla. Tukkeja osteliva t menneinä aikoina mm . Oy Puula, joka omisti sahan Otavessa (saha toim ii vieläkin . joskin eri yhtiön, Sotkan omistuksessa), Halla Oy ja Kymi Oy . Nykyisi n puutavaran ostajia pääasiassa ov at Sotka Oy, Tehdaspuu Oy, Metsäliitto ja Pellos Oy . Menne1nä aikoina vieraspaikkakuntalaiset rahti mlehet majailivat kylän taloissa . Hevosille oli JärJestetty tilo Ja karjarakennu ksen suojiin ja miehet vie ttivät yötienoon tuvissa. Eväinä muistan heillä olleen ruisleipää, paketissa tai pu rklss a voita ja tietenkin sianläs k iä, jota tuvan leivinu un isaa padassa kypsytettiin . Jotain ryypättävää sai aina talosta. Suuressa miesjoukossa oli aina monen la ista tarinan kertojaa, joiden juttuja kuunnellessa kului iltapuhteet hupaisasti . Siitä sitten kave r i toisensa jälkeen könähti makuulle vaatimattom alle petilleen. Hyvin uni maistui raskaan työpäivän jälkeen, vaikka ei kahde n la kanan väliin käyty kään nukkumaan. Aamulla taas metsään p imeän päissä.


T 1

Terva npoltost a Talve l la metsämiehet va ra sivat t ervakset ja pilk koi va t kui vumaan. Kevää llä enne n pelto töitä oli tervan valmi s t uk sen aika . Kyläl l ä ol i valmiiksi kaivettu hauta mäkeen . Sitä käytett iin samaa joka vuosi, ja se oli useamman talon yht ei n en . Talo, jonka maalla hauta sija its i, hoiti y leensä tervankeiton keväällä . Tähän tarvitt iin tottunut henkilö , oikein ammatti mies alal laan . Ensiksi laitett ii n ha udan reun oih i n ja poh jalle tuohet t ai pelti ja r änni p oh j alle . Ter vakset l adot ti in vinoase n t oo n yläpäästä alkae n. Pääl le l aitetti in p el t iä mi tuohta ja päällimmäisek s i multaa . Sit ten tervakse~ sytyt e tt iin y läpääs tä , pien estä aukosta , joka t ukit tiin .

Rännin alle aset et tiin puinen astia .

Te rvaa valmistettiin myös padassa tai peltipöntössä yht ä talout t a varten . Yhteiselle tervah a udalle ko koontu ivat kaikki osakkaa t astiainee n ja ottiva t te r va a tarpeen sa mukaan . Tervalla sivelti i n ennen kaikki hevosvaljaat , l e hmien kyt kyet j a monet työka lu t . Ky l än seppä sai usein vielä hiilet .


,,

K0 T I T A L 0 U 5 - J A K Ä S l T V Ö T


10/

PYY Kif\P ESlJS T.\ JA 51;:'~ i<I'::H IT Y K S E~T ;~ I! UOLINGOLLA lAOr- L UVU~ LOPULTA ~Y~YPÄI V I ! ~

Puhtaus on puoli ruokaa , sanoo vanha sananlasku . Pyykinpesu on olennainen osa puhtauden vaalimisesta , ja puhtaat pukimet ovat emäntäväen kunnia - asia . Vaatteiden pesu oli vanhaan aikaan todel l a raskasta ja aikaaviepää puuhaa . Ei ollu t käytettävissä nykyisiä aineita ja tekn isiä apuvälineitä . Kotikutoisista , paksuista puolipellava- ja pel lavak ankaista tehty j ä vaatteita oli mär ki nä vaikea käsitellä . Työtunteja, ei kuitenkaan lask ettu . Sii nä oman käden työn jälki, se raatajan parhain palkka, sek ä näkyi että tuntu i antaen tyydytystä ja työiloa . Vuolingon seudun taloissa pestiin pyykki sau na n yhtey dessä olevass a kodassa (sau naneteinen) , j ossa muuripata oli . Täkä läisessä kodassa oli vuosisadan alkupuolella yleensä maala ttia, ja muuripata oli irrallisten ki vien pääl lä . Kesäl l ä pyykit tietenkin pes tiin järv er. tai joen ran n assa , jos ran ta oli lähe l lä , Py ykkipata ase tet~iin sillo in sopivankokois ten kivien pä ä l le Veden kuumentamista varten . Kesäine n pyykkipäivä olikin oi ke in juhlaa naisväelle , siinä saatiin vaihtelua ja vir kistystä, huvi ja hyöty yhdellä kertaa . Pyykkiä huuhto massa käyti i n järven tai joen rannassa pitemm i stäkin ~atkoista . Talvella pyykkiä huuhdo~tii n avannossa aivan yleisesti . Se ei e nää ollutkaan h u v ia . Kuumia vaatteito käsitellessä sorme t pysyivä t sentään jo ten ku ten sulina . Järvi- ja jokiveden hy viä puolia oli, että pehmeä pintavesi puhdist i pare mmin kuin kova kaivovesi . Lisäk si vettä oli ru nsaast i sa atavissa , eikä sit ä tarvi nnut kantaa . Saunakotaa n vesi jouduttiin kantamaan saav il!a ja koren noilla, ennen kuin nykyin~n tekn i ikka s ähköineen ja pump puincen tuli avuksi .


10:_.

Pyykinkäsittelyvälineet 1800-luvun lopulla oli pyykinp esussa välttämätön vielä nytkin monessa paikassa kä y tössä ole va tilava rautainen muuripata . Padassa kuume nnett i i n ka ikki tarvittava vesi ja ·ke ite ttiin valkopyykki . . Kaikk i t ar vi tt avat astiat , kut e n sammiot , saavit punkal ja ämpärit , olivat ennen miesvä e n pu h de t ö inä p uusta valmistamia . Karttu ja pyykki l audat olivat myös puisia ja kotite koisia. Karttua tar v ittii n enintä lipeää poishakattaessa rannalla tai svanno lla ennen huuhtomista . Pyykkilaudat oliv at a luksi sileitä tai niihin oli vuoltu po i kkisuunn assa py k äliä. Myöhemmissä , te h da s te k oi sissa pyykki l audoissa aaltoileva hankauspinta oli lasista tai ga l va noidust a pellistä . Pyyk ki l a u taa tarvittiin pyykin h a r jaami see n tai .käsin h ank aa~isess a eli hi eromisess a . Juuriharja o li tarpeen pestäessä l ika isempaa pyykkiä , joka ei lä h tenyt puhtaaksi käsin hankaamalla . Tuhkapussia k äytet t i in t uhkal i peä n va lmist ukses sa .

Se

ommeltiin vahva s t a ja tiiviistä aivinakankaasta , sillä tuh kaa ei saa nut pu rsuta li peäve de n sekaan . Tu hk apussin koko . r ii ppui pestävän py yki n mää r ästä . Isommassa t alou dessa son koko oli noin 30 x 60 c m, pienemmässä talo ude ssa vähän pienempi .


Aivan ensimma1 ne n ko neelli nen apuväli ne oli . pitkävartinen mä n tä, jol la pyykkejä saav iss a pu rs kut e t t li n lipeä- tai s aippuavedessä .

Vähit e llen ke ks i tt i in p ia n iä halpotuksia ras kaaseen pyy k in työhön . Alkoi koneellistu~inen . Vu onna 193 2 Vuoli ngon kartanoon ha nkittiin pyykin vääntäm is esss tarvittava kone . Pyykit olivat liossa i5o ssa sammiossa , jonka lai taan kone kiinnitettiin r uuvilla . Lai te oli ka mmes ta käs in v äännet tävä ja muistutti hiukan pu1saattorikoneen väänt ö laitet ta . Sil lä puris te ttiin li o tus - ja hu uh tcmavesi poi s . Vaatteet ohjattiin ka hd en kum i tel an välis t ä sammion ul Kopuo le lla oleva an pyykkik or ii n. Samanlai ne n kone hankittiin Pa r ikka l aan vuonna 1934. Parikka l an konetta käytetti in myös li i nava a tteide n mankeloim is ccn , ku n manke lia ei vielä ollut .


, fO'f

Ky l äkun nan ens immä in en va r si na i ne n pyykinpesu k one oli pui nen ja käsin väännettävä , Sekin hankittiin ensin Vuolin gon kartanoon vuonna 1938 . Vähän myöhemmin sellainen kone s aatiin maatalousnaisten yhtei s een käyttöön . Myös Sipilässä oli isännän , Martti Tuhka laisen itse valmistama kone , jot a He l mi-e mä nt ä lai nasi miel ell ään lähi naapureillek i n . Si tten tuliva~ kylälle nämä ny kyiset sähkökäyt t öise t "ihmeet" . Ensin otettiin käyttöön pulsaatto r ikone 1950l uv.ulla ja sitten erimerkkiset automaattikoneet 197 0 l uvulla . Nämä koneet mullistivat pyykinpesun täysin . Käsityö jäi po is melkein kokonaan , mikä helpo t t i suuresti emän ti en työta akk aa . Vaatteiden piti olla sekä puhtaita että sileitä . T3ss ä asiassa oltiin ennen yhtä tarkkoja ellei tarkempiakio kuin n ykyään . Nytnän on olemassa jopa itses i liäviä kankaita . Li ina - ja alus va atteet saatii n kauniin si l e i ks i kauluus lau dalla ja p uli k all a . Vaa t e k a ppale taitett ii n vähän kosteana pituus s uunnassa sopivan kokoiseksi , vedettiin j2 aiottiin suoraksi (pyykin vetäminen) . Sitten se kierrettiin tiukaksi r ull aksi pulikan ympärille . Tätä _pulikkas vaalerullineen pyöritettiin kauluuslaudan avulla sellaisee1 su untaan , että r ulla kiristy i t i u kemmaksi . Tä mä on pätevä ke in o vieläkin . Isoimmissa taloissa, kuten Vuolingon kartanossa ja Nika rassa, oli jo 1900 - l~ vu n alussa suuret, ve dettävä t kivi mankelit . Samanla isen mank elin kertoi Pohjoistalon Sylviemäntä olleen lapsu udenkodissaan ~1~nkalissa Pohjois-Vuolingoll a , Tällä kon ee ll a tuli kov i n sileää ja ka un ista jälkei. Pienempiäkin, käsin kierrettäviä ma nkeleita ha nkittin ky l älle heti sodan jälkeen vuonna 1945, mm . Angervolla oli tälläinen pikkumankeli . Nä itä on vielä nytkin käy tössä ainakin Salmelassa jo Parikkalassa . Sähkömankelien myötä p äästiinkin jo nyky aikaa n . Myös sili t ysraudat ovat sähkc käyttöisiä . Sä hkösilltysraudat tulivat käyttö ön 1950- luvun alussa .


iOS

Pyykinpesuaineet ja niiden kehitys Pyy ki np esuaineet ovat myös muuttuneet paljon vuo siky m~eniun aikan a . Sil t i isotiidin a ikaine n pyy kk i oli yhtä puhda sta kuin nykyi ne n, ellei puhtaa mpaakin . Vanhin t äk äläi nen pesuaine lienee koiv u ntuh kasta val mis tettu l ipeä . Tu h ka pantiin tiiviistä pell ava kankaasta valmistettuun p uss iin. Pussin suu s id ottiin tiukasti kiin ni ja käytettiin ke ppi in, joka u lottui pyykki~adan reun o jen yli. Veden k uu mete~ sa tuhka sta l i ukeni si ih en lipcää . Tätä vettä käytettiin }iotuksessa ja pesussa. Valkopyykkiä keitettäessä tu h kapussi sai olla padassa pyykkien sea ssa. li peäk i veä eli vuolink olai sittain sanottuna saippua myr kky ä kä y te ttii n sai pp uan valmistuksen l isäks i myös keittämiseen. Sitä oli käytettävä varovasti, ettei se olisi syövytt ä nyt vaatteita tai käsiä . Sylvi Muinosen kertoma n muk aa n jotku t van hat ihmiset ja e ntir. et pyykkä rit panivat ke ksel iääs ti puhtai ta l uita ta i kananm una n kuo ria keitettävän pyykin sekaan va i koisuutta lisäämään . l uut ja kana nmunankuo retha n sisältävät paljon ka lkk i a, joka on valkoi s ua ine . Neuvokas keksi n tö oli myös kotikeittoi ne n saippua . Sen valmistuksen sivutuott een a saatii suopaa . Teol lisesti v al mistett uja pe su aineita e i vielä ollu t, ja kaikessa oltiin omavaraisia . Ens immäinen teh dasv alm i steine n pyyk inpesu ssa käytet t y sai ppua oli nimeltään kirj ava pyy kki s ni~p u a . Tätä sini sen ja v~lkoisen kirjavaa saippuaa sai ost aa kahden p alan tankoina , ja va nh empien i hmisten mu~aan se ol i oikein hy vää ja rii tto is aa . Tämä n j ä l keen tulivat myyntiin Ha v in tehtaa n valmist ama kel tain en neljä n palan tankosaippua


106

ja mä n tysuopa . Samoihin aikoihin oli myös Nes tori nimistä sai ppuaa, jota käytettiin sekä sa una - että py yk sa ippu ana . Talvisodan aikana, kun ostotuotteita ei saanut, ot e ttii isoäidin opettamat vanhat konstit taas käyttöön . Tuhka pus si ja kotikeittoinen saippua auttoivat ankeitten sot v~osien yli. Pyykistä tuli puhdasta kute n ennenki n . 195 0 -luvulla alkoi nykyinen pesupu lverie n aikakausi. Ensimmäinen pesupulveri ori Valo . Nimestään huolimatta s e värjäs i va l kopyykin ja v ar s i nkin sille-nim i stä keino ku i tu a sisätävät vaatteet punertaviksi, eivätkä pyykkär siitä s en vuoksi oikein pitäneet . Pyykinpesun koneclli tuttua pu l verit ovat välttämättömiä. Niistä on oikein runsaudenp ula , kun valikoima o n suuri, ja mainokset ke va t kaik kia toinen toistaa n pare mmiks i. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota pesuaineisii n , koska vesistöjen fosfaattipitoisuus ja ihoa11erg i at ovat li sään tynee t h uomatt avasti . .Män ty s uopa on luonnonmukaisena tuotteena säi l yttänyt vuBsikymmen iä asemans a uudenaikai sempie n pesuai~eiden rinnalla . Sitä on nykyisin saatavana sekä kiinteänä että nestemäisenä . Matonpesussa se on voittamaton . Mänty suopanestet tä käytetään jopa vastasyntyneid ~ n vau vojen pesemiseen joissakin sairaaloissa ihoallergian v täm i seksi. ?yy kk ärit Entisajan pyykkärit olivat ylpeitä t aidostaa n ja oikei kilpailivat keskenään, k e ne n pyykki oli puhtai nta ja ~ koisinta . He y rittiv öt t e h dä työnsä mahdo llisimman hy Hyvää pyykinpesijää arvostettiin . Talonväki ja työ n s rit ta ja tarvitsivat toisiaan, ja hyväs t ä työ n tu lokses


IO t

iloittiin yhdessä . Silloi n ei ajateltu, miten mahdol l i simma n h elp olla saat aisii n p alj o n palkk aa . Rahaa olikin u sei n n i ukalti k äytettävissä. Niinpä emäntien p yykkärin kai na l oo n ant amat l e ipä - , voi - ja li hapa ketit otettiin vast aa n palkkana hyvi n tehdystä tyHstä . Markatk in ol ivat kyl l ä hyvään tarpee se en oman talouden y ll~ p ido ssa , ku n ei ollut la p silisiä e ikä muita yhteiskun nan tukitoimia . T~l ­ laisia py ykkäreitä kä v i Vu?lin gon seudun taloissa use ita kin . Monet heistä auttoivat myös mu issa tehtävissä, jo i s sa vie rasta t yHvoimaa tar vit t ii n . Iida Mu inon en o l i Koiv i kon koul uko din tar pparin vaimo Lou kku an lorpasta . Hän oli riva kka ja aika a n saapa tHissään ja p iti omassa huusholli ss aankin hy vä n järjestyksen . Hän kävi Koivik o ssa paljon pyykillä suorittamassa s o 0 i~~k ­ s en muk a ista päivätyövelvollisuuttaan (nai ste n päiviä) . Torpparien vapautuslai n tultua voimaa n vuon n a 1918 lida kävi vie l ä mo n ta vuotta Koiviko ssa pyy k i llä. MyHs muissa lähi seu dun tal o issa hän k ä v i su rup yy kkiä p esemässä . Si tkeyttä ja s isua siinä· kysyttiin . Mifna Valtone n , uuden aviolii ton solmittuaan Martt i nen asui Si p ilässä ja au t t o i pyyk inpes ussa Ke st issä mon t a vuotta . H ~n kävi myös Vuoli n gon koulull ~ siivo~mus sa, sil lä siih en aika a n koululla ei ol lu t vahti mes t ari a . Hi ina oli myö s er ittäin h yvä kehrääjä . Emma Piispa asui ensin Sip i l ässä ja myHhernmin omass a pie nessä ta l ossaa n Syyslahden ra nn a lla . Hän ol i siisti , avulias j a sukkela , " ka ikk een käypä kuin kamfct•itipät ". Nä iden omi n aisu u ksiensa vuoksi f.m~a oli hyvin arvostet t u työn tek ijä . Emma pesi herra sväen kuten Saarisen , Ko ivi kon , Angcrvon ja Kekkolan ka r tanon pyyki t . Rä ä täli Kom pan va i mo Hi l da Komppn käv i vakitui se na pyy kkä rinä Vuol i ng on kartanos sa j a Ke kkolassa se kä Loa mascs s& Tildo -e männ iin apuna silloin, kun lapset olivat pien i ä .


10 8

Olga Hölttä a sui koulun lähellä . Hän huolehti opettajan pyy kis tä ja kävi myös ko ulu ll a siivoa massa . An na Pölhö asui Poh jo is t alossa ja k ä v i vaatte iden pes ussa Säkkilässä, Pa rik kalassa , Kestissä, Juho Riepposella (S aaren J ussi ) sekä ~ iemen Kal lelle ja Vilj amille (Huino sen vanhapoik ave l jek set ) . Anna oli pidetty apuihminen taloissa . Elsa Häyrynen o li pitkää n, ainakin 10 vuotta, Lamminmäen talon vakituisena pyyk kä r i nä . Hän en miehensä oli töissä Otavan sahalla . Hei l lä oli pieni , kau n is mökki Piipar in pello n päässä . Martta Kääriäinen oli monitaito inen vaimoihminen . Hä n omp eli, hie ro i ja p esi pyy k ki ä mm . koulull a opetta j a Asikaisella , Luu kkalasse Pohj ois - Vuo l ingolla ja Lammi nmäessä . Hän e t mainitaan t avallista joutuisampane tö issään . Esteri Muinonen ol i myös La mminmäen pyykkäri n ä vähä n myö hemmin . Sie llä hän niin ikään keräsi viinimar j oja ja oli "vih an teossa" . Esteri o l i oi kein kuul ui3a puh t a aksi pest y stä pyykistä . Hän on vie lä nytk in, eläk eläisenä, p e ssyt kotonaan vaatt ei ta myös vie rai ll e , to sin pienes sä mää ri n , ku n ikää on jo paljon . Hän on jopa pai k annut , persi nut ja silittänyt pu kime~ valmi i ks i . Pie n tä naa puriapua pyy ki npesussa anto i vat tarvit taessa Tilda Vahvase l kä, Hilda Ruo kolaine n, Hann a Julkunen ja Ev aliina Väisän en. Kaikki n ämä au t t aja t asuiva t Kekko lan kar tanon tai Vuo l ingo n koulun lähellä .


Ennen sähkökäyttöisten p~ykkikoneiden ai kaa ovat pesuaineet ja apuvälineet kehittyne et jonk i n verran. Pyykin käsittel yj ärjestys on koko ajan p ysy nyt suunnilleen s ama na. Tämä tulee selväst i esille seuraavassa muistelmassa , jonka on kertonut 85-vuo tias Hilda Ho kka nen . Vuonna 1910 hän o li talon 11- vuotias kuopus . Parikkalan talon kevätpyykin pesu vuonna 1910 Talossa oli silloin omaa naisväkeä 7 henkeä. Mamma, Heta Riepponen , johti taloutta lempeällä mutta voi makkaalla kädel-

lä . Miniöitä olivat Elsa , Aino ja Hi lma , ty ttäriä Anna , Amanda ( ~lan ta ) ja Hilda. Elsa oli kotoisin naapurikylästä. Hän ol i railakka työihminen j a kävi pal jon liävä- (navet ta) ja ulkotöissä, minkä suinkin pieniltä lapsil taan ehti. Hilma ja Aino olivat kansanopis t on käyneitä . Täs tä koulutuksesta oli suuren perheen huoltamisessa paljon apua . Hilma hoitel i usein emännyyttä mamman apuna . Hänellä oli oikein elämänohjeena : Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen . Aika kaikella ja kaikki aj allaan . Aino oli taitava ompelija j a valmis ti melkein kaikki perheen tarvitsemat vaat t eet sekä ompeli l isäksi vierail le . Hänellä oli kylän ensimmäinen ompelukone . Vieraita naisoalvelijoita ei Parikkalassa s illoin ollu t . Pyykinpesussa j a muissa ulkotöissä oma nai sväki kävi vuorotellen , koska joitakin ta r vittiin aina kotona. Tätä kevätpyykkiä johti Anna, t alon vanhin tytär . Pyykkiin osallistuivat omien naisten l isäksi torppari Pekka Tuhkalaisen vaimo Ka rliina(Karoliina Tuhkalainen ) . Pyykkipäiväksi katsottiin vähän taivaan merkke jä . Aurinkoinen ja lämmin sää oli tie t ysti tärkeä . Pyykille mentiin l ähempänä juhannusta 1 kun kylvötyöt oli jo teh ty . Aitat, joissa nuo rempi väki kesällä nu kkui , ol i siivottu . lehmät oli saatu messään (metsälaitumelle ) , ja Korpijoen vesikin ol i ehti nyt sopivas ti lämmetä .


IlO

Esi valmistelut: Pulsterit tyhjennettiin eli pEtjapu~zeisto kopistettiin vanh~ oljet pois . Tuhkapussi täytettiin koivuntuhkalla lipeän valah tusta vasten . Pesu- ja llotusvettä varattiin valmiiksi . Pyy~ l aj iteltiin . Llotus : Vaaleat , pellavasta ja lilnasta (hampusta) valmistetut liinavaatteet , kuten lakanat , tyynyvaarut eli tyynyliinat Ja pyyhkeet sekä kaikki alusvaatteet pantiin haaleaan lipeäveteen sammioon (suuri, matalahko saavi } likaamaan yön yli. Pesu: Tuhkalaisen Karliina tuli seuraavana aamuna kahdeksan aikoihin virittelemään tulta pyykkipadan alle ja pani tuhkapussin pataan. Talon naisväki tuli "liävähommista" ja syötiin aamiaine· Sen jälkeen aloitettiin varsinainen pesutyö . Hilda nuorimpana oli mamman ja muiden aikaihmisten apulaisena ja juoksutytlönä. Jalallista pesupunkkas ei s illoin vielä ollut . Ison, matalan sammion ympärill ä saattoi olla kaksi tai kolme eukkoa samaan aikaan harjaamassa pyykkiä . Jokaisella oli sileä puulauta, jonka päällä vaat teita hangattiin kahdessa kuumassa lipeävedessä peräkkäin juuriharjalla puhlaiksi käyttäen apuna kotitekoista saippuaa. Keittäminen : Seuraavaksi vaatteet pantiin pataan lipeäveteen kiehumaan . Tuhkapussi pidettiin vaatteiden seassa padan reunojen yli ulottuvan kepin varassa . ~iin saatiin veteen l isäe lipeää. Kirjavien j a värillisten pesu: Sillä väl in kun val kopyykk i hautui ja kiehui padassa, pestiin väri llisiä vaatteita . ~iitä käsiteltiin vähän ~arovaisemmin, eikä juuriharjaa käytetty niin paljon . ~ämä vaa t teet olivat osittain ostokankaista tehtyjä . Niitä puserreltiin j a hangattiin käsin lautaa vasten . Tämän saman käsittelyn saivat myös pulsterit . Ne piti saada puhtaaksi ja niihin piti panna uudet oljet , ennen kuin muutettiin aittaan nukkumaan. Väriä laskevi

...


1/(

vaatteet pestiin erillään, etteivät

~e

värjäisi muuta pyykkiä .

"Villaset " Villasukkia pestiin vuoden varrella saunareissui lla . Kevätpyykin yhteydessä pestiin kaikki villavaatteet , llkaisemmat saunalle ja puhtaammat pelkäst ään rannalla . Kuivuttuaan ne vietiinkin sitten aitt aan syksyä oåottamaan . Vauvanpyykki: "Lapsenräsyt" (nimitys on hiukan erehdyttävä , sillä lapsenräsyt olivat valkosia ja hienoja pehmeiksi kuluneiden !akanoiden reunoista tehtyjä vauvan vaippoja ) saivat saman käsittelyn kuin valkopyykki . Niitä täytyi tietenki n pestä melkein joka . päivä eikä vain varsinaisina pyykkipäivinä. Tätä muuta vauvanpyykkiä tehtiin saunanlämmityksen yhteydessä ja muulloin sisällä tuvassa . Viimein nostettiin keitetyt pyykit padasta saahveihin eli saaveihin kepin tai kartun avulla . Lapuissa vesissä harjattiin likaisimpia tummia ulkotyövaatteita . Huuhtomareissu : ~lanta-si sko, joka oli reipas hevostyttö , haki hevosen mesästä (metsähaasta ) ja valjasti sen l avettikärryn eteen . i tai B pyykkisaahvia nostettiin lavetille, ja sitten lähdettiin Korpikaskelle pyykkiä huuhtomaan . Huuhtomapaikka oli tukkirännin lähellä , Veden kulkua tukkirännissä sai tarpeen mukaan säännöstellä. Ko rpikosken mylläri oli sen tytöille neuvonut. Saahvit nostettiin sopivaan kohtaan rannalle. l<arttuaf'linen : Leveä lauta tai muu puinen teline asetetti in ran takivien varaan toinen pää veteen . Si i nä kaikki paksummat vaatteet hakattiin pyykkikartu!la , että läiske ja loiske vain kävi . Välillä vaatetta kasteltiin vedessä ja sitten taas kartuttiin . Näin vaatteista saatiin enin l ipeä poi s, ja ne puhdistui vat vielä l isää . Talvella karttuainen tehtiin avannon reunalla.


Huuhtominen: Vaatteet huuhdottiin kolme kertaa, ja välillä ~nin vesi väännettiin pois. Kaikki tehtiin käsi pelill ä, mutta kukaan ei päivitellyt työn paljoutta . Oli hauskaa , kun oli kesä ja lämmintä. Valkoisten vaatteiden saahviin nostettiin vielä joesta puhdasta vettä. Kaikki saahvi t nostettiin kärryihin ja lähdettiin kotiin viemään pyykkiä kuivumaan. Karliina jäi jo omaa "huushollia tekemään" , ettei tarvinnut edestakai sin kävellä, sillä hän asui Ko rpikosken lähellä. Kuivaus : Dhuemmat vaatteet kuivattiin puh t aall a nurmelle . Paksumpia ja tummempia vaatteita levitettiin naruille tai riukuaito jen päälle kuivumaan. Pyykkipoikia ei vielä oll ut. Hi lda, joka oli nuorin ja sukkelajalkaisin, sai j uosta kohentelemassa vaatteita o~rulle, jos tuuli sattui pudottelemaan niitä maahan, Valkoisten pyykkien annet t iin olla vesisaahvissa yön yli , ne levitettiin kuivumaan vasta seuraavana päivänä. Näin saatiin monta pyykkivkallista puhtaita ja raikkaita vaatteita aittaan odottamaan kauluu t a ja silitystä. Pyykke jä Jälkikäsitel tiin sitten muiden töiden lomassa ja sadepäiv inä .

Kun muu kevä t pyykki oli saatu valmiiksi , lähdettiin pesemään matot, viltit (huovat ) ja täkit (vanupeitteet) . Juhannukseksi piti s aada puhtaat matot lattialle . Mattopyykille lähdett iin t aas hevospelissä. Miehetkin saattoivat antaa tätä pyykki kyyt!i j oskus, jos sattuivat muilta töilt ään joutamaan. r1atot ja peitot pestii n Alamyllyn sillalla veden ollessa vielä korkealla . Silta oli tehty paksuista ja leveistä l ankuista, joiden päällä mattoja oli hyvä harjata . Pesuaineena käy tettiin suopaa tai kotitekoista saippuaa . Virtaavassa vedessä tällaista pyykkiä oli hyvä pestä ja huuhtoa , s i llä virta vei l ikai sen saippuaveden pois . Matot ja peitot kuivat ti in ri ukuaidal l a tai irra l lis ten, yl emmäs aseteltujen riukujen päällä varjossa. Niitä ei saanu t kuivata liian nopeasti auringossa , et t ei vät ne rupeaisi "ruskot t elemaan". Auringossa kuivattuihin mattoihin saattoi tulla ruskehtavia läikkiä.


//3

Näin oli suuritäinen kevä tpyykki saatu pestyksi ja iloisin mielin valmistuttiin j uhannuksen viettoon . Enne n ei paljon puhuttu tasa - arvos ta. Miestentyöt ja naist ent yöt k u te n pyykinpesu, oliva t er i karsino issa . Kyllä naisen työtä silti arvostettii n. Er äsk in pa ikkakunnallamme e l änyt nuori mies sanoi mieli tietystään : " Se o n hyvä l uon t onen, puhass iivone n ja hyvä hu u sholl i - ihmin en." Nämä omina isuudet ovat yhä tärkeitä niin pyykin hoidossa kuin muussa k i n työs sä .

Suur en saavin ym pärille sopi useampik i n henkilö pyyk kejä ha nkaamaan .


1/'f

Puusta valmistettiin ~as. pyy kk ipunkka ja pyykinpesuv채lineet. Ja saa v1 . - lau ta, oik. pe s uk artt u


,,

1 . Kostutettu vaate kierrettiin tiiviisti tu k in ympä rille j a kaulu uslaudalla pai na en pyöritettiin tuk k i a pöydän päällä.

2 . Silitysrau t a ja l uoti


I ID

Saippuan ke i tto Ennen sotia ja paljon vielä nii den jälkeen ol i saippuan kei ttämi ne n yle i stä maatalo uksissa n i i n pitkään kuin teurastuksetkin te h tiin koto na . Sa i ppuaa valmistetti i n e n ite n sy k syis i n - syys teurastukse n j ä l keen . Raaka-ai neina käytettiin e l äinten suolla, hienoimpia rasvoja, luita, lipeäk ive ä , vettä ja suolaa . Esim .

10 kg rasvoja ja luita 1 1/ 2 - 2 kg lipeäkiveä ämpärilli nen vettä kourallinen suolaa

Teurastuksen alkaessa o li saipp uantekijäkin paikalla, sillä e li n ta r vikkeiksi kelpaamattoma t s uolet, s uol ien väli- eli kierrerasvat ja kaikki h uonommat rasvat sekä luut käyte t t i in saip puaa n. Suolet ratkottiin ja h alkais t iin heti ku n teurastaja oli ottanut ne e lä i me n sisä l tä, sillä lämpim in ä ne olivat helpot puhdistaa. Ensi n suolet r a t ko tt iin irti k ierrerasvasta suoriksi, sen jälkeen ne halkaistii n pu u kolla, jo nka kärkee n oli lait e t tu pikk uper una . Puukko työnn e ttii n avo n aiseen suolenpää hän n iin p itkälle, että suolta vinoon vedettäessä t er ä s e n he lposti h alkaisi . Suolet h uuhdottii n mo neen ke rtaa n haaleassa v edessä puhtaiksi.


111

Pestyyn muuripataan laite tti i n elä i mistä saadut raakaaineet , l ipeäk ivi 1. sa i ppuamyrkky je vesi . Viereen varattiin suopamela, kylmää vettä j a kauha . Padan alle ladottuihin puihin sytytettiin tuli . - Kei tt ämi ne n saa t toi alkaa Sekoitus oli tärkeää, se tehtiin puumelalla . Keitoksen ruvettua kie humaa n tulta vä h ennettiin pa dan alla , ~illä seos kuoh ui helposti yli . Saipp uaseas ta keitettiin niin kauan kunnes raaka - ai neet olivat liuenneet tasai s eksi massaksi , joka alkoi irrottua padan re unoista . Tässä vaiheessa li sättii n suo la . Seos jätettiin joko pataa n jäähtymään tai kauhottiin seulan läpi puuastiaan , Jäähtynyt massa paloiteltii~ . Pa l at nost ettii n l a ud al le tai pä reko ppaan kui vumaan sellaiseen paikkaan, missä ne eivät päässeet jäätymään. Padan ta i puuastian pohjalle jäi tummaa hyytelömäis tä aine tta, joka tunnettiin s uop a - n imis e nä . Se oli yhtä tehokasta pesu ain etta kuin saippuakin . - Käy t ettiin mm. v aatteiden liotuksessa . Josku s s attui ettei kei ttäjä o llu tkaan sai ppuaansa tyytyv ä inen . Silloin hä n la ittoi palat jä ll een pataan ja lisäsi vettä .

- Keittäminen alkoi uudelleen .

Sota -ai kana , jo l loin ei aina saanut osta mallakaan tehdasvalmis teista kasvo s aippuaa, voitiin sitäkin tehdä i tse. Näin : muutamia kotikeittosaippuanpalas ia sulatett ii n ja lo r aus ha j uvesipullosta sekaan - käyttökelpoista tuli . Täällä Vuolingo lla oli erittä i n tehokkaita em äntä lhmi siä . Saippuaa tehtiin j oka talossa ja torpassa , kun vain raaka-ai netta o li saatavilla .


118

Parik kalan nykyinen emäntä Pirkko Riepp onen on saa nut Mikke l in m.t.n. maatalo usnäyttelyssä hyvästä saippu astaan 1 palkinnon vuonna 1959. Tässä sen resepti: 3 kg r asvo ja

10 1 vet tä 1/ 2 - 3/4 kg lipeäkiveä 1/ 2 1 suolaa .


,,, Li ha n savustus Esiäi tiem me ja -isiemme aikaan, jolloin ei o ll ut s~hköllä toimivia jääka a ppeja j a pakastimia eikä kylmiöitä kuten nykyää n , olivat säilöntämenetelmät aivan tois et. Li h ank in koh dalla yks i h yvä men t e l mä oli suo laaminen ( lienee ollut ainoakin) . Hyv in pu hd istettuu n puus amm ioon ladot ti i n s opi van kokoisiksi p ienitvt ru h on osat nahk ap uo li alas päin ja kuivia karkeita suo lo j a ripote lt iin väliin ja sammion po h jall e. Tämän jälkeen ke itetään su olaves i. Ylei nen sääntö ol i, ett ä s uo lavesi p i t i ol la n ii n voima kas ta, että raaka p eru na kellui pinnalla. Oh je eksi sanott i in, että suoloja tuli olla 1 kg j okaista kymmentä llna kiloa kohti. J ää ht ynyt suolavesi kaadettiin li hojen päälle nii n, että l ih at peit tyivät . Li h a n s uo lau sastia oli i sc puusammio . Nii n kin kookkaita oli, että poh jan halkaisija oli 1 me tr i, suupuo l i h iukan leveämpi ja ko rkeutt a a1nakin metrin verran. Ennen sav ustettavat kinkut olivat s uolassa yli talvenk in, mutta nykyisi n, kun liikaa suolaa vä l te tää n ja k inkk u tila t aa n teura stamolta tai kaupasta, riittää noin 5- 6 viikon su o laus . ~ykyisi n saa myös va l mii k si ruis ku suolattu~a kinkkuja, mutta tämä menetelmä e i ole sa vustettavalle k1nku l le ni i n hy vä ku in vanhan ajan ku nnon suola vedessä suo laus . Kun hyvin s uo l autunut sian liha kypsytett i i n savustae n kevää llä, oli se hyvää ja valmista leivän päälle laitett a vaa kesäks l . Aitassa täl lainen suola in en savuliha säi ly 1 hyv inkin kauan .


1:1 0

On kerrottu, että leivän särvin, jos sitä oli saanut, piti riittää mahdollisimman pitkälle . Kerrotaan myös, että jol l aki n oli oll ut vielä seuraavana kesä n ä aitassa kuivien suo l ojen sisäl lä käyttökelpoista savustettua sianlihaa . Enne n oli savusaunoja j oka talossa ja näi n oll e n lihojen savustustakin suoritetti i n useammassa pa i kassa . Kuiten k in missä tätä hommaa suoritett i i n , vietiin sinne kinkkuja useammista paikoista samoihi~ lämpim ii n. Sau nan l ämm i ttäminen on niin iso puuha, että silloin ku n siihen r yhtyy, saa olla vaik ka sauna täys i kin kkuja nii n siellä ne samoilla lämpimillä kypsyvät . Ny kyisin tätä per i nteistä savustusta har joit etaan hyvin h a r vassa paikassa ja ha r vat ovat tämän työn taita j at. Täällä päin savustusta on harjoitettu e n nen t ie t täv ästi Hyrssä l än Li ukkosessa ja nykyisi nkin vi elä Pi i par in talossa jo kolman nen suku po lve n toimesta . En nen kun si k o ja kasva t ett ii n j a lihotettiin koto na te u rastettavaksi, säästettii n ni istä myö s enemmän savustusta varten, kinkun lisä ksi vielä kylki ym. pa l aa. Pu u t savustusta varten varataan jo aikaisemmin valm ii ksi . Ne tulee olla leppäp uuta ja katajaa, e i kuitenkaan ku ivaa . Savustusajankohta on paras keväällä, ilmo je n lä mmettyä, usei n toukokuussa . Savustus t a paht uu sisään l ämp iäväss ä saunassa, entisaikaan samassa mit ä myös ky l pem i seen kä ytet tii n .


~/

Klnkut laitetaa n sau naan yleensä viik on a lussa, maana ntaina. Ne lad ota an o r sille nahkapuoli y l öspä i n. Saunan la keinen (s e i nässä oleva luu kku } la i tett i in kiinni. Uu n i ssa poltetaan lepp ää ja ma hdo l lisesti kat a j aa, kun puut ovat tuo reita ne palavat k l tu ma lla j a muodost uu ru nsaasti sa vua , mikä onk i n t arkoitus. Tä tä p i detään yl lä ka ksi päivää, jo n a aikana kinku t kuo re ttuu ts . n i1h in muo dostuu s a vu i ne n kuori. Ko lman ne n pa1van aamuna kinkut kää nnetään to is1npäi n, nah kapuoli alaspäin . Tämän j älkeen lämmitet ään p a remmin, jollo i n l äm p ö al kaa nousta, mutta savua muodos tuu edelle en. I ll a lla k inkui sta alkaa jo vähän tipa hdel l a va luvaa suolavettä j a si tten väh än r asvaa. Tämän ko lmannen pä ivän iltana kun l ämmi t ys lopetet aan , viska t aa n viim eks i ka ksi kapa llis ta ve ttä ki uka alle ja suljetaan ovi, j olloin kuu muu s lisään ty y j a kinkut jäävät hautumaa n yö ks i . Ne l jä nne n pä ivän aamuna sytytetään j älleen tuli uu n itn , lämmitetään pare mmin kuin edell i senä päi~änä ja seurataa n ras va n t 1 ppumista . lä mm1tys lopete taan taas illa lla ja tehdään samo in ku in e del l isenä i ltanakin, e tt ä heitetää n hyvät l öyly t ja ovi suljetaan . Anneta a n h autua yö n yl i . Tä mä n jäl keen k inkut ovat sit ten valmiit a. Vi iden ne n päivä n aamuna avataan ovi j a lakeinen ja jäte tää n jää ht ym ää n . Illalla voidaan pu r kaa ki nkut pois ja viedä ne ede ll een aittaan jä äh t ymä än .


Ennen ei ollut mi tt are ita mi l lä olisi t odennut kinkk u jen kypsyyden . On n istumisen salaisuus oli saunan lämmittäjän taidossa ja etenkin loppu kuumu uden nos tamisessa . Isommat ja paksummat kinku t laiteta an aina lähelle kiuasta, kuumempaan paikkaan ja pienemmät r eunoil l e . Tarkkana saa kyllä olla jos haluaa mahdollisimman onnistun een tuloksen ettei jäisi yksikään ki nk ku raa'aksi. Kuiva hirsi nen, sammalelia rivetty sauna, joka on vielä rasvainen, on kuumetessaan altis tulen vaaralle. Loppupuolella, jolloin lämmitys on kovempaa, täytyy olla varova inen s iinä, etteivät saunan seinät syttyisi palamaan. Ennen, jolloin siat ol iva t hyvin rasv aisia, otettiin myös savurasva talteen mikä saatiin koot t ua pelleiltä ja voi papereilta, jotka oli aseteltu lihojen alle . Sekin ra sva käytettiin ruuan valmistuksessa ainakin ruskean kastikkee n teossa . Savustuksen j älkeen alko i naisväelle suuritäinen saunan pesu. Va nhaan aikaan sama sauna to i mi Sav ustamona ja palveli kylpi jö itä . Rasvaisen sau nan pesu ei ollut he lppoa, mutta a h ke rien käsien h angatessa kuumaa ve t tä ja vanhan ajan pesua i neita käyttäen synty i puhdasta jälkeä ja näin pää sivä t kylpijät laua nt ai - iltana nauttimaan makoisista löylyi stä .


/13

Ma rjamatko ista entis inä aikoina Mikkeli n pitäjän historiassa kerrotaan Elias Lönnrotin run on keruumatkoillaa n Savea kierrel lessään huomioineen, m1ten Savossa metsät olivat niin tarkaa n kaadettu ja kasket t u ettei paiko i n saatu rakennushirsiäkään talon tar peisiin. Kuitenk in van hat kask!alueet muutaman viljelyvuoden jälke en luonnont1 laisiksi ahoiksi jääneenä kasvoivat runsaa sti marjoja , varsinkin metsämansikoita . Elettäessä luonta i staloudessa käytettii n luonnon suomat a n time t ta rko i n hyödyksi. Mets äl ai t umille kuljeske l evat lehmät ja muut kotieläimet söivät roinehei nän metsistä ja näin oli marjan varsille oarempi mahdollisuus kasvaa . Maaseud un kylissä asui nuorta väkeä ja laps ia enemmän kuin n ykyään. ~iikko raho ista , joita n ykyajan lapsi lle kotoa anneta an, eivät ent isajan lapse t osan neet un eksiakaan. Lastenki n aherrukset käytettii n per heen yhtei seksi hyödyksi . Nykyään Lappeenrannassa asuva Lempi Pätynen (jo nka sukuju u ret pohjautuvat t ästä Salmenkylästä) muisteli äi t insä Sofien kertonee n tar inoita lapsu u tensa ma nsika n myyntima t koista Vuolingolta Mikkeliin 1800-luvun lopulla . 11yytävä t metsämansikat poimittiin tuohesta teh t yihi n tuo kkosiin, jo1ssa ne säilyivät e hy1n ä ja kaun11na. Marjakaupalle lähtivä t naapurien l apset yksissä tuu mi n samaa matkaa kulkien . Matka tehtiin jalkapa ti kassa, paljai n ja loin kulkie n. Kengä n pohjia oli näet sääste ttävä. Tiet ol ivat siihen aika an osittai n nurmet tunei ta, hevos ella kuljettavia kärri teitä, joten mukava n ii tä oli paljain jaloinkin kulkea.


12'1

Vasta kaupung in rinnassa laitetti in kengät Jalkaa n. Tyttöje n j äädessä pujottelemaan kengä n nauhojaan , ennätti mukana ollut Paappalan Esu - poika tässä välissä edelle ja kauppasi marjansa sel laisiin he rrasperheis i in, joissa ei hi nnass a tingi tty . Ty töt t unsivat i ts en sä vä h~n petetyiksi, mutta k au naa s ii tä e i kui t enkaan k annettu. Esu - poja n nok keluus marjakaupassa enteil i jo lapsessa tulevaa kauppiaan ja l iikemiehen uraa . Moni ka an l aps i e i vielä 1920 -luvu l lakaan omistanut polku pyö rää ja marjo j en myy ntimatkat Mikkel in tor il le k uljettii n jalkaisin . "J unakyytiinhän ne vähäiset markat ol is ivat huvenneet", puh eliv at serk ukset Aarne ja Tau no Riepponen, mui stellessaa n vuosiky mmen ten takaisia mar ja re i ssu ja an Piiparin harjulle ja Kön önkankaalle . Torille vietynä mansikk a tuo kkos et hävisivä t nop eas ti kaup ungin ro u vien ostoskoreihi n. J al kap at i ka ssa kulk1en kau pun kimatkasta kertyi pojille kilom etrejä läh es kolmekymmentä, mutta nä i n kert yi pient ä tas ku r a haa poikien ku kkaroon . Kulku ne u vo j en l isään ty essä , oliva t ka upun ki matkat toril le helpommi n teh täviss ä. Aamulla karja t yöt tehtyään lä hti~ä t mor.et emännät tästäk in ky lästä to ri kaupalle . Ma rjojen lisä ksi myyti1n t or1lla kotitekoi sta voita, kananmun i a ja puutarhatuot t eita . Ny kyään ei tor ikauppaa paljoak aa n harraste ta . Emänn ät t alo issa ovat i kääntynee t ja nuori väk i mo ne sta paikasta käy vakit uisessa työssä muua l la .


IH

Jo ut oaikoja ei ent isajan lapsilla paljon kaan ollut. Runsaina marj avu osir.a mustikkaa ja puolukkaa kerätti in ~se i ta viikko ja. M~rjat poimittiin käsin. Marjapoimuri on myöhäi semp ien v~osikymmenten keksintö . Marjare t kiä tehtiin s uuriin korpii n kilometrien päähä n. Aamu lla lähdettiin kuten muuhu nkin työhö n ja eväät tehtiin mukaan . Ison astian lisäksi ote tt iin kip pariks i tuokkonen, j ota lähtiessä he ite t ti in ilmaan ja hae ttiin "K ipp a r is, kappa ri s marjoja täy teen''. Tuokkos en lentäessä ylöspäin se en n usti hyv ää marj aon ne a, alaspäin pudotessaan huonoa marjalykkyä . Metsissä kulki myös t alo jen lehmälaumoja . Kaukaa kuuluva k elloj en kalkatus ilmoitti niiden kulke misesta . Us ein o l tiin korvakuulolla, sattuiko vihaista sonnia olemaa n joukossa. Turvapa i kaksi katsottiin so pivaok sais ta puu ta · Usein karja meni kulkuaan, marjamiehiä suuremmin v1 lk aisema tta ja vaara oli ohi. Ruo katun ti oli marjamatkan koh okohta . Kaikki h uu dettiin koo lle , eväitä vaihdettiin, sillä n aapurin leipähän on aina eri makuista kuin oma. Voil eivät päällystett il n usein vastapoim i tuilla mustikoilla . Ruokatauolla miet ittiin usein, että ka nn attaako etsiä uutta marjapaik kaa s i nä päivä nä. Usein kui ten kin tarkottiin e ntisi ä jälk iä . Kotii n tulo matk alla pi dettii n usei ta lev ähdystauko j a, Slllä painoihan täysi marjasanko tai ko ri lapsen kädessä a1ka la ill a . Iltatyönä marjat pu hdistettiin, mikäli mus t ikan lehtiä ja muuta pikkur osk aa oli ma r joje n seass a .


Puolukkaretke l le va r atti i n usein vehnäjauhoista tyhjentyneet säkitkin . Joskus kävi n iin kin, että marjoja kerättiin enemmän kuin jaksettii n kotii n kantaa . Silloin mar jasäkit t ai sel k ävak a t k oo t tiin t ie n va r tee n , jost a ne haetti in hevospel is sä koti i n . Ojittamattomilla so i lla kasvoi ennen runsaasti karpalo it a . Niitä kerät t iin syksyn viime i sinä töi nä , u sein kuur uisi l ta suomä tt äi l tä . Moni lla ovat säilyneet mielessä laps uuden onnelliset kesät marjamatkoineen, leikkeineen ja heinäsirken sirityksinee n. La psuusajan tut t uja tavatessa nämä muistot usei n pu lpah tavat el ämä än . "Kauni it muistot eivät koskaan kuole, eivätkä jätä yksin", sanoo suuri saksalainen ajattelija Goethe .

Tuokkosta käytettiin mm. marja - ja mämminpaistoastiana.


KÄSI TYÖN PERINNETTÄ Jokapäiväiseen elämään ja sen tarpeisiin on läheisesti liittynyt käsillä tekemisen taito . Vaatte et, kodin sisustus, ta l ous- j a työkalut on kaikki valmistettu kotona. On ollut aika, jol l oin koti on ollut ainoa kou l u elämän taistelua va r ten , ja talonpoika in en ta pa oli opettaa tieto ja taito jo laps i lle , jotka otettiin mukaan työ hön, po j at seurasivat miehiä, tytöt naisia . Ta rkastelle ssamme kodeissamme säily neitä esineitä, kertovat ne meille menneitten sukupolvien kauneudentajusta ja korkeasta te knillisestä taidosta. Luonno n läh einen kaun eudentaju, mi elikuvi t us ja käytännönko kemus antoivat oman l eimansa näihin perinte i sesti valmist ettuih in esineisiin. J o kainen esine s yntyi käytä nnön tarpeesta. Mi este n käsissä on ta itavammi n muovautunut puu , joka o li monien t yö - j a talouska lu jen ma teriaa lina . Naisvä ki on huo l ehtinut kot i e n t eks t iilitarpeesta, joka on ai na ollut suuri. Näihin ta r vi t tava t raaka-aineetkin tuotettiin omassa taloudessa. Nii stä tärkeimpiä oli vat pellava ja villa .


PELLAVA Pellavapel to on kuulunut jokaisen talouden viljelyksiin . Monien työ l äiden vaiheiden kaut t a siitä on valmistettu kangasta moneen tarkoituksee n. Pellavan viljelyyn ovat liit t yneet myös monenlaiset ta i at ja uskomukset . Laskia isena mäkeä l askettaessa huudettiin pitkiä pellavia, pitk iä pellavia . Tällä enteiltiin pe lla valle hyvää kasvuvuotta, mutta kaatuminen laskiaismäessä ennusti lakoon menevää pellavapeltoa. Pellevan käsittelyvaiheet: Kylvö Pellevan kylvämisen aika on toukokuu n lopussa, JOlloln maa on j o l ämmintä. Entis a ikaan sanottiinkin , että kun pellava kylvetään t uomen kukinnan aikaan, tulee siitä yhtä valkeaa kuin tuomen ku kat . Se kylvetään vanhasta hei nänurmesta auratt uun ja hyv i n muokattuun maahan. Maa lannoitetaan kal i p i t oisella lannoitus aineel l a esim . koi vupuun tuhkalla . En nen oli vertaus pel l avan ky l vö n t i heydestä, että lutikka pyst yi hyppäämään siemene l t ä toise l le yhd ellä hypyllä. Si eme ne t peitetään haravoimaila ja tämän jäl keen maan pinta poljetaan palja in jaloin ta1 tiivisteliän käs ijy rällä, jos sellainen on käytössä. Rikkaruohot kitketään pois kun pellava on kasvanut noin S cm : n pitu isel le taimel le . Ennen emäntä kokosi ta l osta naiset, loisa kat j a lapset kitkemään rikkarue haja pois .


Ny htä minen Kasvuajaksi on arvioitu 90 - 100 päivää . Pellava n yh detään käsin maasta Pertun pä1vän tieno i lla . Nyh det yt n iput as e te taa n pääll e kk äin rist i k olle, jot a nimitetään pellavara h iksi .

Rohkim i n e n Jos siemenet halut aa n talteen,

~o hkitaan

ne rohka n

avulla. Piikikäs lauta kiinn i tetään penk kiin tai puu pölkkyyn ja pellavanippujen päät vedetään rohkan p ii k kien läpi , joll oi n sylkyt eli s ieme n kod ot karisevat . Siemenet kuivataan ja niitä voidaa n käyttää mm . ka r jan rehuksi, pellavaöljyn valmistuk seen , lääkkeeksl j a uu t ta satoa va r ten .

Liottamine n Liotus vo i t a pa htu a järv essä, nur mell a tai hang ella. No pe in tapa on j ärvil iot us, 10-1 4 vuorokautta vede n lämpöti l asta r iippuen. Pellavaniput la dotaa n hy vään j ärjestykseen tyyneen, matalaan l ahdenpoukamaan, joka on aidatt u tiheästi . Pell avien päälle as e tetaan lika puut ja paino t. Nurmilika kestää 4-6 viikkoa . Siinä pellavat levi te tään nurmelle, jolloin yökast e ja sadevesi Ilottavat pellavat . Hankiliossa pel l avat jä te tää n koko talveksi ha nge n a l le . Er i l iotusmenete lmät antavat pe ll avalanga lle oman värivivahteensa . Liotuksen jälkeen pe l lavat lev itetään ohui n a kerroksina nurme ll e kuivumaan viikoksi tai pariks i säästä rii ppuen . Kuiva t pellavat säily tetään il mavassa oai kas sa l oukutukseen asti.


130

Loukuttaminen Ennen loukutusta on pellavat vielä kuivattava saunan tai riihen lämmössä, koska varsie n on oltava kui v ia ennen käsit t elyä . Lämpötila ei saa olla liian korkea, noin 30-40° on sop i va . Louku tetta essa va r sien puuosa rikkoutuu p äistäreiksi . Laukun kan nella haka taa n pellavan i pp u a, jota si i rretään rungolla niin, että jokai nen ko h ta t u lee l oukutettua . loukuttami nen tapa h tui entisaikaan saunan kota h uoneessa .

L ihtaam inen Päistäree t poistetaa n ku i duis t a l ihd a n

av ~ lla .

Sor ma usta vede t ään l ihda n pohja n ja kannen lävitse ja välillä ravist el laan sit ä . Li hdan pohjapuu n reu nat on raudoi t et t u . Li h ta aminen t e htiin saunan lämmössä . Loukuttamisen j a li htaamisen yh t e yd es s ä puhuttiink i n pella vas a u nasta .

Vito mi ne n Viittimellä lyöde n voidaan poistaa päis tä re it ä . Sormaus ta kää nnel l ään niin, että koko so rma us t ulee käsi t ellyksi .

Har j aamin e n Harjatta e ssa tar ttuva t harja an l yh yet, karheat kuid ut , nä i tä sanotaan re h timiksi ja kätee n j äävät p itkÄt, h ienot ku i dut ns. aiv i nat .


/3/

1. Lihtaaja työssään . Lihtaus oli loukutusta muistuttava työvaihe. Siinä pellavat vedettiin lihdan rautaisten leu koje n lävit se. Lihta oli kevyempi rakentein e n kui n la ukku . 2. Pe ll avalaukku tehtiin kuusen tyvestä, kaksi juurta jätettiin ja l oiksi. Pellava n luuosa hakattiin rikki laukun kannella, jossa oli kaksi pitkittäistä "hammasta" .


l.

Vit t iinkepp i (Vi din- ) valmist ettiin puusta. Se mu istutti muodoltaan puukkoa .

Pellavaharja valmistettiln sian harjaks i sta, jotk a kiinnit ett ii n toisesta päästä narulla tiivi is ti yhteen. Tämän pää l le laitettiin vielä ku usenpi hk aa vahvistukseksi .

3. Vlip si npuu

4. Rohka n yläpää h än tehtiin n . 10 cm : n pitu i se t raot. Rohken a l a pää kiinnitettiin pe nk kiin tai pu upö lkk::•'


133

Rohtimia eli tappu ro ita saadaa n kolmenlaisia. Hiviöta ppura t ovat kaikkein h ie nompia. Näistä kehrättyä lankaa on käytetty pilkkakankaan ( käsipy yh keen ) l oimene ja kuteena . Väli ta ppu rois ta on kehrätty piiken kudet ta . Plä11ystappurolstak in paremmat on keh rätty kude!angaksi j a huonommat käytetty h i r sisei n ie n r i veyk see n, sam o in lihdat essa ka ri s seet !i ta n a lusku i dut k äytettiin ri veykseen . Aivi no ista kehrättyä l ank aa on käytetty laimilankana . Se on ohuempaa ja tasaisempaa kuin rohdinlanka . Kaikki kä ytettiin t ar kkaan, kui duista kari sseet päistäree tk in pantiin perunaku oppien pääll e pakk asta vastaan . Harjatut pe11avasormaukset kierretään kevye lle kiertee11e ja sidotaan yhdellä sormaukse!la nipuksi, joh o n t u l ee 30 sor mausta.

Kuonta lon valm1stus So r maus pöyhitään ja asetetaan käsivarrelle . Kuonta loa varten siitä otetaan kuituja pie nissä erissä, jotka asetellaan vier ekk äin levyks i ja tämä kierretään löyhälle rullalle. Rohtimet säilytetään kuon talo11a, aivinat ha r jattuina sormauksina .

Pelleva n kehräämi nen Työväli ne inä tarvitaan rukki Ja häkkyrä eli harkki. Kuontalo asetetaan rukin käsivarressa pidettyyn häkkyrään. Aivinoista saadaan kehrättyä ohuinta lankaa , s illä kui dut o vat mo n inkertaise st i p itempi ä kuin roht imissa .


Kehrätes sä kuidut saavat langalle ominaisen kierteen . laimilangat kehrätään kieremmiksi, kudelangat saavat olla lievempi kierteisiä. Rukkia on poljettava tasaiseen tahtiin . Kuiduista mu odost uu syljen ja kierteen avulla yhtäjaksoista lankaa rukinrul l alle. Kun sormenpäitä kostut etaan, en nen syljellä, nykyisin on vesikuppi vier essä, saadaan pellavakuidut liimautumaan tiiviisti toisiinsa.

Vyy hti Rukin rulla lta valm is la nka vyyhdetään viipsinpui lla vyyhdeksi . laim ila nkaa varte n käy t etään suurempia vii psinpui ta kuin kud elankaa varten. Vyy hdettäessä langat las ketaan 30 langa n kuartoihin (k aarta eli pasma ) .

Pellavalankojen va lkaisu Talven aikana keh rätyt pellavaiset kudelangat keitettii n tuhkal ipeässä ja vietiin ke väthangille vai k enemaan. Vyyhdit sidotti i n hyvin useasta kohdasta kiinni, etteivät ne sotkeutuneet ke it tämisen aikana . Tuh kaa j a vyyhtejä laitettiin kerroksittain pdtaan kiehumaan . Vyyhde t piti huu htoa huolellisesti ja välill ä niitä kartutti1n, jot ta pä istäreet tippuisivat ja l anka pehmeni si. Huuhtominen suoritettiifi avannolla, jos vesi oli ka ivos ta vähissä . Kevät hang i lla valkaistiin myös valmi iks i kudottuja ka nkaita. Loimi langoil le ei tehty tä tä valkaisukäs itt elyä.

Pellavakankaat Pellavan sydänku lduista . aivinoista kudottiin paita kankalta ja alusvaatekankaita sekä mieh1lle että naisille .


Talv i sa i kaan oli ve s i use i n ka i vos t a v채hiss채 ja pe lla vavyyhd i t ja - kankaat j ouduttiin huuhtomaan avan nolla.


Aivinlangoista va l mi stulvat my ös liinavaattee t j a pöytäliinat . Va nhoi ssa laka nois sa n äkee us e in keskelle ommellun sa uma n . Tämä seli ttyy sillä , että ka ngas p uut oli vat kapeita eikä saanut ts ysleveää k udottua. Rohdinkan kaasta valmiste ttii n kesäkäyttöön t yövaa tte i ta , joita ta l vella käytettiin alusvaatteina. Ro h t i mis ia oli vat myös käsi- ja sauna pyyhkee t. Kun kuteena kä ytettiin pella v alanka a ja l oimena pu uv i l l aa . sa no tt iin tä lla ista ka n gasta puolipellavaiseks i . Näi n kudottiin mm . liina vaatte ita, pusero- ja mekkokankaita. Pelleva n kasv a tus vähe n i 1950 - l uvu l la.

Vii meksi

kasva t e t tiin pellavaa t ä llä kylällä vuon na 196 1 Salmelassa. Sit ten tulikin p itempi tauko, mutta jälleen vuon na 1974 innostuttiin pel l avan kasvatukseen Salmelan t i l al l a .

VILLA Lampaat keritään neljäs ti vuodessa, syk s yllä jou lu n t ienoilla , ke vät t al vella ja en ne n la i tu melle laskemista. Jokai sella k erin täkerrall a saa daan laadullisest i e r i l aista v il l aa . Kesä v i lla o n pa r asta, se on pitkää ja sopii hyvin loim1langaksi.

Karstaus Villat käsitellään kehruukuntoon kar s taam a l la . Ennen karstausta on vi llat tu otava l ämpimää n uuni n päälle. Villa t s eko i tetaa n ja kuohkeutetaan ensin i so i lla karstoi ll a . ~lakarsta on k ii nn i tett y ns . kar stap e nkkiin, jo ssa on s il le oma t eli n e .


IH

1. Kerit s ime t

2 . K채sikarstat

J . Karstapenkki


Villat sekoitetaan yläkarstaa kaksin käsi n lii ku t tamalla . Villoja vatvotaan vielä nyppimällä niitä pieninä tukkuina. Käsikarstoilla ne karst ataa n hahtuviksi el i leperei ks i langan kehräämistä varten. Lep peet (l epere } säilytettiin omassa vakassaan ns . leve vakassa . Vil l ojen käsittelyn aikana käytetään karstavaatetta, joko vanha esil iina tai muu erillinen vaate on suojaamassa vaatteita .

Villaka nka at Villa- ja puolivi ll a isist a kankaista ommelt iin mie sten ja naisten vaatteita. Puolivill aisen ka nkaan lo imena o li puuvilla - tai pellavalanka ja kuteena villalanka. Raidallisia ja ruudul l isia peittokankaita on k udottu sekä puol ivillaise na että täy svillais ena sängyn päälle , he vosloimeksi ja nahkavällyjen pääll iseks i. Uusia hevosloimia käytettiin aluksi sängynpeitteenä ja kesällä vuodepeittonakin . jonkin aikaa palveltuaan lo imet annettiin miehille hevosen peitteeksi. ~äissä

Villaka nkaasta valmistettiin vanuttamalla sa rka a, j osta ommel t iin miesten pukuja, pomppia ja naiste n hameitaki n . Sarkaa käytettiin myös rek iv aatteessa, joka vielä koriste ltiin kirjonnalla. Sa rkakangas oli use immite n harmaata. Täysvil!ainen kangas vanui paremm in kui n sellainen kanga s, joss a o li seassa käytetty muuta mat eriaal i a. Mui stetaan , että joskus on saran loimi tehty vuorolankaise na puuvillasta ja villasta tai kokonaan puuvillasta . Sarkaa van utettii n tällä kylällä viimeksi vuo nna 1963 Säkk1lässä . Kankaan tähän oli kutonut Hy rssälässä Elsa Liukkone n.


IJ')

Ru a kl npu ut ( raakin- )


1~0

Saran vanutus Sarkakankaan ku tominen ja vanuttaminen te h tiin usein yhteisesti useamman ta lon kanssa tal koil la . Va n uttamisessa tarv i ttavat rua k inpuu t (r aakinp uut ) tuo tiin tupaan, jossa tämä työvaihe tapahtui . Villakangas kas t elt i in lämpimässä vedessä ja levit ett ii n ruakinpu id en pykälie n pää l le ja kansi, jossa oli samanl aiset pykälät painett i in k ankaa n päälle . Kansiosassa oli sivuilla ja päi ssä tap i t, joista vetäe n kantta lii kute l tiin pituussu un nassa. Laps e t pä ä sivät usein vi el ä pa inoks i kanne lle i st umaan. Väli l lä kangas kasteltiin ja käsi t t e l yä ta isteltiin n iin kauan, e tt ä kang as va nui. Kostea vanunut kangas kierrettiin si l eästi t ukin ympärille ja l aitettiin uu nin jälkilämpöö n yöks i kuivumaan. Usei n myös muillekin vil l aisi ll e kankaille tehti in tämä jäl kikäs i tte ly . Saran van o t tam inen ruakinpuilla oli erittäi n raskas t a työtä, jo hon mie hetki n os al listu ivat .


1~1

VAATETUKSESTA 1900 - LUVUN ALKUKYMMENINÄ Naiset käyttivät puolivillaisesta kan kaasta valmistettuja hameita. Vyötäröllä rypytetty hame oli yleinen . Useammasta viistatusta kappaleeste valmis tettiin leveäh elmaisia hameita , jotka saatet tiin vielä rypyttää vyötäröllä. Puserot valmistettiin usea mmast a kappaleeste tykö i stuviks i, usein myös vuorillisiksi. Näissä käytett iin joko pystykaulusta tai kääntyvää kaulusta.

Avokaulaisia

pusero ita ei käytetty . Alusvaatteetkin valm ist ettiin itse, usein vielä kotikutoisesta kankaasta . Puuvillalangasta kudottiin juovikkai ta kanka ita alushameisiin. Näissä on käytetty myös villakudetta, jolloin ne olivat lämpimämpiä kovallakin pak kasella . Varsinkin osto kankaasta valmistettuihin alushameisiin, paitoihi n ja housun l ahkeisi in virk att iin pitsejä tai käytettiin rötyyri kori steita ( prodyyr i - ) . Näihi n tarvittavia nappejak in valmistettiin itse. Lankaa kierrettiin len kiksi, joka päällystettiin tiiviisti langalla ympäriinsä. Kesäksi kudottiin pu uvillalangasta piävuatteit a eli hui veja ja talve ks i villahuiveja . käytetti i n ostettua s ilk kihuivia.

Juhlahu ivi na

Paltto oli sekä miesten että naisten käyttämä päällystakki . Se oli sarkaa tai muuta villakangasta ulottuen puoleen sääreen. Miehi lle valmistettiin räätälintyönä pukuja ja pomppia. Sarkapukuun kuului suoralahkeiset housut ja takki joko yhdellä tai kahdella nap pirivillä . Paita oli kaulukseton kotikutoisesta tai ostokankaasta valmis tettu. Tällaisen kauluksetloman paidan kanssa käyte ttiin irtokauluks ia paremmissa tilaisuuksissa .


Miesten kesäiset ty övaat teet olivat kotikutoista pellavaa. Pääh ineenä kä ytettiin vilttihattua tai nenäliinaa, jonka nurkat solmittiin, että se pysy i päässä. Naiset käyttivät leveähelmaisia hame i ta, joide n alle voitiin talvisaikaan pukea vaikka useampi alushame lämmikkeeksi. Puserot oli vat usein tyköistuvia .


Puolivillaisesta kankaasta teht ii n kesäpukuja, joihin kuului myös liivit . Saapashous ut tulivat käyttöön 1920- 1930 luv uilla . Pomppa ol i saraste valmistettu 3/4 pituinen päällys takki . Miehet käyttivät myös ohuemmasta kankaas t a valmistettua lyyssiä, joka oli lyhyt pusakkamalline n ja nappikiinnityksellä varust e ttu , sil lä vetoketju oli s ii hen aikaan vielä tuntematon käsite. Ompe l ljatkin valmistivat lyyssejä mies vä elle, vaikka muut pääll ysvaa tte et olivatkin rä ätälien tekemiä . Lammasnahkaturkkeja käytt ivät varakkaammat isännät kaupungis sa ja muuall a pitemmissä matkoissa käydessään. Uusia vaatekappaleita kä ytettiiP aluksi paremp ina vaatteina, mutta paikattuna ja pa rsittuna palvelivat vielä kauan ty övaa tteina . Pyhäpäivinä pukeudu tt iin ylee nsä pa rempiin vaatteisiin, koska tämä pyh i tettiin lepopäiväksi ja tehti in vain välttämättömät työt.

l asten vaatetus Laste n vaatteita valm istet tiin paljon aikuisten ja isompien last e n van hoista vaa t teista pienent ämällä . Koulun kuusi- ja kevätjuhlaan pyrittiin l aps ill e ompelemaan uudet vaatteet jo ko kotikutoisesta tai osto kankaas ta . Tytöille ommelt1in mekkoja Ja esiliinoja, poj i lle pitkiä housuja tai po lvlhous uja, pa i to ja ja plkku t akkeja . Vanhoista valokuv ist a 1910- 1930 luvuilta voi havaita , että pojatkin on puettu mekko i h i n ja esiliinoihin ensimmä isin ä ikävu osinaan.


Vaat t ei d e n s ä i ly tys Ent isaikaan kotien vaa t esä 1l ön ä to i mivat ai tat . Si e llä vaa tetava r a t r i pus t et tiin or s ille . Er ilaiset va ka t j a a rkut ovat myös oll ee t vaa ttei de n sä i l y t y ksess ä k ä yt e t t yjä p it opa i kkoj a. Aitta ol i i l mava ja vii leä j a näi n s opi va pi t emp i a ika i s e enk in sä i lyt ykseen, s i llä ny kyisten t u tkimu sten peru s t eella lii a ll1 ne n lämpö ku ivattae ku it ua inest a j a l yhe n tää va a tt ei den i kää .

Las t en vaa te t u sta


Täkk i Täkit ku ten mu u tk i n vuode vaatte et on en t isaikaan va l miste t t u itse a l usta a lk a e n . Täkin päälliseksi on kudo t tu p uolivil l ainen kangas ja alaka ngas puuvil l asta t ai pel l avas t a . Tä k in ompelu on teh t y täkintekop u iss a ns . pe i t e kai t eissa . Peitekaitei de n pä iss ä o n ka ks i hammast e tt ua pyörää ja l inkut, joiden avu lla kangas saadaan p in go t ettua . Pyöreisiin pitkii n sivupu ih in n aulataan kaksinkertainen paksu kangaskaistale.

Täkin ompe lu Täk in pääl li - j a a l aka n gas ommellaan p i tk äs tä sivus ta yhteen ja t ämä si vu ommellaan ensi n ka i teen sivupuu n ka n kaa seen . Alakankaan toin e n s ivu ommell aa n vastaa vasti toisen sivup u un kankaaseen j a t ä t ä sivupuuta ki e r r etää n , jo ll o i n alakangas kier tyy puun ympäril l e ja kiristyy kaitee n sivupui den väliin . Van ua l e vite t ää n pingot e t ull e kankaall e j a pää l l ika ngas vedetään vanun yli j a ki i nn i tetään sivupuun ympäri lle kierrettyyn a l akankaasee n. Ompelu tehdään etupistoin . Ku n pi ngote ttu al ue on sa at u omme l t ua, kä ä r i tään valmis ti kattu osa to i se n si vup uun ympärille . Alakangasta ki e rret ää n pois toise lt a s i vupuu lt a uu delleen pingotettavaksi ja omme l tava ksi . Reunoih in on ommeltu suoria v i ivoja ja kes kelle ru ut uja , vi no j a viiv o ja t ai pyör y lö i tä, mi elikuv i tuksen muk aa n .


Tä kin päällikangas on tehty myös tilkuista, j o llo in sama nsuuru iset ne liöt tai kolmiot on ensin yhd i s tetty to isiinsa ja ti kattu nä iden rajOJa pitk in .

--·--Täkintekopuut eli peiteka1teet


Olkipatja eli pulsteri Olkipatjat olivat yleisiä vielä 1960 - luvun alussa, mutta vähitelle n tehdasvalmisteiset patjat syrjäyttivät olkipatjojen käyt ön . Patjan päälliskangas oli tiivistä puuvilla- tai pellavakangasta joko kotikutoista tai kaupasta ostettua, usein raidallista kangasta . Patjapussi täytettiin pitkillä rukiin oljilla siten, että paksummat tyvipäät tuliva t patjan päihin. Oljet vai hdettiin kerran tai kah desti vuodessa talon tavasta riippuen .

Neuletyöt Kotona neulottiin sukat ja lapaset, villanutut ja -takit. Ne neulo ttiin kotikehruisesta villalangasta . Miehille tehtiin nilkkasu kkia, kun taas naiset käyttivät pitkävartisia sukkia, jotka kiinnitettii n na uh alle jalan ympäri tai ns . sukkaneuhalla liiviin . Naisille nilkkasukat ovat tulleet myöhemmin käyttöön . Työkintaita on tehty kinnasneulalla, joka on valmistettu puusta, luusta tai metallista . Neula on noin 10 cm pitkä ja litteä . Neulakintaat ovat paksut ja joustavat . Sopivana lankana on pidetty 2-, 3tai 4-kertaista, lieväkierteistä lankaa, yleensä paksumpaa ku in t avallisilla sukkap u ikoi l la te h täessä . Neulakintaat ovat olleet tasakärkisiä ja niiden suuhun on usein neulottu raita erivärisellä langalla. Paremmiksi lapasiksi neulottiin joko pienikuvioisia tai tähtimalli - koristeisia lapasia. Väreinä olivat luonnonvärit, musta, harmaa ja valkea . Konekutojilla on kudotettu omakehruisesta langasta villavaatteita . Tällä kylällä ei ole konekutojia asu nut vaan lähimmät kutojat olivat kaupungissa.


Ompelutyö t Omp elut öitä tehtiin mon issa taloissa i tseki n, jo s vain taitoa ja aikaa riitti . Ompelu ko ne o l i h arvinaine n kapi stus vielä vuosisadan alkukymme n in ä . Ensimmäi se t koneet oli v at kam mista kierrettäviä la it te ita , joita e i j oka ta l oudessa nä k ynyt . My öhemmin yleistyivä t jalalla po ljet tavat koneet, jo tka ovat olleet käytössä l ä hes joka hu ushol lissa. Tämänkin omp elukonetyyp in ovat nykyiset sähkökoneet monine li s ä laitteineen syrjäyt täneet lähe s kokonaa n . Ompe lijoina tääl tä mu is tetaan Aino Ri e pp one n, Elli Kekkonen ja Hi l ja Pilve n t ie . He tek ivät tätä työtä än useimmiten kotonaan . Om pelutyötä kävivät tekemässä myös monet ompelijat läh i ky li st ä j a kau pu ng1stakin.

~ im i koiminen

Erittäi n tä rkeä työvaihe alus - ja l iinavaatteiden k o hda l l~ oli nim ikirjain t en ompe l emi ne n. Tämän vuosis adan alussa nim ikirjaim et ommelti in hyvln ko rist eellisiksi, mutta muodin vaiht elut ovat näkyneet n iissäk 1n , ollen joskus hyvinkin yksln kertaisia .

Kirjo nt a Kirjo o ta t öiden poh jaka nk aa t kudottiin y l eensä i tse pel l ava st a , pu uvil l asta tai villa st a kä yttötarkoitu ksee n sopivi ks i . Kirjonta kuvioina suosittuja ovat olleet geometrise t aihP.et ja t yyli t ellyt kukka-, kasv1 - ja elä inaiheet . Kirjonta koristelua on käytetty mm . l1inavaatte issa, puseroissa, lenin geissä, sohva tyyn yiss ä, pyyheliinapeitoissa, re k i vaatte1ssa , ne nä lilno i ssa ja nen ä l iinalau ku is sa .


.

l

,~ ,

Sota- ja pu la -ajan materiaalit Liinaa eli hampp ua viljeltiin monissa talouksissa tälläkin kylällä . Se kasvoi syvämu lta isessa ja ravintorikkaassa maassa. liinan siemen e t kylvettiin kevät hallojen mentyä, kesäkuun alkupuolella. Se oli nopeakasvui nen ja tukehdutti helposti rikkaru o hot, joten sitä ei tarvinnut k i tkeä kuten pellavaa. liina oli karheampi kuituista, mutta käs ittelyvaiheet sillä olivat samat kuin pellaval la . Vii meksi lii naa on täällä kastatettu 1950 - luvun alussa . Si ll akuitu ostettiin kaupasta j a ke hrät tiin koto na langaks i. väril tään se oli puhtaan valkeaa . Sille lankaa voi tiin käytt ää monissa kudonnaisissa myös yhdessä pellava - ta i villalankojen kanssa . Aina ei ollut mahdollista valmistaa vaatteita uudesta ka nkaasta, vaan van hoista vaatteista ratk ottii n saumat auki ja kulunut päällyspuo li käännettiin· nurjak si puoleksi ja ommelt ii n sa umat uudelleen . Näin uudistu iva t monet va a te kappaleet sota- ja pula-aika na •


/50

Käs i työ n a utta jia 1900 - luvun alussa Tä lle kyläk unna ll e ominaisia tekstiilejä ova t olleet vil lasta ja pel l avasta valmistetut käyttökankaat . Jokaisessa talossa ja mökissä ke h rättiin ja kudottiin talvisaikaan. Jos apua on ta rvi ttu, on omalta kylältä löyty nyt av uliai t a henk ilöitä kehräämiseen, kankaiden laitteon ja kutomiseen. Varsinkin j os talossa oli vain yksi naisihminen, o l i ap u tarp een . Sarkaloimen j a -kuteen kehr äämin e n ja kutomine n oli vaa tivaa työ tä , jotta lopputulokseksi saatiin tasaista sarkaa . Jos lanka oli epätasaista j a kangas hätiköimällä kudott ua, tuli vanutuksessa kurttuja. Manta Salmelainen ja Manta Häk k inen muiste taan erittäin taitavina saranloimen kehrääjinä ja kutojina . Manta Häkkinen valmisti paljon kudonnaisia Säkkiiän talossa. Mat leen a Wallengren tunnettiin taitavana kankurina . Miesten ja naiste n pukukankaat, ik kunaverhot ja monet mu u t taidokk aat kankaat sy n tyivät hä nen käsistään . Hyvin valmistuivat moniniitisetki n kankaan rakenteet käytännön oppien sanelemina. Hä nen sisarensa Karoliina Walleng re n auttoi kehräämisessä. Yhdessä he kiersivät kylän taloissa kehräämässä ja kutomassa . Kehruu- ja kudonta - apua ovat a nta neet myös Anna Mari Närväine n, Miina Valtonen ja Anna Siiskonen . Val ko na uhayhdistyksen omistamassa Ai rol an tyttökodissa tytöt kutoivat kyläläisil le kin tilauksesta kankaita 1930 - 1940 luvuilla .


/~

Kor i s t e t eks t iil i t Pel l av a- ja vi ll ala ng at kudotti i n aikaisemmin perheiden käyt t övaatteiden kankaisi i n ja muihin välttämättömiin teksti i lelhin . Vasta 1940-luvun lopulla yleistyi tek s t i ilien kutominen myös k o ris t etar koit uk sii n . Ko t i en vii ht yvyyt ee n alet tii n k i inn ittää e nemmä n hu omiot a j a va l mistetti i n tekstiilejä myös sei n äk orist ee ksi . Näihi n koristeteks t iilei h in ei ky l ä kunn a lla ole ollut omaa mallistoa, vaan mallit ova t l evinneet tä nne muual t a . Käsity ö ne uvonta-a s em a lta ja eri laisis ta käsity ö l ehd istä löytyi vät mall it mo n i in ryi jy ih i n , r aanuihin ja t ä känöih i n. Puoli r yijyjä kudottiin varsinkin pu l a - aikana , jollo in materiaaleist a oli pulaa . Puol i ryijyyn ei ta r v i nnut lankaa ni i n paljon kuin kokonaan nu ki t e tt uun ryijyy n, kos ka si in ä on nuk i tt amalla ko r os t e tt u va in tiet t y jä osa-aluei ta . Yht e isloimia laitettiin koululla op e ttajienkLo kanssa yhdessä . Kang a spuut ol1vat opett a ja Anja J u n t us en asunno n puol e lla ja jokainen vuorollaan sa i käydä ku ta massa oman osuute n sa . Siellä kudott iin mm. ovive rhoja ja tä k änöi tä . Tehdasvalmisteisten kankaiden ja vaat t eiden osto yleistyi 1950-luvun lopulla ja käsitöiden teko ei o l l ut enää siinä mää r in välttämätö n tä kuin alkai semmin . Käsitöiden teke minen on kui t e nk in säilynyt h arra st uks e n a vie l ä mo ni ssa k ylän tal o issa n äihin päivii n asti.


IU

Tu pa Tupa on ollut ka iken kokoo ntumisen keskus niin ta lonväelle ku i n vierai l l ekin . Se on ollut myös nukkuma- ja ruokai lupa ikka, sekä koko perheen tärkein työpaikk a . Tupa on koonnut kaikki ihmi$ikäpolvet yhteen työn ääreen ja tämä on lujittanut yhteishenkeä ja elämän arvojen kunn ioittamis ta. Tuvan sisustukseen kuuluivat ta lonp ojan ammattia ja työtä ilmaisevat ja palvel evat kalusteet ja välineet . Tuvassa voitiin erottaa naisten ja miesten puo li , jolloin naist en töitä varten mm. kangaspuut tarvikkeineen ja rukk i s ijai tsivat t uvan peräpuolella valoisassa paikassa, kun taas miesten puol i sijaitsi ovensuu n puolella, jonne oli si j oite tt u höy l äpenkki, työkalukaapp i ja ve istopölkky. Kangaspuut vietiin kesäna j aksi pois tuvasta aittaan tai ta lo n ullakolle. Samoin höyläpenkkiä sä il ytettiin kesällä liiterissä tms . Kun ulkotyöt o l i syksyllä saatu t eh dyksi, a l oitetti i n käsitöiden te k o tuvassa il tapuht eina. Kangaspuut ja höy l ä penkki tarvikkei neen tuotii n tupaan paikoilleen. Tuvan seinän v i ertä k1ersivät pitkät, jykevä t penkit . Pöy tä sijaitsi tuvan perällä, toisen Selnänvieruspöydän suuntaisesti. Toisel l a puolella pöytää oli ke vyempitakai n en penkki, j ota sano ttiin rahiksi . Pöytä on u sein toimin ut le i vinpöytä näkin, joll oin pöytälev y on käännetty ylösalaisin l eipomista varte n. Jos tup aa kä ytettiin ruuan valmistuspaikkana, kuului kalustukseen jokin piene~pi pöytä, astiakaappi j a astianpesupöytä .


Nukkumista varten oli puusängy t tai vetosohvat ja viluisimmat nukku ivat uu n in päällä. Ku l kumiehet saivat yösijan pitkän penk in päällä. Kankaiden luomista varten tupaan tuotiin luomapuut . Isot korkeat luomapuut aset ettiin orren kohdalle, jol lo in orressa oli e r illinen, reiällinen tukipu u l uomapuita varten. Tuvan lattialla ei arkioloissa juuri mattoja käytetty, korkeintaan jok1n vanha mattopätkä ovensuussa ja käyntikohdalla. Tämä oli käytännön sa ne lem a ratkai s u, sillä toimihan tämä huone puhdetöiden työverstaana ja näin lattia o l i helpompi puhdistaa. J uhlaku n toon tupaa lai tettaessa se puhdistett1in huolella, lattialle l e vitettiin pitkät, kapeat räsyma tot ja pöydälle kotikut oinen pe llav al iina . Va nhoista vaatteista l eikatt ii n kudetta mattoihin . Niiden perinteinen mal l i on ollut raido itettua, jossa symmetrinen kirkkaampi värinen raitaosuus on toistunut määrätyn pohjaosuuden j älkeen. Tä lla i set matot ovat olleet tyypi llisiä tupien lattioilla vielä nykyisinkin. Räsymatto on v i ihdyttänyt lapsiakin kun he ovat etsineet mistä kohdasta l öytyy kenenkin vanhaa mekkoa ja esilii n aa . Seinäkoristeena käytettiin huoneentaulua, jossa kankaalle oli kirjottu jokin kuva-aihe ja siihen sopiv a värssy. Paljon käytetty lause oli "Herran pelko on viisauden alku" . I kkunaverho t ol1vat joko ko tikutoisia tai osto kankaas ta valmistettu . Kotikut oisis sa ve rh oissa oli sekä yksiväris1ä että raita - ja sidoskor is teisia malleja . Kukkakuvioiset verhot ja sa lu siin i t oltvat myös suosittuja monissa tuvissa.


Tu paan työn ääreen ei enää kokoonnuta samassa merkityks es sä ku in esim . 1950 -luvu lla, jolloin vielä paljo n jouduttiin valmistamaan jokapäiväisessä e l ämässä tarv ittavia esineit ä i t se. Olojen kehittyminen , teollist um inen ja eli nkeinoelämän monipuo l ist um inen ovat muuttaneet täälläkin ihmist en elämänrytmiä . ~ykyisin

on levinnyt maaseudullakin sellainen rakennusm uoto, joka on luopunut tuvasta, talonpoikais en asumismuodon kes keisimmästä huoneesta, jos sa höylä n la st ut l ensivä t, ru kki surisi ja

ka ng aspuut pauk kuivat. Tilalle on tullut kaupunkiseudulta lainalun malli n Talonpoikaiset mukaan tehokas keittiö ja o l ohuone. huonekalutkin ovat usein v aihtuneet tehdasvalmis teisiin s ohvakalusteisiin .


Tuvan uuni Tuvan keskeisin osa on iso, muurattu , pu il la lämmitettävä uu ni . Mitä isompi tu pa sen iso mp i uuni. Uunin er i os i en n im it ykse t : uunin arina, s uul uukku, kupu, piiskoppa, päälinen , pan kk o , pa nken alunen, pellit, hiilus, hahlat, hahlarauta, pankkorauta, hella, savuhormit, rapu t , sola ja ranssi. Uunissa on tasainen, kivistä ta i tiil ist ä muurattu arina samoin kupu. Lämmittämisen j a puhdistamisen jä lkeen sie l lä pais tuvat kaikki, ruis - , o h ra - ja kauralei v ät, kala- ym. ku kot, maltaat, talkkunat ja piirakat ar ina lla, peltien päällä taas vehnäset, pi kk uleivät, pan nu kakut ja veripaltut, v uo ' issa ka k u t, la atikkoruuat, mämmit, paistit ja puurot. Miesväki on haudutta nut puhde ty ötarpei t aa n uunissa . Uunin päällys on p iis kopan ( haiku - ) takana o leva laakea ki vistä muurattu tasa nne. Se o n er in omaine n hoitopaikka ko lottav ille ja pale levil le jä senille. Siellä on lämmitellyt kä yp äläistä mone n lai sta ku lk ur ista professoriin, l apses t a vanhukseen. Uun i l le p äästään kiv ias ke l mia pitkin. Säi l yty s pa ikk a na uunin pä älys on vertaansa vailla, siellä ova t s ip ulit kopissaan, pellavat ja v i llat vakoissaa n , s yty kepä ree t n ip u iss aan. Työt arvikepuu t ja laudat kuiv att iin uunil l a samoin sukat, lapaset ja kastuneet va atteet . Nykyisin uunin päälys on e nim mä ks ee n aitiopaikkana.

l i

1


Uuni n kupeelle järjestet t iin sän ky vilu1sempie n nukkumapaikaksi . Pai kk a nsa sai myös ves i saavi jakka roinee n uu n i n etusivusta l la . Hi il us on uunin s uuluuku n edessä, johon hiilet vede t ää n koukull a uuni s ta samoin tuhka luud it aan sii hen. Hii luksessa on hyvä keittää h iilie n pää l lä tai hahloissa , samoi n ka la t ja makkarat paistuv a t hiiluksessa . Hi ile t voi myös työntää he lla n alle, josta ne l ämmi tt ä vä t hellan. Panke n alu nen on hii luk sen alla o l eva syven n ys, jo ka on puiden pi t opa ikka. Uunin ranssi k ier tä ä uunin kopan alar e unaa . Sen reuna l la säilyvät tuliti k ut, kahvimylly , kahvi - ja soker i purkit. Uuni n sola on ilmarako se inän ja muurin välissä pal otur valli suussy is tä . So lassa säil yvät piakko. l eipäl a pio , paistapelli t ja ov at sieltä kätevästi otet ta v issa. Kerrot aan jossai n talossa u ko n pu donn een uunin sol aa n, jok u totesi : "onko uuni purettava vai ukko t a pe ttava " , ei tarvi nnut t e hd ä kum p a a kaan, s1llä sola o l i niin s uur i, että uk ko auttae n pää si sieltä . Yksi s anonta on uunista ta llai nenk i n: Akka j a uun i on a 1na oltava k otona .


15t

Uuniin liittyvää esineistöä

ll 2 . Rinkikoukulla siirrettiin lieden kuumia renkaita. 1. Kolmijalka asetettiin hiilloksen päälle ja sen varaan la it ett iin keitto pata.

Hiilikalalla kaavittiin ja tuhka uunista pois.

4. Uuniluudella luudittiin uuni tuh kast a puhtaaksi .

Hiilihangolla ( ranstakka ) kohennettiin kamarinuunissa kekäleitä .

6 . Haahla n ( hu ahla ) koukkuu n laitettiin pata tai pannu riippumaan hiilloksen yläpuolelle .


/)3

Tuva n uu n i


t.S'

Tuva n orret Tavallisesti tuvassa oli kolme ortta, kahden puolen sivustalla ja keskusorsi . Pitkät laudat laitettiin orsien päälle poikittain joko yksi leveämpi tai kaksi ka pe aa vierekkäin hyllyiksi. Näillä hyllyillä pidettiin mm. karsta t, pirrat, niisikoppa ja kirjalaatikko . Keskusorrella kuivatettiin kostuneet vällyt ja hevosloimet. Talvisaikaan lasten nuorakiikku sidottiin orteen .

_... ____,~.._ _ _ .,·---


liO

Hämärähyssy Ta l visaikaan päivän painuessa mailleen, viete t t i in monissa perheis sä hämärä hyssyä, sel laista levol l ista h e tkeä päivä- ja puhdetöiden l oma ssa. Lamppuun ei sytytet t y valo a va an istutti in hiljai suudessa ja usein mieh et vetäytyi vät tuv an penk ill e pitkäkseen , raskaa n pä i vä t yön teht y ää n . lapsetkin nukahtivat keinutuolissa istuvan mummon syli in , ot taen p ienet torkut . Kamarin uunin oll es s a hi il il lään jo ku perheen jäs e n is tä saattoi istahtaa tu ol ille uuni n etee n ja kohennella kekä lei tä hiilihang olla ja samal l a nauttia hi i lten l oimus t a ja hilj aisu udesta . Nuort e n naisten tu l tua navetalta, otett i in u un i ssa mu h ineet ru uat pö ydälle j a käytii n pö ydän ympä r ille jokai n en omal l e paikalleen nautt i maan ilta-ateriaa.


,,, Puhdetyöt tuvassa Puhdetyöt kuulu iv at ku i n luonnostaan entisaja n i hmisten arkipä i vää n. Ku n ilta - a t eria ol i syöty, pöydät siistitty ja astiat pesty, vie tett ii n yh teistä il taa työn ääressä . Oman käden työnä valmist ui yleensä kaikki mitä taloudessa tarvit t i i n . Mies ten käsistä sy n tyi vä t kirnu t, vo ipytyt , kalja t ynnör i t , saav i t, sammi ot ja purnukat keittokauhoihin ja lusi k oi h in ast i . Tuohes ta t eh ti in vakko ja monee n käyttöön . Si itä te h tiin mämm i - j a marjatuokkoset , kukka-astiat, v irsut, paimentorvet, ka n tit ja monet muu t käy t töes i neet . Alku kesä oli tuohe n kiskomiselle sopivi nt a a i kaa . Tosin tuohi ir t oaa pu u sta muunakin vuodenaikana, e i kuite n kaan p akkassäällä . Lautatarpe e t puhdetöihin varatt ii n jo a ik a i semm in , joita l äp i vuo den oli tu v an orsilla kuivumassa ja sieltä ne olivat kä t evästi saa tavissa . Metsäs t ä o li t uotu sulamaan pär ep uita, joist a ki skott i in p äreitä j a valmistettiin vakkoja ka l oille, marjoi l le, pyy k i lle, v i llo il le j a pe ll aville, kaikille omansa sekä na vet alle si lppu vakka. Pitkistä ko iv uvitso ist a

k ierretti in korvat vakoille. Päreistä valm istettiin myös katiskat . Kalaverkot kudottiin it se ja t u ohes ta valmis t ett i in nii hi n kohoja j a painoja. Samo i n ryaät ja merrat valmist uiva t ko t i tek oisi na. Pe lla vari hmasta teht iin p i k il ankaa ke nki en j a hevosvaljaide n korjuuta va r ten . Reki e n pajut t amine n ja valmistami n en ku ului n ii ni k ään puhdetöih in . Lattialla höy l än l astujen seassa lapset kin löysivät miel ui sta puu h aa eikä i ltapuh d e he i llekään kä ynyt pi tk ä ksi .


Naisväen puhdetöihin kuului pellavan ja villan kehrääminen ja kutominenkin . Syystalven puhteina kehrättiin ja valoisampi aika, kevättalvi, oli yleen sä kutomis en aikaa . Vispilät ja luud at valmistettiin myös kotoisista tarpeista . Vispilävarvut otettiin kevätkesällä hiirenkarvan aikaan. Vispilöitä valmistettiin monenkokoisia, käyttötarkoituksesta riippuen . Voin valmistuksessa tarvittiin suurempaa, tanak kaa vispilää kun taas taikinan vatkaamiseen ja pyykin kostuttamiseen tarvittiin omansa . Luutavarvuiksi kelpasivat lehdett ömään aikaan kaadetui sta koivuista varvut .

~aisten puhdetöihin kuului mm . kehrääminen ja karstaaminen, miehet taas valmistivat ja korjasivat puutyökaluja .


Pajureen eli työreen valmistus Reen t a rv ikkeet , jalaksct , kapl as- ja kaustapuut oli varat tava hyvis sä ajoin kuivumaan ennenkuin valmistusvaihe oli käsillä . Jal aspuuksi , mi k äli reki tehtiin paineluista jalaksista , otettiin niityn reunamaita sopiv~n kokoinen koivu , jonka tyv ipää veistettiin noin reilu2ti jalaksen levyiseksi. Taivutuskohdan päähän jätettiin paksunnos, joka piti jalaspuun. pain ipuun !oveen kiilaa malla l11kittuna paikoillaan. Ulkopintaan ei millään tavoin rikottu. Jalaspuun painettava p ää haudat ti in jo ko riih en tai tuvan uurissa kuumaksi, jolloin se sitkis t yi . Sen pää kiil attiin painipuussa o le vaan !oveen ja painaminen aloitettiin. Puu ha ssa piti olla vähintään kak s i henkilöä . Painaminen suori tettiin aluksi painipuun ja painettavan jalaspuun o l lessa lap pecllaan maassa . Taivu ttaminen tehtiin hyvin hiLa as ti. Jalaspuun kantapuoleen kiinnitettiin köysi , josta vetäen sJLä kiristettiin kiirettä pitämät tä. Raut akan gul l a , joka lyötiin maahan, vielä avuksi pai nettiin . Loppuosa pai ne~i ­ s esta su oritet t iin kun painipuu j'laksinecn käännettiin seinän vierelle syrjälleen . Suinästä tukien oli ~autak an­ gella hyvä painaa tarvittava määrä . Kun jalöspuu oli jcn kin verran kuivu nut, otettiin se painipuusta irti , sid ottiir väliaikaisesti , ettei oijennut ja v i eti i~ t uvan orsille kuivumaan. Reen valmistus tapahtui tuvassa. Kun jalaspu ut oli veiste tty ja höylätty oikean muotoisiksi , hakattiin niihin kaplaille tulevat kolot, viisi kumpaa nkin jala~seen . Kapl aita oli kahdenlaisia , oksakaplaita ja suoria. Oksa kaplai oli koivusta lankaistu k~plaan mittainen kappale, jossa o l i tuore , sop i van jyrkästi erkaneva oksa, joka sidottiin kysciseen kaplaaseen tulevan pajun kytkentään . Oksakaplas tuki h uoreatta vasti reen rake n netta ja kuormaa käytettäessä sen t~i tse pujotettu köysi liikkui he rke mmin ki r istatt:äessä . Ellei kaikki, ni in tavallisesti kolme puole l laan oli oksakaplaita .


Kun jalakset oli reijitet t y ja kaplaat muotoiltu valmiiksi, kiinnitet t ii n ne jalaksiin . Tässä noudatettiin oh jetta; ~mitä tiet, n i i n tie tervan kanssa", ka p laan reikä än tule v1 osa tervattiin. Kaplaidan lujasti paikoillan pysymiseksi ne alapuolelta päin kiilattiin pu ukiiloilla tiukkaan. Nyt vo ikin alkaa reen varsinainen kok oa min e n , Jalakset kiilattii n lattialle asetettujen kahden pinttapuun !oviin, siihen asentoon kun ne lopullisesti reessä sitten tulivat olemaan , Kaplaiden kaulat viimaisteltiin va l miiksi ja pajujen laitto oli seuraava työ. Reen pajut valmistettiin yleensä tuomesta, joskus myös harmaasta pajusta . Pajuihin tehtiin mitan p erusteell a taivutuskohtiin kovertamalla kourien sijat. Paj u kuumennettiin, kouran kohta tervattiin ja koura puristet tiin kaplaa n kaulan ympäri . Ketaran päät sido t tiin sepänpajuilla kytkentään, Kun _kaikki pajut o li puris t ettu paiko i lleen ja sidottu väliaikaisilla siteillä, suori tettiin niiden lopullinen kiristämine n väkipannen ja väk i kapulan avulla, sekä sidottiin tiukkaan joko ohu e lla rautakis k olla tai rautala ngalla . Vielä tarvittiin reen kaustat , mielu immin k uusipuusta . Niihin hakattiin reiät kaplaiden kohdalle . Kaplaidan yläpä ä t teht iin reiki i n sopiv i ksi ja kaustat lyötiin ja kiilattiin . Erila iste n viimeistelytöi de n jälkee n reki ol ikin puutyön osalta valmis~ Pohjarautojen ja soverikkoko~kkujen lait t o oliki n sitten seppätyötä, joka suoritet tiin joko talon omassa pajassa tai sen teki kylän sep pä . Tietenkin reki ennen käyttöön ottoa te rvattiin. Jos oli kylmän aika, voitiin tervaami nen suorittaa riihessä, joka vaikkapa sitä varten lämmitetti i n .


Reen j alaksia valmistettiin myös luonnonvääristä pu i s ta, ta v allisesti juurikkaist a. Sella ine n jalas ei ti et enkään oijennut, eikä siis tar vinnut kainalovita ksia, mutta oli jonk i n verran kömp el ömp i ja t ietä rikkovampi kuin joustavampi pain ojalaksi ne n rek i . Tukki- ja parireet poikkes i vat raken teeltaan hu oma ttav asti pa ju r eestä .


"' Kynttilän va lm istuksesta 1900 - luvun alussa Er il aisilla valaisimilla on a i na ollut tärkeä tehtävä ns ä ihmisen apuvälineenä . Paljon on valaisimie n käytö ssä ke h i tystä ta p ahtu nut viimeks i ku l uneen vuosisadan aika na. Päretuikusta sä hkövalaisimiin on hyvin pitkä ja monivaiheinen matka täällä Vu olingo llakin. Kynttilö iden valmistus oli yk si esivanhemp1emme omavaraisuuden osoitus . Vuolingon seudullakin tehtiin ky n t tilö it ä useimmissa talouks issa . Lammi nmä en nykyine n isä ntä muistelee, että vi elä vi i me sotien ai ka n a, ku n l ampuissa käytettävää valopetraelia eli lam ppu öljyä ei tahtonut saada, ei k ä sähköjä ollut , ostettiin Lamminmäen p i ha puodista pehmeät ä pumpu li sta kynttilänsydänlankaa ja Karjalasta tullut siirtoväki teki niistä kyntti löitä. Myös Piiparin isäntä muis t eli sodan aika ista kynttilä n tekoa. Kerro n tässä ky nt tilän va l mistuksesta Kestin talossa 1900 - luvun aluss a. Tiedot olen saanut Elma Lai t ia iselt a, edellä mainitun talon, nyt 81 vuotiaa lta , tyttärellä. Pitkän ja pimeän talven varaksi tar vittiin paljon kynttil öitä. Ne valmistetti in Kestissäki n koto na ja siinä pienet l apsetkin voiv at ol la avuksi . Se o l i k i n lapsista kov in mieluisaa pu uhaa . He oi kein odo t tivat sitä syksyn tultua j a ehtivät kysyä mummo lta mo nt a kertaa , joko kohta päästää n kyn tt il öit ä tekemään .

..


Mummo , Kris tii na Närväi nen, rauhoitteli lapsia ja pyysi odottamaan kun nes tulisi pakkasi l mo j a . Kynttilät tehtiin sen takia myöhään sy k syllä , ett ä ne ka stam i s en jälkeen nopea sti jä hmettyisivät, kun ulko n a ol i jo kylmää. Kynttilöi den raaka - aineeks i käytetti i n eläi n ten sisusra svoja eli talia . Parhaat ky ntt ilät tulivat l am paan tal i sta . Ne e iv ät palaessaan räisky neet ja savunneet . Rasva t varattii n ja erotel t ii n syyst euras tuksen yhteydessä . Niitä s äi lytet tiin viileässä pai ka ssa, esim . ai t assa hii r iitä ja rotilta s uojattuna . Kun oli s uu ri perhe, niin teurastettiin monta lamm asta. Niistä sitä kynttilän raaka-aine tta tulikin paljon. Jos arve lti in, ette i lampaan tali riittäny t, jät e ttiin raavaa n rasvaa lisäksi ja tehtiin siitä lyhtykynttil öitä, koska ne palaessaa n r äiskyivät ja kä rys ivät . Lyhdyssä se ei niin ha it annut. Kynt t il ä nsydänl anga k si va ra tt ii n paks uhk oa lieväkie rt eistä pumpul il a nkaa. Sitä sai ostaa ~ aupas t a . Hyv issä ajo i n en nen k ynttil ö ide n valmistusta ras vat sulatettiin rautapadassa hyvin miedol l a lämmöl l ä. Ol i pidett ävä tarkka hu ol i, etteivät ne päässeet ruskistumaan. Sulatetut rasvat siivi löi ti i n harva n pellavakan k aan läpi. Jät teet käytettiin saippuan valm i stukseen. Kyntti l än kas t o astiana kä ytetti in kapeahkoa korkeaa peltipön t töä tai pu i sta ns. k ynttiläkirnua, kor keaa pystyk i rnun mallista ast i aa . Kynttilän kasto astia täytettiin niin, että no i n 2/3 oli kiehuvaa vettä ja 1/3 kiehuvaa s ii vil ö ityö t al ia . Astia sai olla Tämä astia oli pantu matslampaan me l kein tä ys i. ja lev eämpää n astiaan, e t tei r asva jäähtyisi liian nopeasti .


IU

1 1

1

1

IIL ....

Kynttiläkirnu asetettii n saav iin, jossa oli kuumaa vettä . Kynttilöiden sydänlangat kiinnitettiin keppiin siten , että ne sopivat hyvin kirnuun kastettaviksi .


..

"' Sydänla nga t mitattiin sopivan pituisiksi ja n i itä k iinni t et tiin viisi tai kuusi samaan keppiin . Kepit oliv at pituudeltaan se llaisia, että ni iden päät ylettyivä t reil usti yli kastea s tian reunojen. Näin niitä oli hyvä kä sitel lä. Keppe j ä oli k ymmen ku n ta . Kristiina - mu mmo kastoi sy dä nl an gat sulaan tallin ja o je ns i sitten kepin kullekin lap selle vuoron perään . Tämä oli se last en kauan odottama, jännittä vä j a hauska touhu, jo ka si t ten seurasi . Siinä olivat jo jonossa odot telemassa Aun e, Einari, Elv~, Elma, Ilmari ja Eero . La pset j uoks uttivat näitä keppejä pi h alla pakkasessa kunnes tal i sydä nlan goissa j ähmetty i . Tämä to is t ettiin n iin monta kertaa, että kyntt ilät saatii n hal u tu n pa ks uisiksi. ensi n valmistettii n p itemmä t ja pak summa t juhlak yn ttilät, kosk a talike r ros oli a stiassa kor keampi . Sitten tehtiin tavallis et käytt öky n tti lät ja tämän jäl keen joul ukuusen kynttilät, jotka olivat edellisiä lyhyemp iä . Nyt t a ll oli jo huom attavasti vähentyn yt astiassa . Siihe n l i s ä t t ii n tar peen mukaan sulatett ua k iehu vaa raavaan rasvaa ja teht iin pie nempiä ja lyhy empiä l yhtyky ntt i löitä. Loppurasva, mi tä mahdollise s t i jäi käy t e ttiin saippuan va l mistukse en ja se pa nt iin muiden saippuan valm i stustarpeiden j oukkoon. homma oli saatu valmiiksi, pantiin välineet puhdistettuna talteen.

Kun

Hummo säilytt i kyn ttilöitä kan n elli sess a pärevakassa, joka sidot tiin ~ arull a or teen ri i ppum aa n , etteivät h i iret ja rotat pää sseet n ii tä na kertel e maan . Si eltä niitä sit te n otettiin t arpe en mu kaan käyttöö n. Samaan t a pa an tehtiin kynttilät ta l oissa .

~uissakin

Vuolingon


110

Kynttilän käytöstä valaisimene kerrotaan jo Vanhan Tes tament i n profetiassa: "Su i tsevaa kynttilän syd äntä Hän ei sammuta särjettyä ruokaa Hän ei muserra ... " , siis enne n ajan l as kumme alkua. "Älä pa ne ky ntt i lää vakan all e , vaan no s ta se lampunj alkaa n , että se lo ista isi kaikil le hu one essa o li joil le ." Tämä Jeesuk sen sana kertoo meille myös , että kynttilä oli jo silloin käytössä . Vuosituhansia on kyn tti l ä säilyttänyt asema n sa . Ennen sitä käytett ii n hy ötytar koituksiin, nykyisin koriste tarkoituksiin ja juhlatunnelmaa luomaan . Elävän l ie kin kor uton ja ajato n kau neus v 1ehättää meitä yhä.


,,, J alk i neid en kehitys 1900-lu vulla

Tämä n vuosi s adan alussa ei ollut ongelmana ja lk ineid en runsau s, aina kaan maas eudu lla . Puukaup at olivat melko olemattomia j a ka r ja t uotti niin vä hän tuloja, että n iis tä ei voinut haaskata j a lkine ide n ostoon. Jal k i nee t valmistettii n kotona ja sen t yön suoritti ammattimi es , suutari, joka k1ers i talos ta taloo n . Mater iaal ina oli kotona teurastettujen eläinten nahka, joka ol i käsite l t y s ii hen muotoon , e ttä se sopi jalki nei den valm is t uk s een . Na hka parkitaa n (vuotaa liotet aan seoksessa, joka valm i stetaa n eliökunn ast a saatavis ta tai sy nte e ttis istä ai ne i sta, näillä saadaan aika an mätänemisen ehkäiseminen ja mu od ostuu va lk~a i s ­ ainei de n kanssa vaikeal i ukoisia seoksia ) . Kun vuot a pitkän käsit t elyn jä lkeen on valmis käytettävä ksi, a lkaa su ut ar1 n työ . Suu ta r i n välineisiin kuuluvat lestit, joita on oltava eri kokoisia, sil l ä le stin koosta riippuu jalk ineen ko ko j a malli . Ensin p iti ottaa jalasta mall1, josta te h tiin kaa va, jo nk a mukaan na hka le ika ttiin hyvin terävä liä s uut a r inveitse llä le ikku u la udan päällä v iilt ämällä . Pää ll isiin ja saappaa n varsi1n käytettiin ohuemp a a nahkaa, poh j anahka p1ti olla paksua . Ompeluun suut ar i käy tt i k otona kehrätystä pellavalangasta valmist amaa nsa piki lankaa . Pell aval a nkaa kierrett i in use i ta ke rroks ia yh tee n riippuen langa n paksuudesta . Suutar il la oli muka na naha n pala, jossa oli pikeä . Sillä sitten hierottiin lankaa ni in kauan ed estakaisin, Tämän pietyn että lank3 tull musta ksi ja aika kovaksi . la ng an pä i hi n kii nn itettiin jäyk kä sianharJBS, jok a to imi neu l ana.


Suutari asetti tehtävän jalkineen polviensa väliin ja alkoi ommella. Naskalilla tehtiin ensi n reikä na h kaa n, josta lanka vedettiin läpi mo lempiin suu n tiin . Tässä hommassa suu t a ri käytti taval lisesti käy r äteräistä naskalia . Kun saapa s ta i kenkä oli muut en valmis, oli vuorossa pohjan laitto . Poh ja kiinnitettiin puunauloilla . Koivusta saha tt i i n noin sentt imetrin paksuinen kiekko . josta lo hkottiin puukkoa ja vasaraa apuna käyttäen m1llimetrin pa k suisia paloja . Näistä paloista toinen lai ta vuo l tiin teräväksi ja pätk itt iin taas noin mil l imetrin l evyis1ksi pikkunaulolksi. Kenkä oli edel l een lestiliä ja nyt käy t ettii n suorateräistä naskalia naha n r ei 'ittämiseen . Puunau la asetettiin r eikään ja vasaralla l yötiin naula p iiloon . Kun pohja oli joka kohdasta kiinnitetty, lesti po iste ttii n kengän sisä lt ä. Nyt otettiin käyttöön raspi, sellainen rauta. jon ka päässä oli karhea pa la , jolla hanga tt iin kengän sisälle tulleet naulan päät si leiksi . Nyt oli ken kä valmis käytettäväksi. Varakk aammissa paikoissa oli jo ka perhee n jäsenellä omat saap p aa t , mutta köyhemmissä runsaslapsisissa taloissa ja tcrpissa jouduttiin käyttämää n yhteisiä j alkineita. Tal vellakin lapset saattoivat ju os t a ulkona saunareissut palja in ja lo i n. Tavallisten työsaappaiden lisäksi oli parempina jalkinei na nauhakenkiä, j oissa ol i pitkä ruoju ( varsi ) , n iitä p iti käyttää hyv in sääste l iäästi . Kirkkoma t katki n kävelt iin pal j ain jaloi n , vasta lähellä kirkkoa laitettiin keng ät jalkaan, etteivät suotta kuluneet.


Miesten parempina ja l kineina toimiv at lapikka a t, JOtka oli tehty pehmeämmästä sänki äise n na hasta (sä nk iäi nen on noi n vuoden ikä inen mullikka ) . Yleisessä käytöss ä oli myös rätt itöpp öset eli tallukk aat tal vella . Ne valmistet t iin siten, et tä kotike h ruu villalangasta neulottiin villasukat, niiden t erä n ympärille ommeltiin kangas t a . Mitä e nemmän haluttiin l ämp i myyttä taliukkaan sitä useampia ke rroksi a pit i käyt tää päällystä. Poh j ina paksua sa r ka a tai nahan paloja , jot k a kiinnitettiin omp elemalla päälliseen. Kesä isin oli käytöss ä tuohiv irsut , joita val mistettiin koivun tu ohesta. Tämä virsunteko tai t o osa ttii n sil loin j oka talossa. Virsut oli vat esim . palon teossa paremmat kui n nahkajal kinee t. Virsut kastelt iin väl ill ä ve des sä, n1 i n ni ill ä voi kävellä ku umasaa k in tuhkasaa 1lman sy ttymis vaara a . 1920 - 30 luvu lla alett i i n valmistaa huopatöppösiä eli huopi kkaita. Ne olivat kui te nkin niin a r vokkaita, että niihin pääsivät k äs iksi vain varakka ampien

koti en asukka a t. Sota - ai kana 1 939-1944 ja vi el ä se n jä lk ee nk i n o l i pula aika, j olloi n nahkaa ei ta htonut riittää enää ja lki neisiir. . Sil loi n oliva t mu odi ssa puupohjaiset kengät, joi h in pää llinen oli teht~ paperinarusta kudotu sta kankaasta, joka e i tietenkään kestän y t kastumls ta. Jos joutui t yö hö n kasteaan ympä ristöön, n1in saattoi mennä kenkä ri kki j o ens immäisellä käyttöker rall a . Va ltio j akoi siihe n ai kaa n työja l ki neeksi armei j an käyt össä olleita j alki neita ( maihinno usu kenkiä ) , jois sa oli pi tkät nauhoilla a id ottavat v arret.


17~

Pu l a- a jan loputt ua on sitte n ja lki ne id en ke hi tys ku lkenut hu i maa vauh ti a e t eenpäin. Mukaa n a s tu i myös kumisaa p as. jot a er i muunnoks in a vieläk in käyte t ään . Hi ihtokenkiä tuli k ä yttöön myös 1940 - luvun paikke il la. Ne oli v at ma l iiltaan köm p elömpiä kuin nyk ya ika is et ke ngät. ~ i i tä l a ps e t kä ~ tt iv ät koulujal k ine in a talve lla. S ii hen a ik a an e i ko ul ussa oll ut ~ i i n s uuria vaatimuk sia pu keu t umisessa ku i n ny kyää n, kunhan vai n oli s e n verra n l ämpimät j a l kine e t , et t ä ei pale l tun u t pitk ä l l äkää n ko ulumatkalla. Mies t en jalkineisiin kuuluivat myös pyhäkäyttöön ns. jatsar i t . ~e ol ivat väriltää n mus t at ja varsi ol i tai vuteltu hait a rin pal keiden ma ll i i n. Jo enn e n so t a - a ika a oli vat kä y tössä kal ossi t , j otka ol i va t va l miste tt u kum1s t a. Miesten kalo ssi t oliv at a vonaiset, n a i set t aa s kä y ttivät napp ik al oss e j a. Kal ossit olivat s uo jaa massa ja l kine1 ta k a at umise lt a. 1950 - luvulla tulivat muoti i n ve toke tjulla varustetut pääl1yske ngä t , jotk a o liv at paksumpi tek oisia kui n kal ossit ja n ii tä vo i k äy tt ä ä tal ve ll akin.

1950 -lu vu l la alko i si tten jo tull a käyt t öön us e amman la isi a jal ki neit a se k ä talvi - että ke s ä kä y ttö ön sop i v i a. Elintaso alko1 ko ho ta k un maidon ! a itta me i je rii n yleis tyi maanv il jel1 j ö i de n talouksissa ja ty ö ll isyys li s ää n tyi joka al a l la . J alk i neetkin kann atti os t aa kaupan hyl ly ltä.


Huopi kk aat olivat tal vella jo yle i sesti käytössä sekä miesten että n aist e n tal vij alkine i na. Aletti i n myös käy t tä ä lämpövuo~i ll a varu s tettuna nahkakenk i ä, joiden malli on vaihdellu t Iyhytva rtisesta p i t käna is ten kenkinä. Mieh i en käyt össä taa s ol i l apikasmallinen huopasaapas , joka oli pääl l ystetty

va~tiseen

na h alla. 1960 -luv un j älk een on kenkien muoti vaihdel lu t kevyestä ju hlakengästä kävelyken kään , va lt a va n pitk ist ä te~ävistä kä~j is t ä ja nau l akor oista ma t alakantaiseen, pyöreä kä rkiseen. Nyt 1980- lu vul l a on joka isella mahdolli s uus valita i tselleen parhaiten s opivat mal li t ja vä r it s ill ä va l i k oi mat ovat r unsaat ja monipuoliset.


I 'H

1 . Ja t sari

2 . Naisten talvike nk채

3 . Na p p ikaiossi

4 . P채채llyskenk채

5. Kalossit

( Piirr oks e t Leena Valjakka )


pikilankaa

~

suutarinveitsi

naskalit

sianharjakset toimivat neuloiria

~+U

villasukka

päällinen

+

+ rättitöppönen

kuminauhaa

pohja

virsu

lapikkaat

miesten juhlakenkä

(pi irroks et Leena Valjakka)


MU U T A K Y L Ä N E L Ä MÄ Ä N L 1 l T T Y V Ä Ä


,,, Ky l ä n Su utar i

Tämän lajin ammattimiehenä erikoisest1 tunnemme Augusti Höltän, joka vuodesta 1928 lähtien harjoitti suutari n amma ttia Vu ol ingolla. Tät ä ennen hä n oli toimin ut 9 vuot ta silloisessa Koivik on poikakodiss a kat sastaja na, jo ta tänäpä ivänä voita i sii n rin nasta a opett a jan tehtäviin , sillä hä n ope tt i siel lä poj il l e käs itöitä, joihin kuului myöskin suutarintyöt s ekä hevosv al j aiden huol toa ja kunnostusta . Myöskin hevo sen ajo ja hoitome nete lmät olivat hän en opetus ai n ei taan . Sair a uden taki a hä n kuitenk i n jo utui jä tt ämään näin monip uo liset hommat ja siirtymään Vuo lingolle harjoit tamaan yksinomaan s uutar in ammatt1a . Siinä aivan maantien varrella Angervon peltoaukeaman laicassa on pien i punainen mökki , jonka maant ielle päin su untautuvan i kku nan ääres sä o leva l le suutarinjakkaralle Aukusti is tahti joka aamu a ni va r hain . Korja t t avia kenkiä ol i aina ta r peellinen määrä odottamassa mes t a rin korjau s toimenp ite itä . Ei vaan jalki neiden korjaus t u ll ut kysymyks ee n, pa ljon syntyi myösk in uus i a ja vieläpä hä n val mis ti hevosva lj aita k in . Kun katseli Augu st in kät ten töitä esim . j uurival mis tuneita p i tkänvarren lapi kkaita, joita siihenai kaan monet hevosmi ehet erikoisest1 suosivat, n1i n vo in todeta, et tä se oli suoras taan taidetta . Si tä ei voi muute n saavuttaa kuin mon ien vuosien ai kana om aksu tul la ammattitaidolla. Jos nyky ajan ja lk i neita olisi si llo i n oll ut nä h tävänä senaJan s uutareil l a , eivät he niitä olisi hyväks yneet kengi ksi o ll enkaan .


Silloin tuo yksi kenkä piti valmi s taa sellaiseksi Ja sellaisista tarpe1sta, että siinä jalka pysyi lämpimänä ja kuivana säästä rii ppu matta. Kuitenkin kenkien huoltoon oli kiin n it ettävä paljon enemmän huomiota kuin nykyään, na hka poh jat oli tervattava, sekä päälliset rasvattava kuka milläkin keksimällään rasvalla, esim. sianrasvaa käytettiin usein. Mutta ahkerana oli Augustin o l tava eikä voi huomiotta jättää tietenkään vaimo Ol gan työpanos ta , sillä seitsenlapsisen perh ee n eteenpäin viem1nen vaati monenlaisia ponnisteluja kotona sekä vie~aan työssä . Ei voinut no ina aikoina noja u tua mihinkään sosiaalisii n etuihin, vaan se oli aina ja vain kotiinpäin, minkä verran jaksoi uurastaa. Nykypäivänä näk ee lehdis tä ja kuulee palj on purnattavan mones tikin ai van tyhJästä, mutta jos on ollut tilaisuus elää vain tätä makeaa elämää, e i t ietenkää n voi käsittää, minkälaista se o n ollut isäimme aikana. Ei oll ut Augustillakaan varaa sairastella, vaik k a sa ira us raastoi vuodesta toise en. Aamulla var ha in ol i i stuuduttava työpöydän ääreen ja tarkastettava seinäl lä oleva pikirihmavarasto, tarvitsiko se täydennystä. Pikirihma oli suutarille A ja 0 . Li imoja ei ollut käytettävissä ja se va l m1stettii n pel lavasta kehräämä ll ä ne langoiksi. Säikeiden päähän neulan aseme s ta laitetti in jouhi, jonka jälkeen sitä hangattiin nahkapalaseen sulatetulla ns. pikilapu l la. Puunaulavarasto o li myöskin täydennettävä tarpeen mukaan, nämä suutari valmisti myöskin itse kuivasta koivu- taikka pihlajapuusta . ~äillä nau loilla naulattiin nahkapohjat kenki1n. Sen ajan suutarit vierast i vat rautanauloJen käyttöä . J onkun lais ia takseiksl kutsuttuja nauloja oli, mutta niitä käy t etti in vähemmä n.


/83

Suutari työnsä ääressä .


,,~

To lppakone eli Suutar1nkone Tämä kone o l i ainut mekaa n i nen laite suutarin työväli neenä, jo l la ommeltiin ylee n sä o hue mp1 a n a hkoja. Au gus t in per heeseen ku u l u i S t y ttär en li säksi 2 poikaa, jotka myösk in pys t yiv ät tarvitta essa jo nk unverran i sää auttama an, va ikka var si naises ti heidä n ammati t suuntautu iv atklo muuall e kuin isän ammattiin . To i mipa Höltässä sunnu ntai - partu rikin, m1 kä t a h too sano a, että sunnuntai aam u i sin kylä n mi e h iä kokoo ntui l eik kaut ta maan hiuksiaan, koska van h in velje k sistä to i mitteli k yl ä p ar t uri n t e ht äviä . Osal list ut t uaan ta lvisotaan hän haavoittui siellä mene tt äe n näin te rvey t e nsä, siitä huol i matta h än teki metsätöitä sekä kaikenlai s ta, m1tä oli ta r jol la. Van hu udenpäi vik se en hä n myöskin rakensi nykyai k aisen, matala t yy pp is en omako t i ta lon Ka llioharjulle . Häne lle omai naisella sitkey de ll ä sekä perusteell isu ude ll a ol i myös ympär i l le suunnite lt u er ittäin siisti pi ha piiri, jossa kesäisi n kukka is tutukset a nt o iv a t vä ri lo ist oa Valkokyl k iste n koivujen ympäröimäl le kumpareelle. Tässä poik ansa hyvässä hu olenpidossa ja rau hal lisess a ym pä ri stössä sai äiti Olgak i n viettää ra skaa n elämän työnsä kumaro ittamana va nhu udenpä ivänsä . Sulo o li ta lv iso d a n ankari ssa olois sa oppin ut ko van l ä ksyn, mitä än hän e i vali tell ut , vaa n h ymyssä sui n hän toimitte li as ka r eensa . kunnes uusi sairaus nujersi ah keran uu rasta ja n .


Ratavartija Vuodes t a 1927 lähtien yllämainittua tointa Vu olingolla sillo isen Kekkolan seisak kee n välittömässä läh eisyydessä olevassa va ht ituv assa hoiteli Jaakko Laamane n Ja edel tä jä nä samassa tehtävässä Antti Koponen. Tuo Rata vartija nim itys, sekä sii hen kuuluv at tehtäv ät sopivat erittäin hyvin yhteen, sillä työ o l i vartioimista jo kai sena vuorokauden aikana. Ai na oli l ähdettävä linjalle, joksi JOkaiselle vartiJalla määrättyä rataosuutta sanottiin . Li nja oli yleen sä 20-25 km pitkä rataosuus, jonka kunnosta kukin vartija oli vastuussa. Tämä osuus oli tar kast ettava jo ka päivä pääs t ä päähä n. 1920 luvulla tämä mat ka täytyi suorittaa jalkais in, mitään kulkuneuvoa ei hyväksytty, kos ka katsott 11n , että mahdollisten epäkohtien havaits eminen olis1 ollut sattuman varaisempaa . 1930 luvulla sitten jo hy vä k sytti in tähän tehtävään

kolmipyö rä inen puukepil lä t yrkittävä, resii naksi kutsuttu kulkuneuvo, jolla oli huo mattavasti he l pompi tehdä tarkastusmatkoja . Ko l mekymmenluvun loppupuolella kuitenk i n tätä kulkuneuvoa sallittiin parannella siten, että s i itä tehtiin ketjuvedolla kulkeva käsin veivatt ava. Nyt tästä tulik1n kerrassaa n er1nomainen ku lkuneuv o, jo l l aisena se on säi lyny t aina nä1hinpäiviin saakka . Tuon kulkuneuvon ominaisuuksiin kuulu i , että mitä kevyempi se ol1 si tä parempi, koska se eli kyettävä junan saapuessa no stama an pois rada lta . Siltä hu oli matta se ko1tui monen ratavartijan kohtaloksi niinkuin tässä kin tapauksessa kuolema kohtasi va h tituvan läheisyydessä olevassa kaarte essa junan al le Jäämisen muodossa .


18b

päivittäiset tarkastusmatkat tä yty i suorittaa huo le lla , sillä oli pyrittävä huomi o imaan ka ik k i sellaiset epäkohdat, j otka voivat vaarantaa Ju naturvallisu utt a . Mukana täytyi kuljettaa muutam 1a välttämättömiä puhdistus- ja korjausväline it ä, esim. talvella olivat luuta ja lapio aivan välttä~uo

mättömiä, koska rataosuudella olevat yl i käytävät sekä sivuraite ide n vaihteet o l i pidettävä puhtai na l umesta. Kaikki kisko jen liitospu ltit sekä kii nn itysnaulat, niiden löys t yessä, o li kiristettävä . Yl eensä kesäaika a1na vapunpä i vä stä alkaen oli erityistä radan kun nostusa1 kaa. Silloin ote t tiin kyiältä ns . kesätyömiehiä radan kunnostus te htäviin, joka s i tten joillekin muodostuikin ihan elämäntehtäväksi . Mikkelis sä sija itsi sitten Ratamestarintoim ipaikka, josta sai myöskin a mmatt1taitoista työvo1maa . Ensimmäisinä tehtävinä Vapunpäivän jälkeen oli r adanvars i aitojen kor jau s, koska valtio huolehti sen rajalla o l evista aidoista sekä jokaisella ylikäytävällä o li se n yli johtavalla tiel l ä kaht apuolen valt i on puolella ns . karjaaidat, jotka myöski n oli a1na kunnostettava. Tällöin myös ratavartija suoritti osuudellaan tarkastuksen, jossa hä n merkkasi ka ik ki lahonneet ratapö l l i t sek ä tila s i näiden tt la l le uudet . Ratapöllie n vaihto oli si t ten seuraava t o1 me np ide j a se oliki n kova homma paah ta vass a aurin go npa ist eessa. Ty ö tä tehtiin tavallaan uraka l la, koska sJinä oli t oiveita päästä h i e man paremmalle palkalla. Eipä ~iinä il lalla enää teh nyt mieli ta nsse ih in, josha n ei n i i ssä hommissa eriksee n tar v innu t l e kot el la a ur ingossa ruske t uk sen to iv ossakaan .


lP

Tämä te h tävä läpivietynä alo ite ttiin uudestaan ja nyt oli vuorossa topparoikka .

Tä l lä toimenpite e ll ä

oikaistiin radasta poinautumat sekä tuettiin pöllie n alla oleva maa.

Näin saatiin r adasta tasa i sta .

Tähä n työryhmään kuului noin kymmenku n ta miestä . Seuraa vaa to i menpidet t ä sitte n sanottiin rekkaroikaksi, joll o in oikaistiin ma hdolliset sivuheitot radasta, n äin alk o ikin rata olla kunnossa.

Ratapenkan

h ie kkakerroksen tasoittam inen sekä rik k aruo hoj en poisto vielä suo r itettiin .

Vi i meksi vedettiin

viiva hiekkape nka n taiteko h taan , j ot en siinä pit i o l la silmänruo kaak i n. Radanvarret pidettiin myö s k in risuis t a vapaana, tätä savottaa sitten tehtiin p i tki n syksyä . Näissä kai k issa t oiminnoissa t oimi työnjohtajana ratavartija .

Tästä ammattikun nasta kertominen

mielestäni tä n äpäivänä on e hkä paikallaan, koska tu o nimi t ys on jo j äänyt unho l aan.

Nuo tehtävät

ny k yää nk i n kyllä hoidetaan suu r emmalta osin , mutta

vain aivan toise nl aisin menetelmin, koneellisesti nykyaj a n te kniikkaa hyväksi käyttäen . Vi rka-asunnoiksi ratavar t ijoil le ol i aikoinaa n ra kennet t u aivan rad an välittömään lä heisyyteen ns . vahtituvat, jotka olivat pie ni ä, yhde n huonee n ja keitt i ön käsittäv i ä rake nnuksia.

Silloiset

r auta t ien he rr a t eivät tark oi t taneet niistä tuleva n mitään l asten seimiä .

I l meisesti ne oliva t

t arkoitettu vain l apsettornia parisku nti a varten, mutta kuite n kin niiden pienuudesta h uolimatta niiss ä monasti kasvoi suurikin perhe .


,,, ~ykyään

sekin asumiskulttuuri on j o taakse jäänyttä

elämää , sillä rakennukset ovat jo kaik ki huuto kaupattu yk s ityisil l e ei kä ni i llä ole enää mitään tek em i s tä r a utatie n ka n ssa . Jo s asuminen no issa asu nnoissa o li h iema n ahdasta oli tarpeel liset ulk or a kennukset n ii h in rakenne t tu, ottaen huom io on parin le hmän ja sian kasvattami sen, tätä etua sitte n käytettiinkin hyväksi. S1 l loin pienemmässäk in määrin ka rjan kasvattaminen kannatti . lienee ollut p~kemminkin eli nehto ke nell ä sii he n vai n oli ma hdoll i suu s . Ra d anve r s il ta tehti in hei n ät sekä kasva t etti in peru na t ym. juu r ekset. Eivät se lla i set vilje l ysmaa t tänäpäivänä ke lp aa kene llekää n. Tuo vahti tu pa ol i enemmän rau ha ton paik ka asua . Joskus 1930 luvu lla, jolloin oli suu r i työttömyys, li 1kkui ka ikenlaista kulkijaa ja he paljon käyttivät rataa ku l kutie nään, vaikka se olikin kiellett yä . Näin hei tä ö iseen ai kaan kin koputteli ovelle yösijaa etsien j a tois et ruok aa pyytäen. Tuo sosiaalinen puoli ei silloin ollut nä1 n valveutunutta. Ihmiset j outui vat e nemmä n omato imis esti etsimään elämäntehtäv ää nsä Ja kun ei ollut työtä ei ollu t leip ääkään. Silloin ihmiset olivat tottuneet pyytämä ä n eikä ottamaan. Nuo vahtiluvat oli rakennettu hy vin lähel l e rataa, kun Siitä aina juna po rhals1 ohitse tär isi siinä ko ko mökk i, lieneekö tark oitet t u näin, ettei v art1 ja siinä nukkuisi l ii an makoisia unia .


Vuo l ingol t a sahal l a töissä Me n i n Otavan sahalle töihin vuonna 1933 . Täältä Vuolingolta on matkaa sa halle reilu 5 km yhteen suuntaa n. Tästä matkasta on noin 3 l / 2 km ni i nsanottua kinttup o lkua , joka a l koi Vanhamäe n maantie l tä ja j a tkui Lahtika nkaa n , Tattalajä r ven j a Könökan kaan ohi . Tä t ä sa no t tiin myös k irkk otieksi , kun otavalaiset kävivät maaseurakunnan kirkossa kävellen polkua pitkin. Tätä kirkkotietä minäki n kulji n töihin kesällä kävellen ja talv e lla h i ihtäen. Kesä l lä o l i h elpompaa kul kea, mutta talvel l a tu i sku n aikaan l a t u ol i a i na ummessa . Suojailma oli ka i k kein hankalin , kun suksen pohja jäätyi ei kä oll u t n ii n hyviä voiteita kuten nykyää n . Toisi n aa n o li t aas kovia pakkasiakin , y l i 30° . Sahurina ollessa oli la i tettava te r ät j a jako palat terien väli i n paljain käsin , mutta kaikkeen tottuu sanotaan. Kylmää se oli, mu tta ei vät kuitenkaan so r met palel t uneet, vai kka lumituisk u pyrki sisäll e saharaken n uksessa o l lee n yksinkertaisen lautaseinä n ! autojen rao i sta. Saha kävi kolmea vu oroa ja töitä tehtii n seitsemä nä päivä nä v i ikossa. Ens i mmä i nen vuoro aloit t i sunnu n tai il t ana klo 22 . 00 ja kesti maanantai aamu u n k l o 5 . 30, seuraa v a 6.00 - 14 . 30, kolmas vuoro 1 5.0 0 - 22.00 ja s i tä seu r aava 22 . 30 - 5 . 30 . Vi ik on työ t l oppuivat laua n tai - i lta n a klo 22. 00 ja a l koivat taas sunnuntaii ltana k l o 22 . 00, joten vapaa - ajan ongelmia ei ol l u t . Kehä- eli raamisahoja o l i k aksi kap pu letta j a neljä miestä ol i työ ssä kummal lak i n kehä ll ä .


Kolmen vuoron aikaan oli työnt ekij öi t ä yli 200. Talvella lumitöiden aikaan työntekijöitä oli läh es 300, joka saattaa tuntua paljolta, mutta oliha n ka lk ki tehtävä ihmisvoimin . Kaikki valmis tavara kuljetettiin rullavaunu illa lauta tarhalle kapearaite ist a r ataa. Valmis lautatie oli monta sa taa metriä pitkä . Tavara l aitettiin tapuleihin, joiden pohja oli lankuista tehty nel ikulmainen 6 m x 6 m, aivan kuin raken nuk sen pohja kin . Va l miin tapul1n ko r keus oli 8-9 metr i ä. Sen teossa tarvittiin ai na kaksi miestä, toinen · alhaalla vippasi eli anteli la nkut ja laudat ylös to ise ll e miehel le , joka oli tapulin päällä. Tapulin kupeesee n tehtiin väl 1lava, j ohon lankut ja laudat v ipa tt iin, että päästiln ylöspäin sillä tapul it o liva t aika korkeita. Tap ulin poh jia oli s ahan aluee ll a kerrallaan 700 - 800 kappa lett a. Vuonna 1939 laitettiin kolmas raamisaha j a mi ehiä oli enää kaksi raamilla. Nykyisin siellä on neljä raamia ja yks i mi es raam ill a. Tuk kiakln menee kymmenen kertaa se määrä mik ä me n i 1930-luvulla .


MALMIN

~OSTO KORPIJ~ RVEST~

18 0 0-l uvu n puo l i vä l iss ä o l i jä r vimal mia nostettu KorpiJärves tä; alueelta Surm a n luoto - Kärkisaari Kätk y t saari . Nostajat oli vat "tehtaiden ammat t i mieh iä" . Malmi n ostett iin !autoille. joilla se kulj etettiin "kelul la " ( kel lu en : Kor pijärve n poh jo ispuo l elle Hiekoille . Sieltä se a j et tii n he vo silla Mikkel1in, jos t a edellee n ku l jetettiin Va rkauteen tehtaille. He vos kuljetuksen hoi ti va t paikkakunta la is et.


,-------路 - -

- -..

----- ------~- - ------- --

-路---...----路-路 --


- ---路

...

.

- ~


/~

Kylän pajatoim inta a Muut amis sa maataloissa on ollut ja on vie l äkin paja , j o ka lähin nä oli tar koitettu talon omia tarpeita varten , mutta j os nyt tuttava tai naa puri sattui olemaan tällaisen avun tarpeessa, niin talon isä ntä ~leensä omasi jonkunverran sepäntaito ja , jolloin naapuriki n tuli autet u ksi. A1kojen muuttumisen myötä pa j at ni inkuin sepätkin ovat muuttuneet, ko ne el iis t uminen on astunut tällekin alalle. Erikoise st i korjattavat kohte et tarvi ts evat yhä enemmän ja enemmän ammattitaitoisia asentajia, mutta va nhaa pajato i mintaaki o on vielä joissakin paik oiss a pide tty hengissä. Toiminta näissä usein siirtyi isältä pojalle , koska seppä tarvit si pajassa työskenn ellessään s ä l lin, niinkuin sepän apulaista sanotti i n, eikä si n ne emäntää kelpuutet tu . ~ä1n o l len, jos ta los sa o l i poika, kuu luiv at ne säl linhommat yleensä hänelle . Täl löin siitä tehtävästä aina j äi yhtä sun t ois ta mieleen . Vuol1 ngolla ja lähitie noolla oli tällaisia omatarve pajo j a Kestissä, jossa talon nuorin po ika Viljo t aisi vi ime ksi ja eniten harrastaa sepän hommia . Työskentelipä tässä pajassa aiko i naan si1nä 1940 19 50 luvu illa sen ajan ammatti -se ppäklo Mat ti

Valt tineo j onku n aikaa , asuen l ä heises sa , silloin Tu hkalaiselle k uulu neess a Sipilässä. Ma tti toimitteli sep ä ntö i t ä vie r aille ki n, hän oli erikoistunut amp uma- aseiden korja uksiin sekä nyky ajan levysoitinta vastaava gramofoni tarvits i silloi n us ei n korjaus ta, kos ka vieteri tahto i katkei ll a, mu tta Mattipa korjaili nämä epäko hda t kuntoon .


Muutamien moottoripyörien ilm estyttyä kuoppa is ille kyläteille, oli Ma tt ikin hankk inut sella i sen , jolla sitte n suo titt eli ka upunkimatkoja . Olipa e r äs tari n a k i n tä l l aisesta kaupunkimatkasta . Matin jo as ues sa Karja l anhar julle ja hänen a jaa kö r ötellessä ka upunk iin oli vaimokin ista hta n ut moottoripyörän ta k ai s t u i melle kaupunkimatkan to1vossa, mu tta kuinka allakkaan, siellä kuoppaisella tie ll ä, hän jostain syystä putosi kyydistä maantielle . Ma tin kaikki huomio oli vai n klinnittyneenä liikentee n seu r aamisee n eikä hän moista ta pausta sanonut h uomanneensa kuin kaupungiss~ mat k an pää te p is teessä, tuumate n sitten vain, että kylläpähän sitten löytyy paluumat ka ll a ta i on p a han osannut men nä kotiinkin. Jos Matti hääräili muiden sepänaskare i den lisäksi myöski n aseiden parissa, oli Tienarin talon pojista To1v o Himanen myöskin seppä ammatiltaa n ja koska hä n oli myösk in samal la innokas metsämies ol i hän kin perehtynyt aseiden korjauksiin. Haulikko, joka tuolloin oli yleisin metsästysas e, k aip asi myöski n korjausta esi m. enemmän sillä am muttaessa ta hto i piipun su u laaje n tua, JOll oi n ase mene tt i t eh okkuutensa, nä in ollen käänn yttiin aina Topin puoleen nä1ssä asioissa . Vuoden 1952 jälkeen myöskin Säkki i ässä Oiva Vahvase l kä aloitteli sepän töitä harrastuksek seen va nh asta saunasta muodostamassaan pajassa.

Myöh emmin h än siirsi paja-

rakennuksen toiseen paikkaan ja se on toiminta kunnossa.

~ieläki n


Van hast a his toriallises ta pa j atoim innas t a on Säk kiiä n ta l on lä heisyydes sä Esmanni - nim i nen paikka , jos ta t arina kertoo, et tä pa i ka lla olisi Esu Mann inen-niminen henkilö asu nu t ja pit änyt pajatoim intaa , ku n taas van hemman polv e n edus t aja Kalle Valkonen ol i ai koin aan mitä t ö iny t tu o n teoria n ja selittänyt, e t t ä siin ä on asu n ut saksalaissyntyinen sep pä nimel tään Esmann. Tämä lienee kuitenkin tapah t un ut ehkä satak in vuott a takaperin, mutta Oivan ker t oma n mu ka an ku itenki n paikalta vo i havai ta, että siinä on o llut se n tap aista asutusta . Vuos isa d an vaihteen kahtapuol i n a h ke r oi p ajatöissä my ös Jo h a n Riepp o nen Parikkalan ta lo ssa . Ka l astus ja seppäty ö olivatkin h änen hoidossaan . Ta l on muista töistä huol e ht i pääas iassa toise t . Väkeä kun talossa ol i. Seppänä hä net vieläkin muistetaan . Hä nestä puhuttaessa käyt e tää n miltei yksinomaan sanontaa : Ri e pp osen seppä tai seppä - va ina a . Viimeksi maini tt ua lähinnä s ukul ais ten p iirissä . Hänen pajaraken nukse nsa on vielä jäl jell ä . Pa ljo n on myös aikaa ku l unut siitäk i n ku n Korpikoske n Ala my llyn vierellä Tan el i Ripatti t a koi vaatima t t o massa pajassaan . Ammatt inaan hän k in rautaa taivutteli ja pa lkei ta paineli. Vasarans a kalke vaiken1 jo -20 lu vu lla. Hänen pa j ansa sij aa ei enää huomaa, mutta nimi, seppä-Ripatt1 elää v ieläk in vanhempien kylylä is t e n muistissa. Sa mo i n on pajat oimintaa pidet t y hen gis sä jo kolmannessa pol ve ssa myösk in Hyrssälässä , vieläpä kokeiltiin va nhaa te rvankei t to me netelmää k in .


En t i sa ja n sepi ll ä ei ollut to i voa mistään yritystuesta, va an paja kaikki ne t yköt arpeine en oli suu nn i tel tava ltse, ei ollut h itsauslaitt eita, vaan ah jon äär e llä oli s ep än näyt e t tävä tai do nnä y ttee ns ä mit enkä sen raudan sai h i tsaa n tumaan toisiin sa . Paja oli tu i ki tarpeellinen maatalouks issa . Ka i kki tarvittavat työkalut tarvits i vat jatkuvaa ku n nost usta ja kun itse l l ä o li mahdollisuus nämä työ t tehtä, mikäs sen muk a vam p aa . Raudan käsitte l yn per in nettä jat k aa ky l äkunnalla myös Pentti Seppänen Kor pikosk e lla . Seppä työn luo nn e me nneisiin a ikoihin v e r r a tt u na on suuresti muut t un u t, mutta sen tarve kuitenkaan ei ole ma ata louden ko neel iistumisen a1kana suinkaan vähent ynyt, pikemm in k i n pä i n vas toin.


TUPAKAN KASVATUS TA ''Se on l eikkiä kun lei pä loppuu , mutta t uska kun t upakka loppuu" . Leipä se e n tisaikaa n voi monest a pe r heestä mennä väh iin , mutt a tuohon tupaka n t u ska a n ne entisaja n Uk ot e i vät niinvain antau t uneet . Olkoo t pa ne muut v1ljely k set nii n t aikka näi n e htihän ni i d en par 1ssa askaroimaa n kunhan vain ennätti s e n kessuhalmeen oikea na ai kana hoit elemaan . Ku n em ä nnät ke väällä suu nni tt eli va t j uurikasmaa n p a ikkaa oli i sän nän l e mp i v i lj e lmä n p aikka j o t iedo s s a s iel l ä samassa paika ssa mi ssä edell i sinä k i n kes inä . Pa ik kahan oli tiet e n k i n sen ulkokäymälän välittömä s sä läheisyydessä, kos k a maa täällä o l i luonnostaa n vo i makasta ja näinol l e n hedel mäl listä kessun kasvatukseen ja siinähän sitä kasvutulosta

o l i hyvä seurailla muun toimituk s en oh e lla . Tupakkaha n lie nee jo vanh a ke ks i n t ö ammoisista ajois t a ja sil loi nk in s i tä o l i k aupo issa t eh d asva l mistei s e nak in, myytävänä o li le i kat t ua si kar i n le ht eä sekä Viittä Sin istä vel jes tä ja monia mu itaki n me rkke jä , mutta kun sen vilje l i itse oli se kaikk i ko tia pä i n . Tupakan terveydell 1s1ä haittavaikutuks i a tuolloin ei kukaa n tutki nut. Piin t yneisii n t upa kkam1eh iin päi nvas t oin t up a kan puute aihe u tti ärtymy s tä ja ra uha t t omuutt a eikähä n nuo o i r ee t o l e n ykypä i vänä kää n hävin nee t .


,,, No kun sitte n koitti sadonkorjuu n aika oli se tärkeä toimenp id e n ii nku i n muittenk i n kasvie n. Tupakka oli korjattava ennen pakkasten tu l oa, sillä se oli erittäin arka hallalle. Tupakanvarret kat kaistiin juuresta poikki ja ripuste tti in esim . tuva n vint i lle kuivumaa n si n ne viritetyll e langalle n iinkuin pyykit. Myö h emmin sitten l ehdet irroitetti i n rungo s ta ja nämä niputettiin va ras toitavi ksi , josta niitä sit ten voi käyttää tarpee n mukaan. leivänpaiston jälkeen ukot ylee nsä h ääräilivät tupakanlehtiensä parissa h audutellen nii t ä siel l ä tuvan uunissa, jossa niihin saatiin ruskea tupaka n väri. Tupa k an hakkaus suo ritet tiin s i tä varte n va l mistetulla l eikkuril l a taikka terävällä puu kolla. Tupakanlehdet kie rre tt ii n r ullal l e, josta sit t en leikattiin ohuita siivuja . Tässä vaiheessa vaat i vamman t u loksen aikaa n saam i seksi voitiin sekoittaa tupakan joukkoon jota kin hyväntuoks u ista h ajustetta esim. hajuvettä, näino l len saatiin tupakkaa n e mä nt iäkin mi e llyttävä tuoksu. Useimmat e i vät siitä t uoksusta olleet mi t enkään tarkk o ja, koska entine n sato vo i olla jo pitkän talve n aikana puhallettu taivaan t uulii n ja n yt o li kiireesti suliot ta va uutta satoa pii ppuu n huolimatta siitä vaikka tuoksu voi olla mi t e n ku vottava. Mi tään tästä kasvista ei heite t ty hu kkaan , vaan tupakan varretki n , joita sanott i in l uuksi h i enannettii n ja po l tettiin piipputupakkana .


: co

Jot ta saa tiin täydellin en tu los tupakan käyttö ma hdoll isuu ks is ta , nauttimismuoto ja oli mon1a. Te htiin ns. sä t ki ä käär i mällä tupakk aa paperiin, jolloin sii t ä sy nty i sel lai nen suppi l on muo toine n tötterö ja t ähän savukepaperi k si mo nasti ke lpa siva t vanhat sanomalehdet. Toinen t apa ol i pol tta a si tä p iipu ssa .

Sitten

vielä muodostett1i n t upak a nleh destä p1eni pallo, jota imeksittiin suussa tätä sanott ii n tupakka mä ll i ks i . Ku n vielä pöl yt upakkaa lai tettii n sie ra im iin, jota sa no tt i in nuuskaamiseksi, olikin i hminen täydellisesti n i ko t iinin kyllä stä mä . Oli sellaisiakin tu pak kamiehiä , j otka yk sistää n nauttivat jos tak in näistä muodoista . Er äs tällaine n mällitu pa kan ys t ävä men i l ääkäriin valittamaan vatsavaivojaan, että varmaan joku pasilli myllertää h änen vatsassaa n. Tutkittuaa n sitten po tilaa nsa lääkäri rauhoitt eli h äntä sa no malla, että tuosta s uus t a ei me ne min k äänlainen pasil l i ku olema tta , jo t en e i ole ai hetta huol ee n. Kun vuodesta to i see n käytti suutaan tupakan hauduttelemiseen vo i k äy dä niink i n ku in eräälie k in papalle, e ttä oli keks i tt ävä uu sia mene telmiä makuto tt umuste nsa pir is tämiseksi. Hä nen piti ens in po lttaa h iukan kessu a piipussaan Ja sitten kapis taa kuumat perskat s uu hunsa ja vieläpä hiuka n purai sta i ke n tä, jolloin voi tuntea pie nt ä kirpais u a suussaan. Niin olipa siitä s uusta tuntohermot kuo leu tu neet koko naan.


Kaupoissa olevat tehdasvalmisteiset tupakkat uotteet kuit e nkin t eki vät voimakkaasti tuloaan , koska n iissä oli jo laajempi lajivalikoim a . Vanhempi miesväki kuitenkin py syi usko l lisen a tälle nurk an ta ka na kas vattamalleen tuotteelle n ii nku in sitä myöski n kutsu t ti in . Eivä tkä he uusi a tulokka i ta varsink aan saman perheen pi i ristä hyväk syneet t upakkakerhoonsa . Aloittelijan oli sauhuteltava nu rka n ta ka na piilossa . Se olikin sitten toinen asia, kun asia tuli ilmi, mitään puolustel ta vaah an siinä e i yleensä ol lu t. Ol i ku ite nk i n e r it tä in suo tavaa ettei tuon naut intoaineen harrastamin en ennen ripp ikoul un suori tt amista tu llu t il mi . Omat oimi neo kessutupakan viljely kukoisti parhaimmill aan noina sotavuosina 1939 - 46 eli niinkauan kuin tehdasvalmisteisia rupesi saamaa n. Kaikkihan ei vät silloi nk aan luopuneet kessu nautinno i staa n, vaa n jatkoivat sau hutte lua an itsekasvattam illaan tuotteil la edelleen . Kessua kasvatettiin useammassa paika ssa e li siellä missä asui tu pakk amiehi ä klo ja n iitä h än ol i melke in joka paikassa joku . Tupa kkaa viljelti in va1n omiksi tar peiksi, joten v1 ljelmi e n koot vaihtelivat tarpeen mukaan .


Elämän kohtaloita ja muistikuvia 1800 - lu vu lla ja tämänkin vuos isa dan alkupuolel l a samaa taloa asusti suvun monet jäsenet perheineen ja toimee ntu lo ei suinkaan lien e ollut kivutonta . Sil l o in e l ettii n naapu rimaa n alaisuudessa ja venäläisten kanssa käytiin vai ht okauppaa . Metsän riistaa oli r unsaa sti ja mm . tu r kiksia vietii n Venäjälle . Monet ihmiset tästäkin kylästä lähtivät pa remp ien elinmahdollis uuksien toivossa etsimää n työtä Pietarista , J onkun kerrotaan menneen maas eudu lle lammaspaimeneksi . Naisista mo n i palveli pietari laista herrasväkeä, kuten Eva Kristiina Salmelainen, kutsuma nimel tä Ievast i in a . Hänen veljensä Gustav meni Pieta rin hoviin puutarhuriksi . Gustav avioitui sie llä Viipuris ta kot o i si n olleen Eva Apon kanssa . Heille syntyi kak s i lasta, Ridolf vuonna 1882 ja tytär Sohvi vuon n a 1885 , Lasten äiti kuoli Pietaris sa varsi n nuorena ja perhe muut ti Suomeen jo vuon na 1890. Isä Gustav sai työpaika n täältä Otavan maanvilje lys kou l un p uu tarhuri na . Sohvi ja Rido lf, jota k u tsutt ii n Ruutiksi , oleskelivat paljon Vuoli ngolla Sa l melan talossa . La pset olivat Pietar i ssa oppi ne et puhumaan venäj ää ja käyttivät sitä tää ll äkin pu hekielenään . Sukulaistädit vaativat heitä kuite n ki n puhu maa n suomea . Vielä vanhempana k in kerrotaan Sohvin muiste lle en, kuinka h e Ruutin kanssa menivät nur k an taak se piiloon aikuisilta ja puhuiva t siellä keskenään mielin määrin venäjää .


Sisarukset va r ttuivat aikuisiksi , tekivät ty ö tä ja saivat e l ant oosa Sa lmelassa . Sohvi muistetaan myös j o it aki n vuosia nuo ruudessaa n palvel lee n Ku kkamäen perh eessä s ekä So fia serkkunsa kuoltua hoi taneen tämän orvoksi jää nei tä l aps ia . Ruuti viiht yi Salmelassa auttaen töissä ja kaiastellen kotitarpeiksi . Hänen k e rrotaan o lleen hyv i n la ps ir akas ihminen ja kuljettaneen ty ömei lleki n mukanaan Sa lmela n talon lapsia . Sohvi ja Ruuti muuttivat Ko rp is aareen p e rintö mökki in sä Riitu - set änsä kuolt ua vuonna 1924. Riitun elämä n ku mppani Manta muutti mieh ensä ku ol eman jäl k een kau punkiin . Riitu oli raivan nut uu di sp e l toa mökin ym päri lle . Pieni navetta oli eläinten pitoa varten . Pienetkin pe l toa l ueet ja vä hä inen eläinmä ärä takasivat s il l oisissa oloissa leivän riittä vyyttä . Järv estä saatiin kalaa sä r pime k s i ja metsät kasv o iv at marjoja . Mustiko it a säi löttiin kui va ama il a t alven varalle . Korpijärv e n rannalla si jainnut ka l amaja mu u te t tiin sav usaunaksi , jona se palvelee vielä ny kyäänk i n . Reino Osma muis t aa Ruutin hyvän ä u i mar ina . Naapu reina asuessaan oli Reino , Jussi - setänsä käskyt täytettyään , usein mennyt Ruut in uima k ave r ik si . Elä minen oman kurki hirren al l a jä i Ruutin os a lta lyhyeks i . Hä n kuoli 42 - vuotiaana te hd ess ään myll ymatkaa ve nee l lä kulkien Korpi ko sken my ll y ll e . Rantaan souta essa s yd ä n kohtauksen uuv u ttamana o li pudon nu t veteen . Siitä hän o li vielä noussut rannalle , mutta maant i elle käveltyään tapasi matkansa pään . Rovasti ~o r tian palatessa pitä jä n perukoilta , oli hä n l öytä nyt Ruutin siitä v iimeise en lepo on nu kkuneen a .


Vuosien saatossa Sohvi löysi Vihtori Inkerois e n elämän kumppanikseen. Yhdessä he jakoivat elämän ilot ja surut . Vaikka saaressa asuikin vain aikuisia ihmisiä , oli sukulaislapsista mukava tehdä kesäisiä matkoja Sofian saareen , use in vielä ma nsikkaaikaan, jolloin koko saare n alue tuoksui metsämansikoi l le, Lap se t saivat tuok k oset käteen ja heidät lähete t tiin mar joja poimimaan lä heiseen metsään , Ruoka, jota saaressa tarjottiin, oli kai kki kotovaraista , leipää , voita ja kokkelipiimää, Usein oli myös kuivattu j a särkiä , jotka suolattuina oli kuivatettu auringon paisteessa. Kuivatut kalat oli la dattu tu ok koseen tai johonkin puuasti aa n painojen alle . Seisoesaaan kalat muuttuivat vähä n na hkeiksi, mutta maistuivat erinomaiselta voileivän lisäkkeenä. Jä l kiruokana syötiin mans ikkama itoa. Harras elämys menneiltä ajoilta on jäänyt Saaren So h vin sukulaishenkilön mieleen hänen kulkiessaa n pyhäaamu n a Korpisaare n ky l ätietä. Aamuaurinko loi kultiaan peilityyneen jä rven pint aan , Ympärillä metsän puissa kesäli nnut virittelivät laulujaa n . Nurmettun u tta ra ntatietä asteli Sohvi, mustiin kirkkovaatteisiin pukeutuneen3 suuri virsikirja kädessään, lähteäkseen maantiellä kulkevaan kir kkoautoo n . On ihmeellistä j ohdatus t a sekin, miten saman mieliset ja h i l j aise t ihmiset löytävät toisensa ja ystävys ty vät kuten Saaren Schvi ja Aino Riepponen . He olivat molemmat sellaisia elä män myö n teisiä, kiireettömiä ja tyytyväisiä i hmis i ä .


Kes änaap u r in Kyösti Anger von p itäess ä puhetta Sohvin 70 - vuotispäivillä , h än ma i nitsi mm . : "T äss ä kodissa käydessä ni olen oppi nut ainakin tyytyväistä miel tä ". Kesänaapurit tutustu iv at ympär istöns ä vak inai siin as ukkaisi in , ku n he kesäaikaan ostivat ka rj an tuotteita , maitoa, vo ita ja kananmunia , Monasti oli sovittu oikein vakituinen maitotinka naapuriin . Ystävykset Ai no ja Sohv i vaalivat vuod es ta to iseen perin teeksi tullutta laskiaisretkeään Ki i manieme en Lil li ja Reino Osman vi eraak s i . Mona sti he joutuiva t h i ihtämään Syysla hde n selkää tuiskun jälje ltä umpihangessa . Vuosien mi ttaan voimien vähetessä oli mat kal la levättävä ja va i hdett ava l a dun aukais ij aa. Pe ri l lä Ainon sukul a is ky l ässä !evätti in , vaihde t ti i n k uulu misia ja nau t i tt iin kodi n vieraanv ara isuudesta. lev ätt yä jaksettiin taas lähteä ko timatkall e, Aino n matka ko t iin jatkui y l i Kestinlahden Vanhamäen ti en vart ee n, j ossa hä n en kotins a sijaitsi . Hänell e ker tyi melko pi t kä las kiaishiih t o . Monia asioita koet ti in yhte ise sti . Suk u laislahjana Sohville mo nia vuosia tul lut Sana - lehti ku lki aina mol e mp i en luettavana . Lehden sisältö ei si llä taval la va nh e ntunu t kuten tavallise n päiväl e hde n . Joskus se lähet et tiin t u ttavan mukana ja j os ku s taas lähd ettiin its e puolin ja toisin kylämatkalle. Ai no ja So hvi ammen s ivat el ämän voimansa krist i l lise stä uskost a. He idän persoonansa sisäinen ra uha h e ijastu i ympär ill ä o levi i nki n . Heidän kodis saan piipahtivat naapuritki n usein vierailulle . Si ellä sai v ieraskin t untea kiireetöntä , hyvä n olon tuntua . Ys tävyks e t elivät pitkän , henk i sesti ri kk aan elämän ja saiva t kok ea monenl aisi a vaiheit a niin omas sa kuin ko ko kansaku n tamme elämässä .


Oheisen vihkosen tiedot on koott u Mikkelin mlk :n ka n salaisopis ton opintopi i rin "Tun ne kotikyläsi t allenna t ieto " myötävaiku tu ksella. Tekst i e n asiatietoja o n käsitel ty ryhmän kokoontuessa ja tekstien tekijät ilmenevät oheisessa hak emi stossa eriksee n . Ryhmätö i hin ovat osa llist uneet : Ol avi Rieppo n en Pi r kk o Ri epponen Saima Riepponen Si r k ka Rieppo nen Tauno Rieppone n Ulla Riepponen Eero Tuhka l ainen Oiva Vah va s elkä Hilkka Valjak ka Onni Valjakka Kokoontumiset ovat tapahtuneet Vuol i ngon koul up i i ri n alueell a kodeissa kiertä e n , alkaen sy ks yl lä 198 2 ja pää ttye n keväällä 1984 . Oh jaajana on t oimi n u t Liisa J uu t ilainen .


H A K E MI S T 0 Sivut

Teksti

Teki J ä

LUKIJALL E

Tau n o Riepponen

(-,t

t~AA TALOUSTYÖT Kivien rai vaus Mudan a jo Karjapiha Apulann a t Syysrukiin ky l vö

Tauno Tauno Tauno Tauno

Rieppone n Riep ponen Rieppo n en

5 _,

Ruissuma Pui n tityn Hevoskierto Kiertävät puima koneet Veljekset kyntämässä Jäiden otto Ka rjata loude n k e h ityst ä Sian teurastu s Työtä Nikarassa Työtä Kekk olassa Manta - mummon tarina Taikoo perinne Last en töitä Jaak on ja Pekan persaa nhakumatka

Riepponen Riepponen Riep ponen Riep ponen Riepponen

Tauno Tauno Tauno Tauno Tauno Riepponen Tauno Riepponen Tauno Riepponen Hilkka Valjakka Marjatta Piipari

1 o -II

12. 13-1'(

1'5-

u.

11- 18

"-M

H-.u .2.)-~

33 ~lo-.38

3'

•f5

H·n

Sir kk a Riepponer. Arja Partanen ja Ainikki Paunisalo Saima Riepponen Sirkka Riepponen

5"8- '0

tHrja Pitkä nen

'JI -H

Erkki Laama nen

'1-4 - 11

Reino Osma

81-"

~,-

'3

''~- ' 1

u-+v

RAKENNUSTYÖT Rakennusp erinn että METSÄTYÖT

Metsätyöt Tervan poltosta

Tauno Riepponen Kaija Liukkonen


.tor

KOTITALOUS - JA KÄS IT YÖT Pyykinpesusta ja sen keh i tyk se stä 1800-luvun lopulta nyky päivi i n

Pirkko Riep ponen ja Sa i ma Riep ponen

Saip pu an keitto lihan savustus

Sylvi Muinonen Marjatta P1ipar i

Mar j amatkoista ent isinä aiko i na Käsityönper innettä Tupa Tuva n uuni Tuvan orr e t Hämärähy ss y Puhde t yöt tu vassa Pa j ureen valmistus Kynttilä n valmistuksesta 1900-luvun alussa Jalkineiden kehitys 1900-luvulla

Sirkka Riepponen Ulla Rie pponen Ulla Riepponen Sylvi Muinonen Sylv i f·1 uinonen Sirk k a Rieppone n Si rkk a Riepponen

{()/ - 115' 1/ b - 118

'"

- / J,.t,

11.3-I U

1:.'1 - 15'{

I'SZ -

l $ 'f

155 - 1n , ~,

l t.O /1,/ - HJ..

Tau no Rieppo nen

/1."5 - 11.5

Pir kko Riepponen

w. - no

Hilk ka Va lja kka

111

- rn

MUUTA KYLÄN ELÄMÄÄN LIITTYVÄÄ Kylän s uut ari

Er kk .i Laama nen Ratavar t ij a Er kk i Laamanen Vuol ingol t a sahalla töissä Aaro Siiskon en t1alminnosto Hugo Mu i nonen Pajatoimintaa Erk ki Laamanen Tu pakan kasvatusta Erkk i Laamanen Elämä n kohtaloita ja Sirkka Riepponen muist i kuvia Tekstien jäl k ikä si tt ely

Ulla Riepponen ja Ta uno Riepponen

Puhtaaksi kirjoit us

Sirpa Vahvaselkä ja Merja Blomberg

Kansi ja p iirr okset

Ulla Ri ep pone n

1111 - lt'l 1!5'- ,.,

" ' - "O

'' ' - t H " " - / '}:1

IH

- ;.ot

~O.t

- 1.05


1900

19'0

'920

1Q30

...

1

Vlh~

1940

1

1950

$

1960

1970

1

1

-~-<t. -rllo6-f'fl6"'1

.............

. .f9!1li路#67

U"a-ot-P.a:.a.....a.ta...ON.

'1W~路1'956

1

""'

ak-f'H6-~

~,_~<t.~-WYI

IJ

1~ ~~~44fa,f9'.1~-19'1'1

t.ilt'.19!13路-t9~

~&<c.~19t9-t9">'搂'

~~

Vuolinko III Tyon perinne  

Vuolinko III Tyon perinne

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you