Issuu on Google+

••

IHASTJARVEN PERINNEKIRJA


IHASTJÄRVEN PERINNEKIRJA


ISI3:\ 952 路90路 1609路 _l.


Mikke lin maalaiskunta Ihastj채rven perinnealue Ihastj채rven koulupiiri


SIS.lLLYSLUBTTBLO Tervehdys lukijaile ••••. . .. . ..... . .. ... Yleiskuvaus Ihastjärven perinnealueesta Katkelmia Ihastjärven menneisyydestä ASUTUS t

t

Vanhinta asutusta ....••....... . .. .. .. .. Tilan jakautuminen ...••.. .. .. ...... ..... Tilan kaupan myyntiehdot . : ... . . .• .. ..• . Tilan lainhuudatus .••••............. ... Torpat ja torpparit .. •••........... .. .• Torppien itsenäiseksi lunastaminen ..... Arviokirja Torpparien ja vuokramiesten elämästä .. . Entisaikojen talollisten varallisuus .. . Asukkaat •..• .• .•... .. ... . . ... . . . . . . . ...

Opettaja Olga Seppänen ... ...... ... .... . Karnun Hiski ••••• ••. •••............... . Kirmasen Jussi •. . ....•... ..... ... .. . .. .

Suutar-Kalle .... . .... ... .. .... .. . ... .. .

~· ;

2 3

JA ASUKKAAT

Kauppaliitto ...... . ... ... ., .. ...... ..... .

. 1

1

Räätäl i Ales •••.•••..•................. Kuuselan Otto •••••••••.•............... Hiekkalan Jenny •.•. . ...•.... ..... .. . ... Amerikkaan lähtijät ..••... .... . ..... . .. Entinen vakinainen asutus . ....... . .. .. . Nykyasutus •....... .. . . . . . . .. . ... . . . . . . .

7 10 13

14 16 17 22 23 24 25 26 28 30 32

34 35

36 37 42 51

!i l

i l

1 1

~

SOTAWODET Sotaväki ja maanpuolustus ...... ....... .

58

Suojeluskunta .. .. . ... . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lotat . . . . . . . . . . . ~ .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

59 61 63 64 65

Muistoja sota-ajalta .••................ Hevosten sotaan lähtö •• ..... ........... "Desanttij ahti" •. • ••.••.. . . · · · • • · · · · · · · Sotapakolaiset ja siirtoväki Ihastjärvelle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Työvoimapula ja pula-aika o • • • • • • • o • · · · · "Korttipeli" sotien aikana............. Kotirintaman elämää sotavuosilta •••o• •· Rintamamiestilat • • • • . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kiitoksemme kaatuneille ................ KULKUYHTEYDET

66 68

71 73 75

76

JA LIIKENNE

Vanhat kulkuyhteydet ja nykyiset maantiet Kartta ja karttaselitys .•..... ........ . Talvioikotiet ........•... .. . .. . Entisaikojen kulkutapoja ja kulkuneuvoja Kulkuneuvot kehittyvät ................ Linja-autoliikenne Ihastjärventiellä .. . o

••••••

o

o

77 88 89 90 93 96


KOULUTOIMI Koulujen historia •••••••••••••••••••••• Ihastjärven koulun historia •••••••••••• Pullialan koulun historia •••••••••••••• Paajalan koulupiirin historia •••••••••• Kiertokoulu ..............••..........••

100 102 110 114 118

Koulumatkat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

119

MUISTOJA TYÖS'l'X

Johdanto entisaikojen työntekoon ja tekijöihin ••••••••••••••••....••••••••••. Kaskiviljelys ••••••••.•••••••••••••••.• Kaskenpoltto •••••••...•••••••••••••..•• Luonnonniityt •••••••••••••••••••••••••• Peltoviljelys •••••••••••••••••••••••••• Viljan käsittely ••••••••••••••••••••••• Kuvasarja peltotöistä .•••••••••••••••.. Pestuumarkkinat •••••..••••..•••••••••••

122 124 126 127 129 129 132 134

Piikoj en ty"öt • • • • • • . . . . . . . . . • • • • • • • • • • . Sahat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

134 135

Antinniemen saha ••••••••••••••••••••••• Myllyt ja jauhatukset ••••••••••••••••••

139 142

Pärehöylät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . • . . . . . . . .

14 7

Pellava ja liina .....••••••••••••••...•

148

Villa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

152

Saran vanutus .••••••••••••••••......••• Hiilen poltto •••••••••••••••••••••••••• Pajavasaran kalke •••••••••••••••••••••• Tervan pol tto • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Maatalouden koneistuminen •••..••••••••• Maatalouden koneita ja laitteita Ihast-

153 155 156 157 158

järvellä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

160

Vihkokuhjon teko ••••••••••••••••••••••• Karjan hoito ••••••••••••••••••••••••••• Maidon kuljetus Ihastjärvellä •••••••••• Karjapihan kuulumisia •••••••••••••••••. Pyykin pesu ja saippuan valmistus •••••• Entisaikojen itseoppineet taitajat ••••• Ammatinharjoittajia ja -harrastajia •••• Entisaikojen eläinten parannuskeinoja •• Kotitarpeen viinanpoltto •••••••••••••••

165 168 172 175 179 181 183 188 188

PALVELUJA

Kaupat ja kaupankäynti ••••••••••••••••• Käynti Seppäsen kauppapuodissa ••••••••• Posti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Puhelin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Ihastjärven vapaapalokunta ....••••••••• Radion tulo kylälle •••....•••.•••••.••• Sähkön tulo kylälle ••••••••••••••••••••

191 193 195 198

199 200 203


VAPAA-AIKA JA J~

Yhteiset ~ -~set ..•..•••..•••...•• Pyhäkoulu Pu1~a~ koulupiirissä •••••• PyhäkoulutyOsta Itastjärvellä •..••••••. Pyhäkoulu Paajalassa .• ••• •••••••.•• • ••• Maalikkosaaroaajat ..•..••••••••••••.••• Kylänvanhi..at •• • .....• • •••••.••••••.•• Kuorotoiminta ••• • ..•... • .•••...••••••.• Lähetystyö Pullia1assa •••••••. .• .••••.. Lähetystyö Ibastjarven kylällä ••••••••. Lähetysseura Paajalassa •••••••••••••••• Kirkkomatkat •••• • ...•.••••••••.•••••..• Papin palkka • • • • • . . . . . . • • • • • . . . • • • • • • . . Urheilutoiminta • • . . . . . . • • • • • . . • • • • • • • • • Nuorisoseura •••••.....••.••••.••••••••• Metsästys ••••••••....•••..••.•..•••...• Metsästystavat ja -välineet •.•••••••••• Ketun pyytäj at ... . ... .. ................~ ~ Riistakauppa ja nahanostelijat ••••••••• Kalastus .••.••••....... • ••.......•..... Hevoskasvatus ja ravit .••.••••.••••...• Ihastjärven aaa- ja kotitalousnaiset ••• Ihastjärven maa-iesseura ••••.•••••••••• Paajalan maamiesseura •• • ••••.•••••••••• Ihastjärven 4H-kerbotoiminta ....••••••• Ä1 tienpäivät • • • • • • . . . . • • . . • • • . . • . • • . • • • KokoontumispaLkkoja ....•.••••. • ••••••••

204 205 206 206 207 207 208 209 210 211 212 215 216 217 221 223 224 225 226 233 233 235 238 240 242 245

METsJ\TYÖT JA PUUTAVARANKUL.Jil'I'US

Metsätyöt • . . • • • • • • • . • • • • • • • • • • . • • • • • • . • Harjujärven ves~tin purouitot ••.•... Puutavaran vesikuljetus Kyyvedellä •...•

247 251 255

HISTORIALLISIA PAIKKOJA Rakuunan nii tty . . . . . . . . . . . • . . . . . . . . . . . . Surmansilta • . . . . . . . . . . . . . . • . . . . . . . . . . . •

257 258

Mietteitä kotitienoolta .•..............

260

LOPtJI(SI

Perinnekartan oheisvihko Kartat


KIRJANTEKIJÄT:

Esko Hänninen Pirkko Romo Esko Haponen Kyllikki Hänninen

Raija Koskinen Laina Seppänen Rauha Kovanen Pentti Häkkinen

PIIRROKSET:

Anssi Romo Marja Haponen KIRJOITUKSILLAAN AVUSTANEET:

MUISTITIEDOILLAAN AVUSTANEET:

Hilkka Tiusanen Martta Koponen Aune Partti Raija Hämäläinen Arto Romo Heikki Mynttinen Heikki Väisänen Mervi Hyötyläinen Martti Halinen

Kalle ja Tyyne Haponen Tyyne Hokkanen Eemil Liukkonen Kaarlo Liukkonen Ilona Hämäläinen Sylvi Keljonen

TIETOLÄHTEINÄ LISÄKSI KÄYTETTY:

Mikkelin Pitäjän historia Wirilander Mikkelin maakunta-arkisto Mikkelin maanmittauskonttorin arkisto

KIRJAN PAINOASUUN SAATTANUT:

Esko Hänninen PAINOTYÖ:

Kirjapaino VERBI Oy Espoo


1

TERVEHDYS LUKIJALLE

Tämä kirja on Ihastjärven kansalaisopiston kurssin "Tunne kotikyläsi - tallenna tieto•• -kurssityö lukuvuodelta 1987-88 ja on se täydennetty lopulliseen asuunsa talven 1988-89 aikana. Kurssin opettajana on toiminut Liisa Juutilainen-Vepsäläinen. Tähän kirjaan on koottu saatavissa ollut perinnetieto Ihastj ä rven nykyisen koulupiirin alueelta ja on se tähän tallennettu kirjoituksin, valokuvin ja piirroksin. Myös vanhoja asiakirjoja, kauppakirjoja ym. asiapapereita, jotka valaisevat menneitä aikoja ja tapahtumia, on tässä mukana. Olemme näin pyrkineet kuvaamaan perinnealueemme kehityksen kaukaa menneisyyden hämärästä nykypäivään. Miten tämä alue asutettiin, ketkä täällä elivät ja tekivät työtä, millaisia ihmisiä he olivat omine tapoineen, tottumuksineen ja kohtaloineen. Kuinka tänne kehitys tuli vähän kerrassaan, tiet syntyivät, koulusivistys lisääntyi ja työmenetelmät paranivat. Eri lähdeteoksista ja arkistoista olemme saaneet menneitä aikoja tapoja ja tapahtumia kuvaavaa tietoutta. Muistitiedoillaan ovat avustaneet useat !kääntyneet kylämme asukkaat, nykyiset täällä asuvat kuin myös jo täältä pois muuttaneet. Heille lausunune mitä parhaimmat kiitoksemme avusta. Ilman heidän muistitietouttaan ei tämän kirjan teko tähän asuun olisi ollut mahdollinen. Vanhojen ruotsinkielisten asiakirjojen suomennoksessa olemme saaneet korvaamatonta apua Mikkelin maakunta-arkistosta Ilkka Riihimäeltä sekä hovioikeuden presidentti Martti Leisten'iltä, joille myös haluamme esittää kiitoksemme. Ryhmätyöhön osallistuneet, muistitiedoillaan avustaneet sekä eri tietolähteet on luetteloltu kirjan alussa. Vanhaa tietoutta on mennyt valitettavasti kylämme entisten asukkaiden mukana hautaan. Se ei sieltä enää palaa. Olemme pyrkineet tässä tallentamaan kaiken sen mitä on jäljellä. Saksalainen ajattelija ja kirjailija, joka eli vuosisadan vaihteessa on sanonut: "Kansan voi kasvattaa tulevaisuutta varten vain sen menneisyys". Tämän kirjan tekijöinä toivomme, että kylämme nykynuorisolle ja tuleville polville tallennettu vanha perinnetieto edes pieneltä osaltaan täyttäisi tämän tehtävän. Ihastjärvellä, 6.12.1988 Tekijät


2

YLEISKUVAUS IHASTJÄRVEN PERINNEALUEESTA

Ihastjärven perinnealue käsittää nykyisen Ihastjärven koulupiirin. Se on aikoinaan maajään muovaama luode-kaakkosuunnassa Mikkelistä pohjoiseen oleva vesistöjen rajaama alue niin, ettei kuivin jaloin Ihastjärveltä pääse kuin etelän suuntaan, lukuunottamatta tietysti siltoja ja veneitä. Länsipuolella rajoittaa alueen Pyöreäsuolta ja Läpsöisten lammesta alkava monen joen ja lammen vesireitti laskien Harjukosken kautta laajaan Kyyveteen, joka kaartaa pohjoisen kautta itään ja etelään aina lähelle Hiirolaa. Tänne eteläpäähän laskee sitten itäpuoleinen vesireitti, joka saa alkunsa läheltä Hiirolaa Luotojärvestä . Se laskee Leveäjoen kautta Kyyveteen. Näiden vesistöjen alkulähteillä on Saimaan- ja Kymijoenvesistöjen vedenjakaja. Keisa lan talon kohdalta eteläpuolelta virtaavat vedet Saimaaseen, kun taas pohjoispuolelta vesien laskusuunta on pohjoinen Kyyveteen ja sieltä monen järven kautta edelleen Päijänteeseen ja Kymijokeen. Laaja Kyyvesi kietoo Ihastjärven syleilyynsä parikymmenen kilometrin matkalta lännen, pohjoisen ja idän puolelta. Kylä rajoittuu kahteen kuntaan, pohjoisessa Kangasniemeen ja idän puolelta Haukivuoreen. Kuntien raja on kyllä tältä osin veteen piirretty viiva keskellä Kyyvettä. Maasto on pitkittäisten soraharjujen, larnpien ja soiden kirja voittama. Etelästä Mikkelin ohi ulottuva soraharju jatkuu pohjoiseen pienten lampien reunustamana pikku Punkaharjuna jatkuen edelleen alueen itäistä laitaa aina pohjoisessa Kyyveteen saakka. Nämä soraharjut olivat ennen meidän maisemallinen rikkautemme . Nykyajan tie- ja yhdyskuntarakentaminen on jo melkein hävittänyt ne luonnonsuojelijoiden tähän liiemmiten puuttumatta. Alueen korkeimmat maastokohdat ovat Väisälän mäki Ihastjärven kylän puolivälissä Ihastjärven itäpuolella ja Pullialan niemen harju pohjoisosassa kylää. Pullialasse on oikeastaan kolmekin korkeata harjua, jotka pistävät pitkinä nieminä kuin sorrnina Kyyveteen. Suurin suo on Ihastjärventien länsipuolella Puimalammen ympärillä oleva Puimalammen suo. Myös itäpuolella Kyyveden rannalla oleva Kapinan suo on aika laaj a yhtenäinen suoalue. Pirtin sydänmaa Hiirolan ja Ihastjärven välillä on suuri yhtenäinen asumaton metsäalue, toistatuhatta hehtaaria hyvin vaihtelevaa maastoa muodoltaan. Alue oli ennen metsästäjien ja mar jastajien paratiisi. Nykyisin aluetta halkovat valtion teettä rnät tiet ja sen erämaa rauha on häiriintynyt. Perinnealueen halki kulkee luode-kaakkosuunnassa Ihastjärven paikallistie , joka alkaa Mikkelistä jatkuen pohjoiseen Kyyveden rantaan, johon se ennen päättyi. 1970-luvulla rakennettiin kyläläisten toimesta metsäautotienä yhdystie Pullialasta länteen Luusniementie lle, joten Ihastjärventie tuli läpiajettavaksi tieksi. Btelämmästä yhdistävät yksityiset tiet Ihastjärventien nyt myös Pieksämäentiehen kuin Jyväskyläntiehankin Harjumaassa.


3

Asutus on jaka antunut nauhamaisena Ihastjärvent ien kahtapuo len pieniin kyliin keskittyen hyvin paljon vesistöjen rantamaisemiinja harjumaisille maastokohdille. Vaikka alueemme kulkee Ihastjärven koulupiirin nimellä on alueallamme myös muitakin virallisia kyliä ja epävirallisia kyläläisten keskuudessaan käyttämillä nimillä kutsuttuja asutusryhmiä. Perinnealueeseen kuuluu osia Kavalan, Väärälän, Laurikkalan ja Harjunmaan sekä Harjärven kylistä. Ihastjärvi on pääkylä, sen lisäksi on vielä sellaiset kylät kuin Paajala, Rasiaho, Juuvinkyl~ _ ja Pulliala, jotka ovat vain kansan suussa tulleet käytäntöön. Kaikki me kuitenkin olemme ihastjärveläisiä. Metsät ovat meidän rikkautemme, sillä pellot ovat kivisiä ja pienikuvioisia , joskin ne ovat vuosien mittaan melkei n kaikki kivetty. Nämä alueet ovat v a nhoja kaskimaita ja kerrotaan viime vuosisadan loppupuolella tämän alueen olleen niin kasketun, että rakennuspuitakin jouduttiin ainakin Pullialaan uittamaan aina Haukivuoren puolelta saakka. Ihmiset ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet alueeltamme muut toliikkeen ansiosta. Suurimmillaa n väestö oli 1910-20-luvulla ja aina 1950-luvulle saakka, jolloin täällä toimi kolme koulupiiriä : Pulliala, Ihastjärvi ja Paajala. Sen jälkeen ovat perheet alkaneet pienentyä, lapset vähetä ja nyt he sopivat jo yhteen kouluun, vanhaan kunnianarvoisaan Ihastjärven kouluun. Se on yksi vanhimmista Mikkelin maalaiskunnan kouluista, jossa j o isoäiti mme ja isoisämme kävivät kouluns a . Esi-isämme, jotka satoja vuosia sitten ensimmäiseksi tänne asettuivat, osasivat valita asuinpaikkansa viisaasti: Tänne ei ensin halla tullut eikä täydellinen kato koskaan mäkisillä mailla kohdannut. Järvien rannoilla on ollut hyvä asua. V~ltai­ sa kehitys elämän kaikilla aloilla on muuttanut perinnealuettammekin , niin maisemallises ti kuin elämisen 1aadunkin suhteen, mutta se on taas nykyaikaa. Muistelkaamme, miten täällä ennen eläminen sujui. Esko Hänninen

KATKELMIA IIIASTJÄRVEN MENNEISYYDESTÄ Mikkelin kaupun gista lähtee Maa herrankadun j atkon maant ie . Se kulkee ohi maaseuraku nnan kalmiston , jossa syvää untaan nukku u yhtä rauhaisena upean kiven alla, kuin s yrjässä vaat imattoma n muistomerkin ja kukkakummun alla tai kokonaan unohdetun leposijan turvissa, lepoon päässyt matkamies. Rauhaansa e i häirits e läheisen koulun leikkikentältä k a jahtelevat k irk kaat las t en äänet eikä viereisen tien j y ry. Tie sivuuttaa k auniin Rouhialan kartanon, joka niin somasti vilkkuu sama n nimi sen joe n nurkasta vehmaitten puitten takaa. Tullaan mikkeliläisten ylpeydelle, "Pikkupunkaharju" selänteelle. Milloin on matka siellä viehä ttävin? Se r iippuu tietys ti paljon matkase urasta, mutta ehkä e nemmän ma ust a .


4

Kun tyynenä kesäiltana kulkee siellä, luulisi läheisten salmen takaa kuvastuvien lehdistöjen varjostaan nousevassa usvasaa näkevänsä Ahdin tyttären, Vellamon neitosten Terhentanhuvilla tanhuilevan. Syksyn huurteitten kattaessa maan kimmeltää kuu niin välkkyvänä puitten lomi tse ja päilyy veden kalvoon kuin aallottaren hopeavyö. Keväisin puun hiirenkorvalle tullessa pilkistää kangasvuokon pehmeä kupu vanhan kirkkotien polvikkeissa. Vanha ratsupolku näkyy vieläkin tasaisena kulkevan tuota, lähes kymmenen kilometriä pitkää järvien välistä taipaletta. Väliin se hieman väistyy nykyisen tien alta, väliin jää sen alle. Se loihtii mieliin ajan, jolloin nuoret miehet "tarakkaan" ratsun selkään nostivat mielitiettynsä ja niin yhdessä kirkkomatkaa taivalsivat. Tuosaapa mäen nyppylällä on "rököraunio", johon piti matkan onneksi kiviuhriksi tuoda. Lammin ja kauniin Saarijärven taipaleella on "papin pöytä", tasainen kivi ja siitä irti lohennut istuin. Suuri merkkitapaus lienee se ollut, kun pappi tiettömille sydänmaan pohjukoille oli eksynyt. Siinä lienee levännyt, "papin siltaan" lienee puita suolle sovitettu. "Ristirannassa '' ehkä Kyyveden rannalla liikkunut. Tulemme noin yhdeksän kilometriä kaupungista '' Viinamäkeen" • Se on saanut nimensä siitä, että vanhaa tapaa noudattaen~iinä pysähdyttiin lepäämään ruumissaatossa. Ruumishevosen kohdalle piirrettiin risti petäjäpuun kupeeseen länsipuolelle tien. Niitä löytyy vieläkin tarkkaan katsoessa. Saattejoukkoa kestittiin viinalla. Viinamäestä laskeutuu tie kankailta viljavammille, asutummilla seuduille. Vanha kirkkotie solahti siinä salojen siimekseen, jossa se puikkelehtii punakylkisiä ja naavakuusia kasvavia harjanteita, soitten ja pienien sammalrantaisten lampien väli tse, kunnes se yleni korkealle Väisälänmäelle. Tätä samaa luonnon muodostamaa kulkuväylää lienevät ensimmäiset asukkaatkin Savonlahdelta tänne saapuneet. Ehkäpä lappalainen pororaitoineen lienee ensimmäisenä vaellellut, naavaisia kuusia poroilleen kaadellut, kaloilla ja linnuilla elänyt.

Samaa tietä Savonlahdelta savolaiset tänne tulivat,

tie-

noon kansoi. tti vat. Viinamäeltä Väisälänmäelle on enimmäkseen soita vanhan tien kummallakin puolella, eipä kumma, jos matkalainan ihastuneena Väisälänmäe~~ä huudahti "Kas järvi". Siitä lienee kaunis, ruohorantainen kirkasvesineo järvi saanut nimensä Ihastjärvi. Sen kalarikkaan järven rannoilla lienee kauemmaksi aikaa jääty asumaan. Että ensimmäinen asutus oli lappalainen, siitä todistavat meille vierailta tuntuvat nimet: Karnu, Kompsi, Pattoisilta, Tinttola, Peisinkorpi, Iittoo. Kero on lapin kieltä ja merkitsee huippu. sen niminen talo oli ensin Väisälänmäellä, mutta se muutettiin sitemmin "Piekko" -nimisen lammen rannalle. Lapin talo Ihastjärven rannalla sai nimensä Kuusamosta takaisin palautuneista lappalaisista, jotka sen rakensivat. Ensi olevat nukkuivat kallion rinnassa poronnahkapuvussa. Talon perinnöksi osto täytyi käydä toimittamassa "porkoossa" asti. Asutus laajeni pohjoiseen päin. vanhan asutustarinan mukaan tuli eräs sotakarkuri Manninen ratsastaen takaperin kengitetyllä hevosella Pullialanniemelle, johon teki asunnon. Lahti oli kalai~e~.ja niemi sopiva viljeltäväksi ja tarpeeksi kaukana takaa-aJaJ~S­ ta. Vieläkin on Mannisen niitty .Pullialanniemellä ja Kirmasten lammen rannalla. Hänen vävynsä Pulliaisen mukaan sai niemi ni-

--~====~~==~· -=~~==~~==~-----------------· --


5

mensä. Nykyään on kylän asukkaat kaikki Hännisiä, joitten isä aikoinaan tuli Pulliaiselle vävyksi Pieksämäeltä. Nykyiseen Juuvin kylään Harjujärven rannalle tuli juutalaisia, jotka elivät kalastuksella ja metsästyksellä . Rautamalmia olivat nostaneet järvestä ja sulaneet sitä nykyisen A. Lindströmin omistaman talon pelloilla, jossa on paljon kuonaa vieläkin. Seudun järvet ovat malmipohjaisia. H. Seppäsen talon maalla on "Hytin aho", jonka keskellä vieläkin on raun io, jossa kivi on sulanutta ja rautakuonaan liittynyttä. Selvästi vanha sulattamo. Ihastjärvenkin rantamilla on kuona kasoja . Hiiltä niihin poltettiin monissa paikoissa "jättiläisten hiilihaudoissa". Niitä on Kapinalammen pohjoispuolella, Luvekankaan, Saarisen, Peisinkorven, Salomon Helisen ja G. Hännisen talojen mailla. Hämäläisten ja savolaisten välillä lienee kamppai luja käyty ka laisen Kyyveden apajista. Päijänteeltä päin nousevia vihollisia on vastutettu. Maisteri Paasos-vainaja on löytänyt Rauha järven rannoilta vanhoja varustuksia ja Kyyvedessä on lähellä Rauhajärveen vievää jokea Linnansaari, jonka korkea kallio on hyvä puolustuspaikka. Niihin aikoihin viitannevat myös Mur to niemi, Tappeluapu ja Miekkanierni. Ehkäpä rauha solmittiin Rauhajärven rannoilla ja hämäläiset etenivät itään päin. Suuri Hämeen saari, nykyinen Emäsalo Kyyvedessä ja Hämeen kylä siitä todistavat. Olot olivat rauhattomia. Vanha runo kertoo: "Akka asui aitterolla, mies viita ketveleessä". Naiset jäivät tavaroitten paimeniksi piiloaittojen luo lammin rannalle, jolloin miehet olivat ketveleessä vihollista vahdissa selkävesien varsilla. Kyyveteen laskevan Harjujärven länsipuolta nimitetään vieläkin Ruotsin puoleksi. Länsirannalla on "suventulli". Lieneekö siinä joskus kesäisin tullia kannettu, vaiko susi lampait~ tullasi. Nimien alku jää antisyyden hämärään. Ihastjärven kaakkoispuolella on Orilampi, jonka rannoilla on vuoren luola, jossa tarun mukaan on aarteita. Ehkä lienee sekin sotapakopaikka, samoin kuin Ihastjärven eteläpäässä olevat kahden kiven väliin tehdyn muurin jätteet. Olli Parkkinen ja Leppänen rupesivat nostamaan aarretta Orijoesta. He eivät malttaneet olla ääneti: Siksipä "paha" rupesi ajamaan takaa, kunnes pääsivät Pattoisillan tupaan turvaan. Parkkinen vilkaisi jälelleen ja pelästyi niin, että suu jäi väärään kuolemaan asti. Aarretaruja on kovin paljon. Toistuva yli Suomen tunnettu taru Laurikaisesta täälläkin. Kyyveden keskellä on kaukana rannoista Venätsaari. Sinne hän sota-aikana houkutteli ja jätti venäläiset. Muinaismuistoesineitä on tiettävästi löydetty vain lappalaisten jousenjännitin Juuvin pelloilta ja kiviase Kyyveden rannalta. Edellinen on kansallismuseossa, jälkimmäinen Kuopiossa. Ihastjärven pohjakunta on kauan ollut eristetty muusta maailmasta. Maantietä ei ollut. Pullialanniemeltä ramuttiin ratsuhevosella sydänmaitten halki. Ensin kuljettiin Harjujärven rantaa Tinttolaan, sieltä Porkkalan kautta Kangasniemen tielle. Talvisin ajettiin Ihastjärven kautta vanhaa kirkkopolkua. Sekä Pullialasta että Ihastjärveltä oli ruumiit vietävä purilailla haudattavaksi. Nykyinen maantie on vain miespolven ikäinen. Syrjäisen asemansa vuoksi on pohjakunta jäänyt monessa liikepaikoista jälkeen, mutta ansionsa silläkin. Kokous- ja iltama-


6

paikoissa ei ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen ole veritöitä tehty, eikä kenenkään henkeä menetetty. Viinarikoksetkin ovat viimevuosi in saakka jääneet toisilta paikkakunnilta tulleitten huoleksi. Länsi-Savo. 1932/ oma (Olga Seppänen).


Asutus ja asukkaat


7

VANHINTA ASUTUSTA

Kun tutkitaan asutuksen sijoittumista entisaikoina Ihastjärvelle, on merkillepantavaa se, että talot olivat hajallaan harvassa eikä varsinaisia kyläyhteisöjä juuri ollut. Ihmiset halusi vat elää omaa elämäänsä korpien takana järvien rannoilla. Kyläjakokin, johon Mikkelin pitäjässä siirryttiin vuonna 1643 syntyy viranomaisten pöydällä. Ihastj ärven suurkylään merkittiin kuuluvaksi silloin 17 taloa, joista kyllä joku saattoi olla asumaton, koska sellaisiakin tähän kyläjakoon otettiin. Myös täällä olevia taloja kuului Harjujärven ja Harjumaan suurkyliin. Ihastjärven nimeen lienee vaikuttanut täällä asuneet Ihalaiset, sillä kylien nimet oli yleensä johdettu paikkakunnan henkilöistä, joskin heidän nimensä taas oli muodostunut.jostakin paikkakunnan kohteesta. Ihastjärvestäkin on aikaisemmin maininta vanhoissa asiakirjoissa Ihaxsenjärvi. Vanhoista asutuksista on ensimmäinen virallinen maininta v. 1541 laaditussa ensimmäisessä maakirjassa, sekä vuonna 1561 tehdyssä entistä yksityiskohtaisemmassa verollepanomaakirjassa. Siinä vahvistettiin anekkikirjalla talonpojalle · perintöomaisuudeksi maa, jota hän oli kauankin omanaan pitänyt luvaten maksaa kruunulle veroa maasta. Vanhat talot olivat nykyisiin taloihin verraten erittäin suuria pinta-alaltaan. Useamman sadan hehtaarin tila oli aivan tavallinen. 1700-ja 1800-luvuilla tapahtuneet tilojen jaot ovat sitten hävittäneet suurtilat niin, ettei nyky-Ihastjärvellä ole enää yhtään yli 300 hehtaarin tilaa. Vanhin maakirja on annettu 1541 Halilan talolle, joka oli kyllä Harjunmaan kylää N:o 5. Halilan omistajina oli Halisia 1500-luvulta 1700-luvun lopulle, jolloin Hämäläiset tulivat sukuun ja joidenka hallussa Halilaksi kutsuttu talo edelleen on. Ensimmäinen anekki oli annettu Niilo, Rossi ja Heikki Haliselle. Halisten suvulla oli myös Halilan lähellä sijainnut Halinen RN:o 4 myös Harjumaan kylää. Nimensä talo oli saanut juuri 1700-luvun alkupuolella taloa asuneista Halisista. Vuoteen 1865 men nessä talo oli jakaantunut kaikkiaan neljäksi osataloksi, joista kolme sijaitsi Harjujärven mäellä Hali- eli Harjujärven itärannalla ja yksi Ukonlammen eteläpuolella. Halinen, Harjumaa N:o 4, Ihastjärvi N:o 11, Karnu ja Ihastjärvi N:o 12, Hietala, olivat muodostaneet jakokunnan ja jokaisen omistajana oli 1500-1600-luvuilla Ihalaisia. Talojen omistajana nimi Ihalainen hävisi vuosisatojen kuluessa Ihastjärveltä kokonaan. Harjujärven länsirannalla oli Kimari N:o 3 Harjujärven kylä, joka mainitaan jo 1664, isäntänä Markku Jooninpoika Jusseroinen. Talo oli yhteisviljelyssä vähän lännempänä korkealla mäellä olevan Harjumaan kylään kuuluvan Hämäläisen N:o 12 kanssa. Isojaossa Kimari jakaantui k a hdeksi osataloksi, joista eteläpuoleisen omisti Antti Mynttinen myös Kimariksi kutsuttu ja pohjoispuolisen Pullialanniemen ratsutilan omistajat Yrjänä ja Olavi Knuutinpoika Hänniset. Hämäläinen säilyi Hämäläisten hallussa kokonaisena osatalona, johon oli 1660 liitetty Sipi Heikinpoika Arpiaisen autiotalo. 1800-luvulla talo jaettiin, jolloin omistajakai tuli myös Hurskainen ja Björninen.


8

Ihastjärven kylän talot Liukkola N:o 1 ja Penttilä N:o 3 muodostivat yhteisen alueen, johon olivat Juho ja Olli Penttinen ja Martti Ihalainen saaneet anekin 1561. Yhteisalue oli Ihastjärven suurin, käsittäen kaikkiaan alunperin 1500 hehtaaria maata. 1

Päätalot sijaitsivat nykyisten Penttilän ja Liukkolan paikoilla ja j akaantuessaan tuli Li ukkolasta kahdeksan osataloa ja Penttilästä viisi osataloa. Pullialan kylä on saanut nimensä Pulliaisista jotka asuvat nykyistä Ihastjärvi N:o 8 ja 9 ja Matti ja Mikko Pulliainen oli saanut anekin näille tiloille 1561. Talot sijaitsivat nykyisen Pikonmäen ja Etelätalon paikalla. 1700-luvun alussa tuli Hänninen koti vävyksi Pulliaiselle ja Hännisten suku on omistanut Pullialan ja Hännilän tilat näihin päiviin saakka. Useimmat niistä kahdeksasta talosta, jotka päätiloista lohkaistiin on saman suvun hallussa nykyisinkin.

Amanda ja Gregorius Hännisen kuuliaiset vuodelta 1910 Tervahaudalla nykyisen Niemelän talossa. Kuuliaispari keskellä seisomassa sulhanen mustassa puvussaan. Kuvan omistaa Laina Seppänen.

Pullialanniemen tila oli aikoinaan ratsutila, joka piti ratsusotamiestä, josta on muistoja näihin päiviin asti säilynyt, mm. "rakuunan niitty" ja torpan rauniot, jotka jäivät autoilija Viljo Nirosen talon alle. Nykyiset Toivarin ja. Korteniemen talot muodostivat yhteisalueen, jolle Matti Seppänen ja Lauri Toivarinen saivat anekin 1561. Talot olivat yhdistetty Korteniemen taloksi, joka sijaitsi Korteniemen maalla Ihastj ärven koilliskulmassa, kun Lauri Toivarisen talo oli jäänyt autioksi . 1800-luvulla Toivarista tuli jälleen erillinen talo, jonka omistajina on siitä lähtien ollut Häkkisen suku.


9

Kera N:o 2 ja Väisälänmäki N:o 4 muodostivat yhteisalueen, jolle Niilo ja Pekka Launinen sai anekin 1561. Talon paikat olivat Korkiamäellä ja Pekanmäellä (Piekonmäellä). Kera-nimi on vierasperäinen ja tuntematon, mutta Väisälänmäki on saanut nimensä Väisäsistä, jotka olivat isäntinä 1700- ja 1800-luvuilla. Yksi Ihastjärven suurimmista tiloista, yhteisalueista, oli Jahkon N:o 6 ja Lappala N:o 7 yhteisalue, jolle anekin sai 1561 Pietari ja Lauri Laurikainen. Talot ovat jakaantuneet hyvin moneen nykyisin olevaan tilaan. Kirmasen tila Rasinahontien päässä on näitä tiloja. Sitä tilaa isännöi viimeksi ••Kirmasen Jus si", Juhana Halinen josta metsästyksen yhteydessä erikseen kerrotaan. Karnu N:o 11 ja Hietala N:o 12 kuuluvat yhteisalueeseen, jolle Ihalaiset Paavo, Tuomo, Lauri, Pietari ja Paavo Juhanpoika saivat anekin 1561. Karnu ja Hietala sijaitsevat nykyisillä paikoillaan Ihaxsenjärven mäellä , joksi Ihastjärven itäistä harjua vanhoissa asiakirjoissa kutsutaan. Karnu on ollut Kovasten suvun hallussa 1820-luvulta saakka, oltuaan sitä ennen Kääriäisillä 1700-luvulla, joille myös Hietala silloin kuului. Karnu on vanha perintötila. Hietalan osti perintötilaksi Niilo Matinpoika Laatikaineo vuonna 1844. Nykyinen Pekkala N:o 13 oli myös yksi vanhinta asutusta Ihastjärvellä. Sen entinen numero oli Kirkonkylä N:o 6 ja talo sijaitsi Pullialan lahden itäpuolisella harjulla. Pekkolan omistivat Pietari ja Lauri Haajanen ja anekki sille oli saatu 1561. Kun isojako toimitettiin, siirtyi talo Pulliaisilla Pullialanniemen tilalle, jolle se on siitä lähtien kuulunut. Talon rauniot ovat vielä entisellä paikallaan. Nykyinen Pykälänmäki oli ennen Matti Olavinpoika Ihalaisen omistuksessa ja Kirkonkylää N:o 5. Asuinpaikkakin oli lähellä nyky-Mikkeliä, mutta isojaossa se siirrettiin pakkopäätöksellä Pykälänmäelle ja numerokai tuli Ihastjärvi numero 14. Isojako muutti talon paikkoja ja tiluksia hyvinkin suuresti nykyisen Ihastjärven kylän keski- ja eteläosassa. Nykyinen Kuurun talokin on sijainnut esikaupunkialueella ja on vasta 1845 siirretty nykyiselle paikalleen. Samoin Akkola N:o 16 on siirretty Kirkonkylästä 1845 "Jarulammen itäpuolella olevalle Letkunmaalle", niinkuin päätöksestä voimme lukea. Monet vanhat tilat ja asutuspaikat ovat autioituneet ja monen tilan nimet ovat niin muuttuneet, etteivät nykyihmiset niistä enää mitään tiedä. Kuka on kuullut enää tilaa Danila Ihastjärvi nro 15 mainittavan. Tila oli toinen Ihastjärven ratsutiloista Pullialan niemen tilan ohella. Talon omisti varatuomari Emil SchlUter. Sen talonpaikka sijaitsi kyllä nykyisen Paukkulan lähellä, josta se muutettiin isojaon päätöksellä 1855 omistajan kovasti vastustaessa Jarulammen eteläpuolelle Jarun selälle. Siellä oli kaksi torpan paikkaa, jotka olivat autiona ja joitten myöhemmät nimet olivat Taneli ja Jaru . Tässä kirjoituksessa on käsitelty v ain tunnettua vanhaa kanta asutusta, eikä sitäkään kaiki l ta osin kokonaan. Ihastjärven ky-


10 lä on ilmeisen vanhaa asutusaluetta, siitä on joka puolella merkkejä olemassa. Ketä asukkaat ovat olleet, mistä tulleet ja mihin häipyneet, on meidän vaikea tutkia. Tämän vuosituhannen alkupuoli jo peittyy historian hämärään. Me voimme vain kunnioittaa esi-isäimme työn jälkiä, kun he ovat aikanaan asuttaneet nämä tienoot meidän asua ja elää. Esko Hänninen

Lainaukset: Mikkelin pitäjän historia Tilojen vanhat asiakirjat.

TILAN JAKAUTUMINEN

Entisaikojen asutus oli harvaa, mutta missä asuttiin, siellä olivat perheet isoja . Saman katon alla oli monen veljeksen perhe ja työvoimaa oli paljon. Tilat olivat pinta-alaltaan suuria ja jakamattomia ja työt tehtiin yhdessä. Pullialen ratsutilallakin oli töihin lähtijöitä 1800-luvun alkupuolella 36 henkeä, kun kaukaisilla Iittoon nii tyille väki lähti heinän nii ttoon miehet maitse ja naiset veneellä Kyyvettä pitkin. Ajanoloon näitten suurperheiden yhdessäasumiseen tuli hankaluuksia. Oli tilan ahtautta ja tästä ja muistakin keskinäiset välit saattoivat kiristyä jos jokapäiväinen leipä alkoi käydä vähiin. Veljekset alkoivat puuhata tilan jakamista. Melkein jokaisella vanhalla talolla oli torppia ja torpan paikkoja, joissa oli jonkin verran raivattuja pellon tapaisia, saattoipa paikalla olla vähäisiä rakennuksiakin, joten aivan korpeen menosta ei ollut kyse. Kuitenkin vanhalta paikalta muuttaminen oli sen verran raskas, että vanhalle pai kalle jääneiden tuli avustaa uudisasukasta muutosaa monin tavoin ja jopa useampana vuotenakin, jotta uudisasukkaat pääsisivät elämisen alkuun. Miten tämä tapahtui, siitä kerrottakoon esimerkkinä vanhoihinasiakirjoihin pohjautuen yhden veljeksen muutto vanhalta tilalta torpan paikalle. Näinhän tapahtui koko perinnealueella asutuksen leveneminen, mutta tässä tapauksessa on koko tapahtuma asiakirjoista niin selvästi kerrottavissa. Pullialan ratsutiloilla asuneet veljekset olivat todenneet, että "asialliset asuvat ahtaudessa asumuspaikallaan ja ulosmuuttaminen on tarpeen ••• ", mutta kun "ulosmuuttamisesta ja palstoin asettamisesta" oli tullut riita, oli asia mennyt maanjako-oikeuteen. Oikeus. oli maanjako-oikeuden tuomarin Herman Grotefeltin allekirjoittamalla tuomiolla 14.9.1897 määrännyt seuraavaa: Maanjako-oikeus, joka 82 §:n nojalla asetuksessa maanmittauksesta, annettu 15.5.1848 kruunun asiamiehen poissa olemisesta ei ole estettä tätä asiaa tutkimasta, on ottanut sen tutkittavakseen: Ja koska maanjako-oikeus toimitetussa katselmuksessaan on havainnut että asialliset asuvat ahtaudessa nykyisellä asumuspaikallaan ja ulosmuuttaminen siis on tarpeelli-


11

nen + että ehdotettu muuttopaikka on asutuspaikaksi hyvä näkee maanjako-oikeus Oikiaksi velvoittaa Otto Hännisen kahden vuoden kuluessa siis siitä kun jakolinjat ovat aukaistu muuttamaan Pusulaksi nimitetylle torpan paikalle. Taavetti ja Israel Hännisen on maanjako-oikeus velvoittanut osiensa mukaan tilassa olemaan osallisia Otto Hännisen suojien purkamisessa vanhalla paikalla niiden vetämisessä uudispaikalle ja siellä kokoonpanemisessa sekä sammaleen ja mullan hankkimisessa + Paikalleen asettamisessa, mutta jos suojien purkamisessa ilmestyisi lahosia hirsiä, hankkikoen Otto Hänninen uusia heidän sijaan ja olkoon Taavetti ja Israel Hänninen osallisia näiden ristiin panemisessa siinä suhteessa kun edellä on sanottu. Mitä tulee Otto Hännisen anomukseen että koska muuttopaikalla olevat pellot eivät riitä hänen pelto-osansa täyttämiseksi, hänelle jaettaisiin lisäkkeen pelloissa peltokuvioista nro 242 ja 300, havaitsee maanjako-oikeus oikiaksi hyljätä tätä anomusta. Kuitenkin ja kun maanjako-oikeus toimitetussa katselmuksessaan on havainnut toimitusmaanmittarin ehdottaman selänteen huononpuoleiseksi uudispelloksi perkaamista varten, on maanjako-oikeus määrännyt seuraavan asialistan yhteisellä kustannuksella toimitettava muutos jakoehdotuksessa nimittäin, että Otto Hänniselle jaetaan koko Hattulan nimitetty pelto, karttakuvio nro 312 ja toimitetaan tasaus maissa, jotka sijaitsevat Mooses Hännisen tilan nro 9 Ihastjärvessä rajaa vasten. Mutta kun mainittu peltokuvio nro 312 ei riitä täydelleen täyttämään Otto Hännisen osuuden pelloissa on maanjako-oikeus velvoittanut Taavetti ja Israel Hännisen kahden vuoden kuluessa rajalinjain aukaistua ja sijalle, jonka Otto Hänninen näyttää ja toimitusmaanmittari paaluttaa, parkaamaan uudispeltoa Otto Hänniselle niin laajalti kun hänen osuutensa pelloissa vaatii. Tätä uudispeltoa ovat Taavetti ja Israel Hänninen velvoitetut kahdesti ja ristiin kyntämään sekä karhitsemaan ynnä irtaimista kiveistä vapauttamaan ja aitaamaan tarpeista, joita Otto Hänninen maistaan antaa mutta Taavetti ja Israel Hänninen käyttämistä varten valmistavat. Ja koska maanjako-oikeus havaitsee sopimattomaksi, että Otto Hänninen, kuten toimitusmaanmittari on ehdottanut, oikeutetaan määrättyinä vuosina viljelemään peltokuvion nro 300 on maanjako-oikeus, erottamalla Otto Hännistä tästä viljelyoikeudesta, velvoittanut Taavetti ja Israel Hännisen Otto Hänniselle maksamaan kuuden vuoden aikana vuosittain pohjaeloa · puolitoista hehtoa rukkita, puolitoista hehtoa ohria ja puolitoista hehtoa kauroja ynnä yksi hehto ruisruumenia, kaksi hehtoa ohraruumenia ja kaksi hehtoa kauraruumenia sekä yksi parmas ruisolkia, yksi parmas ohraolkia ja yksi parmas kauraolkia. Mitä tulee Otto Hännisen valitukseen, että hänelle jaettaisiin Porosaaren eteläpuoli eikä sen itäpuoli ynnä että ehdotettu jakolinja Kuvariomäelle siirrettäisiin Kyyveden rannalla pohjoisempaan, havaitsee maanjako-oikeus syytä ei esiintyneen näihin muutoksiin, jonka tähden maanjako-oikeus on kumonnut näitä valituksia. Kaikki entiset tarpeelliset tiet ovat vastedeskin avonaisina pidettävät ja toinen ei saa estää toista liikkumasta palstoilleen jos välttämätön tarvis sen vaatii . Kun jakolinjat ovat maalle ajetut, on tasaus asiallisten välillä toimitettava. Vihdoin ovat asialliset velvoitetut osiensa mukaan tiloista maksamaan ei ainoastaan herra varamaanmittarin John Sarlinin reissu tähän kokoukseen mutta myöskin maanjako-oikeuden kustannuksia, jotka alle piirretyn laskun mukaan tekevät 150 markkaa 88 penniä •••


12 Näin tuli ti lusten jako asiallisesti vahvistettua ja as ianomaiset saivat tyytyä tähän päätökseen. Tuskin päätös veljeksien välisiä suhteita paransi, kun sovintajakoon ei päästy. Muuton Pusulan torpan paikalle piti tapahtua kahden vuoden sisällä, mutta jakoa jatkettiin vielä 1899 rakennuksien osalta, olihan vanhalla paikalla "täydet rakennukset", kun taas torpan paikalla oli kaiketikin vain vähäisiä rakennuksia. Nyt kuitenkin oli päädytty sovintajakoon, tosin arviomiesten toimesta. Näin vanha asiakirja vuodelta 1899 kertoo:

(

~ , ._.

'

....


13 Täll~ tavalla on perinnealueemme asutettu. Vanhoista taloista ovat veljekset lähteneet uusille asuinpaikoille, kuka aivan korpeen, toisella saattoi olla jo raivattua peltoa jo uudella paikalla. Vanhalle asuntopaikalle jäänyt on aina joutunut avustamaan lähtevää, ennen työavulla ja tarvikkeilla, vähemmän rahalla kun sitä itselläkään ei liiemmi n ollut. Maatahan tääl lä on ollut jakaa, kun tilat olivat ennen isoja.

Tällä vuosisadalla tilojen jaossa alkoi sitten vakiintua tapa maksaa osat taloista pelkästään rahana, kun rahaa oli jo enemmän käytössä ja haluttiin pitää tilaa jo jakamattomana taloon jäävälle pesänosakkaalle. Esko Hänninen

/

.i

TILAN KAUPAN MYYNTIEHDOT

Vanhoista kellastuneista papereista löytyy tietoja viime vuosisadan lopulla tehdyistä talonkauppojen lisäpykälistä tai kuten seuraavassa ilmenee niin sanoitusta välipuheista, j otka ovat kirjallisesti vahvistettu. Käy selville, mitä erilaisia ja yksinkertaisia jokapäiväisen leivän takeeksi asetettuja vaatimuksia kuului sen ajan elinehtoihin. Yhteiskunnan taholta ei saanut minkäänlaista elämisen turvaa, koska viime vuosisadalla j a tämän vuosisadan alkukymmenilläkään ei vielä o llut kansaneläkejärjestelmää . Täten jokaine n talostaa luopuva pyrki luomaan vanhuuden päiviensä varaksi mahdollisimman hyvän vanhuuden turvan. Tässä on jäljennös vuonna 1895 tehdyn tilakaupan ehdoista :

r

'


• 14 Tästä edellä olevasta käy selville silloisen kahden henkilön tarvitsema vuotuinen elinki . Mitat ovat entisiä Venäjän vallan aikaisia mittoja. Tynnyri tarkoitti ns. kuivaa tynnyriä eli nykyisinä litroina 164,91 litraa, leivis kä on "vennään leiviskä" eli 8,5 kiloa. Puuta taas oli 40 venäjän naulaa eli 16 ,37 kiloa ja kannu oli 2 tuoppia litroissa 2,6 litraa. Kun muutetaan tämän tilakaupan ehdot nykypäivänä ymmärrettävään muotoon täytyy todeta, että ne ovat aika kovat. Ruista joutui ostaja vuosittain antamaan 659 kiloa ja ohraa 329 kiloa. Kahvi ja sokeri olivat silloin kallista ja rahalla ostettavaa, siksi näitä ei ollut kui n 4 kiloa kumpaakin. Sopimukseen kuului e d e lleen p apu ja, potatteja, kaloja tarpeen muka an ja sian sekä raavaan l i haa yli 16 kiloa kumpaakin sekä 8,5 kiloa voita vuodessa. Tä mä n lisäksi kuului talosta lypsävä lehmä ja joka syks y myös l a htilehmä. Suolaa kului kovasti lihan ja kalojen suolaukseen ja sitä olikin määrätty kaikkia an 82 litraa vuodessa . Kun sopimukseen sisältyi vapaa asunto lämpöineen ja vaatteet sekä jouluks i 2,6 litraa viinaa, oli näin vanhan emännän ja isännän elinki turvattu. Myyjinä ovat tässä kauppakirjassa Herman Pyörinen ja Heta Kaisa Dyster. Hän oli kyllä Hermanin va imo , mutta silloisen tavan mukaan hän käytti tyttönimeään, vaikka o liki n laillisesti vihi tty. Talo, joka tässä k a upassa oli kyseessä, on nykyinen Väisälänmäki Ihastjärven nro 4. Laina Seppänen

TILAN LAINHUUDATUS

Vaikka keisari Aleksanteri II a ntoi kiel iasetuksen vuonna 1855, jossa suomi tehtiin tasavero i seksi ruotsin kiele n rinnalla, niin vielä 1873 oli talojen asiakirjat kaikki ruotsin ki e lisiä. Mitä ymmärsi talonpoika Adolf Davidin poika Liukkonenkaan tästä vanhalla r uotsin kielellä kirj oitetusta asiakir jasta? Suomennos on Rovaniemen hovioike u den presidentti Martti Leisten' i n tekemä. Minä Karl Poppius, Mikkelin tuomioku nnan tuomari j a laamanni, teen tiettäväksi, että kun minä vuonna 1873 marraskuun 2 5 . päivänä tuomiok irjaan merkityn lautakunnan kanssa toimi tin Mikkelin kihl a kunnanoike uden varsinaiset syyskäräjät Saksalan tilalla Savonlahden kyl äs sä, esiteltiin kä rä jien aikana erinäisiä as iakirjoja lainhuudatusta varten, joista lue ttaessa saat iin tietää mm. , kui nka talollinen Adolf Davidin poika Liukkonen 5 . päivänä marraskuuta menneenä vuonna l a inhuuda tusasiaan pöytäkirjan pykä län 27 kohdalla, 7. päivänä huhtikuuta kuluvaa vuo tta pykälän 20 kohdalla ja 8. päivänä t ä tä kuuta pykä län 40 k ohda lla oli saanut itselleen kaksi moitteetonta lainhuutoa kahd e nteenkymmenenteen osaan verollista tilaa nro 1 Ihas t j ärven kylässä, käs i ttää neljäsosa


15

manttaalia, minkä tilan osuuden hän oli hankkinut itselleen kauppakirjalla 4. päivältä elokuuta 1872 isältään David Liukkoselta maksettua kui tattua 1. 000 markkaa vastaan: ja kun ei moitteita tätä lainhuutoa vastaan ole tietoon tullut vaikka ens immäisestä lainhuudosta on ilmoitettu ilmoituksella tuomioistuimen ovella ja kuulutus annettu tiedoksi yleisölle kihlakunnan kaikissa kirkoissa: sen vuoksi kihlakunnanoikeus harkitsee oikeaksi, maakaaren 4. luvun 1. pykälän sekä 14. päivänä kesäkuuta 1800 annetun kuninkaisen lainhuutoa ja maanhankintaa maaseudulla k oskevan asetuksen nojalla, vahvistaa ilmoitetun maansaannan pysyväksi sekä tämän vuoksi antaa Adolf Liukkoselle kysymyksessä olevaan kahdennenkymmenennen osan verollista tilaa Ihastj ärven kylässä Mikkelin kihlakunnassa ja läänissä hänen viljeltäväkseen, omistettavakseen ja hallittavakseen lainedellyttämällä tavalla. Varmemmaksi vakuudeksi varustetaan tämä kiinnikirja omakätisellä allekirjoituksellani ja sekä tuomiokunnan ja omalla sinetilläni . Aika ja paikka edellä mainitut Kihlakunnanoikeuden puolesta Karl Poppius Lunastusleimamerkkeineen 5 markkaa Talollinen Adolf Liukkonen Sinetit


16

KAUPPALI-ITTO

Talojen kauppakirjat olivat entisaikaan hyvin vapaamuotoisesti kirjoitettuja, kunhan niistä edes joten kuten päästiin perille mitä niissä tarkoitettiin. Kirjoitustaito oli erittäin har voilla varsinkin viime vuosisadan puolella ja näin muodoin al lekirjoitukset olivat melkein poikkeuksetta puumerkkejä. Kirjoitustaidon omaavat henkilöt olivat hyvin suuresti arvostettuja kylällä ja heitä käytettiin poikkeuksetta kaikkien asiakirjojen kirjoittajina. Edellä olevan kauppaliiton eli kauppakirjan kirjoittajana esiintyy Israel Kuva, jonka nimi on monen vanhan asiakirjan alta löydettävissä. Hänen oikeinkirjoitustaitonsa oli vähän puutteellinen mutta asia , mitä on t a rkoitettu esittää, tulee kyllä kumminkin joten kuten,paperista ymmärretyksi. Tällä kauppaliitolla siirtyi Liuk.kosen perintötalo RN:o 1 Ihastjärven kylässä 5 . 200 markan kauppasummasta yhdelle veljeksistä Taavetti Liukkoselle vuonna 1907 . Tässä talon kaupassa on jo käytetty pelkästään rahasummaa ja talo muutoin siirtyi kokonaisena yhdelle veljeksistä.

Taavetti ja Erikka Liukkonen perintötilan N:o 1 Ihastjärven kylässä omistajat, jotka saivat tilan "kauppaliitolla" vuonna 1907. Kuvan omistaa Esko Hänninen.


17

TORPAT JA TORPPARIT

Torpparilaitos, luontaistal~uden ajan tilan osan viljelyjärjestelmä, joka syntyi Ruotsi-Suomessa, perustui toisaalta viljelyjärjestelmän vaatimaan ajoittaiseen runsaaseen ihmistyövoiman tarpeeseen ja toisaalta valtiovallan pyrkimykseen pitää verotalot jakamattomina kokonaisuuksina. Torppa käsitti päätalosta erottamattoman, mutta silti erillisen viljelmän eikä vain asuntotonttia tai tilaa. Suurviljelmien ns. kartanotorpat oli perustettu pääasiassa päätilan työvoimatarvetta ajatellen ja niiden viljelysmaatkin olivat useimmiten maanomistajan raivaamia. Torppari viljeli niitä palkkana päätilalla tekemistään töistä ja hänen asemansa oli lähellä palkollista. Talonpoikaistorppa taas oli syntynyt lähtökohtanaan sen haltijan tai hänen edeltäjänsä uudisviljely ja niitä oli yleensä perustettu maanomistajan vähemmän tarvitsemille alueille ja usein perintöosaksi päätilan haltijan veljille ja sisarille. Talonpoikaistorpan haltija oli näin enemmän uudisviljelijä kui n palkollinen. Kartanotorpan miltei ainoana vuokranmaksutapana olivat vielä 1800-luvun lopulla päivätyöt tai vastaavat luontaissuori tukset. Talonpoikaistorpissa esiintyi päivätöiden rinnalla runsaammin muitakin maksutapoja, kuten täälläpäinkin määräosa sadosta, naisten kehräämiä villoja ja pellavia, aidan vitsaksia ym. Sopimukset torpparin ja isäntätalollisen välillä tehtiin aina suullisesti, mutta kun tämä menettely, luonnollista kyllä,aiheutti pahojakin erimielisyyksiä siitä mitä oli sovittu, määrä si uusi vuokralaki 1892 vuokrasopimukset tehtäväksi aina kirjallisena. Ihastjärvellä olleet torpat, niiden viljelijät ja päätilat ovat tässä jäljempänä lueteltu: Päätila/kylä/tilanne nyt

Torppa/viimeinen torppari/ tilanne nyt

Takkila/Kovalajasuttu - Reino Paajanen

- Karhunkangas, Paajala/ Taavetti Moilanen, itsenäiseksi 1939-luvulla, asuttu, Risto Ollikainen.

Pappila/Mikkelin kaupunki/ autio - maaseurakunta

- Näreselkä, Paajala/Matti Matiskainen, itsenäiseksi 1939-luvulla, asuttu, Veikko Matiskainen.

Suonsaari/Suonsaari/Suonsaaren vanhainkoti - Kuurula/Rämälä/asuttu

- Mannila/Kusti Manninen, itsenäiseksi 1930-luvulla, asuttu, Kolehmaiset. -

Kruunuvuori / Kusti Manninen, itsenäiseksi 1930luvulla, kesäasunto, Laurikaiset.

- Latvalampi/Kusti Pekonen, itsenäiseksi 1930-luvulla, asuttu, Arpiaiset.


-

18 Päätila/kylä/tilanne nyt

Torppa/viimeinen torppari / tilanne nyt Taipale/? /vähän raunioita.

Tuomaala/Rämälä/asuttu - Matti Hamonen

- Haukkamäki/Rämälä/Israel Jukarainen, itsenäistyi 1930-luvulla, asuttu, Laamaset

Nikinmäki/Ihastjärvi/asuttu - Arja ja Olavi Mynttinen

- Luotonen/Otto Kantanen, itsenäistyi 1925, asuttu , Kantasten suvulla

Toivari / Ihastjärvi / asuttu - Pentti Häkkinen

- Ahola/Kusti Parkkinen, itsenäistyi 1910, asuttu, Liisa Häkkinen. - ( Koira)-Vuorentorppa /J ussi Laatikainen, itsenäistyi 1910, kesäasuttu. -

Kirmanen/Ihastjärvi/kesäasuttu - Hanna Orrainen

Niemi/Otto Kantanen, i tsenäistyi 1925, kesäasutus, Erkki Viljakainen.

- Myllytila/Adi Huikko, itsenäistyi 1920-luvulla, kesäasut t u, Adi Huiken perikunta. - Kääriäisen torppa/Kusti Kääriäinen, itsenäistyi 1920-luvulla, raunioita. Toivo Hämäläinen.

Karnu/ Ihastjärvi/asuttu - Osmo Kovaneo

- Sara-aho/Iivari Pöyry, asuttu, Heikki Pöyryn perikunta Petsamo/Amalia Matiskainen, itsenäistyi 1921, asuttu, Erkki Reiman.

Karilan Puustelli/Rantakylä/ Etelä-Savon koeasema

- Saarela/Ihastjärvi/Matti Suuronen, itsenäistyi 1930-luvulla, asuttu, Sairisen suvulla. - Sulkupuro/Paajala/Aukust Haponen, itsenäistyi 1923, asuttu, Haposilla.

Takkila/Kovala/asuttu - Reino Paajanen

- Nääselkä/Paajala/Taavetti Pöntinen , itsenäistyi 1930-luvulla, asuttu, Hannu Ollikainen


19

Päätila/kylä/ tilanne nyt

Torppa/viimeinen torppari/ tilanne nyt - Mansikka-aho/Paajala/Eino Halinen, asuttu, Eino Halinen. - Pirttikynnäs/Taavetti Suuronen, itsenäistyi 1930-luvulla, asuttu. - Asikkala/Taavetti Ollikainen, itsenäistyi 1930-luvulla, asuttu.

Näiden lisäksi oli vielä useampia torppia, jotka olivat vain vuokralla eli arentilla useimmiten työvuokraa vastaan. Sellaisia olivat: - Pusalan torppa nykyisen Pusalan talon kohdalla. Oli vuokralla Vilj akaisella viime vuosisadan lopulla. Torpan omisti Pullialanniemen rustholli ja sen asutti vuosisadan vaihteessa Otto Hänninen. - Ukonlampi: vuokralla Viljakaisen veljeksillä Ales, Jussi. Omistajana talo nro 3 Valjakat. - Rauhala: vuokralaisena edellä mainit ut Viljakaiset. jana Albin Halinen. -

Otto

ja

Omista-

Penttilä: vuokralaisena Taavetti Kääriäinen ja teki hyyryviikkoja Hiski Hänniselle, kun tämä oli ostanut torpan. Entinen omistaja oli Juhani Hyyryläinen, joka kuoli lapsettomana.

- Kolkka: vuokralaisena eli arenttilaisina olivat Manta ja Albin ja hänen veljensä Iivari Hokkanen sekä Anna ja Mikko Hokkanen. Myöhemmin olivat vuokralaisina heidän poikansa Toivo ja Eemil aina vuoteen 1935 saakka, jolloin vuokrasuhde purkaantui. Perheen koko oli parhaimmillaan 22 henkeä. Vuokra-aika oli ensin 50 vuotta, mutta muutettiin sitten 10 vuotta kestäväksi. Vuokra käsitti kolme hevos- ja yksi työpäivän viikossa ja leikkuu- sekä heinäviikon. Omistajana Kirmasen talo Aapeli Juhana Halinen ja sen jälkeen hänen poikansa Esa ja Matti Halinen. - Kero: siinä asuivat ~loisina' ' eli vuokralaisina Antti Orava, Mikko Ikonen ja Manta ja Albin Hokkanen aikansa. Omistajana oli Matti Tanttu, joka asuin toista torppaa. Torpparien vuokranmaksutapana oli täällä päivätyöt , joihin oli liitetty sitten muita työsuorituksia. Pienemmistä ja vähemmän peltoa omistavista torpista oli vuokra pienempi kuin isommista torpista. Esimerkk inä Adi Huikko te ki Myllytila1 ta possakkaa Kirmasille päivä viikossa hevosen kanssa ja leikkuuviikko, Kelkan talossa arenttilaisina e l i vuokram iehenä asuneet tekivät Kirmasille läpi vuoden kolme hevospäivää ja yhden miespäivän


20

sekä leikkuu- että heinäviikon kesällä. Työpäivä alkoi yleensä klo 6.00 ja jatkui iltaan saakka. Työ tehtiin omassa ruuassa, mutta hyvät talolliset antoivat monasti jotakin keittoa talosta ja piimää. Torpparien työsuoritukset tehtiin kyllä ajallaan eli silloin kun talollinen käski, mutta joskus saattein laiminlyöntejäkin sattua. Silloin oli käräjätupa edessä. Näin kävi Niemen torpan torpparille Otto Kantaselle vuonna 1924, sillä talollinen Häkkinen haastoi Kantasen oikeuteen, koska torppari ei tullut talvella mudan ajoon vaikka kutsuttiin. Kantanen tuli kyllä vapun aikaan, kun Häkkiset olivat juuri viimeistä riihiahosta puimassa, mutta eihän mudan ajo silloin enää käynyt. Todistajina Häkkisillä oli piika Tyyne Hokkanen ja Taavetti Häkkinen ja he todistivat, että Kantanen ei ollut noudattanut roudanajokutsua ja sakot tulivat oikeudessa laiminlyödystä vuokranmaksusta. Millaisia olivat torpparina, arenttilaisina tai "loisena" asuneen elämä ja tuntemukset silloin, siitä kertoo meille Tyyne Hokkanen, 82-vuotias Mäkelän talon emäntä: "Synnyin Keran torpassa, jossa vanhempani Manda ja Albin Hokkanen asuivat loisina kahden muun perheen kanssa. Muistan vain, · että ahdasta oli. Oltuani piikatyttönä useammassa paikassa ja mentyäni naimisiin Toivo Hokkasen kanssa, asuimme koko Hokkasten suku arenttilaisina Kirmasen talon omistamassa Kolkassa. Meitä oli useampia miniöitä ja parhaimmillaan asui tilalla 22 työkykyistä ihmistä. Tämä oli kyllä välttämätöntäkin, kun vuokra oli kolme hevostyöpäivää ja yksi miestyöpäivä viikossa läpi vuoden ja sen lisäksi leikkuu- ja heinäviikot kesällä. Olen kyllä eräänkin kerran tuohikenttiin eväät laittanut, kun miehet lähtivät possakkaan. Metsästä saimme ottaa polttopuut. Kyllähän se oli kovaa aikaa myös meille naisille. Ei sitä silloin joutanut "lapsia odottamaan" niin kuin nykyisin. Lapset kannettiin mahassa työtä tehden, synnytettiin aikanaan ja pantiin kätkyeeseen ja joku varttuneempi sitä sitten hoivasi. Suurperheemme hajosi vuonna 1935, kun Halisen pojat, jotka silloin saivat Kelkan isältään olisivat halunneet muuttaa vuokrasopimuksen kaksivuotiseksi sen ollessa siihen asti aina 10 vuotta kestävä. Me muutimme mieheni ja perheeni kanssa Toivo Hurskaisen omistamaan Mäkelän taloon vuokramieheksi. Vuokra oli aivan olematon käsittäen polttopuiden hankkimisen Hurskaisen sisarille, jotka asuivat myös talossa. Mutta ei meillä ollut juuri muuta vuokrattunakaan kuin asunto. Kun meille tarjoutui vuonna 1942 ostaa osa Mäkelän talosta silloiselta omistajalta Niilo Pulkkiselta, käytimme tätä tilaisuutta ilomielin hyväksemme. Kerrankin tiesi tekevänsä työtä omalla peliollaan ja asuvansa omassa tuvassaan kun oli siihen asti pyörinyt toisten nurkissa koko ikänsä. Kyllähän sen työnteon oli oppinut ja nuorena sitä jaksoikin, mutta toista se oli tehdä pitkää päivää omalla tilallaan kuin päättymätöntä possakkaa vuokramiehenä."

Tässä kerrottavissa torppareita koskevissa tarinoissa vilahtelee nimikkeet: - torppari eli ••possakkamies" - arenttilainen - loinenen eli loismies tai -nainen


21

Torppari-sana on kyllä selvä ja ymrnärettävä, mutta arenttilainen on väännös ruotsin kielestä arende on reddäre on antaa sadosta, maanvuokraus. Toisin sanoen sana arentti tarkoittaa maanvuokraajaa, joka maksaa vuokran nauttimastaan pellosta ja talosta sovitulla tavalla ehkä osana pellon sadosta, osana työnä tai muuna suorituksena. Loinen tai loisena eläminen tarkoitti nykyisin ihan normaalia vuokralla asumista jonkun toisen omistamassa tai hallussa pitämässä asunnossa, vaikka torpassa. Loinen ei omistanut mitään torpasta ja loisia tai loisperheitä asui yleensä montakin perhettä samassa talossa tai torpassa hyvinkin ahtaasti, sillä he olivat vähävaraisia ja näin ollen eivät pystyneet paljonkaan asunnostaan korvaamaan, hyvä kun saivat katon päänsä päälle . Millainen asumistaso näissä torpissa oli, kerrottakoon, että Penttilän talon Huuhin torpassa, joka sijaitsi Ihastjärventien länsipuolella Kerosta pohjoiseen, oli vuokramiehenä arenttilaisena Otto Liikanen. Hän syötti hevostaan tuvassa vielä 1910-luvun loppupuolella. Ryhmätyö

Torpparin pirtti vuosisadan vaihteessa.


22 TORPPIEN ITSENÄISEKSI LUNASTAMINEN Ns. torpparien vapautuslain tultua eduskunnassa hyväksytyksi lähtivät torppia viljelevät innokkaasti lunastamaan torppia itselleen. Kuntiin oli jo aikaisemmin perustettu vuokralautakunnan nimellä toimiva elin, joka suoritti erikoisen katselmuksen ja arvioinnin kussakin torpan lunastustapauksessa arvioiden torpan maat ja rakennukset. Siinä arvioitiin myös torpparin mahdollisesti tekemät parannukset, kuten rakentamansa rakennukset yrn. Vaikkakin omaisuus arvioitiin hyvin tarkasti luetellen viljelyksistä,viljelykelpoisista maista, metsämaista ja rakennuksista suoritettavat korvaukset , jopa metsän puut luettiin kappaleluvuittain , oli lunas tushinta silti erittäin kohtuull inen. Torppari Aukust Haponen sai täll aisen seuraavill a s ivuilla olevan arviokirjan vuokralautakunnalta hakiessaan asumaansa Ihastjärven Paajalassa olevaa torppaa itsenäiseksi vuonna 1923. Torppa oli Karilan virkatalon torppia ja kuului Rantakylään.

·'

- - ----

l

:~·=~·"-....,....,...:.....

z 'cldt)"-' 1. (,. r.A.J ....., •• .:.,, -

,·.... H . ....

1

. lf...·f~/·41 ".:.- / ~ ·· ' fl..l~t~

- •. */L)t/(..1- •

•··~-

... t.r.....

, Ii 1{J,..

_

1 ,..4,..,..

t ll ..~...;;.:.

ljf.l,,..,.

f n

'4*'"'fr...;t...- ...t.

ft'[;;:t:/:"-

1

r~

~<\: ./ta..a..JCo i,.J.J_... ~•

~- ~h··~'-

•....._

(....~ 1f.:..:J

t ~~ r•. ~J:t" •··•f. ......

~ -

•·K,.• tL~

,,,..~l;•

1 rl~

,

.;..,..1 !,..•.., ~· ----

_ Jy--+- ...

.l ~..o..-J...h.-~r"'

• t...--. ,. ,.,

~ ~~

l l JI

1 ~ ~ 4 /"'.... J.-.4,,~

...- !!-;..t/4···~ •.,,..:._: , tA.'JJ.,,,. J.l't,/ ,,., t,

-

" • • • , ••• J' -t.• ,,.~tt;.. 1 r.IJ, f t,,

J r

t ....

,-t.._.,

f,,,~~.JC..~ J... tJoln A>t,.I-L;;?-.;.J~.. 1,.... ,_·

.....

-. -- ~·

' 'J?J.J..,-;., .t.l v.t<.<.4• t w...... . ,._, ·t; .],.,.:....

1

A- .... ~• .:-" _.., .. tJ

·.

J.:...-~·J-1.1-J...J>

i

,., .f;.h;t+

....~ .

ts...J: J.j jJ..._,:<:;...t~-h....tu...J,..oll~.,..... ,.,.,,.,_

••

. •~;,,.... , 1-..:t(~

.

1

·i

'tfa, ,.-

.;;.,•• ·fo·l-"'···~l'.h·r"r

· "''·- ,.,l,... ....~t .... .._ t •. I.Ji~

.ti"·r

-··

N.

(-l'w .....

1 ._.._ ·, J. a.4 .. tu.-

, .r.t.J-........ JtJJJ

.• ''~ ·- ..•... l-..j-.-..___, .,_ ,..,._: r._&,.t.!l.,...,

......

~ ,)' Ii.. ~ ~. r • .lt..... ;(• .t--

,

t.,.,.t. _

-.t,- ""'""···

..t ••• _ .. t

J . ,l.t......;

, ..... - ....... Jt....

0!.1......• _-ttth··-·

~ .. .:.. ...

,..._, __ ,_ ... __ , , _

t... ft. • . -

'1.2:'''1"'·

.t.u •..t..

~:J;t:,~t.::'i.~~ h~ •• - ....... . t...

,__,..,

..._,,.,

/~ ~:.. J

"Jc

~t-.: t( Ju

l;:t.· ,.~ ...... /.",;. A•l.. -, ...... " • -·

··-~· i· .._ ........ ... ~{o"." t-JJ,~k- ,...,

/Sifl

t . .: 1 •

.

.

..

II~

,,.

)H

'-._,_. .J1"-

{, "''''·l'··t..ur .

,./Litlul.. ,• /;.,~, ,,;

..

IJ.I'';'I

~ • .;._.a.

_.,.,_.4-.J--...

• i ·lfl'r

fY J•

' '·

~

-

.

.'•. ,t,~ ;y~";.. . • :.: i 4lJ

h , ......H ·• .Ja.. ... t.J-

7:~~--•.:~·:::.::~·~·

, _..._,_ .,.,_ -· ,.

"

~ t.fflt• •

·

.. ,, ... 1,,..,.,,.:.,.,

/;IJo>

,I . H

4d-. . , ...... .. / f rt,. u /'

- "''....

,,., f>'"'

~·-··· I(}J' f# •

(c...s. , . _ ,

t.;u.. ;...·.

'f- . ...,.~1- 1]• ~.. _.;,...s '.J~

~:.;.2·~::

,,_ ·~ ·~

, ...... .....:.

f

:~,

'" ;J"'''"' ~

• 1


So~iutUSttir p~

Tänä päivänä tehdyn Leh1o-aho n~::uaen ~i=~aa=nap&iHJii perin2\j. , . yhtoyd~:~saä tötilan iUl: o 3 )li.!u:olin >itä :än Ko-ralan kylässä ol eu•rue aopi-

ne et me a.lletir ~oi ttaneet leuraavasta maini Um tilan vuokraamiaeata.:

1. Jos yll ämainitun tihn

myy~ät haluavat asua vuoden

1950

~ lopuata eåelleen tdooaa., on heillä aiihen oikeus lpäi-

!:,_ 1951+ auka.

Vuoden 1951 aluata. lähthn on .korvattava 'Iaa vet.ti ' Kopoaen ~a K&rttl Koi>oaen .aån~~a'9a winulle Eino H~vään toUJ(okuuta.

liaelle työnä kolt4ekyllllllen1ikuuai (36) päi väl1 vuocteau., ~oata on

oltava työssä

2/3 osaa keållä Eino

_.., ....E'C'.,.,.,., .. ""J.t:an~eon

l~lisen ilmoittamana aikana

:a v'i·~·~anxor ;)11\J U:ie:>.r.a J8. nyva~taytään "-"i.i··

työssä naiser~in tyÖ puol~si wiehen työpäivinä. Talvenaikana suoritatta.vat työpäivät O'&t

,;a.ik~ti

miehen työtä, culiaaaa ruuasaell aikaise llllllin~tin vuo~tra. · ­

2. Taavetti Kopoaelb. en oikeua lähteä

Liliehentä pois, :oa hlin .haluaa lähteå, ~tun vain auorittaa työpi<i 'Ii talosaa oloa jalte.an. Taavetti 3· @~ Koponen sitoutuu edellämainitun työr. l1säksi , jos

r~r

tilalla uuu, 150 .:tlÅormaa .ll:ino He.liaen ka.nasa hänen hevose n aan a~amaan ~~ .

multaa

vil~e lyks elle,

kunakin talv ena.

Taavetti Koponen saa. .11.äyttää lehmiään Eino Ual1aen ou.ista ·

war. MansiKka-ahon tilan waalla tilan poh:oisp uollella

ol~vaaaa,

erilliseksi aid&ttavaaaa ha.assa ollen la.i t um en vuoKra letlhläu k.oJ:· ti

~tolmeataa.

( 300 ) mau·.im vuodeaa61..

lai1tkeliaaii., 21 päiv.._,,;_

hunti.~~.uut a

19'+9•

d~r/ c-,_f'~ Vuok ran

6!.n1;s '~

mainittuun vuokra.ao,piUlui&een tyyJ _\ une. Paikka ~a aika e dellä ou.lrr. ltty.

.- -

r-

r .·

/.-:.--<--"'' • / ·&.-;--- •• - -~- -·---~..-- ;~----- ':::·_<!.,·_

Niinkin myöhään kuin 1949 tehtiin vielä tämä torpan vuokrasopimus eri osapuolten kesken, jossa vuokranmaksu perustui melkein kokonaan työnä suoritettavaan vuokraan. Tämä torpan vuokrasopimus lienee Ihastjärven perinnealueen viimeinen tällä perusteella tehty vuokrasopimus, Joka perustuu työsuorituksiin. Martta Koposen arkistosta


23

TORPPARIEN JA VUOKRAMIESTEN ELÄMÄSTÄ

Toimeentulossa pyrkivät torpparit ja vuokramiehet olemaan mahdollisimman paljon omavaraisia. Vaikka maata asumuksen ympärillä oli rajoitetusti, piti jokainen toimeentulon turvaamiseksi karjaa . Näistä lehmät olivat ensisijalla. Siksipä karjan laitumesta oli kesäisin puutetta. Rajanaapurin metsä tai niit ty oli tarpeen laitumen lisänä. Korvauksena tästä laiduntaja teki maanomistajalle sovitun työurakan. Leivän arvostuksen takia se oli useimmiten rukiinleikkuu. Niinpä Eemil Hytönenkin Rasiaholta sai laiduntaa lehmiään lähistöllä olevassa Hietalan haassa. Laitumen vuokrana oli rukiinleikkuu joka kesä Hietalan pellolla, josta oheinen kuva kertoo . Samoin Ales Vij akainen Niemel tä teki laidun vuokraa Toi varin Häkkiseen. Urakkana oli rukiinleikkuu, jossa vuosittainen vuokra oli yksi kuusipäiväinen viikko ja 200 lyhdettä päivässä. Erkki Viljakaineo mukana olleena muistaa, kuinka Ales tunnollisena urakantekijänä palkkasi hommaan mahdollisimman tehokkaan porukan, saaden näin urakan tehtyä lyhyessä ajassa. Oli Eetu Hokkanen, joka leikkasi 300 lyhdettä päivässä ja teki täten puolitoista päivää yhden sijasta. Myös Erkki Suuronen oli usein mukana. Samoin Suutari Kalle, joka hyvän työn tekijänä oli hitaampi. Hän jäi taloon yöksi, otti elokuun yöstä lisäaikaa · ja vei urakkansa selväksi. Laidun vuokraan kuului myös Häkkisen osuus Pöyryn kanssa yhteisen raja-aidan teosta ja kunnossapidosta. Nämä työvuokrat tehtiin viimeksi vuonna 1962. Millainen mieliala oli torpparilla tai vuokralaisella suorittaessaan työpäiväänsä talolliselle. Tuntuiko työ kenties vastenmieliseltä tai jopa orjuuttavalta. Tätä saattaa kysellä mielessään tämän päivän ihminen. Silloisina aikoina oli kysymys leivästä ja elinehdoista. Silloisista asioista jotakin vielä muistavat kertovat, että kaikki toteutui kuitenkin aivan sopuisassa yhteiselossa. Talonväki piti arvossa työntekijänsä. Olihan kysymyksessä molemminpuolinen hyöty. Monelle vuokralaiselle tämä ajanjakso oli vain määrätyn ajan elämässä. Useat itsenäistyivät, rakensivat talon ja raivasivat pellot, päästen oman orren alle, omalla kotiseudullaan. Muistitiedoista koonnut Laina Seppänen.

Eemil Hytönen poikiensa Raimon ja Aimon kanssa Hietalan ruispellolla tekemässä viimeistä työpäivää laidun vuokrasta. Kuva vuodelta 1964. Kuvan omistaa Raija Hytönen.


24

ENTISAIKOJEN TALOLLISTEN VARALLISUUS

Millaista omaisuutta ja esineitä ihastjärveläinen maata viljellyt talollinen omisti ennen aikaan, käy ilmi tutkittaessa säilyneitä vanhoja perunkirjoja. Silloin "pantiin ylös" kaikki esineetkin alkaen vanhasta puulusikasta aina hevoseen saakka, joka oli yleensä talon arvokkain omaisuus. Tässä kirjassa on oheisena talollisen Taavetti Hännisen jälkeen pidetyn perunkirjoituksen perunk.irj oi tuskirj a. Taavetti Hänninen omisti Etelätalon tilan Pullialan rusthollista ja hän kuoli 4. päivänä heinäkuuta 1908 hevosen alle jääneenä sisäiseen veren vuotoon. Kukapa silloin olisi täältä loukkaantuneen sairaalahoitoon saanut. Voimme todeta, että rahaa ei talossa juuri ollut eikä koneita käsin pyöritettäviä v.iskuria, silppukonei ta ja separaattoria lukuunottamatta. Karjaa sitä vastoin oli kaikkia lajeja. Hyvän hevosen hinta oli neljä kertaa isompi kuin lypsävän lehmän. Sikoja oli tavan mukaan kaksi isompaa sikaa, joista toinen luultavasti emakko porsaineen. Työkaluista on merkille pantava "rautainen karhi", millainen se sitten lieneekin ollut ja kyntöpelinä sahra eli aatra, niin kuin täällä päin sanottiin. "Huone- ja huushollitavaroita" ei kovin paljon ollut, sänkyjäkin kaksi kappaletta ja kolme tuolia. Tuvassahan oli pitkät penkit istua. Kahvikuppeja oli kolme paria ja kuusi lautasta. Ruokahan syötiin samasta vadista ja lusikka sekä puukko oli jokaisella oma, joten niistä ei ollut mitään mainintaa. Talossa kalastettiin, sillä muitten kalanpyydysten lisäksi oli nuotta ja nuottavene, koska veneitä oli kaksi. vaatteet olivat kaikki kotikutoisia, koska on maininta sarkavaatteista. Sukkia ja lapasia ei ollut kuin yhdet kutakin, mutta kengissä pidettiinkin jalkorättejä ja käsissä vanttuita. Viljaa oli laarissa 20 hl ruista, sillä se oli todella köyhä talo, jolla ei vuotuinen leipä ollut laarissa. Tällainen on tavallisen telollisen omaisuus vuosisadan vaihteessa. Rahaa ei ollut paljon käytettävissä, joten kaikki tarpeellinen oli valmistettu kotona, jos suinkin oli ollut mahdollista. Seuraavat vuosikymmenet tämän vuosisadan vaihteen jälkeen nosti sitten ihastjärveläisten varallisuutta merkittävästi kulkuyhteyksien ja maataloustuotteiden kaupan parantuessa. Esko Hänninen


Kopio perunkirjasta

- .·•· ;:..·..; .~ ... .... . /.

~

' . .:--~ ~

.

,,

J

;,_

~

; / .

.1

)

J.; i

.t J

t

l.r.

1

~

t~--ry;z:--"-~-r:: :

IF

1

r' ~ ~.... ~,.,. ,.~

~--7.;. ..1../7 _, ~.,.,.·,4_... ..~ .. -1y,

1

•··

~

...

;;;:, __Jk,..J~~-4'

.i~u._.t........,

:;-.;_,:.c.;./.J,d

~

/.. ,_;..., __ .../

$., ~

!'

;

1

• :;J,:;.. .:;,. ._.;' ,_..,.~.../ .... ,

'

1

1

·,

1

:

/1

~

1

1

~1

4

•j 1 )

i

1

r

l tJ

"" n 11

-

;

Hfl

u

tn l.o; l/1 1/JJ


25

ASUKKAAT

Aleksis Kivi on sanonut: "Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta, kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme." Tämän ovat saaneet todeta kylämme asukkaista monet sukupolvet. Etsiessämme tietoa kylän alkuperäisestä asutuksesta huomaamme, ettei siinä ole tapahtunut suuria muutoksia. Vertaillessamme entistä ja nykyistä asutusta voimme todeta, että asukasluku on ollut suurimmillaan 1910-1920-luvulla. Olihan tuolloin samassa asumuksessa suuriakin perheitä ja kolmekin perhekuntaa saman katon alla ei ollut mikään harvinaisuus. Koska täällä oli elinkeinona valtaosin maanviljelys. ei asuinpaikan muutoksiakaan tullut ammatin vaihdoksen takia.

Nuoret miehet silloisissa juhla-asuissa vuosisadan alkupuolella. Vasemmalta Kalle Tiihonen, Eetu Hänninen ja Otto Hänninen. Kuvan omistaa Eero Hänninen. Aikoinaan täältä oli Amerikkaan muuttajia. Olosuhteitten ollassa puutteelliset lähti nuoria miehiä ja naisia Lännelle. Tätä tapahtui eniten noin 1910-luvulla. Osa heistä jäi sinne pysyvästi, osa palasi kotiseudulleen takaisin jääden tänne elämän iäkseen. Heitä oli useita kymmeniä. Viime sotien jälkeen on ollut alueeltamme muuttoa, jolloin varsinkin nuorisoa hakeutui muualle ammatteihin ja my5s opisk~lun tullessa mukaan, ovat monet sitä kautta siirtyneet pois kotiseudultaan . Tämä on ollut huomattava muutos asukasluvun pienenemisessä kylällämme . Joskin myöhempinä aikoina vastaavasti on tullut uusiakin asukkaita kylälle. Voimme todeta, että ihastjärveläiset ovat omalla seudullaan viihtyneet. Huumori on saanut elää keskuudessamme. Myös kaut-


26

ta aikain on ollut kylän asukkaissa omia persoonallisuuksia. Etenkin entisaikaan, jolloin elämänmeno oli rauhallisempaa, voi yksilönä elää omissa mielipiteissään ja toteuttaa itseään. Emme kai nytkään halua olla yksi monien joukossa, vaan ihka ihastjärveläisinä täältä käsin töllistellessä maailmaa ja elellä sopuisassa rinnakkaiselossa oman ja naapurikylien asukkaiden kanssa ajanrattaan pyörähtelyissä. Laina Seppänen

OPETTAJA OLGA SEPPÄNEN Kun muistellaan henkilöitä, jotka ovat aikanaan merkittävästi vaikuttaneet tämän alueen asioihin ja kehitykseen, on silloin ennen muuta kirjoitettava opettaja Olga Seppäsestä. Hän oli syntynyt Ristiinassa 19.6.1872 kirkonkylän kansakoululla, jossa hänen isänsä Matti Markkunen oli opettajana . Olga tyttö lähti isänsä jälkiä seuraten myös opettajaksi ja valmistui Jyväskylän seminaarista sekä toimi sitten lyhyitä aikoja Askaisissa ja Myllykoskella opettajana. Ensimmäiset opettajavuotensa hän oli Askaisten ki rkonkyl än koulun opettajana ja täällä olleessaan hän joutui läheiseen kosketukseen mm. Louhisaaren kartanon silloin väen, Suomen marsalkan omaisten kanssa. Hän tutustui myös mainitulla paikkakunnilla toimiessaan moniin muihinkin vanhoihin sivistyssukuihin, heidän elämäänsä ja kulttuuriinsa ja joista vaikutteita hän toi mukanaan muuttaessaan tänne opettajaksi. Vuonna 1898 hän tuli Ihastjärven vasta perustetun kansakoulun opettajaksi. Täällä ja myöhemmin perustetun Pullialan kansakoulun opettajana hän suoritti pi tkän elämäntyönsä kasvattajana . Olga Markkunen meni täällä naisirniin Taavetti Seppäsen kanssa, joka tunnet tiin paremmin puutavaraliikemiehenä ja kauppiaana. Varsinaisen koulutyön ohella Olga Seppäseltä liikeni aikaa ja tarmoa moniin hyviin harrastuksiin, joissa hän oli aloitteen-tekijänä ja vetäjänä. Hän oli Ihastjärven nuorisoseuran perustaja ja oli mukana maamiesseura- ja urheiluseuratoiminnassa. Hän otti osaa myös erittäin voimakkaasti lähestysseuratyöhön. Erittäin huomattavia palveluksia hän teki kotiseutututkimukselle keräten aineistoa Helsingin yliopistolle ja Sanakirjasäätiölle. Hän kartutti Suur-Savon museon kokoelmia ja avusti paikallista kotiseututyötä. Opettaja Olga Seppänen Kuvan omistaa Ilona Hämäläinen.


27

Olga Seppäsellä oli laaja kirjasto ja hän kartutti näin tietojaan monilta aloilta mm. lääketieteestä. Hän ei myöskään kätkenyt tietojaan ja taitojaan vakan alle, vaan käytti niitä aina apua tarvitsevien hyväksi. Moni kyläläinen sai avun hiin haavoihin kuin muihinkin vaivoihin, ainakin neuvoja miten pitää menetellä. Silmiin menneitä roskia hän joutui monet kerrat pois ottamaan. Olihan lääkäriin meno vaikeaa pitkien ja huonojen tieyhteyksien takia ja lääkärej äkään ei Mikkelissä monta ollut. Näin tällainen kansanparantaja oli kylälle korvaamaton apu. Monen kuolevan henkilön luona Olga Seppänen oli se, joka kuolleen silmät viimeiseksi sulki. Eläkkeelle siirryttyään hän vietti vanhuuden päiviään Ihastjärven Halilassa ja viimeiset vuodet Paajalassa. Hän säilytti henkisen vireytensä loppuun saakka ja oli haluttu puhuja erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa niin kauan kuin hänen terveytensä vain myötä antoi. Olga ja Taavetti Seppäsellä oli yksi poika Matti, joka kuoli nuorena. Olga Seppänen itse kuoli Mikkelissä 1959. Esko Hänninen

Opettaja Olga Seppäsen, hänen miehensä Taavetin ja poikansa Matin perhekuva vuosisadan alkupuolelta. Kuvan omistaa Ilona Hämäläinen


28

KARNUN HISKI Kun yhteiskunta aikojen kuluessa kehittyi ja tuli tarvetta yhä lukuisempien tehtävien hoitamisesta yhteiseen lukuun, kyläyhteisötkin lähtivät valvomaan yhteisiä asioitaan ja etujaan. Se tapahtui entisaikoina pelkästään kirkon piirissä. Vasta vuonna 1865 annetulla Keisarillisella asetuksella eroitettiin maalliset asiat kirkollisen seurakunnan tehtäväpiiristä. Päätösvaltaa käytti kuntakokous, jossa äänioikeus oli täysi-ikäisillä holhouksesta vapailla kunnan asukkailla. Vuonna 1917 säädetyllä Kunnallislailla säädettiin kuntakokouksen sijalle vaaleilla valittava kunnanvaltuusto, joka käyttää kuntalaisten puolesta kunnassa ylintä päätösvaltaa. Yhteisten asioiden hoitoon piti löytää kylältä siihen pystyviä ja tehtävään todella paneutuvia henkilöitä. Sellainen oli aikanaan Karnun Hiski, Ihastjärven Karnun isäntä, joka oli syntynyt 1881 ja joka kuoli 1955. Oman tilansa hoidon ohella hän oli melkoinen vaikuttaja omassa kylässään ja ennen kaikkea kotikuntansa asioissa laajemmin . Hiskias Kovanen oli aikanaan perustamassa maamiesseuraa kylälle ja oli Ihastjärven kansakoulun johtokunnassa. Myös seurakunnallisiin tehtäviin hän Maanviljelijä Hiskias Kovanen. osallistui kuuluen maaseuKuvan omistaa Lauri Kovanen. rakunnan kirkkovaltuustoon. Mikkelin Säästöpankin hallitukseen hän kuului kuolemaansa saakka ollen sen varapuheenjohtaja. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki kunnassa, sen eri luottamustoimissa. Eräs kronikoi tsij a runoilikin Hiskin merkkipäivänä: "Kenelle nyt toimi, risti, Kukas muu kuin Ihastjärven iso Hiski". Hän oli Mikkelin maalaiskunnan valtuuston jäsen vuodesta 1930 kuolemaansa saakka sekä kuului eri lautakuntiin joko jäsenenä tai puheenjohtajana. Hän vaikutti monin tavoin oman kylänsä ja koko kunnan kehitykseen. Merkittävimmän työnsä Hiskias Kovanen teki kunnan köyhien ja vähäväkisten parissa. Hänet valittiin 1931 silloisen köyhäinhoitolautakunnan, myöhemmin sosiaalilautakunnaksi nimetyn kun-


29 nallisen elimen varapuheenjohtajaksi ja sittemin puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi loppuun saakka. Silloista köyhäinhoitoa, niin kuin sosiaalista toimintaa nimitettiin, ei voi verratakaan nykyiseen eri lakiin perustuvaan sosiaalitoimeen. Se oli ennen köyhien, leskien, arpojen ja muutoin yhteiskunnan laitapuolen ihmisten auttamista. Suonsaaren kunnalliskoti oli kyllä sen ajan mittapuun mukaan huippumoderni laitos, johon aina viimeiseksi voitiin turvautua ja johon avun tarpeessa olevat voitiin sijoittaa, jopa äidit lapsineen. Kuitenkin pitäjälle taloihin pyrittiin sijoittamaan orpoja hoitoon, mikäli mahdollista. Karnun Hiski näytti esimerkkiä arpojen sijoittamisessa hoitaen tällaisia jatkuvasti omassa kodissaan Karnussa. Varsinainen köyhien avustaminen oli silloin tavaran, vaatteitten, jalkineitten ja jauhojen antamista vähävaraisille. Kun kunnassa ei ollut montakaan virkamiestä, keskittyi avustusten jako ja näistä huoltoasioista päättäminen köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajan vastuulle. Karnun Hiski hoitikin melko suvereenisti tämän tehtävän. Hän saattoikin monasti sanoa, että "minä olemme päättäneet" ... Köyhäinhoito silloisissa oloissa oli tosin monessa mielessä puutteellista, mutta aikalaisten kertoman mukaan Hiskias Kovanen pyrki aina oikeudenmukaisuuteen avustettavia kohtaan niillä resursseilla, mitä kunnalla silloin oli käytettävissä. Monista lautakuntatehtävistä Hiskias Kovasen kohdalla mainittakoon sotien aikainen kansanhuoltolautakunta, josta tehtävästä ei kukaan juuri kiitosta saanut, siksi vaikea se puutteen aikana oli, sekä taksoituslautakunnan puheenjohtajuus monien vuosien ajan. Nykyisin virkamiehet ja tietokoneet laskevat ihmisille heidän veronsa, entisaikaan verojen määrääminen tehtiin todella lautakuntatyönä. Siinä kunnan ja sen asukkaiden tuntemus oli ensiarvoisen tärkeää. Karnun Hiskin kokemus ja ihmistuntemus oli tässä suhteessa korvaamaton. Hiskias Kovanen oli aikansa kasvatti, joita kylän onneksi aina paikkakunnalta löytyi yhteisten asioitten hoitoon. Tällaisessa tehtävässä ei arvostelultakaan koskaan välty. Kaikkia ei päätökset tyydytä, mutta niin kuin e räs hänen aikalaisensa, luottamustehtävissä ollut henkilö sanoi, Hiskias Kovanen oli niin kuin suomalainen honka. Se ei suuremmassakaan myrskyssä juuri taipunut. Nuoremmat saivat häneltä kokemuksen tuomia neuvoja, joita hän mielellään jakoikin. Ihastjärven perinnealue muistaa Hiskias Kovasen yhtenä vaikuttavimmista henkilöistä tällä kyläkunnalla. Hän kuoli äkkiä kotonaan Karnussa 13.3.1955. Maaseurakunnan pappi Reino Niininen käytti hautajaispuheensa tekstinä raamatun sanontaa: "Muita hän on auttanut, itseään ei voinut auttaa". Hiskias Kovasen kohdalla se oli hyvin osuva muistaen hänen työnsä maalaiskunnan vähäosaisten hyväksi. Esko Hänninen


30

KIRMASEN JUSSI Esi-isämme elivät aikoinaan täällä hyvin paljolti kalastuksella ja metsä~~yksellä. Kaskenplton ja muun peltoviljelyn ja karjan pidon lisääntyessä metsästyksen merkitys suoranaisena elannonantajana alkoi vähetä. Silti metsästys sen eri muodoissaan säilyi aivan viime vuosikymmeniin muutamalla ihastjärveläisellä miehellä merki ttävänäkin harrastuksena. Nykyisin metsästys on enemmän luonnossa samoamista virkistysmielessä.

Kirmasen Jussi perheineensä parissaa 1910luvulla. Kuvassa Jussin äiti, vaimo Hilma sekä lapsista Matti, Selma, Amanda ja Esa. Kuvan omistaa Lyyli Weber Kun puhutaan nykypolven vielä muistamista metsästäjistä, on silloin ehdottomasti puhuttava myös "Kirmasen Jussista", ison Kirmasen talon viimeisestä isännästä Aapeli Juhani (Jussi) Ralisesta, joka syntyi vuonna 1870 ja kuoli 1945. Hän oli metsämies henkeen ja vereen ja niin kiirettä työtä ei maatalossa ollut, ettei metsälle olisi joutanut, kun sen aika oli. Tosin Kirmasella oli torppia, jotenka torpparit tekivät possakkata ja näin isäntä voi omistautua riistan pyyntiin. Jussilla oli hyvin kauas kantava ääni ja Pullialaan asti kuului 1930-luvulla, kun hän kutsui silloista koiraansa: "Heku se, Heku se, Hekuu". Kirmasen Jussilla oli merkittävä asekokoelma ja hänen ampumataidostaan kerrotaan melkein uskomattomia tarnoita. Hänen kerrotaan apuneen k e tun kiväärillä Kirmasen eli AlaAitteroisen lammen yli länsipuolei selle rannalle, joten matkaa tuli reilut 400 metriä. Oravan pyynnissä hän ampui oravaa silmään, jolloin nahka jäi aivan ehyeksi . Metsässä ei ollut sellaista riistaa, mitä Jussi ei olisi pyytänyt, mutta ketun pyyn-


31 ti oli erikoisesti se ala, missä hän oli erittäin taitava. Ketun nahat olivat vuosisadan alussa arvossaan, joten niitten pyynti oli haluttua. Jussi pyysi kettuja monella tapaa, raudoilla, lippusiimalla mutta erikoisesti myrkkypyynnissä hän oli mestari. Vaikka myrkyllä pyynti ei olekaan nykyisin sallittua jäljennettäkään Jussin ketunpyyntiopasta: Ketunpyynti myrkyllä, laatinut Mikko Ilves v. 1922, osoituksena siitä, että tämä oli tarkkaa ammattimiehen työtä:

Ketunpyynti myrkyllä.

.,,fflta tDCilatl•t••· t!.nntn rvalmlslutta oroat köbtt JJC!ilöroät mob•

· ~apftlelta lilt)ltlliirsl/1 o111at llii~tl aina pcsl iiHI ~ tilntphnlillö rutbfllii ht jul~~uttllo ltkä ~uubbultasua llglmilllii ltltbtllii. 9Rt)tkiii)Ci llöfitdtitrsfö 011 aluo iint jo nenä ptifelliituii IULlllllttll•l. tlld htn!Jilliie$ h1 menill rtll)tltlu)ii !nuhun. "l>lt)rk•Jilii lii1)1rtoitii i•t JlhliJntniht lhlllil'ltihl pitiiu (Öiii)Uiiii pul)llla!>fn p~•r.:.lllnhl!>llaslll toi ll.ltlipu~wri-.; , ja, ttlti nii~in viiiijc milii ii11 liltlllhtljtHI. ·

~oDIPmmon 9Ubtoahfl lllm~lmliUii rotbtllll Ja f•~·

JUafio Ja bgrotn buubbottoroa h1Jlmaua rotbdlli 1• tutroattaroa · bqroln, niin ·että mitään firoubailla et 11ltttil rool kopfdtibln 14iibö. Jt!apfeleita rvcalmltlttocm fiten, tltli ltolrou9uttc ~an 12 cm. Iea 11 111m. poltfu f)~tfii n. f. ll.n• ttlupuu. ~asttlu9uun toinen päa lebböiln GilPan tafal(tkfi Ja toinen 415a piJettilllfi jo fUtökfi. 51tte fulotdcaon pubtooafo ltabmlllupltfa 9U~bletdfua ma• ... (ml)l)lirvlinll · apluktlsfa). itvn rvaba on fula· ttuf, plbttöän kastdupuun PIJÖrtiili pllötii enfln· me• besfö minuutin aika, mlnka Jlllkttn llllf kaattDaon fuContttfa ma~asfo n. 8 rm. plluub«lto ja on fltel lo5tdtar11a niin monta ltutao, tltii kosldupuun 11mpliritlt on tuUut noin 1;5 m/m IDo~roulntn litt• Tot IDG~oo. st'un· roa~allcno• puun l)mpllriUJ oa taal}tl)nl)t, ltlkatoan te JDtltftlla n. 17 m/m Jl{bd• fåfl, mlnkif jälkeen kllpfdl mtbdiiin pois ltastd•· .puusta. ~olnttulla tomalla rvoladsktaon bpftlttta !Ilmalla kertaa tonoittaroo rtläiira. ~ollalttn llap[t• Iin roo(mlstomlfen •oälillll on puu bgroä'ti pubbis• ttltarua roo~asto fthä kasltftoroo rorbtslii tnnut li)04asfo kastduo. ~avlrllrn oroonoiliin pöil)in lu· lrmlo napin muotoifio kanfia ll)(lllllil)ltfann litrn. lltfoi~ln ~·iiiitii

piilctiiiin enfin rur• btsfö noin minuutin nika rnnen IU<l~o'.lfn knstrluo, loulla jiilkrrn !itö k<t!lM!nou runl)<t-slo niin JUOnta IIWM, ttlä puu u 11ii ä~iin kul1oo n11m uuln 1,5 m/rn "dltjulm u kmos roal)aa. ~nnji<1 1\Hl\mistttaoll lu· 1110 miiärii kuin hapfrl~itof:in.

tttä koslclul)uun

St'itn lhl~•ltli 1 ''10111 l)lJ&Uin hu iu>u nr~t, lii t)kliiän nt lnt)r!u)llii. ~tJrltln)nii hiil]lctiiän hltulllli!t!lti itnJ· lf)niniö (inallaon or; hHl <llll~eilcillta nimismie!Jcn 05• lo{upatobi!ltUSitl lllM IIlllll). srun kaiitki knpjdi{ Ol\1<11 tih)lthll mt)tlll)llii, pninttlhlll flllltn tunlmi!!• truu huuli niibtn JJiliillt j11 ko~ldlnan pu~lHI'ihJ julkoo fulonnw;;ftt ltm~gsfo fekii juotelaan kapfrlitt llonfi niin l)l)Juin kiinni, että niil)in ei jäii pirntii• lliiön rtikiiii. .ltu11 kaikki kapfdit oTUal niitn ruat • ltlstrtut, PIJIJ(Jiliiif n nr melttn lla~lttnlla t1truullo. ~ömän jiilkrrn otual knvfd il JUitlii l!trto roa~ollowa fitcn, t!tii rn likli kasttllaan lulllsla roa~nsfa (tl

lluumae!o. fi\\11 kuuma poltiatli hmnien pöltil fellil fulattoifi kapfrlit) ptultalon ja rlujornnn pöilt jo. ja l)!daon llopftlin toifrsta päiistii ltiinni, ka!ltdloan kapftli keskikobtaa mi)Öien ruabn~hl jo roal)an kap• ftlisfo löii~bl)IIIJ~. kosttlloan tointn pilli taaskin ~Irman l]li krsk iko~ban fula!ifo JDa~asfo. ~un kap· jtlil OlilOI kailiki niiin IUO[)OIIIIjO OIURI nt n•ulmiil li~apal oltn fifiiän o! r t~ttarolltfl.

~1t)rltl\t)I'L1Iojd

ttHJluti::>h'l <lllll liltn. t' l!ii t'. 3 nu. lihnp•liLhlll lniUlhhlll rl'ik;i tudlidlil. it•l11111 afrlel!lllll llliJtltlllJk•widi i<l vuriull'lthll\ rtif;,i niin IUIITOIULI~Ii f;iinni, l'lll'i kiipfdi fiirt) ,•iltii jiiii miJt.iiin ko~bnlhl uiilu)luiin. iJl!)tltlll)l)ullll pitiiii llhlhllhhhl ftllnllr·:•hl lif)ll$111, jok11 un joo:.!ttkin liimpimii~lii bftllltlll llliilli:iltllt), ftllii ljlllfriUtl'>hl lii}tl!rht IU,lllllh.i, trh1n 111\)t ldUJpalon jt)ö k~tt u mitluimm in lmin luo· luurnif~t·u

rtcsla li~<lli iCI roalmistelun. ~llbct otVal ~I)Join pettiiluiit rnnru ut!Jtllltl)pll• lojtn roalmisn1sta ja muutrnkin on 1ualmisl~kt~l11 noubatelt.nuo mifii juuriula pubtnutto, flllti kttlllla

on ta rkk<l bajualtti tunlttn(hltl katlltllai [in fituul}a• jujo. 9)/J)tklll)paloja !upll fiilll)lläli i>U~tno~fo aG• tla~{a, juko flföpuolrltn un ~angoltu mt'iböunttllii lil)onpohllla.

'''•tt•

Mt~rkq,.al•leae •fetto•lafa patloUXe. · ~IJIJ nlipaillatle fopH tnlltllqpalat

patqaiten rvlt•

bG publalls(o fuomola(ltfO: · SgtllkiJpalal afttttitan tc~baan lumttn noin 12-25 ••· \I)IUIJi~· tcikö, lol)on mqtkqpala pu\otdan · ta ptilttäiin rtlllii ktm1Jfllil lumelle, flllii jK liiiJtlr•· lll)Palal jiitttöän fumtn p/Jl!Ut 9Gijoltaan jo. (IJÖlUili ltiig lintuja (kuten karppeto: ja roarlåfla) niin nt jouturuat niibtn faaltikfl ~l)rlllu)poloja ei faa o(tt• 1oa 5 metriii lä~tmmiikfl tiltd 50 mdnö lloucm•

1ittn, ettii fftpaöUii

makfl ltJöt\ttii. 9ltl)rllkl)patoto (ao olettaa IJ~bfn lll5fln liiiJdtl)rollh niin Dtonta kuin maan ~etuoa. CJntfilalrcUa ja lömpimiillii Ilmalla ei m!Jrlli}palojn faa PlJlJnlipoikoiUt mitbii, (lllö llun kettu fittc palt• ••l•n tuttua llatroalft lttl jdlltgrwtta . qangcsta liiä• hjJUjl1ö m1Jtkkl)pataa, niin (e molfl.lärit)a ja 11411• ftli ·ja· ml)tkkl) t.lt(IJDCrl nÖk'IJIDiin. ; ~IJTÖJRN!OjCI on ultin kaqliill)a llot!omasfa, .lU!_ä · io• lii!J~kq on -uonoa, et kettu lt"olt palkoll• ma•n tuoltltt iOti fiJIJnflpoilulite, ja ..lum\pqll)n tultua on ll)alllfa lilq· tiil ftn jällrii. · ~oiflnacm IUOi foaba nllnlltn 'uonoa miJrkkl)ii, ttla . llttut · tl llliolt ftlta olltnkoon, Jtn• ilfllbttft onlt" ·srllfatnta ottaa tnlJtlll!Jil 10aon rva:. ~tmmiin lltnalloan, rltrl telrifl llftllcn nii.n faurta IDG~Inkoa, ~~t~~lllka fcrifi ~uonoa.ut llllJtkkqi.


32 <f31J1Jb1Jtlöjän on nttrkittöroä multtikirjoanfa kalkki "' palkat, jol~ln mgtkltqpa!ofo on afettaitut, niin dtil 4än ktmiiiiUä. ·laiJtiiii ·ne mqrk~l4t jolta kt• tut tlmiit ole fgöned. . . -~troöön tuHtn fäilqlttöän ml)rkkq pltnttfö .pa~·. taasfa !aflpullosfa, ·. Ia fu!daan pu((o tilroilsti 41J• ·roö!rä korkilla ja pullon kaulaan fulatttaan ~akf~ ktrro~ 4artfia di roa~aa, rtttl ltma päöft .mqrklt!Ji leimtntamaan. .. 9tllstö kapftldsta ja mqrkkgpa!oistakln, jolt• kdut tiroät olt fqönttt, on· mqrtkq otdtaroo polt ja pantaroo ft puHoon, fU!ö kcq~ft!tlsfa ei. 1! ' fiill~ lalmtnematto. ·

Jussilla kerrottiin olleen ihmeellisiä kykyjä saada kettu juoksemaan hänen hiihtämiään suksenlatuja pitkin pitkiäkin matkoja jopa Moilalan kylästä saakka tänne, jossa sitten myrkkykapsali odotti ladulla. Kapselei ta ei voinut pudotella mihin sattui vaan oli niistä pidettävä jopa kirjaa, että ne voi keväällä tarkoin kerätä pois ja ettei ne olisivat joutuneet kotieläinten suuhun. Myrkkykapsalit olivat erittäin voimakkaita ja ne hyvin usein tappoivat kotieläimen, joka sen suuhunsa sai, että siinä suhteessa piti olla erittäin tarkkana. Kirmasen Jussi kertoili mielellään tarinoita lukemattomilta eräpoluiltaan, kun niitä pienenä poikana Kirmasen isossa salissa innolla kuuntelin. On vahinko, että niitä ei ole kukaan muistiinpannut nykypolville opiksi metsästyksestä aikana, jolloin metsät olivat vielä riistaa täynnä. Esko Hänninen

SUUTAR-KALLE Kotikylän ihmisiä ajatellessa jos kuka oli oma persoonansa niin sitä oli suutari Kalle Hämäläinen. Entisaikojen maalaisoloissa piti jalkineitten saannissa olla omavaraisia. Kotona teuraista


33

saadut nahat muokattiin ja näin syntyi eri nahkalaatuja, kuten pohjanahkaa, poksia ja rasvanahkaa. Näistä sitten kenkien tekoon kyläsuutarilla oli tuiki tärkeä tehtävä. Kuinka olisi pärjätty ilman häntä. Suutar-Kalla tiesi olevansa kylällä varsin tarpeellinen henkilö. Kun hän suostui tulemaan kotiin suutaroimaan, annettiin suuri arvo tämän työn tekijälle. Tupaan kannettiin konelaatikko ja lestisäkki. Ikkunakarmiin penkin yläpuolelle lyötiin naula, johon saatiin lamppu nenän alle valoa antamaan. Toinen naula lyötiin penkin laitaan. Siihen laitettiin liippanahka, jossa suutarin veitsi sai lopputerävyyden. Koukku ruuvattiin ikkunalautaan tai seinään, sitä tarvittiin pikilangan teossa. Ei haitannut vaikka penkkiin tuli orkosia, kunhan oli kunnollinen paikka työskennellä. Suutarin levitellessä penkille tavaroitaan, tiesi talonväki edessä olevan passausta. Se pidettiin aivan luonnollisena asiana. Jokainen emäntä oli tietoinen, kuinka suutar-Kalle siitä tykkää. Laitettiin tirripaistia, veskunasoppa ja juomakai nuorta maitoa. Kahvin kanssa oli oltava oikeaa vehnästä, sillä "eihän rinkeli ole mitään kahvileipää", kuten suutari itse sanoi. Hänet syötettiin erikseen ja mieluimmin kamarin pöydässä. Suutarin työn laatu oli ensiluokkaista. Syntyi taidokkaasti erilaiset jalkineet kuten saappaat, lapikkaat, jatsarit, huopalapikkaat ja lapsille kurpposet. Kesäksi naisille tehtiin nauhakengät siniaivinavuorilla ja miehille patinit . Suutari itse asetti työlleen korkean vaatimuksen. Eihän kengän jäljet saa olla mitkään "lampaan makkuut", niinkuin suutari itse nenä-äänellä totesi. Myös suuritöinen ja vaativa työ oli hevosen setolkan teko. Siihen käytettiin pehmusteena sikavillaa. Setolkan tekoon vaadittiin tekijältä todella taitoa. Suutar-Kalle omasi omaperäisen huumorin lahjan. Hän sai toisen hilpeälle tuulelle omilla kaskuillaan ja vertauksillaan. Asiasta kuin asiasta hän keksi lystikkään kuvauksen. Työn suhteen ei teettäjä voinut lausua toivomuksiaan. Tekijä antoi ymmärtää osaavaosa tehdä parempia jalkineita, kuin mitä toinen osasi odottaa. Tosin joskus joutui ehkä kauniista ensiluokan työstä tinkimään koon kustannuksella. Saattoi käydä niin, että kun maalaispoika lähti kaupunkireissulla uusissa komeissa saappaissa, piti sukka ottaa jalasta pois. Jalalla kun oli paremman tuntuinen olo paljaissa jatsareissa. Suutar-Kalle piti ammatistaan. Se oli hänelle mieluista työtä. Kuinka tarpeellisia ovatkaan olleet hänen kaltaisensa asukkaat kyläelämän rikastuttajina. Laina Seppänen


34

RÄÄTÄLI ALES Räätäli Aleksanteri Vilhelmiinan poika Moilanen oli syntynyt 26.6.1880 ja hän kuoli 19.2.1954. Hän teki elämäntyönsä Ihastjärven Pullialan koulupiirin alueella. Asui vuokralla Mustalla Aholla, Hurskaisen mäellä, Rasiahella ja Kolkassa, jossa elämänliekki sammui sairauden uuvuttamana ja työ jäi kesken. Penkille jäi pino kankaita, jotka asiakkaat sitten saivat vähän kertanaan hakea pois. Räätäli Ales oli hiljainen vaatimaton ja siisti mies. Hän hankki elantonsa käsi työllä, eli neulalla, itselleen ja perheelleen, johon kuuluivat vaimo ja seitsemän poikaa. Ammattitaitonsa hän oli nuorena miehenä saanut Viipurissa räätälin koulussa. Silloin ei räätälillä ollut saumuria, ei automaattiompelukonetta, eikä höyryrautaa. Oli vain jalalla poljettava ompelukone, neula, sakset, "vinkerpori" (sormustin ) ja raskas umpirautainen prässirauta, joka tuvan uunissa hiilien päällä kuumennettiin. Kostutus oli sekin erikoisuus: Räätäli täytti suunsa vedellä, jonka hän sitten pöräytti sumuna saumalle. Raskas prässirauta teki tehtävänsä ja sauma aukeni. Räätälin työ oli valmistaa miesten päälysvaatteita ja myös rättitöppösiä. Ennen sotia oli etupäässä kotikutoiset kankaat kuten sarka, puolivillainen, pellava ja sittemmin kauppaan tullut diagonaali, josta valmistettiin saapashousuja ja niinsanottuja pussihousuja kuten·myös suoria housuja ja takkeja. Nuorille pojille rippi- ja koulujuhliin golfhousuja ja -takkeja ~ samasta kankaasta. Sarasta tehtiin housuja ja takkeja. Yleinen päälysvaate oli miehillä pomppa, vuorillinen napitettu pitempihelmainen takki, joka usein oli musta. Sana lyyssi oli myös silloin tuttu. Se oli vuoriton pusero.

1

1;


35

Hän eropeli kodissaan, mutta myös asiakkaiden kotona, sovitus oli helpompaa kun oli paikanpäällä.

jolloin

Räätäli haettiin hevosella koneineen kylille. Silloinhan ei laskettu työtunteja, mitä valmistukseen kului. Hän teki pitempää päivää, kun vuodenaika antoi valoa, lyhyempää kun oli pimeä aika. Kiireisintä aikaa olivat kevät ja syksy. Vaatteet hän leikkasi kaavoja apuna käyttäen. Malleissa oli kyläräätäleillä kullakin oma yksilöllinen tyylinsä. Samoin myös hän tämän työn taitajana pystyi seuraamaan senaikaisia muodinmuutoksia. Kaiken kaikkiaan räätälin työllä on ollut arvostettu osuus kyläläisten vaatetuksessa. Pirkko Remo

KUUSELAN OTTO Hopealle sulatin kullalle uuni mies maineensa mukainen. Salomonin sananlaskut.

Otto Viljakaisen oma talo, jonka hän itse rakensi. Kuvan omistaa Erkki Viljakainen

Tämä vanha viisas vertaus tulee mieleen, kun muistelee muutamia kylän asukkaita. Aivan arkisen aherruksen keskeltä löytää monia hiljaisia, mutta kuitenkin voimakkaita puurtajia. Yksi näistä oli Otto Viljakainen. Täällä syntyneenä ja myös eläneenä hän ennätti tehtä mittavan päivätyön.

Otto oli taitava rakentaja sen ajan rakennustarpeista, jotka olivat kiveä ja puuta. Kivinavetan teossa tarvittiin kärsivällisyyttä, joskin myös voimaa. Rakennuskivien valmistaminen (kivien kiilaus) oli pitkämielisen työtä. Käsiperalla reikiä kiveen kalskuttaen sai lopulta kiven halkeamaan sopivaksi rakennukseen. Kivinavettaa tehtiin koko kesä monen miehen voimin. Laitettaessa kiviä seinälle piti katsoa, että sattui sopiva ki vi sopivalle paikalle. Vastaavan mestarin piti käydä välillä nurkalta katsomassa, tuleeko seinä suoraan. Ja kyllä Otto hallitsi tämän työn. Silmä näytt i totta ja käsi totteli. Monet kivinavetat joita Otto r akensi, pysyvät järkähtämättöminä paikoillaan tänäkin päivänä. Hän myös teki kellareita ja kaivoja. Hän pystyi hirsitalon tekoon ja rakensi monet talot alkuperustuksista viimeistelyyn asti. Kuuselan Otto taisi hirren veston. Kun ajan patinoimat tupahirret vestettiin uudelle puulle, tuli selvästi näkyviin veistokirveen ja käden jälki. Hänen käden taito on nähtävänä nytkin Sääsken tuvan seinähirsissä.


36

Me kyläläiset muistamme, kuinka hänellä oli sitkeää, periksiantarnatonta voimaa. Sitä osoitti jokatalvinen tukinajo, jota hän teki monet vuosikymmenet. Siihen aikaan ei laskettu työtunteja. Samoin eläkepäivät olivat tuntematon sana. Niihin aikoihin valtasi "Amerikan kuume" ja monet lähtivät meren taakse. Tässäkin Otto halusi olla itse oman tien vaeltaja sanomalla: hän ei lähde Amerikkaan ennenkuin Atlanti jäätyy, että saa ajaa sinne omalla hevosellaan. Kuinka muutamat voivatkaan kulkea harmoonista ja elämänmyönteistä taivaltaan, vaikka se taival saattaa olla täynnä työtä ja rasitusta, antamatta minkään ajanvirtauksen häiritä itseään. Kotiseudulleen uskollisena hän täällä eli ja toimi. Ehkä nämä monet avut olivat hänen oman elämänsä rakennuspuina. Toteutuiko tässä sanonta ihminen on oman onnensa seppä. Laina Seppänen

HIEKKALAN JENNY Entisaikaan pidettäessä kodin juhlat, kuten hautajaiset ja häät kotona, oli juhlien pitokokeilla keskeinen tehtävä. Kyläläiset muistavat Hiekkalan Jennyn. Solmittuaan avioliiton Hiski-suutarin kanssa, he olivat tulleet kylän asukkaiksi. Rakensivat tänne mökkinsä ja olivat täällä koko elämänsä ajan. Niinpä kylä tunsi Jennyn ja Jenny tunsi kyläläiset. Kun tuli eteen hautajaisten pito ja sehän usein tuli yllätyksenä, otettiin heti Jennyyn yhteyttä. Hän tiesi millaisia ruokia voidaan laittaa, mistä saa tarvikkeet jne. Sota-aikana varsinkin oli vaikea saada mitään ylimääräistä tarjoiluun. Monasti oltiin neuvottomia, mutta Jenny aina keinon keksi. Todisteena kuuli sanottavan, että kun saa Jennyn hommiin, hän saa juhlat aikaiseksi vaikka sileälle kelliolle. Hän tuli hyvin toimeen nuorien aputyttöjensä kanssa. Hautajaisten laitosaa pari viimeistä yötä hän jäi hyvin vähälle nukkumiselle. Silloinhan hautajaiset alkoivat usein jo aamuyöstä kello neljä, jolloin piti olla kahvipöytä valmiina. Jenny ehti olla aputyttönsä kanssa vain hetken keskiyöllä penkillä syrjällään ja siitä piti nousta päivän hommiin. Vieläkin senaikaiset pikkupiiat nyt jo mummon ikään ehtineenä muistavat, kuinka Jennyn kanssa oli mieluista työskennellä. Hautajaisten laiton lisäksi talonväki tarvitsi hautajaisvaatteet. Jenny ompeli ne kaiken muun ohella. Vuosien saatossa hän ennätti pitää kahdenkin sukupolven juhlat. Muistissa on myös monien kyläläisten häät. Itse kertomanaan hän asioita sovittelevana ihmisenä oli tyytyväinen niistä 0malla hyllyllään" olevista tytöistä ja pojista, joille hän oli tavallaan ollut puhemiehenä. Jenny sai sitten olla onnessa mukana, kun pääsi heille häitä laittamaan. 11


37

Jenny ja miehensä Hiski olivat myös sen ajan käsityöläisiä. Jennyn ommellessa Hiski suutaroi kenkiä. Heillä oli punainen tupa ja perunamaa, josta tämän ajan ihmisvilinässä ja kaupungissa asuva haaveilee. Tien laidassa olevaan Hiekkalan tupaan oli mukava vaikkapa ohikulkiessaan tai vartavasten poiketa tarinoimaan. Mistä Jennylle kaikki tämä taito ilman kouluja ja kursseja. Voi vain ihmetellä. Oliko hän saanut sen syntymälahjanaan. Kaipa juuri Jennyllä oli uhrautuvaa sydäntä ja mieltä kanssaihmisiä ja kyläläisiä kohtaan. Niinpä kyläläiset muistavatkin hänet taitavana pitokokkina ja mieluisena kotikylän asukkaana. Laina Seppänen

AMERIKKAAN LÄHTIJÄT Vuosisadan alussa 1900-luvulla matkusti Ihastjärvel tä monesta talosta nuorta väkeä Amerikkaan. Matka tapahtui laivalla Kööpenhaminaan ja edelleen Hulliin Englannissa. Sieltä alkoi pitkä laivamatka Quebec · iin, siitä junalla Montrealiin ja Marquettiin. Matkalipun hinta oli syksyllä 1913 362 mk. Silloin esimerkiksi Korteniemen talosta läht i Daavid Hänninen ja Hietalasta Kalle Paavilainen Amerikkaan. Salomon Väisänen Nikinmäeltä oli jo mennyt maahan aikaisemmin, joten hänen luokseen aina oman kylän pojat ensiksi menivät. Salomon opasti heidät siitä eteenpäin työmaille.

Amerikkaan lähtijä Kalle Paavilainen aikamiespoikana kotiväkensä kanssa.


38

Seuraavassa Kalle Paavilaisen kirje äidilleen 30 pv. lokakuuta 1913: "Nyt me ollaan kaikki perillä täällä Salomon Väisäsen luona. Me ehdimme tänne Markmetin asemalle sunnuntai-iltana kello puoli kaksitoista lokakuun 26 päivänä. Asemalla oli muutamia Suomalaisia, niin yksi lähti oppaaksi ja vei meidät Suomalaiseen kortteeriin, jossa lupasivat pitää yötä. He rupesivat kyselemään, ketä meillä on täällä tuttuja, me sanottiin, että Salomon Väisänen. Kun kysyimme että missähän täällä on Kaappo Väisänen, niin sanoivat että hän nukkuu viereisessä huoneessa ja kävivät herättämässä. Huomispäivänä läksi Kaappo kanssamme kaupungille ja menimme käymään Salomonin luona. Nyt on oltu me kaikki viisi täällä Salomonin luona kortteeria, jossa paljon tuttuja. Ukonlammen Jussi ja Iittoon poika ja Mankolan Kaappo ja muitakin Mikkeliläisiä. He käyvät parin kilometrin päässä kivitöissä . Mekin olimme heti mentyämme tiistain ja keskiviikkopäivän puoliseen asti töissä, mutta sitten vähensivät 1 5 miestä, niin mekin jousimme pois. Kuuluuhan täällä vähän matkan päässä o levan metsätöitä, johon mekin uhkasimme lähteä". Amerikkaan lähtij öistä monet lähtivät suurin unelmin kultaa vuolemaan, mutta usea pettyi toiveissaan. Amerikan työtilanne oli huono. Palkka oli pieni ja työpaikat lyhytaikaisia. piti matkustaa ja etsiä töitä. Ihastjärven miehet olivat pääasiassa metsäkämpillä ja rautatieyhtiöllä töissä, myös kaivoksissa työskenteli jokunen aikansa. Kotona oli saatu matkarahat lainaksi. Huoli niiden maksamisesta painoi mieltä. Kalle Paavilaisen kirje äidille 5 päivä heinäkuuta 1915 kuvaa hyvin Ameriikkaan muuttaneiden sen hetkisiä oloja: "Minä olen nyt taas ollut kuunpäivät töissä. Olin keväällä kaksi kuuta jouten kun metsätyöt loppui eikä kesätöitä saanut. Nyt olen eräällä Ruotsalaisella varmarilla. Aika on täällä vaan yhtä huono kuin ennenkin, kaikki ei saa joka aika työtä ja palkat on huonot niin että sen kun vaatteissa pysyy. Mutta ehkä kerran vielä tulee hyväkin aika, niin että miehiä haetaankin töihin. Minäkin maksan kaikki matkakuluni kun tulee sellainen aika että voin ansaita". Huonoa aikaa ja koti-ikävää kertoo myös kirje 16.4.1922:


39

Näistä Amerikkaan muuttaneista aikansa siellä oltuansa osa palasi takaisin kotimaahan. 1920-luvulla aikojen parantuessa Amerikkaan jääneet matkalaiset olivat löytäneet paikkansa uuden kotimaansa yhteiskunnassa. Monet olivat menneet naimisiin ja saaneet vakituisen työpaikan sekä toimivat suomalaisten perustamissa raittiusseuroissa ja seurakunnissa. Tätä vakiintumisen aikaa kuvaa hyvin Kalle Paavilaisen kirje äidilleen lokakuun 20 päivältä 1925. Kirjeestä on kopio seuraavalla sivulla:


40

Tästä eteenpäin alkoi amerikansuomalaisille paremmat ajat ja heidän hyvinvointinsa alkoi lisäänt yä. Työtilaisuudet paranivat, tulo- ja varallisuustaso kohosi. Tästä osoituksena on Olga Paavilaisen kirje miehensä veljelle Ferdinand Paavilaiselle 7.9.1926.

~ ~~ /~ f~ ~d.Ra' ;&J~"' ~~, ~- ~~ · -~ ) ' ~~e

y A-bt!2-a-V'~

/ 4 ~;j'd~ ' /å

~ ~ <?'>t Booo 7~~·a.-. . 9Jr.a4 ,/_~ ~~ ~o~ /eU-"a-u.Q.. d~~o -1/~ ~6' T~a-~-..:~ ~~c;u.e~-/Q ~ ~ (h~

~o-fh~ CJ,...~ C<-

~A/-G~~" a4~/~a-{fGWH~, _,-tf'~ p4_ /Z~cz" (~)Yd, Ao-.JhQ /.d.dA~~ ~ /)-z--r.<-,.a.{?t;;_ ~- ~,

/·--

C'/J(., ~/a-&:.4 ':~/ -~ .

_/, · -~ ., ~-J-q_ /

. <9--'k-s.:.

?~--;;- ~ -

~ ~~q .. ~~'\ ~ ~~~, ~~ -

~a · ~ ry~?~ ~~

~ /~~a_~~ ~

~~4 ~~ a.. to?t- S~fr Ca-.~p4 ~ ~

-to'~,"::._~·

· 'f"JA.a~~~-~~ ~~Q.-1~ r~a_q. ~--

~ ~ ---~~ 7~~Q.,Q1/)(_,. ~Q'~·c;. -~.:.. -:Jitl. *- ~ ./~~_,~ "· / ~ ~L..~ : ..':!.. .,~~

'

&!.

.Q

/*. _....Q, • ~

~~ ?

~;

~q 't

@r .

~~

P~ " /·q,· ~

l'e~:

cPft-4.


41

Amerikkaan jäi pysyvästi asumaan ja kuolivat aikanaan siellä: Salomon Väisänen Nikinmäki Otto ja Albert Hänninen Taavetti Hänninen Korteniemi, vaimo Manta Tuhkalainen Lappi Kalle Paavilainen Hietala Sisarukset Hanna ja Iida Liukkonen Sääski Tyyne Liukkonen Valamätäs Hilma ·Ripatti Keisaala Taavetti Hänninen Alanko Otto Hämäläinen Halila Albin Hämäläinen Lepola Taavetti Hänninen Pikonmäki Sisarukset, Anni, Mari, Manta ja Hanna Matiskainen Petsamo Heikki Halinen Alatalo Jalmari Hurskainen Mäkelä Kalle Kääriäinen Rasiaho Kanadaan: Otto Hänninen Kimari, vaimo Linda Hämäläinen Halila Jaakko Laatikainen Pöyry Vilho Kakriainen Harjukoski Kirjekopiot ja kirjoitus Hilkka Tiusanen


42

ENTINEN VAKINAINEN ASUTUS. Asiakirjat kertovat, että vuonna 1643, jolloin Mikkelin pitäjässä järjestettiin talot suurkylittäin oli Ihastjärven kylässä 17 taloa, joista kolme oli autiona. Nyt kerrottavana olevaan alueeseen kuuluu kyllä taloja Harjunmaasta ja kirkonkylästä, joten talojen lukumäärä oli edelläkerrottua jonkinverran suurempi. Asutus oli hyvin harvaa ja keskittyi järvien rannoille. Vuosisatojen myötä asutus levisi, taloja nousi metsiin, peltoja raivattiin ja ihmiset syntyivät, elivät ja kuolivat pois tai muuttivat muualle . 1

0'

·''6 11

- ·...;....;_ o.... _ ... .llll""

'-r-"~ --~·-

---

Pienissä asumuksissa syntyi ja kasvoi ennen suuret perheet. Tämäkin asumus on hävinnyt ja ti1a11e on rakennettu uusi talo. Hilja ja Eetu Romo asuivat tässä kahdeksan lapsensa kanssa ja sähkökin ehti jo asumukseen elämän laatua parantamaan. Tämä luettelo on kertomus siitä asutuksesta, tiloista ja torpista, jotka ovat ennen olleet asukkaittensa vakinaisessa käytössä läpi vuoden, jossa he ovat asuneet ja työtä tehneet. Jonkinverran rakennuksia on vielä paikoin jäljellä, osin hyväkuntoisiakin, mutta ainoastaan tilapäisessä käytössä etupäässä kesäisin . Suurin osa tässä mainituista asumuk$ista on hävinnyt osin niin, että ainoastaan muistitieto paikalla sijainneesta rakennuksesta on jäljellä. Metsissä saattaa tavata jäänteitä asumuksista, joihin ei edes muistitieto enää yllä. Luettelossa on asuinpaikan nimi millä se on tunnettu, viimeinen tunnettu asukas, jos se on tiedossa sekä nykytilanne rakennuksien kohdalla. Asuinpaikka on löydettävissä perinnekartalta luettelossa olevan karttanumeron, karttakirjaimen ja sijaintipaikkaselotuksen mukaan.


43

ENTINEN VAKINAINEN ASUTUS

Karttanumero Tilan nimi Sijainti Tilanne nyt l.A Kiviniemi Pullialan niemen länsirannalla. Tilalla asui viimeksi 60-luvulla Väinö Nurminen suuren perheensä kanssa. Kesäkäytössä. l.A Martinmäki Etelätalon mailla . Pullialenlahden itärannalla mäen korkeimmalla kohdalla. Viimeiksi asuivat Eeva ja Martti Hänninen, kuolinvuosi 1917. Jäljellä tuvan uunin ja navetan rauniot. 2.A Kirmanen Ala-aittaroisen itärannalla. Omisti Aapeli Juhana (Jussi Halinen ja Hilma Halinen). Tila hyvässä kunnossa, kesäkäytössä, maat jaettu perillisten kesken. Rannoilla kesäasutusta . 3.A Niemi Kirmasen lahden itärannalla. Viimeksi asui Alex Viljakaineo ja sisarensa Hilma. Yhtaikaa asui tilalla kylän suutari Kalle Hämäläinen. Entinen Toivarintilah torppa. Kesäasuntona rakennukset kunnossa, omistaja Erkki Viljakainen. 4.A Riuttasaaressa Töivarin tilan omistamassa Kyyveden Riuttasaaressa. Viimeksi asui Abel Nykänen, liikanimeltä Pökäle, 1800luvun loppupuolella. Sammaloituneet rauniot, metsittyneitä peltoja. S.A Kyröntila Harjujärven kylä, Harjujärven länsiranta. Viimeksi omisti ja asui Toivo Seppänen , lopetti 1968. Kesäasuntona, omistaa Lahja ja Esko Hänninen. 6.A Kansanahon torppa Kyröntilan etelärajalla. Viimeinen asukas Ida ja Valeria Paappanen, asuivat loisina 1910-luvulla. Jäljellä navetan ja asuinrakennuksen rauniot. ·


44

7.A Ratsusotamiehen torppa Ihastjärven tien varressa 28 km Mikkelistä pohjoiseen. Ratsusotamies asui 1800-luvun alkupuolella, tilaa ylläpiti Pullialan rustholli, rakuunalle kuului asunto, lehmä ja lehmänniitty 500 m tilasta pohjoiseen Pullialanniemen yksityistietä. Nyt paikalla toinen talo, omistaja Viljo Nironen, asuinrakennuksesta jäljellä uunin pohja . 8.A Multamäki Ihastjärven kylässä 27 km Mikkelistä pohjoiseen. Omisti viimeksi entisen isännän Eero Kovasen leski Tyyne Kovanen, kuoli 1987. Ainoa poika kuollut. omistus sukulaisilla, nykyään myyty. Rakennukset hyvässä kunnossa. 9 . A Seppälä Ihastjärvellä, Harjumaan kylä, Mikkelistä 26 km pohjoiseen. Viimeksi asui Helmi, Manta, Hiskias ja Albin Seppänen jotka olivat sisaruksia. Viimeinen omistaja muutti pois 1960-luvulla. Etupäässä kesäkäytössä. Omist. Eeva ja Veijo Häkkinen. lO.A Päivölä Ihatj ärven Harjumaan kylässä Seppälän talon vier essa vajaa 100 m etelään. Viimeksi asui Ihastjärven ent. opettaja Olga Seppänen ja miehensä Daavid vielä 1940 luvulla. Rakennukset tyydyttävässä kunnossa kesäasutuksessa. 14.A Taloaho Ihastjärven Harjumaan kylässä Mikkelistä 26 km pohjoiseen välittömästi tien itäpuolella . Viimeksi asunut lehtori Saima Liukkonen, omistaa perikunta,nykyisin autiona . Rakennuket heikoss a kunnossa. 14.A Pellonpää Ihastjärven Harjumaan kylässä Mikkelistä 26 km pohjoiseen tien länsipuolella metsässä noin 300 m tiestä. Viimeinen vakinainen asukas Aabeli Hämäläinen. Omistajana nyt Raija ja Martti Hämäläinen, nykyisin autiona. 14.A Myllytila Ihastjärven kylä, Ylä-Aitta roisesta Ala-Aittaroiseen laskevan joen puolivälissä joen itärannalla 100 metrin päässä . Viimeksi asui sisarukset Lyyli ja Eino Huikko , muuttivat 1970- luvun alussa. Kesäasuntona veljen lapsilla.


45 16.A Viikaiaho Ihastjärven tiestä erkanevaa Rasinahon tietä 2 km 100 m tiestä itään Penttilän tilan maalla. Jäljellä vähäisiä raunioita. Viimeksi asunut Viljakaista noin 1910luvulla. Sotavuosina ollut vankileiri. 17.A Vehkasaari Ihastjärveltä Pöyryn tilan torppia itäisellä Kyyvedellä olevan Vehkasaaren keskiosassa. Viimeisimmät asukkaat Albin, Otto ja Aadi Hänninen vuosisadan alkupuolella. Jäljellä pellon laidassa oleva vanha lehmus. Kaivo jäänyt tien alle. 18.A Kuoppalenaho Vuokratorppa Ala-Aittaroisen länsirannalla 200 m ran nasta korkealla mäellä. Viimeiset asukkaat Kimarit 1800-luvun loppupuolella. Paikalla metsittynyttä peltoa ja vähän raunion jäänteitä, joissa mäyrät pesivät. 19.A Mannisen torppa Ala-Aittaroisen lammen eteläpäästä länteen 100 metriä Viimeksi asunut Mannisia enne 1800-luvun puoliväliä . Kaatuneita raunioita ja kaivon paikka. 20.A Harakkakiven torppa Mikkelistä Ihastjärven tietä 25,5 km Lepolan talo , siitä luoteeseen 300 m. Viimeksi vuokralaise~ Albin Laitinen. Jäljellä raunioita. 21.A Harjukosken mylly Harjujärvestä Kyyveteen laskevan kosken varrella Ihastjärventien laidassa 30 km Mikkelistä. 1860-luvulla rakennettu mylly ja asuinrakennukset. Pullialanniemen tila vuokrasi joen myllärille ikuista ilmaista jauhatusta vastaan. Aabel Lappalainen toimi myllärinä ja lopetti 1970-luvun lopulla. Rakennukset Mikkelin maalaiskunnan omistuksessa. Rakennukset tyydyttävässä kunnossa. 22.A Ukonlampi Rasinahon tiestä puolitoista kilometriä kaakkoon lähtevän Pekkolan taloon johtavan yksityistien varrella. Itsenäinen tila, omistaa Martti Valjakan perikunta. Viimeksi asuivat Anna ja Kalle Tiihonen. Nykyisin kesäkäytössä. 24 . A Ylätupa Halilan tilan mailla Harjujärven itärannasta noin 400 metriä. Viimeksi asui Salomon Halinen (omistaja) 1900luvun alussa. Jäjellä raunioita ja pelto.


46

25.A Kolkka Rasinahontiestä Kuuselan kohdalta itään noin 450 metriä traktoritietä. Erkki Viljakaisen maalla. Viimeksi asui Otto Liikanen ja Siiri Seppänen sekä äitinsä Liine ja tyttäret 1970-luvun puoliväliin asti. Paikalla jonkinverran rakennuksia. 26.A Kääriäisen torppa Nykyistä Siiskosen kauppaa vastapäätä Ihastjärventien varrella Toivo Hämäläisen maalla. Viimeksi asui Kusti Kääriäinen perheineen 1920-luvulla. Jäljellä vähän kiviröykkiöitä. 27.8 Köllin torppa Toivarin pellon pohjoislaidalla Ihastjärventieltä 250 metriä itään (Köllin pelto}. Viimeksi asui Pekka Kokkonen ja Jussi Hurskainen 1800-luvun loppupuolella, ehkä 1870-80-luvun vaiheilla. Jäljellä kiviröykkiö, entisen navetan perustaa, saunan kiuas ja kaivo, joka nyt kivillä täytetty. 28.B Multamäen torppa Ihastjärventietä 26 km, siitä 200 metriä länteen. Viimeinen asukas Kalle Närhi ja Aimo Hanna 1960-luvun loppupuolella. Heitä ennen asuivat Oravat. Nykyisin kunnostettu kesäasunnoksi. 29.B Uudistalo Nykyinen Kivelä, Aholan maalla. Viimeksi asui Uuno Airaksinen perheineen, vuokramies 1960-luvun alkupuolelle asti. Aittarakennus (kerrosaitat) asuinrakennuksen uuni ja navetan kiviseinät vielä nähtävissä. 30.8 Tailammen torppa Lammen pohjoisrannalla, viimeinen asukas Mari Pajunen 1930-luvun lopulla. Navetan rauniot jäljellä. 31.A Tyynelä Pekkolan tieltä Ukonlammen mutkasta noin 150 metriä etelään. Viimeksi asui vakinaisesti Esko Kovanen, sekatyömies, muutti 1970-luvulla pois. Kesäkäytössä, rakennukset asumiskunnossa. 32. Musta-aho Harjujärven länsipuolella Lottakorvensuon eteläreunalla olevalla mäellä. Viimeksi asui Asarias Kovanen perheineen, työmies, muutti pois vuonna 1949. Peltojen viljelijä nykyisin Kyllikki Hänninen. Jäljellä uunin rauniot, aitta ja riihi.


47 33.8 Peisinkorpi Peisinkorventien varrella risteys Metsäkumpu-Taipale. Viimeinen asukas Aukusti Kihl 1940-50-luvun vaihteessa. Jäljellä päärakennus, riihi ja vinttikaivo. 31.8 Metsäkumpu Peisinkorven tilasta etelään 250 metriä. Viimeisin asukas Martti Salivaara, maanviljelijä, vakituisesti 1970-luvulle, sen jälkeen kesäkäytössä. Rakennukset hyvässä kunnossa, viljelysmaat vuokrattu. 35.8 Alatalo Peisinkorventien varrella Keron talosta 400 metriä etelään. Viimeksi asuivat Kalle ja Hilma Asikainen ja poikansa Kaukon perhe, tuohityöntekijä, torikauppias. Päärakennuksen katto painunut kasaan, muutkin rakennukset huonossa kunnossa . 36.B Kirjalainen Valoharjulta etelään. Viimeiset asukkaat 1960-luvun alkuun Albin Kirjalainen, hevoskauppias, emäntä Anni, konekutoja. Jäljellä uunin ja navetan rauniot, omenapuita. 37.8 Leivonmäki Pykälänmäen torppa Leivonmäen rinteellä. Viimeinen asukas Otto Möttö 1960-luvun alkupuolelle asti. Torppa kunnostettu n~t kesäasunnoksi. 38.B Pykälänmäki Leivonmäe n kaakkoispuolella . Viimeiset asukkaat Kalle ja Ida Rahikainen sekä Einari Rahikainen 1970-luvun puoliväliin saakka. Rakennukset kesäasuntona. 39.B Valkosenmäki Peräsuontien pohjoispuolella, Ihastjärven tieltä noin yksi kilometri. Viimeiset vakinaiset asukkaat Viljo Torniainen perheineen 1970-luvun alkupuolelle saakka. Rakennukset asumiskunnossa, kesäkäytössä. 40.B Laukanpellon torppa Laukanpellon talon lähellä, tien toisella puolella. Viimeksi asui Paavo Kirja lainen 1960-luvun loppupuolelle asti. Asuinrakennus , ulkorakennukset ja aitta huonokuntoiset, katot painuneet sisään. 41.B Kompsi Kompsin tila Korteniemen tien varrella kahden mutkan välissä. Viimeinen asukas Lahja Suhonen 1960-luvun alussa. Jäljellä uunikivet, marjapensaita ja koiran heisipuu.


48

42.8 Huuhintorppa Penttilän maalla, Penttilän torppa Romantien varressa. Viimeinen asukas Taavetti Liikanen, kansanlaulaja "Lollikkaliikanen" 1930-luvun alkupuolella. Jäljellä torpan perustuksia. 43.B Kaarenniemi Korteniemen talo nykyisin sen paikalla. Viimeinen asukas Taavetti Halinen 1940-luvun lopulla, ei jäljellä mitään. 44.8 Hietala Ihastjärven itärannalla Hietalan mäellä. Viimeksi asunut Ferdinand Paavilainen 1960-luvun lopulle asti. Asuinrakennukset kunnossa, kesäkäytössä. Lato, aitat, sauna kunnossa, mutta navetan katto painunut sisään. 45.8 Työmiesten asunto Karnunmaalla, talosta itään olevalla aholla.Viimeinen asukas Lauri Möttä 1950-luvun alkupuolella. Uunin rauniot jäljellä. 46.8 Kopino Karnun sivutila Kapinalammen eteläpäästä lounaaseen 300 metriä. Viimeinen asukas Niilo Laatikainen 1960luvun lopulla. Rakennukset kunnossa. 47.8 Pensola Kapinan entisellä maalla. Martti Laatikaineo rakensi kotitalonsa entiselle maalle. Viimeinen vakinainen asukas Martti Laatikaineo 1950-luvun loppupuolella, kesäasuntona. 48.B Lahnasalmi Lahnasalmen rannalla. Viimeksi asui Hermann! Paavilainen ja vaimonsa Alberttiina 1940-luvun lopulle. Hermann! nokisuttari ja Alberttiina kuppari. Ei mitään jäljellä. Nykyisin huvila sillä paikalla. 49.B Etelälahden torppa Väisälän mäeltä länteen 650 metriä Väisälänmäen maalla, talon torppa. Viimeksi asui Albin Tiusanen, metsästäjä, "kettu Tiusanen" 1940-luvun lopulla. Kuoli salametsästäjän ampumana kuukauden sairaalassaolon jälkeen. Navetan kiviraunio, tupa heinätallina. 50.C Latvalampi Latvalammin koilliskulmassa, yksinäinen paikka. Viimeiset asukkaat Kantaset 1960-luvun vaihteessa. Talo paloi. Jäljellä riihi, kivijalka talosta ja navetan rauniot.


49

5l.C Louhun tila Karnun-Korteniementiestä etelä-Väisälän kohdalta 1,7 kilometriä itään Syrjälammen rannalla. Viimeksi asui tilalla Antti Valkonen 1957. Jäljellä navetan rauniot. 52.C Pirttiaho Karnun-Korteniementiestä erkanevan Akkolantien päässä. Viimeksi Pulkkiset 1960-luvulla. 53.C Kruunuvuori Ihastjärventietä 13 kilometriä ja edelleen Valkeajärventietä 350 metriä, siitä 200 metriä pohjoiseen. Viimeksi asuivat Laurikaiset, nyt kesäkäytössä. 54.C Keisaala Mikkelistä 13,5 kilometriä pohjoiseen tien itäpuolella 50 metriä. Viimeksi asui Otto Neuvonen. Kesäkäytössä Otto Neuvosen lapsilla. 55.C Uutela Mikkelistä 14,5 kilometriä pohjoiseen. Viimeksi asuivat Kääriäiset 1960-luvulla. Kesäkäytössä. 56.C Rasila Mikkelistä pohjoiseen 15 kilometriä. Eino Romo 1970-luvulla. Kesäkäytössä.

Viimeksi asui

57.C Mäntyaho Mikkelistä 15 kilometriä Letkuntietä 1, 5 kilometriä tien länsipuolella. Viimeksi asui Hanna Möller 1970luvun lopulla. Kesäkäytössä. 58.C Rasintorppa Sijainti 1 kilometri Ihastjärventiestä tien itäpuolella noin 100 metriä.

Letkuntietä

59.C Lehtoaho Mikkelistä noin 12 kilometriä Paajalantietä länteen noin 3 kilometriä, siitä 200 metriä pohjoiseen. Viimeksi asuivat Toivo ja Vieno Lind 1960-luvun loppupuolella. Rakennukset kunnossa, omistaa Eino Halinen. 60.C Luodekangas Paajalantietä noin 2 kilometriä tien pohjoispuolella. Viimeksi asui Armas Valkoneo 1960-luvun alussa. Tilan rakennukset maatilakäytössä, omistaa Esko Haponen.


50

62.C Haukkamäki Mikkelistä pohjoiseen 11 kilometriä tien itäpuolella noin 200 metriä. Viimeksi asui Erkki Laamanen 1980luvun alussa. Asuinrakennus palanut navetta hyvässä kunnossa. 89.C Itäkangas Mikkelistä pohjoiseen noin 12 kilometriä tien itäpuolella. Viimeinen asukas Otto Haponen, muutti kaupunkiin 1980-luvun alussa. Nykyisin kesäasuntona. 90.A Ahola Harjulahden länsirannalla. viimeksi 1970-luvun alussa.

Ida ja Ville Rusi asuivat Kesäasuntona.

91.A Nimetön asuntopaikka Sanjantien varressa Vuotilan talosta noin 150 metriä länteen. Asukas tuntematon. Paikalla asuttu noin 1700-luvun puolivälissä . Paikalla rauniokiviä. 92.A Nimi tuntematon Sanjantietä Harjukosken myllyltä noin 1 kilometri etelään ja tiestä pohjoiseen 100 metriä. Paikalla asuneet Heta ja Antti Kekkonen 1870-luvulla. Jäljellä rautioita ja kaivo. Paljon on asututusta hävinnyt, taloja ja torppia jäänyt autioksi. Tähän on ollut vaikuttamassa monet syyt ei vähiten suuret kulkutautiepidemiat, jotka saattoivat tyhjentää talon melkein kokonaan. 1800-luvun lopulla kerrotaan Kaisaalan talossa olleen yhtä aikaa yhdeksän ruumista. Talossa asuin silloin Parkkisia. Myös tämän vuosisadan alkupuolella raivonnut espaojankuumeaksi sanottu vei täältä paljon ihmisiä. Pullialasta Kiviniemen talostakin kerrotaan kuolleen samanaikaisesti kolme henkilöä. Ryhmätyö


51

NYKYASUTUS

Ihastjärven perinnealueella asuin vuoden 1989 alussa aikuisia ihmisiä 270 ja alle 18-vuotiaita 82. Karjaa oli syksyllä 1988 36 tilalla, yhdellä tilalla oli kanoja ja kahdella tilalla oli ~inoastaan hevosia. Myös kolmannellakin tilalla oli nautakarjan lisäksi hevosia. Kaikkiaan 37 navettaa oli aivan tyhjänä tällä alueella.

Nikinmäen talo Ihastjärvellä. Tyypillinen maalaistalo, jonka kaikki rakennukset vielä pärekatossa 1940luvulla. Kuvan omistaa Raija Hämäläinen

Taulukot Jäljempänä seuraavista taulukaista käy ilmi nykyasutuksen nykytila Ihastjärven perinnealueella. Taulukossa on ensinnä tilan nimi sekä perheenpään nimi. Kirjain nimen perässä tarkoittaa tilan sijainti karttalehden ruudulla, josta se on löydettävissä, sen jälkeen asukkaiden ikärakenne tilalla. Navetan tilanne päivämäärällä 30.3.1988 käy myös ilmi onko siinä karjaa vai onko se kylmillään vai eikö sitä ole ollenkaan. Kirjan painoon mennessä on jonkun tilan kohdalla tilanne jonkin verran muuttunut, eikä kaikilta osin ole voitu tietoja korjata .


52 Tilan n~m~ ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Vuotila Eero Hänninen

A

Mäkelä Toivo Hokkanen

A

Harj ukoski Atte Kakriainen

A

Etelätalo Esko Hänninen

A

Asukkaiden ikärakenne 0- 7 7 - 20 20-65 65v. v. v. v.

Navetan tilanne 30.3. 1988 Karjalla, lihakarja

1

Kylmillään 2

Kar jalla, lihakarja

2

Kylmillään 2

Peltola Olavi Hänninen

Kylmil lään 3

Vanhapaikka Erkki Leikas

Kylmillään 2

Pikonmäki Lauri Hänninen

A

Pusala Aimo Hytönen

A

Niemelä Laina Seppänen

A

Kangaspelto Viljo Nironen

A

1

1

Karjalla, lypsykarja Karjalla, lypsykarja

2

Kylmillään 2

Ei'navettaa 2

Hiekkala A Martti Poikolainen Halila Martti Hämäläinen

A

Ent. koulu Eino Huikko

A

Lepola Risto Hämäläinen

A

Kauppa Tapani Siiskonen

A

Kivimäki Aulis Saksa

A

Ojapelto Eino Tukiainen

A

Jukara Matti Ylänen

A

Eteläkangas Kauko Hokkanen

8

Kylmillään 1 1

1

Karjal la, lihakar ja

2

Kylmil lään 1 1

3

1

Karjalla, lihakarja

2

Ei nave ttaa 2 1

Karjalla, lypsykarja

4

Ei navettaa 2

Kylmill ään 1

1

Ei navettaa 1


53

Tilan nimi ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Eteläkangas Reino Hokkanen

8

Matarakangas Viljo Penttinen

B

Myllymäki Unto Penttinen

A

Karvali Matti Romo

A

Alatalo Eevald Reiman

A

Asukkaiden ikärakenne 0-7 7-20 20-65 65v. v. v. v.

1

1

Navetan tilanne 30.3.1988

5

1

Karjalla, lypsykarjalla

3

1

Karjalla, lypsykarja Kylmillään

1 1

3

Karjalla, lypsykarjalla

2

Karjalle, lihakarja

Kuusela A Erkki Viljakainen Hikelä Jouko Liikanen

A

Penttilä Aarne Karppinen

A

Rauhala Kauko Kovanen

A

Onnela Erkki Reiman

A

Sääski Simo Liukkonen

A

Valamätäs Raimo Liukkonen

A

Mäkränpesä Aila Halinen

A

Sara-aho Oiva Pöyry

A

Hakala Esa Hokkanen

A

Pekkala Hannu Hokkanen

A

Lehtola Toivo Hämäläinen

B

Toivari Pentti Häkkinen

B

Laukopelto Kari Seppänen

8

Kylmillään 2

1

2

1

Karjalla, lypsykarja

4

1

2

2

2

Karjalla, lypaykarja Karjalla, lihakarja

2

1

Karjalle, lypsykarja

Kylmillään 2

Kylmillään 1 1

1

Karjalla, lypsykarja

5

Kylmillään 1

Ei navettaa 2 1

2 1

Karjalla lypsykarja

3

Kylmillään 2 2

Karjalla, lypsykarja

2

Kylmillään 3

2

1


54

Tilan nimi ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Peltola Veikko Kovanen

B

Nikinmäki Olavi Mynttinen

B

Ihastjärven koulu

B

Kivelä Pentti Liukkonen

B

Ylätalo Helge Tanttu

B

Kero Eino Tanttu

B

Kotikumpu Eelin Salme

B

Valoharju Martti Kakriainen

B

Kotikumpu Maija Ahonen

B

Takala Eino Hänninen

B

Taipale Leo Viljakaineo

B

Mäkiaho Aulis Vatanen

B

Peräsuo Helmi Kakriainen

B

Rasi Kaarlo Liukkonen

B

Korpela Sulo Neuvonen

B

Onnela Matti Parkkinen

c

Heikkilä Helvi Koponen

c

Tiensivu Helka Hänninen

c

Antti~a

c

Heikki Haponen

Asukkaiden ikärakenne 0-7 7-20 20-65 65v. v. v. v.

Navetan tilanne 30.3.1988 Ei navettaa

2

Kylmillään 2 1

2

1

2

Ei navettaa Ei navettaa

1

Kylmillään 1

1

1

1

Kylmillään Kylmillään 1

Karjalla, lypsykarja

3

Kylmillään 2

Kylmillään 1

3

Karjalla, lypsykarja

3

Ei navettaa 4

Kylmillään 1

1

1

1

1

Karjalla, lihakarja

1

4

1

Karjalla, lypsykarja Kylmillään

2

1

Ei navettaa 2

2

1

1

1

2

Ei navettaa E.i navettaa 1


55 Tilan nimi ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Koivula Pentti Hämäläinen

c

Saarela Matti Sairinen

c

Pekkala Pekka Muranen

c

Pikku-Hokkala Aulis Hokkanen

c

Hokkala Viljo Hokkanen

c

Leppäaho Helmi Partanen

c

Eteläkangas Martti Tiusanen

c

Kokkokallio Reijo Tiusanen

c

Akkola Tyyne Tiusanen

c

Etelä-Väisälä Toivo Dyster

B

Väisälänmäki Heikki Siitari

B

Alanko Teuvo Hänninen

B

Pöyry Matti Karhu

B

Jahko Paavo Kovaneo

B

Karnu Osmo Kovanen

B

Asukkaiden ikärakenne 0-7 7-20 20-65 65v. v. v. v.

Navetan tilanne 30.3.1988 Navetassa hevosia

3

Karjalla, 2

1 Ei navettaa

2

2

1

2

Ei navettaa 1

Kylmillään 1

Kylmillään 1

Kylmillään 2

2

Ei navettaa 1 Ky1millään 2

Karjalla, lypsykarja

3

Kylmillään 2

1

1

1

Kylmillään Kylmillään 2 Ei navettaa 2 3

2

B Taivallahti Kyllikki Hänninen

4

Kartanniemi Jaakko Ko.lari

B

2

Kortenniemi Esa Holopainen

B

Penttilä Eemil Hänninen

B

2

Karja.lla, lihakarja Karjalla, lyps ykarja Kylmillään

1

Ei navettaa

2

2

3

Karjalla, lypsykarja


56 Tilan nimi ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Liukkola Aulis Väisänen

B

Pattoinsilta Mikko Karhu

B

Asukkaiden ikärakenne 0-7 7-20 20-65 65v. v. v. v. 2

4

2

2

1

Ahola Liisa Häkkinen

B

2

Kimari Viljo Hänninen

A

Rantala Sirkka Hänninen

A

Asikkala Uuno Ollikainen

c

Niittylä Ilpo Lindström

c

Leppämäki Raimo Laurikainen

c

Latvalampi Martta Arpiainen

c

1

2

Navetassa kanoja 1

Karjalle, lypsykarja Karjalla, lypsykarja

4

Karjalle, lypsykarja

2

Ei navettaa 3

2

Kylmillään

c Väinölä Viljo Veijalainen

c

Karjalla, lypsykarja

2

1

Kaijakallio Koponen

2

Ei navettaa 1

c

Karjalla, lypsykarja

Ei navettaa

B Kuhanperä Niilo Laatikainen

Lehtola Olli Tukiainen

Navetan tilanne 30.3.1988

1

1

Navetassa hevosia

2

Kylmillään 3

Ei navettaa 1

c Kulmala Veikko Hämäläinen Haukkamäki Kari Laamanen

c

Pellopää Pauli Laamanen

c

2

1

Kylmillään 3

2

1

Ei navettaa 2

Ei navettaa 1

c Kehtomäki Hämäläinen Pekka

2

c Viertola Tyrväinen Markku

2

c Kuuru Seppä Hämäläinen

Ei navettaa Ei navettaa 1 1

5

Karjalle, lihakarja


57

Tilan nimi ja perheenpää

Karttalehden kirjain

Hauska Seppo Mynttinen

c

Paajala Juhani Partti

c

Rajapelto Seppo Kataniemi

c

Pieni-Paajala Pauli Puhakka

c

Pohjoistalo Seppo Kataniemi

c

Valkosenmaa Eino Halinen

c

Metsäpelto Tauno Taunola

c

Mannila Veli Kolehmainen

c

Paja-aho Pekka Haponen

c

Sulkupuro Esko Haponen

c

Karukangas Kauko Ollikainen

c

Pirttikynnäs Pentti Kujala

c

Mansikka-aho Eino Malinen

c

Asukkaiden ikärakenne 0-7 7-20 20-65 65v. v. v. v. 1

3

2

2

Navetan tilanne 30.3.1988

Karjalla, lypsykarja 1

Karjalla, lypsykarja Ei navettaa

1

Kylmillään 2 Karjalla, 1

2

Ei navettaa 1

Karjalla, 2

Korjaamona 1

4

4

1

1

2

2

2

1

2

Ei navettaa 2

Karjalla, lypsykarja Karjalla, Kylmillään

1

Kylmillään 2

Näreselkä c Veikko Matiskainen Itäranta Matti Koskinen

D

Kuusela Pekka Suihkonen

D

Siltanen Paavo Koskimaa

D

1

Karjalla, 2

1

1

Ei navettaa 2

Ei navettaa 1

2

Ei navettaa 2

2


Sotavuodet


58

Maaseurakunnan sankarihauta. Tämän paaden alla lepää 19 perinnealueemme viime sodissa kaatunutta. Kuvan omistaa Esko Hänninen

SOTAVÄKI JA MAANPUOLUSTUS Sodat ovat seuranneet toisiaan vuosisatojen aikana ja ne ovat koskettaneet perinnealuettammekin tavalla tai toisella. Menneistä ajoista ei ole säilynyt kuin muistitietoa, mutta oletettavasti ainakin Pullialan ratsutilan ruotusotamies katosi ison vihan aikana. Viime vuosisadan loppupuolella Venäjän vallan aikana 1878 säädettiin Suomen asevelvollisuuslaki, jonka nojalla otettiin miehiä kol meksi vuodeksi vakinaiseen väkeen. Mikkelin tarkk . ampuja pataljoonassa palveli ainakin Pullialasta taiollisen poika Otto V. Leikas. Sotaväen kutsunteihin valittiin arvalla, mutta kutsutuista saatettiin vapauttaa asepalveluksesta n11n kuin seuraavalla sivulla oleva todistus osoittaa. Siitä ilmennee, että taiollisen poika Otto Hänninen havaittiin sotapal velukseen kelpaamattomaksi, joten sotakomissaari R. Savander vapautti hänet ainaiseksi sotapalveluksesta 18 . päivänä huhtikuuta 1884. Kansalaissodassa vuonna 1918 oli kylältämme useita nuoria miehiä, molemmin puolin rintamaa, vaikka veljessota ei tänne pysyviä jälkiä jättänytkään. Sen jälkeisestä rauhanajasta ja viime sodista onkin sitten paljon muistoja jäljellä, n11n koulujen marrnoritaululla kuin vielä elävien ihmisten mielissä.


§ ....

N:e IS.

9utf~ntatoimitto ~

.

Upp&&btnämbrn -- -

- raanin

_ -=:::::::. .. rutfnnta.. piitifunnalfa tefce tihnlin fautta tiettäroäffi:

uvpbnbtlfntl göt 9arigtll011\ l\leterfigt: att

~-.J~~ _:~~ -- - ---··- ----

__

- -- ·M - - ·- -- ..-,..--L .

- - - -- - -- föbb ben - - -- - - - -. ·-

..-?r<..../"'

~

....

~:h~0,.-ev4fz-z~e .,~ f~n#

ftån

Ujn~t 22,4--- .ft , /.,.Cz

on

n~ft)ifena nmottlla !ut~

unber innetoatanbe åt 9örfammat uvpbåb o~ infunnit .funtaa toteUut ja afetoeftu9Uifuuttanfa fuorittamaan faavunut, mutta

iig tilf mamevHgtenl fuUgötank, men toib anjlätb oef:gtning :~l)l't q~u-'i:.Sjlt•l~1~~~"~91not.\\l&fö111~uc4~lw....,~u:.,;;ult.\~l.•••i1r1 •

innnitf toara tiU frigltjen~ oförmögen o~ af fåban orfaf fö-c ja

aUtib bcrifr&n llefriatl. - - - - -- - - - - - --

tä~ta f~~eta

ainaifdfi frita

~oapautettu. ~~

~~ · ~;L<c<~-/~rr. l

Uppb&blnditben8 toligncn:

.\?utfuntatoim-ton puofetlta:

_ _

UlJ~Ubtomtlbd.

\tlJ'u&btläugbeR U'l:o _

.t_

hltfalltll•alne.

autfuutaludttlD W:o

1'-L

ltiim5 toblttut on tAddri !Kil~ttttKwK.


59

SUOJELUSKUNTA Jo vuosisadan levottomina alkuvuosina yritettiin Ihastjärvelle perustaa suojeluskunta. Tämä hanke kuitenkin kariutui ihmisten varovaiseen suhtautumiseen asiassa. Vasta aivan lähellä viimeisiä sotia vuonna 1937 perustettiin Ihastjärvelle Ihastjärven kansakoululla suojeluskunnan kyläosasto, joka kuului Mi-k kelin paikallisosaston alaisuuteen. Perustavat sanat lausui kapteeni Rajas. Paikallisosasto oli Mikkelissä, johtajana Eemil Ryynänen . Kouluttajana toimi kersantti Ahonen. Kyläosaston johtajaksi oli määrätty Lauri Kovanen.

Suojeluakuntalaiset Albin Saksa ja Otto Hänninen 1910-luvulla sen aikaisessa asepuvussa, jossa panosvyö kulki olan yli. Kuvan omistaa Esko Hänninen Suojelukuntaosastoon kuuluivat: Eino Seppä nen Hannes Halinen Lauri Seppänen Taavi Penttinen Taavetti Halinen Lauri Penttinen Juss i Himanen Lauri Kovanen Ferdinand Paavilainen Veikko Karhu Heikki Pöyry Lauri Lind


60

Suojeluskuntalaisia harjoituksissa 1938. Keskellä kouluttaja kersantti Ahonen. Naiset, Toimi Seppänen, Helmi ja Mirja Rahikainen, ovat kyläosaston lottia, jotka toimivat muonitustehtävissä.

Kyläosaston suojeluskuntalaiset harjoituksissa Ihastjärven koululla. Oikealla osaston johtajana toiminut Lauri Kovanen, hänestä vasemmalle Fredinand Paavilainen, Taavetti Penttinen, Lauri Seppänen, Lauri Lind, Hannes Halinen, Eino Seppänen ja Matti Tuhkalainen. Kuvan omistaa Rauha Kovanen.


61 Suojeluskunnan toiminnasta: Talvikuukausina kyläosasto piti viikottain harjoituksia kansakoulun maastossa. Harjoitusaiheet olivat kiväärin hoitoa ja puhdistusta sekä tarkkuusammuntaa. Suunnistusta maastossa ja prosenttihiihtoa maantiellä. Lisäksi osallistuttiin koko pitäjän yltäviin yhteisharjoituksiin Mikkelissä. Lottien kanssa yhdessä järjestettiin suunnistuskoulutusta ja opetettiin kompassin käyttöä. Joskus oli myöskin yhteisiä illanviettoja, hiihtoretkiä ja laskiainmäen laskua. Syksyllä 1938 kyläosasto suoritti vanhan eksyneen Albin Hokkasen etsintää maastossa. Ehkä "l<olokan Albiin" nimitys tuntuu paremmin tutulta. Kyläosasto etsi ensimmäisen päivän keskenään, sieltä päin kylää, jossa hänet oli edellise nä iltapäivänä nähty liikkuvan. Toisena päivänä tuli konstaapeli Hartonen johtamaan etsintää, johon osallistui muutkin kylän ihmiset. Etsintä ei tuottanut tulosta, sillä Albiin olikin kiertänyt ihan toiseen suuntaan ja löytyi sitten myöhemmin kuolleena. Oli monenlaista valistustoimintaa. Juhlissa ja ohjelmallisissa iltamissa oli puhumassa arvovaltaisia henkilöitä . Heidän puheensa olivat valistustoiminnan luokkaa . Erikoisesti muistuu mieleen rovasti Antti Leinonen, tuomari Erkki Partanen ja opettaja Linda Pursiainen. Joka syksy suoritti suojeluskunta viljan keräyksen toimintansa tukemiseksi koko kylän alueella. Yleensä talolliset antoivat viljaa, mutta saattoi jonkunverran purnaustakin esiintyä. Rauha Kovanen

LOTAT

Ihstjärven kylässä toimi myös lottajärjestön kyläosasto. Sen toiminta on alkanut vuosien 1936-37 paikkeilla. Perustavasta kokouksesta ei ole jäänyt varmaa tietoa mutta lottaosasto on ollut toiminnassa jo ennen suojeluskunnan kyläosastoa. Kyläosaston lottia olivat: Helmi Rahikainen Mirjam Rahikainen Martta Albrecht Alli Penttinen Eeva Tuhkalainen Maire Kirjalainen

Aino Kovanen Saimi Tiihonen Toini Seppänen Anna Seppänen Ilona Häkkinen Rauha Penttinen

Pikkulottia olivat: Lahja Penttinen Katri Erola

Toini Kovanen Alma Tuhkalainen

Kyläosasto kuului muonitusjaoston yhteyteen, jonka toimipaikka oli Mikkelissä. Muonituspäällikkö oli Anni Ryynänen. Kyläosaston asioita hoiteli opettaja Helmi Rahikainen. Rauhan aikana kyläosasto järjesti kylän piristykseksi joi takin juhlatilai-


62 suuksia suojeluskunnan kanssa ja hoiti muonitushommia suojeluskunnan harjoituksissa. Kuntoa pidettiin yllä talvella hiihtämällä ja kesällä kävellen kirjareppu selässä. Tästä saatiin myöskin pisteitä. Ompeluseurakin oli toiminnassa. Suunnistustakin alettiin jo opetella ja Ruotsia vastaan oli koko kansan maaottelumarssi vuonna 1941 johon kylänväen kanssa osallistuivat lotat sekä suojeluskunta ja pikkulotat. Paljon meitä olikin marssimassa vanhoja sekä nuoria. Suomi muuten voitti tämän marssin. Paikallisosastolla oli Mikkelissä toiminnassa lottakioski, joka sijaitsi maaseurakunnan kirkkotarhan kaupungin puoleisessa nurkassa Otavantien varressa. Siinä oli yksi vakituinen hoitaja ja meitä kyläosaston lottia komennettiin sinne avuksi. Aika vilkasta siinä olikin, kun myytävänä oli kahvia, virvokkeita, leivoksia, keksiä, tupakkaa, makeisia ym. Toinen paikka, jossa rahaa hankittiin paikallisosastolle, olivat markkinat ennen sotaa. Niitä oli kolmet: Syyskuun lopussa Mikkomarkkinat, joulun edellä Tuomasmarkkinat ja Maaliskuun markkinat, jotka ovat vieläkin. Nämä pidettiin vanhalla kilpa-ajoradalla. Sinne tulivat miehet ja miksei naisetkin hevoskauppaa tekemään ja toiset katsomaan. Siellä oli pitäjän lottia muonituspäällikön johdolla keittämässä markkinaväelle hernerekkaa ja kahvia. Hyvin kävi kauppa ja varmasti nämä hankitut rahat olivat tarpeen sitten, kun sota alkoi ja tavaraa tarvittiin niin moneen paikkaan. Siinä oli näillä johtavilla henkilöillä paljon puuhaa ja muistamista pyörittää näin suurta hommaa eteenpäin . Kun sitten syksyllä 1939 liikekannallepanomääräys tuli miehille, saivat lotatkin käskyn lähteä kukin omalle työpaikalleen, sillä eivät kaikki miehet kokoontuneet kasarmille vaan lähtöpisteitä oli muitakin. Tuukkalan kasarmikin oli vielä silloin olemassa. Rintamalla meistä oli talvisodan aikana Helmi Rahi kainen jossakin tuolla Leppäsyrjässä muonitustehtävissä, mutta kyllä meitä käytettiin myöskin kanttiinin hoidossa, mihin vaan sellainen oli mahdollisuus laittaa. Jatkosodassa pyörimme tässä Mikkelin ympärillä, sillä tässä on aika paljon suuria tiloja, joita sanotaan kartanoiksi ja näihin oli sijoitettu erilaisia armeijaan kuuluvia osastoja, joissa lottiakin tarvittiin. Siirtolaisten muonitus ja sijoitus oli suuri homma meille kaiken muun lisäksi. Välillä saatiin !omaakin, mutta silloin piti tehdä kotitöitä ja neuloa sotilaille sukkia, lapasia ja päähinei tä talven aikana. Eikä siinä kaikki: Lomalla ollessa piti kerätä metsästä pitkiä koivun ja pajun versoja, jotka vietiin hevosella Laukanpellolle ja siellä vanhojen miesten avustamana niistä sidottiin sellaisia nippuja rautalangalla. Niput laitettiin taas rekeen ja vietiin Mikkelin ratapihalle ja sieltä edelleen junalla rintamalle. Näitä varpunippuja käytettiin sotatoimialueella sirpalesuojana juoksu- ja ampumahaudoissa. Jos ei sattunut täysosuma ihan kohti tulemaan, niin oli vähän risunipuista sirpalesuojaa. Oli näitä sirpalesuojia täällä Mikkelissäkin, sinne sai ilmahälytyksen aikana mennä suojaan. Kirkkopuistossa oli ainakin yksi, johon oli käytetty risunippuja. Piikkilanka- aidatkin kerättiin armeijan käyttöön. Niistä taas rakennettiin tiheitä aitoja vihollisen esteeksi. Taloista kierrettiin keräämässä villakangas- ja kudinlumppuja, jotka vietiin tavara-asemalle ja junalla tehtaaseen. Siellä valmistettiin kangasta, josta tehtiin sotilaille uusia vaatteita ja ehkä huopiakin. Muistitiedoista kerännyt Rauha Kovanen


63

MUISTOJA SOTA-AJALTA Oheinen kuva kertoo, kuinka lähtö sotaan oli monessa kodissa tosiasia. Vakavat katseet tuskin kuvaavat rintamalle lähtöä velvollisuutena kodin ja isänmaan puolesta. Se oli sinä aikana luonnollinen tapahtuma, reppu selkään ja pakko lähteä. Voimme lukea eron ikävän vaimon, pojan ja äidin kasvoilla.

Kalle Liukkonen Sääskin talosta lähdössä kesäsotaan vuonna 1941 saattamassa äiti Erikka, vaimo Anna sekä poika Pentti. Kuvan omistaa Esko Hänninen Sota-aika toi tänne kylällemme ja siviilielämään erilaisia muutoksia. Maaseudun rauhaan olivat tulleet sotaa pakoon kaupungeista sukulaiset ja tuttavat. Kaupungissa oli pommituksia ja pulaa elintarvikkeista. Niinpä etenkin naiset ja lapset tulivat tänne tilapäisesti asumaan. Monet koulut, kuten Pullialan koulu oli lakkautettu talvisodan ajaksi ja sinne oli majoitettu siirtolaisia, Kivennavalta kaksi perhettä Suokkaat ja Kouhiat. He olivat joutuneet lähtemään sodan jaloista tänne evakkoon. Myös Rantalaisen perhe Hiitolasta tuli koulun lähinaapuriin, asettuen siihen talon pitoon. He sopeutuivat hyvin kylän elämään. Juho Kouhia piti hartaustilaisuuksia kylän tuvissa, jonne kokoontui pyhäisin väkeä. Lieneekö jo kotikarjalassa ollessaan omannut maalikkasaarnaajan lahjat vai paniko ajan vakavuus hiljentyrnään. Mukana olleena jäi sellainen muistikuva, että Karjalaisen laulussa kaikuu tunne, kuin olisi veisattu itkuvirsiä vieraalla maalla. Evakkonaiset ehdottivat emännille omia perinneruokareseptejä . Näitä sitten joku kokeili, tosin huonolla tuloksella. Kaurakiisseli, joka oli kuulemma suurta herkkua, tehtiin hapattamalla alkua yön yli ja kei ttämällä ohjeen mukaan oli kuulemma erinomaista. Niinkuin Maria Rantalainen sanoi naapurin emännälle, että: " sie syöt siemein kaurauski, kuha teet ja maistat sitä." No ei sitä pelkoa ollut, jotenkin se ei paikkakunnan asukkaille maistunut. Ruokatarvikkeita oli vaikea saada. Piti olla kekseliäisyyttä ja sitä olikin. Maaseudulla oltiin vielä viimekädessäkin omavaraisia. Käsikivet olivat viljanjauhamisen ahkerassa käytössä. Kesäksi tehtiin joka taloudessa muuripadallinen talkkunoita. Näin uunikuivasta viljasta käsikivillä jauhaen saatiin talkkunavellin ja kourahutun ainekset. Samoin marjapöpperöön niitä tarvittiin. Oikeaa kahvia ei ollut saatavissa. Sen asemesta paahdettiin kotoista viljaa, kuten ruis ta ja vehnää jopa perunakuutioita. Näin saatiin pannuun pantavaa. Makeutus-


64

aineina käytettiin sokerin puuttuessa sakariinia. Ensimmäisestä ruisahoksesta saatiin jauhoa "uuvisrieskaan", joka paistettiin kaalinlehdellä. Vaatetuksessa jotenkin pärjättiin. Käveltiin puukengissä ja oli paperikankaisia mattoja, verhoja ym. Sota-aikana seurattiin kylällä rintamatapahtumia. Lehdistä luettiin uutiset ja seurattiin kuinka eri suunnilla rintamalla oli taisteluja ollut. Lomalle tulleen naapurin sotauutisia kuunneltiin mielenkiinnolla. Joutuivathan muutamat kylämme miehistä olemaan sotareissulla viisi vuotta. Siihen aikaan jo ehti kokea monenlaista. Joku oli rintamalla haavoittunut, ollen so ~ tasairaalassa kaukana esimerkiksi Turussa, Vaasassa tai Lahdessa. Omaiset tekivät vaivalloisia matkoja käyden heitä katsomassa. Täällä rauhallisessa maalaiskylässä oltiin kuitenkin jollain tavoin turvassa. Ajan tapahtumat rakensivat ja lähensivät kyläelämää ja asukkaita. Ilot ja surut olivat yhteisiä silloin, niinkuin ne vielä tänä päivänäkin ovat pienessä kyläyhteisössä. Vuosia näistä ajoista on kulunut pian vi.i sikymmentä. Historiaan jääneet ja muistot säilyneet. Laina Seppänen

'- " ' - ··· · ···

·~

··· ·~""· ' - \

,+

• • •.•

- ~ ··.- · '• "

J;

Kfkkel.in sk. Pi.irin

1

••

s

-...:~. -

.....-

. .. ... .

...

·· ·---- ~~"' ·- , ::::~;

.

y,

lt

-.,-.,--

, .•.: ,,··---·---

·"'

., "!\

Revoesotto1a1.n peru.ateel1a( t.oimj:tett-aTaa uutta h.e.T08ottoa Tartea, on · T'e .idän: t.uotava sotake~poiseksi hyväkf!yttävä hevonen kunnollisesti keng1tettynä 28.8.40 k1o 9,.oo Mikkelin lUmnanhuoneell.e,mukana täydellise:t. ke:§ a

~~~t:._'o q he1nilll

15

.J..J r - ~ -~ L \~llo~ ~ ~(b~

'( 1 .

~

qraa· D.skystlla :P ..I'. . ..

40'r ·aiueen ·hn:osottomi~.

"·Y

....

... •

1 ·

. . .. •

' •

,;frtil~, ~

Holmb•~l• l~,fl ~~t.,. ; •

,.

·-·· . >

• .~

. ,\\,· ,,.,,,..,_.. ~ ,.... ,_.

· ,

·

.. ~~;.1~~- .. : ......:f · -: ~

:_1_:.''•1 r ~. •

• •• . •.•

HEVOSTEN SOTAAN LÄHTÖ Viime sotien aikana oli melkein talosta kuin talosta mies, toisista useampikin sodassa, mutta myös hevosia oli siellä. Tämäkin Liisa-tamma Pullialasta Etelätalosta "taisteli" niin talvi- kuin jatkosodankin kunnialla ja tuli takaisin vuonna 1944, saaden vihdoin leposijansa tutulle pellolle Kyyveden rannalle.

4, .


65 Sotien välikesällä 1940 olivat olot hyvin levottomat, niinpä määrättiin Liisa-tammakin kertausharjoituksiin, joista oheinen käsky kertoo.

"DBSANTTIJAHTI• Viime sota ei suoranaisesti koskettanut kovin paljon Ihastjärveä. Miehet olivat rintamilla ja suruviestejä tuli . Joskus lensivät viholliskoneet yli, mutta muutoin sai kyllä olla rauhassa. Kuitenkin omakohtaisena muistona jäi koulupojan mieleen kesäinen yö Kyyveden Mustikkaniemen rantakallioilla, sillä silloin oli todella sota kaikkine kauheuksineen lähellä. Mikkelin ollessa koko sotien ajan päämajakaupunki, lähetti vihollinen jatkuvasti lentokoneella laskuvarjomiehiä, desantteja, tarkoituksena tuhotekojen tekeminen täällä. Niin myös tapahtui kesällä 1941 heinäkuun alussa. Laskuvarjomiehiä oli pudotettu yöllä Kyyveden taakse Kalvitsan soille. Tällöin sotilasviranomaiset hälyttivät kaikki ympäristön kodinturvajoukot vartiointitehtäviin. Näitä kodinturvajoukkoja oli koottu miehistä, jotka eivät jostakin syystä olleet joutuneet sotaan. Niin myös isäni ja Aapeli Tiihonen olivat kumpikin vapautetut rintamapalveluksesta, isä iän puolesta ja Aapeli Tiihonen jostakin muusta syystä, mutta kodinturvajoukkoihin he kyllä kelpasivat. Isän ja Aapeli Tiihosen tehtäväksi oli annettu varmistaa Kyyveden länsiranta Saksalanharjun kohdalta, ettei vain siitä pääse vihollinen yli. Näin he lähtivät kauniina kesäisenä iltana Mustikkaniemen itärannan kallioille ja minä tietysti mukaan . Kyllä he kovasti estelivät , mutta pääsin kuitenkin. Paikka oli mitä parhain. Näköala oli Haukivuoren kirkolle saakka esteetön ja ylitulo meidän huomaamatta mahdoton. Aseistuksenune ei kyllä kovin suurta tulivoimaa edustanut, isällä oli pistooli ja Aapeli Tiihosella amerikkalainen metsästyskivääri, mutta usko omiin kykyihin lienee ollut järkkymätön. Suomen kesäyö oli mitä kaunein. Kyyvesi oli aivan peilityyni ja taivas pilvetön. Itikat olivat vain vaivana. Uni ei kyllä muutoinkaan tullut silmään, sen verran kyllä jännitti minuakin. Tiesimme kyllä pitkin Kyyveden länsirantaa olevan vastaavia vartijoita ja etelämmässä Hieppeen salmen varrella olleet olivat nähneet yöllä valoraketteja ammutun itäisellä taivaalla , mutta koko ajan oli ajatus, että jospa ne tästä ..• Ei ne kuitenkaan tulleet. Kuulimme myöhemmin desanttien tavanneen kohtalonsa samana yönä Kalvitsan soilla antautumatta Suomalaisille. Monenlaiset asiat tul ivat sodan pitkittyessä meillekin pojille eteen , viholliskoneiden ylilennot, hälytykset Mikkelissä ja suomalaisen vaurioi tuneen pommikoneen pudottama pommikuorma Mustikkaselkään, mutta desanttijahti oli minulle se kokemus, jonka muistan ja josta monet kerrat poikien kanssa puhuttiin käyden läpi tilanteen, että jos ne olisivat sittenkin tulleet siitä Riipisen rannan kohdalta yli,,,,. Esko Hänninen


66

SOTAPAKOLAISET JA SIIRTOVÄKI IHASTJÄRVELLE Viime maailmansota ajoi osan Suomen kansasta, karjalaiset, yli neljäsataatuhatta asukasta entisiltä asuinsijoiltaan muualle Suomeen. Sota siirteli joskin tilapäisesti myös muuta väestöä, kaupunkilaisia pommituksia pakoon maaseudulle ja inkeriläisiä useammaksi vuodeksi tänne siirrettynä. Koska nämä muuttoliikkeet koskettivat Ihastjärveä pysyväisestikin jälkiä jättäen, lienee paikallaan kertoa niistä jälkipolville. Kun syksyllä alkoivat neuvottelut Moskovassa alueluovutuksista Neuvostoliitolle ja sodan uhka lisääntyä, alettiin siirtää rajan väestöä pois muualle Suomeen ja Etelä-Suomen kaupungeista vähemmän tarpeellista väestöä lapsia ja vanhuksia maaseudulle, tuli myös Ihastjärven talot niiden sijoituspaikaksi, osin vapaaehtoisesti ja sitten pakkomääräyksin vihollisuuksien alettua ja rajan tienoon jouduttua taistelujen näyttämöksi. Kaupunkilaisia tuli tuttavaperheisiin, mutta myös pääkaupunkilaisia oli tänne sijoitettu mm. Peltolassa Otto Hännisellä oli helsinkiläisiä ja muuallakin. Kaupunkilaiset ja paikkakunnan asukkaat tulivat hyvin toimeen keskenään, vaikka asumisessa olikin ahtautta. Molemmin puolin ymmärrettiin tilanteen poikkeuksellisuus ja n.s. talvisodan henki 1939-40 talvella yhdisti koko kansan. Karjalaiset pyrittiin sijoittamaan pitäjittäin samoille seuduille muuhun Suomeen, niinpä tännekin tuli etupäässä rau~ulai­ sia, mutta myös Koivistolta Rusit, kalastajia Suomenlahdelta sekä sodan jatkuessa ja rintamalinjojen siirtyessä kohti Viipuria, myös Virolahdelta ainakin perhe Pullialaan Etelätaloon. Sota päättyi ja Karjala menetettiin. Karjalaiset olivat edelleen sijoitettuna tilapäisiin paikkoihinsa täällä. Koulut aloittivat toimintansa ja Pullialan koulussakin oli sen historian suurin oppilasmäärä 42 oppilasta. Vilkkaat karjalaiset lapset toivat käytöksellään ja ennenkaikkea murteellaan oman värinsä koulun käyntiin. Rauhan aika jäi lyhyeksi, sillä 1941 kesäkuussa alkoi uusi sota. Se palautti Karjalan takaisin Suomelle, tosin vain kolmeksi vuodeksi mutta eihän sitä silloin tiedetty. Suurin osa karjalaisista muutti takaisin Karjalaan, olihan kotiseutu heille rakas. Myös Rasiaholta nykyisen Kauko Kovasen omistaman Rauhalan tilan ostanut Matti Rantalainen möi tilansa ja muutti takaisin Karjalaan, josta joutui sitten toisen kerran lähtemään 1944. Asuminen rajan pinnassa loppui kesällä 1944 ja kaikkien oli lähdettävä uudelleen evakkotaipaleelle. Sodan päätyttyä alkoi karjalaisen siirtoväen pysyvä asuttaminen tynkä~Suomeen. Miehet toivat muassaan joitakin Karjalan tyttöjä emännikseen, mutta muuta pysyvää maatalousasutusta ei tänne tullut kuin kaksi maatilaa, olihan täällä maatilat pieniä eikä pakkolunastus koskenut tällaisia tiloja. Nykyisin Matti Parkkisen omistamalle Onnelan tilalle asettui Loposen karjalaisperhe, joka kuitenkin möi tilan muutamia vuosia myöhemmin ja Juuvikylän Alatuvan tilalle asettuivat pysyvästi Reimannin veljekset. Tila oli Ruumisarkkuliike Linströmin omistajan Albert Linströmin hallussa


67

ja kun hän ei asunut tilalla , otettiin se lain nojalla siirtoväen k~yttöön. Kyyveden rannalle rakensi kalastaja Ville Rusi talon täältä ottamansa vaimon k a nssa ja harjoitti ammattikalas tusta eläm~nsä loppuun saa kka. Paajalassa asui Erkki Kataniemi vaimonsa tilalla ja harjoitti kenttäsirkkelisahausta kiertäen kylill~ sahauspaikalta toiselle. Oman lukunsa muodos t i inke ril ä i s t e n p a kolaisten tänne tuonti s oda n aikana. Heitä o li t äällä s i j oitett una mones s a t alos s a. Heidän murteensa oli outoa ja he olivat yksinomaan vanhuksia, naisia ja lapsia. Miehet o l i viety Neuvostoliiton armeijaan teille tietymättömille. Suomen valtio maksoi heidän elatuksensa täällä. Joka tapauksessa moni kotiutui tavallaan jo tänne ja s odan päätytty~ , kun hei dän p iti p akolla l ä ht e ä takaisin, oli lähtö monelle surkea. Kirjoittaa lupas ivat , mutta mitään e i ole kenestäkään kuulunut sen jälkeen. Millainen oli tie rajalta tänne I h a stj ärvelle sodan jaloissa juuri 16 vuot t a t ä yttä n een Kar j a l a i s p o j a n kokemana , anne ttakoon nyt Ihastjärve llä Al a tuvalla as uvan Ev ald Re ima nnin k e r t o a : »synnyin -23 Laatokan rannalla kalastajan saunassa Venäjän rajasta 150 m Suomen puolelle. Tienoo kuului Metsäpirttiin, jonka nimismiehenä isoisäni toimi ja jonka luona asuin lapsuusajan, s illä äitini kuoli ollessani 2 kk : n v anha. Isä ni oli rajavartij ana Raudus s a Korl een kyl ässä ja h äne n maatilans a s ij a its i 300 m rajalta Suomen puolelle . Ra jan yli oli paljon kanssakäy mistä inkeril~isten kanssa aina 1930-luv ulle saakka, jolloin venäläiset siirsivät rajan takana asuvat suomea puhuvat muualle ja raja oli täysin sen jälkeen k iinn i . 1 939 s y ksyllä meidät evakuoitiin r a j a lta 10 km:n p ääh ä n , ja n iin minäk i n olin Met s äp irtiss ä i soisän maat ilalla t ö i ssä . Kä vi mme puimas s a v iljoja moottori l l a ja pui makoneella aivan rajan pinnassa vielä marraskuussa ja peitimme moottorin erääseen notkelmaan pah nojen alle. Heräsin 30.11. aamul l a v ar h ain k rana attien a lkaessa tippua läheis ille p e llo ille j a jopa pihaa n. Mennessä ni ul os n ä in, että koko itäinen taivas leimusi jo t ulessa , taloja paloi ja tykkituli oli kova. Hevosia tuli rajalta päin irrallaan vauhkona ja ihmisten ajamina karjaa j atkuvana v i rtana ja tajusin itsekin, e t t ä lähdet t ä vä oli. Val jast i n h evosen tukki rekien eteen ja mi tää n muita t a v a r o ita e n saanut muka an ku i n i soi säni aseko k oel masta otin pie nen pi s too lin, v armuuden v uoks i kai. Ka ikki k arja jäi navettaan ja sotilaat olivat n e si tten kuulemma ampuneet, ennenkuin olivat rak ennukset polttaneet. Arvokkaammat tavarat kut en hopea esineet piilot imme a u ton r asv amonttuun ja kel lari in. Sinne ne j ä ivät j a lienevät venäläise t ne aika naan l öytä neet . Ruuhka oli pohjoiseen menevi llä t eillä suuri ja sitä lisäsi vielä venäläisten kranaat i t , j otka saattelivat meitä pitkälle. Vuoks en yli tu l imme l ossi n k autt a j a sieltä e dell een Kurkijoelle ja y h tämi ttaa a j ae n Rantasa lme lle Lamm i npohj a - n imi seen paikkaan. Isä ni kaatui 12 . 12.-39 Mus t allaaj alla Kanna ksella. Asuimme välira uhan kesän Rantasa l mella . Äi ti puole n i osti sitten Jyvä skylän maa laiskunnasta Ta k a -Keljosta maatalon , j o h o n muu p e rhe muutt i, mutta itse l ä h d in v apaaeh to i s ena armeijaan, kun sota


68 uudelleen alkoi 1941. Kun suomalaiset valloittivat Kannaksen takaisin, pääsin käymään Metsäpirtissä ja kotini paikalla. Siellä ei ollut jäljellä muuta kuin sauna, joka oli jäänyt polttamatta. Kaikki piilottamamma esineet venäläiset olivat ilmeisesti löytäneet. Sota meni Uhtuan suunnan taisteluissa. Sen päätyttyä oli edessä asettuminen elämään jäljelle jääneeseen Suomeen. Menin naimisiin Muuramesta kotoisin olevan Hannan kanssa, jonka tapasin Jyväskylän maalaiskunnassa, jossa asuessa meille syntyi kaksi lasta. Etsin maatilaa ja asutusviranomaiset tarjosivat kolmea eri tilaa ja päädyimme tähän Alatupaan, koska tässä olivat jo rakennukset . Toiset olivat rakentamattornia ns. kylmiä tiloja. Saimme valtiolta 1,2 miljoonaa silloista markkaa korvausta Kannaksel1e jääneestä kotitilasta, ei rahana vaan obligatioina . Ostamamma tilan maksuaika oli 30 vuotta, joten aivan viime vuosina maksoimme viimeisen erän. Kaikenlaisia rajoituksia valtio asetti, m.m. metsää ei saanut pitkään aikaan myydä kuin luvan perästä. Karjaa pidimme ja järvestä sai kalaa. Pyysin Kyyvedestä muikkua nuotalla ja verkoilla silloin kun sitä vielä 60-luvulla sai kohtalaisesti. Myös talvella pidin verkkoja jään alla ja sainkin silloin kohtalaisesti kalaa. Leipää me olemme täällä syöneet ja kolme poikaa ja kolme tyttöä on kasvatettu aikuisiksi. Kyllä se mieli joskus palaa sinne Korleen kylään, rajalle, mutt~ ei niitä paikkoja enää koskaan näe. Maailmanlaajuiset tapahtumat heittelivät minua niin kuin monta muutakin. Koulut jäivät käymättä ja ajauduin tavallaan maanviljelijäksi, koska se oli sotimisen ohella ainoa ammatti, johon minulla oli nuorena käytännön kokemusta isäni ja isoisäni talossa. Ihastjärvestä on kyllä tullut vuosikymmenien kuluessa uusi kotikyläni." Evald Reimanoin muistaloista muistiin merkinnyt Esko Hänninen (Evald Reiman kuoli 30.10.1988)

TYÖVOIMAPULA JA PULA-AIKA

Syksyllä vuonna 1939 pantiin toimeksi liikekannallepano, jolloin nuoret miehet otettiin linnoitustöihin sotaa aavistellen. Myös Lottasvär-järjestöön kuuluvat naiset otettiin huolto- ja toimistotehtäviin. Parhaan työvoiman joutuessa "sinne jonnekin" vallitsi työvoimapula. Työt oli koitettava tehdä kotiin jääneiden miesten ja naisten voimin. Naiset joutuivat tarttumaan miesten töihin kuten hevosen ajoon ja puutavaran hakkuuseen.


69

Naiset pystyivät korvaamaan miehet melkein kaikissa töissä. Eeva Haponen, nykyinen Partti kyntää pystyaat-rallapeltoa sodan aikana. Sotatalvena 1940 oli tulipalopakkasia. Kaivot kuivuivat, vesi oli vähässä ja vettä jouduttii n ajamaan karjalle puuastioilla hevosella kaikista muta- ym. vesihaudoista, jollei asunut järven rannalla. Sotakesinä kävivät päämajan vartiokomppanian miehet heinä- ja viljankorjuutalkoissa eri tiloilla etupäässä Pullialassa, kuten Harjukoskella, Pusalassa, Niemelässä, Vanhallapaikalla ja Pikonmäellä eli tiloilla, joista miehet olivat sodassa. Palkkaa ei tarvinut maksaa, ruoka vain annettiin talosta. Usein pidettiin nurkkatanssit päälle. Sotilaissa oli hyviä viulun ja hanurin soittajia.


70

Sotilaita rukiinleikkuutalkoissa Niemelän talon pellolla 1942 ja mattimetsässä samana kesänä. Jatkosodan aikana käytettiin venäläisiä sotavankeja aputyövoimana. Rasiahon tien varressa Viiksin aholla oli 70: n vangin vankileiri, jossa vangit asuivat paraakeissa. Vankeja käytettiin Vapon hakkuutyövoimailla halenteossa. Vankeja sai tilata pyhäpäiväksi myös taikootöihin maataloihin. Meilläkin oli yhtenä pyhänä vankeja perunaa kuokkimassa. Ruuaksi tarjottiin perunaa ja saasia ja perunan kuorinta kävikin heiltä näppärästi sormin ei siinä veistä tarvi ttu . Syönnin jälkeen sai emäntä kiitokset hyvästä ruuasta: "Harosi maatuski". Tuohitöitten tekijöinä vangit olivat erittäin taitavia. Heiltä vaihtoivatkin kyläläiset leivällä taitavasti tehtyjä tuohiesineitä kuten laukkuja ja tuohivirsuja. Kaupunkilaisia käytettiin talkootöissä halenteossa ja sadonkorjuussa. Mm. Kivimäen metsässä kävivät kaupunkilaiset halonhakkuussa. Samoin olivat meillä Toivarissa rukiinniittotalkoissa, jossa oli myös pari saksalaista sotilasta mukana. Puutavaran ajomääräyksiä saatiin. Meilläkin oli ajourakat mm. Peisinkorven ja Kivimäen metsässä, jossa olimme ajamassa halkoja kahdella hevosella. Pentti Häkkinen


71

"KORTTIPELI" SOTIEN AIKANA

Sodat ovat aina aiheuttaneet muun kurjuuden lisäksi elintarvikepulan ja sen kautta suoranaisen nälän. Viimeiset suuret sodat, niin ensimmäinen kuin toinenkin maailmansota eivät olleet poikkeuksia tästä. Maataloudesta elantonsa saaneille määrättiin luovutusvelvollisuus maataloustuotteista, jotta oman maan elintarviketuotanto saataisiin mahdolli'simrnan täydellisesti yleiseen kulutukseen. Tuottajilla oli kuitenkin oikeus pidättää sadostaan ensin oman taloutensa kulutusta vastaava määrä, joka oli tarkoin kilomääräisesti määrätty. Tätä valvottiin muun muassa jakamalla talollisille jauhatuskortteja, joita vastaan myllyt saivat ainoastaan jauhattaa viljaa. Tätä määräystä kyllä aika paljon rikottiin. Käytännöllisesti kaikki oli kortilla . Alla on luettelo lokakuussa 1941 leipäviljan korttiannokset. Tähän kuuluivat kaikki viljatuotteet: A-kortti, lapset alle 7 vuotta B-kortti, henkisen tai kevyen ruumiillisentyön tekijät ja lapset 8-12 vuotta C-kortti, ruumiillisentyön tekijät ja 13-16 vuotiaat lapset D-kortti, raskasta ruumiillista työtä tekevät E-kortti, erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät muun muassa metsätyöntekijät

200 g 200 g 250 g 300 g 425 g

Kuten huomaamme, olivat viljatuotteitten päiväannokset eri ttäin pieniä, kun otetaan huomioon, että näihin gramrnamääriin sisältyivät kaikki viljasta valmistetut tuotteet. Kun kaikki muutkin elintarvikkeet olivat tiukasti säännösteltyjä oli suoranainen nälkä vieraana varsinkin sellaisilla kaupunkilaisilla, joilla ei ollut maalaisia sukulaisia. Heiltä kuitenkin aina sai vähän ylimääräi stä ruuanlisuketta.

Mikkelin maalaiskunnan

Valopet~ooliko,) ~~ N .. ;;;~ Talo

'{:

N ~~

Onko eläifT!.iä

---

- - - - --·-· ·-

--~

--

J'

01 a __ . ....... V.a 1oyt<s1'k"'f" 1

Valopetrool ia , . ' ... . . . . . . . .

-=~ .1

maaliskuulla 1941

~~

~d·

hlcuTcUn= _~.---- ---_

5!4

• .,..Ilo_,_ .. - •

544 litraa

Vieressä valopetroolin ostolupa. Seuraavalla sivulla on kaikki säännöstelykortit vuosilta 1943-44. Eri korteilla sai tarkoin määriteltyjä tavaroita ja elintarvikkeita.


72

valokopio jauhatuslupakorteista

..-:· ·-~tr.~~·: ··'' ·,:

.~-. -~

...

·!!·.

SENAATIN

KAMARITOIMITUSKUNTA ELJNTARVEOSASTO

JAUHATUSLUPAKORTn (jonka antaa

paikalline1~

clinta7·vela1,laJ..·wda.)

Kaavake 29.

oibeutetaan

varten

'····-:····--·--·--·········· ..··············.......................... .'.....:: .,.,...~--·..... ................ myllyssä jauhattamaan: • . .

,...-

(myllyn

nimi{:

.

· . . ·'.;··. .

)

~

.

.ye!mtttt ..................... kltfoa, .ruzst0; , .... ;... ............ ktloa, ohraa ..................... kzloa, ~p (; . y ~ . . ·~ . . . :~ctt! __ ... ;;; . ~....... ktloa:

,...., t·-

~0-;U ,

~

.

f .; ; i.~~~, ,;,; ~kuuta

2 >·;.......

/ . . . . . . ....

<J o•• , .. ...

4. •

--r.

~

.

-.::......~

.; . .

19 · · ;c::" .; ,

.n ~:;c;;_) .

Sotien aikana kovan elintarvikepulan vallitessa säännösteltiin myös talollisten viljan käyttöä erilaisilla jauhatuslupakorteilla. Jo vuonna 1919 oli tämmoinen lupakorttijärjestelmä ollut jo käytössä pitemmän aikaa. Tässä kuvattu jauhatuslupakortti on jäänyt jostain syystä ~alollinen Hiskias Kovaselta käyttämättä. Lupa oli edellyttänyt 91 ruiskilon ja 78 kaurakilon jauhattamiseen .


73 Vaikka korteilla oli määrätty annokset, joita niillä olisi pitänyt saada, ei näin kuitenkaan tapahtunut koska tarvikkeet saattoivat olla niin vähissä, ettei niitä kertakaikkiaan ollut kaupoissa. Elintarvikkeita pyrittiin kuitenkin jakamaan korteissa määrätyt annokset, mutta varsinkin vaatetustavara oli vähissä. Kauppias leikkasi kortista määrätyn kupongin, jolla sai pienen kuukausiannoksen määrättyä tavaraa. Koska jokaisella oli omat annoksensa, pitivät monet ihmiset kylään mennessään omat sokerit taskussaan pienessä rasiassa, josta ottivat talon tarjotessa juomista. Kahvia ei ollut, kahvin korviketta vain, jota sai kortilla. Korviketta valmistettiin itsekin monenlai sista aineista. Ihmiset kasva ttivat sikurinjuurta ja kerättiin voikukan juuria, joita kuivaamalla, paahtamalla ja jauhamalla saatiin kahvipannuun sekoitetta. Samoin tehtiin kahvin korviketta rukiin jyvistä. Ostolappujen varassa olivat muunmuassa moottoripolttoaineet ja valaistusaineet ja niistä olikin erittäin huutava pula sodan aikana. Valopatroolia saatiin jonkun verran kortilla sellaisille tiloille, joissa oli eläimiä niinkuin edellä oleva valopetraolin ostokortti osoittaa. Mutta "tiskin alta" sai aina joskus jotakin tarpeellista. Must a n pörssin kauppa alkoi kukoistaa. Kaupunkilaisten ja armeij an automiesten kierrellessä etsimässä "polvinivelrasvaa •• (voi ta) maaseudulta, saattoi heiltä saada bensiiniä tai valopetroolia. Ihmiset osoittivat sodan aikana hämmästyttävää kekseliäisyyttä elintarvike- ja tarvikepulan lievittämiseksi. Puukengät kopisivat naisten jaloissa ja kesällä käytettiin varsinkin maaseudulla hyvin paljon tuohivirsuja. Jokainen pellonnurkka oli kasvamassa jotakin suuhunpantavaa. Nykyisessä ylellisyydessä ·eläville ihmisille tämä on täysin käsittämätöntä, mutta silloin se oli välttämättömyys toimeentulon ja jopa elämän jatkumiselle. Pentti Häkkinen

KOTIRINTAMAN ELÄMÄÄ SOTAVUOSILTA Juuri tänään 14.10.1988 on kulut 49 vuotta siitä kun ensimmäiset miehet lähtivät "sinne jonnekin". Olin silloin nuori Paajalan kylässä asustava tyttö yksi Haposen sisarussarjasta. Siellä jossain oli ensin kolme velipoikaa Kalle, Otto ja Eino. Kovilla olimme me kotiin jääneet rintamantakaiset. Keskenjääneet hankintahakkuut täytyi meidän loppuun suorittaa. Silloin oli jo sota päällä täysin, kun ajelimme tukkeja Saaren rajalta. Aukea suoviljelmä välillä ja lentokone päällä. Kun saimme sitten lastipaikassa puut pois reestä , Pentti-veli löi pollea takamukselle ja meitä vietiin niin että kirvesvarsikin katkesi portinpie lessä . Minä jäin kyydistå j a k ova juoksu siinä tuli, mutta kun ne velipoikien isot pussihousut putosi kintt uuni, vyö kaiketi petti vai mikä lienee en oikein tajunnut, tuuskahdin sinne tielle, josta sitten ryömin kuusen alle piiloon eli suojaan. Monta kertaa oli tällaisia tilanteita. Kansanhuolto pelasi kovin ottein. Täytyi luovuttaa mitä vähänkin oli. Koville pitivät vasikka mullista, joka oli hukkunut


74 Läpsösten lampeen. Sieltä naapurit sen löysivät. Tästä piti olla kuolinilmoitus kahdella ted1stajalla varustettuna, että nämä lihat varmasti eivät kelpaa syötäväksi. Nahkasta taas oli kysymys missä se on. Taas todistus ja todistajat, että siellä se on missä ruhokin. Kyllä niitä "mustia" eläimiä piti yksi jos toinenkin, joista ei kansanhuolto saanut tietää. Ruuasta oli kysymys. Oli meilläkin riihen uunissa lammas elättinä. Syöttelin sitä sinne ja peittelin polkuja ettei tarkastajat osuisi oikeaan. Tällaista nyt uskaltaa kertoa ja olen kertonut silloiselle tarkastajaliekin ja nauraneet moisille tarinoille. Sitten joutuivat veljekset, ei tosin yhtäaikaa, kukin vuorolIansa sotaan. Pentti, Arvi ja kuopuksena Veikko-veli 1926 syntynyt, melkein lapsi vielä, kun sinne jonnekin joutuivat. Veljeksiä oli yhteen aikaan kuusi sodan jaloissa. Kyllä se äidin sydäntä koetteli niinkuin isänkin. Isä aina sanoi äidille että kyllä ne pojat kaikki tulee sodasta pois ja niinhän he aikanaan tulivatkin. Isälle oli unessa näytetty tämä. Laitoimme vuorostaan jokaiselle pojalle pakettej a voiotimme mukaan. Ruuasta oli tarvis sielläkin kuten kotonakin. Kyllä muistan ne pakettien sitomiset ja sisälle panemiset, mitä milloinkin sinne oli pantavaa, voi oli yhteen aikaan k iellettyä tavaraa. Kovasti tiukalla ja vähissä se oli meill ä kin, mutta kotona olijat säästimme oman osuutemme ja lähetimme rintamalle. Lei voin leipää ja siitä pyöreä kuoripala pois, kove rsin sinne tilaa ja täytin sen voilla. Kuori päälle ja matkaan vaan. Konstit eivät silloin loppuneet. Oli ompeluseuroja joissa kudoimme sukkaa ja lapasta tuntemattomienkin paketteihin. Kalle-veli pääsi sitten jossain vaiheessa siviiliin, mutta kesällä 1944 tuli kutsu jälleen. Meiltäkin määrättiin sodan aikana hevonen luovutettavakai armeijan tarpeisiin. Tuli kutsu' tuoda hevonen kirkonmäelle luovutettavaksi. Kukan sen vei jollen minä. Siellä oli hevosia paljon petäjissä kiinni ja kun tuli minun vuoro esittäytyä hevosine ni, niin sanoin tälle eläinlääkäri Jaakkolalle, joka suoritti tarkastusta, että enkö minä saisi pitää tämän työapuni, kos ka siellä on jo kuusi velipoikaa. Niinpä sain ajaa körötell ä kotiin ja aloittaa kesken jääneet kesantotyöt. Isä yritti kyntämistä, mutta pian väsyi ja sanoi: "Kyllä se minulta jää , tuo hevonen vie niin kovasti." Niin minä kävin aatran ja hevosen perään ja kynnin ison pellon kolmeen kertaan. Kyllä ne paikat mustelmilla oli kauan kun ne kivet antoi takapakkia ja niitähän oli silloin pellolla toinen toisensa vieressä. Isäkö kylvi sitten vai minä, tätä en muista. Mutta niin kasvoi hyvän rukiin, joka sitten seuraavana vuonna oli pois korjattavissa. Oli pojille leipää tiedossa kun sotakin oli onnellisesti sekä onnettomasti ohi. Niin monta, monta muistoa näiltä ajoilta. Kovilla olivat pojat sekä lotat siellä jossakin, joshan emme me kään helpolla päässeet täällä kotirintamalla. Minulla on vielä muistona sota-ajalta menot, jotka sain kovalla anomisella kansanhuollosta. Ni issä on ajan pati naa ja ne monot säilytän ikäni ja toivottavasti senkin jälkeen säilyvät. Eeva Partti ent. Haponen


75

RINTAMAMIESTILAT Maaseudun tilattoman väestön asuttaminen on kokenut monet vaiheet. Viime maai~ansodan seurauksena muodostui maahamme satojentuhansien maattomien siirtolaisten joukko, joka oli asutettava. Niitten rinnalla oli maattomien rintamamiehien kovaa maannälkää poteva joukko, jolle oli sodan kestäessä luvattu niaata. Se lupaus tuli lunastaa. Näin lä~dettiin eri lakien puitteissa muodostamaan asutustiloja maansaantiin oikeutetuille rintamamiehille ja sotaleskille, jotka niitä anoivat ja jotka katsottiin kykeneväksi.raivaamaan ja viljelemään tilaansa. Tilat muodostettiin sellaisten tilojen maista, jotka eivät olleet aktiivisessa käytössä. Valtio lunasti maan ja antoi ne sitten erittäin edullisin lainoin ja avustuksin hakijoilla. Kun tilan hankintaa oli valtion toimesta monin toimenpitein helpotettu, oli tilan omistus- ja käyttöoikeus määrättyjen rajoitusten alainen. Ihastjärvelläkin perustettiin ainakin kaksi tilaa tältä pohjalta, toinen oli puhdas rintamamiestila ja toinen sotaleskelle ja hänen lapsilleen perustettu uudistila. Otto Haponen oli seitsemänlapsisesta perheestä Paajalasta, joka on Sulkupuron huutoa, Rantakylän tilalta. Mentyään naimisiin hän asui vuokralla useammassa paikassa. Kun sodan jälkeen oli mukana neljä lastakin, teki mieli maahan kiinni . Valtio lunastikin I hastj ärventien itäpuolelta liikemies Keijo Pursiaisen maasta Väärälän kylää ja Vihtori Pylkkäsen maista Laurikkalan kylää yhteensä maata noin 40 hehtaaria. Valtio lainoitti kaupan 35 vuoden lainalla, joka laina vuosi sitten tuli lopullisesti maksettua. Otto Haponen raivasi metsästä 5.86 ha peltoa, piti karjaa ja kasvatti lapsensa aikuiseksi. Tällä hetkellä tila Itäkangas on tyhjillään. Haposet ovat muuttaneet kaupunkiin. Osaa peltoja viljelee veljen poika, osa on istutettu uudelleen metsän kasvulle. Näin on ihmiskäsien aiheuttama luonnon kiertokulku umpeutunut. Voidaan kuitenkin hyvällä syyllä todeta uudistilan täyttäneen ne tarpeet, jotka maattomalla, sodan läpikäyneellä perheellisellä silloin olivat. Sodassa kaatuneen Einari Kuren perikunnan omistamasta Kelkan talosta valtio pakkoluoasti maata ja antoi sen Juvalta kotoisin olleelle sotaleskelle Edit Liikaselle ja hänen kahdelle lapselleen asuntoviljelystilan perustamista varten. Edit Liikanen oli asunut miehensä Johannes Liikasen kanssa Juvalla pientä asuntotilaa. Johannes kaatui vuonna 1941 ja vaimo jäi kahden pienen lapsen, tytön ja pojan kanssa miettimään elämän jatkamista . Valtion asutusviranomaisten toimesta heille tarjottiin Haukivuorelta niinsanottua kylmää tilaa, viljelemätöntä suota. Tämä ei ensinkään miellyttänyt Edit Liikasta. Kun toisena vaihtoehtona tarjottiin maata täältä Rasiahontien laidasta, hän suostui. Vuonna 1955 alkoi rakentaminen ja parin vuoden sisällä olivat kaikki tarpeelliset maatilan rakennukset valmiit. Tilaan kuului suota, joka otettiin viljelykseen vähän kerrassaan silleisin menetelmin käsipelillä. Lisämaata saatiin puolivälistä Mikkeliä eversti Klenberg'in metsistä. Valtio lainoitti tilan pitkäaikaisella, edullisella lainalla, josta vieläkin on pieni osa maksamatta. Maata saatiin kaikkiaan 18,34 hehtaaria ja pelloksi voitiin raivata ja salaojittaa 4.71 hehtaaria.


76

Näin pääsi sodassa kaatuneen rintamiehen perhe maahan kiinni ja jokapäiväisen toimeentulon piiriin. Sivusta on ollut pakko hankkia lisää, mutta niinhän täällä monella tilalla on aina ollut muillakin. Tilan tuotto ei ole riittänyt yksinomaan perheen elatukseen. Esko Hänninen

KIITOKSEMMB KAATUNEILLE

Sodan syttyessä oli kaikki paikkakuntamme asevelvolliset miehet viety rintamalle ja siellä oli useasta talosta montakin veljestä yhtäaikaa. Sodan jatkuessa sinne otettiin ns. nostomiehiä. He olivat jostakin syystä asevelvollisuuspalveluksesta vapautettuja miehiä tai nuoria 17-18-vuotiaita, jotka eivät olleet vielä suorittaneet vakinaista asepalvelusta. Nuorimpia kylästämme olivat Toivo Hänninen ja Veikko Haponen. Nostomiehet tekivät erilaisia töitä rintaman takana, kuten ampuma- ja juoksuhautoja sekä toimivat järjestystehtävissä rautateillä. Kotona olevien mieltä painoi epävarmuus ja huoli rintamalla olevien kohtalosta ja heiltä odotettiin kovasti kirjeitä. Rintamalta tullut posti oli kenttäpostia, joka oli leimattu kenttäpostileimalla. Ikäviä viestejäkin alkoi tulla, joku oli haavoittunut vaikeasti tai kaatunut. Tavallisesti tieto tapahtuneesta ennätti kotiin toisten sotilaiden kertomana, ennen virallista ilmoitusta, kirjettä. Talvi- ja jatkosodissa kaatui 20 kyläläistä jotka näin osoittivat uskollisuutensa isänmaalle. Seuraavassa ovat Ihastjärven perinnealueen sankarivainajat, heidän nimensä ja syntymä- ja kuolinaikansa sekä mahdollinen kaatumis- t ai kuolinpaikka, jos se on ollut tiedossa. Asikainen Eino Hokkanen Eero Hämäläinen Olavi Hämäläinen Viljo Kakriainen Uuno Kontio Tauno Laatikainen Eino Laitinen Aleksi Pulkkinen Niilo Tuhkalainen Toivo Väisänen Paavo Halinen Matti Halinen Eemil Hokkanen Väinö Kakriainen-Eino Kakriainen Otto Keljonen Onni Kurki Einari Nuutilainen Toivo Tamminen Aarne

14.04.1914-22.07.1941 21.08.1924-19.06.1944 Summa 21.11.1920-20.08 . 1941 Pälksaaren sotasairaala 16.01.1919-02 .08. 1941 Jaakkima 05.03.1922-01 . 07.1944 Massila 24.11.1922-11.09.1943 Mikkelin maalaiskunta 25.03.1922-19.03.1942 Mikkelin maalaiskunta 18.11.1904-31.08.1941 Sommee 08.03.1913-08.03.1940 Vitsaari 12.08.1908-26.06.1943 Helsinki sotasairaala 26.02.1922-17.08.1944 Lementti 26.11.1910-28.12.1943 Lahti sotasairaala 27.07.1921-25.10.1944 sotasairaala 08.01.1924-09.06.1944 Valkeasaari 07.01 . 1914-23 .02.1940 Pukinsaari 19.04.1910-22.09.1941 Kaukola ks. 10.02.1905-05.02.1940 Impilahti 12.10.1905-14.01.1940 Impilahti 17.09.1913-30.12.1939 Syskyjärvi 18.11.1915-23.06.1944 Näätälä

Uhrimme muistamme polttavin rinnoin, siunattu olkoon muistonne. (Muistolause sankarivainajien muistotaulusta) Kyllikki Hänninen


Kulkuyhteydet ja liikenne


77

VANHAT KULKUYHTEYDET JA NYKYISET MAANTIET Ihastjärveläisten kulkuyhteydet ulkomaailmaan ja kirkonkylään, josta myöhemmin tuli Mikkeli n kaupunki, olivat huonot. Tiestä ei voinut oikeastaan puhua vaan kulku- u r a sta, joka oli maastoon painunut ihmisten j a hevosten kulkemana. Vanha kirkkotie alkoi Pullialasta nykyisen Kelkant alon itäpuolitse jatkuen kaakkoissuuntaan Mustaselän ja Ihastjärven välisen kannaksen kautta Petäjäkankaan ja Kopinolammen itäpuolen kautta Syrjäharjulle. Siitä se jatkuu edelleen harjua pitkin etelään Syrjälammen ja Orjalammen välistä Kirkkoharjua pitkin Mustalammen ja Heinälammen välistä Valkeajärven itäpuolitae ja edelleen Kaijalammen itäpuolitse, jonka yli kuljettiin kesällä veneellä matkaa lyhentäen. Kaijalammesta etelään tie jatkui soraharjuja pitkin Viinamäeksi sanotulle soramäelle ja siitä etelään nykyisen Ihastjärventien suuntaisesti Rouhialaan ja kirkonkylään. Ihastjärven länsipuolisten talojen asiointi ja kirkkotie alkoi nykyisen Rasintalon pohjoispuolelta Ihastjärven eteläpäitse Väisälänmäelle ja edelleen nykyisen Alanko-Väisälän kohdalta kaakkoon yhtyen Mustalammen-Heinälammen kohdalla pohjoisesta tulevaan kirkkotie hen tai pa remminkin uraan. Se oli lähinnä ratsupolku joskin purilaillakin siitä h e vosen kanssa ajettiin. Ruumii tkin kerrottiin kuljete tun entisaikoina purilailla. Tilanne parani aina talven tullen, sillä silloin voitiin käyttää järvien jäitä kulkureitteinä, m.m . Kavalan järvien kautta kulki talvitie Mikkeliin vielä 1940-luvulla. Kirkonkylästä pohjoiseen oli rakennettu Hiirolan kautta Haukivuorelle ja edelleen Pieksämäelle suuntautuva tie, joka 1700-luvun lopulla rakennettiin kulkukelpoiseksi kärrytieksi. Tällä tiellä oli Ihastjärven talollisillakin tientekovelvoitteita, sillä jotkut käyttivät sitä tietä kulkureittinään . Ainakin Sääsken talolla Liukkosilla oli nykyisen Mankolan talon kohdalla tiepätkä , jota piti vuosittain kunnossa pitää. Myös Ihastjärven länsipuolelle oli rakennettu samoihin aikoihin Mikkelin pitäjän kirkonkyläs t ä Kangasniemelle suuntautuva tie. Sitä käyttivät myös Ihastj ä r ven pohjois puoliset a s ukkaat ja heille määrättiin myös tienteko- ja kunnossapitovelvotteita mainitulla tielle. Pullialan kyl ä n taloilla oli tieosuudet Har junmaankylän harjanteella. Kun Pullialasta ei ollut mitään tietä Harjumaahan, vaan ainoastaan polku, oli Pullialaisilla kärryliiterit Paasojalla ja nykyi s en Pakin talon luona: Ensin tultiin ratsastaen metsän halki ja vaihdettiin sitten hevonen kärryjen eteen. Talvella piti j o ajaa hiekkaa Ramonkankaasta läjiin tien varteen , josta se si t ten kevää llä levitettiin tielle . Vasta vuonna 1839 alkoi vars ina isen Ihastj ärven tien parantami nen kirkonkylästä pohjoiseen Rouhialan ohi soraharjuja pitkin. Teitten teko ja var sinkin nii t ten suunta on aina ollut erimielisyyksie n sävyttämä, siitä osoituksena k a nsan suussa kiertäny t loru : Yksi koitti Kavalaan, toinen viänsi Viärälään, nyt sen hiis vei herrain maitotielle.

- -

----===-


78

Tietä tehtiin ensin yleisin varoin ja se tehtiin "Rouhialan talon ohi Kouvolan (Kavalan?) kylään saakka" . Kymmenkunta vuotta myöhemmin sitä jatkettiin vielä nykyisen Kuurun kohdalle. Läänin maaherra myönsi yleisistä varoista uudelleen vuonna 1863 avustusta .Ihastjärven tien rakentamiseen, toisinsanoen työllisyysvaroja katovuosien hätätilan lievittämiseksi. Mikkelin läänin maaherran virasto oli kyllä jo vuonna 1856 joulukuun 31. päivänä antamallaan päätöksellä määrännyt Ihastjärven tien rakentamisesta siten, että 1857 aikana oli tie rakennettava, mutta jostakin kylläkin hyvin arvattavasta syystä ei tietä alkanut syntyä. Tästä syystä antoi silloinen maaherra s . W. von Troil asiakirjassa ilmoitettujen henkilöiden hakemuksesta päätöksen koskien "tientekoasiassa annetun aikaisemman päätöksen toteuttamisen järjestystä". Koska siitä ilmenevät kaikki tientekoon osalliseksi määrätyt, ja Ihastjärven tien kulku nykyisen Laukanpellon tal on kohdalta Mikkelin pitäjän kirkolle, liitän kuv ernöörin päätöksen melkein kokonaisuudessaan tähän. Niinkuin tästä mukana olevasta jäljennöksestä ilmenee, oli teksti erittäi n vaikeasti ymmärrettävää vanhaa virastoruotsia, mutta Ilkka Riihimäki Mikkelin maakunta-arkistosta on pöytäkirjan suomentanut.


79

Jäljennös Leimamerkki 50 p 1266.Akti 1816-1859 Hänen majesteettinsa keisarin, Mikkelin läänin käskynhaltijan päätös asiassa, joka koskee herra varatuomarin ja varaläänin karnreerin Emil Schloterin ja kihlakunnan lautamiehen Mikko Kimarin täällä kirjallisesti tekemän kysymyksen oikein ymmärtämistä ja käytäntöön soveltamista eli sen täkäläisen maaherraviraston 31.12.1856 tientekoasiassa antaman päätöksen toteuttamisen järjestystä, päätöksen joka koskee tästä Mikkelin kaupungista Mikkelin pitäjän Ihastjärven kylään johtavan yleisen kylä-, kirkko- ja myllytien raivausta ja on tämä asia oleellisilta osiltaan alempana kerrottu ja niin kuin asiassa kertyneet ja täällä säilytettävät asiakirjat ja kirjeenvaihto tarkemmin osoittavat. Mikkelin läänin kansliassa heinäkuun 1. päivänä 1861. Asiakirjasta ilmenee, että maaherran virasto on äsken mainitulla 31.12.1856 tekemällään päätöksellä m.m. määrännyt, että vuoden 1857 aikana ja olosuhteiden niin vaatiessa vastedeskin on rakennettava yleinen, ojien väliltä kuuden kyynärän levyinen kylätie ojineen, rumpuineen ja siltoineen, sinne, mihin niitä tarvitaan, lohkota, raivata ja muokata kulkukelpoiseksi sekä sellaisena pidettäväksi maanmittausinsinööri Henrik Johann Järnefeltin tarkoitusta varten laatiman asemakartan osoittamassa suunnassa, Ihastjärven kylän talon numero 5 asuinsijalta Ihastjärven länsipuoli tse, lhastj ärven kylän talon numero 1, talo numero 5 eli Ihastjärven ratsutilan numero 2 sekä kirkonkylän talojen 4 ja numero 1 vieritse sekä viimeksi mainittujen asuinsijojen läheisyydessä kaakkoissuunnassa sopivimpien maiden kautta samaan karttaan merki tyn itäisen väylän eteläpuolelle Sammakkolammen ja Lapinlammen välistä edelleen kaakkoon, Haukilammen ympäri Sillansalmelle ja edelleen Tarssalan järven ja Siltaveen järven välistä Kaivantoon, Saarijärven ja Hietajärven välistä itään Särkjärvestä ja Heinälammesta vanhan sillan yli, länteen Puumalanlammesta, Parantalantien poikki ja edelleen lounaisessa suunnassa harjua pitkin Likalammen ja tämän kaupungin palotornin ohits~ aina isolle yleiselle maantielle saakka. Tämä tie raivataan saatetaan valmiiksi ja vastedes pidetään yllä siitä hyödyn saavat talot, jokainen puolestaan tilojen veron tai voimassaolevan manttaalin mukaan, siten kuin R.K:n 25 luvun 11 pykälässä sanotaan, seuraavien maakirja- tai itsenäisten talojen varoilla: Harjunmaankylän


80

talot numero 4. 5. ja 6, sekä kyläkunnan sisäpuolella pysyvät kahdeksan yhdeksäsosaa talosta numero 1 sekä 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12 ja 13 numerot Ihastjärven kylää, kirkonkylän vanhat talot numerot 1, 2, 5 ja 13, Laurikkalan kylän vanhat talot numerot 1, 2, 3 ja 4, Mikko Launiaisen omistama, kyläkunnasta siirretty neljännes Suonsaaren kylän taloa numero 4, Kouvolan kylän taloa numero 1 eli kuten sitä nyt nimitetään Rouhiala, sekä Kova1an kylän uudet talot numero 1 ja 3, Saksalan talo numero 1 Kirkonkylässä, viimeksi pidetyn maantarkastuksen mukaan Savolahden kylä talo numero 2, ainoastaan veronsa neljänneksellä, ulkopalstalle perustetun torppansa takia sekä kirkonkylän Emolan ratsutilan numero 7 kaksi yhdeksäsosaa, josta on muodostettu Ihalaisen lähitulevaisuudessa raivattava talo, sikäli kun tämä talo perustetaan uudestaan ja sitä eriskeen viljellään. Mutta kaikki muut talot olkoot kaikesta rasituksesta ja vastuullisuudesta vapaat täten määritellyn tienpidon suhteen. Kuitenkin tulee kaikkinainen vapautus koskemaan myös edellämainittuja Kavalan kylän taloja numero 1 ja numero 3 sekä Laurikkalan kylän taloja numero 3 ja 4 siinä tapauksessa, että ne välttääkseen Hirsilammen kautta kulkevaa tietä valitsevat mieluummin ja raivaavat yksityisen tien, siten kun viimeksi pidetyn maanmittarin katselmuksen aikana on heille ilmoitettu ohje johtaa tie suoraan kaupungin alueiden läpi kulkeville kaduille. Ja pitää edellämainitulla hyväksytylle kylätielle rakennettavat sillat tien levyisiksi, siis kuuden kyynärän levyisiksi siten kuin tutkimukset suorittanut maanmittari on ehdottanut rakennettavaksi ylläpidettäväksi seuraavien tilojen toimesta nimittäin Papinsilta, kirkonkylän talon numero 5 sekä talojen numero 7 ja 8 kahden yhdeksäsosan, Siltaisen silta Ihastjärven kylän talojen numerot 10, 12 ja 13 sekä Laurikka1an kylän talojen numerot 1 ja 2, Kaivannon silta Ihastjärvenkylän talojen numerot 4, 5 ja 11, Kirkonkylän talon numero 13 ja viimeksi vanhaailta kirkonkylän talojen numerot 1, 2 ja 3 kuusi seitsemäsosan sekä edellä kosketellun Suonsaarenkylän talon numero 3 yhteisesti mutta jäljellä olevan seitsemänosan Vanhasiltaa kirkonkylän talo numero 11, Kaikkolankylän talon numero 2, Kavalankylän talojen numerot 1, 2 ja 3 sekä Laurikkalan kylän talojen numerot 3 ja 4. Lopuksi kaikki osapuolet tunnustivat olevansa velvolliset kukin talo manttaalinsa mukaan osallistumaan toimitusmaanmittarin tutkimusten ja toimitusasiakirjojen laatimiskustannuksiin ja on Kavalan majurin virkatalon omistajien


81

asialla, joka käsittää kirkonkylän vanhan talon numero 11 ja Kovalan talon numero 2 sekä Kaikkolan kylän talot numero 2 ja 3 olosuhteiden mukaisesti asiaan kuuluvassa järjestyksessä valmistella tietä Parantalan kautta ja Siekkilän sivuitse Kangasniemelle vievälle yleiselle maantielle esitetyssä suunnassa ••. Tämä asiain laita ja niinkuin asiassa kertyneet asiakirjat osoittavat olen nyt ottanut lähemmin tarkasteltavakseni ja koska kaikki ne käsillä olevan tienteon ja kunnossapidon osakkaat, niin kauempana kuin lähempänä olevat maatilat ovat saavuttaakseen siten tarkoitetun mukavuuden välttämättömiin matkoihinsa asuinpaikoiltaan ja asuinpaikoilleen ja tiluksilleen, yhtälailla vaatimassa valtaansa ja oikeutta, kuten myös kauempana pohjoisessa oleville seuduille on tarjottava mahdollisuus käyttää kulkuvälineitään ja ajoneuvojaan sekä muita työkalujaan toisten t.s. lähempänä kirkkoa ja kaupunkia olevien väylän osien saavuttamiseksi, sen tähden ja koska lähinnä tänne johtava tie noin peninkulman matkalta, tai ehkä nyt jo pitemmällekin on todettavissa siten tehdyksi ja tasatuksi sekä sillat ja rummut tehdyksi siten, että sitä voidaan vastedes auttavasti käyttää, katson olevan syytä ja tarpeellista täten määrätä edelleen, että sikäli kun asian luonne niin vaatii ja maaherranviraston 31. joulukuuta 1856 tekemä edellämainittu päätös, on saavuttanut tiettävästi lainvoiman päätöstä seuraa oikein ymmärrettynä että tässä lähempänä olevat seudut eivät osallistu tientekoon ja kunnossapitoon pitemmälle pohjoiseen Ihastjärvelle kuin heidän asuinpaikkojensa ja tilustensa sijainti vaativat. Etäämpänä olevien maatilojen tienteko- ja kunnossapito- ja sillanrakennusvelvollisuus määräytyy sen mukaan, kuinka nämä jokainen matkallaan ovat jo osallistuneet auttavasti kulkukelpoisen tieosuuden tekemiseen vuosittaisten töitten jakautumisen mukaisesti ja työn edistyessä käyttämään ensi lohkomiseen ja tientekoon ja tarvittaviin ojituksiin koko tien pyydetyllä pituudella pohjoiseen, mutta koska lähempänä sijaitsevien seutujen samanaikainen työntekovelvollisuus yhtäläisesti käytetään jo valmiiksi saatujen tienosien parantamiseen ja saattamiseksi loppuun ja täten menetellään siltä varalta, että viimeksi mainitut tienosat eivät rappeutuisi ja metsittyisi, -raivataan perusteellisimmin. Mitä tulee sitten niitten päivätöiden lukumäärään, jotka vaaditaan tienteon tientekotyön suorittamiseksi, niin koska tien tarve


82

on pakottava ja töiden tekeminen vaatii luonnostaan kaiken sen innon ja uutteruuåen, millä se on tehtävä, mitä ennemmin sen paremmin ja jotta mikään tietyön osa ei ajan kuluessa rappeutuisi ja siten siihen saakka tehty työ menisi hukkaan eikä Mikkelin pitäjässä lähiaikoina ole oåotettavissa mitään vallan erinomaista tärkeätä yleistä työtä toteutettavaksi, katson olevan tarpeen 12 vuosipäivätyötä jokaista veromarkkaa eli neljännesmanttaalia kohti ja vähitellen tarjautuvien mahdollisuuksien mukaisesti kolmena työkautena sopivimpina aikoina, talvella, keväällä tavanmukaisena tienparannusaikana syksyisin ei vain tientekovelvollisten maatilojen tehtäväksi, vaan kaikkien koska tarkoituksen etu niin vaatii painavaati olen syystä harkinnut määrätä äsken mainitut päivätyöt, varat ja vetojuhdat niinkuin jäljempänä kerrotaan ••••••••• Jotta kruunun palveluskunta voisi kaikkea sitä, mitä tässä on ja täst edes määrätään, riittävästi ahkeruudella ja vakavuudella valvoa toteuttamista, pitää tästä toimittaa ote paikkakunnan kruununvoudin konttoriin. Valitusosoitus on toimitettava keisarillisen senaatin talousosastolle 90 päivän kuluessa osan saannista. Paikka ja aika ennen kirjatut. SW. von Troil CW Cederhvarf

Oikein jäljennetyksi vuoden 1861 päätöskonsepti sidoksesta todistetaan Mikkelin läänin kansliassa toukokuun 4 päivänä 1870 G. I. Masalin. Jäljennöksen oikeellisuuden vahvistaa A. F. Broms. Vaikka tällaisesta tekstistä ei tavallinen talonpoika juuri mitään ymmärtänytkään, tuli tie silti jotenkuten rakennettua Laukanpellon talon kohdalta Mikkelin kaupungin rajalle saakka kuusi kyynärää leveäna ja pituudeltaan 21 834 metriä. Maanmittarin pöytäkirjasta voimme tielinjan maaston kuvauksesta lukea hyvin yksityiskohtaisen selostuksen: "Notko, kaskimaa, mäki, kaskimaa ..... Kun pohjoisosa kylää jäi kumminkin ilman mitään tieyhteyttä, vaativat eräät talolliset 25.8.1870 kuvernöörille jättämässään kirjelmässä tien rakentamista edelleen nykyiseen Pullialan kylään. Kuvernööri antoi tästä päätöksen 11. joulukuuta 1875, joka on siksi kuvaava, että osia siitä on tähän suomennettu ja lainattu: Hänen majesteettinsa keisarin, Mikkelin läänin käskynhaltijan päätös, joka koskee kylätien perustamista Mikkelin pitäjässä


83

sijaitsevan Ihastjärven kyläkunnan rajojen sisäpuol.lla, alempana mainittujen talojen tarvetta varten. Annettu Mikkelin läänin kansliassa joulukuun 11 päivänä 1875. Jutun asiakirjat näyttävät, että kun tie perustettiin kulkemaan tästä kaupungista Mikkelin pitäjässä sijaitsevan Ihastjärven kylän taloon numero 5 eri talojen omistajien toimesta, pääasiassa sanotusta kylästä, mutta myös muihin kyliin kuuluvien, kuten Harjumaan, Laurikkalan, Suonsaaren, Kavalan ja Kirkonkylän ja kun tällöin työt suoritettiin lääninhallituksen 31.12.1856 ja 1.7.1861 antamien päätösten perusteella, ovat talolliset David Liukkonen talosta numero 1, Mikko Valjakka talosta numero 3, Israel Halinen talosta numero 6, David Yrjönpoika, Mikko, David, Olavi ja Mooses Hänninen taloista numero 8 ja 9, kaikki Ihastjärveltä sekä Martti Hämäläinen Harjumaan kylän talosta numero 5, vaatineet tänne 25. 8 .1870 j ättämällään kirjelmällä alla mainittujen talojen omistajien veivoittamista rakentamaan ja kunnossa pitämään yhdessä hakijoiden kanssa Ihastjärven kylän talosta numero 5 lähtien tavallista kylätietä kirkko-, käräjä- ja mylly- y.m. matkoja varten kylän pohjoisimpiin osiin saakka, nimittäin leski Eeva Kaisa Siitaria talosta numero 1, Israel Pekosta, Fredrik Siiskosta, Heikki Ikosta, Stiina Närvästä ja Anna Ikosta talosta numero 3, Aatami Häkkistä talosta numero 5, Heikki Kovasta ja Pekka Laatikaista talosta numero 6, kaikkia ratsutilan numero 8 ja talon numero 9 omistajia, Heikki Kovasta talosta numero 10, Aatami Häkkistä talosta numero 11, leski Anna Ikosta talosta numero 12, Mikko ja David Hännistä sekä Mikko Ikosta talosta numero 13, kaikki Ihastjärven kylästä sekä Harjumaan kylän talojen numero 4, 5 ja 6 kaikkia omistajia ja tämän lisäksi vaatineet tientekovelvollisten veivoittamista hakijoiden kanssa osallistumaan tämän jutun kustannuksiin. Niistä selityksistä, jotka tässä nimeltä mainitut tilanomistajat sekä Matti Hänninen ja Matti Saksa, jälkimmäinen Kalle Partasen lasten holhoojana, kumpikin taloista numero 8 ja 9 Ihastjärveltä sekä Matti Seppänen ja Anna Rahikainen Harjumaan kylän talosta numero 5 ovat antaneet, ovat he Israel Pekosta talosta numero 3 sekä Heikki Kovasta ja Pekka Laatikaista talosta numero 6, kaikki yhtä mieltä ja valmiit osallistumaan tientekoon ja kustannuksiin, mutta kolme viimeksi mainittua henkilöä sekä Antti Kovanen, Antti Pulliainen, August Halinen ja Israel Tiihonen talosta numero 4 ja Heikki Pettinen Harjumaan kylän talosta numero 6 ovat hakeneet vetäytymistä pois hankkeesta, koska tienhaarat heidän kotipaikkoihinsa ovat Ihastjärven kylän talon numero 5 eteläpuolella ja siten ei heillä ole tien jatkamisen tarvetta, jota hakijat ovat esittäneet yhteisesti rakennettavaksi. Sitten kun nämä selitykset olivat tulleet, on maanmittausinsinööri Wilhelm Wahlman saamansa määräyksen mukaisesti heinäkuussa 1871 suunnitellut edellä mainitun tien linjauksen siten, että se on johdettu talon numero 5 rajasta eli pisteestä a lähellä kylän talon numero 3 Heikki Ikosen omistamaa osaa Kolmpohjan järvestä vasempaan kylän talojen numero 5, 3 ja 10 tilusten kautta pisteeseen n Ihastjärven asumusten ratsutilan numero 8 ja talon numero 9 läheisyyteen, sekä että tältä mainitulta tielinjalta, jonka pituus on 10.470 kyynärää, on suunniteltu eri tie pisteestä p kappaleen matkaa pohjoiseen mainitusta järvestä pisteeseen t lähelle


84

Aapeli Halisen ja Mikko Valjakan omistamia osia Ihastjärven kylän taloa numero 3 2.699 kyynärän pituiseksi ja Wahlman on antanut asiasta seuraavan lausunnon: ''Kysymyksessä oleva tiejakso, niin Ihastjärven kylän talon numero 3 telollisen Heikki Ikosen omistamalta osalta asemakohtaan a, sanotun kylän ratsutilalle numero 8 ja taloon numero 9, kohtaan, kuin tältä linjalta erkaneva haara, kohtaan p Ihastjärven kylän edellämainitun talon numero 3 talollisten Aapeli Halisen ja Mikko Valjakan omistamille osille ovat katselmusmiesten mielestä tarpeen vaatimat. Ja koska ne maanomistajat, jotka tulevat käyttämään tätä tienjaksoa, ovat osallistuneet myös herra Kuvernöörin aiemmissa päätöksissä 3.12.1856 ja 1.7.1861 kosketellut Mikkelin kaupungista johtavan tien rakentamiseen ja kunnossapi tämiseen, sentähden pitävät toimitusmiehet oikeudenmukaisena ja kohtuullisena, että herra kuvernöörin 1.7.1861 antaman päätöksen mukaisena noudatettaisiin niitä määräyksiä, jotka mainitussa päätöksessä on mainittu aiemmin rakennetun tien suhteen, noudatettaisiin myös tämänkin tien suhteen. Tämän johdosta ja koska näkökohtana on tiestä talonomistajalle tuleva hyöty, ehdotetaan että kun muut aiemmin valmistuneen tien osakkaat tekevät heille määrättyjä päivätöitä vanhan tien kunnossapitä miseksi, määrätään seuraavien tilojen omistajille 48 ajo- tai miespäivätyötä vuodessa manttaalilta siltä tien matkalta, jota kukin käyttää, osallistumaan tien tekoon sekä siltojen ja rumpujen rakentamiseen uutta tietä varten, nimittäin: Talosta numero 1 David Liukkonen ja Kaisa Siitari, talosta numero 3 Heikki Ikonen, Fredrik Siiskonen, Aapeli Halinen ja Mikko Valjakka,talosta numero 6 Israel Halinen, talosta numero 7 Juho Lappalainen talosta numero 8 ja numero 9 Asianosaiset omistajat, talosta numero 10 Heikki Kovanen, talosta numero 12 Anna Ikonen, talosta numero 13 Mikko ja Taavi Hänninen sekä Mikko Ikonen kaikki Ihastjärven kylästä sekä Harjumaan kylän talosta numero 5 Heikki Liukkonen, Matti Seppänen ja Martti Hämäläinen, samoin kuin seuraavat tilanomistajat ainoastaan puoleen määrään saakka, mutta muuten yhtäläisin ehdoin eli 24 päivätyötä manttaalilta, nimittäin: Talosta numero 3 Israel Pekonen, talosta numero 6 Heikki Kovanen ja Pekka Laatikainen Ihastjärven kylästä, sekä Harjumaan kylän talosta numero 4 Kustaa Halinen, Israel Tiihonen ja Antti Pulliainen ja kaikkien näiden viimeksi mainittujen velvollisten käytettävä jäljellä olevat päivätyönsä, 24 manttaalilta vanhan tien parantamiseen kuitenkin siten, että ne joiden talot ovat tien molemmin puolin, saavat lievennystä s uhteessa niihin, joilla on tiluksensa kauempana päätepisteestä, ei ole tarvetta osallistua työhön kun vain alkukohdasta pisteestä a niihin paikkoihin saakka, missä jokaisella on tienhaaransa, sekä että eri tienkohdat pohjoiseen kohdasta Q on tehtävä jokaisen yksikseen, jotka tietä tarvitsevat ja käyttävät jompaa kumpaa reittiä. Vanha muistitieto kertoo hauskan tarinan tästä tienlinjaoksasta, kun tultiin " Kolmpohj an lammesta vasempaan" , josta piti


85

tien haarautua Pullialaan ja toinen haara nykyiseen Rasiahon kylään, olisi Hiski Valjakka tuonut tien yhteistienä lähelle Aittaroisen lampia eli nykynimeltään Yläaittaroista, joka olisi tehnyt erittäin pahan mutkan Pullialaan Suuntautuvalle tielle. Päivällä pidettiin ruokataukoa ja miehet söivät eväitään. Silloisen tavan mukaan pidettiin sitten "ruokaperräiset" ja Hiski Valjakkakin nukahti. Silloin Pullialan miehet lähtivät hiljaa ja vesoivat tienlinjan mieleiseen~ä paikkaan. Sitä nukahtamista pitivät Rasinahon miehet liian kalliina. Kuvernöörin päätös piti antaa asianomaisille tiedoksi ja tästä on kirjoitettu ihan suomenkielinen todistus asiakirjoihin:

Valokopio kuvernöörin päätöksestä

~/??%~~~~~~ y~

- ~Y~~~~~~~a- - ~ i '' ~ ~7~ 7~~~~~~~~ 4

~z,~ ____;_,__:.,~.A ~o-z:--~~-d'~ ~'j -· - -- .---- ~~~ /-

1 :

p:;r-----~

· :·:

1

~ ~~~J~~~a/ ~~~~ ;t/f~ .P.~~~ y~ ~~-~

.~/~~a-r~~~---

- ~~~~~~)/)~-~-1 ;z'~/~~~ tf:",r:-d..c;~~--

-

~~~~~~~~~

./~Y~ ~t:V/_å-~~-~ ~.:-:-~4--_ ~~~~- ~r.~~~

~-~ -~~~~~~ -~

~~- ~~- ~Q/..?'2~- ~~ ' ··

/~ - ~~~~~~4--- z-~ .

~~/~~~r~~

.

~/~~~-~~~a;2c2_ : ~- ~a.~~/r)"~-

.. '

_ ?~~. ·--·/~.

'


86

Tietä rakennettiin sitten manttaalin mukaisin päivätöin ja sitä valvoi kruununvouti lääninhallitukan päätöksen mukaisesti. Vuonna 1895 heinäkuun 5. päivänä Heikki Väisäsen talossa pidetyssä kokouksessa koko silloinen rakennettu lhastjärventie jaettiin ensimmäisen kerran kullekin talolle osiin niiden erikseen kunnossapidettäväksi, koska "todettiin, että tie oli nyt rakennettu siihen kuntoon, kuin kuvernöörin päätöksessä sanottiin". A.i kamoisia pätkiä talot saivatkin. Niistä mainittakoon Taneli eli Jaru Ihastjärvi 15, Johann Riipinen 1911 m, Kera numero 2 Mikko Takkinen 966 m, Jahka numero 6 Jeremies Kovanen 811 metriä, Pullialanniemi numero 8 Taavetti Hänninen 415 met riä jne. Oli tietysti luonnollista, että tien kunnossapito tuotti hankaluuksia ja oli se enemmän tai vähemmän "kosmeettista ehostusta" kuin tien kunnossapitoa. Tietä hoidettiin sitten jakotienä yli puolivuosisataa, kunnes 1950 luvulla kunta otti sen hoitoonsa ja aikanaan 1962 siirtyi valtion hoitoon. lhastjärventieltä rakennettiin vuosien ja vuosikymmenien aikana monia sivuteitä syrjäkylille: Kartanniementie sai päätöksensä 29.12.1913, jolla päätöksellä tie pituudeltaan 2457 metriä ra kennettiin manttaalin mukaisin työvalvoi ttein nykyisen koulun kohdalta Liukkosen ja Penttilän rajojen kautta Hiskias Hännisen taloon, niin kuin tiepäätöksessä sanottiin. Eteläpuoli nykyi sestä Karnu-Kortenniementiestä tehtiin yhteisin voimin I<arnun taloon saakka ja teitten väli rakennettiin vuonna 1960, jolloin siitä tuli nykyinen yli 10 kilometriä pitkä kiertotie Ihastjärven ympäri. Kera nro 2 omistaja Matti Tanttu ja Peisin talon Abel I<ihl hakivat ja saivat vuonna 1918 päätöksen tien tekemiseksi Abel Kihl .. in taloon saakka Peisinkorvelle, jolloin syntyi nykyinen Peisintie. Vaikka kuvernöörin päätöksellä 1875 määrättiin nykyinen Rasiahontie rakennettavaksi, vasta vuonna 1917 maanmittausinsinööri Stenberg määräsi tielinjan _Ihastjärventieltä tilan nro 1 rajalle kahteen porttiin eli Sääsken talon rajalle, ja siitä edelleen vuonna 1919 Kirmasen taloon saa kka Aabeli Juhani Halisen hakemuksesta. Harjukosken myllylle saakka ulottui tien rakentaminen 3.7.1930 annetulla päätöksellä. Tie oli kulkenut aikaisemmin kokonaan eri paikasta ja oli ollut Pullialanniemen ja Hännilän talon myllytie. Ihastjärventietä yritettiin saada jatkettua moneen otteeseen Pullialenniemen päähän Gregorius Hännisen taloa~ saakka, päättyihän tie nykyisen autoilijan Nirosen talon eteläpuolelle, mutta tuloksett a . Monet hakemukset o livat kirjoituttaneet Gregorius Hänninen, Taavetti Ta avetinpoika, Otto Taavetinpoika, Taavetti Mikonpoika ja Taavetti Israelinpoika Hänninen, mutta tuloksetta: Ihastjärven kylän talolliset vastustivat, mm. Heikki Väisänen erittäin kovasti ja niin tien päätöstä ei syntynyt. Tosin tie aikojen kuluessa sitten syntyi kyläläisten yhteisin toimin. Tieolot ovat kylällämme viimeisinä vuosikymmeniä kehittyneet nopeasti yhteiskunnan toimesta. On tullut teitä lisää, Ihastjärventiekin liitettiin yhdystien kautta Jy-


87

;l

• f

väskyläntiehen, jolloin siihen asti "pussitienä" ollut tie nyt tuli läpiajettavaksi. Metsätieverkosto kattaa jo koko alueen niin, että melkein mihin vain pääsee moottoriajoneuvoilla. Tiet ovat välttämättömiä elämiselle ja hyvinvoinnille, mutta tie jättää luontoon lähtemättömän arven. Entisestä Pikku-Punkaharjusta ei ole enää mitää n jäljellä, soraharjut on tasattu tai ajettu pois Pieksämäentien alle. Papinsillanmäkeä ja siltaa eivät nuoremmat edes tiedä olleenkaan ja monta muuta paikkaa ovat koneet muuttaneet tuntemattomiksi. Meidän on tämä hyväksyttävä, mutta meidän on kunnioitettava esi-isiemme työtä tämän Ihastjärventien rakentamisessa, kun he lapioilla ja kangella ja hevosille tekivät korpeen tämän tien ensi kerran. Tieoloja ja teitten rakentamisia on tässä käsitelty aika laajasti, mutta nimenomaan tie on se valtasuoni, joka tuo hyvinvointia kylälle. Esko Hänninen

Tien saaminen kylälle on ollut perinteisesti aina vaikea ja epäsopua ja riitaa naapuru s ten kesken aiheuttava. Kerrotta koon, miten Paajalan kylään saatiin maatie monen mutkan kautta: Ensimmäinen kiista käytiin tie- ja kulkuoikeudesta 1900-luvun alussa, kun Akseli Halinen Pohjoistalosta ja Asa Halinen Luodekankaalta hakivat tieoikeutta Markus Hyvöseltä Pien-Paajalan tilasta. Silloin käytössä ollut tie Pohjoistalosta kulki Pien-Paajalan eteläpuolelta pellon poikki nykyisen Paajalant~en haarasta vähän Mikkelin suuntaan olevan pellon reunaa. Hyvönen oli kovasti paajalaisten tieoikeutta vastaan ja maanmittarin ryhdyttyä ajamaan tielinjaa ruispellon poikki, tuli Hyvöselle kova hätä ja kiire estelemää n linjaukse n suuntaa. Hän sanoi omaperäisellä tyylillään: "ei mä nnä pellolle, pellolle ei männä . Suap männä meij ä piha l äp, pihan läp meij annan männä" . Tässä tietoimituks essa Paajalan kylätie sai nykyisen paikkansa alkupään osalta. Seuraava kiista käytiin 1937, jolloin Hiski Vahvaselkä Luodekankaalta kielsi Paajalan peräkyläläisiltä kulkemisen Luodekankaan kautta, koska tie ei ollut silloin karttatie eikä peräkylän asukkailla ollu t tieoikeutta . Ennen tieriitaa oli tietä rakennettu talkootyönä ja jopa Hiski Vahvaselkä oli kehotellut tientekoon. Va hvaselkä alkoi kuitenkin vaa tia tiealue esta korvauks ia ja hän haastoi k a ikki Luodekankaan tienkäyttäjät käräjille . Oikeus mä äräsikin tienkäyttäjät maksamaan 1.000 markan kor v auksen tieoikeudesta. Vuonna 1950 oli Pa ajalantie j a e t tu jokais ella käyttäjälle osapätkiin kunnossapidettäväksi. Vasta 1963 tietä alettiin kunnossapitää yhteiseen lukuun. Tämä tie oli silloin 3,3 kilometriä pitkä Ihastjärven tieltä Mansikka-ahon pellon laitaan.


88

1980-luvulla rakennettiin perannettuna metsäautotienä Paajalantien päästä yhdystie suuntautuen länteen aina Jyväskyläntielle saakka, jolloin Paajalantiekin muuttui läpiajettavaksi yhdystieksi. Esko Rapanen

LUETTELO KARTALLA ILMENEVISTÄ PERINNEALUEEN NYKYISISTÄ TEISTÄ JA NIITTEN RAKENTAMISVUODET

N:o l Ihastjärventie.

Alettu rakentaa 1839.

N:o 2 Ihastjärventie.

Alettu rakentaa 1856.

N:o 3 Ihastjärventie.

Päätös tien rakentamisesta annettu 1875

N:o 4 Ihastjärventie. Rakennettu Sanjan metsäautotienä 1975 ja otettu paikallistiaksi 1978. N:o 5 Paajalantie. saakka

Rakennettu 1900-luvun alusta aina 1963

N:o 6 Valkeajärventie. Rakennettu valtion toimesta soranajoa varten 1960-luvulla . N:o 7 Karnu-Korteniementie. Pohjoinen Korteniementieosa rakennettu 1913 ja eteläosa Karnun taloon saakka vähän kerrassaan talkootyönä. Tiet yhdistettiin vuonna 1960 rakentamalla väliosa ajettavaan kuntoon. Rakennettu vähän kerrassaan.

N:o 8 Peräsuontie .

N:o 9 Peisinkorventie. N:o 10 Aholantie.

Tiepäätös annettu 1918.

Rakennettu vähän kerrassaan.

N:o 11 Rasiahontie.

Tiepäätös annettu 1917.

N:o 12 Kirmasen tie. Tiepäätös annettu 1919 ja tie yhdistetty Rasiahontiehen 1986. N:o 13 Pullialantie.

Tie rakennettu 1930-luvulla.

N:o 14 Harjukoskentie . Tiepäätös saatu 1930. Ihastjärventiehen 1960-luvun alussa.

Tie yhdistettiin


-..

••

1. . .

·,

~.

"7•\"'',~

•••

~.r

Viirilii

1•

·· ·,

:

-·· . ', ·,: ./ '!" .. ·. . -:.\ ' ..;:::;, .. ~ '

~;;::.

1

·::


89

TALVIOIKOTIBT Teitten ollessa ennen ihmisten ja eläinten kulkemisesta muodostuneita polkuja, jouduttiin pitempiä etäisyyksien välillä käyttämään luonnon muodostamia kulkureittejä, joina talvisin olivat luonnollisesti järvet. Kun asiointi suuntautui aina sinne, mistä palvelut, etupäässä kauppa olivat lähimpänär oli tällainen suunta itään Savonradalle. Kulkihan siinä juna, jolloin pääsi kauemmaksikin ja asemille ostettiin puutavaraa, halkoja ja ratapölkkyjä. Pohjoisosasta kylää oli joka talvi hevostie Haukivuoren asemalle, jonne Pullialasta oli matkaa 14 kilometriä. Se suuntautui Vitassalon saaren pohjoispuolitae Kirkonniemeen ja siitä edelleen asemalle. Heti Kyyveden j äädyttyä hevosta kantavaksi, parikymmentä senttiä paksuksi, alkoi rahti Haukivuorelle. Mennessä vietiin halkoja ja ratapölkkyjä ja tulokuormana oli kaikkea talossa tarvittavaa tavaraa. Hevoset ajoivat pitkässä letkassa, jossa saattoi olla toistakymmentäkin hevosta. Ajo jatkui syksykaudella niin kauan, kun tuli enemmän lunta ja alkoi uudelleen keväällä lumien vähetessä jäältä. Monet talolliset pyrkivät jäälle liian aikaisin ja jää saattoi pettää raskaan kuorman alla. Näin kävi nuo. Mikko Leikkaalie 1930-luvulla, mutta hevonen saatiin ylös eikä mieskään edes kastunut. Toinen tie suuntautui Hieppeen ja Vehkalahden sekä edelleen pienten lampien kautta Kalvitsan asemalle. Tämä tie oli jokatalvinen viittatie ja oli se vilkas tie myös jalankulkijoille, koska Kalvitsasta päästiin junalla Mikkeliin. Tie kesti lumiainakin talvina auki vilkkaan hevosliikenteen johdosta ja siksi, että jäämatkat olivat lyhyitä eikä tuisku pystynyt niitä niin pahasti tukkimaan. Keväällä auringon alkaessa vähentää lumia reen jalaksen luisto alkoi tiellä huonontua, sillä hevoset olivat lannoittaneet tien niin, että se oli yhtenäinen ruskea väylä ja siinä ei reki luistanut. Etelämmästä oli talvitie Kyyveden yli Pankanmäen kautta Kalvitsaan. Se oli myös vii ttatie, risuilla kahta puolta merkitty rahti- ja asiointitie. Paajalan kylältä suuntautui ennen oikotie Harjumaan-Jyväskyläntielle. Sen oikotien nimi oli "Selkätie" ja on se saanut nimensä tien varrella olevien talojen nimistä, joissa on selkä-sana jokaisessa. Tie alkoi nykyisestä Paajalasta Kavalan kylästä Eloselän talosta kulkien Petäjäselän ja Tieselän kautta Näässelälle ja Näreselälle, josta tie jatkui edelleen Harjumaan kylään saakka. Tiehen liittyi sivuhaaroja mm. Karhukankaalta ja Pirttikynnäältä. Selkätie oli jonkinmoinen kärrytiekin. Paajalan kylän torpparit kävivät possakassa Kovalan Takkilassa Selkätietä pitkin. Pelkkänä talvitienä käytetty oikotie Paajalasta oli Korpijärven rantaan. Tällä tiellä ei ollut vakiintunutta paikkaa, vaan tien paikka määräytyi aina talvisin sinne, mistä kulmalta kylää puutavaraa ajettiin Korpijärven rantaan hevosilla. Paaj alan kylän taloista käytettiin rakennuspuita Korpikosken sahalla sahattavana. Talvitie kulki tasaista suomaastoa Pohjasuon ja Tulisuon laitaa pitkin. Vuonna 1923 ajettiin näitä teitä pitkin Pappilankorven puita erittäin paljon Korpijärven rantaan, joskin pohjoispuolelta osa ajettiin Tinttolan lammille.


90 Kovalan järviä ja järvikannaksia pitkin oli aina joka talvi hevostie Mikkeliin. Tie alkoi Kuurun hiekkahautojen luota painuen siitä järville. Näin jäi jyrkät soramäet pois, sillä kesätie kiemurteli juuri niitä pitkin. Tämä talvitie oli hyvin vilkkaasti käytetty ja vielä 1940-luvulla oli aina talvisin tie edelleen Kovalan järviä pitkin kaupunkiin. Esko Haponen

ENTISAIKOJEN KULKUTAPOJA JA KULKUNEUVOJA Jalankulkeminen oli ensimmäinen ja ainoa ihmisten liikkumismuoto ennen aikaan. Jalkaisin kuljettiin pitkiäkin matkoja, kaupunki- ja kirkkomatkoja tehtiin jopa kymmenien kilometrien päähän . Paajalastakin Aukusti Haponen ei ennen vanhaan kirkkoon menijöitä ja kyytiä kysellyt, pari leipäpalaa Aukusti taskuunsa evääksi otti ja ei siinä jalka painanut, kun Aukusti paineli Sulkupuron kujaa pitkin kohti kirkkoa. Ja Aukustin kuin monen muunkaan menneitten sukupolvien eläjien matkaeväät eivät kovin kummoisia olleet, mutta ne eväät, jotka kirkkotielle saattoi ja voimat sille antoi, löytyivät varmasti sieltä kirkkotien toisesta päästä. Talojen ja kylien välillä oli vahvat maaperään uurtuneet kinttupolut, jotka eivät päässeet ruohottumaan. Ne olivat ahkerassa käytössä. Naapurissa käytiin useammin kuin nykyaikana. Talvella taas samoilla poluilla ja reiteillä oli vahvat suksiladut ja ladut pysyivät auki ja hyvässä kunnossa ilman latuhöyliä. Suksia ja hiihtämistä voisikin luonnehtia jonkinlaiseksi kulkuneuvoksi, koska hiihtämällä nopeutettiin ja helpotettiin kulkemista. Vesistöseuduilla venettä käytettiin vesistöjen yli tykseen. Talvella vesistöjen ylitykset olivat parhaimmillaan, olihan järven jää verrattoman tasainen tiepohja kulkea jalan, hiihtäen tai hevosella ajaen. Hevosen vetämistä kulku- ja kuljetusneuvoista ensimmäinen oli purilaat. Ne olivat rakenteeltaan kuin pitkät kärrin tai reen aisat. Niiden keskivälille oli rakennettu yhdyspuut, jotka toimivat jonkinlaisina kuormalavoina. Aisojen takaosan ollessa jalaksen tai pyörien asemassa. Purilaat olivat hyvin maastokelpoinen ajope-


91

,,

Purilaat. jolla ajettiin metsäpolkuja pitkin. li, sillä se kulki siitä, mistä hevonenkin pääsi. Possakkatorpparit käyttivät purilaita pystyaatran ym. työkalun kuljetukseen possakkamatkoillaan. Vanha tarina kertoo myös kuinka hautajaissaatossa kirkkotiellä purilailla ruumiita kuljetettiin. Pullialastakin kerrotaan näin tehdyn vielä 1800-luvun puoli välissä. Jonkin verran kehittyneempi hevosaj opeli oli ns. "paukkulauta". Paukkalautakärrit olivat tavalliset rautapyöräkärrit, josta kuormalava eli kori oli otettu pois. Sen tilalle kärrin runkorakenteitten väliin asennettiin taaksepäin ulottuva joustava lauta, tai laudat ja näitten lautojen päähän laitettiin istuinpenkki tai jotain pehmikettä, että saatiin parempi ja miellyttävämpi istuin. Laudat toimivat nykyisten ajoneuvojen jousituksen vastineena, matkanteko oli paljon tasaisempaa entisaikojen kivisillä metsäteillä rautaisten pyörien paukkuessa kivikossa. Tästäkö lienee paukkulautakärrit nimensä saaneet.

Paukkulautakärryt kehittyneempi muoto purilaista. Tämä ajoneuvo vaatii jo jonkinlaista tiepahaista.


92

1 j

1

Siinäpä se elon yhteisen tien alkuun sopivasti kiikutteli, kun morsianta vihille pappilaan paukkulautakärryillä vietiin. Kirkkokiessit olivat vanhan ajan silloiset kylä- ja maantieajopelit. Kirkkokiessit olivat kevyet ja koristeellisesti rakennetut, sekä varustettu pitkillä rautalinjareilla eli jousilla. Viimeisimpiä kirkkokiessien valmistajia oli Ihastjärvellä Hiski Halinen Mäkrältä. Hiski Halinen teki mm. kirkkokiessit Eino Haliselle Paajalaan 1900-luvun alkupuolella. Kirkkoajelu- ja työrekiä valmistettiin monissa taloissa itse, koska niissä ei ollut niin paljon vaativaa sepäntyötä kuin oli taidokkaissa kirkkokiesseissä. Kotona tehdyt reet käytettiin raudoitettavana paikkakunnan kyläsepillä. Menneinä vuosisatoina tavaraym. kuljetukset tehtiin pääasiassa hevosilla. Ennen rautatien tulemista vietiin voita Pietariin ja tuotiin takaisin tullessa jotain kauppatavaraa, jos sattui jollakin kauppiaalle olemaan tulossa jotain tuotavaa. Rautatien tultua käyttöön tavaraa alettiin kuljettaa junalla. Silloin olivat monet hevosajurit pahoilla mielin kun "massiina 11 vetää tavarat ja hevosmiehil tä loppuu työ eli toimeentulo. Vai kka hevos kuljetuksen vauhti ei kovin kovaa ollut saattoi vahinkokin tulla. Eikä kuljetusvakuutuksia ollut. 1800-luvun loppupuolella oli ihastjärveläisiä hevosmiehiä pitkilläkin kuljetusmatkoilla Mikkeliin. Näin myös Paajalasta Luodekankaalta oli Paavo Matiskainen ajamassa hevo silla viinatynnyriä, jota sanottiin "vomiksi" Heinolasta Mikkeliin. Jossain Otavan tienoi lla jyrkässä mäenrinteessä kuorma kaatui tienojaan ja tynnyristä lensi pohja irti. Viina tietysti juoksi virtanaan ojassa ja muuta ei ollut tehtävissä kuin pelastaa se mikä pelastettavissa oli. Tarjoilu oli vapaa vähän aikaa tien kulkijoille. Siihen aikaan hevosmiehiä saattoi olla pitkäkin leteri peräkkäin, eikä muuta kuin kuka paikalle osui, ojan reunalle polvilleen ja juomaan viinaa ojasta. Paavo Matiskaisen tultua kotiin hilj aisena ja allapäin, alkoi emäntä kovistelemaan, että mikäs sinulla on. Paavo ei ensinnä virkkanut mitään, mutta emännän aikansa kyseltyä Paavo viimein vastasi: "Nyt on hapanta hatussa", eikä kertonut mitä oli tapahtunut. Emäntä sai aikaa myöten muuta kautta tietää tapahtumien kulusta. Tarina ei kerro, joutuiko Paavo Mat iskainen maksamaan viinatynnyrit. Harvinaisia ja satunnaisia kulkutapoja oli varmaan se, kun Taavetti Kuva vuonna 1924 Ihastjärven tien laidassa varhain Tuomaanpäivän markkina-aamuna ihmetteli, että mikä kalina ja kolina ja hilpeä puheen ääni Ihastjärventieltä kuuluu. Hän huomasi, kun miesjoukko luisteli pitkin Ihastjärventietä kohti kaupunkia. Maantie oli kirkkaalla ja kovalla iljannejäällä ja niinpä Luusniemen miehet keksivät lähteä 1 uistelemalla markkinoille . He luistelivat ensin Kyyveden jäätä pit kin Harjukeskelle ja siitä Ihastj ärven maantietä pitkin Kavalan j ärville saakka, josta talvitie kulki Kavalanj ärven ja Ihastjärventien laidassa olevien lampien jäitä myöten kaupunkiin. Esko Haponen


93

KULKUNEUVOT KEHITTYVÄT

Kun tie Ihastjärvelle alkoi parantua ajan oloon, alkoi tännekin ilmaantua erilaisia ajoneuvoja parantamaan ihmisten liikkuvuutta. Ensimmäinen polkupyörä tuli Ihastjärvelle 1920-luvun alussa ja oli se Paajalan kylässä Kusti Särkällä. Pyörä oli puuvanteinen mutta kylläkin jo ketjuve toinen. Matti Matikainen hankki miesten polkupyörän 1929. Talon naitsetkin kiinnostuivat pyöräilystä siinä määrin, että miesten pyörä myytiin Kalle Heposelle ja tilalle hankittiin naisten pyörä. Mylläri Aapeli Lappalainen oli myös hankkinut polkupyörän yhtenä ensimmäisistä 1920-luvun alkupuolella. Polkupyörä maksoi silloin 800-1500 markkaa merkistä ja laadusta riippuen. Pyörän osto oli melko arvokas hankinta sillä esimerkiksi hyvä rakennusmies ansaitsi 30 markkaa kymmentuntisesta päivästä ja kilo voita maksoi 28-30 markkaa. Halvimmat polkupyörät olivat kestävyydeltään melko heikkoja ja saattoivat mennä loppuun yhdessäkin kesässä. Kalleimmat laatupelit olivat Cresent-merkkinen ja se saattoi kestää kymmenkuntakin vuotta jopa paljon pitempäänkin. Silloisesta pyörän hinnasta ja ansiotasosta johtuen pyöräily yleistyi melko hitaasti. Sodan jälkeen ilmestyi markkinoille tavalliseen polkupyörään kiinnitettävä apumoottori. Laite muistutti paljon pyörän tavaratelinettä ja sen sivulle oli kiinnitetty pieni polttomoottori. Apumoottoripolkupyörällä ajettiin n~~n kuin polkupyörällä ajetaan, jos moottori suostui käymään se auttoi eteenpäin, jos ei, ajaja auttoi apumoottoria. Ensinunäiset ja viimeiset polkupyörän apumatoristit Paajalassa ja Ihastjärvellä olivat Arvi Heponen, Toivo Lind ja Sulo Neuvonen. Tällä kulkuneuvolla ei ollut tulevaisuutta. Moottoripolkupyörät Kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen kehittyessä 1950-lukujen vaihteessa ilmestyivät ensimmäiset mopedit tännekin kylälle heti apumoottorien jälkeen. Mopedi osoittautui onnistuneeksi sovellutukseksi, olihan se jonkinlainen polkupyörän ja moottoripyörän risteytys ja hinnaltaan kohtuullinen. Mopedi tuli jäädäkseen. Ensimmäinen mopedis ti Paajalassa oli Arvi Haponen Sul kupurolta. Mopedit eli mopot niinkuin niitä kansankielessä sanottiin, yleistyivät nopeast i . Käyttäjät olivat nuoret ennen autokortin saantia ja vanhemmat miehet, jotka eivät enää autoiluun innostuneet. Moottoripyörät Varsinaiset moottoripyörätkin ilmestyivät Ihastjärvelle heti sotien jälkeen. Ensimmäinen moottoripyörä Ihastjärvellä oli Ra sissa Matti Liukkosella 1946. Pyörä oli entinen armeijan sotakalustosta poistettu ja siviilikäyttöön myyty moottoripyörä. Matti Liukkonen suoritti postin kuljetusta moottoripyörällä Mikkelistä Ihastjärvelle . Paajalan ensimmäinen moottoripyörä oli Mikko Pylkkäsell~ 1950 hankittu. Tämä 1950-luku olikin voimakasta moottoripyöräilyn nousukautta. Moottoripyörän hankinta oli monen nuoren miehen mielessä ja moottoripyörät yleistyivät nopeasti. Kun 1960-luvulle tultaessa alkoi nopea henkilöautoistuminen, moni moottoripyörä vaihtui henkilöautoon. Moottoripyörät jäivät muodista pois yhtä nopeasti, kun olivat tulleetkin.


94

1980-luvulla moottoripyörästä on tullut harrastus ja kilpaurheiluväline. Rajut "rallikrossikoneet" ja toisaalta suuret ja komeat matkapyörät ovat nykyisin nuorison muodissa.

Ihastjärven ensimmäisiä motoristeja Kyyveden jäällä talvella 1953. Pyörät ovat XZ- ja Java-merkkisiä. henkilöt vasemmalta Erkki Suuronen, Esko Hänninen sekä Emil, Einar ja Simo Liukkonen. Kuvan omistaa Esko Hänninen Taksiautot Ensimmäinen Taksiautoilija Ihastjärven suunnalla oli sodan jälkeen Mikko Pyy. Pirssiautoilijan ammatin harjoittaminen oli silloin hieman hankalaa verrattuna nykyajan takseihin, kun ei ollut puhelimia, radiopuhelimista puhumattakaan. Pirssikyyti piti käydä jalkaisin tai polkupyörällä tilaamassa . Mikko Pyy oli paikkakunnan haitaripelimanni ja soitteli talkoita, häitä ja iltamia. Soittoharrastus ja pirssiautoilu sopivat hyvin yhteen, sillä saihan siinä samalla reissulla soittopalkan ja juhlien jälkeen kyydittäviä. Autoilija Viljo Nirosella oli myös henkilöauto, sotien jälkeen jo hankittu, jolla hän suoritti myös vuokra-auto kyydj.tystä 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa.

Sodan aikana ja pi tkälti sodan jälkeenkin kulkivat autot vielä puu- ja hiilikaasulla. Tässä kuvassa on Viljo Nirosen omistama henkilöauto, johon on sijoitettu puukaasutinlaitteet auton nokalle. Tällä autolla ajeltiin vielä 40-luvun loppupuolelle saakka. Näistä henkilövuokra-autoista käytettiin kansan keskuudessa yleisesti nimikettä pirssiauto. Nykyinen yleisesti käytössä oleva nimike taksiauto tuli vasta aivan viime vuosikymmeninä käyt töön. Ihastjärven taksiautoilijat olivat: 1960-luvun loppupuolella Arvi Rapanen Paajalasta. 1967 Toivo Seppänen Pullialasta, osti Sebhyyr-merkkisen auton, silloisen Otavan taksissa olleen . Täl-


95

lä autolla Toivo Seppänen suoritti taksiautoilua Pullialasse ja Ihastjärvellä ja seuraava auto hänellä oli Opel-merkkinen. 1968 Veikko Sairinen jatkoi Arvi Heposelta siirtyneillä taksioikeuksilla Paajalan taksiautoilua. 1968 Sirkka ja Seppo Kataniemi aloittivat koulun kyyditykset Ihastjärven koululle. 1970 siirtyivät Paajalan taksioikeudet Sairiselta Kataniemelle. Kataniernet jatkavat edelleenkin tak s iautoilua. Rasiahon kylästä Arvi Weberillä oli vuosina 1956-1957 taksiauto. Ajot olivat sivukylillä vähäiset ja kun kylän ainoa puhelin oli lisäksi Laukonpellolla, kävi taksiautoilu kannattamattomaksi. Henkilöautot Ensimmäinen henkilöauto Ihastjärven Pullialasse oli Matti Seppäsellä. Auto oli viiden hengen Durant-merkkinen bensiinikäyttöinen henkilöauto vuosimallia 1926. Kirmasen talon pojilla Matilla ja Esalla oli 1930-luvun alkupuolella myös jo henkilöauto. Ensimmäinen auto oli niin sanottu '1 Viiksivoordti •t. Tällä he kyyditsivät myös muitakin ihmisiä maksua vastaan. Paajalan ensimmäinen yksityisautoilija oli Arvi Heponen. Auto oli Austin A-40-merkkinen ja hankittu vuonna 1952. Erkki Kataniemi Pohjoistalo hankki 1939 vuosimallia olevan Cheysler Royal Enfieldmerkkisen henkilöauton vuonna 1954. Muita Ihastjärven autoilijoita olivat Eino Hänninen Penttilä Hutson 1952 ja Hänniset Korteniemeltä Ford Fedette 1956, Toivo Seppänen Kyrö Nass vuosimallia 1954, Uuno Ollikainen Asikkala Skoda vuosimallia 1953. Henkilöautot yleistyivät 1960-luvulla varsin nopeasti. Autoja hankittiin melkein joka taloon, missä oli autoilusta kiinnostunutta väkeä. Autoilun vaaroista ja vaarallisuudesta saatiin ensimma~nen kouriintuntuva kokemus Ihastjärvellä, kun silloinen liikkeenharjoittaja Albert Lindström ajeli Ihastjärventietä nykyisen Siiskosen kaupan tienoilla rospuuttokelin aikana. Tien ollessa märkää ja tien ojissa, vettä lienee auto saanut vettä moottoriinsa ja moottori pysähtyi vesiojan kohdalle. Senaikaisessa autossa oli kampikäynnistys. Albert Lindström ryhtyi käynnistämään kammella autoaan ja siihen oli ilmeisesti jäänyt vaihde päälle. Auto käynnistyi ja lähti saman tien liikkeelle sysäten isäntänsä tien oheen ves~OJaan. Albert Lindström jäi auton alle ja menehtyi hukkumalla. Kuorma-autot Paikkakunnan ensimmäinen kuorma-auto hankittiin Kuurun taloon Riku Pylkkäselle 1928. Tämä oli tekniikan uutuus ja oli raju peli verrattuna hevoskuljetukseen. Kuormaan saattoi mahtua jopa kymmenen kuutiometriä halkoja. 1949 sillo'inen kyläkauppias Erkki Kataniemi hankki kuorma-auton Ford-mallia 1937 ja sen kantavuus oli 3000 kiloa. Autoa k äytettiin soran ajoon kyläteille ja kauppatarpeitten ynnä muitten kuljetuksiin.


96

Ensimmäisen sodan jälkeen valmistetun kuorma-auton hankki Ihastjärvelle Toivo Seppänen Pullialasta ja oli auto Ford Thames, vuosimallia 1949. Kuvassa oleva auto on jo vuodelta 1959. Kuvan omistaa Heikki Seppäne n Autokuljetukset yleistyvät varsin nopeasti. Autojen voima lisääntyi ja näillä autoilla liikkui jo lumiaurakin Ihastjärventeillä . Toivo Seppänen aurasi Ihastjärven, Kavalan ja Kokkosenlahden tiet autollaan ja lumiauralla. Kuljetuksista olivat etusijalla hiekka ja halot sekä kauppa-ajot. Ensimmäiseen varsinaiseen puutavaran kuljetukseen tarkoitetun kuorma-auton hankki Veikko Sairinen 1960-luvun tienoilla. Kuormaus tapahtui käsipelissä ollen pari kolme metriä korkean kuorman teko todella raskas ja voimia sekä taitoa vaativa tehtävä miesvoimin. 1960-luvun loppupuolella vasta tekniikka tuli apuun raskaaseen puutavaran kuormaukseen. Veikko Sairinen hankki hydraulisen kourakuormaajan. Kuormaaja oli asennettu vanhan kuorma-auton alustalle ja tätä autoa käytettiin vain kuormaukseen. Rasiahon kylällä kuorma-autoilijan ammattia harjoitti Arvi Weber vuosina 1952-1956. Hän ajoi autolla hiekkaa, halkoja ja muuta puutavaraa, Ihastjärventien hiekoitus oli myös Arvi Weberin tehtävänä. Hallsen veljekset Martti ja Heikki hankkivat myös kuorma-auton 1950-luvun alkupuolella ajaen kaikenlaista tavaraa hiekasta ja etupäässä halosta alkaen sekä myöhemmin meijerin maitoajoa kannukuljetusten aikaan monet vuodet . Kuorma-autoilijan ammatti oli tuolloin varsin raskasta, kuormat tehtiin miesvoimin ja voi hyvin kuvitella minkälaista on sorakuorman teko lapiopelissä kuumana kesäpäivänä . Se oli todella vahvojen nuorten miesten työtä. Autoissa sentään oli konekäyttöinen kippi, joten kuorman purkaminen sujui nopeasti. Tiedot kerännyt Esko Haponen

LINJA- AUTOLIIKENNE IHASTJÄRVENTIELLÄ Ihastjärventien tultua aikanaan rakennettua jonkinmoiseen kuntoon, ilmestyi tännekin siihen aikaan harvinaisuuksia ; henkilö autoja . Vasta v uonna 19 36 aloitti Mikkelin k a upungista oleva Hjalmar ( Jalmari) Pastinen lin ja-autolla liikennöimi sen Ihastjärvelle . Se oli s uuri tapaus k y lälle ja auto pullisteli suo rastaan matkustajista. Kun o li ollut keskustelua siitä , mi h i n asti kannattaisi auto ajaa, oli eräs silloisista Ihastjärven i sännistä vähän vähätellen sanonu t , ettei Pullialaan kan nata ajaa: ei sieltä ketään ole lähtemässä. Kävi kuitenkin ni i n , et -


97

tä tämän isännän kohdalla oli jo auto aivan täynnä ja hän jäi tien laitaan, josta hänet kyllä haettiin uudella vuorella. Ensimmäisenä kuskina oli Reino Kysk, kotoisin Otavasta. Vuonna 1937 tuli linja-auton kuljettajaksi Viljo Nironen, nuori mies, syntyisin Hirvensalmelta . Hänen uransa Ihastjärven linjalla kestikin sitten pieniä sotien aiheuttamia taukoja lukuunottamatta aina vuoteen 1982 saakka.

Viljo Nironen 30-luvun alussa Mikkelin torilla. Huomatkaa senaikuinen kuorma-automalli. Kuvan omistaa Viljo Nironen. Ensimmäinen linja-auto oli merkkiään Ford ja silloisen autorakennustaidon puutteellisuudesta johtuen kaikenlaisia vikoja ilmeni tavantakaa. Moottorit olivat heikkotehoisia ja t ien ollessa lähinnä syksyisin ja keväisin kynnöspeltoa muistuttavaa, oli matkan teko hyvin hidasta, mutta eihän silloin ollut niin tulenpalavaa kiirettä, ellei sitten uusi kansalainen ilmoittanut tulostaan tähän maailmaan niin kuin joskus saattoi tapahtua. Syksyisin pakkasten tullessa auto piti ajaa yöksi Pullialassa pahnakasaan, sillä mitään pakkasen kestäv~ä jähdytysnesteitä ei silloin vielä ollut ja muutoinkaan huonojen akkujen johdosta ei autoa olisi jaksanut veivata kammella käyntiin. Tie o li mäkistä, kapeaa ja mutkaista . Kerrottiinpa Kuurun mutkan olleen niin kiperän ennen aikaan, että takavalot näkyivät etupuolelle, kun auto mutkista puikkelehti. Myös portit hidastivat linja-auton kulkua, s~llä vielä linja-autoliikenteen alettuakio niitä oli monia, enimmillään niitä oli melkein 30. Vähän kerrassaan ne poistuivat tieltä autoliikenteen viikastuessa ja automiesten jättäessä ne melkein aina auki jälkeensä.


98

Ihastjärventien ensimmäiset 1injaautot. Vasemma11a o1eva on ennen sotaa 1iikennöinyt ja oikea11a uudempi sodan jä1keen 1iikenteeseen tu11ut. Kuvat omistaa Vi1jo Nironen. Kaikista haka1uuksista johtuen ajoaika Ihastjärven ja Mikkelin välillä oli toista tuntia, menipä kerran rospuuttoaikana jopa kaksi tuntia matkalla ja aina kuitenkin eteenpäin mentiin. Paksun lumen tul1essa talvella ei tie ollut liikennöitävässä kunnossa, vaan linja-auto seisoi keskitalven. Talvisodan syttyessä keskeytyi luonnollisesti myöskin linja-autoliikenne ja sodan päättyessä tuli ongelmaksi polttoaineen saanti. Jonkinmoiseksi pelastukseksi tuli silloin autoihin asennettava häkäpönttö, joka käytti polttoaineena joko koivupilkkaitä tai puuhiiliä. Näin Ihastjärvenkin autoon asennettiin vuonna 1940 häkäpönttö. Huolellisen ja hyvähermoisen miehen käsissä kyllä linjuri jotenkuten kulki, mutta joskus joutuivat matkustajat suurimmissa mäkilöissä työntämään avuksi, kun voima ei riittänyt. Varsinkin puuhiiltä käyttävän häkäpöntön täyttäminen oli nokeavaa työtä, joten ajuri saattoi ennenpitkää muis tuttaa lähinnä nokikolaria, mutta näinkin linja-auto kulki kun parempaa polttoainetta ei ollut saatavilla sodasta johtuen. Vuonna 1941 Ihastjärven linja-autoliikenne siirtyi sitten Hjalmar Pastiselta autoilija Viljo Nirosen omistukseen ja hän jatkoi sitä itse aina vuoteen 1982 saakka jolloin liikenteen harjoittaminen siirtyi nuorempien käsiin . Sota alkoi uudelleen 1941 ja linja-autoliikenne Ihastjärvent iellä keskeytyi joulukuussa 1941 moneksi vuodeksi. Viljo Nironenkin joutui v uosiksi armeijan leipiin. Vasta vuonna 194 6 aloitti linja-auto uude llee n liikennö imisen Ihastjärventiellä. Kaikenlainen t arvikepula oli sodan jäljiltä h uutava, renk aita ei tahtonut saada ja polttoaineen a oli edelleen kotima ine n puu . Tie oli jos mahdo llista entistäkin h e ikommassa kunnossa . Kukapa sitä sotavuosina olisi kunnostanut . Siksi keväi s i n v arsinkin a uto a j oi ainoastaan Laukanpellolle saakka koska pohj oispää tiestä o l i aina pitkään täysin ajokelvottomassa kunnos sa .


99

Polttoaineti l anteen 1947 alkaessa Suomessa kin p arantua alett i i n saada l inja- a u toon bens i i n i ä . Kun täh ä n a sti a j o o li a ina kes keytynyt l umen t akia t alvella, ratkais i Nironen tal viaj o-ongelman asentamalla linja-auton no kkaan t ien o sakka ide n h a nkkiman l umi auran, j o lloi n auto a u rasi its elleen tien ja näin liikenne a l koi läpivuoti sena Ihastj ä rve n tie l lä. Matkustaj ilta kanne t tiin talvisaika an e rillistä lumilisää, jolla s i t ten korvattiin Niroselle tie n a u r auksesta aiheutunut y l i mää räine n kulu ja vai va. Hyötyiväthän t i en aukiolasta kaikki muutkin, ei ainoastaan linj a-auto. Va s ta 1950-luvulla tulivat s i tten kuorma -autot tietä a uraamaan. Linj a - auto v ei ja toi ihmisiä, mutta s en kuljettaj a oli monessa asias s a muutoinkin kyläläisten palvel i j a; hän t oimi tti k aike nl ais ia kaupunkiasioita aina hiivan ostosta isompiin ja v aativamp iinkin hankintoihin saakka. Myös postin kuljetus Ihast j ärve l le tul i linja-autolla tapahtuvaksi 1952. Linja- aut o liikenteen tulo kylälle muutti ihmisten elä mä ä Ihast järvell ä e nemmän kuin ehkä mi kään muu tapahtuma ti e n s a a n n in j älkeen. Pä äsiväthän nyt ihmiset "maalikylään " silloin kun halusivat, k a upunkimatkan ollessa tähän asti vuoden kohoko hta , ehkä markki noiden aikana tapahtuv a. Myös yhden ihmisen, Vilj o Nirosen e l ä mäntyö tällä alalla hake e vertaistaan e hk ä koko Suomessa. Häne n ajotaitonsa ja ajotapansa oli varmaa, t ä stä j o ht ue n e i kolareja linja-autolla hänen ajamanaan sat tun ut ja ihmiset v oiv at luottaa siihen, että linjuri kulki a ina ajallaan oli i lma ja keli millainen taha nsa. Es ko Hänninen

Uusinta mallia oleva Ihastjärven Linja Oy:n linja-auto, joka nykyisin liikennöi Ihastjärven tietä. Kuva Viljo Nironen.


Ko u 1utoimin ta


1 00

KOULUJEN HISTORIA Ensimmäinen koulu Ihastjärven tien varrelle perustettiin v uonna 1898, jolloin Ihastjärven kansakoulu aloitti toimintansa koulua varten rakennetuissa uusissa tiloissa. Päätös koulun aloittami sesta oli tosin tehty jo edellisenä vuonna. Pullialaan perustettiin oma koulu vuonna 1921 ja Paajalaan vuonna 1946. Pullialan kansakoululle rakennettiin 1950 omat tilat, mutta Paajalan kansakoulu toimi yksiopettajaisena vuokratiloissa lakkauttamiseensa saakka eli vuoteen 1965, jolloin koulupiiri liitettiin Ihastjärven koulupiiriin. Pullialan kou lu yhdistettiin Ihastjärven kouluun vuonna 1970. Koulujen lakkauttaminen johtui oppilasmäärien vähenemisestä. Koul ujen vaiheista kerrotaan seuraavassa järjestyksessä: Ihastjärven koulu Pullialan koulu Paajalan koulu Kouluasiaa on myös muistelmassa kiertokoulusta ja kertomuksessa koulumatkasta niiltä ajoilta, kun omalla kylällä ei vielä ollut koulua. Järvenkin yli jouduttiin joskus koulumatkaa kulkemaan . Työryhmä

Ihastjärven perinnealueen luultavasti ensimma~nen koululaisten ryhmäkuva. Kuvasta on tunnistettu ylimpänä Kalle Liukkonen sekä takarivissä vasemmalla Kalle Hänninen . Kolmannessa rivi ssä oikealla Vilho Seppänen ja kolmas oikealta Emil Halinen. Opettaja Olga Seppäsen vieressä Aino Liukkonen. Eturivissa toinen vasemmalta Vihtori Hänninen sekä Viljo Kääriäinen ja Toivo Rahikainen. Kuva on vuosisadan alkupuolelta ja sen omistaa Emil Hänninen.


101 TUTKINTO-TODISTU~ jonka. on saanut

X' .f/.ll Jt u oft a n oppi tas

L ukuv u onna 187 L . 7

K äytös

-4--u.;::.. 1

Edislyk.sel.

Oppi -aineet.

Muistutui<>ia.

Jumaluus- oppi . . . Suomenkieli . . . . . . .

__ __ _

.,.

//

Laskento .. . . . . . . . Muoto-oppi .· . : . . . . . . Luonnontiede . . . . . . . . Maatiede . .. .. Historia. . . . . .

~;~-·-1' - - - -

-

h---- -

.(__.

~­ ~­

Kaunokirjoitus . . • . • . .

,(_ .

Kuvaanto •...•

-i...

Laulanto . •. .

~ ----

Voimistelu . • . Käsityöt . ..

,..

......

- --- -

~-

fZL, ~·.e t?.-e_z;;__..

Arvos a na t ovat: Hyv& • . . . . . . . TyydytUlvi . . •• . Vä.lttiv~ . . . . . . Heikko .•.• . ..

4. 3. 2. 1.

Mikkelissu ~ kuun / 1 p iiiviinii 18 7 .t:.. •

Harva Ihastjärven lapsi sai kou l uopetusta vielä viime v uos i s adalla, sillä lähin k o ulu o li Lin na nmäen koulu Mikkelin pitäjän kirkonkylässä. Ma t ka oli ni i n p i tkä , että kotoa käsin ei siellä voinut kä ydä, v aan oli a s uttava koulukortteerissa. Kuitenkin Maria Häkkinen Ihas tjärven Toivarista jo vuonna 1872 oli oppia saamassa opettaja Liisa Väänäs en oppilaana.


102

IHASTJÄRVEN KOULUN HISTORIA Mikkelin maalaiskunnan yleisessä kuntakokouksessa Mikkelin pitäjän tuvalla maaliskuun 29 . päivänä 1897 tehtiin seuraavansisältöinen päätös kokouksen pöytäkirjan 5 §:n mukaan "Keskusteltavaksi otettiin anomukset kahden uuden kansakoulun perustamisesta tähän Mikkelin maalaiskuntaan . Ja koska kirkkoherranvira ston antamien ilmoitusten mukaan on Wanhamäen pohjakunnalla 125 ja Ihastjärven pohjakunnalla 155 koulu-ijässä olevata lasta , niin hyväksyttiin molempain pohjakuntein anomukset sillä seurauksessa, että Wanhamäen kansakoulu , jolla on tilaisuus saada valmiit huoneet , avataan tulevana syksynä eli v. 1897 , mutta Ihastjärven kansakoulu , jolle ovat uudet huoneet rakennettavat, avataan syksyllä 1898."

Samassa pykälässä mainitaan edelleen, että "Ihastjärven kansakoulua varten hyväksyttiin lautamies Heikki Wäisäsen tekemä tarjoo mus-ehdotus " , joka koski koulun rakentamista. Pöytäkirjan mukaan kuitenkin "pohjapiirustus pisennettiin 1 metri salin ja 1 metri kamarin puolelta".

Ihastjärven koulu vanhassa asussaan. koulun arkistosta.

Kuva

Ihastjärven

Väliaikaisessa kunnalliskokouksessa toukokuun 2. päivänä 1897 valittiin Ihastjärven koulun ens immäinen johtokunta, johon tulivat pastori V. A. Markkula, talolliset Johan Myyryläinen, Albin Rahikainen ja Abel Halinen sekä emännät Ida Rahikainen ja Hilma Häkkinen. Johtokunta sai tehtäväkseen sopi a koulun raken-


10 3

tajan, lautamies Heikki Väisäsen kanssa vuokra - asioista. Kuntakokouksessa o li siis alustavasti hyväksytty koulun rakennussuunnitelma: "Wuokraaj a rakentaa seuraavat huoneet : Uusi päärakennus mukana olevan pohjapiirustuksen mukaan, jonka kunta saa tarkastaa ja korjata. Ulko huoneet: Yksi aitta, läävä yhdelle lehmälle sekä lampaille, rehuhuone sekä halkovaj a, kaksiosainen makki, kuoppa ja kaivo." Vuokrasopimus hyväksyttiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja vuosivuokraksi tuli alustavasti kolmesataa markkaa . Koulun johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa Heikki Väisäsen talossa kesäkuun 21. päivänä 18 97. Johtokunnan esimieheksi valittiin pastori Markkula, joka hoiti tehtävää vuoteen 1907 saakka. Johtokunta käs i katsomassa uuden koulun paikkaa, mistä katselmuksesta pöytäkirja kertoo seura avasti: "Johtokunta oli katselemassa paikkaa rakennett aval l e kansakoululle Hiilikankaalle, johon koulu ehdotettiin nykyisen paikalla sijaitsevan torpan ruispellon yläpuolelle, koulun peräseinä pitkin maantien vartta ja pihapuoli metsän puolelle, luokkasali etelään ja kyökki, yksi asuinsuoja pohjoispuole lle ynnä toinen asuinsuoja ja porstua keskelle." Samassa k okouksessa tehtiin lautamies Väisäsen kanssa tarkka "vuokra- ja rakennuskontrahti". Vuosivuokraksi sovittiin em. 300 markkaa.

:; 'f: . 1::~' ~. ·- ·•

:

Opettajan v iranhakui lmo itus

llriwituksia.

Opettajattaren virka . toistaiseksi julistetaan· täten haet· tavaksi Mikkelin pitt.jän lhastj!Lrw ven -_kylän Vasta.raketussa uudessa ylhäisemmässll. sekakansakoulussa johtokunnalta ennen tulevan lleinll.kuun 7 päivää, virka on vastaanotettava e;lokuun 1 p. tänä vuonna. Pa.lkkaedUt :- ·valtiolta 600 " ::::.:

JDk., kunnalta 300 mk. i·ah~ _ puO­

le\ oppilaiden _sisäänkirjoitusra•hoj§ta, a.sunno_ksi · 2 . kaqt3.tia, keif- .. tiö]a tarpeelliset ulkohuoneet;läm· plr ja. · öljyvalo, 2 'niittatynnyrin alaa valmista _ p__eltoa ynn,ä kesälaidul) 1 lehw!t-lle ja lampaflle. Etuoikeus · 0{1' Sillä, · joka tOdistusten kautta Osot~utuu kykeneväksi

poikain käsitoidenjoht;:~omisecn, josta valtioapu ja kunnan palkka on yhteensä 150 mk .. Koulu sijaitsee kauniilla mäellä ' a~yan maantil)n · Varrella, 22 .kilometriä Mikkelin kaupungista. · Johtokunnan puolesta. : V . A. lJiarkl.wtllt. Osoite : Mikk e li.

Ihastj ärven koulun opettajan viranh a kuilmoitus vuodelta 1898. Tähän virkaan haki s itten opettajaksi Olga Markkane n, sittemmin Seppänen ja hänen pitkäaikainen opettajan toimensa Ihastj ärvellä alkoi.


104 Vuoden kuluttua pidetyssä väliaikaisessa kunnalliskokouksessa toukokuun 2. päivänä 1898 päätettiin, että "Ihastjärven kylän ylempään yhteiskansakouluun, joka ennen tehtyjen päätösten mukaan pitää olla valmis tulevan elokuun 1. päivänä, päätettiin toistaiseksi ottaa naisopettaj a sekä poikia varten käsi työnopettaja, joille edelliselle kunta maksaa vuosittain, paitsi niitä etuja, jotka kartanon omistaja suorittaa, 200 markkaa ja 100 markkaa eläinten rehupalkkioksi, öljyvalot ja lämmön, sekä puolet oppilaisien sisäänkirjotusrahoista, sekä jälkimmäiselle käsityönopettajalle 150 markkaa, valtio ottaa osaa 50 markalla vuodessa. Mainittakoon, että kesäkuun väliaikaisessa kunnalliskokouksessa samana vuonna myönnettiin kunnan viinaverovaroista 1.000 markkaa koulukaluston hankkimiseen ja opettajan palkkaamiseen. Niinpä sitten opettajan virka julistettiinkin haettavaksi ilmoituksella paikkakunnan sanomalehdessä. Koulun opettajaksi valittiin opettaja Olga Markkunen jonka nimi avioliiton solmimisen jälkeen vaihtui Seppäseksi. Hän toimi opettajana Ihastjärven koululla lyhyitä virkavapauksia lukuunottamatta 20 vuotta. Opettaja Seppllnen muistetaan taitavaksi, mutta myös vaativaksi opettajaksi. Varsinkin uskonto ja maantieto olivat hllnelle läheisiä aineita. Opettaja Seppänen oli saanut koulutuksen myös poikien käsi töiden opettamiseen. Erityistä poikien käsityön opettajaa ei siis aluksi tarvittukaan . Nuoren opettaja Markkusen ensimmäisiä tehtäviä oli koulun vihkiäisjuhlan järjestäminen . Lokakuun 3. päivänä 1898 pidetystä juhlasta kertoo johtokunnan pöytäkirja seuraavasti: "Uusi kansakoulu vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa ja valittu opettaja Olga Markkunen, joka jo elokuun 29. päivänä oli toimensa alkanut, ryhtyi sitä kahtena koetusvuotena jatkamaan. Puheen piti esimies pastori V. Markkula . Kansaa oli kyläkunnasta runsaasti saapuvilla . Kouluun kirjoitettiin oppilaita 50 . "

Jouluna 1936 sai opettaja Olga Seppänen (Markkunen) kiitokse ksi adressin, jonka olivat allekirjoittaneet 284 hänen entistä oppilastaan. Opettaja Seppäsen lisäk si Ihastjärven koululla on ollut monta muutakin pitkäaikaista opettajaa. Helmi Rahikainen oli Ihastjärvellä opettajana vuodesta 1926 vuoteen 1948, siis 22 vuotta. Opettaja Rahikaisen jälkeen koulun opettajaksi tuli Lyyli Salojärvi, joka lähes kymmenen vuotta ohjasi ja kasvatti Ihastj llrven lapsia. Salojärven työtä jatkoi hänen tyttärensä Sinikka Häkkinen, joka pari vuotta oli äitinsä opettajatoverinakin Ihastjärven koululla . Vuoteen 1932 Ihastjärven koulu toimi yksiopettajaisena. Kesäkuun 15. päivänä 1932 johtokunta sai kuitenkin kokoontua valitsemaan alakoulun opettajaa. Virkaan oli hakijoita kaikkiaan 34. Yksimielisesti valittiin alakansakoulun opettajaksi elokuun 1. päivästä 1932 lukien opettaja Martta Albrecht, jonka nimissä virka oli seitsemän vuotta . Opettaja Albrechtin työn jatkajia olivat muun muassa Hilja Toiviainen neljä vuotta ja Taimi Sinkko kuusi vuotta. Myöhemmin koululla oli useita opettajia, jotka


105

viipyivät Ihastj ärvellä vuoden pari. Vuonna 1966 elokuun 1. päivästä lukien Ihastjärven koulun opettajiksi valittiin Raija ja Matti Koskinen. Elokuun 1. päivästä 1972 lukien kouluun perustettiin kolmas opettajan virka, jota hoitamaan tuli Jaakko Koskinen. Ihastjärven koulu on toiminut kolmeopettajaisena siis vuodesta 1972 alkaen. Aikaisemmin mainittiin, että opettaja Olga Seppänen opetti myös poikien käsitöitä. Mutta myöhemmin tarvittiin erityinen käsityön ohjaaja, koska seuraavat naisopettajat eivät poikien käsitöitä opettaneet. Pisimpään poikien käsi työn ohjaajana toimi Antti Väisänen, lähes parikymmentä vuotta. Ensimmäisen johtokunnan jäsenet mainittiin jo edellä. Vielä mainittakoon muutamia pitkäaikaisen johtokunnan jäseniä: Emil Häkkinen oli pitkään johtokunnan jäsenenä ja myös puheenjohtajana. Pitkäaikainen koulun taloudenhoitaja oli Heikki Seppänen. Tehtävää hoiti sittemmin myös hänen poikansa Laukanpellon .Eino Seppänen. Varsin pitkään johtokunnassa olivat myös Väinö Nurminen - puheenjohtajanakin - ja Viljo Salme. Johtokunta joutui huolehtimaan koulusta usein niukkojen määrärahojen turvin. Joskus koulua kunnostettiin talkoillakin. Koulun kenttäkin raivattiin aluksi talkoilla. Ihastjärven kansakoulun koulutyöntekijöistä mainittakoon Aino Tanttu s. Viljakainen, joka vuosikymmenien ajan huolehti koulun siivoamisesta ja lämmittämisestä ja valmisti maukasta kouluruokaa oppilaille. Aino Tantun työtä jatkaa nyttemmin Merja Väisänen. Ihastjärven kansakoulu oli aikoinaan laajan kyläkunnan ainoa koulu. Kun myöhemmin perustetut Paajalan ja Pullialan koulupiirit yhdistettiin Ihastjärven koulupiiriin, jäi kouluja toimimaan vain yksi. Paajalan yksiopettajaisen koulun lakkautuessa vuonna 1965 annettiin koululaiskuljetukset Sirkka Kataniemen hoidettaviksi. Pitkämatkaisia oppilaita on myös kuljetettu Nirosen (Ihastjärven Linja} linja-autolla. Koulu-uudistuksen myötä Ihastjärven kansakoulu muuttui peruskoulun ala-asteeksi 1.8.1974. Siitä alkaen ovat kaikki oppilaat ensimmäisestä luokasta kuudenteen vuosiluokkaan saakka käyneet koulua omassa kyläkoulussaan. Peruskoulun alkaessa jokaiselle koululle tuli kouluneuvosto, mutta nykyisin kouluneuvoston tilalla on taas johtokunta. Ensimmäisenä kouluneuvoston puheenjohtajana toimi Toivo Hänninen. Kun kouluun perustettiin kolmas opettajan virka, tarvittiin lisää opetustilaa. Aluksi saatiin kolmas luokkahuone, kun yhdistettiin kaksi asuinhuonetta. Tilat olivat kuitenkin varsin ahtaat ja puutteelliset. Ihastjärven uutta koulua varten oli varattu · aikoinaan tontti maantien varrelta noin neljä kilometriä etelään nykyisestä koulusta. Uuden koulun rakentaminen oli kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Siksi päädyttiinkin vanhan koulurakennuksen kunnostamiseen ja vähäiseen lisärakentamiseen. Puolivälissä 1970 lukua vanha koulurakennus sitten saneerattiin. Lisää rakennettiin pieni luokkahuone ja eteinen. Samalla uunilämmitys korvattiin keskuslämmityksellä ja koulukeittola uudistettiin nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Parin vuoden kuluttua rakennettiin vielä välttämättömät WC-tilat. Liikuntatilat ja teknisen työn tilat koululta kuitenkin puuttuvat, samoin pienopetus- ja terveydenhoitotilat.


106

Ihastjärven koulu toimii nykyisin maalaiskunnan ja kaupungin yhteisenä kouluna , kuten kuntarajoja aikoinaan muutettaessa s ovittiin. Koulupiiri on varsin laaja. Asutus Ihastjärven paika lli s tien varrella on vuosien kuluessa lisääntynyt. Koulu toimii laajan koulupiirin asukkaiden tärkeänä kokoontumispaikkana . Ko ulua k äyttävät kans alaisopisto, 4H-kerho, seurakunnan päivä kerho ja monet muut yhteisöt ja järjestöt . Iltakäyttö ä saattaa olla monena iltana viikoss a . Koulun kenttä on myös ahkeras s a k äytössä : k esällä p a lloilukenttänä ja talvella luis t i nratana .

Opettaj a Hel mi Rah i kainen j a yksi Ihastj ärven koul un l uokka ennen sotia . Eturiv i vasemmalta Tyyne Dyster, Aune Kääriäinen , taka riv i vasemmalta Anni Valkonen, Alma Tuhkalainen ja Toivo Hänninen. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen.

Martta Albrechtin oppilaita Ihastjärven koulun pihassa vuosi 1935 tai 1936 . Henkilöt: Eturivissä: Tauno Tiusanen, Aili Neuvonen, Rauha Tiusanen, Aili Häkkinen, Saimi Siitari ja Lyyli Remo. Takana vasemmalla: "" Kauko Ho kkanen, Veikko Hämäläinen, Veikko Sairinen, Eino Pulkkinen, Matti Liukkonen, Veikko Kovanen, Pentti Häkkinen ja Tauno Tiu sanen. Kuvan omistaa Hilkka Tiu sanen.


107

Helmi Rahikaisen oppilaita Ihastjärven koulusa. Kuvassa eturivi vasemmalta: Sirkka Seppänen, Helli Saarinen, Siiri Tiusanen, Irja Romo, opettaja ja Jenny Hokkanen. Takarivi vasemmalta: Aino Valkonen, Toivo Dyster, Kalle Hänninen ja Veikko Häkkinen. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen.

Ihastjärven koululaisia ja opettaja Helmi Rahikainen v. 1937. Ylärivi vasemmalta: Alma Tuhkalainen, Aili Neuvonen, Impi Hokkanen, Anni Valkoneo ja Toini Kontio. Kolmas rivi: Matti Liukkonen, Pentti Häkkinen, Kauko Hokkanen, Kalle Erola, Emil Hänninen, Veikko Sairine, Tyyne Dyster, Aune Kääriäinen ja Rauha Tiusanen. Toinen rivi: Toivo Hänninen, Martti Kakriainen, Veikko Kovanen, Aino Tiusanen, Eino Pulkkinen, Tuure Kirjalainen, Irja Laatikainen, Eevi Rahikainen, Lyyli Romo ja Aili Häkkinen. Eturivi: Martti Tiusanen, Tauno Närhi, Tauno Tiusanen, Matti Sairinen, Martti Hokkanen, Edith Romo, Lahja Romo ja Kerttu Erola. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen. Ihastjärven kansakoulun johtokunnan puheenjohtajat 1898-1906 1907-1909 1910-1918 1919 1920-1921 1921-1932 1 932-1963 1963-1969 1969-1974

V. Markkula Taavetti Liukkonen Mikko Häkkinen Hiskias Kovanen Hiskias Hänninen Heikki Väisänen Eemil Häkkinen Jaakko Kolari Toivo Hänninen


108

Taloudenhoitajat 1898-1910 1910-1917 1917-1957 1957-1974

J. Myyryläinen Mikko Häkkinen Heikki Seppänen Eino Seppänen

Peruskoulun aika Kouluneuvoston ja johtokwman puheenjohtajat 1974-1978 197'9 1980-1984 1985-

Toivo Hänninen Kaija Saksa Esko Haponen Kirsti Kolehmainen

Ihastjärven kansakoulun vakinaiset opettajat 1898-1918 1922-1926 1926-1948 1932-1939 1939-1943 1943-1949 1948-1956 1950-1963 1963-1964 1963-1964 196619661972-

Olga Markkunen, myöhemmin Seppänen Siiri Liukkonen Helmi Rahikainen Martta Albrecht Hilja Toiviainen Taimi Toivonen, nykyinen Sinkko Lyyli Salojärvi Sinikka Häkkinen, os. Salojärvi Hannu Saari Marjatta Saari Matti Koskinen Raija Koskinen Jaakko Koskinen

Veiston opettajat 1911-1918 1918-1929 1929-1930 1930-1946 1946 1947 1948 1948-1949 1950-1955 1955-1960

Emil Häkkinen Antti Väisänen Vilho Seppänen Antti Väisänen Vihtori Parkkinen Sauli Sinkko, Heikki Seppänen Antti Väisänen Paavo Kivinen Veikko Häkkinen Aulis Väisänen

Ihastjärven koulun keittäjiä Hilja Laatikaineo Hilkka Paavilainen Katri Hämäläinen Aino Viljakaineo Merja Väisänen


109 ----

r~~--

J'äästö-Todistus c.J/;//.r/},l /"trftitt r.5.Jla1ur twl Jaf?Ja/rHe!t~ta. e2i1v.aaL .fLCv~~~~/ syntynyt

1

1 1

..

,<171:.

_kuun -

_kuun

2

p.

suorittanut koulun oppimäär<in

_/

1?7/--

:2f

..rf.f, on

käytöstä,

p. • 8- f ja kirjoitettu tähän kanll.,kouluun

sen jälkeen käynyt kouluss.'

täydell~~t:

r

~w

lukukautt.' j.' on nyt

Kpulu-ajollann on . hän osott.,nut

7-aä .

~~/,la,:-a-å ///huolellisuuttaja tarkkaa,·•isuutta sekä

koulun oppi· ja h;ujoitus-aineissa osottanut seuraavalla ta\·aUa an·osteltua ed istystä: Uskonopissn . .

.

. . .

r

.

f

Äidinkielessä: a) lukemisessa

j'_

b) kirjallisissa harjoituksissa

lc .

Maantieteessä Historiassa

.

!

Laskennossa . M\l()to-opissa sekä pintain ja kappalten mjltaamisessn Luonnontieteessä Piirustuksessa . Kaunokirjoituksessa . Laulussa .

.

Voimistelussa Käsitöissä

Mikk~lin

Ar\·o~a nat

.

~

pitäjässä

-~~1!:-.

/..f.._p:nli

.kuun ...

190 :1.

1

o,·at: hyd. (10 ja 0), tyy~l.dtii,·ii (9 ja. 7). v:iltt:i\".i (G j1' G), hf'ikko (.1 jo. 1).

.

j

Että se oppimäärä, joka tässä kansakoulussa oikcutt.1.a pääs tötodis tukscn saamiS<'cn, päiiasiallisesti vastaa nykyään ,-oimassa olc,·:ia ~t.'i kanMkouluku.-..•ia , todistaa '

.~~-----~

·--- ~~ Knu'-tlkoulujt"nll~.

~~

..

Ihastj ärven kansakou1un ensimmäisiä Paavilainen oli käynyt koulunsa läpi .

.

~-----~ ~

päästötodistuksia.

~

~

Kaarl


110 PULLIALAN KOULUN HISTORIA Pullialan kansakou l un johtokunta kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa Halilan Seppäsessä 7 . päivänä joulukuuta 1919. Läsnä olivat isännät G. Hä nninen, R. Hänninen ja J. Saksa sekä Olga Seppänen. Jo ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta esittää oman koulutalon rakentamista. Vuoden kuluttua ensimmäisestä kokouksesta voimme pöytäkirjasta lukea , että "koulu viimeinkin voisi alkaa kevätlukukauden alusta 1921." Johtokunnan p öytäkirjan mukaan koulu alkoi 22. päivänä elokuuta 1921 Peltolan talon tuvassa Pullialassa. Opettajana alotti silloin toimintansa Pullialan koulussa Olga Seppänen joka muutti tänne Ihastjärven koululta . Veistan opetusta annettiin Etelätalon tuvassa kahtena iltana viikossa lukuvuonna 1921-1922.

Pullialan koulun oppilaat 1920-luvulta koulun toimiessa Multamäen talossa. Opettaja Olga Seppänen vasemmalla ja veistonopettajana toiminut Kalle Hänninen oikealla. Oppilaat takana vasemmalta: Reino Moilanen, Kalle Sievänen, Huugo Juurakko, Arvi Pulkkinen, Eino Huikko ja Eino Moilanen. Opettajasta oikealle: Toini Hänninen, Otto Keituri, Eelin Hänninen, Sylvi Keituri, Toivo Seppänen, Elna Hokkanen, Lauri Kakriainen, Sylvi Pöyry, Eino Kakriainen, Esa Halinen, Hokkanen, Eero Leikas, Edessä vasemmalta: Aino Hänninen, Saimi Häkkinen, Saimi Hurskainen, Ida Matiskainen, Saimi Tiihonen, Toini Leikas, Elma Mikkanen, Lyyli Halinen ja Tyyne Hänninen. Kuvan omistaa Esko Hänninen. Vuonna 1922 koulu aloitti toimintansa Multamäen talossa, johon se muutti Pullialasta Peltolan talosta. Tässä Multamäen talossa Pullialan koulu toimikin lähes kymmenen vuotta ja täällä aloitti työnsä Pullialan koulussa pisimmä n työrupeaman tehnyt opettaja Alli Wilppula, myöhemmin Penttinen . Hän opetti Pullialan lapsia yl i kaksikymmentä vuotta.


111 Multamäestä koulu siirtyi Kalle Valjakan taloon Rasiahelle vuonna 1931 ja toimi siellä kunnes oma koulutalo valmistui vuonna 1950 . Pullialan koulu toimi vuosikymmeniä n.s supistettuna kansakou luna, yksiopettajaisena kouluna. Kaksi alinta luokkaa kävi syksyisin, keväisin ensin alakoulua ja sitten alkoi neljän ylemmän luokan varsinainen kansakoulu. Sotavuosien aikaan tuli sitten kevättalvella pidettävä kurssimuotoinen jatkokurssi jo koulunsa päättäneille oppilaille. Sitä ei monikaan enää käynyt, kun sodan aikana oli kaikkien mielessä tärkeämpääkin tekemistä. Jatkokurssi-ikäiset pojat olivat k a ikki silloin metsäajoissa talvella tai muissa aikuisten miesten tehtävissä . Pullialan koulun johtokunta oli tehnyt vuosien mittaan lukuisia yrityksiä oman koulutalon saami seksi. Koulun rakentamispäätöksen saamisen jälkeen ei ole merkintöjä rakentamisesta koulun johtokunnan pöytäkirjoissa. Rakentaminen 1940-50-lukujen vaihteessa sattui pahaan työttömyyden aikaan. Kyläläiset tietävätkin kertoa, että koulun alueen raivaamis- ja rakennustö issä voitiin tarjota työpaikka monelle työttömä lle . Tiekin koululle Ihastjärventieltä tehtiin pelkästään mies- ja hevostyönä. Vuosikymmeniä kestäneiden sitkeiden yritys ten täyttymyksestä kertoo 13. päivänä maaliskuuta 1950 pidetyn johtokunnan kokouksen pöytäkirjan 2. § lyhyesti ja asiallisesti: "Koulun vihkiäisjuhla päätettiin pitää 16.4.1950. Päätettiin ohjelmasta ja tarjoilun järjestämisestä."

Pullialan koulun oppilaat vuonna 1938 koulun toimiessa Rasi ahalla Valj akan talossa. Opettajana oli silloin Alli Penttinen. Oppilaat eturivissä vasemmalta oikealle:. Olavi Hännine n, Simo Liukkonen, Martti Halinen, Aulis Saksa, Tauno Kovanen, Kauko Hokkanen, Aulis Moilanen j a Eino Halinen. Toinen rivi:


112

Esteri Puikkonen, Sirkka Saksa, Laina ja Toini Laatikainen, Hilkka Saksa, Ei1a Karvonen, Senja Hytönen, Suoma Laatikainen, Kerttu Leikas ja E11i Hokkanen. Ko1mas rivi: Esko Hänninen, Eino Laatikainen, Erkki Ha1inen, Taimi Liukkonen, Liisa Penttinen Eevi Liukkonen, Mirjami Hänninen, Saara Hokkanen ja AnnaLiisa Liukkonen. Y1ärivi: Toivo Hokkanen, Tauno Leikas, Eino Parantainen, Pentti Hänninen, Uuno Pöyry, Veikko Liukkonen, Lauri Hokkanen ja Tauno Moi1anen. Kuvan omistaa Laina Seppänen.

Uusi Pu11ia1an kou1u vihkiäisjuh1ien aikaan 16.4.1950. Kuvan omistaa Laina Seppänen . Tässä talossa PulNyt koulupiiriin oli saatu oma koulutalo . lialan kansakoulu toimi lukuvuoden 1969-1970 loppuun asti kaksiopettajaisena kouluna. 1970-1971 lukuvuoden alusta Pullialan koulupiiri yhdistettiin Ihastjärven koulupiiriin lapsiluvun väh e misen takia.


11 3

Pullialan koulun keittolan toiminnasta Koulukeittolan toiminnasta keskusteltiin Pullialen koulun johtokunnan kokouksessa jo vuoden 1923 lopulla. Tuolloin kuitenkin todettiin, että koululla ei ole tiloja koulukeittolaa varten, mutta varattomille oppilaille päätettiin antaa päivittäinen maitoannos . Vuonna 1924 kuitenkin päätettiin keittää ruokaa neljänä päivänä viikossa, vuonna 1925 kolmena päivänä ja vuonna 1927 ruokaa valmistettiin viisi kertaa viikossa. Toiminta oli epävarmaa alkuaikoina sekä sopivien tilojen että myös määrärahojen niukkuuden vuoksi. Keittäjänä ja siiv6ojana aloitti Jenny Malinen. Hän oli useita vuosia koulun työntekijänä. Näitä tehtäviä hoitivat hänen jälkeensä monet kylällä asuvat naiset lyhyinä jaksoina. Keittola ei varsinaisesti toiminut 1930-luvulla. Sotavuosina kuitenkin jaettiin koululaisille lämmintä ruokaa, kauravelliä tai lihakeittoa. Joskus jaettiin vain päivittäinen maitoannos. Vähitellen keittolan toiminta vakiintui, kun kunnat velvoitettiin huolehtimaan siitä. Pullialen koulun keittäjänä oli vuodesta 1955 koulun lopettamiseen asti Soini Hänninen. Hajamerkintöjä Pullialan koulun johtokunnan pöytäkirjasta

Päätettiin antaa Ihastjärven koululle lainaksi kaksi pulpettia lukuvuodeksi 1929-30. Vuonna 1930 päätettiin perustaa laatukasvi tarha. Päätettiin ostaa siemeniä oppilaille, että he voisivat kotona hoitaa keittiökasvitarhan kasveja . vuonna 1934 Hämäläisellä.

päätettiin

teettää

potkupa1lo

suutari

Kalle

Edelleen vuonna 1925 "kun koululla on yksi ainoa lamppu päätettiin kysellä etukaupungin kouluilta, ne kun ovat saaneet sähkövalot eikö sieltä saisi kaksi koulullemme." (13.9.1925 § 6). Koululle tietä rakennettaessa ns. Selkärankamäkeä madallettiin noin kaksi metriä. Koul un tien rakennusmaa vedätettiin hevosilla tästä mäestä. Koulurakennuksen urakoitsija oli Kalle Hämäläinen. Pullialan koulun johtokunnan puheenjohtajat 1919-21 1922 1922-25 1925-30 1931-34 1934-54 1954-60 1961-67 1967-70

Gregorius Hänninen Viljami Kakriainen Jeremias Saksa Otto W. Leikas Eetu Hänninen Aapeli Hämäläinen Einar Liukkonen Esko Hänninen Aulis Saksa


114

Pullialan koulun opettajat 1921-23 1923-26 1926-27 1927-48 1948-50 1951-52 1952-53 1953-70 1961-62 1962-63 1963-70

Siiri Gustaava Isotalo Olga Seppänen Saimi Koponen Alli Penttinen, os. Wilppula Maria Vähäsarja Elli Mäkipää Irja Liukkonen Mirjam Heiskanen Pentti Kakko Erkki Mustonen Paavo Forselius

Veistenopettajat Kalle Albin ltalle Vilho

Tiihonen Saksa Hänninen Seppänen ~ivo Rahikainen Aapeli Hämäläinen ,1·

PAAJALAN KOULUN HISTORIA Paajalan lapset kävivät aikoinaan koulua Ihastjärvellä tai Kavalassa tai sitten Mikkelissä Rouhialan koulussa. Matkat olivat pitkiä. · Talvisin kuljettiin yleensä suksilla ja syksyllä ja keväällä jalkaisin. Kun sitten kunta perusti Paajalaan oman koulupiirin, merkitsi ae helpotusta monessa kodissa. Koulu alkoi syyslukukauden a1ussa 1946 Eino Partin talossa ns. supistettuna kouluna. Kou~ua pidettiin talon suuressa tuvassa. Ensimmäinen opettaja Katri Leväsalmi oli opettajana Paajalan koulussa vuoteen 1952 saakka. Taloudenhoitajan tehtäviä hoiti koulun lakkauttamiseen saakka Eino Partti. Koulukeittolasta vastasi pisimmän ajan Auae Partti. Omaa koulutaloakin suunniteltiin, mutta vuonna 1965 Paajalan yksiopettajainen koulu kuitenkin lakkautettiin ja oppilaat on siitä alkaen kuljetettu autolla Ihastjärven kouluun.

Aune Partti oli Paajalan koulun keittäjänä useita vuosia vuodesta 1951 alkaen. Hän kertoo työstään näin: ~ttolaan saatiin maito koulutalon navetasta, perunat ja juurekset talon pellolta. Liha ja jauhot sekä sokeri, suola ja -.ut mausteet ostettiin Osuuskauppa Suur-Savosta Mikkelistä. Oppilaat keräsivät puolukat ja toivat joskus peruno!takin koulun keittolaan.

Ruokalistaan kuuluivat mannavelli, makaroonivelli, marjapuuro, joskus kokonaisista ohraryyneistä valmistettu uunipuuro, lihakeitto, sianlihakastike ja perunat, perunalaatikko jne. Jo siihen aikaan valmistettiin lantusta ja porkkanasta raastetta,


115

joka maustettiin sitruunalla. Kun lapsilta joskus kysyttiin, mitä he halusivat ruoaksi, he huusivat kuorossa: "Lettuja, lettuja, lettuja". Ja saivathan he sitten lettunsa. Kun oppilaita oli niin vähän, koulutouhu tuntui hyvin kotoisalta. Kaikki olivat kuin talon omaa väkeä.

Johtokunnan puheenjohtajat Hiski Vahvaselkä Heikki Mynttinen Kalle Haponen

1946-54 1954 1955-65

Opettajat Katri Leväsalmi (myöh. Haapiainen) 1946- 52 Ulla-Maija Jussila Salme Sairinen (s. Kosonen) Hellä Alava Sinikka Kosonen (nyk. Haponen}

Veistanopettajat Kalle Väinö Seppo Seppo

Haponen Ruhanen Hämäläinen Kataniemi

1946- 52 1952-55 ja 1957 1955-56 1958-1965

Kei.ttlijlit Elsa Laitinen Selma Reponen Martta Koponen Maija Partti

Maija Hyyryläinen Hilkka Hyyryläinen Aune Partti

Koulujen historiat koonnut Raija Koskinen


11 6

Paajalan koulun oppilaita koulun toiminnan alkuajoilta.

Koulukuva v. 1948. Eturivissä vasemmalta: Pertti ja Raimo Hyyryläinen, opettaja Katri Leväsalmi, poikien käsityön opettaja Kalle Haponen, Keijo Ollikainen, Maija Partti (Möller). Keskirivissä vasemmalla: Eila Sairinen, Pauli Laamanen, Risto Hyyryläinen, Seppo Hämäläinen, Meeri Suhonen (Vitikainen), Anja Koponen (Suhonen). Takarivissä vasemmalla: Seppo Arpiainen, Eila Haponen (Rastas), Mikko Vahvaselkä, Impi Hyyryläinen (Ylönen), Teuvo ~oponen, Esko Ollikainen (kuollut 1989).


11 7

Yläkuva vuodelta 1952. Opettaja Katri Leväsalmi, oppilaat: Kalevi Arpiainen, Raili Halinen, Leena Partti, Seppo Valjakka, Tuula ja Esko Haponen, Leena Reponen, Taisto Koponen, Matti Sikanen, Taimi Arpiainen ja Antero Kääriäinen. Alakuva vuodelta 1959. Opettaja Salme Sairinen, oppilaat: Esko Valkonen, Pekka Haponen, Olavi Mynttinen, Veikko Haponen, Matti Parkkinen, Veikko Hämäläinen, Heikki Koponen, Terttu Tiusanen, Raija Laurikainen, Jussi ja Helvi Partti, Elina Ruhanen, Liisa Matiskainen, Tytti Honkanen, Pirkko Valkonen ja Mirjam Matiskainen. Kuvat omistaa Martta Koponen.


11 8

KIERTOKOULU Nykyisen koulutusyhteiskunnan ihmiset eivät ole tietoisia, harva lienee kuullutkaan koulumuodosta , joka viime vuosisadalla ja pitkälti tälle vuosisadalle, oli ainoa koulumuoto, jossa maaseudun lapsi edes jossain määrin sai opetusta luku- ja kirjoitustaidossa ja muissa tiedoissa. Tällainen koulu oli kiertokoulu. Koulupakkoa ei .vielä ollut ja kyläkoulutkin olivat vasta syntyvaiheessa. Seurakunta on aina ollut mukana ihmisten henkisen kehityksen edistämisessä. Niinpä luku- ja kirjoitustaidon oppiminen on ollut tärkeintä uskonnon opetuksen ohella. Kirkko toteutti näitä tavoitteita kinkereitä ja kiertokouluja pitämällä jokaisessa kylässä. Kylällämme muistetaan pidetyn kiertokoulua niistä ajoista kuin kinkereitäkin. Koulu pidettiin aina edellisvuoden kinkeritalossa, josta kierrosta nimikin johtunee. Koulu kesti talvi s in kuusi viikkoa . Sitä kävivät aikoinaan kylän lapset, joilla ei ollut mahdollisuutta käydä kansakoulua. Näin oppilaat olivat kouluikäisiä, mutta mukana saattoi olla jo miehen ikää lähenteleviä isoja poikia. Monille sen aikakauden ihmisille saattoi kiertokoulu jäädä ainoaksi opinahoksi elämässä. Koulun opettaja oli seurakunnan työntekijä ja tuskin mitään seminaaria

Kiertokoulun oppilaat vuonna 1925. Kuva otettu Paajalan Rusan talon pihalla. Kuvassa mm. Mikko, Otto, Martta ja Ada Haponen. Opettaja Ulla Turkkila. Kuvan omistaa Martta Koponen. käynyt. Työlleen uskollisena hän opetti oppilaitaan . Pääaineena oli ensisijaisesti uskonnon opetus ja oppikirjoina katkismus ja raamatun historia. Koulussa opeteltiin kirjoitusta ja yksinkertaisia laskuja. Kynien ja vihkojen asemesta käytettiin kivitauluja ja rihveleitä. Opettaja asui talossa, jossa koulu toimi, ja siitä talosta hänelle kuului myös ulospito. Kylällämme oli opettajana vuosikymmenien ajan Emma Pulkkinen. Kiertokoulua pidettiin vielä viimeksi 1930-luvulla . Tällöin oli jo oppivel-


119

vollisuus ja kansakoulu toiminnassa. Näin ollen tämän ajan kiertokoululaiset olivat alle kouluikäisiä tai alakoululaisia, jotka supistetussa kansakoulussa olivat talvet vapaana. Koska tätä koulua ei kehitetty eteenpäin, oli opetuskin hieman taantuvaa verrattuna kansakoulujen edistykseen. Entisten opettajien vanhetessa tämä kinkeriperinteessä kulkeva koulu loppui vähän kertanaan. Näin aikoinaan merkittävä opetusmuoto jäi historiaan kylän elämässä. Laina Seppänen

KOULUMATKAT

Eeva Partti muistelee kouluaikaa ja koulumatkaa Paajalasta Kovalan koululle: Oli vuosi 1930. Me tytöt ja pojat Haposesta, Ollikaisesta, Halisesta, Pirtiltä ja Partista taapersimme koulumatkaamme Kavalaan, kun omalla kylällä ei ollut koulua. Tie oli enimmäkseen metsätaivalta. Joskus syksyllä miesväki kävi laittamassa pitkospuita pahimpiin suopaikkoihin. Pakkasilla puut jäätyivät liukkaiksi. Niinpä joku saattoi liukastua ja pudota pitkospuilta. Siinä sitten istuit kahareisin puulla sukat, kengät, housut ja hameen helmat märkinä. Näin kävi minullekin, eikä siinä auttanut muu kuin mennä Taneli Parttiin kuivattelemaan vaatteita, että päivemmällä pääsi sitten kotiin. Talvisin hiihdimme, ja pysyihän latu ison joukon hiihtämänä kohtalaisessa kunnossa. Silloin tällöin iltapäivällä oli nuoskakeli. Sen ajan sukset eivät luistaneet nuoskalla. Sukset olkapäällä tehtiin kotimatkaa. Latu upotti ja kengät ja sukat olivat kotiin tultua aivan märät. Jalkoja pakotti joskus tällaisen koulumatkan jälkeen niin, että piti nostaa jalat kohti kattoa ja sätkytellä väsymystä ja pakatusta pois. Koulu alkoi aamuisin klo 9. Kotoa oli lähdettävä aikaisin, viimeistään klo 7 koska matkaa oli 6-7 kilometriä. Vuoron perään olimme järjestäjinä. Järjestäjän oli lämmitettävä koulun uunit ennen koulun alkamista. Iltapäivällä koulun jälkeen järjestäjät siivosivat koulun, kaksi luokkaa ja eteisen . Puut oli kannettava aamuksi sisälle, jotta sitten aamulla saataisiin tulet nopeasti uuniin. Kun järjestäjät pääsivät lähtemään kotiin, olikin talvella jo hämärää, ja sehän tietysti pelotti lapsia. Kun syksyllä Kokkomäellä isokokoine n härkä ja lehmät olivat metsässä laitumella, oli koulumatka minulle joskus kauhun paikka. Kerran jäimme koko luokka laiskanläksylle - muistaakseni katekismuksesta. Opettaja tuli aikanaan kuulustelemaan. Emme osanneet vielä tarpeeksi hyvin ja jatkoimme lukemista. Alkoi hämärtää ja siitä huolestuneena huokasin äänekkäästi. Luulin, että opettaja oli mennut omalle puolelleen. Mutta häntä seisoikin uunien väliss ä, tuli s ieltä ja kys yi tiukasti: "Kuka se


120

siellä äänteli 7" Nousin nöyrästi pystyyn. Opettaja tarttui lettiini ja kuljetti minut alaluokan taulun taakse arestiin. Kun koko tukkani oli letitetty yhdelle letille, oli siitä hyvä kannatella! Siellä minä kuuntelin toisten kotiinlähtöä pelko sydamessä. Oli jo melkoisen hämärää, kun minut armahdettiin. Päästyäni ensimmäisen talon ohi painelin polkua vauhdilla kivistä ja kannoista välittämättä. Huusin varmaan yhtä kova kuin Kokkomäen sonni. Toiset kuulivat huutoni ja päättivät mennä ison kuusen juurelle piiloon. Kun tulin kohdalle, pyrähtivät he sieltä kuin lintuparvi. Minä tietysti säikähdin, mutta yhdessä oli mukava jatkaa matkaa. Tällaisia ankeitakin asioita varmaan elämäni loppuun asti.

kouluajasta

säilyy

muistissani

Eeva Partti

Hilkka Tiusanen kertoo koulumatkastaan Ihastjärvi sääteli koulumatkojamme. Syksyllä kuljimme soutaen järven yli ja kävelimme loppumatkan koululle. Kun olimme alaluokilla, vanhemmat soutivat meidät yli järven. Myöhemminkin kovalla tuulella saimme vanhemmat turvaksemme veneeseen. Kun järvi alkoi jäätyä, kuljimme koulumatkat jalkaisin järven pohjoispuolitse. Matkaa tuli silloin noin kolme kilometriä. Ensimmäisinä päivinä jään yli kulkiessamme isä käveli edellä keppi kädessä ja kylän lapset perässä jonossa. Talvella matka taittui mukavasti hiihtäen suoraan järven yli. Pirkko Remo kertoo koulumatkoista Peisinkorven suunnalta Ihastjärven koululle oppilaat tulivat hiihtäen tai kävellen ja teiden parannuttua myös pyörällä. Kaukaisimmat Peisinkorpelaiset tulivat Myllyjoen takaa Mansikkamäeltä ja Laitisesta joista matkaa kertyi viitisen kilometriä. Nämä talot kuuluivat silloin Ihastjärven koulupiiriin. Juuvikylältä kuljettiin Pullialan kouluun, joka aikoinaan toimi Valjakan talossa Rasiaholla. I<auimmaiset Juuvikylän talot sijaitsivat lähellä Harjujärveä. Matkaa kertyi yli viisi kilometriä. Peräkylältä lähdettiin yksin kunnes lähimpien talojen lapset liittyivät joukkoon, esim. Jukarasta ja Kivimäestä. Syksyisin ja keväisin käveltiin ensin entisen Kääriäisen torpan ohi Kuuselaan ja sieltä edelleen Valjakkaan. Talvella hiihdettiin oikolatua Kivimäen riiheltä metsän poikki maantielle ja siitä Pöllösuon poikki kohti Aittaroisen lampea, jonka läheisyydessä koulu sijaitsi.


121

Pullialan puolen lapset kulkivat Rasiaholle, koulun ollessa siellä, kesällä Hevoskorven läpi metsäpolkua pitkin, mutta talvella Pullialan lahden ja Kirmasen lammen yli suksilla. Matkaa kertyi pisimmällä Kiviniemessä asuville yli kuusi kilometriä. Kun koululle oli lähdettävä jo aamusella useimmiten ennen seitsemää, oli se pienille aikamoinen urakka pimeällä kulkea, sillä minkaanlaista kyyditystä ei siihen aikaan ollut.

--------------------------------------------------------------Kun vuosisadan alussa Ihastjärvellä toimi ainoastaan yksi koulu, Ihastjärven koulu, oli sinne pohjoisesta päin erittäin pitkä matka. Niinpä harva silloinen kouluikäinen lapsi kävikään koulua Ihastjärvellä. Eri kulmakunnilta tulevien lasten matkat saattoivat olla monen mutkan takana. Rasiaholta Valamättääitä Sylvi Keljonen kävi Ihastjärven koulun, niinpä hän muistelee koulunkäyntiään Ihastjärvellä, jonne matkaa kertyi kotoa yli seitsemän kilometriä: "Syyspimeällä aamuisin kouluun lähtiessä äiti aina sytytti tuohikäppyrän kepin nenään ja tämä oli minulla soihtuna kädessä antamassa valoa ja näin kulkea Rasiaholle, josta Olavi Viljakaineo lähti mukaan. Matkan varrelta liittyivät taivallukseen Juuvikylästä Karvalin Einari ja Jukaran Taavi kuin myös Kyröstä Vilho Seppänen, jolle kertyikin pisin matka, yli kymmenen kilometriä. Koulumatkan ollessa näin pitkä emme jaksaneet joka yö kulkea kotiin. Talvella oli helpompaa, kun voimme käyttää suksia, mutta syksyisin ja keväisin me jouduimme kulkemaan jalkaisin. Usein olimmekin yötä Nikinmäellä, monasti koko viikko yhteen menoon. Sitkeästi kävimme kumminkin koulumme loppuun."


Muistoja työstä

-.. ... .'. ' ..

.

~

.

.. .:· :· .-. - - - -, . ..... . .- ·. tJ/IJJillilllll......-: ~~ . . ... -~. ~ . . ~ .~

.

·--:::.__.

=:=-=.

,.'

\


122

JOHDANTO ENTISAIKOJEN TYÖNTEKOON JA TEKIJÖIHIN Perinteisia työtapoja ja elämän menoa muistellessa saattaa saada helposti muistojen kultaaman ja kaunistaman kuvan. Näin etenkin, jos on vähän omakohtaisia muistoja tai perimätietoa yksittäisistä töistä tai elämänkulusta. Useimmalle lukijalle on entisaikojen ihmisten elämäntapa, työmenetelmät ja koko silloinen elinympäristö, täysin tuntematon. Pyrimme tässä edes vähän kirkastamaan sitä ajan haalistamaa kuvaa . Oleellisin ero nykyaikaan verrattuna lienee se, että ennenvanhaan melkein kaikki, mitä tarvittiin ja säästeliäästi kulutettiin valmistettiin itse kotona. Tärkeimmät kauppaostokset olivat vain suola, metsästystarvikkeet, "kanfärkki" ja kulkukauppiaalta ostetut naulat ja napit sekä muut pikku tarvikkeet. Ennen kuin perehdymme näihin useamman ihastj ärveläisen henkilön kirjoittamiin työn perinnekuvauksiin, haluamme lukijan mieliin tuoda sen, miten näistä eri tehtävistä muodostui työpäivä, työviikko, vuosi ja koko ihmisen elämänkerta. Näin pääsemme näistä ajan haalistamista muistoista menneitten sukupolvien olemassaoloon ja karuun todellisuuteen. Kirjan tekijät

Silloin ennen •••.•.•.• Työpäivät olivat entiseen aikaan pitkiä. Päivä saattoi jo alkaa aamu viideltä ja päättyi kello kaksikymmentä. Ruokatunteja oli kolme: aamiainen kahdeksalta, kahvitauko n. kello yksitoista, päivällinen kello neljätoista, sitten kahvi kello seitsemäntoista ja illallinen noin kello kaksikymmentä. Jokaisen ruokailun jälkeen oli ruokatunti, jolloinka otettiin oikein kunnon unet. Ruokahuusholli oli varsin yksinkertainen ennen. Pitkän pirtin pöydän äärelle kokoonnuttiin ruokailemaan. Kullakin oli oma paikkansa ja ruokailuvälineensä. Miehillä oli tavallisimmin puukko joko vyöllä tupessa tai seinän raossa josta se oli kätevä ottaa leivan leikkuuseen. Pöydällä oli paistikuppi, jossa kastettiin kukin omaa leivänpalasta ja palanpainikkeeksi juotiin vuoron peräan pöydällä olevasta piimätuopista. Tiskiä ei pahemmin senaikaisessa ruokailussa tullut. Vaikka työ, joskus raskaskin, oli hallitsevana ennenaikaan ihmisten elamässä - olihan se ainoa tae toimeentulolla - saatettiin silloisissa suurperheissä elää silti paljon turvatumpaa elämää kuin nykyisin. Perheet olivat suuria. Samassa ruokakunnassa saattoi asua monia perheitä, monia sukupolvia toinen toistaan tukien ja hoivaten. Voimme kuvitella vanhan savupirtin, jonka hämyssä vanha mummo rukkiaan polkee ja toisella jalalla antaa vauhtia heijalle, jossa talon nuorimmainen aloittelee elontaivaltaan. Siinä rukin hurratessa ja isoäidin hyräillessä kansanlaulua tai mielivirren säveltäan, antaa rukin poljenta sopivasti tahtia sävelmälle, kuin myöskin kehdosta kuulu-


1 23

va soolo-osa tulevan sukupolven esittämänä. "Siinä saattoi olla sellainen elämän monisointu, josta nykyisin sanotaan, että komppi oli kohdallaan ja intro toimi". Tämän menneen ajan kuvitelman vo i mme sovittaa vastakohdaksi nykyajan kahdeksankymmentäluvun i soäidille, joka yhä useammin asuu kaupungin kivitalokerrokse ssa monesti vain omassa seurassaan viettäen kylläkin sosiaalisesti turvattua, oven varmuuslukolla ja tirkistysikkunalla varustetun elämänsä vanhuudenpäiviään. Selailee aamupostin tuomia supermarketin tarjouksia, suunnittelee päivän kauppaos to ks ia, laskien riittävätkö eläkemarkat vain jokapäiväisten tärkei mpien tarpeitten ostamiseen, vai voiko osallistua o i kein k u l u tusjuhlatilaisuuksiinkin. Mennyt aikakausi, jota emme ole eläneet ja josta ainoastaan muistitietoa on jäljellä, näyttää meistä nykyihmisistä karu~ta ja ankealta. Mutta ehkä silloisessa ajassa oli sellaista elämisen laatua, jota nykypolvi e t s ii, mutta j ohon ei koskaan enää voida palata. Työtä ei silloin aina kaan pelätty. Esko Heponen


124

I<ASKIVILJELYS Kun esi-isämme siirtyivät aikanaan luontaistaloudesta, metsästyksestä ja kalastuksesta, viljelytalouden piiriin, olivat kaskenpoltto ja kaskiviljelys ensimmäisiä viljelymenetelmiä . Näistä entisajan kaskimaista muodostuivat nykyiset pellot. Näin tulen voima oli tehokas -pellonraivausväline. Sillä saatiin hetkessä nopea ja näkyvä muodonmuutos viljelykseen aiotulla raiviolla . Polttamalla risut ja maan pintakerros, saatiin maassa olevat ravinteet viljelykasveille käyttökelpoiseen muotoon . Olihan mustaksi palanut maa oivallinen kasvualusta ja vapaa rikkaruehaista ja kasvitaudeista. Kaskimaa kasvoikin hyvän ja pitkätähkäisen viljan, joskin toisaalta maa ehtyi varsin nopeasti. Tästä johtuen piti viljelyksen paikkaa vaihtaa useasti. Suuri osa Ihastjärven kumpuilevista metsämaista on aikoinaan kasket~u. Nykyisinkin löytyy kaikkialta metsistä kiviraunioita ja nauriskuopan sijoja. Perimätieto kertoo, että kaskeamisesta oli jonkinlainen laki tai sääntö, mikä rajoitti kuinka monta kertaa samalla kaskeamisella sai viljellä. Tämä lienee ollut ensimmäinen maanviljelyksen rajoittamismääräys. Viljakasvien ohella kaskimaissa pidettiin myös naurista, papua ja tattaria. Näillä jo keskiajalta kotoisin olevilla kasveilla


125 oli sadon käsittelyn kannalta se hyvä puoli, ettei niitä tarvinnut jauhattaa eikä pahemmin puida, jotka työt olivat siihen aikaan käsi voimin tehtäviä. Nauriin kylvötapoja lienee ollut monenlaisia, mutta yksi tavallisin kylvötapa oli, että se kylvettiin sylkemällä . Kylväjä otti pienen määrän siemeniä suuhunsa ja alkoi sylkeä siementä poroiseen kaskimaahan . Tällä menetelmällä olikin pari käytännön seikkaa . Ensinnäkin nauris piti kylvää harvaan kasvutiheyteen, koska sitä ei harvennettu . Toisaalta siemenet kastuivat suussa ja itivät paremmin kuivassa porossa . Naurissatoa säilytettiin maahan kaivetussa nauriskuopassa, josta ne talvea myöten haettiin syötäväksi. Tattaria viljeltiin puuro- ja rieskatarpeiksi . Kansan sanonta oli: Tattari tekee viljelijästään rikkaan tai köyhän. Sanonta johtui siitä, että tämä kasvi kylvettiin vähällä siemenellä puolen metrin siemenvälillä. Tattari pensoi voimakkaasti ja täytti maan. Kukinta oli monenkirjavan värikästä ja se kasvoi kolmikanttisen jyvän. Puinti tapahtui riihessä polkemalla ilman varstoja. Jyvät irtosivat herkästi . Viljelykasvina se oli erittäin hallan arka. Pienikin halla teki tattariviljelijän satotoiveet tyhjiksi . Kylällämme tiedetään viimeksi tattaria viljelleen Toivo Seppäsen Kyrön pellossa vuonna 1965. Esko Haponen

c::

Ennen oli •suo, Jussi ja kuokka•, nyt siinä on viljava pelto. Näin on monet suot täälläkin otettu viljelykseen.


126

KASKENPOLTTO

Kaskimaan valinta ei ollut ennen kovin ongelmallinen. Kas keksi valittiin sellainen metsikkö, jossa oli hyvin oksaisia puita. Toisinsanoen metsää tuli olla niin paljon, että risut peittivät maan. Silloin maan pinta saatiin joka kohdasta aikanaan palamaan. Alueen puusto hakattiin rasiin jo edellisenä kesänä. Tasaisen palami sen edel lytyksenä kaikki puut kaadettiin samaan suuntaan. Seuraavana keväänä puut karsittiin ja isomma t vietiin pois polttopuuksi ja aidastarpeek si, sillä palon ympärille jouduttiin tekemään aita. Risukko kuivui sitten kevätahavalla poltettavaan kuntoon. Kaskenpoltto tapahtui alkukesästä juhannuksen tienoilla. Polttoaj a ksi katsottiin tyyni ilma, jotta tuli pystyttiin hallitsemaan eikä se ryöstäytynyt ympäröivään metsään. Näinkin monasti kyllä tapahtui. Aamukasteen haihduttua keskipäivällä k as k i sytytettiin. Ensin poltettiin tuulen alta metsän reuna. Näin varmistettiin osaltaan, ettei palo päässyt ryöstäytymään metsään. Kulopalon vaaraa ei tosin silloin ennen ollut siinä määrin kuin nykyisin, kun karj a kulki metsässä ja söi heinän pois. Koko alueen polttaminen a l oitettiin s itte n tuulen päältä. Kaski paloi tasaisesti yhtenä rintamana. Ka s ken polttajat olivat valppaina seuraten koko ajan tu l en kulkua. Maanpinnan tasaista palamista a utettiin kankeamalla puukangilla ri sukasoja palamattolle kohdille. Tätä sanottiin kasken viertämiseksi. Tulen loimussa ja savun seassa saattoi mennä päivä illoilleen.


127

Joku toi välillä väelle kahvia tai evästä. Ensimmäinen työvaihe oli näin uudispellolle suoritettu. Kyntäminen oli seuraava työ. Se tapahtui pystyaatralla, joka asennettiin kasken kyntöön hyvin pystyasentoon, jolloin se kulki paremmin, eikä ottanut niin kiinni juuriin ja kantoihin. Tasoitua tehtiin kahitsemalla risukarhilla. Tämä maanmuokkausväline on nykyihmisille melko tuntematon, mutta oli ennenaikaan ainoa ja tehokas väline kantoisilla ja kivisillä aloilla. Tämä savolainen "muokkauskone" valmistettiin siten, että kaadettiin pitkäoksaisia kuusia, joista katkaistiin sitten 4-6 kappaletta reilun sylen pituisia pölkkyjä. Niistä halkomalla saatiin kustankin kaksi kappaletta ns. selkäpuuta. Selät ladottiin kahden sidepuun päälle rinnan ja puristettiin sitten päälle asetettujen sidepuiden väliin vahvoilla vitsaksilla lujaan puristukseen. Ohuista koivuista tehtiin sen jälkeen aisat, jotka kiinnitettiin vitsaksilla takimmaisiin sidepuihin ja tuettiin avarilla vitsalenkeillä etummaisiin. Lopuksi oksat eli piikit katkottiin yhden pituisiksi kapauttamalla puunuijalla oksaa kirveen terää vasten. Pituutta jätettiin noin 4-6 korttelia. Näin oli savolaisen pellon tehokkain työväline aikaansaatu ja se saattoi kestää useammankin vuoden, kun muisti viedä sen keväällä veteen selälleen likaamaan. Kaskialue aidattiin kaskipuista saadulla nokeentuneilla aidaksilla. Näin oli kaskipelto valmis viljelyyn. Ensimmäisenä kesänä kylvettiin ruis, samoin kaskinauris jos sitä kasvatettiin. Toisena viljana kaskessa pidettiin kauraa ja kolmantena tattaria. Sen jälkeen se jätettiin luonnontilaan ja karjan laitumeksi. Näillä mailla olivat entisaikojen lapsuuden aikaiset mansikka-ahot. Näille kaskimaille nousi aikanaan nuorentunut metsä, joka saattoi olla kokonaan eri puulajia kuin se, mikä alueella on ollut ennen kaskenpolttoa. Kertojamme Erkki Leikas on ollut kotitilansa vanhapaikan maalla kaskenpoltossa 30-luvun alkuvuosina . Samoin Saimi Leikas muistaa kasken polton Murtoniemen maalla, paikalla johon myöhemmin kalastaja Ville Rusi rakensi mökkinsä ja raivasi peltomaan. Tiedot antoi: Erkki Leikas Laina Seppänen

LUONNON NIITYT

Karjalle heinän saanti perustui ennen aikaan pelkästään luonnon niityiltä korjattuun heinään. Pienillä peltotilkuilla ei heinää viljelty, joten luonnon niityt olivat erittäin arvokkaita. Kun aikanaan suuri kantatila ajanmyötä jakaantui useammaksi taloksi ja tilalla oli arvokas luonnonniitty, siitä jaettiin kullekin talolle oma erillinen palsta, joka saattoi olla melko pitkänkin matkan päässä. Näin myös Ihastjärven rannalla oli Rasinniityt, joissa oli Valamättään ja Sääsken taloilla erilliset niittypalstansa. Samoin Pullialan taloilla olivat laajat Iittoon niityt, joita viimevuosisadalla vielä yhdessä heinitettiin, mutta jotka sen jälkeen jaettiin kullekin talolle omaksi palatakseen.


128 Kaukausilla heinäniityillä käynti saattoi kesällä kestää useampia viikkojakin ja joskus heinäväki oli niityillä yötäkin. Heinä niitettiin väärävarsi viikatteella, jonka piti olla hyvä ja terävässä kunnossa, että sillä takkuheinä kunnolla katkesi. Heinät kuivatettiin karheella, johon ne haravoi tiin käsiharavoilla ja käänneltiin ja pöyhittiin monta kertaa päivässä. Sateen yllättäessä kesken kuivatusta ja joskus yönkin ajaksi karhot koottiin rukoihin, josta heinät poudan tultua l e vitett iin ka rhelle jälleen kuivumaan. Kuivuneet karheet kannettiin sitten kahden hengen seipäillä eli sapilailla kantaen tai yhden hengen vitsaksella eli vitsakuvailla heinätalliin, heinäpielekseen tai heinäaumaan, jotka molemmat tehtiin aluspuille sen verran koholleen ettei vesi päässyt altapäin heiniä pilaamaan . Heinäauma ja pieles katettiin sen jälkeen lehtipuun oksista tehdyillä h atuilla, jotka toimivat kattona estäen veden pääsyn ylhäältä päin heiniin. Talven aikana heinät ajettiin sitten hevosilla kotiin karjan rehuksi. Luonnon heinän kui vaus oli täysin säästä r i ippuva. Sadekesiä oli silloin n iinkuin nytkin. Kerran 30-luvulla Pullialaiset kävivät Ii ttoon niityillä yhtä päätä kaksi viikkoa heinässä j a heinät olivat sittenkin valmiita lehmien aluks i a, kun sade jatkui yhtäjaksoisena. Esko Haponen

Tärkein pellon parannusmuoto oli ennenaikaan talvisin roudan ajo. Kuvassa Taneli Partti Paajalasta tässä talvisessa työssään . Hyviä mutapaikkoja oli harvassa, sillä kaikenlainen muta ei pellolle kelvannut. Torpparien talviseen possakan tekoon kuului oleellisesti mudan ajo taiollisen pelloille. Kuvan omistaa Aune Partti.


129

PBLTOVILJELYS Kaskiviljelys pääasiallisena viljelysmuotona alkoi vähentyä 1800-luvun loppupuolella, jonka jälkeen nykyinen peltoviljely alkoi kehittyä. Alkuun nämä viljelymuodot olivat melkein samanlaiset. Pellot tosin raivattiin ja muokattiin paremmin sekä myös lannoitettiin. Talvella ajettiin karjan lannan lisäksi mutaa pelloille ja tehtiin muta- ja sontapakkoja, josta saatiin maan parannusta ja lannoitusta viljelyksille. Tämä olikin pitkään ainoa lannoite, sillä vasta pitkälti 1900- luvulla nykyiset väkilannoitteet alkoivat tehdä tulemistaan. Muutenkin perinteinen kaski- ja peltoviljely tehtiin enemmän luonnon ehdoilla kuin nykyään. Kasvinsuojelu ja rikkaruohon torjunta tapahtui luonnonmukaisin keinoin. Kylvämisen ajankohta oli hyvin tärkeä, että saatiin vilja nopeaan kasvuun, ettei rikkaruohottumista pääsisi tapahtumaan. Niinpä ohran kylvöstä oli sellainen määritelmä, joka lieneekin ollut sen ajan mittausmenetelmä kylvöajankohtaan nähden. Siinä kylvömies laski sarkkipuvun housut alas ja istahti kylvöpellolle. Jos pelto tuntui lämpimältä eikä kovin "jäytänyt " arimpia kohtia, voitiin kylvö aloittaa . Sarkki oli pellavainen entisajan työvaatetus. Se muistutti hyvin paljon judo-ottelijan kilpailuasua, sillä erolla, ettei vyön värillä ollut väliä. Viljakasveista ruis oli tärkein. Sen kylvöaika laskettiin allakan mukaan. Kaskimaat kylvettiin aikaisemmin kuin kesantopellot. Kasken kylvö tehtiin 8-9 viikolla, kun peltoon kylvö tapahtui 6-7:llä viikolla. Tämä viikkoluku tarkoittaa viikkojen määrää laskettuna mikonpäivästä 29. syyskuuta lukien taaksepäin. Tosin vanhat maatiaisviljalajikkeet olivat huomattavasti nykyisiä aikaisempia tarviten lyhyemmän kasvuajan. Kauran ja ohran lisäksi vehnää ruvettiin viljelemään vasta viime vuosikymmenillä. Samoin sokerijuurikkaalla ja rypsillä ei ole pitkälti menneisyyttä takanaan. Myös sellainen kasvi kuin tupakka on mainitsemisen arvoinen. Tätä esi-isiemme viljelemää vanhan ajan kasvia muistaa vielä nykypolvikin nähneensä etenkin sota-aikana. Nämä miesten rakkaudella vaalimat kessumaat t a kasivat omintakeisen piipun täytön . Joku kasvatti sitä myyntiin, eikä suinkaan ollut silloin menekki vaikeuksia.

VILJAN KÄSITTELY Viljan korjuu tapahtui ennen aina sirpillä leikaten lyhteeksi. Ruis ja muut viljalyhteet ~uhiloitiin, jossa ne kuivuivat rii heen vietävään kuntoon. Rui s kuhilaat tehtiin joko neljätoista tai kahdeksantois ta !yhteis iksi. Neljätoista lyh~einen kuhilas tehtiin siten, että taivutettiin ensin neljä jalkalyhdettä,


13 0

näitten päälle toiset neljä lyhdettä ja jalkojen väliin jokaiseen yksi lyhde eli kaksitoista lyhdettä ja sen jälkeen taivutettiin kaksi lyhdettä hatuksi. Jotkut käyttivät lyhteitten lukumääränä kahdeksaatoista, jossa kuhilas tehtiin muutoin aivan samoin kuin neljätoistalyhteinenkin, mutta jalkojen väliin pantiin kuhunkin yksi lyhde lisää , jolloin kuhilaan lyhteitten lukumääräksi muodostui kahdeks a ntoista. Kaurakokkosten malleja oli monenlaisia eli miestä myöte n. Käytettiin niin · sanottuja viisikkoja eli viisi lyhdettä, jossa neljä oli jalkana ja yksi lyhde hattuna pystysuorassa p äällä. Toiset tekivät kauralyhteestäkin ruiskuhilaan mallisia. Jonkun verran käytettiin myöhempinä vuosikymmeninä myös seiväskuivatusta, jossa lyhteet pujotettiin seipääseen. Siinä ne kyllä kuivuivat erittäin hyvin ja nopeasti, mutta olivat myös alttiita pitkäaikaisilla sateille. Viikatenii ttoa alettiin myös käyttää, jolloin nii tetty luoko koottiin lyhteeksi ja sidottiin . Tällä menetelmällä ei saatu yhtä siistiä jälkeä kuin leikkaamalla. Viljan puinti riihessä aloitettiin jo suoraa n pelloilta . Mitä ei ennätetty puida perästä, ne varastoitiin aumoihin. Pelloilla näki silloin kauraaumoja j a ruisaumat oli tehty r uispellon pientareelle tai riihen läheisyyteen. Puintia varten lyhteet ahdett i i n riinenp arsien päälle pystyasentoon. Parsien alle jäi miehen korku inen tila lattialla työskentelyyn. Riihtä lämmitettiin noin kolmena päivänä , riippuen viljan kosteudesta. Viikon aikana puitiin pari kolme ahosta. Riihen puinti aloitettiin aikaisin aamulla. Jo aikaisin aamuyöstä oltiin hereillä ja riihivaatteet puettuna, valmiina toimeen. Aluksi pudoteltiin lyhtee t parsilta lattialle. Muutamat pitivät tapana niitä ensin rapata, mikä tapahtui lyödä hujauttamalla lyhdettä riihen seinään . Näin siitä isommat jyvät jo karisivat lattialle. Lyhteet l ado ttiin tas aiseksi kerrokseksi lattialle . Siteet aukaistiin j a s itten puimaan. Kaura oli erittäin sitke ää puitavaa kuin sitäv astoin ruis , jos se oli kuivaa, lähti hyvin tähkäpäis tä irti. Puinti t a pahtu i s iten, että p uuvarstoi lla hakattiin v i l j ankarsia vaste n latt iaa. Yleens ä pu i nn i ssa k ä yte ttiin varst aparia, jolloin kaksi miestä tai nais ta puivat tois i insa nähde n vastatusten. Varstat löivät vuoron perään tahdissa lähellä toisiaan ja parit puivat eri tahtia, jollo in riihestä kuului yhtäjaksoinen varstan kolke. Kun lattiallinen oli puitu, käänneltiin oljet ja tarkottiin toiselta puolelta vielä lyhteet kevyesti puimalla . Näin saatiin jyvät irti . Tässä kääntämishommassa virkaa toimittivat usein lapset tai muuten vähäväkiset, joista ei ollut puintiin.Riihi oli lämmin , eikä ovea saanut pitää auki ettei tullut kosteutta . Valoneuvona pankolla oli päre tai kynttilä, myöhemmin lyhty . Nokea ja pölyä leij a ili ilmassa, joten työntekij ä oli työnsä näköinen . Puidut olj e t puisteltii n käsin ja koottiin yhteen k u voi ksi. Nä istä saatiin t arvikkeet pulsterin täyttöön, samo in tehti in olki kattoja ja puhumatta k a an karjataloudessa niiden käytö stä. Loput irto-oljet ja tähkä t kerättiin lattia! ta ja sidottiin nii n sanotuksi rusakuvoksi, joka oli enemmän tai vähemmän epämuotoinen olkinippu. Perimätieto kertoo, että Rusan talo olisi saanut siitä nimensä. Nälkävuosina oli mukamas kyseisestä talos ta viety rusakupo myllyyn ja jauhettu jauhoiksi . Kupoon saatto i jäädä jonkinverran puidessa jyviä.


1 31

Ahoksen puinti varstoilla 1930-luvun alussa Hietalan talossa. Puimassa Ferdinand ja Alma Paavilainen ja Kalle Jääskeläinen. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen. Ahoksen käsittely jatkui. Kun ennen ei ollut minkäänlaisia koneellisia viljanpuhdistuslaitteita, suoritettiin jyvien erottaminen roskista käsin heittämällä. Raskaimmat jyvät lensivät seinävierelle ja ruumenet ja roskat jäivät keveämpänä välille. Kun sitten aikanaan ilmestyivät käsikiertoviskurit tännekin alueelle, laskettiin jyvät sen läpi, jolloin saatiin ruumenet erilleen jyvistä. Tämä oli viimeistelyvaihe ahokselle ja sen jälkeen voitiinkin samana päivänä jo ahtaa uusi ahos riiheen. Kuulaana syysaamuna saattoi riihen puinti kuulua kilometrien päästä ja monelta suunnalta . Luonnon ja ympäristön hiljaisuutta eivät koneitten äänet rikkoneet. Riihityksellä saatiin viljaan omaleimainen aromi. Samoin riihitys on ollut entisaikaan hyvä viljan peittausmenetelmä. Riihen savussa ja lämmössä ei ollut mahdollisuutta kasvitautien ja itiöiden lisääntymiselle. Muutamia vuodenaikaan ja nimipäiviin perustuvia sanontoja rukiin kasvusta: - ei päätöntä Eskoa - ei jyvätöntä juhannusta Rukiin kasvu jaettiin kolmeen yhdeksään yhdeksän päivää kasvaa yhdeksän päivää heilimöi yhdeksän päivää joutuu Tietoja antoivat Tyyne ja Kalle Haponen . Muistiin merkitsi Esko Haponen


13 2

~. ./

·~·--,, lii.' y'~~· --t., . . ' _\

,. ...

'

• •

p

''i

:. 1

:

_

,

Kivisen pellon kyntö oli rauhallisen miehen ja hevosen yhteistyötä. Ylemmässä kuvassa Emil Liukkonen kyntää kivistä kesantoa Sä~skessä ja alemmassa kuvassa Matti Ylönen kyntää perunan vakoja Jukarassa. Keskimmäisessä kuvassa pellon muokkausta rullaäkeellä Hietalan kivisillä pelloilla. Kuvat omistavat Esko Hänninen ja Hilkka Tiusanen.


133

Kuva ylhäällä vasemmalla: Ruiskuhilas syntyy. Tekijänä Eemil Liukkonen. Kuva ylhäällä oikealla: Lauri Kovanen viljan niitossa Kamun pellolla. Kuva yllä: Pellon kyntö ensimmäisellä hevosauralla 1930 Hietalan pellolla. Auran kurjessa Kalle Jääskeläinen. Kuvat omistavat Esko Hänninen, Hilkka Tiusanen ja Rauha Kovanen.


134

PBSTtJUMARICK.INAT

Taloissa tarvittiin ennen paljon työvoimaa, kun kaikki jouduttiin ihmisvoimin tekemään. Ellei ollut omaa väkeä tarpeeksi, palkattiin vieraita nais- ja miespalkollisia. Tämä työnvälitys tapahtui yleensä pestuumarkkinoilla syksyllä. Nämä markkinat olivat syyskuun ensimmäinen, toinen ja kolmas pyhä, joista toinen pyhä oli kaikkein tärkein. Pestuumarkkinat olivat vielä ainakin 1933. Silloin pestattiin piikoja ja renkiä taloihin seuraavaksi vuodeksi. Markkinat alkoivat käymällä pyhäaamuna kirkossa ja sen jälkeen kokoonnuttiin Mikkelin mykkäkoulun kentälle pyörimään. Siinä sitten isännät ja emännät katselivat ja kyselivät itselleen sopivaa apulaista. Sovittiin rahapalkasta ja luontaisedusta. Luontaisetuna käytettiin lihaa, villoja, kangasta, työkengät, sukkia ja käsinei tä. Rahapalkka sopimuksen mukaan. Sellainen apulainen, jolle maksettiin kaksituhatta markkaa vuodessa, oli erikoisen hyvä apulainen. Tästä palkasta säästyi jo toinen puoli. Kun tuli syksy, apulaiset lähtivät vuoroviikeille eli vapaaviikoilleen, jollaisia olivat marraskuun ensimmäinen ja toinen viikko. Tässä vaiheessa heille annettiin ainakin osa näistä luontaiseduista. Ehkä tämä vastasi nykyistä kesälomaa. Ja loman jälkeen tultiin taas töihin, joko entiseen tai uuteen paikkaan, näin jatkui tämä työsuhde. P.IIKOJBN 'l'YÖ'l'

Kun piiat palasivat vapaaviikoiltaan taloon, oli lehmät ja lampaat jo navettaan ruokittavana, samoin siat ja kanatkin. Siihen aikaan piti talossa olla kaikkia eläimiä ainakin omiksi tarpeiksi. Naapurista ei menty mielellään mitään ostamaan. Piiat lähtivät aamulla aikaisin navettaan töihin. Ensin oli mätettävä lannat lehmien alta pois, että voi käydä lypsyhommiin. Maito siivilöitiin suureen astiaan, joka kannettiin sisälle separoitavaksi. Monessa talossa oli eri henkilöt, jotka tekivät sisätyöt. Emäntä kävi navetalla katsomassa, tai oli lypsyllä mukanakin. Piikojen työ jatkui lehmien ja vasikoitten ruokkimisessa ja juottamisessa. Eikä lehmien harjaamistakaan saanut unohtaa. Ruokansa tarvitsivat myös lampaat ja siat. Useasti nämä olivat eri rakennuksissa, joissa oli niin matalat ovet, että piti kumartaa sisälle mentäessä. Miltei iso sikä töhri kärsällään ruokkijan naamaa. Vesi kannettiin kaivosta saavilla navettaan lämpiämään. Lumen aikaan tuotiin se kelkalla. Sisälle ruokailuun mentäessä karisteltiin enempiä roskia pois, että kehtasi mennä ruokapöytään toisten kanssa. Siihen aikaan syötiin joka taloudessa kolmasti päivässä. Myös piikojen töihin kuului hakea kuopasta lehmien rehuksi turnipsit ja lantut sekä pilkkaa ne. Silloin tällöin oli edessä pyykkipäivä. Minkä muilta kiireiltä ehti, tehtiin käsitöitä. Villat karstattiin moneen kertaan, että saatiin niistä syntymään hyvää lankaa. Saattoi olla pellavan siivuuta ja harjausta, josta piika sai rukkiinsa tappurakuontalon kehrättäväksi. Olihan jokaisella naisella oma nimikkorukkinsa. Emännän töitä auttaessa iltapäivätyöt navetassa veivät päivän iltaan. Myöhemmin illalla sai laitella kuntoon omia vaatteitaan tai lukea lehtiä. Ei ollut piialla vapaa-ajan ongelmia. Nämä olivat talvisia töitä.


135 Kevään tultua oli vuorossa siivoushornmia ja aittojen pesua. Rengit ja piiat muuttivat ilmojen lämmettyä aittaan nukkumaan. Kun karja saatiin navetasta ulos, päästiin pel totöihin. Oli edessä navetasta lannan luonti. Se tapahtui hevoskärrillä kuljettaen pellolle kasoja. Siitä kasat roiskittiin talikolla hajalle pitkin peltoa. Isäntä kävi välillä komemtamassa, että levitys oli tasainen. Samalla saivat kyntömiehetkin asiaan kuuluvan ohjeen. Sama työ oli myös mutakasojen levityksessä. Työt jatkuivat kasvimaan laittamisessa, samoin perunan teossa. Kesällä näitä harattiin ja kitkettiin, myrkkyjä ei silloin käy tetty. Kun lehti oli puussa tarpeeksi isoa alkoi kerpun teko lampaille. Siinä sitten alkoi olla jo heinätyöt ja niiden korjuu. Karjatyöt piti tehdä aamuin illoin. Viljojan jouduttua lähdettiin pellolle leikkuutöihin. Syksy vierähti näissä korjuutöissä, viljan puinnissa, perunan ja juurikasvien otossa. Olihan toki miehetkin ja talon tyttäret mukana hommissa, kun kaikki tehtiin ihmisvoimin. Ei ollut liikunnan puutetta silloin. Nämä ahkerat ja sukkelajalkaiset piikatytöt tulivat kylän pojiltakin huomatuksi. Saattoi käydä niin, että aikoinaan piika siirtyi talossa miniäksi ja myöhemmin emännäksi. Sehän olikin käytännöllistä, kun oli oppinut talon työt ja tavat. Näin sitten piian elämänmeno talossa jatkui, ku itenkin eri tittelillä. Rauha Kovanen

SARAT Puu piti ennenkin saada halki, jotta siitä voitiin rakentaa. Tämä halkaisu tapahtui kirveitä ja kiiloja käyttäen. Näitä puolipyöreistä lankuista tehtyjä siltoja on vielä joissakin vanhojen aittojen lattio issa nähtävinä. Ensimmäinen saha, millä kir veitten ja kiilojen jälkeen puita halkaistiin, oli lankkusaha. Sillä sahaaminen tapahtui siten, että kahden korkean pukin päälle vieritettiin ja nostettiin köysien kanssa sahattava tukki. Tämä sidottiin köysikiristäjällä ja kammen avulla tiukasti sahauspukkiin, jolloin se pysyi siinä sahauksen ajan paikoillaan. Tukin kahta puolen olivat vahvat lankut, joitten päällä ylimmäinen sahuri seisoi toisen sahurin ollessa maassa aivan sahattavan tukin alapuolella. Näin siinä sitten sahattiin: Ylimmäinen sahuri veteli ylöspäin ja alimmainen alas. Sahauslinjan suoruus ja sahattavan laudan paksuus määriteltiin siten, että ohut vahva naru noettiin mustaksi ja pingoitettiin tukin päälle. Narua nostettiin tukin keskikohdalta kohtisuoraan ylöspäin ja laskettiin narusta irti, jolloin nokinen naru räpsäytti suoran mustan viivan tukkiin. Tätä myöten sahurit suuntasivat sahanterän. Kun kaikki tukin sahausraot oli sahattu toisessa päässä olevaan kiinni tyslenkkiin asti, irrotettiin tukki sahauspukista ja loppu halkaistiin kirveellä. Tällä lankkusahalla ja miesvoimalla sahattiin ratapölkkyjä ja rakennustarpeita aina venelautoihin asti.


136

Vanhoista rakennuksista löytää vielä nykyäänkin näin sahattuja lattia-, laipio-, sekä katonaluslautoja. Samalla voi todeta, kuinka suorasti ja tasavahvuisesti ne on voitu aikoinaan sahata. Tiettävästi paikkakunnan viimeisimpiä lankkusahasavotoita oli 1930-luvulla Suojalammen rannalla Hamesen maalla. Taavetti Kuva, Vihtori Parkkinen, Aarne Möller ja Kalle Haponen sahasivat tuolloin ratapölkkyjä. Pienemmät ratapölkkypuut veistettiin veistokirveellä ja suuret, joista tuli useampi ratapölkky, halkaistiin lankkusahalla. Suurimmat puut olivat 50 senttiä paksuja ja näin saattoi tulla yhdestä tukista jopa neljä ratapölkkyä. Sahauksessa piti aina olla kaksi miestä. Niinpä saha olikin usein kahden talon yhteinen. Yhteisiä sahoja oli mm. - Toiveri ja Laukoopelto - Karnu ja Penttilä Lankku- ja raamisahasaa sahaustekniikka toimi edestakaisena liikkeenä. 1920-luvulla hankittiin ensimmäiset pyöriväteräiset eli sirkkelisahat Ihastjärvelle. Puurunkoiset sahat rakennettiin yleensä kiinteärakenteiseksi paikan päällä. Vain terät, akseli t ja tarvittavat puuosat ostettiin. Kylän ensimmäinen sirkkelisaha hankittiin Kirmasen taloon Matti Haliselle vuonna 1925. Voimakoneena oli iso Porilainen 15-18 hevosvoimainen. Viljami Liukkonen, Rasi, hankki 1928 sirkkelisahan, jonka rautaosat ja moottorin toi rautatieasemalta Rasiin Riku Pylkkänen kuorma-autolla. Sahan asennustyöt suorittivat Torniaisen Kusti Valkosenmäeltä ja Lampinen Hiirolasta. Runkopuut ja lankut sahattiin edellämainitulla sahalla. Lisäksi ole muita kiinteitä sahoja Ihastjärvellä: Kalle Väisänen, Einari Kurki, Otto Sairinen, Hiski Vahvaselkä, Erkki Viljakainen,

Nikinmäki Kolkka Onnela Luodekangas Kuusela

Sahojen kehitys Sotien jälkeen alkoi vilkas jälleenrakentamisen aika ja asutustilojen perustaminen. Sahattavaa oli paljon, eikä ollut tehokkaita rakennuspuitten kuljetusvälineitä. Rakennettiin siirrettävät sirkkelisahat. Vaivaton ei sahan siirtokaan ollut. Kalustusta tuli monta hevoskuormaa, pari sahasta ja kolmas vielä painavampi moottorista. Sehän oli yleensä vanha auton moottori. Polttoaineen saanti oli vaikeaa sodan aikana ja sen jälkeenkin. Silloin jouduttiin turvautumaan puukaasuttimeen eli häkäpönttöön. Systeemissä oli paljon huolta ja vaivaa, ·eikä toimintakaan ollut kovin varmaa. Tästä johtuen piti tehdä pitkiä työpäiviä. Kesäaikana saatettiin sahata jopa kahdessa tai kolmessa vuorossa läpi vuorokauden. Häkäpöntössä samat tulet saattoivat kestää viikkotolkulla. Niinkuin Erkki Kataniemen sahassa: Se oli kesätöitten aikana seisauksissa parisen viikkoa. Kun sahaus aloitettiin ja imu pantiin pyörimään, alkoi savu nousta pöntöstä, vaikka tulta oli viimeksi pidetty pari viikkoa sitten. ·


137 1960- ja 1970-luvuilla sahakoneet alkoivat kehittyä nopeasti. Markkinoille ilmestyi tehdasva1misteisia puu- sekä rautarunkoisia sahoja, jotka ovat varustettu portaattomalla hydraulisyö- . töllä. Nämä sahat on rakennettu kuljetuspyörien päälle, jolloin sahan keskiosa toimii kuljetusalustana . Pyörien päällä olevan sahalaitoksen pystyttäminen kestää alle puolen tunnin ja purkaminen samoin nopeasti. Esko Haponen asensi jo 1970-luvulla ensin vanhat puurunkoiset sirkkelit pyörien päälle ja myöhemmin rakensi rautarunkoisen sirkkelin, joka oli varustettu kuljetuspyörillä ja portaattomasti säädettävillä teleskooppijaloilla.

Lauri Lind sirkkelöimässä Taivallahdessa 1940-luvulla. Kuvan omistaa Kyllikki Hänninen. Sirkkelisahuri t olivat ennen kaikki työn kautta oppinsa saaneet. Vuosisadan alkupuolellahan ei ollut paljoakaan koulutusta saatavissa. Sahureilta kuluikin paljon aikaa ja tupakkaa, ennen kuin työ rupesi jollakin tapaa luontumaan. Työtä tehdessä ammattitaitokin vuosien mittaan karttui ja yhä parempaa ja parempaa lautatavaraa syntyi niin paikallaan toimivissa kuin kiertävissäkin sirkkeleissä. Tietoja antoivat: Seppo Kataniemi ja Kalle Haponen Kirjoitti Esko Ha ponen


138

Lankun sahaajat työssään. Piirros: Marja Haponen.


1 39

ANTINNIEMEN SAHA Jos liikkuu pohjoisella Kyyvedellä, Mustikkaselällä ja osaa katsella rantamaisemia, pilkottaa rantametsästä Pullialankylän pohjoispuolella kivisen rakennuksen rauniot. Kun veneilijä rantautuu tähän pohjoiseen pistävään pieneen niemeen, huomaa ensiksi rantakalliossa vahvan rautasil~ukan. Lähellä rantaa, osaksi luonnon jo armeliaasti peittämänä on noin 10 x 10 metriä sivunsa olevan jyhkeän kivirakennuksen rauniot. Rakennuksen sisällä ja ulkopuolella on betonista valettuja penkkejä. Satunnainen kulkija pysähtyy ajattelemaan, mitä tässä on tehty, mitä unelmia kiviseiniin on kätketty ja mitä katkeria pettymyksiä rauniot voisivat kertoa ~

Antinniemen sahan rauniot Kyyveden rannalla. omistaa Esko Hänninen.

Kuvan

Vuosisadan alkupuolella harjoitti täällä sekatavarakauppaa yksi Seppäsen veljeksistä, Taavetti Seppänen. Tästä kaupankäynnistä · on tässä kirjassa eri tarinansa, mutta hän ryhtyi harjoittamaan myös puutavaran kauppaa, ensialkuun pelkästään halkokauppaa. Hän jopa ryhtyi rahtaamaan halkoja proomulla aina silloiseen Pietariin saakka Saimaan kanavaa myöten. Tämä kauppa oli luultavasti kannattavaa, mutta Taavetti Seppäsellä oli suuremmat unelmat: sahan perustaminen. Ei ole enää tiedossa, mikä pani hänet valitsemaan sahansa paikaksi juuri tämän Kyyveden niemen Antin niemeksi sanotun. Niemi sijaitsi tosin ison selän rannassa ja se oli suhteellisen syvärantainen, joten laivojenkin pääsy rannalle oli mahdollista, mut ta sinne ei ollut mitään tietä ja tien tekokin silloisilla välineillä oli vaikeaa. Taavetti Seppänen suunnitteli uittavarisa puut laajaa Kyyvettä pitkin rakennettavalle sahalle, josta ne edelleen laivalla ja proomulla vietäisiin Haukivuoren asemalle, jonne sahalta oli


140

matkaa noin 13 kilometriä. Puutavara kuivattaisiin avotapuleissa ja kyllähän aukean selän äärellä lauta kuivuisi tuulien puhaltaessa. Näin lähti sekatavarakauppias puutavaraliikemieheksi ja sahan patruunakai ja puutavaraliike Taav. Seppänen näki päivän valon. i

i::,. 1

L:

'·,,·

Antinniemen omisti talollinen Otto Hänninen, Pusalan talon muutamia vuosia ennen omistukseensa saanut tarkka ja ahkera maanviljelijä. Millaisilla ehdoilla tai millaisilla vuokrapuheilla tuo niemi siirtyi Seppäsen hallintaan, ei ole mistään selvinnyt. Seppäsellä oli kuitenkin tarkoitus nähtävästi rakentaa niemeen enemmänkin, ehkä asuinrakennus, sekä laittaa niemi kauniiseen kuntoon muutoinkin. Kivisen saharakennuksen ohella ainoastaan saunarakennus ehti siihen niemeen nousta. Kuten nytkin on nähtävissä, saharakennus "pykättiin" niinkuin ' silloin rakentamisessa sanottiin , luonnon kivistä jotka hevosella vedätettiin paikalle. Niitten paikalleen asettaminen vaati varmaankin ammattimiehen taitoa, sillä pelkällä voimalla ne ei kyllä muurille ole nousseet, siksi isoja ne ovat. Rakentaminen alkoi 1910-luvun alussa ja rakennus oli valmis 1913 . Mestarina toimi Adam Nykänen-niminen i taeoppinut mies, joka teki uunissa tarvittavat tiiletkin itse Pullialan lahden suulla olevassa leppuuluoto eli Uittosaari-nimisessä saaressa siihen tehdyssä tiilitehtaassa. Savi tiileihin saatiin paikan päältä ja savikuopat ovat vieläkin nähtävissä. Tiileistä tuli kyllä erittäin hyviä ja kestäviä mutta höyryvoiman kehittämiseen tarvittavan uunin kanssa tuli ensimmäiset vaikeudet. Savupiippu oli muualla valmistettu teräsputkesta n. 60 senttiä halkaisijaltaan ja parikymmentä metriä korkea. Ammattitaito oli kuitenkin tässä puutteellinen ja sahan koekäytössä huomattiin, että tarvittavaa höyrypainetta kattilaan ei saada nousemaan, koska uuni ei vedä kunnolla. Uuniin yritettiin rakennella kaikenlaisia lisälaitteita, muun muassa savupiippuun tehtiin käsin pyöritettävä puhallin vedon lisäämiseksi. Se tietysti vei yhden miehen ajan koko sahauksen käynnissä olon ajaksi. Seppänen oli, kaikista käynnistysvaikeuksista huolimatta, hankkinut hioaajan ja !autojen kuljetusta varten proomun sekä alkanut ostaa metsiä eli hakkuuoikeuksia erikseen määri tellyille metsäaloille, niin kuin oheisessa "metsäkontrahdissa 11 ilmenee. Työnjohtajana hänellä oli Antti Romo ja konttoristikai oli pal. kattu J.F. Weckström-niminen mies , ahkerakai ja tuonolliseksi osoittautunut ja muihinkin kylän rientoihin innokkaasti osallistuen, perusti Ihastjärvelle muun muassa ensimmäisen urheiluseurankin. Saha oli siis rakennettu , laiva ja proomu odottivat tavaraa, tukkilauttoja oli ankkurissa Sourunlahdessa sahan luona, mutta sahauksessa oli vaikeuksia. Koneisto ei tahtonut pelata millään. Nyt tuli selvä ammattitaidottomuus todella esille niin rakentajilta kuin käyttäjiltäkin. Koneisto oli kyllä asianmukainen, mutta kun voimaa, höy r yä e i saatu kylliksi nousemaan, saattoi raami juuttua keskel le puutakin, j osta i rrottami nen vaati aikaa ja hikeä.


141 Yritys oli vaatinut melko paljon rahaa, pankkilainoja ja metsän myyjätkin vaativat puistaan hintaa kuten työmiehet palkkojaan. Yritys alkoi ajautua, ennen kuin sen t oiminta o li kunnol l a alkanutkaan, voittamattomiin rahoitusvaikeuksiin. Viimeinen pisto tälle yritykselle tuli kuin salama ki r kkaalta taivaalta. Taavetti Seppänen oli, ehkä hyväuskoisuu ttaan, antanut erääll e Etelä-Suomen yksityiselle rahoi ttaj alle pitkälle meneviä va kuuksia lainojen saamiseksi. Tämä häikäilemätön liikemies , huomatessaan sahan taloudelliset vaikeudet sanoi lainansa irti . Eräänä päivänä tuli sitten vain sahalle outoja miehiä, jotka ilmoittivat olevansa uudet omistajat. Sahalla olevat puut sahattiin laudoiksi ja vietiin pois, sen jälkeen kaikki koneet revittiin irti ja sahan taru, erittäin lyhyt oli lopussa. Työmiehet saivat osaksi palkkansa, eivät tosin kaikki nekään m. m Antti Remo jäi paljon saamaan työpalkkojaan, mutta talollisten tukit jäivät maksamatta , samoin kuin moni velallinen sai unohtaa saatavansa ikuisiksi ajoiksi. Laivan koneenkäyttäjänä toiminut Kalle Hänninen Pullialasta ajoi syksyllä 1917 viimeisenä työnään hinaajan Haukivuorelle, kun Kyyvedessä oli jo pari tuumaa jäätä. Sahasta jäi vain jäljelle seinät ja teräksinen savupiippu, joka kyläläisten toimesta kaadettiin maahan. Siitä sitten moni haki hyvän pönttöuunin kuoren itselleen jopa Haukivuoren Moilalaa myöten. Antinniemen sahan asioita puitiin vielä vuosia kylällä ja oikeudessakin ja siihen liittyen se aiheutti vielä paljon taloudellista hätää ja katkeruutta yritykseen mukaan joutuneille. Sahan rauniot voisivat kyllä kertoa tarinaa unelmasta loistavasta tulevaisuudesta, jonka kokemattomuus, hyväuskoisuus ja ihmisten häikäilemättömyys tylysti murskasi. Esko Hänninen '}"' J

8Yle!säRontra6tz:

Puutavaraliikemies kauppias Taavetti Seppänen . Kuva on vuodelta 1918. Kuvan omistaa Ilona Hämäläinen.


142 j.

11!

Edellä on Puutavaraliike Taav. Seppäsen tekemä metsäkontrahti, joka oli liikkeen viimeisiä. Saha oli jo pysahtyuyt, mutta kauppias Seppänen yritti vielä jatkaa puutavarakauppaa. Tämänkin kaupan jälkipeli käytiin Mikkelin pitäjän kirkonkylässä käräjillä vuonna 1919.

1

MYLLY'l' JA JAUHATUKSBT

ij

~:. ~1

1

!i: i

Kun entisaikojen ihmiset oppivat kaskeamaan metsiä ja viljelemään paloissa viljaa: ruista, ohraa, tattaria ja kauraa, täytyi heidän keksiä laite, millä jyvistä saadaan jauhoja. He keksivät ottaa kaksi kovaa kiveä, jotka he sitten muotoilivat pyöreiksi. Kivien toinen puoli taottiin hampaille ja yläkiveen reikä josta jyvät pudotettiin kivien väliin. Pällimmäisen kiven ympärille oli maaseppä takonut rautaisen vanteen ja siinä holkki niin sanottu "karitsa", johon pitkä, orteen yhdistetty käsipuu tukeutui. Tästä puusta pyörittämällä saatiin yläkivi pyörimään ja jauhoja syntyi, jos vain käsissä voimaa riitti. Tämä käsimylly oli luonnollisesti hidas ja niin esi-isämme huomasivat, että heillä oli kaksi luonnonvoimaa, tuuli ja vesi, kunhan vain ne osattaisiin ottaa käyttöön. Tuulimyllyjä alettiinkin rakentaa Ihastjärvelle erittäin runsaasti. Niitä oli Akkolassa, Penttilässä, Leivonmäellä, Korteniemellä, Nikinmäellä, Karnussa, Lapintalossa, Toivarissa, Myllymäellä, Kirmasella, Seppälässä, Halilassa ja Multamäellä. Tuulimyllyjä alettiin rakentaa jo keskiajalta lähtien, mutta niiden kuko~stuskausi oli 1700-luvun lopulta 1800-luvulle. Ihastjärvellä oli vielä viimeisen sodan jälkeen toimiva tuulimylly Lapin talossa. Toivarissa oli myös tuulimylly, mutta se oli jo rappeutunut pahasti talvisotaan mennessä parempien myllyjen tullessa käyttöön. Vanhin myllytyyppi lienee täälläkin ollut niin sanottu harakkamylly, jossa jauhinkivet ovat alhaalla erityisessä kivihuoneessa ja vain myllyn yläosa hammasrattaineen on käännettävissä. Täällä esiintynyt myllytyyppi oli niin sanottu varvasmylly, jossa koko mylly oli rakennettu jalkaristiken varaan, jonka varassa oli napa ja koko mylly ylhäällä sijaitsevine kivineen pyöri tämän navan ympäri. Varvasmylly oli sikäli harakkamyllyä parempi, että siihen voitiin rakentaa myllyn korkeutta lisäämättä pitemmät siivet, koska alla ei ollut leveää pohjarakennusta, vaan siiven kärjet voitiin ulottaa lähelle maata. Hyllyjen käyttö oli tuulista kokonaan riippuva, mutta aina sitä sen verran esiintyi, että jauhoja syntyi. Toinen voima, koskivoima oli Pullialanniemen talon ja Harjujärven talojen yhteinen Kyyveteen laskevasaa Harjukoskessa. Ajatus myllyn rakentamisesta Pullialanniemen tilan maalle syntyi 1790, jolloin anomus myllyn perustamisesta tehtiin. Myllyn rakennutti Pullialanniemen ratsutilaan kuuluvat, myöhemmin nimillä Etelätalo, Harjukoski, Kiviniemi, Niemelä ja Pikinmäki -nimiset tilat ja Harjujärven numero 3 talolla oli ilmainen jauhatusoikeus, kun sillä oli koskeen myös omistus. Mylly sijaitsi Kyyveteen laskevasaa purossa n. 100 metriä ylävirtaan ja siinä oli yksi kivipari. Mylly pantiin verolle 8.2.1841 ja maksoi se veroa 25 kappaa viljaa vuodessa.


1 43

Mylly oli yksinkertainen muodo ltaan, niin sanottu jalkamylly, jossa napatukki pyöri pystysuorassa, sen alapäässä olivat lautassi ivet, joita vastaan vesi juoksi. Yl äpäässä oli kivipari ja kivet olivat luonnonkiveä. Näistä päälimmäinen pyöri väki- ja siiliraudan välityksellä . Mylly lopetettiin 21.1.1865 tehdyllä päätöksellä. Harjumaalaiset talonpojat olivat kyllä jo 1830-luvulla yrittäneet saada myllyä hajoitetuksi kuvernöörin luvalla, koska se tuotti heille muka haittaa veden noustessa heidän rantaniityilleen , mutta kuvernöörin suorittaman katselmuksen jälTUULIMYLLY

Mylly oli ns. myllyt olivat.

varvasmylly ,

jollaisia

I hastjärven


144

KÄSIKIVET

Tällaiset jauhinkivet olivat esi-isiemme ensimmäiset välinee t, joilla jyvät saatiin jauhoiksi . Puurojauhoja niill ä jauhettiin vielä tällä vuosisadalla, ja v arsinkin tattari jauhettiin käsikivillä aina. niin kauan kuin ta ttaria täällä viljeltiin.


145

kee~

3:.2.1838 myllyn toiminta sallittiin silloin vielä jatkua.

rakennettiin uudelleen uuteen paikkaan Kyyrakennetun koskipadon alle. ~yllyn rakensi rusthollari Daniel Nykänen kylän yhteismyllyksi ja oli se mitä tai157~-:~v~:la

ve~e~

~y!ly

ran~aa~

dokkaimmin rakennettu ratasmylly. Kivet olivat tässäkin vielä luonnonkiveä. Rattaat olivat kaikki puuta ja oli siinä kaksi kiviparia sekä erittäin tarpeellinen pärehöylä. Mylly siirtyi oston kautta vuosisadan vaihteessa K. E. Blomberg Aktie Bolak -nimiselle yhtiölle, joka sitten myi sen 1910 Otto Pöyhöselle, joka kyllä jo parin vuoden päästä möi myllyn Israel Lappalaiselle. Tämän poika Aapeli Lappalainen jatkoi jauhatusta 1975 vuoteen saakka. Myllyn kulta-ajat ajoittuivat vuosisadan alusta toisen maailmansodan jälkiaikaan. Myllyssä kävijöitä oli Kangasniemen ja Haukivuoren puolelta saakka, kesällä veneellä ja talvella Kyyveden ylitse hevosilla. Tullin Lappalainen kantoi ensin viljana, mutta myöhemmin jo rahana. Sotavuodet mylly jauhoi yötä päivää, kun vain vesi riitti eikä isoratas aivan umpeen jäätynyt. Talvisin oli myllyn pihan puomissa monta hevosta ja myllymiehet odottivat myllytuvassa vuoroaan. Kesällä monet veneet olivat myllyrannassa. Pitkämatkaisimmat kuten my~s Pullialen kyläläiset toivat jyväkuorman myllyyn ja ottivat edellisen kerran kuorman jauhoina kärriin tai rekeen. Joskus oli myllyn yläsilta niin täynnä säkkejä että pelotti milloin se putoaa isorattaan päälle. Aapeli Mylläri sanoi aina, milloin jauhoja saa tulla noutamaan. Jos jostakin syystä - Aapelille täysin ylivoimaisesta - jyvät eivät olleetkaan hienona,· näki Aapelista jo etäältä asianlaidan. Mylläri huokaili surkeana, kun ei ollut voinutkaan lupaustansa pitää. Sotavuosina, kun jauhatus oli tiukasti kortilla, ei Aapeli niin tarkoin pitänyt korteista lukua, kunhan nyt edes jotakin tuli leikattua. Viranomaisetkin katselivat vähän läpi sormien tätä jauhatusta ja tutut poliisit, Hartonen ja Antti Vasara tiedottivat Aapeli Myllärille, että he tulevat nyt silloin ja silloin tarkastamaan myllyssä sisällä olevan viljan: Silloin saattoi mylläri, monesti yön selkään lähtien, kerätä kylältä tarpeelliset jauhatuskortit, niin oli tilit tasan. Tämän verran Aapeli saattoi joustaa omassatunnossaan, niin tunnontarkka kun hän muutoin olikin. Kun erilaiset konevoimaiset myllyt alkoivat 1930-luvulla levitä Ihastjärvellekin, syrjäyttivät ne ensin tuulimyllyt ja sitten myös Harjukosken myllyn jauhatus tuli Aapeli Lappalaiselle kannattamattomaksi, kun kosken omistajilla yhdellätoista talolla oli ilmainen jauhatus.


l 46

Harjukosken mylly keväisen tulvaveden aikaan. Kuvan omistaa Esko Hänninen . Näin myllyn toiminta loppui tullimyllynä vuonna 1975 ja on se nyt kaikkien nähtävyytenä kunnan omistuksessa ja käyttökunnossa. Ensimmäisiä polttomoottorilla käyviä myllyjä oli Matarakankaalle Albin Penttiselle ostettu mylly sekä Kirmaselle hankittu, jota käytti Kirmasen vanhin poika Matti. Molemmissa jauhettiin aika paljon vieraalle, varsinkin talvisin jolloin Harjukosken mylly ei jaksanut pyöriä joka aika pakkasten takia. Sodan aikana myllyt olivat sinetöity luvattoman jauhatuksen estämiseksi. Vieraille jauhatus loppui 1940-luvun lopulla, kun sähköistys alkoi levitä ja pienet koti tarvemyllyt alkoivat tulla taloihin. Myös Erkki Viljakainen rakensi saha- ja myllyrakennuksen het i sotien jälkeen ja tässä rakennuksessa h än harjoitti monet vuodet tullijauhatusta. Polttomoottorikäyttöisiä myllyjä oli myös Nikinmäellä, n~~n sanottu lokomopiili. Myös joinakin talvina Ihastjärveläiset kävivät Harjunmaassa Otto Liukkosen myllyssä sekä viime vuosikymmeninä Kalvitsassa Häkkisen myllyssä sekä Hauskan myllyssä Mikkelissä, jonka omistivat Pylkkäset. Pullialan kyläläiset ovat myös k äyneet ajoittain Läsäkoskella myllyssä, veneellä Rauhanvirtaa soutaen tai talve lla Murtoniemen yli ja Rauhajärveä pitkin hevosella. Myllymatkat oli vat ennen hyvinkin pitkiä ja vaivalloisia ja ne tulivat kysymykseen silloin kun Harjukosk en mylly ei pyörinyt : kovina pakkastalvina , kuivi na kesi n ä, tu lvakesinä kun Kyyv e s i oli niin korkealla, että isoratas u i liian syv äl lä al a vedessä, sekä k eväällä suu rten u ittojen aikaan . Ves i ei s i l loin riittä-


147

nyt mol emmille, myllylle ja tuk e ille. Muullo in Aabeli Lappalainen is tui tuutin l aidal la ja hei tteli silloin t ällöin erehtymättömällä varmuudella jyvä s uuhuns a ja vesiratas lauloi ..• Esko Hänni nen

PXREIIÖYLÄT

ennen

Rakennuksien kattamiseen käytetty materiaali oli otettava yksinomaan 1 uonnontuotteesta . Turvekatot ja olkikatot olivat tavallisimpia. Kestävämpiä mutta suuritöisempia olivat tuohikatot. Puisista päreistä alettiin myös valmistaa kattoja ja päreet jouduttiin ennen tekemään käsipelillä. Kun erila~sta koneellista voimaa alkoi olla saatavilla, keksittiin rakentaa iso höylä, jolla voitiin puupöl kystä höylätä pärelastuja kattamista varten. Pärehöylän rakenne on hyvin yksinkertainen. Siinä oli puisen pukin päällä poikittain rautainen akseli, jossa oli keskellä mutka. Tähän mutkaan oli kiinnitetty puinen työntövarsi ja akselin pyöriessä varsi teki edestakaista ' liikettä. Varren toiseen päähän oli kiinnitetty raudoi tettu puinen lankku, joka liikkui eräänlaisessa raudoi tetussa urassa. Kun lankussa oli rautaterä sopivassa asennossa ja puupölkkyä pidettiin höylälankun päällä, edestakainen liike kiskoi pölkyistä päraita irti. Poikittaisakselissa oli vauhtipyörä, johon käyttövoima tuli remmin välityksellä voimako neesta. Pärehöyliä oli Ihastjärvellä Toivarin ja Korteniemen tuulimy llyjen yhteydessä. Harjukosken myllyn yhteydessä oli myös pärehöylä, joka oli myllärin oma. Hänen ei tarvinut tehdä päreitä ilmaiseksi kosken omistajille Pullialan rusthollin omistajille, niinkuin jauhatuksen kohdalla oli asian laita, vaan mylläri voi kantaa maksun päreiden teosta. Joka kevät heti uittojen loputtua alkoikin päraidan höyläys myllyllä. Niitä syntyi jopa kymmeniä metrejä keväisin. Vesi tahtoi vain tehdä kiusaa, kun uittajat olivat tyhjentäneet ylävedet vähiin ja sateet e ivät enää keväisin tahtoneet olla niin runsaita, että ne olisivat mylly lammikassa tuntuneet. Monasti juuttui pölkky höylään kiin ni , kun voima loppui ja puu saattoi olla kaiken lisäksi jahnosta . Ny k yisessäkin Harjukosken myllyssä on vielä pärehöylän voimans iirto kunnossa ja samoin höylä . Ainoastaan ulkopuolinen höyläpukki on lahonnut. Pol ttomoottorilla käytettäviä pärehöyliä oli Sääsken talossa, Jukarassa, Juuvinkylässä ja Etelätalossa Pullialassa. Liukkolan pärehöylää k ä ytettiin vielä sähkömoottorillakin. Pärepuuna käytettiin melkei n y ks i nontaan mä ntyä joskin myös haapaa joku k ä y t ti päreiden t ekoon . Männyn tuli olla oksatonta, suoraa, kuiv an kankaan t i uhasy istä puuta tai sitten suonlaitasilla kas v a nutta mänty ä . Vähänkään väärästä puusta ei päreet kiskoutuneet. Pärepölkkyjä l iotettiin monasti vedessä, jos siihen vain oli tilaisuus, j ott a puu ei päässyt kuivamaan ennen höyläystä. Nä in varsinkin tapah t ui Harjukoskella, jossa oli aina monta päreitten höyläyttä jää ja järvi aina äärellä. Päre-


148

pölkkyjen toinen pää maalattiin punamulta maalilla, jotta kaikkien pölkkyjen höyläyssuunta oli sama. Eikä kattaessa tarvinnut erikseen tutkia joka pärettä, riitti kun maalipään asetti aina alaspäin. Näin oli höyläyssuunta oikein. Pärehän taittuu höylässä ja jos sen laittoi kattoon väärin päin, niin vesi tunkeutui päreen sisään ja lahotti katon nopeasti. Kunnolla tehty pärekatto kesti 20-25 vuottakin ilman mitään hoitoa. Kesäisen tulipalovaaran takia alkoi muut kattomateriaalit syrjäyttää perinteisen päreen kattamisaineena, mutta vieläkin olisi päre hyvä ja ennen kaikkea ehdottomasti halvin materiaali sellaisiin kattoihin, joissa ei tulipalon vaara olisi tarjolla. Valitettavasti vain pärehöylät ovat rapistuneet ja hävinneet. Taito päreen höyläykseen olisi kyllä kylässämme tallella. Harjukosken myllyn kaikki rakennukset ovat vieläkin katettu päreellä. Esko Hänninen

PELLAVA JA LIINA Pellavasta on sanottu, että se kuuluu vanhimpiin kulttuurikasveihin. Entisaikaan, kun kodeissa tehtiin paljon käsitöitä, siellä myös käsiteltiin paljon pellavaa. Kaupoissa ei ollut kankaita kovinkaan saatavana, eikä ihmisillä ollut rahaa millä ostaa, joten ne tehtiin kotona pellavasta ja liinasta. Harvat ihmiset silloin pääsivät mihinkään käsityökouluihin, vaan oppi kulki äidiltä tyttärelle ja sukupolvelta toiselle. Siinä sitä kehiteltiin uutta ja käytäntö opetti lisää. Kangaspuut olivat yksinkertaisemmat kuin nykyisin , vaan niillä ja pieniä apuvälineitä lisänä käyttäen kankaansa kutoivat valmistaen eri laatuja kuten palttinaa, aivinaa eli toimikasta, "ykspiista~ eli piikkoa, salaviettiä, ruusukasta, rättimattoja , hevosloimia karvalangasta, rekiryijyjä, vällyn päällisiä, seinävaatteita ja ryijyjä, patjakangasta, verho- ja huonekangasta jne. Eli lähes loputon luettelo, koska melkein kaikki oli kotikutoista . Kesällä ihmiset käyttivät pellavavaatteita yksistään, koska ne olivat viileitä ja imivät hyvin hikeä ja olivat helpot pestä. Pellavaa oli kasvamassa joka talossa ja mökissä ja vielä vuokralaisena eli loisena asuvallakin. Pellavamaasta, jos se oli vieraan pellossa, tehtiin vuokra jossakin työn muodossa, esimerkiksi rukiinleikkuuna. Näin saivat talolaiset siitä työntekijöitä lisää. (Muistan lapsuuskodistani, että oli kuudellakin osakkaalla pellavaa samassa pellossa.) Pellava kylvettiin peltoon, mutta joskus myös suohon. Maapohjan tuli olla heinänurmesta aurattua mieluummin, sillä sellainen maa antoi puhtaan ja hyvän sadon. Maa koitettiin muokata mahdollisimman tasaiseksi, että pienet ja liukkaat siemenet eivät valuisi läjäpäihin. Turpeet kuokittiin hienoiksi, että saatiin tasainen jälki. Kylvö suoritettiin toukokuussa tuomen kukinnan aikaan . Odotettiin tyyni ilta, ettei tuuli vienyt pieniä siemeniä. Omassa kodissani kylvön suoritti äiti. Kylvös tehtiin niin tiheää, että


149

lude pääsi siemeneltä toiselle niin kuin sanottiin. Toinen ohje oli, että kun painoi siemeniä kostealla peukalolla, siihen peukalonpäähän tarttui seitsemän siementä ja se oli silloin sitten oikea tiheys. Kylvön jälkeen sekotettiin siemenet maahan risukarhilla tai pienimmät alat haravalla. Jyrättiin kevyesti. Pellava aloitti kasvun heti ja taimet nousivat pinnalle n. kuudessa vuorokaudessa. Jos maa kasvoi rikkaruohoa, se ki tkettiin pois. Odoteltiin kun pellava kasvoi ja tuli kukinta joko vaaleansininen tai valkoinen. Kukat tulivat pellavan latvaan, johon sitten kukinnan päätyttyä muo dostui hedelmä "sylkky". Hyvässä massa pellava kasvoi n. 70-80 senttiseksi. Lannoitteeksi kylvettiin tuhkaa, joka oli myös tuholaisten torjuntaan hyvä. kun sylkyt olivat keltaisenrus k eat, oli sato kypsä ja nyhtö voi alkaa. Pellava nyhdettiin maasta juurineen. Se laitettiin sopiviin kasoihin jotka sitten rohkittiin eli pellava vedettiin erikoisen rohkauslaudan läpi jolloin s iemenkodat siitä irtosivat. Tämä lauta oli valmistettu siten, että laudan pää oli haaroi tettu nykyaikaista ruokailussa k äytettävää haarukkaa muistuttavaksi. Siemenkodat oli huolellisesti kuivattava ohuissa kerroksissa, etteivät ne palaneet. Näistä saatiin sitten pellavalle uusi

Pellavan nyhtöä Sääskin pellolla 1930-luvulla. Kuvan omistaa Simo Liukkonen. siemen tulevaksi k esäksi . Kun pellavat oli rohkittu, ne sidottiin olkisiteellä lyhteeksi e li pivoiksi. Seuraava toimenpide oli liotus lammessa tai järvessä . J ärven pohjaan laitettiin pystyyn muutamia tukiseipäitä , ettei pel lavaliko pääs syt leviämään selälle päin . Kun pivot oli ladottu vieretysten ja vuorotellen latva ja tyvipää vastatusten, aseteltiin päälle likopuut ja niiden päälle kivet painoksi, jotta pellavat pysyivät veden


150

alla. Liotus nopeutui lämpimällä ilmalla. Aika oli viikosta kahteen. Pellavaa kokeiltiin liotusaikana siten, että kun liotettua pellavavartta lyötiin latvasta kiinni pitäen veden pintaan ja jos kuidusta puuosat irtosivat, oli liotus valmis. Liian pitkä liotusaika saattoi märännyttää pellavan. Pellavapivot nostettiin vedestä ja vietiin kuivatuspaikalle, jossa siteet avattiin ja pellavat levitettiin ohuiksi karhoiksi. Sänkipelto oli hyvä kuivatusalusta. Pellavaa voitiin myös liottaa talvella hankiliossa, nurmiliossa tai sitten vain kuivattaa. Näin eri käsittelyillä sai kauniita sävyjä lankaan. Noin viikon kuivatuksen jälkeen pellavat koottiin kupoihin ja vietiin säilöön kuivaan paikkaan odottamaan käsitelyä. Pellavan puhdistamiseen kuuluu monta työvaihetta. Se kuivataan riihessä ja savusaunassa vajaa viikko tasaisessa lämmössä, jonka jälkeen tapahtui loukutus ja vitominen, lihtaus ja harjaaminen. Harjatessa erosi ensin karkeimmat tappurat, rohtimet ja viimekseksi hienoimmat tappurat ja näin jäi vain sydän sormaus, joka oli puhdas ja siloinen. Näistä sitten taitavimmat kehrääjät kehräsivät sydänlankaa kankaan loimilangaksi. Nuoret ja aloittelevat saivat opetella tappuroilla, joita käytettiin kuteina lukemattoman moniin kankaisiin. Ennen viljeltiin paljon pellavaa, kun kankaat piti itse valmistaa. Etenkin jos talossa oli tyttäriä, morsiamia, heille valmistettiin erikoisesti kapioita eli ••myynejä•• tulevaa elämää varten. Myös laskiaismäkeä laskettaessa oli tapana huutaa 11 pitkiä pellavia... Varotel tiin kaatuilemasta, koska uskottiin kasvavan lakoa seuraavana kesänä. Liina eli hamppu oli viljelytyylilleen hyvin pellavan kal tainen, ehkä vähän harvemmin viljelty kuin pellava. Liina vaati voimakkaan maan, sillä sehän kasvoi jopa kaksi metriä pitkäksi. Se piti kylvää tiheään, jotta saatiin hienosyisempää kehruuainetta, kuin paksusta ja karkeasta korresta. Yleensä liinasta kehrättyä lankaa käytettiin karkeampiin kankaisiin, kuten esimerkiksi säkki- ja patjakankaisiin, pyyhkeisiin jne. Liekä tuo hamppu ollut sukua nykyisin mainitulla huumekasville, koska liinan pölyn vaikutuksesta saattoi henkilö sairastua, kun joutui liinariihessä tai saunassa pitkään työskentelemään. Pirkko Romo


151

Pellavan käsittelyssä käytettyj ä erilaisia välineitä.

vaseuunalta ylhäältä lukien: - käsilaukku - käsiki ertolaukku - konelaukku

Oikealta ylhäältä lukien: - lihta - vittiin - pellavaharja


152

VILLA

Lampaita särentäaiden takana laitumella. Kotimainen lammas ja sen villa ovat nykypäivänä hyvin alas arvostettu, siksipä lampaita näkeekin nykyisin harvoin. Toisin oli ennen. Kaikissa taloissa oli lampaita oikein lauma. Oli taitavia miehiä, jotka tekivät tiukat särentäaidat, koska lampaita eivät muut aidat pitäneet. Ne aidat olivat oikeita taidon näytteitä. Katajavitsaksilla tehtynä ne kestivät vuosia. Lampaat laidunnettiin metsissä ja hakamailla, tai jos talon omistuksessa oli saari, oli se ihanteellisin paikka, koska silloin ei tarvinnut huolehtia aidan teosta eikä juottamisesta. Lampaat kerittiin kaksi, kolme kertaa vuodessa. Ensikerralla kerityn karitsan villaa sanottiin "lievinkovillaksi". Sitä ei pidetty niin hyvänä raaka-aineena kuin emolampaan villaa. Lampaissa oli muutenkin erilaatuisia villoja: Oli karkeaa, hienoa, suoraa ja kiharaa ja nämä kaikki luokiteltiin villoja myytäessä. Villasta talon suuri perhe sai monen monta lämmintä ja tarpeellista vaatetta. Kun kaikki valmistettiin kotona, oli villan kulutus aika suuri vuosittain. Siitä kehrättiin sukkalankaa, konelankaa ja kudontalankaa jne. Tehtiinpä villasta mitä tahansa, oli se aitoa kotimaista tuotetta, ei yhtään keinokuitua eikä pesuohjetta, sen voi pestä vaikka maakeittosaippualla. Sarkakangas vei paljon villalankaa, koska se kudottiin villaloimeen. Saran loimen kehruu olikin erikoinen työ, jota eivät pystyneet tekemään kuin harvat ihmiset. Siinä vaadittiin suurta huolellisuutta, koska lankaan täytyi saada oikea kierre, jotta se olisi riittävän kestävä loimeksi. Valmis sarka jouduttiin vanuttamaan. Se tapahtui u sein talkoo lla koska hommassa tarvittiin monen miehen voimaa. Pirkko Romo


153

SARAN VANUTUS Kylillä oli useamman talon yhdessä omistamia ns. sarkarullia. Ne oli rakennettu paksuista puupalkeista, joissa oli kirveellä hakattu karkea hammastus. Alapuolineo penkki oli jalkojen päällä, noin 70 senttiä korkealla maasta ja yläpuolineo penkki lepäsi hammaspuoli alaspäin edellisen päällä. Yläpuolisessa penkissä oli neljän tapin tappirivi molemmin puolin penkkiä, joista miehet sitten vetivät penkkiä edestakaisin. Varsinainen saran vanutus alkoi siten, että kangaspankko oli kasteltu hyvissä ajoin ennen vanutuksen alkua kuumalla saippuavedellä ja se laskostettiin sarkarullien väliin tasaisesti. Toiset käyttivät sitä menetelmää, että sarkakangas pantiin verkkopussiin ja pussi sitten rullapankkojen väliin. Tässä kesti kangas paremmin vanutuksessa paikoillaan, mutta tämä tyyli kävi ainoastaan päinsä silloin, kun kangas oli lyhyempi. Kun oli kyse pitkästä sarasta, se aina laskostettiin vapaasti pankkojen väliin. Tämän jälkeen miehet alkoivat myllätä sitä penkkien välissä. Välillä kangasta kasteltiin uudelleen kuumalla vedellä ja laskostettiin uudelleen, sillä vaikka vanutuapenkissä oli laidat, pyrki kangas työntymään pois rullien välistä lattialle. Vanuessaan kangas tietysti kutistui, mutta paksun! samalla. Vanutuksella ei ollut mitään määrää, vain kukin emäntä katsoi miten vahvaa saran tuli olla. Vanutuksen loputtua sarka kierrettiin, tampattiin, tiukkaan puupulikan ympärille ja kuivattiin. Näin oli mitä kestävin työvaatekangas valmis. Sarja piti kylmän ulkona ja se ei vähästä kastunut ja oli erittäin kestävä. Päiväkauden sai olla metsätöissä ja silti ei vielä kosteus tullut saran läpi. Kun kunnon sarasta miehelle housut teki, sanottiin niiden seisovan pystyssä ilman miestäkin. Myös sarjapomppia tehtiin, mutta ne olivat aika jäykkiä ja niitä pitivät miehet yleensä pitkän matkan rahtiajossa yllä. Tuuli ei kyllä niistä läpi mennyt. Sarkapuku oli kyllä ennen jopa ainoa puku miehillä talvisaikaan. Joskus tätä harmaasarkaa lähetettiin tehtaaseen värjättäväksi. Väri oli tumman sininen ja naisten takit tehtiin tästä värjätystä sarasta. Tätä sarkaa ei vanutettu niin paljon kuin miesten sarkaa, joten se oli taipuisampaa, mutta ei kestänytkään niin hyvin. Miesten sarkahousujen käyttöikä oli monta vuotta. Saran vanutus oli aina taikoohommaa ja merkittävä tapaus kylällä. Talosta tarjottiin ruoka talkoorniehille. Jonkinlaista leikkimielistä kilpailuakin melko yksitoikkoisen vanutuksen aikana harjoitettiin. Kun toiset miehet vetivät toisin päin ja toiset toisin päin, kokeiltiin joskus kenen hartioissa se ruis pullisteli eli kumpaan päähän se rulla tuli. Kerran Pullialassa Peltolan talossa vanutettiin sarkaa juuri talvisodan aattona, ennen kuin miehet joutuivat "kertausharjoituksiin". Syntyi vetokilpailu, mille puolelle rulla eli penkki tulee. Eino Kakriainen, joka kaatui heti sen jälkeen talvisodassa, veti tapista niin, että tappi katkesi ja hän lensi niska edellä penkin


154

laitaan, siinä oli hengen meno lähellä. Kilpailu loppui siltä illalta siihen. Kylällä on vi elä sarkarullia jäljellä, mutta niitä ei ole enää vuosikymmeniin käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa. Huomattavan tärkeä oli myös puolivillainen eli puolilankainen kangas. Siinä loimena oli puuvilla ja kuteena villalanka. Laimilangat värjättiin kotona kasviväreillä: Koivun kuorilla ja vihtrillillä. Näin saatiin kaunista siniharmaata kangasta. Puolivillaista ei vanutettu kuten sarkaa. Siitä ommeltiin miehille kesävaatteita, koska se oli ohuempaa kuin sarka, joka oli talvikäyttöön tarkoitettu. Ohuesta villalangasta kudottiin myös kangaspuilla hienoja puku- ja hamekankaita, peittoja, seinävaatteita, täkin päällisiä, rekipeittoja ym. Niin tuli villat käytettyä miltei kaikki kotona. Kodeissa oli ahkeria ja taitavia käsiä villaa käsittelemässä . Käsi työt jouduttiin tekemään huonossa valaistuksessa, koska silloin ei ollut sähkövaloa. Rukit osasivat kyllä hyrrätä hämärässäkin ja valmista tuli.

Yllä: Saran vanutus käynnissä.

---==-

Alla: Sarkarullat sivulta ja päästä katsottuna.


155

Hiilimiilun ladonta käynnissä. HIILEN POLTTO

Sepät tarvitsivat paja-ahjoon hiiliä ja tässä oltiin omavaraisia polttamalla ne itse . Hiilipuina käytettiin yksinomaan petäjää . Ne sahattiin ja halottiin n. 60 sm. pituisiksi. Hiilihauta oli kaivettu maahan usein pajan lähettyville. Haudan koko oli sepän tarpeen mukainen ja kaivettu noin puoli metriä syväksi. Puut ladottiin hautaan pystyyn. Peitoksi laitettiin maasta irroitettuja turvelevyjä. Nurkkiin jätettiin ilma- aukot, joista saatiin tarpeellinen veto puitten palamiseksi. Tuulen suunta katsottiin, kun miilu sytytettiin, jotta palaminen alkoi oikealta kantilta. Puut eivät saaneet palaa ilmiliekillä. Vetoa lisättiin avaamalla ilma-aukkoja tai vähennettiin sulkemalla niitä. Hiilenpolttaja taisi hommansa, siinä piti olla näköhallin päässä ja seurata palamista. Siellä näki miilun savun seassa sepän häärivän. Folkemalla hän tunnusteli hautaa ja tiesi milloin puut olivat hiiltyneet tai oliko jossain vielä palamattoman tuntuista. Tämä työ kesti kokonaisuudessaan pari vuorokautta. Yölläkin piti käydä katsomassa. Kun tunnustelemalla sai varmuuden, että puut olivat kaikki hiiltyneet, sulki miilunpolttaja lopuksi ilma-aukot ja tuli sammui. Parin päivän perästä kun hauta oli jäähtynyt, polttaj a avasi haudat mättämällä turpeet sivuun ja hiilet nostettiin säkkeihin tai vakkaan pajan nurkkaan varastoon odottamaan käyttöä . Nokisen työn ohella oli polttajalla tyytyväinen mieli homman onnistumisessa, olihan taas pitkäksi aikaa pajahiilet varattu. Sotien aikana oli hiilenpol tto suurimittaista toimintaa, kun hiiltä käytettiin autojen ja muittenkin moottorien voiman lähteenä. Laina Seppänen


156

Maasepän pajan tärkeimmät työkalut: pajavasara.

ahjo,

alasin ja

PAJAVASARAN KALKE Kyläsepän työ liittyy aivan oleellisena ja tärkeänä osana en~ tisaikojen kyläelämään. Monet työvälineet piti valmistaa. Samoin myös korjaukset. Päätoimisia seppiä ei juuri kylällämme ollut, mutta monessa talossa tai torpassa oli paja, jossa kunkin pajavasaran vartta pitelevä teki omaleimaista ja luovaa työtä. Jo kuluneesta ja käytöstä pois hei tetystä raudasta taottiin uutta: Vanhoista äkeen piikeistä tehtiin perunakuokkia, reen saverikkoja, oven saranoita liitereihin ja ulkorakennuksiin sekä kuluneista talikoista lantaharoja. Suurimpia töitä, joissa kuluu useampia päiviä, olivat talvella parireen raudoitukset ja keväällä kärrynpyörien raudoitus. Tämä kärrynpyörien raudoitus tapahtui lopullisesti ulkona, jonne ·tehtiin pyöräraudan ympärille tulirovio ja jossa se tasaisesti kuumeni tulipunaiseksi. Hehkuva rautavanne asetettiin pyörän puuosan ympärille ja lyötiin paikoilleen. Muutaman minuutin aikana piti tapahtua tärkeät lyönnit ja veden valelut tulen leimahdellessa puuosissa kuumasta raudasta. Työn piti onnistua, sillä sitä ei voinut enää uusia. Monta tarinaa kulki eri seppien hakemista käskyistä apumiehelleen tätä työvaihetta tehdessään. Ja kyllä työ aina onnistui, sen huomaa kun nyt katselee noita vanhoja kärrynpyöriä. Ne ovat hyvin pysyneet kasassa, vaikka ovat olleet kovassa käytössä aikoinaan ja kaikki kivikot ja konttelikot ne ovat kestäneet.


157

Kesällä oli sirppien ja viikatteiden teko ja kunnostus. Ruis-, heinä- ja vihkosirpit syntyivät katkenneista viikatteista, joita piti liittää ja "kallita". Kallitseminen merkitsi viikatteen teroitusta takomalla se ohuemmaksi. Karkaisulla saatiin viikatteeseen sitten tuikitärkeä terävyys. Takkuheinän niitossa sen pystyvyys joutuikin aina koetukselle. Naisväen käyttämiä talousastioita piti kor j ailla. T inauksella paikattiin lypsyraintoja ja siivilöihin laitettiin uusia sihtejä. Oli separaattiastioiden korjauksia, lukkojen, avaimien ja puukkojen tekoa, kirveitten teroituksia, rukin kehriin tehtiin uusia hampaita jne. Sodan aikana ei aina ollut öljyä saatavissa lamppuihin . Eräänä valoneuvona käytettiin karpiidilamppua. Naiset tulivat sepän luo pel tipurkkeineen, jotta hän tekaisisi purkista lampun. Näin saatiin valotuikku moneen tupaan. Mikään tulolähde ei tämä pajatyö sepälle ollut, mutta aivan kirkkaina ne pennoset ja markat nokisessa kourassa kimalsivat. Todistuksena siitä kuultiin alasimen kalkkeessa olleen oman helinänsä. Karvalissa Villen vasara sanoi: Penniä penniä penniä, kun taas Lehtolan Oskarin pajasta kuului painavampi ja karheampi kalke: Markkoja markkoja , ,,,,,,,, Uskomme, että nämä kyläsepät aikoinaan viihtyivät ahjon loimussa ja annettakoon suuri arvo heidän työlleen. Olihan työ samalla luovaa ja tarpeellista. Kylällämme ovat sepän töitä tehneet seuraavat: Ville Tiihonen, Karvali Kalle Laatikainen, Onnela Hiski Halinen, Mäkränpesä Oskari Tiihonen, Lehtola Taavetti Kuva, Lehtola Eino Tiusanen, Akkola Eemil Hänninen, Penttilä Pauli Leikas, Kiviniemi Laina Seppänen

TERVAN POLT'l'O Vanha sanonta kuului: Ellei sauna, viina ja terva auta se tauti on kuolemaksi ·. Tässä siis todettiin terva sairauksien parantamisessakin tarpeelliseksi, vaikka tervan käyttö paljossa muussa oli ennen ylivoimaisesti suurempaa. Terva hankittiin omatoimisesti tervan poltella. Alkuajoista asti tervan ollessa varsin tarpeellinen, on sen teon taitaneet esi-isämme monien sukupolvien ajan. Kotikylällämme ei tervaa ole juuri tuotannollisesti valmistettu, mutta kuitenkin oma tarvis on osattu tehdä aina kotoisasti. Tervaa tarvittiin monien puisien työkalujen vahvistamiseen . Käyttöikää pidennettiin tervaamalla kärrynpyörät, reet, sukset ja vesikelkat. Veneen tervaus on ollut tarpeellinen kautta ai-


158 kojen. Samoin kenkien pohjiin siveltiin talvisin tervaa. Päällisen voiteena käytettiin tervasta ja sianrasvasta sulatettua voidetta. Näin ne eivät kastuneet yhtä helposti. Silloinhan ei vielä kumijalkineita ollut. Ennen käytettiin myös sanontaa: Minkä teet niin tervaa se, niin varmasti kestää. Jo pitkin talvea oli tervantekopuuhiin aikova katsellut metsässä kulkiessaan tervaspuita. Hän tiesi hyvin, mikä puu oli hyvä tervan tekoon. Puut kuljetettiin k a tosalle ja katkottiin pölkyksi sekä pilkottiin hyvin pieniks i, että ne ennättivät kuivua paremmin ja terva täten hyvin irtautuisi niistä. Ryhdyttäessä tervan tekoon, ladottiin tervakse t vinopystyasentoon tervan juoksuaukkoon päin viettäväksi ladonnaksi. Haudan pohjalle oli laitettu joko tuohista tai haavan kuorista irroitettu levy suojaksi, ettei terva valunut maahan. Pohja oli alas päin myös viettävä. Se mahdollisti tervan valumisen torvea myöten edessä alempana olevaan monttuun, jossa oli terva-astia. Hauta peitettiin maasta saadulla turpeella. Takaosa jätettiin avonaiseksi, josta tuli sytytettiin. Tekijän piti varata aikaa, sillä tulti piti vahtia koko ajan. Se ei saanut palaa roihuna vaan "pissuamalla". Välillä täytyi vaihtaa täyttynyt astia tyhjään. Tervan polton ajankohta oli aina alkukesäl l ä ennen juhannusta. Työvaihe kesti noin kaksi päivää ja 1-2 yötä, riippuen haudan koosta. Joskus saatettiin polttaa porukalla jonkun lähinaapurin kanssa. Olihan työssä oma mielenkiintonsa. Sai olla luonnon ja suven sekä tervan savun terveeilisessä tuoksussa, seurata, kuinka puhdas ikiaikojen jopa lääkkeenä käytetty luonnontuote lorisi talteen. Joku tuli polttajan kanssa rupattelemaan ja ei tarvinut erakkona olla. Yhdestä haudallisesta tuli tervaa yleensä n. 20 litraa. Näitä tervasavuja nousi kylällämrne joka suvi. Kotipolttoterva on aina ollut kokonaan toisenlaista ainetta, kuin teollisuuden valmistama nykyinen terva, josta on parhaimmat aineosat jo otettu pois. Viimeksi ovat tervaa polttaneet Eino Tanttu ja Viljo Hänninen. Tämä on tapahtunut vuonna 1982. Onnistumalla työss ään he ovat saaneet työn tuloksena kotitarpeeksi vanhan hyvän ajan ainetta. Tiedot antoi Erkki Leikas Muistiin kirjoittanut Laina

Sepp~nen

MAATALOUDEN KONEISTUMINEN Tekniikan kehittyessä kaikilla aloil l a ja ihmistyövoiman vähetessä maaseudulta, alkoi maataloudessa ja metsätaloudessa nopea koneistumisen kausi tämän vuosisadan alkupuolelta alkaen, joka kehitys on jatkunut yhä vain kiihtyen näihin päiviin saakka. Maatalouden koneistuminen voitaisiin jakaa useampaan kehitysja aikajaksoon. Ensimmäiselle kehi tysjaksolle on tyypillistä se, että ihminen alkoi keksiä ja kehitellä työvälineitä helpottamaan raskaita ja hankalia työtehtäviä. Näiden laitteiden ja koneiden käyttövoimana oli ihmisen voima. Esimerkiksi käsiki-


159 vet, mieskiertoinen puima k one tai luonnonvoimat, kuten tuulimyllyt , koskien ja purojen vesiratasmyl l yt sekä päre h öylät. Myös hevosvoimaa käytettiin hevoskiertoisen puima k o neen voimalähteenä. Toiseen kehitysjak soon kuuluvat varsinaiset voimakoneet. Ensimmäinen voimakone oli höyrykone, josta kehitettiin maatalouteen sopiva versio . Sitä sanottiin lokomobiiliks i . Se oli melko raskas laitos ja hankala sii rrellä. Senpä takia sille oli laitettu kuljetuspyörät . Lieneekö siitä alkanut nykyisen traktorin kehi tys . Käyttökelpoisen polttomoottorin keksimisen ja kehittämisen myö tä sai kehi tyk sen pyörä varsinaisen vauhtinsa. Nykyiset voimakoneet, traktorit, a u tot ym . koneet olivat mahdollisia kehittää. Suurimman muutoksen maatalouden koneel listumiseen toi sähkö tullessaan kylälle viime sotien jälkeen. Sen merkitys on jatkuvasti kasvanut, eikä e lämi sestä tahdo tulla mitään, jos sähkö j ostakin syystä k atkeaa vaikka l yhyemmäksikin aikaa. Koneiden käyttöönott o toi kyllä muassaan s u uriakin ongelmia. Varsinkin peltoviljelmille se käynnisti valtavan kivenraivaus urakan, s illä tehokas k oneiden käyttö edellytti edes pintasi leitä peltoja. Ihastj ärven peltojen ympärillä o n n ä htäv i ssä tämän sotien jälkeen alkaneen työn muistomerk it , valtavat kivirauniot.

Peltojen raivaus kivistä oli kone istamisen edellytys . Viimeisen sodan jälkee n raivauskaluston kehittyessä pellot alkoivat vapautua kivistä. Näissä kuvissa on Mikkelin Kone raivaus Oy:n kalustoa 1950- luvulla Eero Hännisen omistaman Vuotilan talon pellolla. Kuvat omistaa Eero Hänninen. Metsiin k e hitys toi moottorisahat , tra ktorit ja viimeaikoina monitoimikoneet. Koneet ova t t e hne et me t s ätyönkin helpommaksi , mutta samalla on t yöpaikat vähentyneet murto-osaan s iitä, mitä ne olivat e nnen kirveen, pokasahan ja h evosen aikakaudella. Esko Hapo n e n


160

MAATALOUDEN KONEITA JA LAITTEITA IHASTJXRvBLLl Risukarhit, pajureet ja rautapyöräkiesit kuuluivat jokaisen talon ja torpan välttämättömään kalustoon menneinä aikoina. Siksipä näitä on tarpeetonta luetella ja toisaalta näiden luetteloiminen olisi aivan ylivoimainen tehtävä. Viskliri Viskuri oli ensimmäinen käsikiertoinen kone, jota käytettiin viljan puhdistukseen jo viime vuosisadalla. Viskuri eli masina oli joka talossa.

Tappikarhi eli satapiikkiäes Ensimmäinen tämäntyyppinen äes oli Toivarin Häkkisessa vuosisadan vaihteessa ja Lepolassa 1930-luvun alkupuolella. Mieskierto puimakoneet Toivarissa, Rasiahon Valjakassa ja Liukkolassa Paajalan Partissa 1920-luvun lopulla Mansikkahon Malisella •• Näreselän Matiskaisella - -.. - Mieskiertoisen puimakoneen kiertäminen oli senaikainen Cooperin testi. Jos miehet sitä ruokavälin läkähtämättä kiersivät, oli kunto varmaan kova. Vuorekankaalla vuonna 1926 mieskiertopuinnin tunnelmaa nostatti puinnin alussa Viljami Tanttu, kun hän lauleli näin: ••Kun tähän kampiin taiolla tarttuu, soi se niin kuin Siionin harppu 11 • Hevoskiertoiset pulmakoneet Rasiahella Valjakassa 1920-luvulla Toivarissa " -.,Nikinmäellä Vanhallapaikalla -~~-

Puimakoneet Halila, Sirkka Merkkinen, hankittu v. 1924 Etelätalo ." •• v. 19 20-1 uvun lopulla Peltola-Pusala-yhteinen Sampo-puimakone 1930 Vanhapaikka-Pikonmäki yhteinen Sampo 1930 Kirmanen, Karnu, Korteniemi, Nikinmäki 1920-1930-luvulla Kuurussa 1920-luvun lopulla mieskierto puimakone, jota pyöritettiin höyrykoneella. 1927 hankittiin puimakone ja Sarin-merkkinen polttomoottori. Paajalassa Partilla 1930, Sampo ja Vikström peittomoottori Asikkala, Ollikaisella 1935 Sampo-puimakone ja Polinster moottori, myöhemmin Porilainen. Omien puintien lisäksi Ollikaiset puivat naapureille Paajalassa.


161

Toivo Ollikainen viljan puinnissa Sulku puron Haposella vuonna 1937. Kuvan omistaa Martta Koponen. Puimakoneyhtymät Vuonna 1939 hankkivat Kalle Haponen, Sulkupuro, Osmo Jokinen, Pirttikynnäs ja Taneli Partti, Karhukangas, yhteisen Sampo-40 puimakoneen ja 5-6 hevosvoimaisen Porilaisen moottorin . Omien p uintien lisäksi puitiin rahtipuintia. Kalle Haponen kierteli puint ireissu i lla naapurikylissä, Ihastj ärvellä ja Vanhalassa. Puintireissuilla meni ai k aa viikkokausia. Syksy oli hyvinkin pitkällä, ennenkuin viimeiset puinnit oli puitu. Koneita siirrettiin tal osta toiseen hevosilla, joka o li senaikaisessa olosuhteessa paljotöinen. Ihastjärvellä ja Pullialassa rahtipuintia suorittivat : Einar Liukkonen, Val amätäs, Siiri ja Toivo Hänninen, Alatalo, Toivo Seppänen, Kyrö, auton moottorista tehdyllä voimakoneella puimakonetta pyörittäen . Tässä voimakoneessa oli sodan aikaan asennettuna pilkkeellä toimiva häkäpönttölaite . Ensimmäiset l eikkuupui murit Ihastjärvellä Toivo Seppäsellä, Kyrö v . 1961 Sampo 657 lp itsekulkeva. Korteniemi v . 1963 traktorikiinnitteinen Aros-puimu ri. Karnu v. 19 65 itsekulkeva Fergusson 31. Kuusela, Erkki Viljakaineo v. 1966. Kuuru, Heikki Mynttinen 1 969 JF 70 . Itsekulkeva Sampo 10 vuonna 1972.


162

Viljankuivaamot Karnu, Korteniemi 1930-luvulla. Etelätalo v. 1953 laatikkokuivuri, jossa oli kaksivaippainen tulipesä ja sähköpuhallus. Viljatilavuus 20 hehtolitraa. Kuuru 1960-luvulla l a vakuivuri. Korteniemi, Kolari kylmäilmakuivu r i v . 1963. Pieniä lämmitettäviä kuivureita r akennettiin 1960-luvulla hyvin paljon tänne aluee lle. I<otitarvemyllyt Kirmanen, Matti Ha1inen 1930-1uvu11a Karnu, Hiskias Kovanen - ".. Rasi, Viljam Liukkonen Ete1ätalo, Eetu Hänninen , Kivimy lly petraolimoottorilla toimiva 1946 . Partti, Taneli Par tti 1930-lu vun tien o illa. Matarakangas, Albin Penttinen 1930-luvulla. Ensimmäiset voimakoneet Ihastjärve llä Nikinmäki, Lokomo höyrykone 1910- luvulla Kuuru, höyrykone 1920-luvulla Sotien aikana oli käytössä häkäpö nttö eli puukaasutin . Se asennettiin tai paremminkin rakennetti in esimerkiksi auton moottorin yhteyteen, mikäli kysymyksessä oli paikallismoottori tai sitten auton sivule, jos kyseessä o li auto. Häkäpöntöllä varustettuja moottoreita oli Kyrössä T. Seppäsellä ja Paajalassa Erkki Kataniemellä , joka pyöritti sillä sirkke1isahaa. Tuulilataajat Lindström, Al atupa Seppänen, Kyrö Vahvaselkä , Luodekangas

1940- luvu lla "

- .. -

Ennen sähköä oli käytössä muutami a tuulella toimivia , esimerkiksi auton låturia pyörittäviä pie niä tuulimyllyjä. Koje latasi akut tuulen aikana ja myös saatiin sähkövaloa, mikäli ei ollut kovin pitkiä tuulettornia aikoja. Polttomoottorit Ensimmäisiä p o l ttomoottoreit a Ihastjärvellä oli Vuotilassa, Etelätalossa ja Ha lilassa 1920-l uvulla . Moottorit oliv at Sar i n - merkkisiä, v iiden hevosvoima n ja ne käyttivät polttoaineenaan petroolia.


163

Sähkömoottorit Sähkön tultua Ihastjärvelle vuonna 1947 ja Pullialaan saakka 1952, tulivat sähkömoottorit joka taloon, jotka niitä tarvitsivat. Sähkömoottori oli kevyt ja kätevä siirrellä sekä varmakäyntinan verrattuna aikaisempiin moottoreihin. Hevosaurat Rautaiset aurat ilmestyivät kyl ä11emme 1910-luvulla ja yleistyivät 1920-luvulla. Ne olivat yleensä Fiskars-merkkisiä kahden hevosen vedettäviä Fiskars kymppejä sekä pienempiä sänkiauroja. Pyörivät rullaäkeet ·ilmestyivät tänne 1930-luvulla, jolloin myös jousiäkeitä tänne hankittiin. Kumipyöräkärrit Liukkola 1930-luvulla Etelätalo 1935 Alatupa , Lindström 1930- luvulla Hevosvetoinen haravakone Toivari vuonna 1938 Nikinmäki vuonna 1930 Perunannostokone Korteniemi, hevosvetoinen heittopyörä kone 1930-luvulla Karnu, Liukkola ja Nikinmäki hevosvetoinen kone 1930-luvun lopulla. Hevosvetoinen niittokone Salomon Halinen v. 1920 Etelätalo, Eetu Hänninen v. 1927 Luodekangas , Vahvaselkä v . 1930 Lypsykone Ensimmäinen lypsykone hankittiin Ihastjärvelle Karnuun vuonna 1950 ja lypsykone oli merkkiään Tomalko. Lypsykone yleistyi tämän jälkeen hyvin nopeasti ja muun muassa Rasiin, Laukonpellolle, Pullialan Etelätaloon ja Korteniemelle hankittiin lypsykoneet 1950 ja 1960-lukujen vaihteessa. Maidon jäähdyttäjät

Ensimmäiset sähkököyttöiset maido njäähdyttäjät h ankittiin Karnuun allasjäähdyttäjä j a Etelätaloon kaappijäähdyttä jä 1960-luvun vaihteessa.


164

Traktorit Karnu, Lauri Kovanen Valmet 20 1950-luvun alussa Pohjoistalo, Erkki Kataniemi Fordsen Major vuosimalli 1950, hankintavuosi 1954, lempinimeltään "Mörkö Majuri" Vuotila, Eero Hänninen, Zetor 25 k, hankintavuosi 1955. Ilman koppia, kumipyöräinen , hinta silloin nykymarkoissa 4130 markkaa. Korteniemi, Kalle Hänninen, Fergusson v. 1952 Kuuru, S. Hämäläinen, Zetor 25 a vuosimalli 1957 Korpela, S. Neuvonen, Super Zetor vuosimalli 1959 Sulo Neuvonen suoritti hyvin paljon kiven raivausta Zetoriliaan kivikoukun kanssa ihastjärveläisten pelloilla. Traktorit yleistyivät 1960-luvulla nopeasti . Erilaiset työkoneet, jotka ennen olivat hevosveto isia, t ulivat järeämmiksi ja traktorivetoisiksi. Kaivinkoneet Kyrö, T. Seppänen, traktorisovitteinen Ahma v. 1958 Mäkrä, H. Hal inen, traktorisovitteinen v. 1960 Korpela, S. Neuvonen, traktorisovitteinen Hydromaster v. 1969 Moottorisaha Ensimmäinen moottorisaha hankittiin Kyröön T. Seppäselle vuonna 1953. Se oli merkkiään Gomet ja hehkusytytyksellä ja puhalluslampulla lämmitettävä. Painoa sahassa oli 20 kiloa. Seuraava tänne hankittu saha oli Asikka1aan Ollikaiselle ja merkkiään Tolmar. Hankintavuosi oli 1956. Tämän jälkeen alkoi moottorisahoissa nopea kehitys ja ne lähtivät lisääntymään täälläkin päin erittäin voimakkaasti. Lannanlevityskoneet Ensimmäiset lannanlevityskoneet h a nkitt iin Paajalaan Luodekankaalle ja Pullialen Etelätaloon 1960-luvun puolivälissä. Rautajyrät Ensimmäinen rau taj yrä oli hankittu Korteniemelle vuonna 193 5. Se oli alkujaan hevosvetoinen, mu tta muutettiin myöhemmin traktorivetoiseksi. Se on käytössä e delleenkin . Etelätaloon hankittiin vuonna 1965 traktorivetoinen jyrä. Paa1aimet Maatalouden viimeisempiä koneeliistumisen tuot teita ovat paalaimet. Niitä alkoi ilmestyä t änne Ihastjärvelle 1970-luvun loppupuolella. Ensimmäiset paalaimet olivat: Kuuru, Heikki Mynttinen, hankittu vuonna 1978 Etelätalo, Esko Hänninen, vuonna 1979 Halila, Martti Hämäläinen, vuonna 1980


165

Monenlaiset maataloustyötä helpottavat koneet ovat viime vuosina yhä lisääntyneet täällä Ihastjärvellä . Sellaisista voitaisiin mainita erilaiset tuorerehun korjuukoneet, erilaiset hydraulikuormaajat ja viimeisimpänä kivenkeruukone, jollaisen ovat tänne Ihastj ärvelle hankkineet Seppo Mynttinen, Juhani Partti ja Esko Haponen. Tiedot koonneet Raija Hämäläinen ja Esko Haponen

Kehitys on ollut maataloudessakin v~~me vuosikymmeninä ennätyksellinen. Taloon on tuotu ensimmäinen puimuri. Etelätalon nuorempi sukupolvi tutkii konetta. Kuvan omistaa Esko Hänninen.

VIHKOKUHJON TEKO Ajatuksen viivähtäessä entisaikojen kesissä voi muistaa monia maaseudun töitä, jotka ovat jääneet pois aikojen kuluessa. Yksi sellainen oli vihkokuhjon teko. Yksinkertai suudessaan, mutta kuitenkin varsin tarpeellisena se oli joka kesäisiin töihin lukeutuva. Olihan joka talossa ja torpassa lampaita. Näille rehua kerättäessä vihon teko oli välttämätön työ. Samoin penkereen leikkuu oli ensimmäisiä kesätöitä ennen heinän tekoa. Jo juhannuksen alusviikolla alkoi kujan vierille ja pellon pientareiden aidanseipäisiin ilmestyä nippuja ja vihkoja, saman jatkuessa vielä juhannuksen jälkeen. Lehtikerppujen eli vihkojen työ oli varsinaisesti naisten hommaa. Myös kasvavat tytöt ja pojat olivat omiaan vihkometsään. Jos vihkoja tehtiin kaatopuista, osal-


166

!istuivat miehetkin työhön kaatamalla puut. Työalaksi katsottiin ahon laita, jossa kasvoi lepän vesakkoa. Siellä vihkosirpin kanssa työskennellessä kukistui lepikko ja näkyville tulivat valmiit vihkot, jotka oli · sidottu vitsoilla ja nosteltu puun tynkiin ja aidan seipäisiin kuivumaan. Kuivahdettuaan siinä viikon verran ne olivat valmiit korjuuseen. Vihkokuhjon teko piti tapahtua aamuvarhaisella auringon nousun aikaan, jolloin luonnossa oli vielä aamukaste ja vihkot eivät liikutallessa karisseet. Korjuuväki heräsi aamulla kukonlaulun aikaan toimeensa. Jokainen, joka kynnelle kykeni lähti kantamaan kortensa yhteiseen kekoon. Hajallaan olevat vihkot kasattiin kasvavan nuoren puun ympärille, joka oli napaseipäänä kuhjolle. Siitä puusta yleensä katkaistiin kyllä latva poikki, sillä se heiluessaan olisi ajan mittaan levittänyt vihkokuhjon. Kuului vain hienoinen kahina, kun miltei äänettöminä kannettiin vihkoja. Eikä se äänettömyys varmaan unenpöpperöstä johtunut. Jotenkin siihen luonnon rauhaan ei olisi kovaääninen melu sopinutkaan. Aamukasteisissa lepän lehvissä oli makea tuoksu. Pari henkilöä aloitti kuhjon teon. Toinen oli anteli jana maassa ja toinen asetteli vihkot eli kerput paikoilleen nousten yhä ylemmäksi ja ylemmäksi eli niin korkealle kuin antelija yletti annella. Kuhj on päälle asetettiin sitten pitkistä ruisolj i sta valmistettu hattu. Se sidottiin vitsaspannalla kuhjon päälle ja näin oli vesikatto valmis . Oli kuin varkain auringolta oltaisiin kiirehditty työntekoa. Kai välillä vilkaistiin itätaivaalle, ettei vain aamuaurinko ennättäisi nousta liian korkealle ja säteillään haihduttaa kasteen. Vähitellen luonto alkoi herätä kesäiseen päivään. Lintu pyrähti lentoon pesältään. Jossain kalahteli karjan kellot karjan noustessa aamusyönnilleen. Aamun hiljaisuutta eivät muut äänet rikkoneet. Usein ehdittiin tehdä kaksikin k u hjoa samana aamuna. Työn tultua tehdyksi palattiin kartanolle. Levollinen raukeu s olemuksessa levähdettiin tovi aamukahvia juotaessa ja aloiteltiin arkipäivän askareet . Mikäkö panee kertomaan näin yksinkertaisesta ja arkisesta työstä? Miksi vihkonkuhjon teko vuosikymmenien takaa on säilynyt niin ihmeellisenä muistossa? Siinä oli jotain tavallisen maaseudun elollista olentoa kiehtovaa aitoutta. Koskematon alkusuven luonto ja kaikki niityn kukkaset olivat parhaassa kukoistuksessaan. Suviaamun koittaessa ja raikkaan aamukasteen tuoksusaa tunsi korpikylän lapsi o levansa ihan omalla maaperällään. Kattona oli korkea sininen taivas. Sellaista nykyajan ilmiötä, kuin luonnon saastuminen, ei ollut olemassakaan. Eikä se - edes sanana - sovi tähän kirjoi tukseen. Mene ja tiedä, mistä johtuu mutta kummasti tämän pienen muistelun parissa ajatus levähtää. Laina Seppänen


167


1 68

KARJAN HOITO

Entisaikaan ei voinut puhua karjan hoidosta siinä mielessä, mitä nykyisin sillä sanalla ymmärretään . Se oli paremminkin karjan pitoa. Hevonen oli se tuotantoyksikkö, jota pidettiin paremmalla ruualla . Sehän ei olisi jaksanut raskaissa töissä ilman viljaa ja heiniä , joita ei sitten lehmille enää riittänytkää n . Lehmät lypsivät minkä lypsivät etupäässä kesäaikaan. Talven ne saivat tulla toimeen niillä rehuilla , mitä kesän aikana oli saatu kerättyä . Lehmien perusrehu oli olkisilpuista tehty ape , jota " höystettiin" ruumenilla. Silput hakattiin suorista riihikuivista rukiin oljista. Silppujen hakkuu oli kovaa työtä, sillä ne hakattiin ennen aikaan käsin erikoisella olkipukilla, jollainen vielä ainakin Harjukosken myllyllä on säilynyt. Kun paljon myöhemmin tulivat käsin pyöritettävät silppurit taloihin , oli se jo suuri edistysaskel ja työtä helpottava . Tällä vuosisadalla tulivat sitten konevoimalla käytettävät sil ppurit käyttöön.

Talkooapu oli ennen ky1ässä yleistä. Tässä ollaan heinätalkoisaa Mansikka-ahon pellolla Paajalassa joskus 30-luvulla. Kuvan omistaa Esko Haponen. Se jauhomäärä, mikä liikeni lehmille annettavaksi, sekoitettiin appeen joukkoon . Kesällä ja varsinkin syksyllä säilöttiin tynnyreihin ja puusaaveihin talveksi lehmille erilaisia "makuja" . Nämä olivat erilaisia kasvien naatteja, jotka suolaa joukkoon sekoittaen ja teräraudalla, petkeleellä, survoen sullottiin tiukkaan. Tällainen säilyke lisäsi lehmien ruokahalua, kun sitä edes vähänkin sekoitti appeen joukkoon. Heinä oli luonnonniityiltä tehtyä, sillä peltoheinäviljelyä ei harrastettu. Pellot olivat pieniä ja ne tarvittiin viljan viljelyyn . Heinän teko oli sään armoilla, sillä heinät kuivattiin yleensä levällään luo'olla ja kannettiin seipäillä , sapilailla, kuhjoon tai talleihin jos niitä sattui olemaan. Nytkin vielä näkee pieniä talleja suoniittyjen laitamilla. Niitä piti olla aika lähekkäin , koska kovin pitkää matkaa ei kyllä mielellään kukaan heiniä kantanut. Jonkun verran käytettiin haasiakuivatusta ja siinä heinät säilyivät sadekesänäkin paremmin. Tämä kuivatustyyli oli tosin raskaampaa kuin levällään karhella kuivatus , koska heinät piti kantaa tai ajaa hevosella tuoreena haasian luo.


169

Lisärehuna annettiin lehmille myös puiden lehtikerppuja, joita naiset tekivät kesällä lepän vesoista, haavan ja koivun oksista. Lampaille nämä lehtikerput olivat talvella aivan pääasiallisin ravinto, mitä nyt männyn paksuja oksia annettiin lampaiden karsinaan niiden kolottavaksi. Sioille syötettiin mitä milloinkin sattui olemaan saatavilla. Ihmisten ruuan tähteet, jäteperunat, jotka keitettiin pehmeäksi, heinäsilppu kesällä ja jauhot, mitkä sattuivat sioille riittämään, muodostivat syöttösikojen lihotusrehun. Hevosen lanta kaikkiin edellä mainittuihin sekoitettuna oli myös aivan joka talossa käytetty ruuan jatke. Oli tietysti kyseenalaista paljonko läski tällä kerran jo hevosen ruuansulatuksen läpi käyneellä rehulla paksuni, mutta ainakin siat olivat kylläisiä. Myös kanoille tällaista hevosen lantapöperöä jauhoihin sekoitettuna annettiin. Nykyisistä ihmisistä eläinten ruokkiminen tällaisilla ruuilla ei tulisi kysymykseenkään, mutta ennen vanhaan se oli aivan luonnollista! Karjan suojat, läävät niin kuin sanottiin, joissa eläimet talvensa viettivät, olivat poikkeuksetta lantanavetoita. Ne olivat ennen tehty puusta, hirsistä, ja alaosa saattoi olla muurattu kivistä. vuosisadan vaihteen kahta puolta alkoivat koko kiviset navetat jo tulla melko yleisiksi täällä. Lantaa kertyi talven mittaan paksulti navetan lattialle ja se siinä palaessa lämmitti myös muutoin kylmiä navettoja. Alusina olivat havut ja kesällä varatut lehdekset, jotka havupiilulla pölkyn päässä hakattiin lyhkäiseksi. Tämä työ oli miesten ilta puhteen töitä. Olkia ei juuri liiennyt alusiksi. Ne tarvittiin kaikki rehuksi. Navetoissa ei ollut kiinteitä syöttöpöytiä, koska ne olisivat painuneet lannan sisään talven aikana. Lampaat olivat karsinoissa ja lehmät olivat kytketyt puutolppiin koivuvitsakaista tehdyillä lenkkikytkimillä. Ne saattoivat kyllä ajanoloon katketa ja silloin oli melkoinen puskunujakka navetassa, jos varsinkin puskijalehmä, val tain niinkuin sanottiin, oli päässyt irti. Entisajan navetat olivat pimeitä ja huonoilmaisia. Karjan riemulla ei keväällä ollut rajoja kun ne vihdoin viimein aina pääsivät ulos. Usein lehmät olivat niin huonossa kunnossa, että ne eivät tukematta jaksaneet tulla ulos navetasta, mutta pian ne kyllä auringossa vihreää ruohoa saatuaan toipuivat. Viime maailmansodan aikana, kun kaikesta oli muutoinkin kova puute, jouduttiin karjan rehussa turvautumaan korvikeaineisiin. Teollisuus kehitti puuselluloosasta hevosille ja lehmille tarkoitetun rehun. Siihen sekoitettiin hivenen rehujauhoja, suolaa ja kivennäisiä ja eläimet söivät sitä, kun muuta rehua ei ollut saatavilla. Ymmärrettävää kyllä on, ettei sillä lehmät mitään lypsäneet, mutta jotenkin ne aina talven yli saatiin menemään. Lehmät lypsettiin kotona tehtyyn puukippoon. Sen jälkeen maito siivilöitiin toiseen puuämpäriin ja kaadettiin piimimään muutaman litran vetoisiin puupyttyihin. Kerman noustua pinnalle se kuorittiin erilleen voiksi valmistamista varten. Separaattorei-


170

den tullessa taloihin helpottui maidon käsittely suuresti, sillä kerma saatiin niillä tarkemmin talteen. Separaattorit olivat käsinpyöritettäviä koneita , joissa oli kaksi putkea: toisesta tuli kerma ja toisesta kuorittu maito eli kurri. Hapatetun kerman voiksi valmistus tapahtui entisaikoina puisissa pystykirnuissa, joissa puista mäntää ylös ja alas liikuttamalla kerma kirnuuntui voiksi. Pyöritettäviä voikirnuja ei ollut vielä silloin . Myös koivun varvusta tehdyillä vispilällä ämpärissä vatkaten tehtiin pieniä kermaeriä voiksi. Voi suolattiin puutiinuun, jossa se säilytettiin. Kauppaa varten voita kerättiin vähän kerrallaan erikoisiin puusaaveihin kauppiaalle vientiä varten. Voin myynti olikin merkittävä tulo lihan myynnin ohella. Maidon kauppaa ei ole täällä kovin monta vuosikymmentä tehty ja siitä kerrotaan tämän kirjan toisessa kohdassa erikseen. ·· Kun maitoa käsi teltiin puuastioissa, ne kaipasivat kunnon pesun aina käytön jälkeen. Astiat pestiin suuressa punkassa, johon kuumennettiin vesi isossa padassa. Pesuaineena käytettiin hiekkaa, joka piti astiat valkeina. Keittovedessä käytettiin tuoreita katajan oksia, jotka antoivat astioihin raikkaan tuoksun.


171

Astiat hangattiin koivun tuohinauhoista tehdyillä huosioilla ja ne olivatkin hyviä senaikuisia pesusieniä. Puupytyt säilytettiin piha-ai ttojen seinustoilla olevilla telineillä auringon paisteessa. Syysteurastus oli aina taloissa vuoden kohokohta karjanhoidon kohdalla. Lampaita teurastettiin useampia , eli ne lampaat, joita ei voit.u ottaa talvella. Samoin monasti oli myös lehmä tai mulli teurastettavana joko itselle talven varaksi tai sitten lihoina myytäväksi kaupunkiin. Syöttösian vuoro oli myös joutua lahtipenkkiin heti ilmojen kylmettyä. Kun sianlihan säilytys oli kovan suolauksen varassa, jätettiin sian teurastus myöhempään syksyyn, myös senkin takia, että läski olisi ehtinyt kasvaa. Syksyisin oli aina paremmin kaikenlaisia viljantähteitä sialle annettavaksi . Läskin paksuus oli talon kunnia ja vähintäänkin sitä oli kolmen aikamiehen sormen paksuudelta oltava. Tällaista oli ennen karjanhoito senaikuisissa puutteellisissa oloissa. Kesällä oli tietysti helpompaa, kun karja kävi laitumilla pitkin metsiä ja keräsi itse syömisensä, mutta omat puolensa oli siinäkin etsiä niitä päivittäin pitkin korpia. Siitä kerrotaan toisessa yhteydessä. Martta Koponen

-- -- - _,.--- ,..

-

- --

,-.

-

-

)

1..

1J"· •

\ c •. . ....

v....

~-.· -et


172

Katoavaa kyläperinnettä. Maitolaiturit hallitsivat ennen maisemakuvaa teitten varsilla. Nyt ne ovat jo kaikki pois alkuperäisestä käytöstä.

MAIDON KULJETUKSET IHASTJÄRVELLÄ

Maidon kuljetukset viime vuosisadan vaiheilla ja siitä taaksepäin olivat vähäistä kaupunkeihin, johtuen kaupunki- ja maaseutuväestön määrän suhteesta. Suurin osa ihmisistä asui maalla ja maitoa ei tarvinnut paljon kuljettaa. · Lähempänä kaupunkia olevista taloista käytiin jonkinlaista tinkimaitokauppaa. Maito kuljetettiin erikoisissa k annuissa maalaistalasta suoraan kuluttajalle. Kuljetukset suoritettiin hevosella. Kauempana ja hankalampien kulkuyhteyksien takana olevissa maalaistalaissa ja torpissa maito valmistetti i n kotivoiksi. Sivutuotteena saatiin sitä mainiota kirnupiimää ja kuoritusta maidosta kokkelipii mää. Tästä tarkemmin kohdassa maidon käsittel y. Muistitiedon mukaan on kylällämme kotimeijereitä ollut vuosisadan vaihteessa Nikinmäellä, Pohjois-Halilassa ja Sääskessä. Tiedossa ei ole, kuka t ätä toimintaa y lläpiti. On ollut kuitenkin meijerikoulutuksen saanut henkilö, joka kiersi neuvomassa kyseistä toimintaa. Teollistumisen ja kaupunkien väkiluvun kasvun myötä tuli tarve maidon teolliseen käsittelyyn ja jalostukseen. Vuonna 1910 aloitti Mikkelin Osuusmeijeri toimintansa . Alkuaikoina oli maidon lähettäjien toimitettava maito meijeriin omilla kyytineuvoill a . Ihastjärveltä ei ollut muuta kuin hevoskuljetus mahdollinen. Rautatien varressa olevista kylistä lähetys tapahtui junakyydillä. Ihastj ärvel tä maitokuljetusta teh-


173

tiin useamman talon yhteiskuljetuksena, kukin talo ajoi maitoreissun vuoron perään. Sotavuosina kuljetettiin maitoa hevosilla myös suoraan kauppaliikkeisi-in. Pullialasta kuljetti Eetu Hänninen yhdessä Kivimäen talon kanssa vuoropäivinä ajaen esikaupunkiin Penttisen kauppaan maidon. Tämä ajo oli kansanhuollon määräämää pakkoajoa maitohuollon turvaamiseksi kaupungissa. Tätä joutuivat tekemään monet muutkin. Tästä työstä ei kyllä palkkaa juuri tullut, kun matka oli edestakaisin 60 kilometriä . Siinä meni päivä puhteineen. Kuljetusmaksua alkoi meijeri maksaa 1943 vuonna maksun ollessa 10 penniä litralta ja matkan ollessa 10-15 kilometriä. Jos matka oli 15-20 kilometriä, oli korvaus 15 penniä litralta. Meijeri aloitti maidon autokuljetuksen Ihastjärveltä 1950-luvun alussa. Aluksi maitokannut kuljetti Viljo Nironen linja-autolla, josta matkustajapenkit otettiin pois maidonkuljetuksen ajaksi. Viljo Nironen ajoi Ihastjärven maitolinjaa 11 vuotta. Kesällä maidon keräily tehtiin joka päivä ja talvella kolme kertaa viikossa. Maitopystyt palautettiin meijeriltä samana päivänä. Kurria palautettiin maido n lähettäjille puolet meijeriin lähetetyn maidon määrästä. Maidon keräilylinja ajettiin Ihastjärven tietä pitkin. Kauempaa sivu tien varrelta maito tuotiin hevosella Ihastjärven tien varteen. Lähettäjäkohtaiset maidon määrät olivat melko vaatimattomat. Pienimmät maidon lähettäjät toivat maitokannun nai sten polkupyörän rungon päällä. Pyöränrungon päälle oli laitettu pykäläpäinen laudanpätkä. Sen päällä parin-kolmenkymmenen litran kannu kulki melko mukavasti, polkeminen oli vain hanka 1 aa. Maidon tuotannon noustua 19 501960-luvulla, alkoi maitoa olla sen verran, että sitä piti oikein hevosella viedä Ihastjärven tien varteen. Niinpä Paajalan kylän isännätkin ajoivat hevosilla joka-aamuisen maitoreissun tien laidassa olevalle maitolaiturille peräkkäin, kuin ••porin pojat''. Maitopystyjä ei kai uskottu naapurin kyytiin. Iltapäivällä sama reissu toisin päin. Olihan ne kurrikannut ja voipaketit tuotava tien laidasta pare mpaan talteen. Maidonvientireissut olivat varmaan mieluisia ja rattoisia. Paajalan kapilta aina Pullialen koppia myöten tulivat päivittäiset kylän kuulumiset kerrottua ja muutkin maailman asiat pantua kohdalleen. Meijeri palautti kuoritun maidon pakkopalautuksina tuottajille vielä 1950-luvulla. Tämä ei kaikkia tuottajia miellyttänyt. Se kun ei tapahtunut joka päivä vaan sattuman varaisesti. Kun kannun hakija tuli jalkaisin tai polkupyörällä kannua hakemaan ja se olikin kurria melkein täynnä, saattoi "pinna palaa" ja tehtiin niin kuin Rikhard Hänninen , Vuotilan Riku, joka sanoi täyden kurrikannun tavatessaan , että "näin minä tälle teen" ja kaatoi kurrin tienojaan. Myöhemmin meijerin tekniikan parantuessa kurrinkin palautus muuttui ainoastaan sitä haluaville. Viljo Nirosen siirryttyä liikennöimään päätoimisesti 1960-luvun alussa Ihastjärven linja-autoliikennettä, tuli maidon ajo Heikki Halisen tehtäväksi vuonna 1961, kestäen kannukuljetuksena vuoteen 1972 saakka. Maitoautokuskin tehtävän hoiteli pääasiallisesti Eino Halinen. Hänet kyläläiset tunsivatkin paremmin nimeltä ''Mäkrän Epu".


'

174 Ihastjärventien maitolinjan lisäksi meijeri palkkasi sivukyliltä ns. oman kylän maitokuskit. Nämä ajoivat kunkin kylän päätien, keräsivät maitokannut kyytiinsä ja toimittivat ne päätien laidassa oleville maitolaitureille. Ensimmäinen kylän yhteinen maidon ajaja Peisinkorven tiellä oli Martti Salivaara 1960-luvun alkupuolella. Sittemmin tämän tehtävän hoiteli Leo Viljakaineo vuosina 1967-1975. Kuljetukset tehtiin farmariautolla ja traktorilla. Paajalan kylän maidot päätien laitaan ajoi Uuno Ollikainen vuodesta 19 62-19 7 4 . Alkuun kuljetus sujui henkilöpakettiautolla, mutta maidon lisääntyessä kävi auto liian pieneksi ja kuljetusneuvoksi piti otta traktori. Uuno Ollikainen rakensi vanhan henkilöauton rungon päälle sopivan kokoisen katesuojalla varustetun peräkärrin. Kärrin pyörät olivat jousitetut ja jopa varustettu iskunvaimentaj illa. Näin mai tokannut saivat tasaista kyytiä kohti maailman markkinoita. Imuautolla maidon keräilyn Ihasrjäveltä aloitti Heikki Halinen 1970-luvun alkupuolella vaihtaen lavakuorma-auton imukeräilyautoon. Maitotonkat tyhjennettiin maitolaitureilta imuletkulla suureen säiliöautoon. Vuonna 1974 tulivat ensimmäiset tilatankit kylälle. Systeemi oli ratkaiseva edistys ja helpotus maidon kuljetuksessa. Maidon kulku tilalta meijeriin kävi kätevästi. Ei tarvinut kellon mukaan varttua maidon vientiä. Tankkiauto kävi ajallaan hakemassa maidot. Maidon lähettäjän huoleksi jäi pitää tiet ja kääntöpaikat kunnossa, että auto saattoi esteettä kulkea. Heikki Halisen liikennöimisen kestäessä muutaman kuukauden, alkoi jatkossa Mikkelin Osuusmeijeri kerätä omilla autoillaan maidot tältä linjalta. Edellä mainittujen lisäksi Ihastjärven maitolinjaa liikennöivät: - Keijo Pettinen meijerin oma auto - Pekka Himanen - Aulis Ripatti 1970-luvun lopulta edelleen. Maito oli arvossaan 1950-luvulla tuotannon nousun ollessa 15-20 % vuodessa. Mitä rasvaisempaa maitoa, sen arvokkaampaa. Maitoa ei tarvinnut mainostaa. Kulutus oli henkeä kohti 1950-luvulla 280 litraa pudoten vastaavasti 1988-luvulle tultaessa n. 180 litraan. Kysyntä suuntautuu yhä enemmän vähempirasvaisiin maitotaloustuotteisiin. Maitoa ja sen hyviä ominaisuuksia mainostetaan nykyään paljon ja näyttävästi. Silti kulutus pienenee.

1

1

1

!

1

i

,,

!1

Tiedot: Mikkelin Eino Halinen

Osuusmeijeri

Tiedot koonnut: Esko Haponen

Esko

Malhonen,

Viljo

Nironen,


175

Entisaikojen laidun. Aidattu ahon laita. KARJAPIHAN KUULUMISIA

Kotieläimet ovat olleet esivanhempiemme elämisessä mukana jo aivan aikojen alusta. Omavaraistalous mahdollisti useamman lajisen kot:i.eläimen pidon. Siinäpä sitten olikin joka talon ja torpan karjapihassa aitoa, luonnonläheistä elämää, josta seuraavien sivujen kuvat kertovat. Maalaistalon pihapiiri oli jaettu kahteen osaan, karja- ja sisäpihaan, jota myös nurmipihaksi san ottiin. Väliaita oli alunperin särentäaita, mutta · sittemmin riuku ja myöhemmin kapeista laudoista tehty ja usein punamultaväreillä maalattu pisteaita. Viereisen sivun kuvat: Ylimmäinen kuva, Hietalan piha vuodelta 1923. Karjapihassa oli senaikaiset ajopelit kiessit, samoin pellonmuokkaukseen risukarhi. Navetan luona oli risuläjä, josta hakattiin kuivikkeet karjasuojaan. Keskimmäinen kuva, lehmät lypsettiin ulkosalla karjapihassa. Emäntä Heta Paavilainen ja tytär lypsyllä Hietalan pihassa 10.8.27. Alimmainen kuva, sika sai olla kesäisin ulkona vapaasti. Ruoka-allas oli myös pihalla. Sika asusti muutoin pihan laidassa olevassa sikopajassa. Kuvat omistaa Hilkka Tiusanen.


1 76


177 Viljeltyjen peltolaitumien puuttuessa jouduttiin kesäisin pitämään lehmät metsässä. Kun vielä kaiken lisäksi maat olivat monessa lohkossa, kertyi takamailla laidunnettaessa karjapolulle aikamoinen matka. Kuitenkin lehmien siellä pitämisellä oli omat syynsä. Muutaman viikon niiden siellä ollessa, ennätti kotimetsissä heinä kasvaa ja näin riitti paremmin syömistä. Raja- aitojen puuttuessa takamailta , karjat olivat samalla laajalla alueella . Niinpä Pullialan talojen maiden sijaitessa Murtoniemessä ja Pullialan lahden takana Mustikkaniemellä, piti karjanhakumatkalle uhrata aikaa ja vaivaa . Polku kulki lahtien päitse kuten Murtoniemeltä Harjukosken kautta .

Porsaspahnue hoitajansa Erikka Liukkosen hoivissa. Kuva Sääskistä 1920luvulta. Kuvan omistaa Simo Liukkonen.

Hevonen on ollut kautta aikain arvossa pidetty kotieläin. Se sai olla peltolaitumella tai aitauksessa hevoshaassa jo silloin, kun lehmät laidunnettiin metsässä. Kuva Toivarin pellolta. Kuvan omistaa Pentti Häkkinen. Kesäaamuna varhain kuului metsistä karjankellon kalkahdukset ja etsijän kutsumahuudot. Näillä kutsumahuudoilla oli joka talolla oma perinteinen nuottinsa. Jos oli kantava ääni, se kuului kellon ääntä kauemmas . Oma karja tunsi etsijän huudon ja näin saatiin karja kokoon kotiin ajettavaksi. Kyläläiset muistavat varsinkin Kirmasen Selmalla olleen erittäin heleän ja kuuluvan äänen lehmiä huutaessaan. Jotkut talolaiset kävivät lypsämässä lehmät siellä metsässä ja kantoivat maidon koti i n oikopolkuja kulkien tai järvimatkan soutaen. Näin esimerkiksi Pikonmä eltä, lehmien ollessa Murtoniemellä. Iltalypsylle lähdettiin omasta venevalkamasta Ruokolahdesta . Katoksesta otettiin nuotta veneeseen, mikäli ja kuten


178

nuotanvetäjä vaistosi, "tuuli oli muikun niskalla". Lehmät lypsettiin ja maito pantiin johonkin kiven koloon viileään säilymään. Tämän jälkeen saatettiin iltavedosta vetää nuottaa ja yövyttiin rannalla. Sitten taas aamun koittaessa vedettiin aamuveto, lypsettiin lehmät ja tultiin kotiin saaliiden kanssa. Takamaiden sijaitessa järven takana jouduttiin lehmät uittamaan veden yli. Niinpä Sääskin lehmät aina kesäisin uitettiin Hieppeensalmen taa. Tämä olikin oma seremoniansa. Lehmät vietiin rannalle ja "kellokas" työnnetti i n veteen, jolloin sen oli pakko lähteä uimaan ja näin saatiin lauma seuraamaan mukana. Veneitä ja porukkaa piti olla juohattelemassa niitä rantaan. Usein naapureistakin tuli väkeä seuraamaan tapahtumaa. Siellä järven takana käytiin aamuin illoin lypsyllä. Sittemmin lehmiä kotiin hakiessa ei ollut vaikeuksia. Kun rannalta alkoi huutaa ja kutsua lehmiä, ne paiskautuivat veteen ja uivat kotirannalle. Kotimaille oli jo lehmien ikävä oltuaan muutaman viikon takamailla. Tämä metsissä laiduntaminen oli harvinaista enää sodan jälkeen. Maanviljelyksen ja karjatalouden kehittyessä peltolaitumet ovat tulleet käyttöön. Näin ovat metsissämme karjapolut umpeutuneet ja kellojen äänet vaienneet. Samoin on karjapihankin ilme vuosikymmenien aikana muuttunut. Kotieläimiä ei näe irrallisina pihamaalla. Kiessien ja risukarhin tilalle ovat tulleet autot ja traktorit. Kujilta ovat portit ja veräjät kadonneet. Jossain vielä voi tavata harmaantuneen ja lahoavan särentäaidan, aikansa paimenen virassa olleena. Laina Seppänen


179

Na~s~a

rannassa

pyyk~llä.

PYYKIN PESU JA SAIPPUAN VALMISTUS Pyyk~n pesussa käytetyt pesuaineet v almistettiin aina ennen kotona. Sellaisia olivat keitetty saippua ja koivunporolipeä. Saippuan keitto oli talollisten e mä n tien ja piikojen joka syksyinen työ ja sitä tehtiin joka talossa, joissa oli karjaa ja syysteurastuksia.

Teurastuksen alkaessa oli saippuan tekijä aina paikalla, syötäväksi kelpaamattomat eläinten osat suolet, suolien väli eli k~errerasva sekä muut huonommat rasvat käytettiin saippuan valmistukseen. Suolet ratkottiin j a halkaistiin heti eläinten teurastuksen jälkeen, sillä lämpiminä ne olivat helpompi puhdistaa . Hyvin puhdistettuun muuripataan laitettiin kaikki raaka-aineet, vesi ja lipeäkivi , pari ki loa lipeäkiveä k ymmenen kiloa rasvaa ja suolia kohti sekä vähän suol aa joukkoon . Suola lisättiin kei tokseen vasta sitten, kun raaka-aineet olivat kei ttämisen jälkeen liuonneet tasaiseksi massaksi. Keitosta oli hämmennettävä koko ajan ja vahdittava, ettei se kiehunut yli laidan . Keitos jätettiin pataan jäähtymään. Pinnalle oli noussut saippua, joka leikattiin jäähdyttyään palasiksi . Pohjalla oli hyytelömäistä ainetta, jota sanottiin suopaksi . Saippuapalat lai-


180

tettiin joko laudalle tai useammin pärekoriin kuivumaan, jossa ne myös säilytettiin myöhempää käyttöä varten. Saippua oli kunnollista, kun rasva oli kaikki sulanut: ellei näin ollut tapahtunut, voi saippuan keittää uudelleen. Tällöin vain lisättiin vettä pataan ja tulta alle. Joskus oli syytä lisätä vielä vähän liepäkiveä joukkoon , jotta kaikki rasva sulaisi.

..•·~F· f

f:

~:

l

1r

i,. 1

.j:

1. 1

Itse pyykinpesu oli rankkaa puuhaa naisille varsinkin talvisaikaan. Ensin piti lämmittää vähän s aunaa, minne sai pyykit likoamaan. Kotaan laitettiin tuli padan alle, missä vesi lämmitettiin. Kun pyykki oli yön yli lionnut, alettiin sitä hangata pyykkilautaa vasten. Sormet menivät melkein aina rikki laudan poimuissa. Kun pyykki oli hangattu puhtaaksi, niin sitten tapahtui vielä padassa keittäminen koivuporolipeällä valkopyykin valkaisemiseksi. Koivutuhkaa laitettiin pieneen kangaspussiin, joka pantiin vaatteitten sekaan pataan kiehumaan. Kangaspussin oli oltava niin tiivis, ettei varsinainen tuhka päässyt vaatteiden sekaan, ainoastaan lipeä sai liueta kankaan läpi. Parin huuhtelun jälkeen voitiinkin valkopyykki viedä rakennuksen vintille kuivumaan. Toisena päivänä pestiin sitten kirjavat vaatteet erikseen. Tässä pyykissä ei käytetty poronlipeää, muutoin pesu oli kyllä yhtä rankkaa. Aune Partti


181

Kuppari imemässä sarvia miehen selkään, jotta paha veri saataisiin pois. ENTISAIKOJEN ITSEOPPINEET TAITAJAT

Kylät olivat ennen muodostuneet yhteiseksi, jossa kaikki tehtiin itse tai enintään naapuri! ta apua pyydettiin. Tämmöinen elämänmuoto synnytti kylille monenlais ia ammatin taitajia ja auttajia. Nämä erilaisten asioiden taitajat ovat olleet neuvokkaita ja auttamisenhaluisia lähimmäi siään k o htaan . Oppinsa he saivat perintönä vanhemmiltaan tai omatoimisesti taitonsa hankkien . Sen ajan elämisen piti olla pakosta pitkälti omavarainen. Kaikki mitä Lutherin vähäkatkismuk sen mukaan ruumiin tarpeisiin kuuluu, ei suinkaan ollut aina mahdollista hankkia muualta. Kauppapaikkoja oli harvass a eikä o llut rahaakaan, millä ostaa. Ja nämä syyt tekivät pakollisiksi saada omalta kylältä tarvittavat a v ut. Tautien ja vaivojen hoidossa ei ollut niihin aikoihin mahdollisuutta turvautua lääkäriin . Tulihan ensimmäinen vakinainen lääkäri Mikkelin pitäjään ja Mikkelin kaupunki in vasta 1844. Ensimmäinen koulutettu käti l ökin tuli Mi kkelin kaupunkiin vasta samana vuonna. Näistä syistä johtuen oli v uosisatojen kuluessa syntynyt kansanparantajien ja l ääkeaineiden valmistajien joukko, siirsi ammattitaitonsa j a tietonsa aina uusille sukupolvi!-


18 2

le . Eräs tavallisin terveydenhoitomuoto oli kuppaus, jonka oletettiin tehoavan melkein kai kkiin sairauksiin . Kuppauksessa kuppari kuumassa saunan löylyssä imi sarvien avulla hoidokistaan "pahan veren" pois, kun ensin oli pienellä iskuriraudalla hakannut selän pieniä haavoja täy teen. Hoidokki tunsi käsittelyn jälkeen suurta helpotus ta ja uskoi hoidon perantavaan vaikutukseen . Samoin myös kotieläinten vaivoihin oli useammanlaisia parannuskeinoja. Puusepät ja nikkarit osasivat valmistaa kotitaloudessa tarvittavat astiat ja huonekalut. Oli hyvän käsityötaidon omaavia kutojia, kehrääjiä, suutaraita ja räätäleitä. Verstasrakennuksia tai työtiloja ei vartavasten ollut. Isoissa tuvissa oli tilaa höyläpenkille ja vestopölkylle. Työ onnistui kyllä pienessä savupirtissäkin, kuten Riuttasaaressa asuvan Abel Nykäsen räätälöiminen. Savutuvathan olivat matalia. Kerrotaan Etelätalon Eetun Abel Nykäsellä pukua teettäessään joutuneen mittaa otettaessa seisomaan kattoluukun kohdalla , koska hän pitkänä miehenä ei muualla voinut suorana seista. Useammat näistä entisaikojen ammatin taitajista ovat jääneet unohduksiin . Kuitenkin heillä k aikilla on ollut oma yksilöllinen tehtävänsä ja paikka nsa tässä kyläyhteisössä. Laina Seppänen


183

AMMATINHARJOITTAJIA JA -HARRASTAJIA Pelimanneja: Kalle Valjakka, Rasiaho, 1920-1930-luvulla soitti viulua Albin Saksa, Kivimäki, 1920-1930-luvulla soitti kannelta, jonka oli itse tehnyt Emil ja Kalle Liukkonen, Sääski, soittivat nelikätisesti kannelta 1920-luvulla Kalle Paavilainen soitti haitaria vuosisadan alkupuolella Otto Hokkanen haitarinsoittaja 1930-luvulla Ferdinand Paavilainen soitti mandoliinia 1930-luvulla Matti Matiskainen, Paajala, haitarinsoittaja 1930-luvulla Heikki Siitari, Ihastjärvi, soitti huuliharppua 1920-luvulla Mikko Pyy, Latvalampi, haitarinsoittaja sotien aikaan Einari Liukkonen, Valamätäs, soitti viulua 1930-1uvu11a Ales Viljakainen, Rasiaho, haitarinsoittaja 1920-luvulla Albin Penttinen, Matarakangas, haitarinsoittaja 1920-1930-luvulla Abel Tiihonen, Karvali, soitti viisirivistä haitaria tansseissa ja muissa juhlatilaisuuksissa 1930-40-luvuilla Aleksanteri Moilanen soitti haitaria 1900-luvun alkupuolella. Pelimanneja oli ennen paljon ja harvat heistä olivat missään oppia saaneet, vaan olivat itse opiskelleet soittaen omaksi ilokseen. He viihdyttivät väkeä erilaisissa tilaisuuksissa ja soittivat tanssimusiikkia häissä, ta1koissa, kuuliaisissa ja nurkka tansseissa. Tervan keittäjiä: Albin Neuvonen, Ihastjärvi, 1930-80-luvulla Abel Tiihonen, Karvali, 1940-luvulla Esa Hämäläinen, Lepola, 1920-1950-luvulla Vihtori Hänninen, Kimari, 1930-1970-luvulla Hiilen polttajia: Taneli Partti, Paajala, 1920-1930-luvulla Ville Tiihonen, Karvali, 1925-1930-luvulla Aukusti Kihl, Peisinkorpi, 1940-luvulla Suksen tekijöitä: Abel ja Einar Tiihonen, Karvali, tämän vuosisadan alkupuolelta lähtien Pumppumestareita: Eino Partti, Paajala, vuosisadan alkupuolelta 1940-luvulle Muurareita: Hiskias Halinen, Mäkrä Rasiaho


184

Kalanpyydyksen tekijöitä: Oskari Takkinen, nuotan valmistaja •Ukko-Tarvainen", Mäkrä, verkonku t oja Maija-Leena Hänninen, nuottaköyde n punoja, verkonkutoja,

1880-

1950. Ionekutojia: Elsa Myyryläinen, Paajala, 1940-1960-luvulla

Anni Kirjalainen, Ihastjärvi, 1940-1uvulla Rukin tekijöitä: "vokkivarvali" Otto Kuitunen, Katajamäki Harjujärvi 1930-1950-luvulla. Asui naapurikylässä, mutta työt näkyivät täälläkin, sillä rukki kuului ennen joka naiselle, mummolle, äidille, tyttärelle ja pilalle. Kaivopaikan katsojia: . Olli Paappanen, Paajala, 1950-1970-luvulla Simo Liukkonen, Sääski, 1980-luvulla ja edelleen Sulo Neuvonen edelleen

Maalareita: Erkki Häkkinen, Ahola Ihastjärvi, 1950-luvulla N~areita:

(puuseppiä)

Aleksanteri Liukkonen, Harjumaa Taloaho, 1930-luvulla Israel Hämäläinen, Harjumaa Halila vuosisatojen vaihteessa Toivo Dyster, Väisälänmäki Ihastj ä rvi, 1960- edelleen Niilo Laatikainen, Ihastjärvi, edelleen Veikko Kovanen, Ihastjärvi, koris t e-esineitä Raätäleitä: Abel Nykänen, lisänimi "Pökäle" asui Riuttasaaressa savutuvassa, räätälöi 1800-luvun lopulla Aleks Moilanen, Rasiaho Kolkka, ( kertomus kirjassa) Valdemar Halinen, Alatalo Juuvikylä, (Valta-Halinen) 1900-luvun alkupuolella Sandra Matiskainen, Paaj_ala Sulkupuro, 1920-luvulla Sian porsittajia: Ida Laatikainen, Ihastjärvi 1900-luvun alkukymmenillä Hugo Ruth, Lehtola, 1950- luvulla. Suutareita: Biskias Halinen, lhastjärvi Hiekkala, vuosisadan alkupuolelta koko elämänsä ajan Kalle Hämäläinen, Niemi, suutaroi koko elämänsä ajan Otto Tiihonen, Karvali, 1920-1930-luv ulla Otto Hämäläinen, Ihastjärvi, (nykyinen Veikko Kovasen asunto) koko ikänsä 1940-luvulle


185

Kuohareita: Taneli Ruth, Vanhamäki. Ei asunut kylällä, mutta kävi täällä toimittamassa virkaansa. Piti m·u istissaan joka talon emakkojen porsimisajat ja salvoi myös orit ja valmisti itse tehokasta utaretulehduslääkettä lehmille. (Potaskaa) Eläinten parantajia: Salomon Hänninen, Harjujärvi Taneli Ruth, Vanhamäki Serafiina Liukkonen, Rasi 1920-1950-luvulla Ida Laatikainen, Ihastjärvi 1930-luvulla Ihmisten parantajia: Olga Seppänen opettaja, asui Ihastjärvellä viime vuosisadan loppupuolelta 1950-luvulle Kusti Liukkonen, Valamätäs, vuosisadan alkupuolella. Veti hampaita pois tarvittaessa. Ruumiin pesijöitä: Olga Seppänen opettaja Hilma Viljakainen (Niemen Hilma) Rasiaho Alma Penttinen, Jukara Juuvikylä Amanda Hokkanen, Kolkka Eino Partti, Paajala Vakan tekijöitä: Albin Tiusanen , Akkola Ihastjärvi, 1940-luvulla Hierojia ja kuppareita: Vappu Valkonen, Ihastjärvi Valkosenmäki Ida Kaminen, kierteli Ihastjärvellä ja Pullialasse 1930-luvulla Albertiina Paavilainen (Mooses Myyrin leski ) Lahnasalmen torppa Saunamuoreja eli kyläkätilöitä: Olga Seppänen opettaja Alma Penttinen , Jukara Juuvikylä 1960-luvulle saakka Erikka Liukkonen, Ihastj ärvi Sääski, vuosisadan alkupuolelta 1950-luvulle Ida Laatikainen, Ihastjärvi Pöyry, 1920-1930-luvulla Ida Puukko, Mäkiaho, vuosisadan alkupuolella Kirvesmiehiä: Otto Viljakainen, Rasiaho, 1920-1940-luvulla Hi skias Halinen, Mäkrä Rasiaho, 1 920-1940-luvulla Taneli Laatikainen, Ihastjärvi, 1900-l uvun alkupuolella Lauri, Kauko ja Martti Laatikainen, 1940-1950-luvulla Toivo, Eemil ja Eetu Hokkanen, Pulliala, 1930-1950-luvulla Augusti Torniainen, Valkosenmäki Ihastjärvi, vuosisadan alkupuolella


186

Kalle Heponen, Paajala, 1940-1960-luvulla Vihtori Parkkinen, Ihastjärvi, 1940-1960-luvulla Erkki Häkkinen, Ihastjärvi Ahola, 1940-1960-luvulla Viljo Salme, Ihastjärvi, 1940-1970-luvulla Kaupustelijoita: Albertiina Paavilainen, kiersi kylillä ja kauppatavarat olivat kannellisessa juurikorissa. Hänellä oli kukan siemeniä esirn. rinkelummaa, kosrnoskukkaa, omia käsitöitä ja vispilöitä. Asui Lahnasalmelle pienessä mökissä puolisonsa nuohooja Hermanni Paavilaisen kanssa. Nokisuttari Herkko kiersi koko kylän nuohousmatkoillaan. Risunhakkaajia: Heikki Kovanen, kiersi talosta toiseen 1930-1950-luvulla koko Ihastjärven ja Pullialen alueella Jalmari Hokkanen, "Hölläkkä Jallu" kierteli taloissa Ihastjärvellä ja Pullialassa 1930-1940-luvulla. Mikko Tiusanen, Paajala, kiersi taloissa 1930-1950-luvulla. Halonhakkaajia: Aati Hänninen, Ihastjärvi, 1920-1940-luvun lopulla Väinö Parkkinen, Pulliala, 1940-1 9 50-luvulla Eino Tukiainen, Juuvikylä, 1950-1980-luvulla Ketun pyytäjiä: Juhana Halinen (Kirmasen Jussi) Rasiaho, tämän vuosisadan alkupuolella Albin Tiusanen (Kettu Tiusanen) Ihastjärvi, 1920-1940-luvulla Ville Hokkanen, Ihastjärvi, 1940-1980-luvulla Eino Hokkanen, Ihastjärvi, 1940-1960-luvulla Ruumiskirstun tekijöitä: Israel Hämäläinen, Harjumaa Halila, 1800-luvun lopulta 1920luvulle Israel Lappalainen (Mylläri A. Lappalaisen isä) valmisti itselleenkin arkun kuolemaansa edellisenä päivänä. Taavetti Kuva, Paajala (nyk. Tukiaisten mökki) 1900-luvun alkupuolella. Tuohityön tekijöitä: Ida Taivalantti "Hailakka", Ihastjärvi, (nyk. Tukiaisen poikien mökki) vuosisadan alkupuolella Niilo Laatikainen, Ihastjärvi, 1940-luvulla ja edelleen Kehrääjiä:

.• ; ~~

Ida Lampinen, Ukonlampi, 1940-luvulla, kävi taloissa kehräämässä oman rukkinsa kanssa. Amanda Viljakainen, Kuusela, 1930-1950-luvulla. Muistetaan erikoisesti saran loimen taitavana kehrääjänä. Loviisa Liukkonen, Valamätäs, taitava, ahkera emäntä. Kerrotaan kehränneen saran kudetta jopa yhdeksän rullaa päivässä. Pellevan loimilankavyyhti oli niin ohkasta, että sen sai vetää sormuksen läpi.


187

Ompelijoita: Jenny Halinen (kertomus kirjassa) Hilma Hänninen os. Lappalainen, Harjukosken mylly, muutti myöhe mmin kaupunkiin.

1910-1920,

Airi Laatikainen, Kivimäki, 1930-1940 -luvulla, muutti kaupunkiin Aino Liukkonen, Valamätäs, 1920-luvulla Sylvi Keljonen, Valamätäs, 1930-1940-luvulla Mirjam Leikas os. Hänninen, Peltola 1950-luvulla Helmi Rahikainen, Pykälänmäki, 1950-1970-luvulla Aune Kääriäinen, Valkosenmäki, 1950-luvulla Liisa Ylönen, Jukara Juuvikylä, 1950-1970-luvulla Helmi Tiusanen, Kaisala Paajala, 1950-luvulla Elli Parkkinen, Onnela Ihastjärvi 1930-1970-luvulla Kankureita: Hilja Laatikainen, Hietala , 1920-luvulla Hilma Hänninen, Harjukoski, vuosisadan myöhemmin kaupunkiin.

alkupuolella,

muutti

Kivimiehiä: Heikki Hämäläinen, Harjumaa Halila, 1800-luvun lopulta luvun alkukymmenille Taneli Partti, Paajala, 1930-1950-luvulle Taneli Laatikainen, Ihastjärvi, 1910-1920-luvulle Otto Viljakainen, Rasiaho Kuusela, 1910-1940-luvulle Matti Häkkinen, Kiviniemi, vuosisadan alkukymmenillä .

1900-

Välskäreitä eli lääkitsijöitä: Olga Seppänen opettaja, Ihastjärvellä ja Pull ialasse viime vuosisadan lopulta 1950-luvul le Salomon Hänninen, Harjujärvi , toimi muun muassa kätilönä ja lääkitsi eläimiä August Kihl, talollinen, Peisinkorven talo, hoiti itseään omatekoisilla lääkkeillä, joita oli n. 300 sorttia

Ojankaivajia: Aatu Saksa, muutti asuntoa paikkakunnalla, 1900-luvun alussa Kalle Hokkanen, Musta-aho Harjujärvi, 1900-luvun alkupuolella Kalle Partanen, Ihastjärvi, 1930-1950-luvulla Vihtori Laitinen, Harjujärvi Haapaselkä, 1900-luvun alkupuolella. Porareita: Taavetti Kuva, Paajala, 1 900-luvun alkupuolella Heikki Hämäläinen, Halila , 1800-1900-luvun vaihteessa Taneli Partti, Paajala, 1930-1950-luvulla Taneli Laatikainen, Ihastjärvi, 1910-1920-luvulla Otto Viljakainen, Rasiaho, 1910-1940-luvulla Kirkkoreen tekijöitä: Ville Tiihonen , Harjumaa Karvali, seppä, 1910-1920-luvulla Ryhmätyö, koonnut Pirkko Romo


188

EN'I'ISAIKOJBN BLÄINTBN PARANNUSKEINOJA

Eläinlääkärin saanti kylälle oli ennen huonojen puhelin- ja kulkuyhteyksien. takia vaikeaa. Kun maamiesseura aikanaan alkoi kylällä toimia, oli sillä lääkekaappi, jossa oli lääkkeitä eläinten sairauksiin, kuten suolahappoa, lysolia, kreoliinia, lyijysokeria, iktyoolisalvaa ym. sekä välineitä kuten sianlääkityskuolaimet, kurkkukoetin, putkipistin, utarepumppu ym. Lääkkeistä ja voiteista oli käyttömaksu kolme markkaa kerralta. Välineitä lainattiin ilmaiseksi. Poikimahalvauksen sattuessa lähdettiin pumppaamaan lehmän utareisiin ilmaa, jotta utareet saatiin rumpumaisen kovaksi ja vetimet sidottiin villalangalla tai kangassuikaleella kiinni. Sen jälkeen jätettiin lehmä rauhaan ja lähdettiin sisälle, jossa emäntä pani pannun tulelle ja ryhdyttiin kahvin juontiin. Jonkun ajan kuluttua lähdettiin lehmää katsomaan ja hätistelemään ylös, jolloin lehmä monasti nousikin jaloilleen ja toipuminen alkoi. Navetat olivat vetoisia ja kylmiä, eikä nykyajan lääkkeitä ollut. Utaretulehduksia oli usein ja hoitokeinoja ei paljon muuta ollut kuin voidella utareet iktyoolisalvalla ja kääriä turkisnahkoja lämmikkeeksi. Hevosen tullessa pur0 un, niin kuin sanottiin, annettiin pirunpaskaa (hajupihkaa). Eläimen mahaan ilmestyessä revähtymä, joka pullistui ulospäin, hangattiin lehmän kellosta villalla vaskijauhoa, jota laitettiin leipäkakkujen väliin ja syötettiin eläimelle. Näin saatiin revähtymä vähitellen paranemaan, niin ainakin uskottiin. Pentti Häkkinen

KOTITARPEEN VIINANPOLTTO

Vuonna -66 tuli Suomeen laki uusi Viinaa kiellettiin polttamast~ juomalauluja laulamast'. Näin kertoi vanha kansan suussa kulkeva kronikka. Se tarkoitti sitä, että siihen saakka ollut jokaisen telollisen oikeus harjoittaa viinan polttaa, lakkasi. · Jo 1600-luvulta saakka oii tämänkin perinnealueen talollisilla oikeus määrättynä aikana vuodesta tehdä viljasta viinaa. Tästä oikeudesta he kyllä joutuivat maksamaan kruunulle veroa, joka määräytyi manttaalin mukaan ja oli se maksettava, vaikka viinaa ei olisi valmistettukaan. Tästä syystä oli viinapannu melkein joka talossa. Viina valmistettiin rukiista ja valmistus oli täällä yleensä naisten tehtävänä. Valmistusaika oli oikein laissa määrätty ja oli se 1800-luvun alusta ainoastaan syystalvesta ja kevättalvesta yhteensä kolme kuukautta oltuaan aikaisempina aikoina koko vuoden vapaasti valmistettavissa.


189

Täällä kerrottiin valmistuksen tapahtuneen yleensä syksytalvesta, koska silloin ei vielä ollut niin kovat pakkaset, joka olisi vaikeuttanut rankin käymistä. Astiat, joissa rukiista tehty rankki hapatettiin, saattoivat olla aika suuria. Entisen Pullialen rusthollin rankkisammio oli noin 700 litraa vetävä ja oli se tehty honkalaudoista. Se oli rakenteeltaan pohjasta paljon leveämpi kuin yläosasta ja oli sammio sodan aikana hyvänä vedenkuljetusastiana kaivosta veden loppuessa. Keittopannut olivat maaseppien tekoa ja kuparista taattuja. Näitä pannuja, jotka olivat taloille hyvin arvokkaita, säilytettiin Kruunun määräämässä paikassa sen ajan, jolloin niillä ei saanut keittää viinaa. Ihastjärveläisten pannuja säilytettiin ensin Harjumaassa Saksan tilalla ja myöhemmin Hauskan talossa Laurikkalassa. Paloviina oli entisaikaan moneen käypä aine. Se oli paitsi nautintoaine humalatilan hankkimiseksi, myös lääkeaine melkein kaikissa sairauksissa. Sanottiinkin, että ellei sauna, viina ja terva auta, se tauti on kuolemaksi. Monissa töissä oli palkkana tuoppi viinaa ja talojen kaupoissa vanhempien myydessä talon pojalleen syytinkiä vastaan, edellytettiin syytinkiin kuuluvaksi myös määrätty määrä paloviinaa esimerkiksi jouluna. Rankki oli sitten hyvää eläinten rehua. Oli tietysti selvää, että paloviina aiheutti myös kaikenlaisia ikävyyksiä, niin kuin nykyisinkin. Samanlaisiahan ihmiset olivat silloin niin kuin nytkin kaikkine puutteineen. Myös naiset käyttivät paloviinaa. Kerrotaan Sääsken talon Adolf Liukkosen vaimon Alamaan Rokkalasta kotoisin olleen Maria Helena Pulkkisen keittäneen joka syksy Sääsken talon viinapannun. Keitto tapahtui kodassa ja silloin muu talon väki tiesi viinan alkaneen tippua, kun Marian nenänpää oli nokeutunut. Osaksi viinan poltosta aiheutuneiden tapain turmeluksen johdosta, mutta myös katovuosien johdosta valtiovalta alkoi rajoittaa kotitarpeen viinanpolttoa. Vaikka leipään jouduttiin sekoittamaan pettua, oli viinan palttoon ruista aina saatava. Senpä vuoksi valtiovalta alkoi rajoittaa keittoaikaa ja se vakiintui sitten kahdeksi kuukaudeksi. Kotitarvepol tto kiellettiin viimein kokonaan vuonna 1865 annetulla asetuksella. Varmaankin tämä päätös oli monen mielestä hyvä, mutta surun se ainakin kronikoitsijalle aiheutti, kun hän pitkän valitusrunon tästä jälkipolville kirjoitti. Keittotaito säilyi kuitenkin kansan parissa ja monet kerrat joutuivat viranomaiset puuttumaan ihastjärveläistenkin salapolttoon. Vaikka viinan poltosta onkin tehty rikollinen teko, ei kansan mieliin oikein tahtonut mahtua, miksi talonpojilta tämä oikeus riistettiin. Esko Hänninen


190


Palveluja

f

t

1

1 '


191

Kulkukauppias, wlaukkuryssäw,

on tullut taloon.

KAUPAT JA KAUPANKJlYNTI

Tämä otsikko tuo nykypäivän eläjälle mieleen kauppa-alan kehityksen tuloksena miltei huippuunsa kehitettyä liiketoimintaa. Mutta muistellessa kaupan kulkua oman kylän kohdalla , voimme todeta sen alkaneen kiertelevistä kaupustelijoista päätyen lopulta pieniin kyläkauppoihin. Kauppiaitahan on aina tarvittu, onhan se yksi osatekijä, joka on mahdollistanut maaseudulla asumisen . Näin on kaupankäynti kehittynyt vaatimattomista sen ajan pienistä puodeista kunnon liikkeiksi ja kyläkaupoiksi.

1

Jo ennen vakinaisia kyläkauppoja on ollut kiertäviä kaupustelijoita. Vanhempi väki muistaa nuo "laukkuryssät" alunperin Vien an Karjalasta olevat ·kulkukauppiaat. He kulkivat jalan ja kauppatavarat olivat selässä kantolaukussa, joka oli koottu vanerilaatikoista. Näissä keveissä laatikoissa ei suinkaan ollut mitään jonnen joutavaa rihkamaa, vaan aivan tarpeellista tavaraa, kuten: nappia, naskalia, kyniä , kampoja, lankarullia, pikilankatarvikkeita, sukkanauhaa, kengän lankkia ja kantalappuja kenkiin , naisille hiusneuloja, esiliinoja ja huiveja. Miehille paitoja ja sukkia ym. Nuorille tytöille oli romantiikkaan vivahtava, kuten unikirjoja ja onnenlehtiä. Myöhemmin nämä samaiset kauppiaat olivat omasta maakunnasta ja sodan jälkeen muutamilla oli polkupyörä kulkuvälineenä.


192

Talvisin ajeli hevosella "rätikkäitä", joksi näitä kulkukauppiaita sanottiin. Heistä oli osa Kivennavalta asti kauppamatkoilla. Kauppatavarana heillä oli saviruukkuja ja kukkopillejä. Hevosrekeen oli laitettu korkealaitainen lava, johon savikupit oli lastattu heinien sisään. Nämä kauppiaat myös ostelivat hevosen ja lehmän häntäjouhia ja sian karvoja sekä samoin rättejä ja villalumppuja, josta kaupankäynnistä nämä kulkukauppiaat olivat saaneetkin nimen "rätikäs". Saviruukut olivat melko halpoja talousastioiksi ja kaupankäynnissä ei juuri rahaa käytetty. Jos oli antaa tukku lehmänhäntiä, sai vastineeksi savikuppeja ja alumiinilusikoita. Kukkopillit tekivät kauppansa siellä, missä oli lapsia. Talonväki saikin kuulla kukkopillin soittoa siihen asti, kunnes kukko putosi lattialle lapsen kädestä ja särkyi. Nämä kauppiaat ajelivat ainoastaan talvisin ja reellä. Kylätiet olivat tuollon huonoja ja kivikkoisia, joten rautapyöräkärreissä olevat savikupit eivät olisi säilyneet ehjinä moisessa kyydissä kesäkelillä. Kylällä on ollut kiinteääkin kauppatoimintaa jo hyvin pitkään. Vuosisadan alussa 1906 pitivät kauppaa Olga ja Taavetti Seppänen jonkin aikaa. Tämä kauppa ei toiminut myöhemmin, jatkuen kuitenkin taas 1930-luvulta vuoteen 1950, jolloin se siirtyi Paajalaan Kataniemen sekatavarakaupaksi ja jossa oli toimintaa vuoteen 1974 saakka. Rasiahalla Valamättäällä Loviisa Liukkonen piti kotonaan pientä kauppaa vuosisadan alkupuolella. Samoin myös Pullialassa Kyrön talossa oli kauppa 1930-luvun vaiheilla Otto ja Alina Seppäsellä. osuuskauppa Suur-Savolla on ollut sivumyymälä Laukanpellon torpassa vuokratiloissa 1920-luvulla. Kaupan hoitajina olivat Anna Vatanen, Ravolainen ja Matti Lahdensuu. Osuuskaupan lopetettua Heikki Seppänen osti loput tavarat ja rupesi pitämään yksityiskauppaa kotonaan Laukonpellolla. Tämä olikin toimiva kauppa ja palveli kyläläisiä lähes kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1945 tuli Ihastjärvelle Paavo Kivinen, joka rakensi ja perusti oman kaupan toimien päätoimisena kauppiaana. Myöhemmin pitivät samaa kauppaa Sanni Virnes ja Aino Lemettinen. Sittemmin Osuuskauppa Suur-Savo osti kaupan 1960 . Tässä kaupassa toimi myös posti ja postipankki. Pitempiaikainen myymälänhoitaja oli Pentti Tavast . Nykyinen kyläkauppamme on ollut toiminnassa vuodesta 1953, jolloin Kyllikki ja Tapani Siiskonen aloittivat kaupanpidon ja rakensivat oman kaupan Kivimäen tienhaaran kohdalle. Tämä onkin ainoa kyläkauppamme ja pisimpään toiminut. Lyhytaikaisesti on myös joku siellä täällä kauppatoimintaa pitänyt. Näissä puitteissa ovat kaupat täällä toimineet ja kehittyneet palvelemaan kukin aikanaan kylän asukkaita. Laina Seppänen


193

I<XYNTI SBPPXsEN ICAUPPAPUODISSA

Vaikka maaseudulla oltiinkin omavaraisia hyvin paljolti ruokatarvikkeissa, tarvittiin kuitenkin kaikenlaista pientä ainoastaan kaupasta saatavaa tavaraa. Kun kaupungissa käytiin erittäin harvoin, oli kyläkauppa silloin ennen hyvin tarpeellinen. Kylän asukkaille Taavetti Seppäsen kauppapuotia piti Taavetti Seppänen itse ja hänen vaimonsa opettaja Olga Seppänen eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Tämä Taavetti Seppäsen kauppapuoti sijaitsi Seppälän sivutalon pihassa hirsisessä ai tassa. Aitta oli kuiva, niin kuin yleensä hirsiaitat, mutta talvella tietysti kylmä. Eipä siellä juuri kyllä jäätyvää tavaraa ollutkaan. Tavaravalikoima oli sen aikaisiin olosuhteisiin aivan riittävä. Mikä puuttui, se oli tarpeetonta. Peruatarvikkeita olivat mm. lamppuöljy, jota tarvittiin valaistuksessa lamppuihin ja lyhtyihin. Samoin sota-aikaan oli karpiidia valoaineeksi. Eihän vielä sähköä ollut kylällä. Puodissa oli tiski, jossa punnusvaaka ja käärepaperit. Nurkassa olivat sillitynnyri ja suolasäkit. Valmiita pakkauksia ei juuri ollut. Tosin kahvin ainekset kuten korvikkeet ja sikurin pötköt olivat pakkauksissa. Sokeria oli irrallisena ja samoin toppasokeria. Sokeritappaa eivät kaikki ostaneet kokonaisena, joten sitä jouduttiin tiskillä pienimään ja silloin pyrkivät sokerin säpäleet lentelemään ympäri kauppaa. Kaupan oli myös rinkelejä narussa, Hangon keksejä ja hiivaa. Muusta kaupan olevasta lajivalikoimaata voitaisiin mainita: tupakkaa toppuina, lajit Jymyä ja Viittä Veljestä. Askitupakkaa kolmea laatua, kuten Työmiestä, Saimaata ja Klubia pillitupakkana. Karamelleistä tavallisimpia olivat kevät- ja mansikkakaramellit. Saippua oli kankena, josta voi leikata palan tai useampia. Samoin lipeäkivipurkkeja, kun sitä tarvittiin pyykin vaikaisuun ja kotitekoisen saippuan tekoon. Eläimille oli glaudersuolaa ja hevosille kenkiä ja kengän nauloja. Nykykauppiaan tarjouksia ei silloin tunnettu ollenkaan . Kauppiaan ei tarvinut mainostaa eikä tyrkytellä tavaroita. Asiakkaalle ei tullut mieleenkään toivomuksia tai vaatimuksia esittää, asioidessaan pienessä aittapuodissa. Kauppiaalla oli aikaa ja samoin ostajalla. Voi rauhassa kääriä paketit ja panna nyörit paketteihin. Vaihdettiin kuulumisia kiireen ollessa muualla, ei ainakaan kyläkaupan tuntumassa. Kaupan tavaravalikoimaa täydennettiin hakemalla tavarat Mikkelistä tukkukaupasta hevoskyydissä, talvella reellä ja kesällä kärripelillä. Kun tavaroissa ei ollut pilaantuv~a laatua olevaa, voitiin tavaroita tuoda isompi erä kerrallaan. Eihän tavaraa kyllä niin kovin suuria määriä pienellä harvaan asutulla kylällä mennytkään kaupaksi. Seppäsen kauppapuoti toimi aina neljäkymmentäluvun lopulle saakka, jolloin se vähän kertanaan lakkautui kauppiaan korkean iän takia. Kauppa palveli senaikuisen asiakkaan tarpeisiin nähden hyvin. Niistä ajoista tänne tultaessa ovat vaatimukset kasvaneet ja kauppojen taso noussut vastaamaan tämän päivän vaatiauksia. Laina Seppänen


194

Seppäsen kauppapuoti: tupakkaa ym.

Toppasokeria,

rinkelinippuja,

wPostivaunutw Ihastjärventiellä tämän vuosisadan alussa.


195

POSTI Kun 1800-1900-luvun vaihteessa ihmisten lukutaito alkoi yleistyä, lisääntyivät myös opin ja tiedon ha lu . Alettiin tilata ja lukea lehtiä, jos niitä syrjäkylillä jotenkin sai, ja valtiovallan toimesta alettiin järjestää postin kul kua myös Ihastjärvelle ja Pullialan perukoille. Ensimmäiseksi postin kuljettajaksi, kyläpostiksi ryhtyi silloin peräkylältä isäntä Gregorius Hänninen. Hän ajeli hevosella postia kaksi kertaa viikossa lähtien aamulla hyvin aikaisin ja palaten takaisin myö hään illalla. Tämä postinkuljetusreissu vei koko päivän, koska matkaa peräkylältä edestakaisin kertyi n. 60 kilometriä. Eihän hevonen niin pitkää matkaa jaksanut kovin nopeasti kulkea . Posti toimitteli kaupungissa kylän ihmisten asioita ja niin säästyivät monet ihmiset turhilta kaupunkireiss uilta sekä myös hevoset, joitten voimat tarvittiin työntekoon pelloilla ja metsissä. Kerrotaan , että eräällä kerralla posti kuljetti eroakkasikaa laatikossa "sulhasen" luota peräkylälle kotiinsa. Kulj etuslaatikko oli hyvin loimella peitetty ja eräs utelias postiaan odottava pappa kysyi että "mitäs on tuossa kuormassa?" s iihen tokaisi Gregorius posti: "koulun ha:z::mooni". Kysyjä jäi vain ihmettelemään, että mitähän se posti sitä koulun harmoonia kuljettaa, kun ei ole vielä kouluakaan .

Postinkuljettaja Gregorius Hänninen ikuistettu viimeisenä postinajopäivänä . Kuvan omistaa Laina Seppänen. Kun tämä postin ajo vei näin koko päiv ä n ja Gregorius alkoi jo ikääntyä, tuli sil l oin toi sek si postinkuljettajaksi nuori 15vuotias Esa Hämäläinen, Pullialan perukoilta hänkin Halilast a . Esa-posti alkoi postinkuljetuksen v uonna 1900. Aluks i nämä postit ajoivat vuorotellen. Sitten Gregorius-posti jätti tämän vi-


196

ran nuorelle Esa-postilie kokonaan. Tästä tulikin sitten Esalle pitkäaikainen työ, jota kesti peräti 46 vuotta. Siihen sopi tapahtumia vaikka millä mitalla. Oli sotaa ja rauhaa, oli pulaaika ja myös rikkaampaa aikaa. Postin tulo lisääntyi, ajokertoja oli kolme viikossa: tiistai, torstai ja lauantai. Siinä kasvoi jo mukaan Esan Sulo-poikakin, hän alkoi jo auttaa isäänsä jo ennen sotaväkeen menoaan vuonna 1937-1938. Kun sitten sota alkoi, jäi Esa-posti taas yksin, mutta ei hätää: oli kasvanut tytär Katri isän avuksi. Hän aloitti juhannuksen tienoilla 1941 postin kuljetuksen. Polkupyörällä ajaen hän kuljetti tiistain ja torstain postit. Esa-posti ajoi hevosella lauantaina, koska silloin tulivat viikkolehdet. Joskus ne kyllä saattoivat ilmestyä jo aikaisemmin ja silloin kuormaa tuli Katrin pyörään aivan liikaa. Xerran pyörästä katkesi runkokin puhumattakaan niistä monista pienistä vioista. Katri vain jaksoi polkea. Eivät olleet silloin vielä pyörätkään kovin uudenaikaisia, eikä ollut pyörissä kunnon tavarankuljetustelineitäkään. Ihastj ärventien reitti oli kuoppaista ja mäkistä hiekkatietä koko matkan. Kun sitten linja-auto alkoi liikennöidä, kulki Katri - posti talvella linja-autossa, ettei tarvinnut aina hevosella ajaa. Linja-auto aurasi itse tien ajaessaan. Nokalla oli aura, joka teki tietä ja matkustajat pääsivät samalla kulkemaan . Talvella kerättiin vähän korkeampi maksu linja-au~okyy­ distä, sillä siinä oli mukana lumilisä, kansansuussa · n livetysraha". Xun nämä postit toivat postia, he myös veivät sitä. Lähtevät postit he ottivat Halilasta, Laukonpellolta, Ihastjärven koululta, Esa Saariselta ja myös myöhemmin Koivulasta ja Paajalasta. Lukemattomat olivat ne asiat ja palvelut, jotka Esa-postikin kyläkunnalle suoritti. Hän kuljetti matkustajia sotatalven pakkasilla vällyjen alla kaupunkiin ja kesällä rautapyöräkiesseissä. Hän vei luovutusmaitoja meijeriin ja kauppias Penttiselle myyntiin. Myös hän vei puisiin voipyttyihin pakattua voita Kovasen kauppaan. Tämän kaupan pihalla oli hevospuomi, johon saattoi huoletta hevosensa jättää, koska Adi-kauppias ulkovarastossa käydessään samalla vilkaisi hevosia ja kohensi heiniä lähemmäksi tai korjasi pudonneen loimen sekä tarjosi vettä ämpäristä jne. Kun hevonen näin siinä söi eväitään ja lepäili, saattoi posti toimi tella kyläläisten asioita ja myös omiaan. Näitä ns. hevospuomeja oli kyllä muuallakin muun muassa postitoimiston pihalla. Esa-posti kuljetteli vuosisadan alkupuolella myös kylän poikien ja miesten pyytämää riistaa Mikkelin kaupunkiin myytäväksi. Sääsken Otto Eemelikin kertoi, että he Kalle veljen kanssa laittoivat monet kerrat Esa-postin mukana ansoilla pyytämiään lintuja kaupunkiin myytäväksi. Kyläläisillä oli myös paljon asioita joita Esa-posti kaupungissa toimitteli : · oli jäänyt jonkun v~ro maksamatta, piti tuoda toppasokeria, hiivaa, lamppuöljyä, karpiidia, yskänlääkettä, joillekin silliä ja silakoita ja niin edespäin, mutta päätyö kuitenkin oli postin ajo. Ihmiset odottivat postia innokkaasti tien varrella ja sitä saattoikin joskus joutua todella odottamaan. Alkumatkasta jätettävät postit olivat pieniä nippuja, mutta peräkylälle jätettiin isompia ja siinä oli sitten postin hakijoita puolelta jos


197

toiselta. Ihmisillä oli mukavia juttutuokioita postia odotellessa ja hakiessa. Ihastjärven koululle jäi isompi nippu, koska siitä hakivat Peisinkylän ja Karnun Korteniemen kyläläiset postinsa. Jättöpaikkoja oli myös Laukonpelto, Lehtola, Kivimäki sekä Halila, joka oli myös suurimpia jättöpaikkoja. Halilasta hakivat postinsa Hevoskorven poikki kaikki Rasiahon kyläläiset, joille kertyi matkaa vielä sivutei täkin useampia kilometrejä. Kirmasilta hakivat lammin yli ja sitten kinttupolkua loppumatkan. Samoin oli oikopolku Juuvinkylälle ja sieltä edelleen Harjujärven yli Mustalle aholle Mikkaseen ja samoin järven yli postinsa hakivat myös Kyrön Seppäset ja Pyörysen Kalle. Kun Esa Hämäläinen !kääntyi, lopetti hän sitten postin ajon 1945. Paikka oli sitten auki, mutta kukaan ei ollut oikein halukas postiksi. Lyhytaikaisia ajajia oli muutamia. Olipa eräs nainenkin, Lyyli Liukkonen uskaltautunut yrittämään hevosella postin ajoa. Lie ollut liian raskas urakka ja hänkin lopetti ajon. Postin kuljettajaksi etsittiin sitten nuorta miestä ja tällainen löytyikin Rasista Matti Liukkonen. Hän alkoi ajaa postia moottoripyörällä, joka oli kylän ensimmäinen, vuosina 1947-1949, aluksi joka toinen päivä ja sittemmin joka päivä. Moottoripyörälle annettiin evääksi 10 litraa päivässä bensiiniä, vaikkei se jaksanut sitä kaikkea kuluttaakaan. Nyt postin jakelu oli muuttunut niin, että lähtevät postit haettiin Taloaholta, jossa oli postipysäkki. Siinä lähtevä posti leimattiin Ihastjärvi-leimalla. Postipysäkki alkoi toimintansa 22.5.1947. Kun sitten Matti Liukkonen lopetti, siirtyi postinkuljetus Ihastjärven linja-autolle autoilija Viljo Nirosen hoitoon. Kuljettajat heittivät postit heittolaatikoihin. Uudistumista tapahtui vähitellen postialalla. 21.4.1952 tuli Ihastjärvelle postiasema, jonka hoitajaksi tuli kauppias Paavo Kivinen. Kun tämä kauppias lopetti kaupan 1957, jatkui postiaseman hoito aina seuraavalle kauppiaalle. Kauppiaina toimivat Ihastjärvellä ja samalla postinhoitajina Virnes, Lemettinen ja sitten Osuuskauppa Suur-Savokai muutettu liike vuodesta 1960. Postiaseman hoitajina toimivat myös myymälänhoitajat ja heitä olivat lyhyitä aikoja toimineet Parkkinen, Korhonen, Mynttinen ja vuodesta 1963 Pentti Tavast aina vuoteen 1985 saakka, jolloin Ihastjärven Suur-Savon myymälä lakkautettiin. Postin kuljetus myös sivuteille alkoi yleistyä. Osan myymälänhoitaja Pentti Tavastin aikaa oli postina Peisinkorpi-Karnulinjalla Lempi Hänninen ja Toivo Karhu. Postin kuljetus muuttui ratkaisevasti vuonna 1984. Ihastjärven suunnalle tuli kaksi kyläpostia, joista toisen pohjoinen alue käsitti etelässä Uutelan talo rajana ja Pullialassa aina Vuotilaan ja kaikki sivutiet mukaan lukien. Postin kuljetuksen tällä alueella sai hoitaakseen Arto Romo, joka aloitti vappuna 1984 lajitallen postit Suur-Savon myymälässä niin kauan kun se toimi ja sen jälkeen omassa kodissaan. Toinen postilinja oli eteläpäässä Ihastjärveä Vihkharjulta Paajalaan saakka aina Kaisaalaan-asti ja Paajalan kautta edelleen Kavalan kylälle. Tällä linjalla alkoi postia kuljettaa Pauli Kolehmainen. Tällaista on ollut postin kulun kehitys Ihastjärven alueella kohta sadan vuoden aikana. Se on kehitys Gregorius-postin ajasta, kaksi kertaa viikossa kulkeneesta hevoskuljetuksesta polkupyörän, moottoripyörän kuljetuksen kautta nykyaikaiseen seitse-


198

mänä päivänä viikossa autolla tulevaan postiin. Postia odotetaan nytkin, mutta varmaankin se oli paljon odotetumpi vuosisata sitten. Toihan posti tietoja suuresta maailmasta tänne syrjäkylän ihmisille, jotka eivät niitä muuta kautta saaneet. Pirkko Romo

PUHELIN Puhelin tuli kylällemme 20-luvun alkupuolella, jolloin tänne perustettiin puhelinosuuskunta. Siihen liittyi aluksi viisi osakasta, jotka rakensivat ja laittoivat puhelinlinjat Mikkelistä kotiinsa saakka. Nämä ensimmäiset puhelimen ottajat olivat Heikki Seppänen Laukonpelto, Taavetti Seppänen Halila, Eemil Häkkinen Toivari, Heikki Väisänen Nikinmäki ja Hiskias Rovanen Karnu. Taavetti Seppäselle Halilaan oli pisin matka keskuksesta Laukanpellolta noin neljä viisi kilometriä, johon hän yksin laittoi puhelinlinjan. Hän oli liikemies ja tarvitsi näin puhelinta erittäin paljon. Tämä Seppäsen linja ei ollut enää 30-luvulla käytössä, pylväätkin olivat jo lahonneet. Puhelinosuuskuntaan liittyi myöhemmin muutama osakas lisää. Ihastjärven puhelinkeskuksesta oli matkaa Mikkeliin puhelinkeskukseen 22 kilometriä, puhelinlinjat olivat aluksi yksijohtoyhteyksiä, joka puhelimessa oli oma maajohto. Kuuluvuus oli monasti niin heikko, ettei huutaminenkaan paljon auttanut. Linjavikoja oli useasti. Linjan peruskorjaus keskusten välillä suoritettiin osakkaiden kesken aina joka vuosi. Käsivälitteinen keskus oli Laukanpellolla jota hoiti maatalouden ja kaupan pidon ohella Heikki Seppänen perheineen, myöhemmin Eino Seppänen perheineen. Kesällä talonväen ollessa heinäpellolla keskuksen hoito sitoi ruuanlaitteon jääneen emännän niin, ettei tahtonut päästä pihanperälle käymään. Kun Ihastjärven puhelinlinjayhteydet olivat erittäin heikot, ryhdyttiin käymään neuvotteluja valtion puhelimeen liittymiseksi. Näin vuonna 1960 päätettiin liittyä valtion puhelimeen ja irtisanoutua Pellervoseuran jäsenyydestä. Neuvotteluja käytiin valtion puhelin- ja lennätinlaitoksen kanssa, joka välillä purkikin osuuskunnan kanssa tehdyn liittymissopimuksen. Taas käytiin uusia neuvotteluja ja luvattiin lahjoittaa Osuuskunnan puhelinlaitos valtiolle. Kun Mikkelin maalaiskunta ryhtyi suorittamaan Ihastj ärventien levitystä, oli puhelinlinja siirrettävä toiseen paikkaan, koska se tien levityksen yhteydessä särkyi kokånaan. Kylällä todettiin, että omin toimin puhelinlinjan vetäminen Mikkelin kaupungista on ylivoimainen tehtävä, siksi valittiinkin toimikunta, johon tulivat Esko Hänninen, Eino Seppänen ja Lauri Kovanen, ajamaan valtion puhelimeen liittymistä. Toimikunta kävi silloisen valtiovarainministeri Viljam Sarjalan puheilla ja asia sai vauhtia niin; että valtion puhelinverkko saatiin kuntoon vuonna 1961. Posti- ja lennätinlaitos otti osuuskunnan puhelinkeskuksen lahjana vastaan 11.2.1961 ja näin Ihastjärven puhelinosuuskunta päätettiin lopullisesti purkaa kokouksen päätöksellä 21.1.1962.


1 99

Keskus toimi vielä jonkin aikaa Laukanpellolla käsivälitteisenä, kunnes myöhemmin valtio rakensi automaattikeskuksen Ihastjärventien laitaan 23 kilometriä Mikkelistä, jossa se on sen jälkeen toiminut. Puhelimien määrä on näinä vuosikymmeninä lisääntynyt kylällämme niin, että niitä nyt on jo valtion puhelinkeskuksessakin yli 200. Eteläpuolineo alue Ihastjärven alueesta on Mikkelin puhelinlaitoksen alaisuudessa ja toimii siellä puhelinlinjat Mikkelin Puhelinlaitoksen ylläpitäminä. Pentti Häkkinen

IHASTJXRVEN VAPAAPALOKUNTA

Kylämme sijaitsi ennen tiettömien taipaleitten takana ja tieyhteyksien parantuessakin matka Mikkeliin oli pitkä. Kun tuli pääsi valloilleen metsässä tai rakennuksissa, se paloi useimmiten, mikä oli syttynytkin. Palokunnan saaminen kaupungista oli aina myöhäistä. Tämän johdosta heräsi ajatus perustaa Ihastjärvelle oma palokunta. Hanke palokunnan saamiseksi toteutui 1950-luvun alkupuolella, kun tänne perustettiin Mikkelin maalaiskunnan vapaapalokunnan palosuojeluosasto . Se lähti toimimaan vuonna 1956 ja toiminta oli alussa melko vaatimatonta ja järjestäytymätöntä. Harjoituksia kyllä pidettiin. Vasta vuonna 1962 kesäkuun 17. päivänä pidettiin Ihastjärven vapaapalokunnan perustava kokous ja tällä nimellä, Ihastjärven vapaapalokunta, merkittiin yhdistysrekisteriin. Yhdistyksen hallitukseen tulivat: puheenjohtajaksi maanviljelijä Bemil Häkkinen ja jäseniksi: maanviljelijät Toivo Hänninen, Esko Hänninen, Heikki Halinen, Martti Salivaara, Eino Seppänen ja Pentti Häkkinen. Varajäseniksi: maanviljelijä Kalle Liukkonen, Erkki Häkkinen ja Lauri Kovanen. Palopäälliköksi valittiin maanviljelijä Eino Seppänen. Kalusto oli alkuaikoina pelkästään mieskäyttöistä, iso mieskäyttöinen ruisku, sankoruisku, kirveitä, lapioita, rautakanki ja ämpäreitä ym. Ihastj ärven VPK: n tultua perustetuksi vuonna 19 62 hankittiin moottoriruisku Kääpiö-Esa. Käsikäyttöisen puhelinkeskuksen aikaan suoritettiin palohälytykset keskuksenhoitajan toimesta. Mieskäyttöisen paloruiskun aikaan suoritettiin kuljetus hevoskyydillä. Palokunta joutui tosityöhön useamman kerran jo heti alkuaikoina. Se sammutteli pienehköjä metsäpalon alkuja ja myös asuntopaloihin palokunta joutui useamman kerran osallistumaan. Lehtolan Hugo Ruuth; in navettapalossa palokunta kunnostautui estämällä asuinrakennuksen syttymisen, kunnes isompi palokunta Mikkelistä ehti paikalle. Palokalustovaja on Ihastjärventien varrella Toivarin talon kohdalla. Nykyisin on palokunnan toiminta hiljentynyt olosuhteiden pakosta ja kaupungissa olevien palokuntien toiminnan nopeutuessa. Pentti Häkkinen


200

Tällainen oli Ihastjärven ensimmäinen radio Multamäellä 1928. Äänitorvi oli radiolaatikon päällä. RADION TULO KYLÄLLE

Radion tullessa kylälle on sitä kautta avautunut tiedon kanava maailmalle. Se on ollut merkittävä edistys kyläkunnan asukkaille kun posti ei vielä kulkenut lähes tulkoonkaan päivittäin. Koska näitä ensimmäisiä radioita oli alunperin yksi tai kaksi kylällään, tulivat naapurit lähiseudulta kuuntelemaan siitä tulevia ohjelmia. Myös tärkeänä pidettiin kuulla kerran päivässä , iltaisin annetut uutislähetykset.

'

l

Ensimmäiset radiot olivat ns. kideradioita ja niitä alkoi ilmes tyä 1920-luvulla tännekin. Sen jälkeen tulivat patterilla ja akulla toimivat radiot. Pullialaan Multamäelle ostettiin radio 1928. Talossa sijaitsi koulu. Opettajana toiminut Alli Penttinen muistaa, kuinka aina sunnuntaisin kerääntyi väkeä kuuntelemaan jumalanpalvelusta, virsikirjat mukanaan. Tunnelma oli harras , veisattiin virret samoin liturgiat, kuunneltiin saarnat ja oli kuin konsanaan kirkossa. Kymmenkunta henkeä oli aina vakituisesti tässä tilaisuudessa. Myös kaikki merkittävät tapahtumat, kuten aikoinaan Kyösti Kallion presidentiksi valinnan, monet muistavat käyneensä kuulemassa . Ennen sotia 1930-luvulla koululainen sai seurata radiosta tulevia kouluradio lähetyksiä, joita silloin tällöin koulussa kuunneltiin. Toki kulttuuriin ja ajanvietteaseen kuuluvaa ohjelmaa myös seurattiin.


201

Sylvi Keljonen kertoo jääneen erityisesti mieleen, kun veljensä Einarin vuonna 1928 ostamaata radiosta kuulutettiin, että on tulossa sinfoniakonsertti. Sitä odotettiin uteliaana, sillä silloin ei vielä tiedetty, mitä sana sinfonia tarkoittaa. Monenlaisia muistikuvia on ensimmäisestä radiosta säilynyt. Esko Hännisen muistiin on jäänyt se, kun äiti vei hänet 3-vuotiaana kanssaan Multamäen Kovaselle radiokirkkoa kuulemaan. Kun sitten radiosta ensimmäinen ääni törähti, hän säikähti sitä niin että lähti juoksemaan kotiin. Äitinsä sai hänet kiinni vasta Kovasen mutkassa pohjoisessa. Tämä oli syrjäkylän lapsen ensikokemus radiosta. Radiot olivat akulla toimivia ensi alkuun, sillä eihän vielä sähköä ollut. Akut piti viedä aina ajastaan kaupunkiin ladattavaksi, sen lisäksi radio tarvitsi sähköpatterin. Sähkön tultua kylälle, yleistyivät radiot joka taloon. Myöhemmin televisio ilmestyi tuvan nurkkaan, mutta se on jo nykypäivää, joten menneisyyttä ei tästä kojeesta ole kerrottavaksi. Ensimmäiset radiot: Opettaja Olga Seppäsellä oli kideradio vuonna 1925. Matarakankaalla asuva Vihtori Penttinen toimi kylällä radiokauppiaan asiamiehenä vuonna 1929 alkaen. Toivarissa Eemil Häkkisellä oli kideradio vuonna 1928. Karnussa Hiskias Kovaaella oli vuonna 1928 Radio Luukkosen valmistama ja asentama radio, joka oli kaksiosainen, kaiutin vieressä tai päällä. Paajalassa Pohjoistalossa Jalmari Malisella oli itsekoottu kideradio. Paajalassa Asikkalan Taavetti Ollikaisella oli radio 1930-luvun alussa. Hietalassa Ferdinand Paavilaisella oli ensimmäinen radio vuonna 1936. Tiedot koonnut Laina Seppänen


202

('J1tl~mni~;~~;S~~·~'~li:IJ{~J~~! JV~dn~

Ihastjärvellä ei ole varsinaista pankkitoimintaa koskaan ollut. Silti säästäväisyys on täällä ollut aina kunniassa. Siitä todisteena viime vuosisadan puolelta säilynyt talollisen Otto Hännisen talletustodistus, jolla hän on tallettanut Mikkeliläiseen pankkiin kaksisataa markkaa konttokurantti tilille. Se summa oli siihen aikaan paljon rahaa. Talletustodistuks en omistaa Raija Hytönen. Tämä 200 silloisen markan talletus on nykyrahassa merkittävä, sillä se oli melkein puolet keskikokoisen talon hinnasta.


203

sAIIKON TULO KYIALLB Sähkövirran saanti kylällemme on ollut yksi merkittävä vaihe kehityksen kulussa. Ennen sitä elettiin maaseudulla ajanjaksoa, jolloin tultiin toimeen Jhmisvoiman ja kekseliäisyyden ·s uomissa puitteissa. Luonnon tuulivoimaakin yritettiin muutamissa taloissa käyttää hyväksi. Muun muassa Paajalassa ja Luodekankaalla ja Juuvikylässä sekä Kyrössä Toivo Seppäsellä tuulimoottorit jauhoivat sähköä jonkun aikaa. Entisaikoina oli öljylamput ja omatekoisten kynttilöiden valontuike valaissut riittävästi. Ulkosalla ja navetalla kuljettiin lyhty kädessä. Tämän mukaisesti etenkin syksyisin ja pimein! aikoina monet maalaistalon askareet pyrittiin tekemään päivänvalon mukaan. Luonnollinen tuli tuvan hiilloksessa antoi lämpöä asuntoon ja kuumasi kummasti nokisen keittopadan kuvetta. Viime sotien jälkeen perustettiin Mikkelin lääniin maakunnallinen yhtiö Suur-Savon Sähkö Oy, joka alkoi voimakkaasti sähköistää maakuntaa. Tarvikepula oli huutava. Kuparin kysyntä ylitti monin verroin sen tuotannon. Niinpä jouduttiin turvautumaan kaikenlaisiin korvikkeisiin johtolinjoja vedettäessä. Kun valtakunnalliset runkolinjat alkoivat olla valmiina, eteni maaseudun sähköistäminen asutuskeskuksista syrjäseutuja kohti. Siten täälläkin sai sähkön ensiksi Paajalan ja Ihastjärven kylä Laukanpeltoa ja Toivaris myöten jo vuonna 1948. Vasta 1952 ylti sähkö tästä pohjoisemmakai aina Pullialaan saakka. Sähköistäminen, niin kuin kaikki uusi ja ennen kokematon asia aiheutti vastustustakin monessa isännässä ja he eivät varovaisina liittyneet sähköverkkoon, vaikka johdot saattoivat kulkea aivan tuvan nurkal ta. Myös sähkölinjojen vetoa metsien halki vastusti joku henkeen ja vereen saakka, kuten voisi asian ilmaista. Vähitellen ennakkoluulot sähkön kalleutta kohtaan murenivat ja yksi toisensa jälkeen nämäkin epäilijät liittyivät sähkön käyttäjiksi, kun huomasivat., miten kätevää sähkö oli käyttäjälleen. Myös oli reilujakin sähkönottajia, sillä monet ottivat ylimääräisiä yksiköitä, joka mahdollisti määrättyyn muuntopiiriin sähkön saannin. Monista ihmisvoiman varassa olevista töistä voitiin tämän jälkeen luopua. Vesijohtojan tultua jäivät taakse käsikäyttöiset· pumput, samoin sisätiloihin tuli kaikenlaisia •ukavuuksia. Ensimmäinen hankinta olikin sähkölevy ja sähköpannu, jolla voi kahvin vaivatta kiehauttaa: ei tarvinut hellaan tulta viritellä. Polttomoottorit joutuivat pois käytöstä epävarmoina sähkömoottoreiden tultua niiden tilalle. Syrjäkylillä on sähkön myötä luotu yhdenmukaiset olosuhteet rintamaihin nähden. Koneet ja laitteet ovat monipuolistuneet ja talotkin lämpiävät jo sähköllä monessa paikassa . Toisaalta olemme tulleet hyvin riippuvaisiksi s·ä hk.östä. Sen huomaa heti, jos sähkö on vaikka vähänkin aikaa poikki. Lehmä alkaa navetassa ammua kun vettä ei tulekaan ja emännän hella pysyy kylmänä. Sähkön käyttö kuitenkin jatkuvasti lisääntyy. Onhan se ihmisen väsymätön palvelija. Nykyisin on alkanut jo rannalla olevien kesämökkien sähköistäminenkin ja muutoinkaan ei sähkön käytön kehittymisessä ole vielä lopullista rajaa näköpiirissä. Laina Seppänen


Vapaa-aika ja järjestÜt


20 4

YHTEISE'l' HARRASTUKSE'l' Entisaikojen harrastustoiminta supistui hyvin paljolti perheen sisällä tapahtuvaksi ja korkeintaan lähinaapurien kanssa tapahtuneiksi toiminnoiksi. Lapset telmivät talvisin pirteissä ja sinne kokoontuivat aikuisetkin erinäisiin leikkeihin. Vedettiin väkikarttua "kissanhäntää" ja pantiinpa painiksikin tuvan lattialla. Kesällä kokoonnuttiin johonkin yhteiseen paikkaan kaikenlaisen keksityn toiminnan merkeissä. Monenlainan harrastustoimin ta on siten saanut alkunsa jo vuosisatoja sitten. Kylän väellä on ollut halua kokoontua yhteen eri harrastusten pariin . Varhaisempina aikoina ei juuri ollut opillisen valistuksen saaneita henkilöitä, jotka olisivat voineet toimia ammattitaitoisina ohjaajina . Kuitenkin eri ajanjaksoina on löytynyt kyläläisten keskuudesta asioihin innostuneita toiminnan ohjaajia . Harrastustoiminta on siten vuosikymmenien kuluessa levinnyt monelle eri alalle kullekin ikäkaudelle sopiviksi. Seurakunnan alaisina ovat pyhäkoulu ja lähetystyö alkaneet toimia jo vuosisadan alusta. Urheiluseura on luonut nuorisolle tervehenkisiä harrastuksia ja siten toiminut kunnon kohentajana . Nuorisoseura on elävöittänyt kyläelämää ja tehnyt myös kansansivistystyötä . Laulukuoro on tuonut värikkyyttä erilaisiin tilais uuksiin . Maamiesseura ja naisosasto ovat toiminnallaan kehittäneet käytännön tietoja ja taitoja. Esi-isiemme eräretket ja kalareissut ova t ajanmyötä muuttuneet elinkeinosta harras tukseksi. Kun otetaan huomioon kunkin aikakauden mahdollisuudet , täytyy todeta, että yhteisiin toimiin on ollut aikaa ja innostusta. Kulkuneuvojen ollessa puutteelliset, ovat oikopolut lyhentäneet jalankulkumatkoja. Samoin suksiladut ovat pysyneet auki ilman nykypäivän latukelkkoja. Seurojentalon puuttuessa on kodeissa ja koululla löytynyt tilaa kokoontumisille ja tilai suuksille. Aikaa harrastuksille on jostakin järjestynyt, sillä vapaa-aikahan on vasta myöhempinä aikoina tullut elämänmenon mukaan . Sittemmin television tulo kylälle ja sen perässä kaikki kaupal linen viihde on kanssakäymistä harventanut. Samoin myös väen katoaminen on hiljentänyt kyläelämää . Mutta • •• menneisyyttähän täs sä muistellaan ja voi todeta, että näin o l i silloin ennen vanhaan. Oliko ne niitä vanhan ajan hyviä aikoja. Ainakin kaikki erilaiset harrastustiominnat ovat rikastuttaneet ja vireyttäneet kylän elämää. Laina Seppänen


205

PYHÄKOULU PULLIALAN KOULUPIIRISSÄ Pyhäkoulu on täällä tollut toiminnassa jo 1900-luvun alussa jatkuen nykypäivään. Varhaisempia opettajia ovat olleet Juuvikylässä: Ville Tiihonen, Ida Häkkinen, Anna Hämäläinen, Hilma Lappalainen ja Hanna Liukkonen. Pullialassa opettajina toimivat: Alina Seppänen, Mikko ja Alma Leikas ja Toini Hänninen. Rasiahalla olivat: Alina Saksa , Albin ja Hanna Saksa, Elsa Vil jakainen, Sylvi Keljonen, Toini Hämäläinen ja Kyllikki Siiskonen. Näistä pisimmän rupeaman teki Hanna Saksa noin 40 vuotta. Pyhäkoulupiirejä oli ajoittain kolme. Rasiahalla kaikkein laajimpana oli toiminta 30- ja 40-luvun vaihteessa ja koululaisia oli 30-34. Joka sunnuntai, myös kesällä kokoonnuttiin kylän kodeissa tilaisuuteen, laulettiin virsiä, käsiteltiin päivän evankeliumi ja luettiin l äksyt, jotka olivat katekismuksesta. Lukijoita oli tavaaj ista ulkolukijoihin asti . Muutamat oppivat näin lukutaidon, moni oppi katkismuksen kannesta kanteen ulkoa , samoin Uusi testamentti tuli tutuksi . Kerran vuodessa oli pyhäkoulun tarkastus, jossa opettaja piti näytetunnin seurakunnan papin valvomana. Myös nämä pyhäisin kokoontumiset olivat yhteisiä tapaamisia kylän lapsille. Koulutunnin jälkeen jäätiin ulkoleikkien ja liikunnan pariin pyhä päivän aikaa kuluttamaan.

Pyhäkoulukuva v. 1918. Opettajina Anna Hämäläinen, Hilma Lappalainen ja Otto Tiihonen. Kuvan omistaa Alli Penttinen. Kuitenkin kaiken kohokohta oli se heinäkuun sunnuntai, jolloin Mikkelissä olivat pyhäkoulujuhlat. Siellä käytiin ja matka sinne kul jettiin hevosella ja rautapyöräkiesseillä. Jo aamuvarhaisella piti lähteä, sillä matka kesti 3-4 tuntia. Kirkolla oli jumalanpalvelu s ja ohjelmaa, joka jatkui kirkonkankaalla. Mukana olleena muistan, kuinka väkeä oli valtavasti joka puolell a


206

sen ajan lapsensilmillä katsottuna. Siellä saatiin myös virvokkeeksi jopa limonaadia ja vehnäspullia. Myöhemmin, kun linjaauto alkoi liikennöidä, käytiin sama matka linja-autolla. Se heinäkuun sunnuntai olikin ainoa "särvinpäivä" vuodessa silloisilla lapsille heidän päästessään käymään kaupungissa. Pyhäkoululla on ollut suuri merkitys lukutaidon ja uskonnon opetuksen kehittäjänä. Arvostuksen ansaitsevat myös pyhäkoulun opettajat, jotka ovat vapaaehtoistyönä koonneet lapsikatraan ympärilleen ja olleet kylvämässä totuuden siementä elämää varten. Laina Seppänen

PYHÄKOULUTYÖSTÄ IHASTJÄRVELLl Pyhäkoulua on Ihastjärven kylässä pidetty ainakin vuodesta 1912 alkaen ja pyhäkoulunopettajina ovat silloin toimineet Maria Tuhkalainen, Ida Cederström ja Hilma Hänninen sekä myös Heikki Seppänen, Elina Häkkinen ja Selma Hänninen ovat olleet pyhäkoulunopettajina 1910-luvulla. Lapsia on pyhäkoulussa ollut silloin keskimäärin 20. 1920-luvulla ovat pyhäkoulun opettajina olleet Maria Tuhkalainen, Alma Kovaneo ja Linda Rahikainen ja pyhäkoululaisia on ollut noin 30. Maria Tuhkalainen ja Alma Kovanen ovat pitäneet pyhäkoulua aina 1940-luvulle asti ja myös Tyyne Liukkonen, nykyinen Haponen on ollut pyhäkoulun opettajana 1940-luvun alussa ja lapsia on ollut paljon, 35-40. Tuolloin on kylässä ollut kaksi pyhäkoulupiiriä. Alma Tuhkalainen, nykyinen Laatikaineo on ollut pyhäkoulunopettajana 1940- ja 50luvulla ja sen jälkeen ovat opettajina toimineet Katri Väisänen, Lempi Hänninen ja Liisa Häkkinen 1960- ja 70-luvulla. Aikaisempina vuosikymmeninä nuorimmat pyhäkoululaiset ovat lukeneet aapista ja vanhemmat koululaiset katekismusta, mikä on ollutkin etenkin rippikouluikäisille tärkeää. Pyhäkoulupiirille tuli myös pyhäkoululehti, jota luettiin sekä sille sunnuntaille määrätty raamatun kohta oli aina opiskelun aiheena. Pyhäkoulussa veisatut virret olivat pääasiassa lasten virsiä. Ihastjärven pyhäkoululaisille oli yhteiset pyhäkouluväen kesäjuhlat pikkujoulut. Pyhäkoululaisia oli mutta sitten lapset vähenivät ja 1980.

myös kohokohtia seurakunnan kirkolla ja oman pyhäkoulun 1970-luvulla vielä noin 15, tämä pyhäkoulupiiri lakkasi

Kyllikki Hänninen

PYHÄKOULU PAAJALASSA

Paajalan kylässä on pyhäkoulu toiminut myös vuosikymmeniä. Opettajat, jotka muistan, oli äitini Ida Haponen sekä Hilma Sairinen. Silloin käytiin pyhäkoulua aina rippikouluikäiseksi asti. Pyhäkoulussa opetettiin katkismusta, raamattua ja pienimmille aapisen lukua. Oli jopa välituntikin. Lapset kävivät ah-


207

kerasti pyhäkoulua. Jouduin apuopettajaksi Sairisen Hilmalle äitini jäädessä pois. Opettajina olivat sitten veljekset Vilho ja Hugo Suuronen. He eivät ennättäneet olla kovin kauan, kun sota alkoi ja he jäivät kumpikin sotareissulleen. Valkosen Tyyne ja Armas olivat myös opettajina. Pyhäkoulu toimii edelleen ja olen siinä mukana. Tyyne Haponen, Kirsti Kolehmainen ja Sinikka Matiskainen jatkavat tätä työtä edelleen. Martta Koposen muiste1ma.

MAALLIKKOSAARNAAJA'l' Maallikkosaarnaajia ei ole kylällämme asunut vakinaisesti. Kuitenkin viime vuosisadan loppupuolella ja 1910-luvulla kiertelivät täällä saarnamatkoillaan Adam Härkönen, Aino Häkkinen ja Hilma Viljakainen. Myöhemmin 20-30-luvulla vaikutti Alina Nykänen. Näistä Adam Härkönen ja Aino Häkkinen olivat unissasaarnaajia. Heidän saarnansa herätti kuulijassa pelonsekaista ihmetystä, ennustamaila maailmanloppua ja vakuuttamalla omaavansa profetoimisen lahjat. Sanan kuulijoita oli usein tuvan täydeltä ja sana kokouksien pitämisestä kulki suusanana. Eihän silloin vielä puhelimia ollut. Vapaakirkon evankelista kauppias Sanni Virnes asui ja vaikutti kylällämme 1950-luvun lopulla. KYLÄNVANHIMMAT Seurakunnallisena jäänteenä on kylällämme ja kinkeripiireissä pitkältä menneisyydestä asti ollut niinsanottu kylänvanhin. Hän oli ennen kylällään ja kinkeripiirissään kirkollisen ja hengellisen työn johtaja. Häneltä aina pappi kysyi kinkerillä kylän hengellistä tilaa. Kylänvanhin vastasi papille joko suoraan totuudenmukaisesti tai vähän kaunistallen kulloisenkin tilanteen mukaan. Kylänvanhimman asema on vuosikymmenien kuluessa vähän kertanaan hämärtynyt ja vähentynyt, mutta entisaikoina hänellä oli huomattava merkitys kylällään. Pullialen kinkeripiirissä ovat vuosisadan alusta lähtien toimineet kylänvanhimpina seuraavat henkilöt: Israel Hänninen, Taavetti Liukkonen, Emil Liukkonen, Toivo Hokkanen ja nykyisin Martti Hämäläinen. Ihastjärvellä oli kylänvahimpana vuodesta 1903 Hiskias Kovanen tässä virassa 40 vuotta. Vuodesta 1942 ovat olleet kylänvanhimpina Heikki Seppänen, Eino Seppänen ja nykyisiQ Jaakko Kolari. Laina Seppänen

::.


208

KUOROTOIMINTA Kyläläisten keskuudesta koottu laulukuoro alkoi toimintansa 1900-luvulla silloisen Ihastjärven koulun opettajan Olga Seppäsen perustamana. Sittemmin se jatkoi Pullialan koululla opettaja Alli Penttisen ohjauksessa. Kuoro oli jopa neliääninen ja laulajia säännöllisesti noin 26. Jyrisevinä bassolaulajina muistetaan Abel Hämäläinen ja Taavi Penttinen. Tenoreina muun ~uassa Karvalin veljekset Aabeli ja Einari . Sekä Moilasen veljeksistä Eino, Bruno ja Uuno. Kakriaisen pojista olivat Otto, Lauri ja Eino. Naislaulajia muun muassa Aino Ukkonen, Saimi Kakriainen, Aili Hänninen, Ilona Häkkinen, Helvi Hänninen, Lyyli Halinen, Rauha ja Lahja Penttinen, Toini Laatikainen ja Aune Seppänen.

Laulukuorolaisia 1937. Keskellä kuoron ohjaaja Alli Penttinen. Kuvasta tunnistettavissa takarivissä vasemmalta: Lauri Kakriainen , Pauli Leikas, Erkki Leikas, Aabeli Tiihonen, Eino ja Otto Kakriainen . Keskellä: Aili Hänninen, opettaja Alli Penttinen, Tyyne Hänninen, Saimi Kakriainen, Ilona Häkkinen, tunnistamaton, Hanna Halinen, Aino Ukkonen, Sa~ Häkkinen, Belin Hänninen ja Lahja Penttinen. Edessä: Siiri Seppänen, Rauha Penttinen ja Helvi Hänninen. Kuvan omistaa Laina Seppänen. Harj oitukset pidettiin talvisunnuntaisin koululla. Kuoro muistetaan toimivimpana juuri 1930-luvulla. Sodan aikana ei kuoro luonnollisesti toiminut. Sotien jälkeen kuoro jälleen ryhtyi toimimaan nyt jo osaksi nuorentuneena mutta yhtä suurena kuin ennenkin . Myöhemmin, kun Pullialen koulun toiminta lakkasi , kuoron toimi nta loppui myös . Osa kuorolaisista liittyi Ihastjärven kyläkuoroon, jonka toiminnasta opettaja Matti Koskinen seuraavasti kertoo: Ihastjärven kyläkuoro on toiminut vuodesta 1967 alkaen. Laulajia kuoroon on kuulunut v uosittain keskimäärin kymme nen. Kuoroa johti aluksi Ma tti Koskinen , mutta syksystä 1971 alka en kuoroa on johtanut Jaakko Koskinen.


209

Kuoro on laulanut lähinnä oman kylän tilaisuuksissa. Esiintymisiä on ollut myös Mikkelissä ja kerran Lappeenrannassa. Ohjelmistoon on alusta alkaen kuulunut hengellisiä, isänmaallisia sekä kevään ja kesän lauluja. Kuoro toimii nykyisin kansalaisopiston opintopiirinä. Raija Koskinen

Kuorokuva Ihastjärven laulukuorotoiminnan alkuajoilta. Vasemmalta: opettaja Helmi Rahikainen, Ida Orava, Alina Saksa, Hilma Hämäläinen, Otto Tiihonen, Eelin Hänninen, Toini Tiihonen, Helmi Siitari, Aapeli Hämäläinen, Aino Seppänen, Albin Saksa, Armas Penttinen, opettaja Alli Penttinen, Eemil Häkkinen, Saimi Tiihonen, Toivo Rahikainen, Aino Liukkonen ja Kalle Tiihonen. Kuvan omistaa Ilona Hämäläinen. LÄHETYSTYÖ PULLIALASSA Yksi seuramuodoista kylällämme on ollut lähetysompeluseura. Opettaja Olga Seppäsen aloitteesta se virisi alkuun jo ennen vuotta 1920. Sittemmin toiminnan eteenpäin viejinä olivat Hilma Kovanen ja Alina Seppänen. Kerran viikossa pidettävään seuraan käsityötarvikkeet saatiin kylältä lahjoituksena. Saadut villat "jalostettiin" seurassa valmiiksi sukiksi ja lapasiksi. Ajoittain myös miehet olivat mukana kutoen verkkoja ja rysijä. Seuran toiminnassa mukana ollut entinen opettajamme Alli Pent~ tinen muistaa, kuinka kodikkaita olivat nämä seuraillat. Tuvassa oli työn ääntä. Karstat rouskuttivat ahkerissa käsissä ja kolmekin rukkia hyrräsi yhtä aikaa. Toiset kutoivat ja joku virkkasi. Välillä hiljennyttiin virren veisuuseen. Aikaa oli jokaisella ja viivyttiin yhdessä monta tuntia.


210 Sota-aikana työt tehtiin rintamasotilaille. Kudotut sukat, lapaset ja kaulan suojukset toimitti perille koululla kotilomillaan käynyt kapteeni Armas Penttinen . Silloin seurassa veisatut virret kaikuivat rukouslauluina kodin ja isänmaan puolesta. Olihan useimmasta kodista miehet sodassa. Kesäisin oli myös lähetysjuhlia, joissa kahvinmyyntilipuilla saatiin tuloja. · Kun muistelee seuran toimintaa, voi todeta että kyllä lähetysseura oli niitä kaikkein sitkeimpiä seuramuotoja. Se on elänyt kylällämme yli 70 vuotta, joten menneisyyttä seuralla on. Toivotaan seurallemme myös tulevaisuutta. Nykyisin toiminta jatkuu lähetyspiirinä. Seura pitää yhteyttä oman seurakunnan nimikkolähettiin, joka tällä hetkellä on Tansaniassa. Väkeä on ollut näissä tilaisuuksissa 20-30 henkeä. Laina Seppänen

LÄHETYSTYÖ IHASTJÄRVEN KYLÄLLÄ Ihastjärven kylän lähetysompeluseura on toiminut 1920-luvulta saakka. Talvi-iltoina kokoonnuttiin kylän taloissa tekemään käsitöitä, veisaamaan virsiä ja lukemaan lähetystyöntekijöiden seurakunnalle lähettämiä kirjeitä, joissa he kertoivat työstään ja tapahtumista lähetyskentillä. Ompeluseura valmisti erilaisia tuotteita kuten sukkia ja lapasia ja ne menivät hyvin kaupaksi omalle kylälle. Niistä saadut tulot annettiin lähetystyölle.

Ihastjärven lähetysompeluseura vuodelta 1936. Oikealla seuran vetäjänä silloin toiminut Maria Tuhkalainen. Toiset kuvassa olivat tunnistettavat henkilöt: Eturivi vasemmalta: opettaja Helmi Rahikainen, Hilma Seppänen, Hilma Häkkinen ja Hilma Tuhkalainen. Toinen rivi: -, Hilma Hämäläinen, Ellin Valkonen, Aino Seppänen ja Alma Kovanen. Takarivisaa vasemmalta:. Hilka Kovanen ja Lyydia Väisänen, toiset ovat tunnistamattomia. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen.


211 Ompeluseura järjesti erilaisia lähetystilaisuuksia kylällä sekä osallistui lähetysmyyjäisiin seurakuntatalossa. Lähetysompeluseuran johtajina ovat toimineet 1920-luvulla Amanda Hurskainen, 1930-50-luvulla Maria Tuhkalainen ja 1950-luvun lopulta 1970-luvulle Vappu Väisänen. Ihastjärven ja Paajalan lähetyspiirit yhdistettiin 1970-luvulla ja johtajana on Kirsti Kolehmainen. Kyllikki Hänninen

LÄHETYSSEURA PAAJALASSA

Paajalan kylällä on toiminut myös lähetysseura kauan. Sen perusti alkuunsa Olga Matiskainen ja se toimi nimellä merimieslähetysseura. Merimiehet olivat hänelle läheisiä ja hän tiesi heidän hätänsä, kun itse oli ollut paljon matkalla merellä. Olga Matiskainen oli ollut lähetystyön tekijänä Intiassa 15 vuotta, joten hän tahtoi jatkaa tätä työtä kotimaassakin.

Lähetyssaarnaaja Olga Matiskainen Intiassa. Hän oli lähtöisin Paajalasta ja toimi pitkään lähetystyöntekij änä Intiassa. Kuvan omis.t aa Martta Koponen. Hilma Sairinen ja Ida Haponen olivat uskolliset vetäjät Paajalan lähetysompeluseurassa. Sota-aikana tehtiin rintamasotilail-


212 le sukkia ja lapasia. Seuran toiminta jatkui jälleen sodan jälkeen lähetysompeluseurana yhdistyen myöhemmin Ihastjärven lähetysompeluseuran kanssa. Martta Koponen

KIRICI(OMATKAT

Kotikylämme kirkkomatkat suuntautuvat usein silloisten kulkureittien ja matkan pituuden vuoksi lähimpään kirkkoon. Niinpä pohjoisrajana olevan lähipitäjän Haukivuoren kirkkoon oli lyhin matka. Milloin keliolosuhteet sallivat, mentiin Kyyveden yli sinne. Matkat tapahtuivat kesällä veneellä tai talvella hevosilla jään yli.

Haukivuoren Puutavara Oy:n omistama laiva Ursus kuljetti joskus kesäsunnuntaisin kirkkoväkeä . Sen reitti kulki Venätselältä etelä än Hieppeensalmesta läpi jatkuen Mustaanlahteen saakka. Siellä se kääntyi Ristrannassa, josta otti matkaan Ihastjärven kyläläiset. Hieppeestä tulivat mukaan rasiaholaiset ja Pullia-


213

lasta Antinniemeen tulleet kyytiläiset. Nämä laivamatkat kuljettiin viimeiksi 1930-luvun alussa. Mukana olijat muistavat nytkin ne mieluisina kirkkomatkoina. Myös soutuveneellä kuljettiin Haukivuoren kirkkoon, etenkin juhannuksena mikäli sää salli. Matkaa kertyi Haukivuoren kirkolle Mustikkaselän ja Venätselän yli noin kymmenen kilometriä riippuen siitä mi 1 tä kohtaa Ihastj ärven rannoilta oli lähtö. Jos tuuli oli myötäinen, taitettiin jostain koivunlatvus purjeaksi. Se helpotti paljon matkantekoa mennessä, mutta tullessa . tietysti oli vastatuuli soudettava. Talvisin käytiin joulukirkossa hevosella milloin jääkeli sen salli. Se oli pimeällä ajoa, sillä kirkonmenot alkoivat jo kello kuusi aamulla. Myös etelämmästä Ihastjärven kyliltä tehtiin näin kirkkomatkoja. Pimeässä saattoi käydä niinkin, että hevonen eksyi suunnasta ja samoin kyytiläiset. Isäni kertoi, että heidän kerrankin mennessään kirkkoon tulivat Vehkasaaren salmelle Laukanpellon pojat Heikki ja Albin heitä vastaan. He kysyivät isältäni että minnekas menette, johon isäni vastasi että Haukivuoren kirkkoon. Heikki ja Albin Seppänenkin ilmoittivat menevänsä Haukivuoren kirkkoon, mutta hevonen oli tehnyt Vehkasaaren ympäri kierroksen ja lähtenyt kotiin päin. Tämän jälkeen kirkkoväki, isäni kertoman mukaan yhdessä suunnisti Haukivuorelle ja osuen sinne, joten kirkkoreissu silloinkin tuli käytyä. Hevonen saattoi joskus olla viisaakin kyyditsijä. Tästä todistuksena tapaus Kiviniemen talonväen joulukirkkoon menosta. Poroselän yli ajettuaan alkoi jossakin vaiheessa valo pilkottaa. Reessä istujat olivat hyvillään, että johan tässä kohta ollaan kirkolla, kun valotkin näkyy. Kun sitten rannalta hevonen veti mäen ylös ja seisattui, huomattiin, että ollaan kotona omassa pihassa. Päivän valjettua käytiin katsomassa, missä hevonen oli kääntynyt takaisin ja nähtiin, että jäällä oli leveä railo. Hevonen vaistosi tämän ja kääntyi ympäri. Muussa tapauksessa olisi pudottu jäihin. Tämäkin kirkkomatka pysyi aina mielessä. Oman seurakunnan kirkkoon Mikkeliin ne matkat toki useimmin suuntautuivat. varhaisempina aikoina ja vielä 1920-luvulla kuljettiin matka jalan. Etenkin nuoret tekivät usein tuumat ja porukalla lähdettiin eväskontit ja nyytit mukana matkaan. Käveltiin jopa paljasjaloin Rouhialan joelle asti, jossa pestiin jalat ja pantiin kengät jalkaan. Matkaa kertyi pisimmältä oleville 30 kilometriä. Helluntai oli nuorisolle yhteinen kirkkopyhä. Usein mentiin jo lauantaina kaupunkiin ja oltiin yökunnissa tuttavissa tai sukulaisissa. Entisaikaan 1800-luvulla sai myös yöpyä kunnantuvalla eväskontti päänalusena. Niiden, jotka kirkossa osallistuivat ehtoolliselle, piti jo käydä lauantai-iltana ilmoittautumassa. Myös hevospelillä kulkevat usein varasivat kaksi päivää tälle kirkkoreissulle. Hevonen jätettiin Hauskankylään yöpymispaikkaan, jossa vaihdettiin kirkkovaatteet ylle ja jatkettiin jalkaisin kaupungille. Talvisin ajettiin hevosella ja reellä. Joulukirkkoon mentiin aina, muutamista taloista jopa kahdella hevosella. Edellisiltana jo valmistauduttiin matk~an. Ajorekeen varattiin rekiryijy ja vällyt ja kulkuneo kiinnitettiin setolkkaan tai aisakello


2 14 soimaan. Hevonen syötettiin illasta hyvin ja aamuyön hetkinä annettiin ajokille ylimääräinen heinäannos, että jaksaisi tehdä kirkkomatkan. Tiellä piti olla jo varhain. Hevosia kertyi kaupunkia lähestyttäessä pitkä jono. Tie kulki talvella Kovalan järven jäitä pitkin suorinta reittiä kirkolle. Kirkonkankaalla oli puomit, mihin hevoset kiinnitettiin. Kotimatkalla kulkusten helistessä usein innostuttiin ajamaan kilpaa. Siinä katsottiin kenellä oli parempi hevonen ja kuka ensiksi joulun kotiin tuo. Lienee hevosellakin jo ollut askel kepeämpi päästessään kotiin takaisin. Näin tuotiin terveiset joulukirkosta. Kotiin jääneet olivat nousseet jo varhain hereille, lämmittäneet tuvan ja ruokailleet aamuhämärissä viettäen näin jouluaamua. Kaihomielin muistelemme näitä sukupolvien saatossa kuljettuja kirkkomatkoja, jotka ovat tuoneet rikkaita elämyksiä ja lämmittäviä muistoja entisajan salokyläläisten elämään.

Seurakuntamme kirkossa oli alkuaikoina puulämmitys, joten kylmillään olevaa kirkkoa lämmitettäessä muodostui savusta ja pakkashuurusta utua. Tämä ihmetytti ihastjärveläisiä veljeksiä Jaakkoa ja Ottoa, jotka olivat joulukirkossa. Pikkuveli Otto kysäisi isommalta veljeltään: "Mitä tuo on"? Isoveli pukkasi


2 15

kylkeen ja sanoi : "Oo hiljaa, se on synnin sumua". Isoveli oli tämän mielipiteensä muovannut , kun juuri äsken oli virressä veisattu: "Soaistu on järkemme, synnin sumu sielun peittää". Pojat i stuivat tämän jälkeen hartaana taas kirkkokansan joukossa . Laina Seppänen

PAPIN PALKKA Seurakuntalaisilla on ollut ja on omat velvollisuutensa kuten kirkollisveron maksaminen . Kirkolle tosin maksettiin aikoinaan eri perustein kuin nykyisin, kuten oheisesta maksukuitista saatamme lukea .

7 Kuitin N·o

~/.t

Asumus

k~. ~- - ~ ..

.

~~kylåsla N:o

Y.

on maksava Mikkelin maaseurakunn-an papiston palkkaa kirkollisvuodelta

•t.

1922- ' /• 1923 ja kirkollisverola vuodella 1923. M.akltltu:

Papiston palkkaa :

l/ lehmästä

. . .

äyr istä . . . • .

~

.. miehen

~- ..

. .

"na.isen henkilömaksu . ..

13/i.. ilr.· ruisla

Rahassa ..

. , ,J.

1/) 1)-. ..

. .. 1

ohraa

. . . . . . . LJ.--1 4"

Kantopalkkio

~1 V ~ ,

, ••• Maksettu Mikkelissä

1 lfO

1

% papislon palkasla .

Kuitih hinta . . . • . . . . . . · · ·

,. , , : :

f. B ' /

l

Yhlee~ ~ ~1t~ 1923

E . Rytkönen.

"

i.

tJ l

Summa lt ' , .l t.. i

Maksettu • (. Mikkelissä V I l

i t

1923

Klrkolllsveroja: Kirkoilisveroja

- ..

1/


21 6

Papin palkka saattoi koostua osaksi viljasta, niin k u in tässä talollisen Otto Hännisen suorituksessa oli osa ruista ja ohraa. Hyvin voimakkaana maksuperusteena tuolloin vuonna 1923 oli lehmäluku. Mahtoikohan se olla maksukyvyn takeena? Erikseen oli henkilömaksu, jota sanottiin "henkirahaksi". Kirkon maksun vastaanotti virassaan toimiva kanttori, tässä tapauksessa Emerik Rytkönen ja paikkana pitäjän tupa. Eri kyläkunnilla oli eri maksupäivät. Kylät "huudettiin sisään" aakkosjärjestyksessä. Vanhat miehet muistivat vielä tämän huutojärjestyksenkin Ihastj ä rven osalta: Hiirola, Hyyrylä, Häyrylä, Ihastjärvi. Maksun kantamisen korvaukseksi sai kanttori tämän kuitissakin näkyvän kantorahan. Näin oli 65 vuotta sitten. Muistitiedon mukaan kylämme asukkaat ovat olleet kotikirkolleen uskollisia. Muihin kirkkokuntiin ei väkeä kuulunut. Kiertäviä maallikkosaarnaajia on tosin ollut ja useinkin on nokisten kurkihirren alla ollut tupa täynnä väkeä hartaustilaisuuksissa. Samoin kinkerit, pyhäkoulu ja lähetyspiiri ovat toimineet meidän päiviimme asti. Laina Seppänen

URHEILUTOIMIN'l'A Kilpailu erilaisilla urheilun aloilla on aina kiehtonut ihmismieliä ja niin myös Ihastjärvellä. Entisaikaan kilpailtiin senhetkisillä välineillä ja silloisilla tavoilla. Vedettiin •'kissanhäntää" sileällä puukapulalla ja väkikarttua vahvalla puutangolla. Voimia saatettiin kokeilla suuren kiven kannolla, kuka pitemmälle jaksaa kantaa. Järvien jäillä hiihdettiin kilpaa pitkillä puusuksilla. Seuratoiminta virisi Ihastjärvellä ensikerran 1914, kun kauppia s Taavetti Seppäsen puuleakissa konttoriatina työskentelevä J. F. Wekström -niminen henkilö perusti tänne urhe i luseuran. seura toimi vilkkaasti järjestäen erilaisia kilpailuja, mm. painia harjoiteltiin, tosin puutteellisissa oloissa se oli enemmän temmellystä poikien kesken . Seura kuoli vähän kerrassaan maailmansodan melskeisiin Fekströminkin muuttaessa pois paikkakunnalta . Mainittu konttoristi Wekström oli myös monilla muilla aloilla erittäin vireä henkilö. Hän yritti värvätä nuoria miehiä Saksaan ja puuhasi myös suojeluskuntien perustamisesta tänne. Tosin tässä suhteessa oltiin täällä aika varovaisia. Vuonna 1928 perustettu nuorisoseura toimi sitten o sal taan urheilut oiminnan käynni stäjänä täällä järjestäen talvisin hiihtokilpailuja. Vasta vuonna 1947 maaliskuun 27. päivänä perustettiin IhastjärJen koululla urheiluseura, joka o n j a tkanut toimintaansa tähän päivään saakka. Se u ran käynnistä j inä toimivat rake nnus mestari Sauli Sinkko ja h ä nen vaimonsa Ihas tjärven koulun s illoinen opettaja Taimi Sinkko . Seura sai n i me kseen Ihastjärven Urheili-


217

jat ja toiminta alkoi vilkkaana. Kesäisin pidettiin urheilukilpailuja koululla ja juostiin maantiellä ja metsäpoluilla. Talvella oli hiihtokilpailuja. Kilpailujen suorituspaikat olivat alkeellisia: Koulun pihalle pehmitetty pituushypyn ja korkeushypyn alastulopaikka ja tasoitettu kuula- ja kiekkorinki. Välineet olivat kyllä jo ostettuja: kuula, kiekko ja keihäs ja kova into urheiluun korvasi puutteet. Seuran toimintaan aktiivisesti vaikuttaneita henkilöitä molempien Sinkkojen lisäksi olivat puheenjohtajina toimineet Aarne Änkiläinen, Kauppias Paavo Kivinen, Veikko Kovanen, Sulo Neuvonen, Leo Vilj akainen, Taito Hänninen, Reino Hokkanen, Seppo Väisänen, Viljo Penttinen, Raimo Liukkonen, Risto Hämäläinen sekä Heikki Väisänen, joka toimii edelleen seuran puheenjohtajana. Seuran parhain ja menestyksekkäin urheilija oli kautta aikain hiihtäjä Tellervo Hänninen, nykyisin Tanttu, josta Ihastjärven Urheilijain johtokunnan pöytäkirjassa 26.1.1961 § 2 sanotaa: "Päätettiin ostaa seuran varoilla Tellervo Hänniselle sukset kaikkine siteineen, kun hän on seuramme paras hiihtäjä ja on edustanut seuraamme monissa kilpailuissa ja vienyt jopa voittoon. Olkoon nämä sukset tunnustuksena näistä saavutuksista, sekä kannustuksena eteenpäin ladulla". Tämä lausuttu toive toteutui, sillä Tellervo voitti tyttöjen sarjassa viisi kilometriä Suomen mestaruuskilpailuissa hopeamitalin ja hiihti erittäin hyviä kilpailuja muitakin, ollen kerran kansainvälisisttä kilpailuissa Itä-Saksassa kolmas naisten hiihdossa. Avioliittoon mentyään hän lopetti aktiivisen kilpailu-uran ja hänessä menetimrne naishiihtäjän, jonka nimi olisi ehkä kirjoitettu kultakirjaimin Suomen naishiihdon historiaan. Urheiluseuratoiminta on täyttänyt hyvin tehtävänsä nuorison terveiden harrastusten lisääjänä Ihastjärvellä ja ruumiillisen kunnon kehittäjänä. Nuorison vähetessä ja koulutuksen !isään- · tyessä on seuratoiminta kärsinyt yhä lisääntyvää "veren vähyyt-· tä" täällä niin kuin kaikkialla maaseudulla. Esko Hänninen

NUORISOSEURA Nuorisoseuratyö virisi kylällämme henkiin vuonna 1928. Seuran perustajia ja sen käynnistäjiä olivat Einar Liukkonen joka toimi puheenjohtajana, Aino Liukkonen, Sylvi Keljonen, Toini Hänninen, Alli Penttinen, Lempi ja Toivo Hurskainen, Elin Hänninen, Toivo ja Vilho Seppänen, Lauri kakriainen, Toini Tiihonen ja Vilho Hänninen.


218

Nuorisoseuralaisia vuodelta 1929. Takana vasemmalta: Elin Hänninen, Toini Hänninen, Toini Tiihonen, Sylvi Liukkonen, Lempi Hurskainen ja Martta Hämäläinen. Pojat vasemmalta: Vilho Hänninen, Lauri Kakriainen, Vilho Seppänen, Toivo Seppänen, Toivo Hurskainen ja Einar Liukkonen. Kuvan omistaa Laina Seppänen. Nuorisoseurojen ohjaajana toiminut Bertta Tynkkynen kävi pitämässä monenlaisia kursseja nuorisoseuran kanssa. Opeteltiin kansantanhuja, piirileikkejä, näytelmiä ja ohjelmien järjestelyä erilaisiin tilaisuuksiin. Nuorisoseura-aatteen toteuttajana s euran toiminta oli silloin erittäin vireää. Maaseudulla oli paljon nuorisoa. Mukana olleena Sylvi Keljonen kertoo, kuinka silloin oltiin innostuneita toimintaan. Taloissa pidettiin ohjelmallisia il tamia näytelmineen. Väkeä näihin tilaisuuksiin kokoontui aina tuvan täydeltä, naapurikylistäkin tulivat v aikkei ollut kulkuneuvoj akaan muuta kuin 11 apostolinkyyti 11 • Tosin kes äisin kulki polkupyörällä s e onnellinen, joka sellaisen omisti . Edistystä oli sekin, kun poika kotiinsaattematkalla s ai tytön pyöränrungolla kuljettaa. Talvella s ukset jouduttivat matkantekoa. Nämä iltamatilaisuudet olivat senaikaisia kulttuu ritapahtumia ja näissä nuoret tapasivat toisiaan. Järjestys säilyi hyvin olihan varhais empina aikoina järjestysmiehenä tunnollisesti Myllyn Aapeli. Seuran toiminta oli vireää juuri 1960- luvulla. Sotien takia seuran toiminta pakosta hiljeni ja sammui moneksi vuodeksi. Sotien jälKeen talvella vuonna 1945 seuran toiminta elvytettiin uudelleen henkiin. Tällöin tuli jo o s ittain uusiakin voimia s euran toimintaan. Niemelän taloon kokoontuneena seuran johtokuntaan tuli puheenjohtajaksi Aili Seppänen ja muiks i jäseniksi: Es ko Hänninen, Matti Moilanen, Hannes Halinen, Helvi Hänninen, Katri Hämäläinen, Toini ja Laina Laatikainen, Liisa Liukkonen, Heikki Halinen, Toivo Hokkanen ja Siiri Markkanen. Seuran toiminnassa oli mukana erittäin runsaasti kylän nuori soa.


219

Kansantanhuryhmä kesäjuhlilla Ihastjärven koululla vuonna 1949. Tanhuajat vasemmalta: Rauha Kovaneo, Lahja Romo, Tauno Kovanen, Eino Laatikainen, Liisa Paavilainen, Martti Halinen, Hilkka Paavilainen, Siiri seppäneo, Toivo Hänninen ja Matti Nurminen. Edessä Esko Hänninen. Kuvan omistaa Esko Hänninen. Nuorisoseuran toiminnassa olivat tärkeimpänä näytelmät, urheilu ja opintokerhotyö. Talvisin pidettiin hiihtokilpailut, pikkujoulut, kalevalajuhlat ja ohjelmallisia illanviettoja ja iltamia. Näytelmäkappaleet ohjasi opettaja Alli Penttinen. Päätapahtumaksi muodostuivat kesäisin koululla pidettävät kesäjuhlat. Koulun pihamaalla esitettiin ohjelma kansantanhuineen. Ohjelman lisäksi oli urheilukilpailut, joissa päälajina juoksu. Silloin ei ollut juoksuratoja eikä urheiluasusteita . Juostiin maantiellä paljasjaloin ja näinkin jopa palkintosijoille yltäen. Illalla oli sitten jossain ladossa palkintojen jakajaistanssit. Musiikista vastasi joku kyläpelimanneista hanureineen. Useimmiten oli soittajana Arvi Kiesiläinen Harjumaasta . Hänet haettiin ja vietiin talvella hevosella ja kesällä polkupyörällä hanuria kuljettaen.

- - -..._....:::....4

-

\

...\._

- ""-

~ J... .}\~ _ j\ ..._.._ ~ ~

~\ :


220

Kesäinen tapahtuaa nuorisoseuran toiminnasta. Seura Suur-Savon Nuorisoseurojenliiton kesäjuhlilla Pieksämäellä vuonna 1945. Ylemmässä kuvassa nimikilpeä kantamassa Simo Liukkonen, lippua kantaa Esko Hänninen vierellään Siiri Markkanen ja Liisa Liukkonen. Takana Halisen veljekset Eino, Martti ja Heikki. Alemmassa kuvassa seuran poikia yhteisessä voim.isteluesityksessä. Huom. silloinen voimisteluasu, kenttä ilman nurmikkoa. Kuvat omistaa Esko Hänninen. Seuramme osallistui vuonna 1945 Pieksämäellä pidettäviin SuurSavon Nuorisoseuraliiton kes äjuhliin. Joukkue oli mukana kansantanhu- ja voimisteluesityks issä. Myös Helsingissä 1946 olleisiin nuorisoseurojen suurkisoihin osallistuttiin.


221 Silloisena aikana ei puhuttu vapaa-ajasta ja sen käyttämisestä. Kuitenkin nuoriso oli aktiivista ja tarvitsi muutakin toimintaa työn lomassa. Näin talvi- ja kesäillat vietettiin ohjelmien ja näytelmien harjoittelussa. Niihin uhrattiin aikaa ja niitten parissa viihdyttiin. Myöhemmin, kun maaltamuutto alkoi ja nuoriso väheni kylältä sekä monenlaiset muut harrastukset ja riennot veivät nuorison mukanaan, nuorisoseuratoimintakin vähän kerrassaan loppui. Laina Seppänen

MBTsXsTYS

Riistakanta Metsästä saatava riista oli entisaikojen ihastjärveläiselle merkittävä, jopa joskus välttämätön elämisen edellytys. Metsissä oli myös pyydettävää. Lintukanta, metso, teeri,· pyy sekä metsäkana eli riekko esiintyivät erittäin runsaasti samoin kuin jänis. Metsälintukanta alkoi vähentyä tämän vuosisadan puolivälistä alkaen ja peltopyy, joka oli aivan yleinen viljelysten riistalintu, hävisi aivan kokonaan 1940-luvun puolivälissä. Peltopyyn, tuon talvisten tallien nurkilla parvina pyörineen linnun lopetti vähentynyt rukiin viljely. Talvisin ei ollut enää ruislaihaa peltopyyn syödä ja se, että niittyladoissa ei enää heiniä säilytetty ja karikkeita ei tippunut tallien eteen, josta peltopyyt olisivat niitä ravinnokseen nokkineet. Ei ollut myöskään enää ruisaumoja pelloilla, joidenka alle aina jokin jyvä tipahti peltopyyn syödä. Metsälintukannan vähenemiseen on varmasti ollut vaikuttamassa monet syyt, kehittyneet metsästysaseet, voimakkaat metsien hakkuut, mutta ennen kaikkea Suomeen levinnyt supikoira, turkiseläin, mutta erittäin paha petoeläin nimenomaan maassa pesiville riistaeläimille. Metsiemme suurimman riistaeläimen, hirven hävitti entisaikojen salametsästys viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa miltei sukupuuttoon. Vaikka rangaistus salakaadosta olikin kova, kertoivat vanhat miehet, että jos jossakin hirven jäljet ilmestyivät talvella lumeen, niin ajomiestenkin leveät suksenjäljet olivat kohta perässä. Vasta 1960-luvun lopulla alkoi hirvikannan voimakas lisääntyminen myös Ihastjärven metsissä ja samalla niitten metsästys siten, että parhaimpina vuosina kaadettiin täällä yli 20 hirveä syksyssä. Hirvikannan suureen määrään vaikutti ensisijaisesti hirvien suurimittainen muutto tänne Neuvostoliiton puolelta. Turkiseläimistä oli orava entisaikaan tärkein, olihan se jonkunlainan "raha", maksuväline nii.n veronmaksussa kuin kaupankäynnissä. Kettukanta pysyi melko pienenä voimakkaan pyynnin johdosta. Ketun nahka oli hyvin arvokas, sillä siitä sai 1920luvun alussa tuhat markkaa kappale kun samalla maatyömiehen päiväpalkka saattoi olla 10-15 markkaa päivässä. Muista pienturkiseläimistä esiintyi täällä hilleriä, näätää ja saukkoa sekä kärppää. Näistä hilleri on kokonaan hävinnyt ja saukkoakin esiinty joitakin kulkijayksilöitä. Majavia on ollut aina joitakin pesäkuntia Harjujärveen laskevan vesistön joessa ja muuallakin silloin tällöin joku pari.


222

Suomeen tuotiin Kanadasta 1930-luvun alkupuolella piisami, joka levisi äkkiä tännekin ves istöihin . Se o l i alkuaikoina arvokas turkiseläin ja sitä pyydettiinkin Ihastjärvel lä sato ja kappaleita j o k a kevät. Sittemmin sen arvo turkiksena laski ja niin pyyntikin taantui. Villi minkki on vähentänyt piisamikannan hyvin vähiin. Sotien jälkeen levisi tänne idästä turkiseläin, supikoira, jota on pyydetty ajoittain hyvinkin suositun turkisnahkansa takia. Supi on erittäin hyvä leviämään, sillä se tekee paljon poikasia eikä sillä ole luontaisia vihollisia. Mäyrä on o llut aina täällä yleinen metsän asukas, mutta sen metsästys on supistunut pula-aikoihin, sillä sen rasvasta keitettiin sodan aikana saippuaa.

J änisansa eli permi maastoon jäniksen kulkupo lulle sijoitettuna. Tämä pyyntiväline toimi myös linnun pyydystyksessä. Kuusen oksista on tehty polun molemmin puolin aitaa ohjaamaan, ettei jänis tai lintu polulta poikkeaisi . Seuraavan sivun piirroskuvissa on jänis- ja lintuansan langan viritys kuvattuna. Puukolla leikattiin kulkuportin pieleen palko ja petäjänneulasen avulla lanka viritettiin. Näin silmukka kesti aukinaisena, mutta laukesi helposti jäniksen tai linnun siihen pujottautuessa .


223

METSÄSTYSTAVAT JA -VÄLINEET Entisaikojen pyyntitavat perustuiv at senaikuisiin välineisiin, jotka valmistettiin aina kotona itse. Eemil Liukkonen, joka ennen nuoruudessaan on paljon metsästellyt, kertoi pienriistan ansa- ja loukkupyynnin olleen ennen ampuma-aseiden suurempaa leviämistä tehokkaimman pyyntitavan. Ansat, permet niinkuin niitä nimitettiin, tehtiin hevosenhäntäjouhista tai suutarin ompelulangasta ja jänislangat ohuesta teräslangasta. Loukut, joissa oli kivipaino laukesivatt polkaisemalla . Niillä pyydettiin kärppää, hilleriä ja syöttinä käytettiin kalaa ja hiiriä.

Suusta ladattavat aseet olivat jo tehokkaita niin oravan pyynnissä kuin teeriäkin kuvilta metsästettäessä, joka pyyntitapa oli kahden miehen yhteistyötä: Toinen kyttäsi rakennetussa kojussa aukean laitaan puiden latvaan nostettujen linnunkuvien alla, kun toinen kiersi lintuparvien taa ajaen ne lentoon, jolloin ne melkein aina hakeutuivat houkutuskuvien luo .

Ferdinand Paavilainen on saanut jäniksen joskus 1930-luvulla. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen.


224

Eino Seppänen metsästäjäkaverinsa kanssa onnistuneen eräretken jälkeen 1940- luvulla. Kuvan omistaa Laina Seppänen. Hirvien salakaato oli ennen hyvin yleistä ja moni kruunupää on tavannut kohtalonsa valtion mailla Ihastjärven ja Hiirolan välillä. Sitä ei tavallinen kansa kokenut minään rikollisena tekona, vaan itselleen kuuluvana oikeutena, olivathan hirvet kaikkien omia . Niitä metsästettiin haulikkoon valetuilla lyijykuulilla jotka olivat hyvi n tehokkait a, joskin joitakin onnettomuuksiakin sattui aseen pettäessä. KETUN PYYTÄJÄT Ketun nahan ollessa vuosisadan alussa hyvin arvokas, kehittyi sen pyyntiin oikein ammattikunta. Näistä pyytäjistä on ennenkaikkea mainittava Alpo Tiusanen, "Kettu Tiusanen" Ihastjärven eteläosasta ja Aapeli Juhana Halinen, "Kirmasen Jussi", Rasiahon tien päästä. Kettua pyydettiin j älkiraudoilla joka vaati erittäin suurta taitoa, sillä kettu oli monasti ihmistä viisaampi, sekä lippusiimalla. Se oli pari kolme kilometriä pitkä naru, jossa oli värikkäitä kangaspaloja sekä jotakin pahanhajuista ainetta "ehosteena". Tällä naru lla, nuota lla kierrettiin makuul ta tavattu kettu rinkiin, josta se ei u seimmiten uskal tanut tulla pois, vaan joutui pyssymiehen ampumaksi juostessaan narun viertä . Jos kettu jostain syystä uskalsi tulla nuotasta ulos, ei sitä kettua sen jälkeen kannattanut uudelleen kiertää, sillä se kyllä oppi helposti näkemään narun vaarattomuuden .


225

Myrkkypyynti oli yksi tehokkai mmista ketunpyynti tavoi sta e nnen aikaan. Hankeen pudoteltiin erilaisia syöttejä, joiden sisälle oli pantu erittäin voimakasta myrkkyä, joka ketun vatsaan syötin mukana joutuneena tappoi ketun nopeasti. Myrkkypalat olivat metsään jääneenä vaara llisia kotieläimille koirille ja lehmille, joista joku kuolikin niihin . Kirmasen Jussin kerrotaan omanneen joitakin salaisia taitoja saada kettu seuraamaan pitkiäkin matkoja hänen suksenlatujaan, joita hän hiihteli jopa toisen pitäjän puolelle saakka. RIISTAKAUPPA JA NAHAN OSTELIJAT Pyydetty riista kuljetettiin eri keinoin Mikkeliin, jossa sen ostelijoita oli useitakin . Kaupungin keskellä oli niin sanotut tukkipuodit, joissa nämä ostelijat tekivät kauppaa . Huomatuimmat ostajat olivat Pärnänen, Manninen ja Malmberg. Markkinoilla n~~n Tuomasmarkkinoilla kuin Maalismarkkinoilla oli sitten muualta tulleita nahan ostajia, joille oravan, näädän ja ketun nahat yleensä menivät. Lintujen ja y leensä riistan kuljetus kaupunkiin oli työläs ja yleensä- päivän reissu , kunnes säännölinen postin kanto tuli Ihastjärventielle . Sen aloitti Gregorius (Riku) Hänninen hevosella ja Eemil Liukkonen kertoi veljensä Kallen kanssa lähettäneen monasti ansoi lla pyytämänsä riistan sitten hänen mukana myytäväksi. Viime sotien aikana tekivät riistalinnut ja jänikset hyvin kauppansa , jos niitä vaan joku jouti pyytämään. Rautatiekirjuri Pekka Hokkanen Mikkelistä kulki melkein joka pyhän seutu Pullialan perukeille saakka ja maksoi hyvän hinnan kaikesta riistasta, olipa ne laillisesti tai laittomasti pyydetty . Kukkometson hinta oli muun muassa 500 markkaa kappale, joka oli kyllä paljon rahaa silloin. Peltopyystä hän maksoi kymmenen markkaa. Kaupungin herrasväki söi sitten metso- ja pyypaistia makeina paloinaan.

Vasemmalla olevassa kuvassa on Ihastj ärven metsästäjien hirviseurue kaatamansa hirven luona 1950-luvulla. Hi rven kaataja Erkki Halinen aseen kanssa vasemmalla. Kuvan omistaa Esko Hänninen.


226

Vuonna 1964 perustettiin maanviljelijä Toivo Seppäsen aloitteesta Ihastjärvelle metsästysseura, jonka nimeksi tuli Ihastjärven metsästäjät. Seura on toiminut siitä lähtien harjoittaen jonkin verran riistan talviruokintaa ja jäsenten keskuudessa erilaista ampumatoimintaa. Hirven joka syksyinen jahti on kuitenkin ollut seuratoiminnan tärkein kohokohta. Etelämmässä Ihastjärveä on toiminut pitkään toinen hirviseurue, joka ei ole kyllä rekisteröitynyt. Myös kaupunkilaisia metsästysseuroja on harjoittamasaa metsästystä Ihastjärven alueella. Esko Hänninen

KALASTUS

Asutus sijoittui aikanaan tänne, kun täällä oli järviä ja järvissä kalaa. Ihastjärven kylän asukkaille on kalastus ollut aina hyvin tärkeä elannon hankkimismuoto. Siihen ovat tarjonneet hyvät luontaiset mahdollisuudet kalaiset vesistöt kaksi pitkää lampien ja jokien muodostamaa vesireittiä, Harjujärven ja Yläja Ala-aittaroisen Kyyveteen laskevat reitit sekä monet lammet ja luonnollisesti pääkalastusalue Kyyvesi. Alueallamme on kalastettu ammoisista ajoista lähtien. Tätä käsitystä tukee yksipuisen ruuhen löytö Yläaittaroisen rantahetteiköstä lampea laskettaessa sekä Pullialan lahden rannasta puolentoista metrin mutakerroksen alta mudan ajon yhteydessä paljastunut liistekatiska. Nämä löydöt viittaavat siihen, että kalastusta on täällä harjotettu jo tuhannen vuotta taaksepäin. Kalakannat ovat olleet vesistöissä hyvät ja monipuoliset, joskin suuriakin vaihteluja saaliiden määrissä eri ajanjaksoina on esiintynyt. Arvokaloista kuha, siika ja muikku on Kyyvedessä aivan yleisesti kalastettuja kaloja. Myös Ala-Aittaroisesta eli Kirmasen lammesta saatiin kuhaa toisen maailmansodan kahta puolen, mutta sitten se hävisi siitä jostakin syystä luultavasti suurten metsäojitusten aiheuttaman veden humuapitoisuuden lisääntymisen johdosta. Kuhan oli lampeen aikoinaan istuttanut Kirmasen isäntä Juhani (Jussi) Halinen. Harjujärvessä ja Ihastjärvessä on ollut muikkua, mutta järvien suhteellisen matalavetisyyden vuoksi ei muikku ole juuri enempää lisääntynyt niissä. Kuhaa oli ennen Kyyvedessä runsaasti ja sitä kalastettiin pitkällä siimalla ja polakoukuilla. Nuottaan saattoi eksyä myös muikkuj a saalistavia kuhia. Talvisodan aikaan koivistolaiset Rusin veljekset, Suomenlahden ammattikalastajia, toivat verkkopyynnin ja nimenomaan talviverkkopyynnin Kyydelle. Heillä oli Suomenlahden meriverkot, joilla sai Kyyveden syvänteistä hyviä kuha- ja siikasaaliita ja kesällä muikkuja. Ville Rusi asettui sitten asumaan Pullialaan Harjulahden rannalle ja kaiasti ammatikseen kuolemaansa saakka Kyyvedessä kesät talvet, tyynet ja myrskyt. Muikku on ollut aina Kyyveden arvostetuin ja kalastetuin kala, mutta sen esiintyminen ja saaliit ovat vaihdelleet melkein ka-


227

dosta rajattorniin saalismääriin. Vuosisadan vaihteessa saatiin hyviä muikkusaalii ta, mutta sitten tuli kaksikin allonpohjaa huipantuen 1930-luvun lopulla muikun melkein sukupuuttoon häviämiseen. Katoa kesti kymmenkunta vuotta, kunnes 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa muikkukanta nopeasti lisääntyi. Vaikka verkkopyynti oli rajusti lisääntynyt, saatiin myös runsaita saaliita ~antanuotillakin. Kyyveden muikku on ollut aina maukas ja kaupoissa hyvin kysytty kala. Mistä muikkukannan suuri vaihtelu johtuu, ei liene vielä selvinnyt. Kalastuksesta se ei ainakaan johdu.

Kalastaja Ville Rusi suuren muikkusaaliinsa kanssa Harjulahden rannalla 1950-luvulla. Kuvan omistaa Raija Hytönen.

Nuotan vetäjiä Vehkasaaressa sodan jälkeen rantakeitolla vuonna 1953. Vasemmalla Alex Viljakainen ja oikealla Eemil Liukkonen ja Kalle Tiihonen kalakaveriansa kanssa. Kuvan omistaa Simo Liukkonen.

Nuotta, n11n pohjassa kuin pintanuottanakin käytetty, on ollut Ihastjärvellä Kyyvedessä satoja vuosia käytetty arvokas pyyntiväline. Vähänkin merkittävä talollinen ja torppari omisti nuotan. Nuottaveneet ja katokset sijaitsivat Kyyveden rannoilla. Ihastj ärvessä oli varsinainen nuotanveto vähempää. Kuitenkin Penttilän Hyyryläisillä on ollut nuotta 1800-luvun lopulla. Tämä isäntä Hyyryläinen oli vielä niin sanottu "kalakuningas", jolle olisi pitänyt viedä osa ensimmäisestä kevään kalasaaliista vanhan tavan mukaan. Nikinmäen Väisäsillä oli myös nuotta, josta he luopuivat vuosisadan alussa. Karnun talolla oli nuotta Ihastjärvessä ja toinen Kyyvedessä. Tämä nuotta vietiin Kalvit-


228 saan Hietajärveen. Korteniemeen Hänniset laittoivat nuotan 1920 seuduilla, tämäkin nuotta vähän kerrassaan lahosi. Nuottia on ollut myös Toivarissa, Laukonpellolla, Pattoinsillalla, Sääsken talossa, Niemellä 7iljakaisilla, Rasiahalla useammassa talossa, Kirmasilla, Pullialassa samoin monessa talossa , Kivimäen Saksalla, Halilan Hämäläisillä ja Juuvin kylässä useassa talossa. Nuottakatoksia oli pitkin koko Ihastj ärven puoleisen Kyyveden rantoja alkaen Alasitrolta Kankaan rannasta Kivisalmeen päin, jossa oli kolme katosta ja siitä edelleen Kyyveden rannoilla pohjoiseen päin oli joka puolella nuottakatoksia. Erittäin monta katosta oli Harjulahden ja Pullialan lahden rannoilla, sillä näissä oli myös Juuvinkylän talolaisten katoksia. Vanha yli BOvuotias nuotanvetäj ä Eemil Liukkonen muisteli, että katoksia oli vuosisadan alkupuolella yli 30, mutta nuottia ei ollut niin paljon, koska nuotan veto saatettiin muuttaa toiselle puolelle kalastusaluetta suotuisista tuulista johtuen ja oli hyvä olla varakatos, sillä soutumatkat olivat pitkät ja maata myöten oli lyhyempi kulkea.

Nuottakatoksia Kyyveden rannoilla. Ylenunässä kuvassa Sääsken talon nuottakatos ja nuotta ahdettuna kuivumaan. Katoksen sillalla nuotan omistaja Eemil Liukkonen. Alenunassa kuvassa Niemelän ja Pusalan talon nuottakatokset Ruokolahdessa. Kaikki nuottakatokset ovat nykyisin jo lahonneet. Kuvat omistavat Simo Liukkonen ja Laina Seppänen.


229

Nuottaa vedettiin pääasiassa pintanuottana mutta myös syksykesästä pohjanuottana, jolloin pyydettiin kuoretta. Nuotan veto tapahtui aamuin illoin, illalla auringon laskiessa ja aamulla ennen auringon nousua. Jos aurinko yllätti nuotan vetäjän, oli apaja melkein aina tyhjä, koska muikut sukelsivat silloin auringon valossa perien alapuolelta karkuun. Nuotta-apajat olivat tarkoin määrättyjä ja tutkittuja paikkoja, jotta nuotta niissä esteettömästi kulki. Koiravuoren selän rannoilla oli muutama pinta-apaja, mutta varsinaiset muikkuapajat olivat pohjoisemmassa. Hieppeen salmessa oli Jyrkänpään niemen pohja-apaja josta saatiin syksyn sumuisina päivinä runsaasti kuoretta. Riuttasaaren pohjoispäässä ja Vehkasaaressa olivat itäisen puolen parhaat muikkuapajat. Vehkasaaren pohjoisin apaja oli "tappeluapajan" nimellä tunnettu, sillä Moilolan kyläläiset ja ihastj ärveläiset olivat kerran selvittäneet nyrkein kenelle apaja kuuluu. Kerrotaan että apaja jäi ihastjärveläisille. Lokkeroapaja Vehkasaaressa oli hyvin suosittu ja Valamättään emäntä Loviisa istui monet iltapäivät "lokkerossa" vetoköysien päällä kutoen sukkaa varaten näin apaj an itselleen parhaimpaan muikun kohoamisaikaan. Reposaaressa ja Kalliosaaressa, vaikka ne olivatkin Haukivuoren puolella, olivat hyvät ja kalaiset Venätselän apajat, joita tämän puolalaiset vetivät. Läntisen Kyyveden apajat olivat pitkin Murtoniemen itärantaa. Siihen vedettiin moneen kohtaan niin pintanuottaa kuin pohjaakin. Leppäluodon apajapaikan kalliopoukamassa on sadat kerrat nuottakuntien yötulet loistaneet ja mustat rantakalapadat kiehuneet. Murtoniemen apajapaikkojen nimet olivat: Pohjoisapaja, Leppähuolo, Tammakallio, Korpiharjun alus ja Liikasen niitty. Tulkoon tässä kerrottua myös Murtoniemen muikkukeiton resepti. Muikkukeittoon pantiin kahta miestä varten 40 Kyyveden muikkua ja puoli kiloa voita sekä suolaa maun mukaan ja Kyyveden vettä sen verran, että muikut kiehuivat. Tällä kyllä yön yli pärjäsi. Apajien käyttö oli täysin tuulista riippuva ja kovilla tuulilla ja heti niiden jälkeen pintanuotat menivät niin pahasti pohjavirtojen mukana, "nuotta kantoi•', että veto vaikeutui. Se nuottakunta, joka ensinnä ehti apajapaikalle, sai vetää siinä sen yön. Jotkut yrittivät varata apajan pitemmäksikin aikaa itselleen jättämällä vetoköydet rannalle apajapaikalle, mutta tästä ei oikein pidetty ja se aiheutti joskus suukopua nuottakuntien kesken. Muualtakin Kyyvedestä jopa matalista lahdista vedettiin nuottaa, mutta nuotat tahtoivat tarttua pohjahakoihin ja revetä. Myös Ihastjärvessä on vedetty aikoinaan nuottaa. Vähän kerrassaan nuotan veto taahtui, nuotat kuluivat loppuun, katokset lahosivat ja viime vuosina ei ollut kuin Evald Reimanin nuotta Ihastjärvellä Kyyvedessä. Jotkut nuoremmat haaveilevat kyllä nuotan laitosta, mutta taitavat nuotan laittajat ovat kuolleet. Ennen tehtiin kaikki kalastusvälineet kylällä ja omista tarpeista. Nyt tosin on jälleen herätetty henkiin nuottaperinne Kyyvedellä, sillä eräät nuoret miehet ovat laittaneet nuotan, jolla he aikovat vetää muikkua Poroselästä.


230

Tuulastusta Kyyveden rannoilla. Valolähteenä wtulikourassaw palavat tervakset. Alla puuvene ja tervatynnöri veneen tervausta varten.

----~

_-_;:__::-- -- - - - - -


231

Entisaikojen veneet tehtiin tiukkasyisistä kangaspetäjän laudoista ja kyllästettiin kunnon tervalla joka kevät. Veneet olivat keveitä soutuveneitä ja kaksihankaisia sekä raskaita nuottavevneitä, joilla uskalsi lähteä kovaankin tuuleen raskas märkä nuotta veneessä. Tavalliset verkot kudottiin pellavalangasta ja nuottaverkot hamppu- eli liinalangasta. Myöhemmin pumpulilankojen tullessa kauppaan, olivat nuotat pumpulilangasta kudottuja. Nuotat täytyi joka kerran panna hyvin kuivumaan vedon jälkeen, koska ne muutoin olisivat lahonneet. Nuotan kohot tehtiin kaarnasta tai tuohesta sekä painot olivat hiekalla täytettyjä rättipainoja tai tuohenkäppyrä jonka sisällä oli kivi. Nuotan vetoköydet tehtiin tuohesta tai halkaistuista puun juurista. Tällainen köysi kellui pinnalla ja oli kädessä mukavampi kuin karkea hamppuköysi. Verkot, merrat ja rysät kudottiin pitkinä talvi-iltoina itse ja monet kutojat olivat niin taitavia, että he lukivat lehteä kutoessaan. Tätä työtä osasivat myös naiset. Yksi taitavimmista verkonkutoja ja -paikkaaja naisista oli 1880 Etelätalon emännäksi Luusniemeltä tullut Maija-Leena Hänninen. Vaikka hän kouluja käymättömänä ei osannut kirjoittaa, oli hän käsistään erittäin taitava tehden tuohesta nuotanvetoköyttäkin eläessään satoja metrejä. Kylillä oli kyllä ammattimiehiäkin, jotka kiersivät laittamassa nuottia ja kutamassa verkkoja vähemmän tai taville. Tunnetuin lienee ollut Ukko-Tarvaiseksi sanottu, toinen jalka puusta, joka kiersi nuotan laitossa monessa talossa. Mäkrän talossa oli Oskari Takkinen, jonka alana oli verkon kudonta. Tämän vuosisadan yksi taitavimmista nuotan laittajista oli Alex Viljakainen, nuorena polion sairastanut, mutta silti elämänhaluinen ja taitava kansanmies. Hän laittoi itselleen yhdeksän kyynärää korkean nuotan, kun nuottien korkeus muutoin oli kuusi kyynärää. Viljakaisen nuotan pituus oli 200 kyynärää. Nuotan perän lai tto oli hyvin tärkeää, jotta perä "avautui" vedettäessä ja kalat uivat perään eikä sen alitse karkuun. Kun 30-luvulla alkoi rautalangasta valmistetut verkkokatiskat tulla käytäntöön, syrjäyttivät ne hyvin paljolti rihmamerrat ja osin rysätkin käytöstä ja ainakin niiden kotivalmistus loppui tehdasvalmisteisten pyyntivälineiden tultua muotiin. Yksi pyyntitapa on syytä vielä mainita, joka oli ennen aivan yleinen, mutta nyt jo melko vähän harjoitettu. Se oli pimeinä syksyiltoina järvien rannoilla harjoitettu tuulastus. Pyyntivälineenä oli taottu monipiikkinen atrain ja valolähteenä veneen kokkapuuhun kiinnitetty "tulikoura", rautahahlo, jossa poltettiin hyviä tervaspalikoita. Välineet olivat maasepän tekemiä ja halpoja. Saaliit saattoivat olla syksyöinä hyvinkin runsaita ja moni hauki ja lahna nostettiin atraimella veneeseen. Toinen täysin jo nykyisin unhoon jäänyt kalastusmuoto oli käestys, jota isämme ja esi-isämme ennen harrastivat. Siinä suljettiin verkolla lahden poukama ja sitten pohjassa kävellen säikytettiin ruohikossa uinuvat kalat liikkeeseen, jolloin ne törmäsivät esteenä olevaan verkkoon.


232

Vaikka kalastus on ollut aina täällä etupäässä omiksi tarpeiksi kalastusta, on kalan myynnilläkin ollut merkittävä osuutensa. Keväisin saatiin erittäin runsaasti rysillä haukea, kesällä nuotalla muikkua ja talvisin taas rysillä madetta. Mikkeli ja sen tori oli se myyntipaikka jonne kalat vietiin, entisinä aikoina hevospelillä, mutta vuodesta 1936 alkaen linja-autoliikenteen alettua autossa lähettäen. Kalastuksesta yksinomaan toimeentulonsa saaneita ei Ihastjärvellä ole asunut kuin aikaisemmin mainittu Koivistolta tänne sodan jaloista muuttanut Ville Rusi. Moniakin puoliammattilaisia on täällä ollut . Kiviniemellä asunut Mikko Leikas oli eläessään yksi innokkaimmista muikun pyytäjistä ja myös myyjistä ja Karjalasta tänne muuttanut Evald Reiman oli myös yksi Kyyveden kalastajista.

Ferdinand Paavilainen lähdössä verkon hei ttoon Ihastjärveen joskus ennen sotia. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen. Kotitalouksille on kala merkinnyt aina täällä merkittävää ruuan lisää ja vaihtelua. Kun kalansaaliit vaihtelivat eri vuodenaikoina suuresti, oli kalojen säilytys ratkaistava senalkuisin keinoin. Kalat suolattiin ja kuivattiin eli "kälvitettiin" kesällä auringossa. Näin turvattiin niiden säilyvyys talveen, jolloin tuoreen kalan saanti oli heikkoa keskitalven mateenpyyntiä lukuunottamatta. Perunalohkopadan päällä uuni ssa haudutettu kuivattu "kälvi tetty" särki ja keittoperunoiden päällä ke ite tty suolalahna maistuivat ennen yhtä hyviltä kuin nyt kau kaa tuotu pakastekala tai anjovis. Tiedot koonnut Esko Hänninen


233

HEVOSKASVATUS JA RAVIT Talon tärkein eläin oli entisinä aikoina hevonen. Se oli monessa talossa ja torpassa ehdottomasti lehmien edellä. Moni isäntä sanoikin, että lehmät tekevät vain lantaa, mutta hevonen tuo taloon markat. Näinhän se saattoi hyvinkin olla suurien metsäajojen aikana. Ennen sotia hevosia oli melkein joka talossa. Vasta viime sotien jälkeen rauhan tultua alkoivat ensimmäiset traktorit tulla taloihin ja hevosia voitiin ensin vähentää ja lopulta luopua viimeisestäkin. Suuremmissa taloissa pidettiin kahta tai kolmea hevosta. Usein jollakin oman tallin tammoista oli keväällä varsa, joka sitten kasvatettiin omaa tarvetta varten tai sitten myytiin liikana pois. Koska kaikki työt niin metsässä kuin pellolla tehtiin hevosella, oli hevonen apu korvaamaton. Joskus isännät myös koettelivat hevosensa vireyttä ja ajoivat kilpaa, mikäli oli sellaiset olosuhteet. Kerrotaan, että jos oli hyvä jääkeli, voitiin esimerkiksi Haukivuoren kirkosta lähtiessä koetella kenen hevonen oli paras. Sodan jälkeen 1940-luvun loppupuolella alettiin pitää oikein raveja. Koska tietkin silloin ruvettiin auraamaan auki läpi talven, voitiin myös jäätiet aurata ja tehdä sinne kilpa-ajorata.Ihastjärven jäällä oli raveja useana talvena. Myös Kyyveden jäällä oli ainakin kahdet ravit. Kuuluttajana oli Ihastjärven kauppias Paavo Kivinen ja ravit järjesti Ihastjärven maamiesseura. Oman kylän hevosmiehet kokeilivat hevostensa juoksukykyä ja myös naapurikylistä tuli kilpailijoita. Kesällä ravit pidettiin maantiellä. Koska Ihastj ä.rventie oli mutkainen, ei suoraa kohtaa löytynyt kuin Paajalan tienhaaran luona. Tässä oli taas se hankaluus, ettei voinut kilpailla kuin yksi hevonen kerrallaan, koska tie oli kapea. Lisäksi täytyi kääntyä toisessa päässä ympäri ja palata lähtöpisteeseen, jossa oli maali. Tunnettuja hevosmiehiä Ihastjärvellä olivat: Iivari Hyyryläinen, Taneli Partti, Matti Tuhkalainen, Einari Hänninen ja Heikki Halinen. Viimeksi mainitulla oli pitkään kiharakarvainen Vesa-ruuna, joka juoksi hyviäkin aikoja. Vesa-ruunasaa saattoi olla venäläistä verta, siksi tulinen se oli luonnoltaan. kyläravit loppuivat 1950-luvun puolivälin tienoilla, kun alettiin siirtyä rakennetuille raviradoille. Martti Halinen

IHASTJÄRVEN MAA- JA KOTITALOUSNAISET Kun kaikkinainen tiedon ja taidon tarve niin maanviljelyksessä kuin kotitalouden piirissä lisääntyi ja tämän vuosisadan alkupuolella lähdettiin perustamaan maamiesseuroja ja niitten yh-


234 teyteen tai erikseen naisosastoja, perustettiin Ihastjärv ellekin maamiesseura vuonna 1916. Sen yhteydessä alkoi myös maatalousnaisten toiminta. Maamiesseuran johtokuntaan valittiin jo alkujaan naisjäsen ja naiset toirhivat alkuvuosina sihteereinä eli kirjureina, niin kuin silloin sanottiin. Alusta alkaen aina vuoteen 1926 oli naiskirjuri . Alkuvuosien toiminnasta mainittakoon erilaiset kilpailut , kasvitarhanhoitokilpailut ja kaksivuotinen pellavanvi ljelyskilpailu . Kurssejakin järjestettiin m.m. kymmenpäiväiset karjanhoitokurssit sekä keitto- ja säilöntäkursseja. Vuonna 1933 naiset ajattelivat perustaa oman osaston ja erota maamiesseurasta, mutta ajatus raukesi, yhteiseloa jatkettiin. Vuonna 1938 päätettiin ostaa kammella kierrettävä pellavaloukku. Sen käyttö olikin hyvin vilkasta, sillä pellavaa viljeltiin silloin täällä hyvin runsaasti. Viime sotien päätyttyä ja olojen alkaessa vakiintua vihdoin 1945 oltiin kypsiä perustamaan oma maa- ja koti talousnaisten osasto kylälle. Sen toiminta on luettelonomaisesti tähän koottu: Yhdistys perustettiin 22 . 3.1945 Ihastjärven koululla . Perustamassa oli kotitalousneuvoja Alli Hirvonen. Johtokuntaan valittiin opettaja Helmi Rahikainen, emäntä Lyydia Häkkinen, neidit Helmi Rahikainen, Sirkka Saksa, Alma Tuhkalainen ja emäntä Rauha Kovanen. Puheenjohtajaksi valittiin Lyydia Häkkinen ja sihteeriksi opettaja Helmi Rahikainen. Toimintaan e niten vaikuttaneet henkilöt: Puheenjohtajana ovat toimineet Lyydia Häkkinen vuodesta 1945-55. Rauha Kovanen 1956-66. Lahja Hänninen 1967-80. Helmi Kakriainen 1981-85. Raija Hämäläinen 1986-. Sihteerinä ovat toimineet opettaja Lyyli Salojärvi 1949-55 ja hänen jälkeensä Katri Väisänen vuodesta 1956-85 kunnioitettavat 30 vuotta ja siitä eteenpäin Merja Väisänen nykypäivään saakka. Pitkäaikaisina rahastonhoitajina ovat toimineet Lempi Seppänen vuodesta 1955-66 ja siitä eteenpäin Lempi Hänninen. Toiminta pääpiirteissään: Ensimmäisenä toimintavuonna oli päätetty aloittaa laulukuoro ja ompeluseura. Ompeluseura eli ompeluilta on jatkunut koko toiminnan ajan aina viime vuosiin asti, jolloin se vaihtui opintokerhoksi. Opintokerhoa pidettiin aikaisemmin ompeluseuran yhteydessä. Erilaiset ruoka-, leivonta-, käsityö-, askartelu- ja puutarhakurssit ovat kuuluneet koko ajan ohjelmaan . Kesäjuhlia, iltamia, illanviettoja (tupailtoja) ja pikkujouluja on myös järjestetty joka vuosi. Retkiä on järjestetty maamiesseuran kanssa sekä on osallistuttu maatalouskeskuksen järjestämille teatterija piha- yms. matkoille. Erilaisiin kilpailuihin on myös osalli stuttu ja talkootyö ja muonituksen järjestäminen ovat kuuluneet maatalousnaisten tehtäviin . Maatalousnaisten kalusto: Maa- ja kotitalousnaiset ovat h a nkkineet toimintansa aikana puutarhasaksia, mehumaijan, umpiokatt ilan, kattiloita ja ruoka- sekä kahviastiaston ruokailuvälinei-


235

neen, pöytäliinoja ja pyyhkeitä, joita on käytetty omissa tilais uuksissa sekä vuokrattu jäsenien käyttöön. Kurssit: Ens immäisen kurssi oli köydentekokurssi yhdessä maamiesseuran kanssa. Osaston alkuvuosina on ollut luonnon väreillä värjäyskurssi. Vuonna 1953 pidettiin kaksiviikkoiset pukuompelu kurssit Toivarissa. Tallukantekokurssit , lokeropatjan tekokurssit, revinnäis- ja kotijuhlakurssit sekä juustokurssit ja erilaiset leivonta- ja ruuanvalmistuskurssit ovat kuuluneet myös ohjelmaan. Puutarhakurssej a , sienikursseja, ensiapukurssi ykkönen, kananhoitokurssi ja nuorten leipomakursseja on myös järjestetty. Kursseja on pidetty vuosittain noin kolme kertaa. Opettajina ovat toimineet kotitalouskeskuksen kotitalousneuvojat tai puutarhakonsulentti aina aiheesta riippuen. Kerhot : Opintokerhotoiminta on aloitettu vuonna 1968. Aineisto on tullut Opintotoiminnan Keskusliiton tai Maatalouskeskuksen kautta. Kerho on toiminut joka vuosi, ensimmäisinä vuosina on ollut kaksikin kerhoa ja aiheet ovat vaihdelleet.Kerhon ohjaajana on toiminut Katri Väisänen. Maa - ja kotitalousnaiset ovat järjestäneet yhdessä maamiesseuran k anssa erilaisia il tamia ja kesäjuhlia, joista saaduilla varoilla on rahoitettu toimintaa. Lähteet: Historiikki maa- ja kotitalousnaisten 40-vuotisjuhlassa vuonna 1985. Raija Hämäläinen

IHASTJ.ÄRVEN MAAMIESSEURA

Ihastjärven maamiesseura on perustettu 26.11.1916 Halilassa. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 45 henkilöä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Hiskias Kovanen nuorempi, sihteeriksi Olga Seppänen ja johtokunnan jäseniksi Viljam Kakriainen, Heikki Hämäläinen, Otto Hänninen, Anna Hämäläinen ja Mikko Häkkinen. Maamiesseuran puheenjohtajina ovat toimineet Hiskias Kovanen vuodesta 1916 sekä vuosina 1928 ja 1936 sekä Otto Hänninen vuodesta 1917 vuoteen 1923, Otto Tiihonen vuonna 1924, Aapeli Hämäläinen 1925-26, Heikki Seppänen vuonna 1927, Lauri kovanen 1937-70, Jaakko Kolari 1970-77, Atte Kakriainen 1978-86 ja Hannu Hokkanen vuodesta 1987. Sihteereinä ovat toimineet Olga Seppänen vuosina 1916-19 ja 1924, Anna Hämäläinen 1920-23, Siiri Liukkonen 1925-26, Eemil Häkkinen 1927-55, Pentti Häkkinen 1956- 85 ja Heikki Väisänen vuodesta 1986. Ensimmäisinä vuosikymmeninä sihteeri toimi myös rahastonhoitajana, kunnes vuonna 1950 rahastonhaitajaksi valittiin Eino Seppänen, joka toimi tehtävässään kuolemaansa saakka vuoteen 1980. Sen jälkeen rahastonhoitajana on toiminut Kari Seppänen.


236

Karjanhoitokurssit maamiesseuran alkuvuosilta. Henkilöt kuvassa takana vasemmalta: Manda Liukkonen, Alaa Kovanen, Hanna Hämäläinen, Iida Hämäläinen, Hanna Seppänen. Keskellä: Elina Häkkinen, Tuntematon, Helmi Seppänen, Iida Liukkonen, Manda Seppänen, Martta Tamminen. Edessä: Hilma Hänninen, Eemil Häkkinen, Iida Sederström. Kuvan omistaa Esko Hänninen. Maamiesseuran toimintamuotoihin ovat kuuluneet mm. esitelmä- ja neuvontatilaisuudet (maamiesseurapäivät, kilpailut, eri aiheita käsittelevät kurssit ja iltamat), joiden ohjelmasuorituksesta vastasivat maamiesseuran jäsenet. Maamiesseuran hoidossa on ollut eläinten lääkekaappi, jota ovat hoitaneet aikanaan Olga Seppänen ja Eemil Häkkinen. Maamiesseura on hankkinut jäsentensä käytettäväksi erilaisia koneita: Juurikasvien kylvökone, pellavaloukku, peittaustynnyri, siemenlajittelija, puutarharuisku, tuholaispölytin, köydentekovälineet, heinänsiemen kylvökone, tiilentekokone ja traktorikäyttöinen rikkaruohoruisku. Maamiesseuran toimesta perustettiin kylälle sonniosuuskunta vuonna 1930 sekä karjantarkkailupiiri v uonna 1958. Vuosina 1954-62 järjestettiin maamiesseuran toimesta vuosittain kilpa-ajot. Kilparadat olivat Ihastjärven ja Kyyveden jäällä s ekä Ihastjärven tiellä. Kilpa-ajojen yhteydessä pidettiin myös aina iltamat. 1960-luvulla järjestettiin kaksi kertaa traktorikyntökilpailut.


237

Kuvia aaaaiesseuran toiminnan vuosilta. Yl~ssä kuvassa puutarhakurssilaiset Nikinmäellä 1910-1uvun lopulla. Kylvövakka k ä dessä talon isäntä Heikki Väisänen sekä vasemmalla Einari ja Kalle Väisänen. Alemmassa kuvassa koti talouskurssilaiset Laukanpellolla 1937. Kuvassa kurssityttöjen kanssa talon väki. Keskellä emäntä Hilma Seppänen ja oikeassa laidassa talon isäntä Heikki Seppänen. Kuvat omistavat Raija Hämäläinen ja Pentti Häkkinen . Maamiesseuran jäsenet ovat tehneet retkiä maatalousnäyttelyihin ja osuuskuntien jalostuslaitoksiin sekä maatiloille . Heikki Väisänen


23 8

PAAJALAN MAAMIESSEURA

Maamiesseuratoimintaa on ollut Mikkelin seudulla noin satavuotta ja Ihastjärvelläkin tämän vuosisadan alkukymMeniltä saakka. Sitäkin ennen oli jo maatalouden neuvontatoimintaa suoritettu. Tätä taustaa vastaan verrattaessa toiminta Paajalassa on melko nuorta, sillä Paajalan maamiesseuran toiminta alkoi 20.1.1946. Tuona päivänä kokoontui 48 seutukunnan viljelijää ja perheen jäsentä Helmi ja Erkki Kataniemen taloon Paajalan maamiesseuran perustavaan kokoukseen. Käydyn keskustelun jälkeen todettiin, että on tarvetta seuran toiminnan käynnistämiseen kyläkunnalla. Elettiin juuri sotien jälkeistä puutteen aikaa, jolloin tavoitteena oli kaikinpuolinen tuotannon lisääminen, niin myös maataloudessa. Nähtiin, että neuvonnan tahokas hyväksikäyttö oli yksi keino tuotannon lisäämiseen. Seuran toiminta päätettiin aloittaa Mikkelin maamiesseuran piiriosastona. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin maanviljelijä Erkki Kataniemi puheenjohtajaksi, Osmo Jokinen sihteeriksi ja muiksi johtokunnan jäseniksi Helmi Kataniemi, Saara Partti nyk. Kekkonen, Eino Partti ja Juho Himanen. Piiriosaatana toimittiin vuoteen 1949 saakka, jolloin toimintaa päätettiin jatkaa itsenäisenä maamiesseurana ja yhdistysrekisteriin seura merkittiin 28.11.1949. Seuran toiminta-alue on Paajalan kyläkunta, jossa on parhaimmillaan ollut noin 30 toimivaa tilaa. Jäseniä on ollut myös Kavalan, Vääräiän ja Ihastjärven kylistä. Korkein jäsenmäärä 86 henkilöä oli vuonna 1953. Määrä on vaihdennut vuosittain ollen alimmillaan noin 40-45 jäsentä. Toiminta alkoi heti vilkkaana. Toiminnan pääpaino suunnattiin ammatilliseen neuvontaan, joskin myös vapaa-ajan toiminnat ja kilpailut olivat ohjelmassa mukana. Järjestettiin isäntä- ja emäntäpäiviä, hedelmäpuiden jalostuskursseja, kengityskursseja, kyntökursseja, maatalouspäiviä, perehdyttiin rikkaruohon torjuntaan, maan PH-luvun määritykseen ja tuloksien hyväksikäyttöön. Karjatalous on ollut myös neuvontatoiminnassa hyvin mukana varsinkin alkuvuosikymmeni 118. Keskustel uil toj a pidettiin. Niissä keskusteltiin ajankohtaisista asioista maa- ja kotitaloudessa. Piiriagrologit ja kotitalousneuvojat ovat pitäneet alustuksia ammatillisesta aiheesta kokousten yhteydessä. Maa- ja kotitalousnaisosastoa ei alueella ole ollut, mutta kotitalouden neuvonta on ollut toiminnassa mukana koko ajan. Alan kursseja on pidetty kymmenittäin liittyen ruuanlaitteon ja kodinhoitoon. Neuvonta on kiinnittänyt huomiota mm. terveelliseen ravitsemukseen ja luonnonantimien hyväksikäyttöön. Varsinkin 1950-60 luvuilla tehtiin yhteisiä retkiä maatalousnäyttelyihin ja maataloudellisiin opetuskohteisiin. Silloin oli autokanta vielä pieni, joten liikkuminen ei ollut kovinkaan helppoa. Niinpä monet matkat tehtiin kuorma-auton lavalla. Lavalle asetettiin penkit ja niin sinne vain 30 henkeä mahtui matkaan. Raitista ilmaa riitti ja matka meni rattoisasti.


239

Juhlia ja iltamia pidettiin ahkerasti, jotka olivat useimmiten ohjelmallisia. Myös tanssi-iltamat kuuluivat ohjelmaan varsinkin kesäisin. Ohjelmat tilaisuuksiin olivat omasta takaa ja esiintyjinä olivat kylän nuoret ja osin vanhempikin väki. Toiminta oli oivaa vapaa-ajan harrastusta ja niistä saatu taloudellinen tulos käytettiin pääosin yhteisten työvälineiden hankintaan. Viimeisten 20 vuoden aikana ei iltamia ja kesäjuhlia ole enää järjestetty, osasyynä on se, että väki varsinkin nuoriso on alueella vähentynyt. Seuralla ei ole ollut omaa toimitaloa, niinpä kaikki tilaisuudet on pidetty alueen taloissa mm. Partilla on ollut lukuisia tapahtumia. Kilpailut olivat toiminnassa mukana perustamisesta alkaen aina vuoteen 1965 saakka. Sen jälkeen ne ovat jääneet pois toiminnasta. Ensimmäinen kilpailu oli vuonna 1946 pellavanviljelykilpailu ja 1948 oli perunanviljelykilpailu, osanottajina olivat lähes kaikki alueen tilat. Myös vehnää ja juurikasveja viljeltiin kilpailumielessä. Vuonna 1948 pidettiin käsityö kilpailu ja töiden näyttely. Näyttely oli esillä Paajalan koululla. Koulu toimi tuolloin Eino Partin talossa. Taidoissa talonpitokilpailuja on pidetty useita, samoin metsän leimaus- ja arviointikilpailuja on ollut. Urheilukilpailuja järjestettiin alkuaikoina monasti sekä hiihdossa että yleisurheilussa. Osanotto kilpailuihin oli vilkasta, mutta valitettavasti pöytäkirjat kilpailuista eivät ole tallessa, joten tuloksia ja osanottajien nimiä ei voi esittää. Ravikilpailuja pidettiin vuosina 1950-62 kesäisin maantiellä Paajalan tienhaaran seutuvilla ja talvisin Haukilammella ja Kavalan järvellä. Tuolloin ne olivat yleinen ja suosittu toimintamuoto, hevosia ja yleisöä oli paikalla aina kiitettävästi. Osanottajia tuli oman alueen lisäksi Kangasniemeltä, Haukivuorelta, Juvelta, Anttolasta, Ristiinasta, Hirvensalmelta jne. Määrä vaihteli 26-56 hevosen välillä. Tuolloin oli tapana, että ajettiin kaksi lähtöä hevosta kohti ja sarjoja oli 4-6 päivässä. Osallistujina oli varsin nimekkäitäkin suurkilpailuissakin menestyneitä hevosia, joista mainittakoon Eino Arpiaisen omistama K. T. Ralli ja Niilo Mäntysen Murtius, joilla oli ennätys 1.28,5 tuhannen metrin matkalla juostuna. Työvälineiden hankinta jäsenten käyttöön on ollut seuran toiminnassa keskeisenä asiana koko toiminta-ajan, sillä maataloudessa on paljon sellaisia työvälineitä, joita ei ole tarkoituksenmukaista hankkia joka ta,J.oon. Niinpä jo 1946 päätettiin hankkia pellavaloukku. Pöytäkirjaan on merkitty, että se ostetaan vähän käytettynä 2000 markan hinnalla Alamaasta. Sen jälkeen hankittiin monenlaista konetta, kuten viljan lajittelija, mehupuristin, laidunkarhi, heinäsiemenen kylvökone, puutarharuisku, köydentekovälineet, juurikasvien kylvökeppi jne. eri koneita vuosien mittaan. Toiminnan rahoitus on seuratoiminnassa tärkeä, monesti aika hankelakin asia. Paajalan maamiesseuran rahoitusta on hoidettu juhlailtamatuloilla, kilpailujen tuotolla ja on pidetty tupailtoja, joissa on tehty mm. varpuluutia myytäväksi. Vuosina 1972-74 viljeltiin porkkanaa myyntiin. Työt tehtiin talkoilla, niin että kustannuksia ei tullut paljon ja näin tulo oli merkittävä. Kaluston vuokrat ovat myös olleet yhtenä tulolähteenä ja isompia hankintoja tehtäessä on myöskin käytetty lainarahoitusta.


240

Paajalan maamiesseuran johdossa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Puheenjohtajina: Erkki Kataniemi Eino Partti Osmo Jokinen Hiskias Vahvaselkä Kalle Haponen Esko Haponen

v. v. v. v. v. v.

1946 1947 1948-49 1950-53 1954-73 1974-.

Sihteerinä ovat toimineet: Osmo Jokinen v . 1946-47 Heikki Mynttinen v. 1948-73 Juhani Partti v . 1974-84 Hannu Ollikainen v. 1985Johtokuntaan kuuluneet: Saara Kekkonen Elsa Laitinen Aino Paappanen Tyyne Haponen Sirkka Mynttinen Pirkko P artti Pirkko Ollikainen

Otto Neuvonen Kauko Valkoneo Otto Haponen Seppo Hämäläinen Uuno Ollikainen Seppo Mynttinen

Viime aikoina on toimivien tilojen luku vähentynyt ja tästä on seurannut jäsenmäärän väheneminen. Myös olosuhteet ja tavoitteet maataloudessa ovat muuttuneet, niinpä neuvonnan on ollut seurattava ajan vaatimuksia. Paajalan maamiesseuran toiminnasaakin on tämä otettu huomioon ja toimintaa on suunnattu olevien tarpeiden mukaan. Heikki Mynttinen

IHASTJÄRVBN 4H-KERHOTOIMINTA 4H-kerhotoiminta on Ihastjärvellä melko nuorta. Ensimmäisen kerran Ihastjärvi mainitaan vuosikirjassa yhdistyksen 20. toimintavuonna 1973. Ihastjärvi on yksi viidesta ensimmäisestä maalaiskunnan alueella toimivasta kyläkerhosta. Neuvojana toiminut Antti Ruottinen oli saanut aikaan koululla Ihastjärvellä toimivan kerhon . Virallisesti toiminta pääsi käyntiin 1974, jolloin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tuomo Viljakainen. Muista aloittavista kerholaisista mainittakoon Hannu ja Helena Hokkanen, Juhani, Sauli, Esko, Jari ja Heimo Hänninen, Helena, Mikko, Pekka ja Risto Karhu, Kari ja Erkki La amanen, Tarja, Ma rketta, Jussi ja Timo Saksa sekä Heikki Väisänen. Heti ensimmäi s enä vuonna maalaiskunnan kerholaisille järjestetyissä toimintakilpailuiss a saatiin palkintoja Ihastjärvelle. Nauriinkasvatuskilpailun voitti Sauli Hänninen ja hyvänä kakkosena oli Tuomo Vi 1 j akainen. Taimikeidenhoi to kilpailuissa sijoittuivat kolmanneksi Timo ja Jussi Saksa. Ilmeisesti h yvän alkume nestyksen innoittamana ja Antti Ruot t i sen jatkaessa neuvojana s aatiin vuoden 1975 toimi nt a kilpailuista seuraav anlaista me nestystä:


241

Taimikonhoidon kilpailu, ensimmäinen Arto Kakriainen, kolmas Tuomo Viljakainen, neljäs Timo Saksa ja viides Jussi Saksa. Ainoastaan Harjumaan Jari Hänninen kiilasi väliin. Maalaiskunnan suurimman kaalin kasvatti Sauli Hänninen. Yritteliäin metsäkerholainan oli Arto Kakriainen. 1976 oli henkilövaihdosten vuosi. Neuvojakai tuli Kari Kurki ja Ihastjärvelläkin vaihdettiin johtoa. Puheenjohtajaksi valittiin Timo Saksa ja sihteeriksi Tuomo Viljakainen. Metsäkerhotoiminnassa alkoi tapahtua uutta. Urean lannoituskokeita oli kolme kappaletta. Näistä jokaisessa kuudentoista puun koeala, joista kaksitoista lannoitettiin kukin eri kuussa ja näin vertailtiin, mikä on edullisin urean levitysajankohta. Loput neljä puuta olivat vertailupuita, joita ei lannoitettu. Samana vuonna päättyi kolme vuotinen puun tehotuottajat kampanja, jossa kolmanneksi sijoittui Tuomo Viljakainen. Rehukasvien viljelyn voitti Timo Dyster ja sipunviljely kilpailussa sijoittui toiseksi Päivi Kakriainen. 1977 pyöritettiin Ihastjärvellä opintokerhoa, jonka aiheena oli valokuvaus. Kotivihannespalstansa hoiti parhaimmin Leena Ollikainen ja yritteliäinunäksi metsäkerholaiseksi nimettiin Tuomo Viljakainen. Suur-Savon 4H-piiritasolla kilpailussa kuusenistutuksessa sijoittuivat Pekka ja Risto Karhu hyvin. Myöskin piiritasolla käydyssä Muista metsää -kampanjassa sijoittui Tuomo Viljakainen. 1978 tapahtui jälleen henkilövaihdoksia. Kerhon johtajana alkoi toimia Tuomo Viljakaineo sekä sihteerinä Esko Hänninen. Paperinkeräystalkoissa kerho oli ylivoimainen 7621 kilolla ja eroa seuraavaan oli 650 kiloa. Metsätaitokilpailussa menestyi Tuomo Viljakaineo ollen toinen piiritasolla ja kuudes valtakuntatasolla. 1979 jatkoi Tuomo Viljakaineo aloittamaansa voittoisaa linjaa metsäalalla, sillä maalaiskunnassa hän voitti taimikonhoitokilpailun ja Yhdessä nuorten hyväksi -kampanjan. Metsätaitokilpailut hän voitti piiritasolla ja oli valtakunnan kilpailussa kakkonen. Yritteliäimmiksi metsäkerholaisiksi valittiin Pekka ja Vesa Häkkinen. Ihastjärven 4H-kerhon toiminta hiljeni tämän jälkeen useammiksi vuosiksi. vasta vuonna 1985 vuosikertomuksessa todetaan: .. Kuluneena vuotena perustettiin uusi kerho Ihastjärvelle, missä toiminta on ollut pysähdyksissä muutamia vuosia. Kerho sai heti suuren suosion ja runsaasti uusia kerholaisia." Kerhon vetäjänä alkoi toimia neuvojan työnsä ohella Mervi Malinen Rasiaholta. Kerholaiset ovat iältään vielä nuoria verrattuna muihin kerhoihin. Tähtäin Ihastjärven kerhossa onkin tulevaisuudessa. Monet kurssit ja kilpailut ovat vielä edessä. Mutta ilman vanhempien tukea olisi tuskin kerhotoiminta näin vilkasta. Nuorten vanhemmille onkin syytä esittää kiitos siitä, että he jaksavat kannustaa ja kuljettaa lapsiaan kerhoiltoihin. Pöytäkirjoista koonnut Mervi Hyötyläinen ent. Halinen.


2 42

ÄITIENPÄIVÄT Äitienpäiväjuhla oli joka kesäinen perinteinen tapahtuma Ihastjärvellä. Aikaisemminhan ei allakassa ollut nimetty juuri määrättyä päivää äidille, joten tämä juhlatilaisuus pidettiin toukokuun lopun tai kesäkuun alkupuolen sunnuntaina . Useimmin olivat koivut aivan hennossa lehdessä, joilla koristeltiin luokkahuone. Juhlaa vietettiin sekä Ihastjärven koululla että Pullialan koululla.

Kuvassa silloiset "toimen tytöt", jotka vuonna 1929 vastasivat äitienpäiväjuhlien järjestelyistä. Seisomassa Sylvi Liukkonen nyk. Keljonen ja Alli Wilppula nyk. Penttinen, joka oli silloinen Pullialan koulun opettaja . Istumassa serkukset, kumpikin nimeltään Aino Liukkonen. Kuvan omistaa Sylvi Keljonen. Äi tienpäiväjuhliin valmistauduttiin kylällä jo hyvissä ajoin. Jo edellisviikoilla oli kylältä käyty keräämässä tarvikkeet tarjoiluun: Leipomiseen jauhoja , voita , munia ja myös rahaa kahvin ja sokerin ostoon . Joka talossa käytiin ja antamisessa oltiin runsaskätisiä. Pullialan koulupiirissä myös vanhat pojat kuten Myllyn Aapeli ja Björnisen Kalle antoivat reilusti. Olihan kysymyksessä k ylän yhteinen juhla, jonne tulivat äitien lisäksi miehet, lapset ja nuoriso. Tästä tietoisia olivat ne tytöt, jotka leipoivat vehnäset, kakut ja pikkuleivät ja touhusivat juhlavarusteluissa. Juhla alkoi pyhänä yleensä kello yksitoista. Seurakunnan kirkkoherra rovasti Lauha ruustiinnansa kanssa tuli useimmiten jo lauantai-iltana koululle opettajan luokse yöksi hevosella. Silloinhan ei vielä ollut autokyytiä. Kylän väki kerääntyi juhlaan luokka täyteen, osa eteiseen ja toiset ulos.


24 3 Aluksi rovasti piti saarnan. Kyläkuoro oli harjoitellut pitkin talvea lauluja, joita sitten esitettiin. Vielä nytkin silloin mukana ollut muistaa, kuinka erikoisen juhlavuuden toi perinteinen laulu: Oi muistatko vielä sen virren, jossa mieskuoron esittämänä soolo:-osan laulöi Armas Penttinen. Koululaisilla oli omaa ohjelmaa. Väliajalla nautittiin runsaan kahvipöydän antimia. Kauniina päivänä kahvitarjoilu oli järjestetty pihamaalle. Lopuksi ruustinna piti lämminhenkisen puheen äideille . Tällaiset juhlat olivat aina kylätapahtumana mieliin painuvat. Olihan ne saatu kasaan kylän omin voimin. Myös kotiin viemisiksi pappilaan oli aina ruustinnalle varattu kermapullo, kakku ja vehnäseltta. Mukana olleille äideille oli juhla iloinen ja virkistävä tapahtuma arjen keskellä, sillä ei heille juuri silloin muita äitienpäivätapahtumia järjestetty. Laina Seppänen

Äitienpäiväjuhlan järjestäjiä ja äitejä Ihastjärven koululla 7.5.1936. Henkilöt vasemmalta Toini Seppänen Laukonpelto, opettaja Helmi Rahikainen, Alma Kovanen, Amanda Hänninen Alanko, opettaja Martta Albrecht ja Hilma Hällläläinen. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen.


244

Ihastjärven äidin yhteisessä kuvassa

Äitienpäivävieraat joskus 1920-luvulla koulun toimiessa Multamäellä. Henkilöt vasemmalta eturivissä: Ida Hänni.nen, Mari Neuvonan, Karliina Hämäläinen, Hilda Kovanen, Serafia Viljakainen, Edla Kovanen, Eriikka Liukkonen, Hilda Valjakka, Maija-Leena Hänninen, Amanda Hänninen, Edla Halinen, Edla Hokkanen, Eriikka Hämäläinen, Emma Laatikainen, Amanda Hokkanen ja Loviisa Liukkonen. Takarvissa vasemmalta: Hilma Hänninen, Amalia Matiskainen, Sandra Kovanen, Amanda Hänninen, -, Amanda Hänninen, Ida Karvinen, -, Alina Seppänen, Elsa Leikas, -, Amanda Hokkanen, Hilja Romo, -, Hilma Kovanen, Hi.lma Huikko, Roosa Tiihonen, Anna Hänninen , -, Amanda Hurskainen, Alina Kakriainen, Toini Tiihonen, .Jenny Halinen, Ida Hämäläinen, Hilma Kovanen, Manda Tiihonen, Alina Saksa, Ida Häkkinen, Aino Liukkonen, opettaja Seppänen, Hanna Hänninen, Roosa Tiihonen ja kolme tunnistamatonta. Kuvan omistaa Ilona Hämäläinen.


245

KOKOONTUMISPAIKKOJA Kyläkiikut Talkoilla rakennetut kyläkiikut kokosivat nuorisoa kesäiltaisin tapaamaan toisiaan ja kokemaan vauhdin hurmaa.

Tämä kuvassa oleva kiikku sijaitsi Paajalan kylässä Pekka Pylkkäsen talon kohdalla. Kuva vuodelta 1930. Kuvan omistaa Aune Partti. Rasiahalla oli myös Jahkon kankaalla suuri kyläkiikku 1910-luvulla. Siellä sattui tapaturma, jossa Eemil Hokkasen jalka katkesi. Kiikku hävitettiin tapauksen jälkeen. Kuvasta tunnistettavissa keskeltä Eino Partti ja hänestä oikealle Eelin Kovanen. Takan keskellä Tilda Kuivanen ja hänestä oikealle Siiri Valkonen.

Juhannuskokot Eri puolilla kylää poltettiin kokkotulia. Rasiahalla Kokkokalliokai sanotulla kalliolla oli koko kylän väki ja myös lapset mukana. Siellä myös aikoinaan Kalle Valjakka soitti viulua. Hieppeessä niemen korkeimmalla kohdalla oli tasainen paikka, jossa myös tanssittiin. Tahdin t a k asi gramofoni tai joku soitti huuliharppua. Nurkkatanssit Entisaikoina nurkkatanssit olivat yleisiä kokoontumis ja huvimuotoja. Kylän nuoriso teki tuuma nsa ja pantiin tanssit pystyyn. Koska nurkkatanssit olivat tavallaan luvattomia, ei niitä julkisesti ilmoi tel tu. Sana kulki kyllä suusanana . Musiikki saatiin matkagramofonista tai myös joku kylän pelimanneista toimi tahdin antajana. Pelimannin palkaksi kerättiin sitten kolehti eli pantiin hattu kiertämään. Pelipaikat Urheilukentän puuttuessä k atsott iin tasainen paikka, jossa peli sujui. mm. Paajalassa Partin me t säpello lla pelattiin lento pal-


24 6

loa 1960-luvulla. Myös Harjulahdella myllyn lähellä oli paikka, jossa nuoriso pelasi kesäiltoina ja pyhäisin lentopalloa. Kankaan pelto Pullialassa oli ennen sotia paikka, johon kylän pojat kokoontuivat kesäisinä lauantai-iltoina. Tehtiin suunnitelmia, minne siitä lähdettiin. Jotkut lähtivät huvituksiin, tansseihin tai häitä kuokalle, joka tapa oli siihen aikaan yleinen, eikä millään tavalla paheksi ttukaan. Muutamat häipyivät vähän kerrassaan tyttökyliin yöjalkareissuille. Linja-autoliikenteen päästyä käyntiin tultiin yleensä pyhäisin passaamaan linjaauton tuloa iltaisin. Mäen1askupaikkoja Korkeat mäet kuten Väisälän mäki antoi hyvän mäenlaskupaikan. Keväisin hangen kelillä ajoreellä laskettaessa saatiin vauhdikkaita mäkiä. Keväisin laskivat Pullialan puolen nuoret Pullialan peltoja pitkin Kyyveden jäälle huimia mäkiä ajoreellä ja Selkärangan mäellä kävivät koululaiset aina laskiaispäivänä mäenlaskussa. Tietä pitkin laskettiin suksista tehdyllä "resinalla".

Ihastjärven poikia korttia pelaamassa luonnon helmassa. Kuva vuodelta 1925. Keskellä kortteja katselevat Kauko Laatikainen ja Ferdinand Paavilainen. Toiset ovat tunnistamattomia. Kuvan omistaa Hilkka Tiusanen. Määrättyihin korttipelipaikkoihin kokoontui korttisakki kylän miehiä pelaamaan ja aikaa kuluttamaan. Tapaa ei pidetty kylällä kovin hyväksyttävänä. Siitä huolimatta muutamat sitä harrastivat, kuten kuvammekin osoittaa. Peli oli yleensä rahapeliä, mutta kovin suuria panoksia ei pelissä käytetty. Ryhmätyö


MetsätyÜt ja puutavaran kuljetus


2 47

METSÄTYÖT Metsä on ollut ja on nykyisin vielä enemmän perinnealueemme suuri rikkaus. Sen käyttö on vain aikojen kuluessa suuresti muuttunut. Oltuaan ennen vain rakennusten yksinomaisena rakennusaineena ja polttopuuna sekä materiaalina, josta tehtiin monenmoisia tarvekaluja kuin myös pitkiä särentäaitoja peltotilkkujen ympärille, alkoi viime vuosisadan loppupuolella puu tulla jonkinmoiseen arvoonsa myös myyntipuuna. Erilaiset yhtiöt ja yksityiset liikemiehet alkoivat ostaa metsiä. Tämä toiminta toi myös erittäin paljon työtä tänne niin puutavaran hakkuissa, valmistuksessa kuin myös puutavaran ajoissa ja uitoissa.

Paajalan isännät vievät halkoja Mikkelin torille myytäväksi. Talvitie kulki Sammakkolammen yli. Kuva on 1930-luvulta. Kuvan omistaa Aune Partti. Silloinen metsätyö vaati tekijältään hyvää fyysistä kuntoa, mutta myös ammattitaitoa. Välineet olivat ruumiillista voimaa v aativia . Kaadossa käytettiin pokasahaa, puisiin pääpuihin pingotettua terää , joka useimmiten hamppuköydestä punatulla j änteellä pingoitettii ~ kire älle tai sitten yhden tai kahden miehen justeeria, kokoteräksistä sahaa. Kaikki sahat vaativat ammattimiehen laiton, että saha meni suoraan, eikä ryhtynyt "katsomaan kaatajansa silmiin", koukkuamaan, jolloin sillä ei jaksanut sahata.


248

Puiden käsittely ei supistunut puiden kaatoon, karsimiseen ja katkomiseen. Ehkä enemmän vaati työtä puiden kuorinta, sillä kaikki puutavara kuorittiin ennen uittoa paitsi koivutukit. Sahatukit kuorittiin joko metsässä tai sitten keväällä rannalla ja samoin propsit. Kuoriminen oli työlästä pakkasella, siksi se jäikin useimmiten keväällä suoritettavaksi. Kuoriotatyö ei vaatinut niin paljon voimia kuin kaato eikä tai toakaan, kunhan osasi vuolupuukon tai petkeleen teroittaa. Sen tähden rannoilla nähtiinkin nuoria poikia ja naisiakin kuoriotatyössä. Kuusipropseja vuoltiin paljon niin sanotusti täysipuhtaaksi, jolloin viimeisin vuosikasvukin täytyi vuolla pois. Tämä oli kyllä jo aikamiehen työtä ja taitoa vaativaa, jotta vuolupuukko kulki juuri oikeassa syvyydessä, eikä vienyt liikaa puuta, mutta otti joka kohdasta vuosikasvun pois. Kun Egyptin parruja lähti menemään ulkomaille, vaati tämä työ erikoisen vestopiilun, mutta myös ammattitaidon omaavan miehen. Työpalkka maksettiin tehdyn puumäärän mukaan. Tukki mitattiin kuutiojalkoina, mutta propsin teossa maksettiin juoksumetreittäin. Sen tähden oksattomasta metsästä pääsi paljon paremmilla paikoille, kuin oksaisista "karvaisista" puista •. Kun kokopuhtaaksi vuoltava kuusipaperipuu tehtiin metrin pituiseksi, maksettiin tekopalkkakin pinometrien mukaan. Halentekotaksa oli pinometritaksa, mutta pino piti tehdä 10 senttimetriä ylikorkeaksi. Tästä ylimitasta luovuttiin vasta viime maailmansodan jälkeen, josta alkaen pinon korkeus oli todella vain metri. Pinon ylimitan ollessa voimassa halot ajettiin myös kaksi metriä korkeisiin pinoihin, mutta ylikorkeutta tuli olla kaksikymmentä senttimetriä. Hakkuusaavutukset silloisilla välineillä olivat kunnioitusta herättäviä. Halon teossa oli parhaimpien miesten jatkuvat päiväsaavutukset jopa kymmenen metriä päivässä. Ihastjärvellä oli monia, jotka joko kokonaan tai osittain saivat elantoosa metsätöistä. Heistä tulkoon mainittua sellaiset kuin Hokkasen veljekset Toivo ja Eemil, Hännisen veljekset Adi ja Ales, Laatikaisen veljekset, Erkki Pajunen sekä Viljakaisen veljekset, joista Ales oli polioinvalidi, mutta teki sisukkaasti myös metsätöitä. Edelleen on mainittava Heikki ja Otto Parkkinen Kaisaalasta ja Luodekankaalta, 1900-luvun alun metsätyömiehiä sekä 1930-luvulta Emil Putkonen Jarulta. Samalta vuosikymmeneltä on myös mainittava aikansa kovina rahtimiehinä Olavi, Otto ja Albin Neuvonen. Heidän ohellaan on ollut monia muita ja heidän jälkeensä on tullut monia nuorempia jotka jatkavat edesmenneitten metsätyöperinnettä nyt jo helpommin menetelmin ja välinein. Kun metsäpinta-alat täällä· ovat suhteellisen pieniä, olivat hakkuualat ja hakattavat puutavaramäärätkin kerrallaan suhteellisen pieniä. Viimeisen maailmansodan aikana ja heti sen jälkeen hakattiin suurimmat hakkuut Ihastjärven pohjoisosassa Kyyveden rantametsissä. Kun polttoainetilanne oli kotimaisen polttoaineen varassa täysin, oli halon tarve kova. Kyyveden rantametsät olivat suurelta osin kaskeamisen jäljiltä koivikkoja ja nämä hakattiin haloiksi vuosina 1942-46. Muualta päin suomeakin tuli sodan loputtua halonhakkaajia tänne ja he olivat majoittuneena Pullialassa Niemelän talossa. Parhaimmillaan heitä oli kymmenkunta miestä. Myös idempänä Kyyveden rantametsissä oli isot halonhakkuut. Ajajia löytyi kyllä omalta kylältä.


249

Hakkauttajina olivat valtion polttoainetoimisto ja Mikkelin kaupunki. Kaupungin työnjohtajat olivat kaupunkilaispoikia ja he ajattivat keskelle Kyyveden Poronselkää koko talven halkoja olettamuksella, että autot ajavat ne perästä pois. Talvi -45-46 olikin leuto ja paljoluminen ja niin vain kävi, että kaikki halot pari tuhatta kuutiota painuivat Kyyveteen, josta niitä sitten yritettiin keväällä pelastaa rannoille. Rasintalon metsässä Kyyveden rannalla oli halkosavotta sodan aikana, jollaista ei varmaankaan enää koskaan tule, sillä sellaista ikimetsää ei enää tavoiteta mistään. Metsä oli i kivanhaa koivua ja haapaa, joka hakattiin kaikki haloiksi. Hakkuu ajoittui sotavuosille 1941-42. Hakkaamassa oli paljon Ihastjärven miehiä. Pinoja oli niin paljon, ettei niiden väliin päässyt ajamaan, vaan ajo oli aloitettava palstan laidasta. Kahta mottia pienempää pinoa ei ollut ja pisin samoissa pääpuissa ollut pino oli 36 metriä pitkä. Halot ajettiin kaikki Kalvitsan asemalle rautatien tarpeisiin. Niinä yli satana vuotena, jolloin tältä alueelta on puutavaraa hakattu myyntipuuksi, on täällä toiminut monta puutavarayhtiötä . Jotkut näistä yhtiöistä ovat lopettaneet toimintansa ja toisia on sulautunut toisiin yhtiöihin jatkaen nytkin ostotoimintaa täällä. Ensimmäisiä puutavarafirmoja vuosisadan vaihteessa täällä toiminaista oli Läsäkoski Aktiebolag Puulaak, joka osti sahapuuta ja uitti edelleen. Liikemies Taavetti Seppäsen höyrysaha toimi jonkun aikaa ja Seppänen osti puuta koko tältä alueelta. Seppäsen sahan, Antinniemen sahan kohtaloista on kerrottu tässä kirjassa toisessa paikassa lähemmin. Haukivuoren sahan, Pölhön sahakai sanottu, vaikutus koko Ihastjärven kylän alueella oli vuosikymmeniä aivan ylivoimaisesti suurin. Se osti suurimman osan sahatukeista ja uitti ne Kyyvettä pitkin Haukivuorelle. Uittomatka oli lyhyt. Näin se pystyi maksamaan parempaa hintaa kuin muut. Viime sodan seurauksena saha lähti vaihtamaan omistajaa tiheään ja oli sen jonkun vuod e n Neuvostoliitonkin omistuksessa, kunnes se vähän kertanaan lopetti toimintansa monien vaiheiden kautta. Suuret yhtiöt, kuten Kymi, Kalso Oy, Tampella, Sunila, Yhtyneet paperitehtaat, Enso Gutzeit ja viime vuosikymmeninä Metsäliitto ja Vapo ovat ostaneet täältä puuta ja uittaneet edelleen EteläSuomen tehtaisiin. Osa ostaa vieläkin joko omalla nimellään tai yhtymänä kuten Tehdaspuu. Puu kuljetettiin ennen täältä pelkästään uittikuljetuksin. Ensimmäiset autokuormat tukkeja lähti Ihastjärveltä 1952 Haukivuoren yhtiön toimesta. Silloin sahan omisti Neuvostoliitto . Yhtiöitten "pomot", piirimiehet j a paikalliset "kympit" olivat yleensä paikkakunnalla pidettyjä kansanmiehiä, jotka tulivat hyvin toimeen niin työntekijöitten kuin metsämyyjien kanssa. Joitakin harvoja poikkeuksia kyllä työnjohtajissa oli ja näitten kanssa tuli joskus pahojakin erimielisyyksiä niin puun mittauksessa kuin työpalkoissa metsätyömiesten kanssa . Tällaiset työnjohtajat olivat tosin harvinaisuuksia, eivätkä he kovin kauan työmailla viihtyneet. Useimmat "kympi t" olivat itsekin metsätöitä ikänsä tehneet ja joku ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta "rätinkipää" oli silt i hyvä. Kerrotaan eräänkin


250

ihastjärveläisen vuosisadan alun työnjohtajan merkinneen asiat kirjaan erilaisilla merkeillä. Hän saattoi kyllä aamulla päivitellä, kun hän ei muista mitä tuli illalla kirjoitettua. Kun kaikki rahaliike kävi työnjohtajien kautta, niin puitten maksu kuin palkan maksukin ja "koti tkin", ennakot, ymmärtää kyllä työnjohtajan huolen merkinnöistään. Muutamia jo ajat sitten manan majoille siirtyneitä pitkäaikaisia täällä paljon liikkuneita työnjohtajia kannattaa tässä mainita, kuten Ihastjärveläiset Antti Romo Seppäsen sahasta, Eetu Romo Otavan sahasta ja Juho Hämäläinen Haukivuoren sahasta. Myös sellaiset nimet, kuin Laulaiset Haukivuorelta ja Nykänen, Kymin Manninen, Kalson Suuronen ja Vuoren pojat sekä Enson Huippa vain nämä mainittuna tulivat ihastjärveläisille tutuiksi. He liikkuivat kaiket talvet kylällä ollen yötä taloissa ja tullen tutuiksi niin isännille kuin talonväellekin. Puukaupat olivat ennen pelkästään hakkuuoikeuden antamista yhtiöille. Kauppakirjassa määriteltiin tilan alue, jolta alalta puutavarayhtiö sai ottaa kaikki määrätyn mitan täyttävät puut kappalehintaan, kuten esimerkiksi talollisen Mikko Häkkisen t'ekemässä ''metsäkontrahtissa 11 syyskuun 15. päivältä 1918 sanotaan: "Kauppias Taav. Seppäselle eli määrääntälle myö eli vuokra omistamalta Toivari Sytämaan perintötalon maalta osamanttaalia numero 5 Ihastjärven kylästä Mikkelin pitäjätä kaikki honka-, kuusi-, näre-, 5 metrin korkeudelta maasta mitaten kuoren päältä puun ohuemmalta puolelta mitaten tämän kontrahdin ulosottoaikana täyttävät seitsemän englannin tuumaa ja sitä isommat alle mainittujen rajan sisällä ja seuraavia ehtoja vastaan:" ••• On selvää, että tällainen hakkuutapa saattoi metsät erittäin huonoon kuntoon, kun yhtiöt aivan mielivaltaisesti ottivat metsistä parhaimmat puut. Tällaista hakkuutapaa noudatettiin täällä päin pitkälle 1930-luvulle, jolloinka vasta tuli tavaksi leimata otattavat puut etukäteen. Tällöinkin ensialkuun leimaus tapahtui puutavarayhtiöitten toimesta ja oli ymmärettävää, että myös heidän ehdoillaan, kunnes nykyaikainen metsien käsittely alkoi tulla yleiseksi viimeisen maailmansodan jälkeen. Näiden puhtaasti hakkuuoikeuskauppojen ohella tuli vuosisatamme alkupuolella käytäntöön myös leveranssi- eli hankintakaupat, joissa talollinen sitoutui toimittamaan ostajalle määrättyjä puutavaralajeja sovittuun hintaan ja määrättyyn paikkaan. Tällaisia olivat ensialkuun halot, ratapölkyt ja veistetyt parrut. Näitä ajettiin pitkiäkin matkoja aina Mikkeliin, Hiirolaan, Kalvitsaan ja Haukivuoren asemille saakka. Nämä hankinnat antoivat talollisille talvisaikaan erittäin paljon työtä, kun muusta hanketyöstä oli puute ja kipeästi tarvittavaa rahaakin ne toivat taloihin. Myöhempinä vuosikymmeninä hankintahakkuutkin laajenivat käsittämään kaikki puutavaralajit, kunnes taas viimeisinä vuosina suurten monitoimimetsäkoneiden vallatessa isoimmat metsähakkuutyömaat ovat hankintahakkuutkin vähentyneet. Oman lukunsa entisaikojen metsätöistä vaatii puutavaran ajo. Se oli miehen ja hevosen saumatonta yhteistyötä. Työväline oli parireet, jotka tehtiin kotona ja jotka sitten maaseppä raudoitti. Näitä taitavia seppiähän oli täällä useampia. Rekien leveys oli kaikilla sama, koska niillä ajettiin samoja varsiteitä pit-


251

kin, niin raiteet olivat kaikille samat. Sodan jälkeen tänne kulkeutui karjalaisia rekiä, jotka olivat huomattavasti leveämpiä. Nämä eivät olleet suosittuja samoille savotoille, koska ne särkivät raiteet suuremman leveytensä takia. Kesäisin kasattiin kesäkaatokoivuja kasoihin puuaisoihin kiinnitetyillä isoilla saksilla, koska rantaan ajo tapah~ui vasta talvella ja niin muodoin olisivat koivut peittyneet lumeen, jos ne olisivat jääneet hajalleen metsään. Lyhyiltä matkoilta ajo saattoi tapahtua pelkällä etureellä ajaen. Kaikkein ongelmallisin oli ajo jyrkissä alamäkilöissä, joissa kuorma pyrki ryöstäytymään hevosen päälle. Vauhtia yritettiin hillitä kietomalla reen jalaksen ympärille rautakettinkiä jarruksi tai levittämällä mäkeen olkia, joissa kuorma ei niin herkästi luistanut. Halkoja ja lyhyttä pinotavaraa ajettiin tukkirekien pankeille tehdyllä puisella lavalla, jonka pystytappien väliin ladottiin lyhyt puutavara poikkipäin. Pitkä puutavara oli tukkipankkojen päällä ja kuorma köytettiin rautakettingeillä ja kiristettiin tiukkaan erikoisilla rautalinkuilla. Tukkikuorman teko yksinäiseltä tukinajajalta oli taitoa vaativa tehtävä, sillä siinä ei pelkkä voima riittänyt, vaan oli hallittava erilaiset konstit, että suuri tukki nousi kuorman päälle. Se voisi monelta nykyihmiseltä jäädä tekemättä. Entisaikojen metsätyö oli kovaa niin miehille kuin hevosillekin. Ansio talven töistä ei ollut päätä huimaava. Sitä kuvaakin vanhat sanonnat: "Rahtiajosta saa vain solmuiset köydet ja laihan hevosen" ja saattoi käydä niinkin, että "Syksyllä savottaan mies tukkirekien päällä, tamma vetää, keväällä palaa tamma tukkirekien päällä, mies vetää". Esko Hänninen

HARJUJÄRVEN VESIREITIN PUROUITOT Kyyveteen laskeva Harjujärven vesireitti oli ennen merkittävin kuljetusreitti Ihastjärven tien länsipuolisista metsistä Kyyvedelle. Vesistö alkaa puolivälistä Mikkeliä ja jatkuu monen lammen ja joen kautta Harjujärveen, joka laskee Harjukosken kautta Kyyveteen. Viimeinen lautta uitettiin reitillä Tinttolan lampi - Myllyjoki - Harjujärvi - Harjukoski kesällä 1964, jonka jälkeen puutavaran kuljetus siirtyi autokuljetuksiin. Keväisin veden ollessa korkeimmillaan käynnistyivät uitot joissa oli aina useamman yhtiön puita vaikka, kukin yhtiö uitti itse omat puunsa. Pisin matka oli puulla, joka lähti Saksan kylän korvesta Härkäjärveltä saakka. Yhtiöitä, jotka tällä reitillä uittivat tukkeja, oli Kymi, Haukivuori, Kalso, Tampella, Enso ja Yhtyneet paperitehtaat. Haukivuori-yhtiön pomot olivat Vilho


252 Laulainen, Reino Nykänen, Juho Hämäläinen ja Olavi Ylönen. Kymi-yhtiössä työnjohtajana toimi muun muassa Manninen ja Kalsossa oli Olavi Suuronen ja Vuoren pojat. Kalso-yhtiö osti pelkästään vanerikoivuja, jotka kaadettiin elokuussa nurin, "rasiin", jotta ne olisivat kuivuneet uittokelpoisiksi ja karsittiin myöhään syksyllä sekä kasattiin metsiin ja ajettiin talvella varastopaikoille "lansseihin" rannoille. Niitten päätepiste oli Vuojärvi. Muut yhtiöt ostivat kaikkia puutavaralajeja. Tukit ajettiin hevosilla talvella lampien rannoille, missä ne keväällä kuorittiin, "parkattiin" miesvoimin. Se antoi työtä kymmenille miehille ja jopa naisillekin joka kevät. Koivutukkeja ei kuorittu, vaan molemmat päät tervattiin, ettei tukki olisi vettynyt pitkän uiton aikana ja uponnut. Tukkilanssi oli rantatörmällä oleva aukea paikka, josta tukit sai helposti vieritettyä veteen. Vieritys oli melkein aina urakkahommaa, josta saattoi hankkia hyvinkin hyviä palkkoja. Tukit ja muu puutavara uitettiin yksitellen aina Harjujärveen ~aakka, jossa ne vasta koottiin lautoiksi sekä keluttiin Harjukosken niskalle.

Keluaminen suoritettiin keluuveneellä, johon oli keskelle kiinnitetty puinen kela. Tätä pyöri tettiin kelutapeista, kelaan kiinnitetyistä vahvoista puutapeista. Keluuvene soudettiin tietyn matkan päähän lautasta. Matka mitattiin airavetoja laskien yhtäpitkäksi kuin kelalla oleva vaijeri. Vaijerin päässä oleva painava ankkuri pudotettiin järven pohjaan ja vene soudettiin lautalle purkaen samalla vaijeria k e lalta. Vene kiinnitettiin kokastaan lauttaan ja vaijeria alettiin vetää kelalle pyörittämällä kelaa keluutapeista. Tämä tapahtui aina kahden miehen voimin, jotka istuivat tuhdoilla vieretysten . Yksi mies ei olisi jaksanut tätä työtä tehdä j a k a hdellekin oli aivan tarpeeksi tekemistä, jos lautta oli iso


253

ja jos vielä oli vähänkään tuulenvire vastainen. Lautta kulki veneen perässä ankkurin luo, joka irroitettiin järven pohjasta ja sama toistettiin yhä uudelleen ja uudelleen ja näin tukkilautta kulki hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Vapaana oleva lautta saattoi liikkua taksisinkin päin tai eteenpäin keluajien perästä aivan tuulesta riippuen. Kelutessa piti olla tyyni tai mieluimmin vähäinen etelätuuli, siksi sopivan tuulen tullessa oli miehillä kiirettä, eikä työajoista silloin tiedetty mitään. Työpäivä saattoi olla parhaimpaan sesonkiaikaan uitettaessa 24 tuntia pitkä. Yhtiöt antoivat myös uitto- ja keluamisurakoita. Urakka käsitti lautan viemisen Harjujärven eteläpäästä Harjukosken niskalle. Jokivarsilla oli tukkeja ohjailemassa tukkilaista sekä nuoria poikia ja jopa tyttöjäkin. Keksi käteen vain ja kivelle seisomaan, josta ohjailtiin kiviin törmäileviä tukkeja, ettei ruuhkia päässyt syntymään koskeen. Kivelle ei auttanut unohtua pitkäksi aikaa omiin ajatuksiinsa, ettei käynyt kuten eräälle Pullialan pojalle, joka ensimmäistä kertaa tukkeja uittaessaan Harjukaskessa joutui tukalaan tilanteeseen. Yksi tukki pyörähti poikittain joessa ja ruuhka oli valmis. Huomatessaan, ettei voinut tilanteelle mitään, jätti keksinsä tukkiin kiinni ja juoksi kotiinsa. Toisen kerran samaan paikkaan pantiin kaksi tyttöä ja tulos oli sama. Harjukaskessa olikin tämän vesistön vaikein paikka. Kaikkien yhtiöitten puut ruuhkaantulvat kosken niskalle Harjujärveen ja yhtiöillä oli joskus vaikeitakin erimielisyyksiä, kuka ensinnä pääsee laskemaan. Jos kevät oli runsasvetinen, sujui lasku suuremmitta kommelluksitta, mutta toista oli vähävetisinä keväinä. Jouduttiinpa jokea patoamaankin välillä, että Harjujärveen olisi kasaantunut vettä ylävesiltä, sillä uitot joessa kestivät useammankin viikon ja koski nieli veden vähiin. Myllyrännillä oli kaksi laskuaukkoa. Kapeampaa käytettiin tukkeja laskettaessa ja veden ollessa vähissä ja leveämpää ränniä propsien laskuissa ja runsaan veden aikana. Kerran tuli tukkilaisten ja pomojen kesken riita palkoista. Kun tukkilaisia tyydyttävää palkkaa ei luvattu maksaa, eikä lakkoasetta silloin tunnettu, keksivät tukkien laskijat myllyn tammella hyvän konstin. Jokea alas tuli erittäin paksu ja oksakuhmurainen kuusitukki. Tämä olisi pitänyt laskea ehdottomasti leveästä rännistä alas, mutta tukkilaiset pyöräyttivät kuusitukin latvapää edellä kapeaan ränniin, johon se luonnollisesti juuttui keskiosistaan kiinni. Siinä meni aikaa ja tupakkaa ennen kuin tukki irtosi. Yhtiölle se maksoi monta tuntia lisäpalkkaa miehille. Kyyveden puolella tukit koottiin lautoiksi, jotka sitten alkoivat matkata kohti tehtaita ja sahoja, missä ne sitten jalostettiin erilaisiksi tuotteiksi. Uittajien enemmistölle päättyivät uitot Harjukoskelle. Ainoastaan muutamat ammattilaiset jatkoivat lauttojen mukana edelleen Rauhasalmelle ja siitä eteenkin päin. Myllyn tuvassa tai Kakriaisen tuvassa oli tilin maksu: markat näppiin ja uitto oli sinä keväänä ohi. Pirkko Romo


254

II

1

1

111

Yll채 olevassa piirroksessa on kuvattu keluveneen toimintaperiaate. Alle oleva piirros kuvaa tukin uittoa Harjukosken tukkir채nneill채 .


2 55

PUUTAVARAN VBSIKULJE'l'US kYYVEDELIA

Ihastjärvellä on monta purojen yhdistämiä lampien vesireittejä, jotka laskevat kaikki laajaan Kyyveteen. Ne olivat ennen ihanteellisia luonnon tekemiä puutavan kuljetusreittejä, kun puu piti saada kulkemaan latvavesien suurista metsistä Kyyvedelle ja sitä myöten sitten sahoille ete lään muihin puunjalostuslaitoksiin, jotka olivat poikkeuksetta rakennettu vesikuljetusta silmällä pitäen Suomenlahteen laskevien suurien jokien suihin. Puutavara ajettiin talvella hevosilla järvien rannoille suuriin tukkilansseihin, joissa se keväällä kuorittiin miespelissä. Pitkistä kuivasyisistä tukeista tehtiin puomit kairaten päihin reiät, joista ne sitten liitettiin toisiinsa nuorista näreistä väännetyillä lenkeillä. Näin syntyi satojenkin metrien pituinen puomi pitämään sisällään vesikuljetuksen aikana suurenkin määrän puutavaraa. Lenkkinäreet oli jo talvella varattu rannoille ja puomilenkkien vääntäminen oli jokakeväinen asia. Se oli vahvojen miesten työtä, vaikka tuoreet näreenriu'ut hyvin tervalla ja tulessa hautoen kypsytettiinkin. Taitaakin se vaati, että oikean muotoinen lenkki syntyi. Myöhemmin alettiin käyttää jo puomilenkkinä rautakettingistä valmistettuja lenkkejä. Kun puutavara oli vieritetty keväällä järveen puomin ympäröimäkai lautaksi, oli edessä lautan hinaaminen Rauhasalmen virran suulle sieltä edelleen uitettavaksi tai myöhemmin Haukivuoren sahan aloittaessa sahauksensa, sahatukit sinne . Höyryvoimalla kulkevat hinaajat tulivat vasta tämän vuosisadan alussa Kyyvedelle, ensin puutavaraliike Taav. Seppäselle ja paljon myöhemmin Haukivuoren Saha Oy:lle "Ursus" ja "Alli". Sitä ennen ja senkin jälkeen matalista lahdista ja sisäjärvillä täytyi lautat saada kulkemaan itse rakennetuin välinein. Sellaisia olivat keluveneet, vahvat puuveneet, jossa keskellä venettä oli vahvojen r autahankojen varassa kalutukki ja sen ympärillä satojenkin metrien pituinen rautainen vaijeri sekä sen päässä vahva ankkur i . Se soudettiin niin kauas kuin vaijerin arveltiin yltävän. Sen jälkeen vene soudettiin vaijerin purkautuessa tukkilautan luo, johon se kiinnitettiin. Kelutukissa oli molemmin päin neljä vahvaa puutappia ja kaksi miestä rinnan istuen niistä vääntäen kelasivat vaijeria tukin ympärille. Näin saatiin tukkilautta kulkemaan aina kelausvaijerin pituuden eteenpäin. Lautta kulki hitaasti, työ oli raskasta ja vastatuuleen se ei onnistunut ollenkaan. Lauttoja hinattiinkin hyvin paljolti öiseen aikaan, jolloin tuuli oli heikko. Kyyvedellä käytettiin puutavaralauttojen kuljetuksee n niin sanottua hevosponttuuta, kun kuljetusmatkat olivat pitkät ja laut a t isoja. Olihan Ylä-Sitrolta Rauhanvirran suulle melkein 20 k i lometriä ja mone t isot tuuliset selät välillä.


256

Ponttuu rakennettiin siten, että pitkiä tukkeja asetettiin rinnakkain ja ristiin päällekkäin niin että siitä muodostui useamman miehen, hevosen ja tarpeellisten työvälineiden kannattama lautta. Lautan keskelle sovitettiin pystyyn pylväs, josta oli sivuille päin vahva aisa. Tähän kiinnitettiin hevonen, joka pylvään ympäri kävellen sai sen pyörimään. Pylvääseen oli kiinnitetty pitkä vaijeri tai kettinki, jonka päässä oli iso rauta-ankkuri. Tämä soudettiin keluveneellä aina eteenpäin ja hevonen tukin ympäri kävellen kelasi vaijerin tai kettingin takaisin tukin ympärille. Näin saatiin suurikin lautta liikkumaan ilman suurempaa ihmistyötä. Hevosen tuli olla rauhallinen työjuhta, sillä työtila oli ahdas eikä työ ollut vauhdikasta vaan hidasta junnaamista tunnista toiseen. Lautalla saattoi olla rakennettu jopa pieni koju, jossa miehet saattoivat uinahtaa yö sydämellä. Hevonen ruokittiin lautalla ja vettähän oli saatavissa aivan vieressä. Ponttuu purettiin sitten, kun tukkilautta oli hinattu perille. Nippu-uittoa ei täällä tehty, koska niput olisi pitänyt purkaa Rauhanvirran suulla, josta puutavara oli aina uitettav a yksin kappalein alas. Joka keväisissä tukin uitoissa oli oma romanttinen hohtonsakin, osallistuihan siihin suuri joukko nuoria miehiä. Harjukosken tukin lasku jo vaati parin kolmen viikon ajan yli kymmenen miehen melkein ympärivuorokautisen työskentelyn, ennen kuin useamman yhtiön puut olivat koskesta alas uineet ja lautan "perät" viimein tulleet. Tiestön parantuessa ja raskaan autokannan tullessa käyttöön siirtyi Kyyvedenkin puutavaran uitto historiaan. Uitto puutavaran kuljetusmuotona oli kuitenkin aikanaan ainoa keino saada puu jalostuslaitoksiin ja sitä kautta kipeästi tarvittavaa rahaa paikkakunnalle. Sylvi Keljosen muisteluista koonnut Esko Hänninen


H i stori a II i s i a pa i k k oj a


257

RAKUUNAN NIITTY Pullialan niemellä Vanhapaikan länsipeltojen välissä oli ennen luonnonniitty, joka kantoi nimeä Rakuunan niitty. Niitty on tehty myöhemmin pelloksi ja nimikin on häipynyt käytöstä, mutta sillä on merkittävä oma historiansa . Pullialan niemen rustholli oli toinen Ihastjärven ratsutiloista, jotka pitivät yllä ratsusotamiestä, toinen tila oli Danilo . Pysyvän ja aina valmiin sotajoukon saamiseksi alkoi 1500-luvun loppupuolella vakiintua aatelisen ratsupalvelun rinnalle veroratsupalvelu eli tila, joka varusti ratsusotamiehen ja sai talastaan verohuojennuksen ja jopa sai kantaa veroa muilta taloilta. Nimenomaan ratsusotamies huomattiin silloisiin oloihin nähden kaikkein tehokkaimmaksi sodassa, koska tällainen sotajoukko oli nopea eikä ollut riippuvainen olemattomista teistä. Pullialan niemen tila oli ratsutila, joka jo 1600-luvun alussa varusti miehen ja hevosen. Vuodelta 1643 on maininta tämän tilan omistajista Matti ja Mikko Pulliaisista ratsutilallisena.

Pullialan rusthollin ylläpitämän ratsusotamiehen "Rakuunan" talli, jossa hän piti lehmää ja hevostaan. Talli on nykyisin Pusalan tilan pihapiirissä, johon se on siirretty luultavasti 1800- luvun lopulla ja nykyisin autoilija Nirosen talon paikalta Kankaanpellolta, jossa ratsusotamiehen torppa sijaitsi.


258

Ruotusotamiehelle kuului asunto. Pullialan niemen ratsutilan sotamiehen torppa oli autoilija Viljo Nirosen nykyisen asunnon kohdalla, tupa Ihastj ärven tien itäpuolella ja navetta tien länsipuolella. Nämä rauniot olivat vielä 1940-luvulla täysin tunnistettavissa. Edellä oleva p11rros on ruotusotamiehen eläinsuojasta, joka on tänäkin päivänä vielä Pusalan tilan pihapiirissä. Sotamieshän sai pitää lehmää ja muitakin elukoita. Tästä johtuen hänellä tuli olla heinämaata, josta eläinten talvirehut voitiin korjata. Kesäthän eläimet kulkivat metsälaitumella yleisen tavan mukaan. Tällainen sotamiehen niitty oli nimenomaan tämä rakuunan niityksi sanottu luonnon niitty, joka sijaitsi Pullialan niemen tilan rajalla Ihastjärvi numero 9 Aukumentti - eli verotilan maalla, joka myöhemmin sai nimen Hännilän perintötila. Niitty oli parisataa metriä pitkä vesiperöinen ja keväällä yleensä tulvan alla. Se kasvoi varmaan hyvin luonnonheinää, jota sitten väärän varren viikatteella niitettiin, puuharavoilla haravoitiin ja sapilalla eli pitkillä riu'uilla niityn laidalla olevaan talliin kannettiin. Tämä niitty oli aina sotamiehen käytössä, vaikka mies vaihtuikin. Hän saattoi kuolla muutenkin, mutta useimmiten sota vei hänet, joskus kaukaisillekin sotatantereille. Olivathan silloiset Ruotsi-Suomen sotajoukot usein nähty vieras jopa kaukana Euroopan sotanäyttämöillä. Jos sotamies tai hevonen tai molemmat yhdessä tuhoutuivat, oli talon varustettava uusi ratsukko entisen tilalle. Silloisissa oloissa tämä tuli joskus talolle ylivoimaiseksi. Niinpä Pullialan niemen Rusthollikaan ei jaksanut 1720-luvun paikkeilla varustaa ratsusotamiestä. Sota oli luultavasti vienyt entisen. 1700-luvun puolivälissä oli jälleen talolla ratsusotamies varustettuna. Viimeinen ratsusotamies Pullialan niemen rusthollissa oli 1798 mainittu Mats Lind. Ikä oli 39 vuotta, pituus viisi jalkaa 6 1/2 tuumaa eli melko pitkä mies silloisiin pituuksiin nähden. Hän oli silloin palvellut ratsusotamiehenä jo 20 vuotta. Hänen isäntänään oli silloin Yrjänä Hänninen. Ruotuarmeija hajoitettiin keisarin käskystä 1810 ja rusthollit lakkautettiin vasta vuonna 1886. Ei ole tiedossa, saivatko ruotusotamiehet Mats Lind ja Danilon rusthollin viimeinen ratsumies Fredrik Yttemberg eläkkeen, mutta olihan heillä mökki asuttavanaan ja niitty eläinten rehun hankkimista varten. Sotamiehet menivät aikanaan manan majoille, tuvat mätänivät ja luhistuivat, mutta maa on ikuinen. Näin säilyi myös Rakuunan niitty, vaikka tämä nimi ei nykypolville enää mitään sanokaan. Esko Hänninen

SURMASILTA Ihastjärventien alitse Haukilammesta Jarunlampeen virtaa pieni puro. Sitä ei juuri nykyisin huomaa, koska maantien alitse menee putki, jossa puro virtaa. Ennen sillä oli silta ja sillä on kansan suussa synkkä nimi: Surmansilta. Tähän siltaan kytkeytyy synkkä, selvittämätön murhenäytelmä.


259

Elettiin 1910-luvun alkupuolta. Harjujärven takana Musta-ahella asui muun muassa rippukouluikäinen tyttö, Pulkkinen nimeltään. Hän oli käymässä Ihastjärveläisen tyttökaverinsa kanssa Mikkelissä. Kotimatkan he tekivät jalkaisin. Tytöt erosivat puolivälissä Mikkeliä ja Pulkkinen lähti sen jälkeen jatkamaan yksin. Hän ei kuitenkaan koskaan tullut Musta-aholle. Etsintäkään ei tuottanut tulosta. Valkosenmäen Loviisa -emäntä omasi jonkunmoisia selvänäkijän lahjoja ja hän näki unessa tytön alussa mainitun sillan alla kuolleena. Siellä sitä ei kuitenkaan ollut, mutta samaisen sillan luota lähti rahti teitä ja polkuja länteen aina Tinttolanlammille saakka. Kesällä olivat miehet niittämässä luonnonniityiltä heinää Tinttolanlammen luona ja sieltä löytyi etsitty tyttö kuolleena. Ruumis oli tuotu todennäköisesti juuri mainitun sillan luota Ihastjärventieltä rehtiteitä pitkin kaukaiselle niitylle. Monenlaisia arvailuja tytön kuolinsyykai esitettiin, mm. että tyttö olisi jäänyt pimeällä hevosen ja kärryjen alle. Joka tapauksessa hän oli saanut väkivaltaisen kuoleman ja sen aiheuttaja oli, peittääkseen tekonsa joko tahallisen tai tahattoman, kuljettanut tytön ruumiin paikkaan, jossa arveli sen olevan ikuisesti piilossa. Tämä tapaus pysyi lopullisesti selvittämättömänä, mutta silta sai kolkon nimen: Surmansilta. Esko Hänninen


Lopuksi

--------... ---

......_

__


26 0

MIETTBITX KOTITIBNOOLTA Istuessani rantamökillä katsellessani edessäni näkyvälle Poronselälle. Ei voi olla antamatta ylistystä Kyyvedelle, joka ympäröi kotiseutuamme . Sen siintäviä selkiä, lukuisia saaria, joista osan rajaamme oman kylämme sisälle, kuin omanamme. Kuitenkin - jo vastakkainen ranta, samoin saaret ja pikkuluodot kuuluvat naapurikylien puolelle. Mustikka- ja Venätselän yli kantautuu kumajava naapuripitäjän kirkonkellojen soitto, päilyvän veden ja taivaan sinen siivittämänä. Havahdun... enhän omista ympärillä olevaa tienoota, en vettä enkä taivasta. Kuitenkin voin ihailla ja nauttia kaikesta ja ylen suuresta luojan luomasta luonnosta, jonka olen saanut syntymäseudukseni omistaa. Kyyvedellä ovat saaneet esi-isämme soudella ja pyytää ahdin anteja elannokseen. Puutavara on kuljetettu melkein koko kylämme alueelta, lähtien pienempien lampien ja jokien varsi 1 ta, yli suurempien selkien kohti Haukivuorta ja Läsäkoskea . On uitettu monien talojen rakennushirret veden yli Kangasniemeltä, Pohjalahdesta ja Häkkiiästä. Soudettu Pullialan lahdelta Piopurun kylän heinämaille heinätöihin. Samoin Ihastjärveltä Pöyryn väki kulkenut järvireittiä toukotöihin Vehkasaareen ja Uitonrannan kaskimaille. Luotosen Kantasesta Karnuun possakkaan kulkiessa on hevonen uitettu mukana työhön . Käyty kirkkomatkoilla Haukivuorella ja myllymatkoilla Harjukosken myllyllä. Tai vallattu Kal vi tsa.n asemalle junakyytiin kaupunkireissulla, silloin kun maantiematka on ollut mahdottomuus kulkea . Kesällä soutureitti Sääskestä Vauhkoseen oli suorin matka. Samoin Iittoosta Kantaseen tai Pankanmäkeen. Taas etelämmästä Sitron yli Hiirolaan. Talviset hevostiet kulkivat jäitä pitkin omia reittejään. Tosin maaliskuinen jää oli jo arvelunalaista kulkea. Lukuisia tarinoita kuuli kerrottavan, kuinka markkinareissulta kotiin tultaessa jäätie oli kevätauringon sulattamana kuljettava jalan tarkkuudella välttyäkseen putoamiselta. Kuinka kaunis onkaan ollut kesäinen suven maisema. Talon ja torpan seinän vierillä ovat omenapuut kukkineet jo usean miesmuistin ajan. On ollut lehtomaita, jossa kevätkäki ensimmäisenä kukkui. Samoin aidattuja hakamaita, jonka veräjälle ihmisjalan ja karjan tallaama polku johti. Tuomet ja pihlajat ovat saaneet olla rauhassa rinnan lepikoiden kanssa. Katajakankaat arvokkaampien puiden ja henkien seassa. Pajukot levittäytyneet omille paikoilleen. Hakkuuaukeilla ovat puolukat punottaneet vuodesta toiseen, antaen ennätyssatoja kerääjille. Ei ollut metsien ja vainioiden yllä nykypäivän armotonta lakia, jossa eri lajin kasvi ehdoitta pois ja tilalle toinen vaikka väkisin. Näin ibmisolennon viisaudella päätellen: Kaikki tuottavaksi ja tehokkaaksi. On kuokittu ja kynnetty ahomaita ja perattu soita leipämaiksi usein valoisaa kesäyötä ajan jatkoksi käyttäen. Keneltäkään lupaa kysymättä, minkälaisen määräalan ja mitä kasvia aiot panna s ii hen kasvamaan . Voi kysellä kuinka esi-isämme ja äitimme ovat


261

sopeutuneet ja kestäneet kukin oman aikansa vaikeudet. Tuleeko todeksi nykyvirren sanat: Sukupolvet ennen meitä, vaivan teitä ovat täällä kulkeneet. Valossa ja pimennossa, ahdingossa uskoneet ja toivoneet. Vakuuttuneeksi tulee, että juuri nämä kaksi sanaa, uskoneet ja toivoneet, ovat olleet heidän kantavia voimiaan. Toivoisi, että edes rippunen näistä voimista olisi säilynyt sukupolvien myötä tähän päivään sääntöjen ja säädöksien aikakauteen. Silloisena aikana ei tunnettu nykypäivän sanaa toimeentuloturva. Varmaa on kuitenkin, että tuolloin oli ihmisrinta levollisempi ja tyytyväisempi, sopeutuen asumaan suurissa perheissä monta sukupolvea saman katon alla. Ei ollut elintason mukana tuomaa ristiriitaa. Ehkäpä näin oli turvallisempaa elellä sen kaltaisessa kyläyhteisössä. Toki parempiin aikoihin on saanut aina seuraava sukupolvi tulla. Näyttäisi, että tämän päivän uusi kylän asukas syntyisi aivan valmiiseen maailmaan. Tosin entisaikaan kuten nykyisinkin, on jokaisella oikeus omaan elämänkatsomukseen. Sehän ei ole perintönä siirtynyt, vaan itse kullekin muovautunut ajanjakson kokemusten kautta. Kyyvedelle katsoessa pakosta toteaa, kuinka elintärkeä se on aikoinaan ollut. Samalla huomaa, miten vesistöjemme merkitys on ajan myötä muuttunut. Niistä on tullut virkistys- ja lepopaikat lukuisille kaupunkilaisille. Se on ollut sitä jo viimeisen 25 vuoden ajan. Tänne he tulevat rantamökeilleen, ajavat jopa satojen kilometrien takaa päästäkseen levähtämään ja rentoutumaan. Ranta-asukas kuuluu aivan oleellisena nykyiseen kyläkuvaan, vaikuttaen myönteisesti kyläelämään. Valtaosa kesäisin kyläteillä liikkujista on ranta-asukkaita. Kiireisesta elämänrytmistä huolimatta saattaa vastaan tulleella olla aikaa pysähtyä ja vaihtaa syrjäkylän asukkaan kanssa kuulumisia. Lieneekä tämä osin vaikuttanut siihen, että kaupunkilaisen ja maalaisen rajat ovat tasoittuneet. Hyvä näin ••• voi todeta. Ja taas aiemman virren säe vie ajatuksen levolliseen todellisuuteen, nykypäivään: Täällä me nyt vuorostamme, vaellamme tietä sukupolvien. Niin kuin lapset aikanansa, taivaltansa käyvät meitä seuraten. Laina Seppänen

"Tietää, mitä on tapahtunut, sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitset, mitä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies•• (Aleksis Kivi)


IHASTJÄRVEN KOULUPIIRIN PERINNEALUEEN

PERINNEKARTAN

OHEISVIHKO

Perinnekartta valmistunut 30.4.1988 r e kisterikarttapohjalle 1:1o· ooo, j osta kartasta on tähän kirjaan piirretty kartta rekisteripohjalle 1:20 000. Kartat piirtänyt Anssi Romo Maanmittauhallituksen lupa


ASUTUS ENTINEN VAKINAINEN ASUTUS Kartta n:o

Tilan nimi

Sijainti

A 1 A

Kiviniemi Martinmäki Ki.rmanen Niemi Torppa

Pullialanniemen luoteishuipussa Etelätalon mailla Martinmäellä Ala-Aittaroisen itärannalla Kirmasen lahden itärannalla Riuttasaaressa Toivarin tilan omista-

A 1 A 2 A 3 A 4

ma A 5 A 6

A7 A 8 A 9 A 10 A 14 A 14 A A 15 A 16 A 17 A 18 A 19

A 20 A 21 A 22 A 24

A 25 A 26 B 27 B 28 B 29 B 30

A 31 B 33 B 34 B

35

B 36 B

37

B 38 B 39 B 40

B 41 B 42

B 43 B

44

B 45

Kyrön tila Kansanaho Ratsusotilaan Multamäki Seppälä Päivölä Taloaho Pellonpää Myllytila Viiksiaho Vehkasaari Kuoppalanaho Mannisen torppa Harakkakivi Harjukosken mylly

Harjujärven länsiranta Suntvuoren länsirinne Kyrön maalla Nyk. Nirosen talon paikalla Ihastjärven kylä Ihastjärven Harjumaan kylässä Seppälän talon vieressä Ihastjärven Harjumaan kylässä Ihastjärven Harjumaan kylässä Ala-Aittaroisen joen länsipuolella Rasiahalla Penttilän tilan maalla Kyyvedellä Pöyryn tilan torppa Ala-Aittaroisen eteläpuolella Ala-Aittaroisen eteläpuolella Lepolan talosta luoteeseen 300 m Harjujärvestä Kyyveteen laskeva koski

Ukonlampi Ylätupa Kolkka

Rasiahalla Pekkolan tien varrella Halilan tilan mailla Rahiahontiestä Kuuselan kohdalta itään Nykyistä Siiskosen kauppaa vastapäätä

Kääriäisen torppa Köllin torppa Multamäen torppa Uudistalo Tailammen torppa Tyynelä Peisinkorpi Metsäkumpu Alatalo Kirjalainen Leivonmäki Pykälänmäki Valkosenmäki Laukanpellon torppa Kompsi Huuhin torppa Kaarenniemi Hietala Työmiesten asunto

Toivarin pellon pohjoislaidalla Ihastjärventieltä länteen 200 m Nykyinen Kivelä Aholan maalla Lammen pohjoisella rannalla Ukonlammen pellon länsipuolella Peisinkorventien varrella Peisinkorven tilasta etelään 250 m Keron talosta etelään Peisinkorventietä V.aloharjul ta etelään Pykälänmäen torppa Leivonmäen rinteellä .Peräsuontien pohjoispuolella Talon lähellä tien toisella puolella Korteniementien varrella Penttilän torppa Ramontien varrella Nykyisin Korteniemen talon paikalla Ihastjärven itärannalla mäellä Karnun maalla, talosta itään aholla


B 46

Kopino

8 47 B 48 B 49

Penaola Lahnasalmi Etelälahden torppa Taipale Louhun tila

c 50 B

51

c c c

52 53

c c c

57

c

54 55 56 58

c 59 c 60

c 61 c 62

B 83

c 89 A 90 A 91 A 92

c 63

Pirttiaho Ruunuvuori Keisaala Uutela Rasila Mäntyaho Rasin torppa Lehtoaho Luodekangas Rusa Haukkamäki Lappi Itäkangas Ahola Tuntematon Tuntematon Näässelkä

Karhun sivutila Kapinalammen eteläpäässä Kopinon entisellä maalla Lahnasalmen rannalla Väisälänmäen maalla, talon torppa Latvalammen koilliskulmassa Etelä-Väisälästä itään Syrjälammen rannalla Akkolantien päässä Valkeajärventien pohjoispuolella Ihastjärventien varrella Ihastjärventien varrella Mikkelistä 15 km Ihastjärvelle Letkuntien länsipuolella Letkuntien itäpuolella Paajalantiestä länteen Paajalantien pohjoispuolella Mikkelistä Ihastjärventietä 12 km Mikkelistä Ihastjärventie 11 km Karnu-Korteniementietä, länsipuolella lähellä Lapinlahtea Paajalasssa Pullialassa Harjulahden länsirannalla Vuotilasta n. 150 m länteen Sanjantietä Harjukosken myllyltä 1 km Paajalantietä 4 km tien pohjoispuolelle

NYKYINEN VAKINAINEN ASUTUS (tilanne keväällä 1988) Koonnut Arto Romo Tilan nimi

Perheenpää

A A A A A A A A A A A A A A

Eero Hänninen Toivo Hokkanen Atte Kakriainen Esko Hänninen Olavi Hänninen Erkki Leikas Lauri Hänninen Aimo Hytönen Laina Seppänen Viljo Nironen Martti Poikolainen Martti Hämäläinen Eino Huikko Risto Hämäläinen Tapani Siiskonen Aulis Saksa Eino Tukiainen Matti Ylönen Kauk Hokkanen Reino Hokkanen Viljo Penttinen Unto Penttinen Matti Romo

A

A A A B B B A A

Vuotila Mäkelä Harjukoski Etelätalo Peltola Vanhapaikka Pikonmäki Pusala Niemelä Kangaspelto Hiekkala Halila Pulliala tila Lepola Kauppa Kivimäki Ojapelto Jukara Eteläkangas Eteläkangas Matarakangas Myllymäki Karvali


A A A A A A A

A A A A A B B B

B B B B B B B B B B B B B B

B

c c c c c c c c c c c c c

B B B B B

B B B B B B B B B

Alatalo Kuusela Hikelä Penttilä Rauhala Onnela Sääski Valamätäs Mäkräpesä Sara-aho Hakala Pekkala Lehtola Toivari Laukanpelto Peltola Nikinmäki Koulu Kivelä Ylätalo Kero Kotikumpu Valoharju Lapinkangas Takala Taipale Mäkiaho Peräsuo Rasi Korpela Onnela Heikkilä Tiensivu Anttila Koivula Saarela Pekkala Pikku-Hokkala Hokkala Leppäaho Eteläkangas Kakkokallio Akkola Etelä-Väisälä Väisälänmäki Alanko Pöyry Jahko Karnu Taivallahti Korteniemi Korteniemi Penttilä Liukkola Patteinsilta Kuhanperä Ahola

Evald Reiman Erkki Viljakainen Jouko Liikanen Aarne Karppinen Kauko Kovanen Erkki Reiman Simo Liukkonen Raimo Liukkonen Aila Halinen Oiva Pöyry Esa Hokkanen Hannu Hokkanen Toivo Hämäläinen Pentti Häkkinen Kari Seppänen Veikko Kovanen Olavi Mynttinen Reijo Väisänen Pentti Liukkonen Helge Tanttu Eino Tanttu Elin Salme Martti Kakriainen Maiju Ahonen Eino Hänninen Leo Viljakainen Aulis Vatanen Helmi Kakriainen Kaarlo Liukkonen Sulo Neuvonen Matti Parkkinen Helvi Koponen Helka Hänninen Heikki Haponen Pentti Hämäläinen Matti Sairinen Pekka Muranen Aulis Hokkanen Viljo Hokkanen Helmi Partanen Martti Tiusanen Reijo Tiusanen Tyyne Tiusanen Toivo Dyster Heikki Siitari Teuvo Hänninen Matti Karhu Paavo Kovanen Osmo Kovanen Kyllikki Hänninen Jaakko Kolari Esa Holopainen Emil Hänninen Aulis Väisänen Mikko Karhu Niilo Laatikaineo Liisa Häkkinen


B 46

Kapina

B 47

Pensala Lahnasalmi Etelälahden torppa Taipale Louhun tila

B 48 B 49

c

50 B 51

c 52 c 53 c 54 c 55 c 56 c 57 c 58

c c c

59

60 61

c 62 B 83

c

89 A 90 A 91 A 92 c 63

Pirttiaho Ruunuvuari Keisaala Uutela Rasila Mäntyaho Rasin torppa Lehtoaho Luodekangas Rusa Haukkamäki Lappi Itäkangas Ahola Tuntematon Tuntematon Näässelkä

Karhun sivutila Kapina lammen eteläpäässä Kapinan entisellä maalla Lahnasalmen rannalla Väisälänmäen maalla, talon torppa Latvalammen koilliskulmassa Etelä-Väisälästä itään Syrjälammen rannalla Akkolantien päässä Valkeajärventien pohjoispuolella Ihastjärventien varrella Ihastjärventien varrella Mikkelistä 15 km Ihastjärvelle Letkuntien länsipuolella Letkuntien itäpuolella Faejalantiestä länteen Paajalantien pohjoispuolella Mikkelistä Ihastjärventietä 12 km Mikkelistä Ihastjärventie 11 km Karnu-Korteniementietä, länsipuolella lähellä Lapinlahtea Paajalasssa Pullialasse Harjulahden länsirannalla Vuotilasta n. 150 m länteen Sanjantietä Harjukosken myllyltä 1 km Paajalantietä 4 km tien pohjoispuolelle

NYKYINEN VAKINAINEN ASUTUS (tilanne keväällä 1988) Koonnut Arto Romo Tilan nimi A

Vuotila

A Mäkelä A A A A A A A A A

A A A A A A

A

B B B A A

Harjukoski Etelätalo Peltola Vanhapaikka Pikonmäki Pusala Niemelä Kangaspelto Hiekkala Halila Pulliala tila Lepola Kauppa Kivimäki Ojapelto Jukara Eteläkangas Eteläkangas Matarakangas Myllymäki Karvali

Perheenpää Eero Hänninen Toivo Hokkanen Atte Kakriainen Esko Hänninen Olavi Hänninen Erkki Leikas Lauri Hänninen Aimo Hytönen Laina Seppänen Viljo Nironen Martti Poikolainen Martti Hämäläinen Eino Huikko Risto Hämäläinen Tapani Siiskonen Aulis Saksa Eino Tukiainen Matti Ylönen Kauk Hokkanen Reino Hokkanen Viljo Penttinen Unto Penttinen Matti Romo


A Alatalo A Kuusela A Hikelä A Penttilä A Rauhala A Onnela A Sääski A Valamätäs A Mäkräpesä A Sara-aho A Hakala A Pekkola B Lehtola 8 Toivari 8 Laukonpelto B Peltola 8 Nikinmäki 8 Koulu 8 Kivelä 8 Ylätalo 8 Kero B Kotikumpu B Valoharju B Lapinkangas B Takala B Taipale B Mäkiaho B Peräsuo B Rasi B Korpela c Onnela c Heikkilä c Tiensivu c Anttila c Koivula c Saarela c Pekkala c Pikku-Hokkala c Hokkala c Leppäaho c Eteläkangas c Kakkokallio c Akkola B Etelä-Väisälä B Väisälänmäki B Alanko B Pöyry B Jahko B Karnu B Taivallahti B Korteniemi B Korteniemi B Penttilä B Liukkola B Patteinsilta B Kuhanperä B Ahola

Evald Reiman Erkki Viljakainen Jouko Liikanen Aarne Karppinen Kauko Kovanen Erkki Reiman Simo Liukkonen Raimo Liukkonen Aila Halinen Oiva Pöyry Esa Hokkanen Hannu Hokkanen Toivo Hämäläinen Pentti Häkkinen Kari Seppänen Veikko Kovanen Olavi Mynttinen Reijo Väisänen Pentti Liukkonen Helge Tanttu Eino Tanttu Elin Salme Martti Kakriainen Maiju Ahonen Eino Hänninen Leo Viljakaineo Aulis Vatanen Helmi Kakriainen Kaarlo Liukkonen Sulo Neuvonen Matti Parkkinen Helvi Koponen Helka Hänninen Heikki Haponen Pentti Hämäläinen Matti Sairinen Pekka Muranen Aulis Hokkanen Viljo Hokkanen Helmi Partanen Martti Tiusanen Reijo Tiusanen Tyyne Tiusanen Toivo Dyster Heikki Siitari Teuvo Hänninen Matti Karhu Paavo Kovanen Osmo Kovanen Kyllikki Hänninen Jaakko Kolari Esa Holopainen Emil Hänninen Aulis Väisänen Mikko Karhu Niilo Laatikaineo Liisa Häkkinen


A A

c

C

c

C C C C C C C C C D D

c

C C C

c

C

c c

C C C C

c

D D D

Kimari Rantala Asikkala Niittylä Leppämäki Latvalampi Väinölä Lehtola Kaijakallio Kulmala Haukkamäki Pellonpää Kehtomäki Viertola Kuuru Hauska Paajala Rajapelto Pieni-Paajala Pohjoistalo Valkosenmaa Metsäpelto Mannila Paja-aho Sulkupuro Karhukangas Pirttikynnäs Mansikka-aho Näreselkä Itäranta Kuusela Siltanen

PÄÄTILAT JA KYLÄ, joilla oli possakkatorppia B Nikinmäki/Ihastjärvi 8 Toivari/Ihastjärvi A Kirmanen/ Ihastjärvi B Karnu/Ihastjärvi Karilan puustelli/Rankylä Takkila/Kovala Pappila/Mikkelin kaupunki . Suonsaaren vanhainkoti Kuurula/Rämälä Tuomaala/Rämälä

Viljo Hänninen Sirkka Hänninen Uuno Ollikainen Ilpo Lindström Raimo Laurikainen Martta Arpiainen Vilho Veijalainen Olli Tukiainen Koponen Veikko Hämäläinen Erkki Laamanen Pauli Laamanen Hämäläinen Tyrväinen Seppo Hämäläinen Seppo Mynttinen Juhani Partti Seppo Kataniemi Pauli Puhakka Seppo Kataniemi Eino Malinen Tauno Taunola Veli Kolehmainen Pekka Haponen Esko Haponen Kauko Ollikainen Pentti Kujala Eino Halinen Veikko Matiskainen Matti Koskinen Pekka Suihkonen Paavo Koskimaa

POSSAKKATORPAT JA KYLÄT, jotka tekivät työvuokraa päätilalleen 8 B A A A A A C C C C C C C

148 149 150 151 26 152 153 154 155 63 156 157 158 159

Ahola / Ihastjärvi (Koira-)Vuorentorppa/ Ihastjärvi Niemi / Ihastjärvi Myllytila/Ihastjärvi Kääriäisen torppa/ Ihastjärvi Sara-aho/Ihastjärvi Petsamo/Ihastjärvi Saarela/Rantakylä Sulkupuro/Rantakylä (Paajala) Nääselkä/Rantakylä {Paajala) Mansikka-aho/Kavala (Paajala) Pirttikynnäs/kovala (Paajala) Karhukangas / Kavala (Paajala) Näreselkä/ Kirkonkylä (Paajala)

C 160 Mannila/Suoosaari (Paajala) C 53 Ruunuvuori/Rämälä C 161 Latvalampi/Rämälä C 50 Taipale/Rämälä C 62 Haukkamäki/Rämälä


PAATILAT JA KYLÄ, joilla oli possakkatorppia A A

A B

B

Kirmanen/Ihastjärvi Pusala/Ihastjärvi Penttila/Rasiaho Suomela/Kalvitsa Korteniemi/Ihastjärvi Takkila/Kovala Kero/Ihastjärvi

POSSAKKATORPAT JA KYLÄT, jotka tekivät työvuokraa päätilalleen A A

A A B

c

B

25 162 22 163 164 166 165

Kolkko/Ihastjärvi Pusalan torppa/Ihastjärvi Ukonlampi/Ihastjärvi Rauhala/Ihastjärvi Penttilä/Ihastjärvi Asikkala/Kovala Ylätalo/Ihastjärvi

TUOTANTO JA MUU TYÖN PERINNE Tuulimyllyt A 80 Halila A 9 Seppälä A 2 Kirmanen A 81 Myllymäki B 82 Toivari B 83 Lappi B 84 Karnu B 85 Nikinmäki B 43 Kortenniemi B 37 Leivonmäki B 74 Penttilä c 75 Akkola A 167 Sääski

Muut myllyt A 2 Kirmanen A 76 Harjukoski 8 77 Matarakangas A 78 Kuusela B 79 Nikinmäki

Pajat A 69 Karvali A 70 Onnela A 71 Mäkränpesä B 72 Lentola B 74 Penttilä c 75 Akkola A 2 Kirmanen

Hiilenpoltto A 87 Kivimäki Raudan sulatus A Alatalo A 3 Niemi

Tervahauta A 88 Sieksenmäki UITTOREITTEJÄ

u

154 Ihastjärvi-Ihastjoki-Kyyvesi-Haukivuoren saha

u 155 Kyyvesi-Läsäkoski u 156 Syrjälampi-Hakojoki-Leveäjoki-Sitro, Kyyvesi-Haukivuori u 157 Ylimmäisenlampi-Tinttolanlampi-Myllyjoki-HarjujärviHarjukoski-Kyyvesi SORANOTTOPAIKKOKJA A 8

66 Jyrkäpää 65 Eteläsärkänniemi

Ajettu hiekka Savon radalle ja Ihastjärventielle.


TURPEENNOSTOPAIKKOJA

SAVENOTTOPAIKKOJA

B B

A

67 Lähdesuo 68 Puimalammensuo

13 Pullialassa; tiilentekoa varten

MUDANOTTOPAIKKOJA A

64 Pulliala; Pullialanniemen ja Hännilän yhteinen mutahauta

PALVELUJA Kaupat A 102 Kyrön talossa A 103 Valamätäs A 104 Seppänen A 105 Siiskonen A 106 Valjakka B 107 Laukanpelto B 108 Alatalo B 109 Valkosenmäki C 110 Kataniellli B 111 Kivelä C 112 Kääriäinen B 115 Toivari

Pulliala Rasiaho Pulliala Pulliala Rasiaho Ihastjärvi Ihastjärvi Ihastjärvi Paajala Ihastjärvi Uutela Ihastjärvi

Postitoimistot A 114 Taloaho B 115 Kivelä B 116 Laukanpelto B 117 Laukanpelto 1 km.

Pulliala Ihastjärvi Ihastjärven puhelinkeskus Auta.. puhelinkoppi

Pankit B Kivelä

Postipankki

aitta tupa aitta erill. kauppahuone tupa puotikamari puotikamari puotikamari aitta & kamari erill. kauppahuone kamari aitta

Osuuskaupan säästökassa

Kansakoulun sijaintipaikat A 121 Peltola Pullialan koulu A 122 Multamäki Pullialan koulu A 123 Rasiaho Penttilä Pullialan koulu A 124 Raiskinmäki Pullialan koulu B 125 Ihastjärven kansakoulu C 126 Partti Paajalan koulu KOKOONTUMISPAIKKOJA J<yläkiikut Kuoron kiikku: Paajalassa: Akkolan kiikku: Kyläkiikku: Rasiaholla:

Sijainnut Haukkamäen talon kohdalla, Ihastjärventien toisella puolella. Suuri kyläkiikku Eino Halisen nykyisen talon lähellä Akkolan mäellä Ihastjärvellä. Ihastjärvellä Taipaleen talon lähellä. Ollut käytössä vielä 1930-luvulla. Jahkonkankaalla suuri kyläkiikku. Ollut käytössä 1910-luvulla.


Juhannuskokkeja Kokkokalliolla Rasiaholla: Poltettu viimeiksi 1930-luvun alussa. Hieppeessä Kyyvedellä: 1940-luvulla monena juhannuksena. Karnun saaressa Ihastjärvellä vuosina 1930-1970 Kyrönkalliolla Harjujärvellä vuosina 1930-1940 Korttipelipaikkoja Rasiaholla: Rauhalan talon pohjoispuolella olevalla kankaalla. Entinen Kääriäisen torpan pellolla heinäladossa. Salamoonin riihellä, ladossa tai saunassa nykyisen Korteniemen maalla. Selkarangonmäen itärinteellä Pullialassa. Nurkkatanssipaikkoja Nyytilainen nykyisen Leo Viljakaisen paikka, käytössä 19201930-luvulla. Palakangas nykyisin Valaharju, käytössä 1940-luvulla Pohjoistalo Paajalassa 1920-luvulla Juuvin autiotalon tupa 1930-luvulla. Siltasen sillalla 1920-luvulla Musta-ahon tupa Juuvinkylässä. Mäenlaskupaikkoja Nikinmäki, Väisälänmäki, Kokkokallio Rasiaholla, Selkäranganmäki. Latotanssipaikkoja Kuuru, Partti (Paajala), Ylätalo, Peisinkorpi, Nikinmäki, Korteniemi, Taivallahti, Kuusela, Harjukoski, Pöyry 1950-luvulla. Urheilu- ja pelipaikkoja Partin metsäpelto, Ihastjärven koulun kenttä, Harjulahdella (Pulliala). Muita kokoontumispaikkoja Kankaanpelto (Pulliala) nykyisen autoilija Nirosen talon paikalla.

KULKUREITTEJÄ Kirkkoreittejä 141 vanha ihastjärveläisten kirkkotie Mikkeliin: Pullialasta nykyinen Kolkan talon itäpuolitae Mustaselän ja Ihastjärven välisen kannaksen kautta Petäjäkankaan, Kopino. lammen itäpuolen kau~ta Syrjäharjulle, harjua pitkin Syrjälammen ja Orilammen välistä Kirkkoharjua pitkin Mustalammen ja Heinälammen välistä Valkeajärven itäpuolitae edelleen Kaijalammen itäpuolitae etelään päin soraharjuja pitkin Viinmäen kautta Soramäelle edelleen nykyistä Ihastjärventietä pitkin Mikkeliin.


142 lhastjäven itäpuoleisten talojen kirkkotie alkoi Ihastjärven länsipuolelta nykyisen Rasin talon pohjoispuolelta Ihastjärven eteläpäitse Väisälänmäelle, josta edelleen nykyisen Alanko-Väisälän kohdalta kaakkoon yhtyen Mustalammen- Heinälammen kohdalta pohjoisesta tulevaan kirkkoreittiin. Talvioikotiet 148 Pullialasta Kyyveden selkää pitkin Haukivuoren asemalle. 149 Rasiaholta Kyyveden yli Vehkalahteen ja siitä edelleen Kalvitsan asemalle. 150 Ihastjärven keskiosasta Kyyveden yli Pankamäen kautta Pieksämäentielle ja Kalvitsaan. 151 Paajalasta Kovalen kylästä "selkätie" Harjumaahan. 152 Paajalasta talvitie Korpijärven rantaan. 153 Kavalan järvien talvitie Mikkeliin.

KOULULAISTEN KOULUREITTEJÄ 93 94 95

96 97

98

99

Harjumaan kouluun: Halilan taloista Harjujärvi - Sudentulli - Paasojan kautta Harjumaan kouluun. Multamäelle: Vuotilasta Rantalaan talvella Harjujärven yli, kesäaikana kiertäen Harjukosken kautta. Valamättään, Mäkränpesän ja Pöyryn lapset omaa polkuaan Petsamon kohdalle. Samoin Sääskin, Rauhalan ja Penttilän lapset yhtyivät tässä jatkaen Hevoskorven läpi Halilan kohdalla Ihastjärventielle ja edelleen Multamäelle. Kortelammin talosta Harjujärven yli Karvaliin, siitä Kukkovuoren yli metsiä myöten Halilaan ja Multamäelle. Ihastjärven kouluun: Kimarin ja Kyrön taloista Harjukosken kautta Ihastjlrventietl koululle. Valamlttään ja Sääskin taloista Rasiahontietä Kääriäisen torpalle, josta yhtyivät Juuvikylästä tulevat, jatkaen siitä koululle. Reitti alkoi Alatuvan eli Alatalon, Karvalin ja Kankaan kautta Peisinkorvelle, johon myös tulivat kauempaa tulevat, kuten Myllyjoen takaa Mansikkamäeltä ja Laitisesta Taipaleen kautta Kerantielle ja siitä edelleen koululle. Hietalasta ja Karnusta Ihastjärven yli Liukkoseen. Heikkojen jäitten aikaan kierrettiin Ihastjärven pohjoisrantaa Penttilän kohdalle. Tätä reittiä kulkivat esim. Vuorelan, Pöyryn, Lapin, Taivallahden ja sieltä päin tulevat koululaiset.

100 Pullialen kouluun: Talvisin Pullialan kylältä, alkaen Kivimäeltä Pullialan lahden yli Ala- Aittaroisen eteläpäitse Myllytilan kautta Rasiabolle kouluun. 101 Kesäreitti: Pullialasta Halilan kohdalta Hevoskorven kautta Myllytilalle ja edelleen koululle.


143

Pohjoissuunnasta Asikkalan talosta Kavalan kouluun menijöitä oli Ollikaisen veljekset. Alku kärrytietä myöten Masikka-ahon kautta. Sulkupurasta ja Lehtoaholta yhtymäpaikka oli Karhukankaalla. Pirttikynnäältä lähti Meeri Suuronen ja matka jatkui korpipolkua myöten. Ennen Kokkomäen porttia suolla oli pitkospui.ta. Paajalantien oppilaat kulkivat Mannilan kautta. Paajalasta kulkivat Partin tytöt Mannilaan Pirttikorven kautta, josta edelleen Kokkomäen portille Rapakiven suon länsipuolitse . Matkaa kertyi 6-7 kilometriä. Lähtö aamupimeällä ja tulo iltahämärissä. Kuurun taloista koulureitti kulki Kavalan Takkilaan menevä polku, josta Hovisuon tienoilta käännyttiin metsän poikki kohti Kavalan koulua. Paajalantien haarasta pohjoiseen kulkivat lapset Ihastjärven kouluun nykyistä maantietä pitkin jalkaisin siihen saakka, kunnes Paajalan koulupiiri perustettiin. Ihastjärven koulussa kävivät Rapape11on, Saarelan, Kaisaalan ja Uutelan lapset.

144

145 146

MUITA MAASTOTAPAHTUMIA Nuotta-apajia 127 Murtoniemen muikkuapajat A 128 Pohjoisapaja A 129 Leppähuolo A 130 Tammakallio A 131 Korpiharjunalus A 132 Liikasenniitty A 133 Kalliosaaren apajat A 134 Koukkar-apaja Riuttasaaressa A 135 Tappel-apaja Vehkasaaressa A 136 Lokkero A 137 Vuorenalus A 138 Matala A 139 Hieppeen ja Jyrkänpään pohja-apajat B 140 Koirasalmen, Sitran ja Ihastjärven pintanuotta ja muikkuapajat. A

Historiallisia paikkoja A 11 Antinniemi A 12 Pulliala A

13

B

147

A

16 7 23 21

A

A A

Vanhan höyrysahan rauniot Rakuunan niitty, ratsusotamiehen heinäntekopaikka Pulliala Entinen tiilitehdas ja savenottopaikka Surmansilta Ihastjärveläinen tyttö katosi ja ruumista todennäköisesti säilytetty sillan alla. Näin ainakin "selvännäkijä" unessa näki. Sodan aikainen vankileiri Ratsusoti1aan.torpan paikka Jahkonkankaalla ennen sijainnut suuri kyläkiikku Harjukosken mylly


t\

\

\ 1

\

~ l-i*~~ ul54 u1SS u1S\

s •• -

1 ' 1

\

~~···· '

\

~

1

lf tl\f'\\

\ •,


...

, .-~::.. ,

\

1'~ '.

-=.::..-;l_·. t.

c - . -....-~':3L ,, ~ ~:~-.\\\

\~

.

......~es :. ..-: 't~

,;;;.w?.r \~';\·\\

:\ \ \\\~~ ~·\.: ·,

.. . \ '. \ ~..... -... \~)

\\\

\

~...

:

;.;., ·,

'

1:

1

·.

,\

":·:

•-'

(

..

-.;..

.,

:,·:· ....

·. \ .,

~

/'

: ·\ · . :\ •dtOfl//11\

:

~; \.' "t -(-{ .., >·). -..-"-l:__ .' . .,,;_$· . . .E9li] . . . ... \ \:.\_\J. :"' ·,i ·: t ..:. .,\·!~ l -- . . ·.•:\, :, -~...J,.,~,,,.,.,. ;~~

.....,J:·:· ·.

·~

:a 65~~·

. .-~-~1·

~;,

.,

·/ '1. . .·'\·~ '.·.-·. . . \•'. \ ... .

v' ::· .

·:

v

,. .

·i->~.:..

~· on-s 1un • i

~ ..... ·,

. < 'oF·

,-

:

.·< . ·....-<v···

' 't:::.: ~

! ., . ::.~. \' :1' ·:· . !

~ ,,.· . ._; ... ~·-... ·:·, :-.f7' ....... · ·~;~ ·:

' :

~\

< \-

\\ ..: ' ' l- . '•f••

~\. ~v·, .' .,·.\ 1, ;.

: ..·· . . •

-·~

(' ---"7-' ;_ , \.

.' :

i

;..

- ...· . . .

·:

..

-r

'

: ,/

,

s•! u•Jf•f'tf • S• )I :

.

>

\ \

... ·-·-· "':,'

\

't \ '·..

...., .. ~ ~' L . ....: ,..\ "\\ .. "' ';....-'.

r·-

'

..... -\..

',\ ..

'

:. :..

.,

t-··· -~1 ..... . .

<

.. ~ ~ ..

\

\'

... ; ·


~

•?

' -:

,-

---"' ·

KOULUREITT 1

i

TALVIOIK OTIE I RAHTJT IE 1

~

UITTORE 1TT 1

~

..... ·

KIRKKOREHTI

NYKYINEN VAKINAINEN ASUTUS ENTINEN VAKINAINEN ASUTUS

• ~·

KAUPAT

PAl AT

11YllYT SAHAT PÄREHÖYLÄT TILAT. JOILL A TORPPAREITA TORPAT

On:o

NUOTTA- APAJA SORA JA SAVI TURVE MUTA

"! :

HIILENPOLTTO TERVANKE ITT O

1 1

<:

.'

1

~

~ ~·

HISTORIALLIS ET PAIKAT

-~~--



Ihastjarven perinnekirja